Politiikan suhde oikeusvaltioon on selvitettävä puolin ja toisin
Eikö Suomessa ole oikeutta eikä kohtuutta?
Valtapolitiikkaa
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus
Poliisi on ottanut tutkiakseen Wille Rydmanin (kok) tapauksen. Siis sen, syyllistyikö Helsingin sanomat törkeään kunnianloukkaukseen ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen julkaistessaan joidenkin naisten väitteitä hänen käytöksestään heitä kohtaan.
Asian tutkintaan ottaminen ei tietenkään vielä tarkoita, että HS olisi syyllistynyt mainittuihin tekoihin, mutta se osoittaa poliisin pitävän sitä mahdollisena. Nähtäväksi jää, varmistuuko tämä - ja jos niin käy, niin mitä siitä seuraa.
Rydmanin puolue eli Kokoomus teki kuitenkin johtöpäätöksensä heti sen jälkeen kun HS:n juttu julkaistiin ja erotti kansanedustajansa ryhmästään. Poliisin otettua asian nyt tutkittavakseen, vihjaisi Rydman haluavansa palata takaisin siihen.
Rydmanin pyyntö nojaa yhteen länsimaisen oikeisvaltion merkittävimmistä periaatteista eli syyttömyysolettamasta. Sen mukaan todistustaakka rikosasioissa kuuluu aina syyttäjälle ja jokaista, todennäköisin syin epäiltyäkin, on pidettävä syyttömänä. Hänen ei siis tarvitse todistaa syyttömyyttään välttyäkseen rangaistukselta.
Nyt on kuitenkin niin, että Kokoomuksen eduskuntaryhmä on nimenomaisesti perustellut ryhmästä erottamista Rydmanin epäillyillä teoilla - joita ei ole missään vaiheessa rikoksiksi epäiltykään.
Blogikirjoituksen aiheeksi tämä kaikki oli syytä nostaa siksi, että Rydman huomautti Kokoomuksen toimien tarkoittavan sitä, että hänen eduskuntaryhmästä sulkemisensa jatkaminen "merkitsisi sitä, että HS:n tuomio on voimassa kunnes toisin todistetaan – ja minä syyllinen, kunnes olen todistanut syyttömyyteni". Ja edelleen, että näin toimiessaan Kokoomus ilmoittaisi, että se tukee linjaa, jossa "valta erottaa poliitikkoja on medialla", jolloin "tuomioon voi korkeintaan oikeusteitse hakea muutosta".
Olemme siis valtavien periaatteellisten kysymysten äärellä. Ja siksi Kokoomuksen ja sen eduskuntaryhmän johtohenkilöiden on syytä harkita hyvin tarkasti, mitä he tekevät kansanedustajansa kanssa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vastenmielisiä ihmisiä ja Rydman
Kulttuuripositiivinen ehdotus
Wille Rydman vastasi Helsingin sanomien juttuun - tapaus ratkaistaneen oikeudessa
Tämä on kuudestoista osa blogimerkintäsarjaa, jossa käyn läpi Suomen historian merkittävimmät vaiheet. Sen viidennessätoista kirjoituksessa kuvasin, kuinka Suomi onnistui luovimaan toisen maailmansodan jälkeen Paasikiven-Kekkosen-linjana tunnetuksi tulleen suomettumispolitiikan varjossa kohti läntistä maailmaa. Samalla nuorison koulutustaso nousi oleellisesti, mutta synnytti äärivasemmistolaisen opiskelijaliikkeen, jonka käyttövoima kuihtui elintason nousun ja maastamuuton seurauksena.
Seuraavassa vaiheessa 1980-luvun Suomi suuntasi kohti vertaansa vailla olevaa taloudellista nousua. Sen käyttövoimana oli rahapolitiikan liberalisointi, joka salli pankeille oikeuden liikutella ulkomaisia valuuttoja ja myöntää niihin perustuen valuuttalainoja myös yrityksille, joilla ei ollut ulkomaisissa valuutoissa laskutettavia tuloja. Samalla kuitenkin jätettiin Suomen markka poliittisesti säädellyksi eli sen arvo jäi vapauttamatta markkinavoimien päätettäväksi.
Tämä ristiriita loi pohjan 1990-luvun laman poikkeukselliselle syvyydelle Suomessa. Valuuttalainojen vapautumisen seurauksena markkinoille tulvi rahaa, joka suuntautui lähinnä kotimarkkinoille. Samaan aikaan vahvan markan politiikka kuristi vientiyrityksiä ja poliittisella tasolla tiukasti kielletyt devalvaatio-odotukset nostivat kotimaisia korkotasoja.
Niinpä Suomen markka sidottiin euron edeltäjään eli ecuun ylikorkealla kurssilla. Lopulta koko rakennelma kaatui, pankkeja meni konkurssiin ja erityisesti kotimarkkinayrityksiä sortui pakkodevalvaation jälkeen kohtuuttoman kalliiksi käyneisiin valuuttalainoihinsa, valtion velka räjähti kasvuun, vientiyritysten kilpailukyky väheni, työttömyysaste nousi tolkuttomiin mittoihin ja velkaiset ihmiset menettivät tulevaisuutensa joutuessaan vararikkoon.
Kaiken tämän seurauksena markka päästettiin lopulta kellumaan, minkä seurauksena vientiyritysten kilpailukyky parani nopeasti. Sen seurauksena Suomen talous muuttui Nokian menestyksen myötä suuryritysvetoiseksi ja alihankintavetoiseksi. Samalla suomalaiset suuryritykset alkoivat kansainvälistyä ripeästi.
Laman syvyyteen vaikutti osaltaan myös Neuvostoliiton samaan aikaan tapahtunut romahtaminen, jonka seurauksena idänkauppa romahti. Sen seurauksena suomalaiset poliitikot jättivät käyttämättä tilaisuuden liittyä entisten Varsovan liiton jäsenten ja Neuvostoliitosta irronneiden Baltian maiden tavoin läntiseen sotilasliittoon eli NATO:n, koska se olisi osoittanut heihin vuosikymmeniä kohdistuneet suomettumisepäilyt oikeiksi. Euroopan Unioniin kuitenkin liityttiin vuonna 1995, vaikka sitä pidettiin vielä vuonna 1991 täysin epärealistisena tavoitteena.
Suuren laman jälkeen suomalainen talous muuttui aiempaa uusliberalistisemmaksi, mistä yhtenä merkkinä on työnantajan ja työntekijöiden välisen suhteen hämärtäminen yrityksen tuloihin sidottujen optiojärjestelyiden kautta. Näin palkansaajien suhteellinen asema heikkeni, eikä suurtyöttömyys mahdollistanut työntekijäpuolelle aktiivista toimintaa sen poistamiseksi.
Tähän päättyi tämän kirjoitussarjan pohjana ollut professori Heikki Ylikankaan teos. Siinä jäivät siis käsittelemättä Nokian tuho, Suomen puolustuspoliittinen länsisuuntaus sekä näiden jälkeiset tapahtumat. Sallittakoon tähän yhteyteen kuitenkin vielä muutama kommentti niihin liittyen.
* * *
Yksi lama-ajan merkittävimmistä toimenpiteistä oli suomalaiseen koulutukseen panostaminen. Sen seuraksena maahan syntyi ennenäkemätöntä osaamista, joka mahdollisti Nokian nousun aivan poikkeukselliseen asemaan suomalaisessa taloushistoriassa. Se oli parhaimmillaan maailman selkeä markkinajohtaja alallaan noin 40 prosentin markkinaosuudella - ja vieläkin suuremmalla osuudella tuotoista - mutta ajautui sellaisena kahteen tuhoisaan virheeseen.
Ensinnäkin Nokia menetti innovatiivisuutensa todennäköisesti virheellisen henkilöstöpolitiikan seurauksena. Siihen johti yrityksen harjoittama sisäiseen kilpailutukseen perustunut tuotekehitys, josta seurasi epäterve taistelu talon sisällä, mikä suuntasi ihmisten huomion uuden tekemisestä kilpailevan ryhmän tuotekehityksen kampittamiseen.
Toiseksi yrityksen lähes määräävä asema markkinoilla johti voittojen maksimointiin kustannuksia minimoimalla. Tämän seurauksena yrityksen tuotteita valmistettiin halvan työvoiman maissa, joista lopulta rekrytoitiin myös tuotekehityksen työvoimaa ymmärtämättä, että länsimaiden ja kehitysmaiden välisellä elintasoerolla on myös tosiasioihin perustuvia syitä.
Nokian tuhon myötä suomalainen talouselämä menetti lippulaivansa, jolloin vihreään kultaan perustuvat suuryritykset palasivat talouden selkärangaksi. Nokian tuhoutuessa sen osaava työvoima ei kuitenkaan ole kadonnut, vaan on jakautunut hyödyttämään useampia suomalaisia yrityksiä.
Samaan aikaan Suomi on EU:n integraatioprosessin myötä menettänyt omaa itsenäisyyttään Brysseliin ja joutunut kriisitilanteissa rahoittamaan pienemmän tuottavuuden valtioita. Toisaalta tietotekniikan kehitys on ajanut metsäteollisuuden rahantekoautomaatin eli paperin kulutuksen alas, mikä on vastareaktiona virkistänyt näiden yritysten tuotekehitystä.
Tässä vaiheessa karu totuus on se, ettei Suomen talous ole vieläkään saavuttanut sitä kansainvälistä asemaa, joka sillä oli Nokian suuruuden aikana. Eikä metsien talouskäyttöön EU:n tasolta kohdistuvat rajoitusvaateet ainakaan edistä sen tulevaisuutta, mikäli ne toteutuvat.
Ulkopolitiikan osalta Venäjän Ukrainaan suuntautuneen hyökkäyksen osoitettua puolueettomuuspolitiikan onttouden tarjoutui Suomi pikavauhtia osaksi läntistä puolustusliittoa. Toteutuessaan tämä päätös varmistaa maan sotilaallisen turvallisuuden pitkälle tulevaisuuteen, mutta saattaa samalla johtaa aiempaa useammin sotkeutumiseen kansainvälisiin konflikteihin ja vahingoittaa suhteita suureen itäiseen naapuriin.
Ehkäpä suurin suomalaisen yhteiskunnan muutos on kuitenkin tapahtunut kehitysmaista länsimaihin suuntautuneen kansainvaellusaallon seurauksena. Sen ja kantaväestön lisääntymishaluttomuuden seurauksena Suomen väestöpohjan laatu tulee muuttumaan oleellisesti aiemmasta - eikä tämän fundamentaalisen muutoksen kaikkia seurauksia ole tässä vaiheessa mahdollista ennakoida. Joka tapauksessa jo nyt on selvää, että maahan on muodostunut heikosti integroituva väestönosa, joka kantaväestöä nopeammin kasvavana tulee muuttamaan koko suomalaisen yhteiskunnan perusrakennetta.
Sarjan kaikki kirjoitukset:
Osa I: Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Osa II: Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Osa III: Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen
Osa IV: Suomen historian kurjin aika
Osa V: Voiton tavoittelu pelasti maan
Osa VI: Hyödyn aika
Osa VII: Valistusajan diktaattori edisti kapitalistista taloutta
Osa VIII: Suomen liittäminen Venäjään johti rikollisuuden nousuun
Osa IX: Valistunut itsevaltias käynnisti talouskasvun
Osa X: Suomalaisuuden synty
Osa XI: Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo
Osa XII: Verinen sisällissota
Osa XIII: Äärioikeiston kapina
Osa XIV: Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Osa XV:Paasikiven-Kekkosen linja
Osa XVI: Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen talouden Feniks-lintu
Kun minä kuolen...
Nokia ja kustannukset
Tämä on viidestoista osa blogimerkintäsarjaa, jossa käyn läpi Suomen historian merkittävimmät vaiheet. Sen neljännessätoista kirjoituksessa kuvasin, kuinka Suomi joutui toiseen maailmansotaan Stalinin Neuvostoliiton ja Hitlerin Saksan tekemän sopimuksen ja Cajanderin hallituksen sinisilmäisyyden seurauksena sekä miten se onnistui luovimaan tappiollisesta sodasta pois ilman vieraan vallan miehitystä - kiitos sotilaallisen etevyyden ja presidentti Risto Rytin henkilökohtaisen vastuunoton.
Rauhanteon jälkeen Suomi oli uudessa tilanteessa. Yhtäältä vaani äärivasemmiston vallankumous ja toisaalla oli itäinen suurvalta, jota pelättiin. Lisäksi iso osa väestöstä oli asutettava uudelleen.
Sotien aikainen kansallisen yhtenäisyyden tunne takasi kansainvälisestikin ainutlaatuisen karjalaisten uudelleenasuttamisen onnistumisen. Ja hyvinvointivaltion synnyttäminen torjui äärimmäisen vasemmiston kannatuspohjan kasvun ja johti sitä kautta vallankumouksen vaaran vähittäiseen katoamiseen.
Samalla se osa väestöstä, jonka elämän edellytykset maaseudulla katosivat muuttuvassa maailmassa, ilmaantui kaupunkeihin nousevan teollisuuden työvoimaksi. Tämä puolestaan tuki yksityistalouden nousua osin kaupunkien uuden väestön palkkauksen ja osin myös tulonsiirtojen ansiosta. Lisäksi maalta tulevien ihmisten ylijäämä - jota suomalainen elinkeinoelämä pystynyt riittävän nopeasti integroimaan talouden kehitykseen - katosi Itämeren yli vauhdittamaan ruotsalaisen teollisuuden nousua sen sijaan, että se olisi jäänyt kotimaahan radikalisoitumaan.
Ulkopolitiikan ohjenuoraksi otettiin sotien jälkeisen pakon edessä Neuvostoliiton intressien mukaan toimiminen. Käytännössähän muita hyviä vaihtoehtoja ei ollut. Tämän ideologian johtajaksi valikoitui J.K. Paasikivi ja jatkajaksi U.K. Kekkonen - siitä nimitys Paasikiven-Kekkosen linja.
Nämä usein suurmiehinä pidetyt presidentit olivat idän jättiläisen johtomiesten suosiossa ja mahdollistivat suosionsa varassa sisäpoliittisen itsenäisyyden säilymisen. Ja jälkimmäisen kaudella Suomi pystyi jopa ottamaan askeleen kohti länttä liittyessään EEC:n ulkojäseneksi.
Tosin talousyhteisön piiriin pääsy edellytti Suomessa äärimmäisen epädemokraattista ratkaisua, eli Kekkosen valintaa kolmannelle kaudelle kansalaisten demokraattiset oikeudet syrjäyttäneen poikkeuslain avulla. Tämä oli kuitenkin ilmeisesti välttämätöntä, sillä vain siten voitiin Moskovan valtiaat vakuuttaa Suomen ulkopolitiikan jatkuvuudesta sen jälkeen, kun eräät sosiaalidemokraatit - mm. Erkki Tuomioja - olivat yrittäneet torpata Suomen länsisuuntauksen vuotamalla salaista tietoa Kekkosen ja Neuvostoliiton johdon välisistä neuvotteluista Zavidovossa.
Kekkosen ajalle sattui myös valtava ihmisten koulutustason nousu. Edellisen sukupolven koulutetun eliitin jälkeläisten odotettiin saavuttavan tai jopa ylittävän vanhempiensa saavutukset, mutta samalla opintielle lähti myös rahvaan jälkeläistöä niin maalta kuin kaupungeistakin.
Tämän opiskelijanuorison etenemismahdollisuuksia varjostivat kuitenkin korkeakouluihin kohdistuvat supistukset, joiden seurauksena opiskelevien nuorten tulevaisuus hämärtyi. Tämä vanhan eliitin jälkeläisten epävarmuus omasta tulevaisuudestaan johti radikalisoitumiseen, jossa tukea haettiin työväestä hiukan samaan tapaan kuin 1800-luvun lopulla fennomaanit talonpojista.
Sotien jälkeinen hyvinvointivaltion rakentaminen oli vienyt vallankumouksellisen terän perinteiseltä työväenliikkeeltä, joka opiskelijaliikkeen provosoinnista huolimatta suuntautui muun Euroopan kommunistien tavoin hakemaan työväen aseman parantamista demokraattista tietä. Sen nimissä kiihkoileva radikaali opiskelijaliike taas ajautui neuvostokommunismin kainaloon ja menetti uskottavuutensa, minkä seurauksena koko taistolainen vallankumous lopulta sammahti.
Heikki Ylikankaan mukaan radikaali opiskelijaliike oli pohjimmiltaan johtajilleen valtaa hakeva yritys. Sen johtohahmot olivat edellisen sukupolven parhaiten menestyneiden vanhempien jälkeläisiä ja tulivat aikanaan myös perimään näiden aseman - tosin aatteen etumerkkiä vaihtaen, kuten vaikkapa Björn Wahlroosin esimerkki osoittaa.
Itse opiskelijaliikkeen merkitys näkyi ennen kaikkea presidentti Urho Kekkosen tukena, jota tämä taitavasti hyödynsi, sekä koko poliittisen kentän hassahtamisena - Kokoomusta myöden - piirun verran kohti vasemmistolaisuutta. Nämä vaikutukset jäivät kuitenkin varsin lyhytaikaiseksi, vaikka liikkeellä lienee edeellenkin jonkinlainen merkitys myöhempien radikaaliliikkeiden jonkinlaisena tiedostettuna tai tiedostamattomana esikuvana.
Sarjan kaikki kirjoitukset:
Osa I: Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Osa II: Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Osa III: Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen
Osa IV: Suomen historian kurjin aika
Osa V: Voiton tavoittelu pelasti maan
Osa VI: Hyödyn aika
Osa VII: Valistusajan diktaattori edisti kapitalistista taloutta
Osa VIII: Suomen liittäminen Venäjään johti rikollisuuden nousuun
Osa IX: Valistunut itsevaltias käynnisti talouskasvun
Osa X: Suomalaisuuden synty
Osa XI: Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo
Osa XII: Verinen sisällissota
Osa XIII: Äärioikeiston kapina
Osa XIV: Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Osa XV:Paasikiven-Kekkosen linja
Osa XVI: Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wokellusta päiväkodissa
Pitäisikö Suomen liittyä Natoon?
Gazalaiset ja Karjalan menetys