Tämän aamu Helsingin sanomissa oli (ainakin) kaksi juttua, joista paistoi läpi ymmärtämättömyys maailmantalouden ja ihmiskunnan toiminnasta. En tiedä oliko niissä kysymys puhtaasta ymmärtämättömyydestä, tietoisesta valehtelusta eli älyllisestä epärehellisyydestä vai jostain muusta.
Maailmantalouteen liittyvä ajatusvirhe koski pelkoa vessapaperin loppumisesta sähkön hintojen noustessa. Jutun mukaan - sinänsä oikein - "paperinteon on kannatettava itse tuotteiden ja energian markkinahinnoilla, eikä sektoria subventoida sellupuolelta, joka ei sähkön hinnasta hätkähdä. Jos toiminta ei kannata, paperikoneet pysäytetään."
Tosiasia kuitenkin on, ettei vessapaperin - tai minkään muunkaan paperin - tuotanto lopu sähkön hinnan takia kuin korkeintaan paikallisesti. Ja siltä osin edellä lainattu pääkirjoittajan logiikka pitää kyllä paikkansa.
Mutta päätoimittaja on väärässä koko maailman suhteen, sillä globaalin markkinatalouden seurauksena vessapaperipulasta seuraa ihmisten valmius maksaa siitä enemmän. Ja sen tuloksena hygieniatuotteiden valmistus kannattaa ainakin jossain päin maailmaa. Eikä paperi siis loppuisi sen enempää Suomesta kuin muualtakaan ainakaan niin kauan kuin ihmisillä olisi halu ja kyky maksaa siitä.
Tätä kutsutaan markkinatalouden näkymättömäksi kädeksi. Se ohjaa tuotannon aina sinne, missä siitä saa parhaan tuoton, ja takaa siten kaikkien sellaisten asioiden tarjonnan, joille yhteiskunnassa on todellinen tarve.
Toinen huomiotani kiinnittänyt ajatusharha koski lehden ympäristötoimittajan sinänsä monin tavoin ansiokasta
päätöskirjoitusta, jossa tämä totesi monin esimerkein sen, kuinka nykyajan luonto on ihmiskunnan armoilla. Erityisesti hän nosti esiin kaksi seikkaa eli ilmastonmuutoksen ja luontokadon.
Tarkalleen ottaen toimittaja totesi, että "sukupuuttojen tahti on monin verroin nopeampi kuin luonnon normaaliin uusiutumiseen kuuluva taustanopeus, ja ilmasto lämpenee noin kymmenen kertaa nopeammin kuin viimeisimmän jääkauden päättyessä".
Lopuksi hän kirjoitti siitä, mitä ihmiskunnan pitäisi tässä tilanteessa tehdä: "ilmastokriisi ja luontokato eivät ole joko tai -ilmiöitä. Ei ole niin, että ilmastonmuutos joko tapahtuu tai ei tapahdu ja jos se sitten pääsi tapahtumaan, on turha enää yrittää. Se ei ole valokatkaisin, se on uunin säädin."
Sekä edelleen "sitä on käännetty jo, mutta ihmiskunta voi itse päättää, kuinka paljon sitä käännetään lisää. Samaa voi sanoa luontokadosta: ei ole kyse elämän verkon polttamisesta tai polttamatta jättämisestä vaan siitä, kuinka monta solmua me siitä vielä tahdomme ja uskallamme purkaa."
Ja ottaa lopuksi esimerkin suomalaisesta luonnosta, jossa pienikin teko auttaa. Esimerkiksi "jos jokin metsä saadaan suojeltua, järvi puhdistettua, suo ennallistettua tai joki avattua, se on sitten tehty eikä siihen tarvinnut muilta mailta lupia kysellä".
Kaikkiaan kirjoitus olikin tyypillinen ilmasto- ja luontoahdistuksesta kärsivän, arvoiltaan vasemmalle kallellaan olevan - ihmisen kirjoitus. Siinä ei nimittäin sanallakaan viitattu siihen, että ympäristömme ongelmien perimmäinen syy on maapallon yhä jatkuva väestönkasvu, joka
nykyisin on holtittominta Afrikassa sekä paikoin Lähi- ja Keski-Aasiassa.
Siksi kaikenlaisten - sinänsä monissa tapauksissa järkevien - suomalaismetsien suojeluiden, järvien puhdistamisten tai jokien avaamisten merkitys maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisukeinoina ovat olemattomia. Näin erityisesti siksi, että me samaan aikaan sallimme väestöräjähdyksen seurauksena syntyneen nykyaikaisen kansainvaelluksen etelästä pohjoiseen korkean elintason pariin ns. humanismin nimissä - ja pelastamme jopa itse väestöräjähdyksenkin jatkumisen kerta toisensa jälkeen tarjoamalla kriisiapua.
Jos toimittaja olisi oikeasti ymmärtänyt tai halunnut etsiä ratkaisua ilmasto- ja monimuotoisuuskriiseihin, olisi hän todennut väestöräjähdyksen sen syynä. Eikä jatkanut vanhaa virttä meidän suomalaisten syyllistäjänä - tai olisi ainakin maininnut suurimmiksi ympäristösynneiksimme etelästä pohjoiseen suuntautuvan kansainvaelluksen hyväksymisen ja etelän väestöräjähdyksen ylläpitämisen.
Tekstit
