Ahne saa palkkansa

Eduskunnan kansliatoimikunta päätti yksimielisesti esittää valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) pääjohtaja Tytti Yli-Viikarin erottamista. Päätös oli odotettu ja oikea sen perusteella, mitä tiedämme hänen yliviikaroinnistaan korkeassa virassa.

Tältä osin tapaus on siis jonkinlainen epäuutinen. Sen sijaan mielenkiintoista on Yli-Viikarin haluttomuus tunnustaa tekosiaan ja sen sijaan teeskennellä väärinkohdeltua pyhimystä. Tästä kertovat omaa karua kieltään seuraavat Yli-Viikarin kommentit.

"Katson, että kansliatoimikunta ei ole tuonut esille selkeitä juridisia perusteita lausunnossaan, jossa se esittää pääjohtajan irtisanomista".

"Totean, kuten vastineessani kansliatoimikunnalle, että tarkastusviraston taloudenhoidossa ei ole tapahtunut sellaisia puutteita, jotka vaatisivat kenenkään tarkastusviraston virkamiehen osalta virkamiesoikeudellisia toimia".

"Minun kantani on se, että juridisia perusteita sälyttää sitä vastuuta yksinomaan tai pelkästään pääjohtajalle ei ole. Asiathan pitää katsoa niin, että pääjohtaja vastaa strategisesta johtamisesta, kokonaisuudesta."

Yli-Viikarin erottamisesta täydellisen luottamuspulan takia päättää eduskunnan täysistunto tänään keskiviikkona. Tätä luottamuspulaa tuskin ainakaan vähentää pian entiseksi muuttuvan pääjohtajan edelle kopioimistani kommenteista heijastuva arrogantismi ja haluttomuus tai kyvyttömyys ottaa minkäänlaista vastuuta tolkuttomasta ahneudesta. 

Päinvastoin. Ne suorastaan alleviivaavat niitä syitä, miksi pääjohtaja on menettänyt luottamuksensa. 

Niinpä tämän päivän jälkeen avoimeksi jää oikeastaan vain kaksi asiaa. Niistä ensimmäinen on se, onko Yli-Viikarilla luottamusta hoitaa pakastevirkaansa, vai onko hän menettänyt myös siihen tarvittavan luottamuksensa. Ellei, kaipaisin kyllä julkisuuteen hyviä perusteluita hänen tulevalta esimieheltään, sillä tietoon tulleiden seikkojen perusteella en itse palkkaisi häntä edes kotini siivoojaksi. 

Toiseksi. Avoimeksi jäänevät ikuisiksi ajoiksi ne syyt, miksi nykyinen oikeuskansleri Tuomas Pöysti on vuosien kuluessa ajanut Yli-Viikaria yhä korkeampiin tehtäviin. Saiko mies jotain hyvää tämän vastineeksi? Vai onko tapahtunut ainoastaan osoitus oikeuskanslerin kauniisti sanoen rajallisista kyvyistä arvioida ihmisten valmiuksia korkeiden virkojen hoitamiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Marinin aamiaiset paljastivat
Ahneus ja kateus
Tilaisuus teki varkaita myös juristeista

Miksi hallitusyhteistyö on vaikeutunut?

Valtio-opin professori Kimmo Grönlundin mukaan oikeistopopulististen liikkeiden kasvu tekee hallitus­yhteistyöstä vaikeampaa Suomessa ja Ruotsissa. Sen seurauksena poliittinen kenttä on pirstaloitunut entisestään, jolloin puolueet joutuvat hallitusneuvotteluissa taipumaan aiempaa enemmän kompromisseihin. 

Kollegan näkemys lienee sinänsä oikea, mutta ei ulotu kuin puolitiehen. Kannatusvaihteluiden sijaan kannattaisi kysyä niitä syitä, jotka ovat johtaneet oikeistopopulismin nousuun. Eli ehdotan professorille analyysin tekemistä siitä, minkä takia uudenlaiset poliittiset liikkeet ovat saaneet kannatusta. 

Minulla itselläni on sellainen käsitys, että kyse on ruotsalaisen ja suomalaisen yhteiskunnan poliittisen eliitin viime vuosina ja vuosikymmeninä harjoittamasta politiikasta, jonka seurauksena yhä useammat ihmiset ovat alkaneet tuntea kotimaansa vieraaksi ja jopa vastenmieliseksi. Ja vieläpä siten, että he ovat joutuneet tämän muutoksen maksumiehiksi ja -naisiksi. 

Jos ja kun tämä pitää paikkansa, on vain terveen demokratian merkki, että syntyy uusia poliittisia liikkeitä, jotka ajavat yhä suuremman väestönosan kaipaamia muutoksia harjoitettuun politiikkaan. Sen sijaan ei ole terveen demokratian merkki, että vanhaa politiikkaa harjoittaneet puolueet sulkevat jo periaatteellisella tasolla vallan ulkopuolelle liikkeitä, joiden kannatuksen suuruus on noussut viidennekseen koko äänestysikäisestä väestöstä.

Siksi ongelma ei viime kädessä ole oikeistopopulismin nousu, vaan vanhojen vallanpitäjien epäonnistunut hallinto ja siitä huolimatta jatkuva vallanhimo, joka estää jouhevan siirtymisen kohti uutta poliittista todellisuutta. Omalta osaltaan tätä ehkäisevät myös vallanpitäjien ja vanhan politiikan tueksi yhä vahvemmin sitoutuneet lehdistö ja oikeuslaitos. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Politiikan suhde oikeusvaltioon on selvitettävä puolin ja toisin
Valehtelevat pormestarit menestyvät
Suuret uudistukset eivät saa johtaa alueiden väliseen polarisoitumiseen

Hötkyilyä länsinaapurissa

Ruotsalaiset päättivät jo viime vuosituhannen lopun kansanäänestyksessä lopettaa ydinvoimaloidensa käytön ennen aikojaan. Syynä oli USA:n Harrisburgissa sattunut ydinvoimaonnettomuus, joka ei aiheuttanut sen enempää henkilövahinkoja kuin merkittäviä ympäristövaikutuksiakaan. 

Lähes 200 vuotta rauhassa eläneille Svea-mamman pojille ja tyttärille tapaus oli kuitenkin niin suuri järkytys, että kansanäänestyksen tulos oli mitä oli. Toki ydinvoimaloiden lopullista sulkemista on tosiasioiden edessä myöhemmin siirretty eteenpäin, mutta useita voimaloita on myös ehditty jo ajaa alas ja purkaa. 

Nyt elämme uutta aikaa ja ydinvoimakauhun sijaan herkkähermoiset pelkäävät maailman kuumenevan hirvittäväksi pätsiksi kasvihuonekaasujen pitoisuuden kasvaessa ihmistoiminnan seurauksena. Merkittävin kasvihuonekaasuista on hiilidioksidi, jonka pitoisuus on ilmakehässä kasvanut 1960-luvun alun 3,2 kymmenestuhannesosasta 2020 luvun 4,2 kymmenestuhannesosaan Mauna Loan mittausten mukaan.

Niinpä ruotsalaiset ovat huomanneet aiemman päätöksensä olleen hankalasti sovitettavissa nykyisen uhan torjuntaan. Ja sen seurauksena tuore mielipidetiedustelu kertoi, että länsinaapurin asukeista voimaloiden käyttöä haluaisi jatkaa peräti 77 prosenttia ja heistä noin kaksi kolmasosaa rakentaisi lisäksi uutta ydinvoimaa. 

Nähtäväksi jää mitä ruotsalaiset lopulta tekevät ydinvoimaloidensa kanssa. Toivoa kuitenkin sopii, että Suomessa jatketaan tulevaisuudessakin entistä emämaata vähemmän hötkyilevää politiikkaa ja toimitaan heitä harkitummin niin energiapolitiikassa kuin muillakin elämänalueilla. Näin voidaan säästyä asioiden moneen kertaan tekemisestä sekä ennen kaikkea välttää peruuttamattomien virheiden syntyminen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Komissio hamuaa määräysvallan suomalaisiin metsiin
Haaste nobelisteille
Vihreää politiikkaa

Mitä Valko-Venäjän hybridisota kertoo meistä eurooppalaisista?

Humanitaariset maahanmuuttajat ovat vallanpitäjien ja valtamediamme mukaan sekä tulevaisuuden voima ja rikkaus että ehdoton velvollisuus ja tulevaisuuden takaaja. Siksi olikin "yllättävää", että EU on huolissaan siitä kun Valko-Venäjä on ryhtynyt avustamaan Turkin avustuksella kehitysmaalaisia ihmisiä rajojen yli. On puhuttu jopa siitä, että Lukashenko käy tällä tavalla suorastaan hybridisotaa meitä vastaan.

Edelle kuvaamani seikat kertovat paljon 2000-luvun alun henkisestä ilmapiiristä. Se on ennen kaikkea älyllisesti epärehellinen väittäessään mustaa valkoiseksi, mutta toimien tarvittaessa aivan kuin valkoiseksi väitetty olisi sittenkin mustaa.

Tämä älyllinen epärehellisyys näkyi myös Helsingin sanomien tuoreessa artikkelissa, jossa kerrottiin kouluihin pesiytyneestä rasismissa. Se ilmenee jutun mukaan esimerkiksi siinä, että opettajat ovat valkoihoisia eivätkä siksi tarjoa samastumisen kohteita maahanmuuttajille sekä koulukirjojen eurooppakeskeisissä kuvastoissa ja sisällöissä. 

En epäile, etteivätkö nämä ja muut jutussa mainitut ongelmat olisi todellisia. Mutta älyllisesti epärehelliseksi kirjoituksen teki erityisesti se, ettei siinä mainittu sanallakaan maahanmuuttajalasten, -nuorten ja -vanhempien itse aiheuttamia ongelmia.

Jos ja kun tummahipiäisemmät lapset häiriköivät luokassa selvästi enemmän kuin aikuiset tai mikäli he kiusaavat joukkona koulutovereitaan jopa kuolemanpelkoon saakka, ei liene ihme, että tämä herättää vastareaktioita kouluyhteisössä. Yhtä vähän ongelmien ratkaisua auttaa se, että maahanmuuttajalasten vanhemmat painostavat jälkikasvuaan säilyttävän lähtömaidensa kulttuurin ja tavat sen sijaan, että ohjaisivat ja kannustaisivat näitä omaksumaan uuden kotimaansa elämäntavan.

Siksi suomalaisten koulujen ongelmien ratkaiseminen ei voi lähteä vain yhdestä osapuolesta, vaan olisi puututtava ennakkoluulottomasti sen kaikkiin puoliin, jotta molemminpuolisten asenteiden ruokkima noidankehä saadaan katkaistuksi. 

Jos sen seurauksena päädytään siihen - kuten oikeaksi epäilen - että maahanmuuttajien määrä on yksinkertaisesti liian suuri suomalaisen yhteiskunnan ja koululaitoksen sulatettavaksi, olisi siihenkin löydettävä loogisesti oikea ratkaisu. 

Ja tämä kiertyy Valko-Venäjän pikkutsaarin hybridisodan luomaan huoleen EU:n päättäjien parissa. Se nimittäin osoittaa, etteivät viralliset juhlapuheet humanitaarisista maahanmuuttajista tulevaisuuden voimana ja rikkautena sekä tulevaisuuden takaajina ole rehellisiä vaan niitä esitetään jostain aivan muusta syystä. Eikä tuo syy perustu tosiasioiden rehelliseen analyysiin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuinka työllistää luku- ja kirjoitustaidoton ihminen?
Havukosken uusi kouluväkivaltatapaus haastaa Vantaan kaupungin
Väkivaltaa Havukoskella

Juhannuskauheuksia

Iltalehden menaiset-osio on listannut juhannusta varten (?) erilaisia kauheuksia, joita nykymaailmassa ei saisi enää suvaitsevaisuuden nimissä sanoa. Niinpä kopioin ne tähän arvoisan lukijani muistilistaksi, jotta hän välttyy munaamasta itseään juhannuskokon loisteessa. Samalla liitän jokaiseen kohtaan myös itselleni epäselväksi jääneisiin seikkoihin liittyviä lisäkysymyksiä.

1. Älä kysy nuorelta naiselta, onko tällä poikaystävää. 

- Entä saako vanhalta naiselta kysellä miesystävästä? Tai saako nuorukaiselta kysellä tyttöystävästä? Entä poikaystävästä sellaiselta neitokaiselta, jonka tietää kuuluvan sukupuolikäyttäytymisensä suhteen enemmistöön?

2. Älä puhu seksuaalivähemmistöstä elämäntapana.

-  Entä saako seksuaalivähemmistöisen sukupuolimieltymyksistä puhua sukupuolivietin vääristymänä tai sairautena, jollaisia ne ovat ainakin evolutiivisessa mielessä?  

3. Älä pohdi kenenkään sukupuolta.

- Saako kuitenkin pohtia omaa sukupuoltaan, vai pitääkö siitäkin olla hiljaa? Entä onko eläintenkin sukupuolten pohtiminen kiellettyä?

4. Älä kysele transseksuaalilta sukupuolen korjausleikkauksista.

- Entä saako pohdiskella heteronaisen mahdollisia silikoneja, mikäli rinnanympärys on edellisen tapaamisen jälkeen kasvanut silminnähden ja tämä korostaa asiaa pukeutumisellaan?

5. Älä kehu LBQT-ynnä muita siitä, jos tämä näyttää mieheltä tai naiselta.

- Mutta saako nuorta heteroneitoa kutsu naiselliseksi? Tai heteronuorukaista miehekkääksi?

6. Älä oleta kaikkien homoseksuaalien tykkäävän samoista asioista.

- Saako sitten olettaa kaikkien homoseksuaalien tykkäävän eri asioista? Tai kaikkien heteroseksuaalien tykkäävän samoista asioista?

7. Älä kieltäydy käyttämästä sateenkaarisanastoa.

-  Pitääkö sitten olla hiljaa jos sateenkaarisanasto ei ole käytön puutteessa tullut tutuksi? Entä onko myös heteronormatiivisen sanaston käyttämisestä kieltäytyminen kiellettyä?

8. Älä kysele transseksuaalin entistä nimeä.

- Saako kuitenkin kysyä transseksuaalin nykyistä nimeä? Entä synnynnäisen sukupuolensa kanssa sinut olevan entistä nimeä, jos tämä on esimerkiksi avioitunut?

9. Älä kysele kaapista ulostulon päivämäärää.

- Entä saako kysellä kaapista ulostulon syistä tai seurauksista?

Näillä käyttäytymisohjeilla ja avoimeksi jääneillä kysymyksillä toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää juhannusaattoa. Muistakaa yötöntä yötä juhliessanne ja asioista varovaisesti keskustellessanne tehdä myös taikoja riippumatta omasta seksuaalisesta suuntautumisestanne. 

Tässä muistin virkistykseksi kokoelma kopioituna Wikipediasta - tosin en tiedä mitä seksuaalivähemmistöt mahtavat niistä tuumia tai miten ne soveltuvat heidän pari- tai monisuhteisiinsa. Sillä ei kuitenkaan liene väliä, koska nykyinen maailma on rationaalinen ja suvaitsevainen (kuten edeltä ilmenee) ja siksi kaikki ymmärtävät taikojen olevan pelkkää romanttista leikittelyä, josta kenenkään ei pidä pahastua. 

1. Katsottaessa kaivoon, lampeen tai lähteeseen juhannusyönä, mieluiten alasti, näkee tulevan puolison.

2. Saniaisen, kukattoman itiökasvin, saattoi uskomuksen mukaan nähdä kukkivan vain juhannusyönä. Silloin kukka piti kiireesti poimia. Kukka toi poimijalleen taikavoimia. 

3. Jos juhannusyönä liikkui metsässä, saattoi joskus nähdä virvatulen palavan. Sen alta löytyisi aarre.

4. Jos juhannuskokon hiilloksille heittää juhannusaattona kalastetun lahnan, voi kalan kylkiruotojen huomata osoittavan tulevaa puolisoa.

5. Hyvän naimaonnen saa, jos juhannusyönä kierittelee alastomana kasteisella niityllä.

6. Juhannusta vasten yöllä kokon polttamisen perästä naimakuntoiset ja -haluiset tytöt kieriskelevät alastomina poikatalojen ruispelloissa, jotta näiden talojen pojat rakastuisivat heihin.

7. Kun juhannusaattoyöksi laittaa sitomattoman vihdan tyynynsä alle, näkee tulevan puolisonsa yöllä sitovan sen.

8. Kun juoksee alasti saunasta tullessaan juhannusyönä ruisvainion ojia, niin yhdeksännessä ojassa tulee sulhanen vastaan.

9. Kun juhannusyönä kiertää kolmikulmaisen pellon kolmeen kertaan alastomana, niin kolmannella kerralla tulee sitten se tuleva elämänkumppani vastaan.

10. Tulevan puolisonsa näkee, kun menee juhannusyönä kosken keskelle vesikivelle istumaan ihan alasti, ainoastaan olkiside vyönä.

11. Jos juhannusyönä tyttö lakaisee makuuhuoneensa lattian ilkosen alastonna punainen rihma vyötäisillä, niin hänen sulhasensa haamu tulee häntä tervehtimään.

12. Tulevan puolison voi nähdä juhannusyönä unessa, jos on laittanut tyynynsä alle yhdeksällä heinällä sidotun kukkaseppeleen.

13. Tulevasta sulhosta voi uneksia myös vasemman jalan sukka väärin päin jalassa.

14. Jos juhannusyönä näkee kyykäärmeen voi tulevan puolisonsa löytää siitä ilmansuunnasta, jonne käärme pakenee.

15. Tulevan sulhon voi nähdä, jos kello 12 juhannusyönä kiertää saunan kolmesti ja katsoo sitten luukusta sisään tai kurkistaa alastomana lähteeseen. Jos turvaudut saunatemppuun, varaa sulholle jokin lahja, sillä muuten pahat voimat uhkaavat.

16. Mihin suuntaan juhannuskokon kärki kaatuu, sillä suunnalla oleva talo saisi pian naitettua tyttärensä.

17. Juhannuskokon savu kääntyy sen suuntaan, joka pääsee pian naimisiin.

18. Juhannuskokon poltettuaan hyppäävät tytöt lempeään nostaakseen kokon savun yli.

19. Kun juhannusyönä asettaa peilit vastakkain ja toiseen peiliin katsoo, näkee toisesta peilistä tulevan sulhasensa/morsiamensa.

20. Kun juhannussaunan jälkeen heittää saunavastan saunan katolle, niin siitä suunnasta, mihin vastan pää (puinen osa) osoittaa, tulee heittäjälle sulhanen.

21. Kun juhannusyönä asettaa tyynynsä alle ennen nukkumaan menoa seitsemän erilaista kukkaa, jotka on poimittu seitsemältä eri niityltä, tulee yöllä unessa tuleva sulhanen tervehtimään.

22. Juhannusaattona pitää virsikirja kädessä juosta seitsemän kertaa myötäpäivään pihan suurimman kiven ympärillä. Kun kivelle juhannusyönä palaa, näkee tulevan sulhasensa.

23. Neito voi kuunnella juhannusyönä käen kukuntaa. Niin monta kertaa kuin kukahtaa, niin monta vuotta on sulhasen löytymiseen. Jos ei kuku lainkaan, tulee sulho vielä samana vuonna.

24. Jos juhannusyönä kerää seitsemän kukkaa/yrttiä ja ylittää seitsemän aitaa ja nukkuu kukat tyynyn alla, niin unessa näkee tulevan sulhasen/morsiamen.

25. Jos kaataa tilkan väkijuomaa veteen juhannuskokon peilikuvan kohtaan ja kala hyppää, tietää se intohimoista avioliittoa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ahdistaako feminismi nuorison masennukseen?
Pieni flirtti on kadonnut harmauden edeltä
Sukupuolten hermostot eroavat toisistaan noin 30 prosenttia

Merja Kyllösen demokratia-, sananvapaus- ja suvaitsevaisuuskäsitys

Kansanedustaja Ano Turtiainen piti eduskunnassa ilmeisen järjetöntä puhetta, jossa hän julisti omaa sanomaansa käsittelyssä olleen asian vierestä. Tähän puuttui - kuten pitääkin - puhemies Juho Eerola (ps).

Tämä ei kuitenkaan riittänyt Vasemmistoliiton kansanedustajalle Merja Kyllöselle, joka avasi kahdesti oman mikrofoninsa, jolloin Turtiaisen mikrofonista katosi ääni. Tästä toimestaan Kyllönen sai puhemiesneuvostolta huomautuksen.

Tapauksen oleellisin merkitys ei liity Turtiaisen sanomaan, vaikka hän toki saikin omille horinoilleen ansiotonta julkisuutta. Sen sijaan se kertoi ennen kaikkea edustaja Kyllösen käsityksistä niin demokratian, suvaitsevaisuuden kuin sananvapaudenkin suhteen. 

Lisäksi epäilen, ettei Kyllönen ole omassa ryhmässään ainoa, joka haluaisi sulkea toisin ajattelevien ihmisten suun. Onhan äärivasemmiston hallitsemia valtioita - joita oli viime vuosisadalla runsaasti - luonnehtinut demokratian, suvaitsevaisuuden ja sananvapauden puute. Eikä taida demokratia tai sananvapaus olla kovin kummoisessa tilassa tämänkään hetken sosialismiin vannovissa yhteiskunnissa kuten Kuubassa, Kiinassa tai Venezuelassakaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Martin Scheininin tapauksen analyysi
Vasemmistoliiton synkät juuret elävät ja voivat hyvin
Kansalaistottelemattomuus kaunistaa?

Entä jo yritykset rahoittaisivat enemmän tutkimusta?

Ville Tavio (ps) nosti eilen esille tutkimusrahoituksen. Mielenkiintoista kyllä, hän ei puhunut verovarojen lisäämisestä tutkimukselle, vaan yritysrahoituksesta. 

Puheenvuoro oli monessakin mielessä tärkeä, eikä vähiten siksi, että valtiontalouden nykytilassa suomalaista huippuosaamista ei pystyttäne lähivuosina kehittämään suurilla rahoilla, vaikka sellaiseen olisi tahtoakin. Käytännössä ainoa vaihtoehto on siten yksityinen rahoitus. 

Tavion resepteinä olivat verokannustimien luominen yrityksille ja jopa tavallisille ihmisille tutkimuksen rahoittamiseksi. Ehdotus ei ole ainutlaatuinen, mutta nyt jos koskaan sille on vahva tilaus, jotta suomalainen osaaminen saadaan pidetyksi korkealla tasolla.

Perinteisesti on katsottu, että julkisen sektorin tehtävänä on perustutkimuksen ja soveltavan tutkimuksen rahoittaminen yritysten keskittyessä tuotekehitykseen. Näin ei kuitenkaan tarvitse välttämättä olla - olenhan itsekin saanut aikanaan yritysrahoitusta puhtaaseen perustutkimukseen - mutta se on selvää, ettei yrityksiltä voi odottaa kuin sellaisten tutkimusten rahoitusta, jonka tuloksista niiden voi olettaa tai ainakin toivoa hyötyvän. Tämä vaatimus ei kuitenkaan millään lailla sulje ulos soveltavaa tai edes puhdasta perustutkimusta.

Tämä tosiasia ohjaa tutkimusten tutkimusrahoitusta paitsi tuotekehityksen, niin myös käytännön kannalta relevanttien aiheiden pariin. Toisaalta yritysten rahoittamat tutkimukset saattavat surkastua eräänlaiseksi pikkusieväksi näpertelyksi sen sijaan, että luotaisiin todellisia uusia uria tiedon varaan rakentuvalla uudenlaiselle kehitykselle.

Jos Tavion vaatimukset siis toteutuisivat, tulisi yrityselämämme nostettava omaa T&K-rahoitustaan välttäen samalla yksityiskohtaisen näpertelyn vaara. Se tarkoittaisi laajaa katsantokantaa, joka ylittää yritysten lähivuosien omat intressit. 

Vain tällä suomalainen tiedepohjainen osaaminen voisi välttää sen romahduksen, joka on sitä uhkaamassa julkisen sektorin tutkimusinvestointien vääjäämättä supistuessa. Ja sitä kautta tarjoaisi kotimaisille yrityksille myös tulevaisuudessa ensisijaista työvoimaa tulevaisuuden tuotekehitysläpimurtoihin.

Tämän kaiken saavuttamiseksi olisi tärkeää myös se, että suomalainen julkinen tiederahoitusapparaatti huolehtisi ensisijaisesti puhtaan perustutkimuksen rahoittamisesta huolehtien erityisesti rahoitetun tutkimuksen tieteellisestä korkeatasoisuudesta. Ja jos se näin tekisi, ei mikään tietenkään estäisi yrityksiä nauttimasta sen hedelmistä. Eikä edes lisäporkkanan tarjoamisesta näille nouseville kyvyille silloin, kun heidän tieteellisten saavutustensa varassa voitaisiin tuotaa sellaista tietoa ja osaamista, josta olisi hyötyä myös yritysten tuotekehityksessä.

Samalla näiden nuorten tutkijoiden valmiuksia lisäisi se, että he oppisivat ymmärtämään nykytutkijoiden sukupolvea paremmin niitä ongelmia ja lainalaisuuksia, joita käytännön tuotekehitys noudattaa. Ja tuottaa uransa myöhemmissä vaiheissa erityistä lisäarvoa riippumatta siitä, työskentelevätkö he loppu-uransa yksityisellä vai julkisella sektorilla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tuotekehityksen hinta ja suomalaiset päättäjät
Millä perusteilla luonnontieteelliset tutkimukset vanhenevat?
Ponsse ja menestyksen salaisuus

Komissio hamuaa määräysvallan suomalaisiin metsiin

Kun Suomi lähti useilla miljardeilla eurolla mukaan Etelä-Euroopan rahoittamiseen, puhuttiin poliittisen pääoman ylläpitämisestä. Samalla astuttiin askel kohti liittovaltiota, jossa kansallista päätösvaltaa supistetaan ja valtaa keskitetään yhä enemmän Brysseliin.

Samalla keskusvalta pyrkii saamaan käsiinsä myös päätösoikeuden luonnonvaroista, kuten äskettäin vuodettu komission strategiapaperi osoittaa. Siinä komissio täydellisen ymmärtämättömyyden antamalla varmuudella on vaatimassa Suomea luopumaan nykymuotoisesta metsien tehokkaasta monikäytöstä ja palaamaan sotia edeltävään ja niitä välittömästi seuranneeseen aikaan, jolloin metsäteollisuus hankki puunsa pääosin poimintahakkuina jättäen jälkeensä harvapuustoisia ja huonosti tuottavia metsiä. 

Tarkalleen ottaen komissio vaatii siis avohakkuiden kieltämistä. Ja tämä olisi viime vuosisadan kokemusten mukaan Suomen metsätalouden kannalta melkoinen katastrofi. Samalla suomalaiset metsät yksipuolistuisivat yhdenmukaisen peitteisiksi kautta maan - ja kuusettuisivat entisestään, mikä ilmaston lämmetessä lisäisi tuhoriskejä ennennäkemättömällä tavalla. 

Tähän komission paperiin reagoi ministeri Jari Leppä (kepu), jonka mukaan "hallituksen EU-selonteko toteaa yksiselitteisesti, että metsäpolitiikka kuuluu kansalliseen päätösvaltaan. Tästä tulemme pitämään kiinni. Suomi edistää kestävää biotaloutta ilmastonmuutoksen torjunnassa. Osaamme hoitaa metsämme ilman komission puuttumista."

Myös europarlamentaarikko Elsi Katainen (kepu) otti asiaan kantaa todeten, että "komission ehdottamat yhteiset metsien hoito- ja käyttösuunnitelmat ja kestävän metsänhoidon uudelleen määrittely tarkoittaisivat käytännössä EU:n yhteistä metsäpolitiikkaa. Tässä menee raja, jota ei voi hyväksyä. Komissio astuu tietoisesti jäsenmaiden toimivallan tontille ja se on pysäytettävä."

Katainen viittasi myös komissaarien ymmärryksen puutteeseen todeten, että "komissiolta näyttäisi kokonaan puuttuvan ymmärrys uusista biotalouden innovaatioista eli siitä, mitä kaikkea puun sivuvirroista jo tehdään kemikaaleista tekstiileihin ja muovia korvaaviin tuotteisiin". Samalla hän muistutti, että "ei komissio voi päättää puun käytöstä markkinoiden tai omistajien puolesta". 

Nämä komission suunnitelmat astuisivat myös Suomen perustuslaissa turvatun omaisuudensuojan varpaille, koska metsämme ovat enimmäkseen yksityisessä omistuksessa. Tämä viimeistään osoittaisi Unionin keskusvallan luonteen. 

En epäile yhtään punavihreän hallituksemme intoa hyväksyä komission suunnitelmat, vaikka Keskustan edustajat ovatkin ottaneet edellä kuvaamiani kantoja ja aluksi mainitsemani elvytyspaketti onkin tuottanut meille poliittista pääomaa. Harmi kyllä, luottamukseni juuri Keskustan edustajien kykyyn ja haluun hoitaa Suomen asioita on varsin heikko - vaikka epäilemättä puolue järjestääkin jälleen jonkinlaisen teatterin asian johdosta. 

Siksi joudun turvautumaan niinkin epätoivoiseen tekoon kuin asettamaan toivoni pääministeri Sanna Mariniin (sd) siinä, että edes hän ymmärtäisi meidän olevan taloudellisen tulevaisuutemme suhteen megaluokan ongelman edessä. Ja käyttäisi miljardeilla lunastamansa pääoman sen ratkaisemiseksi. Tässä minua rohkaisee hänen aiempi esiintymisensä metsien monikäytön puolesta yhdessä Ruotsin pääministerin kanssa.

Nähtäväksi siis jää mitä metsillemme ja samalla koko Suomelle tapahtuu. Heikoin vaihtoehto olisi Suomen metsien valjastaminen kivihiilen polttamisen mahdollistavaksi hiilinieluksi ja luontoreservaateiksi, mistä euroedustajamme Petri Sarvamaa (kok) totesi seuraavasti: "pohjoisen metsäisiä maita ei voida valjastaa syntipukiksi tai muiden jäsenmaiden ongelmien vastuunkantajiksi eteläisten maiden liidellessä vapaamatkustajina". 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kohti eurooppalaista liittovaltiota
Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
Hyviä metsäuutisia

Halla-aho pudotti pommin

Jussi Halla-aho (ps) pudotti tänään pommin, jota tuskin kukaan ulkopuolinen osasi odottaa. Hän päätti luopua puolueensa puheenjohtajuudesta. 

Halla-aho ei avannut julkisuuteen syitä päätökselleen, mutta kirjoitti niistä tiedotteen, joka julkaistaan vastan kymmenen vuoden kuluttua. En siis tässä ryhdy arvailemaan mistä tässä kaikessa on kyse, vaan luotan totuuden paljastuvan aikanaan. Eli viipurilaisen sanalaskun mukaan "ken elää, se näkee". 

Maan johtavan oppositiopuolueen johtoon löytyy epäilemättä halukkaita, vaikka valovoimaisista ehdokkaista Laura Huhtasaari ehtikin jo kieltäytyä. Oma suosikkini tässä vaiheessa on Riikka Purra (ps), jonka valinta ainakin poistaisi puolueeseen liitetyn äijäleiman ja joka naisena vaikeuttaisi suoraa vertailua isot saappaat jälkeensä jättäneeseen edeltäjään.

Tämä asia ei kuitenkaan kuulu minulle vaan Perussuomalaisten jäsenistölle, jonka toivon osaavat tehdä - keskinäisessä sovussa ja hyvässä hengessä - rationaalisen ratkaisun tulevasta johtajastaan. Nähtäväksi siis jää kenet arvaamaton kansaliike lopulta nostaa johtoonsa. Suomen ja suomalaisten kannalta oleellista on ainoastaan Suomen ja suomalaisten edun säilyminen puolueen poliittisen agendan keskiössä. 

Se ei tarkoita itseensä käpertynyttä impiwaaralaisuutta, vaan laajakatseista toimintaa, joka on vapaa muiden nöyristelystä ja päätöksiin liittyvistä osaoptimoinneista, mutta avoin kaikkia tasapuolisesti velvoittavaan ja hyödyntävään yhteistyöhön. Esimerkkinä tästä voidaan nähdä Halla-ahon aikana harjoitettu rationaalinen maahanmuuttopolitiikka, jossa ovat yhdistyneet kortensa kekoon kantavien tulijoiden hyväksyminen, mutta suomalaisten selkänahasta elintasonnousua tavoittelevien ainesten vierastaminen.

Samalla toivon, että tuleva puheenjohtaja osaisi tehdä poliittisessa pelissä tasapuolisia ratkaisuja. Siis erityisesti hallitusneuvotteluissa hakisi linjaa, jonka seurauksena maahan saataisiin lopultakin rationaalisesti toimiva hallitus. 

Se tarkoittaisi kiinnipitämistä perussuomalaisten kannattajille tärkeistä asioista, mutta joustamista niissä, joilla ei ole heille suurta merkitystä. Ja yhteisen sekä pitkällä aikavälillä vastuullisen linjan etsimistä niissä asioissa, jotka eivät ole äärimmäisen merkityksellisiä kenellekään neuvotteluosapuolista.

Tämän ensikommentin myötä jään odottelemaan perussuomalaisten ratkaisuja. Toivottavasti niissäkin toimitaan Halla-ahon ilmoituksessa mainitulla tavalla eli "oikein". 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Halla-aho esitti loogisesti pätevät ja älyllisesti rehelliset perustelut
Halla-ahosta pääsiäisen kunniaksi
Ihmisarvoinen yhteiskunta, jossa sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo saattavat toteutua

Kolme kysymystä Ruotsin hallituskriisin johdosta

Ruotsi on ajautunut hallituskriisin sosialistisen vuokra-asuntopolitiikkansa takia. Näin siksi, että maassa harjoitettu vuokrakattopolitiikka on johtanut suorastaan absurdiin tilanteeseen, jossa vuokra-asuntoja joutuu odottelemaan vuosia ja jopa vuosikymmeniä. 

Tämä jo itsessään kertoo niistä ongelmista, joita suunnitelmatalous aiheuttaa. Se, mikä on jäänyt kuitenkin kertomattaa suomalaisessa valtamediassa, on Ruotsin maahanmuuttopolitiikan merkitys nyt syntyneen ongelman taustalla. 

Länsinaapurissahan väkiluku on kasvanut kymmenessä vuodessa miljoonalla ihmisellä, joista suurin osa on maahanmuuttajia - vieläpä yhteiskunnan elätettäväksi eli vuokra-asuntoihin pitkäksi aikaa asettuvilla humanitaarisilla sellaisilla. Tämän muutoksen yhtenä merkkinä on jo puoli vuosikymmentä sitten tapahtunut suomalaissyntyisten korvautuminen syyrialaissyntyisillä maan suurimpana maahanmuuttajaryhmänä.

Niinpä tavallisen työtä ja veroja maksavan medelsvenssonin on turha haaveilla vuokra-asunnosta, vaan hänen on tyytyminen elämiseen siellä mistä asunnon onnistuu hankkimaan. Rahallahan asiaa ei voi auttaa - ei ainakaan suurimmissa kaupungeissa. 

Ongelma on noussut niin vakavaksi, että jopa maan vihervasemmistohallitus on joutunut yrittämään sen purkamista. Esteeksi ovat kuitenkin nousseet poliittisen keskustan pönkäpuolueet sekä ideologisista syistä sosialistista asuntomarkkinaa Ruotsiin vaativa vasemmistopuolue.  

Tänään on sitten sen päivä, jolloin Ruotsin parlamentin pitäisi äänestää Löfvenin hallituksen luottamuksesta. Mikäli hallitus kaatuu, ovat edessä uudet hallitusneuvottelut tai mikäli ne eivät johda tulokseen myös uudet vaalit.

Molemmat tarjoavat ensimmäistä kertaa realistisen mahdollisuuden myös muiden puolueiden hylkimille Ruotsidemokraateille hallitukseen nousemiseksi - osin siksi, että Kokoomuksen lisäksi myös Liberaalit olisivat hyväksymässä sen hallituskumppanikseen. Näin siksi, että puolueen kannatus on niin suuri, että ilman sen mukaan ottamista ei länsinaapuriin ole käytännössä mahdollista saada porvarienemmistöistä hallitusta.

Tähän tilanteeseen liittyen haluan antaa teille, arvoisat lukijani, pohdiskeltavaksi kolme kysymystä.

1. Kannattaisiko Ruotsidemokraattien tutkia tässä tilanteessa tarkoin soinilaisten Perussuomalaisten - ja myöhemmässä vaiheessa Sinisen tulevaisuuden - hallitustaipaleen vaiheet Sipilän kabinetissa ennen päätöstään hallitukseen lähtemisestä?

2. Kannattaisiko Suomessa ihmisten perehtyä - ja medioiden antaa heille siihen mahdollisuus - suunnitelmatalouden ja punavihreän maahanmuuttopolitiikan vaikutuksesta pohjoismaisten asuntomarkkinoiden toimintaan?

3. Kannattaisiko pönkäpuolue Keskustan lähteä Suomen punavihreästä hallituksesta ja sitä kautta kaataa Marinin-Ohisalon valta sekä ryhtyä neuvotteluihin Kokoomuksen ja Perussuomalaisten kanssa uuden kabinetin pystyttämisestä hoitamaan maassamme sosialistisen jakopolitiikan seurauksena raunioitumassa olevaa julkista taloutta?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maria Ohisalolta uusi linjaus
Hyvä, että Perussuomalaiset hajosi
Ruotsin vaikea ratkaisu

Kiihkofeministinen vasemmistopuolue

Sisäministeri Maria Ohisalon (vihr) tuki Helsingin liikennettä vaikeuttavan Elokapina-ryhmälle sai eilen osakseen raskasta arvostelua hänen johtamansa ministeriön entiseltä maahanmuutto-osaston johtajalta Jorma Vuoriolta. Tämän mukaan "ministeri voi julkisesti irtisanoutua kansalaistottelemattomuudesta ja poliisi kyllä miettii jatkoa sen pohjalta. Jos ministeri kuitenkin julkisesti tukee tätä anarkistista toimintaa niin poliisi tietysti suunnittelee jatkon tämän pohjalta".

Samalla Vuorio totesi elokapinalaisten motiiviksi - ei enempää eikä vähempää kuin - mahdollisimman suuren häiriön aiheuttamisen. Tässä hän viittasi entisen sisäministeri Paula Riskon (kok) näkemykseen. 

Myös linkolalaiseksi tunnustautunut ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr) on ilmaissut tukensa Elokapinalle. Hän on tavannut heidän edustajiaan ja luvannut viedä heidän vaatimuksensa hallitukselle - missä ei sinänsä ole mitään väärää - mutta ottanut samalla vahvasti kantaa niiden puolesta vaatien hallitusta nopeuttamaan ilmastotoimia, vaikka Suomi on jo nyt tehnyt päätöksen muita EU-maita nopeammasta etenemisestä hiilineutraaliuden saavuttamiseksi.

Edellä mainitsemani seikat tukevat vahvasti sitä, mitä konkarikansanedustaja Ben Zyskowicz (kok) sanoi Vihreistä puolueena. Hänen mukaansa "tämän päivän vihreät on kiihkofeministinen puolue, joka on sijoittanut itsensä erittäin vasemmalle". 

Zyskowicz veti myös saman johtopäätöksen, jonka itsekin olen aiemmin tehnyt. Eli etteivät vihreitä äänestäneet talouspoliittisesti oikealla olevat henkilöt "jotka tunsivat ennen viehtymistä vihreisiin" enää tunne puolueeseen kiinnostusta. Ja että juuri tämä oli yhtenä syynä siihen, että puolue kärsi kunnallisvaaleissa rökeletappion.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pääministeri Marin otti sulan hattuunsa, mutta vihreät nikottelevat 
Yle johti kuulijoitaan harhaan
Onko Elokapina menossa kohti poliittista väkivaltaa?

 

Menneiden aikojen perheidylli

Entiseen aikaan agraari-Suomessakin oli tapana, että isäntä jätti talonsa vanhimmalle pojalleen. Tyttäret naitiin enemmän tai vähemmän kauas kotoa muihin taloihin tai torppiin ja pojista tuli useimmiten lähiseuduille pojattomien talojen isäntiä, paikkakunnan talollisten leskinaisten puolisoita, veljiensä torppareita tai jopa oman talon renkejä. 

Tämä tapa tiedettiin jo aiemmin varsin vanhaksi, sillä jo viitisen tuhatta vuotta sitten Lech-joen varrella eläneet ihmiset elivät tämän mallin mukaisesti. Mahtisuvut ylläpitivät talojaan mutta vaimot ja työväki haettiin kauempaa.

Tuoreessa Science-lehdessä kerrottiin tutkimuksesta, jossa oli selvitetty peräti kahdentoista 49 000 vuotta sitten eläneen neandertalilaisen genomisekvenssit. Heidän jäänteensä oli löydetty Altai-vuorilla sijaitsevasta luolasta, jonka läheltä on aiemmin tehty myös ensimmäiset havainnot denisovanihmisistä.

Nyt tutkitut genomit paljastivat perheyhteisön, joiden joukossa oli sekä isä että tytär. Ja kaikki muut miehet olivat näiden sukulaisia. Naisten geeneistä sen sijaan saatettiin päätellä, että he liikkuivat paljon enemmän kuin miehet. 

Tässä on huomattava, etteivät 49 000 vuoden takaiset neandertalilaiset viljelleet maata eikä heillä siten ollut maataloja, joita miessukupolvet olisivat viljelleet. Siitä huolimatta näyttää siltä, että jo silloisilla miehillä oli omia reviirejään, joilla he pysyttelivät. 

Merkille pantavaa oli myös se, että nämä neandertalilaiset olivat läheisempää sukua Espanjasta aiemmin löytyneille neandertalilaisille kuin Altai-vuorella aiemmin eläneille lajitovereilleen. Siten kansainvaellukset eivät näyttäisi olevan mikään uusi ilmiö. 

Mielenkiintoista oli myös se, että kaikilla perheen miehillä oli nykyihmisen Y-kromosomi. Siten myös heidän esi-isiensä joukossa oli nykyihmiseen kuuluva mies, kuten muillakin loppuvaiheen neanderalilaisilla. Vastaavasti myös kaikkien eurooppalaisten esi-isiin kuuluu neandertalilaisia. 

Tutkimuksesta luettuani jäin miettimään sitä, kuinka nykyisten länsimaalaisten elämä on muuttunut. Mutta näyttäisi siltä, että jotain lienee jäänyt myös geeneihimme tuon pitkän historian aikana. 

Enkä nyt tarkoita pelkästään maaseudun peräkammarin poikia, jotka ovat jääneet naisettomiksi tyttöjen lähdettyä kaupunkeihin, vaan myös sitä kyselyä, jonka mukaan 18–30-vuotiaista miehistä peräti 66 prosenttia haaveilee maallemuutosta tai harkitsevansa sitä vakavasti - todennäköisesti oman sukunsa juurille. Sen sijaan nuorista naisista maallemuutosta on innostunut "vain" 32 prosenttia. 

Toki maallemuuttohalukkuuteen on muitakin tekijöitä - epäilen esimerkiksi kaupunkien väestörakenteen muutoksen vaikuttavan siihen - mutta oma osansa saattaa hyvinkin olla siinä kymmenien ellei satojen tuhansien vuosien traditiossa, jossa miehet ovat pysytelleet kotiseudullaan ja naiset ovat liikkuneet pitkiäkin matkoja miehelään. Olisihan suoranainen ihme. ellei tämä olisi jättänyt myös perinnöllisiä sopeumia sekä naisiin että miehiin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vanhat normit säilyvät ja näkyvät pitkään
COVID-19 ja neandertalilaiset
Suurmiehiä maahanmuuton avulla

Satiiri Vihreiden alamäen syistä

Helsingin sanomat ja Yle ruotivat syitä vihreiden vaalitappiolle. Ja molemmissa medioissa henki oli puolueen alamäkeä parhain päin selitteleminen - Ylen tapauksessa jopa siten, että yritetään kääntää musta valkoiseksi kyseenalaistamalla puolueen siirtyminen kauas vasemmalle poliittiselta keskiviivalta.

Suurmedioidemme ruotimisen taustalla on ainakin osin vihreiden veteraanipoliitikkojen oma pohdiskelu. Siitä esimerkkinä puoluetta aikanaan perustamassa ollut Pekka Sauri kirjoitti Twitterissä, että "Vihreiden vaalitappion lyhyt analyysi: vasemmalta ei löydy tilaa eikä äänestäjiä. Suomesta puuttuu liberaali kaupunkilaispuolue, joka yhdistää pohjoismaisen hyvinvointimallin, yrittäjyyden ja ympäristönsuojelun. Vihreät voisivat yhä olla se puolue."

Osuvimman luonnehdinnan Vihreiden vaalitappion syistä taisi kuitenkin kirjoittaa Simo Ralli Maaseudun tulevaisuudessa julkaistussa satiirissaan. Siinä hän ehdotti betoniliitto-nimisen todellisen ympäristöpuolueen perustamista ja sen puoluetoimiston sijoittamista Paltamoon. 

Puolueen linjan mukaan raidejokerin matkalippuihin tulisi sisällyttää kolmen euron ympäristöntuhomaksu, koska radan alle on jäänyt tammihiiriesiintymä. Uusiin betonirakennuksiin taas pitäisi niiden rakentamiseen syntyvän hiilidioksidin korvaamiseksi määrätä 100 euron vuosittainen ilmastontuhoamisvero neliömetriä kohti. 

Niissä kaupungeissa, joissa on toimiva julkinen liikenne, puolue vaatisi oman auton käyttökieltoa pois lukien ulkopaikkakunnille siirtyminen. Tosin kiellolta voisi välttyä maksamalla viiden euron kilometrimaksun. Tämä maksun avulla kerättäisiin varat asfalttikatujen saattamiseksi tulevaisuudessa takaisin luonnon tilaan.

Betoniliitto vaatisi myös Helsingin Jätkäsaaren alueen rakentamisen keskeyttämistä, koska sen oman selvityksen mukaan alueesta tulee liian ankara paikka ihmiselle asua. Siten rakennukset pitää purkaa, alue tasata ja istuttaa tilalle metsä. Näin Jätkäsaaresta tulisi helsinkiläisten hengähdyspaikka, jossa voisi nähdä kauniin rakentamattoman rannan ja tulevaisuudessa vaikkapa tammihiiren jälkiä.

Suosittelen kaikille vihreille poliitikoille koko edelle linkittämäni satiirin lukemista, jotta he ymmärtäisivät minkälaiselta heidän politiikkansa näyttää maaseudulta katsottuna. Tämän tehtyään heidän kannattaisi pohtia myös sitä, miltä näyttävät tavalliselle työtä tekevälle ja veroja maksavalle suomalaiselle vihreä maahanmuutto-, tasa-arvo-, teollisuus-, yritys- ja yksilönvapauspolitiikka. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vasemmalla laidalla
Mahtavatkohan vihreät ymmärtää politiikkansa seurauksia?
Vihreiden kannatuksessa on noin neljännes ilmaa

Valko-Venäjä käyttää irakilaisia EU:ta vastaan

Koronapandemia on vähitellen irrottamassa otettaan eurooppalaisista, joten myös EU:n rajat avautuvat yksi toisensa jälkeen. Näin on Suomessa ja näin on muissa jäsenmaissa. 

Tätä tilannetta näyttää käyttävän hyväkseen lentokonekaappauksen takia vaikeuksiin joutunut Valko-Venäjän diktaattori Aljaksandr Lukašenka, joka on ryhtynyt rahtaamaan irakilaisia elintasopakolaisia Liettuan rajalle. Tarkoituksena lienee pakottaa EU pysymään erossa Valko-Venäjän asioista. 

On helppo arvata, ettei irakilaisten päämääränä ole Liettua, Latvia tai edes Viro. Sen sijaan he pyrkivät niihin EU-maihin - kuten Suomeen - joissa turvapaikanhakijoiden edut ovat parhaat ja velvollisuudet oman elämänsä ylläpitämiseksi pienimmät.

Tapaus alleviivaa sitä ongelmaa, että EU:n ulkorajojen valvonta ei ole riittävän tehokasta pitääkseen kansainvaellukset kurissa. Eikä sen jäsenmaiden lainsäädäntö sisällä juurikaan pykäliä, jotka ennaltaehkäisisivät kansainvaeltajien intoa hakeutua kotimaataan helpomman ja leveämmän leivän ääreen.

Valko-Venäjän ja Liettuan välinen tapaus innoitti minut katsahtamaan myös maahanmuuttotilastoja. Ne osoittivat, ettei kehitysmaalaisten turvapaikanhaun varjolla tapahtuva kansainvaellus Suomeen ole vielä voimistunut, mikä tietenkin selittyy sekä EU:n että myös Suomen rajoilla koronapandemian takia vielä käytössä olleilla matkustusrajoitteilla. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, miten tilanne kehittyy jatkossa rajojen avauduttua kokonaan meillä ja muualla. Ja etenkin, mikäli Valko-Venäjän ja EU:n raja alkaa vuotaa - ja lisäksi tietenkin Välimeren pitkä rantaviiva, jota vastaan hyökkäys on taksiliikenteen avulla ollut käynnissä jo jonkin aikaa. 

Siksi EU:lla olisi juuri nyt erinomainen paikka osoittaa kyvykkyytensä ja tukkia Lukašenkan todennäköisesti Venäjä tuella masinoima ihmisvyöry. Ja samalla varmistaa myös eteläinen rantaviivansa esimerkiksi Tanskan lanseeraaman mallin mukaisesti.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uusi kehitysmaalaisten kansainvaellus käynnistyi rytinällä
Välimeren pelastuspalvelu toimi jälleen
Varokaa demokratian kasvattamia diktaattoreita!

Jengirikollisuuden tilasta Suomessa ja Ruotsissa

Eilen julkaistiin tutunoloinen uutinen, jonka mukaan kaksi nuorta miestä puukotti kolmatta Helsingin Itäkeskuksessa. Tutunoloisen siksi, että samasta aiheesta on viime vuosina kuultu useampiakin uutisia. 

Yksi tunnetuimmista tapahtui saman kaupungin Pikku-Huopalahdessa, missä ryhmä parikymppisiä somalimiehiä hyökkäsi kahden nuoren kimppuun aseistautuneina monenlaisin astaloin. Tapauksen on epäilty olevan merkki maahamme pesiytymässä olevasta ruotsalaistyyppisestä jengirikollisuudesta. 

Tähän viittaa se, että somalinuoret ovat jättäneet kokonaan vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, tai jos ovat vastanneet, eivät ole nähneet eivätkä kuulleet mitään. Kun vastaan on tullut vääjäämättömiä todisteita esimerkiksi henkilön paikallaolosta, on sille keksitty rikokseen osallistumisen sijasta vaihtoehtoinen selitys. Eikä kukaan tietenkään ole tuntenut ketään toista. 

Ottamatta tässä kantaa somali- ja joidenkin muidenkin maahanmuuttajajengien ilmiselvään olemassaoloon totean, että kehitys Suomessa näyttäisi olevan kohti ruotsalaistyyppistä järjestäytyneiden maahanmuuttajajengien aikakautta. Ja sen seurauksena muusta yhteiskunnasta erillään olevien valtiovallan heikosti otteessaan pitämien lähiöiden syntymistä. 

Asia on sikäli ajankohtainen, että Ruotsissa maahanmuuttajajengien välinen väkivalta on alkukesästä puhjennut poikkeuksellisen veriseksi. Sen seurauksena tavallinen medelsvenssonkin on heräilemässä todellisuuteen. 

Tästä kertoi Suomen uutiset, jonka mukaan jengirikollisuus on nousemassa tärkeimmäksi teemaksi Ruotsin ensi vuonna pidettävissä valtiopäivävaaleissa. Poliittisen paineen voimasta kertoo se, että Moderaatit on esittänyt tuplarangaistuksia jengirikollisille ja Ruotsidemokraatit ovat valmiita jopa puolustusvoimien yksiköiden lähettämiseen ongelmalähiöihin.

Nähtäväksi siis jää, mitä Suomessa aiotaan tehdä nousussa olevalle maahanmuuttajanuorten väkivallalle. Odotellaanko tilanteen kehittymistä yhtä vakavaksi kuin Ruotsissa ja jatketaan verovarojen syytämistä tehottomiin kotouttamistoimiin entiseen malliin sen sijaan, että asetettaisiin maahanmuuttajanuorille selkeä oma vastuu toimeentulostaan ja kulttuurisesta kotoutumisestaan - ja rikolliselle poluille eksyneille annettaisiin se ainoa rangaistus, jolla olisi pelotevaikutus. Eli palauttaminen esi-isien kotiseudulle. 

Tämä muutos nähdään - jos nähdään - vasta vuoden 2023 eduskuntavaalien jälkeen. Ja silloinkin vain, mikäli Perussuomalaiset saavuttaa selvästi suurimman puolueen - eli hallituksen kokoajan - aseman, Kokoomuksessa konservatiivisiipi vahvistuu siten, että sillä on todellinen vaikutus puolueensa maahanmuuttopolitiikkaan ja vihervasemmiston kannatus supistuu edelleen siten, että sen paikkamäärä painuu alle kolmannekseen kansanedustajista. 

Tässä vaiheessa ei liene perusteita olettaa maahamme näin vahvaa poliittista siirtymää. On kuitenkin yksi asia, joka voi muuttaa tilanteen - ja sen totetuminen on ennen kaikkea nuorten uussuomalais- ja uusruotsalaisten maahanmuuttajien käsissä. 

Eli mikäli Ruotsi vajoaa entistä syvemmälle jengirikollisuuden syövereihin ja samaan aikaan Suomen luisuminen kohti samaa tilaa kiihtyy entisestään, saattaisivat suomalaisetkin äänestäjät todeta, että nyt riittää. Ja äänestää sen mukaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Klaanirikollisuuden torjunnalla alkaa olla kiire
Selittääkö väestö väkivalta- ja henkirikollisuutta
Monikulttuuri: uutisointi ja seuraukset

Työläiset ymmällään suomalaisen kommunismin vahvimmissa linnakkeissa

Ennen vanhaan tunnettiin kolme punaista K:ta, eli kommunistien hallitsemaa teollisuuskaupunkia. Ne olivat Kemi, Kotka ja Karkkila. Viikonloppuna käytyjen kunnallisvaalien tulos on näiden kaupunkien osalta varsin mielenkiintoinen. 

Kemissä Vasemmistoliitto jäi 26,9 prosentin kannatuksellaan - SDP:n jälkeen - toiseksi kärsittyään 6,8 prosenttiyksikön rökäletappion. Keskusta oli kolmas ja Perussuomalaiset neljäs. 

Kotkassa Vasemmistoliiton kannatus on romahtanut jo aiemmin, eikä se saanut enää kuin 10,7 prosenttia annetuista äänistä - pudotusta edellisistä kuntavaaleista tuli tällä kertaa yli kolme prosenttiyksikköä. Sitä suositumpia olivat SDP, Kokoomus ja Perussuomalaiset, joten kovin oli kauhtunutta punaisuus myös siellä.

Kaupungeista pienin on Karkkila. Siellä kehitys on ollut mielenkiintoista, sillä suurimman valtuustoryhmän sai puolueiden ulkopuolinen Karkkilaan sitoutuneet yhteislista peräti 29 prosentin kannatuksella. Puolueista suurimpia kokojärjestyksessä olivat SDP, Kokoomus ja Vasemmistoliitto, jonka kärkipaikka vaihtui siten neljänteen sijaan.  

Kolmen punaisen K:n poliittisten valtasuhteiden muutos kertoo nähdäkseni lähinnä siitä, ettei perinteisellä vasemmistolla ole enää mitään annettavaa varsinaisille työläisille. Puolueen huomion keskiössä ovat jo pitkään olleet aivan muut seikat maahanmuuton edistämisestä seksuaalivähemmistöihin. Ja tämä todellisuus valkenee yksi toisensa jälkeen myös rasvakourille. 

Vaihtoehdoksi työläisille ei kelpaa myöskään ympäristösosialistiseen unelmaan nojaava Vihreät, joiden poliittinen profiili on - jos mahdollista - vieläkin sateenkaaren värisempi kuin vasemmistoliitolla. Yhdessä nämä puolueet ajavat alas suomalaista talouselämää, eli luovat työttömyyttä erityisesti vanhoille teollisuuspaikkakunnille. 

Niinpä kolmessa punaisessa K:ssa myös äänestysprosentit olivat masentavaa luettavaa: Kemissä 51,0, Kotkassa 47,7 ja Karkkilassa 51,8 prosenttia. Jos toimivan demokratian jonkinlaisena kriteerinä pidettäisiin sitä, että puolet äänioikeutetuista käy vaaliuurnilla, oltaisiin näissä kaupungeissa jo demokratian uskottavuuden katoamisen partaalla. 

Samalla on selvää, ettei myöskään Perussuomalaiset ole täysin onnistunut vakuuttamaan perinteistä työläistä. Kannatus kolmessa K:ssakin on toki noussut, mutta se on kuitenkin vielä varsin alhaisella tasolla Kemissä (11,9 prosenttia) ja Karkkilassa (9,0 prosenttia). Kotkassa puolue on kuitenkin saanut jalansijaa kerättyään 20,4 prosentin kannatuksen. 

Tosiasia lieneekin, että sitä mukaa kun perinteiset työläisammatit ovat katoamassa, katoaa myös puolueiden kiinnostus heidän asioitaan kohtaan. Selitys on luonnollinen, koska kohderyhmän supistuminen vähentää vuosi vuodelta sen merkitystä - eikä sellainen ole tietenkään eduksi valtapyrkimyksille. 

Nähtäväksi siten jää seuraavatko kolme K:ta Karkkilaa siinä, että valtaan nousevat puolueisiin sitoutumattomat ryhmät, vai saavatko paikalliset perussuomalaiset vakuutettua työläiset omasta erinomaisuudestaan. Joka tapauksessa näidenkin vaalien tulosten perusteella on selvää, että marxilais-leninistisen kommunismin tie on lopussa sielläkin, missä se aikanaan oli kaikista vahvinta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kemiläisten puheet ja äänestyskäyttäytyminen ristiriidassa
Äänestäjä on paradoksin äärellä
Suoraa toimintaa Karkkilassa

Pari sanaa eilisestä

Eiliset kunnallisvaalit päättyivät lopulta Kokoomuksen voittoon niin Helsingissä kuin koko maassakin. Niinpä pääkaupunkimme pormestariksi nousee Juhana Vartiainen (kok), joka on luonnehtinut itseään tannerilaiseksi oikeistodemariksi. 

Perussuomalaisten äänestäjistä suuri osa jäi jälleen kerran kotisohvilleen. Näin he osoittivat piittaamattomuuttaan kotikuntansa ja viime kädessä koko Suomen tulevaisuudesta. 

Sen sijaan Keskustan kannattajat lähtivät innolla puolustamaan omaa puoluettaan ja se onnistui saamaan jonkinlaisen torjuntavoiton säilyessään kolmanneksi suurimpana kuntapuolueena. Näin Perussuomalaisten kohtalona oli jäädä neljänneksi siitä huolimatta, että Jussi Halla-ahon (ps) henkilökohtainen äänimäärä oli valtakunnan suurin ja puolueen valtakunnallinen kannatus nousi edellisiin kunnallisvaaleihin verrattuna peräti 5,7 prosenttiyksikköä.

Katsottaessa vihervasemmiston kannatusta nähdään, että se on laskusuunnassa. SDP:tä, Vasemmistoliittoa ja Vihreitä äänesti vaaleissa vain 36,2 prosenttia uurnilla käyneistä ja kaikki kolme kärsivät kirvelevän tappion suhteessa edellisiin kuntavaaleihin. Keskusta mukaan lukien koko jakopoliittinen puoluesiipi sai kuin saikin hiukan yli 50 prosentin kannatuksen - toisin kuin toivoin aiemmin. 

Nähtäväksi jää millä tavoin tämä vaikuttaa koko maan hallitustyöskentelyyn eli ryhtyvätkö puolueet entistä hurjempaan jakopolitiikkaan vai muuttavatko ne tekemistään tähän mennessä nähtyä vastuullisemmaksi. Olihan jakopoliittisten puolueiden vaalitappio kuitenkin yhteensä yli seitsemän prosenttiyksikköä.

Näin on siis suomalainen demokratia puhunut. Kansamme ja kulttuurimme suurin uhkakuva eli monikulttuuristuminen on saanut vahvan tuen äänestäjiltä maahanmuuttokriittisesti eli perussuomalaisesti ajattelevien jäätyä sohvilleen. 

Sen sijaan toisessa kohtalonkysymyksessä eli talouskysymyksessä kansa näyttäisi tukevan vastuullisuutta. Mutta kuten hyvin tiedetään, hallituksessa jatketaan kansalta reilun kolmanneksen kannatuksen saaneen vihervasemmiston johdolla, joten nähtäväksi jää mikä on lopputulos reaalimaailmassa.

Lopuksi pieni ajatusleikki. Mikäli Perussuomalaiset olisi saanut viimeisen Ylen gallupin lupaaman 18 prosentin kannatuksen mukaiset nukkuvien äänet, olisi puolue ollut vaalien toiseksi suurin lähes prosenttiyksikön erolla demareihin (joiden kannatus olisi jäänyt 17,1 prosenttiin). Koko vihervasemmiston kannatus olisi puolestaan pudonnut 35 prosenttiin ja Keskusta olisi vajonnut 14,4 prosentin äänisaaliiseen. 

Samalla moni kunta olisi vaihtunut keskustavetoisesta persuvetoiseksi. Näin olisi syntynyt paljon enemmän painetta myös koko Suomen hallituspolitiikan järkiperäistämiselle, vaikka paine sen kokonaan hajottamiselle olisi tuskin siinäkään tapauksessa ollut riittävä.

Joka tapauksessa on kuitenkin niin, että kansa on nyt puhunut ja sitä on syytä kunnioittaa.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Anni Sinnemäki hidasti Helsingin detroitisoitumista
Punavihreä alamäki
Punavihreät vaalivoittoon, mutta Kokoomukselle suurin kannatus

Anni Sinnemäki hidasti Helsingin detroitisoitumista

Helsingin pormestariehdokas Anni Sinnemäen (vihr) hyvän ystävän saama poikkeuksellinen rakennuslupa on johtanut virkarikostutkintaan. Koska Sinnemäki oli salannut tutkinnan kohteeksi joutumisensa jopa puolueensa puheenjohtajalta, nousi asia esille vasta juuri ennen vaaleja. Vaalitulosvaikutusten suhteen täydellinen ajoitus tuskin oli sattumaa.

Jos tapauksesta haluaa löytää jotain hyvää, niin se on tapauksen seurauksena pienenevä todennäköisyys siitä, että Vihreät nousisi pääkaupungin suurimmaksi puolueeksi - tai että Sinnemäestä tulisi Helsingin pormestari. Tämä on asia, joka tuskin on vailla merkitystä puhuttaessa koronapandemian jälkeisestä elämästä.

*  * *

Koronapandemia on aiheuttanut työelämään suuren muutoksen siirtäessään konttoreilta pois sellaiset ihmiset, jotka pystyvät hoitamaan enimmät asiansa konttorissa istumisen sijaan tietokoneen ja datayhteyksien avulla. Siis korkeasti koulutetut asiantuntija- tai hallintotyötä tekevät ja pääosin kantasuomalaiset valkokaulustyöläiset. 

Kuulun itsekin tähän joukkoon, enkä enää usko palaavani vanhaan. Enkä siis todellakaan ole ainoa tässä tilanteessa oleva. Ja siksi työelämän muutos tullee olemaan merkittävä, kun syksyllä palaamme normaaliin päivärytmiin. 

Tässä tilanteessa voittajia tulevat olemaan isojen kaupunkien ympäryskunnat, jotka pääkaupunkiseudulla imivät jo viime vuonna helsinkiläisiä ja espoolaisia. Eikä näiden kaupunkien muuttotappio ollut satunnaista, vaan pois lähti erityisesti suomen- ja ruotsinkielisiä. 

Jos ja kun nyt nähty kehitys jatkuu, on sillä merkittäviä seurauksia. Ensinnäkin jopa kaukaisemman maaseudun kunnat voivat etätyön edellytyksistä huolehtimalla saada veronmaksukykyisiä uusia asukkaita ja nousta siitä negatiivisesta kierteestä, jossa ne ovat olleet jo yli puolen vuosisadan ajan. 

Se toki edellyttää monia asioita, eikä pelkkä tietoliikenneyhteyksistä huolehtiminen riitä. Niiden lisäksi tarvitaan joustavaa kaavoituspolitiikkaa, hyviä liikenneyhteyksiä, toimivaa kouluverkostoa ja monia muita työ- ja arkielämän sujuvuuden varmistavia asioita. Ja juuri näihin asioihin liittyvät seikat tulevat ratkaistavaksi kunnallisvaalien kautta valitut valtuutetut maaseudun monissa kunnissa. 

Maaseudun toivonpilkahduksen kääntöpuolena suurten asutuskeskusten ja etenkin pääkaupunkimme monikulttuuristuminen tulee kiihtymään, sillä väestösuhteisiin ei enää vaikuta pelkkä maahanmuutto vaan myös kantaväestön virtaaminen ulos suurimmista kaupungeista. Näin Helsinki on muuttumassa vielä ennusteitakin nopeammin joksikin aivan muuksi kuin mitä se on ollut tähän asti - eli kehitys saattaa pahimmillaan seurata jopa rapakon takaa tuttua detroitisoitumista. 

Tähän kehitykseen vaikuttaa myös suurissa kaupungeissa poliittinen päätöksenteko, jossa etenkin Vihreät ja muu vihervasemmisto ovat ajaneet monikulttuurisuuden agendaa. Ja siinä suhteessa Sinnemäen hölmöys saattaa hiukan hidastaa pääkaupunkimme detroitisoitumista viedessään hänen puolueeltaan jo silmissä siintäneen valta-aseman. 

Silti edes Vihreiden vaalitappio tuskin pelastaa kokonaan Helsingin tulevaisuutta Pohjolan valkeana pääkaupunkina, sillä kaupungin tähänastinen kehityshän on tapahtunut Kokoomuksen vetämänä, eikä senkään vaalivoitto siten pysäyttäisi monikulttuurisuuden edistymistä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuinka nainen eroaa miehestä?
Tiedostava etujoukko ei välitä kansan tahdosta
Punavihreä Helsinki osoittaa äänestämisen tärkeyden

Tekeekö vesi Professorista sosialistin?

Suomalaiset hallitukset ovat aika ajoin yksityistäneet julkista omaisuutta pilkkahintaan karmaisevin seurauksin. Tunnetuin esimerkki lienee sähköverkkojen yksityistäminen, jonka seurauksena sähkölaskut ovat olleet niin rajussa nousussa, että poliitikot ovat joutuneet tekemään kömpelöitä yrityksiä rajoittaakseen vapaata markkinaa.  

Ongelmana sähkön ja monen muunkin asian suhteen on se, että julkinen omistaja luopui ns. luonnollisesta monopolista, jolloin yritysten väliseen kilpailuun perustuva markkinamekanismi ei rajoita tarjottavan palvelun hintoja. Näin palvelun tarjoaja voi rahastaa tuotteestaan täsmälleen niin paljon kuin vain kehtaa.  

Tämän kehityksen yhtenä virstanpylväänä oli aikanaan Kemiran lannoitetuotannon myyminen norjalaiselle Yaralle. Siinä kyse ei ollut luonnollisesta monopolista vaan määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen siirtämisestä yksityiseen ja vieläpä ulkomaiseen omistukseen. Myös tällaisen kaupan lopputuloksena on palvelun käyttäjän kustannusten raju nousu. 

Parhaillaan suomalaisessa lannoitekaupassa on käynnissä mielenkiintoinen käänne. Erinomaisesti hoidettu perheyhtiö Berner on nimittäin ostanut venäläisiä lannoitteita maahan tuovan ja edelleen jalostavan yrityksen ja myy niitä selvästi edullisempaan hintaan kuin Yara suomalaista lannoitetta. 

Yara ei tietenkään ole katsonut muutosta rauhassa, vaan tiedostaa siitä seuraavan taloudellisen tuoton kapenemisen. Tästä uutisoi eilen Maaseudun tulevaisuus, jonka mukaan yhtiö kieltäytyy jatkossa toimittamasta tuotteitaan Bernerin maatalouskaupalle eli Viljelijän Bernerille. 

Lopputuloksena saattaa hyvinkin olla se, että Yara maksaa Viljelijän Berneristä selvän ylihinnan ja ostaa sitä kautta sen monopoliasemaa uhanneen perheyrityksen pois maatalouskaupasta ja pelastaa sitä kautta määräävän markkina-asemansa. Loppuhinnan maksaa tietenkin suomalainen kuluttaja suomalaisten maataloustuotteiden korkeiden tuotantokustannusten pysyessä korkealla ja tullessa laskutetuksi elintarvikkeiden hinnoissa.

Tässä suhteessa on mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuu kansalaisaloitteelle veden yksityistämisen kieltämisestä. Se on nyt saanut selvin luvuin maa- ja metsätalousvaliokunnan puoltavan lausunnon ja on syytä toivoa, että koko eduskunnasta löytyy enemmistö, joka päättää säilyttää vesihuollon jatkossakin julkisena palveluna. Näin estyisi se, että jälleen yksi uusi luonnollinen monopoli päätyisi jonkun suuromistajan - ehkäpä vielä ulkomaalaisen kuten Yara - rahantekokoneeksi.

Kuten arvoisa lukijani tietää, en ole varsinaisesti julkiseen omistukseen perustuvan eli sosialistisen talouspolitiikan kannattaja. On kuitenkin asioita, joita kannattaa katsoa pragmaattisesti ja erilaisten yksityisten monopolien välttäminen on yksi sellaisista. Ja siksi joidenkin asioiden sosialisointi on järkevää. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Laillistettu ryöstö
Jyväskylä ja luonnollinen monopoli
Markkinatalous Harvardin professorin silmin

Sateenkaarisuojatie

Turussa nähtiin outo näytelmä. Siinä kaupunki maalasi yhden suojatien homojen ja muiden seksuaalivähemmistöjen symbolikseen omiman sateenkaaren värein huolimatta tieliikennelain selkeästä määräyksestä ja riskistä liikenneturvallisuuden heikkenemiselle.

Asiasta nousi pienehkö kohu ja lopulta poliisihallitus joutui ohjeistamaan kaupunkia siitä, että sateenkaarivärien käyttö suojatien kohdalla on tieliikennelain vastainen. Sen jälkeen kaupunki suostui värien poistamiseen, joskin asiasta vastaavan virkamiehen mussutusten kera. 

Kaiken kaikkiaan farssista aiheutui Turun kaupungille jonkinlainen lasku ja katumaalareille hiukkasen ylimääräistä työtä: ensin suojatien sateenkaarimaalaamisesta ja sitten sen poistamisesta. Syntyneet kulut osoitetaan kaupungin veronmaksajille riippumatta siitä, mitä he ajattelevat seksuaalivähemmistöistä tai sateenkaaren väreistä. Lompakkonsa raottamisen vastineeksi he saavat kuitenkin viikonlopun vaaleissa antaa oman lausuntonsa aiheeseen liittyen.

Kaiken kaikkiaan on hyvä, että Suomessa vielä asetetaan liikenneturvallisuus erilaisten performanssien edelle. Ja että kaupungitkin taipuvat noudattamaan lakeja viimeistään siinä vaiheessa, kun poliisilta tulee asiasta huomautus. Ja että äänestäjä voi viime kädessä ohjata yhteisten varojen käyttöä erilaisiin tarkoituksiin - vaikka summat sitten olisivat vähän pienempiäkin.

Muutenhan tällä asialla ei ole sen suurempaa merkitystä. Seksuaalivähemmistöt saavat edelleen niin halutessaan järjestää pride-kulkueita ja pitää sateenkaarivärejä ominaan. Vaikka toki niitä saa halutessaan pitää esillä kuka tahansa muukin, kunhan pysyy lain määrittämissä rajoissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Turussa 1,8 miljoonaa euroa kantaväestön syrjintään
Seksuaalivähemmistöjen, naisten ja lasten turvallisuus maksuvälineenä
Koululaisten valinnat ovat tärkeitä Suomen tulevaisuuden kannalta

Veronmaksajan taksvärkkipäivä - vaiettu aihe

Huomasin Maaseudun tulevaisuudesta, että eilen oli veronmaksajien taksvärkkipäivä. Enpä sellaisesta muista aiemmin kuulleenikaan, enkä nytkään huomannut aiheesta uutisoidun muissa valtamedioissamme.  

Kyse on siis päivästä, jolloin suomalaiset olisivat maksaneet tämän vuoden veronsa, mikäli siihen tarkoitukseen olisi käytetty kaikki tulot. Kuluvana vuonnahan kokonaisveroaste tulee Suomessa olemaan noin 42,8 prosenttia suhteessa kansantuotteeseen - ja vuoden pituuteen suhteutettuna tämä päivä oli siis kesäkuun yhdeksäs.

Ensinnäkin tämä kertoo aika karua kieltä siitä, kuinka rankka verotus maassamme on: työtä tehdään talvi ja kevät sekä vielä alkukesä ennen kuin verokarhu on saanut osansa. Ja vasta sen jälkeen jää rahaa, jota yrittäjä tai työntekijä voi käyttää oman harkintansa mukaan. 

Toisin sanoen Suomi on 42,8 prosenttisesti sosialistinen valtio. Eikä tämä luku ole suinkaan kiveen kirjoitettu vaan kasvaa vähitellen, sillä ensimmäistä veronmaksajan taksvärkkipäivää vietettiin toukokuussa 1981, jolloin veroaste oli "vain" 37,3 prosenttia. 

Toisin sanoen maamme on 40 vuodessa siirtynyt yli viisi prosenttiyksikköä sosialistisemmaksi. Ja näin siitä huolimatta, ettei kansa ole tänä aikana äänestänyt yksissäkään vaaleissa eduskuntaan sosialismia kannattavien puolueiden enemmistöä. Eli toteutuneille veronkiristyksille ei ole kertaakaan ollut kansan antamaa mandaattia.  

Ei siis ihme, että maamme vasemmalle kallellaan oleva valtamedia on hipihiljaa veronmaksajien taksvärkkipäivästä. Tai ettei vihervasemmistolainen hallitus ole nostanut sitä esille vastareaktion pelossa. 

Sen sijaan on ihmeteltävä suomalaisen keskustaoikeiston vaikenemista asiasta - ja vieläpä juuri kunnallisvaalien alla. Luulisihan tiedon Suomen vähittäisestä luisumisesta kohti sosialistista taloutta olevan niille jonkinlainen vaalivaltti. 

Vai onko sittenkin niin, että tuo 40 vuoden historia on perinteisille keskustaoikeistolaisille puolueille liian suuri häpeä, jotta ne kehtaisivat tuoda sitä esiin. Mutta mikä selittäisi sen, etteivät asiasta ole puhuneet edes halla-aholaiset perussuomalaiset? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ohisalo kaipasi lisää veroja
23 prosenttia suomalaisista kaipaa lisää veroja
Ollako sosialisti vai ei, kas siinäpä vasta kysymys!

Punavihreä alamäki

Helsingin sanomat julkaisi viimeisen kunnallisvaaleja edeltävän kannatusmittauksensa. Sen mukaan Kokoomus olisi edellisiin vaaleihin verrattuna pienestä suosion menetyksestä huolimatta maan suosituin kuntapuolue Sosialidemokraattien ja Perussuomalaisten seuratessa tasavahvoina perässä. Jälkimmäisistä SDP olisi alamäessä ja PS hurjassa nousussa. Keskustalle olisi tulossa rökeletappio ja myös Vihreät ja Vasemmistoliitto olisivat alamäessä.

Toisin sanoen ensi katsomalta gallupissa ei ole mitään mielenkiintoista. Mutta tarkemmin katsottuna siinä näkyy tämän ajan ylivoimaisesti merkittävin poliittinen trendi, jonka soisi ulottuvan ainakin pitkälle tulevaisuuteen - ellei peräti ikuisesti.

Ja se on taloudellista stagnaatiota edistävään poliittiseen jalopolitiikkaan sitoutuneen vihervasemmiston kannatus. Se on nimittäin vain 37,2 prosenttia eli laskenut edellisistä kuntavaaleista peräti 3,5 prosenttiyksikköä. 

Samalla vihervasemmiston ja aluepoliittista jakopolitiikkaa tukevan Keskustan yhteenlaskettu kannatus on pudonnut alle 50 prosenttiin, kun se vielä edellisissä vaaleissa oli yli kaksi kolmasosaa annetuista äänistä. 

Tämä on erittäin mielenkiintoista, mutta ei ole syytä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Vasta vaalipäivän illan ääntenlasku lopulta ilmaisee mihin päin suomalaiset kunnat on menossa seuraavan neljän vuoden aikana. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Matkalla mitättömyyteen
Punavihreä Helsinki osoittaa äänestämisen tärkeyden
Punavihreät vaalivoittoon, mutta Kokoomukselle suurin kannatus

Suomiko sananvapauden mallimaa?

Helsingissä Perussuomalaisten mainos toi esille sen ongelman, että humanitaaristen maahanmuuttajien asuttaminen pääkaupungin kunnallisiin vuokra-asuntoihin aiheuttaa kantaväestölle asuntopulaa. Mainoksessa oli kuvattu rappukäytävän asujalista, jossa lähes kaikkien nimien kohdalla luki "tuli jonon ohi". Kuvan alla oli teksti, jossa ongelma liitettiin huonoon maahanmuuttopolitiikkaan.

Mainos poistettiin sen jälkeen kun perussuomalaisten vastustajat olivat tehneet siitä useita valituksia. Päätöksen tekivät ulkomainosyhtiö JCDecaux ja Helsingin kaupungin liikennelaitos. Perusteluna nämä esittivät, että vaalimainos olisi vihjannut Helsingin vuokra-asuntojen jakamisessa suosittavan maahanmuuttajia. Lisäksi siinä oli annettu ymmärtää, että asunnon saaminen perustuisi jonottamiseen, vaikka näin ei ole.

Asiaa kommentoinut emeritusprofessori piti erikoisena, että mainos on poistettu rasismin perusteella, koska "kyseistä mainosta ei edes ole kohdistettu mihinkään ihmisryhmään". Lisäksi hän totesi, että erityisesti vaalimainosten sensuroinnin pitäisi olla todella korkean kynnyksen takana, koska vaaleihin "liittyy aina oikeus esittää näkemyksiä, kenties jopa laajempi oikeus kuin muutoin".

Perussuomalaiset tullevat ryhtymään vaalimainosten ilmeisen laittoman poistamisen seurauksena jonkinlaisiin toimenpiteisiin, mutta niiden luonnetta ei ole vielä päätetty. Eikä varmaan päätetäkään ennen vaaleja, sillä mainoksen poistaminen katukuvasta on antanut sille enemmän julkisuutta kuin se olisi koskaan voinut saada ilman poistamispäätöstä. 

Itse näen tapauksen erityisen huolestuttavana. Mainoksen esille nostama huoli on sekä todellinen että vakava, ja kaikista sellaisista on voitava puhua demokratiassa. Myös silloin, kun asiaan liittyvät maahanmuuttajat.

Vielä tärkeämpää on kuitenkin sananvapaus, joka tunnetusti erottaa ihmisten kannalta hyvät yhteiskunnat huonoista. Tässä mielessä Helsingin kaupungin liikennelaitos ja JCDecaux ovat osoittaneet ymmärtämättömyyttä - mutta omituista on myös se, etteivät demokraattisiksi itseään väittävät suomalaispuolueet ole asettuneen asiassa sananvapauden puolelle.  

Itselleni tämä tarkoittaa yksiselitteisesti sitä, että selkeästi suurin osa suomalaispuolueista on viime kädessä epädemokraattisen sensuurin kannattajia. Tämä ei tietenkään ole mitenkään uutta, sillä samaan viittaa myös se, ettei poliittinen kenttämme ole asettunut yksiselitteisesti puolustamaan Päivi Räsästä (kd) hänen jouduttuaan valtakunnansyyttäjän uskonnollisperusteisen sananvapausvainon kohteeksi.

Voidaankin hyvin kysyä, että mikä on yhtenä maailman vapaimpana pidetyn Suomen sanan- ja poliittisen argumentaation vapauden tilanne? Sekä vastata, että tosiasioiden pohjalta tarkasteltuna näyttäisimme olevan Valko-Venäjän diktaattorin Alexander Lukashenkon viitoittaman tien alussa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vasemmistolainen sanaili vasemmistosta
Allardtin näkemyksen mukaan valta on annettava Perussuomalaisille!
Niljakasta ja röyhkeää tanssia oikeusvaltion haudalla

HS historiallisten vääryksien äärellä

Olen pitänyt Etelä-Afrikan tasavaltaa eräänlaisena testilaboratoriona sille kysymykselle, että pystyykö Saharan eteläpuolinen alkuperäisväestö ylläpitämään järjestäytynyttä ja vaurasta yhteiskuntaa. Tämä on ollut perusteltua kahdesta syystä: ensinnäkin valkoinen apartheid-valta jätti maan parempaan taloudelliseen tilaan kuin mikään muu alueen valtio ja toiseksi maailmassa ei ole toista esimerkkiä länsimaista katsottuna hyvinvoivasta mustien johtamasta yhteiskunnasta. 

Aiemmissa kirjoituksissani olen todennut Etelä-Afrikan valkoisen väestön pienentyneen varsin tasaisesti vallanvaihdon jälkeen ja myöskin kiinnittänyt huomiota maan mustien johtajien suhteen tapahtuneeseen muutokseen. Siksi oli mielenkiintoista huomata Helsingin sanomien kirjoittaneen maata viime aikoina ravistelleesta maatilojen ryöstöaallosta.

Jutussa kuvattiin aluksi yksi ryöstöä, jossa uhrina oli valkoihoinen perhe ja ryöstäjinä mustia. Sen jälkeen painotettiin maassa esiintyvän myös mustiin kohdistuvan rasismia ja näiden joutuvan useasti ryöstöjen uhreiksi. 

Lopuksi luotiin jonkinlaista vaatimusta siitä, että vanhoja asioita pitäisi edelleen kaivella ja apartheidin aikaisiin rikoksiin syytettyjä saada vastuuseen. Sen sijaan ei pohdittu lainkaan sitä, että - kuten vaikkapa ns. Pyhän maan konflikti osoittaa - loputon historian vääryyksien kaivelu ei johda muuhun kuin ongelmien pitkittymiseen.

Tässä suhteessa varsin mielenkiintoinen seikka on Etelä-Afrikan taloudellisen kehityksen tilasto henkeä kohti lasketulla BKT:llä mitattuna. Sen mukaan maan talous kasvoi aina vuoteen 2014 asti, minkä jälkeen se on siirtynyt laskevaan trendiin romahtaakseen viime vuonna merkittävästi COVID-19 pandemian takia. 

Nähtäväksi siten jää, millä tavoin maan hallinto onnistuu korjaamaan tilanteen kunhan pandemia hellittää. Eli onnistuuko mustan Afrikan johtotähti edelleen ylläpitämään maanosansa viitekehyksessä korkeaa elintasoa ja rauhallista yhteiskuntaa, vai jatkuuko suunta kohti maanosan muiden valtioiden viitoittamaa tietä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jaakko Lehmusvesi: valkoista ihmistä ei sorreta maailmassa 
Kertakaikkinen ratkaisu suunnitteilla Etelä-Afrikkaan?
Onko väestöllä väliä?

Onko G7-maiden ehdotus yritysverotuksen minimitasosta Suomen etu vai uhka?

Yleisradio uutisoi peräti kolmessa jutussa (yksi, kaksi, kolme) G7-maiden sovusta yritysverotuksen suhteen. Kyse on tekeillä olevasta sopimuksesta, jonka mukaan yritysten pitäisi maksaa veronsa siihen maahan, jossa niiden toiminta tapahtuu - eikä tuo vero voisi olla alempi kuin 15 prosenttia. 

Verorahoitteinen mediamme välitti kansalaisille huolensa siitä, että uudistuksen seurauksena Suomi saattaa muiden maiden tavoin joutua laskemaan yrityksiin kohdistuvaa verotustaan mainitulle tasolle nykyisen 20 prosentin sijasta. Samalla saattaisi maamme verokertymä laskea sekä tästä syystä että suomalaisyritysten kansainvälisen toiminnan verotuksen siirtyessä muualla verotettavaksi. 

Ylen käyttämän asiantuntijan mukaan Suomessa toimivien kansainvälisten yritysten verotus ei riittäisi kompensoimaan tätä, mikäli veroprosentti tosiaan laskisi. Toisaalta saattaisi käydä niin, että sopimus koskisi vain aivan maailman suurimpia yrityksiä, joihin ei kuulu suomalaisia yhtiöitä.

Myös MTV3 teki aiheesta jutun. Sen sanoma oli kovin toisenlainen kuin verotulojen laskemista pelkäävän Ylen. Pöllökanavan uutisessa nimittäin kerrottiin OECD:n työkalun perusteella lasketun, että pelkkä siirtyminen 15 prosentin globaaliin minimiverotukseen lisäisi Suomen verotuloja vähintään 113 miljoonalla eurolla.

* * *

Oli varsin mielenkiintoista huomata, ettei suomalainen mediakenttä ainakaan vielä veisaa kaikissa asioissa samaa virttä. Omalta osaltani jäin kuitenkin ihmettelemään sitä, ettei kumpikaan media kiinnittänyt erityisemmin huomiotaan siihen, että yritysveron minimitason määrittävä sopimus tasaisi eri valtioiden kilpailukykyä kansainvälisestä liiketoiminnasta kilpailtaessa - ja toimisi nimenomaisesti veroparatiisien tappioksi. 

Viime kädessähän juuri tämä on G7-maiden tarkoitus ja kuten hyvin tiedämme, ei kotoinen Suomemme suinkaan kuulu veroparatiiseihin. Tosiasia kuitenkin on, että investointien saaminen tänne pohjolaan edellyttää yritystoiminnan kannusteiden kilpailukykyisyyttä muutenkin kuin yritysverotuksen kautta. 

Se tarkoittaa nopeasti toimivaa byrokratiaa, hyvää sisäistä turvallisuutta, julkisen talouden ennustettavuutta ja osaavan työvoiman tarjontaa. Siis yritysten kannalta ennakoitavia lupien käsittelyaikoja, yhteiskunnallisen polarisaation hallintaa, vastuullista talouspolitiikkaa sekä kansalaisille tarjottavaa koulutusta ja kilpailukykyistä henkilöverotusta.

Siksi olisi erityisen tärkeää, että juuri nyt istuva hallitus byrokratian lisähaaveineen, maailmanparannuskiihkoineen, jakopolitiikkoineen ja kansalaisten verotushimoineen olisi mennyttä siinä vaiheessa jos ja kun G7-maiden esittämä tavoite on valmis toteutettavaksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tuhoaako hallitus Suomen tulevaisuuden?
Kohti valoisampaa tulevaisuutta
Ohisalo kaipasi lisää veroja

Hidastunutta kasvua vai ei?

Ilta-Sanomat kertoi, että tutkijoiden käytettyä päivitettyjä lumensyvyyskarttoja he havaitsivat arktisen alueen merijään sulavan aiemmin luultua nopeammin. Jutussa haastateltu tutkija kertoi, että "koska merijään muodostuminen on siirtynyt koko ajan myöhemmäksi, lumella on vähemmän aikaa kertyä jään päälle".

Tämä oli tietenkin itselleni erittäin mielenkiintoinen seikka, sillä olenhan seuraillut useamman vuoden ajan merijään koon (erityisesti pinta-alan, mutta myös laajuuden) kehittymistä National Snow & Ice Data Centerin julkaisemasta datasta. IS:n uutisen mukaista jään kasvun ajoitusta en kuitenkaan ole erikseen tarkastellut.

Niinpä päätin katsoa kyseiseltä nettisivulta löytyvää päivittäiseen napajään laajuuteen perustuvaa jään kehityskäyrää syksyn ja talven aikana alkaen vuodesta 2012, jolloin jää oli tähänastisen mittaushistoriansa suppeimmillaan syyskuussa. Tämä kuva on seuraavassa.

Kuvasta nähdään, että vuosien järjestys lokakuisen napajään laajuudessa nopeimmasta hitaimpaan (mitattuna kuvion puolivälistä) on seuraava: 2014, 2013, 2015, 2017, 2018, 2012, 2019, 2016 ja 2020). Kuvasta on helppo nähdä, että jään laajuuden vuosittainen kasvu tosiaan noudattaa ainakin jossain määrin tutkijan esittämää trendiä.

Koska olen seurannut napajään laajuutta tarkemmin sen pinta-alaa, kopioin tätä tarkoitusta ylläpitämästäni Excel-tiedostosta sen pinta-alaa kuvaavan käyrän. Tässä tiedostossa kunkin vuoden piste edustaa lokakuun keskiarvoa.

Tästä kuvasta näemme, että pohjoisen merijään pinta-ala laski nopeasti 1990-luvun lopulta vuoteen 2007 asti, minkä jälkeen sen kehitystä on kuvastanut pikemminkin satunnainen vaihtelu kuin trendimuutos. Toki 2020 on tilaston minimivuosi, joten ensi syksynä on mielenkiintoista nähdä, miten kuluva vuosi suhtautuu siihen - eli onko pohjoisen merijään kasvuunlähtö jälleen alkanut hidastua.

Tämä kirjoitus edustaa ns. faktantarkastusta, enkä tahdo sillä ottaa selvää kantaa itse ilmiöön. Edelle kirjaamillani perusteilla näyttää kuitenkin siltä, että IS:n uutiselle on olemassa hyväksyttävät perusteet, mutta tosiasiat jättävät sijaa kuitenkin myös jonkinasteiselle epävarmuudelle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä: 
Ahdistuneen naisen henkilökuva
HS maalasi vihreällä pensselillä epärehellisiä kauhukuvia
Pohjoisen merijään sulaminen siirtyi 20 vuodella

Ranskalaisen teinitytön tapaus

Helsingin sanomat kertoi tositarinan siitä, kuinka yhteiskunnallinen monikulttuurisuus muuttaa Eurooppaa. Tällä kertaa tarkalleen sanottuna Ranskaa. 

Jutun mukaan Galliassa käydään oikeutta sellaisia henkilöitä vastaan, jotka olivat uhkailleet tappamisella islamia 16-vuotiaana arvostellutta - nykyisin 18-vuotiasta - nuorta naista. Oleellista tässä on se, ettei nainen ole rikkonut ensimmäistäkään Ranskan lakia, mutta joutuu uhkailujen takia elämään erityksissä ympärivuotisessa poliisivartiossa. 

Soisin, ettei tätä asiaa ohitettaisi olankohautuksella sen enempää Suomen vihervasemmistossa kuin keskustaoikeistolaisissa maahanmuuttokritiikittömissä puolueissakaan. Näin etenkin kun ranskalaisnainen ei suinkaan ole ainoa ihminen, joka on joutunut lain sallimista puheistaan vaikeuksiin muslimien kanssa - viittaan tässä esimerkiksi ruotsalaiseen Lars Vilksiin.   

Rautalangasta väännettynä: arvoiltaan toisistaan oleellisesti poikkeavien kulttuurien välille syntyy luonnonlain tavoin ongelmia silloin kun niiden noudattajat asuvat samassa ympäristössä. Eivätkä ne voi ratketa kuin siten, että toinen tai molemmat kulttuurit luopuvat joistain oleellisista piirteistään.

Islamin ja kristillis-helleeniseen perinteeseen nojaavan sekulaarin länsimaisen kulttuurin tapauksessa tämä tarkoittaa joko ensimmäisen maallistumista ja monien Koraanin sekä hadithien määräysten vesittämisestä mukaan lukien uskonnollisten näkemysten, Allahin ja Muhammedin loukkaamattomuus tai vaihtoehtoisesti länsimaisen elämäntavan palauttamista satoja vuosia taaksepäin luopumalla sananvapaudesta ja suuresta osasta yksilöllisiä oikeuksia esimerkiksi pukeutumisen ja tasa-arvon suhteen.

Tämä on asia, joka kaikkien suomalaisten puolueiden tulisi käydä läpi julkisesti ja ilmoittaa äänestäjilleen kannattavatko ne edellä kuvattuja kehitysvaihtoehtoja - vai kenties Suomen jatkamista demokraattisena länsimaisena yhteiskuntana. Äänestäjien tulisi vastaavasti ymmärtää, että kulttuurien toisiinsa sulautumisen esittäminen ratkaisuna on tosiasioiden valossa älyllisesti ja tosiasiallisesti epärehellistä silloin, kun maahanmuutto on niin runsasta, ettei tulijoiden kotoutumiselle eli länsimaiseen elämäntapaan sopeutumiselle ole realistisia edellytyksiä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kulttuuri istuu syvässä - ja se määrittää myös suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden
Ranskalainen hätähuuto vai rasistinen möläytys?
Teinitytön jorinat johtivat opettajan murhaan

Matkalla mitättömyyteen

Kuten hyvin tunnettua, on Keskusta ollut Suomen historian aikana toinen varsinaisista mahtipuolueistamme. Paino tuossa lienee sanalla historia, sillä viime vuosien gallupkannatuksen kehitys on ollut puolueen kannalta lievästi sanottuna kammottavaa. 

Puolueen tulevaisuuden kannalta saimme eilen yhden mielenkiintoisen uuden tiedonpalan. MTV3 nimittäin uutisoi, ettei sen tekemässä tunnekyselyssä puolueeseen liitetty ensimmäistäkään positiivista luonnehdintaa. 

Sellaisten sijaan Keskusta herätti ihmisissä pettymyksen, halveksunnan ja häpeän tunteita. Tämän pitäisi herätellä puolueen johtoa, sillä vaikka politiikka onkin asioiden hoitamista, vaikuttavat siihen vahvasti ihmisten tunteet - täysin riippumatta siitä, ovatko ne rationaalisia vai eivät. 

Tämän aamun Helsingin sanomat puolestaan julkaisi oman gallupinsa pääkaupungin puoluekannatuksesta. Siellähän Keskustalla ei ole koskaan ollut merkittävää jalansijaa, eikä ole nytkään. 

Tässä gallupissa oli kuitenkin yksi erityisen mielenkiintoinen piirre eli Vihreiden suosion luisuminen laskuun. Pudotusta edelliseen puoluekannatuskyselyyn kertyi yli kaksi prosenttiyksikköä, joten kannatuksen katoaminen lienee todellista. 

Epäilen vahvasti, että tässä asiassa syynä eivät ole ihmisten epämääräiset tunteet, vaan vihreän politiikan kirkastuminen äänestäjien silmissä nyt, kun puolueet ovat esitelleet omia tavoitteitaan. Tähän viittaa se, että samalla kun Vihreiden kannatus on laskenut, on Kokoomusta lukuun ottamatta muiden puolueiden kannatus säilynyt varsin vakaana - eli puolueen äänestäjäkunta ei ole tavallisen trendin mukaan siirtynyt muiden vasemmistopuolueiden vaan poliittisen oikeiston taakse. 

Toisin sanoen Helsingin vauraat naiset ovat huomanneet, että vihreitä äänestämällä he edistävät pääkaupungin sosialistisoitumista ja käskytyskulttuuria. Eikä se tietenkään sovi sellaisen ihmisen ajatusmaailmaan, jonka äänestysvaihtoehtona on Kokoomuksen äänestäminen. 

Jääkäämme siis odottamaan vaalien lopputulosta. Ja muistakaamme myös itse käyttää äänioikeuttamme - ellei muuten, niin antaaksemme mitättömyyden ansaitseville poliittisille voimille vauhtia niiden matkalle alamäkeen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jatkuvatko ekonomistien vieroksumat punavihreät bileet?
Punavihreät vievät ja Keskusta vikisee
Helsinkiin halutaan ideologista mainontaa