lauantai 12. kesäkuuta 2021

Tekeekö vesi Professorista sosialistin?

Suomalaiset hallitukset ovat aika ajoin yksityistäneet julkista omaisuutta pilkkahintaan karmaisevin seurauksin. Tunnetuin esimerkki lienee sähköverkkojen yksityistäminen, jonka seurauksena sähkölaskut ovat olleet niin rajussa nousussa, että poliitikot ovat joutuneet tekemään kömpelöitä yrityksiä rajoittaakseen vapaata markkinaa.  

Ongelmana sähkön ja monen muunkin asian suhteen on se, että julkinen omistaja luopui ns. luonnollisesta monopolista, jolloin yritysten väliseen kilpailuun perustuva markkinamekanismi ei rajoita tarjottavan palvelun hintoja. Näin palvelun tarjoaja voi rahastaa tuotteestaan täsmälleen niin paljon kuin vain kehtaa.  

Tämän kehityksen yhtenä virstanpylväänä oli aikanaan Kemiran lannoitetuotannon myyminen norjalaiselle Yaralle. Siinä kyse ei ollut luonnollisesta monopolista vaan määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen siirtämisestä yksityiseen ja vieläpä ulkomaiseen omistukseen. Myös tällaisen kaupan lopputuloksena on palvelun käyttäjän kustannusten raju nousu

Parhaillaan suomalaisessa lannoitekaupassa on käynnissä mielenkiintoinen käänne. Erinomaisesti hoidettu perheyhtiö Berner on nimittäin ostanut venäläisiä lannoitteita maahan tuovan ja edelleen jalostavan yrityksen ja myy niitä selvästi edullisempaan hintaan kuin Yara suomalaista lannoitetta. 

Yara ei tietenkään ole katsonut muutosta rauhassa, vaan tiedostaa siitä seuraavan taloudellisen tuoton kapenemisen. Tästä uutisoi eilen Maaseudun tulevaisuus, jonka mukaan yhtiö kieltäytyy jatkossa toimittamasta tuotteitaan Bernerin maatalouskaupalle eli Viljelijän Bernerille

Lopputuloksena saattaa hyvinkin olla se, että Yara maksaa Viljelijän Berneristä selvän ylihinnan ja ostaa sitä kautta sen monopoliasemaa uhanneen perheyrityksen pois maatalouskaupasta ja pelastaa sitä kautta määräävän markkina-asemansa. Loppuhinnan maksaa tietenkin suomalainen kuluttaja suomalaisten maataloustuotteiden korkeiden tuotantokustannusten pysyessä korkealla ja tullessa laskutetuksi elintarvikkeiden hinnoissa.

Tässä suhteessa on mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuu kansalaisaloitteelle veden yksityistämisen kieltämisestä. Se on nyt saanut selvin luvuin maa- ja metsätalousvaliokunnan puoltavan lausunnon ja on syytä toivoa, että koko eduskunnasta löytyy enemmistö, joka päättää säilyttää vesihuollon jatkossakin julkisena palveluna. Näin estyisi se, että jälleen yksi uusi luonnollinen monopoli päätyisi jonkun suuromistajan - ehkäpä vielä ulkomaalaisen kuten Yara - rahantekokoneeksi.

Kuten arvoisa lukijani tietää, en ole varsinaisesti julkiseen omistukseen perustuvan eli sosialistisen talouspolitiikan kannattaja. On kuitenkin asioita, joita kannattaa katsoa pragmaattisesti ja erilaisten yksityisten monopolien välttäminen on yksi sellaisista. Ja siksi joidenkin asioiden sosialisointi on järkevää. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Laillistettu ryöstö
Jyväskylä ja luonnollinen monopoli
Markkinatalous Harvardin professorin silmin

12 kommenttia:

  1. Yara, Caruna, elvytyspaketti... Onko tämä kansa hölmö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäksi Outokummun kaivoksia on taannoin myyty pilkkahintaan, vaikka ollaan oltu tietoisia louhimattoman malmin määrästä. Itse kannattaisin jonkinlaisen totuuskomission perustamista, joka selvittäisi kansantalouden kannalta tuhoisat ja tuottamukselliset päätökset sekä henkilöt niiden takana.

      Poista
  2. Vettä emme saa päästää yhteisistä näpeistämme. Jos niin käy, niin maailmasta löytyy niin paljon rahaa, että äkkiä Suomen vedet ovat kiinalaisten ja muiden käsissä.

    VastaaPoista
  3. Siinäpä sitä onkin miettimistä moneksi iltapuhteeksi, että mitähän talousopillista ismia sitä tunnustaisi.

    Alkupäässä siellä on antropologian ja sosiologian tosiasiat -- että ihminen on lajityypillisesti ja olemuksellisesti sosiaalinen olento, joka on selviytynyt ja selviytyy, jos yleensä selviytyy, olemassaolon taistelusta yhteisöinä, ei toisiaan vastaan taistelevina yksilöinä. Ja toisessa ääripäässä on sitten esimerkiksi Margaret Thatcherin -- tuon uusliberalismin jumalattaren -- toteamus, ettei yhteiskuntaa ole, on vain yksilöitä.

    Rikkain kymmenen prosenttia suomalaisista omistaa 50 prosenttia kaikesta omaisuudestamme. Köyhempi puolikas kansasta omistaa viisi prosenttia. -- Tämä tilanne lähenee Roope-Ankan ihannetta, jossa hän omistaa 99 prosenttia Ankkalinnasta, mutta vaikka hänen omaisuudellaan on hänen omien korviensa välissä hisrvittävä arvo, kukaan -- ei edes kaikki yhdessä -- tosipaikan tullen pysty maksamaan siitä kuin se 1 prosentin hinnan.

    Nimeeriset arvonoteeraukset noituvat ymmärryksemme, koska numerot ovat näennäiseksakteja, ja niiden tämä ominaisuus siirtyy niillä mitattavan kohteen ominaisuudeksi. Ihan tavallinen ajatusvirhe, jonka tekee esimerkiksi jokainen suomalainen poliitikko ihan tuosta vain ja luonnostaan. Filosofit ovat oikeasti parempia talousajattelijoita kuin tilisarkojen kyntäjät.

    Kun yhä käsittämättömämmät kohteen muuttuvat markkinatavaroiksi, itse voisin tulla pörssiin mukaan siinä vaiheessa jolloin myydään immateriaalisia oikeuksia. Ostaisin passiivisen verbimuodon pois kuleksimasta -- sitä ei enää saisi käyttää kukaan muu kuin allekirjoittanut, joka kuitenkin kieltäytyisi itsekin sitä käyttämästä. Niin pitäisi jokaiikan sitten käyttää vain lauseita, joissa on subekti, predikaatti ja objekti, ja jotka siis todellisuudessa merkitsisivät jotain olemassa olevaa. Siitä niiden ymmärrystä noituvien harhojen purku voisi alkaa.

    VastaaPoista
  4. Tästä Kemiran myymisestä oli päättämässä hallituksen puolesta Jyri Häkämies, joka myöhemmin palkittiin elinkeinoelämän puolelta hyvin rahakkaalla viralla. Varmasti Jyri Häkämies oli Suomen kalleimpia ministereitä noin miinuseuroissa ajatellen. Tietysti Pekka Haavisto teki oman osansa sähköverkon myynnillä, jonka tapauksen yhteydessä pääministeri Jyrki Katainen vakuutteli, että myynti ei vaikuta siirtohintoihin. Onko Jyrki-boy ottanut vastuuta sanoistaan? No ei, vaan on palkittu hyvillä viroilla niin EU:ssa kuin Suomessakin.

    VastaaPoista
  5. Aikoinaan asettelin mielessäni näitä omistusjärjestelyjä sellaiseen paremmuusjärjestykseen, että paras vaihtoehto on markkinaehtoisesti toimiva yrittäjyys, toiseksi paras on julkinen monopoli ja kaikista huonoin yksityinen monopoli.

    Markkinaehtoisessa toiminnassa markkinamekanismi ohjaa hintaa ja laatua, asiakas valitsee. Jos hinnat ovat liian korkeita tai laatu huono, asiakas jättää ostamatta tai pian ilmaantuu parempaa laatua tai edullisempaa hintaa tarjoavia yrittäjiä. Markkinamekanismin toimivuudella on kuitenkin rajansa. Se toimii huonommin välttämättömyyshyödykkeissä, oligopolin tapauksessa ja luonnollisen monopolin tilanteessa eli silloin, kun asiakas ei voi valita ostaako vai eikö osta ja kilpailijoiden alalle tulo on joko vaikeaa tai suorastaan mahdotonta.

    Tällaisessa tilanteessa yhtenä vaihtoehtona on julkinen monopoli. Siinä hintoja ja laatua valvoo poliittinen kontrolli. Kuten hyvin tiedetään, se ei ole mitenkään hyvin toimiva mekanismi, mutta jotakin sentään.

    Se huonoin vaihtoehto sitten on yksityinen monopoli, jossa oikeastaan ainoa ylihinnoittelua ja heikkoa laatua vastaan toimiva mekanismi on ostamattajättämispäätös ja välttämättömyystuotteissa sitäkään mahdollisuutta ei ole.

    Ps. Näistä julkisista monopoleista hyvä esimerkki on aikoinaan hyvinkin yleinen valtion suolamonopoli. Yksityiset toimijat toimivat varsinaisina tuottajina, mutta kauppa oli valtion monopoli. Tuote itsessään oli sekä välttämätön että halpa mutta korkeilla veroilla siitä tehtiin kallista. Tämän päivän Suomessa tämän suolan roolissa ovat alkoholi ja bensiini.

    VastaaPoista
  6. Meille on kerrottu monella suulla, ettei valtionvelkaa tarvitsekaan maksaa. Olisiko todellakin noin?

    Vai olisiko sittenkin niin, että lainoja myönnettäessä niiden vakuuksiksi ja takuiksi asetettiin suomalaista kansallisvarallisuutta, jota velkojat ovat nyt perineet ja perivät saatavinaan, joita ei ole koskaan aiottukaan maksaa?

    Toimnta naamioidaan typerännäköisiksi kaupoiksi. Paskat kansallisvarallisuudesta;
    saavathan asianosaiset siinä samalla omat taskunsakin mukavasti pehmustettua.

    VastaaPoista
  7. Kyllä vesi on jo menetetty. Kunnat perustavat vesiosakeyhtiöitä (pääkaupunkiseudulla kuntainliitto), jotta ne voivat siirtää kuntien omia velkoja vesiyhtiöön. Näin veden hintaa voidaan korottaa mukama oikeasti kun velan vastapuolella on ylihinnoiteltu vanha vesilaitos ja putkisto. Veden hintaan tulee myös tämän keinotekoisen velan korko. Liikelaitoksissa kunnat veloittavat kuvitteellisia pääomasijoituksen korkoja ja palautuksia, vaikka kuluttajat ovat vedet ja laitokset maksaneet jo moneen kertaan.

    Kun vesirahat on käytetty kuntatalouteen ja samalla jätetty vesijärjestelmä huoltamatta, ovat vesijärjestelmät monin paikoin huonossa kunnossa. Ne on pakko uusia, mutta rahaa ei ole. Siinä vaiheessa pelastavana enkelinä tulee paikalle sijoittaja, joka ottaa ensin osan, myöhemmin koko veden omistukseensa. Sitten käy kuin sähkön hinnalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesiosakeyhtiössä valtuustolla ei ole mitään sanomista. Asiat päättää hallitus, ja päätökset ovat salaisia. Joku hallituksen jäsen voi olla valtuuston valitsema, mutta tällainen jäsen korruptoituu hetkessä.

      Poista
    2. Pauli baby, asiat voidaa aina hoitaa kuten Venäjällä: ympäristölupaa ei tipu ennen kuin omistuksesta suurin osa on myyty takaisin valtionfirmoille.

      Poista
    3. Vilkas mielikuvitus.

      Poista
    4. Meillä Kunta omistaa vesiyhtiön, sanoin että jos kunta erehtyy myymään vesiyhtiön, hirtän kunnanjohtajan kravatistaan puuhun ja jos häiipyy johonki, etin käsiin kyllä ..

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!