Eero Mäntyranta on poissa. Yksi kaikkien aikojen suomalaisista suurhiihtäjistä on poissa. Mies aikakaudelta, jolloin suomalaiset haastoivat ja voittivat koko muun maailman hiihtäjäsuuruudet - Mäntyranta kahmi seitsemän Olympia- ja viisi MM-mitalia. Niistä viisi kultaisia. Oli siinä norjalaisilla ja ruotsalaisilla ihmettelmistä.
Mäntyrannalla oli syntymälahjana korkea veren hemoglobiinitaso, jollainen kulkee perinnöllisenä hänen suvussaan. Näin hänen elimistönsä pystyi kuljettamaan lihaksiin enemmän happea. Kyseessä oli siis luonnon lahja tulevalle suurhiihtäjälle.
Eero Mäntyranta oli harjoittelijana järkevä ja kokeilunhaluinen. Sami Jauhojärven mukaan hän esimerkiksi toi intevalliharjoittelun ensimmäisenä hiihtoharjoitteluun. Tietojaan Mäntyranta ei pitänyt vakan alla, vaan neuvoi muun muassa juuri Jauhojärveä, kun tämä halusi vanhalta konkarilta ohjeita. Itseään mestari ei kuitenkaan juuri nostanut jalustalle.
Hiihtotyyliltään Mäntyranta oli tunnettu mestari. Samoin taidossa lukea latua. Sitähän ei nykyisillä kiskomaisilla laduilla enää tarvita, mutta vielä 1960-luvulla piti latua osata lukea, jotta potkut osuivat sellaiselle kohdalle, jossa pito otti kiinni. Näin kaikki potkut veivät miestä eteenpäin, eikä väliin tullut tyhjiä potkuja. Tämän Mäntyranta siis hallitsi suvereenisti.
Mäntyranta sai jo varhain huomiota myös Ruotsin kaikkien aikojen hiihtäjältä Sixten Jernbergiltä, jonka hän, tosin aiemmin tämän kiinni ottamana ja minuutin jääneenä, ohitti ladulla viimeisellä kierroksella vuonna 1959. Kilpailun jälkeen tuohtunut Jernberg kyseli, että kuka oli se hänelle tuntematon "pieni musta piru" joka kehtasi sillä lailla ohittaa suurmestarin. Mäntyrannassa lienee ollut saamelaista verta, ja sen mukaisesti tavallista tummempi iho.
Mäntyranta oli hiihtäjänä parhaimmillaan silloin, kun minä olin vielä liian pieni poikanen seuratakseni hiihtoa. Vuoden 1972 paluuyrityksen toki sitten jo muistankin, mutta minun lapsuuteni merkittävin hiihtotapahtumaksi jäi Kalevi "Susi-Kalle" Oikaraisen suoritus Tatralla vuonna 1970.
Sen sijaan olen pysähtynyt Pellossa kuvaamassa lapseni Mäntyrannan patsaan vieressä. Samalla olen kertonut heille entisaikojen suomalaisista suurhiihtäjistä. Itse Eeronkin olen nähnyt kerran ihka elävänä, yhdessä pohjoisen hiihtokeskuksessa kunniapuhujana - paikallisen kilpaladun reitin Tornionjokilaakson maastoissa mies oli kuulemma suunnitellut ihan omakätisesti.
Paitsi suurhiihtäjä oli Mäntyranta aikansa lapsi myös urheilun tummemmalla puolella. Hiihtäminen oli jo sodan jälkeen edennyt kaukopartiomiesten kokemusten johdattamana vaiheeseen, jolloin kuntoa ryyditettiin muullakin kuin kaurapuurolla - oman kertomansa mukaan Mäntyranta käytti silloin (vaan ei enää) sallittuja hormoneita.
Hän antoi myös vuonna 1972 positiivisen doping-näytteen, joka kuitenkin ajan tavan mukaisesti salattiin, jotta vanha mestari voisi osallistua Sapporon olympialaisiin. Asian paljastuttua Eero ja hiihtoliiton toppatakkimiehet lähinnä ihmettelivät miten aine oli voinut joutua elimistöön, vaikkei mitään kiellettyä oltu käytetty. Onneksi suhtautuminen dopingiin on nykyisin toisenlaista, ainakin Suomessa.
Edelle kirjoittamaani ei saa ymmärtää väärin. En hetkeäkään epäile, etteivät myös Mäntyrannan kilpailijat olisi harjoittelussaan käyttäneet samantapaisia vilunkimenetelmiä - siksi hän myös lähti kilpailuihin samalta viivalta näiden kanssa. Siten hänen ansionsa suurhiihtäjänä eivät himmene. Mutta eivät myöskään oikeuta dopingia nykymaailmassa.
Suurhiihtäjä on siis poissa. Uskon kaikkien Suomen urheilun ystävien jäävän kaipaamaan häntä ja hänen mukanaan katoavaa aikaa, jolloin pieni maamme oli vielä talviurheilun kiistaton suurvalta. Samalla odotamme, että nyt hiihtävistä nuorista kasvaisi sellaisia suurmiehiä, jotka palauttaisivat suomalaisen hiihdon maailman huipulle.
Ainakin viime viikonloppuna karsittiin nuorten MM-kisoihin lahjakkuuksia, joiden tavoite lienee juuri sellainen! Yksi heistä otti jo viime talvena Salpausselällä ruotsalaisen maailmanmestarin Marcus Hellnerin "päänahan" - ei hullumpaa tuskin täysi-ikäiseltä pojalta. Varmasti Mäntyrantakin arvosti nuorukaisen tekoa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vipinää talviseen Helsinkiin
Kaikuja 1930-luvulta
Hiihtäminen on parasta liikuntaa
-