Oikeus- ja sisäministeri bilehuumeiden kimpussa

Ruotsalainen yhteiskunta on tunnetusti täydellisen sekaisin siellä harjoitetun maahanmuuttopolitiikan seurauksena. Eikä ongelmaa ainakaan vähennä se, että sikäläiset jengit tekevät rahaa kauppaamalla bilehuumeita maksukykyisille ruotsalaisille.  

Oikeusministeri Leena Meri (ps) nosti eilen esiin sen, että sama kehitys etenee myös Suomessa. Hänen mukaansa "kansainvälistymisen seurauksena Suomessa vaikuttavien rikollisryhmien ulkomaiset verkostot ovat aiempaa laajempia, ja ryhmillä on verkostojensa kautta suoria kansainvälisiä yhteyksiä".

Poliisiylijohtaja Ilkka Koskimäki puolestaan sanoi, että myös meillä "Ruotsista johdettujen katujengien vaikutus on lisääntynyt merkittävästi, ja tästä on esimerkiksi viime syksyltä useita väkivaltarikoksia ja törkeitä huumausainerikoksia." Hänen mukaansa "keskeisiä alueita, joista Suomeen vaikutetaan, ovat Länsi-Balkan, Baltia, Romania, Venäjä, Pohjois-Afrikan maat, Irak ja Ruotsi etenkin".

Tästä syystä kaikkien huumausaineita biletarkoituksiin käyttävien suomalaisten olisi hyvä ymmärtää tukevansa oman yhteiskuntamme viemistä kohti Ruotsin tietä. Ja ymmärtää, mitä ministeri Meri tarkoitti sanoessaan, että "jos puhutaan esimerkiksi huumausaineiden viihdekäyttäjistä, bilehuumeista, niin siinä tulet rahoittaneeksi järjestäytynyttä rikollisuutta, koska tätä rikollisuutta rahoitetaan nimenomaan huumausainekaupalla".

Kyse ei siten ole pelkästään huumeidenkäyttäjän omasta terveydestä vaan koko suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuudesta. Ja siksi oli erinomaista, että - ministeri Mari Rantasen (ps) mukaan -"sisäministeriössä asetetaan lähiaikoina lainsäädäntöhanke, jossa tulee muun muassa arvioida, millä kriteereillä ja kenen toimesta henkilö voitaisiin luokitella järjestäytyneen rikollisuuden toimijaksi ja samalla pitäisi arvioida sitä, mitä seurauksia tästä toiminnasta henkilölle on".

Lisäksi oikeusministeriössä on vireillä lainsäädäntöhanke, jossa Meren mukaan tarkastellaan näyttökynnyksen alentamista rikoshyödyn pois ottamiseksi rikosoikeudenkäynnin ulkopuolella. Myös tämä on hyvä asia, mutta mikäli sen tuloksena syntyy uutta lainsäädäntöä, on huolehdittava erityisen hyvin, ettei se - siis näyttökynnyksen alentaminen - mahdollista keneenkään kohdistuvia oikeusmurhia.

Sanon tämän siksi, että vaikka Suomessa viime vuosikymmeninä harjoitetun maahanmuuton aiheuttamat ongelmat ovat ilmiselviä, ei niiden korjaamiseksi pidä uhrata kansalaisten - eikä etenkään kantaväestön - oikeusturvaa eikä suomalaista oikeusvaltiota. Kiristettäköön mieluummin sitten vaikka maahanmuuttajien nuhteettomuusvaatimuksia ja niiden rikkomisen seurauksia. Tarvittaessa myös heidän jälkeläisilleen. 

Näin siksi, ettei rikollisuuden torjunnan tule olla mikään pääasia, vaan ainoastaan keino varmistaa ihmisille hyvä ja turvallinen ympäristö asua. Ja tästä syystä - mikäli joku taho sitä uhkaa - tulee myös seurausten kohdistua vain ja ainoastaan siihen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruotsalaiset haluavat ampua ihmisiä
Kehitysmaalaisten ammuskelua ja veneilyä
Suomalaisten suosikki esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista

Yle myötäili mafiamaista valtaa Pohjois-Suomessa käyttäviä ympäristöjärjestöjä

Kuluneella viikolla Yleisradio kertoi, että "Rovaniemeläinen energiayhtiö Napapiirin Energia ja Vesi Oy (Neve Oy) on ostanut puuta kiistellystä Värriön yhteismetsästä Sallassa". Näin on tehty siksi, että kyseessä on yksityinen talousmetsä, josta isot metsäyhtiöt ovat kieltäytyneet ostamasta puuta Greenpeacen ja muiden ympäristöorganisaatioiden vientimaissa harjoittaman propagandan pelossa.

Metsää ei syystä tai toisesta ole suojeltu myöskään reilun suomalaisen käytännön mukaisesti eli maksamalla omistajalle täysi korvaus sosialisoidusta omaisuudesta. Voidaan tietenkin kysyä, että miksei näin ole tehty. Ovatko metsän luontoarvot siihen nähden liian vähäiset vai onko samanlaisia luontotyyppejä jo suojeltu riittävästi?

Jälkimmäiseen selitykseen viittaa vahvasti se, että esimerkiksi Sallaa hiukan pohjoisemmassa, mutta luonnoltaan Värriön alueen kaltaisessa Inarissa on suojeltu peräti 72,2 prosenttia kunnan pinta-alasta. Lisäksi itse Värriössäkin sijaitsee jo nyt Venäjään rajautuva Värriön luonnonpuisto.

Jos ja kun tilanne on tämä, on Ylen uutisessa puheena ollut yhteismetsä omistajineen ikään kuin puun ja kuoren välissä. Sillä on pääomaa kiinni metsäomaisuudessa, jota sen enempää valtio kuin suuret metsäfirmatkaan ei suostu vaihtamaan rahaksi. Jäljelle on jäänyt puiden myynti energiaksi. 

Tämäkin on todennäköisesti tapahtunut kalliin tukkipuun hinnan sijasta halvalla. Onhan kuutiohinnan ero tukilla ja energiapuulla yli kaksinkertainen metsänomistajan tappioksi  - linkissä mainittu kuitupuun hinta on nykyisin kutakuinkin sama kuin energiapuun. 

Ylessä nyt yksisilmäisesti - luontojärjestöjen agendaa mukaillen - kirjoitettu juttu saattaakin johtaa siihen, että myös Neve Oy lopettaa puun ostamisen Värriön yhteismetsästä, jolloin sen vaihtoehdot käyvät entistäkin vähäisemmiksi. Pahimmassa tapauksessa saattaa käydä jopa niin, että heidän omaisuutensa menettäisi kotitarvepuu- ja virkistyskäyttöä lukuun ottamatta kokonaan arvonsa. 

* * *

Tapaus ei ole Suomessa ensimmäinen laatuaan, sillä Inarin yhteismetsä ajettiin pari vuotta sitten samanlaiseen tilanteeseen. Ratkaisu löytyi kaivosyhtiöstä, joka osti silloin Värriön yhteismetsän tapaan kaupalliseen paitsioon joutuneen metsän - josta yritykset eivät uskaltaneet ostaa puuta, ja jota valtio ei nähnyt tarpeelliseksi suojella - viherpestäkseen toisaalla tapahtuvaa ympäristöä rasittavaa toimintaansa. 

Nähtäväksi siis jää, syntyykö myös Värriöön samankaltainen älyllisesti epärehellinen, ympäristönsuojelun kannalta kyseenalainen ja oikeusvaltioperiaatteen vastainen ratkaisu. Siis ratkaisu, jossa ei de facto tunnusteta sitä, että "jokaisella on yhdenvertainen oikeussuoja lain edessä". 

Oikeussuojan puuttuminen tarkoittaa Värriön metsänomistajien tapauksessa sitä, että heidän omaisuutensa taloudellinen arvo on hävitetty ympäristöjärjestöjen tehokkaalla propagandalla ja teollisuuden painostamisella tilanteessa, jossa omaisuuden luontoarvot - mitä ilmeisemmin - eivät oikeuta suojelua valtion rahoilla. Eikä omistajille siten jää tosiasiallista mahdollisuutta käyttää omaisuuttaan lain sallimissa rajoissa. 

Tämän asian ymmärtää, kun katsoo Luonnonvarakeskuksen tuottamia tietoja, joiden mukaan Lapin metsistä oli vuonna 2019 suojeltu jo lähes kolmannes kun taas eteläisen Suomen maakunnissa metsistä on suojeltu vain 3,3 - 7,7 prosenttia. Siten metsiensuojelun tarve on Etelä-Suomessa monin verroin suurempi kuin pohjoisessa - ja tarkoitukseen käytettävissä olevat varat on järkevää käyttää pohjoisen ihmisten omistusten sosialisoinnin sijaan etelän vauraissa maakunnissa. 

Tästä syystä olisin mielelläni nähnyt verovaroin toimivan Yleisradion uutisoivan aiheesta nyt nähdyn jutun sijaan sellaisella analyysillä, jossa olisi käsitelty asiaa rehellisesti eli huomioiden edelle kirjoittamani näkökohdat. Ja nyt nähdyn ympäristöjärjestöjen myötäilyn sijaan kyseenalaistettu se mafiamainen valta, joka niillä on nykyisin pohjoisessa Suomessa. Ja jota ne näyttävät käyttävän täysin paikallisten ihmisten elämisen mahdollisuuksien tuhoutumisesta piittaamatta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Muutama kommentti Teemu Keskisarjan listaan
Suomalaisten selvä enemmistö vastustaa komission metsäpolitiikka
Suojelutoimien kustannuslaskelmista puuttuu 90 prosenttia

Antti Lindtmanin viesti viidennelle kolonnalle

Eduskunnan hyväksyttyä käännytyslain on poliittinen laita- ja äärivasemmisto nurissut päätöksen takia. Siksi on syytä antaa myös tässä blogissa tilaa Antti Lindtmanille, joka johdatti SDP:n eduskuntaryhmän lain taakse. 

Lindtman on nimittäin perustellut sosiaalisessa mediassa päätöstään johdattaa puolueensa lain hyväksymisen kannalle seuraavasti.

"Rajaturvallisuuslaki on tarpeen, koska Venäjä on valmis käyttämään häikäilemättömiä keinoja horjuttaakseen eurooppalaisia, demokraattisia yhteiskuntia. Venäjän tarkoituksena on luoda turvattomuuden tunnetta, heikentää suomalaista yhteiskuntaa ja sitä kautta uhata kansallista turvallisuutta."

"Jokaisella yhteiskunnalla pitää olla mahdollisuus turvata oma yhteiskuntarauhansa ja kansallinen turvallisuus. Suomella täytyy olla mahdollisuus osoittaa, ettemme hyväksy Venäjän toimintaa vaan puolustamme kansallista turvallisuuttamme demokratian ja oikeusvaltion tavoin. Venäjän toiminta ei ole ohimenevä ilmiö."

"Suomi on myös rajaturvallisuuslain säätämisen jälkeen sitoutunut kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. Emme ole irtaantumassa niistä arvoista ja velvoitteista, joihin olemme sopimusten mukaan sitoutuneet... SDP:lle kansallinen turvallisuus on aivan keskeinen asia, samoin ihmisoikeudet ja kansainväliset sopimukset. Ei jompikumpi, vaan molemmat."

"SDP on jatkossakin se puolue, joka hakee ratkaisuja vaikeisiin ongelmiin. Vastuullisesti toimien – Suomen ja suomalaisten etu kirkkaana mielessä."

Lindtmanin teksti olisi hyvä lukea ajatuksella myös laita- ja äärivasemmistossa. Näin siksi, että ne ovat viestineet kannattavansa kyllä ihmisoikeuksia, mutta viis veisaavansa suomalaisten turvallisuudesta. Ja siten tehneet kaikkensa avustaakseen venäläisten hybridisotaa eräänlaisena viidentenä kolonnana.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lista Venäjän aisankannattajina toimivista kansanedustajista
Disinformaation levittäminen on osa Venäjän sodankäyntiä
Suomalaiset haluavat rajalain

Yhdysvalloilla on hyviä ja huonoja vaihtoehtoja

Turkin sulttaanintekele Recep Tayyip Erdogan oli sunnuntaina sanonut, että Ruotsin ja Suomen on luovutettava 130 terroristia Turkkiin, jotta se hyväksyisi maiden jäsenyyden sotilasliitto NATO:on. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että Ruotsin parlamentin olisi tehtävä lakimuutoksia ennen kuin Turkki voisi ratifioida Ruotsin Nato-jäsenyyden.

Erdogan ei ilmeisesti ymmärrä, että vaikka Ruotsi taipuisikin lakimuutoksiin, ei oikeusvaltiossa ole mahdollista soveltaa lakeja takautuvasti. Eikä sellaiselle olisi Ruotsin kansalaisten tukea. 

Ei etenkään siksi, että Erdoganin Turkki on prosessin aikana osoittautunut epäluotettavaksi neuvottelukumppaniksi muutellessan vaatimuksiaan. Siten ruotsalaisilla ei ole mitään takeita siitä, etteivätkö vaatimukset lisääntyisi, mikäli niihin ruvetaan taipumaan. 

Siksi olemme tulleet Suomen ja Ruotsin NATO-hakemusten suhteen mielenkiintoiseen tilanteeseen, jonka tulkinta on vaikeaa. Siinä suhteessa keskeinen kysymys liittyy siihen, kuinka tosissaan Erdogan pitäisi ottaa. 

Eli onko Erdoganin kommentti suunnattu Ruotsille ja Suomelle, vai onko sittenkin kyse vain Turkin sisäpolitiikasta. Eli ovatko sulttaanintekeleen vaatimukset suunnattu ensisijaisesti sikäläiselle vaalikarjalle, jotta Erdogan voittaisi Turkissa kesäkuussa järjestettävät vaalit.

Tässä tilanteessa ratkaisun avaimet ovat erityisesti Yhdysvalloilla. Mikäli se haluaa tosissaan Suomen ja Ruotsin NATO:n jäseneksi, asettaa sen Erdoganin asekaupoille ehdoksi näiden hakemusten ratifioinnin. Ja päinvastoin, ellei aseta, voimme päätellä Bidenin hallinnon pitävän pohjoismaita Yhdysvaltain kannalta toissijaisina verrattuna Ottomaanien valtakunnan seuraajaan. 

Niinpä juuri nyt näyttää siltä, että NATO-hakemukset ratkeavat parhaassa tapauksessa siten, että Erdogan ratifioi Suomen ja Ruotsin hakemukset vaaliensa jälkeen ja tekee samalla asekaupat amerikkalaisten kanssa. Ja hänen nyt synnyttämänsä haavat maiden suhteissa korjaantuvat ajan myötä. 

Kohtuullisessa tapauksessa USA hylkää Suomen ja Ruotsin sekä tekee asekaupat Turkin kanssa ilman, että Erdogan hyväksyisi sotilasliittoon uusia jäseniä. Tällöin jonkinlaisena pohjoismaisena turvallisuusratkaisuna voisi olla kolmiliitto USA:n ja NATO:sta rannalle jätettyjen välillä, mutta suhteet Turkkiin jäätyisivät pitkäksi ajaksi. 

Suomen kannalta jollain tavalla kohtuullinen ratkaisu olisi sekin, jos Turkki hyväksyisi NATO:n jäseneksi Suomen, mutta ei Ruotsia. Se kuitenkin aiheuttaisi kitkaa pohjoismaiden välille ja vaikka ei aiheuttaisikaan, heikentäisi maamme sotilaallista asemaa suhteessa suureen itänaapuriin verrattuna molempien hakemusten hyväksyntään.

Kehnoimmassa tapauksessa USA jättäisi tekemättä Turkin kanssa asekaupat, mutta Erdogan ei siltikään taipuisi, vaan jättäisi Suomen ja Ruotsin rannalle sekä hakisi liittolaissuhdetta Putinin Venäjään. Tämä rampauttaisi NATO:n ja asettaisi erityisesti Ukrainan - ja sen myötä koko vapaan maailmaan - entistä hankalampaan asemaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pragmatisimia vai oikeusvaltioperiaatteen nuodattamista
Sulttaanin tyydyttämisestä
Hyväksyisikö Suomi NATO:n jäsenyyden, jos Ruotsi jätettäisiin ulkopuolelle?

Pragmatisimia vai oikeusvaltioperiaatteen nuodattamista

Turkki on vaatinut ruotsalaisia luovuttamaan henkilön, jonka se väittää osallistuneen vuonna 2016 vallankaappausyritykseen. Länsinaapurimme ei kuitenkaan suostu tekemään näin, koska maan korkeimman oikeuden mukaan luovutettavaksi vaadittu henkilö olisi Turkkiin joutuessaan vaarassa joutua poliittisen vainon kohteeksi, eivätkä vaatimukset hänen luovuttamiselleen ole kaikilta osin kansainvälisten sopimusten mukaisia.

Niinpä Turkin ulkoministeri kertoi, että kyse on erittäin kielteisestä käänteestä, koska hän odottaa Ruotsilta ja Suomelta konkreettisia toimia, jotta maiden NATO-jäsenyys voitaisiin hyväksyä. Nämä toimet ovat lähinnä Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin kilpailijoiden tai hänen politiikkansa vastustajien henkilöiden luovutusoperaatioita. 

Tässä tilanteessa onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka nyt esille noussut tapahtumaketju jatkuu. Oikeusvaltion kannalta on tietenkin selvä, etteivät poliitikot voi kävellä maan korkeimman oikeuden yli.

Siten Ruotsilla on nyt syntyneessä tilanteessa kolme mahdollisuutta. Joko kävellä oikeusvaltioperiaatteen yli ja luovuttaa pyydetty henkilö Erdoganille, pitää kiinni luovuttamista vastustavasta kannastaan tai aloittaa lainsäädäntöprosessi, jonka lopputuloksena se voisi ryhtyä luovutukseen. 

Ensimmäinen ja kolmas vaihtoehto veisivät Ruotsin askelta lähemmäs NATO:n jäsenyyttä, kun taas nykyisestä luovuttamiselle kielteisestä kannasta kiinni pitäminen saattaisi estää sen. Todennäköisesti Ruotsi kuitenkin toimii juuri sen mukaan.

Näin ollen näyttää jälleen kerran siltä, että Suomelle on syntymässä kiusallinen tilanne. Eli Turkki tekee meille suosiollisen NATO-päätöksen, mutta ei hyväksy Ruotsia mukaan oikeusvaltion periaatteista kiinni pitämisen takia.

Mikäli näin kävisi, voisi Suomi tehdä pragmaattisen ratkaisun kiiruhtamalla NATO:n jäseneksi ja jättämällä Ruotsin rannalle. Se toki lisäsi maamme ulkoista turvallisuutta, mutta samalla ilmaisisimme, ettei oikeusvaltioperiaatteella ole meille kovin suurta merkitystä. Eli tiukan paikan tullen jättäisimme tukematta siitä kiinni pitävää naapuriamme, kunhan vain itse saisimme siitä etua.

Jos taas jäisimme tukemaan ruotsalaisten suoraselkäisyyttä oikeusvaltioperiaatteen noudattamisessa, toimisimme omaa etuamme vastaan. Ja samalla tulisimme tukeneeksi oikeusvaltiosta piittaamatonta sulttaanintekelettä. Eipä ole kovin hyvä vaihtoehto tämäkään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sulttaanin tyydyttämisestä
Hyväksyisikö Suomi NATO:n jäsenyyden, jos Ruotsi jätettäisiin ulkopuolelle?
Sairas sulttaani

Irakilaiskaksikon koppikorvausesta

Irakilaisveljeksiä epäiltiin ISIS:in piikkiin tehdyn joukkomurhan tekijöiksi, mutta varmaa näyttöä miesten syyllisyydestä ei saatu. Niinpä he olivat oikeutettuja korvaukseen siltä ajalta kuin joutuivat odottamaan pidätettynä tutkimuksen valmistumista.

Hovioikeuden mukaan esitetty näyttö ei riittävällä varmuudella osoittanut miesten syyllisyyttä. Niinpä se päätti näille maksettavasta ruhtinaallisesta koppikorvauksesta, jonka suuruus oli 400 euroa pidätyspäivää kohti. Korvaus on tosiaan varsin suuri, sillä esimerkiksi minä en hyväpalkkaisena professorina hanki likimainkaan mainitun suuruista palkkaa työstäni, sillä kuukausitasolla se tarkoittaisi peräti 12 000 euroa. 

Irakilaismiehet eivät kuitenkaan katsoneet summan riittävän, vaan halusivat enemmän. Niinpä he jatkoivat suomalaisen oikeusjärjestelmän rasittamista vaatimalla kaksinkertaista korvausta vetoamalla jutun erityispiirteisiin. Sitä heille ei kuitenkaan myönnetty, sillä oikeus katsoi niiden tulleen jo huomioiduksi korvaussummassa.

Tapaus on monessa suhteessa mielenkiintoinen. Ensinnäkin olisi hauska tietää, keksivätkö veljekset itse, että heillä olisi mahdollisuus tienata ruhtinaallisesti saamastaan syytteestä. Vai auttoiko joku ulkopuolinen taho heitä ymmärtämään tämän mahdollisuuden?

Toiseksi, minulle jäi tapauksen uutisoinnista vaikutelma, ettei veljeksiä sinänsä todettu syyttömiksi, vaan syyllisyydestä ei vain saatu näyttöä. Ja siksi heidät vapautettiin syyttömyysolettaman perusteella, kuten kuuluukin. 

On kuitenkin aika kauhea ajatus, että jos miehet olisivat tosiaankin osallistuneet joukkomurhaan ja saisivat siitä jo nähtyäkin suuremman korvauksen. Mutta sellaistahan se oikeudenkäynti oikeusvaltiossa on. 

Kolmanneksi, toivon todella, että oikeus on tehnyt tosiasioita vastaavan ratkaisun, eivätkä nämä miehet siten omaisi terroristista historiaa. Eivätkä etenkään hautoisi sellaisia aikeita jäädessään nyt vapaina miehinä elämään suomalaisessa yhteiskunnassa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Islamilaisten terrori-iskujen aalto edellyttää eurooppalaisilta rehellisyyttä
Veronmaksajan lasku on 20 000 euroa per islamisti + muut kulut

Mitä tehdä terroristivaimoille ja heidän lapsilleen

Wille Rydmanin tapaus onkin isompi juttu

Poliisi on ottanut tutkiakseen Wille Rydmanin (kok) tapauksen. Siis sen, syyllistyikö Helsingin sanomat törkeään kunnianloukkaukseen ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen julkaistessaan joidenkin naisten väitteitä hänen käytöksestään heitä kohtaan.

Asian tutkintaan ottaminen ei tietenkään vielä tarkoita, että HS olisi syyllistynyt mainittuihin tekoihin, mutta se osoittaa poliisin pitävän sitä mahdollisena. Nähtäväksi jää, varmistuuko tämä - ja jos niin käy, niin mitä siitä seuraa.

Rydmanin puolue eli Kokoomus teki kuitenkin johtöpäätöksensä heti sen jälkeen kun HS:n juttu julkaistiin ja erotti kansanedustajansa ryhmästään. Poliisin otettua asian nyt tutkittavakseen, vihjaisi Rydman haluavansa palata takaisin siihen. 

Rydmanin pyyntö nojaa yhteen länsimaisen oikeisvaltion merkittävimmistä periaatteista eli syyttömyysolettamasta. Sen mukaan todistustaakka rikosasioissa kuuluu aina syyttäjälle ja jokaista, todennäköisin syin epäiltyäkin, on pidettävä syyttömänä. Hänen ei siis tarvitse todistaa syyttömyyttään välttyäkseen rangaistukselta.

Nyt on kuitenkin niin, että Kokoomuksen eduskuntaryhmä on nimenomaisesti perustellut ryhmästä erottamista Rydmanin epäillyillä teoilla - joita ei ole missään vaiheessa rikoksiksi epäiltykään. 

Blogikirjoituksen aiheeksi tämä kaikki oli syytä nostaa siksi, että Rydman huomautti Kokoomuksen toimien tarkoittavan sitä, että hänen eduskuntaryhmästä sulkemisensa jatkaminen "merkitsisi sitä, että HS:n tuomio on voimassa kunnes toisin todistetaan – ja minä syyllinen, kunnes olen todistanut syyttömyyteni". Ja edelleen, että näin toimiessaan Kokoomus ilmoittaisi, että se tukee linjaa, jossa "valta erottaa poliitikkoja on medialla", jolloin "tuomioon voi korkeintaan oikeusteitse hakea muutosta".

Olemme siis valtavien periaatteellisten kysymysten äärellä. Ja siksi Kokoomuksen ja sen eduskuntaryhmän johtohenkilöiden on syytä harkita hyvin tarkasti, mitä he tekevät kansanedustajansa kanssa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vastenmielisiä ihmisiä ja Rydman
Kulttuuripositiivinen ehdotus
Wille Rydman vastasi Helsingin sanomien juttuun - tapaus ratkaistaneen oikeudessa

Frontexin ja Kreikan tuomiot on hyödynnettävä juuri nyt

Euroopan petostentorjuntavirasto on selvittänyt Euroopan raja- ja merivartiosto Frontexin toimintaa Välimerellä ja raportoinut viraston auttaneen Kreikan rannikkovartiostoa peittelemään siirtolaisten ja pakolaisten huonoa ja laitonta kohtelua. Kyse on mediassa aiemminkin esillä olleista väitteistä, joiden mukaan Kreikka on työntänyt kumiveneillä saapuvia turvapaikanhakijoita takaisin merelle, jotta nämä eivät pääsisi rantautumaan EU:n alueelle. 

Frontexin synniksi lasketaan se, ettei järjestö ole puuttunut Kreikan toimiin, vaan on pikemminkin pyrkinyt salaamaan niitä estämällä tapausten tutkintaa ja salaamalla tietojaan. Tietojen salailu oli ulottunut jopa järjestön sisälle siten, ettei niitä toimitettu sen omalle laillisuusvalvojalle.

Tämän kaiken seurauksena Frontexia tapauksen aikana johtanut Fabrice Leggeri on eronnut jo huhtikuun lopussa. Kreikka taas sai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta tuomion kuluvan kuun 7. päivänä. Nämä ovat sinänsä lainmukaisia seurauksia, koska oikeusvaltiossa tulee noudattaa voimassa olevia lakeja - joita on siis kiistatta rikottu. 

Ongelmalliseksi tuomiot tekee kuitenkin se, että tavallisen eurooppalaisen kannalta tuomittujen toiminta on ollut erittäin positiivista. Ilman sitä Unionin alueella olisi tänä päivänä mitä todennäköisimmin vielä nykyistäkin enemmän ongelmia aiheuttavaa elintasopakolaisväestöä, joka ei työllisty, mutta on taipuvainen seksuaali- ja väkivaltarikoksiin, eikä halua sopeutua vastaanottaviin yhteiskuntiin. Lisäksi se muodostaa jengirikollisten hallinnoimia alueita, joihin kantaväestöllä ei ole asiaa varsinkaan öiseen aikaan.

Valitettavasti nyt uutisoitu tapaus heikentää EU:n kykyä selviytyä kehitysmaalaisten elintasopakolaisten virrasta, koska Frontexin uusi johto tuskin haluaa rajoittaa heidän virtaansa. Eikä meillä ole laillisia keinoja siirtää turvapaikkaa tarvitsemattomia ihmisiä takaisin lähtömaihinsa vaikka heidän osaamiselleen ei olekaan tarvetta työmarkkinoilla. Sen sijaan he nauttivat EU-kansalaisille tarkoitetusta sosiaaliturvasta ja kuormittavat oikeuslaitosta tarpeettomasti. 

Siksi juuri nyt olisi EU:n päätöksentekijöillä viimeinen hetki ryhdistäytyä. Sen tulisi säätää pikaisesti sellaiset direktiivit, etteivät turvapaikkaa tarvitsemattomat elintasopakolaiset jää loisimaan EU:n alueelle kielteisen päätöksen saatuaan ja luoda lainsäädäntö todellisten pakolaisten palauttamiseksi kotimaihinsa sen tilanteen muututtua turvalliseksi. 

Tavoitteena tulisi olla se, ettei turvapaikanhakua käytettäisi lainkaan siirtolaisuuden kulkureittinä, vaan EU:ssa mahdollisesti ilmenevä työvoiman tarve täytettäisiin aina tarveharkinnan perusteella. Ja sen osalta vastuuta siirrettäisiin myös työvoimaa maahan tuoville tahoille, joiden tulisi ottaa vastuu työntekijöidensä elämän edellytysten täyttämisestä siten, ettei siihen tarvittaisi lainkaan yleistä sosiaaliturvaa.

Toisin sanoen Frontexin ja Kreikan tuomiot on hyödynnettävä juuri nyt, sillä ne tarjoavat validin perusteen muuttaa EU:n turvapaikanhakua koskevia direktiivejä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Autetaan Kreikan saaristoleiriläisiä
Pakolaispolitiikassa on siirryttävä suojelemaan eurooppalaista elämäntapaa
Turvapaikanhakijoiden uusintahakemukset tehdään maassaolon pitkittämiseksi

Kanslaisaloite oikeusvaltion rikkomiseksi

Aamun uutiset kertoivat, että kansalais­aloite Suomessa pitkään asuneiden turva­paikan­­hakijoiden oleskeluluvista etenee edus­kuntaan. Jos se hyväksytään, valtio voisi myöntää nelivuotisen jatkuvan oleskeluluvan henkilöille, jotka ovat hakeneet turvapaikkaa Suomesta ennen vuotta 2017, mutta eivät ole pystyneet esittämään sille päteviä perusteita.

Toisin sanoen kansalaisaloitteen allekirjoittajat haluavat, että maahamme hyväksyttäisiin pysyviksi oleskelijoiksi - siis monenlaisista sosiaaliturvaan liittyvistä eduista nauttiviksi - turvapaikan hakemisoikeutta väärinkäyttäneet elintasoturistit. Samalla maamme vetovoimaa länsimaisesta hyvinvoinnista unelmoivien kehitysmaalaisten parissa kasvatettaisiin aimo harppauksella. 

Nähtäväksi jää, kuinka eduskunta tulee suhtautumaan kansalaisaloitteeseen. Onko se vastuullinen oman maan kansalaisia vai solidaarinen kansainvälisiä sopimuksia tahallaan väärinkäyttäneitä ihmisiä kohtaan. 

Sanomattakin on selvää, että jokainen oikeusvaltioperiaatteita kunnioittava poliitikko jättäisi aloitteen hyväksymättä. Onhan sen taustalla ajatus, että yhteiskunnan pelisäännöt on kirjattu lakeihin ja asetuksiin, joita noudattamalla ihmiset voivat rakentaa elämänsä ennustettavalla tavalla. 

Nyt esillä olleen kansalaisaloitteen osalta ei tehtäisi näin, vaan säädettäisiin taannehtivasti sääntö, jonka mukaan kansainvälisiä sopimuksia tahallaan väärinkäyttäneet ihmiset palkittaisiin. Siis vähän samaan tapaan - joskin käänteisesti - kuin tehtiin toisen maailmansodan jälkeisessä sotasyyllisyysoikeudessa, jossa maamme johtajat jouduttiin pakon edessä tuomitsemaan lainmukaisista tekemisistään.

Onneksi tällainen ei voi olla mahdollista 2020-luvun Suomessa. Eihän?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Politiikan suhde oikeusvaltioon on selvitettävä puolin ja toisin
Niljakasta ja röyhkeää tanssia oikeusvaltion haudalla
Suomi rikkoo avoimesti oikeusvaltioperiaatetta

Johanna Vehkoon ja Junes Lokan tapaus sai ratkaisunsa - entä sitten?

Toimittaja Johanna Vehkoon ja oululaisen paikallispoliitikko Junes Lokan välisen sananvaihdon johdosta käyty oikeusistuimia kuormittava teatterinäytelmä sai päätöksensä korkeimmassa oikeudessa. Sen seurauksena Vehkoo saa jatkossa kutsua Lokkaa tunnetuksi rasistiksi, natsiksi ja natsipelleksi.

Korkeimman oikeuden mukaan "provosoivia tai vihamielisiä kannanottoja julkisuudessa esittänyt taikka ääriajattelusta tunnettu poliitikko tai julkisuuden henkilö altistaa itsensä kovallekin kritiikille ja hänen sietokynnyksensä tulee tämän vuoksi olla tavanomaista korkeampi". Nähtäväksi jää, missä tilanteessa näitä sanoja lähdetään koeponnistamaan oikeusteitse. 

Siis testaamaan sitä, millaiset kannanotot johtavat siihen, että poliitikkoa tai julkisuuden henkilöä saa altistaa oikeuden mainitsemalle kovallekin kritiikille. Tai keitä kaikkia voidaan jatkossa kutsua päätöksen mukaisiksi poliitikoiksi tai julkisuuden henkilöiksi. 

Toivoni on, ettei tätä pelleilyä enää jatkettaisi, eikä kukaan lähtisi kuormittamaan oikeuslaitoksia koeponnistusretkillä, vaan antaisi niille aikaa ratkoa todellisia rikostapauksia. Ja ymmärtäisi sen - kuten lapsille aikanaan opetettiin - ettei haukku haavaa tee. 

* * *

Noin muuten olen sitä mieltä, että koska oikeustieteen tutkinto on yksi halvimmista yliopistojen koulutuksista, tulisi sen opiskelijamäärät kaksinkertaistaa siten, ettei juristeista olisi jatkossa pulaa. Näin heidän ylitarjontansa johtaisi oikeuden tuomareiden ja asianajajien nykyisin huimien palkkojen laskuun siten, että myös tavallisella palkansaajalla olisi varaa oikeudenkäynteihin. Ja oikeusistuimilla olisi varaa rekrytoida enemmän tuomareita ratkomaan ihmisten kiistoja. 

Nykyisinhän oikeuden ratkaisuja voivat hakea käytännössä vain kaikkein rikkaimmat - joilla on riittävästi raahaa - sekä köyhimmät - joiden kulut kuittaa veronmaksaja. Tämä ei ole kunniaksi suomalaiselle oikeusvaltiolle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eikö kiihottamis­pykälän tarkoituksena ole suojata ilmaston­muutoksen kieltäjiä eikä natseja?
Lainsäädäntömme on vajonnut lasten ymmärryskyvyn tasolle
Johanna Vehkoo ja orwellilainen tasa-arvo

Pääsylippu lakien kiertämiselle

Yksi suomalaisen demokratian omituinen piirre on oikeuden päätösten halventaminen työmarkkinaneuvotteluiden yhteydessä. Siitä on tänä talvena antanut esimerkin Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto, joka asetti yksityisen yrityksen - Keitele Groupin - viennin saartoon suomalaisissa satamissa tukeakseen Teollisuusliittoa palkkaneuvotteluissa. 

Tämän seurauksena käräjäoikeus määräsi AKT:n lopettamaan toimintakieltonsa sakon uhalla eli totesi sen laittomaksi. Siitä huolimatta kiistan tämän riidan suhteen ulkopuolisen työntekijäliiton pamput päättivät jatkaa aloittamallaan linjalla. Tänään on sitten vuorossa AKT:n yhden päivän lakko koko Suomen viennin pysäyttämiseksi eli tilanteen eskaloiminen riidan ulkopuolisten yritysten haitaksi. 

Erityisen omituiseksi tilanteen tekee se, että Keitele Groupin työntekijöistä reilusti alle puolet kuuluu Teollisuusliittoon. On siis kysyttävä, että millä valtakirjalla AKT katsoo olevansa oikeutettu uhkailemaan yritystä - jopa oikeuden päätöstä uhmaten - kun edes sen tukema liitto ei edusta suurinta osaa kiistan keskiössä olevan yrityksen työntekijöistä.

Lisäksi yritys on hallituksensa puheenjohtajan mukaan maksanut henkilökunnalleen vuosittain suurempia palkankorotuksia kuin mitä yleissitova työehtosopimus olisi edellyttänyt - enkä ole nähnyt tätä kiistetyn missään. Eikä kiista ilmeisesti siksi koskekaan palkkoja vaan vapaapäivien lukumäärää.

Nähtäväksi jää, minkälaiseksi tilanne lopulta muodostuu. En luonnollisesti ota tässä kantaa neuvottelujen lopputulokseen - se on yrityksen ja työntekijöiden välinen asia - mutta totean, että oikeuden päätöksen noudattamatta jättäminen ei kuulu demokraattisen valtioon. 

Siksi nyt nähdyn näytelmän - ja takavuosina niin ikään nähtyjen samanlaisten teatteriesitysten - pitäisi johtaa sekä oikeuslaitoksen että myös hallituksen ja eduskunnan toimenpiteisiin, joilla huolehditaan siitä, että oikeuden päätöksiä noudatetaan. Nykyinen käytäntö uhkasakosta ei näytä toimivan, vaan on muodostunut ikään kuin pääsylipuksi lakien kiertämiselle. Sellaisia pääsylippuja oikeusvaltio ei kuitenkaan tarvitse.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Raju ratkaisu vientiteollisuuden toimintaedellytysten turvaamiseksi
Työtaistelulainsäädäntö olisi uudistettava
Laittomat lakot ovat valtiovallan erityisessä suojelussa

Juolahduksia, ajatuksia ja mietteitä Göteborgin tapaukseen liittyen

Eilisen uutisen mukaan Ruotsin Göteborgissa räjäytettiin kerrostalo, jossa asui paikallisia rikollisjengejä vastaan useita kertoja todistanut poliisi. Ruotsalaispoliitikot ovat "luonnollisesti" vähätelleet tapahtunutta, mutta Itämeren itäpuolelta katsottuna länsirannalla ollaan aidossa kusessa, joka on luotu idioottimaisella maahanmuuttopolitiikalla. 

Tästä juolahti mieleeni, että mitä mahtaa ajatella Suomen sisäisestä turvallisuudesta vastaava ministeri Maria Ohisalo (vihr) seuratessaan pilkuntarkasti ruotsalaisten jalanjälkiä? Tai mitä liikkui oppositiojohtaja Petteri Orpon (kok) mielessä, kun hän nykyistä hallitusta muodostettaessa höpötti arvopohjasta silloin, kun vihervasemmisto ja keskusta löysivät toisensa muodostaakseen punavihreän hallituksen? 

Eli onko esimerkiksi mainittujen poliitikkojen mieleen edes juolahtanut analysoida Ruotsin tapahtumia, saati ovatko he osanneet tehdä niistä loogisesti oikeita johtopäätöksiä? Tai ymmärtävätkö he tärkeimmäksi tehtäväkseen toimia siten, että Suomi säilyy sellaisen lintukotona, jollaiseksi se on kehittynyt toisen maailmansodan jälkeen?

Lisäksi ajatuksissani häivähti miete siitä, miten oikeusvaltion päättäjien tulee toimia silloin, kun tilanne on karannut käsistä. Eli kun paha on saanut vallan, eivätkä todistajat enää uskalla todistaa eivätkä poliisien resurssit riitä rikollisjengien hallintaan oikeusvaltiolle hyväksytyin keinoin? Annetaanko asian olla, vai käytetäänkö sitten oikeusvaltiolle sopimattomia keinoja? 

Lopulta päädyin pohdinnassani ihmettelemään, että eikö kaikkien kannalta olisi kuitenkin ollut paras, että Ruotsissa - tai ainakin sitä peesaavassa Suomessa - olisi ajoissa pysähdytty ja linjattu maahanmuuttopolitiikka sellaiseksi, ettei edellä esittämiäni juolahduksia, ajatuksia tai mietteitä pälkähtäisi kenenkään päähän? Ei edes blogia harrastuksekseen kirjoittavan professorin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lähes koko valtamedia vaikeni Rikosylikomisarion viestistä
Hyödyllinen idiootti unohti etnis-uskonnollisen ulottuvuuden
Jengirikollisuuden tilasta Suomessa ja Ruotsissa

Terroristijärjestö iski jälleen Helsingissä

Suomen valtiota ja erityisesti sitä johtavaa punavihreää hallitusta ympäristöasioissa painostava Elokapina järjesti eilen mielenosoituksen, josta se ei ilmoittanut etukäteen poliisille. Mielenosoittaminenhan on sinänsä laissa turvattu oikeus, mutta sellaisena sille on olemassa myös pelisäännöt. 

Noiden pelisääntöjen mukaan "järjestäjän on tehtävä ulkona yleisellä paikalla järjestettävästä yleisestä kokouksesta suullisesti tai kirjallisesti ilmoitus kokouspaikan poliisille vähintään 24 tuntia ennen kokouksen alkamista. Myöhemminkin tehtyä ilmoitusta voidaan pitää pätevänä, jos kokouksen järjestämisestä ei aiheudu kohtuutonta haittaa yleiselle järjestykselle".

Lisäksi on säädetty, että "jos yleisen kokouksen järjestäminen ilmoitetussa paikassa vaarantaa ihmisten turvallisuutta, aiheuttaa huomattavaa haittaa ympäristölle tai vahinkoa omaisuudelle, häiritsee kohtuuttomasti sivullisia tai liikennettä taikka valtiovierailuun tai julkisyhteisön järjestämään kansainväliseen kokoukseen kuuluvaa tai suojelun tarpeeltaan niihin rinnastettavaa tilaisuutta, poliisi voi yhteyshenkilön kanssa neuvoteltuaan osoittaa kokouksen siirrettäväksi toiseen, kokouksen tarkoituksen kannalta sopivaan paikkaan".

Elokapina on useampaan kertaan järjestänyt mielenosoituksia, joten niihin liittyvien pelisääntöjen täytyy olla sille tuttuja. Siten eilen nähdyssä tilanteessa ei ollut kysymys viattomasta virheestä, vaan tarkoituksellisesta lain noudattamatta jättämisestä, jotta järjestö saisi aiheutettua sivullisille mahdollisimman paljon haittaa ja siten myös maksimaalisen medianäkyvyyden. 

Siitä huolimatta poliisi kohteli mielenosoittajia yksityishenkilöinä, joille kirjoitettiin sakot vain siinä tapauksessa, että he niskoittelivat poliisia vastaan. Tämä on nähdäkseni väärä ja tehoton tapa toimia, sillä on ilmeistä, ettei kyse ole yksittäisten henkilöiden toiminnasta, vaan järjestötasolla tapahtuvasta tarkoituksellisesta lain rikkomisesta - toisin sanoen ekoterrorismista.

Siten Elokapina tulisi rinnastaa muihin järjestäytyneen rikollisuuden järjestöihin, vaikka sen aiheuttamat haitat toki ovat vähäisiä ja siihen kuuluvien henkilöiden tarkoitusperät ovat ehkäpä epäitsekkäitä. Näin tulisi tehdä myös kaikissa vastuullisissa mediataloissa, jotka tähän asti ovat lähinnä tukeneet järjestön toimintaa antaen sille mm. julkista näkyvyyttä ilman journalistista kritiikkiä (esimerkki ja toinen).

Näin siksi, että Suomi on länsimainen oikeusvaltio, jossa jokaisella ihmisellä on mahdollisuus ja oikeus viedä tärkeiksi kokemiaan asioita eteenpäin laillisin keinoin. Siten elokapinallisilta nyt ja aiemmin nähdyt laittomat keinot ovat muun yhteiskunnan kannalta sekä haitallisia että oikeusvaltiovastaisia. Ja sellaisina yksiselitteisesti tuomittavia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle johti kuulijoitaan harhaan
Onko Elokapina menossa kohti poliittista väkivaltaa?
Aino Pennanen ruotsalaisnaisen jalanjäljillä

Politiikan suhde oikeusvaltioon on selvitettävä puolin ja toisin

Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Kari Kuusiniemi nosti esille Suomen oikeuslaitoksen riippumattomuuden poliittista vaikuttamista vastaan. Hänen mukaansa pitäisi tehdä selvitys siitä, kestääkö oikeusvaltiomme tilannetta, jossa vahvaa parlamentaarista kannatusta nauttiva maan hallitus hyökkää sen periaatteita vastaan. 

Kuusiniemen pelko saattaa hyvinkin olla todellinen, sillä eduskunta voi yksinkertaisella äänten enemmistöllä vaikuttaa maassamme ylimpien tuomioistuinten koostumukseen esimerkiksi säätämällä eläkeikää tai lisäämällä oikeusneuvosten lukumäärää. Sekä korkeimman oikeuden että korkeimman hallinto-oikeuden jäsenet eli oikeusneuvokset nimittää tasavallan presidentti, joten poliittisessa vaikuttamiseen tarvitaan myös hänen suostumuksensa. 

Oikeusvaltiolle saattaa siis syntyä vaaratilanne, jos maassamme nousee valtaan vallankumouksellinen hallitus, jota tukee tasavallan presidentti. Tämä tilanne ei liene mahdoton, mutta ei se suomalaisen laillisuutta korostavan demokratiaperinteen valossa ole kovin todennäköinenkään. Hyvä kuitenkin, mikäli maamme oikeusvaltioperiaatteen kestävyys poliittista vaikuttamista vastaan tutkitaan. 

Tämän aamun pääkirjoituksessaan Helsingin sanomat jatkoi Kuusiniemen ehdotuksesta nostaen esille myös lehdistönvapauden. Kirjoituksen mukaan "Suomessa hallitus ja kansanedustajat voivat muuttaa esimerkiksi median ja muun kulttuurin toimintaedellytyksiä. Riippumatonta tiedonvälitystä voi yrittää ohjailla vähemmän riippumattomaksi. Jos esimerkiksi Ylen sisältö ei miellytä vallanpitäjiä, Ylen rahoitus tarjoaa keinon vaikuttaa yhtiöön. Valtaan kriittisesti suhtautuvaa tutkimusta ja taidetta voidaan myös rahalla ohjailla."

HS:n hahmottelema vaikutusmekanismi näyttäisi toimivan erinomaisesti ainakin Ylen suhteen, sillä sieltä ei ole juurikaan kuulunut kritiikkiä nykyistä hallitusta kohtaan, vaikka sen toiminta on ollut monella tavalla epäonnistunutta, jopa yhteiskunnan kannalta vaarallista. En toki epäile, että hallitus olisi suoraan painostanut verorahoitteisen mediamme toimittajia, mutta ehkäpä maassamme sotien jälkeen vuosikymmeniä harjoitettu itsesensuuri on jäänyt itsenäistymistä edeltävän ajan laillisuusperiaatteen tavoin elämään ns. maan tapana.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Ylen toimittajat näyttävät nuolevan hallituksen pers... öh... kirjoittavat hallituksesta myötäsukaisesti turvatakseen yhtiön määrärahojen korkean tason. Tämä on tietenkin inhimillisesti ymmärrettävää, mutta ei Ylelle asetettujen tavoitteiden tai sen toiminnan rahoittavien veronmaksajien edun mukaista. 

HS:n aamun juttu vei ajatukseni takaisin Kuusiniemen ehdotuksesta kertoneeseen alkuperäiseen kirjoitukseen ja kiinnitin huomioni erityisesti siinä esiintyvään professori Kimmo Nuotion virkkeeseen, jonka mukaan "minusta olisi hyvä, että valtakunnansyyttäjän asema olisi erottamista vastaan yhtä turvattu kuin tuomarin. Edellinen valtakunnansyyttäjähän erotettiin virkamieslain nojalla, eikä siihen tarvittu tuomioistuimen määräämää viraltapanoa".

Ottaen huomioon nykyisen valtakunnansyyttäjän ilmiselvästi poliittisesti motivoituneen toiminnan jäin miettimään, että mikä mahtaa Suomessa olla oikeusvaltion suoja siihen, että oikeuslaitos eli varsinaiset tuomioistuimet ryhtyisivät itselähtöisesti toteuttamaan poliittisesti motivoitunutta oikeutta. Eli voiko kansakunta luottaa siihen, etteivät korkeimmat oikeusasteet täyty poliittisesti samanmielisistä oikeusneuvoksista, joilla on valta ja tahto ohjata oikeuslaitoksen ratkaisuja omien poliittisten intressiensä mukaisesti.

Siksi kysyn, että eikö Kuusiniemen toivoman selvityksen lisäksi pitäisi tutkia politiikan ja oikeusvaltion suhdetta myös toisin päin. Eli selvittää kuinka turvassa oikeusvaltiomme on oikeuslaitoksen sisältä nousevaa uhkaa vastaan, jossa oikeuden päätökset tehtäisiin samalla tavoin poliittisin motiivein - eikä lain kirjaimen perusteella - kuin nykyinen valtakunnansyyttäjä näyttää tekevän omia selvityksiään.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Niljakasta ja röyhkeää tanssia oikeusvaltion haudalla
Sanna Marin oikeusvaltiota murtamassa
Valta turmelee ja ehdoton valta turmelee ehdottomasti

Pitäisikö koronavirusrokotteet sosialisoida?

Sosiologi ja akatemiatutkija Salla Sariola vaati Helsingin Sanomissa lääkeyhtiöiden patenttien purkamista, jotta myös afrikkalaiset saisivat rokotteita koronavirusta vastaan. Hän perusteli tätä kahdella syyllä.

Niistä jälkimmäinen oli se, että "koronavirus ei noudata kansallisia rajoja, miljardien ihmisten jääminen ilman rokotteita vaarantaa pandemian saamisen hallintaan". Tämä on totta ja ikävää - ellei suorastaan vaarallista.

Sen sijaan sosiologin toinen perustelu oli lievästi sanottuna typerä. Tai no, sanotaan että se oli ammennettu sosialistisesta maailmankuvasta, jossa on oikeutettua ottaa tarvittaessa yhteiseen käyttöön se, jonka joku on omilla ponnistuksillaan saanut aikaiseksi. 

Tarkoitan hänen vaatimustaan rokoteyhtiöiden patenttisuojan murtamisesta, jotta lääkkeitä voitaisiin toimittaa edullisesti edellä mainitun mustan maanosan ihmisille, koska näillä ei ole niihin varaa. Toki afrikkalaisten rokotteisiin on yritetty länsimaissa kerätä rahoitusta, mutta maksuhalukkuutta ei ole ollut riittävästi. 

Niinpä sosiologimme on tullut siihen johtopäätökseen, että maksakoon rokotteiden kehittäjä puuttuvan summan saamatta jääneinä tuloina. Toisin sanoen sosialisoitakoon tämän saavutukset yhteisen hyvän takia, koska juuri nyt ei ole varaa niistä maksaakaan. 

Sosiologilta jäi kuitenkin muutama asia huomaamatta. Ensinnäkin esimerkiksi Neuvostoliiton, Kiinan, Nicaraguan ja Venezuelan historiat ovat osoittaneet, että sosialistinen tapa hoitaa taloutta johtaa pitkällä aikavälillä yleiseen surkeuteen, köyhyyteen ja kurjuuteen. 

Näin siksi, että - toiseksi - ihmisten innovaatioita ja ahkeruutta ajaa ennen kaikkea ahneus eli voitonhimo. Ellei vaativasta työstä saa palkkaa, ei siihen juuri kukaan viitsi myöskään ryhtyä - ei edes ylevien periaatteiden takia.

Kolmanneksi olisi huomioitava oikeusvaltion periaatteet, vaikka puhummekin kansainvälisistä asioista. Niihin kuuluu oleellisena osana se, että kullakin hetkellä noudatetaan olemassa olevia lakeja. On vaikea ajatella, että lain muuttaminen siten, että ensin odotetaan jonkun tekevän työn ja sitten muutetaan lakeja tuloksen sosialisoimiseksi, koska ei siitä oikein viitsitä maksaakaan, olisi oikeutettua. 

Mielipiteensä ilmaissut sosiologi tuskin on ainoana asialla, vaan vastaavat vaatimukset lienevät yleisiä muuallakin maailmassa. Näin siksi, että innovaatioiden sosialisointi on jo kertaalleen toteutettu silloin, kun afrikkalaisille järjestettiin AIDS-lääkkeitä. Ja sillähän sosiologimmekin perustelee vaatimustaan.

Nähtäväksi jää, kuinka koronavirusrokotteiden Afrikkaan suuntautuvien halpavientiaikeiden käy. Joka tapauksessa on selvää, että mikäli lääkeyhtiöiden innovaatioiden sosialisoinnista eli patenttisuojan rikkomisesta tulee yleinen tapa, hidastaa se myös tulevaisuuden epidemioihin liittyvien lääkkeiden kehitystä.

Pienten liikevoittojen vaikutuksesta lääketeollisuuteen on olemassa erinomainen esimerkki. Se on maailmaa uhkaavien antibioottiresistenttien bakteerien yleistyminen. Tämä johtuu siitä, ettei lääkeyhtiöiden kannata investoida suuria summia uusien antibioottien kehittämiseen, koska niistä ei ole nykytilanteessa odotettavissa kovinkaan kummoista liiketoimintaa - saati liiketulosta.

Viime kädessä kysymys on siis siitä, että haluammeko ajaa virusrokotteiden ja -lääkkeiden kehityksen samaan jamaan. Ja siten vaihtaa afrikkalaisten ja muiden ihmisten välisen kurjuuden kaikkien ihmisten kurjuudeksi vain siksi, että haluamme mustan mantereen asukkaidenkin saavan lääkkeensä, mutta emme halua maksaa niistä oikeaa hintaa?  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tuotekehityksen hinta ja suomalaiset päättäjät
Koska rajoitustoimet kannattaa purkaa?
EU:ssa kuolee 25000 ihmistä vuodessa välinpitämättömyyden seurauksena

EU:n jakopolitiikka vs. suomalainen oikeusvaltio

Samaan aikaan kun Suomessa tehtiin oikeusvaltiokäsitteen suhteen vuosituhannen pohjanoteeraus saavutti EU sopimuksen pohjoisten ja koillisten kansakuntien rahavarojen siirtämisestä eteläisiin ja itäisiin jäsenmaihin. Siinähän ongelmaksi oli muodostumassa rahanjaon kytkeminen oikeusvaltioperiaatteeseen. 

Asia ei luonnollisesti koske Suomea, koska me olemme maksumiehen roolissa. Mutta saamapuolella olevien Unkarin ja Puolan osalta jouduttiin käymään vääntö, jonka seurauksena tuo kytky tehtiin. Tosin Saksan esittämässä kompromississa sitä ei oteta käyttöön, mikäli jokin EU maa haastaa sääntöjen laillisuuden EU-tuomioistuimessa.

Lisäksi EU-maat antavat julistuksen, jossa vakuutetaan, ettei sääntöjä ole suunnattu mitään yksittäistä maata vastaan ja että niiden tarkoitus on vain turvata EU-rahojen käyttöä. Ehtoja ei myöskään uloteta tukiin, joista on päätetty jo joskus aiemmin.

Käytännössä ratkaisu tarkoittaa sitä, että Puola ja Unkari saavat rahansa (lue "rahamme") ja voivat jatkaa pari vuotta entiseen malliin. Tosin pääministerimme Sanna Marin (sd) ei usko näiden maiden käyttävän tätä optiota, mutta itse epäilen vahvasti, että hän on väärässä.

Mielenkiintoiseksi meidän suomalaisten kannalta asian tekee europarlamentaarikko Petri Sarvamaan (kok) linjaus, jonka mukaan "oikeusvaltioperiaatteen keskeisin tunnusmerkki on tuomioistuinlaitoksen ehdoton riippumattomuus poliittisesta vallankäytöstä... Tuomioistuinlaitoksen riippumattomuus on tämän asian ytimessä". 

Näin siksi, että juuri tätä asiaa maamme hallituspuolueet haastoivat Haaviston tapauksessa painostamalla perustuslakivaliokuntaa voimakkaasti vaihtamaan oikeudellisesti perustellun johtopäätöksen poliittisesti ohjattuun ja ilmaisemalla rikoksen toteamisen jälkeen vahvan tukensa juuri valtaansa väärin käyttäneeksi todetulle ministerilleen. Tässä tilanteessa onkin syytä kääntää katse maamme perustuslakiin ja siinä nimenomaisesti poliittisista päättäjistä koostuvan perustuslakivaliokunnan asemaan. 

Tässä asiassa presidentti Sauli Niinistö on tehnyt aloitteen, joka olisi syytä ottaa harkintaan. Se ei poistaisi perustusvaliokunnan keskeistä roolia, mutta lisäisi prosessiin lainopillisten asiantuntijoiden kuulemisten lisäksi myös korkeimpien oikeuksin lausunnot. 

Näissä on se ero, että ensimmäiset ovat lähinnä henkilökohtaisia (lue "usein lausujan oman poliittisen agendan mukaisia") näkemyksiä (joihin sisältyvä poliittinen vaikuttamispyrkimys nähtiin varsin selvästi Haavistonkin asiassa) kun taas jälkimmäiset lausunnot annettaisiin virkavastuulla, mikä velvoittaa totuudessa eli neutraalissa laintulkinnassa pysymiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Perussuomalaiset EU:n tukipaketin asialla
EU:ta ohjaa tosiasioiden sijasta haihattelu ja älyllinen laiskuus
Mistä EU:n komission ehdottamassa elpymisrahastossa on kyse?

Niljakasta ja röyhkeää tanssia oikeusvaltion haudalla

Pekka Haavisto (vihr) rikkoi lakia, mutta pääsi perustuslakivaliokunnan syyteharkinnasta kuin koira veräjästä, vaikka rikoksen todettiinkin tapahtuneen. Tässä ei ollut mitään yllättävää, vaikka toki asia on virkamiesten tulevan toiminnan ja sen itsenäisyyden kannalta murheellinen. Ja sitä kautta Suomen asema oikeusvaltiona - jossa poliittinen ja oikeudellinen valta on eriytetty toisistaan - voidaan asettaa hyvillä perusteilla kyseenalaiseksi.

Yllättävää ja oikeusvaltiokäsitteen kannalta paljon itse tuomiota raskauttavampaa olivat päätöksen liepeillä ja sen jälkeen tapahtuneet seikat. Siis se vyyhti, joka lähti siitä, kun hallituspuolue Vihreät yritti vaikuttaa poliittisin argumentein ministereiden toimintaa arvioivan elimen oikeudelliseen ratkaisuun. Ja se, että Haaviston toiminnan tultua perustuslakivaliokunnan käsittelyssä todetuksi laittomaksi johti hallituspuolueiden puheenjohtajien pääministeri Sanna Marinin (sd) suulla antamaan ilmoitukseen, jonka mukaan rikolliseksi todettu nauttii tehtävässään heidän kaikkien luottamusta.

Oikeusvaltioon kuuluvan sananvapauden kannalta suorastaan traagiseksi on puolestaan nähtävä se, että Vihreiden vaikutusyrityksen vuodettua lehdistöön hallituspuolueeseen kuuluva perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd) uhkasi sähköpostivuodon seurauksena lehdistöä kurinpalautuksella. En vähään aikaan muista kuulleeni maata johtavilta tahoilta näin vahvaa sananvapauteen kohdistuvaa hyökkäystä, ja jään odottamaan minkälaisin keinoin tämä kurinpalautus toteutetaan.

Kaiken kaikkiaan nyt nähty farssi ei varmaankaan pääty tähän, sillä siksi lähelle viime vuosisadan erilaisten diktatuurien toimintatapoja maamme hallitus ja erityisesti Vihreät on tässä jupakassa sortunut. Jälkimmäisistä onkin jo todettu, että "vihreillä tuntuu olevan linja, että lakia saa rikkoa, jos ministerin tarkoitus on ollut hyvä". Yhdenmukaisuus sekä Hitlerin Saksaan, että Leninin ja Stalinin Neuvostoliittoon on ilmeinen.

Lieneekö tämä poliittinen tuki vaikuttanut myös siihen, että omien kannanottojensa mukaan Haavisto ei näyttäisi pitävän lainrikkomustaan mitenkään pahana asiana. Päinvastoin, hän piti edelleen perustuslakivaliokunnassa lainrikkomukseksi todettua toimintaansa hyvänä. Ellei tämä ole niljakasta ja röyhkeää, niin mikä sitten?

Oma toiveeni on, ettei lehdistömme nöyrtyisi hallituksen ja Haaviston edessä, vaan pitäisi asiaa esillä opposition avulla niin kauan, että vihreä ministeri ymmärtäisi itse erota tehtävästään. Onhan tässä maassa lähdetty hallituksesta paljon pienemmistäkin syistä kuin Haaviston rikos - siis sellaisista kuin kaksimielisten tekstiviestien lähettämisestä naisystävälle tai esiintymiskoulutuksen hankkimisesta valtion varoin.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sanna Marin oikeusvaltiota murtamassa
Poliisin epäily pudotti Haaviston pois presidenttipelistä
Ohisalo luottaa Haavistoon, mutta syyllistää virkamiehiä

Halla-aho ja Marin kohtasivat politiikanteon vaikeuksia

MTV3 järjesti eilen TV-tentin neljän suurimman puolueen puheenjohtajille. Mielestäni kaikki puheenjohtajat selvisivät tentistä kohtuullisen hyvin. 

Tosin ensimmäiseksi minua hämmästytti Jussi Halla-ahon (ps) kiemurtelu silloin, kun kysyttiin koronavirusrokotteen ottamisesta. Sen sijaan, että hän olisi sanonut ottavansa rokotteen koronavirusta vastaan heti kun se on saatavilla, hän vetosi siihen, ettei vielä ole tullut aika ottaa asiaan kantaa. 

Nähdäkseni tässä näkyi se, että Perussuomalaisten äänestäjäkunnasta kohtuullisen suuri osa suhtautuu rokotteisiin negatiivisesti. Sitä en tiedä, kuuluuko Halla-aho tähän ryhmään, mutta epäilen että hän on liian fiksu ollakseen niin hölmö. Tätä käsitystä tukee se, että hän toimittajan ahdisteltua sai lopulta sanotuksi mahdollisimman monen ihmisen rokottaminen olevan tärkeää, koska se tarjoaa väestölle laumasuojan.

Tapaus lieneekin kertonut puheenjohtajan omien asenteiden sijasta siitä, kuinka vaikeaa politiikan tekeminen toisinaan on. Rokotusasiahan on Halla-aholle ja hänen puolueelleen toissijainen seikka, johon tieteellisesti perustellun kannan ottaminen ei tuo puolueelle uusia kannattajia, mutta saattaa kuitenkin karkottaa valtavan joukon äänestäjiä. Sama vaikeus lienee aiemmin vaikuttanut myös puolueen nousevan tähden Riikka Purran (ps) kannanotoissa.

Nyt jää sitten nähtäväksi, mitä tapahtuu puheenjohtajan epäröityä päivänselvässä asiassa. Johtaako se vastoin odotuksia loogiseen ajatteluun perustavien ihmisten pakoon puolueen kannattajakunnasta? Vai katsovatko nämä puheenjohtajan tavoin, että tietyt muut asiat - joiden suhteen Perussuomalaiset on ainoa loogisesti järkevän vaihtoehdon kannattaja - painavat vaakakupissa enemmän.

* * *

Samaisessa tentissä toinen huomionarvoinen seikka oli pääministeripuheenjohtaja Sanna Marinin (sd) haluttomuus kertoa, miksi hallitus haluaa tukea kuntia COVID-19-pandemian aiheuttamien taloudellisten menetysten takia kolmella miljardilla, vaikka jo kaksikin riittäisi täyttämään niiden rahoitusvajeen.

Toimittaja pani pääministerin vastaamaan neljään kertaan tähän kysymykseen, ja tämä jätti aina vastaamatta samalla tavalla. Tapaus jätti pääministeristä kieltämättä varsin typerän vaikutelman. 

Näin etenkin, kun Jussi Halla-aho arveli ylimääräisen miljardin johtuvan siitä, että tulossa on kunnallisvaalit. Eli toisin sanoen hän arveli pääministerin tukevan hallituspuolueiden vaalikampanjaa miljardilla eurolla veronmaksajien rahaa. Nähtäväksi jää, millä tavalla tämä vaikuttaa SDP:n kannatukseen.

* * *

Muuten olen sitä mieltä, että Suomen asema oikeusvaltiona joutuu kyseenalaiseksi, mikäli ministeri Pekka Haavisto (vihr) pääsee kuin koira veräjästä kansanedustajista koostuvan perustuslakituomioistuimen vapauttavalla tuomiolla, jollaisen hän on ennakkotietojen mukaan saamassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mistä Halla-ahon ja kepulaisten viikonlopun sanailussa oli kyse?
Kuntavaalit ratkaisevat hallituksen kohtalon
Riikka Purra sortui kuolemanvakavaan populismiin

Sanna Marin oikeusvaltiota murtamassa

Verkkouutisten mukaan eurooppaoikeuden professori Päivi Leino-Sandberg on ottanut kantaa Suomen hallituksen ja erityisesti pääministeri Sanna Marinin (sd) toimintaan EU:n elpymispaketista esittämiä linjauksia. Syynä on se, että Marin on julkisuudessa asettanut suuren valiokunnan näkemyksen perustusvaliokunnan lausuntojen edelle.

Tämä on Suomessa ennenkuulumatonta, sillä perustuslakivaliokunnan kantoja ei ole menneinä vuosina yritetty ohittaa, vaan niiden edessä on monenlaista lainsäädäntötyötä jouduttu rajoittamaan siinä määrin, että on puhuttu jopa perustulakifundamentalismista. Leino-Sandbergin mukaan onkin niin, että perustuslakivaliokunnan lausunnosta ilmenevät valtiosääntöiset arviot "sisältävät ehdottomana pidettävän ohjeen valtioneuvoston toiminnalle"

Suomen perustuslain 74 §:ssä on ilmaistu kuinka tapahtuu "perustuslainmukaisuuden valvonta". Sen mukaan "eduskunnan perustuslakivaliokunnan tehtävänä on antaa lausuntonsa sen käsittelyyn tulevien lakiehdotusten ja muiden asioiden perustuslainmukaisuudesta sekä suhteesta kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin".

Pykälässä ei siten sanota selvästi, että valiokunnan lausuntoa tulisi noudattaa. Siksi pääministerin ja hallituksen menossa olevat toimet perustuslain noudattamisen suhteen eivät ole perustulakia kirjaimellisesi tulkiten selvästi perustuslain vastaisia. Tämä kertoo lähinnä siitä, että vuonna 1999 lakia säädettäessä on tarkoituksellisesti tai huolimattomuudesta syyllistytty epämääräiseen lainsäädäntötyöhön.

Se ei kuitenkaan muuta sitä, että perustuslain tulkinnasta on olemassa vakiintunut käytäntö, joten jos Marinin ja hallituksen tahto menee nyt läpi, on jatkossa riskinä se, että tulevat pääministerit voivat Marinin toimintaan vedoten heittää perustuslailla vesilintua kaikenlaisissa muissakin hankkeissaan. Siksi on tärkeää, että perustuslakivaliokunta pitäisi nyt käsillä olevassa tapauksessa tiukasti kiinni omasta tulkinnastaan suhteessa suureen valiokuntaan ja hallitukseen.

Professori Leino-Sandberg ilmaisi asian merkityksen painottamalla, että "tämä on merkittävä oikeusvaltioperiaatteeseenkin liittyvä, perustavaa laatua oleva kysymys". Toisin sanoen Marinin pyrkimys muuttaa valtioneuvoston omalla päätöksellä vakiintunut tulkinta perustuslaista näyttää yritykseltä saattaa koko Suomen asema oikeusvaltiona kyseenalaiseksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valmiuslain muuttaminen on monimutkainen juttu
Tähän on tultu: ministereiltä odotetaan rehellisyyttä ja totuudessa pysymistä
Keskusta ja Kokoomus lahjoittaisivat verorahamme EU:n käytettäväksi

Suomi rikkoo avoimesti oikeusvaltioperiaatetta

Oikeusvaltioperiaate tarkoittaa sitä, että valtio on organisoitu oikeussäännöksin ja näitä oikeussäännöksiä noudatetaan sen eri tahojen toiminnassa. Toisin sanoen kaikilla valtion kansalaisilla ja viranomaisilla on velvollisuus noudattaa oikeussääntöjä.

Suomen perustuslaissa puolestaan todetaan, että "ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella."

Viime aikojen tapahtumat ovat osoittaneet, ettei Suomi ole oikeusvaltio. Näin siksi, että viranomaiset (esimerkiksi Abdirahim Husu Husseinin perussuomalaisten rasistisuuteen liittyvien kommenttien tai imaami Bahmanpourin ja Päivi Räsäsen esille tuomien pyhien tekstien yhteydessä) ja jopa oikeusoppineet ovat kyseenalaistaneet perustuslaissa ilmaistun ihmisten tasa-arvon.

Maamme oikeudellisen käytännön oikeusvaltion ja perustuslain vastaisuus ilmeni esimerkiksi taannoisesta HS:n jutusta, jossa haastateltiin kolmea oikeustieteen professoria. Sen mukaan kansanryhmää vastaan kiihottavaa lakia tulkitaan siten, että soveltamiskynnys on korkea, mikäli kiihottamisen kohteena on valtaväestö. Näin siksi, että se on hyvin harvoin erityisen suojan tarpeessa.

Tämä - tässä yhteydessä yleisesti käytetty - peruste on kuitenkin oikeusvaltioperiaatteen vastainen. Näin siksi, ettei oikeusvaltioperiaatteessa lue, että lakeja tulisi soveltaa eri ihmisryhmiin eri tavoin tai tarpeen mukaan. Näin ei lue myöskään Suomen perustuslaissa, vaan siellä päinvastoin todetaan sanatarkasti, että "ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä".

Olen syvästi hämmästynyt siitä kuinka olemattomalla huomiolla on maamme oikeusvaltioperiaate ja sen perustuslaki poljettu Suomessa lokaan vetoamalla väestöryhmien erilaiseen suojan tarpeeseen. Ainakaan HS:n jutussa mainittujen professoreiden suhteen kyse ei voi olla tietämättömyydestä, sillä on selvää, että maamme korkeimmat oikeusoppineet ovat tietoisia oikeusvaltioperiaatteesta ja huomanneet perustuslakimme vaatimuksen kaikkien ihmisten samanarvoisuudesta lain edessä.

Tästä on siten tehtävä se johtopäätös, että poliittiset ambitiot ovat Suomessa syrjäyttäneet tarkoituksellisesti oikeusvaltioperiaatteen ja maamme perustuslain. Toisin sanoen laki on kyllä hyvä, mutta sen soveltaminen ei. Tämä tuo mieleen Orwellin eläinten vallankumouksen maatilasta, jossa eläinten tasa-arvoisuus ohitettiin lakia muokkaamalla.

Muistattehan: "kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia" sai salamyhkäisesti jatkokseen tarkennuksen, jonka mukaan "mutta toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset". Nähtäväksi jää, tuleeko sama tapahtumaan myös Suomessa.

Suomessa ei ole ainakaan vielä koskettu perustuslakiin, eikä itse laki kansanryhmää vastaan kiihottamisestakaan sisällä ajatusta ihmisryhmien välisestä eriarvoisuudesta. Sen sijaan tällainen oikeusvaltiokäsitteen ja perustuslakimme vastainen näkemys löytyy edelle linkittämäni HS:n jutun mukaan lain perusteluista.

Omalta osaltani olen sitä mieltä, että Suomessa on siirryttävä noudattamaan oikeusvaltioperiaatetta ja Suomen perustuslakia myös tässä puheena olevaa lakia tulkittaessa. En myöskään panisi pahakseni, mikäli asia vietäisiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, jotta se voisi vahvistaa edelle kirjoittamani loogisen johtopäätökseen - tai vaihtoehtoisesti tehdä de facto muutoksen oikeusvaltioperiaatteeseen ja siten ohjata meidät entistä näkyvämmin kohti orwellilaista yhteiskuntaa.

Jälkimmäisessä tapauksessa valtaa käyttävä vaalikansakin ehkä heräisi oikeusjärjestelmämme politisoitumiseen ja osoittaisi sille hyväksyntänsä tai tuomionsa vaaliuurnilla. Ainakin siinä tapauksessa, että aihe nousisi yhden tai useamman puolueen toimesta keskeiseksi vaaliteemaksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Päivi Räsänen, Raamattu ja homoseksuaalisuus
Rasisteja, sanoi Husu
Jouluisia ajatuksia shariasta