Lucia-neito ruotsalaisen kulttuurin muutosuhrina

Ruotsin väestönkasvu on ollut viime vuosina erityisen nopeaa. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että Svea-mamman sänkykammareissa olisi käynyt poikkeuksellisen kova suhina, vaan vilkkaasta maahanmuutosta. Naapuriin on saapunut paljon ihmisiä sekä työn että sosiaaliturvan perässä, joten väestöstä oli vierasperäisiä yli viidennes jo neljä vuotta sitten.

Nopea väestöllinen muutos tarkoittaa aina myös kulttuurista kiehuntaa. Ruotsin tapauksessa erityisesti humanitaarinen maahanmuutto on johtanut vanhojen perinteiden haastamiseen. Mehän muistamme hyvin esimerkiksi Peppi Pitkätosuun sensuroinnin tai maahanmuuttajajengien hallitsemat lähiöt, mutta myös juutalaisvihan, opettajapulan, kylpyläkulttuurin brutalisoitumisen tai sikäläisten maahanmuuttajien yli 50% osuuden vakavista rikoksista.

Yksi ruotsalaisuuden leimallisista perinteistä - myös Suomessa - on ollut Lucia-neidon valitseminen joulukuussa. Myös sitä on haastettu - ja jos niin halutaan nähdä - rankasti pilkattu, sillä Luciaksi on valittu mm. tummahipiäinen poika ja jopa maahanmuuttajataustainen jalkapallotähti.

Mutta nyt on astuttu aivan uudelle tasolle, sillä Lucia-neidon perinne halutaan lopettaa kokonaan. Syyksi on keksitty se, ettei kaikilla ole varaa juhlassa käytettävään rekvisiittaan.

Lucia-perinteen lopettamisyritys on johtanut monien ruotsalaisten protestointiin ja epäilemättä myös maahanmuuttokriittisten Ruotsidemokraattien kannatuksen nousuun. Jälkimmäisestä taas on jo nyt seurannut ruotsalaisen poliittisen kulttuurin tukehtuminen omaan ehdottomuuteensa, eikä paluuta entiseen taida enää olla, vaan tie johtanee ajan myötä yhä selvemmin kohti kehitysmaalaista demokratiakäsitystä.

Tätä kaikkea on ollut pelottava seurata täältä Itämeren koillisrannalta. Keskeinen kysymys luonnollisesti kuuluu, että mitä Ruotsin muuttumisesta etnis-kulttuuriseksi kaaokseksi seuraa meille: syntyykö jossain vaiheessa länsinaapuriin sisällissota ja hallitsematon siinä hävinneiden pako vanhaan suurvallan itämaahan vai onnistuvatko viikinkien jälkeläiset lopulta kotouttamaan uudet kansalaisensa? Vai taipuvatko he suorastaan islamilaiseksi näennäisdemokratiaksi, joka ajan myötä hakeutuu samanlaiseksi epävakauden sylttytehtaaksi kuin muutkin monikulttuuriset vahvan islamilaisen juonteen omaavat yhteiskunnat?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruotsalainen politiikka kehitysmaalaistuu
Seksuaalivähemmistöjen, naisten ja lasten turvallisuus maksuvälineenä
Miksei Ruotsiin löydy opettajia eikä poliiseja?

Nyt tarvitaan taloudellisen, kulttuurisen, sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden skenaarioita

Suomalaisten nopeasti vähentynyt sikiäminen on aiheuttanut viime aikoina kovasti huolta. Esimerkiksi tämän aamun lehdessä kaksi lapsettomaksi jäämässä olevaa naista kertoi tuntemuksistaan tuoden yhtenä ongelmana esiin julkisuudesta syntyvän väärän mielikuvan lapsen saamisen helppoudesta myös vanhemmalla iällä.

Tämän innoittamana päätin katsoa maamme syntyvyystilastoja vähän tarkemmin. Niinpä hain tilastokeskuksen ennakkotiedot syntyvyydestä vuosilta 2016, 2017 ja 2018 ja piirsin niistä seuraavan kuvaajan.

Syntyvyyden lasku viimeisen kolmen vuoden aikana näkyy kuvasta selvästi: ylimpänä kulkee vuoden 2016 käyrä ja sen alapuolella aivan alkuvuotta lukuun ottamatta vuoden 2017 käyrä. Alimpana on tämän vuoden tilanne syyskuulle asti.

Jos kuvaajasta haluaa nähdä jotain positiivista, se on alimman käyrän nousujohteisuus aina elokuulle asti. Valitettavasti tuo kehitys ei ole jatkunut syys- ja lokakuun aikana, vaan kynnämme juuri nyt todella syvällä väestökriisissä.

Koska itseäni kiinnostaa erityisesti jälkeläisilleni odotettavissa oleva yhteiskunta, päätin lisätä kuvaan vielä Suomeen suuntautuvan nettomaahanmuuton määrän.

Kuvasta nähdään, että syntyvyys ylittää vielä selvästi maahanmuuton määrän, mutta ero on supistumassa. Samalla on huomattava, että syntyvyyskäyriin sisältyvät myös maahanmuuttajataustaiset vauvat, joten ero kanta- ja maahanmuuttajaväestön suhteessa on hieman pienempi kuin kuvasta voisi päätellä.

Kaiken kaikkiaan kantaväestön osuus Suomessa asuvista on tulevaisuudessa joka tapauksessa merkittävästi pienempi kuin nykyinen 93 prosenttia. Yllä olevassa kuvassa näkyvien käyrien mukaan nettomaahanmuuton määrä oli vuonna 2017 noin neljännes syntyvyydestä ja kuluvana vuonna se on ollut jo lähes kolmannes.

Suuri kysymys pääteltävissä olevasta suuresta etnis-kulttuurisesta väestömuutoksesta onkin se, että muuttuuko yhteiskuntamme sen seurauksena jollain tavalla. Ja jos muuttuu, niin miten.

Valitettavasti en ole havainnut tätä asiaa juurikaan pohdittavan julkisuudessa. Syytä kuitenkin olisi, sillä asiaan liittyviä järkeviä poliittisia ratkaisuja on mahdollista tehdä ainoastaan faktatietojen ja niistä johdettavien uskottavien ja monipuolisten skenaarioiden pohjalta. Siis sellaisten skenaarioiden, jotka sisältävät huoltosuhteen kaltaisten taloudellisten seikkojen lisäksi myös kulttuurisen, sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden ulottuvuudet.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uushelsinkiläisten taustasta
Kuinka väestökato kesytetään?
Onko väestöllä väliä?

800 euron perustulo?

Tämän aamun Helsingin Sanomat kertoi esimerkin siitä, mitä tapahtuisi jos Suomi saisi vasemmistohallituksen. Tarkoitan Vasemmistoliiton tuoreita linjauksia suomalaisen sosiaaliturvan muuttamiseksi.

Äärivasemmistomme ehdotuksessa kaikille kansalaisille taattaisiin 800 euron perustulo ilman mitään velvollisuuksia. Se korvaisi työmarkkinatuen, peruspäivärahan, vanhuuseläkeikää edeltävän kansaneläkkeen, perustason sairaus- ja vanhempainrahat, kotihoidontuen, opintorahan sekä yrittäjien starttirahan.

Sen sijaan veronmaksajan maksettavaksi jäisi edelleen asumistuki sekä muita etuuksia kuten vammaisetuudet sekä täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki - sekä niitä jakava byrokratia-apparaatti.

Hyvää mallissa on se, että sen saisivat ainoastaan maan kansalaiset ja että se nähdäkseni poistaisi kaikki kannustinloukut. Mutta se, millä tämä perustulo rahoitettaisiin on mielenkiintoinen kysymys.

Samoin jäin miettimään, että kuinka moni tyytyisi tuohon 800 euron kuukausiansioonsa ja jättäisi työnteon muiden harteille kun jo nykyiset sosiaalituet ovat johtaneet työnteon vieroksumiseen. Ja mitä siitä seuraisi yhteiskuntamme kestävyysvajeelle etenkin nyt kun väestörakenne on muutenkin epäedullinen. Tämä lienee äärivasemmistolle kuitenkin toissijaista, sillä Vasemmistoliitto ei ole antanut laskelmia ehdotuksensa kustannuksista tai vaikutuksista verotukseen.

Tässä yhteydessä on huomattava, että 560 euron perustulo maksaisi veronmaksajille yhteensä 20 miljardia euroa. Siten Vasemmistoliiton mallin kustannukset lienisivät 28-29 miljardin euron luokkaa. Siis noin puolet Suomen valtion budjetista.

Minä luulenkin, että tämä kustannusongelma on tiedossa äärivasemmistossa. Niinpä puolue muuttaisi myös verotusta yhdistämällä pääoma- ja ansiotuloverotuksen, mikä seurauksena jälkimmäisestä tulisi progressiivinen. Mikäli veroastetta ei näin voitaisi nostaa riittävästi, katettaisiin loput lisäämällä hiiliveroja.

Olen itse sinänsä myönteinen perustulolle eli kansalaispalkalle. Se pitäisi kuitenkin mitoittaa työhön kannustavaksi eli niin pieneksi, ettei kukaan halua elää sen varassa.

Samalla tulisi myös poistaa kaikenlaiset harkinnanvaraiset tuet ja niitä jakava byrokratia, jotta järjestelmän kustannukset voitaisiin kattaa ja nykyiset byrokraatit vapautuisivat työvoimapulasta kärsivien tuottavaa työtä tekevien yritysten käyttöön. Näin toimien perustulo tukisi suomalaista työntekoa ja taloutta, eikä muodostuisi sen riippakiveksi ja kaatuisi aikanaan omaan mahdottomuuteensa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miten marjanpoiminnasta saisi kiinnostavaa?
Köyhät kyykkyyn vai töihin?
Starttirahojen loppuminen alleviivaa kansalaispalkan tarvetta

JK jello 19.28. Näköjään Ilta-Sanomien kommentaattori Timo Haapalakin ymmärsi Vasemmistoliiton idean järjettömäksi. Hänen mukaansa "Vasemmistoliitto ohitti Sdp:n katteettomien vaalilupausten ykköspuolueena vaatimalla kaikille täysi-ikäisille 800 euron perustuloa".

Uushelsinkiläisten taustasta

Vantaan Sanomat uutisoi, että joka seitsemäs helsinkiläinen on ulkomaalaistaustainen. Heidän juurensa ovat yleisimmin Neuvostoliitossa (pois lukien Viro) (17 836 henkilöä), Virossa (12 792), Somaliassa (10 203), Irakissa (5 335) ja Kiinassa (3 310).

Tilanne on kuitenkin muuttumassa, sillä viime vuonna nopeimmin kasvoivat Helsingin arabiankieliset (1 015 henkeä), somalinkieliset (534 henkeä) ja persiankieliset (311 henkeä) väestöt. Kaikkiaan kaksi kolmasosaa pääkaupungin väestönkasvusta tuli ulkomaalaistaustaisista.

Myös Helsingin Sanomat teki aiheesta jutun. Siinä ei kuitenkaan mainittu nopeimmin kasvavia maahanmuuttajataustaisia ryhmiä, vaikka toki tarkkaavainen lukija saattoi päätellä ne jutun yhteyteen liitetystä kuvasta. Samoin siitä hahmottui hyvin virolaisten määrän väheneminen.

Nämä uutiset eivät kaivanne tämän enempää kommentointia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi vaikenet, Venla Bernelius?
Helsingissä äly sumeni, mutta Norsunluurannikolla järki näyttäisi valaisevan pimeyden
Kiitos siitä, ettei Suomi ole enää lintukoto

Blogin syvin olemus

Eilinen kirjoitukseni herätti vilkkaan keskustelun, jossa mm. arveltiin minun keksineen aineistoa tähän blogiin ja vedottiin vertaisarvioinnin autuaaksi tekevään voimaan. Lisäksi keskustelun aikana ilmeni, että keräämäni muutoksen Australian Alice Springsistä olivat jälleen muuttuneet. Otetaan siis nämä asiat käsittelyyn yksi kerrallaan.

Ensin aineiston keksimisestä. Tarkalleen ottaen anonyymin henkilön arvelu kuului näin: "blogikirjoituksissa voi ´professori´ kirjoittaa mitä tahansa omasta päästä, se ei eole tiedettä, vaan polemiikkia, niinkuin nuo Australian ilmastotiedot. Eihän niihin voi oikein ottaa mitään kantaa, kun väittämät ovat kirjoittajan keksimiä eikä niitä voi puolueettomasta lähteestä varmentaa mikä niissä on kirjoittajan väärentämää."

Tiedoksi ensinnäkin, että blogikirjoitus on tietenkin aina mielipidekirjoitus ja vaatii siten medialukutaitoa. Juuri siitä syystä olen pyrkinyt viittaamaan omien väitteideni tai johtopäätösteni taustalla oleviin tietoihin linkittämällä käyttämäni lähteen.

Näin olen tehnyt myös puheena olevassa asiassa eli Alice Springin lämpötilatiedoissa (esimerkiksi täällä, täällä ja täällä sekä kyseisissä blogimerkinnöissä viitatuissa aiemmissa kirjoituksissani). Lisäksi olen esittänyt näistä tapauksista myös kuvakaappaukset, joiden oikeellisuutta en tietenkään pysty osoittamaan, mutta jotka kuka tahansa lukijani on pystynyt tarkastamaan kuviin liittyneistä hyperlinkeistä.

Tästä pääsemmekin vertaisarvioinnin merkitykseen kulloinkin käsiteltävän tiedon luotettavuuden mittarina. Vertaisarviointihan tarkoittaa sitä, että tieteelliset julkaisut lähetetään - yleensä anonyymeille - alan tutkijoille, jotka tarkastavat julkaisun teknisen moitteettomuuden ja uutuusarvon. Tämä on tarpeellista erityisesti silloin kun tutkimuksen kohde vaatii sellaista erityisosaamista, jota kenellä tahansa alan ulkopuolisella henkilöllä ei ole. Näin syntyy tilanne, jossa tehdyn työn luotettavuuden takeena on kahden tai useamman tarkastajan lausunto.

Kun tässä keskustelussa olemme puhuneet lämpötilatilastoissa ja niiden kuvaajissa tapahtuneista muutoksista eli kahden eri käyrän samanlaisuudesta tai erilaisuudesta, ei blogikirjoituksen aineistossa ole mitään sellaista, jota kuka tahansa maallikko ei ymmärtäisi: tilastot/kuvaajat ovat joko pysyneet samanlaisina tai muuttuneet. Jos kirjoitukseni olisi tarkastanut joku tutkijakollegani, ei hän olisi voinut kertoa asiasta sen enempää kuin kuka tahansa maallikko.

Lukijani käytössä on siis suora todistusaineisto, joka ei vaadi kenenkään asiaan vihkiytyneen lausuntoa luotettavuutensa takeeksi. Siksi blogikirjoitukseni ovat aivan yhtä luotettavia (tai jopa luotettavampia) kuin jos ne olisivat vertaisarvioituina. Näin siksi, että jokainen lukijani voi itse tarkastaa helposti tiedon tuoreimman lähteen Goddard instituutin (GISS) sivulta ja menneet tilastot varhaisemmista kirjoituksistani löytyvistä kuvakaappauksista, jotka kuka tahansa on voinut vahvistaa oikeiksi niin kauan kuin ne ovat säilyneet muuttumattomina GISS:in nettisivuilla.

Vielä parempi tietenkin olisi, mikäli GISS pitäisi julkisesti saatavilla kunkin mittausaseman tilastoissa tapahtuneiden muutosten historian. Valitettavasti asia ei kuitenkaan (tietääkseni) ole näin.

Tästä pääsemmekin kolmanteen aiheeseemme eli Alice Springsin lämpötilatilastoihin. Katsoin niitä eilen ja oloni oli kieltämättä hämmentynyt, koska löysin sieltä seuraavan kuvan.

Kuvaa voi verrata siihen, jonka olin kaapannut 13.10.2018 kirjoittamaani blogimerkintään. Silloin GISS:in sivulta kaappaamani kuva oli seuraava.

Tätä kuvaa edeltänyt kuvakaappaukseni oli peräisin tammikuulta 2017. Silloin Alice Springsin ilmastohistorian kerrottiin olevan seuraavanlainen.

Tämä lähes kahden vuoden takainen kuva muistuttaa kovasti nykyistä kuvaajaa, mutta tarkemmin katsottuna myös siinä on jonkin verran poikkeavuuksia. Syytä näille muutoksille en tiedä, saati kuvaajien välissä olevalle aivan erilaiselle tilastotiedolle, mutta huomioiden kyseisen paikkakunnan lämpötilastojen monikertaisen muuttumisen vuodesta 2012 lähtien on koko Alice Springsin lämpötilasarjan luotettavuuteen syytä suhtautua erittäin suurella varauksella.

Lopuksi haluan todeta, että on erinomaista kun kirjoituksiini suhtaudutaan lähtökohtaisesti epäillen. Mutta se, että niitä syytetään tavalla tai toisella huijauksiksi vedoten jonkinlaiseen auktoriteettiin (esimerkiksi vertaisarviointiin) kertoo enemmän syyttäjästä kuin syytettävästä.

Haluan tässä yhteydessä myös sanoa, että kolminumeroisen määrän tieteellisiä vertaisarvioituja kansainvälisiä tutkimusraportteja julkaisseena ei mieleeni edes juolahtaisi keksiä tai väärentää mitään dataa - sellaista pitäisin halveksittavana älyllisenä epärehellisyytenä jopa blogimerkinnässä.

Toivomani suhtautumistapa näihin "Professorin ajatuksiin" on avoimen mediakriittinen. Siis sellainen, jossa lukijani käsitys blogimerkintöjeni luotettavuudesta perustuisi niissä esiintyvien lähdetietojen luotettavuuteen sekä tekemieni johtopäätösten logiikan oikeellisuuteen. Näiden ajatusten kera kiitän teitä kaikkia lukijoitani ajatuksiani kohtaan osoittamastanne huomiosta lainaten tätä blogia käsittelevää vuosijuhlakirjoitustani vuodelta 2011: "toivon lukijoideni löytäneen teksteistä mielenkiintoisia näkökulmia, uutta tietoa ja aineksia oman ajattelunsa rakennuspuiksi".

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Skuuppi, joka jäänee mediapimentoon

Kolmistaan suvaitsevaiston hampaisiin

Kuusi vuotta

Skuuppi, joka jäänee mediapimentoon

En malta olla välittämättä juuri äsken havaitsemaani äärimmäisen mielenkiintoista tilastotietoa, jolla on liittymäkohtia yhteen viime viikkojen hallitsevista poliittisista kysymyksistä, johon jopa pilapiirtäjä Karlsson otti kantaa aamun lehdessä. Tarkoitan sitä, että tätä kirjoitettaessa uusimman tiedon - eli marraskuun 23. päivän tilanteen - mukaan pohjoisen napajään laajuus oli 10,422 miljoonaa neliökilometriä. 

Tämän tiedon merkitys tuskin avautuu sellaisenaan yhdellekään arvoisista lukijoistani. Niinpä kirjaan alla olevaan taulukkoon samaisen napajään laajuudet marraskuun 23. päivänä viimeisen kymmenen vuoden ajalta.

2018 10,422 miljoonaa km²

2017  9,826  miljoonaa km²

2016  8,845  miljoonaa km²

2015 10,021 miljoonaa km²

2014 10,396 miljoonaa km²

2013 10,314 miljoonaa km²

2012  9,950 miljoonaa km²

2011 10,207 miljoonaa km²

2010   9,923 miljoonaa km²

2009 10,247 miljoonaa km²

Taulukossa oleellinen asia - suorastaan skuuppi - viime viikkojen ilmastonmuutoskeskustelun valossa on se, että juuri nyt pohjoinen napajää on laajempi kuin mitä se on ollut samalla päivämäärällä kertaakaan viimeisen kymmenen vuoden aikana. 

Edelle koostamastani taulukosta opimme siis ainakin sen, ettei napajään sulamisvauhti ole mitenkään erityisen ripeää. Näin siitä huolimatta, että sen laajuus on huomattavasti pienempi kuin tilastojen alkuaikoina: kovimmat lukemat 11,897 miljoonaa km² löytyvät vuosilta 1983 ja 1992. Vuoden 2008 lukema - siis edellinen kerta kun napajää oli 23 marraskuuta laajempi kuin tänä vuonna - oli 10,700 miljoonaa km².

Nähtäväksi jää osuuko Ilmatieteen laitoksen merentutkimusyksikön päällikkö, tutkimusprofessori Jari Haapala oikeaan veikattuaan pari vuotta sitten, että Pohjoisnavalle saattaa päästä avovettä pitkin purjehtien jo lähivuosina ja arktinen merijää sulaisi ensimmäisen kerran kokonaan pois 2030– tai 2040-luvulla. Siis ehkäpä jo 12 ja viimeistään 22 vuoden kuluttua.

Siksi on hyvä katsahtaa vielä siihen, kuinka laaja napajää oli kuluneena kesänä pienimmillään ollessaan: 4,594 miljoonaa km². Tämäkään lukema ei tietenkään avaudu ilman vertailudataa, joten koostetaanpa myös se tähän.

2018 4,594 miljoonaa km²

2017 4,665 miljoonaa km²

2016 4,165 miljoonaa km²

2015 4,433 miljoonaa km²

2014 5,029 miljoonaa km²

2013 5,054 miljoonaa km²

2012 3,387 miljoonaa km²

2011 4,344 miljoonaa km²

2010 4,615 miljoonaa km²

2009 5,119 miljoonaa km²

Kuten taulukosta näkyy, sijoittuu kuluva vuosi tässä taulukossa sijalle kuusi. Pienimmillään napajää on käväissyt vuonna 2012 ja suurimmillaan se oli tilaston alkaessa vuonna 2009. Siten tämäkään tilasto ei tue ainakaan kovin vahvasti tutkimusprofessori Haapalan näkemystä pohjoisen napajään menossa olevasta nopeasta sulamisprosessista. Itse asiassa tässä tilastossa ei näy minkäänlaista muutostrendiä.

En kuitenkaan ota tässä kirjoituksessa kantaa siihen, onko napajää pidemmällä aikavälillä sulamassa vai ei. Enkä etenkään siihen, onko parhaillaan käynnissä ihmisen aiheuttama ilmaston lämpeneminen. 

Sen sijaan haluan tuoda julkiseen keskusteluun tiedon pohjoisen napajään suurimmasta laajuudesta (ajankohtaan nähden), koska epäilen vahvasti, ettei valtamedia tule uutisoimaan havaitsemaani skuupiksi luonnehdittavaa tietoa napajään tämän hetken laajuudesta, vaan se tullee jäämään ns. vastuulliselta medialta tietonsa hankkivilta suomalaisilta kokonaan pimentoon.

Syytä median todennäköiseen hiljaisuuteen voimme itse kukin miettiä tykönämme, enkä lähde tässä avaamaan omia ajatuksiani. Totean kuitenkin, että journalistin ohjeissa sanotaan seuraavaa: "journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hiilinieluun keskittyminen olisi vanhentunutta metsäpolitiikkaa
Maapallon metsäpinta-ala kasvaa vauhdikkaasti
Länsi-Antarktiksen jääkentät yllättivät tutkijat

Työttömyyden riivaamassa Kainuussa olisi työtä maahanmuuttajille

Aamun lehdessä oli hämmästyttävä uutinen. Sen otsikon mukaan "Kainuulaisessa vaunutehtaassa olisi hitsattavaa niin, ettei työvoimapulaan tahdo löytyä kuin yksi ratkaisu – ´Koulutetaan maahanmuuttajista hitsaajia´".

Tämä siis maakunnassa, jonka työttömyysaste on tänä vuonna kymmenystä vaille kymmenen prosenttia. Tämä herättää muutaman kysymyksen.

Jos joka kymmenes kainuulainen on työtön, niin miksi muualta tuotujen maahanmuuttajien sijaan ei kouluteta paikallisia työttömiä? Ovatko he syystä tai toisesta koulutuskelvottomia ja sellaisena kuuluisivat jonnekin muualle kuin työttömyyskortistoon - siis hoitoon tai sairaseläkkeelle?

Vai ovatko kainuulaiset haluttomia työntekoon? Eli onko maamme sosiaaliturvan taso liian korkea? Tai vaunutehtaan hitsaajien palkkataso liian alhainen? Tai molempia?

Entä maahanmuuttajat? Onko heitä Kainuussa riittävän paljon vai pitäisikö heitä rekrytoida esimerkiksi Helsingin Vuosaaresta, Vantaan Hakunilasta tai Turun Varissuolta? Jos jälkimmäistä, niin kuinka todennäköistä on, että Afrikan ja Lähi-idän kasvatit viihtyvät valmistuttuaan Kainuun itikoiden syötävänä ja hytisten kovilla talven pakkasilla?

Vai oliko ajatuksena, että koulutettavien rekrytointimatkalle pitäisi lähteä ihan ulkomaita myöden? Viroon, Venäjälle tai vaikka Kiinaan? Sieltä varmaankin halukkaita löytyisi, mutta onko varmaa, etteivät he koulutuksen jälkeen suuntaisi kotimaihinsa viimeistään seuraavan talouslaman lomautusten kannustamana? Ja uuden ammattitaitonsa vuoksi sieltä työtä löytävinä.

Aamun lehden uutisessa oli hyvää se, että kerta toisensa jälkeen vaikeuksissa olleella vaunutehtaalla menee nyt hyvin. Muilta muilta osin se herätti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia.

Toki on kuitenkin myönnettävä, että jos puhe tosiaan oli maassamme jo olevista turvapaikantarpeen perusteella tänne tulleista maahanmuuttajilta, niin ainakin Vuosaaren, Hakunilan ja Varissuon uussuomalaisten kouluttaminen ja työllistäminen markkinataloudellisesti kestävällä tavalla olisi parasta mitä heille voitaisiin tehdä.

Kummallista vain jos he - tai edes heidän jälkeläisensä - työllistyisivät Kainuussa, vaikka töiden löytäminen on ollut heille äärimmäisen vaikeaa jopa Pääkaupunkiseudun ja Turun kaltaisilla maamme talousveturiseuduilla. Haussa on siten mahdollisesti jopa todellinen kainuulainen talousihme.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kumpi ompi parempi: työpaikka vai työttömyyskorvaus?
Suomalaisten työllisyysaste nousee kohisten
Li Anderssonin usko Homo sovieticukseen

Italian talous- ja muut opit

Italiassa nousi viime vaalien jälkeen valtaan ns. populistihallitus. Täältä Suomesta katsottuna sillä on ollut kaksi seurausta.

Ensimmäinen ja kiitollisuudella vastaan otettu on Välimeren yli suuntautuneen kansainvaelluksen vaikeuttaminen. Toinen ja vähemmän toivottu on ollut saapasmaan vahvasti jakopoliittinen budjetti, jota on moitittu EU:n johtoa myöden ja joka saattaa johtaa suomalaisenkin rahan päätymiseen italialaispankkien pelastusoperaatioihin.

Käytännössä Italian hallitus pyrkinee rahaa talouteen pumppaamalla kahteen tavoitteeseen. Niistä ensimmäinen on ihmisten pitäminen hyvällä tuulella eli hallituksen takana ainakin muutaman vuoden ajan ja toinen maan talouskasvun käynnistäminen velkarahalla. Toivoa sopii, että jälkimmäinen onnistuisi, koska vaihtoehtona on koko Euroopan laajuinen talouskriisi.

Yksinkertainen analyysi Italian tilanteen kehityksestä on siis sellainen, että mm. hillitön kehitysmaalaisten virta viime vuosien aikana johti maan kansalaisissa tyytymättömyyteen, jonka seurauksena he nostivat valtaan ns. populistisen hallituksen, joka toimii talouspolitiikassaan helppoheikin tavoin. Tai vastoin odotuksia löytää siihen odottamattoman ja yllättävän ratkaisun, jota kukaan ei osaa arvata.

Yksinkertainen oppi Italian tilanteesta on puolestaan sellainen, että minkä tahansa hallituksen - ja myös ylikansallisen organisaation (lue EU) - kannattaisi kuunnella tarkalla korvalla ihmisten toiveita ja näkemyksiä. Näin ei tehty Italiassa eikä ole tehty juuri Suomessakaan, eivätkä maanosaamme hallinneet perinteisten puolueiden johtamat hallitukset ole osanneet olla ärsyttämättä äänestäjiään, joiden palveluksessa heidän tulisi olla elintasopakolaisarmeijan sijasta.

Nähtäväksi jää kuinka käy Suomessa. Seuraava mittaus siitä on jo ensi keväänä ja paljon ehtii tapahtua sitä ennen. Niin Italian talouden kaatumisella EU:n syliin kuin maahanmuuton uudella kiihtymiselläkin olisi arvaamattomat seurauksensa.

Koska asiassa ei pitäisi olla mitään epäselvää, on Sipilän hallituksen löperö toiminta humanitaarisen maahanmuuton suhteen perin hämmästyttävää, sillä sen hinnasta saattaa tulla varsin kova niin hallituspuolueille kuin kansainvaelluksen uuden aallon sattuessa koko Suomen kansallekin. Toki näistä jälkimmäinen korjaa tulevien vuosien vaaliuurnilla asian joko paremmaksi tai huonommaksi.

Siis vähän kuin Italiassa sillä erotuksella, ettei kansainvaelluksen protestit luultavimmin keräävä Perussuomalaiset ole ainakaan toistaiseksi näyttänyt merkkejä saapasmaan nykyhallituksen kaltaisesta vastuuttomasta jakopolitiikasta. Pikemminkin päinvastoin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuutto oli tämän aamun mediateema
Italian vaalit osoittivat demokraattisen vallan vastuun
Kreikasta Italiaan, Espanjaan ja Ranskaan

Lähtölaukaus

Vaalien puheenjohtajatentit saivat eilen lähtölaukauksen elinkeinoelämän keskusliiton järjestämänä. Tilaisuudessa ottivat yhteen suomalaispuolueiden ykkösnimet.

Mielenkiintoista kyllä, tilaisuus valaisi merkittävästi suomalaisen politiikan nykytilaa. Niinpä jaan arvoisan lukijani kanssa seuraavat kaksi huomiota.

Ensimmäinen niistä oli juontajan sinänsä merkillinen kysymys siitä, kenelle Perussuomalaiset kelpaisivat  hallituskumppaniksi. Siinä tilanteessa Petteri Orpo (kok) ja Antti Rinne (sd) linjasivat ruotsalaisittain Perussuomalaiset ulos. Kolmannen suuren puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä (kepu) sen sijaan totesi sivistyneesti, ettei ketään pidä rajata ulos ennen vaaleja.

Tähän liittyen on syytä muistaa, että yksi Ylen aamu-uutisista kertoi ruotsalaisten olevan turhautuneita oman maansa poliitikkojen yhteistyökyvyttömyyteen. Siksi on syytä panna merkille Orpon ja Rinteen halu rakentaa poliittisia rintamalinjoja jo ennen vaaleja - näin siitä huolimatta, että Suomessa on pitkä ja hyvä kokemus kaikkien puolueiden kyvystä tehdä hallitusyhteistyötä.

Toinen merkittävä asia eilisessä keskustelussa oli Jussi Halla-ahon (ps) huomio siitä, kuinka keskeisessä roolissa maahanmuuttoasiat ovat Suomen politiikassa. Asiaa kyllä hyssytellään, mutta ainakin Orpolle ja Rinteelle kehitysmaalaisten kansainvaellus suomalaisten veronmaksajien elätettäväksi näyttäisi olevan äärimmäisen tärkeä asia - kuten heidän linjauksensa Perussuomalaisten jättämisestä seuraavan hallituksen ulkopuolelle osoitti.

Olisikin hienoa, mikäli äänestäjät ymmärtäisivät näiden puoluejohtajien viestit. Ja että tämä ymmärrettäisiin myös Orpon ja Rinteen omissa puolueissa sekä erityisesti niiden kannattajien keskuudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nuorten pahoinvointiin on puututtava
Merja Pentikäinen haluaisi automaattisen oleskeluluvan elintasopakolaisille
Monet empivät puoli vuotta ennen vaaleja

Esko Valtaoja hämmensi soppaa

Helsingin Sanomien Matti Kalliokoski otti tänään kantaa suomalaisten haluttomuuteen tehdä lapsia. Hänen mukaansa kehityksen syyt eivät ole tiedossa, joten meidän "pitää vain sopeutua". Näin siksi, että "työelämää voi parantaa ja perheitä tukea, mutta syntyvyyttä on vaikea ohjailla". Sopeutumisen keinot hän jättää kuitenkin mainitsematta.

Kalliokoski olisi siis valmis heittämään pyyhkeen kehään ajatellen syntyvyyttä. Se on vastoin monien poliitikkojen kantaa, sillä siltä suunnaltahan ilmaan on heitetty synnytystalkoita myöden keinoja, joilla väestön koko saataisiin nousuun. Monet ovat jopa vaatineet rajua maahanmuuton lisäämistä, jotta huoltosuhde saataisiin kohdalleen.

Tässä keskustelussa avaruustähtitieteilijä Esko Valtaoja on virkistävä soppaa hämmentävä poikkeus. Hänhän on johdonmukaisesti vaatinut lastenteon vähentämistä, koska maapallo ei kestä väkiluvun jatkuvaa kasvua ja automaatio huolehtii jatkossa taloudesta ja palveluista turvaten vanhuutemme. Tämän sanomansa hän toisti viimeksi eilen.

Vastarantaisuudestaan huolimatta Valtaoja ei ole mikään hörhö tai helppoheikki, vaan hän on näkemyksessään linkolalaismaisen looginen: mainitsemistaan syistä hän vastustaa myös maahanmuuton lisäämistä maahamme.

Valtaojalta on jäänyt kuitenkin huomaamatta se, ettei kantasuomalaisten lisääntyminen ole maapallon kestokyvyn ongelma. Siten suomalaisten lisääntymisen vähentäminen ei ratkaise ongelmaa eikä siksi ole järjellinen tavoite. Eikä pelasta maapalloa. Meidän määrämmehän ei lisäänny ja käytettävissämme on niin suuret luonnonvarat, ettei elintapamme ylitä osuuttamme maapallon kestokyvystä.

Totta kuitenkin on, ettei maapallon väestön kasvu voi jatkua ikuisesti. Toisaalta ilman Suomen väestön uusiutumista katoaa myös suomalaisuus ja kaikki se, jonka takia olemme kyenneet luomaan tänne pohjoisen ankariin olosuhteisiin yhteiskunnan, jossa on hyvä elää verrattuna käytännössä kaikkiin muihin maapallon kolkkiin.

Oman - suomalaisena tietenkin jäävin - näkemykseni mukaan suomalaisuus ei siten kuulu niihin etnis-kulttuurisiin elämäntapoihin, joista ihmiskunnan kannattaisi luopua ensimmäisten joukossa, pikemminkin päinvastoin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eläkkeistä kannustin lastenhankintaan
Luonnonvarojen ylimenopäivä antaa väärän signaalin
Avaimia tulevaisuuteen

Eläkkeistä kannustin lastenhankintaan

Suomessa on syntyvyyden nopea aleneminen aiheuttanut likimain paniikkireaktion. Sen yhtenä ilmentymänä on väläytetty eläkeiän nostamista, jotta huoltosuhde voitaisiin pitää siedettävänä.

Toki ongelma voidaan sinänsä poistaa yleisellä eläkeiän nostamisella. Tämä olisi kuitenkin äärimmäisen epäreilua, sillä siitä kärsisivät myös ne suomalaiset, jotka eivät ole aiheuttaneet ongelmaa. Siis ne, jotka ovat huolehtineet omalta osaltaan omien eläkkeidensä maksajista eli maamme huoltosuhteesta hankkimalla kaksi tai useampia lapsia.

Yleinen eläkeiän nostaminen olisi epäreilua myös siksi, että lapsia hankkineet ovat käyttäneet osan työurastaan lasten kasvatukseen. Tällöin heidän omat työuransa ovat lähtökohtaisesti kärsineet ja tulotasot - sekä sen seurauksena myös eläkkeet - jääneet pienemmäksi kuin vastaavan uran tehneillä lasten hankinnasta pidättäytyneillä.

Lisäksi on huomattava, että ainakin osa lasten hankkimisesta pidättäytyneistä on tehnyt sen voidakseen jatkaa lapsista vapaana omaa elämäntapaansa yli hedelmällisen iän. Tämä koskee paitsi edellä mainitsemaani työuraa myös vapaa-aikaa. Toisin sanoen he ovat priorisoineet lasten hankinnan sijasta oman elämänsä jättäen huoltosuhteen ylläpitämisen muiden huoleksi.

Toisaalta on selvää, ettei ihmisiä pidä pakottaa lasten hankkimiseen, vaan ongelmalle on löydettävä ratkaisu vapaaehtoisuuden kautta. Siis luomalla sellaisia kannustimia, jotka vähentävät ihmisten halua jäädä lapsettomiksi eli kannustavat lapsentekoon.

Siksi ehdotan yhdeksi uudeksi keinoksi väestörakenteen korjaamiseksi eläkeiän valjastamista syntyvyyden nostamiseen. Se voidaan tehdä yksinkertaisesti siten, että lisätään lapsettomien nykyisen lain määrittämään minimieläkeikään kaksi vuotta ja vain yhden lapsen hankkineille yksi lisävuosi. Kahden tai useamman lapsen eli oman osuutensa huoltosuhteesta hoitaneiden vanhempien eläkeikä olkoon entisellään.

Tällä tavalla lyödään kaksi toisiaan täydentävää kärpästä yhdellä iskulla. Niistä ensimmäinen ja tärkeämpi on lasten hankkimisen tekeminen nykyistä houkuttelevammaksi. Toinen on todennäköisesti edelleen optimaalista heikommaksi jäävän huoltosuhteen paikkaaminen ylimääräisellä työnteolla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kestävyysvaje väestöpyramidin valossa
Portugalin ja Suomen eläkeläiset
Työajan pidennyksellä, eläkeiän nostolla, vastikkeellisella työttömyysturvalla ja perustulollako Suomen ongelmat kuriin?

Metsien haravoimisesta Suomessa

Suurvaltapresidentti Donald Trumpin möläytys suomalaismetsien haravoinnista on nostattanut riemua täällä Pohjantähden alla. Iltalehden mukaan mm. vasemmistoräppäri Paleface ja mediapersoona Aleksi Valavuori ovat ottaneet ilon irti.

Totta onkin, ettei Suomen metsissä juurikaan harrasteta haravointia. Mutta toisaalta on myös niin, etteivät metsämme ole pullollaan kuolevia ja kuolleita puita, vaan ne ovat enimmäkseen äärimmäisen hyvässä kasvukunnossa. Siitä kertoo jotain sekin, että maamme metsävarat ovat kasvaneet 1960-luvulta lähtien.

Ilmastonmuutoksen pelko ja halu suojella metsiemme biodiversiteettiä ovat kuitenkin johtaneet siihen, että myös Suomen metsiin halutaan yhä enemmän kuollutta puutavaraa. Samaan suuntaan vaikuttaa metsänomistajien kaupunkilaistuminen ja vaurastuminen, joiden seurauksena vihreällä kullalla nähdään myös muita käyttötapoja kuin rahanteko.

En tiedä ilmaston lämpenemisen tai metsänhoidon puutteiden tarkasta roolista juuri Kaliformian metsäpalojen taustalla, mutta tosiasia on, että Pohjois-Amerikan mantereen länsiosissa metsänhoidon virheet ovat yhdessä lämpimien talvien kanssa johtaneet käsittämättömän laajoihin metsätuhoihin (alla kuvaa utahilaisesta nykymetsästä). Ja sen seurauksena metsäpaloalttiuteen.

Ilmastonmuutoksen torjunta- ja biodiversiteetti-innossa kannattaisikin ottaa pieni aikalisä, ettemme tule heittäneeksi lasta pesuveden mukana. Enkä tällä tarkoita sitä, etteikö näitä uhkia kannattaisi ottaa tosissaan. Sen sijaan ehdotan, että huolehdimme sekä maallemme nettotuloja tuottavasta hyvästä metsänhoidosta sekä erikseen biodiversiteetistä siten, että metsämme säilyvät hyväkuntoisina myös siinä tapauksessa, että ilmastoskenaarioiden uhkakuvat toteutuvat.

Keskeistä tässä kaikessa on fossiilisten hiilenlähteiden käytön supistaminen ja uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntäminen. Jälkimmäisen osalta Sitran teettämä raportti, josta Yle uutisoi, on lupauksia herättävä. Sen mukaan ei ole tarpeen uhrata sen enempää tuottavaa metsätalouttamme kuin metsiemme ekosysteemipalveluitakaan ilmastomme pelastamiseksi - tai ainakaan Pariisin sopimuksen ehtojen täyttämiseksi.

Metsien hyvälle hoidolle on myös hyvät tieteelliset syyt, sillä pelkän hiilinielun kasvattamisen kokonaisvaikutukset eivät uusimpien tutkimustietojen valossa ole ilmastonmuutoksen kannalta merkittäviä. Paitsi siinä tapauksessa, että metsillemme käy kuten Pohjois-Amerikassa eli ne kohtaavat laajoja tuhoja, joiden seurauksena koko hiilitaseemme kääntyy negatiiviseksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hiilinieluun keskittyminen olisi vanhentunutta metsäpolitiikkaa
Todellinen monikäyttöluonnonvara
Donald Trump feministien hampaissa

Suomalaislasten vähenemisen taustalla on maamme koulutusjärjestelmä

Suomi oli takavuosina kansainvälisten Pisa-tutkimusten tähti. Niinpä me suomalaiset olimme ylpeitä maailman parhaasta koulujärjestelmästä. Tultiinhan siihen tutustumaan kaukaisistakin maista ja siitä suunniteltiin myös vientituotetta.

Mutta mutta. Kaikesta riemusta huolimatta ovat lastemme oppimistulokset olleet jo yli kymmenen vuoden ajan laskusuunnassa. Asiaa on kyllä kauhisteltu paljonkin, mutta selvää syytä tulosten heikkenemiseen ei ole löydetty. Ei ennen kuin nyt.

Asiasta uutisoi Helsingin Sanomat, joka oli haastatellut mm. emerita kollegaani Liisa Keltikangas-Järvistä, jolla on käytettävissään asiaan liittyvää tuoretta tutkimusaineistoa. Jutun perusteella suomalaisten heikentyneiden oppimistulosten syyt ovat varsin selvät.

Lyhyesti sanottuna olemme kehittäneet suomalaisesta koulusta sellaista, että se vaatii oppilaalta itseohjautuvuutta, omatoimisuutta ja vastuunottoa. Siis ominaisuuksia, jotka kehittyvät ihmisille tyypillisesti vasta varttuneemmalla iällä.

Taustalla on ollut pyrkimys siirtyä kouluopetuksessa pois "opettaja opettaa ja oppilas oppii" -tyyppisestä opetuksesta osallistavaan ja oivalluksia antavaan opetukseen, johon kehittyvä digitalisoituminen on antanut ennen näkemättömät mahdollisuudet. Tavoitteena on ollut itse tietoa hakeva ja syvällisen ymmärryksen kautta asioita oppiva ja teknologisesti taitava aikuinen.

Tosiasiassa on käynyt aivan toisin. Kadonnut autoritäärisen opettajan rooli on johtanut siihen, että vanhemmat ovat lähteneet paikkaamaan puutoksia. Näin perheiden rooli lasten ohjaajina myös koulutyössä on vuosi vuodelta vahvistunut.

Niinpä tärkein selittävä tekijä suomalaislasten koulumenestyksessä on vanhempien mahdollisuus ja kyvyt käyttää aikaansa oppilaiden opastamiseen. Näin perhetaustan merkitys on korostunut rajusti: erityisesti vähemmän koulutettujen ja vähävaraisten perheiden lapset ovat alkaneet pärjätä koulussa aiempaa heikommin.

Samalla oppimistulosten Gaussin käyrä on alkanut elää: ääripäät ovat korostuneet eli sekä hyvin menestyvien että heikosti pärjäävien oppilaiden määrä on kasvanut. Eli maahamme on syntynyt osaamisensa kannalta entistä selvemmin kahden kastin nuorisoa.

Tässä kehityksessä ajurina on ollut erityisesti digitalisaatio. Psykologian tohtori Aino Saarisen mukaan: "mitä enemmän oppimiseen käytettiin digilaitteita, sitä heikompia oppimistulokset olivat kaikilla Pisa-testien osa-alueilla: matematiikassa, luonnontieteissä, lukemisessa sekä yhteistyöhön perustuvassa ongelmanratkaisussa". Eikä tätä trendiä selitä laitteiden puute eikä oppilaiden kyvyttömyys niiden käyttämiseen - päinvastoin, oppimistulokset heikkenivät eniten taitavimmilla tietotekniikan käyttäjillä.

Toinen keskeinen tekijä suomalaislasten heikentyneille oppimistuloksille on ollut ilmiöoppimisen eli oppilaslähtöisen oppimisen korostuminen koulutunneilla. Näin on käynyt erityisesti matematiikassa ja luonnontieteissä, vaikka juuri niissä tällaisesta lähestymistavasta oli ajateltu saatavan suurin hyöty.

* * *

Minusta on hienoa, että koulujärjestelmämme mitattuihin ongelmiin on lopultakin paneuduttu kunnolla ja tutkimuksen kautta on ongelmalle löydetty selkeitä syitä. Sinänsä ei kai olisi pitänyt olla yllätys, että uudenlaiset opetusmenetelmät vaativat vanhanaikaiseen opettajan auktoriteettiin perustuvaan opettamiseen verrattuna oppilaalta paljon enemmän. Siis itsekontrollia, itsenäisyyttä, keskittymiskykyä, aloitteellisuutta ja joustavuutta. Eli kaikkea sellaista, joita löytyy helpommin sellaisilta lapsilta, jotka tulevat vakailta ja vaurailta perheiltä.

Niinpä ei ole yllätys myöskään se, että nykyaikaisista opetusmenetelmistä kärsivät eniten koulusta lintsaavat nuoret sekä vähän koulutettujen äitien, köyhien ja maahanmuuttajaperheiden lapset. Samalla kasvavat poikien ja tyttöjen väliset erot koulumenestyksessä, koska tytöt kehittyvät poikia nopeammin ja pääsevät uusiin opetustapoihin sisään paljon ennen näitä. Pidemmällä aikavälillä tämä tarkoittaa naisten ja miesten välisten koulutuserojen kasvua tyttöjen eduksi ja sitä kautta työelämän johtavien tehtävien siirtymistä tulevaisuudessa naisille.

Tämä kehitys näkyy esimerkiksi johtavien tutkijoiden eli professoreiden sukupuolijakauman kehityksessä. Löysin vuodelta 1999 tiedon, jonka mukaan professoreista vain 2,5% oli naisia vuonna 1964, mutta heidän osuutensa oli vuoteen 1997 mennessä kohonnut 13,7 prosenttiin. Toisen löytämäni tiedon mukaan naisprofessorien osuus oli vuoteen 2014 mennessä kohonnut reiluun neljännekseen ja kolmannen lähteen mukaan vuoteen 2016 mennessä jo 31 prosenttiin. Professorikunnan enemmistöaseman naiset saavuttanevat jo ensi vuosikymmenen aikana.

Nähtäväksi jää, miten naisten korkeampi koulutus ja sitä seuraava yhteiskunnan johdon naisistuminen vaikuttavat tulevaisuuden yhteiskuntaan ja työelämään. Sitä ajatellen haluaisin kiinnittää arvoisan lukijani huomion viime päivinä vahvasti esillä olleeseen suomalaisten alentuneeseen syntyvyyteen.

Siihen liittyen esitän seuraavassa pari faktatietoa ja ajatusta siitä, millä tavoin yhteiskunnan miesjohtoisuuden muuttuminen naisjohtoisuudeksi tulee vaikuttamaan esimerkiksi suomalaisten lapsilukuun. Ja siten koko suomalaisuuden tulevaisuuteen.

Oleellista asia tässä yhteydessä on ymmärtää koulutustason vaikutus syntyvyyteen. Löytämäni tiedon mukaan korkeakoulutetuilla naisilla on noin yhdeksän prosenttia vähemmän lapsia kuin kaikilla naisilla keskimäärin. Toisen tiedon mukaan näyttäisi lisäksi siltä, että miesten syrjäytyminen on vahvasti korreloitunut jälkeläisten määrän kanssa. Lisäksi pelkästään peruskoulun käyneet miehet - eli noin kolmannes - eivät saa lapsia lainkaan.

Tässä kirjoituksessa mainittujen tietojen perusteella voidaan esittää - ja minä siis tässä esitän - hypoteesin, jonka mukaan suomalainen koulutuspolitiikka on yksi suomalaisten lapsiluvun romahduksen pääsyistä. Lisäksi teen ennusteen, että mikäli suomalaisen koulujärjestelmän kehityksessä jatketaan nykyistä linjaa - eli mennään jatkossakin kohti oppilaiden itseohjautuvuutta eli pois opettajakeskisyydestä - näkyvät tulokset entistä rajumpana suomalaislasten määrän vähenemisenä myös tulevaisuudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Työhön kykenemättömät
Humanitaarinen paradoksi Holmströmiläisen paradoksin valossa
Nainen, lasikatto ja länsimaisen elämänmuodon jatkuvuus

Susanna Koski havaitsi kaksinaismoralismia

Kokoomuksen Susanna Koski otti kantaa kirkon ympäristönsuojeluinnostukseen. Hänen mukaansa "kirkkoherroilla tuskin on ilmastopolitiikasta osaamisen kovinta ydintä" - ja on mitä todennäköisimmin oikeassa.

Samalla Koski toi esille kirkon kaksinaismoralismin siinä, että kristilliset seurakunnat ovat saaneet viime vuonna yhteensä 22 miljoonaa euroa tuottoa metsistään. Mikäänhän ei estäisi seurakuntia suojelemasta oma-aloitteisesti metsäomaisuuttaan ja sitä kautta lisäämästä maamme hiilinieluja ja metsiemme monimuotoisuutta - sikäli kuin metsien museoimisesta sellaisia edes seuraa. 

Suomen kirkko on muutenkin politikoinut viime aikoina näyttävästi. Muistamme erityisesti sen ylimmän paimenen aktiivisen roolin viranomaisten työn vaikeuttamiseksi laittomasti maassa oleskelevien elintasopakolaisten suhteen.

Toki kirkolla on kansalaisjärjestönä oikeus tuoda esiin poliittisia näkemyksiään. Samalla voidaan kuitenkin kysyä, vastaavatko kirkon johdon näkemykset seurakuntalaisten näkemyksiä. Eli ovatko piispat ja kirkkoherrat pikemminkin omalla kuin seurakuntalaistensa (saati Suomen kansalaisten) asialla?

Jos vastaus edelliseen kysymykseen on - kuten luulen - että omalla asiallaanhan he ovat, olisi ryhdyttävä miettimään myös valtion osallistumista kirkollisveron keräämiseen. Eikö olisi reilumpaa, että myös kirkko keräisi kymmenyksensä suoraan seurakuntalaisilta sen sijaan, että se rasittaisi sekulaaria valtiota varojenkeruullaan?

Valtiolla tulisikin olla suhteessa seurakuntaan pragmaattinen toimintatapa. Eli mikäli kirkkoa tuetaan nykyisin käytössä olevalla tavalla, tulisi sen pysyä omassa lestissään ja hoitaa vain seurakuntalaistensa hengellisiä tarpeita ja heidän hyvinvointiaan, eikä ainakaan hankaloittaa maallisen vallan toimintaa tai toimia poliittisena painostusjärjestönä asioissa, joissa sillä ei ole osaamista.

Erityisen tuomittavaa tässä suhteessa on etsiä lain rajoja poliittisissa kiistakysymyksissä. Enkä totta puhuakseni näe, miten kaksinaismoralismi Jumalan nimissä toimittaessa olisi eduksi jo Suomessakin vähintään tuhatvuotiselle kristilliselle perinteelle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hoksaamaton ja huomaamaton piispa
Helluntaiseurakunnat muutoksen edessä
Uskonnon, uskontotiedon vai logiikan opetusta?

Vastuutonta journalismia

Kirjoitin eilen illalla Seinäjoen Abdullatifin opetuksista. Siis raa´asta maahanmuuttajien tekemästä joukkoraiskauksesta, jonka tulisi lopultakin herättää lasten vanhemmat, poliitikkomme ja meidät äänestäjät ymmärtämään yhteen ja vain yhteen maahanmuuton osaan liittyvä suomalaisiin naisiin liittyvä rajusti kohonnut brutaalin seksuaalisen väkivallan riski.

Tänä aamuna herättyäni tarkastin kuinka maamme suuret mediat ovat reagoineet tapahtuneeseen. Jutun kertoi ensimmäisenä llta-Sanomat mainiten tekijöiden nimet. Perässä seurasivat yhtä ryhdikkäästi Iltalehti ja Helsingin Sanomat.

Yle ja MTV3 sen sijaan jättivät nimet mainitsematta, mutta kertomalla englannin kielen käytöstä ne kuitenkin vihjaisivat valppaalle lukijalleen kyseessä olleen jonkin muun kuin kantasuomalaisporukan. Huolimattomimmilta lukijoilta tosin tämäkin saattoi jäädä huomaamatta.

Ylen ja MTV3:n tämän uutisen yhteydessä käyttämässä linjassa on sellainen ongelma, että siinä jäi epäselväksi raiskasivatko Seinäjoella työperäiset eurooppalaiset tai itäaasialaiset vai sotaa ja vainoa paenneet muslimit tai afrikkalaiset. Siten tapauksesta syntyvä stigma kattaa Suomen koko maahanmuuttajaväestön, eikä tapahtuneesta voi vetää oikeita johtopäätöksiä esimerkiksi kasvatuksen tai maahanmuuttopolitiikan parantamiseksi.

Tässä tapauksessa onkin valitettavasti todettava että Ylen ja MTV3:n toiminta oli täysin vastuutonta ja hyvän journalistisen tavan vastaista. Jälkimmäistä siksi, että journalistin ohjeiden mukaan "journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu."

Lisäksi siellä todetaan, että "jokaisen ihmisarvoa on kunnioitettava. Etnistä alkuperää, kansallisuutta, sukupuolta, seksuaalista suuntautumista, vakaumusta tai näihin verrattavaa ominaisuutta ei pidä tuoda esiin asiaankuulumattomasti tai halventavasti." Tässä tapauksessa stigma lyötiin kaikkiin maahanmuuttajaryhmiin, vaikka ainoastaan humanitaariset ja muslimitaustaiset tulijat ansaitsivat sellaisen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Abdullatifin opetukset
HS salailee demari-insestiraiskaajaa
Miksi mediaan ei luoteta?

Abdullatifin opetukset

Jälleen on yksi nuori suomalaisnainen saanut maksaa sinisilmäisyydestään. Hän nimittäin ryhtyi suhteisiin erääseen Abdullatifiin netin välityksellä ja pääsi sitä kautta muutaman maahanmuuttajasällin monikertaisesti raiskaamaksi.

Ensimmäinen kysymys tässä tilanteessa kuuluu, että koska nuoret suomalaisnaiset ja heidän vanhempansa oppivat varomaan ja varoittamaan abdullatifeista. Vai oppivatko koskaan?

Toinen kysymys kuuluu, että milloin päättäjämme ymmärtävät maahanmuuttopolitiikan ja seksuaalirikollisuuden välillä olevan suhteen. Siis sellaisen suhteen, jonka luonne paljastuu Abdullatifin oikeuteen johtaneesta tapauksesta ja josta hinnan maksavat pääasiassa suomalaiset naiset. Oppivatkohan koskaan?

Eikä kahta ilman kolmatta. Kolmas kysymys nimittäin kuuluu, että koskahan suomalaiset äänestäjät huomaavat, että Abdullatifin ja hänen kavereidensa toiminta on mahdollista vain jos demokraattisen maan eduskunta on täynnä poliitikkoja, joilla ei ole käsitystä Abdullatifin kaltaisten ihmisten osuudesta maastamme turvapaikkaa sodan ja vainon perusteella hakevien joukossa. Vai mahtavatkohan he oppia koskaan?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Joukkoraiskaaja Yaqub Ahmedin "pelastajien" heräättämiä ajatuksia
Vellihousuja
Löytyykö vastuunkantajaa?

Ruotsalainen politiikka kehitysmaalaistuu

Ruotsissa kaatui jälleen yksi yritys hallituksen muodostamiseksi. Seuraavaksi yritettäneen jonkinlaista punamultahallitusta, jossa demarit ja keskustalaiset muodostaisivat hallituksen rungon. Mikäli näin käy, tehdään naapurimaassa historiaa, sillä siellä poliittisen oikeiston ja vasemmiston välinen raja on ollut paljon korkeampi kuin Suomessa - suorastaan ylittämätön.

Taustalla tässä kaikessa on tietenkin kansan yhä suuremman osan tyytymättömyys kotimaansa lisääntyvistä kehitysmaapiirteistä. Pääosin humanitaarisista maahanmuuttajista tai heidän jälkeläisistään koostuvat jengit käyvät paikallissotiansa jopa käsikranaatein ja konetuliasein ja samaan aikaan entinen lintukoto on muuttunut naisten helvetiksi. Niinpä jo yli kuudesosa kansasta tukee vaaliuurnilla ruotsalaista elämäntapaa puolustavia Ruotsidemokraatteja, joita muut puolueet karttavat kuin ruttoa.

Nähtäväksi jää onnistuuko punamulta Ruotsissa. Samoin se, mitä muita hallituspohjia keksitään yrittää - ja uskaltaako joku ehdottaa jopa Ruotsidemokraattien hiljaista tukea hallitukselleen, saati ministerinpaikkojen jakamista sille. Mahdotonta ei ole edes se, että ruotsalaiset kutsuttaisiin uudelleen vaaliuurnille siinä toivossa, että vaalikarjan toive ruotsalaisen yhteiskunnan säilymiseksi katoaisi jonnekin.

Kaiken kaikkiaan nyt seurattavana oleva näytelmä kertoo ruotsalaisen demokratian epäkypsyydestä ja ideologisesta joustamattomuudesta. Se on sikäli hämmästyttävää, että naapurimme ovat suorastaan kuuluisia siitä, kuinka kaikenlaiset asiat hoidetaan sopuisasti diskuteeraamalla.

Näköjään siinäkin asiassa ruotsalaiskulttuuri on muuttumassa kohti kompromissitonta kehitysmaata. Onhan hyvin tunnettua, että sellaisissa pahimmat ongelmat juontavat juuri siitä (esimerkki), että eri kansanryhmien johtajat eivät pysty keskenään yhteistyöhön, vaan pyrkivät kumpikin kukistamaan vastustajansa joko hyvällä tai pahalla - jopa sotilaallisten konfliktin kautta.

Ruotsissa kehitysmaalaistuminen poliittisen johdon tasolla ei tietenkään ole vielä edennyt edes väkivallalla uhkaamisen tasolle. Eikä toivottavasti etenekään. Mutta jotain huolestuttavaa siinä kuitenkin on, että maan poliitikot ovat täysin kykenemättömiä toimimaan tilanteessa, jossa kansan vaaleissa osoittama tahto on muuttunut aiemmasta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kalle Silfverberg ja Khaled Mossain sortuivat älylliseen epärehellisyyteen
Ruotsidemokraatit voittoon - Pariisin yö kertoi miksi
HS selvitty Ruotsin demareiden alamäen syyt - vai selvittikö?

Välikädessä

Havukka-ahon ajattelija eli Konsta Pylkkänen pohti aikanaan välikäsien olemusta todeten sellaiset varsin näppäriksi. Niiden avulla saattoi esimerkiksi hiihtää samalla kun varsinaiset kädet kutoivat sukkaa.

Valitettavasti Suomi on nyttemmin joutunut hiukan toisenlaiseen ja vieläpä kiusalliseen välikäteen, koska Venäjä on mitä ilmeisimmin harrastanut Naton harjoituksen häirintää siten, että se on ulottunut myös Suomen Lappiin. Asiaan ovat ottaneet varovaisesti kantaa myös maamme presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Juha Sipilä. Presidentin mukaan tapaus tullaan selvittämään.

Nyt vastaan tulleessa tilanteessa olisi helppo sanoa, että Venäjä on pantava suoraselkäisesti täyteen vastuuseen tapahtuneesta. Tai yhtä vaivatonta olisi vaatia johtoamme suomettuneesti lakaisemaan asia mahdollisimman tarkoin maton alle, koska kissan nostamisesta pöydälle on luultavasti pelkkää haittaa suuren naapurin kainalossa elävälle Suomelle.

Nähtäväksi jää, kuinka maamme poliittinen johto ratkaisee asian - itse en ala heitä siinä neuvomaan. Sen sijaan totean sen, että kaikkien suomalaisten olisi hyvä panna tapahtunut merkille ja ymmärtää miten turvattomassa asemassa me todellisuudessa olemme. Sekä oivaltaa, että meidän on kaikissa tilanteissa pidettävä huoli omasta valmiudestamme kohdata naapurin uhkailut, kiusanteot ja kokeilut - olivat ne sitten suoria sotilaallisia loukkauksia, kyberhyökkäyksiä tai mitä tahansa muita oman toimintakykymme häirintäyrityksiä.

Vanhan sanonnan mukaan ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi. Se tarkoittaa, että venäläiset ovat sellaisia kuin ovat, halusimme tai emme, mutta heidän kanssaan on kuitenkin aina pärjättävä, koska kansallisen valppauden menettämisestä saattaisi seurata koko kansakuntaa kohtaava katastrofi. Sen ovat näyttäneet paitsi oma historiamme isovihoineen ja talvisotineen, niin erityisesti Georgian ja  Ukrainan kohtalot.

Erityisen tärkeää Suomen tapauksessa on kansallinen yhtenäisyys - eli seisominen yhtenä miehenä ja naisena oman itsenäisyytemme puolesta. Ulkopolitiikan linjasta voidaan kyllä keskustella kipakastikin normaalioloissa ja valita päättäjät muilla kuin Venäjä-perusteilla, mutta valittua linjaa - ja päättäjiä - tulee tukea yksituumaisesti jokaisessa kriisitilanteessa, ettei vanhalle vihulaiselle synny mahdollisuutta tai edes kiusausta iskeä railoa kansakuntaa sisään.

Tilanteen lauettua on sitten tärkeää tarkastella valitun toimintatavan onnistuneisuus faktapohjaisesti ja tarvittaessa tehtävä korjausliike ennen seuraavaa kriisitilannetta. Näin valmiutemme suuren itäisen naapurin suhteen säilyy ja paranee kriisi kriisiltä.

Viimeisten reilun 70 vuoden aikana Suomi on ollut tämän tyylilajin mestari. Olkoon se sitä myös jatkossa - eli joustava, taitava ja merkityksettömissä asioissa ehkä myös taipuisa, mutta viime kädessä periksi antamaton, kova, ennakoiva ja asiansa tarvittaessa kristallinkirkkaaksi tekevä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maailmanparantaminen johti kiristykseen
Venäjä-dilemma
Pienen ei kannata leikkiä turvallisuudella

Nuorten pahoinvointiin on puututtava

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuore kohorttitutkimus kertoi, että nyt parikymppisten nuorten parissa erilaiset mielenterveyden ongelmat ovat oleellisesti yleisempiä kuin nyt kolmikymppisten ikäluokassa. Tytöillä oli 2,3-kertainen määrä mielialahäiriödiagnooseja poikiin verrattuna, kun pojilla puolestaan oli psyykkisen kehityksen häiriöitä 2,4-kertainen määrä tyttöihin verrattuna.

Toki suurimmalla osalla suomalaisnuorista elämä on mallillaan, mutta siitä huolimatta negatiiviseen kehityskulkuun on syytä kiinnittää huomiota, sillä ongelmat olivat selvästi yleisempiä parikymppisillä kuin kymmenen vuotta vanhemmilla. Eikä tässä yhteydessä voine liikaa korostaa, että jokainen ongelmainen nuori on inhimillisen pääoman tuhlausta, raskasta nuorelle itselleen sekä hänen lähimmäiselleen ja pois yhteiskuntamme kehittämisen potentiaalista.

Nyt tutkitussa ikäluokassa - eli Suomessa vuonna 1997 syntyneissä - ei ole vielä juurikaan mukana kehitysmaataustaisia nuoria, joilla tiedetään olevan oleellisesti suurempia ongelmia kuin kantaväestön jälkikasvulla. Siten on odotettavissa, että tulevien vuosikymmenten aikana yhä suurempi osa ikäluokista päätyy mielenterveysongelmiin, ellemme löydä sitä viisastenkiveä, jolla tilanne saadaan korjatuksi.

Tässä tilanteessa onkin oleellista, että nuorten lisääntyneiden mielenterveysongelmien syyt selvitetään ja kevään vaalien jälkeinen hallitus paneutuu aivan erityisesti tämän ongelman ratkaisemiseen, sillä ilman tervettä nuorisoa ei Suomella voi olla myöskään hyvää tulevaisuutta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lapset - ne kaikista rakkaimmat
Naisopettajat sorsivat poikia!
Jyväskylän dosentti ehdottaa suomalaisten aivopesua

Islam ja sukuelinten silpominen

Tänä aamuna saimme lukea uutisen, jonka perusteella myös Afrikassa voi tapahtua edistystä. Kyse on tutkimuksesta, jonka mukaan alle 15-vuotiaiden tyttöjen sukuelinten silpomiset olivat vähentyneet Itä-Afrikassa vuoden 1995 71,4 prosentista vuoden 2016 8,0 prosenttiin, Pohjois-Afrikassa vuoden 1990 57,7 prosentista vuoden 2015 14,1 prosenttiin ja Länsi-Afrikan vuoden 1996 73,6 prosentista vuoden 2017 25,4 prosenttiin.

Kehitys ei kuitenkaan ole ollut aivan tasaista, vaan edelleen 72 prosenttia malilaistytöistä, 67 prosenttia eritrealaistytöistä, 61 prosenttia mauritanialaistytöistä, 53 prosenttia gambialaistytöistä, 50 prosenttia guinealaistytöistä, 48 prosenttia djiboutilaistytöistä ja 47 prosenttia somalitytöistä joutuu sukuelimiin kohdistuvan väkivaltaperversion uhreiksi. Tehtävää on siis edelleen.

Tutkimuksen mukaan silpominen liittyy mm. maantieteelliseen liikkuvuuteen, sosioekonomisiin ja kulttuurisiin tekijöihin sekä yksilöllisiin, perheen sisäisiin ja tertiäärisiin tekijöihin.

Katsoin Wikipediasta noiden tyttöjen sukupuolielimiin kohdistuvan vainon kannalta jälkeenjääneiden maiden uskonnollista todellisuutta, tarkemmin sanottuna muslimien osuutta. Näin siksi, että Muhammedin perustaman uskonnon osuudesta tyttöjen silpomisiin on ajoittain käyty kiivastakin keskustelua puolesta ja vastaan.

Malissa muslimien osuus väestöstä on 94,8 prosenttia, Eritreassa 48 prosenttia, Mauritania on islamilainen tasavalta, jossa käytännössä kaikki ovat muslimeja, Gambiassa muslimeja on 90 prosenttia, Guineassa 85 prosenttia ja Djiboutissa "lähes kaikki". Somalit taas ovat lähes yksinomaan" muslimeita.

Tutkimus antaa mielenkiintoisen näkymän islamin ja tyttöjen ympärileikkauksen välisestä suhteesta, jota ei tarvinne sen enempää kommentoida. Näin etenkin, kun huomioidaan se, että vahvasti islamin vallitsemasta Pohjois-Afrikan maista vain Egypti ja Sudan olivat mukana tutkimuksen aineistossa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Muslimitytön kokema väkivalta herätti kysymyksiä
Islamin teoria ja käytäntö
Mistä tyttöjen ympärileikkaus johtuu?

HS: Suomi oli itsenäinen jo vuonna 1914

Ensimmäisen maailmansodan päättymisestä on tänään tullut kuluneeksi kokonainen vuosisata. Sodan aloitti Saksa liittolaisineen ja sen seurauksena kaatuivat eurooppalaiset keisarit Venäjältä, Saksasta ja Itävalta-Unkarista. Ja monet heidän vallassaan olleet kansakunnat itsenäistyivät.

Sodan seurauksena syntyi uusi aika, jossa Euroopan tapahtumia hallitsi vihamielinen kilpailu erilaisten sosialismikokeilujen - niin kansallisten kuin internationaalisten - ja demokraattisen lännen välillä. Tämä aika päättyi oikeastaan vasta sosialistisen Neuvostoliiton hajoamiseen vuonna 1991 ja sitä seuranneeseen ikeen alle painettujen itäeurooppalaisten vapautumiseen.

Siinä välissä käytiin toki toinen maailmansota, jonka siemenet kylvettiin sata vuotta sitten Versaillesin rauhassa, jossa Saksaa rangaistiin kovalla kädellä. Ei kuitenkaan niin kovalla, etteikö se olisi pystynyt 20 vuoden aikana nousemaan uudelleen koko maailman haastavaksi suurvallaksi. Ja sen jälkeen kärsimään uuden tappion ja hyväksymään vielä rankemman rauhan.

Tätä kaikkea maamme erkkolainen media päätti juhlistaa pitkällä lehtijutulla, johon oli liitetty kuva Euroopan rajojen muutoksista vuodesta 1914 vuoteen 1919. Ja minä hämmästyin jälleen kerran huomattuani, että siihen oli piirrettu vuonna 1917 itsenäistynyt Suomi vapaaksi Venäjästä jo vuoden 1914 kartassa.

Ei ole pitkä aika siitä kun hämmästelin erkkolaisen median journalistin tietämättömyyttä Stalinin uhrien määrästä. Siitä huolimatta mediatalon palkollisten tietämättömyys Suomen historiasta pääsi yllättämään - enhän ollut edes unissani voinut kuvitella kenenkään aikuisen suomalaisen sisäistäneen maamme historiaa niin heikosti, että edes vahingossa voisi syntyä nyt nähdyn kaltainen kartta.

Kartan alla luki Jukka Himanen/HS, jonka tulkitsen tarkoittavan, että kyseinen henkilö oli virheen tekijä. Siksi en maltakaan tässä yhteydessä olla suosittelematta hänelle ja muillekin HS:n palkollisille pikakurssia Suomen ja lähialueiden historiasta.

Näin nolojen virheiden vältteleminen saattaisi onnistua hiukan nykyistä paremmin. Ja ehkäpä myös lehden usein hämmästelemäni journalismin taso kohenisi myös yleisesti, sillä saattaahan olla, että lehden taitavaksi agendajournalismiksi arvelemani jutut (esimerkki) perustuvatkin tarkasti harkitun mielipidevaikuttamisen sijasta puhtaaseen tietämättömyyteen ja sivistymättömyyteen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksei toimittaja tiennyt Stalinin kymmenien miljoonien uhrien määrää?
Suomen synkkä historia ja vaatimus kehitysapulaista
Tosiasiat eivät ole vihapuhetta

Muslimimaahanmuuttajat ajautumassa ylisukupolviseksi etnis-uskonnollisesti leimautuneeksi alaluokaksi

Aamun uutiset kertoivat karua kieltä suomalaisten maahanmuuttopolitiikan epäonnistumisesta. Tarkoitan esimerkiksi sitä, kuinka Helsingissä poliisina nuorten rikollisuuteen puuttuvan ja sen ennaltaehkäisyn puolesta toimivan Susanna Maran työtä kuvaavassa jutussa valaistiin hiukan maahanmuuttajanuorten kasvatusta.

Minä nimittäin tällaisena varttuneempana ihmisenä hätkähdin kun jutun olleen kuvan alla oli seuraava  teksti: "Mara törmää Columbuksen kauppakeskuksessa nuoriso-ohjaajiin Keba Saballyyn (vas) ja Omar Abdiin, jotka auttavat poliisiakin kulttuuristen erojen tulkkaamisessa. Abdi kertoo juuri saattaneensa 12-vuotiaan, humalassa olleen muslimitytön ambulansiin. ´Vanhemmille ei aina kannata sanoa mitään näissä tilanteissa, sillä suvun kunnian tahraamisella voi olla traagisiakin seurauksia´".

Vertailuksi suomalaiseen maahanmuuttajakäytäntöön voidaan ottaa niin ikään tämän aamun juttu, jonka mukaan Islannissa on 20 vuodessa saatu vähennettyä tuntuvasti nuorten juomista, tupakointia ja huumeidenkäyttöä. Menestyksen syitä kuvasi saarivaltion pääkaupungin apulaispormestari seuraavasti: "vanhemmat seuraavat, mitä nuoret tekevät. Nuoret saavat tukea vanhemmilta ja viettävät aikaa vanhempiensa kanssa."

Islannin menestyksellinen toiminta nuorten pahoinvoinnin korjaamiseksi on siis varsin erilainen kuin suomalaisten nuoriso-ohjaajien näkemys. Vai olisiko sittenkin niin, että jälkimmäisten pelko maahanmuuttajavanhempien traagisesta suhtautumisesta nuortensa kunniaan on aiheellinen. Jos näin on, on syytä kysyä minkälaisen kyykäärmeen sikiön olemme yhteiskuntaamme istuttaneet samalla kun olemme  humanitaarisen avun nimissä ottaneet vastaan kymmeniä tuhansia kunniakulttuureista peräisin olevia muslimeita?

Yhtä mielenkiintoinen oli samaisessa jutussa mainittu tapaus, jossa "kuudesluokkalainen poika haukkui ja uhkaili ystävänsä äitiä, koska tämä ei käyttänyt huivia. Pojan äiti ei suostunut uskomaan, että hänen poikansa olisi syyllinen mihinkään."

Tämä ei varmaankaan ole mitenkään ainutlaatuista, sillä onhan tunnettua, että monilla vanhemmilla - myös kantasuomalaisilla - on taipumus uskoa jälkeläisistään pelkästään hyvää. Mutta tässä tapauksessa epäilen vahvasti, ettei kyseinen äiti tainnut pitää syytöstä kovinkaan moitittavana: olihan kyseessä kuitenkin oman kulttuurin mukaan oikeutettu huomautus tytön sopimattomasta pukeutumisesta.

Itse asiassa julkisuuteen tihkuneiden tietojen - ja myös vaikkapa joidenkin rohkeiden somalinaisten - mukaan tietyistä kulttuureista tulleiden miesten tavaksi on tullut jopa väkivallan uhalla pakottaa samaan kulttuuriin kuuluvat naiset peittämään hiuksensa rätillä. Tämä ihmisoikeuden ja tasa-arvon halventamiseksi tulkittava käyttäytyminen tunnutaan hyväksyttävän suomalaisessa yhteiskunnassa pelkällä olan kohautuksella. Vai onko joku huomannut maamme politikkojen (halla-aholaisia lukuun ottamatta), median tai edes suomalaisten ihmisoikeusjärjestöjen nostaneen asiaa agendalleen?

Tässä yhteydessä on syytä ymmärtää huiviasialla olevan kaksi syvällisempää merkitystä. Ensinnäkin se osoittaa, ettei tulijaväestöllä ole aikomustakaan hylätä kotimaansa kulttuuria, jota he kuitenkin ovat sanoneet joutuneensa pakenemaan tänne kauas pohjolaan. Toiseksi naisten huivi on yksi niistä tekijöistä, jotka ehkäisevät heidän työnsaantiaan ja sitä kautta integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan.

Kaiken kaikkiaan ylle kokoamani asiat osoittavat, että suomalaisilla on edessään valtava haaste, jota me emme ole yhteiskuntana mitä ilmeisimmin edes oikein hahmottaneet. Tuo haaste on muslimimaahanmuuttajien kulttuuri, johon on sisäänrakennettu mekanismit, joiden seurauksena tulijat pitäytyvät omassa eriössään, kasvattavat lapsensa suomalaisten arvojen vastaisesti ja siten ajautuvat - elleivät suorastaan hankkiudu - muusta yhteiskunnasta irralliseen ylisukupolviseen etnis-uskonnollisesti leimautuneeseen alaluokkaan, jossa syrjäytymisen ja jopa radikalisoitumisen vaara on ilmeinen.

Ikävintä asiassa on se, ettei pääosa maamme poliitikoista edes ymmärrä asian vakavuutta, eikä siksi ole valmis toimiin asiantilan muuttamiseksi. Ei edes siitä syystä, että maassamme on myös islamilaisia maahanmuuttajia, jotka ovat ymmärtäneet asian ja tuoneet sen esille maamme valtalehdistössä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Naiset maahanmuuttopolitiikkamme uhreina, joista kukaan ei tunnu välittävän
Maahanmuuttajatutkimus paljastaa muslimien vaikeuden katsoa itseään peilistä
Poliisi on pop

Merja Pentikäinen haluaisi automaattisen oleskeluluvan elintasopakolaisille

On hämmästyttävää kuinka paljon Suomessa on ihmisiä, jotka haluaisivat maamme täyttyvän parempaa elintasoa hakevista kehitysmaalaisista. Tänä aamuna yhden sellaisen - Helsingin Diakonissalaitoksen toimialajohtaja Merja Pentikäisen - mielipidekirjoituksessa vaadittiin kaikille tänne tulleille elintasopakolaisille väliaikaista oleskelulupaa.

Perusteluiksi Pentikäinen esitti, että oleskeluluvan antaminen kaikille ehkäisisi paperittomien määrän kasvua maassamme sekä tarjoaisi työvoimaa siitä kärsiville kunnille ja työnantajille, joista monet ovat hänen mukaansa valmiita tarjoamaan työtä ja oppisopimuskoulutusta. Lisäksi hän vetosi siihen, että tänne tulleille elintasopakolaisille avautuisi näin "mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään ja he voivat ottaa vastuun elämästään ja toimeentulostaan".

Siitä Pentikäinen ei kuitenkaan puhunut mitään, että monien näiden elintasopakolaisten aiemmin maahan saapuneet ja jo turvapaikan saaneet maanmiehet eivät ole juurikaan työllistyneet, mutta sen sijaan kunnostautuneet erityisesti seksuaalirikollisuuden saralla. Pelkästään taloudellisessa mielessä he ovat nokkaa päälle aiheuttaneet keskimäärin noin 13 000 euron vuotuiset kustannukset suomalaisille veronmaksajille - eivätkä tähän summaan sisälly esimerkiksi raiskausten uhrien kärsimykset ja niistä aiheutuneet kustannukset.

Eikä hän puhu mitään myöskään siitä, miten automaattinen oleskelulupa vaikuttaisi elintasopakolaisten lähtömaissa. Vai kuvitteleeko hän, ettei automaattinen lupa suomalaisen sosiaaliturvan saajaksi houkuttelisi tänne lainkaan tulijoita? Eikä Pentikäinen liene varmaankaan tiedostanut edes sitä, kuinka pelkkä pääministerin lupaus asuntonsa luovuttamiseksi houkutteli maahamme muutama vuosi sitten joukoittain irakilaisia?

Lienee myös niin, ettei Pentikäinen ole tietoinen Ruotsin leväperäisen maahanmuuttopolitiikan seurauksista. Eli rikollisten hallitsemista lähiöistä, palavista autoista ja sijoittumisesta maailman raiskaustilastojen kärkeen.

Onneksi Pentikäisen näkemys ei vastaa likimainkaan suomalaisten tahtoa. Ja on myös hyvä, että maan hallituskin on sen jossain määrin ymmärtänyt. Nyt olisi vielä toivottava, että asian ymmärtäisi myös äänestäjien enemmistö, jotta emme saisi ensi kesästä alkaen maahamme ovet avaavaa punavihreää hallitusta.

Ylen viimeisimmän gallupin mukaan sellaisen (SDP + Vihreät + Vasemmistoliitto + RKP) kannatus on tällä hetkellä noin 47,5 prosenttia, mutta nukkuvien joukossa on mitä todennäköisimmin runsaasti Vihreiden potentiaalisia kannattajia. Siten seuraavissa vaaleissa on aidosti katastrofin mahdollisuus.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko Suomeen tulossa punavihreä hallitus?
Ari Kemppainen ja maahanmuuton lottovoitto
96% suomalaisista haluaa rajoittaa EU:n ulkopuolelta tulevaa maahanmuuttoa

Monet empivät puoli vuotta ennen vaaleja

Yle julkaisi uuden puolueiden kannatusmittauksen. Sen tuloksissa ei sinänsä ollut sen suurempaa ihmeteltävää: SDP piti piikkipaikkaa takanaan Kokoomus ja kolmantena Keskusta. Kaikkien näiden välillä oli selvä hajurako ja niiden takana vielä selvempi ennen Vihreitä, Perussuomalaisia ja Vasemmistoliittoa. Ja niistä oli jälleen selvä ero pikkupuolueisiin eli RKP:hen ja Kristillisdemokraatteihin.

Tulosten sijaan kyselyssä oli mielenkiintoista se, kuinka harva halusi kertoa puoluekannatuksestaan: näin teki vain 59% vastaajista. Syytä voi itse kukin vain arvailla, joten arvaillaan.

Varmaa tuossa lukemassa on se, että suurimman joukon vastaamatta jättäneistä muodostavat perinteiset nukkujat, jotka jättävät yhteiskunnallisen päätöksenteon muiden huoleksi. Siis ns. nukkuvien puolueen vakituiset kannattajat. Viime eduskuntavaalien perusteella heidän osuutensa oli noin 30 prosenttia äänestäjäkunnasta.

Lopun 11 prosentin osalta oma veikkaukseni on, että joukossa on ainakin Vihreiden sekoilun seurauksena puoluetta aiemmin kannattanutta väkeä, jonka ei ole ollut helppo siirtyä Vasemmistoliiton kannattajiksi. Eli siis ihmisiä, jotka kannattavat markkinataloutta ja liberaalia demokratiaa sekä jostain syystä uskovat Vihreiden olevan ympäristön kannalta paras puolue.

Joukossa lienee edelleen myös niitä, jotka pettyivät Perussuomalaisten toimintaan hallituksessa ennen puolueen hajoamista sekä niitä, jotka hämmentyivät puolueen hajotessa kahtia, mutta eivät katso voivansa kannattaa marginaaliin jäänyttä Sinistä tulevaisuutta. Heistä ns. soinilaisten tulevaa käyttäytymistä on erityisen vaikea arvata - ns. halla-aholaiset sen sijaan lienevät vahvasti puolueen nykyjohdon kannattajia.

Toki vaikenevien joukossa on varmasti muitakin, mutta veikkaisin noiden kahden joukon olevan merkityksellisimpiä. Siis niitä, jotka kohtuullisen helposti aktivoituvat äänestämään varsinaisissa vaaleissa, mikäli heidän potentiaalinen kohdepuolueensa osaa tehdä oikeita asioita kampanjassaan.

On kuitenkin muistettava, että vaaleihin on vielä lähes puoli vuotta aikaa. Siinä ajassa ehtii tapahtua paljon sellaista - taloudellisia muutoksia, yhteiskunnallisia mullistuksia ja yksittäisten poliitikkojen onnistuneita tai epäonnistuneita ulostuloja - jonka seurauksena puolueiden kannatukset elävät. Ja siihenhän tietenkin pyrkivät myös hiljalleen käynnistyvät vaalikampanjat - kuka onnistuu niissä parhaiten saa aimo lisän nykyiseen gallupkannatukseensa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko punavihreä Suomen suosituin hallituspohja?
62% suomalaisista kannattaa väliaikaisia turvapaikkoja
IPCC ja eduskuntavaalit 2019

Vaalitulos muuttaa Yhdysvaltojen politiikan

Tätä kirjoitettaessa on jo selvää, että USA:n välivaaleissa edustajainhuoneen enemmistö siirtyy demokraateille. Senaatti puolestaan pysyy republikaaneilla.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Trumpin vauhti amerikkalaisen yhteiskunnan muuttamisessa hidastuu merkittävästi. Meksikon rajalle tuskin nousee muuria eikä terveydenhuoltoonkaan tule muutoksia. Talouspakotteiden asettaminenkin vaikeutuu,  kuten myös amerikkalaisen talouden nurkkakuntaistuminen.

Tässä tilanteessa Suomen kannalta merkittävin kysymys on se, kuinka käy Yhdysvaltain nopean talouskasvun. Seisahtuuko se poliittisen pysähtyneisyyden myötä, vai vieläkö maailman talousveturi jaksaa.

Toinen suuri ja meille erityisen tärkeä kysymys on Yhdysvaltain Venäjä-suhteet. Jatkuvatko Ukrainan kriisistä alkaneet ja meidän talouttamme kurittaneet talouspakotteet, vai aukeaako meidänkin vientimme jälleen täysimääräisenä Putinin valtakuntaan? 

Vanhan sanonnan mukaan ennustaminen on vaikeaa, etenkin tulevaisuuden ennustaminen. Tässä tilanteessa ei juuri nyt olekaan mahdollista ennakoida tulevaisuutta, mutta uskoisin että USA ja sen vaikutus muuhun maailmaan on kovin erilainen seuraavien kahden vuoden aikana kuin mitä se on ollut Trumpin presidentiksi nousun jälkeen. Mutta minkälainen - se jää nähtäväksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
USA:ssa presidentti joutui sensuurin kynsiin
Media seuraa tarkoin muutaman tuhannen elintasopakolaisen marssia kohti pohjoista
Donald Trumpista Suomen puolustusvoimien hankintoihin ja Euroopan puolustus

USA:ssa presidentti joutui sensuurin kynsiin

Yhdysvalloissa Facebook ja useat uutiskanavat ovat kieltäytyneet näyttämästä Donald Trumpin mainosta, jossa kaksi poliisia tappanut meksikolainen maahanmuuttaja ja Yhdysvaltoihin paremman elämän toivossa kävellen pyrkivä siirtolaiskaravaani yhdistetään toisiinsa. Syynä sensuuriin on se, että mainiosta pidetään rasistisena.

Wikipedian mukaan latinojen suhteellinen osuus Yhdysvaltain vangeista on kolminkertainen verrattuna valkoiseen väestöön. Siten Trumpin mainoksen (jota en ole nähnyt) perimmäinen sanoma latinomaahanmuuttajiin liittyvästä riskistä on totuudenmukainen, vaikka kukaan ei voikaan tietää maahan pyrkivien hondurasilaisten tulevaa käyttäytymistä.

Meille suomalaisille keskeinen opetus tästä mainoksesta on ehkä se, ettei suuressa lännessäkään olla täysin vapaita meille niin tutusta mielipidesensuurista. Ei, vaikka siellä sananvapaus onkin Suomea paremmin taattu, minkä merkkinä jokainen amerikkalainen on edelleen vapaa levittämään Trumpin mainosta - myös Facebookissa - vaikka sitä ei julkaistakaan kaupallisena tiedotteena.

Olisi hauska nähdä, kuinka Suomessa kävisi, mikäli Sauli Niinistö julkaisisi kevään eduskuntavaalien yhteydessä samankaltaisen mainoksen, jossa vaikkapa turvapaikanhakijat yhdistettäisiin Turun taannoiseen terroristiin.

Kieltäytyisivätkö valtamedia ja Facebook julkaisemasta sitä. Entä nettipoliisi, jos mainosta jaettaisiin sosiaalisessa mediassa? Ja kuinka kävisi itse presidentille: saisiko hän syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Media seuraa tarkoin muutaman tuhannen elintasopakolaisen marssia kohti pohjoista
Oliko Trump rasisti puhuessaan persläpimaista?
Typeryys kukkii Hollywoodissa