Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään

Yleensä lienee tapana ajatella, että kansalaisten näkemykset asiaan kuin asiaan saadaan selville tekemällä mielipidekysely. Ja samalla unohdetaan kysymyksenasettelun vaikutus vastauksiin.

Tästä nähdään suorastaan hätkähdyttävä esimerkki kun verrataan Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) ja Helsingin sanomien tekemien kyselyiden tuloksia. Ensimmäisen mukaan  59 ja 20 prosenttia suomalaisista suhtautuu korkeimpien rajaveroasteiden alentamiseen myönteisesti. Kyllä - arvoisat lukijani - luitte oikein. 

Salaisuus on kysymyksen muotoilussa. EVA kysyi mitä mieltä ihmiset olisivat siitä, jos "alennetaan verotusta siten, ettei lisätuloista tarvitse maksaa puolta enempää veroa". HS puolestaan tiedusteli vastaajien näkemystä hiukan pidemmin: "hallitus päätti kehysriihessä keventää palkasta perittävää veroa. Onko veronkevennyksen painottaminen suurituloisille mielestäsi oikein?"

Kummassakin tapauksessa kyse oli siis samasta asiasta, eli suhtautumisesta suurituloisten verotuksen kohtuullistamiseen. Ja kansalta saatu vastaus kuin yö ja päivä. 

Tässä suhteessa on huomattava, että HS:n johdantoteksti kysymykseensä on hiukan tulkinnanvarainen - ainakin valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) mukaan - sillä pieni- ja keskituloisten verotuksen keventäminen maksaa valtiolle 1 250 miljoonaa euroa kun ylimpien marginaalien alentamisesta selvitään 350 miljoonalla eurolla - eli panostus tehdään nimenomaisesti pieni- ja keskituloisiin. Toisaalta HS:n johdantolausetta puoltaa se, että suurituloisten suomalaisten henkilöiden saama helpotus on euromääräisesti selvästi suurempi kuin vähemmän ansaitsevien.

Kaiken kaikkiaan nämä esimerkit osoittavat, että kyselytutkimusten sanavalinnat ovat äärimmäisen merkittäviä. Eikä niiden vastauksia kannata tulkita ilman, että kiinnittää erityistä huomiota kysymyksenasetteluun. 

* * *

Vielä edellä käsittemiäni tutkimuksia vaikeammin tulkittavia ovat erilaisten medioiden nettisivuillaan toteuttamat kyselyt. Siis sellaiset, jota Yle on parhaillaan tekemässä Pohjois-Pohjanmaalaisen seurakunnan metsähakkuita käsittelevässä jutussaan. 

Siinä kysytään lukijoilta, että "mitä tekisit, jos saisit metsäpalstan vanhaa metsää?". Vaihtoehdot ovat ihan asiallisia, mutta ainakin itse kysymykseen vastattuani suosituin vaihtoehto oli - ainakin itselleni yllättäen - "en hakkaisi sitä, vaikka en saisi korvauksia". 

Sitä kannatti 37,5 prosenttia vastanneista. Lisäksi yli 20 prosenttia vastanneista kertoi suojelevansa metsän, jos "saisin siitä riittävästi rahaa" - täsmentämättä mitä "riittävästi" tarkoittaa.

Merkittävää oli, että vain vajaa 22 prosenttia oli valmis tekemään avohakkuun ja lisäksi 15 prosenttia pyrkisi saamaan tuloja ilman avohakkuita. Eli taloudellista hyötyä tavoittelisi vain 37 prosenttia suomalaisista. 

Kyslyn perusteella näyttää siis siltä, että selvästi suurin osa suomalaisista kannattaisi oman metsänsä suojelemista, jos omistaisi sellaista. Samalla he luopuisivat myös jälkeläistensä mahdollisuudesta saada tuloa omistuksistaan - ja suuri osa jopa ilman korvauksia edes itselleen. 

Tosiasia kuitenkin on, etteivät vastaajat ole perineet sitä metsäänsä. Ja siksi kysymys on hyvin hypoteettinen - eikä vastaa sitä todellisuutta, mikä syntyisi kun metsä peritään oikeasti ja vastaan tulee syystä tai toisesta rahantarvetta. 

Toinen ongelma liittyy siihen, että mikäli joku haluaa vaikuttaa kyselyn tuloksiin, hän voi ilmoittaa siitä omille hengenheimolaisilleen esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Ja näin hän saisi itsensä edustaman vaihtoehdon näyttämään todellisuutta suositummalta. Siksi on - edellä kuvaamieni tulosten valosta - kysyttävä, että ovatko esimerkiksi luontoaktivistit toimineet näin.

* * *

Aiheesta on toki tehty myös asiallisia mielipidekyselyitä. Vuonna 2020 tehdyn kyselyn mukaan yli 20 prosenttia metsänomistajista kannatti yksityismetsien luontoarvojen turvaamisen lisäämistä. 

Omalla kohdallaan he kuitenkin kannattivat ennemminkin määräaikaista kuin pysyvää suojelua. Toisin sanoen he halusivat säilyttää mahdollisuuden hakata suojellun metsänsä myöhemmin tai ainakin jättää perillisilleen sen mahdollisuuden.

Suomalaisen metsäteollisuuden kannalta metsänomistajien valmius metsiensä puiden myymiseen on luonnollisesti äärimmäisen tärkeää. Meillähän metsäyhtiöt eivät kasvata itse kuin pienen osan käyttämästään puusta, vaan luottavat omistajien haluun myydä metsiään. 

Tämä konsepti on toiminut erinomaisesti ja samalla levittänyt metsäteollisuuden tuottamaa varallisuutta laajalti yhteiskuntaan - ja erityisesti syrjäseuduille. Jos tästä rahavirrasta luovuttaisiin - Ylen kyselyn tuloksia vastaavasti - yli puolessa hakkuukypsistä suomalaisista metsistä, se tarkoittaisi sekä syrjäseutujen elinmahdollisuuksien vaikeutumista, että vientiteollisuuden jonkinasteista alasajoa. 

Samalla luonnontilaan siirtyvät suomalaismetsät - etenkin kuusikot - altistuisivat ikääntyessään hyönteistuhoille, kuten monin paikoin Etelä-Suomessa on jo tapahtunut (esimerkki, toinen, kolmas, neljäs). Toisin sanoen suojelualueet eivät välttämättä säily ikuisesti samanlaisina kuin miltä ne näyttävät suojeltaessa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Seksuaalirikollisten aateli löytyy pohjoismaista!
Poliittista viihdettä - mutta mielenkiintoista sellaista
Suomalaisten metsien tehokasta hyödyntämistä on syytä jatkaa

Luonnonsuojelu ja eliöiden sopeutuminen

Luonnon monimuotoisuuden säilymisestä on tullut yhä useamman ihmisen huoli tai suoranainen murhe. Siihen on syynä osittain luonnonsuojelua lobbaavien kansalaisjärjestöjen toiminta, mutta peloille on myös tieteellisiä perusteita. 

Toisaalta ainakin itselleni on syntynyt sellainen epäilys, että ihmiset kuvittelevat eliöiden ja eliöyhteisöjen olevan jollain tavalla erittäin stabiileja ja sopeutumiskyvyttömiä. Eikä heillä ole selkeää käsitystä siitä, että evoluutio sopeuttaa kaikkia eliöitä sellaiseen ympäristöön, joka niitä ympäröi. Ja samalla vähentää eliölajien sukupuuttoriskejä.

Tästä syystä oli mielenkiintoista lukea Saksassa tutkijana toimivan Elizabeta Briskin ja hänen kumppaneidensa julkaisema tutkimusartikkeli, jossa raportoitiin tähän mennessä laajimmasta selvityksestä siitä, miten eliöt sopeutuvat ihmisen muovaamaan ympäristöön. Tutkimuksessa tarkasteltiin Itämeren eteläosissa elävää sinisimpukkaa sekä kahta katkalajia.

Koeasetelmassa verrattiin toisiinsa kunkin lajin erilaisia populaatioita - eli yksilöitä kerättiin kustakin lajista sekä suojelluista ja ihmisen muokkaamista elinympäristöistä. Sen jälkeen niiden kykyä sietää veden suolapitoisuutta sekä veteen liuenneen hiilidioksidin osapainetta näiden lajien luonnonmukaisessa (14-16 °C lajista riippuen) ja epäluonnollisen korkeassa (25-27 °C) veden lämpötilassa. 

Nämä analyysit paljastivat - sinänsä odotetusti - että muokatuista elinympäristöistä peräisin olevat populaatiot suoriutuivat stressaavissa olosuhteissa yleensä paremmin kuin suojelluista elinympäristöistä tulevat populaatiot. Eikä siinä kaikki, sillä eniten muokatuista elinympäristöstä peräisin olevat yksilöt osoittautuivat kaikkia muita kestävimmiksi. 

Tulostensa perusteella tutkijat totesivat, että eliöiden populaatiot sopeutuvat elämään ympäristöissä, joita ihmistoiminta muuttaa. Näin tulee käymään mitä ilmeisimmin myös siinä tapauksessa, että maapallon ilmasto lämpenee tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. 

Tutkijat eivät kuitenkaan tulleet maininneeksi raportissaan, että he tulivat samalla falsifioineeksi monien ihmisten ja erityisesti luonnonsuojelijoiden näkemyksen eliöiden ominaisuuksien staattisuudesta. Ja siten tuottaneeksi tieteellistä tietoa, jonka pitäisi vähentää ihmisten murhetta luonnon monimuotoisuuden säilymisestä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Monimuotoisuus tautien taustalla
Lapsiuhreja, sukulaisia ja supernopeaa evoluutiota
Luonnonsuojelubiologian perusteet horjahtivat

Pysäyttääkö opposition ja järjestöjen haukkuma suojelupäätös metsälajien uhanalaistumisen?

Suomen hallitus on tehnyt periaatepäätöksen siitä, minkälaisia vanhoja metsiä valtio suojelee alueillaan. Sen mukaan valtapuuston tulee olla metsätyyppistä riippuen vähintään 100-140-vuotiasta - pohjoisessa jopa 200-vuotiasta. 

Kuollutta puuta on oltava valtapuustosta riippuen vähintään 10–20 kuutiota. Tarkentavina kriteereinä on metsikön alkuperä, rakenteellinen monipuolisuus, elinympäristöpuut ja indikaattorilajit, eivätkä mukaan kuulu aktiivisessa metsätalouskäytössä olevat metsät.

Myöskään monimuotoisuustoimet, kuten lahopuun lisääminen, eivät tee kohteesta vanhaa metsää. Eikä sitä tee myöskään kiertoajan pidentäminen tai jatkuva kasvatus.

Lisäksi hallitus päätti yksityismetsien suojeluun käytetyn METSO-ohjelman jatkamisesta. Sen tavoitteena on ollut perustaa 96 000 hehtaaria uusia suojelualueita vuoden 2025 loppuun mennessä. Tämä tavoite saavutettiin jo vuoden 2024 lopussa, joten siihen tullee nyt vuoden mittainen tauko.

* * *

Nämä linjaukset saivat konfliktihakuisen punavihreän opposition sekä luonto- ja ympäristöjärjestöt villiintymään. Esimerkiksi Sofia Virta (vihr) väitti, että "Petteri Orpo on tällä päätöksellä osoittanut pettäneensä tärkeimmän luontolupauksensa, jonka hän antoi ennen eduskuntavaaleja ja joka on myös kirjattu hallitusohjelmaan".

Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (krist) kuitenkin totesi, että "vanhojen metsien kriteerit täyttävien metsien suojelu on yksi työkalu metsiensuojelun kokonaisuudessa. Vanhojen metsien kriteeripäätöksen myötä voidaan nyt tunnistaa luontoarvoiltaan tärkeimmät, runsaasti lahopuuta sisältävät ja iältään vanhat metsät. Näistä suurin osa sijaitsee Itä- ja Pohjois-Suomessa."

Tämä lausunto heijastaa kahta tosiasiaa. Ensinnäkään eteläisessä Suomessa ei ole käytännössä lainkaan koskematonta metsää - ei ainakaan jo olemassa olevien suojelualueiden ulkopuolella. Toiseksi valtion metsät sijaitsevat lähes kokonaan Pohjois-Suomessa.

Ympäristöministeri Sari Multala (kok) puolestaan totesi, että "hallituksen esittämä suojelukokonaisuus on huomattava, kyse on kymmenistä tuhansista hehtaareista. Siirrämme historiallisen suuren määrän valtion metsää pysyvään ja tiukkaan suojeluun. Samalla jatkamme myös muuta luonnonsuojelutyötä suomalaisen luonnon puolesta".

* * *

Omasta mielestäni olisi ollut kohtuullista oppositiolta ja ympäristöjärjestöiltä - valittamisen sijaan - kiittää hallitusta tehdystä päätöksestä. Se oli pitkä askel eteenpäin sen lisäksi, että ympäristön- ja luonnonsuojelu huomioidaan valtionmailla myös talousmetsissä jättämällä niihin sekä säästöpuita että kaikki jo valmiiksi kuollut puu. Tämä vähentää tarvetta metsien täyssuojelulle.

Lopuksi on myös syytä huomata, että ennen nyt tehtyä päätöstä toimeenpannut toimenpiteet ovat jo hidastaneet metsälajien uhanalaistumiskehitystä. Siten hallituksen päätösten - sekä edelleen jatkuvien yksityismetsien vapaaehtoisten suojelutoimien - seurauksena metsiemme lajiston uhanalaistumisen voidaan odottaa hidastuvan entisestään tai parhaassa tapauksessa jopa pysähtyvän.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Itärajan sulkemisella on vahva kansalaisten tuki, mutta metsätieto on hakusessa
Nuorten ahdistuneisuus ja USA:n metsäpalot
Ylen otsikko johti lukijoita harhaan

Vierasperäisistä saalistajista

Vieraslajeja pidetään toiseksi suurimpana uhkana luonnon monimuotoisuuden säilymiselle ja yhtenä suurimmista ympäristöongelmista. Kyse on eliölajeista, joita ei esiinny jollain maantieteellisellä alueella alkuperäisenä, vaan ne ovat päätyneet sinne ihmistoiminnan seurauksena

Käytännössä vieraslajit voivat kilpailla tai risteytyä luonnossa alkuperäisten lajien kanssa, saalistaa niitä tai levittää tauteja ja loisia. Monesti niiltä puuttuvat myös luontaiset viholliset, saalistajat tai loiset, mikä edesauttaa niiden menestymistä uudessa ympäristössä. 

Pahimmillaan vieraslajit voivat hävittää kokonaan alkuperäisiä lajeja, kuten on tapahtunut esimerkiksi valtamerten saarilla, mutta laajemmilla maantieteellisillä alueella niiden kilpailijat ja saaliseläimet sopeutuvat yleensä uuteen tulokkaaseen. Esimerkiksi suomalaiset kotikissat pyydystävät kuukausittain noin miljoona pikkueläintä, joista noin 144 000 on pikkulintuja, mutta ne eivät silti hävitä Suomesta jatkuvasti uusia lajeja.

Australian luonnonmukaisissa ympäristöissä saaliiksi joutuu vuosittain 815 miljoonaa eläintä, joista 56 % saarimantereen alkuperäiseen lajistoon kuuluvia. Lisäksi asutuksen liepeillä kenellekään kuulumattomat kissat tappavat 149 miljoonaa ja ihmisten lemmikit 180 miljoonaa nisäkästä, jotka olivat pääosin saarimantereelle ihmisten mukana kulkeutuneisiin lajeihin kuuluvia.

* * *

Uudessa tutkimuksessa Martin Philippe-Lesaffre ja hänen kumppaninsa tutkivat niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat saalislajien haavoittuvuuteen kotikissan saalistukselle Australiassa, Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, joissa kaikissa - Pohjois-Afrikasta peräisin oleva - kotikissa esiintyy vieraslajina. Koeasetelman kannalta oli oleellista erityisesti se, että sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa esiintyy luontaisesti muita pieniä kissapetoja, mutta Australiassa sellaisia ei ole. 

Tutkijat hyödynsivät tutkimuksessaan kokeellisia saalistustietoja sekä koneoppimismalleja kompensoimaan saalistustietojen puutteellisuutta. Näin he pystyivät tunnistamaan eri mantereille ominaisia saalistuksen piirteitä. 

Pohjois-Amerikassa ja Europassa kissat saalistivat eniten lintuja, kun taas Australiassa ne suosivat nisäkkäitä. Saaliiksi joutuneiden lintujen ominaisuudet olivat varsin samanlaisia kaikilla mantereilla, mutta nisäkkäiden ominaisuudet erosivat toisistaan. 

Erot kissojen saalistamien ja niiden rauhaan jättämien nisäkäslajien välillä liittyivät kaikilla kolmella mantereella erityisesti niiden levinneisyyteen ja lisääntymisominaisuuksiin. Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa myös eläinten pieni koko lisäsi niiden saaliiksi joutumisen riskiä, mutta Australian nisäkkäiden kohdalla tutkijat eivät havainneet yhteyttä nisäkkäiden koon ja niiden saaliiksi joutumisen välillä. Eli siellä suuret eläimet joutuivat kissojen saaliiksi siinä kuin pienetkin. 

Tutkijoiden mukaan heidän saamansa tulokset korostavat ekologisten ja evolutiivisten tekijöiden merkitystä vieraslajien saalistusvaikutusten arvioinnissa ja luonnonsuojelussa. Lisäksi he pitivät koneoppimisen hyödyntämistä tärkeänä uutena innovaationa pyrittäessä tunnistamaan lajeja, joita vieraspedot uhkaavat.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen ja Amerikan lihansyöjät
Arabialaistaustaiset villikissat
Kissauutinen

Luontoarvojen mittaustulos

Luonnonsuojelijat ajattelevat yleensä, että luonnolla on jonkinlainen itseisarvo, mutta silloin tällöin näkyy myös väitteitä siitä, että biodiversiteetin väheneminen ja/tai ekosysteemien toiminnan heikkeneminen johtaisivat taloudellisiin tai terveydellisiin kustannuksiin. Nämä näkemykset eivät perustu juurikaan mitattuun tutkimustietoon, vaan parhaimmillaankin lähinnä teoreettisiin malleihin.

Science-lehdessä julkaistiin kuitenkin viime perjantaina amerikkalaisen Eyal G. Frankin tutkimus, joka tarjosi edelle kuvaamalleni väitteelle ensimmäisen empiirisen todisteen. Kyseessä on lepakoille valkokuonotaudin aiheuttavan sienen leviämisen ja maataloudessa käytettävien hyönteismyrkkyjen käytön välisten suhteen mittaaminen. 

Jo aiemmin oli tiedossa, että hyönteisiä syövät lepakot voivat rajoittaa viljelykasvien tuholaispopulaatioita. Yhdysvaltoihin vuonna 2006 levinnyt valkokuonotauti puolestaan aiheuttaa lepakoille yli 70 prosentin kuolleisuuden. 

Siten taudin leviäminen maakunnasta toiseen tarjosi luonnollisen koeasetelman, joka antoi mahdollisuuden arvioida, miten maatilat reagoivat lepakoiden katoamiseen ja sen seurauksena lisääntyviin tuhohyönteisiin. Ja mitä seurauksia sillä on.

Tutkimus osoitti, että maanviljelijät lisäsivät hyönteismyrkkyjen käyttöä lähes kolmanneksella lepakoiden joukkokuolemien alkamisen jälkeen. Lisäksi tulokset osoittivat, että imeväisikäisten vauvojen kuolleisuus - muiden kuin onnettomuuksien tai henkirikosten seurauksena - kasvoi keskimäärin 7,9 % lepakkokadosta kärsineissä maakunnissa. Tutkijan mukaan tämä tapahtui hyönteismyrkkyjen lisääntyneen käytön seurauksena. 

Edellä lyhyesti kuvaamani tulokset olivat lievästi sanottuna hätkähdyttäviä ja osoittivat lepakoilla olevan suuri merkitys tuhohyönteisten torjuntaan käytettyjen torjunta-aineiden määriin. Ja sitä kautta sekä taloudellisia että ihmisten terveyteen liittyviä seurauksia. 

Tutkimusraportin mukaan nämä "havainnot tukevat käynnissä olevia ponnisteluja, kuten kunnianhimoista tavoitetta suojella 30 % maa- ja merialueista vuoteen 2030 mennessä, ja korostavat biodiversiteettitasojen jatkuvan seurannan merkitystä". 

Tämä tietenkin pitää paikkansa, mutta on kuitenkin hyvä muistaa, ettei meillä ole - ainakaan toistaiseksi - käytettävissä enempää samansuuntaista empiiristä dataa, joka vahvistaisi tässä käsitellyn tutkimuksen tulokset yleispäteväksi tieteelliseksi lainalaisuudeksi. Ja siksi tarvitaan lisätutkimuksia ekosysteemien hyvän/heikon kunnon vaikutuksesta ihmisyhteisöihin ennen kuin ryhdytään ajamaan laajamittaisesti alas vaikkapa suomalaista maa- tai metsätaloutta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Geenieditoitu tomaatti
Russakan ihmeelliset seikkailut
Luonnonsuojelubiologian perusteet horjahtivat

Luonnonsuojelubiologian perusteet horjahtivat

Edesmennyt professori Ilkka Hanski ryhmineen oli metapopulaatiotutkimuksissaan maailman ehdotonta huippua, kuten hänelle myönnetty 500 000 dollarin arvoinen Crafoord-palkinto osoitti. Tämä - Hanskin kiinnostuksen kohteena ollut - teoria on myös luonnonsuojelun keskeinen raami. 

Wikipedian mukaan "metapopulaatiomallien perusolettamus on, että elinympäristön pirstoutuneisuus vaikuttaa lajin dynamiikkaan sekä sen säilymiseen maisematasolla. Koska elinympäristöjen häviäminen ja pirstoutuminen on suurin syy lajien uhanalaistumiseen, sukupuuttoihin ja tätä kautta luonnon monimuotoisuuden vähenemiseen, on pirstoutumisen seurausten tunteminen tärkeää." 

Koska luonnonsuojelusta on tullut myös yhä tärkeämpi poliittisen päätöksenteon sektori, kuten Suomen torjuma EU:n komission valmistelema ennallistamisasetus osoittaa, oli mielenkiintoista huomata Yhdysvaltain tiedeakatemian julkaisusarjassa ilmestynyt tutkimusraportti. 

Siinä oli mallinnettu metapopulaatioiden elinvoimaisuuden ylläpitämistä pirstoutuneissa maisemissa luomalla aiempaa monimutkaisempia eli realistisempia sekä myös yksinkertaisia maisemarakenteita. Ensin mainitut heijastavat pirstoutumista jälkimmäisiä realistisemmin. Tulokset osoittivat, etteivät aiemmista - siis yksinkertaisista - malleista saadut tulokset ole välttämättä yleistettävissä. 

Näin siksi, että sellaiset realistisemmin pirstoutuneissa maisemissa syntyvät dynaamiset ilmiöt ovat usein ristiriidassa yksinkertaisempien mallien tuottamien johtopäätösten kanssa. Näin uusi tutkimustyö syö pohjaa perinteiseltä metapopulaatioteoria-ajattelulta - ja samalla sen käytännön sovellukselta eli luonnonsuojeluajattelulta. 

Nähtäväksi jää, miten tässä esittelemäni tutkimus saa tilaa suomalaisissa valtamedioissa. Tai miten vaikuttaa esimerkiksi EU:n ennallistamisasetuksen jatkokehittelyyn. Vai jääkö se medioiden julkaisukynnyksen alapuolelle eikä siten vaikuta esimerkiksi suomalaiseen luonnnonsuojelukeskusteluun millään tavalla? 

Koska epäilen vahvasti tässä käsittelemäni tutkimuksen jäävän julkisuudelta pimentoon, päätin tässä kirjoituksessani nostaa asian nähtäväksi myös suomeksi, jotta joku asiasta mahdollisesti kiinnostunut - tätä blogia lukeva - journalisti, poliitikko tai muu vaikuttaja saisi sen tietoonsa. Ja voisi halutessaan lukea sen itse (julkaisu on avoin luettavaksi) sekä hyödyntää sen tuloksia omassa toiminnassaan.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Luonnonsuojelijoiden suurtyön hyödyntämisestä
Diversiteettikeskusten kestävyys
Miksi media vaikenee tieteen menestyjistä?

Veronika Honkasalon harhautus meni metsään

Suuresti kunnioitettu valtiopäivähenkilö - kuten kansanedustajista kuuluu kirjoittaa - Veronika Honkasalo (vas) kirjoitti eilen sosiaalisessa mediassa, että "Olen istunut vuoden maa- ja metsätalousvaliokunnassa. Ehdoton enemmistö valiokunnasta elää kuin ilmastonmuutosta ja luontokatoa ei olisi olemassa. Identiteettipoliittisesti tärkeintä on puolustaa taloudellisia etuja, elinkeinovapautta ja metsästystä ja roikkua vanhassa."

Sekä edelleen samassa ketjussa, että "Moni metsänomistaja itse asiassa haluaisi suojella metsää enemmän. Tässä suhteessa on hyvin ristiriitaista, että hallitus leikkaa tuntuvasti myös vapaaehtoisesta suojelusta, vaikka vannoo sen nimeen."

Jälkimmäisen luettuani jäin ihmettelemään - samoin kuin varmasti monet muutkin - että mikähän sen metsänsuojelun sitten mahtaa estää siihen halukkailta. Minun tietääkseni ei mikään. 

Sen sijaan on selvää, että valtion talous on pitkälti velkavetoinen, koska hallitus joutuu kattamaan ensi vuoden menoista peräti 11,5 miljardia euroa lainalla. Se on 13 prosenttia koko potista. 

Kun vielä huomioidaan, että valtion kukkaronnyörejä joudutaan avaamaan kovin monenlaisiin tarpeisiin terveydenhuollosta työttömien tukemiseen ja nuorten koulutuksesta sukupuolineutraaleihin julkisiin tiloihin. Siten saattaa hyvinkin olla niin, että metsiensä mahdollisesta suojelusta rahallisia korvauksia haluavia maanomistajia on enemmän kuin käytettävissä olevat rahavarat sallivat tyydyttää.

Niinpä Honkasalonkin voisi kuvitella ymmärtävän, ettei hallitus ole suinkaan leikkaamassa vapaaehtoisesta metsänsuojelusta. Sen sijaan Suomen valtiolla ei juuri nyt ole varaa maksaa kaikille niille, jotka haluaisivat rauhoittaa metsänsä korkeasta rahallisesta korvauksesta. 

Siten metsien suojelutoimien rahoituksessa joudutaan tekemään valintoja. Eli käyttämään siihen liikenevät rahat tarjolla olevista kohteista arvokkaimpien suojeluun. 

Arvoisan kansanedustajan ongelma lieneekin siitä, ettei poliittisessa vasemmistossa ole ollut tapana ajatella rahan riittämistä tai valtiontalouden kestävyyttä? Tämän osoitti esimerkiksi Sanna Marinin (sd) johtama punavihreä hallitus, joka luuli valtakaudellaan, että rahaa kyllä riittää eikä velkojakaan tarvitse maksaa koskaan takaisin. 

* * *

Huomasin muuten eilen toisenkin mielenkiintoisen sosiaalisen median viestiketjun. Sen ensimmäisessä viestissä ehdotettiin - mahdollisesti kieli poskessa tai vakavalla naamalla, tiedä häntä - että "Suomelle olisi parasta jos Matias Mäkynen olisi pääministerinä ja Saramo Valtionvarainministeri". 

Lisäksi samasta ketjusta löytyi myös jatkoa ministerilistalle - mukaan luettuna Veronika Honkasalo. Sen nähtyään ketjun aloittaja vakuutti, että "Tuolla jengillä ei voi epäonnistua".

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Veronika Honkasalo terroristien asialla
Veronika Honkasalolle demokratia on verovarojen lennättämistä taivaan tuuliin
Veronika Honkasalo ei vain ymmärrä

Metsien hyödyntämistä ja älyllistä epärehellisyyttä

Metsien hyödyntäminen tuottaa Suomelle nykyisin noin 16 prosenttia vientituloista ja työllistää yli 80 000 ihmistä. Lisäksi se tuottaa vuosittain lähes neljän miljardin euron verokertymän ja teollisuuden metsäpohjaisista tuotteista syntyy yli 16 miljoonan hiilidioksiditonnin globaali ilmastohyöty.

Tästä laajamittaisesta metsien hyödyntämisestä huolimatta Suomi pärjää erinomaisesti kansainvälisissä ympäristön tilaa vertailevissa tutkimuksissa. Esimerkiksi Environmental Performance Indexin mukaan olemme aivan maailman kärjessä. 

Edellä esittämistäni metsien käytön hyödyistä ja luontomme erinomaisesta tilasta huolimatta - tai ehkä juuri siksi - Suomessa on viime vuosina käyty kovaa metsäkeskustelua. Siihen on liittynyt monenlaisia argumentteja sekä ilmastonmuutokseen että luonnon monimuotoisuuteen perustuen. 

Lähtökohtaisesti vastakkain on kaksi puolta, joista yksi (esimerkki) haluaisi suurimpina toimenpiteinä paljon lisää suojelualueita sekä avohakkuista luopumista talousmetsien hoitamisessa eli niin sanottua jatkuvapeitteistä metsänhoitoa. Heidän mukaansa metsähakkuiden vuotuisia kuutiomääriä tulisi pienentää ja sen sijaan kohottaa niistä saatavaa arvonlisää, jotta taloudellinen tuotto säilyisi entisellään. 

Toinen osapuoli (esimerkki) taas kannattaa talousmetsissä tasaikäistä metsänhoitoa, jossa puut kasvatetaan samanikäisinä taimesta korjuuikään, minkä jälkeen metsät uudistetaan avo- eli uudistushakkuun kautta. Monimuotoisuuden suojelussa tämä osapuoli korostaa täysrauhoituksen sijaan talousmetsissä tehtäviä monenlaisia toimia kuten säästöpuiden jättämistä hakkuiden yhteydessä. 

Tälläkään osapuolella ei liene mitään metsien arvonlisän nostamista vastaan, mutta sen tavoitteena lienee pikemminkin metsistä saatavien tuottojen kasvattaminen kuin metsämaan vajaakäytön lisääminen. Toisin kuin kiistan ensin mainitsemallani osapuolella, tehdään tällä puolella myös tutkimusta ja investointeja arvonlisän kasvattamiseksi.

Metsän talouskäyttöä kannattavien näkemyksen mukaan hakkuiden pienentämisellä olisi laajat negatiiviset vaikutukset, koska hakkuut lisääntyisivät muualla maailmassa - ja etenkin Suomea vähemmän vastuullista metsäpolitiikkaa harjoittavissa valtioissa. Lisäksi he korostavat sitä, että jo nyt tehtävien monimuotoisuustoimien vaikutukset nähdään vasta viiveellä ja huomauttavat, että metsien hyötykäyttö vähentää fossiilisien energian käyttöä. 

Molempien osapuolien takana on tutkijoita. Karkeasti ottaen leirit jakaantuvat tieteenaloittain siten, että edellä ensin mainitsemaani osapuolta tukevat ekologit ja jälkimmäistä taas metsäntutkijat, mutta molempien tieteenalojen edustajia on mukana myös vastakkaisissa leireissä. En ryhdy tässä ratkomaan tätä kiistaa, vaan panen tyytyväisenä merkille sen, että keskustelu metsien käytöstä on joka tapauksessa suhteellisen sivistynyttä. 

Ehkäpä juuri siksi Suomi päätti kaataa Euroopan Unionin suunnitteleman ennallistamisasetuksen. Syynä siihen ei sinänsä ollut ympäristön- ja luonnonsuojelun vastaisuus, vaan asetuksen sisältämät maallemme kohtuuttomattomat kustannukset sekä sen sisältämä logiikka, joka olisi käytännössä johtanut ympäristönsä hoidon hyvin hoitaneiden maiden - kuten Suomen - rankaisemiseen hyvin tehdystä työstä.

Toivoa sopii, että Suomi huolehtii jatkossakin siitä, että EU:ssa tehdään kaikkien osapuolten kannalta kohtuullisia ja tosiasioihin perustuvia päätöksiä. Tähän lienee jatkossa erinomaiset mahdollisuudet, mikäli tulevaan komissioon valitaan asiallisia henkilöitä, joilla ei ole samankaltaisia kytköksiä erilaisiin äärimmäisiin aktivisti- tai edunvalvontajärjestöihin kuin edellisen komission Frans Timmermansilla oli Greenpeaceen. 

* * *

Kun kerran ympäristöstä kirjoitin, niin en malta olla lopuksi kommentoimatta Helsingin sanomien uutista siitä, kuinka Botswanassa on reagoitu Saksan ympäristöministeriön ehdotukseen rajoittaa metsästysmuistojen tuomista maahan. Afrikkalaiset nimittäin ehdottivat, että he lahjoittaisivat 20 000 norsua saksalaisille, koska näille ei ole tilaa kotimaassaan. 

Tapaus maalaa kiusallisen kuvan eurooppalaisista ympäristönsuojelijoista. Heistä kun on ilmeisesti vastenmielistä, että joku menee ampumaan eläimen ainoastaan siksi, että saisi siitä muiston seinälleen. 

Ja nyt he siis vaativat siitä syystä kehitysmaalaisia pidättäytymään hyödyntämästä yli äyräidensä kasvanutta luonnonvaraansa. Tämä jos joku on älyllistä epärehellisyyttä.

 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tekninen muutos halpuutti Suomen hiilimaksuja 80 prosentilla
Kaj Mykkänen, Li Andersson ja vihervasemmistolainen logiikka
Suomalaisten metsien tehokasta hyödyntämistä on syytä jatkaa

 

Luonnonsuojelijoiden suurtyön hyödyntämisestä

Joukko luonnonsuojelijoita on ilmoittanut luonnonmetsätyöryhmän keränneen tietoja suojelemattomien vanhojen ja luonnontilaisten metsien määrästä ja sijainnista sekä vaatinut näiden alueiden välitöntä suojelemista. Heidän mukaansa vanhojen metsien suojelu on ensimmäinen askel pysäyttää luontokato Suomessa.

Ensin täytyy todeta, että tietojen kerääminen vanhoista ja luonnontilaisista metsistä on ollut hieno ja vaativa työ, jota valtioneuvoston kannattaa hyödyntää omissa suojelupäätöksissään. Ja toiseksi, ettei metsämaiden luonnonsuojelu välttämättä edisty parhaiten suojelemalla tällä hetkellä vanhimmat tai luonnontilaisimmat metsät - joita on eniten maamme jo muutenkin kattavasti suojelun piirissä olevassa Pohjois-Suomessa. 

Näin siksi, että pitkällä aikavälillä kohteen tämänhetkistä tilaa tärkeämpi tekijä eliökunnan biodiversiteetin ylläpitämisessä on koko suojeluverkoston rakenne. Oleellista siinä on erityisesti se, että suojelualueet kattavat mahdollisimman monipuolisesti kaikenlaisia elinympäristöjä ja eliölajeilla on mahdollisimman hyvät edellytykset siirtyä verkoston sisällä. 

Toisistaan erillään olevan vanhan metsän pläntit eivät kuitenkaan palvele tätä tarkoitusta. Ja siksi suojelupäätöksissä kannattaa toki hyödyntää nyt kerättyä tietoa, mutta valikoiden sen pohjalta suojelukohteita, jotka palvelevat parhaiten kokonaisuutta. 

Sekä huolehtia siitä, että niissä oleskelevilla eliöillä on käytettävissään toimivia ekologisia käytäviä, joiden kautta ne voivat siirtyä muihin osiin maamme luonnonsuojelualueiden verkostoa. Tähän kelpaa nykyiseltä suojeluarvoltaan vähäisempikin metsä, koska se ajan myötä muuttuu joka tapauksessa vanhaksi luonnontilaiseksi metsäksi. 

* * *

Huomasin jokin aika sitten mielenkiintoisen tutkimuksen, jossa oli kartoitettu maailman nykyisten suojelualueiden merkitystä nelijalkaisten selkärankaisten monimuotoisuudelle. Sen mukaan maapallon maapinta-alasta ja sisävesistä on suojeltu lähes seitsemäntoista prosenttia ja valtameristäkin kahdeksan prosenttia.

Tutkimuksessa oli hyödynnetty kahta laajaa tietoaineistoa, jotka kattoivat yhteensä 2 239 maalla elävää selkärankaispopulaatiota. Tulosten mukaan suojelualueilla sammakkoeläinten ja lintujen monimuotoisuuden heikkeneminen oli hidastanut tilastollisesti merkitsevästi verrattuna suojelemattomiin alueisiin. Sen sijaan matelijoilla ja nisäkkäillä hidastuminen oli selvästi vähäisempää eikä tilastollisesti merkitsevää.

Siten näyttää selvältä, että ainakin sammakkoeläinten ja lintujen monimuotoisuutta voidaan turvata perustamalla suojelualueita. Sen sijaan saman vaikutuksen puuttuminen nisäkkäiden ja matelijoiden kohdalla herättää kysymyksiä siitä, onko laajojen suojelualueiden perustaminen sittenkään paras keino niiden olemassaolon turvaamiseksi. Eli kannattaisiko nisäkkäiden ja matelijoiden elonkirjon säilyttämiseksi hyödyntää muunlaisia keinoja. 

Nähtäväksi jää myös se, millä tavalla muut kuin selkärankaisen eliöt hyötyvät suojelualueista. Meillä Suomessahan tässä suhteessa ovat selkärankaisten lisäksi usein esillä erityisesti hyönteiset ja sienet, joiden monimuotoisuus lienee huomattavasti suurempaa kuin selkärankaisten. 

* * *

Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että Suomessa metsänomistajat tekevät nykyisin omalla kustannuksellaan monenlaisia toimia luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi. He esimerkiksi jättävät säästöpuuryhmiä ja riistatiheikköjä eliöiden hyödynnettäväksi. Ja hakkuiden yhteydessä jättävät kaatuneet puut metsäänsä lisäämään lahon maapuun määrää. 

Tämä työ on myös tuloksellista, sillä jopa WWF:n mukaan talousmetsissä monimuotoisuutta ylläpitävien tekijöiden määrä on lisääntynyt ja metsälajien uhanalaistumisen kasvu hidastunut. Koska sekä julkinen sektori että vapaaehtoiset metsänomistajat jatkavat suojelutoimiaan myös tulevaisuudessa, on todennäköistä että metsälajien monimuotoisuuden köyhtyminen loppuu Suomessa jo suhteellisen pian. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Luonnonsuojelijat tieteen kimpussa
Ylämaan koirasusivalitukset lisäävät ammuttavien susien määrää
30 prosenttia maapallon pinta-alasta suojellaan

Luonnonsuojelijat tieteen kimpussa

Arvoisa lukijani muistanee sen, kuinka luonnonsuojeluaktivistit halusivat suojella Uudenmaan Lapinjärvellä sijaitsevat tutkimusmetsät käytöltä. Näin siitä huolimatta, että osa näistä metsistä on jo nyt suojelukäytössä - nimittäin metsäpuiden geneettisen monimuotoisuuden suojelun. 

Metsissä tehdään myös monenlaista muuta metsäntutkimusta, joka on myös syynä sille, että metsät ovat poikkeuksellisen monimuotoisia verrattuna tavallisiin talousmetsiin. Tästä huolimatta ainakin itseäni on mietityttänyt tässä asiassa se, että eivätkö luonnonsuojelijat ymmärrä, että näin tulee olemaan myös jatkossa, vai ovatko he vain tutkimusvastaisia.

Tähän asiaan jonkinlaista selvyyttä toi tämä aamun Helsingin sanomien artikkeli, jossa kerrottiin kaupunkiekologista, joka - vähemmän yllättävästi - vastusti kaupungin päätöstä sijoittaa jäähalli pieneen metsälämpäreeseen Myllypuron kaupunginosassa. Paikka on sikäli tähän tarkoitukseen sopiva, että se rajautuu vieressä olevaan liikuntapuistoon.

Suojeluekologi kuitenkin katsoi, että kyseinen metsikkö on erittäin arvokas suojelukohde, vaikka sen pituus on vain parisataa metriä ja toisella puolella on avoin kenttä. Lisäksi metsikön vieressä on yksi maan eniten liikennöidyistä väylistä eli Kehä I. 

Niinpä ekologi vihjaisikin, että tämän metsikön sijaan uusi jäähalli pitäisi sijoittaa pellolle. Tosin niistäkin hän totesi, että "toki esimerkiksi Viikin koepeltojen linnusto on arvokasta" - siis vihjaisi, että jäähalli voitaisiin kenties sijoittaa tuolle tutkimukseen varatulle maaperälle.

Itseäni tässä hämmästyttää se, ettei luonnonsuojelupiireissä tunnuta ymmärrettävän lainkaan maa- ja metsätieteiden tarvitsevan tiedonkeruuta varten koepaikkoja, vaan on lähdetty niiden valtaamiseen luonnonsuojelun nimissä. Muutenhan jouduttaisiin luottamaan pelkään mallinnukseen ilman empiiristä sidosta todellisuuteen. 

Tätä kirjoittaessa tuli vielä mieleen kolmaskin samaan suuntaan viittaava äskettäinen tapaus. Se koski luonnonsuojelijoiden onnistunutta kaappausta muuttaa niin sanotun jatkuvan kasvatuksen Rautavaaralla sijaitseva varsin tuore seuranta-ala suojelumetsäksi. Tämän seurauksena jatkossa saadaan aiottua vähemmän tutkimustietoa juuri sellaisesta metsänhoidosta, jota ympäristöihmiset haluaisivat lisätä Suomessa.

Luonnonsuojelijoiden tutkimuskielteisyytenä näyttäytyvä toiminta ei siten näyttäisi olevan sattumaa, vaan erittäin määrätietoista toimintaa. Valitettavasti sen motiiveja on vaikea ymmärtää - ellei kyse sitten ole yksinkertaisesti siitä, että he ovat todenneet yliopistojen ja tutkimuslaitosten olevan taloustoimintaa harjoittaviin tahoihin verrattuna avuttomia vastustajia - ja tarjoavan suojelijoiden hattuihin helppoja voitonsulkia, joilla päteä omissa piireissään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylämaan koirasusivalitukset lisäävät ammuttavien susien määrää
Virheellistä argumentointia
Vihreä metsäpolitiikka menee metsään

Ylämaan koirasusivalitukset lisäävät ammuttavien susien määrää

Luontojärjestöillä on tapana asettua kaikenlaisia asioita vastaan. Tunnetuinta lienee metsähakkuiden vastustaminen, mutta osaavat ne muutakin. 

Yksi tavallisista toimista on suurpetojen metsästysluvista valitusten tekeminen. Näin kävi myös Etelä-Karjalan Ylämaan koirasusilauman harventamisen kanssa: Suomen luonnonsuojeluliiton Etelä-Karjalan piiri valitti aiemmin talvella myönnetystä luvasta ilmeisesti siksi, että se perustui viime talven DNA-tuloksiin.

Kun myöhemmin sitten paljastui, että laumassa oli peräti neljä koirasutta, ymmärsi luonnonsuojeluliittokin, että nyt tuli munattua ja veti valituksensa pois. Valitettavasti vain jokin toinenkin järjestö (ilmeisesti luonnonsuojeluyhdistys Tapiola-Karelia ry) on valittanut asiasta, joten luonnonsuojeluliiton mielenmuutoksella ei ole seurauksia. 

Ei edes siksi - kuten luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja totesi - että "koirasusien leviäminen muihin laumoihin vaarantaisi Ylämaan laumaa paljon suuremman määrän susia". Ja WWF:n ohjelmajohtaja oli samoilla linjoilla todetessaan, että "koirasusi on laissa määritelty haitalliseksi vieraslajiksi, jonka poisto vaatii välittömiä toimia. Siksi tarvitsemme koirasusille lainsäädäntöön omat pykälät".

Nähtäväksi siis jää, kuinka koirasusien käy. Selvää lienee kuitenkin, että ne tullaan hävittämään ennemmin tai myöhemmin - ja että mitä pidempään valituskierre jatkuu, sitä enemmän joudutaan ampumaan myös geneettisesti puhtaita susia. 

Tapaus ei tietenkään ole kovin merkittävä koko Suomen kannalta, mutta osoittaa jälleen kerran sen, kuinka tavallisten ihmisten oikeusturvan takia säädettyä valitusoikeutta erilaisiin hallinnollisiin päätöksiin voidaan käyttää väärin. Ratkaisun löytäminen on kuitenkin hankalaa, sillä oikeusistuimet ovat ruuhkautuneet - paljolti vielä koirasusitapaustakin turhanpäiväisempien valitusten seurauksena. 

Asian korjaaminen on kuitenkin hankalaa, koska valitusoikeus on joka tapauksessa oleellinen osa oikeudenmukaista yhteiskuntaa, jota ilman eriasteisten hallintoelimien mielivalta paisuisi kestämättömäksi. Toivottavaa kuitenkin olisi, ettei oikeutta väärinkäytettäisi erilaisten vähäistä kannatusta nauttivien poliittisluonteisten tavoitteiden ajamiseksi, kuten Ylämaan koirasusien tapauksessa on valitettavasti käynyt.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Ympäristöjärjestöille veto-oikeus?
Susi on hyötyeläin
Susisopu

Terästehdas, hömötiainen ja Rydman

Vihreä siirtymä sai eilen julkisuudessa melkoisen nosteen, kun norjalaisyhtiö ilmoitti aikeestaan perustaa Inkooseen vihreän terästehtaan. Siis sellaisen, joka ei käytä lainkaan fossiilista energiaa, vaan puhtaasti tuotettua vetyä - joka niin ikään tuotettaisiin Suomessa.  

Jos hanke toteutuu, olisi se tietenkin todella iso ja positiivinen asia Suomelle. Vielä ei kuitenkaan kannata nuolaista, sillä mainitulla yhtiöllä ei toistaiseksi ole lainkaan omaa tuotantoa eikä liikevaihtoa - saati rahaa - eikä edes osaamista vety- ja terästehtaiden rakentamiseen.

Nähtäväksi siis jää, onnistuuko norjalaisyhtiö aikomuksessaan vai paljastuuko se aikanaan jonkinlaiseksi vedätykseksi. Tässä vaiheessa kuitenkin vallitsee melkoinen optimismi: poliitikoistamme ainakin Maria Ohisalo (vihr), Annika Saarikkko (kepu), Mika Lintilä (kepu), Timo Harakka (sd), Atte Harjanne (vihr), Anders Adlercreutz (ruots), Arto Satonen (kok), Kai Mykkänen (kok) ja Sanni Grahn-Laasonen (kok) sekä muista toimijoista Elinkeinoelämän keskusliiton pääekonomisti Penna Urrila ja Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen ovat asiasta innoissaan. 

On siis syytä toivottaa hankkeelle hyvää onnea ja menestystä. Sekä kaiken varalta varoittaa suomalaisia päättäjiä sinisilmäisyydestä hankkeeseen mahdollisesti pyydettävän julkisen tuen suhteen. 

* * *

Meille on jo jokin aika sitten kerrottu tutkimuksen osoittaneen, että suomalainen metsätalous on ajanut aiemmin erittäin yleisen hömötiaisen erittäin uhanalaiseksi. Tänä aamuna saimme sitten harvinaista herkkua mielipidekirjoituksesta, jossa saksalaisnimen omaava dosenttismies kyseenalaisti väitteen tutkimuksesta löytämillään puutteilla. 

Dosentin ala ei kuitenkaan ole lintutiede eikä edes mitään sinne päin viittaavaa. Siksi päätin katsoa Google-haun avulla, minkälaisella taustalla hän otti kantaa hömötiaiseen. 

Selvisi, että samanniminen henkilö on ainakin kirjoittanut kirjan valkoselkätikasta - siis toisesta uhanalaisesta linnusta. Sekä kritisoinut maamme suurta hirvieläinkantaa metsien monimuotoisuuden tuhoamisesta. Kyseessä näyttäisi siten olevan oikea lintumies ja luonnonsuojelija. 

Saapa siis nähdä, minkälaisen vastauksen linnuista ja ympäristön monimuotoisuudesta kiinnostunut dosentti tulee aikanaan saamaan. Ettei vain maamme luonnonsuojelijoiden välille olisi syntymässä eripuraisia kuppikuntia?

* *  *

Lopuksi täysin vihreään siirtymään tai ympäristönsjuolejuun liittymätön tunnustus siitä, että olin väärässä. Ex-kokoomuslainen Wille Rydman ei nimittäin valinnut uudeksi puolueekseen Liike Nytiä, vaan Riikka Purran Perussuomalaiset. 

Rydmanin uuden viiteryhmän puheenjohtaja totesi siirtymisen jälkeen puolueen kannalta oleellisen: se "oli tietenkin muutaman viikon takainen syyttämättäjättämispäätös. On oleellista, että henkilö ei ole syyllistynyt rikokseen."

Nähtäväksi jää, miten Rydmanin siirtyminen vaikuttaa asiaan liittyvien puolueiden kannatukseen - eli kuinka moni äänestäjä siirtää kannatuksensa Kokoomukselta Perussuomalaisille. Mielenkiintoista on myös nähdä, kuinka siirtyminen vaikuttaa eräiden muiden kokoomuslaisten tulevaisuuteen: tunteeko esimerkiksi poliittisesti nyt siirtynyttä kansanedustajaa lähellä oleva Atte Kaleva kiinnostusta seurata kollegaansa Riikan siipien suojaan?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Minne vie Wille Rydmanin tie?
Robottihaukasta ratkaisu hanhiongelmaan
Tavoitteena sähköinen yhteiskunta

30 prosenttia maapallon pinta-alasta suojellaan

Montrealin COP-15-luontokatokokous pääsi kuin pääsikin sopimukseen. Sen mukaan valtiot sitoutuivat suojelemaan 30 prosenttia planeetan maa- ja vesialueista vuoteen 2030 mennessä. Tämän saavuttaakseen niiden tulee mobilisoida vuoteen 2030 mennessä vähintään 200 miljardia dollaria vuodessa kotimaan ja kansainvälistä biologiseen monimuotoisuuteen liittyvää rahoitusta kaikista mahdollisista lähteistä – olivat ne sitten julkisia tai

yksityisiä. 

Lisäksi rikkaiden maiden tulee asiaa edistääkseen nostaa vuosittaisen tukensa kehittyville maille 30 miljardiin dollariin. Nähtäväksi jää, riittääkö tämä siihen, että kehitysmaat saavat ruokituksi pupujussimaisesti lisääntyvän väestönsä ilman, että se valtaa maata ympäristön monimuotoisuuden ylläpitämiseltä - sopimuksessa ei nimittäin puhuttu mitään väestänkasvun hillitsemisestä näillä globaalin biodiversiteetin kannalta maapallon tärkeimmillä alueilla. 

Ei siis ihme, että sopimuksen hyväksymisen yksimielisestä hyväksymisestä huolimatta Kamerun syytti puheenjohtajamaa Kiinaa pakotetusta kädenpuristuksesta kehyksen hyväksymisessä. Tämän pakottamisen keinoista en ole nähnyt kirjoitettavan, mutta kyse lienee sen talousruuvin käyttämisestä, jota Kiina on jo pitkään rakentanut mustassa Afrikassa. 

* * *

Meidän suomalaisten kannalta tämän sopimuksen suhteen on positiivista se, että elinkeinoelämämme on ilmaissut olevansa tyytyväinen sen syntymiseen. Ja mikä ehkä vieläkin merkittävämpää: tyytyväisyytensä on ilmaissut myös professori Janne Kotiaho, joka on tullut tunnetuksi ...hmmmhh... melko fanaattisista ulostuloistaan ympäristöasioissa.

Hänen mukaansa "kyllähän tämä on hyvä sopimus. Siinä on numeerisia tavoitteita ja kunnianhimoa. Hyvä maailmanlaajuinen sopimus."

Kaiken kaikkiaan nyt tehty sopimus raamittaa jatkossa pitkälle sitä, kuinka ihmiskunta tulee hyödyntämään ympäristöä. 30 prosentin suojeluvelvoitehan ei tarkoita täyssuojelua, vaan siitä suurin osa liittyy pikemminkin jonkinasteisiin rajoitteisiin luonnonvarojen käytössä.

Esimerkiksi Suomen metsistä oli tämän vuoden alussa suojeltu noin 13 prosenttia, joista suurin osa oli täysin metsätalouden ulkopuolella. Niinpä Montrealin sopimuksen vaatima suomalaismetsien suojelutavoite lisää lähinnä käytöltään jonkinasteisesti rajattujen alueiden lisäämistä maassamme. 

Siten saavutettu sopimus ei todennäköisesti vaikuta kovinkaan merkittävästi esimerkiksi metsätaloutemme toimintaedellytyksiin. Ja tämä lienee myös syy siihen, ettei maamme elinkeinoelämä ryhtynyt vastustamaan saavutettua sopimusta.

* * *

Oli myös mielenkiintoista huomata, että lehdistömme näyttäisi olevan tyytyväinen saavutettuun sopimukseen. Siitä kertoi myös se, että jo tänä aamuna Helsingin sanomat siirsi katseensa jälleen ilmastokysymyksiin eli hiilinieluihin - jotka olivat painuneet hiukan taaemmalle viimeisen vuoden aikana. 

Tämän se teki pääkirjoituksessaan, jossa vaadittiin hakkuiden rajaamista nykyistä pienemmiksi, koska metsiemme hiilinielu on viime vuosina pienentynyt muutamalla prosentilla. Syiksi siihen on löydetty pohjoisten mäntymetsien ikääntymisen seurauksena vähäisempi kasvu sekä ilmeisesti myös metsänhoidossa tehdyt virheet. 

Jälkimmäisen ongelman pitäisi ainakin maalaisjärjellä ajateltuna olla helposti korjattavissa, mutta tuon ikääntymisongelman ratkaisuksi ei oikein käy pääkirjoittajan vaatima hakkuiden vähentäminen. Sen kautta voidaan toki hetkellisesti lisätä metsien hiilinieluja, mutta samalla vuosi vuodelta ikääntyvien puiden kasvu vähenee ajan myötä yhä enemmän. 

Päinvastoin, pitkällä aikavälillä ratkaisu hiilinieluihin saattaisi löytyä pikemminkin hakkuiden lisäämisestä ja niissä kertyvän puutavaran käytöstä pitkäikäisiin kohteisiin. Näin hiilivarastomme kasvaisivat, mutta myös hiilinielut pysyisivät korkeina. Lisäksi saavutettaisiin se hyöty, ettei hyönteistuhoille alttiiden yli-ikäisten metsien määrä kasvaisi hallitsemattoman suureksi eikä sen seurauksena syntyvän hiilinielujen äkillisen romahtamisen riski kasvaisi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Montrealin luontokokous, yritykset ja väestönkasvu
YK:n mukaan yli miljoona kasvi- ja eläinlajia on vaarassa kuolla sukupuuttoon
Ympäristöväki asettaa monimuotoisuuden suojelun ilmastonmuutoksen torjunnan edelle

Montrealin luontokokous, yritykset ja väestönkasvu

Ylen uutisen mukaan yritykset ovat Montrealissa parhaillaan käynnissä olevassa YK:n luontokokouksessa läsnä isommin kuin koskaan. Ne toivovat valtioilta vahvaa sitoumusta luontokadon pysäyttämiseksi ja selkeitä, mitattavia tavoitteita.

Tähän asiaan tarttui maamme tunnetuimpiin sosialististen luontoratkaisujen ajajiin kuuluva professori Janne Kotiaho. Hän unelmoi, että "jos kirjanpito luontohaitoista lähtee liikkeelle, niin sen perusteella voidaan vapaaehtoisin toimin tehdä tai harkita aiheuttaja maksaa -periaatteen laajamittaista käyttöönottoa tai verotusta luontohaittojen perusteella".

Itse kuitenkin epäilen, että yritysmaailmassa kaivataan lisäverojen sijaan pikemminkin luotettavia tietoja, joilla ne voisivat suunnata luontokadon torjuntaan liittyvät toimenpiteensä mahdollisimman kustannustehokkaasti. Ja samalla toteuttaa ne omaa toimintaansa tukevasti.  

Tähän viittasi nähdäkseni Elinkeinoelämän keskusliiton edustaja, jonka mukaan "kaikkien yritysten pitäisi päästä yli ajan tekemään toimenpiteitä luontokadon hidastamiseksi. Nyt tarvitaan sitä, että edelläkävijät viitoittavat polkua, mutta jotta vaikutuksia saadaan isossa mittakaavassa aikaiseksi, niin kaikkien yritysten täytyy liittyä joukkoon. Siitä tulee pidemmällä aikajänteellä odotusarvo yritysten omalle toiminnalle."

* * *

Kuten olen aiemmin todennut, voidaan luontokato-ongelmaa tutkimusten mukaan hoitaa parhaiten päiväntasaajaa lähellä olevilla seuduilla. Siis juuri siellä, missä luontokadon taustalla on nopeasti kasvava väestö, joka raivaa maata sekä oman ravintonsa tuottamiseksi että hankkiakseen tuloja myymällä ruokaa. 

Tästä ei pitäisi enää nykyisin olla kenellekään mitään epäselvyyttä. Valitettavasti asia ei kuitenkaan ole näin. 

Sen osoittivat jälleen kerran akateemisesti koulutetut mielipidekirjoittajat, joiden mukaan "luontokadosta puhuttaessa väestönkasvu nousee edelleen helposti keskusteluun. Kuitenkin Kansainvälisen luontopaneelin IPBES:n selvityksen (2019) mukaan olennaisempia taustatekijöitä luontokadolle ovat varakkaiden maiden kulutustottumukset ja globaalin talouden rakenteet."

Heidän ja IPBES-panelistien looginen virhe liittyy siihen, että vaikka kehitysmaiden vienti sinänsä perustuukin rikkaista maista tulevaan kysyntään, johtuu sen tyydyttäminen köyhistä maista peräisin olevalla tuonnilla siitä, että tuotantokustannukset ovat kehitysmaissa väestöräjähdyksen tuottaman runsaan halpatyövoimareservin takia alhaisemmat kuin ne olisivat länsimaissa tuotettuina. Ellei näin olisi, siirtyisi tuotanto normaalien markkinatalouden lainalaisuuksien ohjaamana länsimaihin. 

* * *

Ylen luontokatouutisessa pisti silmääni myös kohta, jossa kerrottiin kymmenien kehitysmaiden kävelleen jo kertaalleen ulos neuvoteltaessa luonnonsuojelun rahoituksesta. Näin siksi, että ne haluaisivat länsimailta vuosittain noin 700 miljardia dollaria tähän mennessä tarjottua enemmän sitoutuakseen luontonsa suojeluun.

En tiedä millä perusteella kehitysmaat ovat päätyneet kyseiseen summaan. Se voi tietenkin olla vain gepardihattujen vaatimus oman ja kavereidensa elintason kohottamiseksi, mutta toisaalta se saattaisi ainakin periaatteessa viitata myös siihen taloudelliseen hyötyyn, joka jäisi näiltä mailta saamatta, mikäli niiden luontokatoa aiheuttava vienti rikkaisiin valtioihin supistuisi kokouksessa ehdotetulla tavalla. 

Nähtäväksi siis jää minkälaisiin velvoitteisiin Montrealin kokous lopulta päätyy. Varmaa on kuitenkin se, ettei biodiversiteettiongelma poistu ennen kuin luontonsa monimuotoisuuden suhteen suurimmassa riskissä olevien - päiväntasaajan lähellä sijaitsevien - maiden väestöräjähdys saada pysähtymään. 

Valitettavasti en ole havainnut, että ranskankielisen Kanadan suurimmassa kaupungissa olisi tehty siihen liittyviä päätöksiä. Tai ainakaan, että sellaisista olisi uutisoitu Suomessa.

 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Luomutuotantoon siirtyminen johti nälänhätään ja valuuttatulojen loppumiseen
Hallitus päätti nostaa valtionvelan 120 000 euroon perhettä kohti
Tutkimus osoitti EU:n ja Suomen ilmasto- ja biodiversiteettisuunnitelmat järjettömiksi

YK:n mukaan yli miljoona kasvi- ja eläinlajia on vaarassa kuolla sukupuuttoon

MTV3 teki eilen jutun otsikolla "´Ajamme lajeja sukupuuttoon 1000-kertaisella vauhdilla´, joukossa tiikeri ja sarvikuono: YK:n luontokokous yrittää sopia luontokadon pysäyttämisestä alle 10 vuodessa". Itse jutussa maalattiin hirvittävä kuva luonnon tuhoutumisesta kertomalla, että YK:n arvion mukaan "yli miljoona kasvi- ja eläinlajia on vaarassa kuolla sukupuuttoon".

Jutussa siteeratun amerikkalaisprofessorin mukaan "kokous on tärkeä, koska suurin peruuttamaton muutos planeetallamme on, että ajamme lajeja sukupuuttoon tuhat kertaa nopeammin kuin ne muuten häviäisivät". Niinpä kokouksessa tavoitellaan sopimusta, jonka mukaan maailman maa-, vesi- ja merialueista pitäisi suojella 30 prosenttia. 

Jutussa annettiin myös toivoa tulevaisuudesta, sillä YK:n kehitysohjelman johtajan näkemys on, että "jos nyt etenemme noissa tavoitteissa, meillä on hieman toivoa siitä, että ehkä tulevina vuosina lopulta saavutamme tilanteen, jossa kahdeksan miljardia ihmistä voi elää maapallolla tuhoamatta elämän perusedellytyksiä."

* * *

En sinänsä lähde kyseenalaistamaan edellä esitettyjä lukuja, mutta huomautan, että jälleen kerran jäi mainitsematta muutama asia. Niistä ensimmäinen liittyy maailman kahdeksaan miljardiin asukkaaseen. 

Tuo lukumäärä - kahdeksan miljardia - tarkoittaa, että maailman nisäkkäiden biomassasta 36 prosenttia on ihmisiä ja tuotantoeläinten sekä lemmikkien määrä on peräti 60 prosenttia. Siten vain neljä perosenttia elää villieläiminä. Nämä ovat kieltämättä hätkähdyttäviä lukuja. 

On siis selvää, ettei nykyiselle ihmismäärälle riittäisi ruokaa, mikäli eläisimme ihanan villissä ja vapaassa luonnossa metsästäjä-keräilijöinä syöden vapaana eläviä kasveja, eläimiä ja raatoja. Ja siksi tarvitsemme maataloutta eli peltoja ja niiden lannoittamiseksi myös eläimiä, jotka voidaan käyttää myös ruuaksi. 

Toinen MTV3:n jutusta unohtunut seikka oli siis eläinten rooli lannoitteiden lähteenä. Se tahtoo unohtua helposti jo siitäkin syystä, että nykyset ihmiset lienevät täysin tietämättömiä siitä, että esimerkiksi pitkien talvien Suomessa lehmiä on suurimman osan historiasta pidetty pikemminkin sonnan kuin maidon tai lihan takia. Maitoahan ne eivät tuottaneet kuin pienen osan vuodesta ollessaan talvet ummessa.

Kolmas MTV3:lta unohtunut seikka on se, että maailman biodiversiteettivaje on ylivoimaisesti suurin päiväntasaajan lähellä olevissa maissa. Samoin luontokadon eteneminen on siellä nopeampaa kuin missään muualla. 

Valitettavasti on niin, ettei Suomen pinta-alan kolmanneksen suojeleminen auta tipan vertaa päiväntasaajan lähellä elävien luontokappaleiden tulevaisuutta. Pikemminkin päinvastoin, mikäli se lisää ruuan tuontia Brasilian tai Indonesian kaltaisista maista. 

* * *

En tahdo tällä kirjoituksellani sanoa, etteikö luontokato olisi todellinen tai ettei sitä pitäisi pysäyttää. Tosiasia kuitenkin on, ettei se tapahdu tosiasioita vääristelemällä tai suorastaan ne unohtamalla, vaan kohdistamalla toimenpiteet niiden mukaisesti sinne, missä hyöty on suurin. 

Enkä tahdo sanoa edes sitä, etteikö olisi tärkeää huolehtia myös suomalaisen luonnon hyvinvoinnista. Ja siksi on oikein, että meilläkin esimerkiksi metsänhoidossa otetaan monimuotoisuuskysymykset huomioon rauhoittamalla arvokkaita kohteita hakkuiden ulkopuolelle sekä jättämällä osa puista öttiäisten nakerrettavaksi. 

On myös syytä ymmärtää, ettei näitä toimenpiteitä ole tehty kovin pitkään, joten niiden kokonaishyödystä ei ole vielä selvää käsitystä. On kuitenkin syytä huomioida, että lajien uhanalaistuminen on hidastunut maamme metsissä, mikä tarkoittanee, että nykyisin tehtävät toimenpiteet ovat osuneet oikeaan. Ja siksi tilanne tulee jatkossa paranemaan jo siitäkin syystä, että esimerkiksi säästöpuiden määrä tulee kasvamaan vuosi vuodelta ja metsänhoitotoimien ulkopuolelle jätetyt puronvarret ja lehdot palautuvat ajan myötä yhä luonnonmukaisemmiksi. 

* * *

Tämän synkän kirjoitukseni lopuksi haluaisin luoda tilkkasen valoa maailman biodiversiteettikriisiin. Kirjoitukseni alussa mainitun tiikerin tilanne ei nimittäin ole aivan mahdoton. Tähän viittaa se, että näiden kissapetojen määrä kasvoi Intiassa vuosien 2014 ja 2019 välillä peräti 30 prosenttia. 

Eikä siinä kaikki. Intian positiivisesta kehityksestä kertovassa jutussa mainittiin myös, että Nepal oli onnistunut kaksinkertaistamaan tiikerikantansa ottamalla nollatoleranssin salametsästykseen. Niinpä näyttää siltä, että tiikerilläkin on vielä tulevaisuus osana maapallon eläimistöä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalainen demokratia toimii sittenkin
Luonnon monimuotoisuuden suojelulle saatiin hintalappu
Tutkimus osoitti EU:n ja Suomen ilmasto- ja biodiversiteettisuunnitelmat järjettömiksi

Suojelutoimien kustannuslaskelmista puuttuu 90 prosenttia

Suomalainen metsätalous on juuri nyt kovassa vedossa ja takoo rahaa omistajilleen, työntekijöilleen, raaka-aineensa tuottajille ja verojen kautta koko yhteiskunnalle. Samaan aikaan Euroopan Unionissa on suunnitteilla kovia vaatimuksia metsiemme siirtämiseksi pois taloudellisen hyödyntämisen piiristä, vaikka niihin liittyvä politiikka on rajattu yksiselitteisesti jäsenmaiden päätettäväksi - taustalla on huoli ilmastonmuutoksesta ja luonnon monimuotoisuudesta.

Yhtenä ongelmana tässä asiassa on se, että metsiin kohdistuvien muutosten hintaa tavataan tarkastella pelkästään käyttämättä jäävien puiden myyntihinnan kautta. Tätä asiaa valaisi Maaseudun tulevaisuuden kolumnisti Hannes Mäntyranta, jonka mukaan "kaadettu puu tuottaa metsän ulkopuolella kansantuotetta kymmenkertaisesti metsään nähden. Tätä ei haluta ottaa huomioon, kun metsiä poistetaan talouskäytöstä. Ei esimerkiksi ekologisissa kompensaatioissa ja hiilikompensaatioissa."

Hänen mukaansa EU:n metsiin liittyvät toimet saadaan tällä tavalla "näyttämään taloudellisesti järkeviltä". Ja siten esimerkiksi maamme "ilmastopaneeli on arvioinut, mitä maksaa, jos metsiin luodaan hiilivarastoja hakkuita vähentämällä. Vähänhän se maksaa, kun teollisuuden luomaa kansantuotetta ei oteta huomioon."

Olen kolumnistin kanssa samaa mieltä siitä, että tehtäessä päätöksiä luonnonvarojen käytön rajoittamisesta, tulisi niissä huomioida koko arvoketjun taloudellinen merkitys. Ja Suomessa näin tulisi tehdä erityisesti metsien kohdalla, koska maamme hyvinvointi perustuu suurelta osin juuri niihin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomessa tarvitaan kokonaisvaltainen laskelma biodiversiteetin kustannuksista
Ville Niinistö haluaa suomalaisille muita tiukempia rajoitteita
Komission metsästrategia

Ympäristöväki asettaa monimuotoisuuden suojelun ilmastonmuutoksen torjunnan edelle

Yle kertoi Suomen saaneen uuden metsästrategian, jossa ilmastoasiat ovat nousseet entistä tärkeämmiksi ja niiden rinnalle on noussut metsien monimuotoisuus. Luulisi, että nämä ovat asioita, jotka tyydyttäisivät myös ja erityisesti ympäristönsuojelijoita. 

Näin ei ilmeisesti kuitenkaan ole, sillä Suomen luonnonsuojeluliiton ympäristöpäällikkö Paloma Hannonen vaikutti jutun mukaan kovin pettyneeltä syntyneeseen ratkaisuun. Tämä koski erityisesti monimuotoisuuden käsittelyä metsästrategiassa.

Tässä nousee valaisevalla tavalla esille luonnonsuojeluväen fanaattisuus - onhan luonnonsuojeluliiton jäsenkunta kuitenkin heidän joukossaan maltillisemmasta päästä. Ja siksi sen voisi kuvitella ymmärtävän metsien monipuolisen merkityksen suomalaisessa yhteiskunnassa niin taloudellisen, sosiaalisen, kulttuurisen kuin ekologisenkin kestävyyden osalta. 

Näin ei kuitenkaan ilmeisesti ole. Siitä toisen esimerkin tarjosi eilisen päivän Helsingin sanomat, jossa samainen Paloma Hannonen kirjoitti erittäin negatiivisesti maamme kaivoslain uudistuksesta. Kirjoituksesta jäi sellainen käsitys, ettei hän pysty hyväksymään edes sitä tosiasiaa, että hiilivapaaseen energiasiirtymään - ja siten ennustetun ilmastonmuutoksen torjuntaan - tarvitaan kaivosteollisuutta. Tai ainakaan hän ei näyttäisi hyväksyvän sen harjoittamista Suomessa. 

Luonnonsuojeluliittoa radikaalimman Greenpeacen maajohtaja puolestaan kirjoitti niin ikään HS:ssä, että hakkuita olisi vähennettävä välittömästi suomalaismetsissä. Hänen mukaansa "uuteen sopeutuminen voidaan käynnistää valtion metsissä välittömästi laskemalla hakkuutasoja ja suojelemalla jäljellä olevat luonnonmetsät".

Kun edellä olevia näkemyksiä lukee, ei voi välttyä johtopäätökseltä, että vihreästi ajattelevat aktiiviset ihmiset eivät pelkästään vastusta - taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti tärkeää - metsien talouskäyttöä, vaan asettavat myös ekologisen kestävyyden osalta monimuotoisuustavoitteet hyvin selkeästi ilmastonmuutoksen torjunnan edelle. 

Syitä tälle arvoasetelmalle voin vain arvailla, mutta epäilen, että sillä on jotain tekemistä eräänlaisen nuorisomuodin kanssa. Tarkemmin sanoen: jokainen ympäristöaktiivien ikäluokka haluaa profiloitua juuri omilla aatteillaan, eikä sellaiseen kelpaa enää gretalaisen sukupolven ajama ja nykyisin jopa maan hallituksen asialistalleen ottama ilmastonmuutoksen torjunta. Monimuotoisuuden suojelu siihen kuitenkin vielä passaa - mutta vain tullakseen syrjäytetyksi jollain muulla agendalla ikäluokkien vaihtuessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maija Alander sanaili fanatismista täydellisen ymmärtämättömyyden antamalla varmuudella
Onko Elokapina menossa kohti poliittista väkivaltaa?
Ilmastonmuutoksen torjunnasta

HS:n toimittaja valikoi tilastoja agendansa tueksi

Helsingin sanomat näyttää jälleen tehneen hyökkäyksen suomalaista metsätaloutta vastaan. Valitettavasti faktat olivat tällä kertaa hiukan erikoisia - elleivät jopa harhaanjohtavia. 

Lehti nimittäin kertoi metsätalouden johtaneen mustikan vähenemiseen 1950-luvulta 1990-luvulle. Minä taas jäin ihmettelemään, miksi lehti käytti näin vanhoja tilastoja. 

Niinpä turvauduin googlen hakukoneeseen ja kuinka ollakaan, sieltähän löytyi lähes uunituoretta tietoa. Sen mukaan "alustavat tulokset kesän 2021 inventoinneista näyttävät mustikan ja metsäkerrossammalen runsauden kasvaneen viimeisten 27 vuoden aikana. Havainnot ovat merkittäviä, koska aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu näiden lajien taantuneen 1950-luvun jälkeen ja nyt tehty inventointi näyttää suunnan kääntyneen."

Aivan erityisen outoa tässä on se, että molemmissa edellä linkittämissäni uutisissa on käytetty samaa asiantuntijaa - tutkimusprofessori Raisa Mäkipäätä. Ainakaan minä en usko, ettei hän olisi kertonut hyvää uutistaan myös HS:n toimittajalle, vaan olen aivan varma, että tämä on valikoinut mustikkakertomukseensa omaa agendaansa tukevan ajanjakson. 

Toinen harhaanjohtava tieto löytyi HS:n eilisestä mielipidekirjoituksesta. Siinä kommentoitiin maailmanlaajuista metsäkeskustelua kertomalla, että "että muuallakin osataan. Esimerkiksi Costa Rica on yksi maailman metsäisimmistä maista... Siellä...puolet maan pinta-alasta on metsää, ja noin puolet metsäpinta-alasta on suojeltu. Samalla ekoturismia on kehitetty niin, että siitä on tullut merkittävä tulonlähde". 

Tämäkin seikka lienee sinänsä faktaa. Harhaanjohtavaksi sen tekee kuitenkin se, etteivät Suomi ja Costa Rica ole oikein vertailukelpoisia toistensa kannalta - eivät luontonsa eivätkä ihmisten elintason osalta. Vaikka on tietenkin hienoa, että Costa Rica on pystynyt muuttamaan metsänsä ekoturismin lähteeksi. 

Metsät ovat tunnetusti yksi suomalaisten hyvinvoinnin tärkeimmistä perustoista, eikä elintasomme olisi nykyisen kaltainen ilman sitä. Tuon elintason laadusta kertovat monet tilastot. Esimerkiksi Costa Rican ja Suomen BKT:t per henkilö ovat noin 20 000 ja 50 000 dollaria. Elämänlaadun mittarin tai inhimillisen kehityksen mittarin mukaan Suomi taas on maailman maiden joukossa aivan kärkisijoilla kun taas Costa Rica löytyy näiltä listoilta merkittävästi myöhemmin. 

En siis ihan tältä istumalta näkisi, että suomalaisten kannattaisi ottaa metsiensä hoidossa mallia Costa Ricasta. En ainakaan lähtisi siirtämään niistä 50 prosenttia pois taloudellisen toiminnan piiristä tällä perusteella, enkä myöskään mustikkapensaiden menneiden vuosikymmenien vähenemisen takia.

Sen sijaan ihmettelen, miksi HS haluaa tarjota kirsikanpoimintaan perustuvia tilastoja maksavien asiakkaidensa harhaanjohtamiseksi. Eikö sellaiseen sisälly viime kädessä epäluotettavaksi mediaksi leimautumisen riski? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Poliittisesti tarkoitushakuista valeuutisointia
EU:n ilmastopaketti kaatui
Oliivituho paljastaa: aate syrjäyttää tosiasiat

Poliittisesti tarkoitushakuista valeuutisointia

Tänään vietetään jälleen maailman ylikulutuspäivää. Asiasta kertoneen MTV3:n otsikon mukaan "suomalaisten kulutustasolla tarvitsisimme yli 3,5 maapalloa" - olemmeko siis suuria syyllisiä maailman luonnonvarojen ehtymiseen, elonkirjon kapenemiseen, ilmaston lämpenemiseen ja ties mihin. 

Jutussa haastatellun luonnonsuojelijan mukaan asia on juuri näin sillä hänen mukaansa "Suomessa ylikulutus aiheuttaa muun muassa metsäluonnon köyhtymistä, kalakantojen uhanalaistumista ja arvokkaiden luontotyyppien vähenemistä. Esimerkiksi tulvariskit ovat kasvaneet ja vedenlaatu heikentynyt, kun metsiä ja soita on ojitettu, ja niiden kyky pidättää vettä on heikentynyt."

Olen kirjoittanut aiheesta useampiakin kertoja (esimerkiksi täällä, täällä ja täällä), eikä asia ole noista kirjoituksista muuttunut. Väitteen takanahan on laskuharjoitus, jossa maailman luonnonvarojen kestäväksi arvioitu käyttömahdollisuus on jaettu kussakin valtiossa asuvien ihmisten lukumäärällä, eikä se siksi ota huomioon kunkin valtion käytettävissä olevia luonnonvaroja tai väestön määrää.

Tosiasiassa me suomalaiset emme todellisuudessa käytä vuosittain käytettävissä olevia luonnonvarojamme kuin aikaisintaan joskus aivan vuoden lopulla, koska maamme on harvaan asuttu eli meillä on paljon luonnonvaroja, mutta vähän niiden käyttäjiä. Sen sijaan oman osuutensa luonnonvaroista ylittävät moninkertaisesti ne väestöltään suuret kansakunnat, joiden käytössä on vain vähän resursseja ja joilla on niitä runsaasti kuluttava tapa elää. 

Toisin sanoen suomalaisten syyllistäminen luonnonvarojen ylimenopäivällä on yksinkertaisesti älyllistä epärehellisyyttä ja sellaisena pohjimmiltaan poliittisesti tarkoitushakuista valeuutisointia. Siitä huolimatta myös meidän suomalaisten kannattaa välttää luonnonvarojen tarpeetonta haaskaamista - mutta niinhän me osaamiseen perustuvan korkean teknologian maana jo teemmekin - myös edellä siteeratun luonnonsuojelijan mainitsemassa metsätaloudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisten on vähennettävä kulutustaan noin 70 prosenttia
Ylimenopäivä on pohjimmiltaan valeuutinen
Luonnonvarojen ylimenopäivä antaa väärän signaalin

Valkohäntäkauris toi punkin iholle

Nyt kävi niin, että kesälomalaiseen tarttui puutiainen eli punkki. Ja vieläpä kesämökillä, jossa ei vielä viisi vuotta sitten oltu kuultukaan punkeista. Mutta nyt niitä on tarttunut kaikenlaisiin ihmisiin lapsista professoreihin ja lomalaisista eläkeläisiin.

Vaan mitäpä näillä seuduilla on sitten tapahtunut? Hiiriä ja myyriä täällä on aina ollut. Ja niin on hirviä ja naapureiden koiriakin. Mutta yksi on varsin uutta.

Ja se yksi on valkohäntäpeura eli -kauris. Niitä olen tänäkin kesänä nähnyt pitkälle toistakymmentä kesäpaikkani välittömässä läheisyydessä. Ja keväällä ympäröivät metsät olivat pullollaan niiden ulosteita. 

Ja tämä, juuri tämä amerikkalaista alkuperää oleva ja viime vuodet eksponentiaalisesti lisääntynyt valkohäntäeläin on se syy, miksi jouduin irrottamaan itsestäni punkin. Ja pelkäämään joko borrelioosibakteerin tai aivokuumeviruksen tartuntaa. Niinpä päätin palata valkohäntäisen peuran ja punkin väliseen suhteeseen myös tässä blogissani, sillä pidetäänhän punkkia levittämisensä tautien takia jopa Suomen vaarallisimpana eläimenä. 

Googlaamalla löysin professorikollega Heikki Henttosen, joka kertoi viisi vuotta sitten Helsingin sanomille tosiasioita punkista. Niistä ensimmäinen oli se, että valkohäntäkauriin ja borrelioosin välisestä suhteesta liikkuu vääriä huhuja, joiden mukaan kauriit puhdistaisivat punkkeja bakteereista ja olisivat siitä syystä ihmisen kannalta hyödyllisiä. 

Tosiasiassa valkohäntäkauriissa talvehtinut punkki ei enää tartu ihmiseen, joten sen mahdollisella puhdistumisella taudinaiheuttajasta ei ole merkitystä meidän kannaltamme. Sen sijaan valkohäntäiset kauriit toimivat tehokkaina kulkuvälineinä punkeille, koska aikuisessa hirvieläimessä voi olla jopa 2 000 punkkia. 

Kun nuo 2 000 punkkia lisääntyvät, tarttuvat niiden 2 000 - 4 000 jälkeläistä ensimmäisenä yleensä myyriin ja muihin pikkunisäkkäisiin, jotka välittävät punkkien taudinaiheuttajia. Myöhemmin nämä taudinaiheuttajat saattavat sitten siirtyä ihmiseen, mikäli niitä kantava punkki on löytänyt sellaisen isännäkseen. 

Voin siis hyvällä syyllä todeta punkkien ilmaantumisen kesänviettoseudulleni johtuvan alueella runsastuneesta valkohäntäkauriskannasta. Ja vain päivitellä sitä, että paikalliset metsästäjä kantavat syksyllä satoja kiloja omenia ja muuta apetta lähimetsien reunoille valkohäntäkauriiden syötäväksi, jotta saisin ensi kesänäkin nauttia punkeis... ei kun siis saadakseen seuraavana syksynä saalista entistä suuremmasta kauriskannasta.

Olen aika harvoin samaa mieltä Suomen luonnonsuojeluliiton kanssa juuri mistään. Mutta tässä asiassa toivon todella, että sen aloite valkohäntäpeuran lisäämiseksi kansalliseen haitallisten vieraslajien listaan toteutuisi ja valkohäntäpeurasta tulisi vapaata riistaa. 

Valitettavasti näyttää kuitenkin siltä, että jopa viranomaiset haluavat ylläpitää maassamme tolkutonta valkohäntäkauriskantaa, kuten tuore lupapäätös Uudeltamaalta osoittaa. Toivottavasti kyse ei ole siitä, että maamme riistahallinto katsoisi olevansa metsästäjien etujärjestö sen sijaan, että se palvelisi yhteistä etua.

Siksi joudun toivomaan - epäilemättä tätäkin yhdessä luonnonsuojeluliiton kanssa - kesänviettopaikkakunnalleni oikein suurta susilaumaa, joka panisi poskeensa ylimääräiset kauriit valkoisine häntineen. Enkä murehdi, jos ne siinä sivussa söisivät muutaman sellaisen koiran, joka kuuluu valkohäntäkauriita ruokkiville metsästäjille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Susi on hyötyeläin
Vieraslajin kanta on eksponentiaalisessa kasvussa
Punkit leviävät koirien mukana