lauantai 16. heinäkuuta 2022

HS kertoi puolitotuuden Sri lankan vihreästä katastrofista

Helsingin sanomat julkaisi uutisen Sri Lankan tilanteesta. Sen mukaan rehottava korruptio ja hillitön velkaantuminen ajoivat Sri Lankan talouden suureen sekasortoon. 

Jutussa on esitetty kolme grafiikkaa, joista ensimmäisessä nähdään maan valuutan romahtaneen maaliskuussa, toisessa näytetään inflaation lähteneen nousukiitoon viime vuoden lopulla ja kolmannessa on esitetty maan valuuttavarannon laskeneen jo vuodesta 2019 alkaen. Taustalla on jutun mukaan myös koronapandemia, joka pahensi maan velkaantumista.

HS:n jutun saamissa kommentissa mainittiin vielä muita mahdollisia syitä. Sellaisia ovat väestönkasvu vuoden 1960 noin 10 miljoonasta 22 miljoonaan sekä fossiilisten polttoaineiden kallistuminen ja ehtyminen. 

Blogistikollega Vasarahammer kirjoitti myös aiheesta viitaten Mikko Paunion kirjoitukseen omassa blogissaan. Paunio puolestaan viittasi Foreign policy-lehden artikkeliin. Myös Time-lehti kirjoitti asiasta

Näiden kirjoitusten mukaan maasta nyttemmin pakoon lähteneen presidentin hallitus asetti valtakunnallisen kiellon synteettisten lannoitteiden ja torjunta-aineiden tuomiselle ja käytölle sekä määräsi maan kaksi miljoonaa maanviljelijää siirtymään luomuviljelyyn. Tästä seurasi luonnollisesti sietämätön ruokapula, koska orgaanisessa viljelyssä satotasot jäävän keskimäärin selvästi pienemmiksi kuin perinteisessä maataloudessa. 

Kaiken tämän seurauksena Sri Lanka joutui turvautumaan riisin tuontiin aiemman omavaraisuuden sijaan. Samalla maan valuutanlähde eli teentuotanto romahti lannoitekiellon takia, jolloin maan valuuttatilanne vajosi kestämättömäksi. 

Tämän kaiken seurauksena hallitus joutui perumaan lannoitekieltonsa, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Ja nähtäväksi jää, millä tavalla maan tuleva johto pystyy viemään valtiolaivaansa eteenpäin.

Suosittelen tässä vaiheessa lukemaan sekä Vasarahammerin että Paunion edellä linkitetyt blogitekstit nähdäkseen niiden johtopäätökset liittyen Euroopan Unioniin. Omalta osaltani tyydyn ihmettelemään vain sitä, miksi Helsingin sanomat salasi omassa raportissaan lukijoilta Sri Lankan ongelmien keskeisimmän perussyyn. 

Oliko lehden tarkoituksena kohdistaa lukijoihinsa valheellista vihreää propagandaa nyt kun EU:ssakin ollaan tekemässä vihreää siirtymää maatalouden alalla? Vai oliko jutun tehnyt toimittaja vain tietämätön kaikista tosiasioista ja kirjoitti siksi omaan punavihreään agendaansa sopivaa puolitotuutta selvittämättä asiaa sen tarkemmin - suurin osa suomalaistoimittajistahan on tutkitusti punavihreitä.

Oli totuus kumpi tahansa, niin joka tapauksessa Helsingin sanomat tuli julkaisseeksi malliesimerkin kelvottomasta journalismista. 

17 kommenttia:

  1. Tuota samaa ajetaan myös eu:ssa wef:n johdolla, joka todellisuudessa ohjailee kaikkea, kuten myös tässä maassa.
    Rakenteellinen energiapula, jotta sähköstä saadaan kontrolliväline säännöstelyn avulla, kuten vedestäkin.
    Ruokapula ja siihen liittyvä säännöstely ajamalla maatalous alas, kuten esim. Hollannissa tehdään parhaillaan.
    Tätä se meidän hallitus ajaa wef:in ohjaamana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hallitus kehottaa Annika Saarikon suulla sopeutumaan hinnankorotuksiin ja tinkimään monista asioista, mutta ei ole itse valmis tinkimään mistään. Hallitusohjelmaa, joka kattaa esim. maailman kunnianhimoisimman ilmastopolitiikan, korotetun pakolaiskiintiön ja kehitysavun, tungetaan eteenpäin mistään välittämättä kuin käärmettä pyssyyn.

      Poista
  2. Itse ajattelin, että kyse on pitkään aikaan parhaasta suorituksesta, kun HS kykeni julkaisemaan jutun, jossa totuutta on jopa 50%. Yleensähän osuus jää paljon alle tuon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun Helsingin Sanomat tyytyy kertomaan puolitotuuden, se ylittää selvästi Ylen tason, joka ei ole kertonut lainkaan Sri Lankan talouden romahduksen syistä.

      Poista
    2. Kyllä YLEkin osaa.
      Viidennes (5) kuulostaa paljon paremmalta kuin 20(%).

      https://yle.fi/uutiset/3-12536697

      Poista
  3. Siis hetkinen mitä?
    Helsingin Pravda kertoi puolitotuuden?
    Nyt piirretään kyllä jo risti seinään että siis puoliTOTUUDEN normaalin täyttä paskaa valehtelun sijaan?Historiallinen päivä suorastaan.Luotettavan median puolesta hiphei.

    VastaaPoista
  4. Aikoinaan pelloiile ajettiin lannoitteeksi sotatunkiot. Se oli luomuviljelyä. Apulantoihin siirryttiin, koska sadot paranivat. Punaviherääliöillä ei ole sen vertaa ajattelukykyä, että ymmärtäisivät miettiä, miksi kemiallisiin lannoitteisiin aikoinaan siirryttiin. Idealismi edellä vain ryntäävät päin puuta.

    VastaaPoista
  5. Sonnanajo ja levitys olivat hyvin työvoimaintensiivistä toimintaa. Meillä on onneksi edlleen varsin suuri määrä tuotantoeläimiä, jotka paitsi piereskelevät, myös paskantavat. Ne pitäisi ruokkia rantaniityiltä, jotka eivät muuhun käyttöön kelpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et ole tainnut nähdä miten lanta nykyisin varastoidaan ja levitetään. Siinä ei kauaa nokka tuhise, kun ison traktorin vetämä reipasta kävelyvauhtia etenevä säiliöauton kokoinen lannanlevitin kyntää tavaraa maahan 8 metriä leveällä vannaspatterilla.

      Poista
    2. Kaikesta huolimatta eläinten lanta on erittäin arvokasta tavaraa maajusseille ja sitä ei varmasti päästetä tahallaan katoamaan jokiin, jos vaan saadaan se kasveille, vaikka vihreät väittää mitä

      -jpt-

      Poista
    3. Kyllä minä olen nähnyt lannanlevitystä useastikin. Viittasin lähinnä aikaan tulevaan, kun isot traktorit eivät enää pörrää

      Poista
  6. Pitäisiköhän Homo Sapiens nimitys muuttaa Homo Ineptaksi. Vastaisi paremmin meidän tekemisiä ja tekemättä jättämisiä. Tai ehkä Homo Simplex???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Homo Idioticus minulle paremminkin, sanoi Pekka-Eric Auvinen.
      Sitten hän tekikin kertakaikkiaan selvää, mitä muuta hän ajatteli ihmiskunnasta.

      Poista
  7. Yleltä jonkun artikkelin luin Sri Lankan tilanteesta. Siinäkin syytettiin populistisia veroalennuksia, mutta tuo luomuviljelyosuus oli jätetty täysin pois. Huvittavaa. Mutta tämä nimenomaan on sitä poliittista aivopesua. Kerrotaan ja korostetaan yhtä puolta, toinen puoli pimitetään tai sivulauseessa tai pilkalla nostetaan esiin.

    VastaaPoista
  8. Toimittajien keskuudessa eskapismi se vaan voi hyvin ja jatkaa leviämistään. Tampereen "mielipideopin laitos" tuottaa lisää hyödyttömiä minuutensa hukanneita tai koko entisestä elämästään kiihkeästi eroon pyrkiviä mitättömyyksiä erilaisten propakantamedioiden äänitorviksi. Hyödyllisiä idiootteja, sanoisi tov Lenin.

    VastaaPoista
  9. Sri Lanka kertoo, mistä vihreässä siirtymässä on oikeasti kyse. Siinä siirrytään nopeasti hiilineutraaliin talouteen eli se muistuttaa kommunistisen Kiinan suurta harppausta. Tuloksena on nälkä ja kylmyys, kuten esikuvassakin.

    VastaaPoista
  10. Viherpiipertäjät ajoivat tuon maan katastrofiin. Samaa he yrittävät Euroopassa ja piipertäjät nykyhallituksessa elintarvike- ja energian saroilla

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!