Mitä VATT:in vuokratukitutkimus osoitti ja mitä ei?

Eilen julkaistiin vuoratukiin liittyvä tutkimustulos,  jonka media otsikoi yleisesti tarkoittavan, ettei vuokratuki nostaisi vuokria tai ainakin vaikutus olisi luultua vähäisempää. Tässä esimerkkejä: Yllättävä tutkimustulos: avokätinen asumistuki ei nostakaan vuokria, Tuore tutkimus murskasi myytin? - "Asumistuki vaikuttaa vuokriin luultua vähemmän", VATT ei tunnista kytkyä vuokrien ja asumistukien välillä ja VATT kumoaa sitkeän väitteen: Asumistuki ei vaikuta vuokriin.

Sylttytehdas eli itse tutkimuksen tekijä eli Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT otsikoi tiedotteensa näin: Asumistuki vaikuttaa vuokriin luultua vähemmän. Mutta miten asia oli oikeasti?

Se selviää VATT:in tiedotteesta. Sieltä löytyi seuraavat tekstinpätkät, jotka kertovat mitä tutkimuksessa löytyi ja mitä ei.

"Tutkimuksen mukaan vuokrat eivät ole korkeampia asunnoissa, joihin maksetaan avokätisemmin asumistukea... Tulokset eivät kuitenkaan kerro esimerkiksi siitä, nostaako asumistukijärjestelmä sinänsä yleistä vuokratasoa."

Niinpä niin. Ainakaan itse en ole koskaan kuvitellutkaan, että tukitoimista seuraisi samalla markkina-alueella tuettujen asuntojen korkeampaa hintaa suhteessa omalla rahalla maksettaviin asuntoihin. Vuokraajahan vuokraa asuntonsa eniten maksavalle riippumatta tämän tulolähteestä.

Sen sijaan on selvää, että tuet ovat nostaneet potentiaalisten vuokralaisten maksukyvyttömimmän osan maksukykyä. Siten he ovat vuokramarkkinoilla kyenneet kilpailemaan tasapäisemmin vuokransa kokonaan itse maksavien kanssa.

Se taas johtaa väistämättä vuokrahaitarin alapään hintojen nousuun. Ja kuten edellä jo tuli todettua, täysin riippumatta siitä, onko nuo asunnot vuokrattu tukien avulla tai ilman. Tämä tarkoittaa, että erityisesti vähävaraisimpien tukijärjestelmien ulkopuolella olevien vuokrat ovat kalliimpia kuin ne ilman vuokratukia olisivat.

Vuokratuki siis epäilemättä nostaa keskimääräisiä vuokria, mutta ei VATT:in tutkimuslogiikan mukaan vuokrattujen asuntojen välillä, vaan ainoastaan ja nimenomaisesti niiden alapäästä. Nyt uutisoitu tutkimusasetelma puolestaan oli sellainen, ettei se olisi edes teoriassa voinut tunnistaa tukien tosiasiallista vaikutusta vuokratasoihin. Näin ollen VATT:in tutkimus ei osoittanut, etteivätkö vuokratuet valuisi vuokranantajien taskuihin, kuten ne edelle kirjoittamani perusteella mitä todennäköisimmin tekevät.

Vuokralaisten kannalta vuokratuilla on kuitenkin se hyvä puoli, että halvimpien vuokrien nousu saattaa innoittaa ihmisiä vuokraamaan enemmän asuntoja, jolloin vuokra-asuntotarjonta saattaa niiden seurauksena olla suurempi kuin se olisi vapaan kilpailun tilanteessa. Tästä ei kuitenkaan liene olemassa tutkimusnäyttöä.

Median - ja miksei VATT:in tiedotteenkin - kannalta on mielenkiintoista nähdä, että tutkimuksen uutisoinnin otsikointi oli lievästikin sanottuna harhaanjohtavaa. Näin siitä huolimatta, että lehdistön tekemistä jutuista löytyi myös tieto siitä, ettei tutkimuksesta voi vetää johtopäätöstä tukien vaikutuksista yleiseen vuokratasoon.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Asumistukileikkurin vaikutuksista
Itsestäänselvyyksiä
Ratkaisuehdotus Helsingin asuntopulaan ja maaseudun näivettymiseen

Miksei Moataz saa jäädä Suomeen?

Aamun lehdessä helsinkiläinen Inari Fernández kyseli sitä, mitä hän on elämässään tehnyt, että hänellä on oikeus katsella kimmeltävää ulappaa, istua iltaa ystävien kanssa yömyöhään ja nauraa, käydä töissä ja elää elämääni rauhassa ja onnellisena täällä Suomessa. Mitä niin erilaista hän on tehnyt, että hänelle tämä sallitaan, mutta ei Moatazille, joka myös haluaisi tehdä samoja asioita.

Fernándezin mukaan "korkeasti koulutettu" Moataz oli hakenut turvapaikkaa, ja bumerangin saatuaan työperäistä oleskelulupaa, koska oli "hankkinut itsenäisesti työnsä, jota rakastaa, asuinpaikkansa ja ystävänsä sekä integroitunut Suomeen täydellisesti". Myös työperäisen maahanmuuton  ehdot – tuloraja, työn vakinaisuus ja niin edelleen – täyttyivät kirjoittajan mukaan.

Kielteisen päätöksen perustelunkin Fernández kertoi: Moataz ei saanut Suomeen työperäistä oleskelulupaa, koska hänen työnsä on sellaista, jota joku muukin EU:n tai Eta-maan kansalainen voisi tehdä. Kirjoittaja ei kuitenkaan kerro, mitä työtä Moataz on tehnyt, joten en voi arvioida itse työn luonnetta. Luotan kuitenkin siihen, että kielteisen päätöksen perustelut ovat oikein.

Oikeus suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutuneiden ja täältä työpaikan saaneiden oleskeluluvista nousee aika ajoin keskusteluun nyt nähdyllä tavalla. Itse asiassa Suomen poliittisella kentällä työpaikkojen avaamista sekä kannatetaan, että vastustetaan.

Sipilän hallitus on linjannut työperäisestä maahanmuutosta siten, että "työperäistä maahanmuuttoa pidetään myönteisenä. Pääsääntö työvoiman tarveharkinnassa on nykyisten käytäntöjen jatkaminen. EU-alueen ulkopuolisen työvoiman tarveharkintaa lievennetään, kun se on työllisyyden ja julkistalouden kannalta perusteltua, mahdollistaen yrityskohtaisesti erityisosaajien työllistämisen nopeuttamisen, alueellisen ja alakohtaisen työvoiman turvaamisen sekä käytännön prosessien helpottamisen. Työmarkkinoilla noudatetaan työehtosopimuksia".

Moatazin  työnteko ei siis ole ollut "työllisyyden ja julkistalouden kannalta perusteltua", mihin viittaa päätöksen toteamus siitä, että sitä voisi tehdä joku muukin sellainen, jolla on jo valmiiksi oikeus työskennellä Suomessa. Julkistalouden osalta tämä tarkoittanee myös sitä, ettei Moatazin työllä ole työpaikkoja muualla lisäävää vaikutusta, vaan hänen työllistymisensä kääntöpuolena on yhden suomalaisen (tai EU-kansalaisen) jääminen ilman työpaikkaa ja siten julkisten työttömyyskustannusten kasvaminen.

Kuten Jussi Halla-aho (ps) samassa lehdessä kirjoitti: Suomi voi olla sosiaalitoimisto, mutta ei globaali sellainen. Siksi meidän tulee huolehtia ensisijaisesti syntyperäisten suomalaisten asioista ja vasta toissijaisesti muunmaalaisista. Näin tekevät kaikki muutkin valtiot. Ja tähän on myös Fernaándezin ja Moatazin tyytyminen.

Ai niin. Fernándezin tämän kirjoituksen alussa mainittuun kysymykseen vastaus on, ettei hän ole välttämättä tehnyt mitään sen hyväksi, että hänellä on asumisoikeus Suomessa. Etunimestään päätellen hän on kuitenkin suomalaissyntyinen, ja saa siksi nauttia siitä työstä, jota hänen esivanhempansa ovat tehneet rakentaessaan Suomen suomalaisille hyväksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Minne menet, Euroopan Unioni?
Helsingin Sanomilla toiseuspäivä
Tarvitseeko Suomi työvoimapulan paikkaajia

Korruption korjaamisellakin on seurauksensa

Korruptio on yksi pahimmista toimivan yhteiskunnan esteistä. Niinpä erilaiset maiden hyvinvointiin tai muuhun sellaiseen perustavat listaukset sijoittavat valtiot pääpiirteissään samanlaiseen järjestykseen kuin niiden käänteinen korruptoituneisuuslistaus.

Korruptiota torjutaan ympäri maailmaa aktiivisesti. Siitä huolimatta sen seuraukset ovat jääneet vähälle huomiolle.

Uusimmassa Science-lehdessä kerrottiin kahdesta korruptionvastaisten toimenpiteiden seurauksia selvittäneestä tutkimuksesta. Niistä ensimmäisessä selvitettiin mitä siitä seurasi, kun amerikkalaisessa vähäosaisten avustusohjelmassa ryhdyttiin valvomaan tukiseteleillä ostettujen tavaroiden hintoja.

Oli nimittäin käynyt ilmi, että siellä, missä tukiseteleitä jaettiin oli kauppiaiden piirissä syntynyt kaksihintajärjestelmä, jossa setelillä ostetun tuotteen hinta oli 50% kalliimpi rahalla ostettuun verrattuna. Avunsaajille asialla ei ollut merkitystä, koska seteli oikeutti tiettyyn ruoka-annokseen, jonka kauppias sitten laskutti USA:n valtiolta.

Kaksihintajärjestelmän selvittyä hintoja ryhdyttiin seuraamaan rakentamalla sähköinen laskutusjärjestelmä, joka mahdollisti hintojen seurannan. Lopputuloksena maksutapojen välinen hintaero katosi.

Mutta monin paikoin kaupoista katosivat myös tukisetelillä hankittavaksi hyväksyttävät terveelliset elintarvikkeet. Näin siksi, ettei niiden tavanomainen kaupankäynti ollut kannattavaa ilman setelistä saatavaa ylihintaa.

Niissä kaupoissa, joissa setelituotteita jäi saataville, oli niiden hintaa nostettu keskimäärin yhdeksällä prosentilla. Näin noiden tavaroiden kauppa jäi kannattavaksi.

Lopputuloksena korruption kitkemisen seurauksena terveellisten elintarvikkeiden hankkimisesta tuli vaikeampaa tai ainakin kalliimpaa kaikille köyhien asuttamien kaupunginosien asukkaille.

* * *

Toinen lehden esimerkki kertoi romanialaisten koulujen päättökokeesta, joihin järjestettiin videovalvonta huijaamisen estämiseksi. Lisäksi koevilpistä säädettiin aiempaa kovemmat rangaistukset niin oppilaille kuin lahjuksia ottaneille opettajillekin.

Muutokset toimivat, sillä kameroiden saapumisen yhteydessä testitulokset putosivat merkittävästi. Tulokset kuitenkin putosivat enemmän köyhien kuin vauraiden lasten kohdalla.

Tutkimuksen tekijän mukaan yksi syy sille oli se, että kollektiivisesta järjestelmän huijaamisesta luopumisen jälkeen vauraat oppilaat saattoivat vielä lahjoa yksittäisiä opettajia antamaan parempia pisteitä. Lopputuloksena köyhien nuorten osuus korkeatasoisiin yliopistoihin päässeistä putosi enemmän kuin rikkaiden kakaroiden. Näin yhteiskunnan meritokraattinen kierto heikkeni.

* * *

Edellä mainituista esimerkeistä opimme ennen kaikkea sen, että korruption kitkemiselläkin on arvaamattomat seurauksensa. Siksi toimenpiteet kannattaa suunnitella katsoen asioita monelta kantilta, jotta vältyttäisiin ei-toivotuilta seurauksilta.

Toinen mielenkiintoinen seikka koskee sitä, kuinka ihmiset löytävät omalta kannaltaan tarkoituksenmukaisia toimintatapoja myös huijaamisessa. Kuten tavataan sanoa: tilaisuus tekee varkaan. Näin kävi niin kaksihintajärjestelmän kehittäneille amerikkalaisille kauppiaille kuin romanialaisille oppilailtaan lahjuksia vastaanottaville opettajillekin.

Erilaisten selvitysten mukaan Suomessa ei juuri ole korruptiota. Lienee kuitenkin selvää, että myös suomalaiset löytävät erilaisissa tilanteissa tarkoituksenmukaisia toimintatapoja riippumatta yhteiskunnallisesta asemasta.

Yhden esimerkin saimme juuri kuluneella viikolla, kun kävi ilmi, että Lahdessa oli opittu käyttämään vastaanottokeskuksissa tarjolla ollutta ilmaista työvoimaa lisäämään yrityksen kannattavuutta ja ajan myötä myös kilpailukykyä. Olisi hyvä tietää mitä siitä seuraa, kun turvapaikanhakijoiden työharjoitteluita ryhdytään Lahden tapahtumien seurauksena kontrolloimaan aiempaa paremmin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtävä
Vihreää kielipeliä
Verovaroin tuettua väkivaltaa ja lahjontaa

Kuinka paukut tulisi sijoittaa?

Kolumnisti Juha-Pekka Raeste kirjoitti aamulla - aivan oikein - että Suomen tulevaisuutta tehtäessä "iso osa paukuista kannattaa varata siihen, että miettii miten jokin asia tehdään paremmin, ei siihen kuinka kauan sitä tehdään". Esimerkkinä hän mainitsi pelejä tekevän Supercellin, jonka menestys hakee vertaistaan maailmanhistoriassa.

Supercell on yksittäinen firma, jonka historia heijastaa ennen kaikkea luovuuden merkitystä taloudellisen tuloksen takana. Peliteollisuudella on myös globaalit markkinat, minkä seurauksena kasvun rajat eivät tulleet vastaan heti kättelyssä.

Supercell on sikäli merkittävä yritys, että se takoi viime vuonna peräti 917 miljoonan euron voiton. Siitä yhtiö maksaa Suomeen veronsa, mutta palkkasumma jää pienehköksi, sillä yhtiön palveluksessa on vain noin 200 henkilöä. Yhtiön jalanjälki Suomen talouteen jää siksi paljon pienemmäksi kuin tulokseltaan vain hiukan suuremman UPM:n, sillä metsäjätin palveluksessa on suoraan noin 20 000 henkeä ja lisäksi se työllistää runsaasti puunkorjuuketjun väkeä.

UPM:n kautta pääsemme anonyymin pääkirjoittajan juttuun, joka käsitteli biotalouden kestävyyttä. Sen mukaan "tarvitaan laaja-alaista näkemystä, jotta ilmasto- ja biotalouspolitiikasta tulisi aidosti kestävää. Suomella on mahdollisuuksia monipuolisen biotalouden edistämiseen, sillä raaka-aineita ja osaamista on. Kestävien ratkaisujen löytyminen edellyttää moni­alaista vuoropuhelua, etteivät ilmastotavoitteet vesity ja monimuotoisuus kärsi."

Viime aikoina aihe on ollut aktiivisen keskustelun alla, mutta itseäni siinä on häirinnyt jonkinlainen vinouma ilmastomuutoksen torjunnan suuntaan. Tutkijat ovat kyllä listanneet ne asiat, joista kaikki ovat yhtä mieltä, mutta julkisuudessa on painottunut tahto saavuttaa ilmastohyötyjä lyhyellä aikavälillä - vaikka alan tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että sen seurauksena pitkän aikavälin etujen saavuttaminen vaikeutuu.

Toivon, että pääkirjoittaja tarkoitti laaja-alaisella näkemyksellä myös taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä. Onhan selvää, ettei UPM:n ja muiden metsäteollisuusyritysten toimintaa voi ajaa alas Suomessa ilman merkittävää taloudellista, sosiaalista ja kulttuurista romahdusta. Toiminnan vaikeuttamisen sijaan näiden yritysten toimintaa ja - kolumnisti Raesten näkemystä mukaillen - tuotekehitystä tulisi luonnon asettamat reunaehdot huomioiden vauhdittaa, jotta lopputulos vastaisi kaikkiin tulevaisuuden haasteisiin.

Tässä suhteessa oli valaisevaa lukea 101-vuotiaana kuolleen professori Peitsa Mikolan muistokirjoitus. Hän oli suomalainen metsäntutkija, joka oli mm. perustamassa Suomen Luonnonsuojeluyhdistystä vuonna 1938. Hänen näkemyksensä mukaan metsien hyötykäyttöä ja suojelua ei pidä asettaa vastakkain, sillä me tarvitsemme molempia ja pystymme myös sovittamaan ne yhteen. Tämän näkemyksen soisi olevan johtotähtenä myös suomalaisessa biotalouskeskustelussa.

Palatakseni tuottavuuden nostamiseen. Supercellin ihmeessä yhdistyivät hyvät ideat, globaali markkina ja onnistunut yrityksen johtaminen. Suomalaisen metsäteollisuuden ihme puolestaan perustuu globaalien markkinoiden lisäksi luonnonvarojen hyödyntämiseen alan kehityksen kärkirintamassa - erityisesti pitämällä tuotantokustannukset kilpailukykyisenä skaalausetuja hyödyntämällä. Laakereilla lepäämiseen ei kuitenkaan ole sielläkään varaa, kuten paperin kysynnän taannoinen lasku ja sitä seurannut metsäteollisuuden kriisi osoittivat.

Siksi suomalaisten metsien hyödyntämisessäkin on tähdättävä uudistumiseen. Puusta on pystyttävä jalostamaan aiempaa suuremman lisäarvon tuotteita, mikä ei ole mahdollista ilman, että niille on olemassa isot markkinat. Kitarankansi saattaa olla kilohinnaltaan korkea, mutta sille ei ole samanlaisia markkinoita kuin sellulle - viime kädessä bulkki on siis suomalaiselle kansantaloudelle paljon arvokkaampi tuote kuin kitarankansi.

Maahamme on siis kasvatettava erityisosaamista, jolle on olemassa riittävät markkinat. Siis sellaista kuin Turun seudun laivanrakennus ja autonvalmistus tai Nokian tietoliikenneverkkojen suunnittelu ja rakentaminen sekä nykyajan kansantautien lääkitseminen.

Kaiken kehitystyön takana on tutkimus ja yritysten tuotekehitys. Ne ovat kalliita investointeja tulevaisuuteen, eikä niitä ei voi tehdä kuka tahansa, vaan läpimurtoihin tarvitaan infraa ja rahoitusta. Edellä puhutussa metsäteollisuudessa sellun bulkkituotanto tarjoaa rahoituksen, Nokialla kännyköiden myyntirahat, Orionilla Parkinson-lääkkeiden kerryttämä varallisuus ja Turussa saksalainen omistaja.

Kehitystyö ei myöskään onnistu missä tahansa johtamisjärjestelmässä. Sen osoittaa Supercellin työkulttuuri, jonka soisi kopioituvan myös muihin suomalaisyrityksiin. Ja yhä byrokraattisemmiksi muuttuviin yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin.

Tuottavuusloikkiin johtavia innovaatioita syntyy innostuksesta ja palkitsemisesta, eikä niinkään käskyttämisestä, työajan pidentämisestä tai hiostamisesta. Jälkimmäisestä tarjoaa surullisen esimerkin Nokian kännykkäihmeen sulaminen. Jääköön se opettavaiseksi harvinaisuudeksi suomalaisessa talouselämässä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Portugalin sairaalakuolema ja Suomen herrat
Avaimia tulevaisuuteen
Mitä pitäisi ymmärtää kurjistuvasta taloudesta?

Nigerialaiskertomuksen todennäköisyydestä

Helsingin Sanomat tarjosi lukijoilleen tänä aamuna esimerkin niistä ongelmista, joihin Maahanmuuttovirasto törmää tutkiessaan Suomeen pyrkivien turvapaikanhakijoiden tarinoita. Jutussa kerrottiin raskaana olevasta homoseksuaalista nigerialaisnaista, joka oman kertomuksensa mukaan pakeni tapetun tyttöystävänsä isää, koska tämä oli seurannut häntä jopa maan pääkaupunkiin Lagosiin, minne hän oli paennut ihmisoikeusjärjestön hoiviin. Matkalla pääkaupunkiin nainen oli kertomansa mukaan tullut yhden raiskauskerran seurauksena raskaaksi.

HS:n jutun mukaan naisen puhuttelussa oli tulkkausvaikeuksia, mutta ne koskivat lähinnä sitä, miten nainen oli kokenut lesboutensa vaikutukset jokapäiväiseen elämäänsä homoseksuaalisuuteen vihamielisesti suhtautuvassa Nigeriassa. Edelle lyhentämääni tarinaan ne eivät vaikuttaneet, joten tarkastelkaamme tarinan kiistattoman osan uskottavuutta.

Tarinassa on minun nähdäkseni useita äärimmäisen epätodennäköisiä väitteitä. Niistä ensimmäinen koskee väitetyn tyttöystävän isää: kuinka todennäköistä on, että tyttärensä juuri menettänyt mies haluaisi murhata tämän lesboystävän niin innokkaasti, että seuraisi tätä jopa maan pääkaupunkiin Lagosiin ja muodostaisi tälle kuolemanvaaran siellä. Eikö olisi luontevampaa, että miehen mahdollinen viha kohdistuisi pikemminkin tyttärensä lynkkaajiin?

Toinen epätodennäköinen väite on se, että tyttöystävän isä pystyisi selvittämään naisen oleskelupaikan ihmisoikeusjärjestön suojissa peräti 21 miljoonan asukkaan suurkaupungissa.  Tai vaihtoehtoisesti, ellei mies pystynyt selvittämään naisen olinpaikkaa, että nainen saisi Lagosin kaltaisessa suurkaupungissa tietoonsa miehen aikomukset niin suurella varmuudella, ettei uskoisi olevansa turvassa edes järjestön suojissa.

Kolmas varsin epätodennäköinen kertomuksen osa koskee raskauden alkamista raiskauksen seurauksena. Raskaaksi tuleminen yhden yhdynnän perusteella ei tietenkään ole mahdotonta, mutta melko epätodennäköistä se on: tämän lähteen mukaan terveellä 30-vuotiaalla naisella on 20 prosentin todennäköisyys tulla raskaaksi kerran kuukaudessa.

Koska Suomeen pyrkii vuosittain tuhansia kehitysmaalaisia, joutuvat viranomaiset toimimaan todennäköisyyksien maailmassa. Päätöksen ratkaisee se, onko turvapaikanhakijan kertomus todennäköisesti totta tai valhetta.

Nyt HS:n meille esittämässä tapauksessa tarina on nähdäkseni äärimmäisen epätodennäköinen pelkästään edelle kirjoittamieni seikkojen perusteella: lopullinen todennäköisyyshän lasketaan kertomalla tyttöystävän isän murhanhimon ajaman toiminnan todennäköisyys naisen löytämisen/tiedonsaamisen todennäköisyydellä ja tämä tulo edelleen yhdellä raiskauksella raskaaksi tulemisen todennäköisyydellä.

Jos niistä ensimmäisen todennäköisyydeksi arvioidaan (nähdäkseni varsin optimistisesti) vaikkapa 10 prosentiksi, toinen niin ikään (optimistisesti) 10 prosentiksi ja kolmas 20 prosentiksi, saadaan tarinan tämän osan todennäköisyydeksi kaksi promillea. Sellainen kertomus ei ole uskottava.

HS kuitenkin toteaa, että päätöksessä olisi ratkaisevana yksityiskohtana pidetty sitä, ettei lesboudesta olisi naisen mukaan ollut ollut haittaa päivittäisessä elämässä. Ja että juuri tässä asiassa olisi ollut tulkkausvirheitä. Minusta asialla ei pitäisi merkitystä tilanteessa, jossa koko muukin tarina on erittäin epätodennäköinen.

* * *

Yleisellä tasolla voidaan todeta, että koska turvapaikanhakijoissa on sekä aidosti hätää ja vainoa paenneita sekä elintasopakolaisuuteen tähtääviä joutuu Maahanmuuttovirasto toimimaan todennäköisyyksien varassa. Siksi se tarkastelee hakemuksia yksilöllisesti päästäkseen selvyyteen niiden uskottavuudesta eli paikkansapitämisen todennäköisyydestä.

Tästä seuraa se epämiellyttävä tosiasia, että suurilla luvuilla pelatessa epätodennäköinenkin muuttuu vääjäämättömäksi. Siihen perustuu esimerkiksi veikkaus: vaikka lottovoiton osuminen kohdalle onkin äärimmäisen epätodennäköistä, silti Suomessa juhlitaan kymmeniä kertoja vuodessa päävoittoa. Ja onpa päävoitto osunut samalle henkilölle kahdestikin.

Tai käyttääksemme nigerialaisnaisen esimerkkiä: jos maahamme saapuu tuhat turvapaikanhakijaa yhtä uskottavalla tarinalla kuin HS:n jutussa, on heistä kahden tarina todennäköisesti totta. Ja heidät käännytetään väärin perustein.

On siis selvää, että Maahanmuuttoviraston todennäköisyyslaskelmat johtavat myös virheisiin: maahan pääsee sisään elintasopakolaisia ja palautettavaksi joutuu aidosti turvapaikkaa tarvitsevia. Koska kykymme elättää heikoilla sopeutumisedellytyksiä varustettuja tulijoita on rajallinen ja tahdomme kuitenkin auttaa hätää kärsiviä ottamalla heitä maahamme, on tämä tosiasia vain hyväksyttävä. Vaihtoehtoja olisivat ainoastaan Suomen sulkeminen kokonaan spontaaneilta turvapaikanhakijoilta tai maamme rajojen avaaminen kaikille halukkaille.

Siksi on järjetöntä, että lehdistömme nostaa kerta toisensa jälkeen esille yksittäistapauksia, jotka sen mielestä vaikuttavat virhepäätöksiltä. Ja vielä paljon omituisempaa on se, etteivät toimittajamme ole nostaneet ainakaan minun silmieni eteen ensimmäistäkään juttua, jossa se päivittelisi sellaista maahanmuuttoviraston päätöstä, jonka perusteella maahan näyttäisi päässeen elintasopakolainen virhearvion perusteella.

Ehkä lehdistöä ei kiinnosta lainkaan sen lukijoiden eli suomalaisten veronmaksajien kohtaama vääryys?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Turvapaikka ehkäisisi laittomaan oleskeluun liittyviä negatiivisia ilmiöitä
Saido Mohamed - vihreä sisarensa edunvalvoja
Kuka valittaisi maahanmuuttoviraston myönteisistä päätöksistä?

Äärivasemmisto ja islamistit, kuin kaksi marjaa?

Vain pari päivää Manchesterin islamisti-iskun jälkeen tahtoivat kreikkalaiset anarkistit ilmeisesti osoittaa, etteivät pelkästään muslimit kykene terrorismiin, vaan sama taito löytyy myös poliittisen kentän äärivasemmalta. Kirjepommi entistä pääministeriä vastaan on yhtä typerää ja uljasta kuin teinityttöjen tappaminen iskelmäkonsertissa.

Tarkasti ottaen entiseen pääministeriin kohdistuneen kirjepommin lähettäjästä ei ole tässä vaiheessa täyttä varmuutta, mutta Kreikan poliisin mukaan anarkistit ovat todennäköisin vaihtoehto, koska he ovat aiemminkin syyllistyneet samanlaisiin hyökkäyksiin.

Tässä yhteydessä on hyvä muistaa myös, että takavuosikymmenien tuhoisin eurooppalainen terroristijärjestö eli baskien ETA tunnusti punaväriä. Samoin teki Baader-Meinhof-ryhmä, joka aikanaan terrorisoi saksalaisia. Myös Iso-Britanniaa terrorisoineen Irlannin tasavaltalaisarmeijan eli IRA:n poliittinen siipi eli Sinn Féi on poliittiselta agendaltaan vasemmistolainen.

Mitä tästä kaikesta opimme? Äärivasemmisto ja islamistit ovat kuin kaksi marjaa?

Entä mikä on poliittisen vasemmiston ja valtavirtaisen islamin suhde tähän marjapariin? Kuin äidin ja lapsen? Moitiskeleva, mutta viime kädessä ymmärtävä ja suojeleva?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Terrorivapaa pommi
Poliisin toiminta Tampereen mielenosoituksen yhteydessä on tutkittava
Nouseeko äärivasemmisto Suomessa?

Yle tarjosi Halla-ahon kannattajien näkemyksiä

Yleisradio teki jutun kolmesta Halla-ahoa puolueensa puheenjohtajaksi kannattavasta perussuomalaisesta. Heistä yksi oli elämässään menestystä saavuttanut tietoturva-alan asiantuntija, toinen Olli Immosen (ps) nuori avustaja ja kolmas vasemmistotaustainen yksinhuoltaja ja pätkätyöläinen. 

Jutun pohjavire oli nähdäkseni varsin asiallinen, joten en tällä kertaa kritisoi verorahoitteisen median uutisointia lainkaan. Sen sijaan teen jutusta muutaman noston.

Ensimmäinen haastateltu piti ihmiskunnan suurimpana ongelmana väestöräjähdystä. Tästä olen itsekin kirjoittanut moneen kertaan ja todennut että se on nykyaikaisen kansainvaelluksen perimmäinen syy. 

Tietoturva-asiantuntija totesi myös sen tosiasian, että yhteiskunnan tekevät ihmiset. Syyria tai Afganistan ovat sellaisia kuin ovat siksi, että sikäläiset ihmiset ovat rakentaneet maansa sellaisiksi kuin ne ovat. Sama koskee Suomea.

Haastatellut toivat lisäksi esille sen, etteivät perussuomalaiset tai maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvat ihmiset ole juntteja tai rasisteja. He kertovat myös epäröineensä politiikkaan mukaan lähtemistään juuri siksi, että ovat kuvitelleen näiden olevan sellaisia. Tämä on mielenkiintoista ja osoittaa suomalaisen median värittämän kuvan levinneen laajalle ja vaikuttaneen ihmisten poliittiseen aktiivisuuteen. 

Kaksi haastatelluista toi edelleen esiin sen, että heidän maahanmuuttokriittisyytensä on syntynyt nimenomaisesti tietyistä maahanmuuttajista saatuihin henkilökohtaisiin huonoihin kokemuksiin. Samaan hengenvetoon he tuovat esille sen, että työperäiset, Suomeen avioituvat tai adoptoidut maahanmuuttajat ovat tervetulleita. Halla-ahon kannattajien ajatuksissa maahanmuutto on siten jäsennelty tavalla, joka on aika usein hukassa valtamedian uutisoinnissa.

Niinikään kaksi haastatelluista toi esille huolensa siitä yhteiskunnasta, jonka jätämme lapsillemme. Monikulttuurisen yhteiskunnan pelätään olevan tulevaisuuden nuorille huono kasvuympäristö. Näkemyksessä saattaa olla totuuden siemen kun katsotaan esimerkiksi tiettyjen Ruotsin lähiöiden nykymenoa.

Kiinnitin huomiota myös siihen, että Yle toi esiin vaihtoehtomedian. Mainituksi tulivat positiivisella konnotaatiolla Hommaforum, Oikea Media ja Paavo Tajukangas (nykyisin PT-Media) sekä negatiivisessa valossa MV-lehti. Toivottavasti mahdollisimman moni ihminen käy tutustumassa mainittuihin sivustoihin Ylen jutun perusteella - ja tekee itse johtopäätöksensä niiden arvosta tai arvottomuudesta suomalaisessa mediakentässä.

* * *

Lopuksi on vielä syytä todeta, että Halla-ahon ja Terhon kilpailu perussuomalaisten puheenjohtajuudesta sai jälleen eilen mediahuomiota. Panin tyytyväisyydellä merkille, että molemmat ehdokkaat haluavat suojata suomalaisia pitämällä turvapaikanhakijat säilössä etenkin sen jälkeen, kun heidän hakemuksensa on todettu perusteettomaksi. 

Juuri näin on minunkin mielestäni syytä toimia. Tosin kutsuisin heille tarkoitettuja tiloja mieluummin turvapaikaksi kuin säilöksi tai pakolaiskeskuksiksi, sillä juuri siitähän siinä olisi kysymys: turvapaikasta hätää ja vainoa vastaan. 

Eikä siis säilyttämisestä eikä vangitsemisesta eikä edes pakolaiskeskuksesta, koska pakolaisiksi turvapaikanhakijat muuttuvat vasta sitten kun ovat saaneet myönteisen turvapaikkapäätöksen. Ja oikeuden elää suomalaisessa yhteiskunnassa ja jättää Suomen asukkaista eristetty turvapaikkansa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Sampo Terho, kulttuuriministeri

Jussi Halla-ahon, Sampo Terhon ja vasemmiston vappupuheista

Maahanmuuttajan painajainen

 

Manchesterin tapaus ja suomalaiset muslimimaahanmuuttajat

Kirjoitin Charlie Hebdon terroristi-iskun jälkeen siitä, ettei nykyisistä turvapaikanhakijoista ole meille suurta terrorismivaaraa. Tämä näkemys vahvistui jälleen Manchesterin iskussa, jonka tekijä oli 22-vuotias Salman Abedi.

Yli 20 ihmistä manan majoille ja itsensä neitsyiden pariin räjäyttänyt nuorukainen oli nimittäin libyalaistaustainen paljasjalkainen manchesterilainen. Siis toisen polven maahanmuuttaja, kuten suurin osa muistakin viime vuosien terroristeista.

Suomen osalta looginen johtopäätös on, että meihin kohdistuvan terroriteon riski siksi kasvaa sitä suuremmaksi, mitä enemmän maassamme elää toisen polven maahanmuuttajia. On siis syytä huomata, että jokaisella maastamme turvapaikan saaneella muslimilla on riski päätyä suomalaisen terroristin vanhemmaksi.

Riski toteutuu sitä varmemmin, mitä innokkaammin muslimimaahanmuuttaja tahtoo siirtää kotimaansa kulttuurin myös lapsilleen - sekularisoitunut musliminuori, jonka vaimo käy töissä ja pitää kesäisin minihametta on tuskin kovin altis terrorismin houkutuksille.

Siksi terrorismiriski pitäisi huomioida myös eurooppalaisessa ja etenkin suomalaisessa maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikassa. Näin siitä huolimatta, että maassamme toimii äänekäs kantasuomalaisten joukkio, joka vaatii suupielet vaahdossa terrorismiriskin kasvattamista ja saa asialleen kritiikitöntä tukea maamme lehdistöltä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Muslimien parissa esiintyvän mielenvikaisuuden syyt tulisi selvittää
Turvapaikanhakijat ovat islamilaisen terrorismin rahoituskeino
Terroristien kuva paljastaa seuraavan sukupolven terroristien isät ja äidit

Maahanmuuttajanuoriin kohdistuvilla vapaudenriistoilla ja väkivallalla on seurauksia

Aamun lehti kertoi vakavasta aiheesta eli siitä kuinka takapajuisesta kulttuurista maahamme tulleet perheet haluavat katkaista jälkikasvunsa kotoutumisen uuteen kotimaahansa. Ääritapauksessa jopa lähettämällä nuoren yksinään takaisin siihen maahan, josta he ovat paenneet tänne kauas pohjolaan.

Tämä toiminta herättää monta kysymystä. Jutussa haastateltu lapsena kotimaahansa palautettu nainen oli somali.

Ensinnäkin: jos hänet oli voitu palauttaa yksinään kahdeksi vuodeksi kotimaahansa, minkä ihmeen perusteella Maahanmuuttovirastomme on vielä tämän vuoden tammi-maaliskuussakin päättänyt 108 somalialaisen olevan suojelun tarpeessa. Ja heistä peräti 53 vieläpä varsinaisen turvapaikan.

Toiseksi: miksi Suomi ei ole puuttunut nuorten pakottamiseen kotimaihinsa? Kyse on rikollisesta vapaudenriistosta, joka ei millään tavalla ole Suomen, suomalaisten eikä edes maahanmuuttajayhteisöjen etu.

Päin vastoin - toiminta on omiaan varmistamaan se, että esimerkiksi somalit korkeine rikos- ja alhaisine työllisyyslukuineen pysyvät yhteiskunnallisina ongelmina täällä Suomessa. Ja vapaudenriiston kohteeksi joutuneelle tapahtunut on luonnollisesti henkilökohtainen katastrofi.

Kolmanneksi. Jutussa ei mainittu tyttöjen ympärileikkauksista. Niistä ei ole muutenkaan juuri vuodettu tilastoja julkisuuteen, mutta siitä huolimatta sukuelinten silpomisia tapahtuu ja kyseessä on yksiselitteisen törkeä väkivallanteko, josta tuomion tulisi vastata vähintäänkin alaikäisen törkeästä raiskauksesta annettavia tuomioita.

Loppuhuomautuksena joudun toteamaan, että maahanmuuttajien kotouttamisen epäonnistuminen on tärkeä asia koko länsimaisen yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta. Saimme siitä viimeisimmän todisteen todennäköisesti eilisiltana Manchesterista, missä järjestetyssä  konsertissa räjäytettiin pommi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Muslimien parissa esiintyvän mielenvikaisuuden syyt tulisi selvittää
Somalian jääpallojoukkue valaisi kotoutumisen olemusta
Mistä tyttöjen ympärileikkaus johtuu?

Meemisodan uhrit

Nature-lehti kertoi uusimmassa numerossaan Floridan sitrushedelmien tuotantoa uhkaavasta kemppien mukana leviävästä liberibakteerilajista, jonka aiheuttamalla taudilla on hauska nimi: Huanglongbing. 

Bakteeri saapui Floridaan vuonna 2005 Kiinasta ja on sen jälkeen aiheuttanut floridalaisille sitrusviljelijöille valtaisia tappioita: vuonna 2004 he tuottivat 3,5 kertaa enemmän appelsiineja kuin viime vuonna ja tämän vuoden satonäkymä on vieläkin heikompi. Kyseessä on miljardiluokan bisnes. 

Liberibakteerin ilmaantuminen Floridaan on vain yksi esimerkki kasvitautien leviämisestä eri puolille maailmaa ihmisen toiminnan seurauksena, minkä takia alan tutkijayhteisö on vaatinut jopa kasvikaupan kieltämistä. Toisaalta juuri ihmisten toiminta eli tiede saattaa tarjota ratkaisuja syntyneeseen ongelmaan.

* * *

Yhdysvalloissa on kehitteillä useitakin keinoja sitrusviljelmien pelastamiseksi. Käytettävissä on jo sattumalta löytynyt bakteerille osittain vastustuskykyinen mandariinilajike, joka mahdollistaa jonkinlaisen sadon kunhan viljelmistä pidetään erityisen hyvää huolta. Bakteerinkestävyyden mekanismia ei kuitenkaan tunneta.

Amerikkalainen tutkimusjärjestelmä on yrittänyt kehittää myös aivan uudenlaisia keinoja torjua bakteeria. Southern Gardens Citrus -niminen yritys on siirtänyt kasveihin pinaatista bakteerinkestävyyden antavan geenin, minkä seurauksena ne kestävät nykyisiä lajikkeita paremmin bakteerin hyökkäyksiä. 

Ongelmana on se, että näiden geneettisesti muokattujen lajikkeiden saaminen viljelyyn kestää lupaprosessien takia vielä useita vuosia - sinä aikana koko sirushedelmien viljely saattaa lopahtaa Floridassa. Lisäksi ongelmaksi saattavat muodostua ihmisten asenteet GMO-kasveja kohtaan, vaikka Yhdysvalloissa ei ole läheskään yhtä vahvaa bioteknologian vastustusta kuin Euroopassa.

Toinen saman yrityksen ratkaisuyritys liittyy vähemmän vakavaan sitrushedelmien tautiin: sitä aiheuttavaan virukseen on siirretty sama pinaatin geeni kuin edellä kuvattuihin geneettisesti muokattuihin kasveihin. Ajatuksena on varttaa sitruspuut virustartunnan saaneilla versoilla, jolloin ne kestäisivät bakteeria kuin GMO-kasvit, mutta syötävät appelsiinit tai mandariinit eivät olisi geneettisesti muokattuja. 

Siten ne eivät aiheuttaisi kuluttajien parissa samanlaista vastustusta kuin geenin genomiinsa saaneet kasvit. Samasta syystä myös säätely olisi kevyempää ja sitrushedelmätuotannon pelastavat kasvit saataisiin markkinoille nopeammin - toivottavasti jo ennen koko tuotannon romahtamista.

Kolmas uusi lähestymistapa on Floridan yliopiston tutkijoiden yritys löytää sitrushedelmistä sellaisia geenejä, jotka eivät olisi välttämättömiä kasville, mutta altistavat ne bakteerille. Nämä geenit voitaisiin sammuttaa geenieditoinnin avulla, jolloin bakteerinkestävät kasvit eivät sisältäisi lainkaan vierasperäisiä geenejä, eikä edellä mainittuja lupa- ja asenneongelmia syntyisi. Tuollaisia geenejä ei kuitenkaan ole ainakaan vielä löydetty. 

* * *

Aika näyttää kuinka tutkijoiden ja bakteerin välisessä kilpajuoksussa käy. Blogistin kannalta Floridan sirusviljelijöiden kujanjuoksu tarjosi kuitenkin jo nyt mielenkiintoisen näkökulmaan siihen, kuinka erilaiset meemit - tässä tapauksessa vapaan kaupan ideologia ja epäluuloisuus uutta teknologiaa kohtaan saavat aikaan mitä mielikuvituksellisimpia ongelmia ja niiden ratkaisuyrityksiä. 

Floridassahan ei olisi nyt ratkaistavaa ongelmaa, ellei joku olisi vienyt bakteeritautista sitrushedelmää sinne, eikä geenimanipuloitujen kasvien käytölle ongelman ratkaisemiseksi olisi esteitä ilman modernin teknologian vastustusta. Siten floridalaiset appelsiininviljelijät voidaan nähdä eräänlaisina meemisodan uhreina.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Älä syö narsisseja!

Kasvikauppa ja metsätuhot

Nujertaako banaanikärpäsen bakteeri Dengue-kuumeen?

HS:n toimittaja kasvatti lapsia Rautatientorin mielenosoitusten välimaastossa

Helsingin Sanomien toimittaja Tommi Nieminen valotti omia kasvatusperiaatteitaan aamun jutussa, joka käsitteli Helsingin Rautatientorin pitkäaikaisten mielenosoitusten lopettamista. Hän nimittäin kertoi pienten lasten kanssa käymistään keskusteluista laittomien maassaolijoiden ja pakolaispolitiikan laillisen menon kannattajien välimaastossa olleella luistelukentällä.

Jutun varsinainen pihvi löytyi vasta sen loppupuolelta: "kun liu’uimme kohti Ateneumin päätyä, kerroin Lähi-idän konflikteista, Saharan Afrikan köyhyydestä ja pakolaisuudesta Eurooppaan. Kun liu’uimme kohti Kansallisteatterin päätyä, vaihdoin luennon aiheeksi nationalismin, muukalais­pelon ja rasismin."

Nieminen ei avannut kertomustensa sisältöä sen tarkemmin, mutta asiasta voinee tehdä johtopäätöksiä siitä, ettei Ateneumin päädyssä puhuttu Lähi-idän uskonnollisesta fanatismista, afrikkalaisesta elintasopakolaisuudesta, köyhyyttä ylläpitävästä väestöräjähdyksestä, heimojen ja klaanien välisestä vihanpidosta eikä islamilaisesta tasa-arvokäsityksestä.

Johtopäätöksiä voinee tehdä siitäkin, ettei Kansallisteatterin päädyssä lapsille kerrottu suomalaisen kulttuurin ainutlaatuisuudesta, kehitysapuun ja pakolaisten vastaanottamiseen käytetystä valtion velkamiljardeista, tiettyjen maahanmuuttajaryhmien yliedustuksesta seksuaali- ja väkivaltarikoksissa eikä edes maahanmuuttajien positiivisesta syrjinnästä.

Aivan jutun lopuksi Nieminen kertoi tarinaniskennän olleen helppoa, mutta "vaikeaa oli selittää vain se, miksi vastakkaisilla leireillä, joilla ei ollut puheyhteyttä toisiinsa, oli yhteinen sinivalkea taistelulippu". On siis syytä avata tämäkin asia toimittajalle: yhdellä puolella Rautatientoria sitä käytettiin omien näkemysten symbolina ja toisella puolella keräämään sympatiaa ohi kulkevilta suomalaisilta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Media värittää maailmankuvaamme

Aloittiko Helsingin Sanomat asiallisen maahanmuutto-uutisoinnin?

Miksi mediaan ei luoteta?

Ekonomistit sirkustaiteilijoina

Tämän aamun lehti kertoi OP-ryhmän arvelevan Suomen talouden kasvavan tänä vuonna 2,3 prosentin vauhtia. Ryhmän ekonomistin mukaan hänen työnantajansa on valtakunnan optimisti.

Optimistiväite perustunee siihen, ettei kukaan muu ole vielä ennustanut Suomelle näin nopeaa talouskasvua vuonna 2017. Vähiten kasvuun uskovat valtiovarainministeriön ekonomistit, jotka arvelivat vajaa kuukausi sitten kasvunopeudeksi vain 1,2 prosenttia. Puoli vuotta sitten se oli vieläkin pessimistisempi arvellen kasvun jäävän alle prosenttiin.

On ollut huvittavaa seurata ekonomistien ennustelua. Suomen talouden toteutunut kasvuvauhtihan on viimeisten tilastojen mukaan jo 2,8 prosenttia, joten edes OP-ryhmän ennustetta ei voi mitenkään pitää optimistisena. Niinpä veikkaan, että jatkossa kuulemme ekonomistiemme suusta vieläkin positiivisempia arvauksia.

Sinänsä Suomen talouden piristymistä ei ole ollut vaikea ennustaa. Siitä esimerkkinä kirjoitin puoli vuotta sitten, että Suomen talouskasvu on vuosina 2017-2021 vähintään kaksi prosenttia vuodessa eli "yhteensä yli 10 prosenttia - ja todennäköisesti jopa merkittävästi nopeampaa".

Olenko nyt siis suuri talousguru? Vai olenko kerrassaan onnekas vastarannan kiiski? Vai mistä tässä on kysymys?

Oma ennusteeni perustui sille yksinkertaiselle tosiasialle, että Suomen talous on kansainvälisessä vertailussa pieni ja vientivetoinen, joten sen nousut ja laskut ovat rakenteellisten syiden takia muuta maailmaa jyrkempiä. Asian vahvistaa Suomen talouden viime vuosikymmenten historia.

Tämänkään kirjoituksen tarkoituksena ei ole oikeasti testata omaa ennustuskykyäni vaan demonstroida sitä, kuinka turhia prosentin kymmenyksinä annetut ekonomistien talousennusteet todellisuudessa ovat. Tosin sen ymmärtämiseen taitaisi riittää jo sekin, että OP-ryhmän ennuste on kaksinkertainen verrattuna VM:n vastaavaan. Jälkimmäisen pessimismiin lienevät vaikuttaneet hallituksen tarpeet, joiden takia tieteellinen puolueettomuus on saanut väistyä politiikan tieltä.

Mitä tästä kaikesta opimme? Ainakin sen, että vaikka ekonomistien ennusteet eivät olekaan tieteellisen tarkkoja, ovat ne kuitenkin mainiota asiaviihdettä. Ja kansahan tarvitsee leipää ja sirkushuveja, joten nautitaan niistä nyt, kun kesäsäätkin ovat saapuneet ja talous kasvaa kohisten.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Tappaako talouskasvu populismin?

Miksi euromaiden talous lähti nousuun?

Suomen talous kasvaa ennusteita nopeammin vuosina 2017-2021

Vihreää politiikkaa

Eilen saimme lukea siitä, kuinka Saksan Vihreät ovat menettämässä kannatuspohjaansa. Taustalla on erityisesti puolueen läpi ajama energiapolitiikka, joka on johtanut sekä energian tolkuttomaan hintaan että tuotantovaikeuksiin.

Suomessa Vihreät on puolestaan kovassa myötätuulessa: yhdessä poliittisesti lähes identtisen Vasemmistoliiton kanssa sen kannatus on yli 21 prosenttia. Siinä punavihreitä auttaa oppositioasema, jonka seurauksena puolueiden poliittinen tahto ei ole johtanut toimenpiteisiin valtakunnantasolla.

Mutta kuntatasolla punavihreästä politiikasta löytyy paljonkin esimerkkejä. Itse kiinnitin asiaan huomiota ajellessani Laajasalon poikki autolla. Muutamia vuosikymmeniä sitten saaren läpi pääsi ajamaan sujuvasti moottoritienomaista kulkuväylää eli Laajasalontietä, jossa liittymät oli rakennettu eritasoristeyksiksi.

Punavihreän kaupunkipolitiikan seurauksena Herttoniemen päähän Laajasalontietä on vuosien kuluessa syntynyt asuntorakentamisen yhteydessä useitakin liikennevalo-ohjattuja risteyksiä, mikä on hidastanut ja ruuhkauttanut liikennettä. Nyt huomasin uudet liikennevalot keskellä vanhaa valtaväylää.

Asiaa tarkastellessani huomasin, että Laajasalontiestä tehdään kaupunkibulevardi. Jatkossa kulkuyhteydet saaren perälle tulevat siten olemaan omalla autolla merkittävästi nykyistä hitaammat. Näin julkisen liikenteen käyttöä saadaan tuettua vaikeuttamalla vaihtoehtoisia kulkutapoja.

Mikäli Vihreiden ja muun vasemmiston tiukasti ajamista Helsingin keskustan sisäänajoteistä tehdään myös kaupunkibulevardeja, vaikeutuu liikenne monin verroin enemmän kuin Laajasalossa. Lopputuloksena joko autoilu vähenee tai kaupungin laidoille syntyy saasteloukkujen saaristo. Ja joka tapauksessa kauempana asuvien vierailut kaupunkiserkkujen luona vaikeutuvat.

Toisen esimerkin punavihreästä politiikasta tarjoaa tämän aamun lehden uutinen Helsingin valtuuston päätöksestä pyrkiä irrottamaan Vantaan energia Fennovoiman ydinvoimalahankkeesta. Toistaiseksi näyttää siltä, ettei päätöksellä ole muuta merkitystä kuin suunsoiton autuaaksi tekevä vaikutus, sillä irtautuminen on mahdollista vain löytämällä osuudelle ostaja sekä saamalla Vantaan kaupunki samoille linjoille.

Ainakaan jälkimmäinen ei näytä todennäköiseltä lentokenttäkaupungin Vihreiden innokkuudesta huolimatta. Ja hyvä niin, sillä alussa mainittu Saksan esimerkki osoittaa kuinka pehmoiselle pohjalle Vihreiden Suomeenkin ajama energiapolitiikka rakentuu.

Kolmas hakematta mieleeni tuleva vihreän politiikan kukkanen on luonnollisesti vastuuton maahanmuuttopolitiikka. Vihreiden virallisen linjauksen mukaan tavoitteena on kantaa vastuuta maailman pakolaisista, joka käytännössä tarkoittaisi myös elintasopakolaisiksi todettujen ihmisten elättämistä suomalaisten veronmaksajien varoilla.

Esimerkkejä voisi hakea lisääkin, mutta jo edelle kirjoittamani osoittaa vihreän politiikan traagisuuden. Siksi on selvää, että mikäli Vihreät joskus kasvaa Suomessa niin suureksi, että sen ajama politiikka muodostuu oleelliseksi osaksi maan hallitusohjelmaa, tulee lopputuloksena olemaan puolueen kannatuksen romahtaminen myös täällä Pohjantähden alla. Silloin on syytä toivoa, ettei ennen romahdusta ehdi syntyä kestämättömän suuria vahinkoja.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Punavihreät vaalivoittoon, mutta Kokoomukselle suurin kannatus
Punavihreä Suomi
Vihreät nuoret prostituution, tasa-arvon ja ISISin asialla

Muslimien parissa esiintyvän mielenvikaisuuden syyt tulisi selvittää

Yle teki mielenkiintoisen jutun islamin opetuksesta Suomessa. Sen mukaan se ei ole tunnustuksellista, eikä pyri kasvattamaan oppilaista "hyviä muslimeita". Jos asia on näin, niin hyvä.

Itse kiinnitin huomiota yhdeksäsluokkalaisen muslimin kommenttiin terrorismin ja islamin suhteesta. Kopioin sen myös arvoisan lukijani nähtäväksi seuraavaan.

"Jos sanoo ´terroristi´, niin ensimmäinen asia mitä tulee mieleen, on islamilainen terroristi. Se (islam) on ikään kuin syy siihen terrorismiin. Eikä vaikka se, että sillä on mielenterveysongelmia, se on yksinäinen, tai sillä on kostonhalua, ei. Vaan siksi, koska se on muslimi."

Oppilaan huomautus tarjoaa hyvän lähtökohdan maahanmuuttoon liittyvien ongelmien pohdintaan. Siksi sitä on syytä käsitellä myös tässä, koska tämän blogin yhdeksi kestoteemaksi on muodostunut islamilainen maahanmuutto ja sen seuraukset länsimaissa.

Lienee selvää, että jokainen terroristi on mielenvikainen. Näin myös siinä tapauksessa, että kyseessä on kostonhaluinen ihminen tai hänen motiivinsa on uskonnollinen fanatismi. Mielenvikaisia ovat lähtökohtaisesti myös seksuaalisen ja muun vakavan väkivallan tekijät.

Koska islamilainen maahanmuutto on kiistatta lisännyt terrorismin määrää Euroopassa, tulemme siihen loogiseen johtopäätökseen, että länteen muuttaneiden muslimien joukossa on paljon mielenvikaisia. Lisäksi on selvää, että koska länsimaissa terroritekoja tehneet muslimit ovat pääsääntöisesti toisen polven maahanmuuttajia, esiintyy myös länsimaissa syntyneiden maahanmuuttajataustaustaisten joukossa kantaväestöä enemmän terrorismiin johtavaa mielenvikaisuutta.

Varsinaisen terrorismin lisäksi muslimien piirissä näyttäisi siis esiintyvän mös seksuaalista ja muuhun väkivaltaan liittyvää mielenvikaisuutta. Tarkoitan tietenkin muslimien yliedustusta näissä rikollisuuden lajeissa.

Ensimmäinen edelle kirjoitetun perusteella esille nouseva kysymys koskee maahanmuuttajien parissa yleisen mielenvikaisuuden laatua. Johtuuko sen korkea esiintymissfrekvenssi toisessa sukupolvessa geneettisestä vai kulttuurisesta periytyvyydestä?

Käytännössä meillä ei ole tällä hetkellä tähän ongelmaan tieteellisesti pätevää vastausta, vaikka sellainen olisi äärettömän tärkeää maahanmuuttopolitiikan kannalta. Pikemminkin tällaisten asioiden tutkiminen on aiheena tabu, vaikka ihmisryhmien väliset erot sairauksissa ovatkin juuri nyt kuuma tutkimuksen aihe (esimerkki), eikä sille luultavasti olisi saatavissa edes rahoitusta mistään perinteisestä tieteen rahoituslähteestä.

Aiheen peitteleminen tai vältteleminen ei kuitenkaan poista itse ongelmaa. Eikä muuta sitä tosiasiaa, että tutkimuksen kautta se voitaisiin saada pois päiväjärjestyksestä samalla tavalla kuin moni muukin asia.

Jos kyseessä on tulijaväestön geneettinen erityisominaisuus, se voitaisiin periytymismekanismista riippuen mahdollisesti tunnistaa jonkinlaisella geenitestillä tulijaväestöstä ja estää näin mielenvikaisuutta aiheuttavien geenien virta länsimaihin. Ellei geenitesti olisi mahdollinen, saattaisi jonkinlainen fenotyyppinenkin testi avata ainakin joissain periytymismekanismien tapauksissa kohtuullisen luotettavan tunnistamismahdollisuuden.

Ellei yksittäisistä tulijoista voitaisi tunnistaa mielenterveysongelmiin johtavia geenejä, voitaisiin mielenterveysongelmien puhkeaminen mahdollisesti ehkäistä lääkityksen tai muun terapian keinoin. Tässä on kuitenkin muistettava, että matka tieteellisestä löydöksestä toimivaan lääketerapiaan kestää vuosia tai jopa vuosikymmeniä.

Mahdollinen lääke ei siten ratkaisisi juuri nyt akuuttia muslimimaahanmuuttajien mielenterveysongelmaa. Siten on selvä, että ainakin aluksi tulisi maahanmuutto väkivaltageenejä sisältävistä väestöryhmistä rajoittaa ehdottomaan minimiin tai mieluummin lopettaa yhteiskunnan turvallisuuden säilyttämiseksi.

Jos kyseessä ei ole geneettisesti periytyvä väkivaltaisuus vaan käsillä on kulttuurinen ongelma, ei tarvittaisi muslimien maahantulon rajoittamista aivan minimiin, vaan ratkaisu voitaisiin löytää myös tehokkaasta puuttumisesta tulijoiden kulttuuriin. Tämä palauttaa meidät islamin äärelle: onko uskonnolla osuutensa muslimien piirissä yleiseen väkivaltaan johtavaan mielenterveysongelmaan, vai onko taustalla muita kulttuurisia piirteitä?

Oli kyse kummasta tahansa, jää vastattavaksi kysymys siitä, miten ongelman aiheuttavaan kulttuuripiirrettä tulisi muuttaa, jotta väkivaltaisuuteen johtava mielenterveysongelma katoaisi maahanmuuttajien ja heidän jälkeläistensä parista. Ja miten mahdollinen ratkaisu saataisiin viedyksi läpi nyt täysin kritiikittömästi muslimimaahanmuuttoon suhtautuvan lehdistön ja poliittisen päätöksentekokoneiston vastustuksesta huolimatta.

Joka tapauksessa on selvää, että niin kauan kun meillä ei ole tieteellisesti luotettavaa tietoa Lähi- ja Keski-Aasiasta sekä Pohjois-Afrikasta tulevien muslimimaahanmuuttajien parissa yleisesti esiintyvistä väkivaltaan johtavista mielenterveysongelmista, on maahanmuuton tiukka rajoittaminen perusteltua. Koska maahamme on kuitenkin jo nyt muodostunut suuri - ja ilman maahanmuuttoakin - tulevaisuudessa kasvava muslimivähemmistö, tulisi tieteen keinoin selvittää luotettavasti heidän väkivaltaan johtavien mielenterveysongelmiensa syyt sekä mahdolliset hoitokeinot.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Veret seisauttavia seksuaalirikostilastoja
Orlandon opetukset ja islam
Terroristien kuva paljastaa seuraavan sukupolven terroristien isät ja äidit

Tappaako talouskasvu populismin?

Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen arveli populismin  kuihtuvan vähitellen nyt kun talous on jälleen piristynyt. Populismilla hän tarkoitti "yksinkertaistavaa ja tunneperäistä kansaan vetoamista".

Suomessa populismia näyttäisi Rahkosen mukaan edustavan Perussuomalaiset, jonka  kannatus supistui merkittävästi edellisistä vaaleista. Niillä tai muiden maiden kansallismielisillä populistipuolueilla "ei ole tarpeeksi kannatuspohjaa, jotta ne voisivat päästä hallitsevaan asemaan maidensa poliittisissa elimissä".

Nykytilannetta kuvatessaan Rahkonen on tietenkin oikeassa. Toisaalta ns. populistit ovat monissa muissa maissa onnistuneet vaikuttamaan tehokkaasti ainakin maahanmuuttokysymyksiin - Iso-Britanniassa myös EU-jäsenyyteen.

Rahkosen pääteesin, eli talouskasvun vaikutus populismiin jää nähtäväksi. Uskon kyllä, vakaan yhteiskunnan oloissa populismin kannatus ja taloustilanne ovat kääntäen verrannollisia. Mutta entä silloin kun yhteiskunnan perusrakenteet ovat muutoksessa.

Suomen kohdalla kyse on lähinnä väestörakenteesta. Maamme väestö on kyselytutkimuksissa hyvin kriittistä humanitaariselle maahanmuutolle, mutta on talouslamankin aikana äänestänyt löysän maahanmuuttopolitiikan puolesta. Siitä huolimatta Perussuomalaisten hallitusvastuu on johtanut jonkinasteisiin kiristyksiin.

Kiristyksistä huolimatta on humanitaarinen maahanmuutto jatkunut vuoden 2015 tulijapiikin jälkeenkin useiden tuhansien ihmisten vuosivauhdilla. Tänä keväänä maahanmuutto Välimeren yli on jälleen kiihtynyt ja edessä saattaa hyvinkin olla uusi tulijamäärien kasvu lieveilmiöineen.

Myöskään Etelä-Euroopan talouskriisi ei ota laantuakseen. Kreikka ei tule maksamaan velkojaan, vaikka talous onkin muuten tervehtynyt ja Italiasta kuuluu edelleen huolestuttavia uutisia. Kreikan rahavirrat on toistaiseksi kääritty kansalaisilta piiloon, mutta Italian talouden romahtaminen saattaisi nostaa EU-kriittisyyden määrää myös Suomessa.

Saatamme siis lähitulevaisuudessa saada eteemme mielenkiintoisen dilemman. Miten kansa reagoi tilanteessa, jossa Perussuomalaisten ja muun puoluekentän väliseen kannatukseen vaikuttavat ristiriitaiset tosiasiat? Yhtäällä humanitaarisen maahanmuuton lieveilmiöt ja ehkä myös uusi rahavirta suomalaisilta Etelä-Eurooppaan ja toisaalta talouden hyvä kehitys.

Tässä tilanteessa akateeminen minäni näkee upean tilaisuuden Rahkosen esittämän hypoteesin testaamiseen. Jään siis ns. kieli pitkällä seuraamaan kuinka Suomen ja muun Euroopan ns. populistien käy.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisten asenteet maahanmuuttoon ovat kohdallaan
Länsimaisen demokratian kiirastuli
Populismi ja demokratia - identtiset kaksoset?

EU:n Afrikanpolitiikka uusille urille - kehitysapurälssi kauhistui

Aamun lehti kertoi, että EU olisi uusimassa Afrikan-politiikkaansa. Kaiken kaikkiaan Unioni pyrkii uutisen mukaan järjestämään muhkeat 88 miljardia euroa afrikkalaisten avuksi. Vertailuksi todettakoon, että Suomen valtion budjetti on noin 55,5 miljardia euroa.

Mikäli lehden otsikkoon on uskomista, EU:n uuden politiikan tavoitteena on afrikkalaisten lisääntymisen väheneminen, sikäläisten ihmisten vaurastuttaminen ja heidän kotimaissaan pitäminen. Minusta tämä kuulostaa kerrassaan erinomaiselta.

Väestöräjähdyshän on Afrikan ongelmien varsinainen perussyy, jonka poistaminen on edellytys vaurastumiselle. Vaurastuminen puolestaan poistaa tarpeen elintasopakolaisuudelle. Lisäksi voi toivoa, että positiivisen kehityksen myötä myös maanosan synkkä konfliktikierre alkaisi hiipua.

Samasta lehdestä saimme lukea myös kehitysyhteistyö­järjestöjen EU-yhdistys Kehys ry:n pääsihteerin Rilli Lappalaisen kannanoton, jossa hän ilmaisi huolensa siitä, että avun vastaanottamisen ehdoksi asetettaisiin Eurooppaan suuntautuvan muuttoliikkeen rajoittaminen.

Hänen mukaansa EU:n toimien tulisi keskittyä edellä mainittujen tavoitteiden sijaan köyhyyden vähentämiseen ja kestävän kehityksen edistämiseen, mutta ehdottomasti ilman, että afrikkalaisille itselleen asetetaan mitään vaatimuksia. Kehitysapunainen näkee afrikkalaiset siis jonkinlaisena itsestään vastuuttomina henkisesti jälkeenjääneinä avustusmaskotteina.

Lappalaisen tekstin luettuani ymmärsin liiankin hyvin, miksi Suomenkin Afrikkaan vuosittain syytämät valtavat kehitysyhteistyövarat ovat käytännössä menneet täysin hukkaan. Mikäli Lappalainen edustaa kehitysyhteistyössä toimivien ihmisten valtavirtaa, on koko avustustoiminta aivan väärien ihmisten käsissä.

Toki olen havainnut jo aiemmin, ettei kehitysyhteistyössä mukana olevien ihmisten tavoitteena useinkaan ole vastaanottajien auttaminen, vaan oman edun saavuttaminen. Sen kannalta afrikkalaisten omien toimien aktivointi ongelmien ratkaisemiseksi ei ole eduksi, sillä perimmäisten ongelmien ratketessa katoavat myös mukavat kehitysyhteistyövaroilla luodut työpaikat - siis kehitysapurälssin vuosikymmeniä kestänyt nautintaoikeus. Toivottavasti tämä ei ole Lappalaisen perimmäinen huolenaihe ja motiivi yleisönosastokirjoitukselleen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pitäisikö kehitysapu ja elintasopakolaisten palautukset sitoa yhteen?
Avustusjärjestöt tuplajättipotin perässä
800 euroa per lapsiperhe on mennyt vuosi toisensa jälkeen hukkaan

Elääkö kirjailija sananvapaudesta?

Suomi on juuri tällä hetkellä sananvapauden kakkosmaa maailmassa. Tarkoittaako se, ettei meillä ole sananvapausongelmia eikä sananvapauden vastaisia ajatuksia?

Äkkiseltään luulisi, että ainakin sanan tuottamisesta elävät kirjailijat pitäisivät sananvapautta erityisen tärkeänä. Siksi olikin mielenkiintoista lukea suomalaisten kirjailijoiden kannanottoja liittyen Ruotsissa pidettävään tapahtumaan, johon osallistuu myös äärioikeistolaisena pidetty Nya Tider -lehti.

Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon pari vuotta sitten voittanut ja argumentaatiovirheitä aiemmin levitellyt  Laura Lindstedt ei osallistu Suomen viralliseen ohjelmaan messuilla. Hänen mukaansa "messujen toimitusjohtaja Maria Källsson on määritellyt messut ’avoimeksi toriksi’, mutta kysehän on kaupallisesta tapahtumasta... Ei messujen ole pakko ottaa ketään mukaan sananvapauden nimissä. Minusta on irvokasta, että messut kutsuvat kirjailijoita leikkimään hyvää ihmistä kestämättömään tilanteeseen, jonka ne ovat itse luoneet."

Kirjailija Sirpa Kähkönen sen sijaan on lähdössä, Hänen uusi kirjansa "käsittelee muun muassa totalitarismia ja pakolaisuutta, enkä voi jättää käyttämättä tilaisuutta puhua niistä, myös liittyen nykyisiin ääriliikkeisiin ja messudebattiin".

Joukon tunnetuin eli Kjell Westö ei oikein tiedä. Hän on "nyt miettinyt osallistumista viikon, menettänyt yö­unetkin... Miten tahansa päätän, paskanmaku jää suuhun. Tämä on varmasti pahin ammatillinen valinta­tilanne koko urani aikana."

Edellä olevia näkemyksiä on mielenkiintoista tarkastella sitä taustaa vasten, että Euroopan ihmisoikeussopimus määrittelee sananvapauden seuraavasti. "Jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta."

Toki sananvapauteen kuuluu myös oikeus korvien sulkemiseen ja omaan kuplaan käpertymiseen. Se näyttäisi olevan yllättävän vahvasti elävä vaihtoehto kirjailijapiireissämme. Mutta mitä se kertoo kirjallisuuden tilasta Suomessa vuonna 2017?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Laura Lindstedtin rasistisista olkiukoista
Toimittaja Pirkko Kotiranta: patsas ja sananvapaus
Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tahdo, olkaamme siis dhimmejä

Sampo Terho, kulttuuriministeri

Kulttuuri on vaikea laji. Monelle tulee äkkiä mieleen, että on olemassa vaikkapa korkeakulttuuria ja populaarikulttuuria. On myös kirjallisuutta, kesäteatteria, oopperaa, iskelmiä, sinfonioita, jazzia, performansseja, maalauksia, veistoksia ja vaikka mitä. Takavuosina jopa ulosteen heittely yleisön päälle oli joidenkin mielestä kulttuuria.

Kulttuuri on kuitenkin todellisuudessa paljon enemmän kuin eri taidelajit. Kulttuuri on kansakunnan tapa elää elämäänsä. Tai laajemmin, kokonaisten kansakuntien tapa kohdata todellisuus.

Suomalainen on oman kulttuurinsa kasvatti ja poikkeaa siksi oleellisesti vaikkapa khoista, joka elää omassa kulttuurissaan eteläisessä Afrikassa. Suomalaisella rasistinatsilla ja punavihreällä ituhipillä on sittenkin suhtautumisessaan maailmaan äärettömän paljon enemmän yhteistä kuin kummallakaan khoihin.

Kulttuurintutkija Geert Hofsteden mukaan kulttuuri tarkoittaa ”kollektiivista mielen ohjelmointia, joka erottaa yhden ryhmän tai kategorian ihmiset toisista.” Geneettisiä ihmisryhmien välisiä eroja kulttuuri ei kuitenkaan kata.

* * *

Suomen uusi kulttuuriministeri on Sampo Terho (ps). Hänen mukaansa "talous on se, jonka pitää palvella kulttuuria, henkistä hyvinvointia ja eteenpäin menemistä". Toisaalta hänen näkemyksensä mukaan valtion pitää varoa tukemasta puoluepoliittista taidetta.

Tarkalleen ottaen kulttuuriministerin titteli on aivan liian lavea. Eivät Terhon tulevaan toimintakenttään kuulu lainkaan sellaiset suomalaisen kulttuurin kannalta keskeiset asiat kuin työelämän tasa-arvo, oikeudelliset seikat, tieteellisen tiedon tuottamisen suuntaviivat, työmarkkinasopimukset tai maa- ja metsätalouden käytänteet.

Terholle kuuluvat kulttuuriministerinä lähinnä taide- ja urheiluasiat, Jälkimmäisistä hän linjasi, että keskeistä ovat kansanterveys ja huippu-urheilu.

Se on hyvä linjaus, sillä jälkimmäinen ruokkii edellistä ja pitää tänäkin päivällä Suomea maailmankartalla. Muistan lähes kolmekymmentä vuotta sitten kertoneeni Etelä-Amerikassa olevani suomalainen. Paikalliset rupesivat välittömästi kehumaan Juha Kankkusta.

Itse en ole taiteen suuri asiantuntija. Minulle on kuitenkin muiden puheista syntynyt käsitys, että sillä saralla pyörii pieni piiri, joka harrastaa ummehtunutta keskinäistä kehumista ja jakelee samanmielisille erilaisia etuja. Näin on ilmeisesti ollut jo kauan, sillä asiasta puhui toistuvasti jo Spede Pasanen jäätyään kerta toisensa jälkeen vaille elokuvasäätiön rahoitusta.

Niinpä kulttuuriväki on poliittisesti liikuttavan yksimielinen. Maailma pitää pelastaa koska meillä on varaa ja viime kädessä meidät kaikki elättävä tuotantotalous on heti seuraava perkeleestä. Ollaan siis yhtä tiukasti kuvaannollisissa poteroissa kuin sadan vuoden takaiset kapinalliset.

Siksi on hyvä, että kulttuuriväki saa edustajakseen valtioneuvostoon isänmaallisen ja arvokonservatiivisen miehen. Tämä on luvannut olla ryhtymättä taidekriitikoksi, mutta epäilemättä hänellä on mahdollisuus heikentää vihervasemmiston valta-asemaa taiteen kulisseissa. Sen seurauksena tullemme jatkossa näkemään nykyistä monivivahteisempaa taidetta. Se on hyvä.

* * *

Sampo Terhosta puheen ollen. Tämän aamun Helsingin Sanomat otti jälleen esille märän unelmansa Perussuomalaisten hajoamisesta puheenjohtajavalinnan jälkeen. Asialla oli tällä kertaa Juha Akkanen, joka arveli, että Terhon valinta saisi maahanmuuttokriittisimmät jättämään puolueen ja Halla-ahon voiton taas karkottavan "maltillisemmat jäsenet".

Ottaen huomioon sen, ettei kahden ehdokkaan välillä ole juurikaan aatteellisia eroja, arvelen Akkasen päiväunen toteutumismahdollisuuden olevan vähäinen. Epäilen myös, että hän tietää sen itsekin - asian esilläpidon tarkoituksena ei taida sittenkään olla toiveajattelu vaan pyrkimys luoda hajanaisuutta muun puoluekentän kannalta kiusalliseen kilpailijaan.

Se on suomalaista kulttuuria. Aseiden sijaan taistellaan kynän voimalla, mikä on hyvä asia. Tai ainakin olisi, kunhan kynän käyttäjille löytyisi tasapuolisesti palstatilaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jussi Halla-ahon, Sampo Terhon ja vasemmiston vappupuheista
Miksi tieteellis-taloudellinen vallankummous tapahtui Pohjois-Euroopassa?
Ristiretkeläisten jäljillä

Naiset maahanmuuttopolitiikkamme uhreina, joista kukaan ei tunnu välittävän

Kirjoitin vuonna 2012 niiden maahanmuuttajien määristä, jotka tuolloin istuivat vankilassa seksuaalirikoksista. Totesin silloin, että "keskimääräisen maahanmuuttajan raiskausfrekvenssi on noin kahdeksankertainen verrattuna suomalaiseen mieheen" ja lisäksi että "irakilaisen riski joutua vankilaan raiskauksesta on noin 77-kertainen verrattuna suomalaiseen".

Eilen saimme lisävalaistusta asiaan. Jutun mukaan "Krp:n analyysissä kävi ilmi, että tuhatta Suomessa oleskelevaa Irakin kansalaista kohden oli 12,9 seksuaalirikosepäilyä. Tuhatta Suomen kansalaista kohden vastaava luku oli 0,3."

Pysähdytään hetkeksi tähän kohtaan. Mikäli luvut kuvaavat todellista tilannetta, on irakilaisen aiheuttama raiskausriski nykyisin noin 43-kertainen verrattuna suomalaiseen.

Vuonna 2012 laskemani 77-kertainen irakilaisten yliedustus raiskauksissa perustui vankilassa istujien määriin ja eilinen lukema poliisin tietoon tulleisiin epäilyihin. Luvut eivät siis ole vertailukelpoisia, vaikka ovatkin samansuuntaisia.

Lisäksi on huomattava, että vuoden 2012 jälkeen on moni irakilainen ja muu ulkomaiden kansalainen muuttunut Suomen kansalaiseksi, joten heidän tekemänsä raiskaukset luetaan nykyisin suomalaisten tekemiksi. Se alentaa Irakin kansalaisten suhteellista osuutta raiskaajista, mutta ei heidän tekemänsä seksuaalisen väkivallan määrää.

* * *

Eilinen uutinen kertoi myös, että "suuri suhteellinen luku (10,9) oli myös esimerkiksi afganistanilaisilla, mutta heitä on Suomessa paljon irakilaisia vähemmän. Kolmanneksi suurin suhteellinen luku (8,8) oli Turkin kansalaisilla". Nämä luvut tarkoittavat, että afgaanien raiskausriski on 36-kertainen ja turkkilaisten 29-kertainen verrattuna Suomen kansalaisiin.

Kokonaisuudesta saa ehkä parhaan kuvan viime vuonna julkisuuteen tulleesta tiedosta, jonka mukaan yli puolet Helsingissä poliisin tietoon tulleista seksuaalirikollisista oli maahanmuuttajataustaisia. Kyse ei siis todellakaan ole enää mitättömästä marginaalista, vaan pääkaupunkimme eräänlaisesta valtavirrasta.

* * *

Eilisen jutun mukaan Suomessa oleskeli vuonna 2016 noin 19 000 irakilaista, joiden epäiltiin tehneen 90 raiskausta. Se tarkoittaa, että tämä maahamme saapunut joukkio pilasi viime vuonna lähes sadan naisen elämän siten, että he ilmoittivat asiasta poliisille.

Lisäksi irakilaiset pilasivat niiden elämän, jotka tulivat raiskatuksi, mutta eivät kertoneet asiasta poliisille. Krp:n selvityksen mukaan valtaosa ilmoituksen tehneistä uhreista oli suomalaisia naisia, mutta irakilaisnaiset olivat tehneet vain vähän ilmoituksia.

Se kertoo siitä, että tilastoista puuttuvat irakilaisnaisten raiskausilmoitukset syystä tai toisesta. Siksi heidän kokemansa seksuaalirikosten määriä voi vain arvailla. Todennäköistä lienee myös, etteivät kaikki suomalaisnaiset ole kertoneet joutuneensa raiskatuiksi.

* * *

Eilinen juttu pohdiskeli sitä, miksi irakilaiset käyttäytyvät kuten käyttäytyvät. En puutu siihen enempää, koska se on mielestäni toissijaista sen rinnalla, että me suomalaiset näytämme hyväksyvän lähinnä olan kohautuksella 90 suomalaisen naisen joutumisen maksamaan vuonna 2016 äärimmäisen kovan hinnan maahanmuuttopolitiikastamme.

Eikä kyse ole pelkästään irakilaisten uhreiksi joutuneista suomalaisista, vaan myös afgaanien, turkkilaisten, somaleiden, iranilaisten ja muiden täältä omien sanojensa mukaan turvaa hakeneiden miesten uhreista riippumatta siitä, ovatko he juuri nyt kotimaansa vai Suomen kansalaisia. Siten maahanmuuttopolitiikkamme raiskausuhrien määrä vuonna 2016 oli vielä paljon suurempi kuin 90 naista.

Uhriluku on todennäköisesti useita satoja naisia, jotka kaikki ovat suomalaisen maahanmuuttopolitiikan uhreja. Siis sen politiikan, jota suurin osa suomalaisista osoittaa tahtovansa äänestämällä vaaleista toiseen maahanmuuttokritiikittömiä puolueita Vasemmistoliitosta Kokoomukseen: esimerkiksi juuri käydyissä kunnallisvaaleissa tämän politiikan muutosta ilmaisi haluavansa poliittiset marginaaliryhmätkin huomioiden alle 10 prosenttia äänestäneistä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Veret seisauttavia seksuaalirikostilastoja
Yli puolet Helsingin tunnistetuista seksuaalirikosepäillyistä on maahanmuuttotaustaisia
Maahanmuuttajien yliedustus raiskauksissa on tilastotietojakin suurempi

Onko Suomen turvapaikkapolitiikka kaikessa hiljaisuudessa löperöitymässä?

Suomen suurin turvapaikanhakijaryhmä ovat irakilaiset. Katselin aikani kuluksi Maahanmuuttoviraston päätöksiä heidän turvapaikkahakemuksistaan vuosien 2001-2016 sekä vuoden 2017 kolmen ensimmäisen kuukauden aikana.

Kun olin kaivanut luvut Migrin nettisivuilta, piirsin niistä kuvan, jossa näkyy kultakin vuodelta maahanmuuttoviraston positiivisten päätösten osuus kaikista hakemuksista. Tulos on nähtävissä alla.

Kuvassa pistää heti ensimmäiseksi silmiin se, että Suomen turvapaikkapolitiikan kiristyminen Sipilän perusporvarihallituksen alkutaipaleella on odotusten mukaan johtanut hakemusten aiempaa alhaisempaan hyväksymisprosenttiin. Tilaston kahden viimeisen vuoden hyväksymispäätösten osuudet ovat koko tilaston matalimmat; vain vuonna 2003 ollaan oltu edes lähellä samanlaisia lukemia.

Mielenkiintoista kyllä, koko tilaston "tulijaystävällisin" vuosi oli 2015, vaikka sen kuluessa oli jo tiedossa, että käsillä oli katastrofi. Tämän perusteella voidaan esittää hypoteesi, ettei irakilaisten turvapaikanhakijoiden tarinoihin ole silloin jostain syystä perehdytty yhtä huolellisesti kuin aiempina vuosina, vaan sisään on syystä tai toisesta laskettu mahdollisimman suuri osa tulijoista.

Kolmas itseäni kiinnostava seikka tätä tarkastelua tehdessäni oli viime vuoden ja tämän vuoden alkupuolen hyväksymisprosentti. Kuten vähän osasin arvellakin, näyttäisi seula jälleen alkaneen vuotaa enemmän kuin heti lakien kiristämisen jälkeen.

Muutos on itse asiassa prosentuaalisesti varsin suuri: hyväksymisprosentti on tänä vuonna noussut peräti 43,8 prosenttia verrattuna viime vuoteen. Tarkoittaako tämä, että Migri on kaikessa hiljaisuudessa päättänyt palauttaa maamme turvapaikkapolitiikan entiselle löperölle tolalleen?

Jatkossa suomalaisten on siis syytä seurata erittäin tarkasti, että turvapaikkapolitiikka pysyy sellaisena kuin hallitus on sen kansan vuosien 2011 ja 2015 eduskuntavaaleissa osoittaman tahdon mukaisesti päättänyt. Siis sen tahdon, jonka kansa on mielipidekyselyissä sen jälkeenkin vahvistanut.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko irakilaisilla mielessä hätä vai elintaso?
Irakilaisten paluumuuttajien karuja kohtaloita
Irakilaiset kaipaavat takaisin kotiin - mutta minne katosivat vaino ja hätä?



.

Poliisi varoitti ulkomaalaismiehistä

Poliisi tiedotti poikkeuksellisesti Joensuun tapahtumista ja varoitti ulkomaalaismiehistä. Yllättäen suomalainen lehdistö myös uutisoi asian. Kyse oli nuorten tyttöjen hengailusta ulkomaalaisten miesten kanssa.

Taustalla oli tapahtumasarja, jonka seurauksena kolme alle 16-vuotiasta tyttöä joutui seksuaalirikosten kohteeksi saman viikonlopun aikana viime joulukuussa Joensuussa. Epäiltyjen aiheena ovat kahden lapsen törkeät seksuaaliset hyväksikäytöt ja yhden raiskauksen yritys.

Kaikki tekijät ovat eri henkilöitä, mutta tapahtumapaikka sama. Siten kyse on mahdollisesti ollut jonkinasteisesta järjestäytyneestä toiminnasta.

Poliisin varoitus oli sikäli mielenkiintoinen, että esimerkiksi Homma-foorumilla on jo vuosia sitten puhuttu (esimerkki) siitä, kuinka vanhempien kannattaisi valistaa erityisesti tyttölapsiaan ulkomaalaismiehiin liittyvistä riskeistä. Varoituksessa ei siis pitäisi olla mitään uutta, eikä foorumin puhe selvästikään ole ollut rasistista panettelua.

Valtavirtauutisoinnissa meillä on sen sijaan vältetty ikävien asioiden kertomista maahanmuuttajista, vaikka toki esille on ajoittain tullut heidän taipumuksensa tietynlaisiin rikoksiin. Asiasta ei kuitenkaan ole ilmeisesti osattu kaikissa perheissä vetää oikeita johtopäätöksiä, eikä suojata valistamalla omia lapsia riskeiltä.

Nyt nähdyn poliisivaroituksen seurauksena tapahtunee kaksi asiaa. Niistä ensimmäinen on se, että monissa teinityttöperheessä lapsia varoitetaan ulkomaalaismiesten aiheuttamasta riskistä. Osa tottelee, osa ei, mutta Joensuun tapauksen kaltaiset tragediat vähenevät ainakin siitä, miten paljon niitä olisi ollut ilman nyt kuultua poliisin tiedottamista.

Toinen välitön seuraus on se, että maahanmuuttajamiesten integroituminen vaikeutuu, koska nuorten tyttöjen kautta kotoutuminen vähenee. Eiväthän varmaakaan kaikki suomalaistyttöjen ja ulkomaalaismiesten kohtaamiset johda rikoksiin, vaan tulijan liukumiseen porukoihin, joissa liikuskelee myös suomalaisnuoria.

Kokonaisuutena tapaus osoittaa sen, että kahden kulttuurin kohtaaminen ei ole yksinkertainen asia. Siksi olisi tärkeää, että pakolaisten kotouttamiskoulutuksen aikana pyrittäisiin muokkaamaan tulijoiden kulttuuri-identiteetti ihan oleellisesti nykyistä selkeämmin suomalaiseksi. Ei riitä, että sanotaan raiskauksen tai alaikäisiin sekaantumisen olevan rikos, vaan koko tulijoiden ajatustapa olisi saatava suomalaiseksi.

Miten tämä saadaan toteutetuksi tilanteessa, jossa tulijoita on tuhansittain vuodessa onkin sitten iso kysymys. Tai ei oikeastaan kysymys, vaan perimmäinen syy sille, että myös tulevaisuudessa näemme Joensuun tapahtumien toisintoja.

Pahimmillaan vastaan voi tulla jopa samankaltainen laajamittainen katastrofi kuin se, joka joitakin vuosia sitten paljastui Iso-Britanniasta Rotherhamin kaupungista. Siellä pyöri 1400 brittilasta hyväksikäyttänyt pakistanilaisten raiskausrinki, johon ei puututtu rasistisyytösten pelossa. Tämä vaara on olemassa myös meillä ainakin siinä tapauksessa, että lasten varoittaminen ulkomaalaismiehistä tukahdutetaan rasismisyytöksillä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Neljän vuoden tuomio anonyymille pedofiiliraiskaajalle
Raiskaaja voi olla kuka tahansa - entä sitten?
Maahanmuuttajat raiskaajina

Demokratiaa, EU, demokratiaa!

Helsingin Sanomien kolumnistit esittelevät kerta toisensa jälkeen omaa ja vertaistensa ajatusmaailmaa. Tänä aamuna niin teki Pekka Mykkänen.

Hänen mukaansa "eurooppaministeri Sampo Terhon ajatus EU-kansanäänestyksestä on nolo ja turha – Suomea vietäisiin eroneuvotteluissa kuin millilitran mittaa". Näkemyksen loppuosa saattaa hyvinkin pitää paikkansa.

Mykkänen löytää asiasta monenlaista irvailtavaa. Hänen mukaansa "nolottaa ajatuskin siitä, että joukko perussuomalaisia fixiteeraajia istuisi pöytään komission ennalta ärsyyntyneiden neuvottelijoiden kanssa ja yrittäisi vedättää suomalaisille suurta kansallisromanttista tulevaisuutta".

Lisäksi kolumnisti ilkkuu, että "Terhon ajatusilmapallon takana ei ole kansa, eikä hänellä olisi tukenaan samanlaista roskalehtien viidakkoa kuin millä brexit saatiin aikaan. Terho joutuisi tukeutumaan leijonakorumiesten valeuutissivustoihin, mikä marginalisoisi perussuomalaisia entisestään."

* * *

Mikäli kolumnisti Mykkäsen näkemys Suomesta ja litran mitasta on oikea - kuten pahasti pelkään - olisin huolissani ennemminkin EU:n demokraattisuudesta kuin Perussuomalaisista puolueena. Mikä on sellainen vapaiden valtioiden Unioni, josta vie kuin millilitran mittaa kansakuntiaan, jotka syystä tai toisesta haluavat suvereenin itsenäisyytensä takaisin? Kansojen vankila?

Kokeneena kolumnistina olisin olettanut Mykkäsen huomaavan, että minkä tahansa jäsenmaan erohalukkuus EU:sta kertoo ennen kaikkea valtioliiton epäonnistumisesta? Ja hänen maalailemansa eroavaan kansakuntaan osoitettu kostaminen - millilitran mittana kohteleminen - alleviivaa tuon epäonnistumisen syvyyttä.

Kirjoitin vuonna 2014 otsikolla "Uuden Ajan Uljas Kansojen Vankila?" kun EU:ssa ryhdyttiin uhkailu- ja parjauskampanjaan skottien ajaessa kansanäänestystä itsenäistymisestään. Nyt on edessä brexit, ja jään jännityksellä odottamaan, jatkaako Unioni kolmen vuoden takaisella linjallaan kansojen vankilana, josta pois lähteville tulee kostaa valtioliiton oma epäonnistuminen.

Jään myös jännittämään, ryhdytäänkö EU:ssa korjaamaan niitä epäonnistumisia, joiden seurauksena EU:sta on lähdössä yksi sen suurimmista jäsenmaista. Ja myös Suomeen ja moneen muuhun jäsenmaahan on ilmaantunut merkittäviä poliittiisia voimia, jotka näkevät suvereniteetin palauttamisen tavoiteltavaksi asiaksi.

EU-ero ei ole tällä hetkellä Suomen osalta realistinen ajatus, sillä suurin osa kansalaisista kannattaa jäsenyyttä. Eron kannatus saattaa kuitenkin lisääntyä hyvinkin nopeasti, mikäli Unioni ei tyydytä jäsenmaidensa kansalaisten odotuksia politiikassaan.

Sellaisessa tilanteessa olisi kaikkien kannalta suotavaa, jos Unioni omaksuisi jäsenkysymyksissä demokraattiset ja oikeudenmukaiset periaatteet, eikä pyrkisi jonkinlaiseksi uuden ajan kansojen vankilaksi. Siksi Suomessakin kannattaa seurata tarkasti, mitä tapahtuu EU:n ja Iso-Britannian välisissä eroneuvotteluissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Minne menet, Euroopan Unioni?
Uuden Ajan Uljas Kansojen Vankila?
David Cameron ja pullon henki

DeepStack: tietokone, joka voitti pokeripelin

Viime viikonloppuna kirjoittamani blogitekstin yhteyteen syntyi hiukan pohdiskelua automaation vaikutuksesta työvoiman tarpeeseen. Se tuli mieleeni, kun luin eilen illalla viime perjantain Science-lehteä ja törmäsin siellä uusimpaan keinoälyn saavutukseen.

Tietokoneethan ovat jo kauan sitten pystyneet ylittämään ihmisten kyvyt shakin kaltaisissa peleissä, joissa molemmat pelaajat omaavat saman informaation. Sen sijaan epätäydellisen tiedon varassa - kuten pokeripelissä - toimittaessa ovat ihmiset olleet tietokoneisiin nähden ylivoimaisia.

Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut, sillä kanadalaisten ja tshekkitutkijoiden yhdessä kehittämä DeepStack-niminen algoritmi pystyi voittamaan pokeria ammatikseen pelaavat ihmiset Texas hold´em muotoisessa kaksinpelissä - vain yksi yhdestätoista 3000 kierrosta pelanneesta ammattilaisesta ei hävinnyt tilastollisesti merkitsevästi; tosin hänkin jäi lopulta hieman tappiolle.

Deep Stackin salaisuus on siinä, ettei se lyö etukäteen lukkoon pelistrategiaansa, kuten ne algoritmit, jotka ovat kyenneet voittamaan ihmisen shakin kaltaisissa symmetrisen informaation peleissä, mutta hävinnet pokerin kaltaisissa epäsymmetrisen tiedon peleissä.

Sen sijaan DeepStack laskee itselleen uuden taktiikan pelin jokaisessa vaiheessa huomioiden pelin silloisen tilanteen. Tästä huolimatta se kykenee pelaamaan pokeria noin viiden sekunnin harkinta-ajoilla.

DeepStackin saavutuksella on mitä todennäköisimmin merkitystä käytännön tekoälysovelluksissa ja siten yhä vaativampien tehtävien siirtämisen pois ihmistyön piiristä. Onhan ihmisen elämä ja vähänkin monimutkaisempi työ aina epäsymmetrisen informaation varassa.

Esimerkiksi asiantuntijan työ ei juuri koskaan perustu täydellisen tiedon varaan, vaan ison osan työstä muodostaa suora tai epäsuora kanssakäynti muiden ihmisten kanssa. Sellaisissa vuorovaikutuksissa vaikuttavat tosiasioiden lisäksi esimerkiksi bluffaaminen, valehteleminen sekä omien ja vastustajan aikeiden arvioiminen.

DeepStackin voitto osoitti, että keinoäly pystyy tulemaan toimeen myös epätäydellistä tietoa sisältävässä ympäristössä. Siksi sen kehittäminen tullee osoittautumaan pitkäksi askeleeksi monien sellaisten työtehtävien automatisointia, joita ei vielä jokin aika sitten kuviteltu voitavan tehdä ilman ihmisen panosta.

Sitä, mitä edellä kuvailemani muutos tarkoittaa ihmiskunnan tai yksittäisen valtion kannalta en lähde tässä arvailemaan. Varmaa lienee kuitenkin, että tekoälyä kuten muitakin tieteen saavutuksia voidaan käyttää sekä ihmisten hyväksi, että heidän vahingokseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Näkymiä lähitulevaisuuteen
Lajityypillistä käytöstä
Ihmisryhmien kollektiivinen älykkyys ja c-faktori

Miltä Emmanuel Macronin pyrkimykset näyttävät juuri nyt?

Ranska valitsi eilen odotetusti presidentikseen oman poliittisen liikkeensä ehdokkaan Emmanuel Macronin. Suomen lehdistössä on sen seurauksena arvioitu tuloksen merkitystä Ranskalle, EU:lle ja Suomelle. Seuraavassa muutamia arvioita.

Macronin taloudellisia tavoitteita ovat esimerkiksi työmarkkinoiden joustavuuden, tuottavuuden ja kilpailukyvyn kasvattaminen, julkisen sektorin pienentäminen ja työajan pidentäminen. Hän haluaa myös syventää integraatiota EU:n sisällä, mm. EU:n yhteisvastuuta tulisi lisätä.

Euroalueella tulisi olla käytössään oma budjetti, jota käyttämällä voitaisiin tehdä enemmän investointeja. Myös Saksan valtavaa vientiylijäämää tulisi vaalivoittajan mukaan tasata.

Suomelle tärkeässä Venäjä-politiikassa Macron on pitkälti niillä linjoilla, joista EU:ssa on aiemmin sovittu. Siten hän ei aja radikaalia muutosta, ja yhteisymmärrys muiden jäsenten kanssa löytynee.

Arvoituksellisimmassa kommentissaan Macron lupasi tehdä kaikkensa seuraavan viiden vuoden aikana, jottei ranskalaisilla olisi "enää mitään syytä äänestää ääripuolueita". Tämä on tietenkin erinomainen tavoite, mutta ainakaan minä en ymmärtänyt miten hän aikoo toteuttaa sen.

Tuleva presidentti kertoi myös Euroopan ja muun maailman odottavan, että Ranska puolustaa kaikkialla valistuksen henkeä, jota kaikkialla uhataan. Hänen mukaansa "he odottavat, että puolustamme kaikkialla vapautta ja suojelemme sorrettuja".

Macronin Ranska tulee myös olemaan terrorismin vastaisen taistelun eturintamassa, mitä ikinä se sitten tarkoittaneekin. Tuskin kuitenkaan maahanmuuttopolitiikan kiristämistä, vaikka maa onkin viime vuosina kärsinyt muslimiterrorismista enemmän kuin mikään muu Euroopan maa.

* * *

Kaiken kaikkiaan näyttää siis siltä, että Macron pyrkisi tekemään Ranskan talouteen samantapaisia linjauksia kuin Sipilän hallitus Suomessa. EU-politiikassa integraation lisääminen tarkoittaisi tulonsiirtomekanismeja pohjoisesta etelään ja jäsenmaiden päätösvallan kaventamista entisestään. Ulkopolitiikassa ei liene odotettavissa suuria muutoksia, mutta maahanmuuttopolitiikka saattaa muutua entistä löperömmäksi.

Toisaalta ranskalainen kielenkäyttö poikkeaa pohjoismaisesta siinä, ettei aivan kaikkea ole tarkoitettu kirjaimellisesti otettavaksi. Siten tässä vaiheessa on vaikea sanoa kuinka suuri osa edelle kirjoitetusta johtaa muutoksiin ranskalaisessa politiikassa.

Erityisesti näin on nyt kun tulevalla presidentillä ei ole tahtoaan toteuttamassa omaa vahvaa puoluetta parlamentissa. Se saattaa tosin korjaantua valtakauden aikana, mutta ainakin aluksi Macron tarvitsee jokaisen ajamansa muutoksen taakse nyt hävinneiden puolueiden tuen, mikä ei välttämättä ole kovin helppoa. Vaarana on siten koko ranskalaisen lainsäädäntötyön jämähtäminen samaan tapaan kuin Suomessa kävi Kataisen hallituskaudella.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Toimittaja Pekka Mykkänen koki yllätyksen
Kommunisteilla ratsastaminen on lyhytnäköistä
Humanitaarinen maahanmuutto ja sammakko kattilassa

Onko lasten tekeminen itsekkyyttä - tai edes tarpeellista?

Kolumnisti Annamari Sipilä kirjoitteli aamun lehteen suomalaisten haluttomuudesta tehdä lapsia. Hän totesi, ettei jälkeläisiä hankita taloudellisten suhdanteiden takia vaan yksinkertaisesti siksi, että niitä halutaan omaan perheeseen.

Hän pohdiskeli myös lapsiin liittyvää itsekkyyttä kääntäen asian niin päin, että nimenomaan lasten hankinta olisi sitä. Yleensähän tässä yhteydessä itsekkyytenä pidetään sitä, ettei lapsia hankita vaan jätetään Suomen väestön ylläpitäminen muiden huoleksi.

En tiedä onko Sipilällä omia lapsia. Minulla on - ja onpa jopa lapsenlapsia.

Ilman heitä olisi elämäni ollut kovin erilaista ja jättänyt biologisen tarkoituksensa toteuttamatta. Ehkäpä olisin kuitenkin saavuttanut enemmän työurallani tai ajautunut hedonismin kautta rappiolle. Vai olisinko sittenkin ajautunut yhteiskunnallisen kiinnostukseni ohjaamana politiikkaan.

Niin tai näin. Sipilä on oikeassa siinä, etten ole hankkinut lapsia taloudellisten kannusteiden ajamana - tosin lasten hankinta-aikaan uran rakentaminen ja kodin perustamisen aiheuttama velkataakka vaikuttivat. Olen siis elävä esimerkki siitä, kuinka vanha viisaus "ensin tupa ja takka, sitten vasta akka" johtavat korkean osaamisen yhteiskunnassa lasten hankkimiseen biologisessa mielessä aivan liian vanhana.

Tässä yhteydessä on syytä muistaa myös se, että minun muistini aikana on syntynyt uusi ja erittäin voimakas vakiintuneen parisuhteen muodostamista ja lasten hankintaa hidastava ilmiö. Se on sinkkuelämää palvovan ja ikuista nuoruutta kuvaavan viihdeteollisuuden panos - yksi nykyajan merkittävimmistä meemeistä.

Uskon, että tällä meemillä on ollut suuri vaikutus niin suomalaisten kuin muidenkin länsimaisten ihmisten valintoihin. Tunnen yli kolmikymppisiä, jotka elävät edelleen villiä nuoruutta lyhytaikaisissa suhteissa, matkustellen ja nauttien vapaudestaan.

Toinen todennäköinen syy suomalaisten lasten vähäiseen määrään liittynee naisten tasa-arvoon. Ei riitä, että heitä kunnioitetaan miesten kanssa yhdenvertaisena, vaan myös työelämässä naisten tulisi pärjätä samalla tavalla. Tässä suhteessa äitiyslomat ja vanhempainvapaat ovat myrkkyä, sillä niiden aikana miehet ajavat naisten ohi.

Oman uran rakentaminen onkin saanut monet siirtämään lasten hankkimista vuosi vuodelta eteenpäin, kunnes on ollut jo myöhäistä - lapsi ei enää olekaan lähtenyt alulle, vaikka on yritetty. Tiedän, että osa näistä naisista, miksei miehistäkin, on myöhemmin katunut valintojaan syvästi.

Kaiken kaikkiaan yhteiskuntamme rakenteissa ja arvostuksissa on siis paljon sellaista, mikä ei kannusta lasten hankintaan. Niistä tasa-arvon arvostaminen on varmasti sellainen, josta emme kansakuntana halua luopua, vaikka siihenkin viittaavia äänenpainoja on kuultu aivan viime päivinä ja maahanmuuttopolitiikan keinoin on maahamme tuotettu yhä enemmän naisia, jotka eivät voi päättää itse edes pukeutumisestaan. Jälkimmäisen on huomannut myös Annamari Sipilä.

Myös Jussi Halla-aho otti eilen kantaa lapsipolitiikkaan. Hänen kommenttinsa oli järkevintä, mitä olen kuullut tästä aiheesta pitkään aikaan: europarlamentaarikon näkemyksen mukaan Suomi tulee hyvin toimeen nykyisellä väestömäärällä, ja sen ylläpitämiseksi voitaisiin lasten hankintaan kannustaa ansiotuloveron alentamisella lapsiluvun mukaan. Erinomainen kannuste, joka suuntaisi tuen juuri sinne, minne pitääkin eli asiansa ja velvoitteensa hyvin hoitaville suomalaisille.

Palatakseni Annamari Sipilän kirjoitukseen. Hän nimittäin aneli, että lapsettomille pitäisi antaa tunnustusta heidän tyytyessään elättämään verovaroillaan muiden lapsia. Ei siitä kuulu saada kiitosta, sillä keskimäärin suomalainen hankkii elämässään sen mitä kuluttaakin. Lapset ovat ylimääräinen bonus, joka varmistaa elämän jatkumisen kuoleman jälkeenkin.

Lopuksi vielä kommentti edellä mainitun meemin vaikutuksesta länsimaisen ihmisen evoluutioon. Mikäli sen houkuttelevuuteen vaikuttavat perintötekijät, aiheuttaa nykytilanne niihin voimakkaan valintapaineen.

Sen seurauksena populaatiossa lisääntyvät sellaiset geenit, jotka ehkäisevät meemitartuntaa ja sitä kautta lisäävät lapsilukua. Lopputuloksena joskus satojen vuosien kuluttua myös suomalaiset lisääntyvät nykyistä hanakammin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Annamari Sipilä heräsi musliminaisten tasa-arvo-ongelmaan
11,5 % Suomen lapsista syntyy ulkomaalaistaustaisille äideille
Työelämän tasa-arvosta puhuminen on älyllistä epärehellisyyttä