Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto

Pohjois-Koreassa diktaattori on hankkiutunut vaaralliseksi katsomansa sukulaisen koko perheestä eroon. Näin hän osoittaa koko kansakunnalle, kuka on maan kiistaton johtaja. Tällä perusteella on aika turvallista ennustaa, ettei Pohjois-Koreassa tule esiintymään poliittisia levottomuuksia Kim Jong-Unin hallintokaudella.

Diktaattorin toimenpiteet ovat ainakin meille vanhemmille ihmisille tuttuja Neuvostoliiton ajalta. Siellähän Josif Stalin käytti samankaltaisia menetelmiä. Näin maassa säilyi rauha ja ihmisillä hyvä tahto.

Sellainen ero Stalinin ja Kimin hallitsemistavoissa mahdollisesti on, että neuvostodiktaattori aika ajoin testasi läheistensä uskollisuutta. Moni ei näistä testeistä selvinnyt, mutta suomalainen Otto Wille Kuusinen selvisi: hintana oli mm. hänen ystäviensä Nikolai Buharinin ja Kullervo Mannerin tuomitseminen kuolemaan. Ehkä lohtua toi se, että Stalinin kuoltua Kuusinen saattoi tuomita entisen diktaattorin henkilöpalvonnan.

Sen sijaan monet Stalinin läheiset ja sukulaiset eivät selvinneet vaan tulivat tapetuksi Pohjois-Korean diktaattorin tädin miehen ja tämän sukulaisten tapaan. Vaikuttaa siis vahvasti siltä, että Pohjois-Korean nuori ja pulska diktaattori on hakenut oppinsa yhdeltä ihmiskunnan kaikkien aikojen hirviöltä.

* * *

Vaan olisikohan diktaattorilla oikeasti vaihtoehtoja?

Ajatellaan vaikka Saddam Husseinia. Hän hallitsi maataan rautaisella otteella vuosikymmeniä, kunnes erehtyi valtaamaan Kuwaitin. Silloin peliin puuttui öljytoimituksista huolestunut Yhdysvaltain presidentti George Bush, ja tylytti Saddamin armeijaa.

Persianlahden sotana tunnetun tylytyksen aikana ja jälkeen Irakissa syntyi kapinoita, mutta rauan koitettua Saddam onnistui kukistamaan ne nopeasti. Näin maahan palasi rauha ja ihmisille hyvä tahto.

Kymmenen seuraavan vuoden kuluessa Saddam luopui Yhdysvaltain vaatimuksesta joukkotuhoaseistaan. Sen seurauksena George W. Bush saattoi viedä loppuun Irakin diktaattorin kaatamisen siirtääkseen huomion oman hallintonsa aiemmasta terrorismiin liittyvästä epäonnistumisesta muualle.

Toki virallinen historiankirjoitus toistaa Yhdysvaltain väitettä siitä, että he olisivat luulleet Saddamilla olleen joukkotuhoaseita, mutta on mahdoton kuvitella ettei maailman johtavalla tiedustelupalvelulla olisi ollut asiasta oikeata tietoa.

Saddamin loppu oli sitten hirressä ja Irak vaipui maanlaajuiseen terroriaaltoon, joka ei ole loppunut vielä tähän päivään mennessä, eikä maassa siis vallitse rauha eikä ihmisillä hyvä tahto.

Olettaisin Pohjois-Korean hyvin syöneen diktaattorin oppineen läksynsä myös Saddamin tapauksesta - nykyisessä globaalissa maailmassa diktaattorin ei pidä luopua parhaasta henkivakuutuksestaan.

Tässä tapauksessa siis ydinaseesta. Sen avulla Kim Jong-Un voi varmistaa, että myös Yhdysvaltojen presidentillä on hyvä tahto häntä ja hänen kansaansa kohtaan.

* * *

Mitä tästä kaikesta opimme?

Ehkäpä sen, että jos olet joskus syystä tai toisesta joutunut diktaattoriksi, on sinun syytä pitää huoli, ettei asemasi järky. Tämän päivän diktaattori löytää monta omalta kannaltaan surullista ja opettavaista esimerkkiä - Libyan Muammar Gaddafi tapettiin, Kongon Laurent Kabila ja Liberian Samuel Toe tapettiin, mutta hänet tapattanut Charles Taylor sentään pääsi "vain" loppuiäkseen vankilaan.

Tätä taustaa vastaan on ymmärrettävä myös Syyrian Bašar al-Assadin tinkimättömyys Syyrian sisällissodan yhteydessä. Jos vaihtoehtoina ovat oman kansan tapattaminen tai vaihtoehtoisesti itsensä altistaminen todennäköiselle murhalle, on valinta varmaankin aika helppo. 

Toisaalta tämän kirjoituksen perusteella al-Assadin pehmeys joukkotuhoaseiden suhteen johtanee joka tapauksessa hänen elämänsä päättymiseen ennenaikaisesti. Sellaiseen Pohjois-Korean ystävällisesti väkijoukkoja tervehtivällä virkaveljellä ei tähän mennessä nähdyn perusteella ole aikomustakaan sortua. 

* * *

Tässäpä se onkin se diktaattorin dilemma. Jos luovut piirunkin verran rautaisesta otteestasi, on vaarana että henkikulta menee. Mutta jos pidät kiinni hirmuhallinnon kaikista kauheuksista, säilyy samalla se henkiripukin. 

Ja kun tukahdutettu hirmuvalta on painanut yhteiskunnan ongelmat piiloon, nousevat ne diktaattorin poistuttua väistämättä pintaan sitä suuremmalla voimalla, mitä tukevampi uskonnollinen, etninen tai sosiaalinen tausta niillä on. Heikoimmilla tällöin ovat eri syistä monikulttuuriset yhteiskunnat.

Niinpä monikulttuuristen maiden hirmuhallitsijoiden kesken onkin kaikilla maailmanparantamiseen taipuvaisilla käsissään vähän samantapainen dilemma kuin Eino Leinolla aikanaan:

Kumpi on kauniimpi:
uskoa, että vapaus koittaa,
toivoa, että valkeus voittaa,
ja taistella valkeuden eestä, -
vai taistella
tietäen, ettei valkeus koita,
tietäen, ettei vapaus voita,
ja sentään taistella?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:Vuoden myönteisin kehityskulku löytyi Afrikasta!

Afrikkalaisuus Suomen historian valossa
Ihmisestä järkevästi toimivana olentona Libanonin viimeaikaisten tapahtumien valossa

Sprinttihiihtohypoteesin "tieteellinen falsifiointiyritys"

Esitin 19. tammikuuta väitteen, että sprinttihiihtäjän menestys pudostusvaiheessa määräytyy pitkälti sen mukaan, mihin puolivälierään hän sijoittuu karsintahiihdon perusteella. Väite perustui tämän vuoden sprinttikilpailujen tuloksiin, ja herätti keskustelua muualla internetissä. Lisäksi yksi blogin lukija oli itse tehnyt samaan asiaan liittyviä laskelmia.

Mikäli sprinttihiihdon kilpailukaavio ei ole tuttu, kannattaa ennen tämän lukemista vilkaista se edellinen kirjoitus. Järjestelmä on selostettu siellä, enkä kopioi sitä enää tänne.

Mutta asiaan.

Herättämästäni keskustelusta innostuneena päätin testata väitteeni pitävyyden käyttäen hyväkseni ennen tätä kautta käytyjen 20 viimeisen sprinttihiihtokilpailun tulokset (Tour de Skin sprintit eivät tällä kertaa ole mukana, koska ajattelin että ne kiertueluonteensa takia saattavat korostaa liikaa palautumisaikoja). Erittelin myös miesten ja naisten tulokset, koska niissä palautuminen on eri mittainen, kuten edellisen kirjoitukseni kommentista ilmenee.

Nyt tarkasteltavien kilpailutulosten mukaan mieshiihtäjien sijoitukset prosentteina olivat seuraavat:

sijoitus	1. erä	2. erä	3. erä	4. erä	5. erä
1	35	20	20	10	15
2	35	25	20	5	15
3	20	40	20	5	15
4	25	10	30	25	10
5	15	20	10	30	25
6	10	15	30	35	10

Nähdään että 35% voittajista (eli 7/20) oli hiihtänyt ensimmäisessä puolivälierässä. Samoin toiseksi tulleista, eli 70% finaalin kahdesta parhaasta oli hiihtänyt ensimmäisessä puolivälierässä.

Taulukosta nähdään myös, että ensimmäisessä puolivälierässä hiihtäneet voittivat noin 2,3 kertaa useammin koko kilpailun kuin viimeisessä puoivälierässä hiihtäneet.


Naisten vastaava taulukko on seuraava:

sijoitus	1. erä	2. erä	3. erä	4. erä	5. erä
1	40	10	15	25	10
2	25	35	10	15	15
3	15	15	15	30	25
4	20	20	25	10	25
5	25	5	25	25	20
6	20	25	25	5	25

Nähdään, että 40% voittajista oli hiihtänyt ensimmäisesä puolivälierässä ja 65% ensimmäiseksi tai toiseksi tulleista oli hiihtänyt tässä erässä. 

Ensimmäisessä puolivälierässä hiihtäneet voittivat naisten kilpailuissa koko kilpailun vielä miehiäkin useammin kuin viimeisessä puolivälierässä hiihtäneet: suhdeluku on tasan neljä. Toisaalta nyt tarkasteltavissa kilpailuissa toisessa puolivälierässä hiihtäneet naiset pärjäsivät yhtä huonosti kuin viimeiseen joutuneet. 

* * *

Toinen tarkastelemani asia oli eri puolivälieristä finaaliin selviytyneiden määrä. Ne on esitetty seuraavassa taulukossa miehet ja naiset eriteltyinä, sekä molemmat yhteensä.

erä	M	N	Yht
1	28	29	57
2	26	22	48
3	26	23	49
4	22	22	44
5	18	24	42

Nähdään, että ensimmäisestä puolivälierästä on selvästi helpompi päästä finaaliin kuin muista. Toisessa ja kolmannessa ei ole juuri eroa, mutta kahdesta viimeisestä tie on muita kivisempi. Tässä on hyvä muistaa, että järjestelmän kaavioluonne tasaa tässä tarkastelussa havaittavia eroja.

Mielenkiintoista kyllä, mutta myös tässä analyysissä esiintyy samanlainen kolmannen puolivälierän yliedustus pyrittäessä finaalivaiheeseen kuin edellisessä tarkastelussani viikko sitten. Ilmiö on lievempi, ja sen syitä voi vain arvailla. Se saattaa olla sattumaa, mutta liittyä myös esimerkiksi sprinttihiihdon "lucky loser" järjestelmään.

* * *

Tieteen teorian - popperilaisen filosofian - kannalta voidaan ajatella, että 19. tammikuuta kirjoittamassani blogikirjoituksessa loin tietystä aineistosta tutkimushypoteesin. Tässä kirjoituksessa olen testannut hypoteesini paikkansapitävyyttä aineistolla, jota ei ole käytetty sen luomiseen. Toisin sanoen olen tehnyt oikeaoppisen hypoteesini falsifiointiyrityksen.

Lopputulos yllätti ainakin itseni, sillä vaikka kilpailujärjestelmän aiheuttamat ongelmat esiintyvät molemmissa aineistoissa, ovat ne tämän vuoden kilpailuissa olleet paljon selvempiä kuin tämän kirjoituksen kohteena olleessa kahdessakymmenessä edellisessä sprinttikilpailussaa.

Loppuyhteenvetona voitaisiinkin todeta, että vaikka sprinttihiihdon kilpailujärjestelmä ei ehkä ole aivan niin kelvoton kuin tämän vuoden tulosten perusteella saattoi ajatella, on se kuitenkin jossain määrin epäreilu eri kilpailijoita kohtaan.

Siten aiemmin ehdottamani keinot parantaisivat sprinttihiihdon kilpailujärjestelmää. Erityisesti olen tykästynyt ajatukseen siitä, että kilpailijat voisivat karsinnan tulosten perusteella itse valita puolivälieränsä. Tämä toisi kilpailuihin mukaan erittäin mielenkiintoisen taktikointimahdollisuuden. Jätän idean eritasoisten hiihtokilpailujen järjestäjien vapaasti käytettäväksi.

Samalla toivotan suomalaisille sprinttihiihtäjille onnea ja menestystä kauden päätapahtumaan! Toivottavasti pääsette nauttimaan kilpailujärjestelmän eduista ettekä joudu sen haittojen uhriksi! Mutta jos joudutte niin kovalla kunnolla, vankalla itseluottamuksella ja suurella sydämellä nekin ovat voitettavissa!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sotshin sprintin voittajaksi - ohje suomalaisille sprinttereille
Hiihtäjät on valittu Sotshiin - vaan miten käy itse kisoissa
Kaikuja 1930-luvulta

Globaalin keskilämpötilan ja hiilidioksidikonsentraation välinen yhteys heikkeni edelleen vuonna 2013

Palaan monivuotiseen harrastukseeni eli ilmakehän hiilidioksidin ja ilmaston lämpenemisen välisen yhteyden tarkasteluun. Näin siksi, että vuosi 2013 on päättynyt ja käytettävissä on sekä globaali lämpötilaestimaatti että ilmakehän viimevuotiset hiilidioksidilukemat.

Olen tässä tarkastelussa pitäytynyt HadCrut3-estimaattiin, joten jatkan edelleen sen varassa. Näin siksi, että tässä esittämäni olisi yhteensopiva aiempien tarkastelujeni kanssa (edellinen täällä).

Vuoden 2013 HadCrut3 estimaatin mukainen keskilämpötila-anomalia oli 0,459 astetta, joka on täsmälleen sama kuin vuoden 2003 estimaatti. Siten viime vuosi oli jaetulla kolmannella sijalla koko mittaushistorian aikana. Kuukausittaista lämpötilavaihtelua katsoessa nähdään, että tämä on seurausta vuoden 2012 maaliskuulta alkaneesta ilmaston lämpötilan nousutrendistä.

Ilmaston keskilämpötilan ja hiilidioksidin keskinäisen riippuvuuden testaamisessa oli tänä vuonna siis erityistä jännitystä. Olihan tarkastelemani riippuvuus heikennyt parin edellisen vuoden aikana merkittävästi, joten nyt nähtäisiin, saisiko ennustettu ilmastonmuutos lopultakin tukea myös tässä tarkastelussa, jossa testattavat hypoteesit asetettiin aikanaan täällä (tai oikeastaan jo täällä).

Hypoteeseista ensimmäinen (hiilidioksidin ja ilmaston keskilämpötilan välillä esiintyy tilastollinen merkitsevyys) on ainakin toistaiseksi jäänyt falsifioimatta, mutta toinen ja kolmas ovat osoittautuneet virheellisiksi. Niiden mukaanhan hiilidioksidin vaikutus ilmastonmuutokseen on jatkossakin sen suuruinen, että se voidaan havaita joko lyhyemmästä (hypoteesi 3) tai enintään samanmittaisesta (hypoteesi 2) aikasarjasta kuin hypoteesia asetettaessa. Perustelut hypoteeseille löytyvät täältä, enkä toista niitä tässä.

Tieteen teorian kannalta oleellista on, että mikäli nykyisestä ilmastonmuutosteoriasta johdettu hypoteesi tulee falsifioiduksi, voidaan se hylätä ellei ilmiölle ole osoitettavissa muuta syytä.

Vastahypoteesina voidaan tietenkin esittää, että kyseessä on esimerkiksi satunnainen tai jostain muusta syystä johtuva häiriö, joka korjaantuu ajan myötä. Tällöin hiilidioksidin ja ilmakehän lämpötilaennusteen tulisi jollain aikavälillä palata saman mittaiseksi (16 vuotta) kuin se oli alun perin (1994-2009). Tästä syystä poikkeuksellisen lämmin vuosi 2013 tarjoaa erityisen mielenkiintoisen testaustilaisuuden.

* * *

Testatessani aikasarjoja vuodesta 2013 taaksepäin sain ensimmäisen tilastollisesti merkitsevän (riskitasolla viisi prosenttia, eli P≤0,05) riippuvuuden vuodesta 1995 vuoteen 2013 ulottuvalla aikasarjalla. Tähän aikasarjaan sopii siis 19 vuoden aikajakso, joka on yhtä pitkä kuin vuosi sitten lyhimmäksi tilastollisesti merkitseväksi osoittautunut jakso 1994-2012.

Viime- ja tämän vuoden testien tuloksissa on kuitenkin se ero, että siinä missä viime vuonna 19 vuoden aikasarjan tilastollinen merkitsevyys oli varsin selvä (P=0,021), oli se tänä vuonna sitä vain rimaa hipoen (P=0,047).

Edelleen tämän vuoden tuloksia tarkastellessa on mielenkiintoista huomata, että vuotta lyhyempi aikajakso (1996-2013) sisältää hiilidioksidin ja globaalin keskilämpötilan välisen yhteyden noin yhdeksän prosentin riskitasolla (ns. tilastollisesti suuntaa antava) ja alkuperäisen havainnon mukainen 16 vuoden (1998-2013) aikasarja vain 51 prosentin riskitasolla. Jälkimmäinen ei ole missään tapauksessa millään tavalla poikkeava kahden satunnaisen lukusarjan välisestä riipuvuudesta.

Voidaan siis todeta, ettei ilmakehän hiilidioksidi-konsentraation ja ilmakehän lämpötilan välinen yhteys edelleenkään tue nykyistä kasvihuonekaasujen vaikutuksesta yhä nopeammin lämpenevää maapalloa ennustavaa ilmastonmuutoshypoteesia. Syynä tähän on minimissään jonkinlainen puute nykyisessä ilmastonmuutoshypoteesissa.

Toisaalta havainto saattaa viitata myös siihen, että ilmastonmuutoshypoteesi on joko perusteiltaan väärä tai että hiilidioksidin suhteellinen merkitys koko ilmakehän kannalta on lopultakin muihin tekijöihin nähden olematon. Tällöin myös alun perin esittämieni hypoteesin yksi pitäisi ajan myötä falsifioitua.

Mikäli näin käy, voitaneen koko kasvihuonekaasuihin perustuva ilmastonmuutoshypoteesi hylätä lopullisesti. Toistaiseksi näin ei kuitenkaan voida tehdä, mutta tässä esittämäni havainnot kyllä oikeuttavat hypoteesiin kohdistuvat vahvatkin epäilykset.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Elämme viileähkön ilmaston aikaa, mutta entä jatkossa?
Kiertomatka Australian tulimerestä Suomeen
Miksi ilmasto ei lämpene?

Hyvästi Nokian kännykkäuutiset!

Nokia julkaisi tänään viimeisen kerran kännykkälukujaan. Myynti koko vuoden aikana oli 30 miljoonaa puhelinta. Siis kaksi kertaa enemmän kuin edellisenä vuonna. Tämä uutinen kuulostaa hyvältä, vai mitä?

Eikä ihme, sillä sellaiseksihan se oli tarkoitettukin.

Sama asia voidaan ilmaista myös toisella tavalla. Nokia nimittäin tuli myyneeksi kaiken kaikkiaan 44 miljoonaa Lumiaa. Se on saman verran kuin Samsung myy omia kännyköitään kolmessa viikossa. Tämä uutinen kuulostaa huonolta, vai mitä.

Eikä ihme, sillä sellaiseksihan se oli tarkoitettukin.

Näiden uutisten myötä Nokian kännykät katsoavat ainakin suomalaisen uutisoinnin näkyvimmiltä paikoilta. Samalla saimme vielä Nokian kännykkäbisneksen loppunäytökseksi malliesimerkin siitä, miten mielipidevaikuttaminen journalismin keinoin toimii.

Tämä on hyvä muistaa kaikkia muitakin uutisia lukiessa - sitä kutsutaan medialukutaidoksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomeen 6,54 miljardin euron investoinnit - Katainen katsoo Etelä-Eurooppaan
Erään uutisen anatomia - tiedonvälitystä vai mielipidevaikuttamista?
Yle uutisoi muunneltua totuutta - mutta itse tilasto on mielenkiintoinen

Sotshin sprintin voittajaksi - ohje suomalaisille sprinttereille

Ennustan tässä kirjoituksessa kauden aikana käytyjen maailmancupin sprinttihiihtokilpailujen perusteella Sotshin sprintin voittajan todennäköisen karsintakilpailusijoituksen. Samalla osoitan, että kahdella karsintojen kolmesta parhaasta ei ole käytännössä mitään mahdollisuuksia voittaa finaalia.

Tuon siis esiin nykyisen sprinttihiihdon - hiihtäjien kannalta - epäreilun rakenteen ja kehityssuunnan. Lisäksi tarjoan korjausehdotuksia näiden vakavien ongelmien korjaamiseksi.

Tämä kirjoitus perustuu erilaisiin tuloslistojen analyyseihin. Kilpahiihtokokemusta minulla ei ole, ei varsinkaan sprinttihiihdosta. Mutta ammattini puolesta olen tottunut hakemaan syitä ja seurauksia. Ja sprinttihiihdon osalta tarjoan havaintoni seuraavassa.

* * *

Tällä kaudella on hiihdetty yhteensä neljäntoista maailmancupin sprinttifinaalia. Havaintojeni mukaan näiden kilpailujen finalisteista (kuudesta parhaasta) 20% oli hiihtänyt ensimmäisessä, 23% toisessa, 29% kolmannessa, 16% neljännessä ja 12% viidennessä puolivälierässä.

Pyydän lukijaani huomaamaan, että neljänteen ja viidenteen puolivälierään joutuneet ovat tässä huomattavan aliedustettuina siitä huolimatta, että karsinnan perusteella hiihtäjät jaetaan mahdollisimman tasaisesti puolivälieriin seuraavan taulukon mukaan:

erä 1	erä 2	erä 3	erä 4	erä 5
1	4	5	2	3
10	7	6	9	8
11	14	15	12	13
20	17	16	19	18
21	24	25	22	23
30	27	26	29	28

Puolivälierien neljä ja viisi jatkoon menijät sijoitetaan välieriin yhdessä yhden kolmannesta puolivälierästä jatkoon menneen sekä yhden ajallaan jatkoon menneen ("lucky loser") kanssa samaan välierään. Näin pyrittäneen siihen, että näissä erissä hiihtävillä olisi yhtä suuri mahdollisuus päästä finaaliin kuin ensimmäisen ja toisen puolivälierän hiihtäjillä. Mutta todellisuudessa näin ei siis käy.

* * *

Ennen kuin menen edellä kuvaamani epäsuhdan syihin, tarkastelen vielä hiihtäjien sijoituksia itse finaalissa. Siinnehän pääsee välierien perusteella kuusi parasta hiihtäjää, kaksi kummastakin välierästä ja kaksi niissä hiihdettyjen aikojen perusteella.

Tämän järjestelyn voisi kuvitella suosivan jälkimmäisenä (ensimmäisen välierän vauhdista tietoisena) hiihtäviä alkujaan puolivälieriin neljä ja viisi sijoitettuja hiihtäjiä, mutta kuten jo totesimme, tämä luulo ei vastaa todellisuutta.

Finaalimenestystä tarkastellessa yksinkertaisinta on esittää finaalihiihtojen tällä kaudella toteutuneet sijoitukset seuraavassa taulukossa. Siinä eri puolivälieristä finaaliin päässeiden sijoitukset on esitetty prosentuaalisena jakaumana:

	erä 1	erä 2	erä 3	erä 4	erä 5
voittajat	43	36	7	7	7
toiset	21	21	36	7	14
kolmannet	21	7	57	14	0
neljännet	0	57	7	29	7
viidennet	21	7	21	21	29
kuudennet	0	7	36	29	29

Pyydän lukijaani huomaamaan, että neljä viidestä sprinttikilpailujen voittajasta on tullut joko ensimmäisestä tai toisesta puolivälierästä. Siis hiihtäjistä, joiden sijoitukset karsintahiihdossa ovat olleet ensimmäisen taulukon mukaisesti 1, 4, 7, 10, 11, 14 jne.

Sen sijaan voittaminen on ollut lähes mahdotonta niille, jotka ovat hiihtäneet puolivälierissä neljä tai viisi. Näin siitä huolimatta, että heidän joukossaan olevat hiihtäjät ovat olleet karsinnassa toisena ja kolmantena. 

Kolmannessa puolivälierässä hiihtäneet ovat myös jääneet lähes voitoitta, mutta ovat sentään kahmineet toisia ja kolmansia sijoja - toisin kuin neljännessä ja viidennessä alkuerässä hiihtäneet.

Seuraavassa on taulukoitu finaalin voittajien karsintahiihtosijoitukset, ja heidän saavuttamiensa voittojen lukumäärä. 

numero	voittoja
1	3
2	1
3	0
4	1
5	1
7	3
8	1
10	3
24	1

Nähdään että karsinnan voittajat ovat vieneet potin kolmesti, mutta yhtä hyvin ovat pärjänneet myös karsinnan seitsemännet ja kymmenennet - siis sellaiset karsinnassa vain kohtuullisesti menestyneet hiihtäjät, jotka ovat päässeet ensimmäiseen tai toiseen puolivälierään. 

Sen sijaan karsinnan perusteella viimeiseen puolivälierään joutuneet karsinnan kolmanneksi nopeimmat eivät ole kertaakaan voittaneet  itse finaalia. Ja toiseksi tulleetkin vain kerran.

* * *

Edellä esitetyille puolivälierien eriarvoisuuden osoittaville faktoille on olemassa erinomainen selitys. Se löytyy kilpailun aikataulusta, jonka mukaan viimeiseen puolivälierään osallistuvien on tyypillisesti hiihdettävä kolme lähtöä noin 20 minuuttia lyhyemmässä ajassa kuin ensimmäiseen puolivälierään osallistuvien kilpailijoiden. 

Koko sprinttihiihtokilpailu kestää reilun tunnin, joten eri puolivälierissä hiihtäville jäävien palautumisaikojen erot ovat erittäin suuret. Juuri tämä johtaa niihin omituisuuksiin, jotka olen kirjoittanut edelle. Ongelma on viime vuosina vielä erityisesti korostunut, kun sprinttihiihtoladut ovat muuttuneet vuosi vuodelta yhä pidemmiksi ja vaativammiksi. 

Tämä sprinttilatujen muutos voi olla yleisön kannalta viihdyttävää, mutta urheilun kannalta se on kelvotonta. Muissa urheilulajeissahan yleensä pyritään siihen, että kaikille karsinnan läpäisseille urheilijoille tarjotaan joko samanlaiset mahdollisuudet voittoon itse pääkilpailussa tai vaihtoehtoisesti karsinnan perusteella tarjotaan parhaille jonkinlainen etu.

Näin ei siis kuitenkaan tehdä sprinttihiihdossa, jossa esimerkiksi karsinnan sijoille kaksi ja kolme sijoittuneille syntyy tilanne, jossa menestymismahdollisuudet ovat olemattomat. Ottaen huomioon sprinttikarsintojen pienet marginaalit, ei urheilijoilla myöskään ole mahdollisuuksia säätää vauhtiaan karsintahiihdossa siten, että parhaat saattaisivat tähdätä esimerkiksi sijoille 4, 7 tai 10.

* * *

Korjausehdotuksena havaitsemiini epäkohtiin esitän, että sprinttihiihdossa siirryttäisiin nykyistä oleellisesti lyhyemmille matkoille ja että erävaiheen aikatauluja väljennettäisiin merkittävästi, jolloin puolivälierien hiihtojärjestyksen suhteellinen vaikutus palautumisaikoihin vähenisi. 

Lisäksi olisi syytä pohtia hiihtäjien sijoittamista puolivälieriin jollain toisella tavalla kuin nyt tehdään. Koska aikataulujen merkitys on kilpailumenestyksen kannalta lähes määräävä tekijä, voisi yksi keino olla sellainen, jossa hiihtäjät saisivat karsinnan mukaisessa järjestyksessä valita puolivälieränsä. 

Näin jokainen voisi miettiä vastustajan kovuuden ja palautumisaikojen suhteellista merkitystä omalle kilpailulleen ja kunnolleen. Tästä valintamahdollisuudesta voisi itse asiassa syntyä yksi yleisöä viihdyttävä lisävaihe sprinttikilpailuihin.

Täysin reilua sprinttikilpailusta ei kuitenkaan saada edes näillä keinoilla vaan sellaiseen vaadittaisiin kilpailujen eri vaiheiden sijoittaminen peräkkäisille päiville. Tämä tuskin olisi mahdollista maailmacupin kilpailuissa, mutta arvokisoissa, kuten MM-hiihdoissa tai olympialaisissa se olisi hyvinkin perusteltua. 

* * *

Ottaen huomioon sprinttihiihdon nykytilanteen rakenteellisen epäreiluuden esitän lopuksi alussa lupaamani ennusteen sekä neuvon suomalaisille hiihtäjille. 

Kun otetaan huomioon, että Sotshi sijaitsee ohuessa ilmanalassa ja sprinttiladut ovat tavallistakin raskaammat löytyy olympiasprintin voittaja lähes varmasti niistä hiihtäjistä, jotka sijoittuvat karsinnassa sijoille 1, 4, 7, 10, 11, 14, 17, 21, 24, 27 tai 30. 

Ja neuvona suomalaisille sprinttihiihtäjille tarjoan sitä, että hiihtäisivät karsintahiihdossa mille tahansa edellä mainitsemalleni sijalle. Valitettavasti se vain on helpommin sanottu kuin tehty...

Lopuksi toivon, että mikäli jollain lukijallani on yhteyksiä Suomen tai kansainväliseen hiihtoliittoon, hän veisi tässä esittämäni asiat myös niiden tietoon. Siksi vakavista urheilullisista ongelmista on kyse tässä lajissa, joka ainoana "hiihdon uudistamiseen" tähdänneenä uudistuksena on mielestäni periaatteessa onnistunut. Ehdottamillani muutoksilla siitä tulisi myös urheilullisesti nykyistä järkevämpi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Hiihtäjät on valittu Sotshiin - vaan miten käy itse kisoissa

Eero Mäntyranta on poissa

Kari-Pekka Kyrön karu kohtalo

Onko kermakaramelli rasistinen?

Maailmalta kuuluu jälleen absurdeja uutisia. Ilta-Sanomien mukaan "saksalainen makeistehdas Haribo on päättänyt vetää Skipper Mix -salmiakkikarkkinsa myynnistä Ruotsissa ja Tanskassa, kertoi uutistoimisto AFP perjantaina.

Skipper Mix -pussit sisältävät salmiakkeja, joissa on mustaihoisen miehen kasvokuva: kiharat hiukset ja hymyilevä suu - vähän niin kuin Fazerin laksitseissa ennen vanhaan.

Pusseissa on myös muita etnisiä hahmoja ja naamioita esittäviä makeisia. Skipper Mixin idea on kuvata asioita, joita entisaikojen merimies olisi voinut tuoda kotiin maailmalta."

Jälleen kerran nähdään, että mustan ihmisen kuvaaminen karamellin yhteydessä on makeistehtailijalle vaarallista. Toisaalta voidaan kysyä, onko tässä kyse rasismista, vai jostain muusta. Kuten puolestaloukkaantumisesta ja siitä että lakritsi ja salmiakki nyt vain sattuvat olemaan väriltään mustia.

Karamellin rasistisuuden testaamiseksi olisi käytettävissä yksi hyvä keino. Ainakin jos sattuisi olemaan karamellitehtailija.

Tämä keino olisi tuottaa miehen ja naisen päätä kuvaavia kermakaramelleja kutsuen niitä vaikka Pohjois-Euroopan namusiksi. Nehän ilmiselvästi kuvaisivat valkoista miestä tai naista.

Itse asiassa, jos olisin maahanmuuttaja Fazerin tai herra Brunbergin jälkeläinen, toisin välittömästi markkinoille sellaisia. Omar- tai Alku-karamelleille tarvittaisiin vain uusi muotti ja tuotteelle olisi taattu ainakin lyhytaikainen suosio lehdistön tarjoaman ilmaisen mainostilan kautta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Tukkapölly on rangaistavaa mutta sukupuolielinten silpominen ihan okei

Turkistarhaus on kiellettävä!

Tutkimustuloksesta tuotteeksi

Hiihtäjät on valittu Sotshiin - vaan miten käy itse kisoissa

Tänään on sitten valittu lopullinen maastohiihtojoukkue olympialaisiin. Osa joukkueesta nimettiin jo aiemmin, mutta nyt mukaan valittiin ne viimeiset kilpailijat, joista aina syntyy kovin pulina, vaikka heidän valinnallaan tuskin on sen kummempaa merkitystä.

Tai no, olihan esimerkiksi kestävyysjuoksija Kaarlo Maaninka viime hetken valinta Moskovan kesäolympialaisiin vuonna 1980. Mies kiitti, nappasi kympiltä etiopialaisten keskellä hopeaa ja myöhemmin uskoon tultuaan kertoi käyttäneensä veritankkausta apuna.

Mutta takaisin  tämän päivän valintoihin.

Itse olisin valintojen pohjaksi odottanut vielä Hakunilan SM-hiihtojen tulokset. Virallisen selityksen mukaan valittujen pitää voida valmistautua viimeistelyleirille, mutta epäilemättä normaalimatkoille ehdolla ollut kolmikko Iivo Niskanen, Tero Similä ja Kari Varis olisivat hyväksyneet sen, että heistä kaksi valmistautuu turhaan.

Samalla tavoin valitsijat olisivat voineet ilmoittaa Matias Strandvallille, Anssi Pentsiselle ja Juho Mikkoselle, että vain kaksi heistä lähtee leirille Hakunilan tulosten perusteella.

Hakunilan SM-hiihdot katsottuani olisin valinnut mainituista normaalimatkojen hiihtäjistä sen, joka lauantaina hiihtää 15 km nopeimmin. Eli näyttö olisi koskenut vain Niskasta, Similää ja Varista - jos joku muu olympialaisiin valitsematon olisi voittanut heidät, olisin jättänyt sen huomiotta alkukauden näyttöjen perusteella.

Sprinttivalinnat olisin sen sijaan tehnyt hieman erikoisemmalla tavalla. Lopputulosten sijasta olisin valinnut kolmesta mainitusta sprintteristä sen, joka perjantaina on Hakunilan aika-ajossa nopein. Näin siksi, että Martti Jylhää lukuun ottamatta suomalaisilla sprinttereillä on tällä kaudella ollut vaikeuksia päästä mukaan edes erävaiheeseen.

* * *

Mutta käydäänpä nopeasti läpi valitut hiihtäjät ja mitä heiltä itse odotan. Aakkosjärjestyksessä.

Matti Heikkinen on joukkueen toinen maailmanmestari, jolta sujuvat sekä perinteinen että vapaa hiihtotapa. Miehen suoritustaso vaihtelee surkeasta maailman huipulle.

Niinpä odotan häneltä mitalia joko 15 km perinteiseltä tai yhdistelmäkilpailusta, mutta en molemmista. Kuninkuusmatkaa Heikkinen ei ole koskaan jaksanut hiihtää ja sprinttiin vauhti ei riitä. Viestijoukkueessa Heikkinen hiihtänee ankkurina.

Sami Jauhojärvi on parisprintin ja viestihiihdon MM-kisojen mitalisti sekä nuorten maailmanmestari. Tällä kaudella hän on ollut ehkä uransa parhaassa kunnossa ja valmis ottamaan 15 kilometriltä sen henkilökohtaisen mitalin, jonka hän menetti Liberecin MM-hiihdoissa kelvottoman suksivalinnan takia.

Lisäksi odotan hänen osallistuvan parisprinttiin ja viestiin erittäin vahvalla panoksella. Näin erityisesti siksi että hän on aina ollut parhaimmillaan viestinviejänä.

Martti Jylhä on myös nuorten maailmanmestari. Nyttemmin sprinttiin erikoistunut mies on isänsä valmennukseen siirryttyään noussut aivan uudelle tasolle erityisesti vapaan hiihtotavan sprintissä. Tältä matkalta odotan vähintään välieräpaikkaa, eikä mitalikaan ole mahdottomuus. Hänet valittaneen myös parisprinttiin ja Nousiaisen, Lehtosen tai Heikkisen sairastutuessa viestin ankkuriksi.

Anne Kyllönen on yksi Suomen kovan naishiihtäjäkaartin jäsen. Kaikki hiihtotavat sujuvat häneltä hyvin, mutta en usko hänen yltävän mitalivauhtiin. Sen sijaan useampiakin kymmenen joukkoon hiihtoja on lupa odottaa. Viestissä odotan hänen pitävän Suomen mukana mitalikamppailussa.

Lari Lehtonen on jo pitkään yrittänyt tehdä läpimurtoa maailman huipulle. Tämä on ollut hänen tähän mennessä paras kautensa, mutta vielä olisi otettava yksi askel eteenpäin. Odotan ainakin yhdestä kilpailusta sijoitusta kahdentoista parhaan joukkoon eli omaa parasta sijoitusta maailman parhaiden joukossa. Sekä tietenkin hyvää suoritusta viestissä.

Krista Lähteenmäki on nuorten maailmanmestari ja arvokisamitalisti parisprintistä. 23-vuotias neitonen on myös joukkueen nuorin naishiihtäjä. Odotan häneltä yhdistelmähiihdosta sijoitusta kovan kolmikon Björgen, Johaug, Kalla sekaan. Siis mitalia.

Lähteenmäki saattaa olla mitalikannassa myös perinteisen kympillä, mutta sillä matkalla on edellisten lisäksi kaksi muutakin kovaa kantoa kaskessa, eli Niskanen ja Kovalczyk. Lisäksi uskon hänen hiihtävän parisprintissä ja viestin ankkurina mitaleille.

Mona-Liisa Malvalehtokin on nuorten maailmanmestari ja viime viikonvaihteen parisprintin hopeamitalisti. Odotan välieräpaikkaa sprintistä, mutta olympialaisten kisalatu lienee liian rankka Mona-Liisalle. Sprintti saattaakin jäädä hänen ainoaksi lähdökseen kisoissa, ellei sitten tule valintaa parisprinttiin.

Juho Mikkonen on nuorukainen, joka hiihtänee olympialaisissa vain sprintin aika-ajon. Siinä saattaa auttaa se, että maailmancupiin verrattuna joukosta puuttuu monta kivikovaa norjalaista.

Mikäli Mikkonen pääsee erävaiheeseen, on hänellä mahdollisuudet mihin vain, sillä jatkoon päästyään mies on selvästi vahvempi kuin aika-ajoissa; ja on ainakin muutaman kerran osoittanut mainiota taktista osaamista.

Iivo Niskanen on joukkueen kuopus ja Suomen viestijoukkueen varamies. Siis opintomatkalainen, jolle ei kannata asettaa sen kummempia tulostavoitteita.

Kilpailuissa Kertun pikkuveli on mukana siis lähinnä viestin varamiehenä, mutta hiihtää kaikki muutkin matkat mikäli kokeneemmat eivät halua niille osallistua. Edessä lienee siis ainakin viisikymppinen eli kuninkuusmatka, jolla Northug lienee voittamaton.

Kerttu Niskanen on veljeään huomattavasti kokeneempi alle 23-vuotiaiden maailmanmestari. Tourilla hän osoitti vahvuutensa erityisesti perinteisellä hiihtotavalla ja on kympin kilpailussa mitalisuosikki yhdessä Kovalczykin, Björgenin, Johaugin ja Kallan kanssa.

Niskaselta odotan hyviä suorituksia myös muilta normaalimatkoilta, mutta koska niissä mitalit ratkaistaan vapaalla, ei hänellä liene asiaa kolmen parhaan joukkoon. Sen sijaan hän hiihtänee parisprintissä mitaleille joko Lähteenmäen, Malvalehdon tai Saarisen kanssa. Ja tietenkin myös pitkässä viestissä muiden naisten kanssa.

Ville Nousiainen on jo vuosia ollut aivan maailman terävimmän kärjen takana. Yleensä mies on ollut hyvässä kunnossa arvokisoissa, ja niin uskon nytkin. Normaalimatkoilta odotan ainakin yhtä sijoitusta kymmenen joukkoon ja sprintistä puolivälieräpaikkaa. Viestissä hän hoitanee oman osuutensa kunnialla.

Anssi Pentsinen ei valitettavasti ole viime kauden kunnossa. Toivon hänen lepäävän ennen Sotshiin lähtöä tämänhetkisen ilmeisen ylirasitustilansa pois ja yllättävän kaikki sprintin aika-ajossa. Odotuksia ei kuitenkaan voi asettaa.

Riitta-Liisa Roponen ei ole ollut viime vuosien mukaisessa kunnossa. Toivon hänen löytävän kuntonsa ja yllättävän kolmenkympin yhteislähdössä. Kauden näyttöjen perusteella hänelle ei kuitenkaan voi asettaa sen kummempia odotuksia. Viestikvartetin jonkun jäsenen sairastuessa Roponen saanee hiihdettäväkseen kolmannen osuuden.

Aino-Kaisa Saarinen on hiihdon maailmanmestari, joka on palannut maailman huipulle Reijo Jylhän valmennuksessa. Odotan häneltä kympin perinteisestä hiihdosta samanlaista vauhtia kuin Lähteenmäeltä - siis mitalitaistelua.

Jos Hollolan naisen kunto nousee vielä ennen olympialaisia ja kympillä tulee voitto Lähteenmäestä tai Niskasesta, on Saarinen mukana myös parisprintissä. Viestissä hän hoitaa oman osuutensa tyylikkäästi - vaikka ei tälläkään kertaa syö norjalaisia pikkutyttöjä - ja tuo Suomen vaihtoon kärjessä.

Riikka Sarasoja-Lilja on ollut tämän kauden aika lailla näkymättömissä. Odotan hänen olevan kunnossa ja vahva vapaalla hiihtotavalla hiihdettävässä sprintissä. Jos näin käy, ei finaalipaikkakaan ole täysin pois suljettu.

Viestiä ajatellen Sarasoja-Lilja lienee varalla vapaan osuuksille. Ja jos kolmellekympille ei ole muita lähtijöitä, odotan hänen yrittävän sitäkin.

* * *

Edelle kirjoittamani perusteella pidän maastohiihdosta mahdollisena siis seitsemää henkilökohtaista ja kahta viestimitalia. Henkilökohtaisista mitaleista osa on kuitenkin vaihtoehtoisia, eli en esimerkiksi odota naisten kympiltä kolmoisvoittoa enkä miesten viideltätoista kahta mitalia.

Kun päällekkäisyydet huomioidaan, katson suomalaisilla maastohiihtäjillä olevan mahdollisuudet neljään henkilökohtaiseen mitaliin. Kun huomioidaan, että onnistumisen todennäköisyys on korkeintaan puolet, veikkaan lopulliseksi saaliiksi kahta henkilökohtaista ja kahta viestimitalia. Näistä naisten viestimitalit ovat todennäköisempia kuin kenenkään henkilökohtainen sijoittuminen kolmen parhaan joukkoon.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eero Mäntyranta on poissa
Vipinää talviseen Helsinkiin
Kaikuja 1930-luvulta

Mielenosoitukset mediassa

Mielenosoitukset ovat maailmalla niin arkisia, ettei täällä rauhallisessa Impivaarassa tule aina edes ajatelleeksi. Vai mitä arvoisa lukijani tuumaa näistä eilisen ja tämän aamun uutisista.

Tunisiasta tulleen tiedon mukaan rauhallisesti alkaneet veronkorotusten vastaiset mielenosoitukset muuttuivat kauppojen ryöstelyksi ja virkavaltaan kohdistuvaksi väkivallaksi. Tapahtumapaikkana oli pienituloisten ihmisten asuinalue.

Keski-Afrikassa puolestaan ulkomaisen painostuksen alla eronneen islamilaisen presidentin poistumisen jälkeen pääkaupunki on joutunut laajamittaisen ryöstelyn, väkivaltaisuuksien ja raakuuksien näyttämöksi. Tällä kertaa kohteena ovat olleet lähinnä muslimit, mutta aiempien tapahtummien valossa kyseessä lienee vain yksi vaihe monikulttuuriseen yhteiskuntaan niin helposti syntyvästä koston kierteestä.

Thaimaassa on osoitettu mieltä jo pitkään. Siellä mielenosoitukset ovat pysyneet merkillepantavan rauhallisina. Tosin Bangkokissa oli juuri ammuskeltu mielenosoittajia.

Thaimaan mielenosoittajien seuraavana tavoitteena on estää pääkaupungin autoliikenne kahdeksi viikoksi. Sellainen aiheuttaisi ymmärrettäväksi monenlaista harmia.

Näissä mielenosoituksissa erityisen kiinnostava piirre on väkijoukkojen pyrkimys kaataa hallitus. Tämän tekee erikoiseksi se, että pääministeri on jo tarjonnut mielenosoittajille vaaleja. Sellaiset eivät kuitenkaan kelpaa, koska pääministeri ilmeisesti saisi vapaissa vaaleissa edelleen kansan enemmistön kannatuksen. Toisin sanoen mielenosoittajat pyrkivät kansan enemmistön tahdon vastaiseen vallankumoukseen - tai suorastaan vähemmistön diktatuuriin.

Eivätkä mielenosoitukset ole loppuneet Euroopastakaan. Espanjassa on nimittäin osoitettu mieltä siksi, että tuomioistuin tuli kieltäneeksi toisen mielenosoituksen. Kielto on sikäli ymmärrettävä, että kielletyn mielenosoituksen takana olivat väkivaltaisen historiansa takia kielletyn baskijärjestön ETA:n kannattajat.

Euroopan toisella laidalla eli Ukrainassa on puolestaan mielenosoitusten yhteydessä pahoinpidelty entinen sisäministeri. Erikoisen uutisesta tekee se, että sisäministeri joutui poliisin pamputuksen kohteeksi.

Nämä mielenosoitusuutiset kokosin eileisen päivän ja tämän aamun uutisista Ylen nettisivuilta. Epäilemättä rauhalliset ja pienemmät mielenosoitukset eivät ole ylittäneet uutiskynnystä. Eli uutisoitavaa olisi varmasti ollut paljon enemmänkin.

Näitä lukiessa minua hätkähdytti kuinka monia mielenosoituksi järjestetään ympäri maailmaa. Ja etenkin kuinka moni niistä muuttuu hulinoinniksi ja suoranaiseksi väkivallaksi. Minä en kaipaa lainkaan sellaista rähinöintikulttuuria Suomeen, vaikka mielipiteen ilmaisun vapautta kiivaasti puolustankin.

Toivon siis kovasti, ettei yhteiskuntamme "kansainvälistyisi" tässä suhteessa vaan säilyttäisi ihmisten ja heidän omaisuutensa kunnioituksen myös silloin kun tarkoituksena on ilmaista mielipidettä.

Tässä suhteessa tiedotusvälineillä on suuri valta - halutessaan ne voivat välittää rauhallisesti mieltään ilmaisevien näkemyksen koko valtakuntaan ja jättää väkivaltaisten idioottien näkemykset uutispimentoon. Valaitettavasti esimerkiksi viime itsenäisyyspäivän mielenosoitusten yhteydessä media toimi täsmälleen päin vastoin. Tämän myös mielenosoittajat itse huomasivat, ja toivat TV-keskustelussa esiin. 

Kotimaisesta mielenosoitusuutisoinnista herääkin kysymys siitä, että haluaako suomalainen media edesauttaa kansainvälisen mallin mukaisen rähinöinnin leviämistä Suomeen? Toivottavasti ei, vaan kyse on vain toimittajien ajattelemattomuudesta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kiakkovieraat ja itsenäisyys
Joukossa tyhmyys tiivistyy

Kansalaistottelemattomuus kaunistaa?

Islamistitaistelijoita Suomeen

Yle uutisoi tänään, että Suomeen on palannut taistelijoita Syyriasta. Samassa uutisessa ilmoitettiin, että mikäli palaajat eivät ole Syyriasta vaan esimerkiksi Irakista, ei heidän oleskelulupansa perumiselle ole perusteita.

Samassa uutisessa Supo ilmaisi huolensa siitä, että palaavat islamistitaistelijat aiheuttavat turvallisuusriskin.

Ilmaisen tässä kirjoituksessa omana vaatimuksenani, että Suomen hallituksen ja eduskunnan on ryhdyttävä välittömästi toimiin, jotta turvallisuustarpeen takia Suomeen saapuneiden, mutta käytöksellään tämän perustelun kumonneiden ihmisten oleskelulupa voitaisiin peruuttaa joko automaattisesti tai viranomaispäätöksellä. Ulkomaiseen sotaan osallistumisen tulisi vielä erikseen säätää tällaiseksi perusteeksi, jotta vältyttäisiin turhilta oikeudenkäynneiltä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pakolaispolitiikka ja politiikka
Vuoden myönteisin kehityskulku löytyi Afrikasta!
Maltillista islamismia ei ole, väittää tunisialainen radiopersoona

Pakolaispolitiikka ja politiikka

Pari kommenttia Ylen julkaisemasta arvotutkimuksesta, jossa yhtenä tarkastelun kohteena oli kansalaisten suhtautuminen maahanmuuttopolitiikkaan. Sitä mitattiin väitteellä "Suomen pitäisi ottaa lisää pakolaisia", jonka kanssa samanmielisyytensä vastaajan piti ilmoittaa.

Tarkastelen vastauksia siten, että yhdistän luokat 1 ja 2 (vahvasti tai jonkin verran samaa mieltä) sekä toisaalta luokat 4 ja 5 (jonkin verran tai vahvasti eri mieltä) sekä jätän mainitsematta luokan 3 (ei samaa eikä eri mieltä) tekstin luettavuuden parantamiseksi. Halukkaat voivat kuitenkin laskea luokan 3 prosenttiosuuden vähentämällä ilmoittamani prosenttiluvut sadasta.

Kaikkiaan kansanedustajat jakautuivat kysymyksen suhteen tasan. Heistä 45,5% oli samaa ja 45,5% eri mieltä. Kansanedustajien näkemykset ovat karkeassa ristiriidassa koko kansan näkemyksen kanssa sillä naisilla luvut olivat 24% ja 57% ja miehillä 21% ja 59%. Tämän perusteella voitaneen siis unohtaa silloin tällöin esiintyvät väitteet siitä, että naiset tahtoisivat maan täyteen kehitysmaalaisia.

Eroja ei ollut myöskään eri ikäluokkien välillä, vaan kaikki ikäluokat olivat yhtä maahanmuuttokriittisiä. Tosin sillä varauksella että nuorimmat ikäluokat eivät muita yleisemmin ottaneet kantaa pakolaisten määrän lisäämiseen. Ei siis näytä siltä, että nuoret ikäluokat kaipaisivat nykyistä monikulttuurisempaa Suomea.

Sen sijaan poliittiset puolueet profiloituivat tämän tutkimuksen mukaan selvästi, sillä kansanedustajien vastaukset puolueittain jakautuivat seuraavasti:

keskusta 36% vs. 57%
kokoomus 26% vs. 58%
kristillisdemokraatit 75% vs. 25%
perussuomalaiset 0% vs. 100%
RKP 100% vs. 0%
SDP 73% vs. 9%
vasemmistoliitto 73% vs 27%
vihreät 80% vs 0%

Taulukosta nähdään, että puolueet jakautuvat kolmeen ryhmään, eli 1) pakolaiskriittisiin perussuomalaisiin, 2) kansaa hiukan innokkaammin lisäpakolaisia haluaviin kokoomukseen ja keskustaan sekä 3) lisää pakolaisia suorastaan himoitseviin vasemmistopuolueisiin ja vihreisiin täydennettynä ruotsalaisilla ja kristillisillä.

Pakolaisten määrän hillitsemistä tahtovan äänestäjän on siis vaaleissa turvallisinta hakea ehdokkaansa perussuomalaisten piiristä. Näin hän ei tule vahingossa äänestäneeksi pakolaisten lisäämistä haluavia.

Vastaavasti lisäpakolaisia maahan haluavien kannattaa antaa äänensä RKP:lle tai vihreille. Tosin jälkimmäisten tapauksessa se saattaa lipsahtaa neutraalille ehdokkaalle.

Mielenkiintoinen yksityiskohta tässä tarkastelussa on lisää pakolaisia himoitsevan ryhmän 3 suuri kannatus viime eduskuntavaaleissa. Ryhmän 3 puolueita äänesti lähes 43% kansasta, josta vain 22,5% kannattaa suurempaa määrää pakolaisia. Kuitenkin näiden puolueiden kansanedustajista noin 80 % tahtoo lisää pakolaisia.

Näyttää siis siltä, että vaikka kaikki pakolaisten määrän lisäämistä tahtovat olisivat äänestäneet ryhmän 3 puolueita (mikä ei voine pitää paikkaansa) lähes puolet niitä äänestäneistä tuli antaneeksi tukensa sellaiselle maahanmuuttopolitiikalle, jota eivät itse kannata.

Tämä siis olettaen, että kyselyn vastaukset pakolaisten lisäämiseen heijastelevat yleisesti henkilön maahanmuuttopoliittisia ajatuksia ja että nukkuvien puolueeseen viime vaaleissa kuuluneet eivät muodostaneet maahanmuuttopolitiikan suhteen yhtenäistä maahanmuuttokriittistä blokkia.

Mielestäni onkin erittäin mielenkiintoista, että jos ja kun YLE:n tutkimustulokset osoittavat kansalaisten tahtovan tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa, miksei tämä näy äänestyskäyttäytymisessä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Keskustan linja pitää
Ben Zyskowicz ja Halla-ahon lakialoite
Soini maailman huipulle - Katainen pelkää

Miten neandertalilainen poikkesi meistä?

Nelandertalilaiset asuttivat Eurooppaa ja Länsi-Siperiaa ennen nykyihmistä, joka syrjäytti maanosan entiset asukkaat vajaat 30 000 vuotta sitten. Nyt näistä edesmenneistä sukulaisistamme on julkaistu aiempaa tarkempi koko perintöaineksen kattava sekvenssi. 

Uuden tutkimuksen kohteena olleen neandertalilaisen luut löytyivät samasta luolasta Altai-vuorilta kuin jo aiemmin samanlaisen analyysin kohteena olleen Denisovanihmisen jäännökset. Jälkimmäinen oli kuitenkin asustellut paikalla vasta tuhansia vuosia myöhemmin.

Neandertalilainen ja denisovalainen olivat keskenään hiukan läheisempää sukua kuin kumpikaan nykyihmiselle. Nykyihminen erosi omaksi lajikseen noin 600 000 vuotta sitten, kun taas denisovalainen ja neandertalilainen erosivat vasta 200 000 vuotta myöhemmin. 

Sukulaisemme olivat siis ennen häviämistään keskenään selkeästi kaukaisempaa sukua kuin mitkään nykyihmispopulaatiot toisistaan. Niiden välinen noin 400 000 vuoden aikaero on noin kolminkertainen verrattuna pisimmän aikaa sitten eriytyneeseen nykyihmispopulaation ikään: sanit eli hottentotit erosivat muihin ihmisiin johtaneesta evoluutiolinjasta vasta jonkin verran yli 100 000 vuotta sitten.

Uuden tutkimuksen mukaan, toisin kuin aiemmin ajateltiin, kiinalaisissa ja Amerikan alkupäeräisasukkaissa eli intiaaneissa näyttää olevan hiukan enemmän neandertalilaista alkuperää olevia geenejä kuin eurooppalaisissa. Lisäksi heissä on joitain denisovalaisia geenejä, mutta selvästi vähemmän kuin australialaisissa, melanesialaisissa ja polynesialaisissa. Eurooppalaisissa sen sijaan ei näyttäisi olevan denisovalaisten geenejä.

Myös denisovalaiset ja neandertalilaiset olivat aikojen kuluessa risteytyneet, sillä denisovalaisten geeneistä noin puoli prosenttia oli neandertalilaista alkuperää. Toisin päin geenejä ei näytä siirtyneen.

Vielä mielenkiintoisempi oli tutkijoiden havainto siitä, että aiemmin sekvensoidun denisovalaisten geeneistä jotkut eivät selvästikään ole alkujaan peräisin heidän omasta kehityslinjastaan, mutta eivät myöskään neandertalilaisilta tai nykyihmiseltä. Sen sijaan nämä geenit vaikuttavat olevan peräisin jostain (genomisekvenssiltään) toistaiseksi tuntemattomasta, mutta kolmea muuta selvästi aiemmin omaksi haarakseen eronneesta varhaisihmislajista. 

Tutkituista neandertalilaisen genomisekvensseistä nähdään myös, että näiden ihmisten heterotsygotia-aste (siis sellaisten genomin kohtien määrä, joissa isältä ja äidiltä peritty nukleotidi on erilainen) oli vain noin neljäs- tai viidesosa siitä, mitä nykyihmisillä tavataan. Tämä johtunee pienestä populaatiokoosta, sillä näitä ihmisiä eleli maapallolla ehkä vain noin 10 000 ihmisen populaatio. 

Sama näyttää koskevan denisovalaisia. Tämä on sikäli merkittävää, että molempien lajien heterotsygotia-aste kuuluu alhaisimpiin, mitä miltään eläinlajilta tunnetaan.

Nyt sekvensoitu neandertalilainen kantoi geeneissään vielä tavallistakin vähemmän heterotsygotiaa, sillä hänen vanhempansa olivat olleet joko puolisisaruksia (yhteinen äiti) tai vaihtoehtoisesti kaksinkertaisten serkusten, enon/sedän ja sisaren-/veljentyttären, tädin ja sisaren-/veljenpojan tai isovanhemman ja lapsenlapsen tekemä jälkeläinen. Tällainen lähisukulaisten välinen naiminen on mahdollisesti ollut tavallista näiden ihmisten parissa johtuen joko harvasta asutuksesta tai kulttuuritavoista.

Voidaankin kysyä, ovatko alhainen heterotsygotia-aste ja sukulaisavioliitot merkittäviä taustatekijöitä sen takana, että sekä neandertalilaiset että denisovalaiset hävisivät kilpailun nykyihmiselle kaikkialla tämän ilmaannuttua samoille seuduille? Tai olisiko ollut peräti niin, että nämä lajit olisivat joka tapauksessa kuolleet sukupuuttoon, vaikka nykyihmistä ei olisi edes ilmaantunut?

Entä miten neandertalilainen poikkesi meistä? 

Nyt sekvensoitu neandertalilainen erosi nykyihmisistä vain 96 sellaisen emäsparin kohdalla, jotka muuttavat proteiinien rakennetta. Häneltä löytyi myös noin 35 000 muunlaista mutaatiota, joista jotkut saattoivat vaikuttaa geeninsäätelyyn. Lisäksi nykyihmisellä on kolme geenialuetta kahdentunut verrattuna neandertalilaiseen.

Nyt julkaistu tutkimus siis vahvistaa muinaisten ihmislajien kohtaamisten johtaneen jälkeläisiin. Näin ollen olisi ehkä oikeammin puhua ihmispopulaatioista kuin –lajeista.

Jatkotutkimuksissa tultaneen paneutumaan niihin geeneihin, joiden suhteen me eroamme näistä sukulaislajeistamme. Selkein ja tehokkain tapa olisi geenitekniikan avulla luoda sellaisia GMO-ihmislapsia, jossa nämä mutaatiot esiintyisivät yhdessä (varhaisen ihmisen uudelleenluominen) tai yksinään (näiden geenien vaikutuksen tutkiminen). 

Tällaisia kokeita olisi varmaankin tehty tohtori Mengelen johdolla, mutta nykyisin tyydyttäneen eettisistä syistä solukkoviljelmiin ja eläinmalleihin, sillä myös niiden kautta voidaan saada selville monia mielenkiintoisia asioita. Jäämme odottamaan tuloksia!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Muinaisia kohtaamisia

Varhaiset maanviljelijät Euroopassa

Uutta tietoa ihmisen evoluution raaka-aineista