Kuin aivottomat eläimet

Koraanin repiminen johti Oslossa viikonlopun aikana mellakoihin, joissa uusnorjalaiset osoittivat yhden syyn sille, miksi heidän kotivaltionsa ovat sellaisia kuin ovat. Onhan selvää, ettei yhteiskunta kehity kohti parempaa, mikäli tarkoituksellisiin provokaatioihin reagoidaan kuin aivottomat eläimet.

Tapaus oli samankaltainen kuin hiukan aiemmin Ruotsissa, jonka etelärannikon Malmössä pantiin ranttaliksi oikein kunnolla Koraanin polttamisen takia. Siten molemmat läntiset naapurimme ovat saaneet nähdä, että ne ovat ottaneet vastaan aivan liian monta kehitysmaataustaista henkilöä, jotka ovat tuoneet oman kulttuurinsa ja tapansa mukanaan aikomatta omaksua uudessa kotimaassaan vallinnutta elämäntapaa.

Tähän liittyen myös Helsingin Sanomat kirjoitti eilen siitä, kuinka Ruotsi on rikki ammuttu maa. Jutussä käsiteltiin sikäläistä jengiväkivaltaa kuvaamatta sen tarkemmin näiden jengien olemusta muuten kuin toteamalla niiden brutaalin käyttäytymismallin, jossa jopa lapsia on ammuttu kuoliaaksi.

Todelliseen valejournalismiin HS syyllistyi salaamalla jengiläisten kehitysmaataustan, mutta mainitsemalla oikein kuvan kanssa kantaväestöön kuuluvan Peter Svenssonin omaavan jengitaustan ikään kuin suurin osa "ruotsalaisista" jengeistä ei koostuisi kantaväestön sijaan kehitysmaataustaisista uusruotsalaisista.

Toinen valeuutisen tynkä samaan suuntaan oli maininta siitä, kuinka "viisi ruotsalaisrikollista sai Tanskassa tuomion kahdesta murhasta. Rikolliset olivat 18–24-vuotiaita ruotsalaisia." Todellisuudessa kyse oli Ruotsissa toimivien maahanmuuttajajengien väliseen taisteluun liittyvää murhatyötä Tanskaan tekemään lähteneistä somaleista.

Olisikin mielenkiintoista tietää, mihin HS:n toimitus pyrkii valeuutisoinnillaan. Ei kai kuitenkaan voi olla niin, etteivät näitä juttuja kirjoittavat toimittajat olisi tietoisia tarinoidensa maahanmuuttajakytkennöistä? Eivätkä kai he voi olla ymmärtämättä, että sama on edessä myös Suomella, mikäli maassamme jatketaan sellaista maahanmuuttopolitiikkaa, jonka seurauksena tänne saapuu yhä suurempia määriä sekasortoon johtavasta kulttuuristaan kiinni pitäviä kehitysmaalaisia?

Onko siis niin, että HS:n toimittajat syystä tai toisesta vihaavat monikulttuurisuuden aiheuttamia ongelmia välttämään pyrkiviä perussuomalaisia niin paljon, että välttävät jopa näiden poliittisia linjauksia tukevien uutisten välittämistä silläkin uhalla, että heidän omatkin lapsensa joutuvat elämään maahanmuuttajajengien osittain hallitsemassa yhteiskunnassa? Vai mistä ihmeestä tässä kaikessa oikein on kysymys?

Valitettavasti HS ei ole valeuutistensa kanssa yksin. Vielä sitäkin suurempi puppugeneraattori on verorahoitteinen Ylemme, jonka perusteella maailmaa seuraavat voisivat edelleen kuvitella, ettei Ruotsiin oikeastaan kuulu mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Myös Ylen toimittajien kohdalla ovat samanlaiset kysymykset aiheellisia kuin edellä esitin HS:n leivissä työskenteleville.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Minkälaiset ihmiset raiskasivat ja yrittivät haudata elävältä?
Vihjeinä "Ruotsi" ja "kansainvaellus"
Pyrkiikö HS:n toimituskunta totuuteen

Ministerit kiukuttelivat kuin teinitytöt

Hallituksen johtavista ministereistä ainakin Sanna Marin (sd) ja Li Andersson (vas) ovat reagoineet UPM:n päätökseen Kaipolan tehtaan lopettamisesta kiukuttelemalla kuin teinitytöt. Marin on moralisoinut sillä, että hyvää taloudellista tulosta jakanut yritys on jakanut monen laihan vuoden jälkeen omistajilleen noin viiden prosentin osinkoa. Andersson puolestaan on väittänyt UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesosen asiasta julkaiseman kirjeen pohjaavan virheellisiin tietoihin.

Yksi näistä virheelliseksi väitetyistä seikoista on ollut Pesosen väite suomalaisten paperimiesten Saksaa ja Ruotsia oleellisesti suuremmasta palkkatasosta. Jopa jotkut tutkijat olivat ehtineet kyseenalaistamaan sen. Lopulta Iltalehti otti selvää asiasta ja tuli siihen tulokseen, että suomalaisen paperityöntekijän palkkaa on toimitusjohtajan kirjeen mukaisesti kolmanneksen suurempi kuin saksalaisen.

Paperiliiton Petri Vanhala puolestaan kyseli, miksei Pesonen julkaissut kirjettään esimerkiksi puoli vuotta sitten. Tässä hän unohti, että kyllä Pesonen sekä myös UPM:n hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos olivat samalla asialla jo viime talvena. Lyhyt on siis ay-jäärän muisti.

Hallituksen ministereiltä ja miksei ammattiyhdistysväeltäkin voisi odottaa julkisen kiukuttelun sijaan tosiasioiden tunnustamista sekä linjauksia siitä, kuinka Suomi voisi välttyä jatkossa metsä- ja muun teollisuuden supistamispäätöksiltä maamme rajojen sisäpuolella. Toki energiaverotuksen laskeminen on ollut esillä, mutta se on vain yksi Pesosen mainitsemista ongelmista.

Tosiasia joka tapauksessa on, että kansainvälisessä kilpailussa yritykset joutuvat joka päivä optimoimaan toimintaansa. Muuten niille käy ennemmin tai myöhemmin ohraisesti eli kilpailijat ajavat ne ahdinkoon. Siksi edes UPM:llä ei missään tapauksessa ole varaa sellaiseen yhteiskuntavastuuseen, jota pääministeri peräänkuulutti.

Tähän asiaan puuttui mm. Suomen yrittäjien toiminnanjohtaja Mikael Pentikäinen todeten, että pääministeri antaa miljarditolkulla investoivalle UPM:lle neuvoja siihen, mihin investoida, ja haikailee työllisyyslääkkeeksi irtisanomisten vaikeuttamista, vaikka hänellä ei ole tietoa UPM:n päätösten perusteista, saati osaamista yritysten johtamisesta. Niinpä hän toteaakin, että Marinin johtamassa Suomessa yrityksillä on "kylmä kyyti".

Tämä kaikki osoittaa, että COVID-19 epidemiaa hoitaessaan osaavan vaikutuksen tehnyt pääministeri onnistui esiintymistaidollaan harhauttamaan ihmisiä luulemaan, että hän olisi korkeaan tehtäväänsä pätevä. Nyt käsille tullut kriisi osoittaa, ettei näin ole, vaan faktapohjaisen reagoinnin sijaan hän sortui turhanaikaiseen kiukutteluun. Se ei ainakaan paranna hänen hallituksensa ja maamme yrityselämän välejä.

Toivottavasti Marin tai ainakin hänen virkamiehensä ymmärtävät tämän ja maan hallinto siirtyy tavalla tai toisella tekemään niitä päätöksiä, joiden tavoitteista se on puhunut ja joita siltä on odotettu. UPM:n ja muidenkin Suomessa toimivien yritysten ikävien päätösten synnyttämässä tilanteessa olisi ennen kaikkea tärkeää tehdä päätöksiä siitä, millä tavoin niin suurten kuin pientenkin yritysten toiminta Suomessa voidaan turvata myös tulevaisuudessa.

Ellei Marinin kabinetti tähän pysty, tulisi sen itse tehdä tarvittavat johtopäätökset ja käydä ilmoittamassa presidentille hallituksen eroamisesta. Ja antaa näin tilaa osaavampaa yritys- ja teollisuuspolitiikkaa ajaville poliittisille tahoille. Mitä pikemmin, sitä parempi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lintilä syytti hallituskumppaneitaan pikku- ja mielikuvapolitikoinnista
Kaipolan paperitehtaan lopettaminen toimikoon vakavana varoituksena hallitukselle ja medialle
Kuka nousisi vastustamaan Kemin tulevaa sellutehdasta

Lintilä syytti hallituskumppaneitaan pikku- ja mielikuvapolitikoinnista

Nähtäväksi jää, mitä nyt alkanut teollisuuden alasajo Suomesta vaikuttaa hallituksen työilmapiiriin. Tämä tuli mieleeni lukiessani elinkeinoministeri Mika Lintilän (kepu) haastattelua Helsingin Sanomista.

Lintilä totesi sanatarkasti, että "kaikkien osapuolten pitäisi viimeistään nyt käsittää, ettei tämä aika ole pikku- ja mielikuvapolitikoinnin aikaa. Nyt pitää keskittyä yhteistyöhön. Se koskee niin hallituksen viittä puoluetta, työnantajia kuin palkansaajiakin."

Lisäksi Lintilä arvosteli perhe- ja palveluministeri Krista Kiurua (sd) kovin sanoin. Hänen mukaansa Kiurun "tiedottamisessa on valtavasti parantamista. Pitäisi tajuta, kuinka äärettömän herkkä yritysten tilanne on."

Nähtäväksi jää, miten hallituksen muiden puolueiden edustajat reagoivat Lintilän ajatuksiin. Selvää kuitenkin lienee, ettei maan johdon työskentelyilmapiiri ole juuri nyt parhaalla mahdollisella tasolla.

Hallituksen eripura ja siitä juontava kyvyttömyys ratkaisuihin on tässä taloudellisessa tilanteessa lähtökohtaisesti pahin mahdollinen tilanne. Siksi juuri nyt vallassa olevan hallituksen korvaaminen poliittisesti yksimielisemmällä vaihtoehdolla saattaisi olla paikallaan.

Käytännössä tämä tarkoittaisi joko porvarihallitusta tai ainakin Vasemmistoliiton ja Vihreiden pudottamista pois maan hallituksesta. Niitä korvaamaan tarvittaisiin Kokoomusta ja/tai Perussuomalaisia, jotka mitä todennäköisimmin lähtisivät mukaan, mikäli uuteen hallitusohjelmaan sisältyisi sekä yritysmyönteistä talouspolitiikkaa, kansallisen edun ajamista, että maailmanparannusvarojen oleellista supistamista. 

Jääkäämme siis odottamaan mitä hallituksessa tapahtuu lähiviikkoina ja -kuukausina. Onhan se tietenkin mahdollista, että muut puolueet kuuntelevat Lintilää tai että tämä on HS:n haastattelussa puhunut suoria sanoja vain miellyttääkseen kannatustaan jatkuvasti menettävän puolueensa viimeisiä tukijoita. Ensimmäisessä tapauksessa hallituksen olisi monilta osilta muutettava politiikkansa suuntaa ja jälkimmäisessä tapauksessa Suomi jatkaisi ajelehtimistaan unelmien ja todellisuudenkieltämisen välimaastossa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kaipolan paperitehtaan lopettaminen toimikoon vakavana varoituksena hallitukselle ja medialle
Totisesti on Sanna Marin nyt karvansa näyttänyt
Kahdeksasta tuli kolmetoista

Minkälaiset ihmiset raiskasivat ja yrittivät haudata elävältä?

Ruotsin monikulttuuriset tapahtumat nousevat silloin tällöin myös suomalaisen median asialistalle, joskin koko kuvan saaminen länsinaapurin tapahtumista tuskin onnistuu pelkästään suurten lehtitalojen tai Ylen uutisointia seuraamalla. Joka tapauksessa Iltalehti julkaisi eilen Aftonbladetin juttuun pohjautuen tervetulleen uutisen, jonka mukaan teinipoikia raiskattiin ja yritettiin haudata elävältä ruotsalaisella Solnan hautausmaalla.

Tämän blogimerkinnän aiheeksi tapaus nousi siitä syystä, että Iltalehti kyllä kuvasi hautausmaan terveelle järjelle käsittämättömät tapahtumat, mutta jätti kuitenkin kuvaamatta yhden oleellisen seikan eli hirmutöihin syyllistyneiden etnisen taustan. Kuten monet tämän blogin lukijat ovat varmaankin huomanneet, oli tämä tieto esillä jo aiemmin PT-Median jutussa.

Sen mukaan molemmat tekijät olivat Ruotsin kansalaisia, mutta heidän etninen taustansa oli sellaisissa Aasian islamilaisissa maissa, joista on Suomeenkin saapunut joukoittain turvapaikanhakijoita. Molemmat olivat myös jo aiemmin syyllistyneet rikoksiin.

Minun on vaikea hyväksyä sitä, että valtamediamme jättää kerta toisensa jälkeen kertomatta rikollisten mahdollisen maahanmuuttajayhteyden. Ymmärrän, ettei nimiä haluta mainita keskeneräisissä jutuissa, mutta ihmisten maahanmuuttopoliittisen ymmärryksen takia olisi tärkeää aina ilmaista oliko pahantekijöinä maahanmuuttajataustaisia vai kantaväestöä. Molemmathan syyllistyvät kyllä kaikenlaisiin rikoksiin, joskin ensin mainitut ovat rajusti yliedustettuina etenkin seksuaalirikoksissa.

Kansalaisten tulisi saada rikollisten tausta tietoonsa siksi, että he hahmottaisivat minkälaisia riskejä Suomen nykyiseen maahanmuuttopoliittiseen linjaukseen liittyy. Ja voisivat sen mukaisesti ottaa äänestyskopissa kantaa siihen, minkälaisella maahanmuuttopoliittisella linjauksella Suomessa jatketaan vaalien jälkeen.

Nykyisessä salailun ilmapiirissä tämä ei onnistu, ei ainakaan perustellusti. Siten lehdistömme taipumus salailla rikollisten etnistä taustaa vaikeuttaa demokratian toteutumista maassamme. Lisäksi se saattaa osaltaan vaikuttaa siihen, että jotkut kansalaiset eivät osaa varautua monikulttuuristuvan yhteiskuntamme uudenlaisiin riskeihin, vaan joutuvat meillä aiemmin harvinaisten rikosten uhriksi tietämättömyyttään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lähes 38 % raiskauksista oli ulkomaalaisten tekemiä vuonna 2019
Ruotsalainen esimerkki velvoittaa
Ruotsalainen lapsiin kohdistuva väkivalta ja sen kieltäminen

Kaipolan paperitehtaan lopettaminen toimikoon vakavana varoituksena hallitukselle ja medialle

Suomen parhaassa kunnossa oleva metsäyhtiö eli UPM ilmoitti eilen sulkevansa Jämsässä sijaitsevan Kaipolan paperitehtaan. Sen seurauksena 820 henkilöä jää työttömäksi siitä huolimatta, että Kaipola on edelleen hyvä tehdas ja sen henkilöstö osaavaa ja supistettu minimiin.

Ongelmana Kaipolassa on ennen kaikkea paperin tarpeen globaali väheneminen, minkä seuraksena metsäteollisuuden on pakko vähentää tuotantoaan pitääkseen sen kannattavana. Terveen liiketalousperiaatteen mukaisesti yhtiöt aloittavat heikoimmin kannattavista yksiköistä - UPM:n osalta arpa osui Kaipolan tehtaalle. 

Näin siksi, että tehtaan logistiikkakulut ovat olleet yhtiön muita vastaavia yksiköitä korkeammat. Lisäksi verorasitus kuten dieselvero ja muut maksut lisäävät kuluja. Ongelma on myös se, että suomalainen työntekijä maksaa 30–40 prosenttia enemmän Saksaan ja Ruotsiin verrattuna - mikä ei ole merkityksetöntä, vaikka palkkakulujen suhteellinen osuus onkin paperiteollisuudessa varsin pieni.

Uutisen kuultuani en voinut olla ajattelematta mikä vaikutus UPM:n päätökseen oli suomalaisen yhteiskunnan arvojen viimeaikaisella kehityksellä. Meillähän on hallitusta myöden kyseenalaistettu metsien käyttö teollisuuden raaka-aineena ja vaadittu niiden jättämistä kasvamaan hiilinieluina. Ja onhan Sanna Marinin (sd) kabinetti jopa ilmoittanut haluavansa suojella 30 prosenttia Suomen pinta-alasta - mikä luonnollisesti vähentäisi teollisuuden käytössä olevan puun määrää.

Lisäksi pääministeri nosti tällä viikolla jälleen esiin tahtonsa työvoimakustannusten nostamiseksi eli asetti tavoitteekseen siirtymisen kahdeksan tunnin palkalla kuusituntiseen työpäivään. Lisäksi hänen hallituksensa ohjelmassa on veronkorotuksia ("valtion rahoituspohjan vahvistaminen") eikä ehkä sekään ole merkityksetöntä, että korkein hallinto-oikeus torppasi maailman puhtaimmaksi suunnitellun sellutehtaan Kuopiosta.

On vaikea kuvitella, etteivät nämä linjaukset olisi vaikuttaneet UPM:n päätökseen sulkea nimenomaisesti suomalainen paperitehdas jonkin muualla sijaitsevan paperitehtaan sijaan. Kaipolahan oli kaikesta huolimatta edelleen kannattava yksikkö, mutta kuten edellä yritin kuvata ovat Suomen tulevaisuudennäkymät metsäteollisuudelle olleet viime aikoina kauniisti sanottuna epäselvät.

* * *

Ei kuitenkaan niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. 

UPM:n päätös voidaan Kallion kuplassa nähdä hyvinkin erinomaisena asiana, sillä nyt metsäpuiden kantohinnat laskevat Keski-Suomessa, joten hakkuiden houkutus on metsänomistajille aiempaa pienempi. Niinpä tässä voi hyvinkin käydä siten, että keskisuomalaiset metsät osaltaan auttavat Suomen hiilinielujen kasvattamisessa ja biodiversiteetin ylläpitämisessä.

Jotain iloa päätöksestä saavat myös julkisen hallinnon hommissa toimivat korkeakoulutetut, mutta pienipalkkaiset, vihreät naiset. Kun tunnetusti suuripalkkaisilta paperimiehiltä nyt katoavat työpaikat alta, kasvaa naisen euron arvo suhteessa miehen euroon ja näin suomalaisen yhteiskunnan tasa-arvo etenee. Eiköhän tätäkin ole syytä juhlia Kallion vihreässä kuplassa?

Lisäksi Kaipolan lopettaminen on nähtävä siirtymistä vanhanaikaisesta teollisuusyhteiskunnasta postmoderniin palveluyhteiskuntaan, jollainen lienee jo toiminnassa Kallion kuplassa. Nyt ei tarvitse kuin alkaa kehittää Jämsän seudun matkailu- ja viihde-elinkeinoja. Ja eihän se kai nyt mitään haittaa, jos paperimiehen yli 4000 euron palkka vaihtuukin tarjoilijan tai baarimikon reiluun kahteen tonniin?

* * *

Lopuksi vielä vähän vakavammin.

Toivon todella syvästi, että Sanna Marinin kabinetti ymmärtää ottaa Kaipolan tehtaan lopettamisen vakavana varoituksena siitä, että hallituksen teoilla ja puheilla on muutakin kuin retorista merkitystä. Sama koskee suomalaista valtamediaa, jonka varaukseton asettuminen punavihreän aatteen aisankannattajaksi on lisännyt metsien taloudellisen hyödyntämisen - ja ylipäänsä suomalaisen teollisuuden - tulevaisuuden epävarmuutta pitkällä aikavälillä.

Tarvitaan siis hallituksen ja median ryhtiliike. Se tarkoittaa siirtymistä maailmanparantamisen utopioista reaalitodellisuuteen. Ja sen ymmärtämistä, että hyvinvointivaltion rahoitus edellyttää kannattavia yrityksiä - ja että sellaisia syntyy ainoastaan yhteiskuntiin, joissa niiden olemassaolo ja menestys ovat yleisesti hyväksyttyjä asioita.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Merkelin/Macronin yhteisvastuulainan hinta olisi Suomelle kova
Suomeen tulee uusi moderni jättiläinen
KHO:n päätöksellä on monia seurauksia

Parodiahorisontin ylityksiä

Historiantutkija Teemu Keskisarja päätti sohaista yhtä aikamme unelmakuvaa toimimalla kuten tunnettu yleisönosastokirjoittaja ja twitteristi Keijo Kaarisade. Siis kirjoittamalla kuvauksen Suomen kolonialistisesta historiasta sellaisesta muutamiin yksittäisiin anekdootteihin perustuvasta näkökulmasta, jolla politiikkamme tietty osa (esimerkki) haluaisi korvata faktapohjaiseen tutkimukseen perustuvan menneisyytemme.

Itse Keskisarjan kolumnia lukiessani hymähtelin tämän tästä. Mutta hymyni hyytyi kun siirryin kirjoituksen saamiin kommentteihin - niistä melkoinen osa näyttäisi olevan samaa mieltä tekstin pseudohistoriallisen sanoman kanssa eli ottaneen jutun tosissaan.

Tämä kertoi ainakin itselleni sen, että historian näkökulmaa aktiivisesti muuttava vihervasemmistolaisten fraktio on kuin onkin onnistunut saamaan vaihtoehtoisen totuutensa ainakin joidenkin ihmisten mielissä uskottavaksi. Keskisarja puolestaan näyttää ainakin osin epäonnistuneen satiirissaan - näin siitä huolimatta, että jutussa vilisi aivan päättömiä väitteitä kuten tervanpolttajien "raikas ja vapaa työnilo" tai vanhojen kaupunkiemme "marmoripalatsit".

Toisin sanoen Keskisarjalle kävi kuten Keijo Kaarisateelle, jonka jutut upposivat useiden maamme suurimpien lehtien mielipidesivuille kuin kuuma veitsi voihin huolimatta niiden sisältämistä idioottimaisista mutta poliittisesti korrekteista höpötyksistä.  Siitä huolimatta tai juuri siksi Keskisarja teki meille suomalaisille suuren palveluksen.

Kirjoituksensa kirjoittamalla hän nimittäin osoitti, että parodiahorisontti on nyt ylitetty paitsi maahanmuuttoasioissa niin myöskin menneisyytemme tulkinnoissa. Ehkäpä seuraavaksi tulee aika, jolloin joku maamme pääministeri esittelee merkittävänä saavutuksena sellaista, että antamalla rapiat kuusi ja puoli miljardia euroa kaverille saa takaisin reilut kolme. Tai että Suomen hallituksen ministeri arvelee saatavuusharkinnan, joka ei koske kansainvälisten huippuosaajien palkkaamista, vaikeuttavan sen tason huippukoodareiden rekrytointeja, joita on vain muutama maailmassa.

Anteeksi, en kuullut... Ai että nuo kaksi esimerkkiäni ovat jo toteutuneet - no niinpä ovatkin, tulihan niihin tosiaan itsekin laitetuksi sylttytehtaalle johtavat linkitkin. Mistä ne sitten kertovat? Ei kai vain sitä, että surrealistinen parodiahorisontti on ylitetty jo Suomen hallituksenkin osalta? Eihän?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Parodiat valaisivat masentavaa todellisuutta
Punavihreä kenttäoikeus
Kansanmurhan välttäminen vaati sankareita

Totisesti on Sanna Marin nyt karvansa näyttänyt

Suomen sosialidemokraattisen puolueen uusi puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin, on linjannut puolueensa tavoitteita. Niissä ei valitettavasti ollut mitään yllättävää. Ympäristöstä pidetään huolta hintalappuun katsomatta, työaikoja halutaan lyhentää, mutta palkkoihin ei kuitenkaan tohdita vastaavasti koskea ja oppivelvollisuuttakin halutaan pidentää, jotta nuoret pysyvät poissa työttömyystilastoista.

Työllisyyden nimissä halutaan lopettaa eläkeputki, mutta pahan mielen torjumiseksi Marin lupasi, että vapaaherraksi johtavan oikotien katoaminen kompensoitaisiin jollain tavalla. Muuten hän ei puuttunut keinoihin lisätä työllisyyttä - eikä etenkään kertonut millä tavoin hallitus aikoo edistää taloutemme kilpailukykyä kansainvälisessä kilpailussa. Päinvastoin, satojen miljoonien vientitulot ja tuhansia työpaikkoja luova turkistarhaus päätettiin demareiden kokouksessa lopettaa.

Itseäni huvitti suuresti se, kuinka mystisesti puheenjohtaja-pääministerimme korosti, että valtion rahoituspohjaa on vahvistettava. Hän ei siis kehdannut sanoa suoraan, että Suomen muutenkin kireää verotusta halutaan ruuvata vielä pari pykälää tiukemmalle.

Demaripomon puheen perusteella epäilen vahvasti, että nyt vallassa oleva hallitus tulee olemaan vielä Jyrki Kataisen hallitustakin suurempi katastrofi. Siinä missä Kataisen sateenkaarihallitus ei pystynyt tekemään lainkaan päätöksiä, tulee Marinin ja Maria Ohisalon (vihr) akseli pitämään Keskustan tuella huolen siitä, että rahanjako sulle-mulle-periaatteella sujuu sutjakasti huolimatta jo valmiiksi rajusti alijäämäisestä valtiontaloudesta. Ja laskunhan maksavat sitten aikanaan jälkipolvet.

Ei siis ihme, että jopa Iltalehden Mika Koskinen kutsui demareiden kokousta jakopolitiikan riemujuhlaksi. Ja MTV3:n Eeva Lehtimäki totesi lakonisesti sen ikävän tosiasian että "vuoden 2020 SDP on jopa entistä punaisempi, vihertävämpi ja aatteellisempi".

Totisesti on siis Sanna Marin nyt karvansa koko Suomen kansalle näyttänyt. Eikä se todellakaan lupaa hyvää maamme tulevaisuudelle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sanna Marin oikeusvaltiota murtamassa
Uusi vero vaatii kompensaation
Pitääkö Sanna Marin meitä (syystä) tyhmänä?

Onko Elokapina menossa kohti poliittista väkivaltaa?

Seppo Oikkonen totesi eiliseen kirjoitukseeni liittyneessä kommentissaan usein unohdettavan sen, että "uhrirooleihin samaistuminen johtaa myös omankädenoikeuteen". Siitä tuli mieleeni aiemman päivän uutinen, jonka mukaan Elokapinana tunnettuun kansainväliseen ilmastonmuutosaktivistijoukkoon kuuluvat henkilöt olivat olleet nälkälakossa, koska punavihreä hallituksemme ei ollut - kiitos SARS-CoV-2 pandemian - ehtinyt toteuttaa taloutemme ja kansalaisten tasa-arvon kannalta totaalisen katastrofaalista ilmasto-ohjelmaansa.

Nälkälakko on tietenkin jokaisen oma asia, kunhan ei saata itseään sellaiseen tilaan, että joutuu turvautumaan yhteiskunnan maksamiin terveydenhoitopalveluihin. Elokapinajutussa kerrottiinkin mukana ollutta tutkijaa viehättäneen sen, että "liike on väkivallaton ja arvoissa korostetaan ihmisten itsemääräämisoikeutta".

Tosiasia kuitenkin on, että vaikka Elokapina lienee vielä toiminut ilman fyysistä väkivaltaa, on se kuitenkin jo tehnyt tavoitteitaan ajaakseen poliittis-taloudellista haittaa esimerkiksi pyrkimällä estämään ministeriautojen liikkumista sekä menemällä kanooteillaan häiriköimään risteilijäliikennettä. Sellaisesta kansalaistottelemattomuudesta on enää vain yksi askel fyysiseen väkivaltaan.

Pohtiessani tätä Elokapinan ja vastaavien liikkeiden kehitystä, olen ollut taipuvainen näkemään seuraavanlaisen loogisen kehityskulun.

1. Ns. vakavasti otettava poliittinen liike - kuten Elokapinan tapauksessa vihreät - julistaa johonkin ihmisjoukkoon vetoavaa katastrofismi-ideologiaa.
2. Noiden julistusten ja käytännön politiikan välisen mahdottomuuden ilmeinen ristiriita johtaa samoja asioita ajavien, mutta suuria poliittisia puolueita äärevämpien liikkeiden syntyyn.
3. Näiden rauhanomaiset kannanotot eivät edelleenkään riitä samanmielisten keskinäisessä kuplassa syvenevässä katastrofitodellisuuskäsityksessä elävien ihmisten mielenmaisemassa riittävältä tuntuviin poliittisiin muutoksiin.  
4. Liikkeen sisälle syntyy entistä fanaattisempia ryhmittymiä, jotka ryhtyvät joko itse liikkeen nimissä tai siitä irtauduttuaan toteuttamaan entistä radikaalimpia mielenilmauksia, joiden kiihkeä tunnelma johtaa helposti - eli ennemmin tai myöhemmin - väkivaltaisiin yhteydenottoihin joko virkavallan tai mahdollisesti paikalla olevien vastakkaisen aatesuunnan ryhmittymien kanssa. 

Nähtäväksi siis jää, synnyttääkö myös tässä puheena olevan äärijärjestön toiminta fyysistä väkivaltaa. Toivon toki, että tältä vältyttäisiin, mutta suhtaudun tähän toiveeseeni valitettavan skeptisesti.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maan ystävien puolustusdoktriini jäi epäselväksi
WWF valeuutisten sylttytehtaana
Muutama kysymys Elokapinasta

Onko kaikki nyt kunnossa?

Sattuneista syistä palaan kuluneen viikon yhteen puheenaiheeseen eli siihen kuinka rehellisiä ihmisiä vihreät ovat. Ensin vihapuheoikeudestaan tunnettu puolueen varapuheenjohtaja Fatim Diarra pyysi ja sai Helkamalta parin tonnin sähköpolkupyörän ja väitti, ettei lahjalla ollut mitään tekemistä sen kanssa, että hän on hallituspuolueen johtoon kuuluva merkittävä poliitikko.

Diarra maksoi asian noustua paheksunnan kohteeksi pyöränsä lopulta itse. Onko asia siis nyt kunnossa?

No ei tietenkään. Diarrahan joka tapauksessa käytti hyväkseen asemaansa poliitikkona, vaikka väittikin saaneensa pyörän koska hänellä on Instagrammissa 5 000 seuraajaa. Vaikka näin olisikin, on kuitenkin todennäköistä, ettei Diarra osaa jäävätä itseään poliittisena päätöksentekijänä silloin, kun hän on tekemässä päätöksiä esimerkiksi sähköpyöräilyyn liittyvissä asioissa toimiessaan Helsingin kaupunginvaltuustossa.

Vihreistä kertoi jotain myös se, että ministeri Maria Ohisalo teki poliittisen päätöksen syrjäyttäessään maahanmuuttoviraston johtajan Jaana Vuorion vihreällä miehellä siitä huolimatta, että tämän johtamiskokemus on oleellista vähäisempi kuin Vuoriolla. Siksi on selvää, että päätöksen taustalla oli poliittinen tarkoituksenmukaisuus.

Näin toimiessaan Ohisalo jatkoi valitsemallaan linjalla. Mehän muistamme vihreän naisen nimittämisen Ohisalon ministeriön kansliapäälliköksi ohi pätevämpien kilpahakijoiden. Ja tietenkin sen, kuinka hallitus aloitti toimintansa nimittämällä avustajikseen joukoittain poliittisesti samanmielisiä kavereitaan.

Vielä pari sanaa pääministeri Sanna Marinista (sd), joka saanee tänään omakseen myös puolueen puheenjohtajan nuijan. Hän nimittäin totesi olevansa "ylpeä, että saan elää yhteiskunnassa ja johtaa maata, jossa pääministerit itse siivoavat ja pesevät oman kotinsa vessat ja jossa presidentit voivat matkustaa metrolla ja raitiovaunulla".

Siitä sietääkin olla ylpeä. Mutta mitähän kaunis pääministerimme mahtaa ajatella siitä, että tuoreen uutisen mukaan ainakin vanhusten kulkeminen alkaa olla niin tai näin - ainakin jos käytössä on arvokkaita koruja. Tekijöinä uutinen mainitsi huonosti Suomea puhuvat ulkomaalaistaustaiset naiset.

Ja emmehän me tietenkään ole unohtaneet Oulun raiskausrinkiä tai Turun terroristia. Kaikille näille tapauksille on yhteistä se, että tekojen taustalla on suomalainen eli EU:n maahanmuuttopolitiikka. Siis juuri se politiikka, jonka perimmäisestä luonteesta sisäministerimme totesi vuosia sitten, että se "on perusoikeus, joka menee kaiken muun edelle".

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sitä saa mitä tilaa
Tekeekö Marinin kabinetti vallankumousta?
Vihreä poliitikko käytti oikeuttaan vihapuheeseen

Ville Tavio ja afrikkalainen kulttuuri

Ville Tavio (ps) arvosteli Helsingin Sanomien haastattelussa sitä, että "länsimaista kulttuuria ei pidetäkään enää yksinomaan parhaana vaan nähdään muutkin kulttuurit samanarvoisina". Hän myös ihmetteli, miksei kulttuurien välisestä paremmuudesta voi puhua avoimesti.

Tavio ei kuitenkaan suostunut ottamaan suoraa kantaa toimittajan kysymykseen siitä, onko "islamilainen kulttuuri on huonompi kuin kristillinen kulttuuri". Sen sijaan hän totesi, että kysymykseen vastaaminen johtaisi tuomioon.

Jos katsotaan, minkälaisen kulttuurin parissa on tehty ne suuret keksinnöt, joiden avulla voimme esimerkiksi matkustaa parissa vuorokaudessa maapallon ympäri, olemme selvinneet voittajiksi bakteeritaudeista tai pystymme käyttämään tietokoneita blogien kirjoittamiseen huomaamme, ettei se ole ainakaan afrikkalainen kulttuuri.

Sen huonoista puolista kertoi tänä aamuna puolestaan Yleisradio, jonka mukaan Zimbabwessa on pidätetty kymmeniä ihmisiä hallituksenvastaisissa mielenosoituksissa. Niissä vastustettiin jutun mukaan alkujaan korruptiota, mutta nykyisin hallitusta. Mielenosoittajien mukaan presidentti Emmerson Mnangagwan hallinto on käyttänyt itsevaltaisia otteita mielenosoitusten nujertamiseksi.

Zimbabwen ei ole ollut mikään menestystarina sen jälkeen, kun valta siirtyi valkoisilta mustille. Tämän aamun uutisen perusteella myöskään maan tulevaisuus ei taida olla ruusuilla tanssimista, vaan pikemminkin tavallinen afrikkalainen tarina, jossa vallanpitäjä muuttuu kerta toisensa jälkeen demokraattisesta johtajasta itselleen etuja kahmivaksi gepardihattuhallitsijaksi.

Kysymys kuuluukin, että jos jostain asiasta voi sanoa "tavallinen tarina", tarkoittaako se sitä, että kyse on kulttuuriin kuuluvasta seikasta. Ja jos vastaamme myöntävästi, osoittavatko Zimbabwen (ja muun mustan Afrikan) tapahtumat jotain afrikkalaisen ja länsimaisen kulttuurin välisestä arvoasetelmasta sensu Ville Tavio?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kelvoton ja poliittisten toimijoiden arvoa alentava näytelmä
Afrikkalaista koneinsinööriä odotellessa
Kulttuurisia eroja