Ihmisestä järkevästi toimivana olentona Libanonin viimeaikaisten tapahtumien valossa

Olemme tottuneet pitämään ihmisiä järkevästi toimivina olentoina. Siis sellaisina, joka oppivat ainakin pahimmista virheistään, eivätkä toista niitä jouduttuaan kärsimään tekojensa seuraukset. Mutta onko näin?

YLE uutisoi tänään, että Syyrian taistelut ovat leviämässä Libanoniin. Tämä on tietenkin surullista, sillä sodat aiheuttavat aina suunnatonta surua ja kärsimystä. Uutisen tekee tavallista merkittävämmäksi se, ettei uutisten aiheena ole mikä tahansa maa, vaan Libanon.

Libanonin sisällissota käytännössä raunioitti tämän ennen niin hyvinvoivan Välimeren rantavaltion vain muutamia vuosikymmeniä sitten. Jokainen libanonilainen siis muistaa tai on ainakin kuullut sodan aiheuttamasta surusta ja kärsimyksestä. Ja nähnyt raunioita sekä sodan uhreja - joko kuolleena tai elävänä. He eivät siis mitenkään voi olla tietämättömiä siitä, mitä sodasta seuraa.

Jos Libanonilaiset olisivat järkevästi toimivia olentoja, he ymmärtäisivät tehdä kaikkensa, etteivät sisällissodan kauheudet palautuisi. Siltä ei kuitenkaan näytä, vaan Libanonin monikulttuurisen yhteiskunnan jännitteet ajavat yli järkevän ajattelun ja johtavat uskonnollispojaisiin yhteenottoihin.

Onko siis aika unohtaa käsityksemme ihmisistä järkevästi toimivina olentoina, ja todeta itsemme vaistojen varassa toimiviksi ymmärtämättömiksi eläimiksi? Vai mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella? Tai oppia?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi Etelä-Sudanilla ei ole malttia vaurastua?
Huomioita Egyptin vallankaappauksesta
Ruotsin mellakat: johtopäätöksiä

Romaneille parempi tulevaisuus Euroopassa

Helsingin sanomat otti tänään pääkirjoituksessaan kantaa romanien asemaan Euroopassa referoimalla Kreikasta löytyneen vaalean pikkutytön ja Ranskasta karkoitetun koululaisen tapauksia. Pohdinnassan se päätyi siihen, että "tätä ei pidä unohtaa eikä hyväksyä vain siksi, ettei asioihin ole heti ratkaisua" tarkoittaen romanien tilannetta Euroopassa.

Helsingin sanomat puuttuu tärkeään asiaan. Romanien tilanne Euroopassa on järkyttävä, eikä sen säilyminen nykyisellään ole kenenkään etu. Lehti jättää kirjoituksessaan kuitenkin täysin avoimeksi sen, mitä romanien tilanteelle pitäisi tehdä, jos kerran heidän kurjaa tilannettaan ei voi hyväksyä eikä siihen ole heti ratkaisua.

Suomessa on ollut oma romaniväestö satoja vuosia. He elivät pitkään täysin muusta yhteiskunnasta eristettyä leirielämää, kunnes tulivat lopulta puolipakolla asutetuiksi muiden ihmisten yhteyteen. Toisin sanoen yksi heidän perinteisen kulttuurinsa piirre tukahdutettiin pakkotoimin. 

Tulokset romanien asuttamisesta ovat olleet hyviä. He asuvat nykyisin olosuhteissa, jotka eivät juuri poikkea muun väestön elinpiiristä: ainoastaan asuinalueiden varallisuus on muuta väestöä alhaisempi johtuen vuokra-asumisen yleisyydestä. 

Paikalleen asettuminen on kuitenkin johtanut lasten ja nuorten koulunkäyntiin, ja vuosien saatossa myös romanien omat epäilyt koulunkäynnin tarpeellisuudesta ovat heikentyneet. Sen seurauksena yhä useammat nuoret käyvät koulunsa myös loppuun. Kehitys muistuttaa suomalaisen valtaväestön asennemuutosta koulunkäyntiin kansakoulujärjestelmän alkutaipaleella.

Koulun käymisen yleistymisen romanien piirissä voi helposti nähdä johtavan kotimaisen vähemmistömme entistä parempaan integroitumiseen yhteiskuntaan. Onhan selvä, ettei kouluttamattomalla romanilla, sen enempää kuin valkolaisellakaan, ole nykyisenkaltaisessa tietoyhteiskunnassa juurikaan työtehtäviä tarjolla. Tästä syystä romanien vaelluskulttuurin lopettamisen voi nähdä tärkeänä askeleena tiellä romaniheimoon kuuluvien ihmisten täysimittaiseen hyväksymiseen suomalaisessa yhteiskunnassa.

Kun tarkastellaan romanien työnsaantia, nähdään että heidän kulttuurinsa muodostaa edelleen monia tasa-arvo-ongelmia. Romanien työnsaannin vaikeuksien syitä pohdittaessa havaitsemme esimerkiksi naisten pukeutumisen sinänsä melko uuden perinteen mukaiseen kansallispukuun suorastaan estää monien työtehtävien tekemisen ja johtaa myös heidän näkyvään erottumiseensa muusta väestöstä, jotka molemmat asiat heikentävät romaninaisten kiinnostavuutta työnantajien silmissä.

Edelle kirjoitetusta voidaankin tehdä se johtopäätös, että romanikulttuurissa on monia sellaisia piirteitä, jotka estävät romaniväestön aseman parantumista Suomessa ja Euroopassa. Meillä hankaluuksia aiheuttavat naisten (ja vähemmässä määrin miesten) perinteisen pukeutumisen lisäksi esimerkiksi sukuvihan ylläpidosta johtuva ns. väistämiskulttuuri sekä heidän parissaan edelleen elävät perinteisen kunniakulttuurin piirteet.

Edelle kirjoittamani perusteella suhtaudun varsin positiivisesti Suomen romanien tulevaisuuteen yhteiskuntamme osana. Nuorten kouluttautuminen tulee johtamaan yhä useamman romanin luopumiseen kulttuuriinsa kuuluvista haitallisista tavoista ilman että siihen liittyvät hyvät puolet kuihtuisivat. 

Yhteiskunnassamme menestyneiden romanien määrän lisääntyessä myös valtaväestön piirissä esiintyvät ennakkokäsitykset heistä muuttuvat. Näin esteet työpaikan hankkimisessa vähentyvät ja lopulta katoavat. Tämän positiivisen kehityksen  yhteydessä on tärkeää ymmärtää, että nyt tapahtumassa oleva muutos perustuu ennen kaikkea romanien itsensä muuttumiseen - ei valtaväestön syyllistämiseen.

Palatakseni Helsingin sanomien pääkirjoitukseen sekä Romanian ja Balkanin romaneihin. Myöskään heidän asemansa paraneminen ei lähde kerjäämisen edesauttamisesta eikä jokavuotisista vaelluksista Länsi-Eurooppaan. Eikä muiden eurooppalaisten syyllistämisestä ja parjaamisesta rasisteiksi.

Sen sijaan romaneja pitää auttaa ottamaan itse vastuu omien elinolojensa parantamisesta. Myös he ovat samanlaisia ihmisiä kuin muut, ja niin halutessaan pystyvät ottamaan kiinni omasta tulevaisuudestaan. Jos ja kun se edellyttää heidän oman kulttuurinsa kriittistä tarkastelua ja puhdistamista integroitumista ehkäisevistä piirteistä, heitä on rohkaistava siihen. 

Suomen romanien aseman kehittyminen viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana tarjoaa koko muulle Euroopalle hyvän, joskin vielä keskeneräisen esimerkin. Sen mukaisesti romanien kotimaiden on tarjottava ne rakenteellisten uudistukset, jotka mahdollistavat integroitumiskehityksen, mutta erityisesti romanien itsensä on otettava tulevaisuus käsiinsä tarjotakseen jälkeläisilleen paremman tulevaisuuden.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ihmissalakuljetus on miljardiluokan bisnes
Positiivinen syrjintä
Polarisaatio lisää etnisten konflktien riskiä

Kiertomatka Australian tulimerestä Suomeen

Australiassa menee juuri nyt aika huonosti. Tai ainakin siellä tapahtuu opettavaisia asioita.

Ensinnäkin uutiset kertovat, että maastopalot uhkaavat jopa Sydneyn suurkaupunkia. Savu leijailee taivaalla ja maasto on sammutustöiden kannalta hankalaa. Myös kevät (Australia on eteläisellä pallonpuoliskolla) on yleensä kuiva ja perinteisesti otollista aikaa maastopaloille. Ja tänä vuonna vielä tavallistakin kuivempi.

Palojen seurauksena Australian pääministeri on joutunut selittelemään aiemmin kovin kielteistä kantaansa ilmastonmuutokseen. Ilmastopolitiikan muutos ei kuitenkaan tuo ratkaisua tämän kevään tuhoihin, vaan ne olisi tavalla tai toisella pystyttävä torjumaan tässä ja nyt. Toivottavasti Australiasta löytyy osaamista siihen.

Toinen, ja paljon vähemmän uutisoitu tapaus koskee Australian ainutlaajuisen laajaa myrttikasvilajistoa. Sitä uhkaa nimittäin ruostekasvitauti, joka on levinnyt Havaijilta muutama vuosi sitten Asutraliaan. Tauti on siitä ikävä, että se on Australiassa levinnyt jo yli 100 kasvilajiin ja saattaa levitä vielä lähes 900 muuhun. Australian luonto on siis todellisessa vaarassa.

Ruostetaudin leviäminen tapahtui varautumisesta huolimatta. Australiassa on varsin tiukka suhtautuminen maahan tuotaviin kasveihin. Maastopaloihinkin on epäilemättä varauduttu, ovathan ne lähes jokavuotisia. Mutta silti edelle kirjaamani katastrofit ovat Australialaisten keskellä juuri tänä keväänä.

Australiassa tapahtuneet suuren mittaluokan katastrofit opettavat meille siis sen, miten vaikeata on ehkäistä ikäviä asioita. Tai siis hetkinen: näistähän kumpikaan ei oikeastaan ole ollenkaan välttämättä luonnonkatatrofi, vaan ihmisen käyttäytymisen seurausta. Joku toi Havaijilta ruosteisen kasvin Australiaan ja on myös mahdollista että maastopalot saivat alkunsa maan armeijan huolimattomasta käytöksestä.

Olen siis taipuvainen näkemään Australian ongelmat merkiksi siitä, kuinka vaikeaa ihmisen käyttäytymistä on muuttaa. Riski Sydneyn alueen maastopaloista oli hyvin tiedossa ja samoin Australiassa oltiin erittäin tietoisia kasvikaupan vaaroista. Tästä huolimatta molemmat katastrofit ovat syntyneet ja jatkavat tuhojaan Australiassa.

Esimerkkejä riittää Suomestakin: esimerkiksi rapurutto leviää vuodesta toiseen vesistöissämme, koska aina joku haluaa siirtyä yhdestä vesistöstä toiseen ruttoisen pyyntivälineen kanssa. Myös nuoria kuolee edelleen moottoriliikenteessä suhteettoman paljon, koska autokoulun turvallisuusopit painuvat unholaan nuorten miesten hurmaannuttua autojensa hevosvoimiin. Sen sijaan metsäpaloja meillä ei juuri ole: kiitos valvontajärjestelmän, viileän ilmaston ja suomalaisen metsäpalo-osaamisen.

Kierrettyäni Australian kautta Suomeen jään lopuksi kysymään itseltäni sekä arvoisalta lukijalta seuraavaa kysymystä. Miten voisimme parhaiten ehkäistä vahingoista ja välinpitämättömyydestä johtuvia suurimittaisia tuhoja? Onko se mahdollista, vai pitääkö meidän ainoastaan nostaa kädet pystyyn mahdottoman tehtävän edessä? Jos näin, niin miksi lajiamme sitten kutsutaan nimellä Homo sapiens - viisas ihminen?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Väkivaltakasvatusta nuorille
Oravatarina
Australian ilmasto vaihtelee ennen näkemättömällä tavalla

Väkivaltakasvatusta nuorille

Monet vanhemmat haluavat tarjota lapsilleen hyvän harrastuksen: musiikkia, partiota, kuvataiteita, tanssia tai urheilua. Yksi suosituimmista harrastuksista on jääkiekko - joukkuelaji jossa suomalaiset ovat oikeasti maailman huipulla.

Olen itse siinä iässä, ettei minulla ole vanhempien ohjausta harrastustensa valinnassa tarvitsevia lapsia. Siitä huolimatta SM-liigan viimeaikaiset tapahtumat ovat herättäneet ajatuksia.

Toissapäiväisessä Helsingin paikallisottelussa kävi nimittäin niin, että HIFK:ssa pelaava ammattimies Trevor Gillies tyrmäsi tyylipuhtaalla oikealla suoralla vastustajan Jarkko Ruudun. Sitä ennen hän oli keskittynyt vastustajan vaihtoaitioon huuteluun, kun ei itse ollut päässyt pelaamaan.

Kentällä nähdyt tapahtumat ovat itsessään riittäviä pahoinpitelytuomion määräämiseksi pahoipitelijälle, mikäli jääkiekko-otteluissa noudatettaisiin Suomen lakia. Vielä pahemmaksi tilanteen tekee kuitenkin se, että NHL:ssä pelaava ja Gilliesin hyvin tunteva suomalaispelaaja Jesse Joensuu väittää, ettei Gillies ole missään tapauksessa toiminut äkkipikaistuksissaan. Sen sijaan Gillies on Joensuun mukaan kurinalainen pelaaja, joka mitä todennäköisimmin on toiminut jonkun muun käskystä. Siis kenen?

Jos ja kun jääkiekon moraali on tällä tasolla, en voi kuin ihmetellä, mitä liikkuu niiden vanhempien päässä,  jotka vievät lapsensa tämän "jalon" urheilumuodon pariin. Ja jos olisin aktiivinen toimija jääkiekon parissa, vaatisin lajiani puhdistautumaan sellaisesta toiminnasta, joka antaa junioreille näin vääristyneen kuvan reilusta urheiluhengestä. Tosiasiahan on, että moni jääkiekkojuniori näkee tässäkin tapauksessa Trevor Gilliesin teon ihailtavana ja pahimmillaan jopa malliksi otettavana toimintana.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä.
Vipinää talviseen Helsinkiin
Lallukka vapaaksi - syntyikö tässä oikeusmurha?
Aleksi Valavuori - ristiretkellä suomalaisen huippu-urheilun tuhoamiseksi?
Rohkeita miehiä, ressukoita ja väkivaltaa

Suomeen 6,54 miljardin euron investoinnit - Katainen katsoo Etelä-Eurooppaan

Päivän peliuutinen oli Supercellin 51% omistusosuuden myynti 1,1 miljardilla eurolla. Hinnasta saa käsityksen vertaamalla sitä Nokian kännyköiden tulevaan myyntihintaan, 5,44 miljardiin euroon.

Vertailukohtaa voisi hakea vaikkapa metsäjätti UPM-Kymmenen viime vuodenvaihteen markkinahinnasta eli 4,63 miljardista eurosta. Tai menestyvimmän lääketehtaamme Orionin saman ajankohdan markkinahinnasta eli 3,1 miljardista eurosta. Supercellin nyt tehdyn kaupan perusteella laskettu noin kahden miljardin euron kauppahinta ei siis aivan yllä näiden jättien tasolle, mutta ei jää niistä kovin kauaskaan.

Sen sijaan sellainen perinteinen suomalainen yritys kuin pörssin kolmanneksi suurin metsäjätti Metsä-Board (entinen M-real) jää kauas pelifirman arvosta 728 miljoonan euron arvollaan ja Nestekin oli viime vuodenvaihteessa vain hiukan arvokkaampi: 2,5 miljoonaa euroa.

Nämä vertailut viimeistään osoittavat sen, ettei pelien tekeminen ole mitään nappikauppaa, vaan suuria omaisuusmassoja kerryttävää liiketoimintaa. Tästä onnittelut kaikille niille, jotka ovat nostaneet Suomen viihdeteollisuuden maailmankartalle. Samalla Supercellin kauppa osoittaa, että myös Suomessa kannattaa yrittää kunhan liike-idea ja osaaminen ovat kohdallaan.

Tässä yhteydessä on hyvä huomata myös se, että lyhyen ajan sisällä Suomen kännykkä- (Nokian kännykät) ja pelialalle (Supercell) on kohdistunut yhteensä 6,54 miljardin euron ulkomaiset investoinnit siten, että molempien toimintojen ydin säilyy Suomessa. Verotettava bisnes ei siis ole katoamassa mihinkään, vaikka liikevoitto toki valuukin ulkomaille. Mutta niinhän se Nokian tapauksessa on valunut jo pitkään.

Jos nyt vielä käy niin onnellisesti, että Nokia ja Supercellin myyjät investoivat rahansa Suomeen, johtavat nämä kaupat merkittävään piristysruiskeeseen koko taloudellemme. Tätä sopii itse kunkin toivoa - ja samalla pelätä että pääministeri Katainen lisää Suomen tukea Etelä-Euroopan kriisimaille, kuten hän on vihjaillut.

Aiempia ajatuksia tästä aihepiiristä:
Turhan tutkimuksen hyödyllisyydestä ja hyödyttömyydestä
Biohit - Suomen seuraava menestystarina?
EU luopui tulevasta talouskasvusta

Vipinää talviseen Helsinkiin

Talvi lähestyy, joten kirjoitan pitkästä aikaa omasta suosikkilajistani eli kilpahiihdosta.

Suomessa järjestään maastohiihdon MM-kilpailut vuonna 2017. Kilpailupaikkana on Lahden kaupunki, kuten niin monesti ennenkin. Vuonna 1938 vastaavien kilpailujen pikamatkan ykköstykki oli Pauli Pitkänen, joka otti kirkkaimman mitalin selvällä erolla seuraavaksi suksineeseen ruotsalaiseen. Pikamatkalla oli mittaa kahdeksantoista kilometrillä.

Kahdeksantoista kilometrin hiihtoa pidettiin tuolloin tosiaan maastohiihdon pikamatkana. Nykyisin niin maailmancupissa kuin kansallisissakin otatuksissa normaalimatka lienee 15 kilometriä. Pikamatkaksi on sen sijaan muodostunut sprinttihiihto, jossa rykäistään neljä kertaa noin 1,5 kilometrin lenkki.

Hiihdon pikamatka ei siis vastaa pikajuoksua, vaan ikään kuin 1500 metrin juoksua neljään kertaan parin tunnin aikana. Varsinainen kestävyyslaji siis.

Maastohiihdon pikamatkan muutos on kuitenkin luonut uusia mahdollisuuksia kilpahiihdon järjestämiselle. Yksi niistä on lyhyen radan mahdollistama kaupunkisprintti, jollaisia järjestetään vuosittain ainakin Düsseldorfissa, Tukholmassa ja Oslossa. Kaikissa niissä maastot ovat pikemminkin tasamaastoa kuin kilpahiihtoon sopivaa murtomaata vaativine mäkineen.

MTV3 uutisoi jokin aika sitten, että vuoden 2017 MM-sprinttihiihto haluttaisiin järjestää Helsingin keskustassa. Idea ei ole uusi, vaan tiedän esimerkiksi maastohiihdon suurvaikuttajan Jürg Capolin toivoneen jo aiemmin maailmancupin sprinttiä senaatintorin ympäristöön.

Samaa haavetta on elätellyt Maastohiihto ry:n hallituksen puheenjohtaja Reijo Alakoski. Sekä tietenkin pääkaupungin hiihtoseurat. Sen sijaan Helsingin kaupunki ja luterilainen kirkko ovat käsittääkseni suhtautuneet  nihkeästi perinteisen suomalaislajin esiintymiseen keskustassa.

Tämä on outoa, sillä onhan tuomiokirkon portailla ja sen edessä aukeavalla torilla järjestetty vuosien varrella kaikenlaisia muitakin tapahtumia (esimerkiksi tehty tällainen maailmanennätys ja vietetty tällainen juhla). Olen varma, että sprinttihiihdon MM-kilpailuista muodostuisi yksi kaikkien aikojen ikimuistoisimmista tapahtumista urbaanin kansallismaisemamme sydämessä.

Ilmoittaudun tässä kirjoituksessa siis kannattamaan MM-sprinttihiihdon järjestämistä Helsingin keskustassa. Tuomiokirkon portaat lumettamalla saataisiin aikaiseksi varsin vaativat nousut ja laskut, mikä erottaisi Helsingin sprintin muista kaupaunkisprinteistä ja takaisi kilpailulle maailmanmestaruuden ratkaisemista varten loistavat puitteet.

Samalla helsinkiläisyleisö pääsisi tutustumaan suksien sankareihin ja nauttimaan maastohiihtoperheen helpoiten seurattavasta ja vauhdikkaimmasta lajista keskellä kaupunkia. Toivotan siis yhteisymmärrystä ja yhteistyötä Lahden MM-kisaorganisaatiolle, Hiihtoliitolle, Helsingin kaupungille ja Suomen luterilaiselle kirkolle!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lallukka vapaaksi - syntyikö tässä oikeusmurha?
Suomi-Ruotsi ihmisoikeusmaaottelu amerikkalaisin silmin nähtynä
Kaikuja 1930-luvulta

Kansalaistottelemattomuus kaunistaa?

Mitä kertoo suomalaisesta politiikasta se, että pääministeri on järjestänyt filosofiystävälleen 700 000 euron rahoituksen poikkeusmenettelyn kautta tärkeimmiltä suomalaista tiedettä rahoittavilta organisaatiolta. Siis organisaatioilta, joiden kaikki muu rahoitus tapahtuu kilpailutuksen kautta. Toki Katainen sai vapautuksen rikossyytteistä, mutta vallan väärinkäyttö oli silti ilmeinen.

Kataisen hallituksen ministereistä ainakin Päivi Räsänen, Paavo Arhinmäki, Erkki Tuomioja ja Merja Kyllönen noudattavat pääministerin linjauksia osoittamalla omilla puheillaan, että lain noudattamatta jättäminen on heidän mielestään ihan oikein, kunhan sille on hyvät perustelut. Avoimeksi kuitenkin jää, kenen kaikkien perustelut kelpaavat lain noudattamatta jättämiseen. 

Lisäksi Heidi Hautala on Kataisen tapaan valtaansa väärinkäyttämällä antanut tiedotteen, jonka mukaan hän on syyllistynyt rikoksen salaamiseen ja saanut toimilleen tukea puoluetoveriltaan Ville Niinistöltä. No, tämä on tietenkin ymmärrettävää sitä taustaa vastaan, että myös Niinistö on aikanaan unohtanut noudattaa lakia. 

Mielenkiintoiseksi Hautalan tapauksen kuitenkin tekee se, että hän on myös tätä ennen lipsunut lain noudattamisesta, ja etenkin se että Hautala kiisti oman tämänpäiväisen ilmoituksensa kohun noustua. Hiukan sitä ennen ministeriön virkamies otti vastuun tapahtuneesta - täysin vastoin Hautalan omaa aiempaa tiedotetta. 

En toki tahdo epäillä ministeriä siitä että hän olisi painostanut virkamiestä, vaan tahdon uskoa ministeriä ja virkamiestä. Jäljelle jäljelle kuitenkin ihmettely siitä, kuinka virheellisiä ministerin muut tiedotteet ovat? 

Lopuksi nostan esiin ministereistä Erkki Tuomiojan, joka on YLE:n mukaan todennut, että "aidossakin demokratiassa voi olla perusteluja tietoiselle kansalaistottelemattomuudelle, jos ... siihen ryhtyvät ovat ... valmiita kantamaan siitä seuraavaa vastuuta". Tarkoittaako Tuomioja, että itsemurhapommittaja olisi jotenkin hyväksyttävä ilmiö aidossa demokratiassa? Ainakin minun on vaikea uskoa, että kukaan kantaisi häntä perusteellisemmin vastuuta tekemisistään?

Melkoinen lain rajalla kulkeva joukkio meitä siis hallitsee. Ja sitten vielä ihmetellään miksi ihmisten usko politiikkaan on kadonnut!

Minä en ihmettele, vaan kehotan ihmisiä jatkossa valitsemaan vaaleissa lakeja kunnioittavia ihmisiä eduskuntaan - jotta nämä voisivat tarvittaessa korjata huonoiksi kokemiaan lainsäädännön yksityiskohtia. Vain siten voidaan taata yhteiskuntamme vakaa kehitys kohti tulevaisuutta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitä meidän tulee oppia keskustan uudesta noususta?
Miksi Katainen valehteli Himas-kohussa?
Veronkierto on vasemmiston mielestä hyväksyttävää

James Hirvisaari, Muutos 2011

Toivotan James Hirvisaarelle ja Muutokselle menestystä valitsemallaan tiellä.

Minusta on suomalaisen demokraattisen yhteiskunnan kehityksen kannalta hienoa, että suora demokratia saa tehdyn ratkaisun kautta näkyvän edusmiehen. En tiedä, säilyykö tämä asiantila yli seuraavien eduskuntavaalien, joten juuri nyt on Sveitsiläistyylisen demokratian etsikkoaika.

Jos kansasedustaja Hirvisaari pitäytyy puheissaan ja teoissaan asiallisena ja muistaa kaikissa sopivissa tilanteissa nostaa suoran demokratian esiin, saattaa sveitsiläisen kansanvallan etsikkoaika jatkua jopa hamaan tulevaisuuteen. Tätä varten tarvitaan kuitenkin paljon työtä, poliittista vainua ja onnea.

Ja lopuksi: en itse ole voinut ajatella Muutoksen äänestämistä sen suoraa demokratiaa lukuun ottamatta epäselvän poliittisen agendan takia. Ehkä näin on jatkossakin, mutta toisaalta näkyvä edusmies voi tarvittaessa myös linjata asioita. Eri asia sitten onko yltiöpäistä yksilönvapautta korostavalla puolueella halua tähän.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pakkoruotsi ja demokratia
Suora demokratia - suorat kansanäänestykset
Suomalaisesta poliitikosta itsenäisenä päätöksentekijänä

Erään uutisen anatomia - tiedonvälitystä vai mielipidevaikuttamista?

Kaikki tiedostavat, että puolueiden äänenkannattajat uutisoivat asioita omasta näkökulmastaan. Sen sijaan yleisesti ajatellaan, että laadukkaina pidetyt poliittisesti sitoutumattomat mediat pyrkivät objektiiviseen, eli maailmalla tapahtuneiden asioiden mahdollisimman todenmukaiseen, uutisointiin.

Yksi tällaisen uutisoinnin tuottaja on monien mielestä Sanoma-konserni. Mutta onko asia todellisuudessa näin?

Otan tässä käsittelyyn yhden toissakesäisen tapahtuman, joka liittyy vahvasti tunteita herättävään maahanmuuttopolitiikkaan. Näin siksi, että internetin keskuspalstalla nimimerkki "Roope" huomasi aiheen uutisoinnissa tähän asiaan erinomaisesti valoa tuovan uutisparin. 

* * * 

Ensimmäinen vertailtava uutinen on Ilta-Sanomista. Se kertoi eräästä ikävästä tapahtumasta 13.8.2012 otsikolla "Kaasusuihku isän naamaan ratikassa – taltutetun miehen purkauksesta nettihitti". Jutussa mainitaan että "ulkomaalaissyntyinen mies nousi raitiovaunuun kahden lapsensa kanssa eikä ostanut kännykkälippua heti kyytiin astumisensa jälkeen. Tarkastajat eivät hyväksyneet lippua, koska se oli ostettu liian myöhään"

Samaan aiheeseen palasi tänä syksynä Helsingin Sanomat otsikolla "Perheenisä kiisti pahoinpidelleensä lipuntarkastajia", jättäen kokonaan mainitsematta pahoinpiteystä epäillyn ulkomaalaistaustaisuuden. Jutun kirjoittanut toimittaja Kerkelä siis jätti jutussaan mainitsematta yhden oleellisen yksityiskohdan noudattaen näin Sanoma-konsernissa maahanmuuttajien aiheuttamiin häiriöihin yleisesti sovellettua linjaa toisin kuin kollegansa Ilta-Sanomissa.

Pikaisesti tarkasteltuna näyttäisi siis siltä, että Sanoma-konsernin palveluksessa työskentelevillä toimittajilla olisi erilaiset työskentelytavat. Tai ainakin erilainen suhtautuminen maahanmuuttoon liittyvään uutisointiin. 

Ilta-Sanomien toimittajilla eli parivaljakolla Hietala & Varpela ei tämän mukaan olisi ohjelmassaan monikulttuurisuusagendan edistämistä, joten sen mukaisesti heitä ei epäilytä kertoa matkustajan ulkomaalaisuudesta. Sen sijaan Helsingin Sanomat näyttäisi pyrkivän monikulttuurin edistämiseen salaamalla uutisoinnistaan oleellisen tiedonpalan. Näin tarkasteltuna Hietala ja Varpela näyttäisivät toimivan lähinnä tiedonvälittäjinä ja Kerkelä omaa totuuttaan julistavana mielipidevaikuttajana.

* * * 

Näin ei kuitenkaan ilmeisesti ole, vaan sekä IS:n että HS:n juttu noudattaa monikulttuurisuutta edistävää Sanoma-konserin linjaa. 

HS:n Kerkelä nimittäin kertoo tapahtumien kulun siten, että jokainen lukija varmasti huomaa kolmikymppisen perheenisän käyttäytyneen sikamaisesti naispuolisia tarkastajia kohtaan sekä teoissaan (" mies riuh­toi, yrit­ti lyö­dä ja pus­kea pääl­lään se­kä pot­kai­si tar­kas­ta­jaa sää­reen... yk­si tar­kas­ta­jis­ta jou­tui saa­mien­sa vam­mo­jen vuok­si sai­raus­lo­mal­le kuu­dek­si vii­kok­si") että puheissaan ("mies sa­noi, et­tei van­hem­pien nais­ten pi­täi­si työs­ken­nel­lä li­pun­tar­kas­ta­ji­na"). 

Voidaan siis nähdä, että HS:n uutisessa kolmikymppisen perheenisän ulkomaalaistaustaisuutta ei mainita, koska näin negatiivisen tapauksen yhteydessä sellainen lähes varmasti vahvistaisi ihmisten negatiivisia asenteita harjoitettua maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan. 

IS:n juttu sen sijaan antaa ymmärtää, että koko ongelma johtui siitä, ettei kielitaidoton ulkomaalainen ymmärtänyt kuinka hänen tulisi toimia Helsingin julkisessa liikenteessä: "mies ei näyttänyt lipuntarkastajille henkilöllisyystodistustaan, ja oli poistumassa vaunusta lastensa kanssa päätepysäkillään, kun tarkastajat pysäyttivät miehen matkan. Loppujen lopuksi tarkastajat käyttivät geelimäistä kaasua...mies syyttää HSL:n lipuntarkastajia nöyryyttämisestä ja fyysisen väkivallan käyttämisestä...paheksuu sitä, ettei virkavalta hänen mukaansa missään vaiheessa kuullut hänen versiotaan tapahtuneesta ja vei hänet paikalta raudoissa kuin rikollisen....kyseessä on ulkomaalainen, joka asuu Suomessa, eikä hän puhu suomea yhtä hyvin kuin syntyperäiset suomalaiset". 

Toisin sanoen IS viestittää, että tapahtumien taustalla on ulkomaalaisen miehen huonosta kielitaidosta johtunut väärinkäsitys, jonka vähäisyyteen nähden virkavallan ja lipuntarkastajien toiminta on kolmikymppisen tekoon nähden kohtuutonta. Toisin sanoen tapaus viittaa virkavallan ja lipuntarkastajien kohtuuttomaan ellei suorastaa rasistiseen käytökseen uhriksi joutunutta ulkomaalaistaustaista kohtaan. 

Tällaisen uutisen yhteydessä kolmekymppisen perheenisän ulkomaalaisen taustan mainitseminen luonnollisesti herättää sympatiaa uhria kohtaan ja lisää lukijoiden suopeutta avointa maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan.

* * *

Kun tähän tapaukseen liittyvä uutisointi on näin avattu, nähdään että koko toimittajakolmikon (Hietala, Varpela & Kerkelä) tapa uutisoida on looginen Sanoma-konsernin avoimeen maahanmuuttopolitiikkaan ja monikultturisuuden edistämiseen pyrkivän toiminnan kannalta tarkasteltuna. Tässä ei tietenkään ole mitään väärää, vaan yksityisessä omistuksessa olevalla lehdellä on toki oikeus toimia haluamallaan tavalla. 

Toisaalta avoimessa tiedonvälitysilmapiirissä myös lehteä lukevilla kansalaisten olisi syytä tiedostaa, ettei median uutisointi aina ole viatonta ja objektiivisuuteen pyrkivää tiedonvälitystä. Sen sijaan se on monissa asiakokonaisuuksissa taitavasti toteutettua tietyn ideologian edistämiseen tähtäävää mielipidevaikuttamista. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Yle uutisoi muunneltua totuutta - mutta itse tilasto on mielenkiintoinen

Maahanmuuttajat tuovat valtiolle puhdasta rahaa?

Sodassa, rakkaudessa ja tiedonvälityksessä kaikki on sallittua

JK 12.10.2013: Tiedoksi kiinnostuneille, että Helsingin käräjäoikeus tuomitsi perheenisän 330 euron sakkoon tarkastajan pahoipitelystä sekä määräsi maksamaan tarkastajalle 1200 euroa korvausta ansionmenetyksestä, oikeudenkäyntikuluista ja särystä.