sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Ulkomaalaiset raiskaavat kantasuomalaisia törkeämmin

MTV3 julkaisi tänään Sunnuntaisuomalaisesta lainaamansa uutisen, jonka mukaan ulkomaalaiset saavat raiskauksista kovempia tuomioita kuin suomalaiset. Saman uutisen on lainannut myös Iltalehti.

Edelle linkitetyissä jutuissa haastateltu asiantuntija Hannu Niemi toteaa seuraavaa: "yksi mahdollisuus on, että ulkomaalaisten tekemien rikosten luonne on erilainen. Ne voivat olla väkivaltaisempia tai raaempia. Se ei kuitenkaan välttämättä johdu siitä, että ulkomaalaiset olisivat väkivaltaisempia, vaan olosuhteista."

Ulkomaalaisten seksuaalirikollisuuden luonteen erilaisuus ei ole epävarmaa vaan kyllä heidän tekemänsä naisten väkisinpanot ovat kantasuomalaisten tekemiä törkeämpiä, sillä heidän osuutensa törkeissä raiskauksissa on suurempi kuin tavallisissa raiskauksissa. Tavallisissa raiskauksissakin heidän suhteellinen osuutensa on suurempi kuin kantasuomalaisten: irakilaisilla peräti 50-kertainen.

Sen sijaan minusta olisi mielenkiintoista kuulla minkälaiseen tutkimukseen perustuu jutussa haastatellun asiantuntijan näkemys siitä, että maahanmuuttajien kantasuomalaisia törkeämmät raiskaukset selittyisivät olosuhteilla. Jäin nimittäin miettimään, mitä Hannu Niemi takalleen ottaen tarkoittaa näillä olosuhteilla: kallista tupakan hintaa, suomalaista säätä vai jotain ihan muuta?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Oletko valmis panemaan naiset nyrkin ja hellan väliin?
Mitä Senaatintorilla oikein tapahtui uudenvuodenyönä?
Media vaikenee Saksan Kölnin uudenvuodenaatosta


9 kommenttia:

  1. Olosuhteistako johtuu väkivaltaisuus? Ei todellakaan, se lähtee heidän kulttuuristaan alistaa nainen.
    Voi myös olla niin, että elintasopakolainen on pettynyt "olosuhteisiin". Järki hoi, älä jätä!

    http://yle.fi/uutiset/tama_kelpaa_korkeintaan_koiran_ruuaksi__mieltaan_osoittava_turvapaikanhakija_haukkuu_ruoka-annoksen_videolla/8344894

    http://yle.fi/uutiset/huono_ruoka_ja_asuinolot_saivat_kymmenet_turvapaikanhakijat_kadulle_poliisi_pelkaa_asenteiden_koventuvan/8344737

    VastaaPoista
  2. Erilaiset olosuhteet, olkaa hyvät:

    Suomalaiset naiset suhtautuvat kielteisemmin muunvärisen tekemään yllättävään raiskaukseen jolloin raiskauksessa käytettävä väkivaltakin on rajumpaa.

    Johtopäätös: rasistiset olosuhteet johtavat törkeämpiin tekoihin.

    Mun mielestä muuten tässä raiskuukeskustelussa on unohtunut kaikki muu matujen aiheuttama väkivalta ja nimenomaan miehiä ja poikia kohtaan.

    Kuinka monta suomalaisen valkoihoisen miehen tai pojan pahoinpitelyä ja/tai ryöstöä tapahtuu jokaista raiskausta kohden? Voimme vain kuvitella miten vähän tämä kiinnostaa vallanpitäjiä kun ei edes raiskaukset ilmeisesti ole kovin vakava asia.


    t: Vitjaantunut Stadilainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maahanmuuttajaryhmistä muuhun väkivaltaan ovat erikoistuneet samat etniset ryhmät kuin seksuaalirikoksiinkin. Siis Lähi- ja Keski-idän muslimit ja Afrikkalaiset.

      Poista
    2. afrikkalaiset pienellä lauseen keskellä

      Poista
  3. Ulkomaalaisten tekemien rikosten luonne voi olla erilainen myös kohderyhmän alaikäisyyden suhteen. Raiskaavatko maahanmuuttajat lapsia useammin kuin kantasuomalaiset? Ainakin Lähi-idän kulttuuriin kuuluu jopa lapsivaimot, joten lasten hyväksikäyttö voi olla tavallisempaa? Ovathan teinitytöt esimerkiksi Ruotsissa lopettaneet joissain uimahalleissa käynnin turvapaikanhakijamiesten seksuaalisen ahdistelun vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti olet oikeassa, mutta minulla ei ole oikeaa tietoa.

      Poista
    2. Tanskassa 20-v. irakilaismies raiskasi uimahallissa 10-vuotiaan pojan. Raiskaaja kertpoi toimineensa seksuaalisessa hätätilanteessa.
      http://www.bt.dk/udland/asylansoeger-voldtog-10-aarig-i-svoemmehal-det-var-en-seksuel-noedsituation

      Poista
    3. Sorry. Tapahtuikin Wienissä.
      http://www.dailymail.co.uk/news/article-3434708/Iraqi-migrant-raped-10-year-old-boy-swimming-pool-Vienna-told-police-sexual-emergency-hadn-t-sex-months.html

      Poista
  4. Kouvolan sanomat julkaisi artikkelin, mielenkiintoisen sellaisen. Odotan jännityksellä referoiko Hesari sitä kuten se niin monasti mieluusti tekee maakuntalehtien suhteen. Tässähän on puhdasoppinen menestystarina maahaanmuutosta vaikeuksien kautta voittoon.

    Tosin ymmärrän että nämä ovat vähän hankalia, koska pitäisi ottaa kantaa artikkelin substanssiin eikä riitä että keskittyy pelkästään mätkimään olkiukolla.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!