Doping-pommi käryää myös jääkiekossa

Juha Lind kertoi blogissaan, että jääkiekon NHL:n ehkä legendaarisimmassa seurassa Montreal Canadiensissa steroidien, piristeiden ja lääkkeiden käyttö on ollut yleistä. Dopingin käytön on arveltu olevan yleistä myös esimerkiksi pohjoisamerikan ammattilaisurheiluista suurimmissa eli amerikkalaisessa jalkapallossa ja baseballissa. Viime vuosien polkupyöräilyä taas ei voi oikein edes ajatella ilman dopingia, kuten lukuisat käryt (esimerkki) ja Pia Sundstedt ovat kertoneet. Eikä yleisurheilu liene sen parempi (esimerkki).

Kirjoitin edellisen kappaleen asettaakseni oikeisiin mittasuhteisiin suomalaista maastohiihtoa jälleen ravistaneen doping-käryn. Se oli ikävä tapaus, mutta ei maailmanloppu. Eikä se edelleenkään tee maastohiihdosta sen enempää dopingurheilua kuin mistään muustakaan lajista, jossa pyritään äärimmäiseen suorituskykyyn. Näin siksi, että urheilijat ovat vain ihmisiä, ja vieläpä kunnianhimoisia sellaisia, joten ei ole yllättävää, että kilpailijoiden joukosta joku sortuu vääriin keinoihin pyrkimyksessään huipulle. Mutta silti, Aino-Kaisa Saarisen sanoin, "hyvä, että huijarit jäävät kiinni".

Esimerkiksi edelle lainaamani Saarisen kommentin pohjalta on ollut mielenkiintoista huomata, kuinka paljon suomalainen maastohiihto tänä päivänä eroaa dopingsuhteessaan esimerkiksi jääkiekosta. Olisi täysin mahdotonta kuvitella enää vuoden 2001 jälkeen kenenkään entisen tai nykyisen hiihtäjän antavan dopingista niin vähätteleviä kommentteja, kuin mihin Esa Tikkanen sortui kommentoidessaan Lindin blogitekstiä. Tämä on se oleellinen muutos, mikä on tapahtunut maastohiihdon dopingsuhteessa.

Vähättelyn aika menee aikanaan ohi myös jääkiekossa, näin uskon. Mutta ennen sitä laji joutunee käymään läpi samanlaisen helvetin tulen, mikä on ravistanut suomalaista maastohiihtoa. Toivotan jääkiekolle siis onnea, ennakointikykyä ja viisautta sen matkalla kohti puhdasta tulevaisuutta.

Samalla kannustan jokaista suomalaista arvostamaan sitä työtä, mitä maastohiihdossa (ja muissakin dopingiin tosissaan paneutuneissa lajeissa) on tehty puhtaan urheilun eteen. Sekä ymmärtämään, ettei yhden urheilijan sortuminen pois kaidalta tieltä oikeuta mollaamaan tai vähättelemään niitä urheilijoita, jotka pyrkivät menestykseen rehellisin keinoin.

Nautitaan siis maastohiihdosta silloin kun sitä on tarjolla: elävänä huippuhiihdon tunnelmaan voi tutustua jo tämän viikon lopulla Rukalla ja myöhemmin vaikkapa SM-kisoissa Keuruulla tai Imatralla, uudessa Suomen cupissa tai Lahden Salpausselällä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Juha Lallukka: positiivinen dopingin antisankari
Hiihto, doping ja Omertan laki
Dopingin sallimisesta urheilussa

Ottawan sopimuksesta, Wikipediasta ja kansalaisten mielenkiinnon suuntaamisesta

Suomi on liittymässä Ottawan sopimukseen, joka kieltää henkilömiinat. Asiasta käytiin eduskunnassa keskustelu, jossa esiteltiin argumentteja puolesta ja vastaan.

Mutta mitä teki kansalaisten tiedonsaannista vastaava lehdistö?

Sen sijaan että se olisi analyyttisesti tarkastellut itse asiaa, se nosti piikin nokkaan kansanedustaja Kimmo Kivelän, joka oli lainannut puheenvuoroonsa perustelut Wikipediasta. En oikein ymmärrä, mistä ne perustelut olisi pitänyt hakea, kun kerran hyvä lähde on kaikkien käsillä. Olisiko Kivelän pitänyt niin sanotusti keksiä pyörä uudelleen? Omasta mielestäni ainoa asiallinen moite Kivelälle voidaan tässä asiassa antaa siitä, ettei hän maininnut tietojensa lähdettä.

Käytännössä lehdistön tavoitteena Kivelän tikun kärkeen nostamisessa lienee viedä ihmisten huomio pois itse asiasta. Ja tässä se on epäilemättä myös onnistuva. Samalla uhrataan, ilmeisesti joko väliaikaisen turvaneuvostopaikan ja/tai nykyisen Tasavallan Presidentin YK-tavoitteiden alttarille, suuri osa Suomen puolustusvoimien kykyä huolehtia maamme sotilaallisesta koskemattomuudesta. Toivottavasti uhrauksille saadaan aikanaan katetta, eikä puolustuvoimien suorituskyvyn alentumaa tarvitse koskaan testata tositilanteessa.

Jotta itse asia ei unohtuisi, teen lopuksi Kivelät ja lainaan Wikipediasta perustelut puolesta ja vastaan.

Ottawan sopimuksen kannattajat esittävät mm. seuraavia väitteitä:

• miinat eivät erota sotilaita ja siviilejä, vaan tappavat ja vammauttavat ihmisiä eri puolilla maailmaa joka päivä

• miinanraivaus on hyvin kallista, vaikka miina itsessään on suhteellisen halpa

• miinojen marginaalinen sotilaallinen hyöty on pieni verrattuna niiden seurauksiin siviiliväestölle

• Miinojen käyttö on vastoin humanitääristä oikeutta

Ottawan sopimuksen vastustajat esittävät mm. seuraavia väitteitä:

• Suomessa osattiin jo yli 60 vuotta sitten kirjata miinakentät kartalle, niin ettei siviiliväestölle aiheutunut haittaa

• Rauhan aikana suomalaiset miinat eivät ole maastossa, vaan Puolustusvoimien varastoissa.

• Sotatilassa miinat ovat ylivoimainen asejärjestelmä Suomen kaltaisessa maassa, jolla on pitkät rajat puolustettavinaan mutta vain vähän puolustajia. Jalkaväkimiinojen etuna on myös niiden psykologinen vaikutus: kun vihollinen tietää maassa mahdollisesti olevan miinoja, se pelkää jokaista askeltaan.

• Suomen oloissa maamiinat ovat turvallisempia siviiliväestölle kuin rypälepommit, joiden riski jäädä räjähtämättöminä maastoon on paljon suurempi.

On melko helppo nähdä, ettei mikään edelle kirjoitetuista sopimusta puoltavista seikoista koske Suomea, joka käyttää miinoja puolustustarkoituksiin ja kartoittaa jokaisen tekemänsä miinakentän. Sekä purkaa ne sotatilanteen jälkeen. 

Sen sijaan sopimuksen vastustajien argumentit ovat asiallisia. Tästä huolimatta maamme tullee liittymään Ottawan sopimukseen, eikä tätä todellisuudessa oteta huomioon puolustuvoimien määrärahoissa, vaikka niin on luvattu. Jos jotain ehkä korvamerkitäänkin korvaaviin asejärjestelmiin, otetaan jostain muualta sitten monin verroin enemmän pois. Tällainen toiminta on yksinkertaisesti epärehellistä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Diplomatian kukkasia

Valtion tehtävät

Päättäjien kädet veressä - mutta minkä takia?

Kreikasta Italiaan, Espanjaan ja Ranskaan

Kreikasta kuuluu taas kummia. Maassa puuhataan suurmielenosoitusta juuri silloin kun sen pitäisi ryhtyä parantamaan taloudellista iskukykyään. Mitä tämä kertoo kreikkalaisten realiteettien tajusta ja vastuuntunnosta?

Mutta ei Kreikassa yksin kansa ole kummallista. Myös kaksi poliittista puoluetta on ilmoittanut etteivät he sitoudu (kirjallisesti) EU:n vaatimiin toimenpiteisiin tukirahojen vastineeksi. Vastineeksi saatava summa ei ole mikään pikkuraha vaan puolet maan valtavasta velkasummasta plus bittikuivaa tukirahaa. Mitä tämä kaikki kertoo kreikkalaisten poliitikkojen realiteettien tajusta ja vastuuntunnosta?

Itse asiassa, ymmärrän kyllä Kreikan kansan närkästyksen, vaikka se ei oikeasti olekaan tilanteeseen syytön, eivätkä sen toimenpiteet ole hyväksyttäviä. Sen sijaan minusta on peräti kummallista, ettei EU vieläkään vihellä Kreikan poliittista peliä poikki. Onko taustalla jonkinlaista korruptiota?

Korruptiota tai ei, hyväksyttäköön nyt lopultakin tosiasiat. Lopetetaan tukirahojen jakaminen ja käytetään rahat suoraan niiden pankkien pääomittamiseen, jotka kärsivät tappioita Kreikan joka tapauksessa lopulta kieltäytyessä maksamasta velkojaan takaisin - tuki tietenkin pankkien omistusosuutta vastaan. Näin riskiluottoja ottaneet maksavat markkinatalouden sääntöjen mukaisesti riskien toteutumisesta, mutta EU:n tasolla vältetään kuitenkin koko pankkijärjestelmän kaatuminen.

Eihän tämä ole ensimmäinen kerta kun kirjoitan tästä aiheesta. Mutta nyt ei ole enää aikaa leikkiä Kreikan kanssa. Edessä on valtavan paljon suuremmat haasteet Italian, Espanjan ja hiukan pidemmällä aikavälillä ehkä myös Ranskan ongelmien kanssa. Ennen kuin niiden kanssa rahankylvö pääsee yhtä hulvattomaksi kuin Kreikan kanssa, kannattaisi analysoida paljonko sillä on voitettavissa, vai kannattaisiko niissäkin kriiseissä keskittyä pelkästään riskejä ottaneiden pankkien sosialisointiin.

Tai vaihtoehtoisesti voidaan tietenkin harkita suoraa setelirahoitusta kaikkien taloutensa tuhonneiden maiden pelastamiseksi ja EU:ssa pitämiseksi, sekä unohtaa ajatukset vahvasta eurosta. Ei siinäkään pelissä voi käydä huonommin kuin taannoin Zimbabwessa tai sotien välisessä Weimarin tasavallassa. Ehkä tämäkin vaihtoehto tuntuu tässä tilanteessa houkuttelevilta, etenkin kun myös Yhdysvallat on melko ongelmitta käyttänyt jo vuosikymmeniä samaa menetelmää taloutensa tasapainottamiseen. Ekonomian asiantuntijat selvittäköön mihin tämä vaihtoehto johtaisi Euroopassa - Zimbabwen vai Yhdysvaltojen tiehen?

Vaihtoehtoja siis on. Mutta on myös yhä selvempää, että nyt ollaan toteuttamassa sitä kaikkein tyhmintä. On nimittäin varsin ilmeistä, ettei tämän(kään) kriisin venyttäminen voi johtaa mihinkään hyvään. Siksi asia nyt vain on hoidettava kuntoon kerralla ja nopeasti. Eurooppalaisten mielialan ja toimeliaisuuden kannalta kertarysäys lienee kuitenkin monin verroin parempi vaihtoehto kuin ainainen vikinä.

Ihan oikeasti, EU-poliitikot, herätkää! Tunnustakaa tosiasiat! Lopettakaa vanhojen pankinomistajakavereidenne omaisuuden pelastaminen verovaroilla! Tehkää oikeita toimenpiteitä eurooppalaisen talouden tervehdyttämiseksi mahdollisimman nopeasti! Siis toimikaa!

Stubb, Rehn ja Katainen, teillä on edelleen mahdollisuus profiloitua merkittävinä EU-poliitikkoina. Se vaatii ainoastaan välttämättömyyden muuttamista hyveeksi, ja sen kehityksen kärkeen astumista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kreikkalaisilta odotetaan nyt työtä, työtä ja työtä
Kataisen ja Stubbin tilaisuus on koittanut!
Ei se hullu ole joka pyytää...

Sofi Oksanen menee maailmalle

YLE:n uutispätkän mukaan Sofi Oksanen on saavuttamassa maailmanmaineen. Nuoren naiskirjailijan ehdoton menestysteos on "Puhdistus", mutta se ei ole hänen ainoa valttikorttinsa. Eivätkä suomalaiset maailmalla menestyvät kirjailijat rajoitu yksin Oksaseen, vaan moni muukin on rikkomassa suomalaisen kielimuurin rajat.

Ilmiö ei ole ainutlaatuinen, sillä myös moni muu suomalainen kulttuurinala on vahvasti menossa maailmalle. Näin esimerkiksi suomalainen raskas rock-musiikki, jonka monet edustajat ovat maailmalla tunnetumpia kuin kotosuomessa. Näitä lienevät esimerkiksi Nightwish, Apocalyptica tai oman tyylilajinsa "love metal" luonut HIM.

Jo vanhastaan maailmalla tunnettuja ovat olleet suomalaiset arkkitehdit, muotoilijat ja tietenkin Marimekko. Ja klassisen musiikin alalla Sibelius, matalaääniset mieslaulajat ja kapellimestarit!

Meillä ei ehkä ole Abbaa eikä Hennes & Mauritzia, jotka ovat ruotsalaisella taidolla sovittaneet maailmantrendit itsensä ja maansa hyvinvoinnin edistämiseen. Niiden sijaan meillä jotain aivan muuta.

Erityisen leimallista on nimittäin kunkin suomalaisen maailmalla kunniaa niittäneen taiteen luojan kiistämätön omaperäisyys ja suomalainen identiteetti. Ne samat ominaisuudet, jotka epäilemättä ovat jarruttaneet suomalaisen taiteen maailmanvalloitusta (esimerkki aikaansa edellä olleista taiteilijoista), mutta jotka lopulta läpi lyötyään tulevat jättämään maailman kulttuurihistoriaan omat lähtemättömät jälkensä. Suomalaiset jäljet.

Olisikohan meidän siis syytä olla ylpeitä suomalaisesta taiteesta?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisuusko vain lainaa?
Miksi media vaikenee tieteen menestyjistä?
Varhaiset maanviljelijät Euroopassa

Juha Lallukka: positiivinen dopingin antisankari

Kilpahiihtäjä Juha Lallukan uutisoitiin pari päivää sitten jääneen doping-testissä kiinni kasvuhormonia sisältäneestä A-näytteestä. Tänään kasvuhormonin käytölle sitten saatiin vahvistus. Odotetusti, mutta myös valitettavasti.

Kirjoitin A-näytteen julkisuuteen vuotamisen jälkeen tekstin, jossa muun muassa totesin, että parasta mitä hiihtäjä tässä ikävässä tilanteessa voisi tehdä, olisi "Omertan lain rikkominen ja täydellinen avoimmuus asiassa - mukaan lukien omat apujoukot, aineiden hankintareitit ja rahoitus sekä mahdolliset kanssadouppaajat. Näin vahingot eivät kasvaisi ihan tolkuttomiksi. Mallia tämänkertainen...kärähtäjä voisi ottaa Ville Vakkurista." Kanssani samoilla linjoilla olivat myös julkisuuteen tulleet imagotutkijat ja liikuntasosiologi.

Toiveeni ei näytä toteutuvan, sillä Lallukka noudattaa dopinginkäyttäjien perinteistä kaavaa ja kiistää kaiken. Ja lisäksi palkkaa puolustajakseen dopinginkäyttäjien oikeusjutuilla rahaa tekevän hollantilaisen "asiantuntijan". Juttu siis mitä todennäköisimmin venyy ja pitää maastohiihdon sensaationnälkäisen lehdistön hampaissa vielä pitkään.

Seuraavaksi avainasemassa ovat Lallukan kotimaiset kilpakumppanit ja joukkuetoverit. Toivottavasti he tuomitsevat epärehellisen kilpakumppaninsa mahdollisimman selvin sanoin. Samaa suuri yleisö odottaa myös Hiihtoliiton ja Maastohiihto Ry:n nokkamiehiltä ja valmentajilta.

Oman henkilökohtaisen pettymykseni tämän doping-hiihtäjän edesottamuksiin ilmaisin jo edellisessä kirjoituksessani. Tällä hetkellä minua surettavat juniorihiihtäjät, jotka joutuvat selittelemään lajinsa lieveilmiöitä kouluissa ja kaveripiireissä. Sekä heidän vanhempansa, jotka pohtivat miten tämä vaikuttaa lasten muutenkin kalliin harrastuksen hintaan. Hiihtoseurojen varainhankinnan jälleen heikentyessähän seurojen ja liiton mahdollisuudet avustaa nuoria urheilijoitaan esimerkiksi leirikuluissa heikkenevät entisestään.

Ja mitä mahtavat ajatella ne tuhannet vapaa-ehtoiset, jotka maassamme ovat tehneet ilmaista työtä talvisen kansallisurheilumme eteen. Miten tämä vaikuttaa heidän motivaatioonsa?

Entä tulevaisuus? Huippu-urheilun ja ennen kaikkea siinä menestymisen on moneen kertaan todettu olevan ihmisille tärkeää. Maastohiihto on tässä suhteessa ollut aivan poikkeuksellinen, sillä laji on tuonut vuosikymmenestä toiseen mitaleita Olympiakisoja myöden. Samaan tuloksellisuuteen ei ole kyennyt mikään muu laji.

Kysymys siis kuuluu, että miten jatkuvat doping-käryt vaikuttavat lasten hakeutumiseen maastohiihdon pariin? Menettääkö laji jatkossa uuden osan potentiaalisista harrastajistaan? Kuka ohjaa lapsensa sellaisen urheilumuodon pariin, jossa mahdollisesti onnistuessaan päätyy pilaamaan terveytensä hormoneilla ja kemikaaleilla?

Toivoisin, että vastaukset edelle kirjoittamiin kysymyksiin olisivat maastohiihdon kannalta lohdullisia. Näin voimme nauttia hiihtäjiemme menestyksestä (puhtaana) myös tulevaisuudessa. Se olisi kansallisen itsetunnon kannalta merkittävää. Ehkä vielä merkittämäpää on se, että maastohiihto ehkä jopa maailman monipuolimpana kuntoilulajina ylläpitää satojen tuhansien suomalaisten terveyttä. Juuri se pitää harrastajansa liikkeellä pitkät talvet, jolloin muu harrasteliikunta on vähäisempää.

Maastohiihdon kansanterveydellinen hyöty on siis niin kiistaton, että olisi erittäin suuri vahinko, mikäli yhden hölmön kilpahiihtäjän typeryys koituisi tappioksi koko lajille. Juuri siksi on erityisen tärkeää, että edelle kirjaamani tahot noudattavat tässä ikävässä tilanteessa mahdollisimman suurta avoimuutta, joka vakuuttaa ihmiset lajin tulevaisuudesta puhtaana urheiluna. Tästä esimerkkiä ovat jo näyttäneet Aino-Kaisa Saarinen ja Krista Lähteenmäki.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hiihto, doping ja Omertan laki
Dopingin sallimisesta urheilussa
Liikunta pidentää ikää!

Hiihto, doping ja Omertan laki

YLE väittää suomalaisen maajoukkuehiihtäjän antaneen positiivisen A-näytteen doping-testissä. Väite pitänee paikkansa, sillä hiihtoliiton johto on vahvistanut asian, vaikka sanookin olevansa tietämätön urheilijan nimestä ja olevansa sääntöjen takia muutenkin estynyt kommentoimaan tarkemmin asiaa.

Ehkä kuitenkin kannattaisi kommentoida, etteivät vahingot kasva vielä suuremmiksi kuin pelkän käryn seurauksena. Nyt ihmiset odottavat Sundbergilta ja kumppaneilta avoimuutta salailun tai siltä vaikuttavien elkeiden sijaan. Kyseessä on suomalaisen hiihdon lähitulevaisuuden kannalta kuolemanvakavasta asiasta.

Surullisen kuuluisien Lahden tapahtumien jälkeen olisi suomalaisten hiihtäjien kuvitellut ymmärtävän, ettei dopingin käyttö tule kyseeseen missään tilanteessa. Mikäli nyt uutisoidussa tapauksessa hiihtäjän antaman B-näytteen tulos osoittautuu positiiviseksi, on hän tehnyt suomalaiselle hiihdolle järkyttävän karhunpalveluksen. Sen kärsijöiksi joutuvat kaikki muut hiihtäjät maajoukkueen tähdistä aina nuorimpiin junioreihin, sillä koko hieno ja suomalaisille rakas laji joutuu jälleen ainakin kymmeneksi vuodeksi sylkykupin asemaan.

Odottaisin että niin hiihtoliiton toppatakkiherrat kuin maajoukkuehiihtäjätkin ottaisivat selvän kannan asiaan B-näytteen valmistuttua. Mikäli käry on tapahtunut, suhtautuminen kärynneen hiihtäjän toimiin on tehtävä selväksi. Samoin on tuotava esiin kaikki se, mitä hiihtoliiton väki ja muut hiihtäjät ovat tienneet asiasta.

Toisaalta vähintä mitä käryn mahdollisesti varmistuessa voi odottaa kyseiseltä hiihtäjältä on Omertan lain rikkominen ja täydellinen avoimmuus asiassa - mukaan lukien omat apujoukot, aineiden hankintareitit ja rahoitus sekä mahdolliset kanssadouppaajat. Näin vahingot eivät kasvaisi ihan tolkuttomiksi. Mallia tämänkertainen (mahdollinen) kärähtäjä voisi ottaa Ville Vakkurista.

Lopuksi henkilökohtainen hiihtofanin tunteenpurkaus. Mikäli doping-testin tulos vahvistuu B-näytteestä, on sen antaja osoittautunut niin täydelliseksi kusipääksi, etten ole voinut sellaista kuvitella olevan olemassakaan. Hyi helvetti. 

Ja lopun jälkeen: mikäli B-näyte osoittautuu puhtaaksi, olkoon tämä kirjoitus merkki siitä kuinka rakas laji maastohiihto on suomalaisille. Ja varoituksena siitä mihin dopingin kanssa leikkiminen voisi johtaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
MM-kilpailut pohjoismaisten hiihtolajien Mekassa - Holmenkollenilla!
Dopingin sallimisesta urheilussa
Hiihdon likaisen ajan testamentti - katse tulevaisuuteen

Tarinan jatko täältä: Juha Lallukka: positiivinen dopingin antisankari

Matkailu jättää jälkensä

Ihminen lajina on tunnetusti lähtöisin Afrikasta, kuten jo Charles Darwin aikanaan oletti. Ensimmäinen varma muuttoaalto Afrikan ulkopuolelle on puolestaan tapahtunut jo yli puolitoista miljardia vuotta sitten, jolloin meitä edeltävä laji, Homo erectus eli pystyihminen, suuntasi tiensä ulos Afrikasta ja jätti fossiileja nykyisen Georgian alueelle. Mahdollista on, että jo sitä primitiivisempikin ihminen olisi jättänyt Afrikan, sillä ns. hobitit eli floresin ihmiset ovat mahdollisesti kehittyneet pystyihmistä varhaisemmasta ihmistyypistä.

Pystyihmisestä kehittyi Euroopassa neandertalinihminen ja Aasiassa denisovanihminen. Näistä ensimmäinen tunnetaan lukuisista fossiililöydöistä, mutta jälkimmäisestä on vain harvoja havaintoja. Siitä huolimatta molempien koko genomi on sekvensoitu, mikä mahdollistaa monenlaisia tutkimuksia, joiden merkitys ulottuu aina nykyisen ihmiskunnan parempaan ymmärtämiseen.

Aivan uutta tietoa on esimerkiksi se, että tänä päivänä elävistä, Afrikan ulkopuolisista ihmisistä Australian alkuasukkaat eli aboriginaalit ovat asuttaneet Aasian ennen kuin ne ihmiset, joista kehittyi suurin osa nykyisistä aasialaisista. Aboriginaalien ja eräiden muiden ihmisten esi-isät jättivät lajimme alkuperäisen kodin jo 62-75 000 vuotta sitten, kun meidän muiden esi-isät lähtivät kohti neandertalilaisten ja denisovalaisten hallitsemaa Euraasiaa vasta paljon myöhemmin.

Jo aiemmin on tiedetty, että Afrikan ulkopuolisten ihmisten esi-isät olivat risteytyneet neandertalilaisten kanssa. Tämä koskee myös aboriginaaleja sekä papualaisia, mutta he kantavat lisäksi melanesialaisten tapaan myös denisovanihmisen geenejä. Tämän havainnon seurauksena voidaan päätellä kaikkien Afrikasta lähteneiden ihmisryhmien risteytyneen neandertalilaisten kanssa jo ennen levittäytymistään muualle maailmaan, mutta ainoastaan ensimmäisenä Aasiaan suunnanneiden risteytyneen lisäksi denisovalaisten kanssa.

Alan tutkimus käy kuumana ja niinpä äskettäin julkaistiin myös toinen uusi tutkimus, jossa denisovalaisten geenien alkuperää selvitetään yksityiskohtaisemmin. Tämä tutkimus vahvistaa denisovalaisten merkityksen Uuden Guinean asukkaiden, australialaisten sekä lisäksi yhden filippiiniläisen ihmisryhmän (Mamanwa) evoluutiossa. Toisaalta jotkut näille ihmisryhmille sukua olevat, mutta ei niin kauas itään suunnanneet, ihmisryhmät (kuten Andamansaarten asukkaat) eivät kanna geeneissään denisovalaista perimää. Tämä osoittaa, että risteytyminen on tapahtunut jossain Itä-Aasiassa ja että alkujaan Siperiasta löydetyt denisovalaiset ovat aikanaan todennäköisesti asuttaneet laajaa aluetta Siperiasta aina trooppiseen Aasiaan.

On kiehtovaa, että monenlaisten pilkkapuheiden säestämänä uusia luonnonlakeja 1940-luvulla etsimään lähteneiden fyysikkojen aloittamasta bakteerien ja niiden virusten tutkimuksesta alkunsa saanut tieteenala on tuottanut meille reilussa 50 vuodessa työkalut, joiden avulla voimme oppia yhä enemmän omista juuristamme. Tämä jos joku kertoo siitä, ettei tutkimuksen tuloksia voi koskaan tietää etukäteen, vaan tutkimusten mahdollisten hyötyjen arvailemisen sijaan oleellista olisi varmistaa tutkimuksen korkea laatu - olipa tarkastelun kohteena mikä tahansa. Vain siten voidaan varmistaa inhimillisen uteliaisuuden tyydyttäminen, kehitystä eteenpäin vievät keksinnöt ja viime kädessä ihmiskunnan hyvinvointi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tieteellinen huijaus
RNA-maailma sai vahvistusta
Muinaisia kohtaamisia

Maltillista islamismia ei ole, väittää tunisialainen radiopersoona

Tämän aamun Helsingin Sanomien mukaan tunisialainen vasemmistolaiseksi itsensä luonnehtiva radiopersoona Haitham Makki, 27, väittää ettei maltillista islamia ole, vaan että islamistit puhuvat mitä vain päästäkseen valtaan. Ja vasta valtaan päästyään aloittavat "shown".

Edelleen radiopersoona ihmetteli sitä, miksi Euroopassa elävät tunisialaiset olisivat äänestäneet islamistit enemmistöksi parlamenttiin. Hänen mielestään heidät pitäisi laivata siitä syystä takaisin Tunisiaan, koska "he eivät ansaitse vapautta".

Tämä on mielenkiintoista. Väitteet sekä maltillisen islamismin puutteesta että länsimaiset arvot hylkäävien maahanmuuttajien palauttamisesta kotimaahansa ovat samansuuntaisia, mutta kärkevämpiä, kuin tekstit, joita on lähtenyt esimerkiksi Jussi Halla-ahon näppäimistöltä. Siis sellaiset näkökulmat ja johtopäätökset, jotka islamiin myönteisesti suhtautuvat länsimaalaiset ehdottomasti kieltävät.

Asiaan voidaan ottaa muutamia näkökulmia.

Ensimmäinen näökökulma on se, että tunisialainen radiopersoona puhuessaan maltillisuuden puutteesta vain toteaa asian, jonka hän on oppinut eläessään islamistien vaikutuspiirissä. Ehkä me täällä lännessä olemme sokeita islamismin eri piirteille, emmekä yksinkertaisesti näe, tai suostu näkemään, totuutta.

Toinen on se, että tunisialainen radiopersoona sittenkin valehtelee länsimedialle jostain syystä. Esimerkiksi saadakseen julkisuutta. Ehkäpä me täällä lännessä puolestaan katsomme asioita sopivan etäisyyden päästä ja näemme että islam on maltillisempaa kuin sen keskeltä katsottuna näyttää.

Kolmas on se, että ehkäpä suuri tai jopa suurin osa islamilaisista todella on maltillisia, mutta tunisialaisen radiopersoonan tässä tapauksessa harhainen käsitys on syntynyt siitä, etteivät maltilliset islamilaiset ole poliittisesti aktiivisia, vaan islamin nimissä esille nousevat ainoastaan äärimmäiseen ajatteluun taipuvaiset muslimit. Tässä näkökulmassa suuri kysymys on se, että jäävätkö maltilliset islamilaiset tästä syystä tappiolle enemmistöasemastaan huolimatta?

Neljäs on se, että oli islamismin maltillisuuden kanssa niin tai näin, niin maltillinen islamistipuolue on nyt suurin puolue Tunisian parlamentissa. Sillä ei kuitenkaan ole ehdotonta enemmistöä, joten se saattaa radiopersoonan sanoin edelleen "puhua mitä vain" saadakseen ehdottoman päätäntävallan.

Viides on se, että Al-Nahda lähtee suurimman puolueen voimalla ajamaan radiopersoonan esille nostamaa ääri-islamilaista agendaansa. Tai, mikäli radiopersoona on väärässä, ajamaan lupaamaansa maltillista islamilaista agendaa - mitä se sitten onkaan.

Kuudes radiopersoonan haastattelusta esiin nouseva näkökulma on se, että länsimaihin muuttaneet tunisialaiset ovat islamistisempia kuin Tunisiaan jääneet. Mitä tämä kertoo heidän kotoutumisestaan länteen? Ovatko he omaksuneet läntisen ajatusmallin, vai kaipaavatko he islamilaisia yhteiskuntamalleja myös tänne? Jos jälkimmäistä, se tuottaa ajan myötä pahenevia yhteiskunnallisia konflikteja, ellei kotouttamispolitiikkaa tehosteta oleellisesti.

Seitsemäntenä näkökulmana haluaisin vielä nostaa esiin sen, että tunisialainen radiopersoona on vasemmistolainen. On mielenkiintoista huomata, että länsimaissa vasemmistolaiset korostavat islamilaisuudessa maltillisuutta ja islamilaisissa maissa maltillisuuden puutetta. Islamkäsitys siis jakaa ihmiset myös vasemmiston keskeltä. Tämä asettaa mielenkiintoiseen valoon esimerkiksi Suomessa melko yleisesti käytetyn suomalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan kriittisesti suhtautuvien ihmisten leimaamisen "islamofobeiksi". Mielenkiintoista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallitus, Immonen, maahanmuuttobisnes ja kotouttaminen
Libyan hallitsijat valitsivat tien kohti parempaa tulevaisuutta
Terrorismirikos-epäily Suomessa

Kreikkalaisilta odotetaan nyt työtä, työtä ja työtä

Eurokriisi on viime päivinä ollut kiivaassa käänteiden myllytyksessä. Ensin saatiin aikaan paketti Kreikan pelastamiseksi. Sitten Kreikan pääministerin rohkeus petti ja hän yritti luistaa vastuusta kansanäänestyksen avulla. Sitä seurasi talouden kiehuntaa ja europoliitikkojen raivostuminen. Siitä säikähtäneenä Kreikan kansanäänestys peruttiin ja lopulta maa nöyrtyi, oppositiota myöden. Kreikan kansa puolestaan on menettänyt uskonsa poliitikkoihin.

Mitä se on?

Kreikkalaiset ovat sotilasdiktatuurinsa kaatumisen jälkeen saaneet äänestää poliitikkonsa vapaissa vaaleissa. Poliitikkoja, jotka ovat valehtelemalla saaneet maansa mukaan eurojärjestelmään; minkä seurauksena koko järjestelmän perustukset ovat nyt kaatumassa. Sen ja Kreikan pelastamiseksi tarvittaisiin nyt työtä, työtä ja työtä. Tämä vaatimus on erityisen oikeutettu juuri nyt, sillä onhan muu Eurooppa kuitenkin luvannut antaa valtavan osan Kreikan lainoista anteeksi - hyvittänyt siis väärintekijöitä lahjuksilla. Työnteon sijasta Ateenassa kuitenkin on saatu aikaan vain hallituskriisi ja osoitetaan mieltä, ikään kuin se pelastaisi Kreikan ja kreikkalaiset itse rakentamastaan suosta.

Entä jatko?

Tällä hetkellä on selvää, että Kreikan parlamentti hyväksyy euromaiden vaatimukset, maan hallitus vaihtuu ja Kreikka saa tukipaketin. Nähtäväksi sitten jää, millä tavalla Kreikan talouden säästö- ja tehostamistoimet viedään käytännön tasolle. Ja miten ahkerasti Kreikan kansa työskentelee ja maksaa verojansa auttaakseen maataan selviämään saneerauksen jälkeenkin valtavan velkataakkansa alla - jos kaikki menee hyvin, on velkaa edelleen vuonna 2020 noin 120% bruttokansantuotteesta.

Jos taas Kreikan talouden säästö- ja tehostamispäätösten käytäntöön vieminen jää hyvään eteläeurooppalaiseen tapaan  tekemättä, saa Kreikka kyllä seuraavan apupakettinsa, mutta mikään ei käytännössä muutu. Sellaisen kehityksen seurauksena olisi Kreikka sitten muutaman kuukauden kuluttua taas käsi ojossa pyytämässä euromailta lisätukea. Mikäli sitä annetaan, se olisi jostain muusta euromaiden rahankäytöstä poissa, Suomessa vaikkapa vanhustenhoitajien tai vaippojen määristä vanhainkodeissa.

Euromaiden ei siis ole syytä tuudittautua tyytyväisyyteen saavutettujen lupausten jälkeen, vaan Kreikkaa on vahdittava. Kreikan kansalla on toki oikeus osoittaa tyytymättömyyttään, mutta samalla sen olisi syytä muistaa, että demoratiassa kansa ei koskaan ole täysin syytön maansa tekemisiin. Ei ainakaan sellainen kansa, joka on vuosikymmenestä toiseen äänestänyt samoja poliitikkoja valtaan. Niinpä eurooppalaiset odottavat nyt kaikkia kreikkalaisia yhteiskunnalliseen asemaan tai varallisuuteen katsomatta osallistumaan talkoisiin: tekemään ahkerasti töitä, investoimaan omaan maahansa sekä maksamaan säntillisesti veronsa.

Näin siis Italian orastavaa kriisiä odotellessa....

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kataisen ja Stubbin tilaisuus on koittanut!
Ei se hullu ole joka pyytää...
Portugalin valtionvelka ja muita omituisuuksia

Tieteellinen huijaus

Muutamia päiviä sitten kirjoitin tieteentekemisen rehellisyydestä, ja lehdistön omituisesta asenteesta tieteeseen. Kuin vastauksena kirjoitukseeni ilmestyi blogissani muutama kuukausi sitten julkaistun jutun keskusteluosaan nimimerkki "jaskan" vinkki. Sen mukaan hollantilainen tutkija Dierderik Stapel, jonka töistä kirjoitin, oli jäänyt kiinni tulosten väärentämisestä. Tulosten julkaisija, Science lehti, reagoi uutiseen lyhyellä tiedotteella, ja jäi odottamaan mitä asiassa seuraa.

Tieteelliset väärennökset ovat melko harvinaisia, mutta eivät tavattomia. Yksi tunnetuimmista tapauksista on korealainen kantasolututkija Hwan Woo-suk, joka kahdessa niinikään Science-lehdessä julkaistussa artikkelissaan näytti tehneen läpimurron. No, läpimurtoa ei ollut syntynyt ja korealaisprofessori joutui vaihtamaan tieteen tekemisen ehdolliseen vankeuteen.

Tunnettu tieteen tulosten väärentäjä oli myös Jan Hendrik Schön, joka tuloksia keksimällä kirjoitti useita huippusarjoissa julkaistuja "tutkimusraportteja", ja sai useita merkittäviä palkintoja tunnustukseksi työstään - kunnes käry kävi ja skandaali oli valmis.

Rajatapaus tieteellisen huijaamisen saralla on Jacques Benveniste, joka julkaisi kuuluisan homeopatiaa tukevan veden muisti-tutkimuksensa Nature-lehdessä. Nature epäili tulosta jo sitä julkaistessaan, ja erittäin poikkeuksellisesti lähetti tutkimusryhmän selvittämään oliko tutkimus tehty asianmukaisesti ja oliko se toistettava.

Tutkimusryhmän läsnäollessa veden muisti odotetusti katosi ja Benvenisten ryhmä ryhtyi keksimään runsaasti erilaisia selittelyjä. Tarkoituksellista väärentämistä ei kuitenkaan pystytty osoittamaan, vaan ystävällisluonteiseksi selitykseksi jäi tutkittavan ilmiön subjektiiviselle tulkinnalle altis havainnointi. Se yhdistettynä havainnoitsijan voimakkaaseen tahtotilaan saada odotettu tulos olisi sitten johtanut veden muistin "havaitsemiseen". Tämä kaikki ei ole estänyt muita homeopatiaan höyrähtäneitä palaamasta aiheeseen myöhemmin.

Ja kaikkihan muistamme Piltdownin ihmisen, joka osoitti lajimme jalon alkuperän olevan Britanniassa, eikä suinkaan mustassa Afrikassa.

Listaa voisi jatkaa pitkäänkin, mutta jo edellä luetellut seikat kertovat mistä kaikesta tieteellisessä väärentämisessä on kysymys.

Ensimmäinen motiivi on oman poliittisen agendan edistäminen. Se lienee selitys Piltdownin ihmisen ja Benvenisten tapauksille. Ja lienee ajateltu motiivi epäilyissä ilmastotutkijoiden epärehellisyydestä. Mutta kahdessa muussa tapauksessa kyse ei varmaankaan ole tästä.

Niiden motiivista autenttisen selvityksen on antanut alussa mainittu hollantilaistutkija Stapel: "halusin liian paljon ja liian nopeasti. Valitsin väärän polun järjestelmässä, jossa ihmiset työskentelevät usein yksin".

Toisin sanoen tieteellisen vilpin taustalla on menestyksen kaipuu. Tutkijahan menestyy urallaan, mikäli hän onnistuu raportoimaan vallankumouksellisia uusia löydöksiä. Sellaisia, jotka kelpaavat julkaistavaksi Naturen ja Sciencen kaltaisissa huipputiedesarjoissa. Niiden myötä yleensä lyhyellä pätkärahoituksella työskentelvä, tulevaisuudestaan epävarma nuori tutkija pääsee nousukiitoon, jonka päässä odottaa pysyvä tutkimusvirka ja ehkä jopa kuuluisuutta ja kansainvälistä tunnustusta. Tämä toimii siis "porkkanana".

Toisaalta tieteen tekemiseen on rakennettu myös "keppi". Mikäli nuori tutkija ajautuu tutkimuksissaan umpikujaan, tai ei vain löydä mitään kovin poikkeuksellista, on ura kovassa kilpailussa lyhytaikaisista apurahoista nopeasti ohi. Ja vaikka työura jatkuisikin, ei tutkijalla enää ole asiaa sen enempää pysyviin virkoihin kuin erilaisiin tunnustuksiinkaan - parhaimmillaankin hän voi kulkea vain pätkätyöstä toiseen jonkun menestyneemmän kollegan apulaisena.

Tilanne siis muistuttaa vähän urheilijaa, joka puhtaana ei saavuta mitään merkittävää, mutta vähän kemiallista valmennusta nauttineena pokkaa palkintopallilta kunnian, maineen ja myös rahat. Tästä on antanut oman oman kuvauksensa italialainen, nykyään Suomessa asuva entinen kilpahiihtäjä, Silvano Barco: "Voitin Italian mestaruuskilpailuissa, ja olin hyvin hyvässä kunnossa. Ja sitten valmentaja ja muutkin kyllä suosittelivat minulle, että kannattaa (varmistaa mahdollisuutensa). Koska jos olet kymmenes nyt ilman mitään, voi olla että häviät minuutin. Mutta tankkauksen avulla jopa mitali tai voitto voi tulla. Mä olin nuori ja tietysti mä tein kaiken mahdollisen. Ja ymmärsin myös, että pelkkä harjoittelu ei riitä."

* * *

Miksi tieteentekijöiden huijaukset sitten näyttäisivät paljastuvan ennemmin tai myöhemmin? Tämä johtunee tieteen itse itseään korjaavasta luonteesta. Jokainen tieteellinen havainto toimii pohjana jatkotutkimuksille - mitä merkittävämpi havainto, sitä todennäköisemmin joku saa siitä idean tutkimuksiinsa ja ryhtyy selvittämään asiaa edelleen.

Niin kauan kuin julkaistu, vaikka keksittykin, havainto pitää paikkansa, sujuvat jatkotutkimukset odotetusti, eikä huijarilla oikeastaan ole kiinni jäämisen vaaraa. Koska suurin osa tieteellisistä huijauksista on oletettavasti teoreettisesti odotetun tuloksen "vahvistavan" tutkimusaineiston keksimistä, näyttäisi myös "tutkimustulos" usein pitävän paikkansa. Mutta tutkittaessa tuntematonta, kuten tieteessä tehdään, menevät teoreettiset ennusteet monesti myös pieleen. Tällöin tilanne muodostuu huijarin kannalta kestämättömäksi.

Tämä johtuu siitä, että mikäli raportoitu havainto on väärä, ei jatkotutkimuksista tule mitään. Niinpä jatkotutkimusten tekijä alkaa selvittää työnsä taustana olevia havaintoja, ja huomaa niissä ongelmia. Tästä ei ole enää pitkä matka huijaritutkijan kiinni jäämiseen. Ja hyvä näin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Senkö lauluja laulat, jonka leipää syöt?
Himalajan jäätiköt sulavat monimutkaisesti
Epäjärjestys luo stereotypioita
Pingviinit, ilmastonmuutos ja tieteellinen tutkimus