Tarja Halosen johdolla Suomi liittyi niin sanottuun Ottawan sopimukseen, jonka toteuttaminen on nyt sitten alkanut. Näin Suomi on säilyttänyt puhtoisen maineensa rauhaa rakastavana maana.
Jalkaväkimiinat ovat olleet Suomessa sikäli harmiton ase, että viime sotien aikana oma armeijamme merkitsi miinakentät maastoon, mikä mahdollisti niiden purkamisen sitten, kun kentät kävivät tarpeettomiksi.
Sen sijaan Pohjois-Suomessa saksalaiset levittelivät Lapin sodan aikana miinoja huolettomasti, ja niiden seurauksena sattui lukuisia onnettomuuksia aivan samoin kuin nykyisin kehitysmaissa. Muistan itse poikasena isän kanssa Lapissa vaeltaessani pelänneeni noita miinoja.
Ottawan sopimus lienee tehty paitsi miinojen kehitysmaissa tapahtuvan väärinkäytön, niin myös Suomen YK:n turvallisuusneuvostoon tähtäävien pyrkimysten takia. Hintaa tälle toimenpiteelle kertyy ainakin 300 miljoonaa euroa - ja jatkossa enemmän, koska perinteisten miinojen käyttöikä on pitkä, mutta niitä korvaavat asejärjestelmät kaipaavat melko nopeasti modernisointia. Jotkut korvaavat asejärjestelmät ovat myös perinteisiä jalkaväkimiinoja vaarallisempia siviileille, mistä syystä nekin halutaan kieltää.
Toiveeni on, ettei maamiinoista luopumisen vaikutusta Suomen kykyyn puolustautua tulla koskaan testaamaan tositilanteessa. Oma käsitykseni kuitenkin on ollut jo aiemminkin, ettei miinoja pystytä täysin korvaamaan harvaan asutussa maassamme, eivätkä Ottawan sopimuksen perusteet päde suomalaisiin miinoihin - enkä ole ainoa (esimerkki - ja täällä kansanedustajien näkemyksiä).
On siis mielenkiintoista havaita, että eduskunnan enemmistö on ollut valmis lähtemään tähän maanpuolustuskykyämme uhkaavaan operaatioon kansainvälisen imagokilpailun ja mahdollisesti myös turvallisuusneuvostossa kumileimasimen paikalle pääsemisen takia. Mitä tämä kertoo suomalaisesta politiikasta ja poliitikoista?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ottawan sopimuksesta, Wikipediasta ja kansalaisten mielenkiinnon suuntaamisesta
Diplomatian kukkasia
Valtion tehtävät
-