Romaninaisen puku ja suomalainen kansallispuku

Romaninaisten hameeseen saatava tuki vaihtelee Suomessa paikkakunnittain. MTV3:n mukaan tukisumman ero on noin kolminkertainen esimerkiksi Helsingin ja Kouvolan välillä, eli 410 ja 133 euroa.

Joku voisi tietenkin kysyä, että millä perusteella poikkeuksellisen kalliin hameen hankintaa tuetaan lainkaan verovaroista. Vastauksen meille antaa Korkein oikeus tässä päätöksessään jonka mukaan "Romaneilla on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Romaninaisen puku on osa romanien kulttuuria. Romanihameen hankintamenot ovat niin suuret, että niitä ei voida lukea kokonaan perusosalla katettaviin menoihin".

Romaninaisen puku ei ole romanien ikiaikaista kulttuuria, vaan vasta 1900-luvulla syntynyt erikoisuus. Esimerkiksi vanhoissa kotimaisissa elokuvissa romaninaisilla ei ole nykyisen kaltaista hametta.

Tätä kirjoitellessa mieleeni juolahti, että jos joku naispuolinen sukulaiseni joutuisi toimeentulotuen varaan ja haluaisi kulttuuriimme eittämättä kuuluvan suomalaisen kansallispuvun perinnekoruineen, olisiko hän oikeutettu samansuuruiseen korvamerkittyyn hametukeen kuin kotikuntani romaninaiset? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Oma klaani mansikka, muu klaani mustikka
Malminkartanon ammuskelu ja romanikulttuuri
Etelä-Pohjanmaan romanit ja Veijo Baltzarin näkemys

Hiihtäjän harjoittelu on veitsenterällä taiteilemista

Haluan nostaa tässä kirjoituksessa esiin Sami Jauhojärven ja Aino-Kaisa Saarisen olympiamitaleille valmentaneen Reijo Jylhän harvinaisen kirjoituksen, jossa hän valottaa menestyksen taustoja. Molemmat hiihtäjäthän lähtivät tälle kaudelle huonosti sujuneen kauden jälkeen, enkä usko monenkaan odottaneen heiltä Sotshissa nähtyjä urotekoja.

Ensimmäinen Jylhän mainitsema tieto on ravitsemusneuvonta. Tästä hän on kertonut aiemminkin, mutta huomionarvoiseksi näkökulmaksi muodostuu se, että näin hiihtäjän tekeminen saatiin fokusoiduksi olennaiseen.

Toiseksi ja mielenkiintoisemmaksi selitykseksi mestarivalmentaja nimeää erittäin tarkan urheilijan fyysisen tilan seurannan. Jatkuvan seurannan avulla on harjoittelun laatu ja määrä voitu asettaa optimaaliselle tasolle.

Mutta samalla on palanut rahaa, jota ei ole tiedossa tuleville vuosille. Toivottavasti ongelman ratkaisemiseksi löytyy sponsoreita, sillä arvokisamitaleita ei enää 2010-luvulla saavuteta ilmaiseksi.

Jylhän avautuminen on kahdesta syystä erityisen valaiseva.

Ensinnäkin se kertoo kuinka tarkkaa on olympiahiihtäjän harjoittelu. Hän harjoittelee jatkuvasti elimistönsä äärirajalla, jonka ylittäminen johtaa epäonnistumiseen. Toisaalta varovainen harjoittelu ei johda huipputuloksiin, joten kunnianhimoisen hiihtäjän on menestyäkseen haettava joka päivä tuota rajaa.

Tämän inhimillisen kestokyvyn rajan yli on aikanaan mennyt esimerkiksi Matti Heikkinen, jonka nousu Iivo Niskasen vertaisena lupaavana hiihtäjänä (saamani sisäpiiritiedon mukaan) katkesi tämän takia muutamaksi vuodeksi ennen kuin hän lopulta nousi huipulle ja maailmanmestariksi.

Toiseksi Jylhän avautuminen kertoo suurimman peikon, joka vaarallisimpana uhkaa Sotshissa superlahjakkuutensa osoittaneen Iivo Niskasen nousua seuraavan vuosikymmenen kansainvälisesti menestyneimmäksi maastohiihtäjäksi. Se on tuon edellä mainitsemani kestokyvyn rajan ylittäminen.

Huippu-urheilija on siitä erikoinen otus, että hänellä on tahto ja kyky harjoitella liikaa. Juuri siitä syystä elimistön todellisen tilan tarkka testaus on välttämätöntä.

Nyt onkin siis toivottava, että Niskasen valmentaja Olli Ohtonen osaa ohjelmoida suojattinsa harjoittelun täsmälleen sille tasolle ja laadulle, joka kehittää maksimaalisesti suorituskykyä, mutta ei aja ylirasitustilaan.

Mikäli Ohtonen onnistuu harjoitusohjelmien laadinnassa me penkkiurheiljat voimme seuraavien vuosien aikana seurata suomalaisen hiihtäjän ylivertaista lentoa ohi vuonojen maasta ja muualta tulevien kilpakumppaniensa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nicklas Bäckström - doping-valvonnan viaton uhri
Kansa kaipaa leipää ja sirkushuveja
Onnea Venäjälle tuplahopeasta olympialaisten pariviestissä ja jääkiekossa!

Valtavalo Oy palautti tuotannon Kiinasta Suomeen - mutta mitä sanoo laki julkisista hankinnoista

Tänään saimme yllätykseksemme lukea uutisen, jonka mukaan Kajaanilainen led-valoputkia valmistava Valtavalo Oy on siirtänyt tuotantonsa Kiinasta Suomeen. Hyvällä menestyksellä.

Siirron taustalla on robotiikan hyödyntäminen valmistuksessa sekä pyrkimys laadukkaaseen maineeseen. Näin halvasta kiinalaisesta työvoimasta oli sekä mahdollista että hyödyllistä luopua.

Edelleen saman uutisen mukaan suomalaisella laadulla on monissa maissa niin hyvä maine, ettei muita mainospuheita tarvita. Näin etenkin Itä-Euroopassa. Tämä on mukava kuulla!

Ensi ihastuksesta päästyäni mieleen kuitenkin juolahti, että kuinkahan tällainen laatuajattelu sopii Suomeen. Ainakaan julkisella sektorilla ei nykyisen hankintalain mukaan voi käyttää kilpailuperusteina sellaisia seikkoja kuin tuotteen alkuperämaa tai aiemmin hyväksi koettu laatu.

Esimerkiksi työmaaruokalaa kilpailutettaessa voi hankintakriteereinä käyttää vaikka tarjolla olevien ruokalajien määrää ja hintaa, mutta ei missään tapauksessa esimerkiksi ruuan makua tai aiempia kokemuksia palvelun joustavuudesta. Ihmettelen vain, että valitseeko lainlaatija itse omalle yksityiselle juhlaillalliselleen ravintolan samoilla perusteilla?

* * *

Yksi nykyisen hankintalain suuri ongelma on siinä, että se suosii voimakkaasti suuria toimijoita ja sitä kautta käytännössä ehkäisee pk-yritysten kehittymistä ja toimintaa. Siksi on hienoa, että lakia ollaan nyt uudistamassa.

Kun tätä uudistustyötä tehdään, poistettakoon laista toimijan kokoon liittyvät keinotekoiset esteet pk-yritysten mahdollisuuksiin tehdä tasavertaisia tarjouksia. Samalla mietittäköön sitä, miten kilpailutuskriteerit voitaisiin asettaa sellaisiksi, joita omalla rahallaan hankintoja tekevä yksityinen ihminenkin käyttäisi.

Näin toimien voitaisiin julkisten hankintojen laatua nostaa ja samalla säästää verovaroja välttämällä monissa valtion virastoissa kalliiksi tulleiden ATK-järjestelmien kaltaisten virheinvestointien tekemistä. Samalla uusien toimintamahdollisuuksien syntyminen pk-yrityksille johtaisi valtion verotulojen kasvamiseen, työttömien vähenemiseen ja ketterämpään talousrakenteeseen.

Onnistumisen hyödyt ovat tätä lakia uudistettaessa siis poikkeuksellisen suuret. Mutta ei tehtäväkään ole helppo. Toivotan siis viisautta lain valmistelijoille ja säätäjille, jotta lopputuloksesta saataisiin onnistunut ja kaikin puolin suomalaisia hyödyttävä hankintalaki.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Alahärmän junaseisake eli PowerParkin pysäkki
Hyvästi Nokian kännykkäuutiset!
Tutkimustuloksesta tuotteeksi

Nicklas Bäckström - doping-valvonnan viaton uhri

Jääkiekko lajina osoittautui Sotshin olympialaisissa asenteiltaan huvittavaksi. Ensin tuli tieto pseudoefedriiniä käyttäneestä ruotsalaisesta jääkiekkoilijasta Nicklas Bäckströmistä.

Sitten vilunkipelin tunnustamisen sijasta joukkueen lääkäri Björn Waldebäck otti koko vastuun itselleen. Joukkueen valmentaja Per Mårts puolestaan kutsui tapahtumaa oikeusmurhaksi.

Vastaavaa näytelmää olisi tänä päivänä mahdoton kuvitella esimerkiksi rankkojen dopingskandaalien riivaaman pyöräilyn parissa. Tai suomalaisen hiihdon. Tai kansainvälisen pikajuoksun. Kaikissa näissä tapauksissa Siperia on jo antanut riittävästi opetusta.

Mutta ei jääkiekossa, sillä ensi järkytyksestä selvittyään myös kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n lääketieteellinen johtaja Mark Aubry ryhtyi puhumaan erehdyksestä ja vakuutteli kiekkoilijan olevan syytön ja viaton uhri.

Tänään saimmekin sitten kuulla itseään Kalervo Kummolaa, joka piti rikkomusta pienenä ja arveli (vai toivoi) rangaistuksen jäävän varoitukseen. Samalla hän vakuutti, ettei suomalaisessa jääkiekossa esiinny doping-ongelmaa. NHL:stä hän ei omien sanojensa mukaan tiedä.

Siitä päätellen, että Suomen jääkiekon keskushahmo haluaa pitää Suomen antidpoingtoimikunnan Timo Seppälän ulkona sarjataulukoista viittaa lisäksi siihen, ettei Kummola edes halua käryllä olevan minkäänlaisia seurauksia.

Edellä kerrottuja tarinoita voi verrata siihen, että entinen maajoukkuelääkäri kertoo NHL:n testaavan tarkasti olympialaisiin osallistuvia pelaajia, jotta maine ei tahraantuisi käryjen takia. Näinhän teki myös kaikkien aikojen doping-järjestelmän rakentanut DDR aikanaan. Erilaisten doping-aineiden käytön yleisyydestä NHL:ssä on kertonut myös entinen jääkiekkoilija Juha Lind.

Mielenkiintoiseksi Lindin ja maajoukkuelääkärin kertomuksen tekee se, että lääkärin mukaan NHL:ssä käytetään yleisesti pseudoefedriiniä sisältäviä käsikauppalääkkeitä, koska ne ovat "mietoina" liigassa sallittuja. Niinpä, mutta kysyn silti miksi NHL-kiekkoilijat sitten käyttävät yleisesti pseudoefedriiniä, ellei suorituksen parantamiseen? Ainakin Jari Kurrin mukaan sellainen on olemassa.

Selvyyden vuoksi on myös todettava, että "miedoilla" käsikauppalääkkeillä ei edes päästä samanlaisiin pitoisuuksiin, jollainen löydettiin Nicklas Bäckströmin verestä. Kyseessä ei siis missään tapauksessa ollut "rehellisille ruotsalaisille" sattunut vahinko.

* * *

Tämä ikävä tapaus kertoo minulle sen, että jääkiekko on dopinvalvontaan liittyvien asenteiden suhteen valovuoden esimerkiksi hiihtoa tai pyöräilyä jäljessä. Lähinnä ne muistuttavat muinaisen Itä-Saksan urheilujohtajien moraalia.

Enkä oikeastaan ole edes yllättynyt. Jos sellaisen pienen rahan lajin kuin maastohiihdon piirissä dopingin käyttö on edelleen yleistä, niin miksi ihmeessä miljoonien ansioita tarjoava jääkiekko ei houkuttelisi urheilijoita kaikin keinoin lisäämään kauppa-arvoansa; ja siihen pyrkiessään hyödyntämään kemiallista valmennusohjelmaa.

Lopuksi esitän kainona toiveena, että dopingvalvonta otettaisiin tosissaan myös jääkiekossa, ja ongelmaa ryhdyttäisiin valvomaan sillä mielellä että kemiallinen valmennus saataisiin myös loppumaan. Tässä suhteessa ainakin arvokisoissa olisi syytä harkita Timo Seppälän ehdotusta, jonka mukaan yksikin käry johtaisi automaattisesti kisasuorituksen hylkäämiseen.

Nicklas Bäckströmille, Per Mårtsille, Björn Valdebäckille, Mark Aubrylle ja Kalervo Kummolalle puolestaan povaan menestyksekästä viihdetaiteilijan uraa, mikäli heillä on nykyisten tehtäviensä jälkeen tervetta uuteen leipäpuuhun. Osuva ohjelmaformaatti voisi olla vaikkapa tämä suomalainen klassikko.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kansa kaipaa leipää ja sirkushuveja
Kari-Pekka Kyrön karu kohtalo
Doping-pommi käryää myös jääkiekossa

Uhkapeliä Pudasjärvellä

Lieksan tapaus on nostanut esille epäilyn siitä, että paikkakunnan maahanmuutossa olisi kyse sekä verovarojen siirtämisestä valtion pussista kunnalle, että niiden ohjaamisesta pienen mamubisnestä pyörittävän pienen piirin hyväksi.

Tähän epäilyyn (korostan, epäilyyn) johtanut havaintosarja on kuvattu tänne, joten en lähde toistamaan sitä. Sen sijaan toivon, että viranomaiset ja media kävisivät paikkakunnan tapahtumat läpi mahdollisimman nopeasti, jotta ikävä epäily saataisiin pois päiväjärjestyksestä.

Tänä aamuna sen sijaan luin uutisen, jonka mukaan Pudasjärvellä nuorisotyöttömyys on noussut 27 prosenttiin, eli useampi kuin joka neljäs nuori on työttömänä. Lääkkeeksi tähän hurjaan nuorisotyöttömyyteen kunta haluaa tarjota jotain, jossa nuori voisi "tehdä itsensä näköisiä asioita ja tulla joksikin siinä tekemisessään", esimerkiksi "pelien ohjelmointia, mediaosaamista tai extreme-lajeihin tutustumista".

Uutista lukiessani mieleeni juolahti, että Pudasjärvi oli joitain vuosia aiemmin lähtenyt rohkeasti mukaan maahanmuuttobisnekseen pyrkimyksenään nostaa maahanmuuttajien määrä peräti kymmeneen prosenttiin kunnan väestöstä. Maahamuuttajien aktiivista lisäämistä perusteltiin mm. sillä, että pienelle ja väestöltään vanhenevalle paikkakunnalle tarvitaan lisää työvoimaa.

Epäselväksi kyllä jää, että miten tämä sopii yhteen paikkakunnan nuorisotyöttömyyden kanssa?

Pudasjärven rohkeaa maahanmuuttopolitiikkaa perusteltiin aikanaan työvoiman tarpeen lisäksi myös kunnallisten palvelujen säilyttämisellä. Tässä tavoitteessa on kyse siitä, että muu yhteiskunta tukee valtakunnallisista verovaroista maahanmuuttajien oleskelua paikkakunnalla: valtiohan maksaa pakolaisista kunnille tukea kolmen vuoden ajan.

Tämä korvaus on alle kouluikäisistä 6223 ja muista 1900 euroa vuodessa sekä erikseen päätettävät erityiskorvaukset kuten tulkkauspalvelut, lastensuojelun palvelut, maahan saavuttaessa jo olemassa olevaan vammaan tai sairauteen liittyvät sairaanhoidon kustannukset sekä "erityisistä syistä kunnalle aiheutuneet muut kustannukset kymmeltä vuodelta".

Valtion maksamat kustannukset kattanevat kutakuinkin täysimääräisesti pakolaisista ja turvapaikanhakijoista aiheutuvat kustannukset myös Pudasjärvellä. Rahat menevät lähinnä maahanmuuttajien kanssa työskentelevien paikkakuntalaisten palkkaamiseen, tilavuokriin sekä maahanmuuttajien välittömiin kuluihin kuten ruokaan ja käyttövaroihin. Näin ne kiertyvät edelleen verotuloiksi ja muiden paikallisten toimijoiden hyväksi.

Tähän saakka kaikki on siis kunnan kannalta hyvin. Mutta siinä vaiheessa kun pakolainen tai turvapaikanhakija tulee olleeksi Suomessa kolme vuotta siirtyy hän kokonaisuudessaan kunnan vastuulle valtion tukien loppuessa.

Pienille paikkakunnille tukijakson päättyminen ei ole tähän mennessä ollut ongelma, sillä pakolaiset ja turvapaikanhakijat ovat lähteneet muutamassa vuodessa joko pääkaupunkiseudulle tai muille paikkakunnille. Näin vaikeasti työllistyvät maahanmuuttajat poistuvat rasittamasta kunnan taloutta ja siirtyvät suurempien kaupunkien veronmaksajien vastuulle.

Kansanedustaja Jussi Halla-aho kuitenkin totesi äskettäin, että kun pienessäkin kunnassa on riittävän suuri määrä yhteen etniseen ryhmään kuuluvia pakolaisia, kuten Lieksassa somaleita, se alkaakin itse houkutella tähän etniseen ryhmään kuuluvia maahanmuuttajia. Pudasjärvellä on tavoitteeksi jo alun alkaen ilmoitettu, että maahanmuuttajien halutaan pysyvän paikkakunnalla.

Onko tavoitteessa kyseessä todellinen tahto vai pelkkä sanahelinä on minulle arvoitus. Mutta niin tai näin, Pudasjärvelle olisi välttämätöntä, että valtion tuelta pudonneille mutta kuntaan jääville tulokkaille löytyisi työpaikka. Tähän on kuitenkin vaikea uskoa korkeasta työttömyydestä kärsivällä paikkakunnalla, jossa jo vuonna 2008 18,2 prosenttia työvoimasta oli ilman työtä.

Jäämme siis jännityksellä odottamaan mihin hankalan työttömyystilanteen puristuksessa olevan Pudasjärven aktiivinen maahanmuuttopolitiikka johtaa. Toiveenani on, että kunnassa on nykyisiä linjauksia piirrettäessä tehty oikeat arviot maahanmuuton nettohyödyistä pitkällä aikavälillä ja sen talous todella virkistyisi, tuottavat työpaikat lisääntyisivät ja kaikkien ihmisten elinolot paranisivat.

Pudasjärvellä pelataan kuitenkin uhkapeliä, sillä mikäli edelle kirjaamani toive ei toteudu, eivätkä nuoret sen enempää kuin maahanmuuttajatkaan työllisty, on Pudasjärvellä edessään kiihtyvän kurjistumisen kierre. Tämä saattaa johtaa etnisesti monimuotoisessa kunnassa arvaamattomiin seurauksiin; eikä sellaista toivo kukaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ei naisten vaan taloudellisen hyödyn takia
Auttaisiko monikulttuurinen rikkaus Suomen nykyisessä taloustilanteessa?
Hyvin kotoutuneita somaleita

Suomalaisnuorukainen lensi paratiisiin nauttimaan 72 neitsyen suloista

Helsingin sanomien mukaan Syyrissa olisi kuollut pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva suomalaismies. Hän oli ilmeisesti taistellut (tämän sulkulauseen lopussa oleva linkki vie sivulle, jossa on levytilaan liittyvä painonappi, jonka takana voi olla haittaohjelma eli älkää klikkailko sitä, lähde) Isis-nimisen ääri-islamistisen järjestön sotajoukossa, joka tuntuu olevan liian väkivaltainen jopa Al Qaidalle.

Kuollut henkilö on uutisen mukaan nimeltään Abu Anas. Hän ei ole maahanmuuttaja, vaan suomalaisista vanhemmista syntynyt islam-käännynnäinen.

Mikäli uutinen on totta, on siis onniteltava nyt kuollutta ja iloittava hänen marttyyrikuolemastaan. Saahan hän uskontonsa mukaisesti vastedes nauttia 72 neitsyen parhaista aarteista. Mikäs sen messevämpää raavaalle islamistille!

* * *

Paratiisin lempeä tyrkyttäviin neitsyihin voi uskoa se joka haluaa, mutta täällä reaalimaailmassa on todettava, että saimme jälleen kerran kalmanhajuisen osoituksen islamilaisen ääri-uskonnollisuuden hulluudesta. Eikä tämä ole yksittäistapaus, vaan Syyria on vetänyt puoleensa myös muita suomalaisia ja/tai Suomessa asuvia. Mikä pahinta, heitä on myös palannut takaisin Suomeen aiheuttamaan turvallisuusuhan.

Abu Anasin onnellinen kuolema herättääkin minussa useita kysymyksiä, joihin kaipaan vastauksia ja ratkaisuja. Kenellä on vastuu suomalaisperäisen islamistiterrorismin olemassaolosta? Mitä sille pitäisi tehdä? Ja kenen pitäisi tehdä? Vai voiko sille enää tehdä mitään? Entä miten estetään, ettei ääri-islamismi johda väkivaltaan myös Suomessa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Oma klaani mansikka, muu klaani mustikka
Erinomaisen elinympäristön tarjoava yhteiskunta
Auttaisiko monikulttuurinen rikkaus Suomen nykyisessä taloustilanteessa?

Ei naisten vaan taloudellisen hyödyn takia

Iltalehti kertoi aloitteesta, jonka mukaan lumen aurauksen tasa-arvovaikutukset pitäisi selvittää Helsingissä. Taustalla on Karlskogassa Ruotsissa muutettu aurauskäytäntö: nykyisin siellä aurataan ensin jalkakäytäviä ja vasta sitten isoja liikenneväyliä. Siis aivan toisin päin kuin Helsingissä. 

Ensin hymähdin uutista lukiessani, Ruotsistahan on vuosien varrella kuultu mitä omistuisimmista käytännöistä alkaen sukupuolityypillisen käytöksen ehkäisemisyrityksistä. 

Tarkemmin ajatellen aurausselvitys saattaisi kuitenkin olla paikallaan myös Helsingissä. Onhan nimittäin mahdollista, kuten aloitteentekijä perusteluissaan kertoo, että "jalan liikkuville sattuvat liukastumisonnettomuudet aiheuttavat yhteiskunnalle nelinkertaiset kustannukset auraukseen verrattuna". 

Mikäli väite pitää paikkansa, on aurauskäytäntöä todellakin muutettava. Ei naisten vaan kaupungin talouden ja työn tehokkuuden takia.

Ennen selvityksen aloittamista on kuitenkin syytä tiedostaa ettei aurauksen hyötyjen arviointi ole ongelmatonta. Lumesta johtuvat onnettomuudethan ovat todennäköisesti kovin erilaisia isoilla maanteillä ja jalkakäytävillä; eli ongelmaksi muodostuu esimerkiksi sen arvioiminen kuinka monta luunmurtumaa vastaa yhtä kuolonkolaria. Luunmurtuman kustannukset lienee helppo selvittää, mutta kuinka monta euroa maksaa yksi ihmishenki?

Sitäkin on kyllä arvioitu. Yksi hinta-arvio on kaksi miljoonaa euroa ja toinen vakuutusyhtiön korvauksiin perustuva 147000 euroa - kuten tämä hirven hyötyjä ja kustannuksia sinänsä varsin puutteellisesti arvioiva julkaisu kertoo. 

Toivottavasti mahdollinen auraustyöryhmä saa ihmishengen arviointihaarukkaa pienemmäksi kuin hirventutkijat, sillä muuten selvityksestä tulee pelkkä poliittisesti tarkoitushakuinen pamfletti. Paitsi siinä tapauksessa, ettei maantie- ja jalkakäytäväonnettomuuksien välillä ole eroa kuolemantapausten määrässä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Alahärmän junaseisake eli PowerParkin pysäkki
Etelä-Pohjanmaan romanit ja Veijo Baltzarin näkemys
Nainen, lasikatto ja länsimaisen elämänmuodon jatkuvuus
Hirvikärpänen

Kansa kaipaa leipää ja sirkushuveja

Olen hiihtolomalla, kuten niin monet muutkin eteläisimmän Suomen lapselliset ihmiset. Olen seuraillut muiden toimieni ohella myös olympialaisia. Ja eilen olikin hieno päivä kun tunnin sisään sattui kaksi mitalia. Päivä oli melkein yhtä hieno kuin Münchenin kesäolympialaisten viimeinen päivä hamassa nuoruudessani!

Jokin on kuitenkin muuttunut neljässäkymmenessä vuodessa. Näissä kisoissa media provosoi ihmiset seuraamaan eilistä jääkiekko-ottelua, vaikka kyseessä oli vasta puolivälierä. Näin saadaan urheilukiihkoa nostatetuksi ja samalla kasvatettua bisnestä tavalla tai toisella.

Itse olen siis lomalla enkä aiheuttanut työnantajalleni eli veronmaksajalle tappioita, vaan katsoin ottelun omalla kustannuksellani kotisohvalla. Tosin tunnustan, että mikäli olisin ollut töisssä, olisin mitä todennäköisimmin lähtenyt kulunseurannan leimausta "oma asia" käyttäen kotiin katsomaan - niin, ei jääkiekkoa vaan parisprintit kuten jokainen tätä blogia aiemmin lukenut saattaa arvata.

Mutta näin lomalaisena saatoin katsoa ilman huonoa omaatuntoa jääkiekostakin 2,5 erää, eli sen mikä ei mennyt hiihdon ja sen välittömän jälkipuinnin kanssa päällekkäin. Oli hieno ottelu, joka loi odotuksia myös ensi perjantaille ja jopa sunnuntaille - mutta ei mennä asioiden edelle!

Mutta palataanpa aiheeseen. Kaikki suomalaiset eivät siis olleet laillani lomalla, vaan moni katseli ottelun työnantajan maksaman palkan turvin. Koko kustannukseksi laski Taloussanomat 80 miljoonaksi.

Laskelmaa voidaan tietenkin arvostella, kuten jutun keskusteluosiosta voi todeta. Jotain tämä kaikki kuitenkin kertoo urheilun merkityksestä ihmisille - muinaisen Rooman satiirirunoilija Juvenalis ei siis ollut väärässä, vaan kansalle kannattaa todella tarjota sekä leipää että sirkushuveja!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onnea Venäjälle tuplahopeasta olympialaisten pariviestissä ja jääkiekossa!
Homoseksuaalien urheilijoiden turvallisuus on taattava myös tulevaisuudessa
Kiakkovieraat ja itsenäisyys

Onnea Venäjälle tuplahopeasta olympialaisten pariviestissä ja jääkiekossa!

Venäjällä oli tänään hieno päivä Sotshin olympialaisissa. He saivat nimittäin hopeaa miesten pariviestissä heti Suomen jälkeen. Lisäksi he sijoittuivat toiseksi jääkiekko-ottelussa häviten ainoastaan Suomelle.

Ei vaan. Onnea Sami ja Iivo - te teitte tänään miehen työn ja palautitte Suomen hiihdon talviolympialaisten kultakantaan kuudentoista pitkän vuoden jälkeen! Mutta mitäpä muuta voikaan odottaa joukkueelta, jonka molemmat jäsenet Niskanen ja Jauhojärvi ovat nuorten maailmanmestareita.

Onnea myös isosiskolle ja Aikulle hopeasta. Luulen sen maistuneen aika paljon paremmalta kuin venäläisten hopeiden.

Seuraavaksi toivotan onnea Suomen jääkiekkomaajoukkueelle taistelussa olympialaisista mitaleista. Enteet ovat nyt poikkeuksellisen hyvät!

Enkä vielä heitä kirvestä kaivoon viikonlopun pitkiltä hiihtomatkoiltakaan. Veikkausenihan oli neljä maastohiihtomitalia näistä kisoista - eikä plakkarissa ole "vasta" kuin kolme.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sprintti, Sotshi 2014
Naisten takaa-ajo, joka miehen suosikkilaji (tätä en olisi voinut kirjoittaa tänään....)
Hiihtäjät on valittu Sotshiin - vaan miten käy itse kisoissa

Uuden Ajan Uljas Kansojen Vankila?

Tshekkoslovakia syntyi ensimmäisen maailmansodan jälkeen Itävalta-Unkarin kaksoidemokratian luhistuessa. Minun ikäpolveni muistavat sen lähinnä Neuvostoliiton vakavimpana haastajana jääkiekon herruudesta ennen kuin Kanadakin halusi ottaa tosissaan mittaa muiden maiden joukkueista.

Vimmansa ja taistelutahtonsa juuri venäläisiä vastaan Tshekkoslovakian jääkiekkojoukkue haki lähihistoriastaan, mutta enhän minä pikkupoikana sitä ymmärtänyt. Kunhan tavallisena suomalaislapsena vain halusin Neuvostoliiton häviävän - ihan sama kenelle. Niinpä olin aina Tshekkoslovakian puolella.

Takaisin asiaan. Tshekkoslovakia sai nimensä kahdesta pääväestöstään tshekeistä ja slovakeista. Nämä väestöryhmät ovat geneettisesti lähisukuisia ja myös kielellisesti erittäin läheisiä. Näin niille lienee ollut luonnollista pyrkiä hakemaan turvaa toisistaan.

Ennen toista maailmansotaa Tshekkoslovakiassa oli myös monimiljoonainen saksalainen väestö, joka Neuvostoliiton vapautettua maan toisen maailmansodan jälkeen joko karkotettiin tai tapettiin. Lisäksi maassa asui merkittäviä määriä unkarilaisia, ruteeneita ja romaneita. Niinpä sen vaiheita varjostivat aika ajoin etnisesti ja kielellisesti monimuotoisen väestön erimielisyydet.

Tshekkoslovakian länsiosa oli ollut Itävälta-Unkarin aikana kaksoismonarkian kehittyneimpiä alueita. Sen seurauksena myös Tshekkoslovakiasta tuli taloudellisesti varsin vahva maa, jossa toimi esimerkiksi Ŝkoda-teollisuuskonserni. Toisen maailmansodan jälkeen teollisuuden laatu tyypillisen suunnitelmatalouden tavoin kuitenkin vähitellen romahti, vaikka Tshekkoslovakia säilyikin yhtenä itäisen Euroopan vauraimmista talouksista.

Inhimillisen ja taloudellisen elämän jatkuvasti vaikeutuessa yritettiin Tshekkoslovakiassa vuonna 1968 kehittää sosialismia inhimillisempään suuntaan. Liikehdintä kuitenkin kukistettiin työläisten paratiisin toverillisten pansaarivaunujen ja vapauttajasotilaiden avulla, koska Prahassa ei ymmärretty, että vain leniniläinen tulkinta oli marxilaisuuden ainoa oikea tulkinta.

Lopulta työläisten paratiisikin kaatui, koska uuden ajan puoluesihteeri Mihail Gorbatshov ei ymmärtänyt, että diktatuuri pysyy pystyssä vain väkivallan avulla ja että juuri siitä syystä leninismi on marxilaisuuden ainoa oikea tulkinta. Tässä yhteydessä myös Tshekkoslovakia pääsi heittämään sosialismin ikeen harteiltaan.

Itsenäistytymisen jälkeen slovakit kuitenkin kokivat jäävänsä tshekkien varjoon ja ryhtyivät ajamaan itsenäistymistä. Se onnistui ilman dramatiikkaa rauhanomaisesti ns. samettivallankumouksessa, jonka jälkeen maat ovat jatkaneet toisistaan erillään, mutta rauhanomaisissa suhteissa.

Tshekkoslovakian sivistynyttä hajoamista voi pitää yhtenä merkkipaaluna Euroopan valtiollisessa kehityksessä, sillä vaikka esimerkiksi Norjan itsenäistytyi Ruotsin vallan alta rauhanomaisesti vuonna 1905 oli uhkana ruotsalaisten sotilaallinen hyökkäys Norjan palauttamiseksi ruotuun. Ja sekin oli sentään historiallisesti täysin poikkeavan sivistynyt kansakuntien teiden eroamistapahtuma, kuten voi todeta vaikkapa myöhemmistä Jugoslavian hajoamisesta tai Suomen itsenäistymiseen liittyvistä tapahtumista.

* * *

Skotlanti ja Englanti muodostivat personaaliunionin kuningas Jaakko ensimmäisen noustua molempien maiden hallitsijaksi vuonna 1603. Personaaliunioni vahvistettiin Unionisopimuksella vuonna 1707.

Nyt skotlantilaiset ovat päättäneet ratkaista säilymisensä Lontoosta johdetun Yhdistyneiden kuningaskuntien osana kansanäänestyksellä. Tämän äänestyksen on hyväksynyt myös pääministeri David Cameron. Kaikki näyttää siis yhtä hienolta kuin Tshekkoslovakian samettivallankumouksessa.

Yhdistyneet kuningaskunnat kuuluu Euroopan Unioniin, joka on vapaaehtoisesti yhteen hakeutuneiden eurooppalaisten maiden muodostama taloudellinen ja poliittinen liitto. Sen keskeisenä toimintatapana mainitaan subsidiariteettiperiaate, eli että asiat pitäisi päättää mahdollisimman lähellä ihmisiä.

Siten unioinin ei tulisi puuttua asioihin, jotka voidaan ratkaista paikallistasolla. Niinpä sille kuvittelisi olevan yhdentekevää miten Englannin ja Skotlannin jäsenmaat järjestävät oman hallintonsa.

Tätä ei liene sisäistänyt ainakaan EU-komission puheenjohtaja Jose Barroso, joka kansanäänestyksen lähestyessä on ottanut asiakseen ryhtyä uhkailemaan skotlantilaisia Unionin ulkopuolelle sulkemisella.

Tämä on merkillistä, vaikka on toki myönnettävä Barroson olevan oikeassa siinä, että Katalonian itsenäistymistä vastustavat Espanjalaiset saattaisivat heittäytyä hankaliksi. Tähän viittaa ainakin se, etteivät espanjalaiset aio hyväksyä kansanäänestyksen järjestämistä Katalonian itsenäisyydestä. Taustalla lienee pelko ainakin siitä, että seuraavaksi kansanäänestystä olisivat mitä todennäköisimmin hakemassa myös baskit.

Mutta ei Euroopan unionilla pitäisi olla mitään sanottavaa myöskään Espanjan ja Katalonian tai Baskimaan välisiin suhteisiin. Ratkaiskoon he keskinäiset välinsä demokraattisesti, ja eläköön sen jälkeen rauhanomaisessa yhteiselossa kuten tshekit ja slovakit keskenään. Kaikki muuhan olisi perin sivistymätöntä, vai mitä?

* * *

Summa summarum. Työläisten paratiisi tunnettiin myös kansojen vankilana; tosin nimitystä käytettiin jo äiti-Venäjästä. Nimitys kuvasi pienten kansojen asemaa virallisesti tasa-arvoisessa, mutta venäläisten hallitsemassa liittovaltiossa. Etenkin pienten kansojen asema oli tukala, kuten voidaan todeta vaikka monien suomensukuisten kielten katoamisesta.

Neuvostoliiton onneksi kadonneen todellisuuden, Barroson kommentin ja Espanjan kansanäänestyskielteisyyden sekä Skotlannin ja Katalonian viimeaikojen demokraattisten pyrkimysten perusteella onkin kysyttävä, että eihän Euroopan unioni vain pyri Uuden Ajan Uljaaksi Kansojen Vankilaksi?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Oma klaani mansikka, muu klaani mustikka
Mitäs minä sanoin?
Suomi-Ruotsi ihmisoikeusmaaottelu amerikkalaisin silmin nähtynä

Alahärmän junaseisake eli PowerParkin pysäkki

Alahärmän yrittäjät haluavat PowerPark-huvipuiston vierestä kulkevalle rautatielle uuden pysäkin. He perustelevat toivettaan kävijämäärillä, ympäristösyillä ja ajokortittomien ihmisten liikkumisen helpottamisella.

PowerPark on suuri vapaa-ajankeskus, jonka perusti teollisuusneuvos Jorma Lillbacka nimeään kantavan konepajan myynnistä samillaan rahoilla. Ensimmäinen huvituslaite avattiin yleisölle vuonna 2002.

Mukaansa huvipuistobisnekseen Lillbacka on sittemmin houkutellut mm. entisen formulakuski Mika Salon pyörittämään karting-rataa. Kaikkiaan Lillbacka on sijoittanut huvipuistoon reilusti yli 100 miljoonaa euroa.

Kävijöitä huvipuistossa on vuosittain ollut noin 400 000 ja taloustutkimus rankkasi sen viime vuonna Suomen parhaaksi vapaa-ajankeskukseksi. Kyseessä on siis potentiallisesti erittäin merkittävä pysähdyspaikka ja kulkumahdollisuus junalla epäilemättä nostaisi vapaa-ajankeskuksen kävijämääriä entisestään.

Koska Suomen talous kaipaa kipeästi uusia piristysruiskeita, tulisi alahärmäläisten toiveita tarkastella tätä taustaa varten. Kotimainen turismihan on tervetullutta ja vähentää rahavirtoja Suomesta muualle, mikäli ihmiset jättävät sen seurauksena ulkomaanmatkat vähemmälle. 

Jos PowerPark vielä lisäksi houkuttelee ulkomaisia turisteja, saa se aikaan jopa muualta Suomeen kulkeutuvia rahavirtoja. Tällaiseen pyrkimykseen viittaa ainakin se, että kartingin MM-kilpailut järjestetään vuosittain Alahärmässä. Vaikka laji ei kerääkään suuria katsojamääriä, se kerää kilpailijat ja heidän tukijoukkonsa kansoittamaan paikkakunnan majoituspalvelut ja tekee samalla koko paikkakuntaa ja siinä sivussa myös Suomea tunnetuksi. 

VR:n pysäkkiä tämä joukko tuskin kuitenkaan kovín polttavasti tarvitsee, mutta mikäli se herättää vaikkapa venäläisten kiinnostusta eteläpohjalaiseen huvipuistoon, saattaa pysäkillä olla suurikin merkitys ulkomaisen turismin kehitykseen. 

Kaikkiaan Jorma Lillbackan PowerPark voidaan nähdä kylmän bisneksen ohella esimerkkinä suomalaisen yrittäjän isänmaallisuudesta. Samasta saimme makua myös Supercellin omistajien myytyä osakkeita ulkomaille ja ilmoittaessa kaupan ehtona, että pääkonttori pidetään Suomessa. 

Tällaisia rahamiehiä kaipaisin lisää koko Suomeen ja etenkin taloudellisissa vaikeuksissa oleville seuduille, joiden autioituminen on estettävissä ainoastaan luovalla yritystoiminnan lisäämisellä. Veronmaksajan tarjoama leipä kun lienee tulevaisuuden globaalin kilpailun rajaamissa marginaaleissa entistä tiukemmassa.

Tämän ajatusvirran lopuksi totean, että Suomen valtio sijoittaa vuosittain yli miljardi euroa kehitysmaihin vaikka tulokset eivät ole olleet kovin mairittelevia. Siten tuntuisi järkevältä, että eteläpohjalaista yrittäjyyttä tuettaisiin edes yhden rautatiepysäkin verran. Näin etenkin kun odotettavissa on rahan paluu takaisin valtion kassaan lisääntyneen taloudellisen toimeliaisuuden tuottamien verotulojen muodossa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Säästöjä vai ei?

Auttaisiko monikulttuurinen rikkaus Suomen nykyisessä taloustilanteessa?

Vipinää talviseen Helsinkiin

Oma klaani mansikka, muu klaani mustikka

Yle tiesi kertoa, että Somaliassa hallituksen käyttöön tarkoitettuja aseita on kulkeutunut Al-Shabaabille. Samoin niitä on kulkeutunut preidentti Mohamudin omalle klaanille.

YK oli sallinut aseiden viennin Somaliaan lähinnä siksi, että maan hallitus saisi sotilaallisen yliotteen ja kykenisi näin rauhoittamaan yli kaksikymmentä vuotta kaaoksessa olleen maan. Oletettavasti samalla toivottiin terrorismin vastaisen sodan edistyvän - onhan Al-Shabaab osa Al Qaidaa.

Tästä uutisesta voimme vetää kolme johtopäätöstä.

Ensimmäinen on se, että Somalian hallituksessa istuu väkeä, joita ei kiinnosta maanpäälliseksi helvetiksi vajonneen maansa jaloilleen nostaminen. Tärkeämpää näyttää olevan tukea omaa klaania sekä todennäköisesti myös tehdä rahaa myymällä valtion omaisuutta omaan laskuun ääri-islamisteille. Ellei jälkimmäisen motiivina sitten ole aseidenvälittäjän oma islamismi.

Toinen on se, ettei presidentti Mohamud ole täyttänyt häneen asetettuja toiveita eikä ansainnut sitä arvostusta, jonka hän valtaan noustuaan sai mm. tässä blogissa. Sen sijaan hän näyttää olevan joko kyvytön tai vain tavallinen afrikkalainen gepadihattuhallitsija - ja sellaisena kaiken arvostelun alapuolella.

Kolmantena johtopäätöksenä voidaan todeta, ettei Somaliaan ilmeisesti voida muodostaa sellaista hallitusta, joka perustuisi länsimaiden tapaan kaikkien väestönosien yhteistyöhön ja keskinäiseen arvostukseen. Sen sijaan Somalian voi rauhoittaa vain pakkovalta, jonka ylläpitäjänä toimii joko lopulta vahvimmaksi osoittautuva klaani tai vaihtoehtoisesti islamistinen hirmuvalta.

Eipä käy kateeksi ne mahdolliset somalit, jotka haluaisivat elää rauhassa ja toisiaan kunnioittaen. Tosin täytyy todeta, että tämän kirjoituksen motivaattorina tominut uutinen panee epäilemään onko sellaisia olemassakaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Auttaisiko monikulttuurinen rikkaus Suomen nykyisessä taloustilanteessa?
Hyvin kotoutuneita somaleita
Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto
Vuoden myönteisin kehityskulku löytyi Afrikasta!

Erinomaisen elinympäristön tarjoava yhteiskunta

Edustuksellista demokratiaa tarvitaan, koska kansaa ei voi vaivata päättämään kaikista mahdollisista pikkuasioista. Tämän allekirjoittanevat kaikki.

Sen sijaan edustuksellista demokratiaa ei tarvita siksi, etteivät ihmiset ymmärtäisi omaa parastaan. Tämän on osoittanut Sveitsi, joka on edustavan demokratian ja sitovien kansanäänestysten yhdistelmän avulla onnistunut luomaan yhden maailman vauraimmista ja parhaista yhteiskunnista.

Viimeksi Sveitsiläiset puolustivat kansanäänestyksen avulla maansa säilyttämistä sellaisena kuin he itse haluavat. Toisin sanoen he rajoittivat maahanmuuttoa. Tällainen rajoittaminen vastaisi myös Suomen kansalaisten tahtoa. Poliitikot ovat kuitenkin eri mieltä.

Edellisen kerran sveitsiläiset pääsivät uutisiin päättämällä äänestää palkkakatosta yritysjohtajilleen. Se ei saanut kansalaisten kannatusta, vaikka monet varmaankin olettivat kateuden ajavan kansan heikentämään suurituloisimpien palkkoja. Kansa ei siis ollutkaan populistista siinä mielessä kuin sen usein ajatellaan olevan.

Tämän kirjoituksen tarkoituksena on saattaa kansan tietoon, että myös Suomen eduskunnassa on ehdotettu sitovan kansanäänestyksen ottamista käyttöön. Näin Suomessakin kansa saisi veto-oikeuden sellaisiin politiikan virheisiin, joista on kansakunnan kehityksen kannalta eniten haittaa.

Vaikka nyt eduskunnassa tehty aloite ei tule johtamaan lain muutoksiin, olisi hyvä jos lakialoitteesta käynnistyisi laaja kansalaiskeskustelu. Ehkäpä sen seurauksena myös me pääsisimme jonain päivänä nauttimaan suorasta päästösvallasta, jonka seurauksena näyttäisi Sveitsin esimerkin mukaisesti syntyvän ehkä jonkin verran konservatiivinen, mutta asukkailleen erinomaisen elinympäristön tarjoava yhteiskunta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mielenosoitukset mediassa
Pakolaispolitiikka ja politiikka
Suora demokratia - suorat kansanäänestykset

Säästöjä vai ei?

Kirjoitin eilen Suomen vaihtoehdoista selvitä velka- ja kestävyysvajeongelmistaan. Listaan tähän vielä varmuuden vuoksi sellaisia "säästötoimia", joista ei ole mitään hyötyä.

Ensimmäinen väärinkäsitys nykyhallituksella on ollut se, että siirtämällä valtion tehtäviä kunnille saataisiin aikaiseksi joitain säästöjä. Jos nämä tehtävät hoidetaan, maksaa se saman, on toiminnon järjestäjä sitten kunta tai valtio.

Samasta syystä säästämistä ei ole myöskään kuntien valtionosuuksien leikkaaminen. Koska samat ihmiset toimivat sekä kuntien että valtion veronmaksajina ovat maksumiehinä samat tahot. Siten on suorastaan järkyttävää, että hallituksen tähän mennessä tekemistä "säästöistä" noin puolet on ollut tällaista rahan siirtämisetä yhdeltä julkiselta toimijalta toiselle, kuten asiantuntijat ovat huomauttaneet.

Julkisen sektorin säästöjä ei lähtökohtaisesti tuota myöskään eri tehtävien yksityistäminen, mutta julkisen sektorin säilyttäminen maksumiehenä. Tällaisessa tilanteessa veronmaksaja maksaa yrittäjälle sekä palvelun että yrityksen voiton - säästöä syntyy ainoastaan mikäli yritys tuottaa palvelun niin paljon tehokkaammin, että voiton sisältävä laskutettava lopppusumma jää pienemmäksi kuin julkisen sektorin järjestäessä palvelun.

Jos yksityiselle sektorille ulkoistetun toiminnan tehokkuus saavutetaan palvelutasosta tinkien, on toki julkisella palveluntarjoajalla mahdollisuus samaan. Tämä on nähtävä aidoksi säästämiseksi, mutta samalla kansalaisten on hyväksyttävä palvelutason laskeminen.

Edelleenkin on turha kuvitella, että todellisia säästöjä syntyisi tutkimuksesta ja koulutuksesta tinkimällä. Toki näin toimien rahaa säästyy lyhyellä aikavälillä, mutta ajan myötä yhteiskunnan koko suorituskyky kärsii ja kansantalouden kehitys suuntautuu korkean elintason yhteiskunnasta sijasta kohti kolmannen maailman ratkaisuja. Tätä tuskin kukaan haluaa.

Entä puolustusvoimat? Niihinhän päätettiin juuri suuren yksimielisyyden vaallitessa sijoittaa lisävaroja, vaikka on selvää etteivät panssarivaunut tuota hyvinvointia. Tämä säästökohde olisikin erinomainen, mikäli voisimme olla varmoja siitä, ettei kukaan käyttäisi hyväkseen vähitellen kehittyvää sotilaallista tyhjiötä.

Viimeksi puolustusvoimien kuluihin liittyvää uhkapeliä pelasi 1930-luvun lopulla kasvitieteilijä Cajanderin hallitus ja seuraukset tunnetaan. En usko, että tätä säästökeinoa kannattaa kokeilla uudelleen.

Entä voisiko humanitaaristen maahanmuuttajien kotouttamisesta säästää. Vastaus on kyllä, mutta vasta kun ensin päätämme vähentää maahan päästettävien turvapaikanhakijoiden määrää ja muokkaamme kotouttamistoimet nykyistä tehokkaammiksi.

Säästöä syntyy, mikäli kotoutamme onnistuneesti kaikki ne, jotka olemme tänne halunneet ottaa. Siten on tärkeää, että Suomen kielen, suomalaisten tapojen ja Suomen kulttuurin opetuksesta ei voida tinkiä. Ei myöskään rikollisten pikaisesta poistamisesta Suomen rajojen ulkopuolelle.

Oikeusavusta, maahanmuuttajille suunnatuista erityispalveluista  ja harkinnanvaraisesta tuesta sen sijaan pitäisi luopua välittömästi; mutta niiden sijaan tulisi järjestää pakollisia työllistämistöitä vaatimatonta asuntoa, ruokaa ja pientä korvausta vastaan.

Niihin osallistumisesta voisi vapautua heti, kun henkilö on saavuttanut aseman yleisillä työmarkkinoilla. Perusteluksi edelliselle riittänee se, että työnteon tärkeys kotoutumisen taustalla on viime aikoina havaittu aivan keskeiseksi.

Maahanmuuton kustannuksista ei ole Suomessa esitetty kunnollisia laskelmia, mutta esimerkiksi Norjassa kulujen on laskettu olevan noin 10 miljardia kruunua vuodessa. Mikäli humanitaariset maahanmuuttajat saataisiin siis edellä kuvatuilla keinoilla keskimäärin yhteiskunnan kannalta hyödyllisiksi kansalaisiksi, saavutettaisiin pitkällä aikavälillä erittäin merkittäviä säästöjä myös Suomessa.

Lyhyellä tähtäimellä tämä vaatisi kuitenkin pikemminkin kotouttamiskustannusten kasvattamista kuin supistamista (työllistämistyöllistäminen on kallista, siksi siitä luovuttiin kantasuomalaisten kohdalla jo 1960-luvulla).

Edelle kirjoittamani lista ei varmasti ole läheskään täydellinen, mutta sisältää monia sellaisia toimenpiteitä, joita on joko käytetty tai ehdotettu käytettäväksi. Niiden sijaan kannattaisi keskittyä järkevämpiin säästökohteisiin tai valtion tulojen lisäämiseen.

Itse pyrkisin pääministerinä ratkaisemaan nykyistä kriisiä parantamalla vientiteollisuuden toimintaedellytyksiä, lisämällä yrittäjyyden houkuttelevuutta sekä poistamalla turhia hallinnollisia sääntöjä ja palveluita.

Tehokkaita keinoja olisivat esimerkiksi palkkatason laskeminen tai jäädyttäminen yhteisymmärryksessä ay-liikkeen ja yrityselämän kanssa, nykyisen kilpailulain muuttaminen sellaiseksi, ettei se tappaisi pienyrityksiä sekä nykyisen peruspäivärahan ja harkinnanvaraisen tuen vaihtaminen kansalaispalkaksi pienentämällä samalla minimipalkkaa (ja muitakin palkkoja) maksimissaan kansalaispalkan verran.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kataisen kutsu oppositiolle - keinot on, mutta onko rohkeutta, ymmärrystä ja viisautta?
Kansalaispalkka
Maahanmuuttajat tuovat valtiolle puhdasta rahaa?

Kataisen kutsu oppositiolle - keinot on, mutta onko rohkeutta, ymmärrystä ja viisautta?

Suomessa on viime aikoina keskusteltu kovasti käsistä riistäytyneen velkaantumisen pysäyttämisestä. Viimeksi Jyrki Katainen kutsui oppositiojohtajat keskusteluun tavoitteenaan sitouttaa kaikki merkittävät puolueet tarvittaviin säästöihin. 

Taustalla on valtiosihteeri Hetemäen äskeinen ulostulo, jonka mukaan hallituksen esittämä kolmen miljardin säästöt johtaisivat suureen riskiin talouden pysähtymisestä, ellei niitä jaettaisi yli ensi eduskuntavaalien. Siten myös seuraavan hallituksen tulisi jatkaa nykyhallituksen viitoittamalla linjalla.

Sekä Timo Soini että keskustalaiset ovat suhtautuneet Kataisen ulostuloon varsin varovaisesti. Kumpikaan tuskin haluaa riskeerata häämöttävää vaalivoittoaan tekemällä mitään sellaista, josta kansa rankaisee. Toisaalta Suomessa lienee suuri ymmärrys nykyisen tilanteen kestämättömyydestä, joten kieltäytyminenkään ei oikein tule kyseeseen.

* * *

Itse näen tilanteen useimpien muiden suomalaisten tavoin vaikeaksi. Julkisen talouden tasapainottaminen voi tapahtua joko tuloja lisäämällä tai menoja karsimalla. Molemmilla keinoilla on kuitenkin ongelmansa.

Ennen maailmassa Suomen talouteen liittyvät ongelmat laukaistiin poikkeuksetta markan devalvaatiolla, eli valuutan ulkoisen arvon laskemisella. Silloin kaikkien ostovoima pieneni, mutta samoin tekivät yritysten palkkakustanukset. Tämän seurauksena vientiteollisuuden kilpailukyky palasi yhdessä yössä, jolloin talouden rattaat lähtivät liikkeelle teollisuuden alkaessa jauhaa rahaa.

Tänä päivänä devalvaatio ei ole kansallisessa keinovalikoimassa, koska olemme siirtyneet eurooppalaiseen yhteisvaluuttaan euroon. Siitä huolimatta devalvaatio lienee ollut myös kristillisdemokraattien Sauli Ahvenjärven mielessä, kun hän ehdotti viiden prosentin yleistä palkanalennusta. 

Tällä toimenpiteellä saavutettaisiin kutakuinkin sama kuin devalvaatiolla. Ahvenjärven ehdotusta on kritisoitu esimerkiksi täällä, mutta kritiikkiä voi pitää kovin köykäisenä sillä historia on osoittanut develvaation toimivuuden Suomen talouden kilpailukyvyn palauttajana. 

Ongelmaksi palkanalennusten suhteen muodostuu taloudellisten faktojen sijasta ennen kaikkea demokraattinen päätöksentekoprosessi, sillä poliitikot pelkäävät äänestäjien reaktiota suoraan palkkoihin kohdistuvasta alennuksesta. 

Devalvaatio oli aikanaan psykologisesti helpompi, sillä se ei kohdistunut suoraan palkkoihin vaan yleisesti rahan arvoon. Lisäksi palkanalennus olisi suora varainsiirto palkansaajilta yrittäjille ja yrityksille, mikä ärsyttänee monia. Toki myös devalvaatiolla oli sama vaikutus, mutta epäsuoremmin.

Toinen vaihtoehto ratkoa valtiontalouden ongelmia olisi verotuksen kiristäminen. Sen avulla julkinen sektori saisi lisää tuloja, mutta samalla ihmisten innokkuus töiden tekemiseen ja tilaisuuden sattuessa veronkiertoon kasvaisi. Lisäksi tämän vaihtoehdon houkuttelevuutta vähentää se, että Suomen verotus on jo nyt pienimpiä palkkoja lukuun ottamatta kansainvälisesti tiukkaa. 

Verotusta kiristämällä palkannauttijoiden ostovoima laskisi, mutta sitä kompensoisi sosiaaliturvan nauttijoiden ostovoiman kasvaminen. Yrittäjyyden suhteellinen houkuttelevuus nousisi, mikäli yritys- ja arvonlisäverotus pidettäisiin korotusten yhteydessä ennallaan. Develvaation kaltaista jättivaikutusta yrittäjyyteen saati vientisektoriin näillä toimilla tuskin kuitenkaan olisi.

Kolmas mahdollisuus julkisen talouden tasapainottamiseen olisi julkisten menojen leikkaaminen. Tämä on ongelmallista, sillä jokaisella verovaroin luodulla toiminnalla on hyötyjänsä ja siis myös äänekkäät kannattajansa. Siten verovaroin maksettavien etujen karsiminen on demokratiassa ongelmallista, sillä äänekkäimmät luovat yleistä ilmapiiriä ja sen seurauksena vaikuttavat poliitikkojen pelkoihin vaalien osalta.

Menojen karsimisen osalta palautan lukijani mieleen mitä olen aiemmin todennut julkisen sektorin tehtävistä. Tärkeitä niistä on neljä: 1) väkivaltamonompolin ylläpitäminen, 2) tutkimuksen ja koulutuksen edistäminen, 3) (perus)terveydenhuollosta huolehtiminen ja 4) sellaisesta turvaverkosta huolehtiminen, joka antaa riittävän turvan mutta ei passivoi työntekoa. Lisäksi julkisista varoista kannattaa ylläpitää eräitä muita vähemmän tärkeitä toimintoja, joista voidaan osoittaa taloudellista hyötyä. 

Nykyisessä vaikeassa taloustilanteessa voitaisiin näin haluttaessa siis hakea uutta tasapainoa lopettamalla vaikka kaikki muut julkiset palvelut ja kuluerät kuin edellä mainitut. Ellei se riitä, voitaisiin lisäksi käydä läpi myös kaikki edellä kuvatut tärkeät tehtävät siltä varalta, että jollain niistä olisi löysää. 

Ihmekeinoja ei siis ole. Ei myöskään keinoja, joista kaikki olisivat yksimielisiä. Mutta edelle kirjoittamistani aineksista nyt joka tapauksessa olisi rakennettava se yhdistelmä, jolla Suomen talous saadaan tasapainoon. Muuten riskinä on, että Suomessa joudutaan vielä nykyistäkin vaikeampaan tilanteeseen.

Toivotan siis hallitukselle ja oppositiolle viisautta niiden käydessä yhdessä hakemaan ratkaisuja koko kansakunnan tulevaisuuden kannalta ensiarvoisen tärkeässä palaverissaan. Keinoja on riittävästi, joten nyt tarvitaan vain poliittista tahtoa, rohkeutta ja ymmärrystä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Auttaisiko monikulttuurinen rikkaus Suomen nykyisessä taloustilanteessa?
Ammattisotilas, kestävyysvaje ja tulevaisuuden haasteet
Suomeen 6,54 miljardin euron investoinnit - Katainen katsoo Etelä-Eurooppaan

Auttaisiko monikulttuurinen rikkaus Suomen nykyisessä taloustilanteessa?

Keski-Afrikassa on meneillään etninen puhdistus. Näin ainakin Ylen uutiset kertovat Amnestyn väittävän.

Keski-Afrikan viime vaiheiden lyhyen kertauksen mukaan "maan itä- ja pohjoisosissa kootut Séléka-kapinalliset tekivät vallankaappauksen viime vuonna. Pääosin islaminuskoiset Séléka-kapinalliset tekivät iskuja kristittyjä vastaan ja kristittyjen aseelliset anti-balaka-ryhmät ovat vastanneet kostotoimilla. Enemmistö Keski-Afrikan tasavallan 4,6 miljoonasta asukkaasta on kristittyjä".

Samankaltaista liikehdintää on viime aikoina - tai oikeastaan aina - esiiintynyt myös muualla. Esimerkiksi Nigeriassa ovat lähinnä muslimit teurastaneet kristittyjä ja Syyriassa diktaattorin syrjäyttämisyrityksestä alkanut sota on muuttunut yhä selvemmin eri islamilaisten uskonsuuntausten väliseksi tappamiskilpailuksi. 

Euroopassa toistaiseksi viimeiset uskonsodat on käyty Jugoslavian hajoamissodan nimellä sekä Pohjois-Irlannissa. Ensin mainitussa kyse oli kolmiodraamasta ortodoksit, katoliset ja muslimit ja jälkimmäisessä mittaa ottivat eri suuntien kritityt, vaikka Wikipedia ei jostain syystä nostakaan uskontoa esiin. Tosiasiassa unionistit olivat kuitenkin anglikaaneja ja nationalistit katolisia, kuten vihanpidon jälkihöyryt edelleenkin osoittavat.

Ainakin Lähi-Idästä peräisin olevat uskonnot tuntuvat siis keskenään huonosti yhteensopivilta. Ne näyttävät sopivan huonosti yhteen myös muiden uskontojen kanssa, kuten vaikkapa Intian hindujen ja muslimien keskinäinen vihanpito tai Myanmarin ääribuddhalaisten pientä muslimivähemmistöä vastaan osoitettamat toimet osoittavat.

* * *

Suomen talous on ahdingossa, eikä hallitukselta näytä löytyvän yksituumaisuutta ongelmien ratkaisemiseksi. Tarvittaisiin siis uudenlaisia ratkaisumalleja ja luovuutta, joita voisi parhaiten syntyä yhdistelemällä erilaisten ihmisten ajatusmaailmaa. 

Tässä tilanteessa onkin kysyttävä, että onko suomalaisen yhteiskunnan uskonnollisen vaihtelun niukkuus ongelma tulevaisuuden haasteiden edessä? Tällainen yhteiskuntahan on tunnetusti tylsä, eikä kaduilla esiinny juuri lainkaan voimaannuttavaa värinää.

Jos vastaus edelliseen kysymykseen on myöntävä, tulisiko Suomeen sittenkin pyrkiä runsaan humanitaarisen maahanmuuton kautta rakentamaan nopeasti uskonnollisesti monikultturinen yhteiskunta, jossa esimerkiksi islamia tunnustavien määrää kasvatettaisiin mahdollisimman tehokkaasti? 

Näin suomalaisten uskonnollista ummehtuneisuutta voitaisiin vähentää ja eri tavoin ajattelevat ihmiset voisivat tulevaisuudessa elää naapureina kuin leijonat ja lampaat paratiisissa tuottaen toisilleen alati lisääntyvää hengellistä rikkautta sekä uusia kokemuksia? Samalla myös maamme talouselämän rattaat saattaisivat ottaa aimo harppauksen kohti tuntematonta tulevaisuutta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hyvin kotoutuneita somaleita
Nelson Mandelan omaisuus jaettiin - mutta mitä me opimme siitä?
Homoseksuaalien urheilijoiden turvallisuus on taattava myös tulevaisuudessa

Sprintti, Sotshi 2014

Tänään hiihdettiin sprinttikilpailut Sotshissa. Värikkäiden vaiheiden jälkeen voittajiksi selvisivät norjalaiset Maiken Caspersen Falla ja Ola Vigen Hattestad.

Suomalaiset sen sijaan jäivät kauas kärjestä, vaikka itse odotin ainakin Martti Jylhän menestyvän. Mielestäni sekä naiset, että miehet jäivät alamäessä, mikä viittaa siihen, että suomalaisten välinehuolto epäonnistui jälleen, vaikka hiihtäjät eivät sellaisesta vihjanneetkaan.

* * *

Kerroin kahdessa aiemmassa viestissäni (ensimmäinen ja toinen), että hiihtäjien sijoittumisella puolivälieriin on huomattava merkitys sprinttihiihdon lopputulosten kannalta. Tämän päivän olympiasprintissä tuo käsitys sai vahvistusta: molemmat voittajat tulivat ensimmäisestä puolivälierästä.

Muutenkin sijoitukset ovat mielenkiintoiset: katsotaan niitä taulukon muodossa. 

Ensin miehet

sijoitus	numero	puolivälierä	välierä
1	1	1	1
2	6	3	1
3	5	3	2
4	4	2	1
5	2	5	2
6	15	3	1

Ja sitten naiset

sijoitus

numero

puolivälierä

välierä

1	1	1	1
2	6	3	2
3	4	2	1
4	7	2	1
5	5	3	1
6	9	4	2

Taulukoista nähdään, että kolmannesta puolivälierästä meni jälleen eniten hiihtäjiä finaaliin. Koska tämä toistui myös kahdessa aiemmin tarkastelemassani aiheistossa, ilmiölle lienee olemassa jokin syy.

Samoin nähdään, että neljännestä ja viidennestä puolivälierästä finaaleihin pääsi yhteensä vain kaksi hiihtäjää. Tämä sopii hyvin aiempien analyysieni kanssa, ja vahvistaa että näistä puolivälieristä on käytännössä mahdotonta saavuttaa menestystä.

Kolmanneksi tarkastelen vielä hiihtäjien menestystä välierittäin. Se osoittaa, että ensimmäisestä välierästä selvisi finaaleihin kahdeksan hiihtäjää, kun toisesta välierästä vain kaksi. 

Lisäksi ensimmäisestä välierästä finaaliin päässeet hiihtäjät menestyivät toisen välierän kautta tulleita paremmin - sijoitusten keskiarvot finaaleissa olivat 3,25 ja 4,00.

* * *

Vaikka miesten finaalissa kolmen miehen kolarilla olikin iso merkitys lopputulokselle, olivat ensimmäisen välierän kautta finaaliin selvinneet Hattestad ja Peterson kolarin tapahtuessa jo karkaamassa muilta ja toisesta välierästä tullut Jönsson pudonnut. Jälkimmäinen kuitenkin nousi kolarin ansiosta kolmanneksi. 

Siten myös tämän tarkastelun perusteella hiihtäjien sijoittumisella puolivälieriin ja välieriin on lähes ratkaiseva merkitys sprinttihiihdossa.

Kuten jo aiemmin ole todennut, löytyy selitys puolivälierien merkitykselle hiihtojen väliin jäävästä lepoajasta. Lepoaikojen erot korostuvat vielä arvokisoissa, joiden sprinttiradat on pyritty tekemään tavallistakin raskaammiksi. Tämän perusteella toistan ehdotukseni sprinttihiihtosääntöjen muuttamiseksi.

Ensinnäkin ehdotan että sprinttihiihdossa ja etenkin arvokisoissa siirryttäisiin nykyistä oleellisesti lyhyemmille matkoille.

Toiseksi ehdotan että erävaiheen aikatauluja väljennettäisiin merkittävästi, jolloin puolivälierien ja välierien hiihtojärjestyksen suhteellinen vaikutus palautumisaikoihin vähenisi. Jopa kilpailun jakamista kahdelle päivälle kannattaisi harkita arvokisoissa.

Kolmanneksi ehdotan, että hiihtäjät saisivat karsinnan mukaisessa järjestyksessä valita puolivälieränsä. Tämä valintaprosessi toisi lisää taktisia kuvioita kilpailuihin ja voitaisiin tuotteistaa uutena mielenkiintoisena lisäjännittämisen kohteena katsojille.

Näiden ehdotusteni kautta sprinttihiihdon tulokset vastaisivat nykyistä paremmin hiihtäjien todellista paremmuutta. Jätän ehdotukseni hiihtokilpailuja järjestävien käytettäväksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Naisten takaa-ajo, joka miehen suosikkilaji

Sprinttihiihtohypoteesin "tieteellinen falsifiointiyritys"

Sotshin sprintin voittajaksi - ohje suomalaisille sprinttereille

Naisten takaa-ajo, joka miehen suosikkilaji

Tänään on Sotshin olympialaisissa vuorossa ensimmäinen hiihtomatka. Siis naisten takaa-ajo, skiathlon tai suksenvaihtohässäkkä, miten vain. Matkana on kaksi kertaa 7,5 km, joista ensimmäinen perinteisellä ja toinen vapaalla hiihtotavalla.

Tämä on sekä urheilijoiden, että (ainakin hiihdosta kiinnostuneimpien) katsojien parissa vähiten onnistuneena pidetty kilpailumuoto. Mutta olympialaji se on siinä missä muutkin. Kilpailun kannalta keskeisiä seikkoja ovat huollon onnistuminen, suksien vaihdossa sähläämisen välttäminen, lihasten mukautuminen hiihtotavan vaihtumiseen ja hiihtäjän irtiottokyky vapaalla hiihtotavalla.

Tässä kirjoituksessa ajattelin tuoda esiin ajatuksiani sekä ennen kilpailua, kilpailujen aikana että vielä maaliintulon jälkeenkin. Sivu siis päivittyy päivän aikana useita kertoja. Jos formaatti tuntuu mukavalta, saatan tehdä tämän toistekin.

* * *

Ennakkotunnelmia voi pohtia kilpailun lähtölistan perusteella. Sen mukaan kilpailuun osallistuvat kaikki parhaat, eli mitalien voisi ajatella etukäteen olevan Marit Björgenin (kultaa), Therese Johaugin, Justyna Kowalczykin ja Charlotte Kallan (kahdelle näistä muut mitalit) keskinäisen kaupanteon kohteena.

Näin suomalaiset kilpailisivat lähinnä sijoista viisi eteenpäin. Mutta eihän urheilu näin yksinkertaista ole, vaan aina on sijaa venymiselle ja notkahdukselle. Tästä antoi esimerkin Kerttu Niskanen Tour de Skin aikana, jolloin hän voitti kympin perinteisellä helpon näköisesti itsensä Therese Johaugin.

Suomalaisten mitalimahdollisuuksia päivän kilpailussa nostavat myös Justyna Kowalczykin ongelmat. Ne ovat näkyneet koko kauden, viimeksi viime viikonloppuna. Jos puolattaren alavire jatkuu, jää suomalaisten edelle vain kolme ennakkoon "voittamatonta", jolloin heistä yhdenkin epäonnistuessa ripustettaisiin pronssi suomalaisnaisen kaulaan.

Tämä siis edellyttäen, ettei kukaan muista "kuolevaisista" ehdi väliin. Tässä suhteessa vaarallinen on etenkin nuori Heidi Weng, joka on noussut pikavauhdilla nuorten maailmanmestarista aivan maailman terävimmän kärjen taakse. Haastetta siis riittää.

Entä suomalaisten kohtalonkysymykset.

Takaa-ajo ei ole juuri kenenkään suosikkimatka, mutta meikäläisistä se sopii etenkin Anne Kyllöselle ja Krista Lähteenmäelle, jotka hallitsevat hyvin molemmat hiihtotavat. Tammikuun puolivälissä povasin jälkimmäiselle jopa mitalia tältä matkalta.

Molemmat edellä mainitut ovat kuitenkin tällä hetkellä arvoituksia, Krista ei vielä Vantaan SM-hiihdoissa näyttänyt toipuneen Tour de Skin rasituksista ja Kyllönen taas sairasteli viime viikonvaihteeseen asti.

Jos edes toinen näistä kahdesta naisesta on täydessä iskussa, suksi on kohdallaan ja hiihtäjän päivän vire on hyvä, joudumme jännittämään koko kilpailun alusta loppuun. Ja palkintona voi olla jopa mitali.

Muista suomalaisista maailmanmestari Aino-Kaisa Saarinen on ollut koko kauden ajan kilpailu kilpailulta vahvempi. Hänellä on kuitenkin sama ongelma kuin Virpi Kuitusella aikanaan: perinteinen kulkee selvästi paremmin kuin luisteluhiihto. Tosin ei se luistelukaan hyvänä päivänä kaukana maailman kärjestä ole. Mitalimahdollisuuksiin en kuitenkaan usko Aikun kohdalla tänään, vaikka vanhana kettuna hän on varmasti osannut ajoittaa kuntonsa täsmälleen oikein.

Myös Kerttu Niskasella on ollut samaa ongelmaa kuin Saarisella: perinteinen on jonkin verran vahvempaa kuin luistelu. Ero on kuitenkin selvästi pienempi kuin Aikulla ja hyvänä päivänä voidaan mennä kovaa. Niinpä myös Niskanen voi kaiken osuessa kohdalleen haastaa maailman kärkinaiset Kyllösen ja Lähteenmäen tavoin.

Realistinen mutta positiivinen veikkaus kilpailun suomalaistuloksista on seuraava: Lähteenmäki ja Kyllönen sijoilla 4-6, Niskanen sijoilla 6-8 ja Saarinen varmasti kymmenen joukossa, mutta en lähde arvailemaan millä kohdalla siinä listassa.

Odotan siis loistavaa joukkuepanosta, mutta mitali olisi iso yllätys.

* * *

Pirjo Muranen kommentoi latuja. Hänen mukaansa perinteisen latu on mutkainen, jolloin testataan tavallista enemmän hiihtäjien kykyä vaihtaa hiihtotekniikasta toiseen. Samalla pitkää liukua käyttävät kärsivät. Tämä suosii ainakin Therese Johaugia ja haittaa etenkin Anne Kyllöstä. Myöskään vahvat tasatyöntäjät eivät voi hyödyntää vahvuuttaan, mikä saattaa vähentää Marit Björgenin ylivoimaa.

Ratkaisuja saattaa tulla myös perinteisen ladun jyrkässä alamäessa, mikäli joku kaatuu. Tämä ei ole mahdotonta, sillä naiset ovat alamäissä selvästi miehiä huonompia. Naiset hiihtävät myös yleensä siksi kovaa kaikki yhteislähtökilpailut alusta loppuun, etteivät kaatuneet kykene enää ottamaan porukkaa kiinni. Eroa syntyy koska pysähtyneen vauhdin takia tappiota kilpasiskoille tulee paljon enemmän kuin tasamaalla kompuroidessa.

Luisteluosuudella Muranen raportoi pitkästä laskusta vapaan osuuden alkupuolella. Siinä kannattaa kiinnittää huomiota eroihin naisten laskutekniikassa. Samoin pitkissä loivissa laskuissa korostuu suksivalikoiman ja huollon tärkeys - yksi lasku saattaa tuottaa kymmenien metrien eroja, mikäli jollain on erityisen hyvä tai huono suksi; tai mikäli joku on erikoisen huono laskutekniikaltaan. Tai kevyt, kuten Johaug, joka jäänee tässä vaiheessa kärjestä enemmän tai vähemmän keveytensä takia.

En kuitenkaan usko, että kukaan lähtee vielä tuossa vaiheessa yrittämään karkuun. Sen sijaan kilpailun lopullisia ratkaisuja yritettäneen lopun pitkässä ylämäessä ja tarvittaessa tietenkin loppusuoralla. Ylämäkeen lataa ainakin Therese Johaug, joka ei loppusuoralla pärjää muille kärkihiihtäjille.

* * *

Kello 10.20 ennakkotunnelmissa Anne oli varovaisimman ja Krista luottavaisimman oloinen. Aikku taas oli kuin ulkopuolinen asiantuntija ja Kerttua ei näytetty. Jännitys tiivistyy...

* * *

Lähtöä ennen asiantuntijat Sarasvuo ja Muranen vannoivat suomalaisista Kristan ja Kertun nimiin. Annen mahdollisuuksia epäiltiin eikä Aikusta puhuttu mitään. Norjalaisjuhlaa odoteltiin; haastajana lähinnä Kalla.

Lähdössä ensimmäisenä lähtevät saivat viimeisenä lähteviin etumatkaa noin kahdeksan sekuntia. Kerttu Niskanen sai suomalaisista paraan lähdön ja on oman latunsa kärjessä. Lähdössä ei sinänsä mitään ongelmia ja latu on leveä.

Kaikkien sukset näyttävät toimivan niin pidon kuin luiston puolesta, eli huollon merkitys ei näytä muodostuvan niin ratkaisevaksi kuin pelättiin. 1,7 km kohdalla kaikki suomalaiset neljän sekunnin sisällä.

Justyna otti seitsemän minuutin kohdalla auraten hankalan alamäen. Kärjessä hiihtämällä hän pystyi pitämään huolen siitä, etteivät taitavammat laskijat pääse karkuun.

Vauhti on hurja. Seitsemän hiihtäjää on irti, ainoa suomalainen joukossa on Aikku. Kristalla, Annella ja Kristalla näyttää olevan ongelmia. Kärjessä Björgen, Kalla ja Wang.

3,75 km kohdalla Kerttu ja Anne ovat saaneet kärjen kiinni. Kristakin liittyi porukkaan hetken kuluttua.

5,4 km kohdalla kärjessä ovat Kalla, Björgen, Weng ja Saarinen. Krista ja Anne näyttävät olevan edelleen hankaluuksissa, mutta eivät pois pelistä. Saavat hienosti alamäissä porukan kiinni. Täytyy toivoa, että vapaa kulkee paremmin.

Alamäessä norjalaiset menivät tällä kertaa vauhdilla keulassa. Justynankin oli pakko alkaa tulla kunnolla, mutta aurasi hiukan silti. Eroja ei kuitenkaan syntynyt.

Perinteisen osuuden lähestyessä loppua Aikku näyttää hyvältä ja on viidentenä juuri nyt. Niskanen on seitsemäntenä hiukan porukasta jääneenä. Kärjessä Kalla, Björgen ja Weng.

Vaihdossa Justynalla ja Aikulla sohlausta. Kylllönen jäänee ulos kympin joukosta kun tullaan maaliin. Nyt jännitetään Aikun vapaata ja nouseeko Krista tapansa mukaan lopussa. Entä Kerttu?

Aikun vapaa näyttää toimivan, vetää 22 minuutin kohdalla koko porukkaa. Krista on kaukana, eikä taida Kerttukaan enää nousta mitalitaisteluun. Molemmat kuitenkin tulossa kymmenen joukkoon.

Aikku viidentenä Björgenin, Wengin, Kallan ja Johaugin perässä. Vaikuttaisi vetävän tässä vaiheessa henkeä. Taistelijahan tämä nainen on, eli ei varmasti anna senttiäkään periksi.

Aikun tekniikka on nousussa selvästi kulmikkaampaa kuin muilla kärkihiihtäjillä. Justyna otti muut melkein kiinni aika yllättäen. Tuskin kuitenkaan taistelee mitaleista.

27 minuutin kohdalla Aikulla näyttäisi olevan vaikeaa. Periksi ei kuitenkaan anneta. Joka tapauksessa hän on nyt nähdyn perusteella kympin perinteisellä mitalisuosikki.  Näin uskon.

Pitkään ylämäkeen kärjessä menee Johaug, kuten voi olettaakin. Aikulla ei ongelmia, vaikka kulmikasta menoa on edelleen.

Kerttu ja Krista ovat perässä, mutta iskuetäisyydellä mikäli edestä joku katkeaa. Kärkeen ei kuitenkaan asiaa, eikä tietenkään varaa omaan notkahdukseen.

Puoli tuntia hiihdetty. Aikku edelleen kärjen mukana, mutta alamäessä muutaman metrin perässä. Peesistä sitten kärkeen; olisiko taktista osaamista?

Maisemat ladun varrella ovat mahtavat ja Aikku kärjessä. Eli hyvin menee juuri nyt kun 32 minuuttia tulee täyteen. Kerttukin mennyt Justynan ohi kuudenneksi.

13,3 km Aikku edelleen kärjessä, mutta nyt Johaug ja muut hyökkäävät. Ehtivät ohi alamäkeen, mutta toistuuko edellisen alamäen näytelmä?

Ei toistunut, ja nyt mennään jyrkkään mäkeen. Aikulla vaikeaa, mutta sinnittelee.

Johaug ei saa eroa, eli lienee ulkona voittotaistelusta. Björgen ja Kalla ratkaissevat sen. Mutta miten Weng ja Aikku?

Nyt helpotti ja loppuratkaisut ovat käsillä. Olympiakukkula edessä. Kalla lähti, Björgen mukaan.

Johaug, Weng ja Saarinen jäivät. Kalla ja Björgen ratkaisevat voiton. Mäki jatkuu edelleen. Aikku jäänee viidenneksi.

Kalla ja Björgen stadionille, Björgen ratkaisee. Saarinen viisi metriä pronssista.

Aikku lopussa viides. Wengille pronssi, Johaug neljäs. Justyna kuudes selvästi Niskasen edellä, joka jäi minuutin kärjestä. Krista odotettua heikommin vasta 13. Kyllönen romahti kärjestä 2.45 kärjestä; sairastelu vaatii ilmeisesti veronsa.

* * *

Pika-analyysi nähdystä ja koetusta. Suomalaisten joukkuepanos oli vahva, vaikka Kyllönen ei ihan odotetusti hiihtänytkään. Myös Lähteenmäki oli odotettua heikompi. Seuraaviin arvokisoihin ei kummankaan taida kannattaa hiihtää alle Tour de Skitä.

Saarinen oli odotettua vahvempi ja, kuten edelle jo kirjoitin, tulee olemaan kympillä todella vahva. On siinä upea nainen! Mikä vahvuus ja varmuus arvokioissa. Ja kunnon ajoitus. Tämä kun ei todellakaan ollut hänen vahvin matkansa. 

Niskanen puolestaan oli odotetun vahva. Hyvä hiihto ja perinteisellä nuori nainen on varmasti vahvempi kuin tänään. Viestin kannalta vapaan osuus jää isoksi kysymysmerkiksi. Siihen kannattaa alkukaudesta huolimatta harkita Riitta-Liisa Roposta tai jos mahdollista Kaisa Mäkäräistä.

* * *

Blogista. Kirjoitusvirheitä en ala korjaamaan, vaan tämä olkoon kisaselostus sellaisena kuin se tuli kirjattua. Mutta kyllä tämä kirjoittaminen häiritsi kilpailun seuraamista aika lailla.

Tuskin siis toistan tätä. Mutta kokemuksena tämä oli kaikesta huolimatta kyllä varsin hauska! Toivottavasti myös lukijoideni mielestä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sprinttihiihtohypoteesin "tieteellinen falsifiointiyritys"
Hiihtäjät on valittu Sotshiin - vaan miten käy itse kisoissa
Kaikuja 1930-luvulta

Hyvin kotoutuneita somaleita

Yle uutisoi tänään USA:n Fort Morganista, että siellä on erittäin suuri ja hyvin kotoutunut somaliyhteisö. Näkemystä tukevat myös Fort Morganin rikostilastot, joiden mukaan paikka on selvästi turvallisempi kuin USA keskimäärin.

Yle listaa myös keinot, joilla somaliyhteisö on saatu kotoutettua. Tässä tärkeimmät kohdat suoraan Ylen uutisesta lainattuna.

"Aloimme tavata pakolaisyhteisön johtajia ja puhuimme heille laeista ja siitä, miten voisimme heitä auttaa.... Pidimme esimerkiksi liikennesääntötunteja jopa 35 ihmisen ryhmille".

"Kaupunki päätti, ettei somaleja varten luoda uusia rakenteita, joissa on etuliite "pakolais-sitä" tai "maahanmuuttaja-tätä", vaan asiat hoidettiin samalla tavoin kuin kantaväestölläkin."

"Pyrimme välttämään rinnakkaisrakenteita, koska niillä on negatiivinen vaikutus yhteisöön"

Myös Suomessa on paljon somalimaahanmuuttajia, mutta he kokevat runsaasti väkivaltaa ja uhkailua ja heidän nuorisoaan uhkaa syrjäytyminen. Sen sijaan Fort Morgan on onnistunut siinä, missä Suomessa on epäonnistuttu. Niinpä ehdotan, että otamme mallia amerikkalaisista. 

Tähdennettäköön siis somaleille ja muillekin tulijoille Suomen lakien noudattamista sekä odotetaan heidän käyttäytyvän kuin kantaväestönkin eikä järjestetä heille mitään erioikeuksia. Siis kotoutumistuet pois, asumisen erityisjärjestelyt pois, omat uimavuorot ja kaikki muut hyvää tarkoittavat maahanmuuttajaetuoikeudet pois jne...Ehkäpä näin toimien myös Suomen somalit kotoutuvat osaksi suomalaista yhteiskuntaa?

Paitsi että on tässä yksi ongelma...

Ylen uutisen mukaan somalit nimittäin saapuivat Fort Morganiin työskentelemään, koska siellä oli huutava pula lihanpakkaajista. He olivat siis työperäisiä, eivätkä humanitaarisia maahanmuuttajia kuten Suomessa. Toisin sanoen he saavat elantonsa vastineeksi tekemästään työstä.

Tuhannen taalan kotouttamiskysymys kuuluukin, että mahtaakohan vastikkeellisella ja vastikkeettomalla tulonmuodostuksella olla jotain tekemistä ihmisten sopeutumisen kanssa? 

Jos on, niin sitten meillä on ongelma. Suomessahan on huutavan työvoimapulan sijaan kasvava työttömyysongelma. Sen seurauksena somaleille on vaikea löytää töitä ilman kantaväestöstä poikkeavaa erityiskohtelua - jonka välttäminen on keskeinen osa Fort Morganin menestystarinaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Homoseksuaalien urheilijoiden turvallisuus on taattava myös tulevaisuudessa
Onko kermakaramelli rasistinen?
Pakolaispolitiikka ja politiikka