sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Tiedote - Announcement

Tämän aamun kirjoitukseni koski kaikkia suomalaisia kiinnostavaa aihetta eli veronmaksajien rahojen polttamista maamme kannalta hyödyttömiin tai jopa haitallisiin tarkoituksiin. Tällä päivän toisella merkinnälläni on puolestaan tiedotustarkoitus, eli ilmoitan tässä teille - arvoisat lukijani - aktivoituneeni jälleen englanninkielisen blogin kirjoittajana. 

Aiemmasta linjastani - lähinnä tämän blogin käännöstekstien julkaisemisesta - poiketen tulen jatkossa kirjoittamaan sinne tästä suomenkielisestä blogista riippumattomia englanninkielisiä merkintöjä, joiden arvelen kiinnostavan kansainvälistä ja Suomessa asuvaa muunkielistä lukijakuntaa. Ja miksei myös teitä suomenkielisiä lukijoitani, joista suurimman osan uskon tulevan hyvin toimeen myös englannin kielellä.

Nähtäväksi siis jää, saavuttaako englanninkielisille ihmisille tarkoitettu blogini sille tarkoittamani lukijakunnan vai jääkö se saavuttamatta. Kokemuksesta tiedän, ettei kohdeyleisön huomion saaminen blogille ole mikään itsestäänselvyys. 

Tosin tämän Professorin ajatusten lukijakunnan kehitys oli varsin sujuvaa, sillä kirjoitin ensimmäisen blogimerkintäni helmikuussa 2010, minkä jälkeen lukukertojen määrä yritti 1 000 lukukertaa/kk jo lokakuussa 2010. Sen jälkeenkin kehitys oli nopeaa, sillä 10 000 kuukausittaisen lukijan määrä ylittyi maaliskuussa 2011

Sen sijaan 20 000 lukukerran/kk määrä saavutettiin vasta joulukuussa 2014, minkä jälkeen lukukertojen määrä on kasvanut suhteellisen tasaisesti vuosi vuodelta. Hulppea 100 000 kuukausittaisen lukukerran määrä ylittyi ensimmäisen kerran viime vuoden heinäkuussa, mistä nöyrä kiitokseni teille kaikille, arvoisat lukijani.  

Sen sijaan käännöksiin perustuvan englanninkielisen blogini lukijamäärät eivät lähteneet nousuun oikeastaan lainkaan, sillä sieltä on tähän mennessä avattu blogimerkintöjä yhteensä vain noin 2 600 kertaa. Toisin sanoen se ei ole missään tapauksessa tavoittanut kohdeyleisöään. Enkä oikeastaan edes ihmettele asiaa, koska suomenkielisen tekstin kääntäminen - suomea äidinkielenään puhuvan ihmisen toimesta ja kiireessä - ei tuota tekstille hyvää englanninkielistä logiikkaa.

Siksi halusin yrittää vielä uudelleen, sillä pidän tärkeänä sitä, että suomalaisen yhteiskunnan tilasta viestitään monin tavoin myös maassamme asuville vieraskielisille sekä myös maamme rajojen ulkopuolella asuville ihmisille siten, ettei viesti ole kulkenut minkäänlaisen sensuurin kautta eikä sitä ole suodatettu monikulttuurisen, wokeltavan tai muunlaisen suodattimen kautta, vaan tosiasiat on esitetty tosiasioina ja niistä tehdyt johtopäätökset noudattavat logiikan lakeja. Siis samoilla periaatteilla, joita olen pyrkinyt noudattamaan myös näissä - tähän suomenkieliseen blogiin kirjaamissani - professorin ajatuksissa.  

Ensimmäisen tämän uuden linjan kirjoitukseni otsikkona on "Finland and NATO - problems to be solved".


5 kommenttia:

  1. Miksi blogin nimi on 'Thoughts of THE Professor' muttei 'Thoughts of A Professor'? Myös 'Contenplations of a Professor' voisi olla järkevähkö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyse ei ole kenestä tahansa professorista, vaan yhdestä tietystä. Siksi määräinen artikkeli.

      Poista
    2. Juu-u, mutta kun kyseessä on anonyymi akateemikko, niin käännöksen tavoiteellinen merkitys voisi olla suomeksi 'Erään professorin ajatuksia/pohdintoja'.

      Anyway, kunhan pohdiskelin. Ja toivottavasti tuo blogi tavoittaa kansainvälisiä laatukontentin lukijoita :)

      Poista
  2. Toivottavasti Professori saa lukijoita myös engelskaksi. Yksi niistä yllättävänkin monesta blogistista joille pitää nostaa hattua. Palkkaahan saavat nolla euroa vuodessa. Blogosfääri on mielekkäämpi myös kohtauspaikkana kuin face tai twitter - ainakaan kaikki eivät ole äänessä kaiken aikaa - tämä on tietysti seniorin mielipide. -jussi n

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!