sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Suomi-Ruotsi ihmisoikeusmaaottelu amerikkalaisin silmin nähtynä


Iltalehti kertoi amerikkalaisesta näkemyksestä Suomen ihmisoikeusasioihin. Alkuperäinen raportti löytyy täältä, joten halukkaat voivat tutustua siihen myös ilman välikäsiä.
Katseltuani sekä Iltalehden juttua että alkuperäistä raporttia jäin itse miettimään oliko raportti kovinkin negatiivinen, kuten varsinkin Iltalehden jutun sävystä voisi päätellä. Niinpä yritin suhteuttaa lukemaani katsomalla, miten amerikkalaiset näkevät rakkaan naapurimme Ruotsin viimevuotisen tilanteen. Ja hämmästyin.
En käännä koko raporttia tähän: halukkaat voinevat lukea sen alkutekstistä. Sen sijaan nostan esille muutamia mielenkiintoisia lukuja ja vertailen niitä Suomesta raportoituihin tietoihin.
* * *
Ensimmäiseksi kiinnitin huomioni ruotsalaisten poliisiviranomaisten tekemiin väärinkäytöksiin. Niitä oli raportoitu kansalliselle syyttäjätoimistolle viime vuoden aikana kokonaista 2870 tapausta. Vertailun vuoksi oli mukava huomata, ettei Suomessa ollut lainkaan vastaavia raportteja.
Seuraavaksi raportissa käsiteltiin vankeja. Ruotsalaisissa vankiloissa tehtiin seitsemän itsemurhaa viime vuoden kuluessa, kun taas Suomesta ei mainittu vankilassa tehtyjä itsemurhia lainkaan - sen sijaan meikäläisissä vankiloissa oli raportin mukaan melkoista tilanahtautta.
Ruotsalaisen poliisin ja vankilahenkilökunnan toiminta vaikuttaa siis melko ammattitaidottomalta verrattuna heidän suomalaisiin kollegoihinsa. Vankiloiden resursoinnin suhteen me sen sijaan häviämme länsinaapureillemme. 
* * *
Myös ruotsalainen turvapaikkapolitiikka sai kyytiä: maa oli pakottanut 531 irakilaista kotimaahansa. Karkotusten tuottamia ongelmia tosin hyviteltiin maksimissaan 40000 kruunun summalla per karkotettu perhe.
Suomen kohdalla puhuttiin Dublin-tapauksista ja kerrottiin lisäksi että olemme tukeneet ihmisten vapaaehtoista kotiinpaluuta raportissa erikseen määrittelemättömällä rahasummalla. Lisäksi suomalaisilla kerrotaan olevan 750 pakolaisen vuosittainen kiintiö, jollaisesta Ruotsi-raportissa ei ole mainintaa (tämän mukaan naapurimaan kiintiö on 1800, joten emme tässä suhteessa ole naapuria hövelimpiä, vaikka pelkän amerikkalaisraportin mukaan niin voisi luulla).
Molemmissa maissa eleli myös kansallisuutta vailla olevia ihmisiä. Ruotsissa heitä majaili viime vuonna 10344 kappaletta. He olivat peräisin lähinnä lähi-idän miehitetyiltä alueilta, Libanonista, Syyriasta ja Irakista sekä Somaliasta. Suomessa ilman kansallisuutta eläviä ihmisiä oli 3614, mutta heidän lähtömaitaan ei mainittu.
Ruotsin parlamentaarikkojen etnisestä taustasta ei ole virallista tietoa, koska maan kansalaisten etnisestä taustasta ei saa pitää minkäänlaisia tilastoja. Lehdistössä oli kuitenkin kerrottu, että viime vaaleissa (2010) maahanmuuttajaparlamentaarikkojen määrä oli lisääntynyt.
Suomen parlamentissa mainittiin istuvan 10 vähemmistöihin kuuluvaa henkilöä ja mainittiin erikseen kenialais-suomalainen Jani Toivola seksuaalisine taustoineen. Lisäksi todettiin Ahvenanmaan kiintiöpaikka ja ettei parlamentissa ole saamelaisia.
Ruotsin ja Suomen eri väestöryhmiin kohdistuvaa politiikkaa on raportin perusteella hankala vertailla. Ruotsissa näyttäisi olevan käytössä jonkin verran tiukempia otteita maahanmuuttajia kohtaan, mutta toisaalta Ruotsissa on etnisesti kantaväestöstä poikkeavia ihmisiäkin tunnetusti paljon enemmän kuin Suomessa. Siten he myös osallistuvat näkyvämmin maansa politiikkaan kuin Pohjanlahden tälle puolelle muuttaneet.
* * *
Ruotsissa oli nostettu syytteet korruptiosta 22 nimeltä mainitsematonta viranomaista vastaan. Erikseen mainittiin stadionin rakentamiseen liittynyt lahjontatapaus. Suomen kohdalla korruptiota oli 10 tapauksen verran, mukaan lukien Kanervan, Kaikkosen ja Vihriälän tekoset.
Näyttäisi siis siltä, että Ruotsi vie Suomen korruptiomaaottelussa ainakin lukumäärävertailussa - siitä huolimatta että asia ei meilläkään ole mitenkään mallikkaassa kunnossa.
* * *
Rikostilastot sisälsivät erityisen mielenkiintoisia tietoja. Ruotsissa oli raportin mukaan tehty vuonna 2011 yhteensä 6509 raiskausta. Luvussa oli edelliseen vuoteen verrattuna noin 10% lisäys. Lisäksi mainittiin 28000 naisiin kohdistunutta pahoinpitelyä; pahoinpitelyiden seurauksista ei kuitenkaan puhuttu. Naisiin kohdistuvaan väkivaltaan on paneuduttu erilaisilla suojelu- ja identiteetinvaihto-ohjelmilla, joihin osallitui vuonna 2011 noin 12000 henkilöä, enimmäkseen naisia.
Suomesta raportoitiin samana aikana 1039 raiskausta. Suomesta ei mainittu pahoinpitelyiden määrää, mutta yhteensä 38 naista oli tapettu, heistä 27 perheväkivallan seurauksena.
Ruotsin muslimien keskuudessa esiintyi raportin mukaan myös kunniaväkivaltaa, jota on vuosina 2010-2011 torjuttu noin 45 miljoonan kruunun ohjelmalla. Sen tulosista ei kuitenkaan ole tietoa. Suomen kohdalla ei ole mainintaa kunniaväkivallasta, mutta Timo Räty ja Hilkka Ahde mainitaan.
Lasten hyväksikäyttötapauksia löytyi Ruotsista raportin mukaan 19100 kappaletta. Alle 18-vuotiaiden raiskauksia oli 2990, jossa oli kymmenisen prosentin kasvu edelliseen vuoteen. Avioitumisrajoitteita uskonnon, vanhempien tai kulttuurin takia arveltiin olevan 70000 ruotsalaisnuorella.
Suomen kohdalla ei ole kunnollisia tilastoja lapsiin kohdistuvasta väkivallasta, mutta poliisin tilastoista löytyi alkuvuodelta ainakin yksi lapsen kuolemaan johtanut tapaus. Lapsiin kohdistunutta seksuaalista hyväksikäyttöä sen sijaan oli 1590 tapauksen verran. Luvussa ei erotella raiskauksia muusta hyväksikäytöstä, mutta siinä oli lisäystä vajaa 10%. Avioitumisen rajoitteista ei Suomi-raportissa puhuta mitään.
Kaikkiaan amerikkalaisraportti kertoo karua kieltä siitä, miten huono asema lapsilla on nyky-Ruotsissa. Lisäksi näyttäisi myös siltä, että ainakin raiskausten määrällä mitaten kunnioitamme naisia merkittävästi enemmän kuin ruotsalaiset; muiden naisiin kohdistuneiden rikosten vertailuhan ei tämän raportin valossa ole mahdollista.
* * *
Ruotsissa asuu noin 20000 juutalaista, joihin kohdistui vuoden 2011 aikana kaikkiaan 194 anti-semitististä rikosta, jossa nousua oli noin 20% verrattuna edelliseen vuoteen. Antisemitismi näyttää keskittyvän Malmön seudulle. Kansallinen rikoksentorjuntaneuvosto arveli 20% nousun olevan normaalia fluktuaatiota ja akateemiset ekspertit arvelivat raportin mukaan etteivät antisemitistiset rikokset liity millään tavalla uskontoon vaan ovat seurausta lähi-idän jännitteistä, juutalaisten symboleihin kohdistuvasta nuorten xenofobiasta sekä Israelin hallituksen politikasta.
Pormestari Ilmar Reepalun lausunto juutalaisten ja ruotsidemokraattien yhteydestä tulee raportissa mainituksi. Suomen kohdalla antisemitismin kohdalla mainitaan minulle tuntematon argentiinalaisperäinen kirjoitus ja Helena Erosen kohua herättänyt blogi. On hieno huomata, ettei meillä ei ole samanlaista fluktuaatiota, xenofobisia nuoria eikä israelin politiikkaan reagointia kuin Ruotsissa.
Raportin mukaan Ruotsissa tapahtui 492 vähemmistöihin kohdistunutta rikosta. Ongelmiin on yritetty puuttua muun muassa 46 miljoonan kruunun määrärahalla, jolla on tarkoitus parantaa maan 50000 romanin asemaa neljän vuoden aikana. Lisäksi Ruotsista raportoitiin 850 homoseksuaaleihin kohdistunutta viharikosta ja 280 anti-islamilaista viharikosta.
Suomessa raportoitujen viharikosten kokonaismäärä oli 918, mutta meillä niiden syytä ei tilastoida selkeästi.  Dan Koivulaakso ja James Hirvisaari mainitaan näissä yhteyksissä. Oli hämmentävää huomata, että amerikkalaiset mainitsevat erikseen etnisten suomalaisten joutuvan ajoittain vähemmistöjen tekemien viharikosten kohteeksi - tästä en ole huomannut mainintaa suomalaisessa mediassa koskaan.
* * *
Kaikkiaan molemmat raportit luettuani tulin siihen tulokseen, että ihmisoikeusasiat ovat Suomessa merkittävästi paremmalla tolalla kuin Ruotsissa. Tämä näkemys ei liene satunnaisen kansalaisen ennakko-oletusten mukainen; onhan Ruotsia totuttu pitämään pohjoismaisen hyvinvointivaltion mallimaana. Tilanne on siis mitä mielenkiintoisin.
Suomen hallituksen kannattaisi kiireen vilkkaa arvioida onko amerikkalaisten raportti luotettava. Ja mikäli näin on, selvittää mitä virheitä Ruotsissa on tehty maan ihmisoikeustilanteen ajamiseksi selvästi entistä alusmaataan huonompaan jamaan. Näin meillä voitaisiin välttää naapurissa tehdyt virheet ja säilyttää suomalainen ihmisoikeustilanne hyvänä. Tätähän kaikki suomalaiset epäilemättä haluavat!
 
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Alkuvuoden 2013 ilmastotilastot: lämmintä ja seisahtunutta

Yleisradion välittämän uutisen mukaan NASA ilmoitti maaliskuun olleen maapallonlaajuisesti erittäin lämmin: se oli mittaushistorian yhdeksänneksi lämpimin.

Itse asiassa NASA julkaisi lukunsa jo noin viikko sitten, joten Yle välitti hiukan vanhan uutisen. Nyt julkaistu juttu oli mielestäni kuitenkin journalistisesti varsin mielenkiintoinen. Näin siksi, että otsikointi saa epäilemättä aikaan vaikutelman siitä, että ilmastonmuutos olisi jälleen ottanut askelen eteenpäin.

Näin ei kuitenkaan ole. Nasan lukujen mukaan mennyt maalikuu oli paitsi kaikkien aikojen tilastojen yhdeksänneksi lämpimin, niin samojen tilastojen mukaan viimeisen kymmenen vuoden ajalta neljänneksi tai viidenneksi kylmin. Siis kuudenneksi tai seitsemänneksi lämpimin.

Alkuvuosi ylipäänsä ei ole osoittanut lämpenevää trendiä, sillä helmikuu oli viimeisen kymmenen vuoden ajalta viidenneksi kylmin (tai kuudenneksi lämpimin, miten vain) ja tammikuu seitsemänneksi kylmin (eli neljänneksi lämpimin).

Selitys löytyy tietenkin siitä, että 1990-luvulla maapallon ilmasto nousi mittaushistorian lämpimimmäksi, joten viimeisen viidentoista vuoden ajalle ajoittuvat lähes kaikki mittaushistorian lämpimimmät kuukaudet. Ilmastonmuutoksen (paino sanalla muutos) suunta ei kuitenkaan siis tällä hetkellä ole viilenevä, vaan pikemminkin seisahtunut.

Tästä olen kirjoitellut aiemminkin, jolloin kysyin että "nähdäänkö vuoden 2013 alkukuukausina uusia anomaliaennätyksiä". Vastauksen siis saimme: ei nähty, vaan jo vuonna 1998 alkanut ilmastonmuutoksen seisahdus jatkuu edelleen. Näin siitä huolimatta, että vuonna 2009 maailman johtavat ilmastotutkijat vakuuttivat sen loppuvan viimeistään tänä vuonna, kuten olen aiemminkin huomauttanut.

Ylen journalistisesti mielenkiintoisesta uutisesta huolimatta jäämme siis edelleen odottelemaan ilmastonmuutoksen jatkumista lähiaikoina.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
11 300 vuotta ilmastohistoriaa
Ennakoiko lämmin syyskuu ilmastonmuutoksen paluuta?
Siirtyviä maalitolppia ja outoja ilmastomalleja
Australian ilmasto vaihtelee ennen näkemättömällä tavalla

lauantai 20. huhtikuuta 2013

11 300 vuotta ilmastohistoriaa

Olen tämän blogin  historiassa seuraillut vaihtelevasti ilmastonmuutoksen edistymistä sekä sen liepeillä käytyä mediakeskustelua. Niinpä ajattelin näin lauantai-aamun ratoksi selvitellä mitä paras saatavilla oleva tieteellinen tieto kertoo maapallon ilmastohistoriasta jääkauden jälkeen.

Kirjoitukseni innoittajana on jokin aika sitten ilmestynyt tutkimusraportti, jossa asiaa on selvitetty erilaisia proxytietoja hyväksi käyttäen viimeisen 11 300 vuoden aikana. Tutkimuksessa on yhdistetty tiedot yhteensä 73 eri proxylähteestä, joten kyseessä on vakava yritys saada selvyys siitä kuinka poikkeuksellista aikaa elämme parhaillaan.

Sinänsä on varmaa ettemme elä koko maapallon ilmastohistorian lämpimintä kautta (kuten joistain mediassa esiintyvistä kirjoituksista voisi päätellä), sillä jo edellisellä interglasiaalikaudella ilmasto oli merkittävästi nykyistä lämpimämpi. Ja dinosaurusten aikaan vielä selvästi sitäkin kuumempi.

Mutta nyt aiheena on siis viimeisen 11 300 vuoden ilmastohistoria, josta edellä siteeraamani tutkimus kertoo jääkauden jälkeisen ilmaston olleen selvästi nykyistä lämpimämpi. Noin 5000 vuotta sitten tapahtui kuitenkin muutos ja ilmasto alkoi viiletä prosessissa, joka päättyi pieneen jääkauteen.

Sen jälkeen ilmasto on jälleen lämmennyt kiihtyvällä nopeudella siten, että kun vuosina 1900-1909 maapallolla oli viileämpää kuin 95%:ssa jääkauden jälkeisestä ajasta, olivat vuodet 2000-2009 jo lämpimämpiä kuin 72%:ssa tai jopa 82%:ssa (riippuen laskutavasta) jääkauden jälkeisestä ajasta. Muutos on siis ollut huomattavan nopea.

Edelleen tutkijat kertovat, että kaikkien ilmastoskenarioiden mukaan maapallon keskilämpö tulee ylittämään lämpimimmätkin jääkauden jälkeiset ilmastojaksot viimeistään vuoteen 2100 mennessä. Näin siis siinäkin tapauksessa, että kasvihuonepäästöt saataisiin pikaisesti vähenemään. Luvassa on siis kuumia vuosia!

Jääkauden ilmastohistorian on tulkittu osoittavan, että ilmasto lämpenee nopeammin kuin koskaan. Näin saattaa todella olla, mutta toisaalta globaalien muutosnopeuksien määrittäminen proxydatasta ei aina ole helppoa.

Erityisesti ajatuksia herättää pisin tuntemani yhtenäinen todellisiin mittauksiin perustuva aikasarja Keski-Englannista, joka kertoo vielä nykyistäkin nopeammasta ilmastonmuutoksesta. Sellainen tapahtui nimittäin 1700-luvun alussa, jolloin vuosikymmenen keskilämpötila nousi 1690-luvulta 1730-luvulle kokonaista 1,4 astetta, palautakseen seuraavina vuosikymmeninä jonnekin näiden kahden vuosikymmenen puolivälin tienoille.

Nykyisen lämpöjakson muutosnopeus on Keski-Englannissa ollut selvästi vaatimattomampaa: vastaava neljän vuosikymmenen muutos 1970-luvulta 2000-luvulle on ollut "vain" 0,9 astetta (tai sadan vuoden muutos 1900-luvun ensimmäiseltä vuosikymmeneltä 2000-luvulle 1,1 astetta). Tässä yhteydessä on tietenkin huomattava, että kyse on paikallisesta muutoksesta - ei koko maapallon lämpöhistoriasta.

Lopuksi haluan verrata nyt julkaistua koko maapallon ilmastohistoriaa suomalaiseen puulustoihin perustuvaan yli 7000 vuoden mittaiseen ilmastohistoriaan. Vertailussa nähdään, että myös Suomessa oli 7000 vuotta sitten selvästi nykyistä lämpimämpää - minkä vahvistavat tunturiylänköjen lammista löytyneet vanhat puufossiilit.

Lapin puufossiileista voidaan havaita ilmaston viilenneen noin 6000 vuotta sitten ja lämpötilojen sen jälkeen vaihdelleen varsin paljon. Myös meillä pieni jääkausi näkyy erittäin kylmänä jaksona ennen viimeisten vuosisatojen lämpenemistä. Toisin sanoen näyttäisi siltä, että Suomen ilmasto on varsin uskollisesti seuraillut koko maailman ilmastokehitystä.

Sen sijaan Keski-Englannin nopea lämpötilamuutos 1700-luvun alussa ei juuri näy metsärajamännyn kasvussa. Vai näkyykö sittenkin - mutta parin vuosikymmenen viiveellä?

Puulustojen perusteella Lapin ilmasto on nimittäin lämmennyt merkittävästi 1720-luvulta 1760-luvulle. Myös Tornionjoen jäidenlähdössä näkyy historian poikkeuksellisin lämpenemisjakso 1740-luvulta 1750-luvulle. Nämä ajoituserot kertonevat proxydatan tarkkuusongelmista. On siis tosiaan harmi, ettei Suomesta ole käytettävistä tältä ajalta suoria lämpötilamittauksia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hiilidioksidi ja lämpötila seuraavat toisiaan
Hiilidioksidin vaikutus maapallon lämpötilaan on katoamassa
Ennakoiko lämmin syyskuu ilmastonmuutoksen paluuta?

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Miksi Katainen valehteli Himas-kohussa?

Haluaisin kiinnittää huomiota Himas-kohun viimeisimpään käänteeseen. Näin siksi, että se kertoo jotain oleellista poliitikkojen ja median suhteesta.

Meillehän on jo aiemmin selvinnyt, että filosofi Pekka Himanen sai poikkeuksellisen menettelyn kautta käyttöönsä 700 000 euroa hahmotellakseen tulevaisuutta. Poikkeuksellisuus tässä yhteydessä tarkoittaa pelkästään kilpailun kautta rahaa myöntävien organisaatioiden höveliyttä pääministeri Kataisen edessä. Ja asiaa ei näytä parantavan se, että kaiken käytettävissä olevan tiedon peusteella Himasen työstä on tulossa hmh... kevyt.

Kohkaus sai uuden käänteen, kun kohuun kyllästynyt Himanen nosti keskustelun uudelle tasolle 16.4. pitämässään tilaisuudessa. Hän nimittäin väitti, että koko medianäkyvyyden takana olisi lehdistön hyökkäys kokoomuslaista pääministeriä vastaan. En epäile hetkeäkään, ettei Himasen väitteessä ole ainakin vähän perää huomioiden vihreiden ja vasemmistolaisten yliedustuksen toimittajien ammattikunnassa.

Merkille pantavaa tässä tilanteessa on kuitenkin pääministeri Kataisen reaktio. Hän tyrmäsi selvin sanoin Himasen väitteen. Kysymys kuuluukin: miksi?

Lähestyn asiaa ajatusleikin kautta. Oletetaan, että Katainen olisi hyväksynyt Himasen väitteen. Olisiko lehdistön arvostelun seurauksena ollut journalistien tuki Kataisen tulevina pääministerivuosina vai pikemminkin kosto median puolueettomuuden kyseenalaistavalle poliitikolle? Jos jälkimmäinen, niin mitä siitä olisi seurannut muutenkin horjuvalle maan hallitukselle? Ja Kataisen asemalle vallankahvassa?

Vastaan itse: moni toimittaja olisi varmasti tahtoen tai tahtomattaan ryhtynyt nykyistä "kataiskriittisemmäksi", ja pääministerin asema olisi vaikeutunut. Näin lienee ajatellut pelimieheksi osoittautunut Katainenkin ja tuli nahkaansa pelastaessaan samalla hylänneeksi filosofiystävänsä. Näin raadollista on poliitikon ystävyys - yhtenä päivänä poikkeuksellisia tukitoimia, toisena yksin tuleen jättäminen.

Pääasia on kuitenkin se, että tämä pieni episodi osoittaa lehdistön tarvittaessa erittäin suuren vallan jopa valtakunnan huipulla oleviin poliitikkoihin. Kysymykseksi jääkin se, miksi tämä valta näkyy vain lehdistön omaan moraaliin liittyvässä asiassa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Veronkierto on vasemmiston mielestä hyväksyttävää
David Cameron ja pullon henki
Ben Zyskowicz ja Halla-ahon lakialoite













lauantai 13. huhtikuuta 2013

Erotetun opettajan tapaus

Päätin lopulta minäkin ottaa kantaa viime viikon puheenaiheeseen. Lähinnä kommentoin seuraavassa muutamia julkisuudessa esitettyjä puheenvuoroja.

Aloitetaan tästä: "suoraan sanottuna opettajat pelkäävät oppilaiden vanhempia ja rehtorit puolestaan pelkäävät aiheesta nousevia kohuja, huokaisee kemiläinen opettaja-kirjailija Raija Kokkola".  Toisin sanoen vanhemmat ja viranomaiset ovat ajaneet opettajien työnkuvan sellaiseksi, että ollakseen varma selviämisestä on parasta pyrkiä olemaan tekemättä yhtään mitään sellaista, josta joku saattaisi olla eri mieltä.

Jos ja kun näin on, kysyisin suomalaisesta kouluopetuksesta vastaavilta miten he kuvittelevat tämän vaikuttavan koululaisten opetuksen ja kasvatuksen sisältöön?

Seuraavaksi ministerin kannanotto: "Gustafssonin mielestä yksittäistapauksesta ei saa tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Hänestä Alppilan yläkoulun tapausta ei pidä tulkita niin, että työrauhaongelmiin ei voisi koulussa puuttua...Ministeri ei halua ottaa suoraan kantaa kyseiseen tapaukseen." Koulutuksesta vastaava ministeri ei siis halua ottaa asiaan kantaa, vaan siirtää vastuun toisaalle.

Jos tämä on poliittisen vastuun ottamista, niin millä tavoin ministeri kuvittelee tämän edesauttavan kouluissa päivittäin käytännön ongelmia ratkovien opettajien puuttumista koulujen työrauhaongelmiin?

Ja kolmanneksi asiasta vastaavan virkamiehen kommentti: "oppilas ei missään vaiheessa aiheuttanut sellaista vaaratilannetta, että se olisi oikeuttanut voimakeinoja, sanoi erotuspäätöksen tehneen opetusviraston opetuspäällikkö Marjo Kyllönen." Oppilas ei ehkä aiheuttanut fyysistä vaaratilannetta, mutta sen sijaan kylläkin henkisen vaaratilanteen. Lähinnä itselleen ja muille oppilaille toimimalla tavalla, joka ei vastaa alkeellisimpiakaan käytöstapoja.

Kysyisin arvoisalta opetuspäälliköltä, miten hän arvelee arvottomalla tavalla käyttäytyvän lapsen henkiseen kehitykseen vaikuttavan käsityksen, että opettajalla ei ollut keinoa ratkaista tilannetta ja oppilas jäi tilanteen herraksi? Ja nousi monien vertaistensa joukossa sankariksi.

Nyt syntyneen tilanteen absurdiutta kuvaa se, että lähes ainoan järkevän kommentin tilanteesta on antanut peruskoulun yhdeksäsluokkalainen tyttö, joka totesi seuraavasti. "Näkisin että ensin pitää hoitaa tällaiset tilanteet muita keinoja käyttäen, kuten puhumalla, mutta jos joku oppilas aiheutta vakavaa häiriötä tai uhkaa, niin kyllä opettajilla pitää olla oikeus käyttää voimakeinoja akuutin tilanteen ratkaisemiseksi."

Minulle on syntynyt tässä tilanteessa sellainen käsitys, että juuri näin toimittiin opettaja Antti Korhosen irtisanomiseen johtaneessa tilanteessa. Siksi haluaisinkin kysyä sekä opetuksesta vastaavalta ministeriltä että asiasta vastaavilta virkamiehiltä seuraavaa: mihin toimenpiteisiin he aikovat ryhtyä, jotta poliittisten päättäjiemme arviointikyky saataisiin nousemaan edes peruskoulun yhdeksäsluokkalaisen tasolle?

Lopuksi totean itsekin lasten isänä, että kouluissa on tänä päivänä niin paljon käytöshäiriöitä, että ainakin omat lapseni ovat useaan otteeseen valittaneet rauhatonta oppimisympäristöä. Tämä sisäpiirin tieto taustanani tahtoisin vielä kerran kysyä poliittisilta päättäjiltämme seuraavan kysymyksen. Kumpi on teidän mielestänne suurempi oikeus: häriköivän lapsen oikeus täydelliseen koskemattomuuteen vai muiden koululaisten oikeus rauhalliseen oppimisympäristöön?

Ja tällä kysymykselläni en halua palauttaa tukkapöllyjä, karttakeppejä enkä muutakaan älyttömyyttä. Sen sijaan haluan opettajille selvästi määritellyn oikeuden poistaa ongelmallinen oppilas muita häiritsemästä. Sekä ammattiapua hänelle ja ehkä myös hänen perheelleen, jotta mahdollisimman harva nuori kadottaa mahdollisuutensa saavuttaa valmiudet selvitä nykyaikaisesta osaamista ja tietoa vaativassa yhteiskunnassa. Näissä asioissa säästäminen on yksinkertaisesti inhimillisesti ja taloudellisesti liian kallista.

JK Tiedoksi arvoisalle lukijalleni, että aiheesta on syntymässä kansalaisaloite. Sitä odotellessa voi käydä allekirjoittamassa vaikka addressin erotetun opettajan puolesta.

JJK Nostan vielä kansalaisaloitteen linkin tähän.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uskonnon, uskontotiedon vai logiikan opetusta?
Vielä Hyvinkään tragediasta
Lapsille parempi tulevaisuus!


perjantai 12. huhtikuuta 2013

Tutkimustuloksesta tuotteeksi

Helsingin sanomat otti kantaa suomalaiseen tiedontuotantoon ja sen kaupallistamiseen todeten, että vaikka meikäläiseen innovaatiojärjestelmään käytetään paljon rahaa, sille saadaan huonosti vastinetta markkinoille kelpaavina uusina tuotteina.

Lehden johtopäätös ei suinkaan ole toimittajien ajatuksenjuoksussa syntynyttä, vaan sen takana on EU:n raportti Suomen talouden tilasta. Eikä tämä ajatus ole mitenkään uusi, vaan samaa ongelmaa on päivitelty niin kauan kuin itse muistan. Ainoastaan Nokian nousu katkaisi päivittelyn joksikin aikaa.

Haluaisin kommentoida komission raportin ja Helsingin sanomien väitettä muutamalla ajatuksella. Mutta sitä ennen haluaisin verifioida komission väitteen jollain yksinkertaisella tavalla, sillä onhan selvää, ettei alle promillea maailman väestöstä edustavalta kansalta voi odottaa päivittäin maailman valloittavia uusia tuotteita.

Olettaen, että innovaatiot luovat vaurautta, voisi bruttokansantuote (bkt) toimia hyvänä mittarina.

Suomen bkt on maailman valtioiden joukossa noin 35. suurin. Väkilukuun suhteutettuna olemme noin 20. tilalla. Sinänsä siis ihan hyvä saavutus, mutta toisaalta auttamatta Ruotsin, Tanskan ja Norjan perässä. Tässä valossa on siis uskottava, että suomalaisessa innovaatiojärjestelmässä on parantamisen varaa.

* * *

Verifioituani väitteen siirryn pohtimaan ongelman syitä.

Ensin totean, että Suomessa innovaatioiden käytäntöön siirtymisen pullonkaula on jo ajat sitten määritetty yliopistojen/tutkimuslaitosten ja yritysten rajapintaan. Toisin sanoen tutkijat eivät osaa myydä ideoitaan kaupalliselle sektorille tai vaihtoehtoisesti yritykset eivät osaa hyödyntää tutkijoiden uusia innovaatioita.

Tutkijat saavat omissa organisaatioissaan ja juhlapuheissa kuulla tästä yhä useammin, mutta voin vakuuttaa, ettei vika ole ainoastaan tutkijoissa. Kaikki tuntemani tutkijat ovat tehneet parhaansa lupaavimpien tutkimustulosten kaupallistamiseksi. Niin myös minä itse. Ongelmana näyttää vain olevan kommunikaation vaikeus tutkimusmaailman ja yrityselämän välillä. Tähän löydän ainakin neljä syytä.

Ensinnäkin. Ollakseen nykymaailmassa hyvä tutkija, on perehdyttävä tutkimusaiheeseen ja itse tutkimukseen täysipainoisesti. Se tarkoittaa, ettei tutkijalla yleensä ole aikaa hankkia osaamista eikä kokemusta siitä, miten tutkimustulokset myydään soveltajalle.

Toiseksi. Huolimatta runsaasta tohtorikoulutuksesta on yrityselämä jostain syystä rekrytoinut varsin säästeliäästi tutkijankoulutuksen saaneita työntekijöitä. Tämän seurauksena yksityisen sektorin toimijoilla ei useinkaan ole edellytyksiä arvioida ja ymmärtää uusien tutkimustulosten merkitystä. 

Kolmanneksi. Yrityselämä on muuttunut aiempaa raadollisemmaksi. Suullisiin sopimuksiin ei voi luottaa, eikä aina edes kirjallisiin. Kun tällaisessa maailmassa elävä yritysjohtaja tapaa hänen näkökulmastaan oudosti puhuvan tutkijan, saattaa hyvinkin herätä epäilys innovaatiotaan esittelevän tutkijan rehellisyydestä.

Neljänneksi. Tilannetta pahentaa vielä tutkijoille tyypillinen varovaisuus tutkimustulosten kertomisessa. Tieteellinen tietohan on aina epävarmaa - seikka, jonka esilletuonti on tapana tutkijoiden keskuudessa mutta ei varmasti käytettyjen autojen kaupassa eikä ehkä muussakaan yritystoiminnassa.

* * *

Edelle kirjoittamani valossa ehdotan seuraavia yksinkertaisia toimenpiteitä.

Yksi. Tohtorien palkkaaminen yrityselämän palvelukseen. Tutkijankoulutus tarkoittaa ihmisen opettamista ymmärtämään erilaisia asioita ja asiayhteyksiä - siten tohtori ei suinkaan ole pilaantunut väitöskirjaa tehdessään, vaan omaa sellaista osaamista, joka on helposti hyödynnettävissä myös yrityselämässä.

Kaksi. Yritysten ja tutkijoiden hakeutumista entistä enemmän yhteistyöhön myös muussa kuin tuotekehityksen tyyppisessä tutkimuksessa. Tällainen yhteistyö ei välttämättä maksa paljon, mutta helpottaa merkittäväsi molemminpuolista kommunikaatiota siinä vaiheessa kun tutkimus tuottaa aidosti hyödynnettäviä ideoita.

Kolme. Tutkijoiden pitäisi rohkaistua käyttämään tutkimusmaailman ulkopuolella kieltä, jossa ei joka vaiheessa varmistettaisi uuteen tietoon liittyvien epävarmuuksien korostamista.

Neljä. Tutkijat olkoon myymättä jo etukäteen älyttömiä mutta asiantuntemattoman korvaan hyvältä kuulostavia ideoita tutkimusyhteistyöstä kiinnostuneille yritykselle. Tällä tavoin meidät tutkijat todetaan samanlaisiksi epärehellisiksi toimijoiksi kuin yhteistyökumppaniaan pettävät epärehelliset liikemiehet. Samalla kynnys tutkimustulosten kaupallistamiseen nousee myös niille keksinnöille, jotka toimivat oikeasti.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Biohit - Suomen seuraava menestystarina?
Sodassa, rakkaudessa ja tiedonvälityksessä kaikki on sallittua
Innovaatioita 2020-luvun tarpeisiin?


 


Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!