Mitä on vihapuhe?

Monet yhteiskunnalliset vaikuttajat, kuten Paavo Arhinmäki, Erkki Tuomioja, Eva Biaudet ja Ville Niinistö, ovat  ilmaisseet halunsa kieltää vihapuhe. Erityisesti he ovat huolissaan perussuomalaisista kansanedustajista ja nettiin kirjoittavista.

Minulle ongelmaksi on kuitenkin jäänyt mitä he oikein tarkoittavat. Onko tämä tai joku muu blogi vihapuhetta? Tai ovatko esimerkiksi Helsingin Sanomien, Iltalehden, Turun Sanomien tai Uuden Suomen artikkelit tai niiden keskustelupalstoille ilmaantuvat kirjoitukset vihapuhetta? Entä homma-foorumin keskustelut? Tai ovatko Suomi24:llä käydyt keskustelut vihapuhetta? Entäs nyrkkeilijöiden keskustelufoorumilla yleiset toiveet jonkun nyrkkeilijän tyrmäämisestä?

On tietenkin itsestään selvää, ettei ketään saa uhata tappamisella tai väkivallalla. Yhtä lailla selvää pitäisi olla, ettei sellaiseen yllyttäminen tai perättömien tietojen levittäminen toisesta voi mitenkään olla hyväksyttävää. Tätäkö nämä vaikuttajat tarkoittavat?

Vai tarkoittavatko he jotain muuta? Onko heidän mielestään vihapuhetta sanoa, ettei halua verorahoillaan elättää jotain toista? Onko vihapuhetta sanoa, että tilastojen mukaan joihinkin kulttuuripiireihin kuuluvat henkilöt raiskaavat enemmän kuin joihinkin toisiin kuuluvat? Entä jos sanoo, että pelkää raiskausten lisääntyvän mikäli kyseiseen kulttuuripiiriin kuuluvien ihmisten määrä Suomessa lisääntyy? Onko vihapuhetta sanoa, että amerikkalaisissa mittauksissa juutalaiset ovat osoittautuneet huomattavasti mustia älykkäämmiksi? Onko vihapuhetta sanoa, että pitää suomalaista kulttuuria enemmän hyvinvointia tuottavana kuin somalialaista? Entä onko vihapuhetta sanoa, ettei halua Suomessa tehtävän naisten ympärileikkauksia? Tai että haluaa rikoksia tehneet maahanmuuttajat poistettavaksi maasta? Tai että pelkää homoseksuaalien joutuvan vaikeuksiin mikäli maahan syntyy muslimienemmistö? Tai että epäilee sananvapautta rajoitettavan joissain asioissa? Tai onko vihapuhetta pohtia Norjan traagisten tapahtumien syitä? Tai toivoa Breivikille mahdollisimman kovaa rangaistusta? Ja niin edelleen...

Olisi siis toivottavaa, että yhteiskunnallisten vaikuttajien joukko vihapuheisiin kantaa ottaessaan myös määrittelisi mitä se sanomisellaan tarkoittaa. Muuten on vaarana, että heidän sanomansa sivuutetaan turhanaikaisena sanahelinänä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hirvittävä tragedia poikii älyllistä epärehellisyttä
VTT:n johtajat tietovarkaissa

Hirvittävä tragedia poikii älyllistä epärehellisyttä

Norjalainen massamurhaaja on tehnyt teon, jota kukaan täysjärkinen ihminen ei voi ymmärtää saati hyväksyä: hän on murhannut suuren joukon poliittisesti eri tavalla ajattelevia nuoria ihmisiä sekä räjäyttänyt satunnaisesti ohikulkijoita tappaneen pommin. Tapahtuman jälkeen on käytetty runsaasti palstatilaa ja ääniaaltoja asian kommentointiin, mutta kuitenkin näyttää siltä, ettei tapausta edes haluta analysoida asiallisesti.

Yleisesti on kiinnitetty huomiota tekijän uskonnollisuuteen, hänen yhteyksiinsä äärioikeistoon sekä hänen maahanmuuttovastaisuuteensa. Näistä viimeisintä on myös "varsin mielenkiintoisella" tavalla pyritty yhdistämään suomalaiseen eduskuntapuolueeseen. Suomalainen maahanmuuttokriittisyyshän on politisoitunut juuri perussuomalaisten kautta, joten tätä tosiasiaa on, näin väitän, pyritty käyttämään suomalaisen politiikan tekemiseen norjalaisen tragedian avulla. Näin on tehty jopa käyttäen kysymyksiä, joiden voidaan nähdä muistuttavan banaalia "oletko jo lakannut hakkaamasta vaimoasi" tiedustelua. Vastenmielistä.

Haluan tässä kiinnittää huomiota myös siihen, että Breivikin tapauksen yhteydessä voimakkaasti esillä olleeseen ajatukseen, jonka mukaan netissä esiintyvän vihapuheen intensiteetillä on yhteys väkivaltaan. Pidän kommenttia älyllisesti epärehellisenä. Näin siksi, että vihapuheella ja väkivallalla on kyllä korrelaatio, mutta täsmälleen samankaltaisesta syystä kuin jäätelönsyönnillä ja hukkumistapauksilla - eli on olemassa kolmas tekijä, jonka seurauksia molemmat ovat.

Epäilen, että tämä kolmas tekijä ja todellinen ongelma Norjan hirmutekojen takana on norjalaisen (myös suomalaisen) yhteiskunnan nopea muuttuminen/muuttaminen maahanmuuton seurauksena. Näin on syntynyt sekä asiallista että epäasiallista keskustelua, mutta myös henkilöön käyviä reaktioita. Ja nyt siis terroriteoksi luokiteltavissa oleva joukkomurha. Näin ollen ratkaisuksi tarjottu äärioikeiston kieltäminen ei poista itse ongelman syytä, eikä myöskään sen seurauksia.

Olisikin toivottavaa, että pidetään Breivikiä sitten terroristina, mielisairaana, äärikristillisenä tai vaikkapa rasistina, tai vaikka samanaikaisesti niinä kaikkina, olisi tulevaisuuden kannalta hienoa, jos kyseisen massamurhaajan rikoksesta yrittäisiin oppia mahdollisimman paljon rehellisesti analysoiden. Ja vastaisuudessa toimittaisiin  tuon analyysin pohjalta välttäen yhteiskunnallisia ristiriitoja lisääviä toimia kotimaamme kehittämisessä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Epäjärjestys luo stereotypioita

Älytöntä ilkivaltaa

Väkivaltarikollisten ja muiden ihmisoikeuksista

Pyhittääkö tarkoitus epärehelliset keinot?

Oikeusministeri on oikeassa

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp) kannattaa raiskaajille vapaaehtoista kemiallista kastraatiota. Kannatan lämpimästi.

Minusta voisi myös harkita toimenpiteen vapaaehtoisuudesta luopumista rikoksen uusijoille. Näin siksi, että seksuaalirikokseen syyllistynyt uusii rikoksensa erittäin suurella todennäköisyydellä. On myös äärimmäisen epätodennäköistä, että suomalaisessa oikeusjärjestelmässä ketään tuomittaisiin kahta kertaa raiskauksesta ilman syytä. Sitä paitsi kemiallinen kastraatio ei ole lopullista, vaan vaatii jatkuvaa ylläpitoa. Tästä juolahti mieleeni, että miten varmistetaan raiskaajan pysyminen rangaistuksessaan? Saammeko Suomeen uuden moderinin ammattikunnan: kastrointipillereiden syöttäjän?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Etninen tilastointi parantaisi maahanmuuttajien sopeutumista
Miksi työnnämme pään pensaaseen?
Väkivaltarikollisten ja muiden ihmisoikeuksista

Pingviinit, ilmastonmuutos ja tieteellinen tutkimus

Äntiikin aikana kuulut filosofit opettivat oppilailleen loogista ajattelua. Tällä tavalla ihmiskunnan käsitys maailmasta tarkentui huomattavasti verrattuna aiempaan tilanteeseen, jossa asioita tarkasteltiin vain yksittäisinä tapahtumina tai merkkeinä yliluonnollisesta puuttumisesta erilaisiin asioihin.

Looginen ajattelu ja sen jatkeet kuten matematiikka on säilyttänyt merkityksensä näihin päiviin saakka. Se ei kuitenkaan yksin ole ollut riittävä maailman ymmärtämiseksi, vaan tueksi on tarvittu empiiristä tutkimusta. Paraskaan logiikka ei ole oikein, elleivät havainnot reaalimaailmasta tue sitä. Niinpä tämä yhdistelmä on nykymaailmassa tärkein menetelmä siinä työssä, jonka tarkoituksena on erilaisten asioiden ymmärtäminen.

Nykyaikaisessa tieteessä käytettävissä olevista havainnoista johdetaan looginen selitys, eli hypoteesi, tutkittavalle asialle. Ennen kuin hypoteesin oikeellisuudesta voidaan sanoa mitään, on sitä testattava sellaisella aineistolla, jota ei ole käytetty hypoteesin laatimiseen. Hyvän hypoteesin pohjalta pitää siis pystyä laatimaan ennusteita. Mikäli testi johtaa hypoteesin ennustamaan tulokseen, vahvistuu hypoteesi. Mikäli taas ei, se tulee hylätä tai ainakin sitä tulee korjata. Puhutaan hypoteesin falsifioimisesta. Tämän idean muokkasi nykyiseen muotoonsa tieteenfilosofi Karl Popper.

Jokin aika sitten julkaistiin tutkimus, joka valaisee hypoteesipohjaista tieteenteon mallia erinomaisesti. Länsi-Antarktiksen niemimaalla elää kaksi pingviinilajia, joista jää- eli adélie-pingviini elää jäätiköllä ja myssypingviini enemmän vapaassa vedessä. Niinpä tutkijat olivat tehneet sen loogisen johtopäätöksen, että mikäli jää hupenee, runsastuu myssypingviinipopulaatio jääpingviinipopulaation kustannuksella.

Pingviinitutkijoiden loogista hypoteesia on nyt päästy testaamaan, koska Länsi-Antarktiksen niemimaalla on viime aikoina ollut hyvin lämmin ja jäät ovat sulaneet nopeasti. Vastoin odotuksia myssypingviinit eivät kuitenkaan ole hyötyneet muutoksesta, vaan molemmat pingviinipopulaatiot ovat alueella vaikeuksissa. Syynä on se, että ilmojen lämmetessä molempien lajien ruokanaan käyttämät krillit ovat myös vähentyneet. Näin pingviinien keskinäisen suhteen rakennettu hypoteesi on jouduttu hylkäämään, ja luomaan uusi hypoteesi, jonka mutaan krillipopulaatio on tärkein tekijä noiden kahden lajin menestymiselle.

Viime vuosina paljon huomiota herättänyt ilmastonmuutos on tieteenfilosofiselta kannalta mielenkiintoinen. Se perustuu monimutkaisiin ilmastomalleihin, jotka on koostettu suuresta määrästä erilaisia ilmastoon vaikuttavia ilmiöitä kuvaavia matemaattisia malleja. Popperilaisittain ilmastonmuutosmalli on yksi monimutkainen hypoteesi, jota testataan tulevalla ilmastolla. Käytännössä 2000-luvun lämpötilakehityksenä kaikkien tuntema testi ei ole noudattanut tätä mallia odotetusti, kuten kirjoitin aiemmin.

Mallia ei ole kuitenkaan hylätty, vaan sen käyttäytymistä on tarkasteltu tarkemmin ja huomattu, että se itse asiassa ennustaa lyhyehköjä ajanjaksoja, jotka muistuttavat 2000-luvuin ensimmäisen vuosikymmenen lämpötiloja. Näin luotiin uusi hypoteesi, jonka mukaan lämpeneminen jatkuu viimeistään vuoteen 2013 mennessä.

2000-luvun ilmaston kehittymiselle on löydetty myös toinen selitys. Sen mukaan emme ole huomioineet riittävästi kaikkia mahdollisia tekijöitä, kuten rikin lisääntymistä ilmassa. Kun samalla vielä ilmaston lämpenemiseen vaikuttavat luonnolliset tekijät ovat normaalia heikompia, on syntynyt edellisen kanssa kilpaileva, mutta yhtä lailla falsifioitava hypoteesi, jonka mukaan kasvihuonekaasujen aikaansaama lämpeneminen on peittynyt näiden muiden tekijöiden alle. Myös tätä pääsemme testaamaan kunhan rikipäästöt saadaan kuriin ja ilmaston lämpenemiseen vaikuttavat tekijät palaavat normaalitasolle.

Ilmastonmuutoksen kannalta tässä on kuitenkin oleellista havaita, että molemmat edellä kuvaamani hypoteesit perustuvat kaikkeen siihen tietoon, jota meillä on käytettävissämme ennusteiden tekohetkellä. Siten niitä ei voi tällä hetkellä pitää totuuksina ilmastonmuutoksesta, vaan ainoastaan mahdollisina selityksinä. Mikäli jompi kumpi saa tukea tulevasta ilmaston kehityksestä se vahvistuu ja tulee muodostamaan jatkossa parhaan mahdollisen tieteellisen tiedon tästä asiasta.

Lopuksi on kuitenkin huomattava, etteivät näiden kahden mallin ennusteet kuitenkaan kata kaikkia mahdollisia tulevaisuudenkuvia, sillä molempien mukaan ilmasto lämpenee ennemmin tai myöhemmin. Tästä seuraa se, että mikäli ilmasto vastoin kaikkia odotuksia ei alakaan lämpenemään uudelleen, vaan muuttuu pysyvästi (ottamatta kantaa siihen mikä on pysyvän kriteeri) viileneväksi tai jää pitkäksi aikaa nykyisen lämpöiseksi, voidaan koko ihmisen aiheuttamaan kasvihuonekaasujen lisääntymiseen perustuva ilmastonmuutosmalli todeta perusteiltaan virheelliseksi. Sellaisessa tapauksessa nykyiset ilmastonmuutosmallit voidaan joki hylätä tai ainakin ryhtyä etsimään niistä sitä kohtaa, joka tuottaa virheellisen ennusteen. Tässä prosessissa vain yksi asia on varmaa: tämän prosessin aikana ymmärryksemme maapallon ilmastoon vaikuttavista tekijöistä lisääntyy!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastotutkijoiden ennuste puolitiessä
Selityksenä rikki?
Monisoluisuuden evoluution yksinkertaisuudesta
Kuinka kissa latkii maitoa?
Onko ihmisen evoluutio pysähtynyt?

Luonnollinen innovaattori

Jyväskylän Kesän Hyde Park -kansalaiskeskustelutilaisuudessa pohdittiin siirtotyöläisyyttä ja suomalaisten työpaikkojen rasismia. YLE:n mukaan Jyväskylän yliopiston professori Jeremy Gould totesi tilaisuudessa, että "ulkomailla kasvatettu ja koulutettu työvoima on luonnostaan innovaattori". Tämä herätti minussa muutamia ajatuksia.

Professori Gould näyttäisi siis sanovan, että eri tavoin koulutettujen ja eri kulttuurisista taustoista tulevien ihmisten yhteistyö johtaa automaattisesti  uudenlaisiin innovaatioihin, joissa yhdistyvät eri tavalla asioita katsovien ihmisten parhaat oivallukset. Tästä parhaana esimerkkinä lienevät monet minunkin tuntemani hyvää tutkimusta tekevät erilaisista taustoista tulevista ihmisistä koostuvat tutkimusryhmät; mukaan lukien omanikin. Aivan väärillä jäljillä professori siis ei ole.

Edelle kirjoittamastani huolimatta olen eri mieltä tuosta automaattisuudesta (siis Gouldin sanasta "luonnostaan"), sillä erinomaisia innovaatioita syntyy vain silloin, kun yhteistyötä tekevät henkilöt pystyvät puhaltamaan yhteen hiileen ja ryhmädynamiikka toimii. Tämän saavuttaminen vaatii tiettyjä asioita, joista olen kirjoittanut jo aiemmin. Erityisesti haluan mainita ryhmän jäsenten sosiaalisen herkkyyden, heidän tasavertaisuutensa keskustelussa sekä naisten suhteellisen osuuden. Näiden ehtojen täyttämisen todennäköisyys on eri kulttuuikombinaatiosta koostuvilla ihmisryhmillä erilainen, kuten jokainen varmaankin ymmärtää.

Itse asiassa erilaisten kulttuurien yhteen saattaminen voi pahimmillaan johtaa keskinäiseen ymmärryksen puutteeseen. Lievemmässä muodossaan eri kulttuurien välinen työkulttuuri saattaa mennä niin sekavaksi, ettei esimerkiksi johto osaa hyödyntää talon sisällä tapahtuneita innovaatioita. Tämä yhdessä tuotekehityskustannuksissa säästämisen kanssa lienee johtanut aikojen kuluessa monenlaisiin ongelmiin. 

Suomi on varsin hyvin menestynyt valtio, joten innovaatiojärjestelmämme tai taloutemme ei mitenkään voi tällä hetkellä olla läpimätä. Onhan se viime päiviin asti kyennyt tuottamaan uusia innovaatioita, kuten vaikkapa tämä, tämä, tämä, tämä ja tämä osoittavat. Toisaalta, kuten aluksi jo totesin, on kuitenkin myös niin, että onnistuessaan monikulttuurinen työyhteisö saattaisi tuottaa sellaisia innovaatioita, jotka eivät syntyisi monokulttuurisessa tiimissä. Mutta monikulttuurisuuden kääntöpuolena myös epäonnistumisen riski on monokulttuurista suurempi. Toisin sanoen myös tässä yhteydessä vanhat sijoittamisen lainalaisuudet näyttäisivät toimivan: suurempi riski voi tuottaa suuremman voiton - tai sitten ei. 

Vaikka en epäilekään, ettei Gould (hänen sanojensa kirjaimellisesta tulkinnasta huolimatta) olisi samaa mieltä kanssani, on hänen lausuntonsa taustalla ilmeisesti olevan logiikan kautta ehkä ymmärrettävissä myös se nykyisin varsin yleinen hokema, että maahanmuutto on meille rikkaus. Lähtökohtana ja analogiana professori Gouldin edellä siteeratulle kommentille monikulttuuriajattelussa on jälleen se kiistaton tosiasia, että jos kaikista kulttureista lähdetään katsomaan erilaisia asioita, on yhdestä jos toisestakin kulttuurista löydettävissä sellaisia, jotka ovat muualla paremmin kuin Suomessa. Siten on luonnollista ajatella, että erilaisita kulttuurista löytyviä aineksia oikein yhdistämällä voitaisiin kehittää suomalaista kulttuuria entistä paremmaksi, tai että kulttuurien sekoittumisesta seuraisi automaattisesti ("luonnostaan") kulttuurin paraneminen (mitä ikinä sillä sitten tarkoitetaankin). 

Tämän ajatuksen inspiroimana päätin listata - tarkoituksella provokatiivisia ja/tai ajatuksia herättäviä - eri kulttuureihin liittyviä asioita, jotka tavalla tai toisella ajateltuna ovat paremmin jossain muualla kuin Suomessa. Tarkoituksena on osoittaa, ettei kulttuurien parhaiden puolien yhdistäminen ole niin yksiselitteistä kuin miltä se meta-ajattelun tasolla tuntuu.

Aloitan omasta subjektiivisesta miesnäkökulmastani, josta katsottuna esimerkiksi virolaiset naiset pukeutuvat kauniimmin kuin suomalaiset - onko tämä sitten asioiden paremmuutta naisnäkökulmasta katsottuna on minulle kylläkin epäselvää.

Ranskalaiset, italialaiset ja vaikkapa chileläiset osaavat tehdä parempia viinejä kuin suomalaiset - toki maantieteellä ja kasvien ilmastovaatimuksilla lienee siihen osuutensa, mutta oma vikammehan se on, että asumme näin pohjoisessa.

Amerikkalaiseen tuotekehitykseen perustuvat Applen kännykät ovat tällä hetkellä kiistatta suositumpia (ja siis parempia) kuin suomalaisvetoisen tuotekehityksen tuotteet - onko Nokian tuotekehityksen osittaisella ulkoistamisella tähän vaikutusta ei liity asiaan, sillä Nokian vetovastuu on kuitenkin ollut ainakin vaikeuksien alkaessa Suomessa.

Amerikkalaiset ovat myös suomalaisia patrioottisempia, minkä seurauksena he ovat investoineet valtavasti asejärjestelmiin. Niinpä heidän kehittämänsä asejärjestelmät pesevät vastaavat suomalaiset (jos sellaisia edes on) mennen tullen - tosin näiden verrattomien asejärjestelmien käyttötarpeen tyydyttämisen seurauksena amerikkalaisia taitaa kuolla erinäisissä sotatilanteissa huomattavasti suomalaisia enemmän.

Itä-Aasiassa korkeammassa asemassa olevaa kunnioitetaan kaikissa tilanteissa - tämä luo yhteiskuntaan stabiliteettia, mutta toisaalta heikentää etenkin negatiivisiin asioihin liittyvää tiedonkulkua ja muutenkin passivoi työntekoa.

Japanilaiset ovat selvästi ahkerampia työntekijöitä kuin suomalaiset - tosin sen seurauksena Japani on myös ainoa maa maailmassa, jossa on käytössä virallinen käsite liikaan työntekoon kuolemiselle.

Monet itäafrikkalaiset ympärileikkaavat naisensa - näin he säilyvät varmemmin neitsyinä tulevalle aviomiehelleen. Samalla hääyön jälkeiset veriset lakanat poistavat tarpeen spekuloida tuoreen vaimon neitsyyttä. Minulle on epäselvää, miten naiset tämän kokevat, sillä ainakin Ayaan Hirsi Alin tapauksessa hänen oma isoäitinsä (isän kiellosta huolimatta) järjesti tytölle tämän toimenpiteen.

Somalialaiset klaanit ovat hyvin voimakkaasti yhteisöllisiä, toisin kuin yhteisöllisyytensä kadottaneiksi sanotut suomenkieliset suomalaiset. Somaliassa muut klaanin jäsenet auttavat, jos joku klaanin jäsenistä on joutunut vaikkapa taloudellisiin vaikeuksiin - tosin klaanien välillä on epäluuloja, jotka ovat johtaneet Somalian pitkälliseen sisällissotaan.

Nigerialaiset ja monet muut afrikkalaiset lisääntyvät tehokkaammin kuin suomalaiset - tämä tullee ratkaisemaan myös Euroopan väestön etnisen tulevaisuuden afrikkalaisten geenien eduksi. Tosin sitä ennen Afrikka joutunee ylikansoituksen myötä entistä suurempiin vaikeuksiin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Epäjärjestys luo stereotypioita
Suomalaisuusko vain lainaa?
Ihmisryhmien kollektiivinen älykkyys ja c-faktori
Maahanmuutosta rikastuttava voimavara

Suuri kusetus

Taitaa Kreikan velkojen sosialisointi alkaa valmistua, kun Kreikka voidaan lopulta päästää saneeraukseen. Näin päättyy eurooppalaisen veronmaksajan suuri kusetus, jolla eurooppalaisten pankinomistajien luottoriskit on siirretty EKP:lle. Aika näyttää toistetaanko temppu Portugalin, Espanjan ja Italian kanssa. Ja miten tämä kaikki vaikuttaa vähän vakavammin ongelmiinsa suhtautuvien irlantilaisten tahtoon selvittää asiansa?

Kreikan tilanne olisi pitänyt ymmärtää jo vuonna 2009, kun maan korot alkoivat nousta. Sen sijaan siinä vaiheessa maan kykyyn selvitä luotettiin ja ilmeisesti jo tuolloin EKP päätti ottaa hoitaakseen maan lainoittamisen, jotta sen ei tarvitsisi maksaa yksityisille markkinoille kohtuutonta korkoa. Käytännössä  tämä tarkoitti sitä, että EKP:n varoilla maksettiin pois yksityisiä lainoja - toisin sanoen sosialisoitiin niiden kelvottomat luotot.

Vaihtoehtoina tälle veronmaksajan kusetukselle eli heidän rahojensa vastikkeettomalle kylvämiselle olisivat olleet pankkien päästäminen talousvaikeuksiin tai vaihtoehtoiseti niiden vahvistaminen  merkitsemällä tukirahojen vastineeksi omistusosuutta - siis noiden pankkien sosialisoiminen. Jostain syystä jälkimmäistä keinoa ei ole haluttu käyttää.

Tässä tilanteessa on hyvä muistaa, että euroon siirtyminen on monessa asiassa auttanut suomalaisia ja muita Länsi-Euroopan maita, joiden taloutta horjutettiin valuuttaspekuloinnin keinoilla oikein urakalla 1990-luvun lamaa rakennettaessa. Vahvaan yhteisvaluuttaan eli euroon siirtyminen vakautti tilanteen, mutta samalla synnytti uuden aikapommin, kun osallistujamaille ei luotu selkeitä sääntöjä talouskurista eikä vähäisistäkään säännöistä pidetty kiinni. Tuloksen näemme nyt: kevyesti yhteistyöhön suhtautuneet eteläeurooppalaiset ovat vaikeuksissa, joista meidän asioistamme huolehtineiden pitäisi heidät nyt pelastaa.

Mikäli pelastusoperaatio saadaan vietyä loppuun, mitä epäilen, jää jäljelle koko eurokriisin aiheuttanut perusongelma. Pohjoisen Euroopan maissa työn tuottavuus on yksinkertaisesti niin paljon korkeampi kuin etelän, ettei yhteisvaluutta ole jatkossakaan mahdollista kuin rakentamalla pysyvä varallisuudensiirtojärjestelmä, jolla maiden väliset erot kuitataan. Siis samalla periaatteella kuin Helsingin seutu tukee valtionosuuksien kautta vaikkapa Savukosken kuntaa.

Etelä-Euroopan maat sisältävän eurojärjestelmän hyötyjen ja haittojen arvoinnissa on siis pohjimmiltaan kyse siitä, mitä etuja taloudellisesti heikkojen alueiden mukana pitämisestä seuraa, ja millä tavoin ne suhtautuvat järjestelmän ylläpidosta pohjoiselle aiheutuviin kustannuksiin. Mikäli saavutettavat hyödyt ovat suuremmat kuin uhraukset, on Suomen kannattanut - ja kannattaa jatkossakin - olla mukana järjestelmässä tukemassa kriisimaita.

Mikään asia ei kuitenkaan olisi oikeuttanut EU:n eliittiä sosialisoimaan ranskalaisten ja saksalaisten pankkien luottotappioita edes kysymättä laskun maksajalta eli eurooppalaiselta veronmaksajalta. Siksi olen tässä tekstissä kutsunut tapahtumassa olevaa eurooppalaisten veronmaksajien suureksi kusetukseksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kreikan parlamentti päätti säästää
Kreikka ja EU-poliitikot
Lajityypillistä käytöstä
Portugalin valtionvelka ja muita omituisuuksia

Epäjärjestys luo stereotypioita

Uudessa tutkimuksessa hollantilaiset tutkijat Stapel ja Lindenberg osoittavat, että epäjärjestyksessä oleva ympäristö vähentää ihmisten erilaisuuden sietokykyä.

Ensimmäisessä kokeessaan tutkijat käyttivät hyväkseen rautatieaseman siivoajien lakon aiheuttamaa sotkua ja pyysivät ihmisiä täyttämään kaavakkeen, jossa pyydettiin arvioimaan miten hyvin eräät positiiviset, neutraalit ja negatiiviset asiat kuvaavat muslimeita, homoseksuaaleja ja hollantilaisia. Ihmisillä oli kaavakkeen kirjoittamista varten käytössään tuolirivi, jonka päässä istui joko valkoihoinen tai musta kaksikymmenvuotias henkilö. Sama toistettiin sen jälkeen kun lakko oli päättynyt ja paikat olivat jälleen siisteinä.

Tulokset olivat selviä: sotkuisessa ympäristössä kyselykaavakkeen vastaukset olivat stereotyyppisempiä kuin siistissä ympäristössä. Myös istumapaikkaa valittaessa asetuttiin kauemmas mustasta miehestä, vaikka ympäristön siistiydyttyä penkkijonon päässä istuvan miehen ihonvärillä ei ollut vaikutusta istumapaikan valintaan.

Toisessa kokeessa paikalle sattuneille henkilöille annettiin sama kyselykaavake sekä pikkurahoina viisi euroa, josta osa pyydettiin lahjoittamaan vähemmistöille (kuten maahanmuuttajille, kodittomille jne...). Koeasetelmia oli jälleen kaksi: siisti ja epäjärjestystilanne. Jälkimmäisessä katukivetystä oli rikottu, paikalla oli pari väärin pysäköityä autoa ja maassa lojui polkupyörä.

Epäjärjestystilanteessa asenteet olivat jälleen järjestynyttä tilannetta stereotyyppisempiä ja lahjoitukset merkittävästi pienempiä kuin järjestyksessä olevassa ympäristössä. Käyttäytymistä selitti siis nimenomaan epäjärjestys eikä yleinen ympäristön puhtaus (mikä olisi voinut olla vaihtoehtoinen selitys ensimmäisen kokeen tuloksille).

Kolmannessa kokeessa tutkijat antoivat koehenkilöille kuvia, joissa oli järjestyksestä ja epäjärjestyksestä sekä myös neutraalista tilanteesta kertovia kuvia, joihin pyydettiin tutustumaan hyvin myöhempiä kysymyksiä varten. Sen jälkeen kyseltiin heidän mielipiteitään ja tarvettaan järjestykseen liittyen sekä tarjottiin jälleen sama stereotypioita mittaava kaavake.

Tulokset olivat jälleen selviä: epäjärjestystä kuvaavia kuvia katseltuaan ihmiset sekä ilmoittivat järjestyksestä kertovia kuvia katselleita enemmän kaipaavansa järjestystä. Ja kuten aiempien kokeiden perusteella voitiin odottaa, he vastasivat myös kaavakkeeseen stereotyyppisesti. Vastauksia tarkemmin analysoitaessa todettiin, että stereotyyppiset vastaukset korreloivat voimakkaasti järjestyksenkaipuuseen.

Neljännessä kokeessa koehenkilöt altistettiin epäjärjestykselle heidän tietämättään: keinona oli eräänlainen näkökentän tarkkavaisuuskoe, jonka aikana he tulivat lukeneeksi eri tavoin järjestykseen liittyviä sanoja. Sen jälkeen he vastasivat jälleen kyselykaavakkeeseen samalla tavoin kuin edellisissä kokeissa. Epäjärjestykseen viittaava sanasto aiheutti koehenkilöille jälleen lisääntyneen järjestyksen tarpeen sekä voimisti stereotyyppisiä ajatuksia.

Tutkijoiden hypoteesi kokeiden selitykseksi oli seuraava: fyysinen epäjärjestys lisää järjestyksen tarvetta, jolloin ihmisille syntyy myös tarve järjestellä asioita yksinkertaisiin luokkiin - kuten ihmisiä stereotyyppisiin ryhmiin. Tämän testaamiseksi tutkijat altistivat kohenkilöt järjestyksessä ja epäjärjestyksessä olevilla abstrakteille kuvioille ja pyysivät heitä joko arvioimaan eurooppalaisten kaupunkien attraktiivisuutta tai täyttämään stereotypian mittaustehtävän.

Tulosten mukaan tilannetta edeltävä epäjärjestys lisäsi jälleen vastausten stereotyyppisyyttä. Sen jälkeen kohenkilöitä pyydettiin vielä arvioimaan tarvettaan järjetykselle. Tutkijoiden hypoteesin mukaisesti stereotypiatehtävän suorittaneiden järjestyksenkaipuu oli alhaisempi kuin kaupunkeja arvioineiden ihmisten. Näin siksi, että stereotyyppinen luokittelu oli jo tyydyttänyt osan kuvioiden katselusta syntyneestä järjestyksentarpeesta.

Aiemmin samainen Lindenberg kahden muun tutkijan kanssa osoitti, että epäjärjestys aiheuttaa myös piittaamattomuutta säännöistä ja jopa lisää epärehellisyyttä. En kuvaa tässä yksityiskohtaisesti koejärjestelyjä, mutta tutkimuksen mukaan esimerkiksi graffitit ja maassa lojuvat roskat lisäävät ihmisten epäsosiaalista käytöstä kuten luvatonta kauttakulkua tai vahingossa näkyvillä olevan rahan varastamista.

Epäjärjestyksellä näyttää siis olevan yhteiskunnan kannalta negatiivisia vaikutuksia. Esimerkiksi aiheuttaessaan ihmisille tiedostamattoman järjestyksenkaipuun, he ryhtyvät luokittelemaan muita ihmisiä tavallista stereotyyppisemmin. Tämä voi tapahtua missä tahansa ja johtaa eriasteiseen syrjintään, jopa rasismiin.

Samalla tutkijat painottavat, ettei ole syytä ajatella eri ihmisryhmien käyttäytyvän tässä suhteessa eri tavalla, vaikka he käyttivätkin kokeissaan vastaajina vain valkoihoisia hollantilaisia. Poliittisille päättäjille tutkimusten sanoma on kuitenkin selvä: "elinympäristössä epäjärjestykseen kannattaa puuttua mahdollisimman nopeasti". Näin voidaan vähentää ihmisryhmien välisiä jännitteitä ja epäsosiaalista käyttäytymistä. 

Edellä kuvaamieni tutkimusten tulokset ovat ajatuksia herättäviä. Ne osoittavat esimerkiksi graffiteihin liittyvän nollatoleranssin tarpeelliseksi. Voisiko siis olla niin, että monet yhteiskunnalliset ongelmat syntyvät eri asioiden aiheuttamana kierteenä, jossa välinpitämättömyys johtaa epäjärjestykseen ja sitä kautta vahvistaa epäsosiaalista käyttäytymistä, joka edelleen lisää elinympäristön sotkuisuutta? Tai voisivatko esimerkiksi viime aikoina lisääntyneeksi väitetyn rasismin taustalla olla julkisen sektorin säästötoimet, joiden seurauksena myös paikkojen siisteydestä ja korjaamisesta huolehtimiseen on riittänyt vähemmän varoja?

En tiedä vastauksia edelle kirjoittamiini kysymyksiin, mutta  olisi hienoa jos meilläkin asuinalueistaan kiinnostuneet ihmiset tutustuisivat edellä referoimiini hollantilaistutkimuksiin. Näin vältyttäisiin esimerkiksi tämän nettisivun kaltaisilta disinformaatiopaketeilta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Älytöntä ilkivaltaa

Lajityypillistä käytöstä

Suomalaisuusko vain lainaa?

Elämme kolmen sekunnin jaksoissa

Harmaa talous

Yksi inhimillisyyden keskeinen piirre on pyrkimys oikeudenmukaisuuteen. Se on todettu useita kertoja erilaisissa  tutkimuksissa ja lienee tärkein siihen, miksi ihmiset kokevat pöyristyttäväksi saksalaisten ja ranskalaisten sijoittajien omaisuuden pelastamisen eurooppalaisten veronmaksajien rahoilla.

Pohjoismainen hyvinvointivaltio perustuu käytännössä siihen, että yhteiskunta on ottanut hoitaakseen sekä välttämättömät terveydenhuollon tyyppiset peruspalvelut, että sellaiset koulutuksen kaltaiset toiminnot, jotka hyvin hoidettuna tuottavat yhteiseen pottiin enemmän kuin veroina kustantavat. Näin on pystytty rakentamaan yhteiskuntia, jotka erilaisissa tutkimuksissa on todettu ainakin lähes maailman parhaiksi paikoiksi elää.

Harva kuitenkaan rakastaa verotusta silloin kun se kohdistuu omiin tuloihin. Kun Suomessa tienaa satasen saa siitä veroina pulittaa suoraan useita kymppejä yhteiseen kassaan: osansa ottavat sekä valtio että kunnat. Lisäksi lähes jokaisesta ostoksesta saa maksaa arvonlisäveron. Verottajalla onkin visainen tehtävä: hänen olisi löydettävä se verotuksen taso, joka ei heikennä ihmisten yritteliäisyyttä, eikä houkuta liikaa veronkiertoon, mutta tuottaa parhaimman verotuoton. Tätä suurinta mahdollista verokertymää kutsutaan joskus "kuninkaan aarteeksi".

Historiassa kuninkaat ja muut hallitsijat ovat usein luopuneet aarteestaan. Esimerkiksi feodaaliyhteiskunnan aikana kuninkaalle palveluksia tehneet aateliset vapautettiin veroista. Heille jopa läänitettiin alueita, joilla talonpoikien veronkanto-oikeus siirtyi kuninkaalta läänityksen saaneelle aateliselle. Samalla kun aatelisto ei enää tuottanut valtakunnalle verotuloja, joutui etenkin talonpoikaisto yhä ankaramman verotuksen piiriin.

Feodalismi oli Suomessa huipussaan Ruotsin suurvalta-aikana, jolloin kulttuurista ja hovielämästä kiinnostunut kuningatar Kristiina jakeli suosikeilleen niin aatelisarvoja kuin läänityksiäkin. Näin Ruotsin suurvallan tulot romahtivat ja häntä seuranneet kuninkaalliset, soturikuningas Kaarle X ja etenkin tämän poika Kaarle XI ryhtyivät perumaan aateliston etuoikeuksia. Samalla talonpoikiin kohdistunut sietämätön verotaakka helpotti jonkin verran.

Tänä päivänä Suomi on taloudellisessa kriisissä. Se on korviaan myöden veloissa, ja tältä kestämättömältä tieltä olisi mitä pikimmiten päästävä pois. Ongelmana vain on se edellä mainittu seikka, etteivät ihmiset rakasta veroja. Tässä tilanteessa onkin ensimmäisenä katsottava, voitaisiinko tehdä jotain sellaista, joka lisäisi verotuloja ilman että verojaan rehellisesti maksavan verotus kiristyisi.

Juuri tälle tielle on tuore työministeri, Lauri Ihalainen, luvannut lähteä, sillä hän on ilmoittanut ottavansa hoitaakseen harmaan talouden torjumisen. Hänen takanaan on koko hallitus sekä työnantaja- ja työntekijäjärjestöt, sillä eduskunnan tarkastuvaliokunnan mukaan harmaasta taloudesta aiheutuu verottajalle, eli veronsa maksaville rehellisille suomalaisille, vajaan viiden miljardin euron tappiot, jotka on katettava jostain muualta. Tämä tarkoittaa, että harmaan talouden takia jokainen suomalainen vauvasta vaariin maksaa verottajalle ylimääräistä lähes tuhat euroa per nokka. Tämä ei ole oikein, eikä kyseessä ole mikään pikkuraha.

Oikeudenmukaisuuden kannalta oli myös erinomaista, että uutdesta hallitusohjelmasta sovittaessa tyrmättiin aiemmin esitetty osakeomistuksen salaaminen. Toteutuessaan esitys olisi tullut sekä poliisin että verottajan  käsityksen mukaan johtamaan talousrikosten ja veronkierron lisääntymiseen. Ja siis nostanut rehellisen veronmaksajan taakkaa entisestään.

Vaikka en hallituksen Eurooppapolitiikkaa ole voinut kannattaa, näen että tässä kirjoituksessa käsittelemieni asioiden osalta Kataisen ministeristö on oikeilla jäljillä. Toivotan sille onnea ja menestystä harmaan talouden tilkitsemisessä, jotta Suomi voitaisiin tulevaisuudessakin säilyttää pohjoismaisena hyvinvointivaltiona. Kansa on tavoitteen takana niin pitkään, kun se kokee tehtävät ratkaisut oikeudenmukaisina.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Äänestäjä on kuningas
Kenen tauti hoidetaan?
Valtion tehtävät
Alexander Stubb ja 1970-luvun Suomi

Äänestäjä on kuningas

Vihreiden puheenjohtaja on oivaltanut jotain. Hän on  nimittäin huomannut, että hallitukseen kannattaa mennä ainoastaan, jos siellä saa läpi omia tavoitteitaan. Hänen mukaansa edellisessä hallituksessa asia ei ollut näin, vaan edellinen hallitus runnoi ydinvoimapäätökset vastoin vihreiden tahtoa. Olen samaa mieltä.

Demokratian kannalta on hyvä, että vihreiden uusi puheenjohtaja on huomannut valtapolitiikan tärkeimmän ohjeen. Vaikka hallituksesta saakin etuja (kuten suuren palkan), tulee omia tavoitteita vastaan toimiminen kalliiksi heti seuraavissa vaaleissa, minkä vihreät joutuivat kokemaan.

Ylipäänsä demokratiassa olisi tärkeää, että hallitusta muodostettaessa puolueet sovittelevat intressejään yhteen siten, että muistavat myös sen miksi niitä on äänestetty. Toisaalta on myös muistettava, ettei kaikista tavoitteista voi pitää kiinni, vaan etusijalle on asetettava tärkeimmät. Silloin sekundaarisista tavoitteista voi antaa periksi. Tämän arvojärjestyksen tunnustaminen lienee todellinen syy sille, ettei vaalivoittaja Soini lähtenyt uuteen hallitukseen, sillä eurooppapolitiikka oli maahanmuuttopolitiikan ohella hänen vaalivoittonsa keskeinen tekijä. Näiden asioiden vesittäminen olisi takuuvarmasti romahduttanut puolueen vasta nousseen kannatuksen. Niinpä Soini joutui luopumaan ministerinsalkusta.

Demokratian kannalta oli tuhoisaa, mikäli kaikki puolueiden johtopoliitikot vain pyrkisivät valtaan piittaamatta hallituksen linjasta. Tällöin kansa kyllästyisi äänestämään ja demokratia menettäisi legitimiteettinsä. Huonoa esimerkkiä tästä on viimeisen kahdeksan vuoden aikana näyttänyt etenkin keskusta, joka äänestäjistönsä enemmistön mielipiteitä vastaan käyvine Eurooppa- ja maahanmuuttopolitiikkoineen on romahduttanut kannatuksensa ennätyksellisen alas.

Vastakkaisia esimerkkejä onnistuneesta politiikasta ovat viime vuosilta RKP ja kokoomus. RKP on yhden asian liikkeenä ylläpitänyt ruotsinkielisten etuja. Sen aseena on ollut lojaalius hallituksessa; eli omien linjojen puuttuminen  kaikista muista asioista päätettäessä. Kokoomus sen sijaan on katsonut että maan rikkaimmat ovat voineet rikastua edelleen, eikä verotus ole liiallisesti rajoittanut heidän tulonmuodostustaan. Näin puolueen tärkein äänestäjäkunta on pysynyt uskollisena ja äänestysaktiivisena.

SDP puolestaan viime vuodet taivaltanut oppositiossa. Se ei kuitenkaan ole päässyt täysin hyödyntämään asemaansa, sillä Lipposen hallitusten pikemminkin oikeistolainen kuin sosiaalidemokraattinen politiikka jurppii edelleen monia demareiden perinteisiä äänestäjiä. Lipposen kaudesta on kuitenkin aikaa, ja nähdäkseni puolueen lähitulevaisuus määräytyy sen mukaisesti, miksi Kataisen hallituksen politiikka muodostuu.

Ehkä poliittisen kenttämme erikoisin tapaus on vasemmistoliitto, joka näyttää luopuneen perinteisestä känsä- ja rasvakouraisesta äänestäjäkunnastaan vapaaehtoisesti. Tämä näkyy ehkä hätkähdyttävimmin yhden kuulun punaisen K:n (hmh, google ei löytänyt sivua, jossa kolme punaista koota - Kemi, Kotka ja Karkkila - olisi mainittu???) eli Karkkilan suurimman puolueen aseman valumisesta perussuomalaisille. Tämä on merkittävää, sillä kommunisteilla oli sentään aikanaan Karkkilan valtuustossa lähes puolet paikoista. Aika näyttää löytyykö puolueen punavihreälle linjalle kannatusta tulevaisuudessa; etenkin jos he hallitustaipaleella eivät saa omia tavoitteitaan ajetuksi läpi.

Vaikka vaalit ja hallitusneuvottelut ovat tältä erää siis takana ja tämän vuosituhannen tähän mennessä suurin tragikomediafarssi hallitsee tiedotusvälineitä, on politiikan ruohonjuuritasolla hiljalleen kehittymässä muitakin linjoja, joiden pohjalta seuraavien vuosien poliittinen suuntaus Suomessa rakentuu. Tärkeintä tässä on se, että äänestäjä pysyy kuninkaantekijänä eikä hänen oikeuksiaan riisuta pois. Näin valta ei pääse mädättämään päätöksentekijöitä, vaan he joutuvat tarkalla korvalla kuuntelemaan työnantajaansa - Suomen kansaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kenen tauti hoidetaan?
Joustamaton, joustamattomampi, Katainen
Puolueiden kannatusluvut liikkuvat edelleen
Pelin politiikkaa

Selityksenä rikki?

Koska edellinen kirjoitukseni ilmastonmuutoksesta herätti mielenkiintoa niin täällä kuin muuallakin, ja samaan aikaan ilmaantui saataville uusi aihetta sivuava tieteellinen artikkeli, päätin kirjoittaa näin heränneet ajatukseni uudeksi blogitekstiksi.

Luin siis Kaufmannin ja kumppaneiden (mukana turkulainen Heikki Kauppi) arvostetussa amerikkalaisen tiedeakatemian julkaisussa (tuttavallisesti PNAS) esille tuodun mallinnustyön. Lyhyesti referoituna työssä mallinnetaan rikkipäästöjen vaikutusta ilmastoon, jolloin pystytään rekonstruoimaan varsin hyvin vuosien 1998-2008 globaalin lämpötilan kehitys. Reaalimaailmallisena selityksenä esitetään, että kaukoidän teollisen nousun aiheuttama rikkipäästöjen kasvu ehkäisee sitä maapallon lämpiämistä, jonka kasvihuonekaasut muuten saisivat aikaan.

Nähdäkseni Kaufmanin ja kumppaneiden julkaisussa on kyse juuri siitä, mistä puhuin aiemmassa tekstissäni: koska vanhat mallit eivät selitä tapahtuneita muutoksia, niissä on jotain vikaa eli puutteita ja niitä on siis korjattava/täydennettävä. Ja tämä puuttuva täydennys on Kaufmannin ja kumppaneiden hypoteesin mukaan lisääntyneet rikkipäästöt.

Kaufmanin käyttämässä simulaatiossa malli on rakennettu vuoteen 1998 asti ulottuvan datan perusteella ja se ennustaa kohtuullisen hyvin lämpötilan kehityksen vuosina 1998-2008. Artikkelin kuvan S6 mukaan malli yliarvioi jonkin verran 2000-luvun alkupuolen lämpötilan, minkä seurauksena se sitten tuottaa myös sellaisen lämpötilan laskun, jota ei todellisuudessa ole esiintynyt. Mutta suuressa kuvassa tarkasteltuna malli siis tuottaa varsin hyvän rekonstruktion tapahtuneesta.

Näin tietenkin tulee ollakin, sillä mikäli tuo rekonstruktio ei olisi hyvä, ei mallia myöskään olisi julkaistu PNASissa, enkä minä kirjoittaisi tätä kirjoitusta. Näin siksi, ettei huonossa mallissa olisi mitään kerrottavaa.  Näin ollen Kaufmanin ja kumppaneiden malli on tässä vaiheessa otettava hypooteesina, joka joutuu todelliseen testiin tulevina vuosina (testauksen kannalta olisi ollut rohkeaa, mikäli artikkelissa olisi ollut jonkinlainen ennuste esimerkiksi vuosille 2008-2015 perustuen sen parametrien, kuten rikkipäästöjen, määrien kehittymisen arviointiin).

Koska kyse on tieteellisestä hypoteesista, joutuu se nyt julkaistuna alttiiksi falsifioinnille, kuten aidosti tieteellisen hypoteesin tuleekin. Sama kohtalo on myös sillä hyvin erilaisista lähtökohdista nousseella Helaman ja kumppaneiden hypoteesilla, josta kirjoitin aiemmin ja jonka mukaan auringon aktiivisuus vaikuttaa ilmaston kehitykseen 60-80 vuoden viiveellä.

Aika sitten yksin näyttää kestävätkö esitetyt hypoteesit falsifioinnin; ainakin nämä kaksi hypoteesia antavat erilaisen ennusteen tulevien vuosikymmenten kehitykselle. Kaufmannin ja kumppaneiden mukaan ilmaston lämpeneminen jatkuu heti kun rikkipäästöt vähenevät, kun taas Helaman ynnä muiden mukaan lämpötilat kääntyvät laskuun tämän vuosisadan alkupuolella. Tosin Helaman ja kumppaneiden hypoteesi ei sulje pois ihmisen päästöjen vaikutusta, vaan toimii ikään kuin niiden taustalla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastotutkijoiden ennuste puolitiessä
Ilmastonmuutosennusteista, auringonpilkuista ja lämpökausista
Katastrofismi ja ilmastonmuutos

Ilmastotutkijoiden ennuste puolitiessä

Ilmastonmuutos on aikamme suuri uhka, ja olen aiemminkin kirjoitellut siihen liittyviä ajatuksiani. Palaan aiheeseen, koska tutkimus on jälleen tuottanut uutta tietoa.

Ilmastonmuutoksen tekee tällä hetkellä erityisen mielenkiintoiseksi se, että vuoden 1998 jälkeen ilmasto ei näyttäisi lämmenneen juuri lainkaan. Lokakuussa 2009 oli Science-lehdessä kirjoitus, jossa asiaa ihmeteltiin. Sen mukaan maailman johtava ilmastontutkimustutkimusryhmä Met Office Hadley Centressä antoi seuraavan kommentin: "we expect that [real-world] warming will resume in the next few years”. Perusteluna tälle käsitykselle esitettiin, että tietokonesimulaatioissa esiintyy yleisesti vuosikymmenen mittaisia jaksoja, jolloin ilmasto ei näytä lämpenevän. Sen sijaan 15 vuoden mittaisia jaksoja ei juuri esiinny, joten lämpenemisen pitäisi siis jatkua viimeistään vuonna 2013.

Nyt tuosta Science-lehden ilmestymisestä on kulunut reilut puolitoista vuotta, ja toden totta, vuosi 2010 oli samojen tutkijoiden mukaan lähes yhtä lämmin kuin vuosi 1998 - se oli heti kolmanneksi lämpimin vuosien 1998 ja 2005 jälkeen. Mutta ei siis kuitenkaan vuosituhannen lämpimin.

Sivumennen sanoen, eri ilmastontutkimusorganisaatiot eivät ole yksimielisiä toteutuneesta ilmastosta, vaan esimerkiksi amerikkalainen Goddard Institute for Space Studies pitää vuosia 2005 ja 2010 mitatun historian lämpimimpinä. Tässä kirjoituksessa pitäydyn kuitenkin myös Science-lehden jutun pohjana olleen Met Officen lukemissa, enkä pohdi mitä eri organisaatioiden väliset tulkintaerimielisyydet saattaisivat tarkoittaa.

Uusi ilmaston lämpeneminen ei kuitenkaan näytä alkaneen vuodesta 2010, sillä Met Office on saanut valmiiksi estimaattinsa viime toukokuun lämpötilasta koko maailmassa. Laskelman mukaan toukokuussa maailmanlaajuinen ilmasto oli selvästi viileämpi kuin vuonna 2010 mitattujen huippulukemien aikana. Tämä tieto vahvistaa maailmanlaajuisen ilmastossa viime joulukuussa tapahtuneen lämpötilan pudotuksen, joka on jatkunut jo noin kuusi kuukautta.

Viimeisen kuuden kuukauden aikana ilmaston viileneminen on saavuttanut sellaiset mittasuhteet, että Met Officen laskelmien mukaan viimeisen kuuden kuukauden jakso on yksi kylmimmistä vastaavan mittaisista jaksoista koko 2000-luvulla: kylmempiä ja yhtä pitkiä (tai pidempiä) jaksoja löytyy vain vuosien 2000/2001 ja 2007/2008 taitteista. Viimeisen sadan vuoden ajanjakson estimaatteihin nähden tämäkin jakso on toki ollut varsin lämmin - noin 0,3 astetta yli vertailujakson 1961-1990.

Olemme nyt kesällä 2011 tulleet vuodesta 2009 noin puoliväliin Met Officen vuodelle 2013 asettamaa takarajaa sille, että maailmanlaajuisen ilmaston pitäisi alkaa uudelleen lämmetä. Mikäli näin ei käy, on nykyisissä ilmastomalleissa ilmiselvästi joitain puutteita, jotka olisi korjattava mitä pikimmin. Yksi ehdokas tällaiseksi puutteeksi on suomalaisten tutkijoiden osoittama yhteys auringon aktiivisuuden ja ilmaston välillä. Mutta odotellaan nyt vielä pari vuotta, ehkäpä ennustettu muutos on jo alkamassa ja osoittaa nykyiset mallit valideiksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Blogin vuosijuhla
Ilmastonmuutosennusteista, auringonpilkuista ja lämpökausista
Megaluokan virhe ilmastodatassa
Katastrofismi ja ilmastonmuutos