Ketkä ovat syyllisiä Lesboksen leirin kauhuihin?

Helsingin Sanomat jatkoi kuluneella viikolla taisteluaan haittamaahanmuuton puolesta kiinnittämällä huomion Kreikassa Lesboksen saarella sijaitsevan pakolaisleirin sinänsä epäilemättä ala-arvoisiin olosuhteisiin. Lisäksi se nostatti kierroksia julkaisemalla tulikivenkatkuisen mielipidekirjoituksen, joka päättyi sanoihin "avuntarpeessa olevia on autettava".

Tänä aamuna saimme luettavaksemme HS:n pääkirjoituksen, jossa syytettiin EU:ta ja sen epäonnistunutta politiikkaa leiriläisten kärsimyksistä sekä nostatettiin kollektiivista häpeää vedoten leirissä oleviin kärsiviin lapsiin. Lehden virallinen kannanotto päättyi sanoihin "oli turvapaikkapolitiikasta mitä mieltä tahansa, Morian leirillä olevien ihmisten hätä ja kärsimys ovat häpeäksi koko ­Euroopalle".

* * *

Mistä siis on kysymys? Ja ketä meidän pitäisi syyttää? Ja kenen pitäisi hävetä?

Oleellista noiden kysymysten vastaamisen kannalta on Leboksen Morian pakolaisleirin asukkien tausta: ovatko he turvapaikkaa tarvitsevia hädänalaisia vai seikkailuun lähteneitä elintasopakolaisia? Googlaamalla löysin New York Timesin artikkelin, jossa todettiin muun tekstin ohessa, että joukossa on eritrealaisia, etiopialaisia, algerialaisia, marokkolaisia ja tunisialaisia. Siis elintasopakolaisia ja sotilaskarkureita.

Samassa jutussa todettiin myös, että syyrialaiset, irakilaiset ja joskus myös afgaanit ovat eri asemassa kuin Lesboksella majailevat, koska maat ovat avoimessa sotatilassa. Tämäkin vahvistaa, ettei Lesboksella ole juurikaan turvapaikkaa todellisuudessa tarvitsevia vaan lähinnä (tai pelkästään) elintasopakolaisia.

Asian vahvistavat myös leiriltä otetut valokuvat (esimerkki), joissa leiriläisten varsin tumma ihonväri viittaa vahvasti muualle kuin Syyriaan tai Irakiin. Siis lähinnä Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan, vaikka toki joukossa on myös vaaleampinahkaisia - ilmeisesti tunisialaisia, marokkolaisia, algerialaisia ja muita vastaavia.

Tämän pienen aiheeseen tutustumisen jälkeen on syytä palata vastuukysymyksiin. Eli kenen vastuulla ovat viime kädessä saaren ihmisten ja lasten kärsimykset? Mieleeni tulevat ainakin seuraavat tahot.

Ensinnäkin Fredrik Reinfeldtin, Juha Sipilän ja Angela Merkelin kaltaiset eurooppalaisten valtioiden johtohenkilöt, jotka ovat puheillaan antaneet ymmärtää Euroopan ottavan mielellään vastaan kehitysmaalaisia. Mutta eivät ole pystyneet kävelemään johtamiensa maiden kansalaisten vastustuksen yli.

Toiseksi häpeää ja vastuuta saavat ottaa kontolleen leirin asukkaat itse. Heillä ei ole tarvetta turvapaikkaan, vaan seikkailuun on lähdetty korkeamman elintason toivossa. Usein vieläpä siten, että kantaväestön on oletettu määränpäässä maksavan elatuksen ilman vaatimuksia työstä sen vastineeksi.

Vaikka varmaan joukossa on niitäkin, jotka ovat kuvitelleet saavansa täältä hyväpalkkaisen työpaikan. Sille ovat antaneet perusteita kolmas syyllisten joukko. Eli laitonta työvoimaa hyväksi käyttävät tahot, kuten espanjalaiset appelsiininviljelijät tai Suomenkin pimeiden työmarkkinoiden toimijat.

* * *

Helsingin Sanomien poliittinen agenda lienee maahanmuuttoon liittyvän tietoisuuden lisääntyessä muuttunut yhä useamman mielestä yhä vastenmielisemmäksi. Sama koskee monia suomalaisia politiikan tekijöitä, jotka edelleen toimivat vastoin suomalaisten enemmistön etua ja tahtoa.

Valitettavasti näillä henkilöillä on toiminnalleen äänestäjien vaaleissa antama valtakirja. Tämä ei muutu ennen kuin myös äänestäjät ymmärtävät oman valtansa ja vastuunsa - ja samalla poistavat Euroopan perusteettoman vetovoiman kehitysmaalaisten parissa. Ja tarpeen Lesboksen Morian kaltaisiin kärsimysleireihin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vanha elokuva HS:n propagandatyökaluna
Jaakko Lehmusvesi: valkoista ihmistä ei sorreta maailmassa
HS:n mukaan Helsinkiin voi hukkua, mutta Bagdadiin piiloutuminen on mahdotonta

Sipilä ja Merkel ovat kaivaneet itselleen yhteistä kuoppaa - Orpokin haluaa sinne

Totesin pari päivää sitten, että Keskustan eli Juha Sipilän asenne maahanmuuttopolitiikkaan oli Ylen kyselyssä yllättävä, sillä se sijoittui samaan joukkoon humanitaariseen maahanmuuttoon tunnetusti täysin kritiikittömien RKP:n, Vihreiden ja Vasemmistoliiton kanssa. Eilen alkoi kuulua samansuuntaisia ääniä myös Keskustan omista riveistä.

Asiasta kertoneen Iltalehden mukaan pari anonyymiä kansanedustajaa oli ihmetellyt Sipilän linjauksia kyselyssä. Heistä toinen totesi, että "jos valitsen randomilla kymmenen keskustan kannattajaa meidän maakunnasta, niin kukaan ei ajattele niin kuin Sipilä".

Toinen anonyymi kepulainen puolestaan totesi, että "kyllä se vähän ärtymystä ja keskustelua porukassa herätti". Hänen mukaansa puolueessa ajatellaan toisin.

Nähtäväksi jää, vaikuttaako Ylen kysely Sipilän tai keskustan kannatukseen. Ainakin Jussi Halla-aho (ps) yritti iskeä tähän rakoon toteamalla Facebookissa, että "jos äänestää kepua, saa kepulaista politiikkaa, ja kepu ei nykyjohdon alaisuudessa sanottavasti eroa vihreistä. Ei maahanmuuttokysymyksissä eikä energia- ja ympäristökysymyksissä."

Sipilän tapaus on rinnakkainen samaan aikaan käynnissä olevaan Saksan voimanaisen Angela Merkelin kujanjuoksuun. Myös se juontuu poliitikon äänestäjäkuntaansa kritiikittömämmästä maahanmuuttopolitiikasta ja kulminoitui - Helsingin Sanomien sanoja lainatakseni - pikkujuttuun, josta saattoi tulla Angela Merkelin lopun alku. Eli hänen suosikkinsa tappioon CDU/CSU:n parlamenttiryhmän puheenjohtajavalinnassa.

Näyttäisikin siltä, että Juha Sipilä ja Angela Merkel ovat kaivamassa itselleen yhteistä kuoppaa. Siis sellaista, johon monet muutkin omien maidensa mahtavat poliitikot ovat pudonneet.

Tarkoitan tällä sitä, että maahanmuuttokysymykset ovat järisyttäneet demokratioiden poliittista kenttää muuallakin. Näin on käynyt Italiassa ja Itävallassa, eikä USA:n presidentti Donald Trumpinkaan nousu valtaan tapahtunut ilman maahanmuuttokytköstä.

Tämän soisi tulevan ymmärretyksi myös suomalaisessa politiikassa. Valitettavasti juuri nyt ei tosin näytä siltä - ei ainakaan Petteri Orpon (kok) tänä aamuna julkaistun lehtihaastattelun mukaan. Hän nimitäin linjasi edelleen, ettei hän "ole nähnyt perussuomalaisissa sellaista muutosta, että voisimme heidän kanssaan toimia hallituksessa."

Vaikuttaakin siltä, että myös Orpo haluaa samaan kuoppaan Sipilän ja Merkelin kanssa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylen kyselyssä kepu yllätti maahanmuuttosinisilmäisyydellään
Italiassa hallitusvastuu kannattaa, mutta miksi?
EVA:n tutkimus osoitti median poliittisen retoriikan ontuvuuden

Maapallon metsäpinta-ala kasvaa vauhdikkaasti

Arvoisat lukijani. Tiedättehän, että maankäytön muutokset ovat syy globaalin ympäristönmuutokseen. Maan peitteisyyden väheneminen heikentää maan energiatasapainoa ja vaikuttaa biogeokemiallisiin sykleihin, jotka lisäävät mm. ilmaston lämpenemistä ja heikentävät ekosysteemipalveluita.

Ennen Xiao-Peng Songin äskettäin Naturessa julkaistua tutkimusta maankäytön muutoksia ei kuitenkaan oltu mitattu maapalon laajuisesti. Mutta nyt se on tehty perustuen satelliittidataan - tulokset kattavat vuodet 1982-2016.

Tutkimus osoitti vastoin ennakko-odotuksia, että maapallon metsäpinta-ala ei suinkaan ole supistunut mainittuna aikana, vaan päinvastoin: se oli kasvanut 7,1 prosenttia. Tai toisin sanoen 2,24 miljoonaa neliökilometriä. Tästä huolimatta metsäala oli supistunut tropiikissa, mutta kasvanut siis vielä paljon enemmän Euroopassa, Kiinassa, Itäisessä Pohjois-Amerikassa, Japanissa, osassa Afrikkaa ja Siperiassa.

Maankäytön muutoksista 60% voitiin liittää ihmisen suoraan toimintaan ja 40% epäsuoriin tekijöihin kuten ilmaston lämpenemiseen. Metsien lisääntyminen oli erityisen selkeää vuoristoissa ja väheneminen puolestaan kuivissa ja puolikuivissa ekosysteemeissä.

Erityisesti monien maiden metsitysohjelmat näkyivät satelliittikuvissa erinomaisesti. Samoin Suomessa pohjoisten metsien jatkuvasti lisääntyvä kasvu, josta saamme kiittää nykyaikaista intensiivistä metsätaloutta.

On kuitenkin huomattava, että metsien kasvu on keskittynyt pohjoiseen ja metsäkato tropiikkiin, missä puiden biomassa pinta-alaa kohti on merkittävästi suurempi. Siten havaituista pinta-aloista ei voi tehdä suoria johtopäätöksiä hiilinielujen tai kasvihuonepäästöjen suhteen.

Tästä huolimatta edellä kuvaamani tulokset ovat tutkimuksen viimeinen sana maapallon metsäkadosta. Seuraavaksi löydökset on vietävä ilmastomalleihin, jolloin maapallon metsien kokonaisvaikutuksesta syntyy nykyistä luotettavampi kuva olettaen, että mallit kuvaavat edes likimain todellisuutta.

Mallien osalta onkin syytä huomata, että edelle lyhyesti referoimani tutkimus kertoo sen, kuinka järkyttävän suuria epävarmuuksia niiden lähtökohdissa on edelleen. Onneksi tiede on kuitenkin itseään korjaavaa ja sitä kautta myös ilmastomallien luotettavuus paranee ajan myötä. Tämä tietenkin sillä edellytyksellä, etteivät ilmastotutkijat rakastu omiin hypoteeseihinsa vaan ovat valmiit vahvistamaan tai hylkäämään niitä parhaan tutkimustiedon valossa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Todellinen monikäyttöluonnonvara
Tutkijoilta uusi metsäkannanotto
Tutkijoiden biotalousjulkilausumasta

Ylen kyselyssä kepu yllätti maahanmuuttosinisilmäisyydellään

Yleisradio julkaisi eilen jutun, jossa verrattiin Suomen eri puolueiden puheenjohtajien maahanmuuttonäkemyksiä. Juttu oli tietenkin kiinnostava, joten päätin kommentoida sitä.

Ensimmäiseksi totesin, että kysymyksistä kuusi voidaan sijoittaa humanitaarisen maahanmuuton kriittisyys/sinisilmäisyys -asteikolle. Niitä olivat kiintiöpakolaisten määrä, turvapaikanhakuprosessin sijoittaminen Euroopan ulkopuolelle, paperittomien terveydenpalvelujen laajuus, burkakielto ja kielteisen päätöksen saaneiden liikkumisoikeuden rajoittaminen Suomessa sekä rikollisten ulkomaalaisten karkottaminen. Muihin kysymyksiin en tässä kirjoituksessa ota kantaa - ne arvoisa lukijani voi halutessaan katsoa Ylen artikkelista.

Näiden kuuden osalta laskin suuren kiinnostuksen vallassa maahanmuuttokriittisyysindeksin siten, että kriittisimmästä vaihtoehdosta sai yhden pisteen, seuraavasta vaihtoehdosta kaksi ja jos oli vielä kolmaskin vaihtoehto, niin siitä kolme. Tällä perusteella sain aikaiseksi seuraavan taulukon.

PS	6
Sin	8
Kok	10
Krist	12
SDP	12
Kepu	14
RKP	14
Vihr	14
Vas	14

Kuten taulukosta näkyy, on Perussuomalaiset maamme maahanmuuttokriittisin puolue, jota seuraa pienen etäisyyden päässä siniset. Välimaastoon sopivat Kokoomus, kristilliset ja SDP. 

Mielenkiintoisinta tässä onkin listan jaettu kuutossija, eli Suomen maahanmuuttosinisilmäisimpien puolueiden joukkio. Siihen kuuluvat vähemmän yllättävästi äärivasemmiston puolueet (Vasemmistoliitto ja Vihreät) sekä RKP, mutta ainakin vastoin omaa etukäteismielikuvaani myös Keskusta (ilmaisin blogin alkuaikoina Keskustan maahanmuuttonäkemyksen olevan "ikään kuin kokoomuksen väljähtäneempi versio"). 

* * *

Tässä yhteydessä haluan kirjata arvoisan lukijani hämmästeltäväksi myös sen, mitä olisin itse vastannut näihin kuuteen maahanmuuttokriittisyyttä mittaavaan kysymykseen. Samalla kommentoin muutamien puheenjohtajien absurdiksi katsomiani väitteitä. Siis olkaapa hyvä.

Yksi: mikä olisi sopiva vuosittainen määrä kiintiöpakolaisille? Tämä riippuu täysin siitä, onko samanaikaisesti mahdollista hakea turvapaikkaa myös spontaanisti ja käytetäänkö tuota mahdollisuutta. 

Nykytilanteessa kiintiöpakolaisten määrää tulisi laskea nykyisestä mahdollisimman paljon. Mikäli spontaani turvapaikanhakumahdollisuus kuitenkin poistettaisiin, voitaisiin kiintiön määrä asettaa sen mukaan, kuinka hyvin aiemmat tulijat on saatu integroitua suomalaista yhteiskuntaa positiivisesti rakentaviksi asukkaiksi.

Kaksi: pitäisikö EU:n turvapaikanhakuprosessi hoitaa ensisijaisesti EU:n ulkopuolella? Tämän pitäisi olla kaikille itsestään selvää. On täysin kestämätöntä, että EU:n alueelle voi kuka tahansa kävellä sisälle ja valita sieltä maan, jossa haluaa asiansa käsiteltävän.

Varsin valaiseva tässä asiassa oli Li Anderssonin (vas) kommentti, jonka mukaan "ratkaisu ei voi olla se, että EU vielä entuudestaan pyrkii ulkoistamaan omaa vastuutaan". Siis kuka tai mikä on antanut meille vastuun kaikista maailman humanitaarisista ja elintasopakolaisista? 

Kolme: tulisiko laittomasti maassa oleskeleville tarjolla olevia palveluita laajentaa tai supistaa nykyisestä? Suoraan sanottuna en ymmärrä, miksi näille ihmisille tulisi tarjota yhtään mitään muuta kuin apu akuuttiin hengenvaaraan. Paitsi tietenkin maamme muulle väestölle vaaraa aiheuttavien riskien kuten vaarallisten tautien tartuntariskin poistaminen tavalla tai toisella - mieluiten karkottamalla.

Oman näkemykseni mukaisesti pääministeri Juha Sipilän vastaus - "kysymys on kaikkein haavoittuvimmassa olevien ihmisten auttamisesta, joten on inhimillistä antaa heille hoitoa" - lähentelee lapsellisuutta. On toki totta, että laittomasti maassa olevat ovat haavoittuvassa asemassa, mutta samalla perusteella meidän tulisi kustantaa myös kaikkien muiden maailman haavoittuvien satojen miljoonien, ellei miljardien - ihmisten terveydenhuolto. Etenkin kun vaikkapa ympärileikkauskomplikaatioista verenmyrkytyksen saanut somali- tai saudiarabialainen nainen tai AIDS:in "parantamiseksi" raiskattu eteläafrikkalainen pikkutyttö lienevät vielä monin verroin haavoittuvammassa asemassa kuin yksikään Suomessa laittomasti oleskeleva.

Neljä: tulisiko vartalon kokonaan peittävän asun käyttö kieltää julkisilla paikoilla? Kyllä tulisi. Ensinnäkin tällaiset vaatteet ovat turvallisuusriski, koska niiden alle on mahdollista piilottaa tuhoaseita. Toiseksi burka naisen päällä kertoo machokulttuurista ja siihen liittyvästä naisten alistamisesta ja ihmisoikeuksien puutteesta. Kolmanneksi tällaiset vaatteet ehkäisevät tehokkaasti käyttäjiensä työllistymistä ja integroitumista yhteiskuntaamme. 

Viisi: tulisiko kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden liikkumisvapautta rajoittaa siksi ajaksi, kun he odottavat maasta poistamista? Pitäisi ehdottomasti, koska he ovat maassa laittomasti ja sellaisena sekä turvallisuusriski että osoitus yhteiskunnan laillisuuden horjumisesta. Jälkimmäinen siksi, että - kuten jo kysymyksen otsikossa lukee - heidän läsnäolonsa yhteiskunnassamme ei ole laillista, joten sitä ei myöskään tule sallia. 

Kuusi: tulisiko rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten karkottamisen olla nykyistä helpompaa? Minusta on täysin käsittämätöntä, mikäli vähänkään vakavampaan rikokseen syyllistynyt saa jäädä asumaan maahamme. Absurdia se on silloin, kun henkilö vaatii oikeutta elää maassamme siksi, että hänen kotimaassaan yhteiskunta on sekaisin. 

Ja kyllä absurdia on sekin, että RKP:n, äärivasemmiston molempien puolueiden, SDP:n ja keskustan puheenjohtajat haluavat pitää rikolliset keskuudessamme. Tai sitten he eivät vain ymmärrä asian vakavuutta. Tai ainakin Antti Rinteen (sd) kommentista voisi näin ymmärtää: "rikoksiin syyllistyneiden osalta karkottaminen on tosiasiassa tehty laissa jo pitkälti niin helpoksi, kuin kansainvälisen oikeuden asettamissa rajoissa on mahdollista".

Summa summarum. Lienen näkemyksissäni näiden kysymysten osalta pitkälti samoilla linjoilla Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon kanssa. Tai ainakin sain samat pisteet kuin hän: omilta kouluajoiltani tutun kuutosen. Olen siis äärimmäisen maahanmuuttokriittinen - mutta en missään tapauksessa -vastainen, kuten lukijani varmasti tietävät.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Suurin osa eurooppalaisista haluaa pakolaisia

Keskustelu syyrialaispakolaisten palauttamisesta voidaan aloittaa

Puolueiden maahanmuuttoasenteista

Vanha elokuva HS:n propagandatyökaluna

Helsingin Sanomat kirjoitti vanhasta Roland af Hällströmin elokuvasta otsikolla "Suomalaiset elintasopakolaiset onnea onkimassa". Juttu päättyi kysymykseen, siitä, että "onko meillä varaa valittaa elintasopakolaisista, kun aika äskettäin suomalaisia lähti sankoin joukoin naapuriin hakemaan leveämpää leipää?"

Kysymys on sikäli huvittava, että jutussa annetaan myös vastaus. Siis vastaus siihen, että onko tämän ajan elintasopakolaisuus verrattavissa 1940-luvun suomalaiseen ihmisvirtaan Ruotsiin.

Tuo vastaus kuuluu seuraavasti: "uutta elämää etsimään lähtee kolme nuorta naista, Rauha (Toini Vartiainen), Kirsti (Eija Inkeri) ja Liisa (Maija Karhi). Varsinkin Rauha haaveilee oikotiestä onneen, varakkaasta miehestä. Muilla on mielessä lähinnä työ."

Nykyisin elintasopakolaisuudeksi ei kutsuta työn hakemista ulkomailta. Sitä kutsutaan työperäiseksi maahanmuutoksi.

Ja suomalaisten Ruotsiin muuttaminen on todellisuudessa lähes aina tapahtunut realistisen työnsaantimahdollisuuden motivoimana. Elokuvan valmistumisen jälkeen 1960-luvulla suomalaisia jopa houkuteltiin naapurimaan teollisuuteen, koska maassa vallitsi kova työvoimapula. Sen sijaan, kuten hyvin tiedämme, tämän päivän elintasopakolaiset työllistyvät Suomessa heikosti.

Elintasopakolaisuudeksi ei kutsuta myöskään elokuvan Rauhan haaveilua varakkaan miehen löytämisestä. Hänen tarkoituksenaan elokuvassa kun ei ole pelkän oleskeluluvan saaminen, sen jälkeen eron ottaminen ja sosiaaliturvan varassa vanhuuteen asti kestävä hengailu, vaan loppuelämän kestävä onnellinen avioliitto varakkaan miehen kanssa. Joidenkin mielestä moraalisesti kyseenalaista ehkä, mutta ei elintasopakolaisuutta.

HS:n juttua voikin pitää tyypillisenä agendajournalismina, jossa näennäisen yhteensattuvuuden perusteella nykyaikaista kansainvaellusta yritetään normalisoida. Se siis kuuluu samaan kastiin kuin maahan pyrkivien aikamiesten vertaaminen suomalaisiin pikkulapsiin, jotka viime sotien aikana lähetettiin turvaan Ruotsiin. Ja joka on myöhemmin osoittautunut virheeksi noiden sotalasten omalta ja jopa heidän jälkeläistensä kannalta.

HS:n kirjoitus onkin otettava ennen kaikkea muistutuksena siitä, että medialukutaito on yksi tämän ajan tärkeimmistä kansalaistaidoista. Sitä tarvitaan tietenkin internetissä, mutta aivan yhtä lailla ns. "vastuullisen median" juttuja lukiessa. Ja niiden osalta oikeastaan vielä enemmän, koska niihin kirjoittavat toimittajat ovat viestinnän ammattilaisia, jotka osaavat pukea poliittisen propagandansa niin kauniisiin kääreisiin, ettei niihin piilotettua agendaa edes huomaa sitä erikseen ajattelematta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EVA:n tutkimus osoitti median poliittisen retoriikan ontuvuuden
HS salapoliisiromaanin roolissa
Media värittää maailmankuvaamme

Kusi päässä, paskat seinillä

Yleisradio kertoi, että muuan kettu oli ulostanut riistakameran edessä olevalle vesikupille. Luontoradion asiantuntijan mukaan kyseessä oli ketulle lajityypillinen käytös, jolla se merkitsee muistiin kiinnostavia asioita.

Helsingin Uutiset puolestaan kertoi Espoon keskuksessa julkista WC:tä ulosteella kerta toisensa sotkevista ihmisistä. Mikä mielenkiintoisinta, nämä henkilöt ovat murtautuneet useita kertoja lukittuun käymälään päästäkseen toteuttamaan omaa porukkatyypillistä käytöstään.

Näyttäisikin siltä, että kyse on uudenlaisesta oireyhtymästä, jossa päässä oleva virtsa aiheuttaa ulosteen valumisen seinille. Ketun perusteella tämä saattaisi johtua siitä, että henkilöt tuntevat vastustamatonta kiinnostusta käymälöitä kohtaan ja merkitsevät ne itselleen kiinnostavaksi levittämällä ulostetta myös pöntön ulkopuolelle?

Niin tai näin, toivottavasti kyseiset henkilöt saadaan pikaisesti hoitoon, kusi valutettua päästä, uloste ohjatuksi pönttöön ja mahdolliset muutkin oireet poistetuksi. Valitettavasti epäilen kuitenkin, ettei näiden ihmisten kaikesta päätellen ketun tasolla olevalle älykkyydelle ole tehtävissä mitään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Typeryys kukkii Hollywoodissa
Tyhmyys pilasi neljän ihmisen elämän
Uimapuvut ja saunakulttuuri

Humanitaarinen paradoksi Holmströmiläisen paradoksin valossa

Nobelistimme Bengt Holmström totesi taannoin, että "on paljon esimerkkejä, joissa yksilön rationaalisuus kääntyy kollektiiviseksi epärationaalisuudeksi". Esimerkiksi silloin kun ihminen toimii laskusuhdanteen alkaessa omalta kannaltaan järkevästi ryhtyessään säästämään rahojaan, hän edesauttaa samalla talouden halvaantumista ja laskusuhdanteen kiihtymistä.

Tämä Holmströmin ajatus juolahti mieleeni lukiessani Oikean Median välittämän Daily Mailin viikon takaisen uutisen englantilaisnaisesta, joka joutui 15-vuotiaana pakistanilaisjengin seksiorjaksi. Näin siksi, että Holmströmin ajatus taitaa selittää varsin hyvin eurooppalaisen humanitaarisen maahanmuuttopolitiikan epäonnistumista.

Otetaan ensin se yleisesti paras mahdollinen maahanmuuttoskenaario, jossa kaikki voittaisivat. Se taitaisi olla jotain sellaista, että maailmalta hakisivat turvapaikkaa vain sellaista aidosti tarvitsevat, jotka otettaisiin avosylin vastaan länteen ja heille tarjottaisiin eväät nopeaan integroitumiseen. Rasismia ei esiintyisi suuntaan eikä toiseen.

Tulijat puolestaan karsisivat omasta kulttuuristaan uuden kotiseutunsa tapojen vastaiset piirteet, olisivat kiitollisia vastaanottavalle yhteiskunnalle, opettelisivat vuodessa tai kahdessa paikallisen kielen sekä päivittäisivät koulutuksensa ja/tai hankkiutuisivat itselleen sopivaan työhön. Länsimaiset yritykset puolestaan rekrytoisivat heitä tasa-arvoisesti kantaväestöön kuuluvien kanssa. 

Todellisuus on kuitenkin toisenlainen. Oikean Median juttu kertoi siitä, kuinka brittitytön orjaksi joutumista avittivat virkavallan ja terveydenhoitohenkilöstön rasisminpelko ja pakistanilaisten (mukaan lukien imaami) alistava käsitys naisten asemasta ja pukeutumisesta. Kaiken lisäksi kyseiset pakistanilaiset olivat omaksuneet muutenkin rikollisen elämäntavan.

Todennäköisesti tapaukseen liittyi myös tytön vanhempien sinisilmäinen - ehkäpä brittiläisen valtamedian ohjaama - kasvatus, jonka aikana häntä ei ollut varoitettu (ainakaan riittävän selvästi) pakistanilaismiehistä. Niinpä neitokainen meni tapahtumien alkaessa ihan vapaaehtoisesti pakistanilaismiehen autoon.

Myös Suomessa me teemme samankaltaisia virheitä kuin britit. Humanitaariseen maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista ei puhuta vapaasti lehdistössä, mistä hyvänä esimerkkinä käy se, ettei mikään maamme ns. "vastuullinen media" ollut ainakaan ennen Oikean Median juttua välittänyt suomalaisille Daily Mailin viikon vanhaa uutista.

Myös kotimaisessa rikosuutisoinnissa pyritään olemaan vihjaamatta tekijöiden maahanmuuttajataustaan - onpa jopa poliisi ohjeistanut itsensä sen suuntaisesti. Harvoin on puhuttu myöskään tiettyjen maahanmuuttajaryhmien kyvyttömyydestä löytää työtä. Sen sijaan, esille kaivetaan säännöllisin väliajoin esimerkkejä joidenkin maahanmuuttajien menestystarinoista, usein vieläpä tahallaan sotkien humanitaarisen ja työperäisen maahanmuuton.

Samalla on etenkin politiikan vasemmalle laidalle ja myös sitä myötäilevälle ns. "vastuulliselle medialle" tullut tavaksi puhua maahanmuuttokriittisistä henkilöistä äärioikeistolaisina, rasisteina tai jopa natseina (esimerkki, toinen ja kolmas). Näin asiallinen keskustelu maahanmuutosta on tehty käytännössä mahdottomaksi.

Toisaalta myös suomalaisissa on aitoja rasisteja. Yksi vakava ja tuore tapaus lienee Joensuusta, jossa nuori mies yritti ilmeisesti tappaa maahanmuuttajan. Tappoyritystä edeltävistä tapahtumista ei ole minun tietääkseni uutisoitu, mutta motiiviksi on mainittu rasismi (ja olenhan itsekin nähnyt sellaista). On myös selvää, että vaikka kaikki rasistit eivät olekaan väkivaltaisia tai edes tunnista olevansa sellaisia, vaikuttaa ihmisten tausta esimerkiksi työnhakutilanteessa - niin positiivisena kuin negatiivisena syrjintänä.

Vaikka on toki niinkin, ettei muslimihuntu päässä ole monessa työtehtävässä hyväksyttävä brändi- tai turvallisuussyistä eikä varsinkaan kieltäytyminen kättelemästä vastakkaista sukupuolta olevia ihmisiä. Ei siis ihme, että näistä kulttuuritaustoista peräisin olevilla ihmisillä on vaikeuksia päästä kiinni työelämään - mutta se ei ole suomalaisen yhteiskunnan vika, vaan merkki itsepäisesti omista länsimaihin sopimattomista tavoistaan kiinni pitävän työnhakijan haluttomuudesta menestyä suomalaisessa yhteiskunnassa.

Kirjoitusta ja esimerkkejä voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle. En kuitenkaan tee niin, vaan totean, että Holmströmin esille nostaman paradoksin kannalta mielenkiintoisinta on se, että mikä olisi kaikkien kannalta paras - ja edellä kuvatut oikean elämän tosiasiat tunnustava ratkaisu humanitaariseen maahanmuuttoon? Vai onko niin, ettei sellaista edes ole?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttokeskustelun vaikeudesta
Sikailua toisten juhlissa
Pauli Juuselalle maailma on jo täällä 

Kumpi ompi parempi: työpaikka vai työttömyyskorvaus?

Palvelualojen ammattiliiton PAM:in puheenjohtaja Ann Selin kertoi, että hänen johtamansa ammattiliitto aikoo käyttää satoja tuhansia euroja vasemmistopuolueiden tukemiseen ensi kevään vaaleissa. Perusteluksi hän nimesi sen, että "ei meillä näin palkansaajavihamielistä hallitusta ole ollut pitkään aikaa".

Selinin on saanut takajaloilleen hallituksen aikomus helpottaa pienyritysten rekrytointia antamalla näille mahdollisuuden nykyistä helpompiin irtisanomisiin eli esimerkiksi epäonnistuneen rekrytoinnin peruuttamiseen. Oikeus koskisi alle 20 hengen yrityksiä.

Tässä yhteydessä on syytä huomata, että yksinyrittäjien määrä on lisääntynyt Suomessa viime vuosina rajusti. Heitä on nykyisellään jo 180 000 eli noin kaksi kolmasosaa suomalaisten yritysten määrästä. Samaan aikaan meillä on melko tarkasti sama määrä työttömiä.

Jos hallituksen suunnittelema irtisanomisen helpottaminen johtaisi siihen, että jokainen yksinyrittäjä palkkaisi avukseen yhden työntekijän, olisi työttömyys selätetty. No, tämä ei ole realismia, mutta samaan aikaan on varmaa, että moni yksin- tai muu pienyrittäjä on harkinnut apulaisen palkkaamista - ja jättänyt sen tekemättä, koska siihen lisääntyy aivan liian suuri riski.

Mutta palataan takaisin Ann Selinin aikomukseen tukea vasemmistopuolueita valtavilla summilla jäsenistöltään kerättyä rahaa. Siis myös niiltä jäseniltä, jotka eivät kannata vasemmiston ajamia asioita. Siis vaikkapa kovaa verotusta, kehitysmaalaisille avoimia rajoja tai asumisperusteista perustuloa kaikille Suomessa majaileville.

Ann Selinin kannanotto nostaakin esille kaksi keskeistä kysymystä, joihin haluaisin hänen vastaavan. Ja koska hän ei kuitenkaan tule niitä kommentoimaan, haluaisin ainakin jokaisen PAM:in jäsenen luovan niihin oman näkemyksensä.

Ensimmäinen kysymys kuuluu, että onko ammattiliiton varojen käyttäminen poliittisiin tarkoitusperiin vastuullista edunvalvontaa. Näin erityisesti silloin, kun niillä edistetään sellaista valtakunnanpolitiikkaa, jota kaikki maksajat eivät kannata.

Toinen kysymys puolestaan on se, että kumpi on työvoiman kannalta parempaa politiikkaa: yritysten työllistämisedellytysten vai työttömien turvaverkon maksimointi. Hallitus näyttäisi valinneen ensimmäisen ja Selin puheidensa perusteella toisen.

Lopuksi totean, etten missään tapauksessa kannata irtisanomisen helpottamista suurissa yrityksissä. Siellä tarvitaan vahvaa ammattiliittoa tasapainottamaan työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta. Näin ei kuitenkaan ole pienimmissä yrityksissä, jotka pääsääntöisesti eivät kestä edes yhtä virherekrytointia.

Samalla on syytä muistuttaa Seliniä ja muita ymmärtämättömiä, etteivät ammattiliitot sen enempää kuin poliitikotkaan luo Suomeen työpaikkoja. Niitä luovat vain ja ainoastaan voittoa tuottavat yritykset, joiden tekemän työn lisäarvoa verottamalla koko muu yhteiskunta pyörii - mukaan lukien ammattiliitot.

Muuten olen - senaattori Cato vanhempaa mukaillakseni - sitä mieltä, että poliittiset lakot olisi kiellettävä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
PAM asetteli ehtoja yhteiskuntasopimusneuvotteluille
Köyhät kyykkyyn vai töihin?
Työtaistelulainsäädäntö olisi uudistettava

Italiassa hallitusvastuu kannattaa, mutta miksi?

Italiassa viime vaaleissa hallitukseen nousseen La Lega -puolueen (entinen Pohjoisen liitto) kannatus on hallitusvastuun myötä noussut räjähdysmäisesti. Sitä kannattaa nykyisin vaaleissa nähdyn 17 prosentin sijasta peräti 31 prosenttia äänestäjistä.

Ylen asiasta julkaisemassa uutisessa kerrottiin, että yleisesti uskotaan populistipuolueiden kannatuksen hiipuvan hallitusvastuussa. Ja mainitsee yhtenä esimerkkinä Timo Soinin johtamat Perussuomalaiset.

Asiaa on syytä tarkastella ja sen jälkeen ottaa siitä oppia. Perussuomalaisethan saivat vuoden 2015 jatkojytkyn erityisesti maahanmuuttolinjaustensa seurauksena. Hallituksessa he joutuivat kuitenkin huomaamaan, ettei linjauksia huomioitu käytännössä juuri lainkaan, vaikka ne olikin kirjattu hallitusohjelmaan ja niillä oli kansan syvien rivien kannatus. Sen seurauksena puolueen suosio romahti nopeasti.

La Legan erottaa suomalaiskokemuksista juuri se, että he ovat vallassa ollessaan noudattaneet vaalilupauksiaan. Eli kiristäneet Italian suhtautumista laittomaan maahantuloon esimerkiksi kieltäytymällä ottamasta vastaan ihmissalakuljettajien lähetyksiä Pohjois-Afrikasta.

Perussuomalaisten ja italialaisten välisestä vertailusta on helppo vetää johtopäätös. Eli mikäli halla-aholaiset onnistuvat palauttamaan ihmisten Soinin tärvelemän luottamuksen puolueeseensa, ei heidän kannata myydä periaatteitaan hallituspaikan hinnalla. Ei ainakaan, mikäli ajatuksissa on Suomen pitäminen suomalaisena.

Samalla voidaan todeta, että Timo Soinin hallituskipeys tuhosi hänen perustamansa puolueen ensimmäisen vaiheen. Nyt Perussuomalaisia johtavat eri ihmiset ja nähtäväksi jää osoittautuvatko he Soinin kaltaisiksi hillotolpan tavoittelijoiksi vai suomalaisten asianajajiksi. Itse luotan puolueen nykyiseen puheenjohtajaan, jonka en ole havainnut lipsuvan periaatteistaan suomalaisen kulttuurin puolustajana.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Italian vaalit osoittivat demokraattisen vallan vastuun
Lepsu maahanmuuttopolitiikka tuhosi Perussuomalaisten kannatuksen
Perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikkavaatimukset vastaavat suomalaisten näkemyksiä

Mitä tapahtuu eurooppalaisten genetiikalle tulevaisuudessa?

Eurooppaan on viime aikoina suuntautunut jatkuva kehitysmaalaisten maahanmuutto. Kansainvaelluksen huippu oli vuonna 2015, mutta ihmisvirta ei ole pysähtynyt sen jälkeenkään: viime vuonna EU:n alueella rekisteröitiin noin 650 000 turvapaikkahakemusta, joista 5046 Suomessa.

Kysymys tietenkin kuuluu, mitä tällaisessa tilanteessa tapahtuu eurooppalaisille ja heidän geeneilleen. Juuri nyt saattaa näyttää siltä, että ihmisvirta johtaa tulijoiden ja kantaväestön eristäytymiseen toisistaan, mutta suurissa kaupungeissamme yleinen näky ruskeahipiäisistä lapsista valkoisten äitiensä kanssa kertoo jotain aivan muuta.

Asiaa voi tarkastella myös historiallisten tapahtumien valossa. Siihen tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden kaksi aivan äskettäin julkaistua tutkimusta.

Ensimmäinen niistä kertoo tapahtumista nykyisessä Siperiassa. Siis Denisovan luolassa, mistä on löytynyt denisovalaisten jäänteitä.

Nature lehdessä julkaistiin pari viikkoa sitten Svante Pääbon ryhmän tutkimus, jossa oli analysoitu yhden uuden Denisovan luolasta löytyneen ihmisjäänteen DNA:n. Tulos oli hämmästyttävä, sillä kyseisen luupalan aikanaan omistaneen naisen äiti oli neandertalilainen ja isä denisovalainen.

Jo aiemminhan olemme tienneet, että neandertalilaiset ovat risteytyneet meidän Afrikasta myöhemmin saapuneiden ns. nykyihmisten kanssa. Ja denisovalaiset joidenkin Itä-Aasian kansojen esivanhempien kanssa. Lisäksi ainakin joillain aiemmin eläneillä nykyihmisillä on ollut enemmän neandertalilaisten geenejä kuin meillä tänä päivänä elävillä.

Näyttäisi siis siltä, että ihmispopulaatioiden kohdatessa risteytyminen on ollut hyvin tavallista niin kauan kuin ihmisiä on elänyt ja kohdannut. Näin lienee myös nykyisin.

Tavallisia näyttävät olleen myös ihmisryhmien vaellukset. Edelle linkittämästäni uudesta tutkimuksesta nimittäin selvisi, että tutkitun naisen äiti oli läheisempää sukua Euroopasta aiemmin löytyneille neandertalilaisille kuin Denisovan lähellä eläneille. Siten kansainvaelluksissa ei sinänsä ole mitään uutta, ei edes silloin kun matkat ovat pitkiä.

Toisen ihmisten liikkuvuutta valaisevan tutkimuksen julkaisi italialaisryhmä. Siinä oli tutkittu toskanalaisten vainajien ja nykynaisten äitilinjaa pitkin periytyvää mitokondriaalista DNA:ta.

Tutkimuksen taustana oli tieto siitä, että Toskana sijaitsee Italian länsirannikolla paikassa, jonka yli erilaiset kansat ja kulttuurit ovat vaikuttaneet vuosituhansien ajan. Siellä ovat valtaa pitäneet paitsi kuluisat Medicit, niin myös etruskit, roomalaiset, lombardit ja ranskalaiset.

Tutkimusryhmän analyysin mukaan monet Toskanassa nykyisin elävät naiset ovat kaikesta huolimatta jopa 5000 vuotta sitten alueella eläneiden naisten suoria jälkeläisiä. Löydöstensä perusteella tutkijat arvelivatkin, että kansakuntien valloitusretket eivät niinkään vaikuta naislinjoihin, vaan näkyvät paremminkin mieslinjoissa. Päätelmää tukevat monet aiemmat tutkimukset, joista ensimmäisenä mieleeni nousee Tsingis-kaanin Y-kromosomin asema maailman yleisimpänä Y-kromosomina.

Nähtäväksi jää, millä tavalla nykyinen kansainvaellus vaikuttaa eurooppalaisten perimään tulevaisuudessa. Todennäköistä kuitenkin on, että Euroopassa elävien ihmisten geneettisen monimuotoisuuden kehittyminen tulee noudattamaan samankaltaisia kehityskulkuja kuin aiempienkin ihmisryhmien.

Eli etnisten ryhmien välillä tapahtuu ajan myötä geeninvaihtoa, jossa mitokondriot säilyvät vahvasti eurooppalaisina, mutta muu genomi mukaan lukien miesten Y-kromosomit koostuvat sekä eurooppalaisista että muualta tulleista DNA-sekvensseistä.

Siitä, minkälaisen kulttuurievoluution Eurooppa tulee kohtaamaan geneettinen tutkimus ei - ainakaan vielä nykyisin - kuitenkaan kerro mitään. Mutta se on kuitenkin luultavaa, että nykyihmisellä kulttuurin vaikutusta monipuolistuvaan geenipooliin vaikuttavan luonnonvalintaan ei voi vähätellä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ihminenkin voi kääpiöityä
Kulttuuri muokkaa evoluutiota
Miksi neandertalilaiset hävisivät?

Suurin osa eurooppalaisista haluaa pakolaisia

Pew-tutkimuslaitoksen mukaan enemmistö eurooppalaisista on edelleen valmiita ottamaan vastaan pakolaisia maista, joissa heihin kohdistuu väkivaltaa tai joissa on sota. Suomi ei ollut tutkimuksessa mukana, mutta todennäköisesti meilläkin suhtautuminen sotaa pakeneviin ihmisiin eli oikeisiin pakolaisiin on yhtä lailla positiivinen, vaikka tutkimuksessa puolalaiset ja erityisesti unkarilaiset muodostivatkin poikkeuksen.

Humanitaarisen maahanmuuton ongelma eivät varsinaisesti olekaan todellista vaaraa pakenevat ihmiset, vaan järjestelmän väärinkäyttäjät. Esimerkiksi vuonna 2015 Suomeen saapui joukoittain ihmisiä maista, joissa eläminen ei missään tapauksessa ollut erityisen vaarallista. Tämän totesi viimeksi eilen myös maamme pääministeri Alma-median järjestämässä keskustelussa.

Toisen suuren ongelman lausui ääneen maailman ruokaohjelman pääjohtaja David Beasley, jonka mukaan yhden syyrialaisen ruokahuolto Berliinissä maksaa 50 euroa, mutta Syyriassa vain 50 senttiä. Jo pelkästään tästä syystä kehitysmaiden väestön siirtäminen länsimaihin on järjetöntä ja sotaa pakenevatkin kannattaisi huoltaa mieluummin kotiseuduillaan kuin siirtämällä heidät länsimaihin. Etenkin kun tuosta siirrosta näyttää aivan liian usein seuraavan muitakin ongelmia.

Tästä ei keskusteltu eilisessä Alma-median tentissä, mutta Jussi Halla-aho nosti esille pääministeri Juha Sipilän roolin pakolaisten maahan houkuttelemisessa lupaamalla näille talonsa. Sipilä ei myöntänyt syyllisyyttään, vaikka se on täysin selvä, vaan sanoi toimineensa henkilökohtaisten arvojensa perusteella. Halla-ahon mukaan "Sipilällä oli aivan keskeinen vastuu... tilanteen pahentamisesta", minkä myös HS yllättäen vahvisti jutussaan linkittämällä vanhoja uutisiaan.

Pew-tutkimuslaitos kertoi myös, että eurooppalaiset ovat tyytymättömiä EU:n tapaan hoitaa pakolaispolitiikkaa. Asian korjaamiseksi  Unionin johtajat kokoontuvat keskiviikkona ja torstaina Itävallan Salzburgiin etsimään yhteistä linjaa maahanmuutossa. Agendalla ovat ainakin yhteiset rajavalvontajoukot.

Lisäksi Italia nostaa varmuudella esiin kysymyksen siitä, mitä tehdä Välimerellä seilaileville laivoille. Minne ne ohjataan ja mitä niissä Eurooppaan pyrkiville ihmisille tehdään?

Pääministeri Sipilän mukaan Suomella on ainakin etukäteen ajateltuna varsin passiivinen rooli. Ottaen huomioon Sipilän näköalattomuuden pakolaiskriisin suhteen, se saattaa tällä kertaa olla positiivinen uutinen - näin hän ei ainakaan tule ajaneeksi mitään sellaista, joka lisäisi EU:n ja Suomen vetovoimatekijöitä.

Lopuksi nostan vielä esille eilisen uutisen, jonka mukaan irakilaisten palauttamisprosessi Suomesta kotimaahansa on Sipilän mukaan "ihan jumissa". Pääministeri aikoo ottaa asian esille Salzburgin kokouksessa.

Näin on syytä tehdäkin, mutta samalla olisi mietittävä millä keinoin Irakia voitaisiin asiassa painostaa: ainakin kaikenlainen rahallinen ja muu tuki olisi syytä lopettaa niin pitkäksi aikaa, että irakilaiset elintasopakolaiset otetaan mukisematta vastaan. Näin siitä huolimatta, että avun saajat ovat täysin syyttömiä hallituksensa politiikkaan. Mutta niin olemme mekin irakilaisten elintasopakolaisten haluttomuuteen palata kotiinsa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kalle Silfverberg ja Khaled Mossain sortuivat älylliseen epärehellisyyteen
Mykkänen järjestää joillekin irakilaisille passeja, mutta miksei kaikille?
Turvapaikanhakijoiden kansallisuudet eivät osoita kansainvälisen suojelun tarvetta

Sananvapaus uhattuna

Niin sanottu Tiitisen lista eli DDR:n tiedustelupalvelun Stasia kiinnostaneiden ja todennäköisesti heidän kanssaan yhteistyössä olleiden suomalaisten nimiluettelo on herättänyt paljon puhetta. Eikä sitä ole ainakaan vähentänyt päätös listan pitämisestä salaisena vuoteen 2050 asti.

Nyt Seppo Tiitinen itse on sulkenut kaksi nimeä pois listalta. He ovat SDP:n Kalevi Sorsa ja Tarja Halonen. Samalla hän kuitenkin nimesi sosiaalidemokraatit Stasin pääyhteistyökumppaneiksi.

Nähtäväksi jää paljastuuko listasta tai sen ulkopuolelta jatkossa muita nimiä. Tiitisen ulostulon jälkeen lienee kuitenkin selvää, ettei listasta aiheutunut kohu ulotu maan tärkeimpiin päättäjiin asti. Ainakin mikäli Tiitinen on ollut rehellinen.

Itse listaa tärkeämpää onkin se, että Tiitinen vahvistaa myös sosiaalidemokraattien piirissä olleen ihmisiä, jotka olivat valmiita ajamaan Suomeen sosialistista vallankumpusta tukemalla vierasta valtaa. Siten myös SDP oli 1970-luvulla vahvasti suomettunut ja riski meidän itsenäisyydellemme tilanteessa, jossa naapurina oli sosialistinen suurvalta, joka kaikin keinoin yritti ohjata politiikkaamme.

Noista ajoista alkaa olla puoli vuosisataa, eikä sosialismia sosialismin nimellä kannata enää juuri kukaan. Samaan aikaan vaemmistolainen ideologia voi Suomessa paremmin kuin koskaan: verotus on edelleen korkeaa ja yksilönvapaudet ovat jatkuvasti uhattuina. Tätä politiikkaa on ajamassa kolme vahvaa eduskuntapuoluetta, jotka saavat monille pyrkimyksilleen tukea myös muista puolueista.

Tässä yhteydessä on todettava, että listan pitäminen salattuna vielä tänä päivänä osoittaa taannoisen rähmälläänolomme itään päin olevan edelleen joillekin tahoille herkkä asia. Syitä voi vain kysellä, mutta vapaassa yhteiskunnassa voisi tällaisenkin dokumentin olettaa olevan kaikkien halukkaiden saatavissa.

Mahdollisesti syynä on Suomen heikoissa kantimissa oleva sananvapaus, joka on useita kertoja vedetty lokaan jopa oikeusistuimissa. Ja jonka tuhoamisen kärjessä on maailman vapaimpana pidetty media, joka ajaa lähes yksimielisesti omaa agendaansa, jonka loogisena lopputuloksena on suomalaisen kulttuurin tuhoutuminen.

Tuon agendan osoittaminen ei ole mitenkään vaikeaa. Tässä riittänee sen toteaminen, ettei ns. vastuullinen mediakenttämme ole maininnt missään seuraavia varsin tuoreita tapahtumia: Norja päätti palauttaa 1600 somalia kotimaihinsa ja Dalai Lama sanoi Ruotsin vierailullaan, että "Eurooppa kuuluu eurooppalaisille. Pakolaisten tulisi palata kotiinsa jälleenrakentamaan omia kotimaitaan."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisen sananvapauden kriisi syvenee
Poliisin netin viharikosryhmän perustaminen on riskipeliä
Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tahdo, olkaamme siis dhimmejä

Toivotan sinulle jaksamista, Jani Toivola!

Kansanedustaja Jani Toivola (vihr) on jäänyt Iltalehden tutkivan journalismin kautta kiinni hulppeasta taksimatkailusta veronmaksajien laskuun. Hänellä on toki siihen oikeus, mutta kävelymatkojen mittaisten ajojen runsaus on hämmentävää. 

Toivolalla on toki ollut selitys taksiajeluunsa. Sen mukaan hän on pystynyt hoitamaan kaikenlaisia pikkutehtäviä kuten kouluvierailuja paremmin taksilla ajellen kuin ilman. Selitys vaikuttaa järkevältä, mutta hiukan epäilyttävältä kun noita taksiajeluita on kertynyt myös pitkän sairasloman ajalta.

Tänä aamuna Iltalehti nosti Toivolan jälleen tikun nokkaan. Tällä kertaa hänen asumisestaan. 

Lehden mukaan Toivola on ilmoittanut asuvansa vakituisesti Riihimäellä, ja siten nostanut korotettua kulukorvausta. Kuitenkaan hänen naapurinsa eivät ole nähneet miestä aikoihin väitetyssä kodissaan, eikä Toivola ole puheissaan edes vihjannut asuvansa muualla kuin Helsingissä. 

Toivolan selityksen mukaan hän ei ole puhunut Riihimäestä, koska on halunnut varjella yksityisyyttään julkisuudelta. Tämä selitys ei ole uskottava juuri siksi, ettei naapureilla ole miehestä pitkään aikaan ensimmäistäkään havaintoa. Kyse lienee siten tarkoituksellisesta muunnellun totuuden puhumisesta.

Toivola ei varmasti ole ainoa asunto-olosuhteistaan valehteleva. Edelleen tunnetuin sellainen lienee Paavo Väyrynen (silloin kepu), joka aikanaan väitti asuvansa jalasmökissä Keminmaalla. Äskettäin paljon huomiota sai myös Teuvo Hakkaraisen (ps) asuinjärjestely Helsingissä, kun paljastui, ettei hänen käyttämänsä tila ollut tarkoitettu asunnoksi - Hakkaraisen tapauksessa tila oli kuitenkin vuokrattu asumista varten ja siihen sitä oli myös käytetty, joten kyseessä ei ollut korvauksen saaminen tyhjästä. 

Eikä Toivola ole myöskään ainoa taksia paljon käyttävä kansanedustaja. Vastahan esille nousivat Vesa-Matti Saarakkalan (sin) ja vähemmälle huomiolle jääneen Marisanna Jarvan (kepu) tapaukset. 

Kaikesta huolimatta on kuitenkin helppo arvata Toivolan tapauksen seuraava käänne. Se on sairasloma epärehellisyyden paljastumisen aiheuttaman paineen noustessa tarpeeksi korkealle. Hänen taannoinen taksiajelua sisältänyt sairaslomansahan johtui masennuksesta, joten miehellä näyttäisi joka tapauksessa olevan heikko stressinsietokyky. 

Siksi toivotankin tässä kirjoituksessa Toivolalle jaksamista. Samalla annan hänelle neuvon, että oma olo voisi olla paljon helpompi, kun pyrkisi elämään rehellisesti ja toimimaan kaikissa tilanteissa oikealla tavalla. Toisin sanoen välttämään tilanteita, joista voidaan todeta jälkikäteen hyvällä syyllä, että tilaisuus teki varkaan. 

Toivolan äänestäjille haluan puolestani todeta, että kannattaa miettiä tarkasti onko vihreän kansanedustajan rike niin suuri, että kannattaisi harkita uuden ehdokkaan valitsemista seuraavissa eduskuntavaaleissa. Ainakaan itse en voisi kuvitella äänestäväni päättäjäksi oman edun tavoittelemisesta epärehellisin keinoin kiinni jääneitä henkilöitä. 

Aiempia ajatuksia samsta aihepiiristä:

Touko Aalto paljastui höpöttelijäksi

Suomi ansaitsee kunnioitusta

Kansalaistottelemattomuus kaunistaa?

Keskustelu syyrialaispakolaisten palauttamisesta voidaan aloittaa

Timo Soini asetti vuonna 2014 tavoitteekseen hillotolpan. Sen hän saikin vuoden 2015 vaaleissa, mutta jatko taitaa kulkea vähän erilaisten tolppien ja pylväiden parissa. Kiitos maan tunnetuimman populistin ahneuden ministeriauton takapenkkiin.

Syyria puolestaan saavutti oman virstanpylväänsä eilen. Siellä suurin osa maan kansasta pääsi nimittäin äänestämään vaaleissa ja sitä kautta tarjoamaan hillotolppia syyrialaisille poliitikoille.

Toki vaalit olivat hiukan vaihtoehdottomat, sillä ehdolla oli - ainakin asiasta kertoneen Helsingin Sanomien artikkelin mukaan - vain presidentti Al-Assadin kavereita ja tukijoita. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että maa on palaamassa takaisin rauhantilaan, josta länsimaiden tukema vallankaappausyritys sen suisti vuonna 2012.

Vaalit tulivat Syyriassa mahdollisiksi siksi, että maassa on käyty sarja verisiä taisteluita. Vielä on edessä kuitenkin yksi taistelu - josta saattaa tulla kaikkien syyrialaistaisteluiden äiti - Syyrian naapurimaan edesmennyttä diktaattoria mukaillakseni. 

Vastakkain ovat Venäjän tukema Syyrian armeija ja arviolta 70 000 islamistitaistelijaa, jotka on kerta toisensa jälkeen päästetty pakenemaan edellisistä taisteluista, mutta joilla ei enää ole paikkaa minne kadota. Ei ainkaan Syyrian alueella. Ongelma syntyy siitä, että jo etukäteen ratkaistulta vaikuttava taistelu tullaan käymään miljoonien siviilien keskellä.

Sota on kuitenkin julmaa, eikä verenvuodatukselle ole vaihtoehtoa, ellei sellaiseksi lasketa Syyrian jakamista Al-Assadin Syyriaan ja islamistien Idlib-valtioon. Kaikesta journalistien ja eurooppalaispoliitikkojen höpötyksestä huolimatta sellainen ei taitaisi ihan aikuisten oikeasti sopia kenellekään. Niinpä Al-Assad saa Venäjän tukemana möyhentää islamistien viimeisen tukikohdan maassaan - jos ja kun hän siihen pystyy. 

Idlibin taistelun jälkeen Syyria päässee lopulta rauhan tilaan, mikä lienee kaikille tavallisille syyrialaisille hillotolppien hillotolppa. Tosin kurdialue on edelleen Al-Assadin ulottumattomissa, mutta sen suhteen on syytä toivoa rauhanomaista ratkaisua.

Sellaiselle saattaa antaa pontta se, että kurdeja tukee ja heidän sotilaallista iskukykyään on vahvistanut Yhdysvallat ja mahdollisesti pienessä määrin myös Suomi. Näin ollen myös Al-Assadin liittolainen Venäjä saattaa taivutella maansa takaisin voittamassa olevaa Syyrian diktaattoria etsimään rauhanomaista ratkaisua kurdiongelmaansa, ellei hän itse sitä ymmärrä.

Suomen ja Euroopan kannalta tärkeintä tässä kaikessa on se, että Syyria pääsee palaamaan normaaliin rauhantilaan. Sen jälkeen sinne voidaan haluttaessa palauttaa myös Syyriasta tulleet turvapaikanhakijat samaan tapaan kuin Norja on tekemässä 1600 turvapaikan saaneelle somalille heidän lähtömaansa rauhoituttua (muuten asia, josta valtamediamme on vaiennut liikuttavan yksimielisesti ja näin alleviivannut punavihreää poliittista agendaansa).

Tätä varten on myös Suomessa käynnistettävä keskustelu tänne tulleiden pakolaisten turvapaikan tarpeesta silloin kun heidän kotimaansa on rauhoittunut. Eli turvallisista maista turvapaikan saaneiden palauttamisesta rakentamaan kotimaataan mukaan lukien kansalaisuuden peruuttaminen. Näin siitä huolimatta, että Suomi on jäänyt aika lailla syrjään syyrialaisten turvapaikanhakumatkoilta, eli ratkaisu koskisi vain pientä osaa maahamme otetuista pakolaisista.

Itse kannatan mallia, jossa pakolaisstatuksella maassamme olevat voivat halutessaan hakea työpaikan nojalla oleskeluluvalleen jatkoa Suomessa, mutta puhtaasti yhteiskunnan varoilla elävät palautettaisiin kotimaihinsa. Näin resurssimme voitaisiin siirtää niin haluttaessa enemmän apua tarvitseville. Toivottavasti kuitenkin jollain muulla tavalla kuin siirtämällä heidät kotimaistaan tänne kauas Suomeen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hätäkokouksia
Varoitus!
Kaksi hyvää uutista - vai onko?

Kalle Silfverberg ja Khaled Mossain sortuivat älylliseen epärehellisyyteen

Kolumnisti Kalle Silfverberg kommentoi Ruotsidemokraattien menestystä taannoisissa naapurimaan vaaleissa ja nosti esille sen, kuinka viimeisessä vaalikeskustelussa muiden puolueiden retoriikka oli muuttunut erottelemaan maahanmuuttajat (eli heidät) kantaväestöstä (eli meistä). Tämän muutoksen hän arveli olevan lottovoitto vaalien suurimman voittajan puheenjohtajalle Jimmie Åkessonille.

Ilmiö ei kuitenkaan ole uusi, vaan Ruotsin maahanmuuttajaongelmien lisääntyessä kriittisiä ääniä on kuultu jo jonkin aikaa myös valtapuolueilta. Ongelmana on se, etteivät ne ole johtaneet käytännössä juuri mihinkään, eikä näin liene tarkoitettukaan. Tämä ei ole sikäli yllätys, että Ruotsi "vanhojen puolueiden" tarkoitus on jo alun perin ollut pikemminkin pelin politiikka, jossa vaalikarjaa on pyritty hämäämään kovilla puheilla ja siten vähentämään Ruotsidemokraattien kannatusta.

Silfverberg kirjoitti edelleen mitenkään perustelematta, että keskustelun sävyn muuttuminen "saattaa hyvinkin vähentää maahanmuuttajien kiinnostusta osallistua politiikkaan ja ankkuroitua ruotsalaiseen yhteiskuntaan muutenkaan". Väite on peräti mielenkiintoinen ja herättää pari kysymystä.

Niistä ensimmäinen on se, että riippuuko kehitysmaalaisten maahanmuuttajien (näistähän Silfverberg tosiasiassa puhui, ei länsimaisista työperäisistä) ankkuroituminen yhteiskuntaan tosiaankin poliittisen keskustelun äänenpainoista? Ja sitä seuraava toinen kysymys kuuluu, että jos näin tosiaankin on, niin miksi Ruotsissa on Rinkebyn ja Rosengårdin kaltaisia ongelmalähiöitä, vaikka tähän mennessä retoriikka on ollut erilaista kuin näissä vaaleissa?

Samassa yhteydessä on syytä kysellä myös sen perään, että miksi käytännössä ainoa "kotouttamiskeino", jolla somalit on saatu menestymään, on ollut erioikeuksien puuttuminen. Eli vaatimus siitä, että he ponnistelevat itsensä ja yhteiskunnan eteen siinä missä muutkin.

Entä miksi me emme siirry Suomessa ja Ruotsissa tähän käytännössä hyväksi todettuun keinoon, vaan edelleen ylläpidämme maahanmuuttoteollista kompleksia tavallisine ja kulttuuritulkkeineen, asunnonjakajineen ja lainopillisine neuvonantajineen? Vai tätäkö Silfverberg tarkoittikin pitäessään meidän ja heidän erottelemista pahana asiana?

Lopulta Silferbergin kommentista nousee vielä kysymys liittyen maahanmuuttajien poliittiseen aktiivisuuteen. Mitkä ovat ne perustelut, että erilaisten ihmisryhmien erottaminen puheessa johtaisi poliittisen aktiivisuuden loppumiseen? Näin nopeasti ajatellenhan asioiden kutsuminen oikeilla nimillä (me ja he) loisi keskusteluun selkeyttä ja sitä kautta sen voisi kuvitella jopa lisäävän maahanmuuttajien kiinnostusta politiikkaan.

* * *

Luin aamulla myös afgaanitaustaisen kirjailija Khaled Mossainin ajatuksista suhteessa maahanmuuttoon. Hän on luonut itselleen uran kirjoittamalla entisestä kotimaastaan ja pakolaiskokemuksistaan - ja sitä kautta edennyt aina pakolaisten asiaa edistäväksi YK-lähettilääksi.

Hänen ajatuksensa olivatkin avartavia. Mielenkiintoisin väite oli se, että uutisten ja tilastojen kautta saatavat kylmät faktat pysäyttävät ihmisiä harvoin ajattelemaan. Niinpä pakolaisia pitäisikin ajatella sijoittamalla itsensä heidän sijalleen. Siis tunteella.

Ajatustapa on mahdollisesti sama, jota ns. suvaitsevaisto käyttää. Eli tosiasiat ohitetaan kylmästi tuntemuksilla ja siksi heidän suhtautumiseen tulijavirtaan on lapsellisen sinisilmäinen ja luottavainen.

Khaledin epäanalyyttisyys näkyi myös siinä, että hän puhui pakolaisista ja siitä kuinka "päätös lähteä on aina tuskallinen ja usein viimeinen vaihtoehto." Näin varmaankin on, mutta ongelma on sikäli monimutkaisempi, että Eurooppaan pyrkivistä vain pieni osa on Geneven sopimuksen mukaisia pakolaisia. Suurin osa on turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttäjiä eli elintasopakolaisia tai jopa turvapaikkashoppailijoita.

Sitä paitsi maailmassa todellisuudessakin kotinsa erilaisten pakkojen edessä jättämään joutuvien määrä on Etelä-Aasiassa, Lähi-idässä ja Afrikassa niin suuri, ettei Euroopan vastaanottokyky viime vuosina nähdyllä tavalla ole mahdollista. Ei etenkään kun tulijat eivät ole tahtoneet sopeutua täällä vallitsevaan kulttuuriin, minkä jokainen Suomessakin elävä voi huomata tarkastellessaan isojen kaupunkien kaduilla vastaan kävelevien musliminaisten vaatetusta.

Asiaa ei ole auttanut se, että Ruotsissa koko poliittinen eliitti on viime vuosiin saakka tahtonut asettua pakolaisten asemaan ja tehdä Ruotsiin muuttamisen heille lähes subjektiiviseksi oikeudeksi. Samalla on maahan syntynyt kymmeniä ongelmalähiöitä ja valtava määrä turvattomuutta, jonka merkkinä on raiskausten nopea lisääntyminen "turvaa hakevien" maahanmuuttajamäärien kasvaessa.

* * *

Kaiken kaikkiaan kaksi edellä kommentoimaani kannanottoa maailman pakolaistilanteeseen kertovat siitä henkisestä tyhjyydestä ja laiskuudesta, josta Euroopan viime vuosikymmenien maahanmuutto on ollut seurausta. On menty älyllisesti epärehellisin argumentein ja tunteen vallassa sen sijaan, että oltaisiin tunnustettu tosiasiat ja auttamiskykymme rajat.

Onneksi tähän on tulossa muutos, kuten Tanskan, Itävallan, Unkarin, Puolan, Tshekin, Italian ja ehkä lopulta myös Ruotsin ja myös Suomen poliittiset muutokset antaisivat ymmärtää. Toisin kuin Mossain ilmeisesti arvelee, juuri faktat antavat sen pohjan, jolle voidaan rakentaa kestävä hädänalaisten auttamisjärjestelmä. Sellainen on viime kädessä myös kaikkien turvallisuutensa takia kotoaan pakenevien etu.

 Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
 Herättääkö Stefan Löfven ajatuksia?
Naisen ja miehen logiikka
Ruotsin Kokoomus katuu - mutta miten korjata tehdyt virheet?

Eteläpohjalainen ratkaisu maahanmuuttajille

Suomessa alkaa monin paikoin olla työvoimapula. Mutta monilla maahanmuuttajaryhmillä on kuitenkin edelleen vaikeuksia työllistyä. Kysymys kuuluukin, että miksi asia on näin.

Yksi vinkki löytyi tämän päivän Helsingin Sanomista.  Siinä kerrottiin eteläpohjalaisesta ratkaisusta sikäläiseen työvoimapulaan.

Etelä-Pohjanmaalle on nimittäin haettu apua Venäjän Karjalasta rekrytoiduista opiskelijoista, joita Järviseudun ammatti-opisto ohjaa työvoimapulasta kärsivien alojen opintolinjoille. Rehtorin mukaan "he työllistyvät 90–100-prosenttisesti ja paljolti lähialueille".

Siis jotain aivan muuta kuin maassamme vuodesta 1990 alkaen enimmäkseen veronmaksajien varoilla eläneillä somaleilla. Tai vuoden 2015 muuttoaallossa saapuneilla irakilaisilla, joista työllistyneelle pienelle joukolle ministeri Kai Mykkänen (kok) on hankkimassa passeja, jotta he voisivat jäädä Suomeen työperäisinä maahanmuuttajina.

On siis syytä katsoa, mitä mieltä eteläpohjalaiset ovat onnistumisensa syistä, joten keräsin HS:n artikkelista seuraavan listan mahdollisista selityksistä.

1. Venäläisopiskelijat ovat motivoituneita.
2. Heillä on hyvä pohjakoulutus kotimaastaan.
3. He osaavat Suomea.
4. Ammattiopinnot ovat suomeksi.
5. Heidän tavoitteenaan on parempi elintaso kuin kotimaassa.
6. He rahoittavat opiskelunsa tekemällä töitä iltaisin ja lomillaan.
7. He ovat kiitollisia koulutuksesta.
8. He kunnioittavat opettajia.
9. He ovat tunnollisia.

Seuraavaksi pitäisi siis miettiä, minkälaisen listan voisi tehdä somali- tai irakilaisopiskelijoista. Sekä niistä, jotka eivät edes opiskele.

Yllä olevaa listaa kannattaisi lukea erityisesti niiden, jotka päättävät maahanmuuttajien kotouttamisesta ja miksei myös niiden, jotka vastaavat yleisesti suomalaisen työjärjestelmän toimivuudesta. Venäläisiä työllistävä pohjalaisyrittäjä nimittäin totesi jutussa, että "tällä alueella ei ole ollut sopivaa työvoimaa tarjolla. Kysyntä ja tarjonta eivät aina kohtaa. Muualta Suomesta on vaikea saada työntekijöitä muuttamaan tänne."

Ja lukemisen jälkeen he voisivat tehdä johtopäätökset ja toimintasuunnitelman, jonka seurauksena humanitaarisestakin maahanmuutosta tulisi meille suomalaisille rikkaus ja voimavara sen sijaan, että se on nykyisin lähinnä kustannus ja turvallisuusuhka.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Grahn-Laasonen antaisi samaa lääkettä sekä sitä tarvitseville että meille muille?
Afrikkalaista koneinsinööriä odotellessa
Haiti on köyhä ja siksi jää

Amerin tapaus on osa maailmanlaajuista talouskehitystä

Mediassa on herättänyt jonkin verran huomiota kiinalaisyhtiön aikomus ostaa suomalainen urheiluvälineyhtiö Amer omistukseensa huippuhinnalla. Hinta on niin kova, ettei kauppaa aiota estää ainakaan suomalaisen veronmaksajan eli Solidiumin rahoilla.

Yksittäisenä uutisena Amerin tapaus ei ehkä olisi blogikirjoituksen arvoinen, mutta siihen on syytä kiinnittää huomiota siksi, ettei kauppa olisi mitenkään ainutlaatuinen. Kiinalaisethan ovat viime vuosina ostaneet yhä uusia ja uusia länsimaisia yhtiöitä, kuten maamme peliteollisuuden helmen Supercellin.

Tämä kaikki kertoo Kiinan taloudellisesta vahvistumisesta. Sen seurauksena siitä on tulossa maailman suurin talous, suurempi kuin maailmaa toisesta maailmansodasta alkaen hallitsemaan tottunut Yhdysvallat ja hitaasti kasvava EU.

Kiinan talouskasvu ei tietenkään ole sattumaa, vaan pitkäjänteisen talouspolitiikan seurausta. Eikä pelkän talous- vaan myöskin tiede- ja tutkimuspolitiikan ansiota. Tutkimukseen panostamalla maasta on tullut maailman tuotteliain kovissa luonnontieteissä eli fysiikassa, kemiassa, astronomiassa sekä insinööritieteissä ja matematiikassa: he vastaavat jo kolmanneksesta näillä aloilla maailmassa tehdyistä tutkimuksista.

Kiinalaisen tieteen laadussa on edelleen parantamista, mutta sekin on rajussa nousussa. Sen merkkinä peräti 20% maailman arvostetuimmissa tiedelehdissä (Nature ja Science) julkaistujen tutkimusraporttien kirjoittajista on kiinalaisia.

Kirjoitin aiheesta seitsemän vuotta sitten ja lopetin kysymykseen, että riittävätkö maan yksipuoluejärjestelmä ja mielipiteenvapauden puute sekä auktoriteetteja kyseenalaistamaton perinne tämän kehityksen esteeksi. Juuri nyt näyttäisi siltä, etteivät riitä, vaan kiinalaisten maailmanvalloitus tulee saamaan jatkoa tulevina vuosina.

Tässä on pohdittavaa Suomen kaltaisille demokratioille, jotka ovat tottuneet pitämään itseään ylivertaisina muihin yhteiskuntajärjestelmiin verrattuna. Suuri kysymys on tietenkin se, että pystyykö demokraattisessa ympäristössä toimiva talous nostamaan tuottavuuttaan nykyisestä haastaakseen kiinalaiset

Vai osoittautuvatko demokraattisen järjestelmän harha-askeleet, tehottomuus ja päättämättömyys lopulta esteeksi sille, että länsimaat pystyisivät estämään kiinalaisia ryhtymästä hallitsemaan maailman taloutta. Ja sen seurauksena jossain vaiheessa vääjäämättä myös poliittista todellisuutta mukaan lukien sotilaallinen ulottuvuus.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Idän uusi itsevaltias
Kiinalaista mannaa Suomen talouskasvulle
Kiinan tie

Mykkänen järjestää joillekin irakilaisille passeja, mutta miksei kaikille?

Ministeri Kai Mykkänen (kok) on järjestänyt niin, että Suomeen saapuu irakilainen valtuuskunta jakelemaan passeja niille maansa kansalaisille, jotka ovat onnistuneet työllistymään Suomessa. Näin he voivat hakea maastamme oleskelulupaa työpaikan perusteella.

Mykkäsen järjestely koskee tällä hetkellä satoja irakilaisia. Nähtäväksi jää, kasvaako työssä olevien irakilaisten määrä tämän jälkeen nopeasti. Joko sitä kautta, että he aktivoituvat etsimään oikeita töitä, nousevat harmaan talouden syövereistä laillisille työmarkkinoille tai maahan ilmaantuu irakilaisille pikatyöpaikkoja luovia työnantajia.

Sitä odotellessa jään ihmettelemään, että mikäli passien saaminen työssä käyville irakilaisille on näin helppoa, niin miksei passeja voisi samalla tavalla järjestää niille, joilta paperit ovat hukkuneet pitkällä matkalla tänne Pohjantähden alle? Näin turvapaikkaprosessin päätösten luotettavuutta saataisiin parannetuksi aivan oleellisesti.

Muuten olen tyytyväinen siitä, että Maahanmuuttovirasto totesi sen itsestäänselvyyden, että afgaanimiesten palauttamiselle kotimaahansa ei ole estettä. Ei, vaikka he olisivatkin lähteneet seikkailemaan turvallisesta Iranista kohti armasta kotimaatamme elinikäisen elatuksen toivossa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valaisevia mellakoita
Maahanmuuttajien yrittämisinnossa on eroja
Irakilaisten asenne tuottaa kurjan tulevaisuuden

Suomalaisen sananvapauden kriisi syvenee

Suomalaisen sananvapauden tilasta on kuluvan viikon aikana syntynyt synkkä kuva. Tai oikeastaan jo valmiiksi synkkä kuva on entisestään synkistynyt. Viittaan tässä kahteen tapaukseen.

Ensinnäkin Oululaisen kaupunginvaltuutetun Riikka Moilasen (kepu) kommenttiin, jossa hän käytti sanaa "ihmisroska" osana vertaustaan, jonka ilmiselvä tarkoitus oli kiinnittää huomio kaupungin syrjäytyneisiin. Sen sijaan että kilpailevat poliitikot, media ja Moilasen työnantaja olisivat alkaneet pohtia millä tavalla heidän tilannettaan voisi parantaa, he tarttuivat Moilasen sanavalintaan.

Uuden esimerkin sananvapautemme tilanteesta saimme Kärsämäen Frosteruksen koulun rehtorista Tuomo Pesosesta, joka tuli Ylen lähetyksessä todenneeksi hiukan värikkäin sanakääntein, ettei kouluista voi kokonaan poistaa seksuaalista häirintää. Tähän tarttui lehdistö ja Frosteruksen kuntatyönantaja.

Lopputuloksena molemmille esimerkkihenkilöille oli potkut töistä. Tai potkut on saanut vasta Moilanen, kun taas Frosteruksesta on vain todettu, ettei hänen tarvitse mennä töihin - potkuista päätetään vasta ensi viikolla.

Täysjärkinen ihminen kuitenkin ymmärtää, että Moilasen tarkoitus oli hyvä ja että Frosterus sanoi pelkästään ilmeisen ja valitettavan tosiasian, joka ei muuksi muutu, vaikka se kuinka pontevasti kiellettäisiin. Vai kuvitteleeko joku ihan aidosti (ja älyllisesti epärehellisesti), että Moilanen olisi faktuaalisesti verrannut ihmisiä kadulta pois siivottaviin roskiin tai että koulun rehtori olisi pitänyt suotavana kouluissa tapahtuvaa seksuaalista ahdistelua?

Käytännön seuraus näistä kahdesta - ja niitä edeltäneistä samantapaisista sananvapauden raiskaamisista (esimerkki ja toinen) - on se, että yhteiskunnallinen keskustelu vaikeutuu entistä enemmän. Yksi ennakkotapaus sananvapauden raiskaamisen seuraavan asteen vaikutuksista saattaakin olla niin ikään tuore feministitoimittaja Tiina Tuppuraisen vaatimus tietynlaisen lesbotutkimuksen kieltämisestä.  Näin siksi, etteivät sen tuloksen sovi hänen omaan toiveeseensa homoseksuaalisuuden luonteesta.

Edelle kirjoittamani perusteella olen huolissani suomalaisen sananvapauden tilasta ja sen vaikutuksista yhteiskuntaamme ja sen tulevaisuuteen. Ja tulen entistä varmemmin pitäytymään nimimerkin suojissa myös tulevaisuudessa - Reino Helismaan sanoin "varmuuden vuoksi".

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Iiro Rantala taisi olla oikeassa Porin jazzien suhteen
Ei sananvapaus-, vaan turvallisuuskysymys
Huhtasaari sallisi kaikille sananvapauden

Jacques Attal ja Euroopan menestys

Helsingin Sanomat teki jutun ranskalaisesta Jacques Attalista, jota se kuvaa "Ranskan yleisälyköksi, kaikkien asioiden kommentaattoriksi ja erittäin kiireiseksi eläkeläiseksi". Sekä presidentti Emmanuel Macronin löytäjäksi.

Attalilla oli näkemys siitä, että Euroopassa pitäisi olla yhteistyötä monella eri alueella kuten aseteollisuudessa, avaruussodankäynnissä, satelliittitekniikassa ja lennokkien kehittämisessä. EU:lla tulisi olla myös Natosta riippumaton oma puolustus.

Hänen mukaansa Eurooppa voi menestyä vain nykyistä tiiviimmän EU:n kautta. Nykyinen on sen sijaan ongelma, koska kansa ymmärtää, ettei se pysty ratkaisemaan ongelmia - ja ihmiset tietävät sen.

Hänellä on myös näkemys, mikä saisi EU:n etenemään kohti hänen toivomaansa suuntaa: se on pelko; pelko siitä, että meidät valloitetaan yksi kerrallaan. Jo nyt hän näkee kaikki kilpailijoinamme: "amerikkalaiset, kiinalaiset, venäläiset".

Attalilla oli näkemys myös EU:n poliitikoista. He ovat hänen mukaansa pelkureita ja ottavat kaiken kunnian itselleen, kun asiat menevät hyvin, mutta kun menee huonosti, on se Euroopan syytä.

* * *

Attalin näkemykset herättivät muutamia ajatuksia, jotka haluan jakaa arvoisan lukijani kanssa.

Ensinnäkin on selvää, että ainakin teoriassa yhdistynyt Eurooppa olisi taloudellisesti ja sotilaallisesti paljon vahvempi kuin nykyinen. Mutta vain siinä tapauksessa, että kaikki poliitikoista ja yritysjohtajista aina mediaan ajattelisivat Europan ja sen kansalaisten parasta. Eivätkä ajaisi omia agendojaan, joiden taustalla ovat poliittis-filosofiset utopiat tai henkilökohtaiset intressit.

Nykyisin tilanne ei ole tämä. Poliittinen järjestelmämme on osin maanosan median ohjaamana tuottanut joukoittain projekteja, joita iso osa kansalaisista vastustaa - ja jotka ilmiselvästi eivät vastaa sen oikeudentajua. Tarkoitan tietenkin kehitysmaalaisten massamaahanmuuttoa, mutta myös varojen siirtoa asiansa hoitamatta jättäneille tahoille sekä unionitasoisen lainsäädännön ulottamista yksittäisten painostustahojen vaatimiin suuntiin.

Itse näenkin, että EU:n tulisi vahvistuakseen keskittyä erityisesti maanosamme talouden vahvistamiseen - markkinoiden avoimuuteen - koko Unionin alueella ja ehkäpä myöskin puolustusyhteistyöhön. Euro-kysymys on erityisen vaikea, sillä taloudellinen tuottavuus eroaa niin paljon eri alueiden välillä, ettei valuuttaunioni voi toimia ilman varojen laajamittaista sisäistä jakamista. Ja se taas kohtaa maksajiksi joutuvien kansalaisten oikeutetun vastarinnan - elleivät he tavalla tai toisella saa (uskottavasti ja todellisuudessa) vastineeksi uhrauksiaan suurempaa hyötyä.

Sanalla sanoen EU:n yhdistymisen tiellä on paljon rakenteellisia ongelmia. Sekä poliitikkojemme yleinen ymmärtämättömyys siitä, ettei maanosaa voi vahvistaa kehittämällä sitä sellaiseen suuntaan, jota ihmiset - tai heidän suuri osansa - vastustaa omista lähtökohdistaan oli kyse sitten sisäisestä tai ulkoisesta turvallisuudesta. Tai muiden maksumieheksi joutumisesta tai maailmankatsomuksen halveksimisesta.

Kääntäen sanottua EU voi menestyä ja yhdentyä, mikäli sillä on siihen kansojen varsin yksimielinen tahto. Sellaisen saavuttaminen ei ole helppoa, mutta ehkä mahdollista mikäli asioistamme olisi päättämässä rehellisiä poliitikkoja, jotka huomioisivat tuon tahdon ja saisivat siitä oikean kuvan rehellisen lehdistön kautta. Ja suuntaisivat päätöksentekonsa sen mukaiseksi.

Juuri nyt asia ei ole näin - eikä edes nähtävissä olevassa tulevaisuudessa - vaan EU:n koneisto on onnistunut tuottamaan aivan liian paljon kansan etujen ja tahdon vastaista politiikkaa. Niinpä unionimme jatkaa hajanaisena ja monilta osin riitaisena ja ehkä jopa rappeutuvana potentiaalisena jättiläisenä muiden suurvaltojen kanssa käytävää kilpailua. Kilpailua, jossa voimme saada menestystä vain muiden epäonnistuessa vielä meitäkin pahemmin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kumpi ompi pahempi: ilmastonmuutos vai sen ehkäisy?
Onko Kreikan kriisi nyt ohi?
96% suomalaisista haluaa rajoittaa EU:n ulkopuolelta tulevaa maahanmuuttoa

Ruotsidemokraatit voittoon - Pariisin yö kertoi miksi

Ruotsin vaalit 2018 tullaan muistamaan Ruotsidemokraattien noususta ja blokkipolitiikan jonkinasteista kriisistä. Ei kuitenkaan vallankumouksesta, sillä Ruotsidemokraattien kannatus jäi selvästi alle 20% haamurajan eli 17,6 prosenttiin. Parannusta edellisiin vaaleihin oli 4,7 prosenttiyksikköä.

Vasemmistoblokin pelasti se, että Ympäristöpuolue pääsi rimaa hipoen yli äänikynnyksen ja demarit onnistuivat lopulta saamaan jonkinlaisen torjuntavoiton ja keräämään 28,4 prosentin kannatuksen. Blokeittain tarkasteltuna vaalitulos tarkoitti vasemmistolle 40,6 ja oikeistolle 40,3 prosentin kannatusta.

Käytännössä Ruotsia hallinnee tulevaisuudessa demareiden johtama vähemmistöhallitus tai blokkirajat ylittävä koalitiohallitus, jossa joko Ympäristöpuolue ja jokin pienistä oikeistopuolueista on loikannut pois omasta blokistaan. Kolmas vaihtoehto on oikeiston vähemmistöhallitus, joka nojaa Ruotsidemokraattien tukeen ja tekee tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa. Näistä vaihtoehdoista jälkimmäistä pidän epätodennäköisimpänä jo senkin takia, että Ruotsin Keskustapuolue edustaa maahanmuuttopolitiikassaan toista ääripäätä.

Pienenä nyanssina on pantava merkille jälleen kerran kuinka vahvasti meidän pääministerimme elää omassa maailmassaan. Hän nimittäin tuli esittäneeksi näkemyksenään, että "minusta oli aika yllättävää, että maahanmuuttokeskustelu nousi näin keskeiseen rooliin Ruotsissa".

Siis yllättävää maassa, jossa autot palavat, maahanmuuttajista koostuvat rikollisjengit hallitsevat kymmeniä lähiöitä ja naiset pelkäävät kulkea öisin kaduilla? On hätkähdyttävää ja äärimmäisen ikävää - jopa pelottavaa - todeta, että pääministerimme kyky nähdä ympäröivää maailmaa on järkyttävän huono.

Seuraavaksi vaalikatseet on kiinnitettävä Suomeen. Meillähän on eduskuntavaalit ensi huhtikuussa ja silloin ratkaistaan suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuus pitkälle tulevaisuuteen. Siitä antoi oman muistutuksensa Pariisissa rautaputkella seitsemän ihmistä pahoinpidellyt afgaani, jota ei epäillä terrorismista.

Mutta joka voidaan kuitenkin nähdä esimerkkinä viime vuosikymmenien ranskalaisen maahanmuuttopolitiikan seurauksista. Ja jonka valossa suomalaisäänestäjät voivat vuoden 2019 vaaleissa valita haluavatko he myös Suomeen samanlaisen yhteiskunnan. Siis sellaisen, jota vastaan Ruotsissa äänesti eilen 17,6 prosenttia vaalilipukkeensa jättäneistä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HS selvitty Ruotsin demareiden alamäen syyt - vai selvittikö?
Vellihousuja
Mitä helvettiä! Niin mitä?

Touko Aallolta pääsi lirahdus paskapuhetta

Iltalehti kertoi eilen, että olemme siirtyneet Vihreiden kannatuslaskun jälkeiseen aikaan. Tämän merkkinä puheenjohtaja Touko Aalto (vihr) palasi puolueensa juurille ja lateli kovaa tekstiä ilmastopolitiikasta. Ilmeisesti hän ja hänen puolueensa aikovat nyt unohtaa feminismin, maahanmuuttajat ja homojen pepulle läpsyttelyt vaaleihin asti.

Mutta onko tuo Touko Aallon kova teksti totta vai valeuutisointia. Siitä selville päästäkseni päätin tarkastella yhtä sen raflaavimmista kohdista; nimittäin väitettä, jonka mukaan "hallituksen päättämät metsähakkuiden lisäykset tekevät tyhjäksi kaikki muut ponnistukset, joita ilmastonmuutoksen torjumiseksi on tehty. Kaikki ponnistukset."

Lähdetään siis liikkeelle tutkimustiedosta. Eli valtakunnallisesta metsien inventoinnista. Sen perusteella vuonna 2017 laaditun ja vuosia 2014-2016 koskevan tiedotteen mukaan "vuosien 2009–2013 mittaustulokseen verrattuna puuston määrä on lisääntynyt 110 miljoonaa kuutiometriä. Sekä männyn, kuusen että lehtipuuston määrä on lisääntynyt."

Tiedotteessa todetaan edelleen, että "puuston vuotuinen kasvu on 109,9 miljoonaa kuutiometriä" ja vuosien 2015 "hakkuumäärillä lähes neljäsosa vuotuisesta kasvusta jää lisäämään puustopääomaa". Ja siten myös lisäämään metsiimme kertyvää hiiltä.

Tiedotteen mukaan metsistämme poistui vuosittain kaikkiaan 82 miljoonaa kuutiota puuta, josta 68 miljoonaa kuutiota ainespuuna ja loput luonnonpoistumana.

Tutkimustiedon mukaan suomalaisissa metsissä puun määrä kasvoi siis vuonna 2015 noin 28 miljoonaa kuutiota, ja suunta oli nouseva. Nyt hallituksemme on Suomenmaa-lehden mukaan linjannut, että metsistämme olisi saatava tulevaisuudessa noin 80 miljoonaa kuutiota runkopuuta. Edellä mainitun tiedotteen mukaan sen osuus oli vuonna 2016 62 miljoonaa kuutiota ja Suomenmaan mukaan nykyisin noin 65 miljoonaa kuutiota.

Näin hallitus olisi siten lisäämässä tukkipuun käyttöä noin 15-18 miljoonaa kuutiota. Lisäksi tulee muun puun - eli käytännössä hakkuutähteiden - käyttö, joka edellä siteeraamani tiedotteen mukaan oli vuonna 2015 noin 15 prosenttia ainespuun määrästä.

Jos oletamme ainespuun ja hakkuutähteiden suhteen säilyvän samana, mitä pidän erittäin todennäköisenä, emmekä huomioi lisääntyvän puunkäytön vähentävää vaikutusta luonnolliseen poistumaan (mikä ei pitäne paikkaansa, vaan suosii Touko Aallon väitettä) saamme tulokseksi, että hallitus tavoittelee 92 miljoonan hakkuukuution + luontaisen poistuman 14 miljoonan kuution eli 106 miljoonan kuution kokonaispoistumaa metsien puustosta. Siis edelleen selvästi alle metsiemme alati kiihtyvän kasvun, joka jo vuosina 2014-2016 oli siis noin 110 miljoonaa kuutiota.

Toisin sanoen metsiemme puusto kasvaa myös hallituksen tavoitteiden toteutumisen jälkeen noin neljä miljoonaa kuutiota vuodessa, jonka päälle tulee edellä mainittu metsiemme lisäkasvu. Asiaa tutkineen Helena Henttosen mukaan "ympäristön [ilmaston lämpenemisen ja ilmakehän hiilidioksidikonsentraation] vaikutus kasvun nousuun on merkittävä, mutta metsien tihentymisen ja metsien rakenteen muutosten vaikutus on vielä sitä suurempi. Pitkällä aikavälillä metsien tihentymistä ja rakenteen muutosta selittää puuston kasvun kannalta huono lähtötilanne."

Näin ollen on selvä, että Touko Aallon väite siitä, että hallituksen päättämät metsähakkuiden lisäykset tekisivät tyhjäksi kaikki muut ponnistukset, joita ilmastonmuutoksen torjumiseksi on tehty on - eduskunnan käyttämän sanonnan mukaan - muunneltua totuutta. Siis Trumpia mukaillen Aallolta pääsi valeuutinen. Tai vanhasuomeksi sanottuna häneltä pääsi suustaan lirahdus paskapuhetta.

Todettakoon vielä lopuksi kun ilmastonmuutoksesta puhutaan, että keskustelun valokeilassa (esimerkki) usein ollut pohjoinen napajäämme ei juuri nyt näyttäisi olevan kovin heikoissa kantimissa. Viimeisen 10 vuoden aikana se on tähän aikaan vuodesta ollut nykyistä laajempi vain vuosina 2009, 2010, 2013 ja 2014 (pienimmillään se oli kuusi vuotta sitten eli 2012). Kovin nopeaa pohjoisen napajään sulaminen ei siten ole viime vuosina ollut - pikemminkin päinvastoin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreä realismi
Touko Aalto paljastui höpöttelijäksi
Vihervasemmisto hyväksyy väkivaltaisiksi tiedettyihin mielenosoituksiin osallistumisen

Meri Pukarinen valaisi ääriajattelun psykologista taustaa

Greenpeacen Meri Pukarinen avasi ajatteluaan tämän aamun Helsingin Sanomissa. Hän kertoi liittyneensä mainittuun punavihreään ääriliikkeeseen eksistentiaalisen ahdistuksen vallassa. Tai oikeastaan sen takia, sillä äärijärjestössä tapahtunut vaikuttamistyö on auttanut häntä pysymään järjissään - ainakin hänen omasta mielestään.

Tosin hän kertoi tuntevansa edelleenkin voimakkaita riittämättömyyden tunteita, mutta siitä huolimatta agitoi myös meitä muita mukaan ympäristöjärjestöjen toimintaan. Sekä osallistumaan ehdokkaana vaaleihin tai vaikuttamaan puolueiden ehdokaslistoihin ja ohjelmiin.

Pukarisen kirjoituksen luoma kuva oli minusta äärimmäisen mielenkiintoinen. Hänen elämänvalintansa eivät siis ilmiselvästi perustu rationaaliseen ajatteluun, vaan tunteelliseen pelkotilaan, joka on ottanut vallan hänen mielessään. Siis jonkinasteiseen mielenvikaisuuteen.

Siten lienee todennäköistä, ettei hän pysty omaksumaan objektiivisesti saatavilla olevaa ilmastotietoa, vaan suodattaa sitä yksipuolisesti omien tunteidensa ohjaamana ja maailmankatsomukseensa sovittaen. Lopputuloksena tällaisesta maailmankuvan rakentamisesta on helposti fanaattinen suhde ympäristöön ja muihin ihmisiin - mitä heijastaa Pukarisen aktiivisuus yhdessä maailman tunnetuimmista punavihreistä äärijärjestöistä.

Jos ja kun Pukarinen on tyypillinen esimerkki äärijärjestöissä toimivista henkilöistä ei ole ihme, että ne ovat... hmh.. niin, äärijärjestöjä. Siksi on merkillistä, että esimerkiksi Greenpeace on ainakin median piirissä laajalti hyväksytty ja jopa arvostettu järjestö.

Toki vastaavasta hyväksynnästä on olemassa monia muitakin esimerkkejä politiikan eri lohkoilta - esimerkkinä vaikkapa islamistinen Hizbollah tai suomalainen varisverkosto. Sekä tietenkin rajatonta Eurooppaa lakejakin rikkomalla tai ainakin venyttämällä ajavat ns. ihmisoikeusjärjestöt.

Mielenkiintoista kyllä, kansallissosialismin nimeen vannovat militantit äärijärjestöt muodostavat kuitenkin poikkeuksen äärijärjestöjen saaman hyväksynnän osalta. Vaikka niiden jäsenten psykologinen motivaatio tuskin poikkeaa muiden suuntien äärijärjestöistä, kuten Greenpeacesta, ei niille löydy juurikaan hyväksyntää politiikan muilta lohkoilta.

Ei edes asiakysymyksissä samansuuntaisia ajatuksia omaavista demokraattisista liikkeistä. Syynä lienee ennen kaikkea tämän aatesuunnan aseellinen tappio toisessa maailmansodassa, mikä on vielä hyvässä muistissa ja siksi liikkeiden todellinen luonne on helposti ymmärrettävissä ja miellettävissä.

Palatakseni Pukariseen ja Greenpeaceen. Olisikin hienoa, mikäli yhteiskuntamme tunnistaisi myös tämän järjestön tunneperäiset juuret samaan tapaan kuin natsiliikkeiden ja sitä kautta asettaisi ne omaan arvoonsa.

Eli toki sallisi sananvapauden, mutta ymmärtäisi liikkeen luonteen eikä siksi antaisi juurikaan painoa - saati hyväksyntää tai tukea - sen vaatimuksille. Etenkin olisi hienoa, mikäli Greenpeacen kanssa asiakysymyksissä samansuuntaisia ajatuksia omaavat lianderssonien ja toukoaaltojen johtamat demokraattiset liikkeet ymmärtäisivät tämän.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen pakolaisapu: positiivinen syrjintä on rasismia!
Tiede on uhka valheelliselle maailmankuvalle
Leonardo DiCaprio metsässä

Muslimitytön kokema väkivalta herätti kysymyksiä

Helsingin Sanomat julkaisi pienen uutisen, jonka mukaan palestiinalaisnuorukainen tuomittiin pikkusiskonsa pahoinpitelystä. Pahoinpitely oli tytön ja syyttäjän mukaan jatkunut puolisen vuotta, mutta tuomio tuli ainoastaan siitä yhdestä tapauksesta, jolla oli ulkopuolisia silminnäkijöitä.

Pahoinpitelyn taustalla oli ennen kaikkea riita vaatetuksesta eli musliminaisen peittämisestä lumppuihinsa. Teini-ikäinen tyttö ei olisi halunnut sitä tehdä, mutta 17-vuotias velipoika pakotti.

Pikku-uutinen jätti avoimeksi yhden tärkeän asian. Eli miksei aiemmille pahoinpitelyille löytynyt todistajia? Vastaukseksi ei riitä se trivialiteetti, että ne tapahtuivat nuorten kotona.

Yksi mahdollisuus on tietenkin, että tyttö valehteli. Silloin on selvää, ettei todistajia ole. En pidä selitystä todennäköisenä.

Toinen mahdollisuus on, että tyttö ja veli asuivat kahdestaan. Silloinkaan ei todistajia olisi. Pidän kuitenkin tätäkin selitystä äärimmäisen epätodennäköisenä, sillä teinityttö ja niin ikään alaikäinen veli tuskin saisivat asua kahdestaan Suomeen tultuaan.

Kolmas ja todennäköisesti oikea selitys on, että nuorten kanssa samassa taloudessa asuvat vanhemmat tai vanhempi oli tietoinen pahoinpitelystä eikä halunnut oikeudessa todistaa poikaansa vastaan. Ja siten hyväksyi väkivallan. Ellei sitten ollut suorastaan painostanut poikaa huolehtimaan tytön vaatetuksesta perheen kunnian nimissä.

Jos ja kun kolmas selitys on oikea, on jälleen kerran syytä kysyä, miksi maahamme saapuneet muslimit eivät integroidu, vaan ylläpitävät keskiaikaista kulttuuriaan. Ja mitä asiantilan muuttamiseksi olisi tehtävissä?

Edelleen on kysyttävä - huomioiden edelle kirjoitetun lisäksi musliminaisten tyypillisen kotonaolon ja suuren lapsiluvun - että kuinka moni heistä elää sananmukaisesti miehensä (ja avioliittoa ennen sukulaismiestensä) nyrkin ja hellan välissä. Ja miksi me kansakuntana hyväksymme musliminaisten alistamisen ulkoisen tunnusmerkin, jonka käytöstä nyt uutisoitu väkivaltakin syntyi, eli pään peittämisen huivilla tai jopa naisten sulkemisen kokonaisuudessaan säkkiin ulkona liikkuessaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vellihousuja
Grahn-Laasonen antaisi samaa lääkettä sekä sitä tarvitseville että meille muille?
Kotouttamisen haaveet

Tienaisimmeko me tosiaan 26 biljoonaa dollaria?

Yleisradio uutisoi, että ilmastonmuutoksen tehokas estäminen toisi maailmantalouteen huikean määrän rahaa - peräti 26 biljoonaa eli 26 000 miljardia dollaria vuoteen 2030 mennessä. Lähteenä verorahoitteisella mediallamme oli tämä raportti, jonka oli julkaissut mm. entisistä valtionpäämiehistä ja korkean tason yritysjohtajista koostunut porukka, jota uutinen kutsui "arvovaltaiseksi".

En lukenut raporttia, sillä olin ensin kiinnostunut siitä, minkälainen tutkijajoukko sen oli tehnyt. Raportin neljänneltä sivulta löytyikin pienen hakemisen jälkeen tieto, että pitää katsoa sivulle 205 löytääkseen täyden listan tekijöistä. Se oli mielestäni kummallista, koska yleensä tieteellisten raporttien tekijät mainitaan heti alussa - yleensä välittömästi otsikon alla.

Sivulta 205 puolestaan löytyivät kiitokset ja niiden alta teksti, jonka mukaan  (vapaasti käännettynä) "...mainitut henkilöt ovat kommentoineet ja tuottaneet huomattavan panoksen raporttiin. He eivät, kuitenkaan, ole vastuussa sen tarkkuudesta, sisällöstä, löydöksistä tai suosituksista. Löydökset eivät välttämättä vastaa heidän tai heidän edustamisensa organisaatioiden näkemyksiä." Tuon tekstin alla oli pitkä lista nimiä.

Edelle kääntämäni tekstin luettuani päätin unohtaa raportin lukemisen - tai edes selailun - ja kirjoittaa tämän blogikirjoituksen; sekä jättää arvoisan lukijani itse pääteltäväksi kuinka luotettavasta tieteellisestä tuotoksesta on kyse. Vai voisiko puheena sittenkin olla jonkinlainen tunnettujen henkilöiden tieteelliseksi raportiksi (huonosti) naamioima pamflettikirjoitus.

Samalla arvelin arvoisan lukijani haluavan myös pohtia sitä, kuinka korkeatasoista lähdekritiikkiä kyseisen Ylen jutun tehnyt toimittaja Yrjö Kokkonen on harjoittanut. Sellaistahan suomalainen media niin mielellään kertoo harrastavansa.

Omalta osaltani totean, että huolimatta julkaisemastani kolminumeroisesta luvusta tieteellisiä vertaisarvioituja alkuperäis- ja kokoomaraportteja sekä niiden lisäksi kirjoittamistani kaikenlaisista muista tieteellisistä selvityksistä ja jopa pamfleteista, en ole koskaan tullut niissä mainituksi tekijänä kiitos-osiossa. Siellä minut on mainittu vain, mikäli olen auttanut varsinaisia tekijöitä jollain muulla tavalla kuin varsinaisesti osallistumalla tutkimustyöhön - siis esimerkiksi kommentoimalla käsikirjoitusta tai luovuttamalla aiemmin julkaistua alkuperäisaineistoa heidän käyttöönsä.

Yhdessäkään tekemässäni tieteellisessä raportissa ei myöskään ole disclaimeria, jonka mukaan en seisoisi työni takana. Sen sijaan nimeni on selvästi tekijäluettelossa ja sen myötä vastaan tulosten oikeellisuudesta omalla nimelläni ja tutkijavastuullani.

Jos olisin tullut osallistuneeksi alussa mainitun raportin tekemiseen, olisin itse asiassa ottanut yhteyttä tutkimuseettiseen neuvottelukuntaan ja pyytänyt lausuntoa siitä, onko "arvovaltainen" julkaisun tilannut ja omissa nimissään julkaissut porukka toiminut tieteen hyvien käytäntöjen mukaisesti. Minun käsitykseni mukaan ei missään tapauksessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
#metoo-uutisointi ja sen seuraukset
Yle viis veisaa hyvän journalismin periaatteista
Tiedonvälitystä vai mielipiteen muokkausta?