Alexander Stubb ja 1970-luvun Suomi

Alexander Stubb esitteli Iltalehden mukaan näkemystään 1970-luvun Suomesta ja vertaa sitä nykysuomeen: Tämä maa oli 1970-luvulla aika sulkeutunut, mutta sitten aloimme avautua ja nyt Newsweek rankkaa meidät maailman parhaaksi ja olemme yksi maailman rikkaimmista maista.

En tunnista Stubbin näkemyksestä nuoruuteni Suomen henkistä ilmapiiriä, joten pari kommenttia suotaneen.

Suomi oli 1950-luvun alussa vielä varsin tyypillinen maatalousyhteiskunta. Jo torpparilain jälkeen kasvanut maatilojen lukumäärä oli juuri kasvanut ennennäkemättömän suureksi, kun karjalaiset asutettiin eri puolille maata. Etenkin metalliteollisuuden eri alat olivat päässeet hurjaan kasvuun sotakorvausten pakottamana. Tämä johtui sotakorvausten mittavuudesta (niiden koko arvo oli yli 4 miljardia euroa nykyrahassa, eli melkein puolet verrattuna Suomen takausvastuuseen Euroopan vakausrahastossa), joka pakotti rakentamaan kokonaan uusia teollisuuden haaroja. Hyvää tässä kehityksessä oli se, että kun sotakorvaukset saatiin maksetuksi vuonna 1952 ryhtyi vasta rakennettu moderni teollisuus tahkoamaan hyvinvointia kotimaalle.

Teollistumisen ja kovan väestönkasvun seurauksena maalla varttuville suurille ikäluokille tuli sekä houkutus että työntövoima lähteä kotoaan maailmalle. Suurelle väestölle ei löytynyt elinkeinoa kotinurkilta, etenkään kun maatalouden tehostuminen johti työvoiman tarpeen supistumiseen. Toisaalta kasvava teollisuus kaipasi työntekijöitä. Tämä rakennemuutos osui 1960-luvulle. Maaltapako oli hurjaa ja purkautui osin Ruotsiin sen työmarkkinoiden vetäessä. Isänikin käväisi Volvon tehtailla leipää hankkimassa. Aiemmin hän oli käynyt myös Saksassa samassa tarkoituksessa. 1960-luvulle ajoittuu myös selvä väestönkasvun kehityksen loiveneminen.

1970-luvulla rakennemuutos alkoi johtaa entistä näkyvämpään elintason nousuun. Tämä pysähtyi väliaikaisesti  Israelin ja arabien välisen sodan laukaiseman öljykriisin aiheuttamaan lamaan, mutta jatkui 1970-luvun puolivälistä vähitellen kiihtyen.

Myös yhteiskunnan tasa-arvoisuus kasvoi jatkuvasti kun varallisuutta saatettiin käyttää Ruotsin mallin mukaisen hyvinvointivaltion rakentamiseen. Öljykriisin, mutta ehkä myös parantuneen työntekijän aseman seurauksena työttömyys ryöpsähti silmille. Vuosikymmenen puoliväliin mennessä maassa oli ennätykselliset 60 000 työtöntä. Tämä karmaiseva totuus johti Kekkosen "runnaamaan" kokoon hätätilahallituksen.

Suomi on ollut kansainvälinen jo vuosisatoja, ellei -tuhansia. Maasta on viety turkiksia, kalaa, tervaa, ja puuta jo pitkään. Myös opintielle on vuosisatojen ajan lähdetty eri puolille Eurooppaa, ja parempaa elintasoa oli haettu esimerkiksi USA:sta. Mutta nyt Suomi kansainvälistyi entisestään. Se oli liittynyt EFTA:an jo 1960-luvulla ja vuonna 1973 tehtiin sitten vapaakauppasopimus EEC:n kanssa. Sitä vastustivat katkeraan loppuun asti esimerkiksi Tarja Halonen, Erkki Liikanen, Reino Paasilinna, Peter von Bagh, Raimo Väyrynen, Erkki Tuomioja, Tellervo Koivisto, Jacob Söderman, Marianne Laxen ja Antero Jyränki. Myös suomalaisten maailmankuva avautui, 1960-luvulla alkaneista kaiken kansan etelänmatkoista tuli yhä useamman hupi.

1980-luvulla tämä kehitys saavutti huippunsa. Talous kavoi ennennäkemättömällä tavalla ja hyvinvointierot supistuivat. Suomesta puhuttiin Euroopan Japanina. Tämä kaikki tapahtui siis jo ennen kuin lama muutti yhteiskunnan tulonjaon, mikä tapahtui vasta sen jälkeen kun nousukauden paineet ja virheet johtivat irlantilaistyyppisesti talouskuplan puhkeamiseen. Tästä selvittiin omin voimin, toisin kuin tämän päivän EU:ssa, jossa virheet maksatetaan muilla EU-mailla.

Yhteenvetona voidaan Stubbin näkemystä pitää outona. Hänen kuvailemansa sulkeutuneisuuden sijasta suomalainen 1970-luku oli looginen vaihe historiankulussa, jolloin Suomi suuntautui hartiavoimin yhä enemmän globaaliin maailmaan. Tämä kehitys on sittemmin jatkunut, niin hyvässä kuin pahassa.

Lähinnä näenkin Stubbin lausunnon vankkana todisteena hämmästyttävän näköalattomasta maailmankuvasta ja huonosta historiantuntemuksesta. Vai mitä siitä oikein pitäisi ajatella?


Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ovatko suomalaiset sisäsiittoisia?
Klaus Fleming ja 2000-luvun Suomi

JK Tekstin julkisuuteen saatettuani tuli mieleen vielä joitakin 1970-luvun suomalaisten kansainvälistä suuntautumista osoittaneita seikkoja: merkittävin oli ETY-kokous, jossa pohjustettiin maailman kahtiajaon loppuminen. Nuorison kansainvälistä asennetta osoittivat etenkin ulkomaille suuntautuvien kielimatkojen ja lähinnä USA:ssa vietettyjen vaihto-oppilasvuosien yleistyminen. Taiteen puolella suomalainen ooppera suoritti kansainvälisen läpimurtonsa. Ja vanhastaan kansainvälisiin koitoksiin menestyksellä osallistuneiden hiihtäjien ja yleisurheilijoiden lisäksi rallikuskit ja moottoripyöräilijät olivat, jos mahdollista, vielä parempia kuin nykyisin. Myös ensimmäiset jääkiekkoilijat ja jalkapalloilijat lähtivät ammattilaisiksi. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Se vain ihmetyttää, ettei urheilumies Stubb anna edes näille arvoa.

Ensimmäinen merkki Euroopan vakausrahaston seurauksista?

Portugalista kuuluu kummia. Maan hallitus on pyrkinyt tervehdyttämään velkaisen maan taloutta, mutta oppositio ei halua tukea kansan kurittamista jälleen uudella talouden kiristyskuurilla. Kun kyse on politiikasta, lienee taustalla pyrkimys oman kannatuksen lisäämiseen.

Omasta näkökulmastani ensimmäinen tähän liittyvä kysymys kuuluu seuraavasti: onko opposition toiminta seurausta Portugalille luvatusta avusta ja Euroopan vakausrahaston perustamisesta?

Tämä kysymys nousee mieleeni siksi, että mikäli Portugalin oppositio ei olisi voinut tukeutua tietoisuuteen siitä, että viime kädessä muut euromaat pelastavan maan talouden, he tuskin olisivat ottaneet riskiä koko maan talouden mahdollisesta kaatamisesta? Toki tämän tietävät vain portugalilaiset itse, mutta katse historiaan tukee ajatustani.

Otan kolme esimerkkiä.

Ensimmäinen. WinCapita-pyramidihuijauksen paljastuttua monet uhrit olivat edelleen valmiita uskomaan toiminnan rehellisyyteen. Toisin sanoen heidän halunsa pelata mahdollisesti mittavia henkilökohtaisia taloudellisia voittoja tuottavaa riskipeliä oli suurempi kuin terve järki. Peliin ei siis olisi tullut loppua koskaan, elleivät viranomaiset olisi puuttuneet siihen. Eikä ehkä sittenkään.

Toinen. Pikavippikierteet ovat aivan erinomainen esimerkki ihmisten kyvyttömyydestä rajoittaa elämäänsä taloudellisten realiteettien mukaisesti. Monet pikaluottokierteeseen joutuneet jatkavat valitsemallaan linjalla maksamalla pikavippejä uusilla samanlaisilla niin kauan kunnes seinä tulee lopullisesti vastaan. Toisin sanoen käytössä olevat tulot ylittäviä elämäntapoja ei muuteta ajoissa, vaan yli varojen eläminen jatkuu täsmälleen niin kauan kuin rahaa on jostain saatavilla. Vain pakko katkaisee tämän, usein valitettavan myöhään.

Kolmas. SKOP oli kerran dynaaminen ja ketterä pankki, jota johti kuuluisa ratsumies Christopher Wegelius. Hän toimi tehokkaasti hyödyntäen uuden entistä vapaamman rahapolitiikan keinoja ottaen kerta kerran jälkeen suurempia riskejä. Kun näin tekivät muutkin pankit, ajautui Suomi pankkikriisiin, joka maksoi suomalaisille veronmaksajille noin 50 miljardia markkaa. Siis suunnilleen yhtä paljon kuin Suomen sovittu osuus Euroopan vakausrahastosta; ja noin puolet siitä mihin osuutemme on suunniteltu kasvavan.

Wegeliukseen palaan siksi, että pankkikriisin jälkeen hän ei Suomen kuvalehden (en löytänyt juttuun linkkiä, joten tämä perustuu muistikuvani) mukaan edelleenkään ymmärtänyt tehneensä virheitä, vaan katsoi että asiat olisivat voineet mennä toisinkin. Ja jos niin olisi käynyt, pidettäisiin häntä nyt konnan sijasta suurena sankarina. Toisin sanoen hän ei edes jälkikäteen ymmärtänyt, ettei toisin olisi voinut käydä. Hänen ja SKOPin olisi pitänyt pysähtyä riskien ja ensimmäisten luottotappioiden edessä, mutta sen sijaan hän olisi jatkanut vielä pidemmälle mikäli siihen vain olisi jotenkin ollut mahdollisuus. Suomalaisten veronmaksajien onneksi ei ollut.

Antamieni kolmen esimerkin valossa monilla ongelmiin ajautumassa olevilla ihmisillä ja yhteisöillä näyttää olevan vaikeuksia tehdä ikäviä ratkaisuja ongelmien alkaessa häämöttää. Niiden sijasta entistä menoa jatketaan niin kauan kuin vain mahdollista. 

On huomattava, että nyt Eurooppaan luotu keskinäisen solidaarisuuden kerho eli Euroopan vakausrahasto on hyvästä tarkoituksestaan huolimatta syvimmältään askel kohti viimeisen rajan siirtämistä kauemmas Euroopassa vaikeuksiin ajautuneilta valtioilta - ikään kuin lisäjäsen pyramidihuijaukseen, uusi pikavippiluotottaja tai vielä pieni lisä asuntojen hintakuplaan.

Edellä esitetyn perusteella Portugalin tapahtumat viittaavat siihen, että maan oppositio on välittömästi valmis hyödyntämään Euroopan vakausrahaston synnyttämän tilaisuuden siirtä lopullista päätöksentekoa myöhemmäksi. Tämä on hyvä tiedostaa, kun omalta kohdaltaan pohtii suhtautumista kyseisen rahaston tarpeellisuudesta.

Tässä yhteydessä mielenkiintoista oli myös lukea Sixten Korkmanin lausunto Kreikan tilanteesta: hän uskoo konkurssin (siis vihoviimeisen seinän asettamisen) olevan sittenkin kaikkien kannalta paras ratkaisu.  Siis juuri se ratkaisu, jota Kreikalle ja Irlannille myönnetyillä lainoilla pyrittiin ja jatkossa Euroopan vakuusrahastolla pyrittään välttämään. Harmittaa vaan, ettei Kreikan tai Irlannin lainoille vaadittu mitään takuita tai vastinetta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Maksaa mitä maksaa

Kuinka verorahat turvataan?

Lisää ruokaa Irlannin tiikerille?

Poliitikot ja Kreikka

Maksaa mitä maksaa

Euroalueen pysyvän kriisinhallintamekanismin hinta alkaa hiljalleen selvitä. Uuden Suomen mukaan Euroopan vakausmekanismin hintalappu Suomelle on 1,44 miljardia euroa. Lisää tulee korotusvaltuuksista ja takauksista, jotka nousevat mahdollisesti 11,14 miljardiksi euroksi.

Mitä tämä tarkoittaa?

Suomessa asuu noin 5,4 miljoonaa ihmistä. Suorat kulut ovat siis 1,44 miljardia jaettuna 5,4 miljoonalla ihmisellä. Eli noin 267 euroa per nokka. Tai nelihenkiselle perheelle laskettuna reilu tonni. Tämän laskun maksamme siis joka tapauksessa.

Lisäksi kuluja voi siis tulla 11,14 miljardia euroa jaettuna 5,4 miljoonalla suomalaisella. Se tarkoittaa 2111 euroa per nokka. Kun EU:n turvamekanismin varmat ja mahdolliset kulut lasketaan yhteen, voi jokainen suomalainen varautua lunastamaan 2378 euron laskun. Nelihenkisen perheen tapauksessa vanhemmille on siis suurimmillaan tulossa vajaan kymppitonnin lasku.

Suomen puolesta neuvotelleen Jyrki Kataisen mukaan saavutettu neuvottelutulos oli Suomen tavoitteiden mukainen. Erinomaista että tavoite saavutettiin. Toisaalta voidaan kysyä olisiko tavoite pitänyt asettaa jotenkin toisin.

Tosiasia tietenkin on, ettei tällainen hinta ole liian kova, jos voimme olla varmoja että sen avulla selviämme ilman lamaa mikäli sellainen olisi tulossa. Tällaista varmuutta ei kuitenkaan ole sen enempää tulevasta lamasta kuin siitä selviämisestä.

Omaa suhtautumista voi myös testata seuraavalla ajatusleikillä: tuntuisiko reilulta jos nelihenkinen lapsiperhe joutuisi auttamaan ja takaamaan huolettoman, mutta taloudellisiin vaikeuksiin joutuneen naapurinsa holtitonta elämänmenoa vajaalla kymppitonnilla sitä vastaan että tämä vakuuttaa tapojen parantuvan?

Niin tai näin, kaikkiaan on erinomaista että käytössämme ovat nämä luvut etsiessämme äänellemme kohdetta kevään eduskuntavaaleissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valtion tehtävät
Lisäeläke-ehdotus on törkeä huijausyritys
Lisää ruokaa Irlannin tiikerille?
Poliitikot ja Kreikka

Liikunta pidentää ikää!

Koululaisten huonosta kunnosta on oltu huolissaan. Samoin armeijan alokkaiden. Tämä kehitys näkyy hyvin esimerkiksi palvelukseen astuvien varousmiesten Cooperin testin tulosten rajuna heikkenemisenä.

Tämä kehitys on ollut huolestuttavaa, sillä kaikki varmasti tiedämme, että liikunta on terveellistä. Esimerkisi entisen suurhiihtäjän, Tapani Nikun kirjan Murtomaata. Suomalaisen murtomaahiihdon uranuurtaja muistelee mukaan hiihtäjät elävät työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan noin seitsemän vuotta pidempään kuin suomalaiset keskimäärin. 

Kestävyysharjoittelu näyttäisi olevan terveellistä myös rotille. Tuoreen tutkimuksen mukaan myös ne hyötyvät liikunnasta. Tutkimuksessa käytettiin sellaisia rottia, joiden mitokondrioihin syntyy helposti mutaatioita. Tällaisten rottien tiedettiin jo aiemmin vanhenevan nopeasti, ja niitä on pidetty todisteena uudelle teorialle, jonka mukaan mitokondrioissa tapahtuvat mutaatiot aiheuttaisivat vanhenemisen (sivumennen sanoen tämä tieteellinen teoria on myös hyvä esimerkki hyödyllisestä maahanmuutosta sillä yksi teorian kehittäjistä on Tampereen yliopistolla työskentelevä maahanmuuttajaprofessori).


Nyt julkaistussa uudessa tutkimuksessa puolestaan osoitettiin, että 45 minuutin liikuntasessio kolmesti viikossa piti mutanttirotat nuorina. Ne eivät enää menettäneet rasva- ja lihaskudosta, eivät sairastaneet anemiaa, eivätkä harmaantuneet. Eivätkä ne myöskään kuolleet ennenaikaisesti.


Uutta rottakoetta ei ole toistettu ihmisillä, mutta on erittäin todennäköistä että me reagoimme samalla tavalla. Tähän viittaa se, että liikunnan on osoitettu muun muassa pidentävän elinikää, mikä on sopusoinnussa Nikunkin kirjassa todetun hiihtäjien pitkäikäisyyden kanssa. 


On siis syytä ohjata kaikkia ihmisiä, niin nuoria kuin vanhempiakin, liikunnan pariin. Tässä suhteessa etenkin nuorten esikuviksi nousevat huippu-urheilijat toimivat hyvinä motivaattoreina. Mikäli ihmisten liikkumisaktiviteettia saadaan nostetuksi, voidaan samalla vähentää vanhenemisesta johtuvia sairauskuluja ja siten säästää julkisia menoja. Samalla ihmisten tarve siirtyä ennenaikaiselle eläkkeelle pienenee. Näin myös julkisen talouden kestävyysvajetta voidaan hiukkasen pienentää.


On siis katsottava mistä julkisia menoja leikataan, ja mistä ei.


Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valtion tehtävät
MM-kilpailut pohjoismaisten hiihtolajien Mekassa - Holmenkollenilla!
Huippu-urheilurahoista 1,8 miljoonaa kankkulan kaivoon?

Kiinan tie

Kiina on tunnettu halvasta mutta ahkerasta työvoimasta, jonka avulla se houkuttelee teollisuutta länsimaista. Tätä on pidetty meillä suurena ongelmana, sillä taakse jää vaikeuksiin joutuvia teollisuuspaikkakuntia kuten Kemijärvi, Kouvola ja niin edelleen

Kiinan menestyksen salaisuutena on ollut lähinnä runsas työvoimareservi ja alhainen palkkataso. Niiden avulla sen talous on 1970-luvulta asti ollut hurjassa kasvukierteessä, joka epäilyksistä huolimatta jatkuu edelleen. Samalla Kiinan sotilaallinen mahti kasvaa, vaikka ei vielä kykenekään haastamaan amerikkalaisia.

Kiinan kasvu ei voi jatkua nykyisten tekijöiden varassa loputtomasti. Kiinalaiset ovat vaurastuneet ja sen seurauksena teollisuus on alkanut etsiä halvempia maita laitoksilleen. Kiinan johto ei ole kuitenkaan jäänyt tilanteessa toimettomaksi, vaan on päättänyt pyrkiä myös tieteen huipulle. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi se on valmis ennennäkemättömiin ratkaisuihin. Se aikoo esimerkiksi luvata 23 miljoonaa dollaria kymmenelle maailman eturivin tutkijalle, mikäli he muuttavat Kiinaan tekemään tutkimusta. Siis 23 miljoonaa US dollaria.

Aiemmilla rahallisesti paljon vaatimattomammilla mutta silti avokätisillä ohjelmilla kiinalaiset ovat tähän mennessä rekrytoineet lännestä yhteensä 1143 tutkijaa, heidän joukossaan toinen HIV:n löytäjistä - nobelisti Luc Montagnier. Tämän 78-vuotiaan ranskalaisen tutkimusote on kuitenkin pahasti lipsunut sitten hänen uransa loiston päivien ja nykyisin vanhuksen päätarkoituksena on löytää tieteellisiä perusteita homeopatialle.

Huolimatta ilmeisestä hukkainvestoinnista Montagnieriin Kiina pyrkii siis tosissaan tieteen suurvallaksi. Asialla on myös varjopuolensa, on selvää että uudet hyvin rahoitetut tulokkaat ovat luonnollisesti herättäneet kateutta muissa kiinalaisissa. Tämä saattaa koitua koko ohjelman akilleen kantapääksi. Ohjelmaa halutaan kuitenkin jatkaa, ja huippututkijoiden lisäksi kiinalaiset aikovat palkata muualta maailmasta myös nuorempia, vasta uransa luovimmassa ja tuottavimmassa vaiheessa olevia tutkijoita.

Kaikki edelle kirjoittamani kertoo siitä, että Kiina aikoo tosissaan haastaa muun maailman tieteellis-taloudellisessa kilpailussa. Ja sen seurauksena aikanaan myös sotilaallisesti. Aika näyttää, miten tässä käy, mutta nähdäkseni heidän lähestymistapansa on täsmälleen oikea: vain tutkimuksen ja koulutuksen kautta voidaan saavuttaa pysyviä edistysaskeleita. Aika näyttää, riittävätkö maan yksipuoluejärjestelmä ja mielipiteenvapauden puute sekä auktoriteetteja kyseenalaistamaton perinne tämän kehityksen esteeksi.

Kiinalaisen yhteiskunnan ratkaisut on hyvä pitää mielessä myös Suomessa, jonka viime vuosikymmenten hyvinvointi  on mitä suurimmassa määrin perustunut osaamiseen. Aivan kuten kiinalaiset ovat oivaltaneet: tutkimus ja koulutus ovat ainoa tie ylläpitää muuta maailmaa korkeampaa elintasoa. Toivottavastii maamme päättäjät ymmärtävät tämän myös julkisen talouden kestävyysvajeen ratkaisuja hakiessaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valtion tehtävät
Miksi media vaikenee tieteen menestyjistä?
Kiinalainen juttu
Asiaan!

Elämme kolmen sekunnin jaksoissa

Käyttäytymistutkija Emese Nagy mittasi kaikkiaan 188 halauksen kestoa. Halaajina oli vuoden 2008 olympialaisiin osallistuneita urheilijoita ja  valmentajia 32 eri kansallisuudesta. Analyysi osoitti yksiselitteisesti, että halausten kesto oli keskimäärin kolme sekuntia, eikä riippunut urheilijan etnisestä taustasta.

Havainto vahvistaa aiempia tutkimustuloksia (esimerkki) ja niihin perustuvaa käsitystä, jonka mukaan ihmisen ja muiden kädellisten elämää perustuisi noin kolmen sekunnin perusaikayksikköön.

Tämä on mielenkiintoista! Näkyykö tämä jotenkin ihmisten elämässä?

Näkyyhän se. Esimerkiksi kielentutkijat ovat selvitelleet verbien merkitystä, ja jakaneet ne joko punktuaalisiin tai duratiivisiin. Esimerkiksi verbi "iskeä" on punktuaalinen ja "uskoa" duratiivinen. Ensimmäinen ilmaisee vain hetken kestävää tapahtumaa, ja toinen pidempää prosessia. Nämä verbiryhmät voidaan erottaa sillä, kestääkö kunkin teonsanan kuvaama tapahtuma yli kolme sekuntia - siis alle tapahtuman ymmärtämiseen vaadittavan ajan.

Näkyykö tämä kolmen sekunnin jaksoisuus erilaisissa urheilusäännöissä? Erittäin selvästi: esimerkiksi sekä kori- että käsipallossa kolmen sekunnin säännöt. Samoin pöytäjääkiekossa. Myös reserviläisurheilijaliiton kenttäammunnassa käytetään kolmen sekunnin reagointiaikaa kysymykseen vastaamiseen. Skeet-ammunnassa puolestaan kiekot lähetetään kolmen sekunnin kuluessa ampujan äänimerkistä. Näyttää siis siltä, että kolmen sekunnin perusaikayksikköä on käytetty laajalti hyväksi laadittaessa erilaisia kilpailusääntöjä.

Entä muut elämänalueet. Klassinen esimerkki taitaa olla tapaus Matti Vanhanen, jonka väitetään joutuneen tunnettuihin vaikka hänen kannaltaan onnellisesti päättyneisiin vaikeuksiinsa kolmen sekunnin virheen takia. Liikenneturvallisuusihmiset puolestaan tietävät, että neljä viidestä auto-onnettomuudesta johtuu onnettomuutta edeltäneen kolmen sekunnin aikana tehdystä inhimillisestä virheestä.

Kuljettaessa kohti yhä subjektiivisempia kokemuksia, voidaan huomata että vääriä asioita (kuten naisia) ei erään blogistin kertoman mukaan saa katsoa yli kolmea sekuntia, tai tästä voi seurata arvaamattomia asioita. Vielä hirmuisempaa on pohtia sitä, mitä tekemistä Aum Shirikyon kyvyllä tai kyvyttömyydellä levitoida kolmen sekunnin ajan oli hänen johtamansa korkein totuus lahkon hirmutekojen kanssa.

Kolme sekuntia näyttää siis todellakin olevan ihmisen elämässä merkittävä aika. Niin hyvässä kuin pahassa. Kaikesta tästä huolimatta toivotan lukijoilleni mukavaa päivän jatkoa - kolmen sekunnin jaksoissa!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa
Ihminen - superorganismi
Kiinalainen juttu
Uutta tietoa viherpesusta
Miksi naiset rakastuvat renttuihin?

Urheilun syöpäpesäkkeet

Jalkapallo tuotti jälleen sopupelijupakan. Ilmeisesti otteluiden tuloksia oli sovittu veikkausvoittojen toivossa. Edellisen kerran veikkaajan rahanhimo johti vantaalaisen Allianssin julkisuuden valokeilaan. Ongelma ei rajoitu Suomeen, vaan jopa mahtavat italialaisseurat ovat joutuneet ongelmiin samantapaisista syistä.

Sopupeliongelma on ulottunut jopa supisuomalaisen pesäpallon ympärille. Ne näyttävätkin olevan joukkuelajien syöpä. Vähän samalla tavalla kuin doping pyöräilyssä, yleisurheilussa tai muissa yksilölajeissa. Ja epäilemättä myös joukkuelajeissa, vaikka siitä ei yhtä paljon tietoa olekaan.

Sopupelit tai dopingin käyttö on epäreilua. Sopupelien avulla rehellinen veikkaaja häviää rahansa, kun taas sopupelin järjestäjä käärii tuohta. Samalla tavalla dopingin avulla rehellinen urheilija ei pääse huipulle, kun lahjakkuudeltaan samanveroiset pääsevät epäreiluin keinoin niskan päälle. Tällaisesta uhrista erinomainen esimerkki on Pia Sundstedt, jonka ura pyöräilyn huipulla päättyi hänen kieltäydyttyään dopingin käytöstä huipputallissa.

Toisin kuin sopupelit, doping on myös vaarallista. Saksojen yhdistymisen kautta olemme kuulleet monia kauhutarinoita DDR:n dopinhistoriasta ja sen seurauksista. Jopa suomalaisen saunomiskulttuurin kilpaversio jouduttiin lopettamaan, kun epärehellinen saunoja lievitti kipunsa lääkkeillä niin, että pystyi viipymään lauteilla kuolemaansa saakka. Samalla rehellinen kanssakilpailija vammautui vakavasti, kun ei antanut periksi.

Urheilu kiinnostaa ja kiihottaa kansaa. Siinä liikkuu raha, siitä saadaan kunniaa ja se herättää tunteita. Niiden saamiseksi käytetyt epäreilut keinot kuitenkin tuhoavat juuri tätä kiinnostavuutta, ja sitä kautta pienentävät niin kunniaa, rahavirtoja kuin tunteitakin. On äärimmäisen ikävää, että tänä päivänä ylivoimaisen urheilusuorituksen jälkeen mieleen nousee aina epäilys urheilijan puhtaudesta.

Niinpä urheilun kiinnostavuuden, kunnian ja lopulta rahavirtojenkin takia on tärkeää taistella urheilun syöpäpesäkkeitä vastaan. Vedonlyöntiä on tarkkailtava väärinkäytösten estämiseksi. Dopingtestijärjestelmä on saatava entistä tehokkaammaksi niin, että kiinni jäämisen riski kasvaa sietämättömäksi.

Jälkimmäisen tavoitteen saavuttamiseksi maailman antidopingjärjestö rahoittaa vaikuttavaa joukkoa tutkimuksia. Erityisesti tämä geeniekspressioanalyysiin suuntautuva tutkimushanke miellyttää itseäni - tällä linjalla voidaan nimittäin lopulta käräyttää kaikki dopingin käyttäjät. Jopa ilman käytetyn aineen osoittamista. Näin siksi, että menetelmä mittaa sitä, mihin dopingaineilla pyritään, eli niiden vaikutuksia. Näin epärehellinen yrittäjä saadaan kiinni, vaikka hänelle olisi räätälöity tieteelle tuntematon uusi dopingaine.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Dopingin sallimisesta urheilussa
Hiihdon likaisen ajan testamentti - katse tulevaisuuteen
Hiivasieni, puhdas urheilu ja geenidoping
Urheilu ja astmalääkkeet

Ilmastonmuutokset korreloivat Euroopan historian suurten tapahtumien kanssa

Ennustetun ilmastonmuutoksen vaikutusta ihmiskuntaan voidaan pyrkiä arvioimaan monella tavalla. Yksi niistä on katsoa menneisyyteen ja yrittää ymmärtää löytyykö sieltä yhteyksiä ilmaston ja ihmiskunnan historian välillä.

Uudessa tutkimuksessa Ulf Büntgen työtovereineen on tammen ja havupuiden vuosirenkaiden avulla selvittänyt viimeisen 2500 vuoden ajalta sekä sademäärän että lämpötilan kehityksen. Saatua tulosta hän on verrannut Euroopan historiallisiin tapahtumiin.

Lyhyesti sanottuna tutkijaryhmä liittää Rooman valtakunnan loistoajan lämpimään ja kosteaan aikakauteen, kun taas kansainvaellusaika ja Länsi-Rooman tuho näyttäisivät liittyvän ilmaston äkilliseen kylmyyteen ja kuivumiseen. Keskiajan suotuisat vaiheet kuten Merovingien ja Karolingien kuningassukujen loistoajat näyttävät jälleen liittyvän lämpimään ja kosteaan ilmastoon, mutta keskiajan ruttoaallot puolestaan alkavaan pikkujääkauteen. Myös kolmikymmenvuotinen sota ja uuden ajan muuttoaalto Pohjois-Amerikkaan näyttäisivät liittyvän kylmiin jaksoihin.

On tietenkin selvää, että maanviljelyn monivuotinen epäonnistuminen on historian kuluessa johtanut ongelmiin, jotka ovat purkautuneet erilaisina levottomuuksina. Tämä mekanismi on myös Büntgenin ja kumppanien mielessä, eivätkä he ole ensimmäisinä asialla, vaan historiallisia tapahtumia on aiemminkin liitetty ilmastollisiin muutoksiin.

Mutta toki myös muut seikat vaikuttavat: esimerkiksi Irlannissa riehui 1800-luvulla perunaruttomikrobi, joka aiheutti laajamittaisen nälänhädän. Sen seurauksena Yhdysvaltoihin muutti massoittain irlantilaisia. En kuitenkaan usko, että perunaruton ilmaantuminen Irlantiin johtui ilmastosta, vaan pikemminkin sattumasta. Joku nyt vain sattui laivaamaan ruttoisen perunan Irlantiin menevään laivaan ja istutti sen maahan. Mikrobi itse kyllä piti lopusta huolen.

Vastaavaa voisi tänä päivänä tapahtua, mikäli pahimmillaan valtavaa tuhoa aiheuttava vehnän korsiruoste tuhoaisi suuren osan maailman vehnäsadosta. Tämä on mahdollista, vaikka ruoste on pysynyt aisoissa vuosikymmeniä resistenssijalostuksen avulla. Nyt se on kuitenkin mutatoitunut ja sen jälkeen levinnyt Etelä-Aasian venhäpelloille, joilla se vain odottaa sopivia sääolosuhteita aiheuttaakseen katastrofin. Toivottavasti sellaisia ei tule, ainakaan ennen kuin maailman vehnäpelloille saadaan uusi ruosteenkestävä vehnälajike.

Myös Büntgenin ja kumppaneiden tutkimuksessa todetaan, etteivät ilmastotekijät välttämättä ole ainut selitys monille tapahtumille. Siksi korkea tuo korrelaatio kuitenkin on, että se tarjoaa vähintäänkin mielenkiintoisen raamin tarkastella ennustetun ilmastonmuutoksen toteutuessaan tuomia muutoksia.

Jo nyt olemme kohdanneet ennennäkemättömän kansainvaelluksen Afrikasta ja Lähi-Idästä Eurooppaan - tosin ilmastonmuutoksen merkitys sen taustalla ei liene aivan selkeä. Jos vastaavia ja vielä suurempia joukkomuuttoja tapahtuu myös tulevaisuudessa, muuttuvat Euroopan yhteiskunnalliset olosuhteet varmasti nykyisestä.

Se voisi tulevaisuuden historiantutkijoiden julkaisuissa muodostua yhdeksi historian merkkipaaluksi, jonka yhteydestä 2000-luvun vaihteen ilmaston lämpenemiseen voitaisiin taittaa peistä niin tieteellisillä foorumeilla kuin muussa yhteiskunnallisessa mielipiteenvaihdossa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Varhaiset maanviljelijät Euroopassa
Nykyajan kansainvaelluksesta
Katastrofismi ja ilmastonmuutos

Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa

Pirjo Junttila-Vitikka kirjoitti tänään Helsingin Sanomien yleisönosastolla nuorten kesätöiden hakemisesta. Hänen sanomansa oli, että ujojen nuorten on vaikea löytää kesätöitä. Syyksi ongelmaan Junttila-Vitikka esittää rohkeusvalmennuksen puutetta.

Minullakin on lapsia. Vanhin lapseni ei ensimmäisenä kesänä töitä hakiessaan onnistunut, seuraavalla sen sijaan tärppäsi heti alussa. Myös esikoiseni onnistui toisena kesätyön hakuvuotenaan. Mikä siis oli heidän salaisuutensa tänä aikana, jolloin nuorten todellakin on liian vaikea saada kesätöitä ja sitä kautta arvokasta työkokemusta.

Molempien kohdalla prosessi eteni siten, että kun kesätyö tuli kotona puheeksi, kävimme lapsen kanssa keskustelun siitä miten työtä haetaan. Kerroimme miten työhakemus tehdään ja kommentoimme ensimmäisiä versioita.  Neuvoimme myös kärsivällisyyteen: on ihan tavallista että vaikka hakemuksia lähettäisi kymmeniin työpaikkoihin ei välttämättä saa yhtään vastausta.

Seuraavaksi kävimme läpi miten käyttäydytään kysyttäessä työtä suoraan työnantajalta. Rakettitiedettä tämä ei ole: käskimme olemaan siistejä, esittäytymään, kertomaan työpaikan tarpeesta ja esittelemäään koulutodistuksen ja tet-todistuksen. Kun toiselle lapselleni oli kerrottu, että vastaus annettaan jonkin ajan kuluttua, kehotin häntä itse kohteliaasti tiedustelemaan asiaa annetun ajan täytyttyä. Se johtikin tulokseen.

Oleellista tässä kaikessa on, että hyvien ohjeiden varassa lapsi uskaltaa ottaa työnantajaan yhteyteen, vaikka olisi kuinka ujo. Asian helpottamiseksi vanhempien kannattaa myös käydä tärkeimmät työnantajalle sanottavat repliikit läpi, ja antaa niihin mallit. Näin nuorille syntyy selkeä toimintamalli.

Mitä arempi nuori on, sitä tarkemmin tilanteet kannattaa käydä läpi; samalla kuitenkin painottaen että ihan tavallisia ihmisiä ne työnantajatkin ovat. Ja usein heillä on omiakin lapsia, joten kyllä he ymmärtävät että nuorta työnhakijaa jännittää. Tahdon siis sanoa, että asioiden käsittely kotona vähentää pelkoa ja kynnys työpaikan hakemiselle madaltuu hiljalleen.

Tällaisen omakohtaisen kokemuksen jälkeen olin aika hämmästynyt lukiessani Junttila-Vitikan kirjoituksen. Se oli sinänsä hyvin asiallinen ja käsitteli aihetta monipuolisesti. Mutta samalla se paljasti kaikessa alastomuudessaan sen, miten monet tänä päivänä ajattelevat lasten ja nuorten kasvatuksesta: vastuu ei ole vanhemmilla vaan jossain muualla. Ilmeisesti yhteiskunnalla koska kirjoituksessa kaipailtiin rohkeusvalmennusta.

Totuus kuitenkin on, ettei lapsen kasvatusta voi ulkoistaa. Eikä lasta kannata päästää kotoa ilman, että tämä on opetettu erottamaan oikean väärästä, tekemään ruokaa, siivoamaan, tiskaamaan, sovittamaan menonsa tulojen tasolle, huomioimaan muiden ihmisten tarpeet, pettymään toiveissaan tai hoitamaan esimerkiksi kesätyön hakemisen kaltaiset asiat. Muuten tulee tehneeksi rakkaalle jälkeläiselleen varsinaisen karhunpalveluksen. Sellaisilla eväillä on nimittäin vaikea selvitä kylmässä maailmassa, missä äiti tai isä eivät kuitenkaan ole auttamassa.

Tahdon siis sanoa, ettei lasten kasvatusvastuuta kannata antaa muualle - ei ainakaan jos rakastaa lastaan!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Koejännityksestä eroon helposti
Vauraiden ihmisten kakarat vähäarvoisempia kuin muiden lapset?
Kiinalainen juttu

Valtion tehtävät

Metsäteollisuus on vanhastaa luonut suomalaista hyvinvointia. Metsäntutkimuslaitoksen parin päivän takaisen tiedotteen mukaan sen viennin reaaliarvo kasvoi vuonna 2010 kokonaista 17% edellisestä vuodesta. Komea prosenttiluku, vaikka edellinen vuosi olikin taantuman painama.

Metsäteollisuuden koko vienti on 11 miljardia euroa. Se on paljon: 20% koko Suomen tavaraviennin arvosta. Suurimman suomalaisen metsäjätin eli UPM:n koko liikevaihto oli viime vuonna 8,9 miljardia euroa, josta voittoa 731 miljoonaa, eli vajaa 10%. Vastaavasti ICT-alan jättiläisen Nokian liikevaihto oli 42,4 miljardia euroa, josta liikevoittoa 1,8 miljardia eli reilut neljä prosenttia.

Valtion talousarvioesitys vuodeksi 2011 päätyy puolestaan  loppusummaan 50,4 miljardia euroa, josta 8,8 miljardia on uutta velkaa. Näin koko valtionvelka kasvaa noin 85 miljardiksi euroksi. Tästä pääsemmekin Suomen valtiontalouden keskustelun ytimeen.

Ylle keräämistäni luvuista näemme, että Suomen valtio elää velaksi nyt suunnilleen sellaisella vauhdilla, joka vastaa koko metsäteollisuuden vuotuisen viennin arvoa tai yhden suuren metsäjätin koko liikevaihtoa. Koko tähän asti kerätty velka puolestaan vastaa suunnilleen maan suurimman rahasammon Nokian vuoden liikevaihtoa - tai toisin päin ajatellen sen maksamiseksi pitäisi käyttää Nokian 45 vuoden tai UPM:n 115 vuoden liikevoitto.

Valtiontalouden ongelma on siis jättimäinen ja pahenee sitä enemmän, mitä pidempään nykyistä valtiotalouden linjaa jatketaan.

Ongelma näyttää olevan tiedostettu, vaikka aliuutisoitu. Tähän viittaa se, että poliitikot ovat esitelleet talouskasvutoiveita ja menojen leikkauslistoja (esimerkki, esimerkki, esimerkki). Toisaalta joitain kommentteja kuunnellessaan (esimerkki, esimerkki, esimerkki) tuntuu siltä, ettei ihan koko ongelman vakavuutta ole vieläkään ymmärretty.

Tosiasia kuitenkin on, että Suomen valtiolla on tolkuton määrä velkaa. Ehkä vähemmän kuin monella muulla, mutta silti tolkuttomasti. Ja se on otettu tarkoituksella taloustaantuman lieventämiseksi. Hyvä niin, mutta nyt on kuitenkin tullut aika maksaa laina.

Tässä työssä aiemmin esittämäni tarpeellisten julkisten toimintojen lista toimii hyvänä ohjenuorana. Tärkeitä julkisia tehtäviä ovat seuraavat neljä.

Väkivaltamonopolin ylläpito. Maassa ei voi olla vieraita joukkoja tai "no go" alueita. Siellä ei voi olla mahdollista harjoittaa rikollista toimintaa ilman huomattavaa riskiä kiinnijäämisestä. Tällainen yhteiskunta ei olisi stabiili, turvallinen eikä ennustettava ja johtaisi lopulta taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen kaaokseen.

Tutkimuksen ja koulutuksen edistäminen. Kansakunnan hyvinvointi on näistä kiinni, sillä länsimaista elintasoa ei pitkällä aikavälillä voi pitää yllä millään muulla keinolla kuin innovaatioilla ja osaavalla työvoimalla. Tässä suhteessa julkisella sektorilla on erityinen velvollisuus huolehtia maailmanluokan perustutkimusedellytyksistä ja siitä juontavasta soveltavasta tutkimuksesta. Tämän linjan päästä voivat yritykset sitten ottaa kiinni ja luoda tuotekehityksen kautta menestystuotteita. Tämä oli aikanaaan yksi Nokian nousun kulmakivistä.

Terveydenhuollosta huolehtiminen. Kansainväliset vertailut ovat osoittaneet, että julkisella sektorilla toteutettu terveydenhuolto on yksityistä tehokkaampaa. 

Yhteiskunnan turvaverkon säilyttäminen. Tämän pitää olla riittävä ylläpitämään yhteiskuntarauha, mutta ei missään tapauksessa työntekoa passivoiva. Jälkimmäisestä seuraa se, että viimeaikainen huutelu turvan tasosta on tässä taloustilanteessa vastuutonta ja käsittämätöntä.

Muut yhteiskunnan ylläpitämät toiminnot eivät nähdäkseni ole välttämättömiä, joten lama-aikana säästöt pitää kohdistaa niihin rankalla kädellä. Kaikkien valtion kulujen tarpeellisuus on tässä tilanteessa  harkittava perusteellisesti, laaja-alaisesti ja mahdollisimman objektiivisesti. Ja on uskallettava tehdä kipeät päätökset. On kuitenkin huomattava, että julkisella sektorilla kannattaa ylläpitää sellaisia toimintoja, jotka tuottavat enemmän kuin niihin panostaminen maksaa. Siten esimerkiksi liikunnan tukeminen lienee perusteltua terveydenhoitokulujen tehokkaana leikkaajana.


Koska valtiontalouden tila on vakava, on vaalilupauksia syytä kuunnella tarkalla korvalla. Nyt tarvitaan poliittista suoraselkäisyyttä, ja puheet tuottamattomista lisämenoista tai valtionvelan vähättelystä on syytä kuulla tarkasti. Ja lisätä sellaisten esittäjät sille listalle, jolta ehdokasta ei valita. 


Nyt jos joskus on päättäjiksi saatava vaikeisiin mutta oikeudenmukaisiin päätöksiin kykeneviä ihmisiä - siis sellaisia jotka toimivat äänestäjänsä parhaaksi.  


Ollaan siis tarkkana siellä äänestyskopissa!


Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Asiaan!
Toimiiko alueellistaminen hyvinvoinnin lähteenä?
Maahanmuutosta rikastuttava voimavara
Lisää ruokaa Irlannin tiikerille?

Vainoajat vainotuiksi - entä sitten?

Libyassa on kriisi: maasta virtaa yhä kiihtyvällä tahdilla turvallisuutensa puolesta pelkääviä ihmisiä. Ainakin toistaiseksi he jäävät Libyan naapurimaihin ja on odotettavissa, että he palaavat takaisin kotimaahansa mikäli rauha palaa nopeasti. Siitä huolimatta Eurooppa pelkää jo nyt valtavaa pakolaisaaltoa.

Tilanne ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Osa libyalaisista on nykyisessä kriisissä asettunut johtajansa puolelle, ja surmannut sumeilematta maanmiehiään. Tällä tosiasialla voi olla länsimaiden kannalta nykyistä pakolaisaaltoa suuremmat seuraukset.

Jos ja kun Gaddafi kaatuu, joutuvat hänen puolellaan taistelleet täysin kestämättömään tilanteeseen. Heidän turvallisuutensa on koston koittaessa mitä todennäköisimmin täysin olematon ja heidät tullaan surmaamaan tavattaessa. Eikä syyttä.

Niinpä Gaddafin puolesta nyt taistelevien on tappion tullessa paettava Libyasta mahdollisimman kauas. Eurooppa on heille varmasti ykkösvaihtoehto. Mikäli kostoa janoava kansanoikeus saa Libyassa vallan ja verenvuodatus kaikkia Gaddafin puolella olleita kohtaan alkaa, tulevat myös monet veritöihin syyllistymättömät joutumaan vainotun kansan koston kohteeksi. Niinpä kaikki Gaddafia kannattaneet libyalaiset voivat hakea Länsi-Euroopasta turvapaikkaa aivan erinomaisin syin.

Näin tulemme saamaan joukkoomme myös juuri niitä murhamiehiä, joiden tekoja nyt kauhistelemme. Heille on varmasti syntynyt vahvoja traumoja, jotka vaikeuttavat integroitumista länsimaiseen yhteiskuntaan. Hävinneinä ja huonosti kotoutuvina he ovat alttiita radikalisoitumiselle ja voivat siten muodostaa uhan Länsi-Eurooppalaisten yhteiskuntien turvallisuudelle.

Shakespearea mukaillen ongelma kuuluukin: ottaako vai eikö ottaa vastaan näitä kiistatta oman turvallisuutensa takia pakenevia? Kas siinäpä vasta kysymys.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Haluaako sisäasiainministeriö rikolliset Suomen kansalaisiksi?
Etninen tilastointi parantaisi maahanmuuttajien sopeutumista
Miksi työnnämme pään pensaaseen?