Euroopan Unioni onnistui sopimaan Välimeren siirtolaiskeskuksista, joissa tutkittaisiin turvapaikanhakijoiden suojeluntarve. Hyvä näin - etenkin jos turvapaikanhakijat todella saadaan asettumaan näihin keskuksiin.
Suomen sisäministeri Kai Mykkänen (kok) arveli, että suurin ongelma keskusten osalta olisi turvapaikan saaneiden vastaanottaminen EU-maihin. Se kun tehtiin sopimuksessa vapaaehtoiseksi.
Mykkänen on siinä oikeassa, että suojelun tarpeessa olevien vastaanottamisen vapaaehtoisuuteen todellakin liittyy riski - onhan selvä, ettei kaikkien EU-maiden valmius yhteisiin tulijoiden sijoitustalkoisiin ole samanlainen. Mutta en ole aivan varma, etteikö sopimukseen liittyisi paljon suurempiakin riskejä.
Etenkin mieltäni jäi askarruttamaan se, että ellei siirtolaiskeskusten olosuhteita onnistuta järjestämään siedettäviksi, eikä elintasopakolaisille myönnetä siellä turvapaikkoja, jatkuu vaellus Eurooppaan siirtolaiskeskusliikenteen lisäksi myös entiseen villiin tapaansa ja muuttuu vielä ehkä yhä suuremmassa määrin laittomaksi oleskeluksi.
Vielä suuremman riskin näen elintasopakolaisiksi todettujen palauttamisessa lähtömaihinsa. Lopultahan heidän määränsä on moninkertainen turvapaikkaa tarvitsevien määriin verrattuna ja me tiedämme, etteivät monet lähtömaat ole halukkaita ottamaan heitä vastaan. Siten keskuksissa tulisi ajan myötä säilöä yhä suurempaa ihmisjoukkoa tai vaihtoehtoisesti niistä lähtisi laittomia oleskelijoita omin neuvoineen kohti omia päämääriään EU:n sisällä.
Niin tai näin. Oleellista on tarkastella lopputulosta, joka selvinnee meille seuraavien vuosien aikana. Mikäli siirtolaiskeskusjärjestelmä saadaan toimimaan ja sitä kautta elintasopakolaiset jäämään kotimaihinsa on voitettu paljon. Mikäli näin ei tapahdu, on keksittävä muita keinoja ongelman ratkaisemiseksi.
Tosiasia kuitenkin edelleen on, että niin kauan kuin väestönkasvu lähtömaissa on holtitonta eikä kohtuullinenkaan talouskehitys siitä syystä tuota ihmisille toivoa paremmasta tulevaisuudesta kotiseuduillaan, säilyy ihmisillä motiivi hakea onneaan EU:n alueelta. Sekä se, ettei tuota kehitystä saada käyntiin, ellei lähtömaiden talouskehityksen tieltä saada ratkaistuksi esimerkiksi jatkuvaa väkivaltaa tai sen uhkaa aiheuttavia liiallisen yhteisöllisyyden tai uskonnollisen fanatismin kaltaisia kulttuurisia käytäntöjä.
Lisäksi olisi vihdoinkin tunnustettava, ettei kehitysmaiden talous nouse kehitysapua jakamalla, vaan noiden maiden ihmisten omilla toimilla, joita voidaan tukea tekemällä heidän kanssaan bisnestä - siis sijoittamalla, markkinoimalla ja ostamalla. Siis samaan tapaan kuin nähtiin Suomen noustessa alle sadassa vuodessa nälkäkuolemien kanssa taistelevasta kehitysmaasta yhdeksi maailman parhaista paikoista asua.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko EU tekemässä ensimmäistä järkevää turvapaikkapoliittista päätöstään?
Pakolaisongelma katoaisi kahdella päätöksellä
Irakilaisten asenne tuottaa kurjan tulevaisuuden
-