keskiviikko 11. toukokuuta 2022

Suomen historian kurjin aika

Tämä on neljäs osa blogimerkintäsarjaa, jossa käyn läpi Suomen historian merkittävimmät vaiheet. Sen kolmannessa kirjoituksessa kuvasin, kuinka talonpojat nousivat kapinaan pelätessään joutumista maaorjiksi, mutta hävisivät taistelunsa ja menettivät samalla lopullisesti aiemmin vahvan asemansa suhteessa aatelistoon. 

Nuijasodan jälkeen Ruotsissa nousi valtaan Kaarle-herttua lyötyään Stångebron taistelussa kuningas Sigismundin. Kuninkaana nimeä Kaarle IX kantanut valtias pystyi valtakaudellaan vielä pitämään aatelin vallanhimon kurissa, mutta hänen yllättävän kuolemansa jälkeen vuonna 1611 tilanne muuttui. 

Silloin ylhäisaatelille tuli tilaisuus nostaa valtaan alaikäinen Kustaa II Aadolf, jonka päätökset alistettiin sen itsensä hallitseman valtaneuvoston ja niin ikään käytännössä ylhäisaatelin ohjaamien valtiopäivien hyväksyttäväksi. Samalla kuningas sidottiin käytännössä aateliston etuoikeuksien ajajaksi, minkä seurauksena hänen asemansa muuttui tavallaan ensimmäiseksi vertaistensa joukossa. Sen seurauksena myös kuninkaan kannatti ajaa ylhäisaateliston etuja.

Tämä kehitys johti siihen, että valtakunnan maaomaisuudesta peräti 63 prosenttia joutui aatelin valtaan ja vastaavasti tavallisen talonpojan ja jopa alemman aatelin asema heikkeni entisestään. Näitä kuitenkin tarvittiin jonkinlaiseksi ylhäisaateliston etuoikeuksien siunaajaksi luotujen valtiopäivien edustajiksi.   

Aatelille varattiin pian myös yksinoikeus korkeimpiin virkoihin, joita sen jälkeen perustettiin ripeään tahtiin. Näin valta, laki ja vauraus maassa siirtyivät ylimmän aatelin haltuun samalla kun kansaa lähempänä olevat pitäjänkokoukset menettivät merkitystään. 

Maaorjuudelta pohjoisen talonpojat kuitenkin välttyivät, koska harvaan asutussa pohjoisessa sellaisia ei tarvittu. Näin siksi, etteivät sen pienet asutuskeskukset pystyneet houkuttelemaan eteläisempien kaupunkien tapaan ympäröivän maaseudun väestöä, eikä näiden turpeeseen sitomiselle siten ollut tarvetta. 

Niinpä suomalainen - ja ruotsalainen - talonpoika sai pitää muodollisesti vapaan asemansa, mutta heidän tosiasiallisesta ahdingostaan kertoo selvää kieltänsä maan taloluvun ja kylvömäärien pienentyminen - kasvamisen sijaan - vuosien 1570 ja 1660 välillä. Lisäksi rahvasta rasitettiin suurvallan väenotoilla, joita aateliset kohdistivat sekä omien läänitystensä hankaliin aineksiin että omien tilustensa naapuritiloihin voidakseen lunastaa ne miesten loppuessa omaan hallintaansa.   

Samalla tavalliseen kansaan kohdistettiin ennennäkemättömän voimakas kuri. Sen seurauksena ilmaantui monenlaisia lieveilmiöitä kuten vauraimpien talonpoikaisalueiden noitavainot, herännäisliikkeet ja vähintään neljänneksen tai jopa kolmanneksen Suomen väestöstä tappaneet nälkävuodet. Jälkimmäisten tuhoisuuden syynä oli hyvin tunnetun pienen jääkauden lisäksi maaseudun köyhyys, joka heikensi kansan mahdollisuuksia selvitä huonoista satovuosista. 

Sitä paitsi aatelisten hallitsemasta Suomesta vietiin jopa pahimpina nälkävuosina viljaa ulos sen sijaan, että sitä olisi tuotettu pelastamaan nälkää näkeviä. Samalla Itämeren itärannan kaupungit näivettyivät merkantilististen aatteiden luoman Tukholmakeskeisen kauppajärjestelmän takia. 

Talonpoikien asemaa heikensivät suureksi sotaleiriksi kehittyneen Ruotsin väenottojen lisäksi jatkuvia sotia käyvän armeijan rahantarve. Sitä todella tarvittiin, sillä sodankäyntiin kului noin puolet valtion tuloista. Sodasta puolestaan hyötyi aatelisto, koska se tarjosi sotilassäädylle monenlaisia etuja oman uran edistämisestä maaomaisuuden kartuttamiseen. 

Kaiken kaikkiaan ylhäisaatelin kausi oli tavallisen suomalaisen kannalta ylivoimaisesti historian kurjinta aikaa, mutta juuri siihen oli piilotettuna myös tuon kauden tuho, koska aatelin loputon vallan- ja rikkauksien himo jatkuvine sodankäynteineen johti vähitellen - mutta väistämättä - koko valtakunnan heikkenemiseen ja lopulta jopa puolustuskyvyttömyyteen vihollisten edessä. 

Sarjan  muut kirjoitukset:
Osa I: Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Osa II: Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Osa III: Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kun suomalaisia kuoli kuin kärpäsiä
Juhlaraha tasa-arvolle ja suvaitsevaisuudelle
Miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan?

5 kommenttia:

  1. Alkoiko Suomen historian kurjin aika jo heti nuijasodan jälkeen, kuten annoit ymmärtää?
    Olihan 1600-luvulla sellainenkin ajanjakso, jota jälkeenpäin on muisteltu hyvänä aikana - "kreivin aika."
    Sen sijaan myöhemmin alkanutta ajanjaksoa 1695-1721 voi kyllä täydellä syyllä pitää Suomen historian kurjimpana.
    Siis aikaa suuren nälkä- ja kuolonvuosien alusta isonvihan loppuun.
    Nälkävuosien ja isonvihan miehityksen lisäksi sillä välillä oli vielä suuri ruttoepidemiakin vuonna 1710.

    VastaaPoista
  2. Entäs nyt? Onko jo alkanut taas ne kurjat ajat? Kiitos EU, NATO, vihreä siirtymä-politiikka, kaikenmaailman ihmisten vainot jne.

    VastaaPoista
  3. Unohdit mainita tässä reduktion, joka koski vain uutta eli suomalaista aatelistoa ja jolta kuningas varasti maat ja samalla niiden tuoton pois.

    VastaaPoista
  4. Ruotsiin meillä on kohtalonyhteys. Suomi on rakennettu Ruotsin mallin mukaisesti. Heja Sverige.

    VastaaPoista
  5. Olipa hyvä katsaus! Aatelivetoinen yhteiskunta kävi rahvaalle kovin kalliiksi. Kiroten tuota aikaa vieläkin muistellaan silloin kun siitä yleensäkään mitään perimätietoa säilynyt.
    Ei ihme, että naapurista, Ruotsin valloittamasta Käkisalmen läänistä asukkaat tuolloin kapinoivat ja sitten suurin joukoin pakenivat Venäjälle.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!