Tekoäly voi parantaa salaliittoteoreetikon

Salaliittoteoriaksi kutsutaan sellaisia yleisestä käsityksestä poikkeavia väitteitä, joiden mukaan jonkin asian takana on epädemokraattinen salaliitto, vaikkei tämän tueksi ole kunnollisia perusteita tai tieteellisiä todisteita, vaan korkeintaan jonkinlaisia hämäräperäisiä anekdootteja. Niihin uskovilla ihmisillä on usein muitakin epätavallisia käsityksiä, jotka voivat liittyä esimerkiksi uskomuslääkintään, yliluonnollisiin ilmiöihin tai taikauskoisuuteen.

Vaikka monet näistä salaliitoista ovat usein varsin epäuskottavia, niihin uskotaan silti laajalti. Syyksi on esitetty, että monet ihmiset yksinkertaisesti vain haluavat omaksua salaliittoteorioita tyydyttääkseen piileviä psyykkisiä tarpeitaan tai motiivejaan, minkä vuoksi heitä ei voitaisi saada luopumaan niistä faktoilla tai vastatodisteilla. 

Siksi oli mielenkiintoista huomata amerikkalaisen Thomas Costellon ja hänen tutkijatovereidensa julkaisema tutkimusraportti, jossa oli tutkittu voisiko tekoälyllä vaikuttaa sosiaalisessa mediassa salaliittoon uskoviin ihmisiin esittämällä perusteltuja tosiasioita, jotka osoittavat näiden käsitykset vääriksi. Tekijät nimittäin olettivat faktapohjaiseen korjaavaan tietoon perustuvien väliintulojen vaikuttavan tehottomilta yksinkertaisesti siksi, että niistä tavallisesti puuttuu riittävä syvyys ja henkilökohtaisuus. 

Tutkimuksessa käytettiin kehittyneitä suuria kielimalleja (LLM), jotka ovat yksi tekoälyn muoto ja joilla on pääsy valtaviin tietomääriin sekä kyky luoda yksilöllisiä argumentteja. LLM-mallit voivat näin ollen kumota tai kyseenalaistaa suoraan jokaisen henkilön mainitsemat todisteet, joita he pitävät salaliittouskomuksiaan tukevina.

Kahdessa kokeessa 2190 amerikkalaista esitti omilla sanoillaan salaliittoteorian, johon he uskoivat, sekä todisteet, joiden he arvelivat tukevan näkemystään. Tämän jälkeen he osallistuivat kolmen kierroksen keskusteluun GPT-4 Turbo -kielimallin kanssa, jota ohjeistettiin vastaamaan näihin erityisiin todisteisiin ja yrittämään vähentää osallistujien uskoa kyseiseen salaliittoteoriaan. Verrokkiryhmän kanssa tekoäly keskusteli salaliittoon uskovien ihmisten kanssa jostain muusta aiheesta.

Tekoälyn kanssa keskustelu vähensi osallistujien uskoa valitsemaansa salaliittoteoriaan keskimäärin viidenneksellä. Tämä vaikutus säilyi vähintään kahden kuukauden ajan ja havaittiin johdonmukaisesti monenlaisissa salaliittoteorioissa John F. Kennedyn murhasta, avaruusolennoista ja illuminatista aina koronapandemiaan ja vuoden 2020 Yhdysvaltain presidentinvaaleihin. 

Vähennystä tapahtui myös niiden osallistujien kohdalla, joiden salaliittouskomukset olivat syvään juurtuneita ja identiteetille tärkeitä. Samalla tekoälyn kanssa käydyt keskustelut vähensivät myös uskoa muihin - keskustelunaiheeseen liittymättömiin - salaliittoihin, minkä voi tulkita salaliittoteorioiden uskottavuuden vähentyneen näiden henkilöiden maailmankuvassa yleisestikin.

Tutkijat tekivät tästä kaikesta sen johtopäätöksen, että monet ihmiset, jotka vahvasti uskovat tosiasioiden vastaisiin salaliittoteorioihin, voivat muuttaa mielensä, kun heille vain esitetään riittävän vakuuttavia todisteita niiden virheellisyydestä. Samalla se osoittaa, etteivät näiden ihmisten aiemmat käsitykset, mahdolliset psykologiset tarpeet tai motivaatiot estä heitä ymmärtämästä tosiasioiden ja salaliittoteorioiden välisiä ristiriitoja, kunhan ne vain tuodaan riittävän selkeästi heidän nähtäväkseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingin sanomat sepitti salaliittoteorian
Purra paljasti älyllistä epärehellisyyttä
Nobelistin ja salaliittogurun elämä: Luc Montagnierin tarina

Positiivinen syrjintä tiedeakatemioissa

Viime aikoina Suomessa on keskusteltu paljon rasismista, mutta mediat eivät ole unohtaneet myöskään feminismiä. Jälkimmäinen koskee myös koulutusta, jossa on kiinnitetty huomiota muun muassa naisten alhaiseen osuuteen tekniikan alan korkeimmassa opetuksessa. Näin siitä huolimatta, että heidän osuutensa kaikista korkeakouluopiskelijoista on selvästi miehiä suurempi.

Yksi kestoaihe tässä keskustelussa on ollut yliopistoprofessoreiden sukupuolijakauma, joka on edelleen miesvoittoinen. Lienee kuitenkin vain ajan kysymys, milloin opiskelijoiden sukupuolijakauma näkyy myös maamme professorikunnan koostumuksessa. 

Tässä mielessä oli mielenkiintoista huomata, että amerikkalaisten tiedeakatemioiden National Academy of Science (NAS) ja American Academy of Arts and Science (AAAS) jäsenistö on ollut suurten muutosten kohteena. Tähän aiemmin lähes pelkästään miehistä koostuneeseen huippututkijoiden joukkoon on viimeisten kahden vuosikymmenen aikana noussut paljon naisia ja aivan viime vuosina aikana he ovat muodostaneet jo noin 40% uusista jäsenistä molemmissa akatemioissa. 

Äskettäin julkaistussa tutkimuksessa oli verrattu psykologian, matematiikan ja taloustieteen tutkijoiden meriittejä toisiinsa sekä analysoitu muutosta naisten valinnan todennäköisyydessä NAS:n ja AAAS:n jäseniksi 1960-luvulta tähän päivään. 

Kerätyn aineiston mukaan tutkimusjakson varhaisina vuosina naisilla oli vähemmän mahdollisuuksia tulla valituksi jäseniksi verrattuna miehiin, joilla oli vastaavat ansiot. 1990-luvulla valintaprosessi molemmissa akatemioissa oli kuitenkin muuttunut suunnilleen sukupuolineutraaliksi julkaisujen ja viittausten perusteella. 

Kehitys ei kuitenkaan pysähtynyt sukupuolineutraaliin tilanteeseen - kuten olisi voinut luulla - vaan viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana on kaikilla kolmella alalla ilmennyt ja vahvistunut naisten suosiminen. Tällä hetkellä naisilla on meriitteihinsä nähden peräti kolmesta viiteentoista kertaan todennäköisempiä tulla valituksi AAAS:n ja NAS:n jäseniksi kuin miehillä, joilla on vastaavat julkaisu- ja viittausansiot. 

Toisin sanoen naistutkijoiden arvostus ja asema ovat ainakin USA:ssa muuttuneet aivan oleellisesti, ja sitä kautta miehistä on tullut tieteessä syrjitty sukupuoli, jonka meriitit saavat kauniimpaa sukupuolta vähemmän arvostusta ainakin tiedeyhteisön omissa rakenteissa. 

Tässä puheena olleen tutkimuksen tekijät arvelivat, että tämä saattaisi johtua sen pelosta, että naiset saisivat vähemmän tunnustusta työstään ja heidän olisi siksi vaikeampi saada julkaisujaan tieteenhuippusarjoihin. Ja tämän kompensoimiseksi tiedeakatemiat harjoittaisivat heihin kohdistuvaa positiivista syrjintää.

Toisin sanoen taustalla olisi heijastus USA:ssa vallinneesta wokelluksesta, jonka asettamien yhä voimakkaampien yhteiskunnallisten paineiden pelko näkyisi sikäläisten tiedeakatemioiden jäsenvalinnoissa. Ja sitä kautta olisi johtanut miesten erittäin voimakkaaseen syrjintään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tasa-arvovaltuutetun kannanotto salolaiskoulun tapaukseen on virheellisesti perusteltu
Totuuden jälkeinen aika
Tasa-arvo on ihmisyhteisöjen perusluonteen vastaista

Suuria kuvia ja olemattomia kasvoja

Ihmisen tärkein aisti on näköaisti. Siksi oli mielenkiintoista havaita aiheeseen liittyen parikin tieteellistä julkaisua. 

Niistä ensimmäisessä oli selvitetty kuvien koon ja niiden muistamisen välistä suhdetta. Tutkimuksen tehneiden tutkijoiden hypoteesin mukaan ihmisen päivittäin havaitsemista ohikiitävistä kuvista juuri suurikokoiset jäävät ihmisten mieleen paremmin kuin pienet. 

Tutkijat testasivat tätä hypoteesia 182 osallistujalla, joita pyydettiin katsomaan erikokoisia kuvia kertomatta, että he joutuvat sen jälkeen muistitestiin. Kuvien katselun jälkeen he muistivat suuret kuvat 1,5 kertaa paremmin kuin pienet, mutta esitysjärjestys tai kuvan sisältö eivät vaikuttaneet muistamiseen. Ei myöskään kuvan esikäsittely, skaalaus tekstissä tai sen tietosisältö. Poikkeuksena olivat kuitenkin kuvissa olevat kasvot ja ulkoilmakohtaukset, jotka muistettiin parhaiten ja huonoiten. 

Toisessa vastaani tulleessa tutkimusraportissa oli käsitelty ihmisten eri esineissä havaitsemia illuusiokasvoja. Siis optisia harhoja, joissa katsoja kuvittelee näkevänsä kasvot esimerkiksi kuun pinnalla tai jossain elottomassa esineessä, vaikka niissä ei todellisuudessa sellaisia olekaan.

Tutkijat teetättivät sarjan kokeita valokuvilla luonnollisista ja ihmisen tekemistä esineistä, joissa oli kasvoiksi tulkittavia yksityiskohtia. Niihin osallistui kaikkiaan 3 815 aikuista ihmistä, joiden arvion mukaan vain 19 % kuvitteellisista kasvoista arvioitiin ilmeeltään neutraaleiksi, kun taas 34 % koettiin ilmaisevan onnellisuutta ja 1 % tulkittiin inhoa ​​osoittavaksi. 

Suurinta osaa illuusiokasvoista pidettiin ennemmin nuorina kuin vanhoina. Lisäksi ihmisten mielestä kasvot kuvasivat näkemiään kasvoja neljä kertaa useammin miehiksi kuin naisiksi. Vaikka 80 prosenttia kokeeseen osallistujista noudatti tätä kaavaa, kuitenkin kolme prosenttia kertoi näkevänsä useammin naisten kuin miesten kasvoja. 

Minun nähdäkseni nämä tutkimukset osoittivat mielenkiintoisella tavalla sen, ettemme me ihmiset näe maailmaa sellaisena kuin se on, vaan katselemme sitä jonkinlaisten sääntöjen ja ennakkoluulojen kautta. Ehkäpä tämä osaltaan selittää sitä, miksi eri ihmiset ajattelevat maailmasta niin kovin toisistaan poikkeavasti. 

Onhan niin, että siinä missä yksi näkee vaikkapa hyvin hoidetun talousmetsän taloudellista hyvinvointia tuottavana luonnonvarana, katsoo toinen sitä kauhistuttavana puupeltona. Ja sen seurauksena he käyvät kiivasta sanasotaa siitä, miten suomalaisia metsiä tulisi hoitaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tasa-arvo on ihmisyhteisöjen perusluonteen vastaista
Taikatemppu ja sähköshokki
Altruismi ja pelko leimaamisesta luovat hyvän yhteiskunnan

Ukrainan hyökkää - vai hyökkääkö?

Tunnetun sanonnan mukaan totuus on sodan ensimmäinen uhri. Tämä tuli mieleeni lukiessani Ilta-Sanomista kenraalimajuri evp. Pekka Toverin ajatuksia Ukrainan viime aikoina uhoamista hyökkäysaikeista.

Hänen mukaansa Ukrainalla "ei ole kauheasti hyökkäyskykyistä joukkoa", joten saattaa olla, että sen hyökkäysaikeet jäävät pelkiksi aikeiksi. Näin siksi, että hyökkäyssota vaatii onnistuakseen selvästi vastustajaa suuremman sotilaallisen voiman, joten kyse saattaakin olla varsinaisten sotatoimien ennakoinnin sijasta psykologisesta pelistä, jolla pidetään yllä ukrainalaisten taistelumoraalia. 

Täältä suomalaisen sohvan pohjalta on kuitenkin mahdotonta arvioida miten vakavissaan Toveri lopultakaan jakaa ajatuksiaan. Suomihan ei tässä sodassa ole puolueeton, mutta venäläiset epäilemättä kuuntelevat täkäläisen kenraalin puheita. 

Näin meille jää Toverin puheesta kaksi mahdollisuutta. Joko hän on vakavissaan ja ukrainalaisten hyökkäysuho on pelkkää psykologiaa tai vaihtoehtoisesti kenraalimme on mukana ukrainalaisten juonessa ja harhauttamassa venäläisiä huolettomuuteen ennen alkavaa hyökkäystä. 

Tosiasioiden valossa Ukraina on joka tapauksessa tehnyt iskuja, jotka voidaan tulkita hyökkäyksen valmisteluiksi. Niitä ovat erityisesti venäläisten huolto- ja liikenneyhteyksiin kuten siltoihin ja ammusvarastoihin tekemät iskut. 

Toisaalta ne olisivat perusteltuja myös ilman tulevaa hyökkäystä, mikäli ukrainalaisten tavoitteena on "vain" tehdä venäläisten hyökkäysoperaatiosta mahdollisimman hankala ja kallis. Ja sitä kautta saattaa Putinin hallinto lopulta niin epäsuosituksi, että sotaan kyllästyneet venäläiset kaatavat sen samaan tapaan kuin tsaarin hallinto kaatui maaliskuun vallankumouksessa ensimmäisen maailmansodan aikana. 

Tosiasia joka tapauksessa on, että koska sodan uutisointi on mitä on, on täällä sodan katsomossa parasta vain seurata tapahtumien kulkua sitä mukaan kuin niistä saadaan tietoa. Siis vähän samaan tapaan kuin seuraamme urheilukilpailuja toivoen kerta toisensa jälkeen suomalaisten voittavan vastustajansa - ja samalla peläten, että nämä jäävät sittenkin tappiolle. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Freudilainen lipsahdus ja teknologian taso
Tunnustus Ville Niinistölle
Kuinka Putin joutuu lopettamaan sotansa?

Ovatko muslimit koiria?

Opiskelin lukiossa psykologiaa tutustuen venäläisen Ivan Pavolvin koirakokeeseen. Siinä soitettiin kelloa juuri ennen kuin koiralle annettiin jauhettua lihaa suoraan suuhun. Ensin eläin ei reagoinut soittoon, mutta koetta toistettaessa se oppi yhdistämään kellon lihaan alkaen erittää sylkeä jo kuullessaan sen äänen. 

MTV3 kertoi uutisen, jonka mukaan "Etelä-Ruotsissa kolme poliisia sai sairaalahoitoa vaativia vammoja Linköpingissä, kun he yrittivät hillitä mellakkaa, joka sai alkunsa kun mielenosoittajat aikoivat polttaa muslimien pyhän kirjan, Koraanin". Pyydän arvoisaa lukijaani huomaamaan, että muslimien mellakka syntyi jo ennen kuin mitään Koraania oli poltettu. 

Koska tämä ei ollut ensimmäinen tapaus laatuaan (esimerkki, toinen ja kolmas), on meidän kysyttävä, että ovatko muslimit koiria? Siis ajatuskyvyttömiä olentoja, jotka eivät ymmärrä tuollaisten mellakoiden olevan vahingoksi koko maailman - ja ennen kaikkea Euroopassa elävien - muslimien arvostukselle sivistyneiden ihmisten parissa. 

Edelle kuvaamani ajatuskulku on kuitenkin ilmeisen haitallinen myös yhteiskunnalle, joka koostuu sekä muslimeista että muista ihmisistä. Siksi on syytä kysyä niin muslimeilta kuin muiltakin ihmisiltä, että jos ja kun tosiasiat viittaavat tämän merkintäni otsikon pitävän paikkansa, olisiko asialle syytä tehdä jotain? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ranskalaisen teinitytön tapaus
Alistuminen vai aggression sietäminen?
Kuin aivottomat eläimet

Ylen valeuutinen syrjinnästä ja rasimista

Yleisradion välittämää todellisuutta on välillä vaikea erottaa Hollywood-fantasiasta. Tästä tarjosi hyvän esimerkin juttu, jossa seitsemän vuotta Suomessa notkunut somalimerkonomi vaikersi, ettei häntä ole vielä kukaan toivottanut tervetulleeksi. 

Niinpä hänestä "tuntuu tosi pahalta, kun sosiaalinen media ja eurooppalainen media toivottavat ukrainalaiset tervetulleiksi". Ja syynä tähän tuntemukseen on mikäs muu kuin suomalaisten harjoittama syrjintä, jonka seurauksena ihmisoikeudet eivät somalimiehen mielestä toteudu kaikilla samanlaisina.

Samassa jutussa turvapaikanhakijoiden kanssa työskennellyt psykologi kertoi, että "jos vaikeista olosuhteista tullut turvapaikanhakija kohtaa lisäksi syrjintää ja rasismia, se vaikeuttaa hänen tilannettaan ja selviytymistään vaikeista kokemuksista". Niinpä hän ymmärtää somalia, koska heidän turvapaikkahakemuksensa käsittely kestää niin kauan. 

Tämä oli sikäli varsin outo näkemys, sillä saman jutun mukaan somalin turvapaikkahakemuksia oli kyllä käsitelty seitsemän vuoden aikana peräti neljästi. Toisin sanoen maahanmuuttovirasto on todennut jo useita kertoja, ettei hänellä ole tarvetta humanitaariseen suojeluun, mutta siitä huolimatta somalimies on lykännyt hallinnon rattaisiin vielä viidennenkin hakemuksen.

Fantasiaksi Ylen uutisen tekee se, että jutussa on jätetty sanomatta muun muassa tämä tosiasia. Sen sijaan siinä ryhdyttiin syyllistämää suomalaisia syrjinnästä ja rasismista sekä ihmisten erilaisesta kohtelusta ihonvärin perusteella. 

Lisäksi maahanmuuttoviraston virkamiehen suulla spekuloitiin sillä, että turvapaikanhakujärjestelmä menisi tukkoon, mikäli ukrainalaisilta vaadittaisiin oleskelulupahakemus. Mutta ei kerrota, että ukrainalaisilla on oikeus tulla Suomeen kolmeksi kuukaudeksi ilman viisumia. 

Se sentään mainitaan, että lisäksi EU:n sisäministerit ovat päättäneen ukrainalaisten tilapäisestä suojelusta vuoden 2023 maaliskuuhun asti. Siten turvapaikkahakemusten puuttuminen johtuu siitä, etteivät ne ole tarpeellisia - eikä todellakaan mistään suomalaisten virkamiesten harjoittamasta syrjinnästä tai rasismista. 

Samassa jutussa haastateltiin myös afgaanipariskuntaa, joka oli tullut Suomeen väliaikaisen viisumin perusteella. He sentään toivottivat ukrainalaiset tervetulleeksi, mutta vihjailivat somalin tavoin siitä, että ihmisiä eroteltaisiin "sen perusteella, mistä he tulevat". Ja lisäksi pohdiskelivat, että onko Suomen turvallista antaa oleskelulupa niin monelle ihmiselle niin nopealla aikataululla ilman, että heidän taustojansa tarkistetaan kunnolla.

Jutun luettuani jäin miettimään, että luulevatko Yleisradion työntekijät nyt nähdyn kaltaisten suomalaisia syyllistävien fantasiakirjoitusten lisäävän yhteiskuntamme suopeutta somaleihin ja muihin jo aiemmin ongelmallisiksi osoittautuneihin maahanmuuttajaryhmiin. Vai kirjoittavatko he näitä valeuutisiksi luokiteltavia juttujaan siitä huolimatta, että tiedostavat yksipuolisen uutisointinsa lisäävän yhteiskunnan polarisoitumista? Ja luovan sitä kautta pohjaa todellisen rasismin lisääntymiselle. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kokoomuksen maahanmuuttopolitiikka johtaa tilanteen kärjistymiseen entisestään
Uutisia monikulttuurisesta Suomesta - sekä kurkistus tulevaisuuteen
Jussi Halla-aho: vihervasemmisto panee köyhät kyykkyyn

Onko huoli pääministerin terveydestä sensuroinnin arvoinen?

Suomessa on syntynyt jonkinlainen skandaali siitä, kun ammattipsykiatri kirjoitti mielipidekirjoituksen (tässä sensuroitu osa), jonka mukaan pääministeri Sanna Marin olisi palamassa loppuun. Perusteluina hän käytti Marinin itsensä kertomia asioita kuten siivousintoa ja intohimoista lenkkeilyä sekä havaintoja tämän ulkonäöstä. 

Kyseinen lääkäri ei ole tiettävästi koskaan hoitanut Marinia - eikä siksi ole rikkonut lääkärin vaitiolovelvollisuutta potilaansa asioista. Mutta ei hänellä siitä syystä tietenkään ole myöskään yksityiskohtaista tutkittua tietoa päämnisterin terveydentilasta.

Olen hiukan hämmentynyt tästä skandaalista, koska nähdäkseni Suomessa ei voi olla juuri sen tärkeämpää asiaa kuin valtiojohdon terävimmän kärjen työkyky. Siksi jokaisella kansalaisella on - tai ainakin pitäisi olla - oikeus nostaa esiin huolensa siitä, etenkin jos sen tueksi on antaa perusteita.

Toki ymmärrän, että asian esille nostaminen on Marinin kannalta ikävää ja mikäli hänellä todella on riski loppuunpalamisesta, ei julkinen kirjoittelu ainakaan edistä sen välttämistä. Samoin tiedostan, että tällainen kirjoittelu voi olla pikemminkin poliittista mustamaalaamista kuin aitoon huoleen perustuvaa.

Meillä Suomessa on kuitenkin kokemusta myös siitä, kun maan terävin poliittinen johto on muuttunut aidosti työkyvyttömäksi ilman, että siitä olisi julkisuudessa puhuttu. Tarkoitan tietenkin Suomea neljännesvuosisadan lähes diktaattorin ottein hallinneen presidentti Urho Kekkosen uran loppuvaiheita, jotka eivät todellakaan olleet kunniaksi maamme demokratialle. 

Siksi tämän skandaalin yhteydessä olisi kansanvaltaisessa maassa ollut kirjoituksen sensuroinnin tai lääkärin vaitiolovelvollisuuteen viittaamisen sijaan ollut parempi vastata epäilyihin asiallisesti, mieluiten saattamalla julkisuuteen hoitavan lääkärin tiedote pääministerin terveydentilasta. Jos pääministerin työkykyyn ei liity ongelmaa, olisi se pitänyt kertoa, tai mikäli psykiatrin näkemys osui oikeaan, olisi Marinin syytä ottaa sairaslomaa - tai jättää tehtävänsä kokonaan - ennen lopullista loppuunpalamista.

Sen sijaan nyt nähty vaikeneminen ja psykiatrin moittiminen eivät edistä mitään asiaa. Päinvastoin, reaktio saattaa pikemminkin lisätä kuin rauhoittaa kansalaisten epäluuloja pääministerin terveydentilasta ja nostaa lisäksi epäilyjä poliittisen establishmenttimme poliittisesta suhmuroinnista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Marinin aamiaiset paljastivat
Sanna Marin: luokkataistelija ja harhaanjohtaja
Totisesti on Sanna Marin nyt karvansa näyttänyt

Maahanmuuttopolitiikan kannalta tärkeä ihmistutkimus

Olen siitä onnellisessa asemassa, että minulla on useampia jälkeläisiä. Niinpä tiedän erittäin hyvin sen, kuinka erilaisia lapset voivat olla. Jotkut ovat villejä kuin viidakon apinat eivätkä malta odottaa hetkeäkään kun tiedossa on jotain mukavaa - ja vaikkapa suklaalevyn saatuaan ahmivat sen parissa minuutissa loppuun. Toiset taas ovat hyvinkin rauhallisia ja harkitsevaisia, ja saattavat suklaalevyn saatuaan syödä sen hitaasti jakaen herkun jopa usean päivän ajaksi. 

Niinpä oli mielenkiintoista lukea tutkimusta, jossa seurattiin isoa ihmisjoukkoa 45 vuotta ja analysoitiin näiden lapsena osoittaman itsehillintäkyvyn vaikutusta elämän laatuun sen myöhemmissä vaiheissa. Jo aiemmin oli selvitetty, että lapsena hyvän itsehillinnän omaavat ihmiset elävät pidempään.

Parempaa itsehillintää lapsena osoittaneiden henkilöiden aivot vanhenivat hitaammin, mikä näkyi siinä, että tutkimuksessa mm. magneettikuvien perusteella määritellyt aivojen ikäpisteet olivat alhaisemmat. He myös kävelivät nopeammin, mikä viittaisi siihen, että heidän kehonsa vanheni hitaammin. Lisäksi he näyttivät nuoremmilta ulkopuolisille testihenkilöille näytetyissä kasvokuvissa.

Lapsena hyvin itsensä hillinneillä oli myös paremmat valmiudet hallita erilaisia aikuiselämän terveys-, taloudellisia ja sosiaalisia vaatimuksia. Tätä osoittivat kyselyt, joiden perusteella heillä oli enemmän käytännön terveystietoa, optimistisempia mielipiteitä ikääntymisprosessista ja he olivat luottavaisempia elämäänsä jatkumiseen vähintään 75-vuotiaaksi. 

Hyvän itsehillinnän lapsena omanneilla oli myös enemmän käytännön taloudellista tietoa, heidän taloudenpitonsa oli suunnitellumpaa ja heillä oli vähemmän taloudellisia ongelmia kuin heikosti halujaan hillinneillä. Lisäksi he olivat luoneet elämänsä aikana paremman sosiaalisen tukiverkoston, tunsivat itsensä vähemmän yksinäisiksi ja olivat ylipäätään tyytyväisempiä elämäänsä. 

Nämä lapsuusajan itsehillinnän vaikutukset nähtiin myös silloin, kun huomioitiin tutkittavien sosiaalinen luokka ja älykkyys. Mielenkiintoista kyllä, aikuisuuden itsehillinnän taso voitiin tutkimuksessa erottaa osin lapsuudesta ja sillä oli samankaltaisia vaikutuksia ihmisten elämään kuin lasten itsehillintäkyvyllä. Tutkijat arvelivatkin, että erilaiset huonosti tunteitaan hillitsevien lasten ja myös aikuisten elämään tehtävät interventiot voisivat parantaa näiden elämää.

Edellä kuvaamani tutkimus oli mielestäni hyvin mielenkiintoinen ja siksi päätin jaksaa sen kanssanne, arvoisat lukijani. Omalta osaltani jäin kuitenkin miettimään tuota interventiokysymystä. 

Erityisesti jäin pohtimaan sitä, että jos itsehillintä määräytyy pelkästään elämänaikaisten kokemusten (kuten kasvatuksen, kavereiden tai koulutuksen vaikutuksen) perusteella, ovat intervention mahdollisuudet saavuttaa hyviä tuloksia luonnollisesti erinomaiset. Sen sijaan, jos lapsuuden ja/tai aikuisuuden aikainen itsehillintä ovat vahvasti perinnöllisiä ominaisuuksia, lienevät onnistumisen mahdollisuudet oleellisesti heikommat. 

Erityiskysymyksenä mieleeni nousivat myös erilaisten ihmisryhmien välisen itsehillinnän erot. Jos sellaiset ovat yhteisöjen kulttuuriin liittyviä, voisi sen manipulointi tuottaa erinomaisia tuloksia. Jos kyse on taas eri yhteisöihin kuuluvien ihmisten erilaisesta genetiikasta, lienevät interventioiden mahdollisuudet hyvin rajallisia myös ihmisryhmien tasolla. 

Nämä kysymykset liittyvät oleellisesti jälleen akuutiksi muuttumassa oleviin maahanmuuttokysymyksiin. Joihinkin ihmisryhmiin kuuluvilla henkilöillähän tiedetään olevan keskimäärin hyvin erilaisen itsehillinnän tasot. Siten sen asian selvittäminen, onko kysymys kulttuurisesta vai perinnöllisestä ilmiöstä olisi mitä tärkein asia pohdittaessa erityisesti humanitaariseen maahanmuuttoon liittyviä ongelmia – ja tietenkin etsittäessä ratkaisuja monikulttuurisuuden tuomiin negatiivisiin ilmiöihin seksuaalirikollisuudesta jengiytymiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Varastelevat apinat käyvät vaihtokauppaa temppelissä
Negatiiviset luontouutiset pönkittävät punavihreää kuplaa
Taikatemppu ja sähköshokki

Taikatemppu ja sähköshokki

Ihmiskunta poikkeaa kaikista muista eliölajeista siinä kuinka nopeasti sen kulttuuri kehittyy. Ja kulttuurilla tarkoitan tässä kaikkea sitä inhimillistä toimintaa, joka liittyy käyttäytymiseemme yksilö- ja yhteisötasolla.

Tutkijana itselleni tutuin esimerkki on perustutkimus, jonka tavoitteena on ymmärtää syvällisesti kuinka maailma toimii. Sen tärkeimpänä moottorina on inhimillinen uteliaisuus ja tiedonhalu. Ja keskeisenä seurauksena sellainen ymmärrys maailman toiminnasta, että sen varaan on voinut syntyä nykyisen kaltainen tieteeseen ja teknologiaan nojaava yhteiskunta. Näin siitä huolimatta, että erilaisilla uskonnollisilla dogmeilla on jo tuhansien vuosien ajan pyritty rajoittamaan tuota kehitystä.

Satuin huomaaman mielenkiintoisen tutkimusraportin Nature Human Behaviour tiedelehdessä. Siinä oli näytetty koehenkilöille videolta taikatemppuja ja kysytty sen jälkeen, että haluaisivatko he oppia kuinka ne tehdään. Ehdoksi sille oli kuitenkin asetettu eräänlainen arvonta, jossa vaihtoehtona oli sähköisku.

Toisin sanoen ihmiset asetettiin valintatilanteeseen, jossa vaihtoehtoina oli oppia sinänsä täysin merkityksettömän taikatempun salaisuus tai joutua kärsimään fyysistä kipua. Loogisesti ajatellen voisi tietenkin kuvitella, ettei kukaan halua niinkin turhanpäiväisen asian kuin taikatempun oppimisen takia ottaa riskiä kovasta fyysisestä kivusta.

Toisin kuitenkin kävi. Riskinottajia oli jopa siinä tapauksessa, että sähköshokin saaminen oli todennäköisempää kuin oikeus oppia taikatempun salaisuus.

Tämä pieni koe osoitti, että uteliaisuus on yksi ihmisluonnon perimmäisistä ja vahvimmista motivaattoreista, mikä tietenkin näkyy kaikkialla heidän käytöksessään. Uteliaisuuden tyydyttäminen tuottaa heille mielihyvää - minkä tutkijat vahvistivat osoittamalla siihen liittyvien hermoratojen aktivoituneen - jonka seurauksena syntyy myös loogisesti järjettömiä päätöksiä.

Siis sellaisia kuin taikatempun salaisuuden oppiminen siihen liittyvästä riskistä huolimatta, uhkapelien pelaaminen niihin rakennetuista varman tappion tuottavista riskistä huolimatta, tutkijaksi ryhtyminen siihen liittyvistä pätkätöistä ja epävarmasta tulevaisuudesta huolimatta tai yrittäjäksi ryhtyminen siihen liittyvistä valtavista taloudellisista riskeistä huolimatta.

Toisin sanoen ilman uteliaisuutta olisi maailmamme kovin erilainen kuin se on tänä päivänä, eikä edes professori voisi kirjoitella harrastuksenaan ajatuksiaan amerikkalaiselle blogialustalle, koska sellaista ei edes olisi olemassa - jos sitten olisi edes professorien ammattikuntaakaan. Mutta eipä olisi rahansa pelikoneisiin syytäneitä ja sitä kautta taloutensa tuhonneita ihmisiäkään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Äärikonservatiivien psykologiaa
Turhan tutkimuksen hyödyllisyydestä ja hyödyttömyydestä
Lajityypillistä käytöstä

Äärikonservatiivien psykologiaa

Viimeistään Donald Trumpin nousu Yhdysvaltojen presidentiksi vuonna 2016 nosti kaikkien tietoisuuden amerikkalaisen vaihtoehtoiseen oikeistoliikkeen eli alt-rightin. Wikipedian mukaan se sai alkunsa vuonna 2008 konservatiiviälymystön liikkeenä, jonka pani alulle paleokonservatiivi ja akateemikko Paul Gottfried. 

Edelleen Wikipedian mukaan "alt-right-liikkeen kannattajat vastustavat etenkin poliittista korrektiutta, feminismiä, islamia, globalismia ja eliittiä, ja kannattavat esimerkiksi sananvapautta ja osittain myös perinteisiä sukupuolirooleja, valkoista identiteettipolitiikkaa, valkoista nationalismia ja uustaantumuksellisuutta. Liikkeessä on rasistisia, uusnatsistisia, naisvihamielisiä ja väkivaltaisia elementtejä, ja sen piirissä levitetään useita salaliittoteorioita."

Nyt on Perspectives on Psychological Science -lehti julkaissut tutkimuksen alt-right-liikkeen kannattajien psykologiasta. Siinä selvitettiin yhteensä noin 2 000 sen kannattajan psykologinen profiili. 

Verrattaessa liikkeeseen kuuluvia ja muita Trumpin äänestäjiä keskenään, olivat erot viime kädessä varsin pieniä. Sen sijaan nämä ryhmät erosivat selvästi niistä, jotka eivät äänestäneet Trumpia: he olivat näitä hiukan useammin miehiä, valkoisia ja nuoria sekä pitkäaikaiseen suhteeseen sitoutuneempia, vähemmän koulutettuja, kotoisin USA:n keskilännestä ja isotuloisempia. Työllisyysasteessa ei ollut juurikaan eroja.

Alt-rightin tukijat luottivat vähemmän valtamediaan ja enemmän vaihtoehtomedioihin kuin muut. Tutkimus ei kuitenkaan löytänyt tukea sille väitteelle, että heidän yhteiskunnallisen eliitin vastaiset näkemyksensä ulottuisivat talousasioihin. Päinvastoin, he suhtautuivat taloudelliseen tulevaisuuteen ja suuryrityksiin muita luottavaisemmin. 

Siten viime vuosikymmenten suuria taloudellisia muutoksia ei voi nähdä alt-right-liikkeen taustalla erityisesti vaikuttavina tekijöinä. Sen sijaan siellä ilmeni yhteiskunnan muuttuminen yhä monikulttuurisemmaksi, jonka seurauksena liikkeen jäsenet tunsivat halua tukea valkoisten miesten johtavaa asemaa suhteessa mustien ja naisten vaikutusvallan kasvuun. 

Taloudellisten syiden sijaan alt-rightin jäseniä innoittivat maailmankuvaan ja arvoihin liittyvät seikat. Siten he ovat valmiita tukemaan myös monenlaisia poliittisia toimia kuten muslimimaahanmuuton kieltämistä tai etelävaltioiden sisällissodan aikaisten merkkimiesten patsaiden säilyttämistä, koska heidän arvomaailmansa näkee ihmiset lähtökohtaisesti eriarvoisten ryhmien - kuten rodut, sukupuolet tai ikäluokat - kautta sekä tukee myös autoritaarisuutta ja erilaisten ulkoryhmien epäinhimillistämistä. 

Kaiken kaikkiaan tässä esittelemäni tutkimuksen mukaan alt-right-liikkeeseen kuuluvat henkilöt heijastavat pikemminkin vahvan yhteisöllisyyden tarvetta kuin taloudellista ahdistusta. Tähän tarpeeseen vastaa Yhdysvalloissa konservatiivinen oikeisto, joka edustaa perinteisiä arvoja varsin kirjaimellisesta raamatun tulkinnasta juontavine stagnaattisine yhteiskuntakäsityksineen. 

Suomessa tutkimuksessa kuvatun kaltaisella alt-right-liikkeen jäsenten kaltaisella maailmankuvalla varustettuja ihmisiä on olemattoman vähän. Merkittävin viime aikojen esille tulleena ryhmä lienee Perussuomalaisista juuri erotettu nuorisojärjestön etnonationalistinen siipi. 

Tunnistan kuitenkin, että myös meillä yhteiskunnan monikulttuuristaminen on johtanut eräänlaisen arvokonservatismin nousuun, jonka yksi keskeinen teema on humanitaarinen maahanmuutto. Siinä en kuitenkaan näe uskonnollisuuteen, autoritaarisuuteen tai ryhmien eriarvoistamiseen liittyviä tekijöitä kovinkaan keskeisinä motiiveina - vaikka eivät ne aivan marginaalissakaan liene.

Niiden sijaan paljon merkittävämpänä tekijänä näen pragmatismin. Eli maahanmuuttoon liittyvät tosiasiat kuten turvapaikanhakijoiden yhteiskuntaan mukanaan tuoman väkivaltarikollisuuden lisääntymisen, heidän aiheuttamansa taloudellisen taakan sekä monien tulijoiden ilmeisen haluttomuuden integroitua taloudellisesti omavaraiseksi yhteisöksi. 

Tämän näkemykseni erinomaisena todisteena toimii maamme monikulttuuristamista vastustavan suomalaisen politiikan kärkihahmo. Hänhän on ateistinen kielitieteilijä, jota ei parhaalla tahdollakaan voi kutsua Donald Trumpin kaltaiseksi maskuliiniseksi kansanvillitsijäksi.

Minusta olisikin erinomaista, jos Suomessakin selvitettäisiin perusteellisesti ne psykologiset tekijät, jotka erottavat halla-aholaisten kannattajat muista suomalaisista. Samoin kaipaisin parempaa tietoa siitä, minkälainen psykologia saa politiikan toisen merkittävän ääripään eli Vihreiden kannattajat ajamaan erityisesti itselleen äärimmäisen haitallista yhteiskunnan muutosta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat Euroopan afrikkalaisia

Miksi Perussuomalaiset ovat nousussa?

Miksi tieteellis-taloudellinen vallankummous tapahtui Pohjois-Euroopassa?

Tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat Euroopan afrikkalaisia

Yleisradio ja Helsingin Sanomat kertoivat tutkimuksesta, jonka mukaan suurin osa suomalaisista haluaisi säilyttää laissa pykälän, jonka perusteella ihmisiä voidaan tuomita kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Vain lain poistamisesta aloitteen tehneiden perussuomalaisten kannattajat olivat eri mieltä.

Tämä uutinen on vain yksi osa sitä kuvaa, joka meistä suomalaisista on piirtynyt. Toinen kuva on se, ettei Suomessa syntynyt merkittäviä mielenilmauksia silloin kun maahamme vuonna 2015 saapui 32 150 ihmistä vaatimaan elatusta meidän piikkiimme, vaikka näiden määrä oli väkilukuumme nähden Euroopan viidenneksi suurin. 

* * *

Eurooppalaiset ovat läntisiä, koulutettuja, teollistuneita, rikkaita ja demokraattisia - ja siksi heitä kutsutaan joskus näistä sanoista johdetulla lyhenteellä WEIRD eli OUTO. Erityisen mielenkiintoista tässä on se, että eurooppalaisperäiset ovat outoja myös silloin, kun he ovat perustaneet yhteiskuntansa kotimantereensa ulkopuolelle.

Siten eurooppalaiselle outoudelle täytyy olla jokin selitys. Science lehdessä julkaistun tutkimuksen tehneiden Jonathan F. Schulzin ja hänen kollegoidensa  mukaan se on läntisessä kirkossa jo antiikin aikana syntynyt vastenmielisyys sukulaisavioliittoja kohtaan. Siis sitä käytäntöä, joka oli ollut - ja on edelleen - vallitseva suurimmassa osassa maailman kulttuureja.

Asiaa selvittääkseen tutkijat osoittivat, että eri ihmisryhmien serkusavioliittojen määrä korreloi käänteisesti siihen aikaan, jonka ne olivat olleet katolisen kirkon vaikutusvallan alla. Eli mitä pidempään Paavin kirkko oli vallinnut kansan uskonnollista ajattelua, sitä vähemmän herkuiksi olivat serkut muuttuneet. 

Sukulaisavioliittojen määrä korreloi vahvasti myös ihmisten yksilökeskeiseen psykologiaan (vs. yhteisöllisyys). Jälkimmäisellä tarkoitettiin korkeaa yksilöllisyyttä ja riippumattomuutta, vähäisempää mukautuvuutta yhteisönormeihin ja kuuliaisuutta sekä taipumusta luottaa ja tehdä yhteistyötä vieraiden kanssa. Myös yksilökeskeisyyden ja läntisen kirkon vaikutusvallan keston väliltä löytyi vahva korrelaatio. 

Seuraavaksi tutkijat selvittivät sukulaissuhteiden kiinteyden ja yksilökeskeisyyden välistä suhdetta. Myös ne korreloivat keskenään siten, että mitä tiukemmin ihmiset olivat kiinni sukulaisissaan, sitä yhteisöllisempiä he olivat. 

Tutkijat osoittivat myös, että yhteys kirkon vaikutusvallan pituuden ja kansojen psykologian välillä toteutui myös Euroopan sisällä. Ja vieläpä maahanmuuttajien parissa. Sen sijaan tutkijoiden tutkimat vaihtoehdot eli antiikin Rooman valtakunnan, keskiaikaisen Karolingien valtakunnan tai 1900-luvun sosialistisen blokin vaikutus osoittautuivat merkityksettömiksi. 

Yhteenvetona tutkijat totesivat, että heidän havaitsemansa psykologiset lainalaisuudet yksilöllisyydestä ja luottamuksesta sopeutuvuuteen ja analyyttiseen ajatteluun ovat Euroopassa muokkautuneet varhaisen katolisen kirkon ainutlaatuisen lapsipolitiikan seurauksena. Mielenkiintoiseksi tämän tekee se, että monet näistä psykologisista eroista ovat sellaisia, että niillä selitetään maailmanlaajuista vaihtelua kansojen innovatiivisuudessa sekä niiden instituutioiden toimivuudessa ja taloudellisessa menestyksessä. 

Itselleni heräsi juttua lukiessa kysymys meistä suomalaisista. Valitettavasti meidän osaltamme data oli kovin vajavainen yksityiskohtaisia tietoja sisältävässä liitetiedostossa. 

Oli kuitenkin mielenkiintoista havaita, että yksilökeskeisyyden osalta me emme ole tyypillisiä eurooppalaisia vaan kuulumme pohjoisena erikoisuutena samaan joukkoon entisten Jugoslavian alueen kansojen, kiinalaisten, intialaisten ja monien afrikkalaisväestöjen kanssa. Ehkäpä tämä selittää osaltaan niitä päivän uutisia, joilla aloitin tämän blogimerkinnän. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Hyttynen on historiantekijä

Viikinkien retket perustuivat teknis-taloudelliseen vallankumoukseen

Miksi tieteellis-taloudellinen vallankummous tapahtui Pohjois-Euroopassa?

Tieteellisen vilpin ratkaisuehdotus

Helsingin Sanomat on nostanut tiedevilpin tikunnokkaan. Vetoamalla yhteen epäselvään tapaukseen VTT:ltä se on päätynyt vaatimaan julkista valvontaa kaikkeen tieteentekoon.

En osaa ottaa kantaan esille nostettuun tutkijaan tai hänen toimintaansa. Sen sijaan totean tiedevilpin lehden lailla suureksi yhteiskunnalliseksi ongelmaksi, josta kärsivät niin rehelliset tieteenharjoittajat, tieteen kehittyminen kuin tiedettä rahoittava ja siltä hyötyjä odottava yhteiskunta.

En kuitenkaan kaipaa ongelman ratkaisuksi HS:n ehdottamaa itäsaksalaistyyppistä kyttäystoimistoa vaan tieteen omien yleisten periaatteiden vahvistamista. Niihin kuuluvat tutkimusmenetelmien, saatujen tulosten ja tulkintojen julkaiseminen sekä etenkin merkittävimpien löydösten testaaminen riippumattomissa kokeissa.

Syvimmältäänhän tiedevilpin suurin ongelma syntyy siitä, että tieteellinen maailmankuva vääristyy sen kautta. Näin siksi, että keksitty tulos, selektiivinen tulosten valinta sekä oman odotuksen mukainen tulosten tulkinta johtavat epätoden näyttämiseen todelta.

Jos valheellisia tutkimustuloksia sitten käytetään hyödyksi jatkotutkimuksissa, tuotekehityksessä tai julkisessa päätöksenteossa, on tuloksena turhaa työtä, yritysten resurssien haaskuuta tai vääriä yhteiskunnallisia päätöksiä.

* * *

Tässä yhteydessä on todettava, ettei Suomi ole ainoa maa, jossa tiedevilppi on nähty ongelmaksi. Esimerkiksi psykologian tutkijat ympäri maailman ovat ryhtyneet selvittämään oman alansa tutkimustulosten luotettavuutta. Tulokset ovat olleet järisyttäviä: noin kolmannes toistetuista alan ns. läpimurtoartikkeleista on osoittautunut epätoistettaviksi.

Myös biolääketieteen tutkimuksen alalla kannetaan huolta tutkimustulosten luotettavuudesta. Psykologian lailla sielläkin tutkimustulokset ovat usein epätoistettavia.

Yhdeksi ongelman syyksi todetaan kauniisti löydösten merkityksen liiallinen painottaminen. Siis yksi niistä asioista, joista VTT:n myrskyn silmään joutunutta tutkijaa syytetään.

* * *

Ellen siis ole valmis hyväksymään ratkaisuksi ongelmaan tieteen valvontabyrokratiaa, niin mitä ehdotan tilalle?

Yksinkertaisesti paluuta tieteen perusperiaatteisiin. Eli mahdollisuutta tutkimusasetelman, tutkimustulosten, tulosten tulkinnan ja johtopäätösten toistamiseen samaan tapaan kuin kansainvälinen psykologiyhteisö on parhaillaan tekemässä.

Nythän meillä Suomessa ei, enkä usko että juuri muuallakaan, ole saatavissa rahoitusta merkittävien tieteellisten havaintojen toistamiseen tähtäävälle tutkimukselle. Eli jos joku muu tutkija on julkaissut arvovaltaisessa tiedelehdessä jonkin mielestäni uskomattoman löydöksen, ei minulla ole mahdollisuutta saada rahoitusta - eli työvoimaa, käyttökuluja tai muita resursseja - asian varmistamiseksi.

Ja vaikka vielä pystyisinkin toistamaan jonkin epäilyttäväksi kokemani tutkimuksen, ei minulla ole mahdollisuuksia sen tulosten julkaisemiseen ainakaan siinä tapauksessa, että epäilemäni tieteellinen havainto on sittenkin totta. Sen sijaan olen tullut käyttäneeksi aikaan ja resurssejani hukkaan niin oman tiedeurani kuin rahoittajankin kannalta, sillä julkaisematon tulos jää pelkästään omaksi tiedokseni edes vahvistamatta tehtyä löydöstä tai edesauttamatta omaa urakehitystäni.

Edelle kirjoitetun perusteella ehdotankin, että Suomi ottaisi asian esille EU:n päättävissä elimissä ja ryhtyisi puuhaamaan EU-tason rahoitusta merkittävimpien tieteellisten löydösten toistamiseksi kaikilla tieteenaloilla. Osa tästä rahoituksesta tulisi ohjata sellaisen vertaisarvioidun tiedesarjan perustamiseen ja käyttömenoihin, jonka ainoana tarkoituksena olisi julkaista aiemmin tehtyjen tutkimusten toistokokeita.

Näin tieteen alkuperäisiin toimintaperiaatteisiin kuuluva itsekorjautuvuus vahvistuisi, merkittävimmät oikeat tutkimustulokset saisivat nopeasti lisätukea, säännöllisesti virheellisiä "läpimurtoartikkeleita" julkaisevat tutkijat paljastuisivat ja heidän väärät tuloksensa poistuisivat nopeasti pilaamasta tieteellistä tietoa tai sen sovelluksia.

Tämä kaikki ilman, että tutkimuslaitoksilla hiiviskelisi "tiedestasin" agentteja luomassa epäluottamuksen ilmapiiriä, ohjaamassa tutkijoiden tekemistä kohti ongelmatonta keskinkertaisuutta tai poliittista oikeaoppisuutta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Arviot globaalin ilmaston kehityksestä ovat epätarkentuneet viime aikoina
Tieteellinen huijaus
VTT:n johdolle oppia sananvapaudesta

Miksi tieteellis-taloudellinen vallankummous tapahtui Pohjois-Euroopassa?

Yksi historian suurimmista kysymyksistä liittyy siihe, miksi länsimaiset ihmiset ja länsimaat ovat koulutettuja, teollistuneita, rikkaita ja demokraattisia?

Vastaus löytyy tietenkin valistusajasta ja sitä edeltäneestä tieteen ja myöhemmin myös teknologian vallankumouksesta, jonka loivat uudenlaiseen ajatteluun kykenevät ihmiset. Heidän mieltään eivät vanhat uskomukset ja tavat rajoittaneet, vaan he pystyivät syrjäyttämään ne uudempien ja tehokkampien tieltä.

Mutta miksi tämä vallankumous tapahtui juuri Pohjois-Euroopassa, eikä esimerkiksi Kiinassa tai Lähi-idässä? Olivathan ne keskiajalla kulttuurisesti ja elintasoltaan valovuoden synkkää Pohjois-Eurooppaa edellä.

* * *

Valoa tämän ongelman ympärille ovat tuoneet amerikkalaiset ja kiinalaiset psykologit, jotka ovat tutkineet Kiinan vehnän- ja riisinviljelyalueilta kotoisin olevia yliopisto-opiskelijoita. Siis sellaisia nuoria ihmisiä, joilla on vanhempiensa kulttuuri, mutta ei kokemusta itse viljelystä.

Tutkimuksissa selvitettiin näiden nuorten ajattelun analyyttisyyttä ja yksilöllisyyttä. Perushypoteesina oli se, että koska riisinviljely edellyttää paljon vehnänviljelyä suurempaa yhteistyötä ja riippuvuutta yhteisön muista jäsenistä, ovat riisinviljelijät myös kulttuuriltaan ja ajattelultaan vehnän (ja ohran tai rukiin) viljelijöitä holistisempia ja yhteisöllisempiä.

Ajattelun analyyttisyyttä selviteltiin esimerkiksi kokeella, jossa pyydettiin kertomaan mitkä joukosta koira, jänis ja porkkana kuuluvat yhteen. Aivan, suomalaisena asia on lukijalleni itsestään selvä, sillä jänis ja koirahan ovat eläimiä. Porkkana taas ei.

Itä-Aasian ihmiset kuitenkin ovat taipuvaisia ajattelemaan, että jänis ja porkkana kuuluvat yhteen, koska jänikset syövät porkkanaa. Suomalainen ajattelu on analyyttistä ja itäaasialainen taas holistista. Ensimmäinen luokittelee samankaltaisuutta, jälkimmäinen funktionaalista yhteenkuuluvuutta.

Yksilöllisyyttä mitattiin esimerkiksi pyytämällä ihmisiä piirtämään toisiinsa yhdistetyistä viivoista sosiaalisen kaavion itsestään ja ystävistään. Yksilölliseen ajatteluun taipuvainen ihminen piirtää tällaiseen kaavioon itsestään muita ihmisiä suuremman pallukan, kun taas yhteisökeskeinen henkilö piirtää itsensä joko saman kokoiseksi tai vain hiukan suuremmaksi kuin muut. Ensimmäinen tapa on tyypillinen länsimaisille ja jälkimmäinen itäaasialaisille ihmisille.

Yksilöllisyyttä mitattiin myös kyselemällä miten ihmiset kiittäisivät tuttua tai vierasta, joka on auttanut heitä. Tai rankaisisivat, jos tämä on pettänyt. Näihin kysymyksiin vastatessa yhteisöllinen ihminen tekee suuremman eron tuttujen ja tuntemattomien välillä kuin yksilökeskeisesti ajatteleva henkilö.

Amerikkalais-kiinalaisen tutkijaryhmän tulokset olivat selkeitä. Kiinalaiset riisin- ja vehnänviljelijät erosivat toisistaan täsmälleen odotusten mukaisesti: vehnänviljelijöiden jälkeläiset olivat ajatuksiltaan analyyttisempiä ja yksilökeskeisempiä kuin riisinviljelijöiden nuoriso. Eli muistuttivat ajattelultaan eurooppalaisia.

Mutta voiko ero viljelykasveissa todella olla syynä länsimaisen kulttuuriin ja elämänmuodon ylivertaisuuteen suhteessa muuhun maailmaan?

Ensinnäkin kaikenlainen uudistuminen vaatii vanhastaan hyviksi todettujen tapojen yli ulottuvaa luovaa ajattelua. Ja toden totta, tutkijaryhmä löysi kuin löysikin todisteita siitä, että vehnänviljelykulttuurissa kasvaneet kiinalaiset tuottavat enemmän patentteja kuin riisinviljelijäkulttuurissa kasvaneet. Tämä tukee edellä kuvattua päättelyä, mutta ei ehkä vielä todista sitä lopullisesti oikeaksi.

Jonkinlaisena tukena tutkijaryhmän tuloksille voidaan pitää myös sitä, että aiemmin kukoistanut kiinalainen kulttuuri taantui 1100-luvulla, kun pohjoisesta tullut paine ja ilmastonmuutos siirsivät valtakunnan painopisteen pohjoisilta vehnänviljelyalueilta etelämmäs riisinviljelyseuduille. Tämän seurauksena viljelyn vaatima yhteisöllisyys ehkä hiljalleen tukahdutti luovan ja analyyttisen ajattelun.

* * *

Jos näitä tutkijoiden tuloksia yrittää heijastaa tämän päivän maailmaan, syntyy muutamia mielenkiintoisia ajatuksia.

Ensinnäkin on selvää, että maailman voimakkaimmin yhteisölliset yhteiskunnat ovat myös hyvinvoinnin ja elämän laadun tasolla kehnoimpia. Tämän suuntauksen ääripäätä edustavat valtiot, joissa ihmisten elämää hallitsevat sukulaisista koostuvat klaanit ja yhteinen tarkkarajainen uskonto, jossa pienetkin vivahde-erot näyttäytyvät jyrkkinä kuin muuri.

Toiseksi voidaan kysyä, kannattaako meillä Suomessa ja muualla länsimaissa niin kovasti kaivata sitä "kadotettua yhteisöllisyyttä", jota muissa kulttuureissa esiintyy? Kannattaisiko ennemminkin tavoitella suurempaa yksilöllisyyttä, jos se kerran toimii kehityksen voimavarana.

Mutta toisaalta on kolmantena seikkana pohdittava myös sitä, että onko yksilöllisyyden ja analyyttisen ajattelun määrälläkin rajansa, jonka ylitettyään niiden hyvinvointia lisäävä vaikutus kääntyy yhteiskuntaa hajottavaksi voimaksi ja pahanolon lähteeksi?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miten työntekijästä saadaan puristettua viimeinenkin pisara?
Oma klaani mansikka, muu klaani mustikka
Auttaisiko monikulttuurinen rikkaus Suomen nykyisessä taloustilanteessa?

Elämme kolmen sekunnin jaksoissa

Käyttäytymistutkija Emese Nagy mittasi kaikkiaan 188 halauksen kestoa. Halaajina oli vuoden 2008 olympialaisiin osallistuneita urheilijoita ja  valmentajia 32 eri kansallisuudesta. Analyysi osoitti yksiselitteisesti, että halausten kesto oli keskimäärin kolme sekuntia, eikä riippunut urheilijan etnisestä taustasta.

Havainto vahvistaa aiempia tutkimustuloksia (esimerkki) ja niihin perustuvaa käsitystä, jonka mukaan ihmisen ja muiden kädellisten elämää perustuisi noin kolmen sekunnin perusaikayksikköön.

Tämä on mielenkiintoista! Näkyykö tämä jotenkin ihmisten elämässä?

Näkyyhän se. Esimerkiksi kielentutkijat ovat selvitelleet verbien merkitystä, ja jakaneet ne joko punktuaalisiin tai duratiivisiin. Esimerkiksi verbi "iskeä" on punktuaalinen ja "uskoa" duratiivinen. Ensimmäinen ilmaisee vain hetken kestävää tapahtumaa, ja toinen pidempää prosessia. Nämä verbiryhmät voidaan erottaa sillä, kestääkö kunkin teonsanan kuvaama tapahtuma yli kolme sekuntia - siis alle tapahtuman ymmärtämiseen vaadittavan ajan.

Näkyykö tämä kolmen sekunnin jaksoisuus erilaisissa urheilusäännöissä? Erittäin selvästi: esimerkiksi sekä kori- että käsipallossa kolmen sekunnin säännöt. Samoin pöytäjääkiekossa. Myös reserviläisurheilijaliiton kenttäammunnassa käytetään kolmen sekunnin reagointiaikaa kysymykseen vastaamiseen. Skeet-ammunnassa puolestaan kiekot lähetetään kolmen sekunnin kuluessa ampujan äänimerkistä. Näyttää siis siltä, että kolmen sekunnin perusaikayksikköä on käytetty laajalti hyväksi laadittaessa erilaisia kilpailusääntöjä.

Entä muut elämänalueet. Klassinen esimerkki taitaa olla tapaus Matti Vanhanen, jonka väitetään joutuneen tunnettuihin vaikka hänen kannaltaan onnellisesti päättyneisiin vaikeuksiinsa kolmen sekunnin virheen takia. Liikenneturvallisuusihmiset puolestaan tietävät, että neljä viidestä auto-onnettomuudesta johtuu onnettomuutta edeltäneen kolmen sekunnin aikana tehdystä inhimillisestä virheestä.

Kuljettaessa kohti yhä subjektiivisempia kokemuksia, voidaan huomata että vääriä asioita (kuten naisia) ei erään blogistin kertoman mukaan saa katsoa yli kolmea sekuntia, tai tästä voi seurata arvaamattomia asioita. Vielä hirmuisempaa on pohtia sitä, mitä tekemistä Aum Shirikyon kyvyllä tai kyvyttömyydellä levitoida kolmen sekunnin ajan oli hänen johtamansa korkein totuus lahkon hirmutekojen kanssa.

Kolme sekuntia näyttää siis todellakin olevan ihmisen elämässä merkittävä aika. Niin hyvässä kuin pahassa. Kaikesta tästä huolimatta toivotan lukijoilleni mukavaa päivän jatkoa - kolmen sekunnin jaksoissa!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa
Ihminen - superorganismi
Kiinalainen juttu
Uutta tietoa viherpesusta
Miksi naiset rakastuvat renttuihin?

Koejännityksestä eroon helposti

Koejännitys vaivaa monia meistä silloin, kun pitäisi suorittaa jokin tärkeä testi. Sellaisia ovat vaikkapa ylioppilaskoe, opiskelupaikkojen pääsykokeet, lopputentit, väitöstilaisuudet ja työhaastattelut. Kovimmat jännittäjät ikään kuin tukehtuvat ja huomaavat jälkeenpäin tehneensä monenlaisia munauksia asioissa, joihin hyvin tietävät vastauksen.

Jännittäminen ei liity suoraan koululaisen osaamistasoon, vaan myös erinomaisesti koealueen osaavat nuoret voivat epäonnistua juuri tärkeimmässä kokeessa. Tämä on harmillista ja vaikuttaa monien nuorten elämänvalintoihin.

Nyt amerikkalaiset tutkijat Ramirez ja Beilock ovat kuitenkin julkaisseet tutkimuksen, jossa löydettiin yksinkertainen keino ehkäistä jännityksestä johtuvia epäonnistumisia. He pyysivät peruskoulun yläasteikäisiä nuoria kirjoittamaan juuri ennen erityisen stressaavaa koetta  lyhyen kirjoitelman omista tunteistaan ja huolistaan liittyen edessä olevaan kokeeseen. Kontrolliryhmät joko kirjoittivat jostain muusta aiheesta tai vain odottivat kokeen alkamista.

Tulokset olivat hyvin yllättävät ja selkeät. Kokeeseen liittyvistä tunteista kirjoittaminen juuri ennen varsinaista koetta paransi koejännittäjien suoriutumista huomattavasti, kun taas muiden koeryhmien jäsenistä jännittäjät alisuorittivat kokeensa odotetulla tavalla.

Ramirezin ja Beilockin koetuloksen perusteella turhaan jännittämiseen on siis löydettävissä yksinkertainen apu. Ainoa ongelma on siinä, miten koululaiset ja/tai heidän opettajansa löytävät tästä tiedon. Toivottavasti  tämä kirjoitus omalta osaltaan auttaa tässä tiedonvälityksessä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ihmisryhmien kollektiivinen älykkyys ja c-faktori
Uutta tietoa viherpesusta
Miksi naiset rakastuvat renttuihin?