TEM:in Tiainen hoitaisi pitkäaikaistyöttömyyden syiden sijasta niiden oireita

Entinen äärikommunistien presidenttiehdokas Pekka Tiainen on tehnyt ehdotuksen pitkäaikaistyöttömyyden lopettamiseksi. Hänen mukaansa pitkäaikaistyöttömyys saadaan nujerretuksi palkkatuen avulla.

Ehdotus on siinä mielessä ihan hyvä, että jos työttömän työllistämiskustannukset alenevat, myös hänen rekrytointinsa kynnys alenee. Ainakin niin pitkäksi aikaa kuin palkkatukea maksetaan.

Jos palkkatuki sovittaisiin yhdeksäksi kuukaudeksi, kuten Tiainen ehdottaa, antaisi se työllistettävälle mahdollisuuden osoittaa työnantajalle olevansa palkkaamisen arvoinen ja näin päästä pysyvämminkin kiinni työelämään. Näin etenkin yksityisellä sektorilla.

Ehdotuksella on kuitenkin myös monia varjopuolia.

Ensinnäkin palkkatuen nykystä runsaampi käyttö lisäisi julkisten varojen käyttöä, vaikka iso osa saataisiinkin takaisin verotuloina ja syrjäytymiskustannusten vähenemisenä.

Toiseksi, se ei tervehdyttäisi taloutemme rakenteita, vaan pikemminkin hoitaisi näkyviä oireita. Eihän työttömyyden perimmäisenä syynä ole henkilön palkkaamisprosessi vaan työpaikkojen puute.

Kolmanneksi, kuten kaikki tuet, palkkatuen nykyistä runsaampi käyttö vääristäisi entisestään markkinatalouden toimintaa. Siis työmarkkinoita. Ei liene epäilystäkään, etteivät monet työnantajat käyttäisi nykyistä helpommin myönnettävää tukea tavoilla, jotka eivät vastaa sen tarkoitusta. Näin etenkin kuntasektorilla, jonka Tianen haluaisi ottaa tuen hyödyntäjien piiriin.

Minusta työttömyyden nujertamisessa pitäisikin lähteä mieluummin työpaikkojen tarjonnan kasvattamisesta kuin verorahojen polttamisesta. Mutta miten se tapahtuisi?

Osavastauksen kysymykseen annoin oikeastaan jo eilen kirjoittaessani yrittämisen esteistä Suomessa. Keinona voitaisiin käyttää ainakin pienten yritysten toimintaan liittyvän byrokratian vähentämistä, yrittäjän ammatin houkuttelevuuden lisäämistä, yrityksiin liittyvän byrokratian vähentämistä, ensimmäisen palkkatyöläisen rekrytointiriskin pienentämistä sekä palkkatyöstä saatavien etujen vähentämistä. Tavoitteena ei siis tulisi olla pelkästään PK-yritysten määrän lisääminen, vaan myös niihin sijoittuvien työpaikkojen määrän kasvattaminen.

Koska Suomessa on muuhun EU:hun nähden noin viidenneksen vaje PK-yrityksiin sijoittuvista työpaikoista, en epäile hetkeäkään etteikö maahamme syntyisi runsaasti uusia työpaikkoja varsin vähäisilläkin toimenpiteillä. Mutta yhtä varmaa on sekin, ettei näitä työpaikkoja synny ilman oikeita toimenpiteitä; eikä ainakaan julkisia menoja kasvattamalla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yrittämisen kannukset kuntoon!
Iloitkaamme irtisanomisesta
Keinoja Suomen talouden piristämiseksi on, mutta onko halua?

Yrittämisen kannukset kuntoon!

Toiminimellä toimivat pienyrittäjät voivat jatkossa päästä velkajärjestelyjen piiriin, edellyttäen etteivät he ole velkaantuneet piittaamattomuuttaan ja vastuuttomuuttaan. Uudistus on mitä kannatettavin, sillä sen piirissä on maamme kestävän hyvinvoinnin kannalta poikkeuksellisen merkittävä ryhmä.

Yksityisten yritysten perustaminenhan on kaikissa muissa talousjärjestelmissä paitsi sosialismissa, kommunismissa ja kansallissosialismissa (ainakin ideologian tasolla) edellytys talouden rattaiden pyörimiselle. Alkujaan metsäteollisuuden sekä myöhemmin metallin ja elektroniikkateollisuuden varassa vaurastuneessa Suomessa on historiallisista syistä kiinnitetty huomiota erityisesti suuryritysten ja palkansaajien etuihin.

Sen sijaan pienten yritysten toimintaedellytykset eivät ole olleet parhaassa mahdollisessa kunnossa. Tästä kertoo omaa kieltään PK-yrityksissä työskentelevien osuus palkansaajista.

Se on Suomessa 55% kaikesta yrityksissä työskentelevistä henkilöistä, kun koko EU:ssa vastaava luku on kaksi kolmasosaa. Lisäksi Suomessa on Euroopan kolmanneksi suurin julkinen sektori, joten PK-yrityksissä työskentelevien määrä koko työvoimasta on suhteessa muihin EU-maihin vielä pienempi.

Suomalaisten laimean innon perustaa uusia yrityksiä ymmärtää helposti sitä taustaa vastaan, että meillä palkansaajien tulotaso on kohtuullisen korkea ja vähänkään infrastruktuuria tarvitsevan yrityksen perustamiseen liittyy pahimmillaan riski koko omaisuuden menetyksestä.

Esimerkiksi puolisoni suvussa Tekesin rahoituspäätöksen perusteella loistavaksi arvioidun uuden innovaation kaupallistamiseksi perustettu pienyritys kaatoi keksinnön tekijän ja hänen vanhempiensa kodin 1990-luvun laman pyörteissä. Siinä meni yksi suuri pohjalainen kantatila, joka oli kiinnitetty yrittämiseen liittyvien laitteiden ostoon tarvittujen lainojen vakuudeksi. Eikä tapaus ollut mitenkään harvinainen.

Ei siis ihme, että vaikkapa koulutettu tutkija pysyy mieluummin yli 3000 euron palkallaan töissä yliopistossa kuin lähtee viemään hyvääkään keksintöä markkinoille oman start-up yrityksen kautta. Sama koskee epäilemättä myös yksityisellä sektorilla toimivia ihmisiä.

Itse asiassa PK-yritysten perustamisen heikosta houkuttelevuudesta kertoo viime aikojen kehitys Oulussa. Sen jälkeen kun Nokian/Microsoftin Oulun toimintoja ensin supistettiin ja sitten lopetettiin, ja paikkakunnalle jäi työttömäksi joukoittain osaavaa työvoimaa, alkoi sinne syntyä uusia yrityksiä kuin sieniä sateella, vaikka aiemmin oli ollut paljon hiljaisempaa.

Muutokseen ei ajanut äkkiä syntynyt yrittämisen himo, vaan yksinkertaisesti pakko löytää töitä paikkakunnalta, jonne koko muu elämä oli rakennettu. Toisin sanoen Oulussa oli koko ajan ollut osaamista ja taitoa, mutta toisen palveluksessa työskentely tarjosi niin hyvät edut, ettei yrittämisen riski kiinnostanut juuri ketään.

Olen siis erittäin hyvilläni siitä, että valtiovalta on halunnut ratkaista yhden pienyrittämisen suuren ongelman. Eli kohtuuttoman suuren yrittäjäriskin.

Toivottavasti tämä johtaa paitsi uusien yritysten synnyttämisessä, niin myös ensimmäisten työntekijöiden palkkaamisessa mikroyrityksiin. Sitäkin valtiovallan olisi helppo tukea esimerkiksi PK-yritysten irtisanomissuojaa purkamalla.

Itse asiassa, PK-yritysten toimintaedellytyksiä parantamalla Suomen tällä hetkellä lohduton taloustilanne voisi kääntyä aika nopeastiksin. Etenkin kun meillä on jo nyt myös erinomaisia esimerkkejä yrittämisen kautta rikastumisesta: sehän onnistuu niin pelejä tekemällä kuin muillakin aloilla.

Toivotan siis kaikille suomalaisille rohkeutta ja onnea uusien yritysten perustamisessa ja vähän vanhempienkin kasvattamisessa. Ja miettiköön maan hallitus uusia keinoja pienten yritysten perustamisen ja kasvattamisen helpottamiseksi!

Kuten Oulun esimerkki osoittaa: meillä on osaamista ja meillä on taitoa - tarvitaan vain oikeanlaisia kannustimia yritysten perustamiselle. Enkä tällä tarkoita suuryritysten alasajon tuomaa ahdinkoa, vaan nyt säädetyn lain kaltaisia parannuksia yrittämisen edellytysten parantamiseksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hyviä uutisia
Konsultokratia tulee kalliiksi Helsingin kaupungin veronmaksajille
Kansalaiset haluavat ensisijaisesti metsien monimuotoisuutta - entä sitten?

Kreikka aloittii prosessin, jonka lopuksi se jättää velkansa maksamatta

Kreikan parlamentti ei tänään pystynyt valitsemaan presidenttiä. Niinpä edessä on uudet parlamenttivaalit 25. tammikuuta. Tällä hetkellä noiden vaalien voittajaksi odotetaan Syriza-puoluetta, joten odotusten toteutuessa Kreikka tulee irtisanoutumaan niistä säästötoimista, jotka muu EU on sille määrännyt.

Niinpä edessä on pikainen mutta likainen vaalikampanja, johon todennäköisesti poltetaan tavalla tai toisella myös muiden EU-maiden rahaa. Kreikkalaisia pelotellaan ja heitä maanitellaan. Mutta mikäli tämä ei onnistu, lienee edessä Kreikan velkojen maksamatta jättäminen sekä potkiminen ulos ainakin eurojärjestelmästä ja todennäköisesti koko Unionista.

Tässä vaiheessa, siis ennen kuin vaalien tulos on tiedossa, haluaisin kuitenkin muistuttaa siitä, mitä kirjoitin kesäkuussa 2011. Näin siksi, että tuolloisen näkemykseni mukaan toiminen olisi säästänyt sekä Kreikan kansan että meidät EU:n veronmaksajat paljolta pahalta. Tai arvioikaa itse.

"Tässä tilanteessa Kreikalle pitäisi vain suoda oikeus jättää velkansa...maksamatta (eli viedä se saneeraukseen) ja tukea tappiolle jääviä pankkeja...antamalla pankkien järjestää EU- ynnä muille tukijamaille suunnattuja osakeanteja. Näin riskejä ottaneiden pankkien omistajat maksaisivat virheistään omistusosuuden pienentymisenä menettämättä kuitenkaan koko pankkia.

Samalla Kreikka tulisi irrottaa euromaiden joukosta, jolloin uudelleen käyttöön otettava drakma voisi rauhassa devalvoitua palauttaen Kreikalle kilpailukyvyn.... Näin maa saisi ongelmansa hoidetuksi yhdessä tai kahdessa vuosikymmenessä.

Edellä kuvaamallani tavalla Euroopan taloudelle tulevat kokonaisvahingot jäisivät selvästi pienemmiksi kuin millään muulla esillä olleella tavalla toimien. Bonuksena saattaisi käydä niin, että... ehkä kreikkalaisetkaan eivät tuntisi olevansa kovin väärinkohdeltuja. Samoin kaiken maksumiehinä toimivat Pohjois-Euroopan maiden veronmaksajat voisivat tuntea oikeuden tapahtuvan, kun myös rikkaat mutta holtittomat pankkiirit joutuisivat kärsimään vastuuttomasta toiminnastaan. Ja ehkäpä aikanaan jaloilleen nousevien pankkien talouskehitys mahdollistaisi osakkeiden merkintöihin käytettyjen varojen takaisin saamisenkin..."

Ja lainaanpa vielä pätkän omasta tekstistäni marraskuulta 2012, koska näin jälkikäteen EU:n talouskehitystä vasten arvioituna se tuntuu suorastaan profeetalliselta.

"Euroopan poliittisten ja taloudellisten johtajien pelko Kreikan euroeron seurauksista perustuu puutteelliseen analyysiin, jossa romahduksen seurauksia on tarkasteltu yksipuolisesti ja liian lyhyellä aikavälillä. Sen seurauksena Etelä-Euroopan maiden luoma talouden epävarmuus mitä luultavimmin näivettää eurooppalaista taloutta vielä vuosikymmeniä eteenpäin, emmekä pääse nauttimaan luonnollisen talouskasvun luomasta hyvinvoinnista, joka seuraisi Kreikan euroeroa muutaman vuoden viiveellä. "

Euroopan taloudelle Syrizan voitto siis tietäisi pienen viiveen jälkeen nousukiidon alkua. Samoin Kreikalle itselleen. Sen sijaan koko kriisin aiheuttaneet saksalaiset ja ranskalaiset pankinomistajat ovat jo päässeet kuin koira veräjästä, eikä heitä taideta enää saada vastuuseen toimistaan.

Lopuksi on todettava, että Kreikan vaalien tuloksella ja mahdollisella säästökuurien lopettamisella tulee olemaan merkittävä rooli Suomen seuraaville eduskuntavaaleille. Syrizan voitto tulee nostamaan Perussuomalaisten ja ehkä Sipilän Keskustankin kannatusta kun taas Uuden demokratian voitto hyödyttäisi Euroopan liittovaltiokehitykseen vahvasti sitoutuneita Kokoomusta ja SDP:tä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

EU:lta miljoonia euroja Suomen köyhille

Faktoja Kreikan ja Iso-Britannian tukieuroista

Münchausen - poliitikkojen ilmeinen esikuva!

Portugalin ja Suomen eläkeläiset

Iltalehti kertoo, että Suomessa asuu noin 10 000 eläke-ikäistä ulkomaan kansalaista. Jutussa ei kerrota heidän taloudellisesta asemastaan sen enempää, mutta esimerkkinä käytetään Suomeen kolme vuotta sitten saapunutta 66-vuotiasta kielitaidotonta kurdinaista.

Saman lehden toisessa kirjoituksessa kerrotaan suomalaisista eläkeläisistä Portugalissa. He ovat hakeutuneet Algarveen, koska Portugali tarjoaa yksityiseltä sektorilta eläkettä nauttiville ihmisille kymmenen vuoden verovapauden. 

Portugalin ilmeisenä päämääränä on lisätä rahavirtaa Suomesta Pyreneiden niemimaalle, mikä on varsin ymmärrettävää ottaen huomioon entisen suurvallan taloudellisen tilanteen. Suomen motiivina lienee tarjota seniorikansalaisilleen valinnanvapaus.

Tässä tilanteessa eläkeläisten maastamuuton saldo on Suomen kannalta ehkä aavistuksen epäselvä, koska sekä verotuotto että yhteiskunnassa kiertävä rahamäärä supistuvat. Toisaalta myös eläkeläisten palveluihin käytettävät julkiset menot pienenevät. 

Sen sijaan ikääntyvien muutaman vuoden maassa olleiden lukutaidottomien eläke-ikäisten maahanmuuttajien osalta Suomen saldo on mitä todennäköisimmin vahvasti negatiivinen. Näin siksi, etteivät nämä ihmiset  ole tehneet työelämäänsä Suomessa, eivätkä siten vahvistaneet talouttamme tai kerryttäneet eläkekassoja. Eivätkä heidän kotimaansa myöskään lähetä tulijoille eläkkeitä Suomessa käytettäväksi, kuten suomalaiset eläkeyhtiöt Portugaliin. 

Kuitenkin luku- ja kielitaidottomatkin eläkeläiset nauttivat Suomessa verovaroin kustannetuista palveluista siinä missä muutkin maamme eläke-ikäiset - ainakin jos ovat palveluista tietoisia. Tätä tietoisuutta lisäämään nämä ihmiset saavat ensin siteeraamani jutun mukaan vertaisohjausta löytääkseen tarvitsemansa palvelut. Rahoitusta tähän tarkoitukseen on myöntänyt ainakin Raha-automaattiyhdistys.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Sirpa Paatero pahana humanitaaristen kriisien puolesta

EU:lta miljoonia euroja Suomen köyhille

Eläkeiän nostostako ratkaisu nuorisotyöttömyyteen?

Suomi ja Etelä-Sudan nousivat maailman kärkeen!

Olen seuraillut harvakseltaan (yksi, kaksi, kolme) Etelä-Sudanin kehitystä sen itsenäistymisestä lähtien. Näin erityisesti siksi, että maalla on valtavat luonnonvarat, joiden turvin sen olisi mahdollista nousta helposti Afrikan ja vaikka koko maailmankin taloudellisen kehityksen kärkeen. Ainakin periaatteessa.

Tämän päivän uutinen kertookin Etelä-Sudanin uudesta saavutuksesta. Se on nimittäin noussut kärkeen maailman epävakaimpien maiden listalla. Taakse on jäänyt jopa vuoden 1991 vallankumouksesta lähtien kuuluisuutta niittänyt Somalia.

Etelä-Sudanin ongelmat eivät ole peräisin erityisen kovista luonnonoloista. Enkä usko niiden juontuvan edes liian suurista luonnonvaroista, vaikka jälkimmäinen onkin luonnonvarojen kirouksena tunnettu ilmiö.

Perustelen tätä sillä, että jos luonnonvarat olisivat Etelä-Sudanin (tai monien muiden Afrikan tai Lähi-Idän öljymaiden) ongelmien perimmäinen syy, tulisi luonnonvaroiltaan erityisen rikkaiden valtioiden kuten Norjan, Kanadan tai Yhdysvaltojen olla myös maailman epävakaimpien maiden listan kärjessä. Mutta kun ne eivät ole.

Luonnonvarojen kirouksen sijaan Etelä-Sudanin ongelma löytyneekin väestön monikulttuurisuuden, alhaisen koulutustason ja ehkäpä myös alhaisen älykkyysosamäärän yhdistelmästä, joka on tuottanut keskenään nahistelevia poliitikkoja. Maan vieminen vaurauteen edellyttäisi Nelson Mandelan kaltaista eri heimot yhdistävää suurmiestä, mutta sellaista ei ole ilmaantunut.

Entä Suomi? Se oli uskomattoman hienosti saman listan toisessa päässä, vieläpä omaan "erittäin vakaiden" maiden luokkaansa nostettuna.

Saavutus on uskomaton, ja sen olisi voinut kuvitella näkyvän Helsingin Sanomien otsikoinnissa, jossa Etelä-Sudan nostettiin esille isolla ja kotimaamme menestys kuitattiin alaotsikolla. Erityisesti minua ihmetytti se, ettei yksin Suomelle uuden ryhmän luomista mainittu otsikossa lainkaan, vaikka sen voisi kuvitella olevan erityisen ylpeyden aihe kaikille suomalaisille näinä taloudellisesti epävakaina aikoina.

Aika harvassahan ovat ne asiat, joissa meidät tunnustetaan kansainvälisessä vertailussa muita paremmiksi ja aivan omaan luokkaamme kuuluviksi. Nyt sellainen ihme olisi ollut Erkon otsikkonikkarille tarjolla, mutta kun ei niin ei.

Afrikka nyt vain kiinnosti enemmän. Tosin minulle ei selvinnyt oliko otsikkonikkarin tarkoituksena mässäillä toisten pahoinvoinnilla, muokata ilmapiiriä suopeaksi kehitysavulle tai jopa humanitaariselle maahanmuutolle vai jokin muu.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingin Sanomat valehtelee jälleen
Kuinka humanitaarinen kriisi kesytetään?
Korruptio lisää ebolan leviämisriskiä Sierra Leonessa
Noita

Ruotsi välttyi maahanmuuttovaaleilta

Kun edessä on todellinen ongelma, pystyvät ruotsalaiset aina ratkaisemaan sen. Näin kävi tälläkin kertaa kun maata uhkasivat uudet vaalit.

Ruotsissahan on käytössä blokkivaalit, joissa puolueet ilmoittavat jo etukäteen kenen kanssa muodostavat hallituksen, mikäli saavat riittävän äänimäärän. Näin kävi viime syksyn vaalienkin jälkeen ja maata ryhtyi hallitsemaan ns. Löfvenin feministihallitus, jolla oli takanaan alle puolet parlamenttipaikoista.

Sitten vain kävi niin onnettomasti, että kaiken yhteistyön ulkopuolelle suljetut ruotsidemokraatit eivät kannattaneet Löfvenin hallituksen budjettiesitystä, vaan porvaripuolueiden laatima vaihtoehtobudjetti sujahti parlamentissa läpi. Löfven reagoi ilmoittamalla uusista vaaleista maaliskuussa.

Nyt olemme saaneet kuulla, ettei uusia vaaleja järjestetä sittenkään. Taustalla on se, että vasemmisto ja oikestoblokit ovat sittenkin päässeet sopimukseen blokkirajat ylittävästä yhteistyöstä. Samalla voidaan uhkaavia galluplukuja saaneet Ruotsidemokraatit pidetyksi ulkona käytännön politiikasta.

Ja ehkäpä myös Kristillisdemokraatit voivat hetkeksi unohtaa pelkonsa parlamentista putoamisesta, joka sai puolueen jo flirttailemaan maahanmuuttokriittisyyden kanssa.

Uusien vaalien peruunnuttua jäämme odottamaan minkälaiseksi vasemmisto- ja porvariblokin yhteistyö muodostuu. Ja minkälaisen oppositiopolitiikan edelleen ulossuljetut Ruotsidemokraatit valitsevat. Veikkaan ensimmäisen takeltelevan, mutta johtavan pakkokompromisseihin ja jälkimmäisen jatkuvan hallituksen kannalta kiusallisena.

Suomen osalta vaalien peruuntuminen tarkoittaa odottamani ruotsalaisen politiikan merkityksen vähenemistä ensi kevään eduskuntavaaleissa. Tämä tarkoittanee heikkeneviä näkymiä Perussuomalaisille. Ellei sitten esimerkiksi Eskilstunan moskeijan tuhopoltto osoittaudu maahanmuuttajaryhmien keskinäiseksi välienselvittelyksi - kuten turvallisuuspoliisi Säpo:n mukanaolo tutkinnassa saattaisi vihjata.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruotsiin maahanmuuttovaalit, entä Suomeen?
Ruotsalaiset kameleontteina
Onko ruotsalainen oikeassa?

Mutta miksi Suomen ilmasto on lämmennyt yli kaksi astetta 1800-luvun puolivälistä?

Itä-Suomen yliopiston ja Ilmatieteen laitoksen yhteistyössä tekemä tutkimus on saanut suurta huomiota mediassa (mutta kovaa kritiikkiä blogosfäärissä), koska sen mukaan Suomen ilmasto on lämmennyt kaksi kertaa nopeammin kuin muualla maailmassa. Ja mikä pahinta, Mikkosen ja kumppaneiden tutkimuksen mukaan lämpeneminen on 1960-luvulta lähtien ollut nopeampaa kuin koskaan aiemmin: heidän mukaansa maamme keskilämpötila on 1800-luvun puolivälistä noussut yli kaksi astetta.

Kaikkiaan näyttää siis siltä, että Suomessa talvet ovat pian menneen talven lumia; hurjimpien ennusteiden mukaan ilmastomme lämpenee peräti 12 asteella esiteollisen ajan enintään muutamasta asteesta reilusti yli kymmeneen asteeseen. Silloin meillä olisi siis suunnilleen samanlaiset vuosilämpötilat kuin Etelä-Euroopassa.

Mutta palataanpa vielä tuohon Mikkosen tutkimukseen muutaman kuvan kera. Aloitan Ilmatieteen laitoksen vuosilämpötiloista muodostetusta kuvasta, joka löytyy täältä.

Näemme että Helsinkissä (punainen käyrä) vuosilämpötilat ovat vuodesta 1900 nousseet 1930-luvulle asti, sen jälkeen romahtaneet ja pikemminkin laskeneet kuin nousseet 1980-luvulle asti, minkä jälkeen on jälleen siirrytty lämpeneväälle trendille. 

Maan toisessa päässä Sodankylässä (sininen) näkyy sama kehitys, mutta äärevämpänä. Pyydän lukijaani kiinnittämään huomiota erityisesti siihen, että koko aikasarjan lämpimimmät vuodet löytyvät 1930-luvulta.

Seuraavaksi otankin tarkasteluun vastaavan kuvan Mikkosen ja kumppanien tutkimuksesta.

Tämä aikasarja ulottuu kauemmas menneistyyteen kuin edelle Ilmatieteen laitoksen nettisivuilta kopioimani kuva. Ensimmäiseksi on huomattava, että tästä huolimatta 1900-luvun ajalta lämpötilaa kuvaavat (sahaavat) pisteet ovat hyvin yhteensopivia ilmatieteen laitoksen nettisivuilta kopioimani kuvan kanssa.

Mitattuja lämpötiloja kuvaavien pisteiden (ja niitä yhdistävän käyrän) läpi kulkee Mikkosen (ja kumppaneiden) luoman mallin mukainen yhtenäinen käyrä, joka on nouseva 1930-luvulle asti, sen jälkeen tasainen 1970-luvun puoliväliin ja siitä alkaen jyrkästi nouseva.

Mikkosen ja kumppaneiden mallikäyrän poikki on vielä piirretty mallin mukainen jokaisen vuosikymmenen lämpötilakeskiarvo (lyhyet vaakasuorat viivat). Pyytäisinkin lukijaani seuraavaksi kiinnittävän huomionsa mallin mukaiseen 1930-luvun keskilämpötilasuoraan ja vertaavan sitä alkuperäistä dataa kuvaaviin pisteisiin. Nähdään, että kahden vuoden (1931 ja 1933) lämpötila jää niukasti alle vuosikymmenen, kun taas kahdeksan vuoden lämpötilat ylittävät tämän mallin mukaisen keskilämpötilan selvästi.

Seuraavaksi lukijani kannattaa siirtää katseensa 1850-luvulle ja huomata, että siellä toistuu peilikuvana samanlainen omituisuus, jonka havaitsimme jo 1930-luvulla. Toisin sanoen, vain vuosi 1852 on ollut lämpimämämpi kuin Mikkosen määrittämä vuosikymmenen keskiarvo.

Eikä kahta ilman kolmatta. Tarkkaavainen lukija voinee siirtää katseensa 2000-luvulle ja huomata että melkein kaikki tuon vuosikymmenen vuodet ovat selvästi lämpimämpiä kuin Mikkosen mallin mukainen vuosikymmenen keskiarvo.

Edellä mainitsemieni havaintojen perusteella voidaan turvallisesti todeta Mikkosen mallin ylikorostavan 1800-luvun puolivälin ilmaston kylmyyttä ja vähättelevän 2000-luvun lämpötiloja. Näin tarkastellen voisi ilmastomme sanoa siis lämmenneen vielä lähes asteen enemmänkin kuin Mikkosen ja kumppanien mallin mukaisen hiukan yli kaksi astetta.

Mutta jos palaamme vielä tuonne 1930-luvulle, voimme todeta ettei ilmaston lämpeneminen ole ollut sillä tavalla jatkuvaa kuin Mikkosen mallin avulla tuotettu käyrä näyttäisi osoittavan. Sen sijaan Suomen ilmasto saavutti nykyisen lämpötilansa jo 80 vuotta sitten vain viilentyäkseen ennen uutta nousuaan.

Mutta tarkastellaanpa vielä lopuksi Mikkosen ja kumppaneiden toista kuvaa.

Siihen on piirretty Suomen keskilämpötilat kuukausittain. Jos näitä aikasarjoja verrataan edelliseen kuvaan näemme, ettei yhdenkään kuukauden lämpötiloista löydy tukea koko vuoden lämpötilojen 1970-luvun puolivälistä alkaneelle kiihtyvälle nousulle.

Pikemminkin päin vastoin, sillä yksikään kuukausi ei osoita viimeisten vuosien kiihtyvää nousua, mutta ainakin joulukuun, huhtikuun, kesäkuun ja marraskuun lämpötilakäyrien loppuosa pikemminkin taittuu. Jokin tässä ei näyttäisi täsmäävän, mutta tutkijat eivät kommentoi asiaa eivätkä ehkä ole edes huomanneet koko ristiriitaa.

Sen sijaan he ilmoittavat tutkimusraporttinsa lopussa havaitsemansa muutoksen syyksi ihmisten toiminnan vaikutuksen ilmakehään ja tukevan ajatusta siitä, että ilmastonmuutoksen vaikutus on voimakkainta pohjoisilla leveysasteilla. Näin siitä huolimatta, että havaittu lämpötilan nousu tapahtui käytännössä jo 1930-luvulle mennessä, jolloin ihmisen (eli kasvihuonekaasukonsentraation) vaikutus ilmakehään on tuolloin ollut hyvin vähäinen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Arviot globaalin ilmaston kehityksestä ovat epätarkentuneet viime aikoina
Noen vaikutus ilmastoon luultua pienempi
Todisteet viittaavat tieteelliseen epärehellisyyteen ilmastonmuutostutkimuksessa?

Sukulaiseni on alkoholisti

Näin joulun aikana on alkoholin nauttiminen aiheuttanut poliisille ylimääräistä vaivaa. Tämä johtunee ainakin osittain suomalaiskansallisesta tavasta ottaa kunnolla silloin kun otetaan.

Humalatila viisastuttaa niin harvoja, etten ole sellaista vielä tavannut. Sen sijaan uskoisin lähes kaikkien alkoholia vähänkin runsaammin käyttäneiden joskus katuneen humalatilan aikaista käytöstään. Näissä tapauksissa ei kyse ole kuitenkaan merkittävästä yhteiskunnallisesta ongemasta.

Edelle kirjoitetun vastapainona ovat ne lukuisat mukavat ja ikimuistoiset illanvietot, joissa alkoholia on osattu nauttia tunnelman keventäjänä. Tästä syystä jopa Raamattukin toteaa, että "juo viinisi hyvillä mielin".

Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin on avautunut pikkuveljensä alkoholismista. Luin jutun eilen ja sitä lukiessa kyynelet nousivat silmiin. Appelsinin kertomus toi liiankin selvästi esiin eräisiin oman nuoruuteni tärkeisiin ihmisiin liittyneitä asioita.

Viittaan tällä omiin läheisiini, jotka pilasivat elämänsä liiallisella alkoholin käytöllä. Heidänkin tapauksessaan kaikki se, mitä päätoimittaja kertoo alkoholistin ja tämän läheisten käyttäytymisestä on päätoimittajan kirjoituksen onnellista loppua lukuun ottamatta toteutunut. Ohjaan siis kiinnostuneet Appelsinin tekstin äärelle.

Appelsinin kertomuksessa on onnellinen loppu. Sen sijaan omista alkoholisoituneista sukulaisistani pisimmälle päässyt eli 68-vuotiaaksi; muut elivät vain 45-, 59- ja 61-vuotiaiksi.

Kukaan heistä ei sortunut siltojen alle ennen kuolemaansa ja heillä kaikilla oli pitkiäkin kuivia jaksoja jotka päättivät rajuihin ryyppyputkiin. He pystyivät siis Appelsiinin pikkuveljen tavoin kontrolloimaan juomisensa aloittamista, eikä kukaan ollut omasta mielestään alkoholisti.

Kuten Appelsinkin toteaa pikkuveljestään, ovat myös nämä minun läheisesti tuntemani ihmiset olleet monella tavoin lahjakkaita. Kaksi oli menestyviä yrittäjiä, jotka itse luomissaan yrityksissä työllistivät myös muita ihmisiä.

Kolmas oli kuulemani mukaan ollut lapsena erityisen nopeaälyinen, mutta alkoholisoitui jo alle kaksikymppisenä. Silti hän oli selvin päin ollessaan mitä miellyttävin ihminen ennen kuin aivot alkoivat ryyppäämisen seurauksena pehmetä. Siis alle nelikymppisenä!

Neljännen tunsin suuren ikäeron takia ainoastaan ihmisrauniona, mutta muiden sukulaisteni mukaan hänet oli nuoruudessaan tunnettu ahkeruudestaan ja muita paremmasta järjenjuoksustaan. Käänne tapahtui kuitenkin jo sodan jälkeen, sillä se oli tehnyt miehestä "rauhattoman".

Appelsin toteaa, että niiden, jotka haluavat alkoholistinsa parasta tulisi osata katsoa totuutta silmiin ja lakata jakamasta ymmärrystä. Voin omien kokemusteni mukaisesti alleviivata tämän.

Esimerkiksi yhdessä oman sukuni tapauksessa eräs ystävällinen alkoholistin kaveri kävi siivoamassa juopon asunnon kerta toisensa jälkeen sillä aikaa kun tämä toipui viikkojen ryyppyputkistaan tärisevänä ja oksentelevana. Näin alkoholisti ei koskaan nähnyt selväjärkisenä sitä (sanan mukaisesti) paskaisuutta, johon hänen ryyppäämisensä oli johtanut. Itse uskon, että tuon kaiken näkemisellä olisi ollut suuri positiivinen vaikutus selvin päin tarkkaan ja siistiin ihmiseen.

Yksi luku alkoholismin surkeutta on perheväkivalta. Valitettavasti olen joutunut näkemään elämässäni sitäkin. Perheväkivalta on äärimmäisen vastenmielistä ja ajan myötä brutalisoituvaa. Siitä syystä niiden jotka siihen syyllistyvät, olisi syytä hakeutua välittömästi hoitoon.

Ja perheväkivallan uhriksi joutuneiden on turha kuunnella vakuutuksia suuresta rakkaudesta, kaiken muuttumisesta ja viimeisistä kerroista ja/tai uhkailua itsemurhasta tai puolison tappamisesta. Sen sijaan heidän kannattaa heti ensimmäisen lyönnin jälkeen katsoa jostain sopiva asunto sekä laittaa avioeroprosessi liikkeelle.

Uskomisesta, toivomisesta ja uhkailun pelkäämisestä ei seuraa muuta kuin raaistuva väkivaltakierre ja lopulta jopa kuoleman riski. Lähteminen sen sijaan saattaa asettaa väkivaltaisen juopon tosiasioiden eteen ja parhaimmillaan aloittaa paranemisprosessin. On siis kaikkien kannalta parempi katkaista väkivaltakierre mieluummin heti kuin seuraavan kerran jälkeen.

Kuten edeltä käy ilmi, on tämä kirjoitus syntynyt sekä päätoimittaja Appelsinin kertomuksen innoittamana, että vuosien takaisten oman neljän sukulaiseni elämän pohjalta, niin kuin minä olen ne lapsena ja nuorena kokenut. Näiden ihmisten ennenaikaisen poismenon jälkeen tilanne on omassa lähisuvussani rauhoittunut. Toivon tämän kirjoituksen kuitenkin auttavan kohti parempaa tulevaisuutta niitä, jotka juuri nyt kärsivät alkoholin kiroista. 

Appelsinin tavoin en kuitenkaan näe syytä suomalaisen alkoholipolitiikan yleisen linjan kiristämiselle: sitä on ennenkin yritetty huonoin tuloksin ja kohtuukäyttäjiä kiusaten. Juopolle rajoituksilla ei ole merkitystä, vaan nykyisessä globaalissa maailmassa hän löytää viinansa alusta asti. 

Tämän osoittivat jo kokemuksemme paljon suljetummasta yhteiskunnasta kieltolain aikana. Sen tärkeimmät seurauksethan olivat laittomuuksien määrän kasvu, juomien muuttuminen vahvemmiksi, kulutuksen lisääntyminen ja verotulojen menettäminen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Suloinen salakuljetus Syyriasta Suomeen

Myrsky viskilasissa paljasti valtionhallinnosta oivan säästökohteen

Viina on viisasten suoja

Jouluisia ajatuksia shariasta

Meillä länsimaissa on juuri nyt meneillään alkujaan talvipäivän seisauksen kunniaksi vietettävä iloinen juhla, joka jo ajat sitten sai kristillisen kuorrutuksen ja myöhemmin vielä kaupallisen katteen. Juhlan syvin sanoma on kaikesta tästä moninaisuudesta huolimatta, tai ehkä juuri siksi, erittäin kaunis: "olkoon maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto".

Mauritaniassa sen sijaan on iloittu ihan muista syistä, sillä maan väestö koostuu muslimeista ja voimassa on maassa jaetaan tuomioita islamilaisen sharia-lain perusteella. Sen perusteella annettiin eilen kuolemantuomio, koska eräs mies oli luopunut oikeasta uskosta ja  kirjoitellut profeetasta kevytmielisesti. Tuomion julistaminen kirvoitti ilohuutoja oikeussalin lehtereillä.

Sharia-lain on ennustettu tulevaisuudessa rantautuvan myös Suomeen. Sen käyttöön ottamisella on vankka kannatus myös Suomessa: kuten nuoren imaamin Abbas Bahmanpourin ja  vähän varttuneemman kokoomuspoliitikkon Kimmo Sasin lausunnot julkisuudessa osoittavat.

Oikeastaan ainoa este sharia-lain käyttöönotolle Suomessa on liian pieni islaminuskoisten määrä. Tämä on kuitenkin vähitelleen korjaantumassa, koska maastamme hakee turvaa vuosittain huomattava määrä vainottuja ihmisiä sellaisista islamilaisista maista kuin Somalia, Irak, Afganistan, Iran, Syyria, Albania, Marokko, Algeria, Kosovo ja niin edelleen. Kuten tästä tilastosta näemme, seuraa turvaanotettujen ihmisten perässä suuri joukko puolisoita, lapsia ja muita omaisia.

Näin muslimien määrä on lähtenyt maassamme ripeään kasvuun: heidän määränsä on lisääntynyt 1990-luvun alun muutamasta tuhannesta yli viiteenkymmeneen tuhanteen. Samalla muslimeista on tullut merkittävä yhteiskunnallinen, taloudellinen ja poliittinen osa maamme elämää.

Jos otamme todesta - ja miksi emme ottaisi - tämän kirjoituksen alussa referoidun ennusteen maamme tulevaisuudesta sharia-lain alaisena, kannattanee hiukan kurkistaa miltä tuo tulevaisuus näyttää. Enimmäisen vihjeen saimmekin jo Mauritanianiuksen ilohuudot aiheuttaneesta tuomiosta.

Lisävaloa meille on antanut esimerkiksi Abbas Bahmanpour, jonka mukaan äskettäin avioliitto-oikeuden saaneet homoseksuaalit tulisi tappaa. Koulutuksen ja tieteenteon osalta taas olemme saaneet tietoa sosiaalidemokraattiselta imaami Abdul Mannanilta, jonka mukaan koraani on tiedettä.

Feministejä saattaa puolestaan kiinnostaa vihreän länsimaiset arvomme jakavan lakimiehen Husein Muhammedin varoitus, jonka mukaan shariassa naiset ovat periaatteessa koko elämänsä holhouksenalaisia. Ja ehkäpä vähemmänkin feminististen naisten on syytä olla tietoinen ruotsalaisten imaamien hyväksyvästä suhtautumisesta naista kohdanneeseen perhehelvettiin.

Kun nyt suurin osa suomalaista mieltää itsensä juhlimassa Jeesuksen syntymää, on itse kunkin hyvä muistaa, etteivät valtakunnat, uskonnot tai edes lait ole ikuisia. Esimerkiksi Ruotsi on ottanut ripeitä muutoksen askelia valitsemallaan tiellä kaikkien hädänalaisten turvapaikkana.

Sen seurauksena maahan on muotoutunut yli 55 aluetta, joissa Ruotsin laki on käytännössä lakannut olemasta voimassa. Lisäksi muslimeille on laillistettu erilaisia uskonnollisia etuoikeuksia, jotka eivät koske valtaväestöä.

Jonkinlaista muutosvastarintaakin esiintyy, sillä tuoreen mielipidetiedustelun mukaan neljä kymmenestä ruotsalaisesta haluaisi vähentää pakolaisista aiheutuvia kustannuksia. Tämän ymmärtää, sillä vainoa paenneista aiheutuvat suuret kulut tunnustetaan myös avointa maahanmuuttoa kannattavaien leirissä.

Kautta historian ovat paikasta toiseen liikkuvat ihmiset vieneet mukanaan kulttuurinsa ja tapansa, jotka aikanaan ovat vaikuttaneet vastaanottavaan yhteiskuntaan. Esimerkiksi Amerikassa vanhat intiaanikulttuurit ovat käytännössä korvautuneet muualta peräisin olevilla tavoilla - myös alkuperäiskansojen parissa.

Näin tulee tapahtumaan myös Ruotsissa; ja silloin esille nousee myös uskonnollisen oikeuden eli sharian käyttöönotto. Viimeistään silloin, kun muslimit muuttuvat länsinaapurissamme enemmistöksi.

Toistaiseksi ruotsalaisen oikeusjärjestelmän korvautumiseen sharialla on kuitenkin vielä matkaa, sillä maassa asuu nykyisin vain puoli miljoonaa muslimia, eivätkä ensi vuodeksi odotetut syyrialaiset nosta määrää kuin sadalla tuhannella eli noin prosenttiyksiköllä.

Prosenttiyksikön vuosivauhdilla muslimit saavuttaisivat Ruotsissa enemmistöaseman vasta noin vuonna 2060. Selvästi nuivempaa maahanmuuttopolitiikkaa harjoittaneella Suomella on sharian tuottamiin kuolemanrangaistuksiin ja niistä aiheutuviin ilohuutoihin vielä ruotsiakin pidempi matka.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suloinen salakuljetus Syyriasta Suomeen
Yle uutisoi vajavaisesti maahanmuuttajanuorten peloista
Maahanmuuttajat raiskaajina

Hyviä uutisia

Minua on vähän harmittanut se, että useimmiten kirjoitukseni tähän blogiin ovat olleet erilaisten asioiden kritiikkiä ja epäkohtien esille nostamista. Tämä on tavallista blogikirjoituksissa, mutta ensi näkemältä se koskee myös ammattilehdistöä.

Ehkä tästä syystä myös Helsingin Sanomat kirjoitti tänään, että viime aikoina on "saanut lukea hyviäkin uutisia". Juttu nostaa esiin vapaaehtoisen avun Hurstien, pelastusarmeijan tai erilaisten kehitysapujärjestöjen kautta.

On tietenkin hienoa, että talouden sakatessakin suomalaisilla riittää halua auttaa täysin tuntemattomia ihmisiä. Tästä ei voi olla kuin yhtä mieltä päätoimittajan kanssa. Mutta löytyisikö päivän Hesarista muita hyviä uutisia?

Yllätyksekseni sellainen löytyi heti seuraavassa vähemmän lupaavalla otsikolla varustetusta jutusta "nöyryytys on sodan siemen". Se päättyi nimittäin tietoon siitä, että "Pun­ka­har­jun ala­kou­lun kent­tä­kin kuu­lem­ma saa­tiin vii­me vuon­na ta­soi­tet­tua. Kun­ta­lii­tos­ra­hoil­la".

Lisäksi lehdessä kerrottiin, että Etelä-Suomi on saanut lumipeitteen jouluksi. Ja mikä parasta: tuore lumi voi helpottaa kaamosoireita. Lumen tulo on saanut myös laskettelurinteet auki.

Mainiota on sekin, että sinänsä ikävistä kaamoksen masennusoireista kärsivät ihmiset parantavat oloaan mitä erilaisimmilla keinoilla. Esimerkiksi löhöilemällä, kuntoilemalla, tapailemalla tuttujaan, opiskelemalla, ahkeroimalla töissä tai lisäämällä seksiä. Myös yksinäisille on tarjolla joulutilaisuuksia, kiitos vapaaehtoisten järjestäjien.

Laaja lehdessä raportoitu kysely puolestaan osoittaa suomalaisten enemmistön haluavan eroon pakkoruotsista, mutta samalla pitävän arvossa maamme ruotsinkielisten kulttuuria. Kansa siis ymmärtää pakkoruotsin kohtuuttomuuden, mutta ei missään tapauksessa halua tuhota maamme kaksikielistä identititeettiä. Meillä ollaan siis erittäin suvaitsevaisia erilaisuutta kohtaan.

Hyvä uutinen on sekin, että loppuun käytetyt suomalaiset yhteyslentokoneet on saatu myytyä ruotsalaisille. Ja uuden terminaalin rakentaminen Jätkäsaareen saattaa alkaa jo ensi vuonna; myös Keimolan vanhalle moottoriradalle aletaan lopulta rakentaa taloja. Ja jopa Korsnäsin räjäyttäjäksi epäilty on saatu kiinni.

Eikä sovi väheksyä muistelmaa romanialaisten rohkeudesta diktaattorinsa Ceausescun kaatamisessa. Ja suorastaan erinomainen oli uutinen siitä kuinka tuhannet saksalaiset osoittivat rauhanomaisesti mieltään islamilaista maahanmuuttoa vastaan. Tosin jälkimmäiseen liittyi se tavanomaisen ikävä piirre, että mielenosoitusta saapui häiritsemään väkivaltaisesti käyttäytynyt vastamielenosoittajien joukko. Ei siis niin hyvää, ettei jotain pahaa.

Erinomaiseksi on nähtävä sekin uutinen, että Venäjä ja Ukraina palaavat neuvottelupöytään. Ja muslimimaiden kuulumiset: Tunisiassa valtaan on noussut islamistien vastustaja ja Pakistan teloittaa 500 terroristia. Jälkimmäinen on tosin hyvä uutinen vain siltä osin, että terroristit on saatu kiinni, sillä en voi hyväksyä kuolemantuomiota edes terrorismista, koska aina on erehtymisen mahdollisuus.

Vaan entäpä uutinen siitä, että rikas sinivalkoiseksi suomalaiseksi itsensä määrittelevä omistaja lähtee Portugaliin suomalaista perintöverotusta pakoon? Mehän menetämme siinä ison tukun rahaa: viidenneksen tuon henkilön omaisuudesta. 

Mutta toisaalta tuo muutto toimii eräänlaisena kehitysapuna pitkään vaikeuksissa olleelle Portugalille. Ja samalla maastamuuttajan firma pysyy suomalaisena kun vaihtoehtona olisi sen myyminen ulkomaille. Kyllä kai tästäkin pitää siis iloita? Vai?

Lisää hyviä uutisia löytyy urheilu- ja kulttuurisivuilta, kuten aina. Mutta onko päivän lehden paras uutinen sittenkin se, että digitaalinen Helsingin Sanomat ilmestyy myös joulun aikaan?

Niin tai näin. Oli mainio kokemus lukea päivän lehti normaalista poikkeavalla eli asioiden hyviä puolia etsiskelevällä tavalla. Juuri nyt kirjoitusta päätellessäni tuntuu hyvältä, eikä talven harmauskaan haittaa - vai voisiko tuoreella lumella sittenkin olla näin vahva vaikutus?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hauska terrorismi-uutinen
EU:lta miljoonia euroja Suomen köyhille
Iloitkaamme irtisanomisesta

Seuratkaa Tour de Skillä myös Perttu Hyvärisen suoritusta

Maastohiihdon pyöräilystä innoituksensa saanut rahasarja eli Tour de Ski on tarkoitus järjestää 3.-11. tammikuuta mikäli olosuhteet sallivat. Luvassa on seitsemän kilpailua ja kaksi välipäivää.

Suomalaisittain Tourin kokonaisuus on viime vuosina tuonut aika vähän ilonaiheita. Toisin oli alkuaikoina kun Virpi Kuitunen voitti sarjan kahdesti ja oli kerran toisena.

Jälkimmäisen mestaruuden Kuitunen vei Aino-Kaisa Saarisen nenän edestä, eli suomalaisnaisille tuli kaksoisvoitto. Etenkin perinteisen yhteislähtö oli tuolloin ikimuistoinen suomalaisnaisten karatessa heti alussa kilpakumppaneiltaan.

Viime vuosina suomalaisten menestys on jäänyt yksittäisiin kilpailuihin: viime vuonna Kerttu Niskanen voitti yhden osakilpailun. Suomalaisista miehistä Tourin osakilpailuvoittoa juhli viimeksi Matti Heikkinen vuonna 2011.

Tulevalta Tourilta päävalmentaja Reijo Jylhä odottaa hyvää kokonaismenestystä. Itse en alkukauden perusteella kuitenkaan olisi kovin optimistinen, vaikka kaikki hiihtäjät eivät tänäkään vuonna ole mukana ja vaikka olisivatkin, eivät tule hiihtämään sarjaa loppuun. Miesten puolella alkukauden menestys on muuttunut pistesijoista taisteluksi ja naisetkaan eivät ole loistaneet edellisvuosina totutulla tavalla.

Mutta melko vähäisistä ennakko-odotuksista huolimatta on tämän vuoden Tourilla oma aivan uudenlainen mielenkiinnon kohteensa. Se liittyy siihen, että kauden alussa päävalmentaja Jylhä totesi yhden kauden tavoitteista olevan saada lisää maapaikkoja maailman cupiin.

Etenkin normaalimatkoja hiihtävissä miehissä lisäpaikoille on kova tarve, sillä Suomen kiintiö on tällä hetkellä vain neljä. Paikkamäärän nostaminen viiteen vaatisi kauden aikana kuusi miestä maailmancupin pisteille. Siis yhden lisää tähän mennessä pisteille hiihtäneiden Iivo Niskasen, Sami Jauhojärven, Matti Heikkisen, Ville Nousiaisen ja Lari Lehtosen lisäksi.

Juuri nimetyssä kymmenen urheilijan joukkueessa on  vain yksi sellainen mieshiihtäjä, joka ei vielä tällä kaudella ole päässyt pisteille: hän on Perttu Hyvärinen. Jäämme varsinaisten, lähinnä Kerttu Niskaseen ja Krista Pärmäkoskeen sekä miehistä Iivo Niskaseen kohdistuvien, menestysodotusten (eli palkintopallisijoitusten) lisäksi odottamaan jännityksellä onnistuisiko porukan nuorin eli Hyvärinen sijoittumaan jossain osakilpailussa kolmenkymmenen joukkoon.

Oma ehdotukseni Pertulle on sellainen, että hiihtelee ensimmäiset kilpailut välttäen viimeiseen asti ylikuormittumista ja yrittää pistemetsästystä sarjan loppupuolen hänelle parhaiten sopivissa kilpailuissa. Silloin vastassa on vain osa maailman huipuista ja hekin väsyneinä.

Näin suomalaisen mahdollisuudet noususta maailmancupin pisteille maksimoituvat, ja todennäköisesti Hyvärinen itse pääsee nauttimaan saavutuksensa hedelmistä ensi vuoden aikana. Jään siis mielenkiinnolla odottamaan Pertun Tour-taktiikkaa.

Samalla toivon vähistä ennakko-odotuksistani huolimatta kaikille muillekin suomalaisille menestystä Kaisa Mäkäräisen tämän vuoden ampumahiihdon suoritusten innoittamana. Kun usko omaan tekemiseen on luja ja tarvittava työ on harjoituksissa tehty, voi myös menestystä odottaa!

Ja olenhan minä aina ennenkin epäonnistunut suomalaisten hiihtäjien menestysodotuksista. Esimerkiksi ennen olympialaisia totesin tulevasta olympiavoittajasta näin: "Iivo Niskanen on joukkueen kuopus ja Suomen viestijoukkueen varamies. Siis opintomatkalainen, jolle ei kannata asettaa sen kummempia tulostavoitteita". Voi sitä penkkiurheilun huumaa, kun Niskanen osoitti odotusteni puutteen pelkäksi höpötykseksi!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä.
Oliko laskuvarjohyppy 41 km korkeudesta sankarin vai ääliön teko?
Muuttaako Professorin ajatus maastohiihdon maailmancupin kilpailujärjestelmää?
Onnea Venäjälle tuplahopeasta olympialaisten pariviestissä ja jääkiekossa!

Ruotsiin maahanmuuttovaalit, entä Suomeen?

Helsingin Sanomien Skandinavian kirjeenvaihtaja Elina Kervinen kysyi tämän aamun Helsingin Sanomissa, että "näh­dään­kö maa­han­muu­ton mää­rä siis läh­tö­koh­tai­ses­ti on­gel­ma­na?" Ja vastasi itse seuraavasti. "Niin ei tar­vit­se ol­la. Maa­han­muut­to on päin­vas­toin hel­pom­pi näh­dä voi­ma­va­ra­na, kun pul­mat, ku­ten työt­tö­myys tai asun­to­pu­la, us­kal­le­taan koh­da­ta ja rat­kais­ta."

Kyse on Ruotsin alkavasta vaalikampanjasta. Siis kampanjasta, jossa vaalikartalta katoamista pelkäävät pienpuolueet ovat Ruotsidemokraattien lähes 18 prosentin gallupkannatuksen seurauksena taipuneet pohtimaan maahanmuuttolinjaansa.

Ensimmäisenä esiin astuivat Kristillisdemokraatit, jotka pitivät humaania maahanmuuttopolitiikkaa itsestäänselvyytenä, mutta halusivat vähentää sen kustannuksia. Tämä tarkoittaisi tulijoille annettavien alkuavustuksen pienentämistä, oleskelulupien muuttamista vakituisesta tilapäisiksi sekä turvallisista maista tulevien hakemusten nykyistä nopeampaa käsittelyä.

Saa nähdä riittävätkö nämä ehdotukset siihen, että äänestäjät valtuuttavat kristillisdemokraatit ratkaisemaan Ruotsin maahanmuuton "pulmat". Siis Kervisen mainitseman työttömyyden ja asuntopulan lisäksi myös sen silmittömän väkivallan, joka eräillä ruotsalaisilla maahanmuuttajavaltaisilla alueilla on arkipäiväistynyt jo siihen mittaan, ettei autojen polttamista "silloin tällöin" pidetä enää mitenkään erikoisena.

Toimittaja Kervisen mukaan toinen irtiottoa hakenut pienpuolue on Ruotsin kansanpuolue ja jopa Kokoomus on nostanut maahanmuuton asialistalleen. Toisin sanoen Ruotsissa tullaan näkemään maahanmuuton ympärille keskittyneet vaalit, jotka saattavat johtaa ennennäkemättömään poliittiseen muutokseen läntisessä naapurimaassamme.

* * *

Suomen eduskuntavaalitRuotsin ylimääräiset parlamenttivaalit käydään vain hiukan Ruotsin ylimääräisiä parlamenttivaalejaSuomen eduskuntavaaleja ennen. Juuri tällä hetkellä niiden voittajaksi on nousemassa Keskustapuolue, joka jo vuosikymmenten ajan on ollut tunnettu äänestäjiensä pettämisestä (yksi ja toinen näkemys tästä), ja joka viimeisen vuosikymmenen aikana on jalostanut linjansa suoranaiseksi äänestäjien halveksimiseksi.

Juuri nyt suomalaisen politiikan nousukierteessä ovat Keskustan lisäksi sosiaalidemokraatit, jotka ovat onnistuneet kääntämään kannatuksensa pohjakosketuksen jälkeen uuteen nousuun. Taustalla lienevät ennen kaikkea Alex Stubbin muutamat omituiset ja ehkäpä myös sisäpiirikorruptiolta ja joidenkin mielestä peräti äärioikeistolaisilta vaikuttaneet nimitykset (yksi ja toinen esimerkki).

Kovin hyvin ei mene Perussuomalaisillakaan, joiden äänisaalis jäi odotettua pienemmäksi jo EU-vaaleissa Halla-ahon henkilökohtaisesta suosiosta huolimatta. Syy Jytky-kannatuksen laskuun lienee ainakin osin kansan kyllästyminen Soinin sinänsä ansiokkaaseen verbaaliakrobatiaan, mutta myös voimakkaasti vuoden 2011 jytkyvaalien taustalla olleen maahanmuuttokriittisen ryhmän näkymättömyys.

Niinpä monet perussuomalaisten kannattajat odottavat kieli pitkällä Jussi Halla-ahon asettumista ehdokkaaksi. Käykö näin, jää tulevan tiedotustilaisuuden varaan.

* * *

Suomalaisten puolueiden ja poliitikkojen omien ratkaisujen lisäksi uskoisin Ruotsin vaalien tuloksilla olevan tällä kertaa valtava vaikutus Suomen vaalitulokseen. Mikäli nykyiset valtablokit eivät onnistu estämään maahanmuuttokriittisten Ruotsidemokraattien nousua, nostaa vaalikartan muutos merkittävästi myös suomalaisten maahanmuuttokriittisten eli Perussuomalaisten ja ehkä myös maahanmuuttoasioissa näkyvästi esillä olleen James Hirvisaaren edustaman Muutos 2011 -puolueen kannatusta.

Toinen enemmän tai vähemmän arvaamaton tekijä on Venäjän uhan tiivistyminen, koska turvallisuustilanteen heikkeneminen lisää aina vallanpitäjien kannatusta. Alexander Stubbin ja Kokoomuksen kannattaisi siis vaaleja silmällä pitäen korostaa Venäjän aiheuttamaa turvallisuusuhkaa korostaen kuitenkin samalla omaa toimintaansa Suomen puolustuskyvyn vahvistamiseksi kriisin varalta, vaikka taustalla lienevätkin enemmän RKP:läisen puolustusministeri Haglund ja puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, Perussuomalaisten Jussi Niinistö; unohtamatta tasavallan presidenttiä.

Kolmanneksi EU-politiikan kiemuroissa saattaa syntyä uusia avauksia. Yksi sellainen voisi olla ennenaikaiset Kreikan vaalit, jotka kylläkin järjestettäisiin vasta ensi syksynä, mutta jo niistä päättäminen nostaisi esiin mahdollisuuden uusista tukipaketeista ellei peräti lainojen anteeksiannosta Kreikalle. Tällaiset uutiset nostaisivat ennen kaikkea EU-kriittisten soinilaisten suosiota - saatamme siis kuulla keväällä paljonkin EU-puheita Soinin suusta.

Neljäs iso tekijä tulee olemaan seuraavien kuukausien talouskehitys Suomessa. Muualla maailmassa näkyy jo nousun merkkejä, eikä Suomen vientivetoisen talouden nopeakaan elpyminen ole pois suljettu.

Itse asiassa tästä on jo joitain merkkejä - ja tämä kehitys toimisi jäljelle jääneiden neljän hallituspuolueen eduksi. Jos taas talous sakkaa entisestään, voi ääniä hakeutua turvaverkkoja rakenteleville demareille ja vasemmistoliittolaisille sekä myös talouden rakenteiden muutoksesta puhuville Sipilälle ja kokoomuksen talousliberaalille siivelle.

Ja vielä viidenneksi on mainittava maahanmuuttajaväkivallan eskaloituminen Suomen sisällä. Maahanmuuttajanuorten kelvottomasta käytöksestähän saatiin esimakua jo tänä vuonna, kun pääosin tulijoista koostuneet löyhät porukat pahoinpitelivät pääkaupunkiseudulla noin 70 muuta nuorta.

Terroriteon tai muun maahanmuuttajaväkivallan voi ensi tuntumalta ajatella kasvattavan Halla-ahon tavoin ajattelevien suosiota, mutta jos uhka on riittävän suuri, saattaa sen logiikka johtaa vallassa olevien aseman tukevoitumiseen samalla perusteella kuin Venäjän uhan kasvu. Siis edellyttäen, että jälkimmäisillä on tarjottavana edes jotenkin uskottavia ratkaisuja.

Edessämme on mielenkiintoinen vaalivuosi. Sitä odotellessa, nauttikaamme meille ilmastonmuutoksesta huolimatta aavistuksen ennen aikojaan saapuneesta lumipeitteestä!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sirpa Paatero pahana humanitaaristen kriisien puolesta
Suora valta itsenäisen Suomen itsenäisille kansalaisille
Onko ruotsalainen oikeassa?

Monikulttuurinen epäluulo johti kaksoismurhaan

Yhdysvalloissa on viime aikoina osoitettu kovasti mieltä. Kaikki alkoi tapauksesta, jossa poliisi ampui aseettoman nuoren miehen, mutta oikeus totesi hänen toimineen lain mukaisesti.

Mielenosoituksia ylläpiti hieman myöhemmin sattunut tapaus, jossa musta mies tukehtui poliisin kuristusotteeseen. Oikeus vapautti virkamiehen syytteistä silläkin kertaa.

Nyt ovat mielenosoitukset sitten saavuttaneet yhden uuden näkyvän tuloksen: kaksi poliisimiestä on ammuttu partioautoonsa kostoksi kuristuskuolemasta. Sitä ennen kostaja yritti vapauttaa hengestään myös tyttöystävänsä ja oli ilmoittanut aikeistaan sosiaalisessa mediassa. Murhien jälkeen hän ampui itsensä.

Edellä kuvattu tapahtumaketju kertoo omaa kieltään monikulttuurisen Yhdysvaltojen ilmapiiristä. Voi olla, että valkoiset poliisit kohtelevat mustia epäoikeudenmukaisesti. Voi myös olla, että mustat käyttäytyvät muita kansallisuuksia enemmän rikollisesti.

Ja on varmaa, että väestöryhmien välillä vallitsee syvä epäluulo, joka mielenosoitusten yllyttämänä johti kolmen ihmisten elämän ennenaikaiseen päättymiseen.

Mutta sellaistahan se monikulttuurisuus on muuallakiin, kuten esimerkiksi Tukholman Hagsätrassa nähtiin pari viikkoa sitten maahanmuuttajataustaisen nuorison ajaessa poliisin pois kivillä ja palopommeilla. Onneksi meillä Suomessa ollaan vasta tämän tien alussa - ja sinne soisin kotimaani jäävänkin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle uutisoi vajavaisesti maahanmuuttajanuorten peloista
Miksi täysmulkuille annetaan TV-aikaa?
Monikulttuurinen kuolema haastaa laillisuusperiaatteen

Arviot globaalin ilmaston kehityksestä ovat epätarkentuneet viime aikoina

On taas kulunut hetki siitä kun viimeksi kirjoitin ilmastonmuutoksesta, joten lienee aika palata tämän aiheen pariin. Varsinkin kun olen tällä välillä tullut tehneeksi joitain varsin mielenkiintoisia havaintoja.

Sitä paitsi aihe on ajankohtainen. Edellisen kirjoitukseni ja tämän blogitekstin välillehän sopii Liman ilmastokokous, jonka lopputuloksesta Suomea edustanut nuori ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen totesi näin: "lopputulos on heikompi kuin toivoimme, mutta silti paljon parempi kuin ei mitään".

Vaan ei politiikasta tällä kertaa sen enempää. Tässä kirjoituksessa haluan nimittäin tuoda esiin havaitsemiani eroja niissä aikasarjoissa, jotka todistavat maapallon globaalin ilmaston lämpenemisestä. Uskon havaintojeni kiinnostavan monia globaalista muutoksesta kiinnostuneita.

* * *

On hyvin tunnettua, että ilmaston lämpeneminen näyttäisi pysähtyneen tai ainakin kovasti hidastuneen tämän vuosituhannen aikana. Koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin aloitetaan näyttämällä tämän kirjoituksen kohteena olevat aikasarjat (GISS, HadCRUT4 ja RSS) vuodesta 1979, jolloin niistä nuorin eli satelliittidataan perustuva RSS aloitettiin.

Kuvasta nähdään, että huoli ilmastonmuutoksen pysähtymisestä ei itse asiassa ole lainkaan aiheellinen GISS:in aikasarjan perusteella. Sen sijaan satelliittidatan mukaan lämpeneminen on pysähtynyt kokonaan. HadCRUT4-aikasarja sijoittuu näiden kahden aikasarjan välimaastoon siitä huolimatta, että siinä olevia virheitä on viime aikoina korjailtu ilmaston lämpenemisen suuntaan.

Mielenkiintoiselta näyttää myös se, että lämpötilasarjojen erot ovat kasvaneet ajan myötä. Ilmiö ei itse asiassa koske pelkästään tätä vuosituhatta, vaan se on havaittavissa koko siltä ajalta, jolloin kaikki kolme aikasarjaa ovat olleet olemassa, kuten seuraava kuva osoittaa.

Kuvaaan on piirretty aikasarjojen kuukausittaisiset keskihajonnat ja niiden mukainen trendiviiva. Siitä nähdään, että vuodesta 1979 alkaen sarjojen välinen keskihajonta on kasvanut lähes kaksinkertaiseksi. Tämä on sikäli outoa, että paikallisten lämpötilamittausten oletettavasti tarkentuessa vuosi vuodelta voisi aikasarjojen odottaa etääntymisen sijasta lähentyvän toisiaan. Näin ei siis kuitenkaan ole viimeisen 35 vuoden aikana käynyt.

Tarkastellaksemme ilmiötä vielä lisää voimme mennä ajassa taaksepäin aina 1880-luvulle, jolloin RSS-aikasarjaa ei ollut, mutta GISS:in sarja tulee vielä muutamaa vuosikymmentä kauemmas ulottuvan HadCRUT4-sarjan rinnalle. Voimme laskea sieltäkin näiden kahden aikasarjan välisen keskihajonnan (tai vaihtoehtoisesti niiden erotusten itseisarvot; johtopäätös on molemmissa sama).

Tästä kuvasta näemme että sarjojen välisten lämpötilaestimaattien erot ovat odotusten mukaisesti erittäin suuret 1800-luvulla: havaintopisteitä on vain vähän ja siten niistä laskettujen globaalien lämpötilaennusteiden tarkkuus heikko. 

Omituista kuvassa on kuitenkin jo edellisessä kuvassa näkynyt sarjojen välisen eron kasvaminen 1960-luvun lopulta alkaen. Sille on vaikea keksiä mitään muuta järkevää selitystä kuin jommassa kummassa (tai molemmissa) globaalin ilmaston lämpötilaa estimoivassa mallissa olevat virheet. Ellei kyseessä sitten ole jomman kumman (tai molempien) aikasarjan tahallinen manipulointi.

Olen jo aiemmin epäillyt ilmastonmuutosta kuvaavien aikasarjojen taustalla olevan muunneltua totuutta. Myös tähän kirjoittamani havainnot ovat yhteensopivat tämän käsityksen kanssa. Mutta toki lämpötilaestimaattien ajan myötä tapahtuneelle odottamattomalle epätarkentumiselle saattaa olla muitakin syitä. Kun vain keksisi mitä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Noen vaikutus ilmastoon luultua pienempi

Todisteet viittaavat tieteelliseen epärehellisyyteen ilmastonmuutostutkimuksessa?

Globaaleista lämpötilamittauksista löytyi virheitä - korjausten jälkeen ilmastonmuutos on edennyt luultua nopeammin

Vihreää kielipeliä

Helsinkiläinen vihreä poliitikko Minerva Krohn on osoittautunut varsinaiseksi kielikameleontiksi. Tuoreen uutisen mukaan hän on nimittäin vaihtanut äidinkielensä suomeksi, jotta voisi toimia Helsingin kaupungin opetuslautakunnan puheenjohtajana.

Puheenjohtajan äidinkielen määrää jostain syystä kuntalaki. Lisäksi Helsingin kaupungin omien sääntöjen mukaan lautakunnassa voi olla vain kaksi ruotsinkielistä ja äidinkieleltään ruotsinkielinen Krohn olisi tällä hetkellä kolmas. Ongelma ratkeaa muuttumalla suomenkieliseksi.

Jos äidinkielen vaihtaminen onkin erikoista, tapaus Krohnin tekee vielä erikoisemmaksi se, että hän vaihtoi äidinkielensä edellisen kerran vain puolitoista vuotta sitten. Silloin vaihdoksen syyksi epäiltiin asettumista Kuntaliiton hallituksen ruotsinkielisen paikalle.

Minerva Krohn tosin itse kertoi vaihdoksen ruotsinkieliseksi johtuneen siitä, että hänellä on ruotsinkieleisessä koulussa käyviä sisarenlapsia. Minerva väittää siis vaihtaneensa äidinkielensä sisarenlapsiinsa kohdistuneen lapsirakkautensa takia?

Ikävää, että jalo lapsirakkaus katosi vain puolentoista vuoden kuluttua. Vai voisiko olla niin, että kyseessä oli sittenkin vain Minervalta päässyt hätävalhe?

Jos ja kun näin on, näyttääkin siltä, että vihreä Minerva Krohn on opportunistinen valehtelija ja sellaisena epärehellinen poliitikko. Äidinkielihän on ilmoitusasia, ja Krohn on huomannut, että oman poliittisen uran kannalta on eduksi olla milloin suomen- ja milloin ruotsinkielinen. Toisin sanoen hän on keksinyt oivan tavan kiertää kunnallispolitiikan sääntöjä.

Minerva Krohnille tästä kaikesta on ollut selvää etua, mutta nostaako hänen kielipelinsä politiikan arvostusta suomalaisten parissa? Entä hänen vihreän puolueensa, jota syntyessään tarjottiin vaihtoehtona politiikan mädännäisyydelle?

Sinänsä Krohnin toiminta näyttää istuvan puolueen toimintalinjaan sillä eräs toinen vihreä naispoliitikko nimitettiin juuri äsken apulaiskaupunginjohtajaksi varapuheenjohtajaksi vastaamaan asioista, joihin hänellä ei ole minkäänlaista pätevyyttä. Näiden tapahtumien valossa tekisikin mieleni kysyä, onko Helsingin vihreiden naispoliitikkojen tavoitteena voittaa hyväveli-kerhoissa ryvettyneet mieskollegansa jossain hämärässä äänestäjien halveksuntaan tähtäävässä poliitiikojen keskinäisessä pelissä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruotsalaiset kameleontteina
Poliittinen virkanimitys
Luonnonvaraministeriön esteenä on vihreiden pikkupolitikointi

Hauska terrorismi-uutinen

Tänään saimme lukea hauskan uutisen. Sen mukaan Suomen ensimmäisen terrori-oikeudenkäynnin tuomiot on jaettu.

Tuomion mukaan kaikki tuomitut terroristit olivat rahoittaneet pahamaineisen Al-Shabaab -järjestön toimintaa. Sitä uutinen ei kerro, oliko rahojen avulla tapettu 13 ihmistä etnisen kotimaan ravintolassa tai kenties ainakin 49 ihmistä sen naapurimaan kauppakeskuksessa. 

Lisäksi yksi terroristeista oli suunnitellut kaappaavansa sukulaisteinejään koulutettavaksi vastaaviin tekoihin ja värvännyt sukulaismiehensä saman raukkamaisen järjestön terroristiksi. Tämä olikin osoittanut kyvykkyyttä ja noussut peräti upseeriksi. 

Hauskana uutista voi pitää siksi, ettei kukaan näistä harhautuneista sankareista joutunut rasististen telkien taakse, vaan kaikki selvisivät ehdonalaisella. Värvärille sitä kertyi kuusitoista ja muille viisi kuukautta. Toivottavasti tällainen luottamukseen perustuva lähestymistapa on oikea linja taistelussa afrikkalaista islamistiterrorismia vastaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suloinen salakuljetus Syyriasta Suomeen
Kuinka humanitaarinen kriisi kesytetään?
Terrorismirikos-epäily Suomessa

Sirpa Paatero pahana humanitaaristen kriisien puolesta

SDP:n uudehko kehitysyhteistyöministeri Sirpa Paatero on kapinamielellä. Hänen hallinnassaan olevia varoja ollaan nimittäin supistamassa Suomen ulkomailla sijaitsevien lähetystöjen ylläpitämiseksi samaan aikaan kun maailma on pullollaan humanitaarisia kriisejä.

Käytännössä lähetystöjen pelastamiseksi on esitetty käytettävän 2,7 miljoonaa euroa. Lisäksi kehitysyhteistyövaroista supistetaan muutenkin, niin että tarkoitukseen olisi käytettävissä yhteensä 90 miljoonaa euroa vähemmän kuin aiemmin. Tämän summan erottaminen kehitysyhteistyövaroista on todellisuudessa varsin pientä, sillä mehän käytämme köyhien maiden auttamiseen joka tapauksessa pitkälti toista miljardia euroa ensi vuonnakin.

Suomen valtion budjetti on hiukan yli 50 miljoonaa miljardia euroa. Siitä kehitysapuun menee siis suunnillen kaksi prosenttia. Koska valtion budjetti on 4,5 miljardia alijäämäinen, hankitaan kehitysapuvarat kokonaisuudessaan velaksi. Tämä on sellainen realiteetti, joka ministeri Paateronkin tulisi ymmärtää.

Jos kehitysapumme nostettaisiin usein toistettuun tavoitteeseensa eli 0,7 prosenttiin BKT:stä, siis suunnilleen 1,5 miljardiin euroon, muodostaisi se valtion menoista noin kolmen prosentin siivun. Onko se paljon vai vähän, on makuasia.

Sen sijaan keskeistä on huomata, ettei yksikään valtio maailmassa ole noussut kehitysavun varassa. Ei edes Suomi, jossa ihmisiä kuoli nälkään vielä 1860-luvulla. Sen sijaan köyhyydestä on aina noustu pätevän poliittisen johdon, kansan yksituumaisuuden ja sivistyksellisen perustan kasvattamimsen kautta.

Nousu hyvinvointiin voi näillä eväillä tapahtua varsin nopeastikin. Harva nykynuori tai edes aikuinen taitaa muistaa, että esimerkiksi Etelä-Koreaa  pidettiin kehitysmaana vielä minun lapsuudessani. Mikään muu kuin kelvottomat johtajat ja/tai kansan eripuraisuus ei estä nykyisiä kehitysmaita toistamasta samaa.

Suunnattakoon Suomen kehitysavun jokavuotinen miljardi siis mieluiten kasvun perimmäisten edellytysten luomiseen, eli ihmisten ja etenkin naisten koulutukseen. Tämä vähentää ajan myötä myös niitä humanitaarisia kriisejä, joista Paatero haluaisi juuri nyt pitää huolta. Ehkä jonkun pitäisi opettaa ministeri Sirpa Paaterolle, ettei kannettu vesi kaivossa pysy.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EU:lta miljoonia euroja Suomen köyhille
Kuinka humanitaarinen kriisi kesytetään?
Korruptio lisää ebolan leviämisriskiä Sierra Leonessa

EU:lta miljoonia euroja Suomen köyhille

Iltalehti kertoi tänään, että Suomi saa EU:n ruokarahastosta 22,5 miljoonaa euroa vuosille 2014 - 2020. Rahaa tarvitaan siksi, että Suomessa on 20 000 - 25 000 ruoka-avun varassa elävää ihmistä.

Kuten jonkin aika sitten kerroin, maksaa Suomi subventiota Iso-Britannian jäsenmaksualennuksesta 147 miljoonaa euroa vuodessa. Jos maksu olisi joka vuosi sama, tarkoittaisi tämä vuosille 2014 - 2020 reilua miljardia euroa. Tosin maan pääministeri David Cameron on kieltäytynyt maksamasta tänä vuonna koko yllättävän suureksi kasvanutta jäsenmaksuaan, joten Suomen subventio-osuus saattaa hieman kasvaa.

Kaikkiaan Suomen nettomaksu EU:lle nousee reilusti yli miljardin euron. Eli seitsemänä ruoka-apuvuonna noin kahdeksaan miljardiin euroon. Sen vastineeksi olemme saaneet monenlaista etua, kuten kalliiksi tulevan julkisen sektorin hankintalain, kestävyysvajetta paikkaavat vapaasti liikkuvat Itä-Euroopan romanit sekä mainion varallisuuden sijoituspaikan veroja pelkääville isorikkaille.

Kyllä suomalaisen nälkää näkevän köyhän kannatta siis iloita jokapäiväisestä ruoka-avusta, jonka rahoittamiseen EU on hyväntahtoisuudessaan myöntänyt edellä mainitut 22,5 miljoonaa. Ilman EU-jäsenyyttä olisivat köyhien ruokamuruset saattaneet jäädä kokonaan saamatta. Silloin Suomen köyhillä voisi mennä yhtä huonosti kuin kehitysmaalaisilla, joiden hätää lievittääkseen Suomi maksaa vuosittain reilun miljardin euron verran kehitysapua.

Lopuksi vielä taulukko edelle kirjatuista rahasummista. Viimeisenä sarakkeena eri rahasummien prosentuaalinen vertailu suhteessa EU:lta nyt saatuun ruoka-apuun: esimerkiksi Suomen nettomaksu ja maamme antama kehitysapu ovat noin 350-kertaiset suhteessa nyt uutisoituun ruoka-apuun.

Rahoituslaji		Rahoitus vuodessa (miljoonaa euroa)	Rahoitus seitsemässä vuodessa (miljoonaa euroa)	Rahoitus prosentteina EU:lta nyt saadusta ruoka-avusta
EU:n ruoka-apu Suomelle		3,2	22,5	100
Suomen subventio Iso-Britannialle EU-jäsenmaksusta		147	1 029	4 593
Suomen nettomaksu EU:n jäsenyydestä		1 150	8 050	35 937
Suomen maksama kehitysapu		1 102	7 714	34 437

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Faktoja Kreikan ja Iso-Britannian tukieuroista
Kuinka humanitaarinen kriisi kesytetään?
Suora valta itsenäisen Suomen itsenäisille kansalaisille


JK Arvoisaa lukijaani saattaa kiinnostaa myös tämä välittömästi bloggaukseni jälkeen ilmestynyt uutinen, jonka mukaan Eurooppaan on jäsenmaksuvaroin tuotettu myös aavelentokenttiä.