Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen

Tämä on kolmas osa blogimerkintäsarjaa, jossa käyn läpi Suomen historian merkittävimmät vaiheet. Sen toisessa kirjoituksessa kuvasin, kuinka Suomesta tuli osa esimodernia valtiota, jossa valta keskittyi kuninkaalle ja hänellä oli myös keinot käyttää sitä. 

Kustaa Vaasan jälkeen Ruotsissa käytiin pitkä taistelu vallasta. Ensin sen peri Eerik XIV, sen jälkeen Juhana III ja tämän poika Sigismund. Ja lopulta erilaisten vaiheiden jälkeen Kaarle-herttua eli Kaarle IX. Tämän valtataistelun aikana maan aatelisto taktikoi oivallisesti eri osapuolten välillä ja onnistui näin kohentamaan asemaansa, jota vahvistivat lisäksi Ruotsin samaan aikaan käymät sodat - aatelihan oli perimmältään sotilassääty.

Ruotsalaisten sodista pisin oli kipakalla sananvaihdolla pohjustettu Ruotsin ja Venäjän välinen sota 1500-luvun lopulla. Tämä 25 vuotta kestänyt pitkäksi vihaksi kutsuttu yhteenotto päättyi vuonna 1595 Täyssinän rauhaan, jossa voittoisan Ruotsin valta laajeni kästtämään alueita Suomenlahden perukoilta aina Lapin raukoille rajoille asti. 

Ruotsi kävi sotaa ajan tavan mukaan palkka-armeijalla, jonka ylläpitäminen kuului talonpoikien rasituksiin. Tähän niin sanottuun linnaleiriin liittyi laajamittaisia väärinkäytöksiä, joiden seurauksena ihmiset joutuivat myymään arvoesineitään ja jopa tilojaan maksuvaikeuksiensa takia. Näin säätyjen väliset varallisuuserot kasvoivat nopeasti. 

Täyssinän rauhan jälkeen talonpojat olettivat rasitustensa lakkaavan, mutta näin ei käynyt. Sen sijaan Puolassa majailevan kuningas Sigismund Vaasan käskynhaltija - ja käytännössä Suomenmaan diktaattori Klaus Fleming piti armeijansa valmiudessa. Tämä tarjosi aatelille sekä ratsumiehiä varustavalle talonpoikien vauraimmalle osalle eli ratsutilallisille mahdollisuuden jatkaa sota-aikana tuottoisaksi osoittautunutta tulojensa kartuttamista myös rauhan aikana. 

Koska linnaleiri oli köyhdyttänyt tavallisia talonpoikia rankasti jo pitkän vihan aikana, näytti tulevaisuus heidän kannaltaan äärimmäisen synkältä. Tämä synnytti kansan parissa valtavan pelon päätymisestä tiloihinsa sidotuiksi maaorjiksi samaan tapaan kuin aiemmin oli käynyt Keski-Euroopassa.   

Lopputuloksena syttyi Suomen ensimmäinen sisällissota eli nuijasota, jossa Flemingin huovit löivät talonpoikaisarmeijat verisesti: kuolleita talonpoikia oli lähes 3 000, mikä on huomattavan korkea luku ottaen huomioon, että Suomessa oli 1500-luvun lopulla alle 30 000 maatilaa. Hävityn sodan lopputuloksena oli sääty-yhteiskunnan muodostuminen, jossa tavallisen kansan oikeudellinen ja taloudellinen asema olivat heikkoja ja vastaavasti aateliston asema entistäkin vahvempi. 

Sarjan kaikki kirjoitukset:
Osa I: Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Osa II: Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Osa III: Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen
Osa IV: Suomen historian kurjin aika
Osa V: Voiton tavoittelu pelasti maan
Osa VI: Hyödyn aika
Osa VII: Valistusajan diktaattori edisti kapitalistista taloutta
Osa VIII: Suomen liittäminen Venäjään johti rikollisuuden nousuun
Osa IX: Valistunut itsevaltias käynnisti talouskasvun
Osa X: Suomalaisuuden synty
Osa XI: Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo
Osa XII: Verinen sisällissota
Osa XIII: Äärioikeiston kapina
Osa XIV: Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Osa XV:Paasikiven-Kekkosen linja
Osa XVI: Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uhka ja sen sivistynyt torjunta
Diplomatian kukkasia
Klaus Fleming ja 2000-luvun Suomi