Oikeus- ja sisäministeri bilehuumeiden kimpussa

Ruotsalainen yhteiskunta on tunnetusti täydellisen sekaisin siellä harjoitetun maahanmuuttopolitiikan seurauksena. Eikä ongelmaa ainakaan vähennä se, että sikäläiset jengit tekevät rahaa kauppaamalla bilehuumeita maksukykyisille ruotsalaisille.  

Oikeusministeri Leena Meri (ps) nosti eilen esiin sen, että sama kehitys etenee myös Suomessa. Hänen mukaansa "kansainvälistymisen seurauksena Suomessa vaikuttavien rikollisryhmien ulkomaiset verkostot ovat aiempaa laajempia, ja ryhmillä on verkostojensa kautta suoria kansainvälisiä yhteyksiä".

Poliisiylijohtaja Ilkka Koskimäki puolestaan sanoi, että myös meillä "Ruotsista johdettujen katujengien vaikutus on lisääntynyt merkittävästi, ja tästä on esimerkiksi viime syksyltä useita väkivaltarikoksia ja törkeitä huumausainerikoksia." Hänen mukaansa "keskeisiä alueita, joista Suomeen vaikutetaan, ovat Länsi-Balkan, Baltia, Romania, Venäjä, Pohjois-Afrikan maat, Irak ja Ruotsi etenkin".

Tästä syystä kaikkien huumausaineita biletarkoituksiin käyttävien suomalaisten olisi hyvä ymmärtää tukevansa oman yhteiskuntamme viemistä kohti Ruotsin tietä. Ja ymmärtää, mitä ministeri Meri tarkoitti sanoessaan, että "jos puhutaan esimerkiksi huumausaineiden viihdekäyttäjistä, bilehuumeista, niin siinä tulet rahoittaneeksi järjestäytynyttä rikollisuutta, koska tätä rikollisuutta rahoitetaan nimenomaan huumausainekaupalla".

Kyse ei siten ole pelkästään huumeidenkäyttäjän omasta terveydestä vaan koko suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuudesta. Ja siksi oli erinomaista, että - ministeri Mari Rantasen (ps) mukaan -"sisäministeriössä asetetaan lähiaikoina lainsäädäntöhanke, jossa tulee muun muassa arvioida, millä kriteereillä ja kenen toimesta henkilö voitaisiin luokitella järjestäytyneen rikollisuuden toimijaksi ja samalla pitäisi arvioida sitä, mitä seurauksia tästä toiminnasta henkilölle on".

Lisäksi oikeusministeriössä on vireillä lainsäädäntöhanke, jossa Meren mukaan tarkastellaan näyttökynnyksen alentamista rikoshyödyn pois ottamiseksi rikosoikeudenkäynnin ulkopuolella. Myös tämä on hyvä asia, mutta mikäli sen tuloksena syntyy uutta lainsäädäntöä, on huolehdittava erityisen hyvin, ettei se - siis näyttökynnyksen alentaminen - mahdollista keneenkään kohdistuvia oikeusmurhia.

Sanon tämän siksi, että vaikka Suomessa viime vuosikymmeninä harjoitetun maahanmuuton aiheuttamat ongelmat ovat ilmiselviä, ei niiden korjaamiseksi pidä uhrata kansalaisten - eikä etenkään kantaväestön - oikeusturvaa eikä suomalaista oikeusvaltiota. Kiristettäköön mieluummin sitten vaikka maahanmuuttajien nuhteettomuusvaatimuksia ja niiden rikkomisen seurauksia. Tarvittaessa myös heidän jälkeläisilleen. 

Näin siksi, ettei rikollisuuden torjunnan tule olla mikään pääasia, vaan ainoastaan keino varmistaa ihmisille hyvä ja turvallinen ympäristö asua. Ja tästä syystä - mikäli joku taho sitä uhkaa - tulee myös seurausten kohdistua vain ja ainoastaan siihen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruotsalaiset haluavat ampua ihmisiä
Kehitysmaalaisten ammuskelua ja veneilyä
Suomalaisten suosikki esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista

Taktinen osaaminen toi Lauri Vuoriselle MM-hiihtojen pronssimitalin

Aamun merkinnän lisäksi sallittakoon kommentti päivän hiihtokilpailuun. Olinhan veikannut, että Suomi jäisi sprintissä luultavasti mitaleitta, mutta Jasmi Joensuu ja Lauri Vuorinen pääsisivät kuitenkin finaaliin ja moni muukin voisi sijoittua kahdentoista joukkoon. 

Naisten osalta lopputulos jäi odotuksiani heikommaksi, sillä vain Jasmi Joensuu pääsi välierään, mutta jäi siinä viidenneksi eli finaalin ulkopuolelle. Hänen ja tulevaisuuden toivomme - Jasmin Kähärän - tapauksessa suorastaan loisti hiihtäjien taktinen heikkous, jonka vastustajat hyödynsivät täysimääräisesti. 

Voiton kilpailussa vei Ruotsin Jonna Sundlingin brutaali suorituskyky, jolla hän tappoi Trondheimin sprinttiradan nousuihin itseään huomattavasti kirikykyisemmän norjalaisen haastajansa. Hänen kohdallaan ei siten tarvittu varsinaisia taktisia manöövereitä.

* * *

Miesten kilpailussa Lauri Vuorinen osoitti - jälleen kerran - olevansa taktisesti aivan toiselta planeetalta joukkueemme naisten kanssa. Jos hänen fyysiset ominaisuutensa olisivat - suhteessa kilpakumppaneihinsa - samalla tasolla kuin Joensuulla, olisi hän mitalisuosikki jokaisessa kilpailussaan. 

Tänään Vuorinen selvitti tiensä helposti sekä välierään että finaaliin. Jälkimmäiseen jopa koko porukan kovimmalla ajalla - ja selvällä erolla oman eränsä kakkoseen. 

Valitettavasti finaalissa Laurin - norjalaisen Johannes Kläbon tasoinen - taktinen osaaminen ei vain enää riittänyt korvaamaan hänen fyysisiä puutteitaan suhteessa maailman parhaisiin. Eikä asiaa auttanut se, että hän oli hiihtänyt toisessa välierässä, jonka jälkeisellä lyhyellä palautumisajalla on valtava merkitys finaalin lopputulokseen. 

Siitä huolimatta mies toi kaikkien aikojen ensimmäisen suomalaisten miesten sprinttimitalin lajilegendojen eli Kläbon ja Italian Federico Pellegrinon perässä. Eikä suostunut häviämään loppukirissä Ranskan Jules Chappazille.

* * *

Ylen asiantuntija kiinnitti kisalähetyksen aikana huomiota siihen, että Johannes Kläbo oli ainoana hiihtäjänä käynyt selvittämässä etukäteen radan alamäkien luistoa, ja käytti sitä hyväkseen. Radan eri kohtien luistoeroja hyödynsi myös Lauri Vuorinen niin omissa erähiihdoissaan kuin myös finaalissa. 

Lisäksi pronssimitalisti lepäsi erähiihtojen aikana mahdollisimman paljon kiihdyttämällä matkaan hitaasti ja välttämällä muutenkin turhia kiihdytyksiä merkityksettömissä radan kohdissa. Sekä kiersi viimeisen pehmeän mutkan pehmeän sisälinjan hiukan kauempaa vähentääkseen kaatumisriskiä sekä päästäkseen loppusuoralle sitä pitkin tulevia kovemmasta alkuvauhdista.

Tätä blogia on mitä ilmeisimmin luettu hiihtopiireissä ainakin aiemmin, koska ideani hiihtäjien jakamisesta aika-ajojen jälkeen sprinttihiihdon eriin otettiin lähes sellaisenaan käyttöön Suomen esityksestä heti kirjoitustani seuraavalla kaudella. Siksi ehdotan Suomen valmennusjohdolle ja erityisesti päävalmentaja Teemu Pasaselle, että Vuorinen palkattaisiin opastamaan suomalaisia junioreita sprinttihiihdon taktiikkaan ja ennakkovalmisteluiden tärkeyteen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Trondheimin MM-hiihtojen kisaennakko
Uhkaus, josta ei voi kieltäytyä
Sprinttihiihtohypoteesin "tieteellinen falsifiointiyritys"

Ylen toimitus salasi pedofiilidemarin, mutta paljasti perheriitelijäpersun puolueen

Eilen julkaistiin Helsingin sanomissa tieto, jonka mukaan espoolainen kaupunginvaltuutettu Jiri Keronen (ps) on saanut tuomion puolisonsa pahoinpitelystä. Myös tämä sai samanlaisen tuomion eli kyse on ollut jonkinlaisesta perhetappelusta.

Hätäkeskusnauhoitteen mukaan Kerosen puoliso oli kertonut miehensä alkaneen riehua, kaataneen kirjahyllyn ja kuristaneen tätä. Toisin sanoen hänen käytöksensä ei ollut ollut normaalin selväpäisen ihmisen toimintaa.

Asialla ei olisi sen suurempaa merkitystä, ellei Keronen olisi mukana politiikassa. Ja sen seurauksena hänen oikeudessa todettua huonoa käytöstään voitaisi hyödyntää hänen edustamaansa puoluetta vastaan.

Tosiasiat ovat tietenkin tosiasioita ja äänestäjillä on oikeus saada tietoja poliitikkojen lainvastaisesta käyttäytymisestä. Lisäksi Kerosen käytös vaikeuttaa - hänen uransa aikana esillä pitämäänsä - maahanmuuttajanaisiin liittyvän väkivallan vastaista työtä luoden sille epäuskottavaa viitekehystä. 

Keronen toimi aikanaan myös Muutos 2011-puolueen puheenjohtajana sekä toimi Piraattipuolueessa, vaikka kuului jo niitä ennen Perussuomalaisiin. Toisin sanoen hän ei ole ollut puolueensa valtavirtaa, vaan pikemminkin oman tiensä kulkija tai opportunisti, joka on hakenut toiminnalleen vaikutuskanavaa monesta suunnasta.

Nyt käsillä olevassa tilanteessa jää nähtäväksi, miten nyt todettu väkivaltaisuus vaikuttaa hänen asemaansa Perussuomalaisissa. Ainakin toistaiseksi asialla ei näyttäisi olevan merkitystä, sillä Keronen on listattu ehdokkaaksi kevään kuntavaaleihin - tosin minun tiedossani ei ole, onko puolueessa oltu tietoisia hänen saamastaan tuomiosta.

Keronen itse ei näytä pitävän asiaa kovin oleellisena. Hän on nimittäin kommentoinut tuomiotaan - mielestäni vastuuttomasti - sanomalla, että "miten tuo mihinkään vaikuttaa? En ole kiinnostunut oikeuden tuomioista, niitä tulee nyt silloin tällöin." 

* * *

Eilen Sanomatalon iltapäivälehti uutisoi myös kotkalaisesta pitkän linjan demarivaikuttajasta Riku Pirisestä, joka oli jäänyt Saksassa kiinni lapsipornografisen materiaalin hallussapidosta. Siitä hyvästä hänet oli tuomittu vuoden ehdolliseen vankeuteen sekä sakkoihin. 

Pirisen puolueesta ei kuitenkaan kertonut Yle omassa toissapäiväisessä jutussaan. Eikä myöskään viikon takaisessa. 

Ylen uutisen erona Kerosen tapaukseen on siis se, ettei jutussa mainittu Pirisen puoluetaustaa eli Suomen Sosialidemokraattista puoluetta. Se oli sikäli outoa, että ainakin rangaistuksen perusteella tämän rikosta pidettiin aivan oleellisesti vakavampana kuin perussuomalaisen opportunistin. 

* * *

Näiden havaintojeni perusteella minusta tuntuu, että Yleisradion toimituksen linjana on kohdella suomalaisten poliitikkojen viiteryhmiä aivan eri tavoin. Eli sen tavoitteena näyttäisi olevan - ainakin - Perussuomalaisen puolueen mustamaalaaminen ja toisaalta demareiden kirjoissa olevien törttöilijöiden poliittisen viiteryhmän salaaminen. 

Siksi toivon, että tämä kritiikkini saavuttaisi edellä puheena olleen Ylen toimituksen. Ja että se pitäis huolen siitä, ettei niiden toiminnan perusteella enää jatkossa synny tällaisia perusteltuja epäilyitä puolueellisesta journalismista. 

Noin muuten Pirisen päätös jättää luottamustehtävänsä sen jälkeen, kun hänen rikoksensa paljastui, osoitti hänen ottaneen virheensä vakavasti (verrattuna Keroseen). Se on sinänsä hyvä asia, vaikka ei teekään tehtyä tekemättömäksi tai palauta sellaista luottamusta, että hän voisi palata yhteiskunnan asioiden hoitajaksi.

JK 8.50. Alkujaan kirjoitin myös Sanomien iltapäivälehden salanneen Pirisen puoluetaustan. Näin ei kuitenkaan ollut, kuten minulle huomautettiin, joten muutin tekstiä vastaamaan tosiasioita. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Velkaa, kustannuksia ja maahanmuuttoa
Ylellistä valitusta ja helsinkiläistä ymmärtämättömyyttä
HS:n ja Ylen toimituskunnat hyväksyvät poliittisen väkivallan

Lumikokkare, koira ja väestötieto

Ilta-Sanomat kertoi ikävästä tilanteesta, jossa lastenrattaita työntävän äidin koiraa oli heitetty jäisellä lumikokkareella. Heittäjät olivat yläkouluikäisiä ja mahdollisesti Helsingin Roihuvuoren yläasteen oppilaita. 

Uutinen ei avannut heittäjien taustaa sen enempää, joten mieleeni juolahti katsoa Suomen Perustan tekemästä faktasivusta, paljonko Roihuvuoressa asuu muita kuin suomalaisia alle 16-vuotiaita. Heidän osuutensa oli vuonna 2020 peräti 43,5 prosenttia - ja nykyisin todennäköisesti selvästi korkeampi. 

Tarkemmin jaoteltuna faktasivulta löytyi myös tieto, jonka mukaan alle 16-vuotiaista 19,7 prosenttia on niin sanotuista isoista pakolaismaista (Irak, Somalia, Afganistan ja Syyria). Lisäksi muista Lähi-idän maista oli 5,7 prosenttia ja kategoriasta "kaikki muut ulkomaat" - eli Etelä- ja Väli-Amerikka, Afrikka ja Itä-Aasia - on 8,8 prosenttia.

En tietenkään osaa sanoa onko näillä tilastotiedoilla mitään tekemistä koiraan osuneen lumikokkareen kanssa. Enkä myöskään väitä, että lumikokkareen heittäminen koiraan olisi erityisen vakava rikos, vaikka ikävää sellainen tietenkin on. 

Ajattelin kuitenkin, että tapaus on syytä kirjata ylös siltä varalta, että siitä tulisi joskus myöhemmin puhetta tai tekijöistä tarkempaa tietoa. Lisäksi olisi mukavaa, jos lehdistömme omaksuisi tavan, jossa se kertoisi tämän kaltaisista tapauksista kaiken relevantin tiedon - eli esimerkiksi sen, onko niiden taustalla kantasuomalaisia vai maahanmuuttajia - niin ihmisten ei tarvitsisi spekuloida asialla. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pukinmäen koulusta ja väestön vaihtumisesta
Vihreiden punainen raja ylittyi - vai ylittyikö?
Huumeita, zombeja, tyttöjä ja tappajia sekä ruotsalaisia palautuslentoja

Trondheimin MM-hiihtojen kisaennakko

Suomen hiihtoliitto nimesi jo aiemmin joukkueen Trondheimin MM-hiihtoihin. On siis tullut aika spekuloida sillä, miten valitut hiihtäjät pärjäävät vuonojen maan vaativilla laduilla. Teen sen siinä järjestyksessä, missä kilpailut käydään.

Aloitan Iivo Niskasesta, joka voitti reilu viikko sitten Falunissa kympin kisan lähes näytöstyyliin. Ja sairastui - norjalaisten riemuksi, mutta myös epäilevien spekulaatioiden kohteeksi - heti sen jälkeen influenssaan, jonka vaikutuksia tärkeimpään eli ensi viikon tiistain perinteisen hiihtotavan 10 km kilpailuun on tässä vaiheessa mahdotonta ennakoida muilta osin kuin toteamalla, ettei tauti ainakaan paranna miehen kisakuntoa. 

Seuraavaksi käyn läpi jokaisen maastohiihtokilpailun siinä järjestyksessä kuin ne löytyvät MM-kisojen ohjelmasta. Ja tuttuun tapaan yritän olla mieluummin positiivisella kuin negatiivisella mielellä.

* * *

Naisten sprintti hiihdetään vapaalla hiihtotavalla. Siinä suomalaisista suurimmat odotukset kohdistuvat Jasmi Joensuuhun, joka on parantanut suorituksiaan useita vuosia peräkkäin ja noussut lajissaan maailman kymmenen parhaan joukkoon. Nähdäkseni hän sijoittuu huomenna todennäköisimmin sijoille 4-6.

Muista suomalaisista sprinttiin osallistuvat Jasmin Kähärä, Katri Lylynperä ja Amanda Saari. Heidän sijoittumisensa kahdentoista joukkoon eli pääsy välieriin olisi hyvä onnistuminen, mutta mitaleille tällä joukolla ei ole asiaa. 

Miesten sprintissä Lauri Vuorinen on onnistunut kauden mittaan parhaiten ja sikäli häneltä on realistista odottaa finaaliin selviytymistä. Toisaalta hänen mitalinsa olisi Joensuun tavoin yllätys.

Muista hiihtäjistä Niilo Moilanen ja Joni Mäki ovat arvoituksia, mutta heillä on onnistuessaan mahdollisuudet päästä välieriin, ja jälkimmäisellä jopa finaaliin, mikäli miehen nousukunto jatkuu. 

Jonin mitali olisi kuitenkin suuri yllätys, joka toteutuessaan pudottaisi Vuorista sijaa alemmas. Emil Liekarille jo pääsy kahdentoista parhaan joukkoon olisi erinomainen suoritus.  

* * *

Seuraava laji on miesten yhdistelmähiihto, jossa Suomen joukkueen ykkösnyrkki olisi ollut Iivo Niskanen. Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole, koska Niskanen ei hiihdä, eikä muista suomalaisista ei ole menestyjäksi tässä kilpailussa. 

Joukkueessa hiihtävät Perttu Hyvärinen, Niko Anttola, Arsi Ruuskanen ja Remi Lindholm. Näistä hiihtäjistä arvokisoissa aiemmin hyvin menestyneen Hyvärisen kunto on suurin arvoitus, mutta kauden moninaisten ongelmien takia häneltäkään ei voi odottaa erityistä menestystä, vaan sijoitus tulee hyvinkin onnistuneella hiihdolla olemaan kaksinumeroinen. Samoin kuin hänen nuoremmilla kollegoillaan. 

Naisten vastaavassa hiihdossa Suomella on asettaa viivalle vanhat menestyjät Kerttu Niskanen ja Krista Pärmäkoski. Heiltä voidaan odottaa kauden parasta hiihtoa ja ainakin jommankumman selviämistä mitaleille. 

Lisäksi naisten yhdistelmähiihtoon osallistuvat Vilma Ryytty ja Jasmin Kähärä. Heistä Ryytyn mahdollisuudet hyvään sijoitukseen riippuvat perinteisen osuudesta. Jos siinä hiihdetään rauhallisesti, hän voi hyvänä vapaan hiihtäjänä selvitä kahdenkymmenen joukkoon. 

Kähärältä sellaista sijoitusta ei kannata odottaa, vaikka MM-hiihdoissa onkin vähemmän kovia hiihtäjiä kuin maailmancupissa. Eikä siis Ryytyltäkään, mikäli perinteisellä hiihdetään tosissaan.

* * *

Kolmas laji eli perinteisen kymppi on Niskasen sarastumisesta huolimatta MM-hiihtojen odotetuin matka täällä pohjantähden alla. Mikäli Iivo paranee nopeasti, on hän edelleen yksi mitalisuosikeista, vaikka tässä tilantessa ei enää ennakkosuosikki. Sellaiseksi nousee nyt Norjan Johannes Kläbo, joka on vuosi vuodelta parantanut kykyään myös matkavauhdin osalta. 

Muista suomalaisista Ristomatti Hakolalla on edellytykset kymmenen parhaan joukkoon. Muut hiihtäjät valikoitaneen yhdistelmähiihdon tulosten perusteella nelikosta Ville Ahonen, Hyvärinen, Ruuskanen ja Anttola. Heistä kaikki kykenevät onnistuessaan kahdenkymmenen tai jopa kymmenen parhaan joukkoon, koska edestä puuttuu maailmancupiin verrattuna kovia norjalaisia. Mitaleille heillä ei kuitenkaan ole asiaa. 

Naisten puolellakin Suomen ykköstykki on Niskanen. Kertulta voidaan toivoa veljensä tavoin jopa kultaa, mutta kilpailu on kovaa (Johaug, Slind, Diggins, Andersson, Sundling, Weng, Hennig, Carl ja niin edelleen) ja siksi jopa mitaleilta putoaminen on mahdollista. 

Muista hiihtäjistä suurin yllättäjä saattaa hyvinkin olla Krista Pärmäkoski, joka on viime viikot ollut nousukuntoinen. Jos kehitys jatkuu, voi myös hän yltää mitalitaisteluihin. 

Lisäksi tälle matkalle osallistuu halutessaan Jasmi Joensuu, joka saattaa kuitenkin säästellä seuraavan päivän parisprinttiin. Hänellähän on sillä matkalla todelliset mitalimahdollisuudet toisin kuin perinteisen kympillä. 

Lisäksi kympin matkalle lähtee Johanna Matintalo - jolla on ollut vaikea kausi, eivätkä odotukset huippusijoituksesta ole siksi realistisia - sekä Joensuun jäädessä pois Vilma Nissinen, Amanda Saari tai Vilma Ryytty ilman menestyspaineita. 

* * *

Suomalaismatkat jatkuvat väliaikalähtöjen jälkeen perinteisen hiihtotavan parisprintillä. Siihen liittyen on ihan ensin huomioitava, että lajiin on tullut suomalaisten mitalinsaalistusta vaikeuttava sääntömuutos. 

Tarkoitan karsintaa, jossa hiihdetään vain yksi kierros väliajalla, kun aiemmin myös karsinta oli kokonainen kolmen kierroksen kilpailu. Käytännössä tämä tarkoittaa, että varsinaisten sprinttihiihtäjien kilpailukyky suhteessa pitkän matkan hiihtäjiin on kasvanut. 

Naisten puolella tämä tarkoittaa etenkin Ruotsin joukkueen ennakkosuosikkiaseman vahvistumista entisestään. Siten Suomi ja muut maat taistelevat käytännössä parhaimmillaankin hopeasta. 

Joukkueessamme hiihtävät Jasmi Joensuu ja jompikumpi parivaljakosta Kerttu Niskanen/Krista Pärmäkoski siten, että kaksikkoa kirivoimaisempi Jasmi tuo joukkueen maaliin. Odotusarvona tälle joukkueelle on toinen tai kolmas sija, mutta sama koskee Norjan ja Saksan joukkueita, joten kolmikosta jää yksi nuolemaan näppejään. Toivottavasti se ei ole Suomi.

Miesten puolella tämä lienee Iivo Niskasen toinen päämatka, ellei hän itse koe olevansa kilpailukyvytön. Pariksi asettuu Ristomatti Hakola, jonka ominaisuuksille parisprintti sopii kuin nenä päähän. Jos Niskanen ei pysty osallistumaan, valittaneen joukkueeseen hänen tilalleen sprinttikilpailun tulosten perusteella joko Lauri Vuorinen tai Joni Mäki

Kultaa tietenkin odotetaan, mutta Norja tulee olemaan kova kanto kaskessa, eikä ole syytä epäillä, etteikö Kläbo hoitaisi joukkueelleen voittoa siinä tapauksessa, että hän pääsee loppusuoralle samoihin aikoihin kuin kilpailijansa. Mutta suomalaisillekin mitali on joka tapauksessa todennäköinen - jos Niskanen osallistuu - tai ainakin mahdollinen - mikäli hän jää pois.

* * *

Suomalaismatkojen jälkeen siirrytään pitkään viestiin, joka on aiempiin arvokisoihin nähden lyhentynyt 40 kilometristä 30 kilometriin. Hakola ja Niskanen hoitanevat perinteisen osuudet siten, että Suomi on kolmanteen vaihtoon tultaessa selvässä johdossa. 

Sen jälkeen jatketaan vapaalla etenemistavalla, jonka hiihtäjävalintoja on vaikea ennakoida. Maailmanmestari Harri Kirvesniemien arvaus oli Remi Lindholm ja Perttu Hyvärinen. 

Näin saattaa hyvinkin olla, mutta mikäli Vuorinen tai Mäki saavuttavat sprintissä menestystä, vaihtuu ankkuri kyseiseen sprintteriin ja jompikumpi kaksikosta Lindholm/Hyvärinen jää valmistautumaan kuninkuusmatkalle. Realistinen odotus Suomen sijoituksesta menee välille kolmesta viiteen, joista ensin mainitun eli mitalin todennäköisyys ei ole kovin suuri. 

Naisten osalta meillä on kolme tai mahdollisesti jopa neljä erittäin hyvää perinteisen hiihtäjää eli Niskanen, Pärmäkoski ja Joensuu sekä kenties myös Johanna Matintalo. Heistä kolme ensimmäistä ovat myös vapaalla kyvykkäitä ja heidän lisäkseen Vilma Ryytty pystyy hiihtämään luistellen hyvää matkavauhtia. Tästä joukosta kirivoimaisimpia vapaalla hiihtotavalla ovat Joensuu ja Pärmäkoski, joten toinen heistä pääsee ankkuriksi. 

Kerttu Niskasen tehtävänä viestissä on hiihtää toisella osuudella mahdollisimman kovaa ja Ryytyn säilyttää saavutettu asema. Nähtäväksi kuitenkin jää, kuinka monta joukkuetta on Suomen edellä tai vielä iskuetäisyydellä viimeisessä vaihdossa. 

Oma veikkaukseni on, etteivät naiset tällä kertaa sijoitu kolmen joukkoon, vaan jäävät sijalle neljä tai viisi. Saatan tietenkin - tai jopa toivottavasti - olla väärässä ja kauniimman sukupuolen edustajamme ottavat sittenkin mitalin.

* * *

MM-hiihdot päättää perinteiseen tapaan kuninkuusmatka, jonka myös naiset hiihtävät täysimittaisena. Valitettavasti se on yhteislähtö, eikä siten mittaa äärimmäistä kestävyyttä - kuten nuoruusvuosinani - vaan pikemminkin taktista osaamista ja kirikykyä varsinkin siinä tapauksessa, että ladut ja keli antavat peesihyödystä ison hyödyn.  

Suomalaismiehistä matkaan lähtevät todennäköisesti Niskanen, Lindholm, Hyvärinen ja Ruuskanen. Heistä Niskasen pitäisi tässä vaiheessa olla jo niin hyvässä iskussa, että häneltä voidaan odottaa sijoittumista  kymmenen parhaan joukkoon, mutta muut kolme ovat arvoituksia. 

Toisaalta Niskanen saattaa jättää myös koko kilpailun väliin, mikäli ei tunne oloaan hyväksi. Jo näin käy, noussee Niko Anttola mukaan joukkueeseen, koska Ville Ahonen on melko puhtaasti perinteisen hiihtotavan menijä.

Mikäli Remi Lindholmin Falunin kahdenkympin kisan onnistuminen viestii nousukunnosta, hän saattaa pysyä kärjen mukana varsin pitkälle, samoin kuin Iivo. Kirikyvyn puutteet estävät kuitenkin kummallakin mitalisijan saavuttamisen.

Ruuskasen ja Hyvärisen (sekä Anttolan) mahdollisuudet lienevät tällä matkalla kahdella numerolla kirjoitetuissa sijoissa, eikä ehkä siinäkään ykkösellä alkavissa. En toki panisi pahakseni, vaikka kyseiset herrat osoittaisivat negatiivisen asenteeni ymmärtämättömyydeksi. 

Naisten kuninkuus-, tai pitäisikö sanoa kuningatarmatkalle, ei liene suurta tunkua. Se on kuitenkin päämatka Vilma Ryytylle, joka pääsee hiihtämään paremmalla hiihtotavallaan ja on osoittanut jaksavansa hiihtää pitkiäkin matkoja, vaikka kirikyky ei olekaan hänen paras meriittinsä. 

Näin ollen Ryytty jäänee kuitenkin lopulta vanhojen rouvien, eli Niskasen ja Pärmäkosken taakse, joiden kirikyky pitkän matkan jälkeen on koeteltu ja osoittautunut kohtuulliseksi, vaikka tuskin kuitenkaan vapaalla hiihtotavalla mitaliin riittäväksi. 

En olisi kuitenkaan yllättynyt, jos kymmenen joukossa olisi kolme suomalaista. Neljäntenä matkalle lähtee luultavasti Vilma Nissinen, jolla on elämänsä tilaisuus yllättää ja tunkea yllättäjänä samaan joukkoon. 

* * *

Edeltä kun summaan, niin saan lopputulokseksi neljä todennäköistä ja viisi mahdollista mitalia. Tämä osoittaa tietenkin valtavaa optimismia, joten on käytettävä korjauskerrointa. 

Jos ajatellaan, että todennäköisistä mitaleista realisoituu puolet ja mahdollisistakin noin viidennes, päädytään kolmen mitaliin. Tämäkin olisi hyvä saavutus, sillä edellisissä - vuoden 2023 - MM-hiihdoissa Suomi saavutti vain yhden mitalin: miesten viestihopean. 

Sitä ennen - vuonna 2021 - Suomen saldoksi tuli miesten parisprintin hopea ja naisten viestipronssi. Siis kaksi mitalia. Vuonna 2019 saalis oli puolestaan vain yksi pronssi, jonka otti Iivo Niskanen 15 km perinteisellä hiihtotavalla hiidetystä kilpailusta. 

Toivottakoon siis, ettei korjauskertoimeni ole liian optimistinen, vaan suomalaiset maastohiihdon ystävät saavat nauttia tällä kertaa useammasta mitalista kuin kolmissa edellisissä MM-kisoissa. Ja ehkäpä riemuita vielä jopa kultamitalista!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uhkaus, josta ei voi kieltäytyä
Planican MM-hiihtojen kisaennakko
Oberstdorfin kisaennakko

Edistivätkö Saksan vaalit Ukrainan sodan jälkeen uhkaavaa pohjoista erikoisoperaatiota?

Saksan vaalit päättyivät odotetulla tavalla. Suurimmaksi puolueeksi nousi Kristillisdemokraatit (28,6 %) ja Vaihtoehto Saksalle puolueesta (20,8 %) tuli maan toiseksi suurin poliittinen voima. Sosiaalidemokraatit (16,4 %) puolestaan saavuttivat historiansa heikoimman vaalituloksen ja Vihreiden (11,6 %) kannatus supistui - mahdollisesti kannatustaan nostaneen Vasemmistopuolueen (8,8 %) hyväksi.

Jos vaalit olisi pidetty demokraattisessa Suomessa, seuraisi vaalituloksesta puhdas kahden puolueen hallitus, jonka ohjelman ytimenä olisivat markkinatalouden edistäminen ja maahanmuuttopolitiikan tervehdyttäminen. Onhan kansan tahdonilmaisu tuloksen perusteella varsin selkeä.

* * *

Saksan tapauksessa näin ei kuitenkaan ilmeisesti tapahdu - ainakaan aluksi - vaan CDU/CSU:n puheenjohtaja Friedrich Merz on luvannut syrjiä vaalien kakkospuoluetta ja lähteä neuvottelemaan hallituksen muodostamisesta demareiden ja vihreiden kanssa. Nähtäväksi jää, millaisen ohjelman hän pystyy heidän kanssaan sopimaan - tuskin ainakaan maahanmuuttokriittistä eikä varmaankaan edes vapaata markkinataloutta edistävää.

Nähtäväksi siis jää, lunastaako Merz lupauksensa AfD:n syrjimisestä, vai päättääkö hän lopulta sittenkin ryhtyä neuvottelemaan sen kanssa yhteisestä ohjelmasta. Ja jos näin käy, niin mitä se tarkoittaa ulkopoliittisesti eli etenkin suhteessa Venäjään.

Kysyn tätä siksi, että AfD poikkeaa Venäjän-suhteessaan aivan oleellisesti Perussuomalaisista, joiden linja on ollut yksiselitteisesti Putinin sotarikokset tuomitseva. Toisin on ollut AfD:llä, joka on Venäjän suhteen hajautunut, mikä saattaa vaikeuttaa puolueen saamista edellistä - Schozin - hallitusta selvemmin Ukrainaa tukevan merziläisen ulkopolitiikan tueksi. 

* * *

Suomen kannalta olisi joka tapauksessa onnetonta, mikäli Saksaan syntyisi pitkäaikainen hallituskriisi, joka ehkäisisi sen tehokasta toimintaa Ukrainan puolesta tilanteessa, jossa USA:n johto painostaa Zelenskiyn hallitusta solmimaan Venäjälle voitokkaan rauhan. Jos sellainen toteutuisi, syntyisi riski Putinin seikkailupolitiikan jatkumisesta parin vuoden hengähdystauon jälkeen.

Jos näin kävisi, saattaisi Putin kokeilla NATO-maiden keskinäistä solidaarisuutta ryhtymällä erikoisoperaatioon esimerkiksi Baltian maissa. Silloin suuri kysymys olisi se, että kuinka yksiselitteisen tuen hyökkäyksen kohteeksi joutunut valtio saisi liittolaisiltaan. 

Liikuteltaisiinko suuria sotavoimia Atlantin yli? Löytäisivätkö Euroopan suurvallat jostain aseita ja etenkin miehiä puolustamaan erikoisoperaation uhria? Vai jäisikö NATO:n reaktio käytännössä pelkästään Venäjän pohjoisten rajamaiden - Suomi, kaksi muuta Baltian maata ja Puola - varaan?

* * *

Lopuksi haluan edelle kirjoittamien synkkien näkemysten vastakohdaksi huomauttaa, että on olemassa myös positiivinen vaihtoehto. Sen mukaan Merz onnistuu rakentamaan omaa poliittista linjaansa tukevan hallitusohjelman, jonka avulla Saksa ottaa sille kuuluvan johtavan aseman Euroopassa.

Näin Merz voisi johtaa maanosamme - lupaustensa mukaisesti - tervehdyttämään Saksan johdolla taloutensa ja yhdistämään sen ulkopoliittisesti vahvaksi toimijaksi, joka pelkällä olemassaolollaan ehkäisi Putinin tulevat sotaseikkailut. Ja samalla vahvistaisi myös Suomen taloutta ja ulkopoliittista turvallisuutta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vaihtoehto Saksalle
EU:n kolme tärkeintä tehtävää
Onko X äärioikeistolainen propagandakanava, kuten Timo Harakka väittää?

Asiallinen työtaistelu

Kirjoitin viime keskiviikkona siitä, miten ay-liike voisi kiertää pitkät poliittiset lakot kieltävää lakia. Onneksi emme kuitenkaan nähneet - ainakaan teollisuusliitolta - tänä talvena sellaista, vaan asiallisen työtaistelun, jossa päästiin kohtuullisen nopeasti järkevään sopimukseen. 

Se on järkevä siitä syystä, että korotukset tuovat työntekijöille tosiasiallisen palkanlisän - kahdeksan prosenttia kolmessa vuodessa - eli ovat ennakoituun inflaatiovauhtiin nähden noin kaksinkertaiset, mutta eivät kuitenkaan sellaiset, että ne olisivat ilmiselvä uhka yritysten maksukyvylle. Alkujaan puheena ollut kymmenen prosenttia kahdelle vuodelle olisi sen sijaan johtanut katastrofiin eli ei olisi ollut missään tapauksessa työnantajan hyväksyttävissä.

Nyt tehty sopimus viitoittaa myös muita palkankorotuksia ja estää valtakunnansovittelijaa ehdottamasta julkiselle sektorille suurempia palkankorotuksia. Sellainen olisikin outoa tilanteessa, jossa hallituksella on muutenkin vaikeuksia sovittaa valtion, hyvinvointialueiden ja kuntien kuluja käytettävissä oleviin tuloihin. Eli jokainen korotus johtaisi menojen säästöön - kuten henkilöstön irtisanomisiin tai toiminnan supistamiseen - tavalla tai toisella.  

Kaiken kaikkiaan onkin syytä toivoa, että sama järjen käyttö, jollainen nyt tehtyä sopimusta tehdessä nähtiin, jatkuisi käynnissä olevissa ja tulevissa palkkaneuvotteluissa. Onhan viime vuosina eräiden ay-politrukkien lataamiin odotuksiin nähden laiha sopu yhdistettynä talouskasvuun myös palvelu- ja julkisen alan työntekijöiden kannalta parempi kuin talouselämän ja yhteiskunnan rapautuminen hetkellisen huuman seurauksena.

Samalla soisi myös yrityskentällä nähtävän sen, kuinka suomalainen sopimusyhteiskunta osoitti jälleen kerran kykynsä tehdä kokonaisuuden kannalta järkeviä ratkaisuja. Eli että vuorineuvokset ja muut yritysjohtajat - mukaan luettuna kansainväliset toimijat - lähtisivät jälleen investoimaan Suomeen. Ja sitä kautta rakentavan perusteita kaikkien suomalaisten tulevalle elintason nousulle. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lakko vai poliittinen lakko?
Ihme on tapahtunut
Kyselyn mukaan paikallinen sopiminen lisää työpaikkoja ja talouskasvua

Vaihtoehto Saksalle

Saksan tulevaisuus päätetään tämän viikonlopun liittopäivävaaleissa. Niiden suurimmaksi voittajaksi arvellaan Vaihtoehto Saksalle (AfD) puoluetta, joka olisi mielipidekyselyjen mukaan saamassa 21 prosentin kannatuksen. 

AfD:n kannatusta ovat omalta osaltaan nostattaneet monenlaiset terroriteot, joissa välineinä on käytetty niin autoja kuin puukkojakin. Viimeisin puukotus tapahtui eilen illalla Berliinissä. 

Itseäni kiinnostaa eniten se, kuinka hyvin mielipidekyselyt ovat onnistuneet mittaamaan lehdistön inhokin eli AfD:n kannatuksen. Onko se ennakoidut 21 prosenttia vai kenties selvästi enemmän (tai vähemmän)? 

Varsinainen kysymys on kuitenkin - tietenkin - se, että pääseekö AfD hallitukseen vai jätetäänkö se oppositioon. Ja jos se syrjäytetään, niin mitä tapahtuu saksalaiselle maahanmuuttopolitiikalle ja sitä kautta koko Euroopan väestön tulevaisuudelle. 

Vaihtoehdot ovat Saksan kehitysmaalaistumisen jatkuminen tai pitkä tie kohti saksalaisen Saksan palauttamista. Eikä asia kiinnostaisi niin paljon, ellei äänestäjien valinta näkyisi monella tavalla myös Suomessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EU:n kolme tärkeintä tehtävää

Afghan's Rampage in Germany Signals the End of the Value-Liberal Era in the EU
Does Germany’s Ban on Arabic-Language Posters Signal a CDU/CSU-AfD Coalition?

Miksi äiti rakastaa vastasyntynyttä lastaan?

Tuoreessa Camila Servin-Barthetin ja kumppaneiden tutkimuksessa osoitettiin, että biologisten äitien aivojen harmaan aineen määrä väheni nopeasti raskauden aikana ja palautui osittain synnytyksen jälkeen – jälkimmäinen tosin tapahtui hitaasti ja vain osittain. Tutkijat havaitsivat myös, että terveiden äitien joukossa korkeampi hyvinvointi, matalampi stressi ja vähäisempi masennus korreloivat vähäiseen vihamielisyyteen vastasyntynyttä kohtaan. 

Toisaalta äidin yleinen hyvinvointi selitti yli 50 % harmaan aineen tilavuuden palautumisen ja äidin kiintymyksen välisestä yhteydestä synnytyksen jälkeisenä aikana. Tämän voi tulkita siten, että raskauden jälkeiset neuroanatomiset muutokset vaikuttavat äitien psyykkiseen hyvinvointiin ja sitä kautta edistävät hänen kiintymistään lapseensa. 

Servin-Barthetin tutkimus lisäsi ihmiskunnan ymmärrystä siitä, kuinka hormonien, aivojen kehityksen ja käyttäytymisen vuorovaikutus vaikuttaa äitiin siten, että hän lapsen syntyessä kokee tämän yleensä elämänsä rakkaimmaksi asiaksi ja ottaa ilomielin vastaan sen suuren vaivan, jonka pikkuvauvasta huolehtiminen vaatii. Samalla tutkimus osoitti jälleen kerran, kuinka tieteellinen lähestymistapa lisää ymmärrystämme mitä erilaisimmista asioista. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen ja Amerikan lihansyöjät 
Kuinka vähentää poliittista polarisaatiota?
Monimuotoisuus tautien taustalla

Alexander Stubb väänsi rautalankaa

En lähde tässä ruotimaan Donald Trumpin Ukraina-puheita. Sen sijaan kiinnitän teidän, arvoisat lukijani, huomion siihen, mitä oma presidenttimme Alexander Stubb sanoi eilen. 

Hänen mukaansa eurooppalaisten "on vakuutettava Yhdysvallat siitä, että Ukrainan tulevaisuus on kohtalonkysymys ei vain Ukrainalle, vaan myös Euroopan turvallisuudelle, kansainväliselle järjestelmälle ja Yhdysvaltain asemalle suurvaltana". Toisin sanoen Trumpille on tehtävä selväksi - vaikka rautalangasta vääntämällä - viimeistään nyt ne faktat, jotka häneltä ovat jääneet huomaamatta tai ymmärtämättä. 

Presidentti korosti myös, että "nyt jos koskaan pitää toimia: pitää antaa Ukrainalle maksimaalinen tuki ja Venäjälle maksimaalinen paine... Suomi tukee Ukrainan perustuslakia ja demokraattisesti valittua presidenttiä eli Zelenskyiä. Ukraina ei voi hävitä tätä sotaa." 

Toisin sanoen Stubb haluaa tehdä selväksi sekä venäläisille, ukrainalaisille että Trumpille sen, että Eurooppa on käsillä olevassa tilanteessa yksiselitteisesti Ukrainan puolella, eikä tule hyväksymään sellaista rauhaa, jonka Putin ja hänen hallintonsa voisivat tulkita omaksi voitokseen. Näin siksi, että sellaisesta seuraisi ainoastaan uusi Putinin sotilaallinen aggressio joko Ukrainaa tai jotain muuta Venäjän rajanaapuria kohtaan.

Lisäksi presidentti kertoi, että "Euroopan instituutioiden johtajat kertovat lähipäivinä, millä tavalla eurooppalaista puolustusta vahvistetaan". Eli korosti sitä, etteivät eurooppalaiset aio jäädä niin sanotusti tuleen makaamaan, vaan ottavat turvallisuutensa ja tulevaisuutensa - lopultakin - omiin käsiinsä vahvistaen sitä kautta asemaansa sekä suhteessa Venäjään että myös Trumpin Yhdysvaltoihin.

Kannanotot ovat sinänsä erinomaisen hyviä ja oikeaan osuneita, mutta valitettavasti meidän on vielä odotettava niihin vahvistusta muilta eurooppalaisilta johtajilta. Toivon mukaan he sekä jakavat Suomen presidentin näkemykset että ovat yhtä päättäväisiä kuin hän niiden toimeenpanon suhteen siinäkin tapauksessa, että presidentti Trump päättää jatkaa veljeilyään Putinin kanssa pyrkien myymään tälle Ukrainan jonkinlaisen diilin kautta - kuten juuri nyt näyttäisi olevan tapahtumassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EU:n kolme tärkeintä tehtävää
Seuraako Putinin Venäjä 1900-luvun alun keisareiden ja keisarikuntien jalanjälkiä?
Putin odottaa Trumpin valtaannousua tietämättä, mitä diilimestari tarjoaa?

Lakko vai poliittinen lakko?

Suomalainen ammattiyhdistysliike voi halutessaan siirtää Suomen talouden elpymistä pitkäksi aikaa eteenpäin. Se ei edellyttäisi muuta kuin lakkojen jatkamista hamaan tulevaisuuteen käyttämällä perusteena ylimitoitettuja palkankorotusvaatimuksia. 

Virallisesti kyse ei näin toimien olisi muusta kuin laillisesta edunvalvonnasta, mutta perimmäisenä motivaationa voisi nähdä pyrkimyksen heikentää poliittisesti oikealla olevan hallituksen asemaa tai ainakin nostaa oppositiossa olevien vasemmistopuolueiden kannatusta. 

Kirjoitin edellä olevan ajatuksen siksi, että epäilen ay-liikkeen sisällä ajateltavan juuri näin. Ja tästä syystä seuraan suurella mielenkiinnolla sitä, että näemmekö tänä vuonna pitkän lakkokevään, kuten juuri nyt näyttäisi käyvän. Eli onko nyt alkaneissa työtaisteluissa kyse - joko ensi- tai toissijaisesti - poliittisesti motivoituneesta ja siksi lailliseksi naamioidusta laittomasta lakkoilusta. 

Jos näin on, olisi se samalla näpäytys hallitukselle, joka vajaa vuosi sitten yritti lopettaa maastamme kaikkien normaaleiden suomalaisten kannalta vahingollisen poliittisen lakkoilun. Ja sitä kautta vähentää ay-liikkeen johdon - ja sen tukeman poliittisen vasemmiston - epädemokraattista valtaa maassamme.

Hinnan talouskasvua ehkäisevästä poliittisesta lakkoilusta maksaisivat luonnollisesti tavalliset suomalaiset riippumatta siitä, ovatko he yrittäjiä, johtajia tai työläisiä. Siten näihin talkoisiin osallistuisivat myös ay-johtajien korkeat palkat liittojen jäsenmaksuina kustantavat lakkolaiset.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Gallupdemokratian vastainen päätös
Jarkko Elorannan alleviivaus
Kysymys, johon en löytänyt vastausta

Kirjolohenkasvattajat eivät ymmärtäneet, että on turha itkeä kun maito on jo maassa

Oikeutta eläimille oli kuvannut kalankasvattamoilta materiaalia, jota Yleisradion MOT-ohjelma näytti kaikelle kansalle. Tapaus oli sikäli mielenkiintoinen, että se osoitti suomalaisessa kirjolohenkasvatuksessa olevan sellaisia ongelmia, joita siinä ei saisi olla ja tukee samalla Euroopan kalantuotantoa hallitsevaa ja maailman laajinta norjalaista pussilohenkasvatusta. 

Itselleni hämmästyttävintä ohjelmassa olivat suomalaisten kalankasvatusta valvovan viranomaisen laiminlyönnit. Erityisen käsittämätöntä oli se, ettei aluehallintovirastoilta löytynyt raportteja kalankasvattamoille tehdyistä hyvinvointitarkastuksista, jollaisia olisi tullut tehdä kaikissa niissä tapauksissa, joissa eläinlääkäri on ilmoittanut viranomaisille puutteita eläinten hyvinvoinnissa. 

Ruokaviraston virkamiehen mukaan "tarkastuksia kuitenkin tehdään satoja vuosittain. Pidän epätodennäköisenä, etteikö olisi ollut tilanteita, jotka olisivat edellyttäneet hyvinvointia koskevan tarkastuslomakkeen täyttämistä." 

Onko suomalaiseen kalankasvatukseen siis pesiytynyt korruptoitunut järjestelmä, jossa yrittäjä on toimivinaan vastuullisesti ja virkamies on valvovinaan huolellisesti?

* * *

Nähtäväksi joka tapauksessa tulee se, mitä MOT-ohjelmasta seuraa. Virkamiehen mukaan kalankasvatuksen toimijoiden koulutukseen ja sitä valvovan viranomaisen toiminnan puutteisiin tullaan jatkossa paneutumaan entistä paremmin.  

Se olisikin merkillistä, mikäli näin ei tehtäisi. Valitettavasti nyt ollaan kuitenkin jo tilanteessa, jota vanha kansa on kuvannut sanonnalla "on turha itkeä kun maito on jo maassa". 

MOT-ohjelman jälkeen suomalainen kirjolohenkasvatus ehti nimittäin jo saamaan negatiivisen leiman, jonka ennaltaehkäiseminen olisi ollut paljon helpompaa kuin vahinkojen korjaaminen. Ja monet närkästyneet suomalaiset tulevat ostamaan suomalaisen kirjolohen  sijaan norjalaista kassilohta, joka muutenkin hallitsee maailman ruokakalamarkkinoita. Eikä se ole yhtään sen eettisempää kuin suomalainenkaan tuotanto - pikemminkin päinvastoin.

Tästä syystä jokaisen suomalaisen kirjolohenkasvattajan ja valvovan virkamiehen olisi syytä katsoa sekä peiliin että kollegoihinsa. Ja miettiä, että miten tämä asia meni noin niinkuin omasta mielestä. 

* * *

Tarkoitan sitä, että kalataloussektorin ja viranomaisten olisi ollut syytä huomata ne varoitukset, joita viimeisten vuosikymmenien aikana on saatu niin turkistarhoilta kuin karjankasvatuksestakin. Eli ymmärtää, kuinka aktivistit eivät kaihda keinoja nostaakseen eläintuotannon ongelmia kaiken kansan nähtäville. 

Ja etteivät he kaihda sen jälkeen kaikkien löydöstensä käyttämistä hyödyksi mustamaalatakseen koko tuotannonalan piittaamatta sen seurauksista yrittäjien taloudelle tai koko suomalaiselle ruuantuotannolle. Eivätkä edes tunnetusti terveellisen kalan käytölle osana suomalaista ruokavaliota. 

Niinpä nyt nähdyn MOT-ohjelman jälkeen jää nähtäväksi, parantaako suomalaisen kalankasvatuksen mainetta kalankasvattajaliiton edustajan vakuuttelu siitä, että suomalainen kalankasvatus on kaiken kaikkiaan vastuullista ja kestävää elintarviketuotantoa. Tai se, että kalankasvattajat itse ovat kyselyissä sanoneet pitävänsä kirjolohien hyvinvointia ja terveyttä ykkösasianaan. 

Eikä kirjolohibisnekselle taida tehdä hyvää sekään, että ihmisten silmissä on jo saattanut syntyä epäilys sen suhteen, että onko suomalaisten kasvattamoiden kalakuolleisuus niin vähäistä kansainvälisessä vertailussa, kuin meille on kerrottu. 

Sen sijaan on varmaa, että norjalaiset ovat valmiita korvaamaan suomalaisen kirjolohen kauppojen kalatiskeiltä, mikäli kansa päättää boikotoida sitä nyt esille tulleiden laiminlyöntien takia. Eikä menetettyä markkinaosuutta ole helppo saada enää takaisin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Elisa Aaltolan ajattelu on pikkulapsen tasolla
Byrokraatin tulisi edistää eikä hankaloittaa taloutta
Turkistalous vakavan paikan edessä

Ihmisoikeusjärjestöjen raportti osoittaa kansainvälisten sopimusten muutostarpeen

Ihmisoikeusjärjestöt ovat tehneet raportin, jonka mukaan kansainvälisten sopimusten perusteella laittomat käännytykset ovat tulleet normaaliksi käytännöksi EU:n ulkorajoilla. Näin on käynyt viime vuonna peräti 120 000 ihmiselle.

Raportin mukaan rajavartijat ovat myös pahoinpidelleet ihmisiä ja hylännyt heitä merelle. Kaiken kaikkiaan laittomista käännytyksistä on tullut järjestelmällinen käytäntö EU:n ulkorajoilla. 

Tällainen tilanne ei tietenkään ole millään tavalla hyväksyttävä ja siksi kansainvälisiä sopimuksia olisi muutettava vastaaman todellisuutta. Eli ottamaan huomioon myös vastaanottavien maiden asukkaiden tahdon ja oikeuden omaan kotimaahansa ja turvallisuuteen. 

Käytännössä se tarkoittaisi EU-maille laillista mahdollisuutta suojautua haitalliselta pakolaistulvalta. Eli olisi tehtävä sopimus, jonka perusteella ihmisten pääsy tai ainakin asettuminen turvallisiin maihin voidaan estää silloin, kun käynnissä on pikemminkin sosiaaliturva- ja/tai elintasoperäinen kansainvaellus kuin eksistentiaalista uhkaa pakenevien ihmisten turvapaikanhaku. 

Olaus Petrin sanoin: "mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei voi olla lakikaan". Eikä se voi olla myöskään nykyinen kansainvälinen sopimus, jonka perusteella EU:ssa on viime vuosikymmeninä nähty kantaväestön tappamista, raiskaamista ja nöyryyttämistä sen lisäksi, että se on tuottanut Unionin kansalaisille valtavia kustannuksia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Irakilaismiesten 288 000 euron bisnes - syyt ja seuraukset
Kansainväliset ihmisoikeussopimukset ovat kuin väkivaltainen avioliitto
Kansainvälinen pakolaissopimus on korvattava oikealla ja kohtuullisella lailla

Hiilinieluja vai veroeuroja?

Viime aikoina on keskusteltu paljon Suomen metsistä ja niiden hiilinieluista. Erityisesti on vaadittu hakkuiden vähentämistä, millä olisi luonnollisesti seurauksia maamme metsäteollisuudelle. 

Tästä syystä päätin kysyä ChatGPT-tekoälyltä, että miten suomalaiset isot metsäyhtiöt UPM, Stora Enso ja Metsä Group reagoisivat, mikäli metsien hakkuita vähennettäisiin kymmeneellä prosentilla. Vastauksen mukaan hakkuiden rajoittaminen voisi nostaa puun hintaa, mikä vaikuttaisi suoraan yhtiöiden kustannuksiin ja kannattavuuteen. 

UPM ja Stora Enso voisivat sopeutua helpommin, koska niillä on globaalia toimintaa ja vaihtoehtoisia raaka-aineiden hankintalähteitä. Näistä kahdesta Stora Enso voisi suhtautua hakkuiden vähentämiseen maltillisimmin, koska se panostaa muita enemmän uusiin tuotteisiin ja vähähiiliseen tuotantoon.

Sen sijaan kolmikosta suomalaisin eli Metsä Group on täysin riippuvainen suomalaisista metsistä ja niiden hakkuista. Ja siitä syystä se vastustaisi hakkuiden vähentämistä vielä voimakkaammin kuin kaksi muuta metsäjättiä. 

Tekoälyn mukaan UPM ja Stora Enso saattaisivat siirtää tuotantoa muihin maihin (esimerkiksi Uruguayhin, Ruotsiin tai Kiinaan), joissa raaka-ainetta on helpommin saatavilla. Ne voisivat myös alkaa investoida entistä enemmän kiertotalouteen, uusiutuviin materiaaleihin ja jalostusarvoltaan korkeampiin tuotteisiin kuten biopohjaisiin pakkauksiin ja kemikaaleihin sekä tekstiilikuituihin.

Metsä Groupin tilanne sen sijaan olisi hankala, koska se nojaa pitkälti kotimaiseen raaka-aineeseen. Sen seurauksena yhtiön raaka-aineiden hankinta vaikeutuisi ja niiden hinta nousisi kilpailijoita enemmän. 

Mielenkiintoinen oli myös tekoälyn näkemys siitä, että viimeksi mainittu saattaisi ratkoa tätä ongelmaa keksimällä uusia tapoja hyödyntää metsiään, esimerkiksi kehittämällä hiilinieluhyvityksiä metsänomistajille tai panostamalla entistä enemmän korkeamman jalostusarvon tuotteisiin.

Kysyin vielä tekoälyn näkemystä siitä, että voisivatko Stora Enso ja UPM lähteä kokonaan pois Suomesta, jolloin tänne jäisi vain Metsä Group, joka on lähinnä metsänomistajien osuuskunta. Tekoäly piti tällaista skenaariota mahdollisena, mutta huomautti, että Metsä Groupin asema kallistuvan suomalaisen puun käyttäjänä voisi tällaisessa tilanteessa muuttua nykyistä epävarmemmaksi. 

Lyhyellä aikavälillä Metsä Group voisi kuitenkin pärjätä hyvin. Lisäksi tekoäly arveli, että Suomen metsäteollisuuden arvo ja kilpailukyky voisivat kärsiä pitkällä aikavälillä, koska innovaatiota ja tehokkuutta edistävä kilpailu vähenisi Suomessa. Metsänomistajat olisivat joka tapauksessa tällaisen tilanteen suurimpia häviäjiä, elleivät he löytäisi vaihtoehtoisia tapoja hyödyntää metsiään.

 

* * *

Omalta osaltani pidän tekoälyn näkemyksiä varsin järkevinä ja perusteltuina. Ja siksi olisi hyvä, mikäli ne huomioitaisiin myös suomalaisessa metsäpolitiikassa. 

Näin erityisesti siksi, etteivät metsäteollisuuden viime vuoden tulokset olleet kovin hääppöisiä. UPM toki suoriutui hyvin - kiitos Uruguayn toimintojen - mutta Metsä Group ja Stora Enso kyntävät syvällä. Tämä tarkoittaa sitä, että myös suomalaisen yhteiskunnan hyöty niistä jää toiveita vähäisemmäksi. 

Asian korjaamiseksi voisi siksi kuvitella, että poliittiset päättäjämme pohtisivat tosissaan, miten metsiä ja metsätaloutta voitaisiin hyödyntää koko yhteiskunnan hyödyksi parhaiten juuri nyt - ja myös tulevaisuudessa - kun valtio velkaantuu edelleen päätähuimaavaa vauhtia. Samalla heidän tulisi myös ymmärtää, etteivät muutkaan EU-maat saavuta ilmastotavoitteitaan.

Tästä syystä ei ole realistista kuvitella, että Suomen omista hiillineutraaliuslupauksista laistaminen johtaisi valtaviin laskuihin hiilinielukauppiaille - jollaisia ei tosiasiallisesti siis tule edes olemaan ainakaan tällä vuosikymmenellä eikä EU:ssa. Ja siksi Suomessakin olisi pohdittava uudelleen se, missä suhteessa meidän kannattaa supistaa veroeuroja tuottavaa metsien teollista hyödyntämistä - saati edistää vihreän kullan jalostuksen valumista muualle - jotta saavuttaisimme laskennallisia hiilinieluja.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen talouden supistuminen on maailman kymmenenneksi nopeinta
Suomen luova tuho
Itävallan ympäristöministeri järjesti suomalaisille yli 700 000 000 euron vuosilaskun

Nuoret naiset äänestävät seksuaalirikosten lisääntymistä ajavia puolueita

Eilinen päivä toi tullessaan tilaston maahanmuuttajien seksuaalirikosaktiivisuudesta. Sen mukaan naisille suurimman riskin aiheuttavat Syyriasta Suomeen saapuneet niin sanotut pakolaiset - peräti 15-kertaisen verrattuna suomalaisiin. Perässä lähietäisyydellä ovat kongolaiset ja afgaanit yli 12-kertaisella aktiivisuudella. 

Puheena olevan tilaston ei pitäisi olla yllätys kenellekään aikaansa seuraavalle suomalaiselle. Onhan samansuuntaisia tilastoja julkaistu lehdistössä ja myös tällä blogialustalla kerta toisensa jälkeen. 

Sen sijaan aikakin minulle on käsittämätöntä, että edelleenkin löytyy kokonaisia suomalaisia puolueita, joille naisten turvallisuus on pelkkää sanahelinää. Tällaisia ovat erityisesti poliittisen laitavasemmiston puolueet, jotka ovat taistelleet leijonan lailla nykyisenkin hallituksen aikana, jotta maahamme saataisiin entistäkin enemmän raiskaukseen taipuvaisia maahanmuuttajia. 

Vielä oudompaa on se, että juuri näiden puolueiden kannattajakunnasta enemmistö on naisia. Vihreiden viime eduskuntavaalien kannattajista peräti kaksi kolmasosaa oli naisia. Vasemmistoliiton äänestäjien osalta sukupuolten vinouma on hiukan pienempi, mutta samansuuntainen. 

Ehkä vieläkin mielenkiintoisempaa on se, että Vasemmistoliiton kannatus on suurinta juuri nuorten 18-24-vuotiaiden naisten parissa, jotka ovat kaikkia muita äänestysikäisiä suuremmassa riskissä joutua seksuaalirikosten uhriksi. Vihreidenkin osalta kannatus on nuorissa ikäluokissa suurempaa kuin vanhemmissa, mutta se ulottuu aina nelikymppisiin kauniimman sukupuolen edustajiin. 

Tilastot ovat kuitenkin aina pelkkää historiaa, joten siinä mielessä tämä kirjoitus on hyvä lopettaa muistuttamalla siitä, ettei edellä kuvaamani tilanne ole millään lailla muuttumassa. Siitä esimerkkinä olkoon tuore uutinen, jonka mukaan Päijät-Hämeen käräjäoikeus on tuominnut Testif Negassi Tesfan ja Andemariam Teklehaimanotin kolmen vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeus­rangaistukseen nuoren naisen törkeästä raiskauksesta. Eivätkä he suinkaan olleet ainoita kuluvana vuonna tuomittuja - kuten toinen, kolmas ja neljäs julkiseen sanaan päätynyt tapaus osoittavat.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Laitavasemmiston intohimo on johtanut suomalaisten turvallisuuden heikkenemiseen
Lontoossa tapahtuu yksi raiskaus per tunti

Elon Musk palautti mieleemme sen, että joka 72. vastaan kävelevä afgaani on tuomittu seksuaalirikoksesta

EU:n kolme tärkeintä tehtävää

Maailmanpolitiikka muuttui kertaheitolla kun Yhdysvaltain presidentiksi nousi Donald Trump. Tämä varmistui viimeistään eilen, kun Ukrainan kohtaloa ryhdyttiin järjestelmään Trumpin ja Venäjän diktaattorin, Vladimir Putinin, kesken - eli ilman ukrainalaisten edustusta. Lopputuloksena USA:n presidentti lupasi Stalinin seuraajalle osia Ukrainasta sekä eväsi tältä NATO-jäsenyyden. Ja samalla romahdutti sen toiveikkuuden, joka myös minulla itselläni on ollut.

Kävi siis aivan samoin kun vuonna 1938, jolloin Münchenissä saavutettiin "rauha meidän elinajaksemme" - kuten Iso-Britannian pääministeri Neville Chamberlain julisti tuolloin. Valitettavasti tämä oli silloin väärässä, ja tuli ainoastaan luovuttaneeksi Adolf Hitlerille ensin Tshekkoslovakian sudeettialueet ja lopulta koko maan. Moni pelkää nyt, että sama koskee myös Donald Trumpia, Vladimir Putinia ja Ukrainaa.

* * *

Minulla ei tietenkään ole kristallipalloa, josta näkisin tulevaisuuteen. Sen sijaan näen tässä tilanteessa kristallinkirkkaana sen suuren tyhmyyden - suoranaisen idioottimaisuuden - joka on vaivannut läntistä Eurooppaa Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen.  

Tarkoitan tietenkin ennen kaikkea sitä yli kolmen viimeisen vuosikymmenen politiikkaa, jonka aikana EU-maat ja Iso-Britannia ovat tuhonneet sotilaallisen voimansa sekä heikentäneet sisäistä turvallisuuttaan tulkitsemalla kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia ultraliberaalisti. Eivätkä ne näiden tosiasioiden seurauksena ole juuri nyt vakavasti otettava osapuoli ratkottaessa Ukrainan tulevaisuutta - etenkään kun sotilaallisen voiman lisäksi myös niiden talous on lievästi sanottuna kuralla. 

Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että ukrainalaisten tulevaisuus on kiinni käytännössä vain yhdestä miehestä, Donald Trumpista. Eikä hänen ratkaisuillaan kannata spekuloida ainakaan juuri nyt - vaikka toki sopii toivoa, että hän pystyisi tekemään Putinin kanssa ukrainalaisten kannalta kohtuullisen diilin.

* * *

Minun nähdäkseni läntisen Euroopan valtioiden ja EU:n tärkeimmäksi tehtäväksi jääkin vain opin ottaminen tapahtuneesta. Ja sen valaisemana keskittyminen oman taloutensa, sisäisen turvallisuutensa sekä sotilaallisen voimansa kuntoon panemiseen. 

Tässä suhteessa ensimmäinen koetinkivi on reilun viikon kuluttua, kun AfD-puolueen ja kristillisdemokraattien yhteenlaskettu kannatus nousee Saksan vaaleissa varsin todennäköisesti yli 50 prosentin. Eli mahdollistaa hallituksen, jonka ohjelmaan on mahdollista kirjata tarvittavat toimenpiteet edellä kuvaamieni tavoitteiden saavuttamiseksi. 

Kyse ei kuitenkaan ole vain yhdestä hallituskaudesta vaan pidemmästä aikavälistä. Eikä  politiikan muuttaminen pelkästään Saksassa tai ainoastaan yhdeksi hallituskaudeksi riitä, vaan muutoksen tuulten on ajettava läpi koko läntisen Euroopan ja pitkälle tulevaisuuteen. Tämä koskee myös Suomea, vaikka meillä tehtävää helpottaa se, että maanpuolustus on kunnossa jo nyt.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Afghan's Rampage in Germany Signals the End of the Value-Liberal Era in the EU
Seuraako Putinin Venäjä 1900-luvun alun keisareiden ja keisarikuntien jalanjälkiä?
Olemmeko kolmannen maailmansodan kynnyksellä?

Palestiinalaiset ovat kyvyttömiä oppimaan

Palestiinalaiset ovat joutuneet Gazan kaistaleella tosiasioiden eteen sen jälkeen, kun heidän kannattamansa terroristijärjestö Hamas teki suurella riemulla juhlitun iskunsa Israelin puolelle. Viimeisimpänä käänteenä Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on uhannut ottaa koko alueen hallintaansa ja tyhjentää sen asukkaistaan.

Tällainen teko olisi yksiselitteisesti kansainvälisen oikeuden vastainen, mutta palestiinalaisten ongelma on siinä, ettei maailmassa ole sellaista mahtia, joka kykenisi estämään Trumpia toteuttamasta uhkaustaan. Eikä Gazan alueella ole edes sellaista voimatekijää, joka pystyisi estämään USA:n tukemaa Israelin hallintoa jatkamasta uudelleen Gazan operaatiotaan, mikäli Hamas - tai osaa panttivangeista hallussaan pitävä terrorijärjestö Islamilainen Jihad - ei jatka panttivankiensa luovuttamista. 

Kaiken kaikkiaan palestiinalaiset ovat onnistuneet vuoden 1948 jälkeen sössimään asiansa totaalisesti vastustamalla Israelin olemassaoloa alueellaan. Ja siksi on jännittävä nähdä, saako tämä kehitys loogisen loppunsa Trumpin ja Netanjahun virkakausien aikana. Eli muuttavatko palestiinalaiset Gazasta ympäröiviin arabimaihin samaan tapaan kuin karjalaiset asettuivat jäljelle jääneeseen Suomeen talvi- ja jatkosodan yhteydessä. 

Tämä vertailu on itse asiassa hyvinkin osuva, sillä viime kädessä palestiinalaiset ovat yksi maantieteellinen arabiheimo - tai oikeammin heimoryhmä - siinä kuin karjalaisetkin, ja voisivat siten asettua muihin arabimaihin yhtä hyvin kuin evakot aikanaan itsenäiseksi jääneeseen Suomeen. Ja luoda siellä paremman elämän kuin islamististen terroristien johtamassa Gazassa.

Ongelma on vain siinä, etteivät arabimaat halua palestiinalaisia riesakseen. Tämän syyn lausui varsin selkeästi Jordanian kuningas Abdullah II, jonka mukaan "minun täytyy katsoa, mikä on oman maani edun mukaista". Syitä tähän voi itse kukin miettiä, mutta oma veikkaukseni liittyy vuoden 1970 tapahtumiin, jolloin Jordaniassa majailleet palestiinalaiset järjestivät Mustana syyskuuna tunnetun verisen vallankaappausyrityksen, jonka seurauksena heidät karkotettiin Jordaniasta. 

Nähtäväksi siis jää, mitä palestiinalaisten kanssa lopulta tehdään, sillä heitä ei halua mikään muukaan arabimaa. Eivätkä he näytä myöskään itse kykenevän oppimaan mitään omasta historiastaan ja sen aikana kokemistaan massiivisista vastoinkäymisistä, kuten lokakuun 7. päivän terroriteko ja sitä seuranneet tapahtumat ovat osoittaneet. 

Siksi minun tekisi mieli lopettaa tämä kirjoitus suomalaiseen sananlaskuun, mutta päätin jättää sen tällä kertaa tekemättä. Eivätköhän sen sisältö ja osuvuus ole tulleet jo muutenkin selväksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Trump säätää maahanmuuttoa, mutta joutuuko EU maksamaan?
Julkisuutta, uhkailua ja suuruudenhulluutta
Gazan kansanmurha

Imperialistiset suurvallat ja turvallisuus

Iso-Britannia oli aikoinaan maailman johtava suurvalta, jonka imperiumi ulottui maapallon kaikille kolkille. Sittemmin se on kuitenkin supistunut kutakuinkin Brittein saarten suurimman osan kokoiseksi. 

Samalla brittien kansallistunne ja sitoutuminen omaan valtioon on rapissut. Tästä kertoi tuore kysely, jonka mukaan puolet 18–27-vuotiaista pitää kotimaataan rasistisena. Ja vain joka kymmenes olisi valmis vaarantamaan henkensä puolustaakseen Britanniaa sodassa - eikä 41 prosenttia haluaisi puolustaa sitä ainakaan aseellisesti missään olosuhteissa.

Näin siitä huolimatta, että 74,4 prosenttia maan asukkaista identifioi itsensä englantilaiseksi, walesilaiseksi, skotlantilaiseksi tai pohjois-irlantilaiseksi. Britit eivät kuitenkaan pidä tilastoa syntyneiden etnisestä taustasta. 

Jotain saarivaltion nuorisosta kertoo kuitenkin se, että vuonna 2019 syntyneiden lasten äideistä 28,7 prosenttia oli syntynyt muualla kuin Britanniassa. Ja näiden päälle tulevat niiden etnisesti ei-brittien äidit, jotka ovat syntyneet saarivaltiossa. Mielenkiintoinen on myös tieto siitä, että valkoisten brittien mediaani-ikä oli vuonna 2021 noin 45 vuotta, kun se suurista etnisistä ryhmistä esimerkiksi pakistanilaisilla oli vain 28 ja mustilla afrikkalaisillakin 30 vuotta. 

Toisin sanoen 18-27-vuotiaista paljon suurempi - vaikkakin edellä löytämieni tietojen perusteella määrittelemätön - osuus kuin 74,4 prosenttia on etnisesti jotain muuta kuin valkoihoisia brittejä. Lienee myös selvää, että tässä väestönosassa maanpuolustustahto on varsin heikko. Mutta se ei kuitenkaan yksin selitä, miksi niin harva kokee kotimaansa puolustamisen arvoiseksi.

Siksi on etsittävä myös muita asiaan vaikuttaneita tekijöitä. Sellaisia ovat epäilemättä ainakin vasemmistolainen ja pasifistinen maailmankatsomus, joita viime vuosina kaikkialla maailmalla alaa vallanneet woke- ja DEI-ideologiat ovat vahvistaneet. Lopputuloksena meillä on siten entinen suurvalta, jonka sotilaallinen kyvykkyys on vähintäänkin kyseenalainen.

Vertailukohdaksi voidaan ottaa Suomi. Täällä maanpuolustustahto on poikkeuksellisen korkea, sillä peräti 79 prosenttia kansastamme on sitä mieltä, että suomalaisten olisi puolustauduttava aseellisesti kaikissa tilanteissa. Myös siinä tapauksessa, että lopputulos näyttäisi epävarmalta. 

Toivottavasti tämä tilanne säilyy maassamme myös tulevaisuudessa, sillä elämä imperialistisen suurvallan - enkä tarkoita Iso-Britanniaa - naapurina voi olla turvallista vain silloin, kun sen aggressiivisuutta hillitsee tietoisuus koko kansan yhtenäisyydestä ja kyvykkyydestä. Ja mahdollisella hyökkääjällä - tai ainakin sen ylimmällä poliittisella ja sotilaallisella johdolla - on historiallinen tietoisuus yhdestä, toisesta ja vielä kolmannestakin epäonnistuneesta sekä kalliiksi tulleesta yrityksestä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Britannia kuohuu!
Ukrainalaisten on syytä säilyttää taisteltutahtonsa
Mahtimiehet pitivät pintansa kansainvaelluksen puristuksessa

Sus siunakkoon

Luin aamulla lehtijutun, jossa kerrottiin, että suurpetojen laittomasta metsästyksestä epäillyt henkilöt arvostelivat poliisin kuulusteluissa viranomaisia ja kaatolupien määrää. Erityisesti sudet ja ilves olivat aiheuttaneet närää.

Tapaus toi mieleeni yli kymmenen vuoden takaisen keskipohjalaisen Perhon susijutun, jonka pohjalta kirjoitin aiheesta silloin tuoreeltaan tavalla, joka ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan. Ja siksi kopioin hiukan muokaten ja näkökulmaa vähän laventaen sen oleellisen sanoman tähän toivoen, että sillä olisi vaikutusta kaikkien suomalaisten asenteisiin. 

Uskon nimittäin kaikkien asiaa vähänkin pohtivien ymmärtävän sen, että sekä taannoinen Perhon että nyt tutkittavan oleva Savon tapaus osoittavat erityisesti suteen kohdistuvan petovihan olevan Suomen salomailla yleisesti hyväksytty katsantokanta, jonka pitää aisoissa vain lain kouran pelko.

Siksi on selvää, että mikäli susi syö Suomessa yhdenkin lapsen, ei ihmisten susivihaa pysty suitsimaan millään, vaan kaikki Suomen sudet eläintarhojen asukkeja lukuun ottamatta tulevat lahdatuksi. Aivan varmasti.

* * *

Tästä syystä suosittelen viranomaisia ja erityisesti luontoväkeä huolehtimaan siitä, että asutuskeskuksissa säännöllisesti näyttäytyvät sudet tapetaan laillisesti. Kuten myös uhkaavasti käyttäytyneet tai vaikka vain ihmistä rohkeasti lähestyneet sudet. 

Mikäli nämä keinot eivät riitä pitämään susikantaa sen kokoisena, että riski ihmislapsen saaliiksi jäämisestä on olematon, on myös susien suojelijoiden syytä vaatia lisää metsästyslupia. Sekä vastapainoksi susien laittomasta tappamisesta kovempia rangaistuksia. 

Tämä tarkoittaisi susipopulaation pitämistä suhteellisen pienenä. Tästä ei synny itse susipopulaatiolle sen suurempaa perinnöllistä vahinkoa, koska itärajan takaa maahamme virtaa jatkuvasti lisää suden geenejä. Näin ollen Suomessa ei ole geneettisesti eristäytynyttä susipopulaatiota kuten Ruotsissa, missä eristys on aiheuttanut pedoille ajoittain geneettisiä ongelmia.

* * *

Metsästäjille haluan puolestaan sanoa, että susi lisääntyy sen mukaan, paljonko sillä on ruokaa eli metsissä hirvieläimiä. Ja siksi juuri heillä - ainoina ihmisinä - on valta ja mahdollisuus huolehtia susien elinolosuhteista maassamme. 

Erityisen idioottimaista tässä suhteessa on hirvieläinten talviruokinta, joka pitää erityisesti kauris- ja peurakantoja epäluonnollisen suurena. Ja on sitä kautta tarjonnut susille mahdollisuuden nopeaan lisääntymiseen - ja sitä kautta saattanut metsästyskoiria susien suuhun. 

Turha koirien runsaista menetyksistä on susia syyttää niin kauan, kun perimmäinen syyllinen katsoo vastaan peilistä, mikäli sattuu sellaiseen vilkaisemaan. 

* * *

Tällä kirjoituksella toivon osoittavani, että kiistan molemmilla osapuolilla - ympäristöväellä ja maaseudun metsästävillä asukkailla - olisi susiasian suhteen paljon parannettavaa. Ja toivoisin sen esilletuomisella edes hiukan lisääväni ymmärrystä susikiistan eri osapuolten välille ja siten edesauttavani suomalaisen susikannan säilymistä ihmisten rinnalla. 

Sillä sen pitäisi olla kaikille suomalaisille selvää, että ilman sutta Suomen luonto olisi paljon köyhempi ja maamme kurjempi paikka elää. Ainakin ihmiselle, joka edes kerran eläessään tahtoisi nähdä villin suden. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Saalistajista ja niiden vaikutuksesta
Ylämaan koirasusivalitukset lisäävät ammuttavien susien määrää
Susi on hyötyeläin