Terhi Kiemunki haitanaiheuttajana

Kansanedustaja Lea Mäkipään (ps) avustaja Terhi Kiemunki on erotettu puolueensa jäsenyydestä. Syynä ovat median mukaan useaan kertaan haetut matkakulut.

Kiemunki sai aiemmin 450 euron sakot kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, koska oli tullut kirjoittaneeksi kaikkien Euroopan terroristien olevan muslimeja. Väite ei tietenkään pidä paikkaansa, koska eurooppalainen terrorismi ei rajoitu pelkkiin islaminuskoisiin, vaikka nämä muodostavatkin ylivoimaisen enemmistön maanosamme terrorismista nykyaikana.

Kiemungin rikosta ei voi pitää kovin vakavana. Ensinnäkin hänen näkemyksensä muslimeista eurooppalaisen terrorismin suurimpana ongelmana oli oikea, joskin sanamuoto asian ilmaisemiseksi oli liioiteltu. Toiseksi 450 euroa kertyi Kiemungille 30 päiväsakosta, jollaisen voi saada esimerkiksi huomattavasta ylinopeudesta, näpistyksestä tai ilkivallasta.

Siksi oli oikein, että myöskään Perussuomalaiset eivät erottaneet Kiemunkia tämän kirjoitteluiden takia. Mielipiderikoksen tehneiden tuomitseminen tai armahtaminen kuuluu politiikassa äänestäjien tehtäviin. Lisäksi oikeusvaltiossa tuomionsa suorittaneen katsotaan sovittaneen rikoksensa ja olevan sen jälkeen tasavertainen muiden ihmisten joukossa.

Sen sijaan yhteisten varojen väärinkäyttö on asia, jota minkään puolueen ei voi olettaa hyväksyvän. Siinä on kyse luottamuksen pettämisestä ammatissa, jossa pyritään hoitamaan luottamustehtäviä - erityisesti verovaroja.

Siten rahojen käytössä epäluotettavaksi osoittautuneelle henkilölle ei voi olla käyttöä missään vakavasti otettavassa poliittisessa liikkeessä. Ei edes siinä tapauksessa, että äänestäjä armahtaisi hänet.

Tätä taustaa vastaan on outoa, että Tampereen Perussuomalaiset ovat päättäneet säilyttää Kiemungin aseman yhdistyksensä johdossa. Asiaa perusteltiin vaalien läheisyyden aiheuttamilla käytännön syillä.

Perussuomalaisten politiikkaa monissa suhteissa ymmärtävänä henkilönä ilmaisen pettymykseni tamperelaisten toiminnasta. Tekemällään ratkaisulla he heikentävät puolueensa julkisuuskuvaa, joka muutenkin on aivan liian monien heidän potentiaalisten kannattajiensa mielestä este sen äänestämiselle.

Tämä on vahingollista maamme talouspolitiikalle, sillä se vahvistaa taloudellisesti tuhoisaa jakopolitiikkaa ajavien vihervasemmistopuolueiden asemaa heikentämällä niiden kanssa osittain samoista äänestäjistä kilpailevien Perussuomalaisten vetovoimaa.

Tämä on vahingollista myös maamme maahanmuuttopolitiikalle, jonka suhteen Perussuomalaiset ovat ainoa edes suhteellisen järjellistä linjaa ajava poliittinen voima.

Lisäksi tämä on vahingollista maamme demokratiakehitykselle, koska Perussuomalaiset ovat onnistuneet kanavoimaan suomalaisen "eliitinvastaisuuden" poliittisesti rakentavaksi voimaksi sen sijaan, että se olisi radikalisoitunut mittavassa määrin ulkoparlamentaariseksi tai jopa väkivaltaiseksi toiminnaksi.

Tässä tilanteessa Perussuomalaisten johto on hankalassa välikädessä. Puuttuminen paikallisyhdistyksen toimintaan saattaa osoittautua kaksiteräiseksi miekaksi, vaikka Kiemungin asema onkin selvästi puolueen omien sääntöjen vastainen.

Onhan selvää, että suomalainen vastuullinen media ei jätä käyttämättä ainuttakaan mahdollisuutta kiilojen lyömiselle heidän valtaansa uhkaavaa poliittista liikettä vastaan. Eikä sen valtaa kannata aliarvioida.

Kuntavaalit järjestetään huhtikuussa. Tässä tilanteessa on vaikea sanoa, mikä olisi järkevintä Perussuomalaille. Ehkä yksinkertaisinta olisi kaikesta huolimatta antaa asian toistaiseksi olla ja palata siihen vasta vaalien jälkeen. Ellei Kiemunki sitten ota järkeä käteen ja lopeta ihan itse lisävahingon aiheuttamista entiselle puolueelleen.

Samalla on kysyttävä kansanedustaja Lea Mäkipään arviointikyvyn perään. Voiko todellakin olla niin, että hän haluaa pitää avustajanaan henkilön, jonka moraali ei estä edes matkalaskuvilppiä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Spekulointia ja luottamusta
Demokratian ongelmista afrikkalaisen syrjähypyn valossa
Yllätysloikkari kohti uusia seikkailuja

HS maahanmuuttajien kokemuksista

Tämän aamun Helsingin Sanomissa nostettiin suurennuslasin alle humanitaarisiin maahanmuuttajiin kohdistuva häirintä ja rikollisuus. Suomessa ääneen pääsi tummahipiäinen nainen, joka kertoi joutuneensa yli viisikymmentä kertaa erilaisen häirinnän ja muun muassa sylkemisen kohteeksi.

Hänen väittämiensä häirintätapausten määrä on uskomattoman suuri. Näin etenkin siksi, etten ole itse havainnut kertaakaan maahanmuuttajiin kohdistuvaa häirintää liikkuessani julkisessa liikenteessä enkä missään muuallakaan. Kantasuomalaisiin kohdistuvaa (ja sellaisen tekemää) häirintää olen sen sijaan vuosien kuluessa havainnut useammankin kerran, myös itseeni kohdistuvaa.

Ovat tummahipiäisen naisen kokemien tapausten määrät totta tai ei, pitäisi kaikille suomalaisille olla itsestäänselvyys, ettei minkäänlainen häirintä ole asiallista. Ei myöskään maahanmuuttajiin tai tummaihoisiin kohdistuva.

Olisi myös hyvä, että maahanmuuttajia häiritsevät ihmiset ymmärtäisivät, ettei heidän toiminnallaan ole positiivisia vaikutuksia maahanmuuttokriittisen ajattelun leviämisen kannalta, vaan asiaton käyttäytyminen pikemminkin vaikeuttaa siitä käytävää yhteiskunnallista keskustelua ja maahanmuuton hallintaan tähtäävää poliittista päätöksentekoa. Jos häiriköiden tavoitteena on siis tiukka maahanmuuttopolitiikka, olisi syytä pitää mölyt mahassa ja käyttäytyä ihmisiksi.

* * *

Lehden toisessa jutussa kerrottiin että Saksassa hyökättiin viime vuonna melkein kymmenen kertaa päivässä siirtolaisia vastaan. Tiedon lähteenä on uutistoimisto, joka kertoo saaneensa tiedon maan sisäministeriön tekemästä selvityksestä. Siten lukua ei ole syytä epäillä.

Tämän jutun osalta olisin kuitenkin kaivannut tietoa hyökkääjien etnisestä taustasta. Kysymys on aivan oleellinen, sillä ainakin Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan "maahanmuuttajaryhmien sisäinen rikollisuus selitti merkittävän osan siitä, että eräiden maahanmuuttajaryhmien keskuudessa riski joutua väkivaltarikosten kohteeksi oli niin korkea".

Suomalaisen selvityksen valossa onkin syytä epäillä, että myös Saksassa huomattava osa siirtolaisia vastaan tehdyistä hyökkäyksistä on muiden kuin kantasaksalaisten tekemiä. Olisi hienoa, jos Helsingin Sanomat olisi valaissut uutisessaan myös asian tätä puolta, sillä voisihan sellaisen olettaa kuuluvan itsestäänselvyytenä objektiivisuuteen ja monipuoliseen tiedonvälitykseen tähtäävän vastuullisen median agendaan.

* * *

Samassa uutisessa kerrottiin myös ruotsalaisessa vastaanottokeskuksessa sattuneesta tulipalosta. Blogisti Rähmis kertoi, että ruotsalaisen poliisin mukaan "murhapoltoksi tämä kirjattiin. Epäiltyjä ei ole tiedossa ja teemme tutkimuksia selvittääksemme miten palo on alkanut." Blogisti ei ole linkittänyt lähdettä, mutta yleensä hänen kirjoituksensa ovat perustuneet valtamediaan tai muihin luotettaviin lähteisiin. Oli sittenkin linkki.

Ruotsalaisen tulipalon osalta jää siis arvoitukseksi myös se, onko kyseessä hyökkäys vastaanottokeskusta ja sen asukkaita vastaan, vai onko kyseessä tekninen vika, asukkaiden oma vahinko tai suorastaan heidän itse tekemänsä tuhopoltto. Näiden vaihtoehtojen todennäköisyyksiä voi pohtia blogisti Paavo Tajukankaan vuonna 2015 tekemän (alkuperäisuutisten linkit sisältävän) listauksen mukaan.

Tässä tilanteessa on siis ainakin toistaiseksi jäätävä odottelemaan Helsingin Sanomien uutista vastaanottokeskuksen tulipalon syystä. Onhan selvää, että vastuullisesti toimiva lehti uutisoi myös tulipalon syyn otettuaan sen esille maahanmuuttajiin kohdistuvien hyökkäysten yhteydessä. Onhan?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi mediaan ei luoteta?
Kajaanin ja Itäkeskuksen tapaukset on tutkittava ja uutisoitava näyttävästi
Yle uutisoi vajavaisesti maahanmuuttajanuorten peloista

Ruotsalainen politiikka ajatumassa järisyttäviin muutoksiin

Suomessakin kehuttiin joitain vuosia sitten, että Ruotsin politiikassa puoluekentän jakautuminen porvarilliseen ja punavihreään blokkiin olisi hieno juttu. Sen sanottiin muun muassa takaavan äänestäjälle ennakkotiedon siitä, minkälaista politiikkaa hänen valinnastaan seuraisi, mikäli se päätyisi hallitusvastuuseen.

Suomessa tällaista äänestäjäturvaa ei ole. Sen sijaan meillä on perinteisesti ollut kolme tai neljä keskisuurta puoluetta, joiden ennalta arvaamattomana kombinaationa on syntynyt uusi hallitus. Siten myös hallitusohjelma on ollut kompromissi hallituspuolueiden vaalien aikana ilmaisemista tavoitteista.

Uusien poliittisten voimien nousu on aiheuttanut sekä Suomessa että Ruotsissa poliittisen järjestelmän muutoksia. Suomessa vuoden 2011 jytkyvaalien jälkeen vaalien suurvoittajaa Perussuomalaisia houkuteltiin kyllä hallitukseen, mutta sen tärkeimmät vaalilupaukset haluttiin jättää ulos hallitusohjelmasta. Timo Soini ei siihen suostunut.

Tuloksena oli Suomen historian huonoin hallitus, koska myös rökäletappion kärsinyt Keskusta oli haluton hallitusyhteistyöhön. Niinpä maata hallitsi ensin Jyrki Kataisen ja sittemmin Alexander Stubbin johtama äärivasemmistosta kristillisdemokraatteihin ulottunut porukka, joka ei käytännössä pystynyt tekemään yhtäkään merkittävää päätöstä tilanteessa, jossa esimerkiksi maan talous oli ajautumassa ongelmiin.

Hallitustaipaleen loppuvaiheessa tilanne ajautui suoranaiseksi farssiksi jopa pääministerin äänestäessä hallituksen esitystä vastaan eduskunnassa. Myös äärivasemmisto (ensin Vasemmistoliitto ja myöhemmin myös Vihreät) jätti hallitusvastuun julki lausumattomana - mutta ilmeisenä - tavoitteenaan oman kannatuksen nostaminen.

Vuoden 2015 vaaleissa Perussuomalaiset uusivat kannatuksensa ja pääministeripuolue vaihtui. Nyt myös Perussuomalaiset saivat hallitusohjelmaan omia tärkeinä pitämiään asioita ja Suomeen syntyi kolmen suurimman puolueen oikeistohallitus. Sen toiminta on takkuillut, mutta joka tapauksessa myös tärkeitä päätöksiä on saatu syntymään ja maan talous on lähtenyt lopulta nousuun.

Mutta palataan Ruotsiin. Siellä vuoden 2014 vaalit johtivat jonkinlaiseen pattitilanteeseen, jossa sen enempää punavihreä kuin porvarillinenkaan blokki ei saanut enemmistöä parlamenttiin. Hallitusvastuun otti punavihreä "feministihallitus", joka joutuu tukeutumaan politiikassaan keskustaoikeistolaiseen oppositioon.

Hallitus on sen seurauksena ollut ymmärrettävästi äärimmäisen heikko, ja kaadettavissa milloin tahansa. Siten feministihallituksen päätöksentekokyky on ollut lähes yhtä heikko kuin Kataisen/Stubbin hallituksella.

Tässä tilanteessa Ruotsin Kokoomus on alkanut vilkuilla vuosikaudet täydellisessä pannassa olleisiin Ruotsidemokraatteihin päin. Syitä lienee kaksi: puolueen kannatusta on valunut Ruotsidemokraateille kasvaneen maahanmuuttokriittisyyden seurauksena ja toisaalta on selvää, ettei maahan synny jatkossakaan vanhojen blokkirajojen mukaisia enemmistöhallituksia. Siten "jotain tarttis tehrä".

Vilkuilulla on kuitenkin ollut yllättävä seuraus; ainakin gallupien perusteella. Kokoomuksen kannatus on nimittäin laskenut ja Keskustan vastaavasti noussut.

Syynä  kannatuksen laskuun lienee, ettei maahanmuuttopolitiikan äkkikäännös ole vakuuttanut niitä, jotka ovat pääseet yli sen korkean kynnyksen, joka länsinaapurissa liittyy Ruotsidemokraatteihin. Toisaalta näihin päin vilkuilu on kauhistuttanut kansankodin kuplaan vielä uskovia. Myös jälkimmäinen johtunee Ruotsidemokraatteihin liittyvästä stigmasta.

Ruotsalaisen politiikan uudet käänteet ovat merkittävämpiä kuin äkkiseltään voisi arvata. Sanoisin, että ne ovat suorastaan järisyttäviä, sillä juuri nyt näyttäisi siltä, että ruotsalaisen politiikan perustukset ovat murtumassa. Tarkoitan tällä meille suomalaisille käsittämättömän syvää erottelua punavihreiden ja porvarillisten puolueiden välillä.

Ruotsalaisen hallituspolitiikan vaikeuksista seuraava toinen, ja ainakin lyhyemmällä tähtäimellä kokoomuksen ja Ruotsidemokraattien flirttailua paljon merkittävämpi muutos nimittäin liittyy ruotsalaisen politiikan vasemmalle laidalle. Maan demareissa on oivallettu, että enemmistöhallituksen voi muodostaa muutenkin kuin yhteistyössä Ruotsidemokraattien kanssa. Eli astumalla yli vanhan blokkijaon ottamalla suosiotaan kasvattaneet keskustalaiset mukaan hallitusyhteistyöhön.

Käytännössä blokkirajat ylittävä hallitus ohjaisi Ruotsin vuoden 2018 jälkeisenä aikana kohti Suomelle tyypillistä koalitiopolitiikkaa, jossa äänestäjillä ei olisi takuuta tulevasta hallitusohjelmasta. Samalla Ruotsidemokraatit jatkaisivat kannatuksensa nostamista - ellei hallitus sitten onnistu tekemään runsaasta maahanmuuttajaväestöstä menestystarinaa.

Edelle kirjoitetusta huolimatta lienee selvää, että vuoden 2018 parlamenttivaalit käydään Ruotsissa edelleen perinteisen blokkijaon merkeissä. Jos vaalitulos on nykyisen kaltainen, tai Ruotsidemokraattien kannatus nykyistäkin suurempi, ovat edessä hallitusneuvottelut, joiden lopputuloksena on joko ruotsalainen punamulta tai nykyisen kaltainen - joko porvarillinen tai punavihreä, mutta joka tapauksessa heikko - vähemmistöhallitus.

Näin siksi, ettei edes Kokoomus ole ehdottanut Ruotsidemokraatien ottamista mukaan hallitusvastuuseen. Ainoastaan puhunut keskusteluyhteydestä ja yhteistyöstä yksittäisissä asioissa heidän kanssaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Feministipuolue ja inhimillinen turvallisuus
Ruotsin Kokoomus katuu - mutta miten korjata tehdyt virheet?
Halveksiiko Anu Vehviläinen demokratiaa?

Poliisi poisti tammikuussa 419 turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttäjää

Tänään luin Iltalehdestä, että poliisi poisti viime tammikuussa yhteensä 419 käännytyspyynnön saanutta turvapaikanhakijaa. Määrä on suuri, kun sitä vertaa vastaavaan lukuun koko vuodelta 2016: silloin poliisi poisti ainoastaan 287 laittomasti maassa oleskelevaa.

Maasta poistettujen määrän kasvu liittynee siihen, että vuoden 2015 maahanmuuttotulvan mukana saapuneet elintasopakolaiset ovat vasta nyt alkaneet saada lopullisia - oikeuden vahvistamia - päätöksiä valituksistaan. Siten poliisi ei ole voinut ryhtyä toimiin aiemmin.

Jutusta selvisi myös, että maahanmuuttoviranomaiset tekivät vuonna 2016 yhteensä noin 21 000 kielteistä turvapaikkapäätöstä. Tämä luku on ymmärrettävä niiden ihmisten määräksi, jotka ovat käyttäneet väärin hädänalaisten ihmisten pelastukseksi luotua turvapaikkajärjestelmää.

Voidaankin kysyä näiden ihmisten moraalin - tai pikemminkin sen puuttumisen - perään. Samoin niiden kantasuomalaisten, jotka ovat olleet tukemassa tätä väärinkäyttöä. Eivätkö he ymmärrä - tai ole ymmärtävinään - että heidän toimintansa on äärimmäisen epäeettistä?

* * * 

Arvaan että Iltalehden uutinen herättää voimakasta närää poliittisen kentän vasemmalla laidalla. Siihen kuuluvat puolueet voi tarkastaa kätevästi esimerkiksi Helsingin Sanomien parin päivän takaisesta pormestarikoneesta, joka tuottaa ehdokkaiden kartan: kaikki vasemmistopuolueiden ehdokkaat - mukaan luettuna RKP:n maahanmuuttokritiikitön Eva Biaudet - sijoittuvat tiiviiseen vasemmistolais-liberaaliin ryppääseen (jakauman saa näkyviin painamalla "laske tulokset").

Kun maahanmuuttoviraston ja poliisin arvostelu käynnistynee tänään, on hyvä muistaa jutussa siteeratun komisario Liisa Lintuluodon kommentti: "ei ole kenenkään kannalta hyvä, että maassa oleskelee ihmisiä, joilla ei ole oleskeluun oikeutta. Laiton asuminen ja viranomaisilta piilottelu ei ole ihmisarvoista elämää. Laajassa mitassa tuon tyyppinen toiminta hankaloittaa myös niiden ulkomaalaistaustaisten henkilöiden elämää, jotka ovat jo saaneet oleskeluluvan Suomesta tai Suomen kansalaisuuden."

Etenkin tuon viimeisen virkkeen sanoman toivoisi uppoutuvan myös maamme maahanmuuttokritiikittömän väestönosan tajuntaan. Sitä kautta hekin voisivat ehkä oivaltaa, että holtiton maahanmuuttopolitiikka olisi haitallista paitsi kantasuomalaisten, niin myös todellista hätää ja vainoa tänne paenneiden kannalta. Hyötyjiä olisivat turvapaikkaa tarvitsevien sijaan rikolliset ja heidän kansainvälisesti sovittujen oikeuksiensa väärinkäyttäjät.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Luottamuksen puute tuottaa rinkebyitä ja poliittisia murhia
Kokoomus, rasismi ja tosiasioiden kieltäminen
Spekulointia ja luottamusta

Luottamuksen puute tuottaa rinkebyitä ja poliittisia murhia

Helsingin Sanomissa pohdittiin tänä aamuna sitä, voisivatko Rinkebyn mellakat toistua Suomessa. Jutusta löytyi monta mielenkiintoista yksityiskohtaa, jotka on syytä nostaa esille.

Kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaaran mukaan "kouluttamattoman ja kieltä osaamattoman työvoiman kysyntä laskee dramaattisesti, ja se on iso yhteiskunnallinen ongelma... jos väestö ei opi kieltä, kouluttaudu tai pääse työelämään, niin nuorisomellakat tulevat Suomessakin tutuiksi". Toki hän lisäsi poliittisesti korrektisti, että "se ei enää ole lähiöongelma tai maahanmuuttajista aiheutuva ongelma vaan paljon laajempi heikosti koulutettujen asia".

Edellisen jälkeen Vaattovaara jatkoi kuitenkin, että "Tukholman lähiöissä maahanmuuttajien osuus lähentelee paikoin sataa, ja ne ovat massiivisia lähiöitä kaukana kaupungin keskustasta. Meillä maahanmuuttajien osuus on maksimissaankin 30–40 prosenttia. On paremmat mahdollisuudet tehdä jotain."

Hetkinen. Somalit oli ensimmäinen suuri maahanmuuttajaryhmä, joka on meillä ja muualla assosioitu integroitumisongelmiin. Heistä ensimmäiset saapuivat maahamme vuonna 1990. Siis 27 vuotta sitten. Toisin sanoen 27 vuoden aikana joidenkin kaupunginosien maahanmuuttajataustaisten osuus on kasvanut käytännöstä nollasta 30-40 prosenttiin.

Ei siis tarvitse olla Einstein ymmärtääkseen, ettei mene kauaa kun meilläkin on kaupunginosia, joissa yli puolet asukkaista ei puhu äidinkielenään kotimaisia kieliä.

* * *

Helsingin Sanomien jutussa oli puhetta myös siitä, kuinka suomalaisessa rakennuspolitiikassa on vältelty ongelmalähiöiden synnyttämistä sekoittamalla vuokra-asumista ja omistusasumista keskenään. Tähän Vaattovaara kuitenkin huomautti, että "kun keskiluokka valitsee asuntoa, niin se tietää, minne se ei menisi."

Tämä pitää paikkansa. Olisi mahdotonta kuvitella, että ostaisin ison asunnon vaikkapa Turun Varissuolta. Saati, että haluaisin lastenlasteni elävän nuoruutensa siellä. Ja jos nykyisen asuinalueeni kehitysmaista peräisin olevan väestön osuus lähtisi nopeaan nousuun on aivan varmaa, että myisin kotini mahdollisimman nopeasti ja katsoisin uuden jostain muualta.

Käyttäytymismalliani kutsutaan white flightiksi eli valkoisten paoksi. Wikipedian mukaan ilmiötä esiintyy Suomessa jo nyt ainakin Espoon Suvelassa, Vantaan Länsimäessä ja Helsingin Kallahdessa.

Lienee siis varsin todennäköistä, että mainitut kaupunginosat muuttuvat nopeasti asukasrakenteeltaan Rinkebyn kaltaisiksi. Sitten ei - ainakaan jos uskomme Vaattovaaraa - ole enää aikaa "tehdä jotain", vaan ongelma on konkreettisesti kaduilla.

* * *

Edellä siteeraamassani jutussa kerrottiin ikävänä yksityiskohtana, että professori Vaattovaara on saanut julkisten esiintymistensä jälkeen sähköpostiinsa vihapuhetta - kaikesta päätellen henkisesti häiriintyneiltä rasisteilta. Se on tietenkin törkeää, eikä missään suhteessa hyväksyttävää.

Vihapuhetta lienee saanut myös Hollannin Vapauspuolueen puheenjohtaja Geert Wilders. Se taitaa kuitenkin olla pienimmästä päästä hänen ongelmiaan, sillä aamun lehti tiesi kertoa hänen turvallisuudestaan vastaavan salaisen palvelun agentin tulleen pidätetyksi.

Syynä oli jutun mukaan se, että agentti oli toimittanut tietoja rikollisjärjestöille. Tietojen tai niiden vastaanottajan luonteesta ei kuitenkaan kerrottu sen enempää. Wilders ja hänen puolueensa kuitenkin keskeyttivät vaalikampanjansa pidätyksen jälkeen.

Keskeyttäminen lienee järkevää, sillä Hollannissa on jo vanhastaan kokemusta maahanmuuttokritiikkiä esittäneiden ihmisten poliittisista murhista. Elokuvaohjaaja Theo van Goghin murhattiin sen jälkeen kun hän oli tehnyt elokuvan, joka nosti esille musliminaisten sorretun aseman. Murhaaja oli islamilainen maahanmuuttajamies.

Samanlaisen kohtalon koki hollantilainen seksuaalivähemmistöön kuulunut maahanmuuttokriittinen poliitikko Pim Fortuyn, joka päätti päivänsä kantahollantilaisen ympäristöaktivistin murhaamana. Wildersiä voi pitää Fortuynin perinnön jatkajana Hollannin nykypolitiikassa.

Nähtäväksi jää, miten nyt nähty pidätys vaikuttaa maaliskuun puolivälissä käytäviin Hollannin vaaleihin. Kampanjan keskeytyminen voi sinänsä verottaa Wildersin puolueen kannatusta, mutta toisaalta se tuottaa myös sellaista julkisuutta, jota ei voi rahalla saada. Ja joka saattaa hyvinkin tuottaa sympatiaääniä Vapauspuolueelle.

Joka tapauksessa tieto agentin pidättämisestä kertoo Hollannin yhteiskunnan poikkeavan oleellisesti suomalaisesta. Meillä ei ole minun muistini mukaan kertaakaan keskeytetty vaalikampanjointia turvallisuussyihin vedottuna. Ei yksittäisiä tapahtumia, eikä varsinkaan jonkin puolueen koko kampanjointia.

* * *

Hollannin-uutisten jälkeen oli mukava lukea Helsingin Sanomien juttu, joka käsitteli ihmisten halua auttaa tuntemattomia. Sen mukaan "helsinkiläisten halu auttaa tuntematonta ihmistä on Helsingin yliopiston kaupunkitutkijoiden tuoreen tutkimuksen mukaan kansainvälisesti verrattuna ihailtava".

Lukunautintoa varjosti kuitenkin se, että asiaa tutkinut Venla Bernelius pohti jutussa avoimeksi jääneistä asioita. "Onko niin, että meillä ei vielä ole niin äärimmäisen huonoja alueita kuin Chicagossa? Emme tiedä, onko solidaarisuus jo osin murentunut meilläkin".

Kansalaisten solidaarisuus ja luottamus toisiinsa ovat äärimmäisen tärkeäitä asioita. Chicagossa luottamuksen puute näkyi esimerkiksi erään helleaallon aikana.

Kun köyhien afrikan-amerikkalaisten olisi pitänyt pitää ovia ja ikkunoita jatkuvasti auki, he eivät uskaltaneet tehdä sitä ryöstöjen pelossa. Seurauksena oli kuumuudesta aiheutuvia kuolemia. Yhtä köyhillä latinojen alueella ihmiset luottivat toisiinsa ja uskalsivat pitää ikkunoita ja ovia auki.

On siis toivottava, että Suomessa säilyy jatkossakin luottamus ihmisten kesken. Tosin on todettava, että toivomus voi käydä toteen ainoastaan, mikäli sen eteen tehdään ennaltaehkäisevää työtä.

Se vaatii poliitikoilta ja kansalta viisautta: yhteiskuntarakenteita ei voi horjuttaa liiaksi ilman Rinkebyssä tai Hollannissa toteutuneiden riskien rantautumista meille. Sitä paitsi kerran menetettyä luottamusta on tunnetusti vaikea saada takaisin. Saati kokonaista luottamusyhteiskuntaa.

Aikaisempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Polarisaation ensimmäiset uhrit ovat empatia ja ihmimillisyys
Feministipuolue ja inhimillinen turvallisuus
Oletko valmis panemaan naiset nyrkin ja hellan väliin?

Suosituimmat ja merkittävimmät ajatukset

Tänään tulee kuluneeksi seitsemän vuotta ensimmäisestä tähän blogiin tallennetusta Professorin ajatuksesta. Sen kunniaksi sallittakoon pieni katsaus menneeseen.

Aloitan blogin historian suosituimmista ajatuksista. Tai oikeastaan ajatuksesta. Niitä voi nimittäin hyvällä syyllä sanoa olevan täsmälleen yksi. Se syntyi 16.12. vuonna 2010. Kirjoituksen taustana olivat urheilijoiden terveysongelmat, joiden syyksi mainittiin mediassa kerta toisensa jälkeen mykoplasma selittämättä sen paremmin mistä oli kyse.

Niinpä päätin jotain asiasta ymmärtävänä avata tuon alkeellisen prokaryootin olemusta tässä blogissa. Mutta en todellakaan arvannut, minkälaisen suosion kirjoitus tulisi saamaan: sehän oli vain kuivan asiallinen tietopaketti yhdestä bakteerista, eikä suinkaan lukijoita tavoittelemaan muotoiltu poliittinen kannanotto klikkauksia houkuttelevine otsikoineen.

Jostain syystä Mykoplasma-kirjoituksesta kuitenkin muodostui lähestulkoon oppikirjateksti, jota on tähän päivään mennessä luettu peräti 156 071 kertaa. Kommentteja kirjoituksen perässä on 217 kappaletta, joukossa mm. lukijoiden suosituksia asiaan perehtyneistä lääkäreistä. Nykyisin yli kuusi vuotta vanhaa kirjoitusta luetaan noin tuhat kertaa kuukaudessa.

Yksi on siis selvästi yli muiden. Mutta mainittakoon siitä huolimatta myös kaksi seuraavaa. Ne ovat: Suomen ja Ruotsin raiskaustilastot rikkovat ennakkoluuloja ja Sähkötupakka - onko kauppamiehen härskiydellä mitään rajoja?

Noista kahdesta muusta ei tässä yhteydessä sen enempää: ensimmäinen yritti tunkeutua loogisen päättelyn avulla raiskaustilastojen takana olevaan karuun todellisuuteen ja jälkimmäinen oli puhdasta terveysvalistusta. Raiskaustilastoanalyysi on edelleen äärimmäisen ajankohtainen, sillä siinä oikaistuja väitteitä esitettiin TV-katsojille viimeksi eilisessä A-studiossa.

* * *

Määrällisen tarkastelun lisäksi voidaan myös miettiä, mikä on merkittävin kuluneen seitsemän vuoden aikana syntynyt Professorin ajatus. Siihen olen tietenkin itse jäävi vastaamaan, mutta ainakin seuraavilla ajatuksilla näyttäisi olleen normaalin blogikirjoituksen ylittänyt vaikutus ympäröivään yhteiskuntaan.

Ensimmäinen liittyi maastohiihtoon, tarkemmin sanottuna sprinttihiihdon kilpailujärjestelmään. Ehdotin nimittäin 25. tammikuuta vuonna 2014 omiin laskelmiini perustuen, että hiihtäjiä ei sijoitettaisi puolivälieriin kaavamaisesti karsintakilpailun perusteella, vaan heidän annettaisiin valita eränsä paremmuusjärjestyksessä.

Kirjoitukseni jälkeen Suomi yllätyksekseni ehdotti tällaisen järjestelmän kokeilemista seuraavalla kaudella maassamme järjestettävissä maailmacupin kilpailuissa. Ja nykyisin ehdotukseni on hiukan muokattuna käytössä kaikissa kansainvälisen hiihtosirkuksen sprinttikilpailuissa, niin myös tänään Lahdessa, missä järjestelmää aiotaan päävalmentajan mukaan hyödyntää Suomen joukkuetaktiikassa.

On tietenkin mahdollista, että joku muu suomalainen olisi tehnyt samankaltaisia laskelmia ja tullut yhtäläiseen johtopäätökseen samoihin aikoihin. Olen kuitenkin melko varma, että kilpailujärjestelmän muutos oli lähtöisin juuri tästä blogista.

Toinen mielenkiintoinen tapaus oli 13.12. vuonna 2015 kirjoittamani juttu Australian Alice Springsin lämpötilamittausten selittämättömistä muutoksista. Se päätyi arvostetun blogikollegani kautta käännettynä australialaiseen blogiin.

En tiedä oliko tällä tosiasialla liitymäkohtaa siihen, ettei GISS ole ilmoittanut Alice Springsin lämpötiloja tammikuun 2016 jälkeen. Kirjoituksen ja muutoksen väliseen yhteyteen viittaa kuitenkin Alice Springsin uusien tietojen loppumisen ajankohta heti kirjoitukseni jälkeen.

Tämän kohdan lopuksi totean, että olisi mukava kuulla myös lukijoideni näkemyksiä Professorin ajatusten merkittävimmästä kirjoituksesta. Tai vaikka siitä, mikä on miellyttänyt eniten. Tai mikä on vaikuttanut omaan ajatteluun vahvimmin. Tai minkä on havainnut tulleen julkisuudessa noteeratuksi.

Tämän kirjoituksen lopussa oleva keskustelumahdollisuus on edelleen kaikille avoin käytettäväksi. Kiitos siitä kuuluu lukijoilleni, jotka eivät ole aivan yksittäisiä tapauksia lukuun ottamatta sortuneet epäasiallisuuksiin. Minusta se on hieno asia ja osoittaa lukijakuntani sivistyneisyyttä.

* * *

Tänä päivänä Professorin ajatuksia julkaistaan edelleen tällä blogspot-alustalla samaan tapaan kuin on tapahtunut viimeiset seitsemän vuotta. Lisäksi niitä julkaistaan Oikea Media nettilehdessä, jolle toivotan menestystä kilpailussa lukijoista ja mainoseuroista. Samalla omat ajatukseni saavat näkyvyyttä myös siellä.

Ensimmäisten päivien kiihkeän haparoinnin jälkeen Oikea Media on mielestäni kasvamassa vakavasti otettavaksi poliittiseksi mediaksi, joka tuo yhteiskunnalliseen keskusteluun tervetullutta monimuotoisuutta. En toki jaa kaikkien siellä julkaistujen kirjoitusten sanomaa, mutta useimpien kuitenkin. Toisaalta, eihän täydellinen yksimielisyys ole edes mahdollista kuin yhden kirjoittajan hallinnoimassa blogissa - tai vaihtoehtoisesti diktatuurien virallisia mielipiteitä julkaisevissa "totuuksissa".

Kirjoituksiani analysoidaan säännöllisesti myös erilaisilla keskustelufoorumeilla, joista Homma-foorumille olen myös itse linkittänyt ajatuksiani, mikäli siellä on ollut käynnissä sopiva keskustelu. Niistä tulee ajoittain suuriakin lukijaryntäyksiä katsomaan, mitä muuta kuin foorumeille kopioidun tekstin olen kirjoittanut.

Muista medioista MV-lehti on muutamia kertoja kopioinut kirjoituksiani omille sivuilleen. Luonnollisesti ilman lupaa, mutta koska blogia kirjoitetaan nimenomaisesti ajatusten saamiseksi esille, en ole pitänyt asiaa pahana. Ja onhan näitä toki kopioitu tai linkitetty myös muihin blogeihin (esimerkki), Facebookiin (esimerkki) ja Twitteriin (esimerkki).

* * *

Näillä ajatuksilla on hyvä lähteä rakentamaan tämän blogin kahdeksatta vuotta. Ilman lukijakuntaa minulla tuskin kuitenkaan olisi tai olisi edes ollut motivaatiota kirjoitella ajatuksiani julkisesti nähtäväksi näin pitkää aikaa.

Siitä syystä haluan lausua suuret kiitokset kaikille teille, arvoisat Professorin ajatusten seuraajat! Toivottavasti ajatukseni ovat olleet hyödyksi myös teille rakentaessanne omaa maailmankuvaanne. Omia näkemyksiäni blogin pitäminen on joka tapauksessa selkeyttänyt ja syventänyt.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuusi vuotta
Blogin vuosijuhla

Tummahipiäinen mies, ruotsalainen poliisi ja röyhkeä ranskatar

Aamun lehti otsikoi tänään, että "Irakissa itsemurhaiskun tehnyt britti oli vapautettu Guantánamosta". Jutun yhteydessä olevassa kuvassa hymyilee iloisesti tummahipiäinen mies huppu päässään.

Itse jutussa kerrottiin, että iskun tekijä - siis kuvan hymyilevä mies - oli kotoisin Manchesterista ja joutunut Guantánamon vankileirille Pakistanista vuonna 2002. Mies oli amerikkalaisten mukaan otettu kiinni Taleban-taistelijana eli islamistiterroristina.

Hymyilevä mies oli kuitenkin vakuuttanut syyttömyyttään ja Tony Blairin hallitus ryhtyi tekemään kovasti työtä saadakseen hänet ulos vankileiriltä. Kun se lopulta onnistui, pulittivat Britannian veronmaksajat miehelle korvauksena kärsimyksistä kokonaista miljoona puntaa.

Vuonna 2014 tämä syytön miljonääri matkusti Syyriaan taistellakseen ISIS-järjestön riveissä. Se seikkailu päättyi Irakin Mosulissa laajennettuun itsemurhaan, jonka turvin syytön ja hymyilevä brittimies oletti epäilemättä pääsevänsä 72 neitseen huomaan.

* * *

Aamun lehden toinen uutinen koski Ruotsin Rinkebyssä tapahtuneita välienselvittelyjä paikallisen nuorison ja järjestysvallan välillä. Siellä poliisi oli nimittäin ryhtynyt ammuskelemaan paikallisia nuoria, vaikka ei ole kuin pari päivää siitä, kun ruotsalaiset poliitikot ja media tuohtuneina Yhdysvaltain presidentin viserrykseen kertoivat Ruotsiin suuntautuneen maahanmuuton olleen varsin ongelmatonta.

MTV3:n asiasta kertoneen jutun yhteydessä olevalla videolla näkyy omituisia tulipaloja sekä myös palaneita autonraatoja. Ehkäpä nekin viestittävät meille ruotsalaisen maahanmuuttopolitiikan menestystarinaa.

Sellaisesta saattoi kertoa myös juttu, jonka mukaan ruotsalaismies oli ajellut Espanjassa butaanilla lastatulla rekalla muuta liikennettä vastaan, kieltäytynyt pysähtymästä ja näytellyt kansainvälisiä käsimerkkejä. Ajelu päättyi poliisin luoteihin, mutta ruotsalaismiehen motiiveista ei ole tietoa. Ei myöskään äidinkielestä tai uskonnosta.

* * *

Aamun lehdessä oli vielä kolmaskin uutinen, joka ansaitsee kommentin. Se kertoi Ranskalaisesta naispoliitikosta Marine Le Penistä, joka ei suostunut peittämään päätään huivilla pyrkiessään tapaamaan libanonilaista uskonnollista johtajaa.

Röyhkeä naispoliitikko totesi tapauksen yhteydessä, että "voitte välittää suurmuftille kunnioittavat terveiseni, mutta en peitä itseäni".  Samalla hän tuli liittyneeksi sellaisten länsimaisten naispoliitikkojen joukkoon, jotka ovat uhmanneet muslimeiden pyrkimyksiä alistaa nainen perunasäkin sisällön asemaan.

Siihen ovat kuuluneet jo aiemmin mm. Michelle Obama, Laura Bush, Hillary Clinton, Barbara Bush, Rosalynn Carter ja Condoleezza Rice.

* * *

Edellä käsitellyt tämän aamun lehtijutut valaisivat niitä ongelmia, joita maailman globalisoituminen on tuottanut länsimaille. Siinä missä britit katsoivat olevansa velvollisia korvaamaan Taleban-soturille tämän kärsimyksistä amerikkalaisten vankileirillä, osoitti ranskatar suurmuftille konkreettisen eron länsimaisen ja lähi-itäläisen naisen asemassa.

Jokaisen itsensä arvioitavaksi jää, oliko Le Penin kieltäytymisessä kyse kunnioitettavasta ihmisoikeusteosta vai nolosta kyvyttömyydestä osoittaa kunnioitusta isännälleen. Samankaltainen kysymys voidaan luonnollisesti esittää myös Suomen Iranin suurlähettiläälle, joka kieltäytyi kättelemästä Suomen presidentin puolisoa tämän kutusuttua hänet juhlimaan maamme itsenäisyyttä veronmaksajien rahoilla.

Aamun lehtijutut osoittivat myös sen, että Ruotsissa näyttäisi edelleen elävän pyrkimys lakaista ongelmia maton alle. Se on sikäli ymmärrettävää, ettei siellä ole enää mahdollista pysäyttää ennennäkemätöntä yhteiskuntakokeilua, jonka lopputulos saattaa osoittautua hirvittäväksi katastrofiksi ainakin kantaruotsalaisten osalta.

Epämukavaksi kokeilun tekee etenkin se, että Ruotsi sattuu olemaan Suomen rajanaapuri. Näin siksi, että viikinkien jälkeläisten yhteiskuntakokeilun mahdollisen epäonnistumisen roiskeet saattavat ulottua myös tänne Pohjantähden alle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hollannin pääministeri teki suuren inhimillisen teon
Ruotsinsuomalaistyttö Syyriassa
Hollannitar pakeni uljasta muslimisoturimiestään

Kokoomus, rasismi ja tosiasioiden kieltäminen

Tänä aamuna silmiini osui poikkeuksellisen mielenkiintoinen uutinen. Se koski muodollisesti Lahden Kokoomuksen ehdokasvalintaa, mutta itse kiinnitin huomiota jutussa olleisiin rasistisiksi väitettyihin lausahduksiin. Ne on syytä kopioida tähän arvoisan lukijani arvioitaviksi.

Koska käytössäni ei ole alkuperäisiä Facebook-kirjoituksia, on minun tyydyttävä niistä kertoviin uutisten osiin. Artikkelin mukaan ehdokas on "muun muassa kirjoittanut Ruotsin raiskaustilastojen ´alkavan muistuttaa Afrikkaa´ ja kertonut, että Ruotsissa poliisit eivät voi mitään ´mamu-lähiöissä rikollisille´.

Vuosi sitten hän "kirjoitti muun muassa, että ´ei ole myöskään mikään salaisuus, että moni ulkomaalainen, joka on halunnut jäädä Suomeen, on harrastanut ns. ’rojut ränniin’– tai ’minä rakastaa sinua mennaan naimisiin’ -taktiikkaa saadakseen jäädä tänne.´"

Kaikki ehdokkaan sanomiksi väitetyt asiat ovat nähdäkseni kiistattomia tosiasioita. Ruotsin kehitysmaatasolle nousseet raiskaustilastot ovat olleet useasti tämänkin blogin aiheena, Samoin länsinaapurin maahanmuuttajalähiöiden kiistattomat ongelmat. Myös oleskeluluvan saamiseksi solmituista lumeliitoista on löydettävissä helposti tietoa.

Jutussa haastateltu Kokoomuksen paikallispomo ilmoitti, että kyseistä ehdokasta tuskin tullaan hyväksymään puolueen ehdokaslitoille, koska "kokoomuksessa ei hyväksytä millään tavalla ja millään tasolla ´rasistista meuhkaamista´".

Olettaen että uutisessa oli kerrottu oikein ne perustelut, joita kokoomuspamppu käytti muotoillessaan kannanottonsa, ei minulle jää muuta mahdollisuutta kuin todeta, että Lahden Kokoomus on linjannut maahanmuuttajiin liittyvän totuuden kertomisen rasismiksi.

Näyttää siis siltä, että kykypuolueessa olisi kuljettu varsin kauas siitä, kun Kokoomustaustainen presidentti Juho Kusti Paasikivi linjasi, että "tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku". Tässä joukossa puolue ei tietenkään ole yksin, mutta siitä huolimatta linjaus on syytä panna merkille.

On tietenkin selvää, että Kokoomuksella on oikeus valita ehdokkaaksi kenet se haluaa ja millä kriteereillä tahansa. On myös mahdollista, ettei epämiellyttävän totuuden ääneen sanominen ole ainoa syy ehdokkaan mahdolliselle hylkäämiselle.

Toisaalta tämän jutun synnyttäneen uutisen pohjalta jää päällimmäiseksi käsitys, jonka mukaan puolue olisi linjannut tosiasiat rasismiksi ja olisi siksi hylkäämässä ehdokkaan.

Lopuksi totean, että oman näkemykseni mukaan rasismi ei ole millään tasolla hyväksyttävää. Yhtä selvää on, että tosiasioista on voitava keskustella myös maahanmuuttopolitiikan yhteydessä.

Lisäksi tähdennän, etten tällä kirjoituksella halunnut ottaa kantaa suuntaan tai toiseen Kokoomuksen ehdokasasetteluun. Sen sijaan halusin nostaa esille sen vaikeuden, joka leimaa suomalaista keskustelua maahanmuuttopolitiikasta ja näkyy siinä poikkeuksellisen epärehellisenä argumentaationa.

Sellainen ei ole eduksi sen enempää politiikan arvostukselle, suomalaisen yhteiskunnan ilmapiirille kuin maahanmuuttajillekaan. Tämän soisi tulevan ymmärretyksi niin Kokoomuksessa kuin muissakin maamme puolueissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruotsin Kokoomus katuu - mutta miten korjata tehdyt virheet?
Suomen ja Ruotsin raiskaustilastot rikkovat ennakkoluuloja
Ruotsin mellakat jääkiekon maailmanmestaruuden jälkeen

Lahden kisaennakko

Viikonloppuna hiihdettiin Viron Otepäässä viimeiset näytöt ennen Lahden MM-kisoja. Suomalaisittain jäi monenlaista mietittävää. Siitä huolimatta on tullut aika tehdä perinteinen Professorin MM-kisaveikkaus. Tällä kertaa en käsittele hiihtäjiä erikseen vaan listaan matkoittain ne hiihtäjät, joihin kohdistan suurimmat odotukset.

Sprintin osalta suurimmat suomalaistoiveet Lahdessa kohdistuvat ampumahiihtäjä Mari Laukkaseen. Hän on kauden aikana osoittanut, että suksi kulkee liukkaasti myös sprintin karsinnassa, mutta erähiihto tuottaa vaikeuksia. Toivottavasti ryhmähiihdon taktiikka on Lahdessa kohdillaan ja meno kauden parasta. Professorin veikkaus sprintistä on Laukkaselle välieräpaikka eli sijat 7-12.

Miesten puolella Ristomatti Hakola on ollut tällä kaudella varmin hiihtäjä, vaikka onkin kärsinyt pystyssä pysymisen vaikeudesta. Otepäässä myös Martti Jylhä selvisi välieriin. Kummallakaan ei kuitenkaan näyttäisi olevan asiaa finaaliin. Professorin optimistinen veikkaus on molemmille välieräpaikka eli sijat 7-12.

Toinen Lahdessa hiihdettävä kilpailumatka on skiathlon eli yhdistelmähiihto, joka myös takaa-ajona tunnetaan. Naisten puolella Krista Pärmäkoskella on mahdollisuus jopa mitaliin. Miesten puolella tämä saattaa hyvinkin olla Matti Heikkisen paras matka.

Molemmat osaavat tasavahvasti sekä perinteisen että vapaan hiihtotavan ja myös kunto-ominaisuudet ovat tänä vuonna olleet kohdallaan. Otepäästä parivaljakko saalisti perinteisellä hiihtotavalla viidennen ja kuudennen sijan. Professorin eritäin optimistinen veikkaus on Pärmäkoskelle pronssia Charlotte Kallan ja Marit Björgenin jälkeen sekä "Happo" Heikkiselle hopeaa Sundbyn jälkeen.

Sunnuntaina hiihdetään parisprintit perinteisellä hiihtotavalla. Tämä olisi suomalaisten etukäteen varmin mitalipäivä, mikäli viivalle saataisiin parhaat mahdolliset joukkueet. Näin tuskin kuitenkaan käy, vaan sekä Heikkinen että Pärmäkoski jättänevät tämän arvokisaohjelman vähiten arvostetun kilpailumuodon väliin.

Professorin veikkaus on, että naisista hiihtävät Aino-Kaisa Saarinen ja Kerttu Niskanen. Sillä kokoonpanolla joukkue selviää kolmanneksi Norjan ja Ruotsin jälkeen. Miehissä matkaan lähtevät olympiavoittajat Jauhojärvi/Niskanen, jotka jäävät neljänneksi Norjan, Ruotsin ja Venäjän jälkeen.

Tiistaina on suomalaisten naisten päämatka eli perinteisen kymppi. Kauden alkaessa odoteltiin, että Suomi ottaisi varmasti mitalin ja ainakin itse toivoin vielä joulukuussa, että saataisiin jopa kaksi suomalaisnaista palkintopallille.

Otepään perusteella kuitenkin vain Krista Pärmäkoskella on asiaa kärkihiihtäjien vauhtiin, mutta sekin edellyttää suksihuollolta merkittävästi parempaa onnistumista kuin Otepäässä. Professorin ylioptimistinen veikkaus on, että Pärmäkoski saa kuin saakin pronssilätkän. Edellä ovat Marit Björgen ja Heidi Weng.

Keskiviikkona hiihdetään miesten 15 kilometriä jota aiemmin kutsuttiin pikamatkaksi. Koko kauden perusteella Iivo Niskanen on vahvassa mitalikunnossa. Edes voitto ei ole mahdoton, vaikka vaatiikin venymistä ja huollon huippu-onnistumista.

Matti Heikkinen ei Otepään perusteella näyttäisi juuri nyt olevan mitalikunnossa, mutta hänen päivittäiset suorituksensa ovat tunnetusti kovin vaihtelevia. Professorin veikkaus on, että toinen mitalitoivoistamme onnistuu ja Suomi saa hopeaa. Kulta jää saalistamatta, koska Martin Sundby näyttäisi juuri nyt olevan voittamaton - vaikka toki hänkin voi sortua huollon virheisiin.

Torstai on sitten viestipäivä. Sen suhteen puhetta on herättänyt eniten naisten viestijoukkueen koostumus. Professorin veikkaus joukkueeksi on Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski, Kaisa Mäkäräinen (tai Laura Mononen) ja Mari Laukkanen.

Valitettavasti Norja karkaa kolmannella osuudella Ruotsin kanssa ja Neljännellä osuudella myös Yhdysvallat hiihtää Suomen kiinni ja ratkaisee kilpailun viimeisessä nousussa. Suomen viestinaisten tuloksena on siten Professorin vähän negatiivissävyisen arvauksen mukaan neljäs sija.

Perjantaina ottavat toisistaan mittaa miehiset viestijoukkueet. Suomen joukkue lienee ensimmäisessä vaihdossa kärjen mukana Sami Jauhojärven tuomana. Toiselta osuudelta Iivo Niskanen tuo Suomen vaihtoon yhdessä Norjan ja Ruotsin kanssa. Tilanne näyttää erittäin hyvältä.

Kolmannella osuudella hiihtää luultavasti Lari Lehtonen, joka jää lopussa joitain kymmeniä metrejä Norjasta ja Ruotsista, mutta pitää silti muut takanaan. Ankkuriosuudella Matti Heikkisen tehtäväksi jää varmistaa Suomen pronssimitali, joka on siis Professorin varsin realistinen veikkaus.

Lauantaina naiset lopettavat kisaurakkansa hiihtämällä vapaalla hiihtotavalla 30 kilometriä. Tässä vaiheessa kilpailijat ovat varsin väsyneitä, niin myös Krista Pärmäkoski.

Mikäli Kaisa Mäkäräinen ei ole hiihtänyt viestiä, saattaa hän tällä matkalla olla levänneenä yllättävän vahva. Professorin reallistinen veikkaus on, että mainitut kaksi naista sijoittuvat kymmenen joukkoon. Voitoin vie kisojen hiihtokuningatar Marit Björgen.

Sunnuntaina on vuorossa miesten viisikymppinen. Siitä tulee Norjan suurta juhlaa. Näin siksi, että vuonomaalla riittää asettaa peliin muita levänneempiä kovia miehiä ja tuloslistasta tulee sen mukainen.

Suomalaisista parhaaksi noussee Matti Heikkinen tai Iivo Niskanen. Heikkinen taistelee voitosta kärjen mukana 40 kilometriin asti, mutta sitten tulee noutaja. Sisu vie "Hapon" kuitenkin kelvollisesti maaliin. Niskanen saa tässä vaiheessa Heikkisen kiinni. Professori veikkaa realistisesti, että molemmat sijoittuvat lopputuloksissa kymmenen joukkoon.

Kokonaisuutena on selvää, etteivät kaikki suomalaiset tule onnistumaan toiveideni mukaan. Siten Suomi saanee Lahden maastohiihtokilpailuista lopulta "vain" viisi mitalia. Samalla muistutan, etteivät aiemmat ennustukseni ole juurikaan osuneet kohdalleen. Saa siis nähdä joko nyt osuisi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Falunin lumikarkeloista
Hiihtäjät on valittu Sotshiin - vaan miten käy itse kisoissa
MM-kilpailut pohjoismaisten hiihtolajien Mekassa - Holmenkollenilla!

Polarisaation ensimmäiset uhrit ovat empatia ja ihmimillisyys

Saimme tänään luettavaksemme kaksi tarinaa siitä, kuinka polarisaatio ja vastakkainasettelu raaistaa ihmiset murhaavaan julmuuteen asti. Ne herättivät minussa muutamia ajatuksia, jotka haluan jakaa arvoisan lukijani kanssa.

Tarinoista ensimmäinen löytyi vuoden 1918 tapahtumiin sijoittuvan Anneli Kannon kirjan arvostelusta. Sen mukaan romaani on ns. elävöitetty dokumentti valkoisen voittajan tekemistä rikoksista, joihin syyllistyi myös kirjailijan isoisä. 

Samaa aihetta on käsitelty eri tavoin sekä vakavan tieteen, että kaunokirjallisuuden näkökulmasta. Esimerkkeinä Heikki Ylikankaan "Tie Tampereelle", Väinö Linnan "Täällä Pohjantähden alla" tai Kjell Westön "Missä kuljimme kerran". Etenkin näistä viimeisessä näkökulma näyttäisi olleen hyvin samankaltainen kuin Anneli Kannolla. 

Itse tapahtumissahan ei ole enää juuri epäselvyyttä. Ensin punaiset nousivat aseelliseen kapinaan laillista valtiovaltaa ja omistavaa luokkaa vastaan, tekivät omavaltaisia terroritekoja mukaan lukien lukuisia murhia, hävisivät sodan ja joutuivat voittajien raa´an koston kohteeksi. 

Kapinalle oli hyviä ja ainakin jossain mielessä ymmärrettäviä syitä. Laki ja oikeus olivat puolestaan kiistatta valkoisten puolella. Siitä huolimatta kummankaan puolen toteuttamalle terrorille ei voi löytää ainuttakaan hyväksyttävää syytä. Kyse oli puhtaasti kostonhimosta. 

Kostonhimon merkitystä vuoden 1918 tapahtumissa alleviivaavat etenkin punaisen terrorin kiihtyminen sodan lopputuloksen ollessa jo kaikille selvää sekä koko sodanjälkeisen valkoisen terrorin laajuus. Kummallakaan ei ollut minkäänlaista sotilaallista merkitystä.

* * *

Toinen huomiotani herättänyt polarisaation ja vastakkainasettelun synkästä puolesta kertova uutinen liittyi Israelin ja palestiinalaisten suhteeseen. Sen mukaan maailmalle on levinnyt video, jossa israelilaissotilas tappaa kylmästi ja ilman syytä haavoittuneen palestiinalaisterroristin. 

Videon perusteella israelilaismies sai syytteen ja tuli oikeudessa tuomituksi. Tappajaa on sittemmin vaadittu armahdettavaksi ja videon kuvannutta palestiinalaismiestä on uhkailtu. Lisäksi jälkimmäinen on uutisen mukaan saanut myös tappouhkauksia.

Itse tapahtumien kulusta ei tässäkään tapauksessa ole epäselvyyttä. Palestiinalaismiehet olivat tekemässä terroristista iskua, jonka israelilaissotilaat estivät. Tilanteen jälkeen nuori sotilas lopetti haavoittuneen palestiinalaisen kylmäverisemmin kuin revolverisankari haavoittuneen hevosensa westernissä.

Palestiinalaiselle terrorismille on syynsä, joille voidaan haluttaessa löytää myös ymmärrystä. Toisaalta laki ja oikeus takaavat juutalaisten - kuten myös palestiinalaisten - oikeuden turvalliseen elämään. Eikä mikään laki hyväksy haavoittuneen ampumista kuoliaaksi. Ei ainakaan ilman oikeudenkäyntiä. 

Tässä tilanteessa niin palestiinalaiset kuin juutalaisetkin tuntuvat kuitenkin hyväksyvän raa´an väkivallan, vaikka vastaavia tekoja ei hyväksyisi käytännössä esimerkiksi juuri kukaan nykysuomalainen. 

Sotilaan teon nauttiman laajan hyväksynnän osoittaa mielipidetiedustelu, jonka mukaan 65 prosenttia Israelin juutalaisväestöstä tukee palestiinalaismiehen ampujaa. Näin siitä huolimatta, että kaikki tietävät ampumisen tapahtuneen vasta yhteenoton jälkeen ja kohdistuneen puolustuskyvyttömään ihmiseen. 

Vastaavasti Pew Research Centerin tekemän kyselyn mukaan 75 prosenttia gazalaisista hyväksyy itsemurhapommittajien tekemiset ainakin joskus. Länsirannan palestiinalaisista samaa mieltä on 49 prosenttia. Myös länsirantalaisten lukema on suurempi kuin itsemurhapommittamisen tuomitsevien osuus, koska osa ihmisistä ei osannut tai halunnut ilmaista kantaansa. 

* * *

Usein kuulee sanottavan, että totuus on sodan ensimmäinen uhri. Näin saattaa hyvinkin olla. Tässä kirjoituksessa käsiteltyjen ja lukuisten muiden polarisoituneiden tilanteiden perusteella voidaan vastaavasti todeta, että empatia ja inhimillisyys ovat polarisoituneiden yhteiskuntien ensimmäisiä uhreja. 

Lienee myös selvää, että kirjailija Kannon romaanin sanoma raa´an väkivallan jättämistä jäljistä myös tekijäänsä kuvastaa todellisuutta. Näin siitäkin huolimatta, ettei häntä vedettäisi koskaan vastuuseen teoistaan. 

Tämäkin hintalappu on siis liitettävä siihen siihen laskuun, joka yhteiskunnan polarisoitumisesta on maksettava. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Maahanmuuttopolitiikkaohje

Yle: väestöryhmien polarisaatio otti uuden askeleen Ruotsissa

Polarisaatio lisää etnisten konflktien riskiä

 

Tiede on hyödyllisin instituutiomme

Helsingin Sanomissa on viime päivinä käytetty merkittäviä puheenvuoroja siitä, kuinka tieteestä ja tutkimustiedosta saataisiin suurin mahdollinen hyöty. Ensin emeritusprofessori Jouko Tuomisto totesi, että poliitikkojen tietotarpeisiin ei voida vastata yksittäisillä tutkimushankkeilla, vaan tieteentekijöiden politiikkasuositukset syntyvät tutkijoiden ammattitaidon kautta.

Tutkijoiden ammattitaito puolestaan syntyy yksittäisten tutkimushankkeiden myötä. Tekemällä itse kansainvälisen tason tutkimusta syntyy suhteita muun maailman tutkijoihin ja tietoisuus siitä, mitä nämä ovat saavuttaneet.

Esimerkkinä Tuomisto mainitsi, että "suurinta osaa uusista hoitokeinoista ei keksitä Suomessa. Huippulääkärit tietävät, mitä maailmalla tapahtuu, ja he ottavat hoidot sieltä omaan käyttöön. Ei sosiaali- ja terveysministeriö voi sanoa: ­kehittäkää pallolaajennustekniikka, koska liian moni kuolee sydän­infarktiin."

Tuomisto näki edelleen, että tieteellisen tiedon toimittaminen poliittisille päätöksentekijöille on ensisijaisesti valtion tutkimuslaitosten tehtävä. Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys: siinä missä yliopistot tuottavat tutkimuksen lisäksi tohtoreita ja maistereita, ovat tutkimuslaitokset olemassa tieteellisen tiedon tuottamisen lisäksi poliittisten neuvojen ja käytännön sovellusten tarpeen tyydyttämiseksi.

Tuomiston kirjoitusta kommentoi emeritusprofessori Erkki Annila. Hänen mukaansa tutkimuslaitosten tehtävää ei saisi rajata pelkästään soveltavaan tutkimukseen, vaan myös niissä tarvitaan perustutkimusta. Perusteluksi hän esitti, aivan oikein, että: "usein pitkäaikaisella perustutkimuksella on löydetty ratkaisu myös käytännön ongelmiin. Perustutkimuksen kautta tiede ja asioiden ymmärtäminen menevät eteenpäin."

Vielä selvemmin asian on tiivistänyt professori Jarkko Hantula: "ilman perustutkimusta ei voi kehittää soveltavaa tutkimusta. Ilman soveltavan tutkimuksen osoittamaa suuntaa ei kukaan voi lähteä tekemään tuotekehitystä. Eikä ilman tuotekehitystä synny uusia tuotteita."

Edelle kirjoitetun perusteella on selvää, että perustutkimusta on harjoitettava niin yliopistoissa kuin tutkimuslaitoksissakin: vain siten suomalaisesta tiedejärjestelmästä voidaan saada irti kaikki mahdollinen. Lisäksi on toivottava - ellei suorastaan vaadittava - että niin poliitikot kuin yrityksetkin hyödyntäisivät maassamme tuotettua tietoa ja osaamista täysimääräisesti tehdäkseen parhaita mahdollisia päätöksiä ja tuotteita suomalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Lopetan tämän kirjoituksen muistuttamalla arvoisaa lukijaani siitä, että tieteenfilosofi Uskali Mäki on todennut tieteen olevan "mahtavin instituutiomme. Se on tiedollisesti ylivoimainen, hyödyllisin ja moraalisesti ryhdikkäin". Mäen lausuman totuudenmukaisuuden voi jokainen varmistaa katsomalla ympärilleen ja vertaamalla näkemäänsä siihen, mitä vaikkapa keskiaikainen esivanhempi olisi nähnyt.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ministeri Sanni Grahn-Laasonen asetti tähtäimen maailman huipulle
Ihmiskokeita
Avaimia tulevaisuuteen

Filosofin ajatuksia pakolaiskriisistä

Slovenialainen filosofi Slavoj Žižek on ottanut kantaa nykyaikaiseen kansainvaellukseen vastakäännetyssä kirjassaan. Se on mielenkiintoista, sillä filosofien pitäisi olla ennen kaikkea loogisen ajattelun mestareita. Kuunnellaan siis mitä miehellä on sanomista - tosin sillä varauksella, ettei tämä kirjoitus perustu edellä mainittuun kirjaan, vaan Yleisradion uutiseen.

Ylen mukaan Žižek haukkuu tekopyhiksi ne, jotka vaativat avoimia rajoja. Maailmanparantajat ovat hänen mukaansa älyllisesti epärehellisinä, koska he tietävät rajojen avaamisen johtavan Euroopassa kapinaan.

Filosofi toteaa myös, ettei oman elämäntapamme puolustaminen ole rasistista. Eikä kaikenlainen islamin kritisoiminen ole kiellettyä. Ei ainakaan siksi, että se johtuisi länsimaisesta islamofobiasta.

Žižek toteaa Ylen mukaan lisäksi pakolaisten oman vastuun. Haave paremmasta elämästä muualla ei synny ilman pakolaisten oman todellisuuden muuttumista.

Näkemystensä ohella Filosofi tarjoaa ratkaisuehdotuksen nykyisen kansainvaelluksen tarjoamaan haasteeseen. Hänen mukaansa kriisialueiden läheisyyteen olisi perustettava vastaanottokeskuksia, joissa ihmiset rekisteröitäisiin ja dokumentoitaisiin. Tehtävän hän antaisi armeijan kaltaiselle instituutiolle, koska sellainen on ainoa, joka kykenee toteuttamaan niin suuren tehtävän.

Žižek haluaisi lisäksi muotoilla selvästi ja täsmällisesti pakolaisten hyväksymisen ja sijoittamisen kriteerit ja määrän. Sekä heidän lopullisen sijoituspaikkansa.

Pidemmällä aikavälillä Žižek korjaisi asiat paikan päällä kriisimaissa. Tärkein tehtävä olisi saada aikaan sellainen taloudellinen muutos, joka poistaisi pakolaisvirtoja aiheuttavat olosuhteet.

Hiukan jäin ihmettelemään filosofin näkemystä, jonka mukaan "pääsyy pakolaisuuteen on globaali kapitalismi ja sen geopoliittinen peli". Eikö hän tosiaankaan näe kriisimaiden väestöräjähdyksen ja niiden etnis-uskonnollisten erityispiirteiden keskeistä roolia pakolaisongelman taustalla?

Siitähän saatiin tuoretta tietoa myös tänä aamuna, kun irakilaisten shiiojen kerrottiin ilman sotilaallista tarkoitusta tuhonneen sunnien taloja Mosulin liepeillä. Eikä teko varmaankaan jää ilman jonkinlaista shiioihin kohdistuvaa vastatoimea - mikä edelleen ehkäisee kaksoisvirtain maan perillisten elämän asettumista sivistyneisiin uomiin.

Panin tyytyväisen merkille myös Žižek näkemyksen meilläkin tietyissä piireissä yleisestä muslimeihin kohdistuvasta ylisuvaitsevuudesta. Sen filosofi epäilee johtavan kierteeseen: mitä suvaitsevaisemmin pakolaisten elämäntapoihin suhtaudutaan, sitä enemmän syntyy tunne siitä, ettei toimita sittenkään riittävän suvaitsevaisesti.

Žižek ei suosittele maahanmuuttajien aiheuttaman haasteen lääkkeeksi universaalin ihmisyyden ulottuvuutta, myötätuntoa ja ymmärrystä. Ei myöskään "me olemme kaikki yhtä" tunnelman tavoittelemista. Sen sijaan hänestä on hyvä pitää pientä etäisyyttä uusiin tulokkaisiin kunhan vain noudattaa lakeja.

Slovenialaisfilosofin ajatukset olivat virkistävää luettavaa vastapainoksi vaikkapa Suomen PEN:in palkitseman Sunniva Draken kritiikittömään puuhasteluun verrattuna. Jokin aika sitten samansuuntaisia ja pohjimmaltaan terveitä ajatuksia esitteli myös italialainen tutkija, joka kehotti Pohjois-Eurooppaa sulkemaan rajansa.

En tahdo tässä ottaa kantaa siihen, miksi nämä ajatukset ovat päässeet viime aikoina menneisyyttä enemmän esille maamme valtamediassa. Sen sijaan totean, että monipuolisen keskustelun näkyvyys on erinomainen asia kaikkien suomalaisten kannalta, sillä vain sellaisen varaan voivat ihmiset - ja etenkin näkemyksiään vasta rakentavat nuoret - rakentaa oman maailmankatsomuksensa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Itsepetos keskuudessamme
Turvapaikanhakijat ovat islamilaisen terrorismin rahoituskeino
Sunniva Drake muuntelee irakilaista totuutta

Muhammedin opetusten pitkä ja synkkä varjo

Juuri tällä hetkellä näyttäisi siltä, että profeetta Muhammedin opetukset innoittavat ihmisiä eri puolilla maailmaa. Tarkoitan tällä sitä, kuinka noiden opetusten kirjaimellisessa tulkinnassa pitäytyvät tahot saavat valtaa liberaalimpien näkemysten kustannuksella.

Tuoreita esimerkkejä asiain kehityksestä löytyy Afganistanista ja Palestiinasta. Niistä ensimmäisessä Taleban-liike on palannut jälleen islamia liberaalimmin tulkitsevan hallituksen haastajaksi. Liikkeen toiminta on ulottuu nykyisin myös maan pääkaupunkiin Kabuliin, missä se pyrkii heikentämään hallituksen asemaa erilaisin terrori-iskuin.

Lisäksi Afganistaniin on kulkeutunut ISIS, joka pyrkii nostattamaan sunnalaisittain islamia tulkitsevia ihmisiä samoja oppeja shiialaisittain uskovia vastaan. Myös se on pystynyt organisoimaan terroritoimia Kabulissa.

Afganistanissa on kyse - ei enempää eikä vähempää kuin - siitä, pitävätkö valtaa muihin maihin toimivia suhteita haluavat muslimit, vai ryhtyykö maa islamilaiseksi teokratiaksi. Tosin ISIS:in mukaantulo saattaa johtaa kolmen rintaman sotaan - josta ei seuraa mitään hyvää, ainakaan mikäli Syyrian tilanteesta voi ennustaa tulevaa.

* * *

Toinen esimerkki Muhammedin kirjaimellisen tulkinnan voittokulusta löytyy Gazan kaistaleelta. Siellä islamistinen Hamas on valinnut johtajakseen omankin asteikkonsa mukaan islaminuskovaisen äärihihhulin.

Ajoitus on mielenkiintoinen Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin todettua eilen, että hänelle sopii mikä tahansa ratkaisu Israelin ja palestiinalaisten välisen konfliktin ratkaisemiseksi - kunhan molemmat osapuolet vain hyväksyvät sen. Tämä näkemys poikkeaa selkeästi YK:n näkemyksestä, jonka mukaan vain kahden valtion ratkaisu on mahdollinen.

En nyt tässä puutu YK:n näkemykseen toteamalla, että loogisesti ajatellen erilaisia ratkaisuja on joukoittain alkaen jommankumman kansan etnisestä puhdistuksesta aina yhteen sekulaariin ja demokraattiseen valtioon, jossa kansalaisoikeudet olisivat niin juutalaisilla kuin muslimeillakin. Sen sijaan totean, että Hamasin ratkaisu näyttäisi tähtäävän noista vaihtoehdoista ensimmäiseen - ja samalla lisäävän riskiä siitä, että myös vastapuolella samankaltaista ratkaisua hakevien poliittisten voimien kannatus lisääntyy.

Tässä tilanteessa saattaisi moni sanoa, että kärsijöinä "Pyhän maan" tilanteen kärjistymisestä ovat jälleen tavalliset ihmiset ja erityisesti palestiinalaiset. En kuitenkaan sano, sillä ei kai Hamasin asema gazalaisten keskuudessa ole syntynyt ilman tavallisten palestiinalaisten enemmistön tukea? Eli sitä saa mitä tilaa.

* * *

Edelle kirjoitetun perusteella Profeetta Muhammedin varjo on siis pitkä, synkkä ja edelleen äärimmäisen vaikuttava. Sen edessä myös meidän Eurooppalaisten on tehtävä ratkaisuja siitä, millä voimakkuudella haluamme tuon varjon lankeavan oman maanosamme ylle. Keskeinen osa sen hallitsemisessa on maanosamme ja oman valtiomme maahanmuuttopolitiikka. Ja erityisesti sen humanitaarinen. maailman hädänalaisten auttamiseen tähtäävä, osa.

Turvapaikka- ja pakolaispolitiikan yhteydessä tulee kaiken poliittisesti korrektin voivottelun lisäksi kysyä sitä, ovatko maailman kriisipesäkkeistä tulevat ihmiset aivan syyttömiä kotimaidensa sekasortoon? Erityisesti olisi mietittävä, että olisiko avain islamilaisen maailman ongelmien parantamiseen kansainvaelluksen sijasta siinä, etteivät maailman eri kriisipesäkkeissä asuvat tolkun ihmiset lähtisi karkuun profeetan pitkää varjoa, vaan ryhtyisivät kotimaissaan toimiin sen valaisemiseksi?

En nimittäin voi välttyä ajatukselta, että profeetan varjon valaiseminen olisi hyväksi koko maailmalle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Afgaanien palautukset voivat alkaa
Israelin toimet Gazassa tuomittu
Erkki Tuomioja ja tulkit

Veljesvihaa Koreassa ja Ruotsissa

On vaarallista olla diktaattorin lähisukulainen. Tämän sai kokea myös Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin velipuoli Kim Jong-nam, joka tuli tapetuksi Malesiassa.

Myös Suomen historia tuntee kauden, jolloin oli vaarallista olla maan valtiaan veli. 1500-luvun lopulla silloisen Ruotsin johtajat nimittäin tuhosivat toisiaan. Kuten arvoisa lukijani varmasti muistaakin, kyse oli Kustaa Vaasan pojista.

Heistä vanhin eli Eerik XIV nousi valtaistuimelle isänsä kuoltua vuonna 1560. Ajan myötä kuninkaalle ja hänen Suomessa tuolloin vaikuttaneelle Juhana-veljelleen syntyi ulkopoliittisia erimielisyyksiä, joiden seurauksena Ruotsin valtiopäivät tuomitsivat tämän kuolemaan ja menettämään asemansa.

Rangaistuksen pelossa Juhana yritti taivutella suomalaisia puolelleen, mutta suurin osa ylhäisaatelistosta pysyi kuninkaan puolella, joten kun Eerik XIV tuli Suomeen kymmenen tuhannen miehen kanssa, oli Juhanalla puolellaan vain 1200 miehen joukko. Eerik XIV piiritti Turun linnaa ampuen sitä tykeillä.

Toivottomassa tilanteessa Juhana antautui ja vietiin vaimoineen vangiksi Tukholmaan, mutta häntä ei tapettu. Juhanan Turun linnaan keräämät taideaarteet kuitenkin ryöstettiin ja vietiin Ruotsiin, eikä niitä koskaan palautettu.

Eerikin kohtaloksi muodostui heikko mielenterveys ja avioliitto aatelittoman Kaarina Maununtyttären kanssa. Veljet eivät hyväksyneet avioliittoa ja kruunausta ja myös aatelisto nousi kapinaan Eerikiä vastaan. Kuningas kukistui syksyllä 1568.

Kapinan jälkeen Juhana-herttuasta tuli kuningas Juhana III ja Eerik perheineen tuomittiin vankeuteen. Ja lopulta uusi kuningas tapatti tämän. Sivumennen sanoen, Juhana III osasi myös suomenkieltä, eli oli sikäli poikkeuksellinen ruotsalaiskuningas.

Juhanan jälkeen vallan peri vuonna 1593 hänen poikansa ja äitinsä puolelta myös Puolan kruunun perinyt Sigismund, jota ei koskaan noussut Ruotsin todelliseksi vallankäyttäjäksi. Sen sijaan Ruotsinmaalla valtaa käytti Eerikin ja Juhanan nuorempi veli Kaarle.

Suomi sen sijaan oli tuolloin käytännössä lähes itsenäinen. Valtaa piteli Sigismundin nimissä ylhäisaatelinen Klaus Fleming, joka lopulta ajoi maansa sisällissotaan vuosina 1596-97.

Kaarle-herttua sen sijaan kaappasi vallan Ruotsissa Aarborgan valtiopäivillä vuonna 1597 ja julistautui valtionhoitajaksi etenkin talonpoikien tuella. Sigismund ei hyväksynyt vallanvaihtoa vaan yritti palauttaa valtansa asein.

Niinpä hänen joukkonsa nousivat maihin Ruotsin Kalmarissa syyskesällä 1598. Ratkaiseva taistelu käytiin Stångejoella lähellä Linköpingiä 25. syyskuuta 1598.

Kaarlen joukot voittivat, ja Sigismund palasi Puolaan. Suomesta lähti Sigismundin tueksi Akseli Kurjen johtama armeija, mutta se ei ehtinyt paikalle ajoissa. Lopulta Kaarle herttua valloitti myös Suomen Klaus Flemingiltä - eli muodollisesti Sigismundilta.

Näin oli Ruotsin veljessotien aika lopullisesti ohi. Mutta mitä me opimme tästä kaikesta?

Ehkäpä juuri sen, miksi yhden miehen valta ei ole juuri koskaan osoittautunut pitkän päälle menestystarinaksi. Vaikka yksi kuningas olisikin ns. valistunut itsevaltias, se ei takaa, että hänen seuraajansa olisivat sellaisia.

Tosin Pohjois-Korean Kimeistä ei kenestäkään ole koskaan taidettu käyttää tuota nimitystä "valistunut itsevaltias". Eikä siihen liene ollut myöskään syytä. Nähtäväksi jää, onko maan nykyinen diktaattori Ruotsin Juhana-kuninkaan tavoin myös veljenmurhaaja.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Epäuutinen. Mutta mitä sen on väliä?
Varokaa demokratian kasvattamia diktaattoreita!
Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto

Kommunisteilla ratsastaminen on lyhytnäköistä

Aamun uutistarjonta sisälsi tiedon siitä, että Ranskassa jopa kommunistit ovat siirtyneet Marine Le Penin Kansallisen rintaman kannattajiksi. Syynä muutokseen on maailmantalouden globalisoituminen, joka on ajanut erityisesti teollisuustyöpaikkoja halvempien tuotantokustannusten maihin. 

Siis sinne, missä ammattiliitot eivät ole onnistuneet sementoimaan korkeaa palkkatasoa sekä maihin, joissa yritykset voivat käyttää siekailematta hyväkseen lapsityövoimaa. Eli maihin, joissa pääomalle on arveltu saatavan korkeampi korko kuin Ranskassa.

Lopputuloksena Galliassa on joukoittain rapistuvia teollisuusrakennuksia ja työttömyyttä. Eikä globalisaatiosta kärsivien ihmisten mielialaa paranna maassa toistuvasti terroritekoja tekevä ja niitä vielä enemmän tavoitteleva islaminuskoinen maahanmuuttajaväestö.

* * *

Suomessakaan kommunistien perilliset eivät ole enää samanlaisia kuin minun lapsuuteni äärivasemmistolaiset. He ovat aatteellisesti punavihreitä, jotka tavoittelevat monikulttuurista maailmaa, jossa elatuksen saisi jonkinlaisesta taikaseinästä ja pikkutytöt kulkisivat öisillä kaupungin kaduilla turvallisesti suurten leijonain kanssa. Siis jotain samankaltaista kuin Vartiotornin klassisessa kuvamateriaalissa. 

Nuoruuteni kommunistit sen sijaan tavoittelivat työlästen paratiisia, jossa työtä tehtäisiin yhteisen hyvän eteen. Lyhyemmällä aikavälillä riitti, että yhä suurempi osa työnantajan tuloista jaettaisiin työntekijöille palkkoina ja etuuksina. 

Suomessa oli tuolloin paljon lakkoherkkiä aloja, joten myös lakot olivat lähes jokapäiväisiä. Samalla jokainen kommunisti kuitenkin tiesi, että viime kädessä henkilökohtainen elämä oli riippuvainen työn tekemisestä. Eikä siksi tavoitellut taikaseinää vaan kunnon palkkaa ja pidemmällä aikavälillä omistusoikeutta leipäpuuhunsa.

Ranskan teollisuuspaikkakunnilla tilanne lienee ollut samankaltainen. Työnantajan tuloista on haluttu itselle mahdollisimman suuri osa, mutta pikemminkin työntekoa vastaan kuin ajamalla leipäpuu konkurssiin ja siirtyminen taikaseinän elätiksi. Työpaikan säilyminen on siten ollut elämän ehto myös ranskalaisille.

* * *

Poliittisen vasemmiston siirryttyä työläisten oikeuksien ajajasta maailmanparantamisen airuiksi on perinteiseltä työväeltä kadonnut poliittinen selkänoja. Tämä on näkynyt hyvin myös Suomessa: yksi Perussuomalaisten jytkyjä selittävä tekijä oli perinteisen työväestön siirtyminen soinilaisten kannattajaksi. 

Nyt näyttäisi, että samankaltainen kehitys on menossa myös Ranskassa. Tosin tässä on todettava, että Perussuomalaiset ovat joistain samankaltaisuuksista huolimatta poliittisesti aika kaukana Kansallisesta rintamasta - puolueita yhdistää käytännössä lähinnä vaihtoehdon tarjoaminen perinteisille vallanpitäjille.

Suomi voi kuitenkin toimia Kansalliselle rintamalle esimerkkinä myös katteettomien lupausten antamisen vaaroista. Globalisaatio on nimitäin ilmiö, jolle kansallinen päätöksenteko ei voi oikein mitään. Niin kauan kuin tavara liikkuu suhteellisen vapaasti, määrittää kustannustehokkuus tuotantopaikan.

Samalla talous kokonaisuutena toimii tehokkaammin kuin pienistä tullimuurein suojatuista paikallistalouksista koostuvassa maailmassa. Hyödyn korjaavat koko maailman rikkaat ja koulutetut yhdessä ahkerien kehitysmaalaisten kanssa. Tappiolle ja maksumiehiksi yleisestä hyvästä joutuu ennen kaikkea kehittyneiden maiden vähän koulutettu työväestö.

Näin on siis käynyt myös Ranskassa. Asiaa on pahentanut eurojärjestelmä, joka Galliaa tehokkaampien pohjoiseurooppalaisten ja sitä halvemmalla työtä tekevien itäeurooppalaisten takia on nostanut ranskalaisen työn kustannukset liian korkeaksi suhteessa sen tuottavuuteen. 

 

On kuitenkin selvää, että Le Penin kommunistitaustaiset kannattajat tulevat jättämään Kansallisen rintaman, mikäli se saa vallan Pariisin salongeissa. Näin on käynyt myös Suomessa Perussuomalaisille niiden otettua hallitusvastuun huolimatta monista oikeansuuntaisista poliittisista päätöksistä.

Toki Kansallisella rintamalla on yksi valttikortti, jota ei ole Suomessa kokeiltu. Se on euroero, jonka seurauksena ranskalaisten palkkataso romahtaisi palauttaen maan teollisuustuotannon kustannuskilpailukyvyn. Se tuskin riittäisi Ranskan teollisuuden nopeaan pelastamiseen eikä siksi myöskään puolueen kommunistitaustaisten kannattajien tyydyttämiseen, vaikka saattaisikin hidastaa teollisuustyöpaikkojen katoamista.

Siksi näen vanhoilla kommunisteilla ratsastamisen riskiksi Marine Le Penin kaltaisille vanhan vallan haastajille. Mahdottomien lupausten sijaan heidän kannattaisi rakentaa tulevaisuutensa kestävälle pohjalle - siis sellaisille kuin uudenlaisen osaamisen luomiselle, sisäisen turvallisuuden takaamiselle, globalisaation tarjoamien hyötyjen maksimoimiselle ja toisia kunnioittavalle kansalliselle edunvalvonnalle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Länsimaisen demokratian kiirastuli

Ranskan talous on meidänkin asiamme

Kommunismin varjo selittää Visegrad-maiden ja Länsi-EU:n poliittisia eroja

Turvapaikanhakijat ovat islamilaisen terrorismin rahoituskeino

Luultavasti kaikki suomalaiset ovat jo pitkään tienneet, että subjektiivinen oikeus turvapaikan hakemiseen EU:n alueelta on johtanut laajamittaiseen ihmissalakuljetukseen kehitysmaista Eurooppaan. Harvempi lienee sen sijaan ennen tätä aamua tiedostanut, että bisneksessä ovat vahvasti mukana myös ISIS:in terroristit, joiden toimintaa rahoitetaan sen kautta. 

Asiaa on tutkinut italialainen Loretta Napoleoni, jolla on myös hyviä neuvoja asian hoitamiseksi. Toistettakoon nuo neuvot myös tässä blogissa.

"Jos olisi Pohjoismaista, panisin rajanne kiinni. Italialla ei ole rahaa ja halua tukkia siirtolaisvirtaa."

"Rajojen avaaminen on väärin. Ei voi ajatella, että kaikki avoimuus on hyväksi. Täytyy löytää tasapaino."

Napoleonin mielestä ihmisiä tulisi auttaa ensisijaisesti Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä. Perinteisen kehitysavun lisäksi voi kokeilla uusia keinoja: "kun tulijoita lähetetään takaisin, heille voisi antaa esimerkiksi mikrolainan oman yrityksen perustamiseksi."

Tuosta viimeisestä todettakoon, että esimerkiksi Homma-foorumilla toimivat henkilöt ovat jo pitkään antaneet mikrolainoja kehitysmaalaisille. Toimintaan voi käsittääkseni osallistua kuka tahansa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Ihmissalakuljetus Välimerellä

Halla-aho vaati EU:ta puuttumaan kansalaisjärjestöjen rikolliseen toimintaan

Media ja pahuuden ilmentymät 

Venäjä ja Suomi - perheväkivallan sisarukset

Venäjä on säätänyt perheväkivaltaan liittyen uuden lain, jonka pelätään viestittävän väkivaltaisille miehille, että vaimon pahoinpitely olisi hyväksyttävää. Iltalehti kertoi, että uuden lain mukaan "puolison tai lasten hakkaamisesta, josta aiheutuu mustelmia mutta ei verenvuotoa tai luunmurtumia, voi saada 15 päivää vankeutta, yhdyskuntapalvelua tai vain sakon, mikäli asia ei tapahdu useammin kuin kerran vuodessa."

Laki on herättänyt maailmanlaajuista hämmästystä. Ja aamulla lukemani uutisen mukaan "perheväkivallasta tehdyt ilmoitukset ovat merkittävästi kasvaneet Venäjän neljänneksi suurimmassa kaupungissa Jekaterinburgissa sen jälkeen, kun perheväkivalta poistettiin maan rikoslaista".

Onko Venäjä siis vajonnut täydellisen perhepoliittisen barbarian tilaan? Siihen viittaa ainakin Komsomoskaja pravdassa julkaistu kolumni, jossa naisia kehotettiin olemaan ylpeitä, jos mies mätkii heitä. Sellaista tekstiä ei soisi näkevänsä ikinä Suomessa.

Onneksi meillä kaikki on toisin. Vai onko?

Googlasin pikaisesti hakusanoilla "tuomittiin vaimon pahoinpitelystä" ja löysin maksumuurin takana olevia juttuja, mutta myös sellaisia, joita pääsi lukemaan. Esimerkiksi MTV3 kertoi Ilta-Sanomiin viitaten, että Turun apulaiskaupunginjohtaja tuomittiin taannoin liikuntarajoitteisen vaimonsa mustelmiin johtaneesta pahoinpitelystä 30 päiväsakkoon.

Savon Sanomat puolestaan kertoi kuopiolaismiehen toistuvista vaimoon kohdistuneista pahoinpitelyistä - kuristamisista, hiuksista repimisistä ja lasiesineillä heittelyistä. Lisäksi mies oli väärinkäyttänyt perheenjäsentensä luottokortteja ja ottanut vippejä heidän nimiinsä. Koko vyyhden oikeus katsoi kolmen kuukauden ehdollisen tuomion arvoiseksi.

Nämä kaksi tapausta riittivät vakuuttamaan minut siitä, että jos Venäjä on lainmuutostensa jälkeen perheväkivallan barbaarivaltio, on Suomi ollut sitä jo pitkään. Asian varmistamiseksi tarkistin, mitä rikoslakimme sanoo pahoinpitelystä.

"Joka tekee toiselle ruumiillista väkivaltaa taikka tällaista väkivaltaa tekemättä vahingoittaa toisen terveyttä, aiheuttaa toiselle kipua tai saattaa toisen tiedottomaan tai muuhun vastaavaan tilaan, on tuomittava pahoinpitelystä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."

Eli kyllä. Edellä mainitsemani tapaukset on tuomittu lain mukaisesti. Eikä Venäjällä säädetty uusi laki poikkea oleellisesti suomalaisen rikolain vastaavasta kohdasta.

Kysymys meille suomalaisille siis kuuluu, että jos pidämme Venäjän uutta lakia barbaarisena, niin mitä meidän tulisi tehdä omalle väkivaltaan liittyvälle lainsäädännöllemme? Tulisiko sen rangaistusasteikkoa kiristää oleellisesti nykyisestä, vai olemmeko tyytyväisiä vallitsevaan asiantilaan.

Mikäli ensimmäistä, tulisi meidän aloittaa poliittinen prosessi rikoslain väkivaltarangaistusten koventamiseksi. Jos taas jälkimmäistä, on meidän turha moittia myöskään Venäjää naisiin kohdistuvan väkivallan hyväksymisestä.

Lopuksi totean, että lieväkin perheväkivalta on yksi vahingollisimmista rikollisuuden muodoista. Siitä kärsivät Suomessakin lukemattomat naiset - nykyisin myös miehet. Ja sen olemassaolo myrkyttää koko perheen elämän tavalla, joka usein näkyy vielä seuraavassakin sukupolvessa. Siksi asia on kaikkea muuta kuin yhdentekevä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mistä ympärileikkaukseen kuollut egyptiläistyttö kertoo?
Sukulaiseni on alkoholisti
Ratkaistaanko talousongelmat laillistamalla perheväkivalta?

Itsepetos keskuudessamme

Stand-up-koomikko Tomi Walamies on jo vuosia kertonut vitsiä, jota monet suvaitsevaiset kantasuomalaiset pitävät rasistisena. Toistettakoon se tähän alkajaisiksi.

"Pidän outona väitettä, etteivät maahanmuuttajat sopeudu. Sopeutuvat todella hyvin! Esimerkiksi kaikki tuntemani miespuoliset muslimit, jotka asuvat Suomessa, käyttävät alkoholia. Olin asiasta hämilläni: ´Eikö teidän uskontonne kiellä tuon?´ Jokainen vastasi samalla lailla: ´Ei ole niin ­tarkkaa´. 

Rupesin tutkimaan asiaa, ja selvisi, että he saavat juoda. Kun muslimi on länsimaissa, hän on ­Allahin selän takana. Aika kätevää. Mutta sikäli outoa, että Allah on kaikkivoipainen, mutta ei osaa kääntyä."

Vitsi on vanha, eikä siksi naurata itseäni ainakaan luettuna. Rasistinen se ei kuitenkaan ole, vaan pikemminkin tarina ihmisille yleisestä itsensä pettämisestä eli älyllistä epärehellisyyttä. 

* * *

Itsensä pettämistä on kaikkialla. Aloitan Walamiehen vitsin innoittamana uutisesta mieltään osoittaneista kieltävän päätöksen saaneista irakilaisista turvapaikanhakijoista. 

He kysyivät toimittajalta: "kun hallinto-oikeudesta tulee kielteinen päätös, vastaanottokeskukset lähettävät ihmiset pois. Mihin he menevät? He menevät ulos pakkaseen, perheetkin. Miltä sinusta tuntuisi valita tämän ilman ja sodan keskelle palauttamisen välillä."

Siis hetkinen: miten niin pakkanen tai palauttaminen Irakin sotaan? Tokihan Mosulin kaupungissa on menossa sota, mutta ihmiset ovat jo palaamassa sinnekin eivätkä taistelutoimet ulotu muualle maassa. 

Sitä paitsi Helsingissä mieltään osoittavien ihmisten ei tietenkään ole pakko palata Irakin sota-alueelle. Niinpä mielenosoituksen syynä eivät ole irakilaisen mainitsemat vaihtoehdot, vaan mitä ilmeisimmin itsepetos, jonka mukaan kaksoisvirtain maasta tulleet uskovat, että Suomi pitäisi heistä edelleen huolta samalla tavalla kuin ennen kielteistä turvapaikkapäätöstä. 

Mitä todennäköisimmin heitä kannustavat tähän itsepetokseen myös sellaiset henkilöt jotka saavat leipänsä maahanmuuttobisneksestä. Mutta myös sellaiset, jotka pettävät itseään ja muita suomalaisia tarjoamalla hyvän hyvyyttään laittomasti maassa oleville irakilaisille erilaisia ilmaisia palveluksia, kuten vaikkapa perustason ylittäviä terveydenhoitopalveluja.

* * *

Itsepetosta esiintyy myös politiikassa. Räikeimmin se näkyy silloin, kun poliitikko siirtyy oppositioon ja ryhtyy moitiskelemaan samanlaisia hallituksen päätöksiä, joita on edellisellä hallituskaudella ollut itse tekemässä. Hyvän esimerkin tarjoaa Demokraatti-lehti, jonka emopuolue oli vielä keväällä 2015 hallituksessa leikkaamassa koulutuksesta, mutta joka jo seuraavana syksynä moitiskeli kovin sanoin nykyhallitusta samasta synnistä. 

Toki koulutusleikkaus on kansakunnan itsepetos, mutta nykyisessä opposition ja hallituksen sanailussa näen vahvasti ilmiön, jossa "pata kattilaa soimaa, musta rinta kummallakin". 

Näin siitä huolimatta, että soimaajien itsensäkin luulisi ymmärtävän Suomen voivan ylläpitää korkeaa elintasoaan vain muita paremman osaamisen avulla. Peltoa käsin kuokkimalla tai halpaa bulkkitavaraa markkinoille tuottamalla elintasomme ajautuu vääjäämättä samalle tasolle niiden maiden kanssa, joissa ihmiset osaavat vain kuokkia peltoja ja tuottaa muita halvemmalla bulkkitavaraa.

Valaiseva oli myöskin Merja Kyllösen (vas) haastattelu, jossa tämä totesi suomalaisten olevan hyväntahtoisia hölmöjä, joiden pitäisi oppia kiertämään tehtyjä sopimuksia. Näin siksi, että myös muut EU-maat ajelevat sopimusten suhteen kaksilla rattailla, ja saavat toiminnastaan hyötyjä. Niinpä.

Mutta voisiko kuitenkin olla niin, ettei Kyllönen ole ymmärtänyt asian toista puolta. Mitäpä muuta EU-maiden Kreikka-politiikka on ollut kuin toistuvia EU:n sääntöjen joustavia tulkintoja ja itsepetosta. 

Kreikka ei ole joustavista sopimusten kiertelemisestä huolimatta selvinnyt ongelmistaan, eikä tule selviämään. Viimeksi tämän asian totesi Nordean pääanalyytikko. Ja juuri siksi Kreikan asia nousi eilen jälleen kerran kokouksen aiheeksi. 

* * *

Mutta ei itsepetos kuulu pelkästään puolestaloukkaantujille, maahanmuuttajille tai politiikoille. Itsepetosta on myös urheilussa. Siellä Juha Miedon "itsensä sukkurointi" on positiivinen itsepetos, jonka avulla saa resursseistaan kilpaladulla aivan kaiken irti. Parhaimmillaan syntyy se kuuluisa "pöljä päivä".

Norjan hiihtoliiton päätös langettaa Therese Johaugille sääntöjen mukaan minimissään kahden vuoden kilpailukiellon arvoisesta teosta yhden vuoden ja kuukauden mittainen sanktio on puolestaan vuonomaalaisten kollektiivinen itsepetos, jonka seurauksena taistelu urheilua nakertavan doping-ongelman ratkaisemiseksi astui pitkän loikan taaksepäin: ellei sääntöjä sovelleta oikein, ei niitä myöskään kunnioiteta. 

Tästä asiasta kertoi eilen Mikko Marttinen, joka julkaisi Norjan hiihtoliiton innoittamana tuleville dopinghuijareille uudet toimintatavat, joilla voi minimoida kemiallisen valmennuksen riskit. Jotain kertoi myös yleensä suulaan suomalaisen maastohiihtäjän Sami Jauhojärven hiljaisuus. Itse jään seuraamaan jännityksellä liittyvätkö myös kansainvälinen hiihtoliitto ja maailman antidopingtoimisto norjalaiseen itsepetokseen.

* * *

Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta ehkäpä edelle kirjoitettu riittää. Jo sen perusteella on selvää, että itsepetos on ihmisille lajityypillinen piirre. Se saattaa auttaa meitä huippu-urheilijoiden tapaan joskus ylittämään itsemme, helpottaa viinaa juovien muslimien elämää uskontonsa sääntöviidakossa tai nostaa poliittisten toimijoiden kannatusta vaalikentillä. 

Toisaalta juuri itsepetos on se piirre, joka saattaa meidät lankeamaan korruptioon ja epärehellisyyteen, johdattaa hyvää tarkoittavia ihmisiä harhaan tai hukkaamaan omaisuuksia mahdottomiin projekteihin. Ihmiselle tyypillisenä piirteenä itsepetos ei myöskään poistu keskuudestamme; eikä meille siksi jää muuta mahdollisuutta kuin hallita taipumustamme tosiasioiden kieltämiseen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Irakilaiset kieltäytyvät poistumasta

Miksi EU on epäonnistunut?

Media ja pahuuden ilmentymät

Somalien diasporan loppu?

Somaliassa tapahtui pieni ihme. Sekasorrostaan tunnettu valtio sai uuden presidentin ja vanha suostui mukisematta jättämään vallan seuraajalleen. Sellainen on Afrikassa kohtuullisen harvinaista, ja maanosa sekasorrosta nousevissa valtioissa suorastaan poikkeuksellista.

Itse vaali ei ollut demokraattinen, vaan Somalian klaanijärjestelmän suorittama prosessi. Voittaja ei kuitenkaan tullut suurimmasta klaanista vaan vasta seuraavasta. Se on hyvä merkki.

Kaiken kaikkiaan presidentinvaali ja sen tuloksen hyväksyminen vahvistivat, että Somalia on turvallinen maa, jonka kehittämiseen kaikkien somalien olisi hyvä osallistua. Siksi olisi hienoa, mikäli isänmaanrakkaus houkuttaisi myös Suomessa ja muissa länsimaissa koulutusta saaneet, mutta rasismin tai muiden syiden takia ilman työpaikkaa jääneet osaajat rakentamaan isiensä ja äitiensä kotimaata.

Eikä mikään tietenkään estä myös Suomessa menestyksellistä työuraa tehneitä somalialaistaustaisia palaamasta kotimaahansa. Uudelleenrakentamisen aikahan on tunnetusti nopean talouskasvun ja siten yritteliään ihmisen vaurastumisen kannalta parasta aikaa. Siksi asiansa taidokkaasti hoitava paluumuuttaja voi nostaa itsensä ja jälkeläisensä Somalian tulevan talouseliitin joukkoon juuri nyt!

Länsimaissa sivistystä saaneiden somaleiden paluun myötä maan talouselämä saisi piristysruiskeen, joka voisi kiihdyttää talouskasvua entisestään. Ajan myös nopea kehitys vahvistaisi keskushallintoa ja ajaisi myös maan joitakin osia edelleen terrorisoivan Al-Shabaabin entistä ahtaammalle. Tämä rauhoittaisi Somaliaa entisestään mikä luonnollisesti loisi uutta pohjaa kehitykselle.

Toivotan siis Somalian uudelle presidentille onnea ja menestystä korkean tehtävänsä hoitamisessa. Ehkäpä hän jää historiaan miehenä, joka palautti sekasortoisen Somalian lopullisesti kansakunnaksi kansakuntien joukkoon ja yhdisti diasporaan joutuneet kansalaisensa. Ja aloitti näin Afrikan sarvessa uuden kukoistuksen ajan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EU voisi tukea Irakin ja Somalian taloutta
Paratiisi
Suoraan somalin suusta

Miksi EU-kansalaiset eivät halua lainkaan muslimeita kotimaihinsa?

Helsingin Sanomat julkaisi uutisen kyselystä, jonka mukaan suurin osa EU-kansalaisista ei halua lainkaan muuttoa muslimimaista. Tutkimuksen tehneen ajatuspajan mukaan "tuloksemme ovat hätkähdyttäviä, ja ne vetävät vakavaksi. Ne osoittavat, että muslimimaista tulevan maahanmuuton vastustus ei suinkaan rajoitu Trumpin äänestäjäkuntaan Yhdysvalloissa, vaan on paljon laajemmalle levinnyt."

Tämän blogin lukijoille tulos ei tainnut olla niinkään hätkähdyttävä. Tosin itse nostelin kyllä kulmakarvojani, sillä minä en olisi vastannut kysymykseen "kyllä", koska en näe syytä lopettaa aivan kaikkea maahanmuuttoa muslimimaista.

Minulle riittäisi, että lopetettaisiin suurin osa islamilaisesta ns. humanitaarisesta maahanmuutosta asettamalla sen määrälle yksiselitteinen katto huomioiden sen, miten resurssimme riittäisivät tulijoiden integroimiseen suomalaiseen yhteiskuntaan sekä sivistyksellisesti, taloudellisesti että kulttuurisesti. Se tarkoittaisi nykyistä aivan oleellisesti pienempää tulijamäärää, ehkä muutamia turvallisuutensa takia välittömässä hengenvaarassa olevia henkilöitä vuodessa.

En myöskään näe ongelmaa muslimimaista tulevan työperäisen maahanmuuton suhteen, kunhan siihen sovelletaan normaalia tarveharkintaa. Enkä näe mitenkään haasteelliseksi lukukausimaksunsa maksavien islaminuskoisten opiskelijoiden tänne asettumista.

Oman näkemykseni pohjalta epäilenkin, että jos ajatuspaja olisi muotoillut kysymyksensä esimerkiksi "maahanmuuttoa muslimimaista tulisi rajoittaa voimakkaasti", olisi näkemyksellä ollut vielä paljon totaalikieltoa suurempi kannatus EU-maiden kansalaisten parissa. Mitähän ajatuspajan tutkijat olisivat siitä sanoneet?

* * *

Helsingin Sanomien toisen uutisen mukaan Suomen suurimman terrorismiuhan muodostavat "väkivaltaista jihadismia kannattavat yksittäiset henkilöt tai pienryhmät." Samassa jutussa kerrottiin myös, että "uutena ilmiönä vankilaväkivaltaan on tullut uskonnolla perusteltu väkivalta". Lisäksi siinä oli tieto siitä, että "islaminuskoiset vangit ovat nousseet viime vuosina yhdeksi suurimmista vähemmistöistä vankiloissa".

Nämä uutiset kuuluvat elimellisesti yhteen: jälkimmäinen selittää ensimmäisen uutisen. Koska ihmiset ovat joutuneet huomaamaan muslimien negatiiviset vaikutukset omaan yhteiskuntaansa, ovat he tehneet siitä loogisen johtopäätöksen toteamalla, että havaitut ongelmat eivät ainakaan lisäänny, jos muslimit pidetään EU:n ulkopuolella.

Muslimimaahanmuuttajiin kohdistuvia asenteita on todennäköisesti vielä koventanut se, että vanhojen valtapuolueiden poliitikot eivät ole halunnut tehdä havaituille ongelmille mitään ennen kuin pakon eli maahanmuuttokriittisten puolueiden kannatuksen nousun edessä.

Pikemminkin muslimimaahanmuuttajien aiheuttamia ongelmia on pyritty peittelemään, vaikka niistä ei olekaan kokonaan vaiettu. Monia ovat ärsyttäneet myös Helsingin Sanomien kolmannen uutisen kaltaiset täysin kritiikittömät sympatiatarinat EU-alueelle pyrkivien kohtaloista.

Yhteenvetona kaikesta edelle kirjoittamastani voidaan epäillä, että kansalaisten poliitikoille asettamien paineiden kasvaessa tulee EU:n turvapaikkapolitiikka muuttumaan lähivuosina aivan oleellisesti. Lopputulos jää nähtäväksi, mutta ylilyöntien välttämiseksi olisi poliitikkojen lopultakin kuunneltava kansalaisia ja löydettävä ratkaisu muslimimaista - ja myös muualta kolmannesta maailmasta - tulevan humanitaarinen maahanmuutton saattamiseksi hallintaan ja kustannuksiltaan hyväksyttävälle tolalle.

Vain siten voidaan säilyttää nykyisen eurooppalaisen yhteiskunnan luonne myös tulevaisuudessa. Ja turvata myös muslimimaahanmuuttajille tulevaisuus sen osana.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Irakilaiset kieltäytyvät poistumasta
Humanitaarinen maahanmuutto ja sammakko kattilassa
Mitä tilastot kertovat irakilaisten kansainvaelluksesta Suomeen?