sunnuntai 29. toukokuuta 2022

Luomutuotantoon siirtyminen johti nälänhätään ja valuuttatulojen loppumiseen

Aamulla kirjoitin lyhyen tekstin yhdestä maahanmuuton vivahteesta. Vasta sen jälkeen luin Helsingin sanomat ja huomasin siellä uutisen, johon oli kerta kaikkiaan pakko ottaa kantaa. 

Kyseinen lehti nimittäin kertoi Sri Lankan nälänhädästä. Sen mukaan tämä on seurausta turistitulot katkaisseesta koronapandemiasta sekä maan edellisen presidentin asettamasta kemiallisten lannoitteiden kielloista. Jostain syystä lehdessä ei mainittu, että lannoitteiden lisäksi Sri Lankan maanviljelijöiltä kiellettiin torjunta-aineet eli käytännössä maanviljelijät määrättiin siirtymään luonnonmukaiseen orgaaniseen viljelyyn. 

Näiden toimien seurauksena Sri Lankan riisisato putosi viidenneksellä ja aiemmin sen suhteen omavarainen maa joutui riippuvaiseksi ruuan tuonnista. Samalla riisin hinta puolitoistakertaistui, eikä kaikilla ihmisillä ollut enää varaa ruokaan.

Lisäksi maan ulkomaankaupan kannalta tärkeä teentuotanto romahti, joten maan valuuttavarannot ovat huvenneet olemattomiin ja jopa puoli miljoonaa ihmistä on vajonnut köyhyyteen. Tämä on johtanut satoja uhreja vaatineisiin levottomuuksiin ja saanut hallituksen lopulta luopumaan luomu-viljelypakosta vientituotteiden osalta. 

Akuutti tilanne ei kuitenkaan ole hellittänyt, eikä aivan lähiaikoina luultavasti hellitäkään Venäjän ja Ukrainan sodan seurauksena syntymässä olevan globaalin ruokakriisin oloissa. Mutta se ei ole tämän kirjoituksen aihe. 

Sen sijaan haluan korostaa tässä kirjoituksessa sitä, mitä voi seurata ideologisesta puhdasoppineisuudesta elintärkeissä asioissa - kuten ruokahuollossa. Sri Lankan esimerkkihän osoittaa kouriintuntuvasti, että luonnonmukaiseen maataloustuotantoon siirtymisen seurauksena maatalouden satotasot romahtivat, vientitulot katosivat ja köyhimpien ihmisten elämäntilanne muuttui kestämättömäksi.

Tämä olisi syytä huomioida myös Euroopan Unionissa ja Suomessa. Vaikka vihreänsävyisillä aatteilla onkin nyt etenkin urbaanien ihmisten ja valtakunnantason poliitikkojen vahva kannatus - lähes puoluekantaan katsomatta - on Euroopassa syytä pitää järki päässä.

Vaikka luomu onkin kaunis ajatus, ei se muuta sitä tosiasiaa, että maatalouden tuotantokasvit vaativat kasvaakseen edelleen paljon ravinteita, niitä vaanivat monenlaiset tuholaiset ja kasvitaudit eivätkä maanviljelijät elä pelkästä pyhästä ideologiasta, vaikka se olisikin klorofyllinvihreää. Sama koskee myös muita eläviä luonnonvaroja, joista metsä on Suomessa tärkein. 

Tästä syystä myös suomalaisen metsänhoidon viherryttämisessä on syytä edetä varovaisin askelin. En kiistä, etteikö meilläkin tarvittaisi biodiversiteetin ja hiilinielujen kasvattamisen takia nykyistä monimuotoisempaa metsänhoitoa, mutta kaikkien munien yhtäkkinen heittäminen samaan ideologiseen koriin on maamme elintasolle yhtä riskialtista kuin teentuotannon luonnonmukaistaminen Sri Lankassa. 

Siksi Suomen on huolehdittava siitä, ettei EU seuraa yksisilmäisesti biodiversiteettistrategiaansa monimuotoisuuden suojelussa ja metsien hiilinielukäytössä. Nämä ovat toki tärkeitä asioita, mutta niitä ei tule tavoitella tuhoamalla yhdellä kerralla ruokahuoltomme ja luonnonvarataloutemme perusta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreän siirtymän hintalappuja
Ville Niinistö haluaa suomalaisille muita tiukempia rajoitteita
Yllättäviä käänteitä

12 kommenttia:

  1. Fanattinen luomutuotannon kannattaminen on huono, mutta luomutuotannossa on sellasiaki asioita joita kyllä voisi käyttää laajemminki viljelyssä, esimerkknä vaikkapa vuoroviljely, monilla yksipuoliesti pelkästään viljatuotannossa olleille pelloille olisi tervehdyttävää, kun niitä pidettäs välillä nurmi/apila/muut syväjuuriset typensitojakasvit, kokemuksella voin sanoa että se näkyy seuraavina vuosina viljanviljelyssä positiivisina asioina, eikä pelkästään maanrakenteen parantumisena ymm...

    -jpt-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti asia on näin. Ikävä kyllä tällaiset menetelmät tuottavat eri vuosina hyvin vaihtelevia loppusummia tilan tilinpäätöksen tulokseen, joten en aivan usko että tämä on mahdollista kaikille maatalousyrittäjille.

      Poista
    2. Maatalouteen pätee sama kuin metsänhoitoon eli monimuotoisuuden lisääminen parantaa satovarmuutta. Ja parhaat käytännöt kannattaa aina hyödyntää. Mutta fanaattinen idealismi johtaa ennemmin tai myöhemmin ongelmiin.

      Poista
    3. Se onkin hankalaa, kun tahotaan maataloustalous ajatella vain vuosi, ehkä kaksi kerraallaan, kun varsinki viljelyssä pitäs olla periodi 20v ..

      -jpt-

      Poista
  2. Sri Lankassa oli asukkaita 1960 alle 10 miljoonaa, nyt 22 miljoonaa. Luomuriisi riittäisi helposti, jos sikiäminen olisi hallinnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pauli Vahtera huomasi sen olennaisen seikan. Eli väestöräjähdyksen. Asian "tabuaseman" huomaa mm. siitä, että kun vaikkapa ilmastoalarmismia paasaavaksi muuttunut Tekniikan Maailma kertoo ruokahuollosta jne., niin se aina ottaa väestönkasvun automaationa, ikään kuin se olisi täysin riippumaton ihmisten itsensä toiminnasta. Kertaakaan en ole huomannut TM:ssä ehdotettavan ratkaisuksi väestönkasvun aiheuttamiin ongelmiin itse juurisyyhyn eli väestönkasvuun puuttumista.

      Poista
    2. Väestönkasvuun ei saa puuttua, koska silloin jouduttaisiin rajoittamaan meille niin rakkaiden islamilaisten toimintaa sekä ottamaan kantaa siihen, miksi islamilaiset eivät kykene rajoittamaan väestönkasvua samalla tavalla kuin esimerkiksi lukutaitoiset eurooppalaiset.

      Poista
  3. Tätä samaa ajetaan jomeilläki, kuitenkin hieman eri tavalla.
    Yllättävän paljon näkyy vieläkin viime vuotisia sänkipeltoja, joille ei ole tehty mitään. Liekkö tarkoituskaan?

    VastaaPoista
  4. Ei kukaan kaipaakaan mitään Sri Apinalaa, upotkoon. Samoin kuin KAIKKI "vihreät" yms demonit.

    VastaaPoista
  5. Minkään toisen maan tai kansan velvollisuus ei ole huolehtia tai olla vastuussa toisen maan ruokahuolllosta. Ei varsinkaan kaukaisen maan.. Jos tuloo nälkä, niin kannattaa nuhhii vähemmän ja varautua ongelmiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1860 luvulla tais kuolla nälkään kolmannes suomalaisista. Paljonko Somalialaiset tai aasialaiset toimitti ruoka-apua? tai edes svedupellet tai ryskit

      Poista
  6. siis syy ei ole Putinin, vaan suvakkien, jotka ovat ruokkineet, ja ruokkivat pikipäiden lukimäärän jo mahdottomuuksiin, eli its peak everything, maailma ei riitä

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!