Dopingin vastaisessa taistelussa saavutettiin viime yönä merkittävä voitto. Enkä tarkoita nyt norjalaisen hiihtäjättären 14 kuukauden ja olympiakelpoisuuden mahdollistavaa tuomioehdotusta.
Sen sijaan tarkoitan sitä, että urheilun kansainvälinen välitystuomioistuin CAS on tuominnut kolme venäläistä yleisurheilijaa kilpailukieltoihin niin sanotussa biologisessa passissa havaittujen poikkeamien perusteella. Siis toisin sanoen ilman, että urheilijasta on koskaan otettu positiivista dopingnäytettä.
Tehty päätös lopettanee verisolujen lisäämiseen tähtäävän "vanhanaikaisen" veridopingin laajamittaisen käytön kestävyysurheilussa. Lisäksi se vaikeuttaa entisestään veriarvoja nostavien erytropoietiini-valmisteiden käyttämistä: tähän päivään mennessähän biologisen passin avulla on kyllä nähty poikkeavat veriarvot, mutta doping-rangaistusta varten on voitu ainoastaan kohdistaa testejä poikkeavan veriarvon omaaviin urheilijoihin.
Lyhyesti sanottuna biologisessa passissa kyse on urheilijan veriarvojen seuraamisesta. Nyt tehdyssä ennakkopäätöksessä CAS katsoo, että niiden heittelehtiminen epäluonnollisella tavalla riittää osoitukseksi veriarvojen manipuloinnista.
Tehty päätös avaa on jo sinänsä iso askel, mutta vielä suuremmaksi se muodostuu avatessaan tien ihmisen fysiologiaan perustuvalle doping-valvonnalle. Minä uskon, että tällainen epäsuora valvonta tulee jatkossa korvaamaan yhä suuremman osan yksittäisten suorituskykyyn vaikuttavien aineiden metsästyksestä. Samalla mahdollistuu doping-valvojalle tuntemattomien design-doping-aineiden käyttäjien kiinni saaminen.
Nythän on mahdollista ja jopa todennäköistä että esimerkiksi Jamaikan pikajuoksuvaltikka perustuu juuri tällaiseen design-aineeseen. Ei nimittäin voi mitenkään olla mahdollista, että muutaman miljoonan asukkaan saarivaltio olisi yhtäkkisesti ottanut valtikan maailman kovatasoisimmassa urheilulajissa ja pitänyt sitä jo vuosien ajan sekä miesten että naisten puolella.
Taannoinen Balco-skandaalihan osoitti design-aineiden olevan sekä mahdollisia että äärimmäisen tehokkaita. Ja ettei niistä jää tunnettuja doping- ja lääkeaineita etsimällä kiinni, vaan ainoastaan mikäli joku paljastaa niiden olemassaolon. Tai mikäli hyväksytään aineiden käytöstä epäsuora fysiologinen todiste - minkä käyttöön CAS siis avasi viime yönä tien.
Aineiden metsästäminen ei tietenkään lopu kertaheitolla. Uskoisin kuitenkin, että kun menetelmät ihmisen fysiologian tutkimiseksi kehittyvät, tulevat ne myös doping-valvonnan osalta käyttöön. Pelkkien veriarvojen lisäksi voitaisiin jo nykyisin testata esimerkiksi lihasten geenien ilmentymistä ja siten saada kiinni kaikki voimantuottoa kielletyin menetelmin tehostavat urheilijat.
Geenien ilmentymiseen perustuvan dopingvalvonnan käytön suoraan lihaksista ehkäisee kaksi seikkaa. Ensinnäkin analyysien tekemiseen tarvittava näytteenotto aiheuttaa urheilijalle lihashaavan ja toiseksi ihmisten ja etenkään huippu-urheilijan lihaksiston geenien ilmentymisen luonnollisia rajoja ei tunneta riittävän hyvin, jotta sen perusteella voitaisiin olla varmoja vilpistä.
Siksi uskoisin, että molekyylibiologisten tekniikoiden hyödyntäminen doping-valvonnassa lähteekin liikkeelle lihasten sijaan verinäytteistä. On luuultavaa, että ainakin osa voimantuottoon käytetyistä aineista vaikuttaa lihasten lisäksi myös joidenkin verisolujen geenien ilmentymiseen ja osoittaa siten myös kielletyn menetelmän käytön. Näiden osalta urheilijalle ei aiheuteta näytteenotossa nykyistä enempää fyysistä vahinkoa, ja toisaalta luonnollisten rajojen määrittämiseksi on jo nyt olemassa runsaasti materiaalia myös huippu-urheilijoista.
Kaiken kaikkiaan CAS:in päätös siis avaa doping-valvonnalle tien kohti ylivoimaa kilpaurheilun huijareihin nähden. Siis pääsyn pois nykyisestä tilanteesta, jossa erilaisia kiellettyjä aineita metsästävä testaaja on vääjäämättä tuomittu kulkemaan selvästi epärehellisten urheilijoiden perässä.
Lopputuloksena puhtain keinoin harjoitteleville urheilijoille tarjoutuu mahdollisuus saavuttaa menestystä missä tahansa urheilulajissa. Kysehän ei ole pelkkään harrastelijoiden puuhastelusta tai leikistä, sillä urheilu on yksi aikamme suurista viihdebisneksistä ja monien lajien huiput miljoonaomaisuuksia kääriviä huippuosaajia. Siten dopingsääntöjen rikkominen olisi katsottava pikemminkin liiketaloudelliseksi rikokseksi kuin jonkinlaiseksi leikissä velmuilemiseksi.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Norjalainen dopingohjelma
Dopingin sallimisesta urheilussa
Urheilun syöpäpesäkkeet
Tekstit
-
