Helsingin Sanomat luetteli pääkirjoituksessaan syitä sille, miksi maapallon selkärankaiset eläimet ovat uhattuna. Sen mukaan "elinympäristöjen pilaantuminen ja katoaminen, liiallinen metsästys ja kalastus, saasteet, vieraslajit sekä ilmastonmuutos ajavat lajeja yhä ahtaammalle".
Hiukan myöhemmin pääkirjoitus vielä tähdentää, että "syynä ahdinkoon on kasvava kulutus. Lajit katoavat, koska ihmiset kuluttavat liikaa luonnonvaroja ja päästävät ilmaan liikaa hiilidioksidia. Maapallo ei uusiudu samaa tahtia."
Toimenpiteeksi lehti ehdottaa, että "suunnan kääntämiseksi tarvitaan toimia niin valtioilta, yrityksiltä kuin kuluttajiltakin, jotta vastuullinen, luonnonvaroja säästävä hyödykkeiden tuotanto ja kulutus pääsee vallalle".
Maapallon selkärankaisten eläinten lukumäärän väheneminen on sinänsä tosiasia, jota ei voi kiistää. Esimerkiksi National Geographic -lehti julkaisi jo pari vuotta sitten samasta aiheesta kirjoituksen. Sen mukaan eläinten väheneminen johtuu lähinnä sopivien elinympäristöjen katoamisesta ja tuhoutumisesta, metsästyksestä ja kalastuksesta, ilmastonmuutoksesta, ympäristön saastumisesta, tautien leviämisestä sekä vieraslajeista.
Mikä mielenkiintoisinta, National Geographicin jutussa todettiin, että eläinten lukumäärän lasku tapahtuu kehitysmaissa. Korkean elintason maissa niiden määrä on vähenemisen sijaan kasvanut kymmenellä prosentilla. Tästä ei Helsingin Sanomien päätoimittaja hiiskahda sanallakaan.
Se, minkä molemmat lehdet jättävät kertomatta liittyy eläinten määrän laskemisen perimmäiseen syyhyn. Se on väestönkasvu kehitysmaissa, josta seuraavat jutuissa mainitut eläinten määrien vähenemiset.
Enemmän ihmisiä tarkoittaa elintilan valtaamista luonnolta eli elinympäristöjen tuhoutumista, lisääntyvää ruuan kulutusta ja siten myös niin metsästystä ja kalastusta kuin peltojen raivaustakin, lisääntyvää kasvihuonekaasujen ja saasteiden tuottamista sekä ihmisen mukana leviävien taudinaiheuttajien ja vieraslajien liikkumista. Siten edellä siteeratuissa lehdissä mainitut syyt eläinten vähenemiselle ovat kaikki seurausta liiallisesta väestönkasvusta, joka on ymmärrettävä eläinlajien vähenemisen perussyyksi.
Siksi Helsingin Sanomien ehdotus ongelman ratkaisemiseksi on tehoton. Väestönkasvu ei pienene sellaisilla valtioiden, yritysten ja kuluttajien toimilla, joilla vastuullinen, luonnonvaroja säästävä hyödykkeiden tuotanto ja kulutus pääsee vallalle. Siksi niiden esille nostaminen on älyllisesti epärehellistä samaan tapaan kuin olisi väite Saharan erämaan muuttamisesta maapallon ruoka-aitaksi kastelukannun avulla.
Älyllisen epärehellisyyden sijasta olisi puututtava edellä mainittuun perussyyhyn. Maailman väestönkasvu on nykyisin keskittynyt kehitysmaihin, erityisesti Afrikkaan. Sen väkiluku kasvaa vuosittain kymmenillä miljoonilla ja saavuttanee neljän miljardin ihmisen rajan tällä vuosisadalla. Jos ja kun niin käy, jokainen voi mielessään todeta kuinka paljon maanosan eläimille jää elintilaa.
Suuri kysymys kuuluukin, että miksi kehitysmaiden väestönkasvulle ei tehdä mitään? Miksei kehitysapuun sidota tehokkaita Kiinan mallin mukaisia väestöohjelmia? Miksei noiden maiden naista lapsentekokoneeksi alistaviin kulttuureihin tartuta? Ja miksi katastrofitilanteissa tuhoalueille syydetään apua, jotta saadaan varmistetuksi ympäristön ja taloudellisen kestokyvyn kannalta liiallisen väestömäärän säilyminen?
Niin, kyllä minä tiedän. Itsenäisen valtion asioihin ei ole lupa puuttua ulkopuolelta, kaikki kulttuurit ovat erilaisia mutta samanarvoisia ja hädässä olevaa on autettava. Kaikki omalla tavallaan hyviä asioita, mutta niistä kiinni pitämisen lopputulos on negatiivinen niin luonnon kuin ihmiskunnankin kannalta. Hyvät aikomukset ovat siis jälleen kerran kiveämässä tietä helvettiin.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nöyristelyn aika on ohi
Luonnonvarojen ylimenopäivä antaa väärän signaalin
Sodassa, rakkaudessa ja tiedonvälityksessä kaikki on sallittua
-