Sähkötupakka - onko kauppamiehen härskiydellä mitään rajoja?

Sähkötupakka on viimeisen vuoden aikana saavuttanut suurta suosiota nuorten parissa. Tämä on ilmiselvästi saavutettu aggressiivisella ja yksipuolisella mainonnalla internetissä (jätän tarkoituksella linkit pois; en välitä mainostaa). Jopa sähkötupakan terveysvaikutuksista huoletuneet saavat vastaansa google-haulla mainospläjäyksiä ja propagandasivustoja asiallisen tiedon sijasta. Lieneekö hakutuloksiin vaikutettu rahalla, vai onko taustalla muunlaisia hakurobotin manipulointikeinoja - sitä en tiedä. Mutta jopa jatkossa omaan veroon oikeutettu YLE on tehnyt aiheesta yksipuolisen "uutisen".

Tutkimustietoa sähkösavukkeista on vain vähän. Yhdysvaltain terveysviranomaisen (FDA) tutkimuksissa on kuitenkin selvinnyt, että niihin liittyvät valmisteet sisältävät terveydelle haitallisia aineita. Niiden perusteella muun muassa Suomen terveyden ja hyvinvoinnin laitos on laatinut asiallisen tiedotteen.

FDA:n tutkimuksen mukaan sähkötupakoinnin seurauksena elimistöön joutuvista aineista dietyyliglykoli on makealta haiseva väritön, lähes hajuton ja myrkyllinen neste. Ainetta käytetään mm. jäähdytinnesteissä. Aineen toksikologia on osittain huonosti tunnettua, mutta se on aiheuttanut lukuisia myrkytysepidemioita viimeisen sadan vuoden aikana. Toksikologoisesti tarkasteltuna oleellista on se, että noin yhden gramman annos riittää tappamaan ihmisen

Dietyyliglykolimyrkytyksen ensioireena on ruuansulatukseen liittyviä oireita, kuten ripulia, vatsakipuja tai oksentelua. Jotkut ihmiset saavat tässä vaiheessa myös neurologisia oireita. Seuraavassa vaiheessa syntyy vakavampia oireita kuten happomyrkytysoireita, munuaistoiminnan häiriöitä tai urean kertymistä elimistöön. Myrkytyksen viimeisessä vaiheessa myrkytyksen saanut kokee voimakasta väsymystä, halvaantumisoireita, puheenmuodostusongelmia ja vaipuu pahimmillaan kuolemaan johtavaan koomaan.

Edelle kirjoittamani perusteella pitäisi siis olla selvää, että vaikka sähkötupakasta ei saakaan kerta-annoksina tappavia annoksia dietyyliglykolia, on sillä pitkään käytettynä haitallisia vaikutuksia käyttäjänsä terveyteen.

Toinen merkittävä aineryhmä, jonka FDA löysi sähkötupakoista olivat nitrosamiinit. Ne ovat kemillisia aineita, joita käytetään mm. kosmetiikassa, kumissa ja tuholaismyrkyissä. Monet niistä aiheuttavat koe-eläintesteissä syöpää, mutta vaikutus ihmiseen on varsin huonosti tunnettu.

Kolmas merkittävä ainesosa on tietenkin itse "pihvi", eli nikotiini. Se on tupakkakasvin erittämä hyönteismyrkky, joka vaikuttaa myös ihmisen keskushermostoon aiheuttaen matalina annoksina eräänlaisen biokemiallisen yliaktivaatiotilan. Tämän häiriön nikotiinia elimistöönsä saanut kokee rentouttavana. Nikotiini on myös käyttäjänsä koukuttava, mutta se ei johdu edellä mainitsemastani keskushermostohäiriöstä, vaan aineen vaikutuksista sympaattiseen hermostoon.

Myöskään nikotiini ei ole terveydelle vaaraton aine. Se on itse asiassa varsin toksinen yhdiste, sillä jo noin 50 mg annos kerralla nautittuna on tappava aikuiselle ihmiselle. Aiemmista käsityksistä poiketen se aiheuttaa myös puhtaana yhdisteenä syöpää; ja etenkin nopeuttaa kasvunsa aloittaneiden syöpäkasvainten kasvua.

Sähkötupakoinnin markkinoiminen tupakoinnin korvaavana "terveystuotteena" on siis lievästi sanottuna harhaanjohtavaa. Kun myöskään sähkötupakoinnin mainostetusta tehosta normaalin tupakoinnin lopettamisessa ei ole näyttöä, on sitä pidettävä yksinkertaisesti nuorten ihmisten terveyden kustannuksella tapahtuvana kylmänä liiketoimintana, jonka härskiyttä on normaaleilla moraalikäsityksillä varustetun ihmisen mahdoton ymmärtää.

En usko, että tämä kirjoitukseni vaikuttaisi millään tavoin sähkötupakan kauppamiehiin tai valmistajiin. Sen sijaan toivon, että edes joku tämän tekstin lukeva jättäisi sähkötupakan kokeilematta ja pitäytyisi nikotiinittomassa elämäntavassa. Samalla moraalittoman kauppamiehen tilinteko vaikeutuisi edes hiukkasen.

Aikaisempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Zed plus
Uutta tietoa viherpesusta

Hiihtäminen on parasta liikuntaa

Liikunta antaa sopivaa vastapainoa tieteelliselle puurtamiselle. Aivan samoin kuin blogitarinoiden kirjoittelu, kalastaminen tai sienten kerääminen.

Suosikkikuntoilulajini on hiihtäminen - kovilla pakkaskeleillä suosin perinteistä tekniikkaa ja nollan lähistöllä luisteluhiihtoa. Jälkimmäisen olen opetellut vanhoilla päivilläni, enkä toki osaa sitä yhtä sujuvasti kuin perinteisen lapsena opittua tekniikkaa. Mutta sen avulla voi välttää pitovoitelun epäonnistumisia niillä kaikista hankalimmilla keleillä. Ja samalla saada vaihtelua talven liikkumiseen.

Tänään silmiini sattui Iltalehdestä juttu, jonka mukaan hiihtäminen vaihtelevassa maastossa on ylivoimaisesti parasta liikuntaa. Tästä on helppo olla samaa mieltä, sillä on vaikea kuvitella sen monipuolisempaa liikuntalajia. Ulkoiluna talvisessa luonnossa se on myös henkisesti virkistävää; etenkin silloin kun uusi lumi välkehtii puiden oksilla tai maassa näkyy metsän elävien jälkiä.

Perinteisessä hiihdossa harjoitus kohdistuu enemmän ylävartalon lihaksiin kun taas luistelemassa painotus osuu enemmän jaloille ja pakaroihin. Mutta yhtä kaikki, molemmilla etenemistavoilla tarvitaan kaikkia vartalon päälihasryhmiä. Myös niitä syviä lihaksia, joita sittemmin on nostettu esiin esimerkiksi Pilates-tyyppisessä harjoittelussa.

Tänä syksynä olen hiihtokelejä odotellessani yrittänyt ylläpitää kuntoani sauvakävellen ja juoksulenkeillä käyden. Molemmat ovat ihan hyviä liikuntamuotoja, mutta eivät kuitenkaan hiihdon veroisia. Juoksemisessa on myös se ongelma, että nyt vanhempana ovat polveni alkaneet kipeytyä.

Kirjoitin jo aiemmin, että liikunta pidentää ikää. Lisäksi se tuottaa hyvänolon tunnetta, auttaa painonhallinnassa ja paranta unen laatua - ainakin omalla kohdallani. Niinpä en maltakaan odottaa, milloin talvi ottaa voiton syksyn vesisateista - toivottavasti ainakin nopeammin kuin vuosina 2008 tai 1925 tai 1930. Noina vuosinahan talvi antoi odottaa itseään lähes kevääseen saakka.

Tätä kirjoitettaessa Forecan 10 päivän ennuste lupailee onneksi vuoden vaihteen molemmille puolelle selvästi viilenevää säätä. Toivotaan, että nämä ennusteet osuvat!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä.
Liikunta pidentää ikää!
Himalajan jäätiköt sulavat monimutkaisesti
Pingviinit, ilmastonmuutos ja tieteellinen tutkimus

Irakille viedyn demokratian tulevaisuudesta

Yhdysvallat on viimeisen neljännesvuosisadan aikana vienyt demokratiaa irakilaisilla kahden sodan avulla. Sotilasoperaatiot saavuttivat onnellisen loppunsa viime viikonloppuna, kun Yhdysvallat veti joukkonsa pois. Sitä ennen demokratian vientitoimet olivat vaatineet 4500 amerikkalaissotilaan ja noin 150 000 irakilaisen hengen. Ja amerikkalaista rahaa noin 1 000 000 000 000 dollaria vuodesta 2003 lähtien. Mutta sellainen on demokratian hinta.

Valtettavasti uusi uljas Irakin demokratia ei näyttäisi olevan kovin vahvoissa kantimissa. Tämän päivän uutinen nimittäin kertoi, että Bagdadin aamuruuhkassa sattui sarja räjähdyksiä, joiden uhriksi joutui yli sata ihmistä, joista useita kymmeniä kuoli. Kaikki irakilaiset eivät siis ole tyytyväisiä demokratian tarjoamiin vaikutuskeinoihin, vaan haluavat jotain muuta.

Eilinen uutinen puolestaan kertoi, että maan varapresidentistä on annettu pidätysmääräys terrorismiepäilyjen vuoksi. Blogistin on tietenkin mahdotonta arvioida sitä, onko kyse varapresidentin terrorismiin liittyvistä toimista vai hänen mustamaalaamisestaan, mutta uutinen osoittaa kiistatta sen, että tyytymättömyys demokraattisiin vaikutuskeinoihin ulottuu Irakissa maan korkeimpaan johtoon asti.

Näiden käänteiden jälkeen ihmettelevä blogisti jääkin pohtimaan mikä amerikkalaisten hyväntekeväisyysoperaation loppusaldo irakilaisille tulee olemaan.

Onko se länsimaistyyppinen demokratia? Toivon niin, mutta en usko sen toteutuvan.
Sisällissota? Pelkään tätä vaihtoehtoa, mutta pidän sitä todennäköisenä.
Uusi diktatuuri? Uskon tähän, mutta en osaa arvioida syntyykö se ennen vai jälkeen uuden sisällissodan.
Teokratia? Ei näytä juuri nyt todennäköiseltä, mutta se voisi tie yhteiskunnan sisäiselle stabiloitumiselle.

Aikaisempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Perustuslaki turvanamme
Maltillista islamismia ei ole, väittää tunisialainen radiopersoona
Libyan hallitsijat valitsivat tien kohti parempaa tulevaisuutta

VTT:n johdolle oppia sananvapaudesta

Kirjoitin elokuussa 2010 VTT:stä tietovarkaana. Kirjoituksen uudelleen lukiessani voin edelleenkin allekirjoittaa joka sanan. Erityisesti tuon kirjoitukseni yhteenveto tiivistää tässä asiassa oleellisen: "yliopistojen tai tutkimuslaitosten johtajat ole tutkijoiden työnantajia, vaikka heidän esimiehiään ovatkin. Palkan maksaa kuitenkin tilaustutkimuksia lukuun ottamatta veronmaksaja. Ja maksajalla on oikeus saada käyttöönsä hänen rahoillaan tuotettu tieto. Kokonaisuudessaan ja lyhentämättömänä. Näin ajatellen VTT:n johtoportaan voi myös katsoa häikäilemättömästi varastaneen osan veronmaksajan varoilla tuotetusta tiedosta."

Tänään TV-uutisia kuunnellessani saatoin tyytyväisyydellä panna merkille, että myös eduskunnan oikeusasiamies on kanssani samoilla linjoilla. Hänen näkökulmansa oli tosin vielä ankarampi: VTT on suorastaan rikkonut Euroopan ihmisoikeussopimusta ja Suomen perustuslakia. Kovia mutta perusteltuja syytöksiä.

Lopuksi totean, ettei sen enempää oikeusasiamiehen kuin minunkaan kantani ole se, että tutkijalla tai muulla valtion virkamiehellä olisi oikeus puhua työnantajansa nimissä mitä tahansa. Vaan ainoastaan omiiin tutkimuksiinsa tai tietoihinsa perustuvia tosiseikkoja tai perusteltuja näkökulmia. Perustelemattomien tai pelkästään omaan vakaumukseen perustuvien mielipiteiden ilmaisun tulee edelleenkin tapahtua ilman liitymäkohtaa työnantajaan. Mutta sananvapauden nimissä senkin tulee olla sallittua - joko omissa nimissä yksityishenkilönä tai vaihtoehtoisesti nimimerkin takaa.

Aikaisempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
James Hirvisaari hovioikeuden tuomiolla
Metatason sanahelinää
VTT:n johtajat tietovarkaissa

James Hirvisaari hovioikeuden tuomiolla

Kansanedustaja James Hirvisaari on saanut tuomion kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. YLE:n uutisen mukaan "hovioikeus piti tuomiossaan selvänä, että Hirvisaari on ymmärtänyt, että 'Kikkarapäälle kuonoon' otsikoitu kirjoitus, on ollut panetteleva ja solvaava sekä että kirjoitus on ollut omiaan aiheuttamaan halveksuntaa, suvaitsemattomuutta ja jopa vihaa muslimeja kohtaan."

Itse Hirvisaaren kirjoitus on poistettu Uuden Suomen blogista, mutta se elää edelleen internetissä, mistä etsivä sen kyllä löytää.

Itse teksti on värikästä, äärimmäisen provosoivaa ja ehkä myös huonoa makua osoittavaa kieltä. Sisällöltään kirjoitus on asiallisesti lähinnä islamilaisista maista tapahtuvan maahanmuuton negatiivisimmat puolet listaava. Siinä ei kehoteta ketään minkäänlaiseen toimintaan muslimeja vastaan. Ei edes vihjata mitään tällaista. Sen sijaan kirjoituksen lopussa esitetään sivistyneeseen maailmaan sopimattomien tapojen maahantuomisen lopettamista.

Minun on itse asiassa täysin mahdoton ymmärtää hovioikeuden päätöstä: kirjoituksessa mainitut seikat, jotka oikeus on tulkinnut panetteleviksi tai solvaaviksi, ovat kaikki todellisuutta jossain päin maailmaa tai jonkun islamistin mielestä. Tosiasioiden kirjaaminen värikkäin sanakääntein oli siis Hirvisaaren rikos.

Se, että joku saattaa tosiasioiden esittämisestä vetää omia halveksivia, suvaitsemattomia ta jopa vihaisia johtopäätöksiä on sitten tekstin tulkintaa. Samoin kuin se, ettei Hirvisaari tullut eksplisiittisesti maininneeksi, etteivät epäkohdat liity kaikkeen islamilaisesta maailmasta tulevaan maahanmuuttoon - asian kun pitäisi olla implisiittisesti selvää jokaiselle ajattelevalle ihmiselle.

***

Mielenkiintoista hovioikeuden päätöksessä on se, että käräjäoikeus oli aikanaan tapausta käsitellessään sananvapauden kannalla. Sen mukaan "poliitikolla täytyy olla oikeus maahanmuuttopolitiikan kritisointiin." Hovioikeus on tästä siis kaikesta päätellen eri mieltä.

Hirvisaaren kujanjuoksun seuraava askel on Timo Soinin mukaan korkein oikeus. Toivottavasti siellä kunnioitetaan sananvapautta, ettei suomalaista oikeuskäytäntöä tarvitse ruotia ja huonoksi todeta EY-tuomioistuimen ratkaisuissa. Sinnehän Hirvisaari epäilemättä jutun vie, mikäli se on tarpeellista.

Lopuksi toistan tähän seuraavan ajatukseni: "niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus." Toivoisin kaikkien blogiani seuraavien lukevan sen ajatuksella, ja mikäli hyväksyvät lukemansa välittävän sanomaa eteenpäin.

Aikaisempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Metatason sanahelinää
Mitä on vihapuhe?
VTT:n johtajat tietovarkaissa

Miksi nainen pettää miestään?

Käyttäytymisen evoluution tutkijoilla on useita ongelmia, joiden selitys ei ole mitenkään ilmeinen. Yksi niistä on naaraiden uskottomuus. Sehän ei ensituntumalta kuulosta järkevältä, sillä yksikin uros pystyy tarjoamaan naaraalle sen tarvitsemat siittiöt lisääntymistä varten; eikä naaraan tästä syystä tarvitsisi käyttää energiaa esimerkiksi monen uroksen etsimiseen tai eräillä eläinlajeilla uskottomuuden seurausten kestämiseen.

Kysymys siis kuuluu, että mikä ihme on saanut aikaan sen evolutiivisen valintapaineen, joka on aiheuttanut uskottomuuden kehittymisen. Sellainenhan on ilmiselvästi täytynyt olla olemassa, koska niin monien eläinlajien naaraiden piirissä edellä esitetystä huolimatta todella esiintyy uskottomuutta.

Uuden tutkimustuloksen mukaan eliöpopulaation sisäsiittoisuus lisää naaraiden uskottomuutta. Kokeessa kasvatettiin vakkakuoriaisia niin pieninä populaatioina, että linjoista tuli väkisinkin sisäsiittoisia. Vertailuryhmässä niitä kasvatettiin yhtä pitkän ajan suurissa populaatioissa, joiden efektiivinen populaatiokoko oli yli 1000.

Sisäsiittoisessa ja isossa populaatiossa eläneiden kuoriaisten jälkelästen määrää tutkittiin kasvattamalla niitä joko yhden tai viiden koiraan kanssa. Tutkijat huomasivat, että sisäsiittoisessa populaatiossa yhden koiraan kanssa pariutuneet naaraat saivat vain noin puolet siitä jälkeläismäärästä kuin isossa populaatiossa kasvaneet naaraat, olivat nämä sitten pariutuneet yhden tai viiden koiraan kanssa.

Mielenkiintoiseksi tuloksen teki se, että sisäsiittoisessa populaatiossa kasvaneet naaraat, jotka olivat pariutuneet viiden koiraan kanssa saivat kuitenkin yhtä paljon jälkeläisiä kuin isossa populaatiossa kasvaneet naaraat.

Naaraiden pariutumiskäytöstä tutkittaessa huomattiin, että sisäsiittoisen populaation naaraat olivat isossa populaatiossa kasvaneita nopeammin valmiita parittelemaan tuntemattoman koiraan kanssa. Ne myös parittelivat kerralla pidempään ja käyttivät koko ajastaan suuremman osan paritteluun.

Eläinpopulaatioiden ajoittainen supistuminen näyttäisi siis olevan yksi sellainen tekijä, joka luo evolutiivisen paineen naaraiden uskottomuuden kehitykselle. Käyttäytymisellä saattaa olla se hyöty, että tällä tavalla naaras voi minimoida jälkeläisillään sisäsiittoisuuteen yleisesti liittyvien haitallisten resessiivisten geenimuotojen aiheuttamat ongelmat.

Päteekö tämä selitys myös ihmisellä naisten uskottomuuden kehittymiseen jää nähtäväksi. Se on kuitenkin kiistatonta, että eri ihmisryhmien evoluution kuluessa on esiintynyt runsaasti sisäsiittoisuutta, eli siltä osin selitys voisi olla mahdollinen.

Ehkäpä jonkun pitäisi tutkia korreloiko naisten uskollisuus ihmisryhmän historiassa esiintyneen sisäsiittoisuuden kanssa. Ongelman tällaisen tutkimuksen luotettavuudelle tosin saattaisi muodostaa eri ihmisryhmien kulttuurinen erilaisuus, joka todennäköisesti vääristäisi tuloksia. Esimerkiksi serkusavioliittoja - siis sisäsiittoisuutta - suosivissa muslimiyhteisöissä naisten uskottomuus on sanktioitu niin vahvasti, että se saattaa toimia riittävänä pelotteena uskottomuuden välttämiselle, vaikka näiden ihmisryhmien naisilla tällainen halu olisikin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Matkailu jättää jälkensä
Miksi naiset rakastuvat renttuihin?
Onko ihmisen evoluutio pysähtynyt?

Perustuslaki turvanamme

Suomi on joutunut tiukan paikan eteen. Pankkiensa riskisijoitusten kanssa tuskailevat Saksa ja Ranska haluaisivat käyttää pienempien EU-kumppaneidensa verovaroja kansalaistensa omaisuuden pelastamiseen. Tätä varten ne tarvitsevat avoimen valtakirjan Euroopan pysyvän kriisirahaston varojen käyttämiseen. Tai ainakin sellaisen valtakirjan, ettei Suomen tapainen pieni, mutta asiansa hoitava maa pääse sotkemaan isoisten operaatioita.

Onneksi Saksan ja Ranskan tavoite on Suomen perustuslain vastainen. Eikä edes Suomen hallitus halua hyväksyä saksalais-ranskalaisia vaatimuksia. Ja vaikka isoisten epäilemättä ankaran painostuksen alla lopulta haluaisikin, se ei siihen kykene.

Ranskan ja Saksan haluama muutos tulisi nimittäin viedä eduskunnasta läpi kahden kolmasosan enemmistöllä. Näillä näkymin se ei ole mahdollista, vaikka kaikki hallituspuolueet painostettaisiin asettumaan tällaisen esityksen taakse - niin epäsuosittu tuollainen päätös olisi, etteivät sen enempää perussuomalaiset kuin keskustalaisetkaan tule asettumaan sen taakse. Eivätkä hallituksen rivitkään pysyisi ehjinä tuollaisessa äänestyksessä, etenkin kun ainakin valtiovarainministeri Urpilainen on liputtanut vahvasti taitamattomien sijoittajien oman vastuun ja itsenäisen Suomen puolesta.

Suomen kansa voi siis edelleen katsoa luottavaisesti tulevaistuuteensa - verorahojamme ei tulla näillä näkymin hassaamaan saksalais-ranskalaisten pankkien pelastamiseen ilman meidän suostumustamme. Samalla voimme toivoa, etteivät EU:n isot lähde etsimään keinoja näpäyttää armasta isänmaatamme. Mikäli niin kävisi, voitaisiin samalla unohtaa puheet EU:n demokraattisuudesta, avoimesta päätöksenteosta ja jäsenmaiden kohtelun tasapuolisuudesta. Se ei lupaisi hyvää EU:n tulevaisuudelle.

Tämänkertainen tilanne on mielenkiintoinen myös Suomen historian valossa. Maallammehan on poikkeuksellisen vahvat perinteet laillisuuteen turvautumisessa. Hädän hetkellä perustuslakiin sitoutuminen on aiemminkin auttanut ulkoista painostusta vastaan. Näin kävi esimerkiksi sortovuosina ja toista maailmansotaa edeltäneiden ja seuranneiden vaiheiden aikana. Poikkeuksellisen ja samalla ikävän laillisuuteen turvautumisesta tekee tällä kertaa se, että perustuslain suojaa tarvitaan niitä vastaan, joiden kanssa olemme Euroopan Unioniin liittyessämme halunneet jakaa yhteisen kohtalon. Mitähän tästä pitäisi oikein ajatella?



Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kreikasta Italiaan, Espanjaan ja Ranskaan
Ei se hullu ole joka pyytää...
Tehdään oikein!

Doping-pommi käryää myös jääkiekossa

Juha Lind kertoi blogissaan, että jääkiekon NHL:n ehkä legendaarisimmassa seurassa Montreal Canadiensissa steroidien, piristeiden ja lääkkeiden käyttö on ollut yleistä. Dopingin käytön on arveltu olevan yleistä myös esimerkiksi pohjoisamerikan ammattilaisurheiluista suurimmissa eli amerikkalaisessa jalkapallossa ja baseballissa. Viime vuosien polkupyöräilyä taas ei voi oikein edes ajatella ilman dopingia, kuten lukuisat käryt (esimerkki) ja Pia Sundstedt ovat kertoneet. Eikä yleisurheilu liene sen parempi (esimerkki).

Kirjoitin edellisen kappaleen asettaakseni oikeisiin mittasuhteisiin suomalaista maastohiihtoa jälleen ravistaneen doping-käryn. Se oli ikävä tapaus, mutta ei maailmanloppu. Eikä se edelleenkään tee maastohiihdosta sen enempää dopingurheilua kuin mistään muustakaan lajista, jossa pyritään äärimmäiseen suorituskykyyn. Näin siksi, että urheilijat ovat vain ihmisiä, ja vieläpä kunnianhimoisia sellaisia, joten ei ole yllättävää, että kilpailijoiden joukosta joku sortuu vääriin keinoihin pyrkimyksessään huipulle. Mutta silti, Aino-Kaisa Saarisen sanoin, "hyvä, että huijarit jäävät kiinni".

Esimerkiksi edelle lainaamani Saarisen kommentin pohjalta on ollut mielenkiintoista huomata, kuinka paljon suomalainen maastohiihto tänä päivänä eroaa dopingsuhteessaan esimerkiksi jääkiekosta. Olisi täysin mahdotonta kuvitella enää vuoden 2001 jälkeen kenenkään entisen tai nykyisen hiihtäjän antavan dopingista niin vähätteleviä kommentteja, kuin mihin Esa Tikkanen sortui kommentoidessaan Lindin blogitekstiä. Tämä on se oleellinen muutos, mikä on tapahtunut maastohiihdon dopingsuhteessa.

Vähättelyn aika menee aikanaan ohi myös jääkiekossa, näin uskon. Mutta ennen sitä laji joutunee käymään läpi samanlaisen helvetin tulen, mikä on ravistanut suomalaista maastohiihtoa. Toivotan jääkiekolle siis onnea, ennakointikykyä ja viisautta sen matkalla kohti puhdasta tulevaisuutta.

Samalla kannustan jokaista suomalaista arvostamaan sitä työtä, mitä maastohiihdossa (ja muissakin dopingiin tosissaan paneutuneissa lajeissa) on tehty puhtaan urheilun eteen. Sekä ymmärtämään, ettei yhden urheilijan sortuminen pois kaidalta tieltä oikeuta mollaamaan tai vähättelemään niitä urheilijoita, jotka pyrkivät menestykseen rehellisin keinoin.

Nautitaan siis maastohiihdosta silloin kun sitä on tarjolla: elävänä huippuhiihdon tunnelmaan voi tutustua jo tämän viikon lopulla Rukalla ja myöhemmin vaikkapa SM-kisoissa Keuruulla tai Imatralla, uudessa Suomen cupissa tai Lahden Salpausselällä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Juha Lallukka: positiivinen dopingin antisankari
Hiihto, doping ja Omertan laki
Dopingin sallimisesta urheilussa

Ottawan sopimuksesta, Wikipediasta ja kansalaisten mielenkiinnon suuntaamisesta

Suomi on liittymässä Ottawan sopimukseen, joka kieltää henkilömiinat. Asiasta käytiin eduskunnassa keskustelu, jossa esiteltiin argumentteja puolesta ja vastaan.

Mutta mitä teki kansalaisten tiedonsaannista vastaava lehdistö?

Sen sijaan että se olisi analyyttisesti tarkastellut itse asiaa, se nosti piikin nokkaan kansanedustaja Kimmo Kivelän, joka oli lainannut puheenvuoroonsa perustelut Wikipediasta. En oikein ymmärrä, mistä ne perustelut olisi pitänyt hakea, kun kerran hyvä lähde on kaikkien käsillä. Olisiko Kivelän pitänyt niin sanotusti keksiä pyörä uudelleen? Omasta mielestäni ainoa asiallinen moite Kivelälle voidaan tässä asiassa antaa siitä, ettei hän maininnut tietojensa lähdettä.

Käytännössä lehdistön tavoitteena Kivelän tikun kärkeen nostamisessa lienee viedä ihmisten huomio pois itse asiasta. Ja tässä se on epäilemättä myös onnistuva. Samalla uhrataan, ilmeisesti joko väliaikaisen turvaneuvostopaikan ja/tai nykyisen Tasavallan Presidentin YK-tavoitteiden alttarille, suuri osa Suomen puolustusvoimien kykyä huolehtia maamme sotilaallisesta koskemattomuudesta. Toivottavasti uhrauksille saadaan aikanaan katetta, eikä puolustuvoimien suorituskyvyn alentumaa tarvitse koskaan testata tositilanteessa.

Jotta itse asia ei unohtuisi, teen lopuksi Kivelät ja lainaan Wikipediasta perustelut puolesta ja vastaan.

Ottawan sopimuksen kannattajat esittävät mm. seuraavia väitteitä:

• miinat eivät erota sotilaita ja siviilejä, vaan tappavat ja vammauttavat ihmisiä eri puolilla maailmaa joka päivä

• miinanraivaus on hyvin kallista, vaikka miina itsessään on suhteellisen halpa

• miinojen marginaalinen sotilaallinen hyöty on pieni verrattuna niiden seurauksiin siviiliväestölle

• Miinojen käyttö on vastoin humanitääristä oikeutta

Ottawan sopimuksen vastustajat esittävät mm. seuraavia väitteitä:

• Suomessa osattiin jo yli 60 vuotta sitten kirjata miinakentät kartalle, niin ettei siviiliväestölle aiheutunut haittaa

• Rauhan aikana suomalaiset miinat eivät ole maastossa, vaan Puolustusvoimien varastoissa.

• Sotatilassa miinat ovat ylivoimainen asejärjestelmä Suomen kaltaisessa maassa, jolla on pitkät rajat puolustettavinaan mutta vain vähän puolustajia. Jalkaväkimiinojen etuna on myös niiden psykologinen vaikutus: kun vihollinen tietää maassa mahdollisesti olevan miinoja, se pelkää jokaista askeltaan.

• Suomen oloissa maamiinat ovat turvallisempia siviiliväestölle kuin rypälepommit, joiden riski jäädä räjähtämättöminä maastoon on paljon suurempi.

On melko helppo nähdä, ettei mikään edelle kirjoitetuista sopimusta puoltavista seikoista koske Suomea, joka käyttää miinoja puolustustarkoituksiin ja kartoittaa jokaisen tekemänsä miinakentän. Sekä purkaa ne sotatilanteen jälkeen. 

Sen sijaan sopimuksen vastustajien argumentit ovat asiallisia. Tästä huolimatta maamme tullee liittymään Ottawan sopimukseen, eikä tätä todellisuudessa oteta huomioon puolustuvoimien määrärahoissa, vaikka niin on luvattu. Jos jotain ehkä korvamerkitäänkin korvaaviin asejärjestelmiin, otetaan jostain muualta sitten monin verroin enemmän pois. Tällainen toiminta on yksinkertaisesti epärehellistä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Diplomatian kukkasia

Valtion tehtävät

Päättäjien kädet veressä - mutta minkä takia?

Kreikasta Italiaan, Espanjaan ja Ranskaan

Kreikasta kuuluu taas kummia. Maassa puuhataan suurmielenosoitusta juuri silloin kun sen pitäisi ryhtyä parantamaan taloudellista iskukykyään. Mitä tämä kertoo kreikkalaisten realiteettien tajusta ja vastuuntunnosta?

Mutta ei Kreikassa yksin kansa ole kummallista. Myös kaksi poliittista puoluetta on ilmoittanut etteivät he sitoudu (kirjallisesti) EU:n vaatimiin toimenpiteisiin tukirahojen vastineeksi. Vastineeksi saatava summa ei ole mikään pikkuraha vaan puolet maan valtavasta velkasummasta plus bittikuivaa tukirahaa. Mitä tämä kaikki kertoo kreikkalaisten poliitikkojen realiteettien tajusta ja vastuuntunnosta?

Itse asiassa, ymmärrän kyllä Kreikan kansan närkästyksen, vaikka se ei oikeasti olekaan tilanteeseen syytön, eivätkä sen toimenpiteet ole hyväksyttäviä. Sen sijaan minusta on peräti kummallista, ettei EU vieläkään vihellä Kreikan poliittista peliä poikki. Onko taustalla jonkinlaista korruptiota?

Korruptiota tai ei, hyväksyttäköön nyt lopultakin tosiasiat. Lopetetaan tukirahojen jakaminen ja käytetään rahat suoraan niiden pankkien pääomittamiseen, jotka kärsivät tappioita Kreikan joka tapauksessa lopulta kieltäytyessä maksamasta velkojaan takaisin - tuki tietenkin pankkien omistusosuutta vastaan. Näin riskiluottoja ottaneet maksavat markkinatalouden sääntöjen mukaisesti riskien toteutumisesta, mutta EU:n tasolla vältetään kuitenkin koko pankkijärjestelmän kaatuminen.

Eihän tämä ole ensimmäinen kerta kun kirjoitan tästä aiheesta. Mutta nyt ei ole enää aikaa leikkiä Kreikan kanssa. Edessä on valtavan paljon suuremmat haasteet Italian, Espanjan ja hiukan pidemmällä aikavälillä ehkä myös Ranskan ongelmien kanssa. Ennen kuin niiden kanssa rahankylvö pääsee yhtä hulvattomaksi kuin Kreikan kanssa, kannattaisi analysoida paljonko sillä on voitettavissa, vai kannattaisiko niissäkin kriiseissä keskittyä pelkästään riskejä ottaneiden pankkien sosialisointiin.

Tai vaihtoehtoisesti voidaan tietenkin harkita suoraa setelirahoitusta kaikkien taloutensa tuhonneiden maiden pelastamiseksi ja EU:ssa pitämiseksi, sekä unohtaa ajatukset vahvasta eurosta. Ei siinäkään pelissä voi käydä huonommin kuin taannoin Zimbabwessa tai sotien välisessä Weimarin tasavallassa. Ehkä tämäkin vaihtoehto tuntuu tässä tilanteessa houkuttelevilta, etenkin kun myös Yhdysvallat on melko ongelmitta käyttänyt jo vuosikymmeniä samaa menetelmää taloutensa tasapainottamiseen. Ekonomian asiantuntijat selvittäköön mihin tämä vaihtoehto johtaisi Euroopassa - Zimbabwen vai Yhdysvaltojen tiehen?

Vaihtoehtoja siis on. Mutta on myös yhä selvempää, että nyt ollaan toteuttamassa sitä kaikkein tyhmintä. On nimittäin varsin ilmeistä, ettei tämän(kään) kriisin venyttäminen voi johtaa mihinkään hyvään. Siksi asia nyt vain on hoidettava kuntoon kerralla ja nopeasti. Eurooppalaisten mielialan ja toimeliaisuuden kannalta kertarysäys lienee kuitenkin monin verroin parempi vaihtoehto kuin ainainen vikinä.

Ihan oikeasti, EU-poliitikot, herätkää! Tunnustakaa tosiasiat! Lopettakaa vanhojen pankinomistajakavereidenne omaisuuden pelastaminen verovaroilla! Tehkää oikeita toimenpiteitä eurooppalaisen talouden tervehdyttämiseksi mahdollisimman nopeasti! Siis toimikaa!

Stubb, Rehn ja Katainen, teillä on edelleen mahdollisuus profiloitua merkittävinä EU-poliitikkoina. Se vaatii ainoastaan välttämättömyyden muuttamista hyveeksi, ja sen kehityksen kärkeen astumista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kreikkalaisilta odotetaan nyt työtä, työtä ja työtä
Kataisen ja Stubbin tilaisuus on koittanut!
Ei se hullu ole joka pyytää...

Sofi Oksanen menee maailmalle

YLE:n uutispätkän mukaan Sofi Oksanen on saavuttamassa maailmanmaineen. Nuoren naiskirjailijan ehdoton menestysteos on "Puhdistus", mutta se ei ole hänen ainoa valttikorttinsa. Eivätkä suomalaiset maailmalla menestyvät kirjailijat rajoitu yksin Oksaseen, vaan moni muukin on rikkomassa suomalaisen kielimuurin rajat.

Ilmiö ei ole ainutlaatuinen, sillä myös moni muu suomalainen kulttuurinala on vahvasti menossa maailmalle. Näin esimerkiksi suomalainen raskas rock-musiikki, jonka monet edustajat ovat maailmalla tunnetumpia kuin kotosuomessa. Näitä lienevät esimerkiksi Nightwish, Apocalyptica tai oman tyylilajinsa "love metal" luonut HIM.

Jo vanhastaan maailmalla tunnettuja ovat olleet suomalaiset arkkitehdit, muotoilijat ja tietenkin Marimekko. Ja klassisen musiikin alalla Sibelius, matalaääniset mieslaulajat ja kapellimestarit!

Meillä ei ehkä ole Abbaa eikä Hennes & Mauritzia, jotka ovat ruotsalaisella taidolla sovittaneet maailmantrendit itsensä ja maansa hyvinvoinnin edistämiseen. Niiden sijaan meillä jotain aivan muuta.

Erityisen leimallista on nimittäin kunkin suomalaisen maailmalla kunniaa niittäneen taiteen luojan kiistämätön omaperäisyys ja suomalainen identiteetti. Ne samat ominaisuudet, jotka epäilemättä ovat jarruttaneet suomalaisen taiteen maailmanvalloitusta (esimerkki aikaansa edellä olleista taiteilijoista), mutta jotka lopulta läpi lyötyään tulevat jättämään maailman kulttuurihistoriaan omat lähtemättömät jälkensä. Suomalaiset jäljet.

Olisikohan meidän siis syytä olla ylpeitä suomalaisesta taiteesta?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisuusko vain lainaa?
Miksi media vaikenee tieteen menestyjistä?
Varhaiset maanviljelijät Euroopassa

Juha Lallukka: positiivinen dopingin antisankari

Kilpahiihtäjä Juha Lallukan uutisoitiin pari päivää sitten jääneen doping-testissä kiinni kasvuhormonia sisältäneestä A-näytteestä. Tänään kasvuhormonin käytölle sitten saatiin vahvistus. Odotetusti, mutta myös valitettavasti.

Kirjoitin A-näytteen julkisuuteen vuotamisen jälkeen tekstin, jossa muun muassa totesin, että parasta mitä hiihtäjä tässä ikävässä tilanteessa voisi tehdä, olisi "Omertan lain rikkominen ja täydellinen avoimmuus asiassa - mukaan lukien omat apujoukot, aineiden hankintareitit ja rahoitus sekä mahdolliset kanssadouppaajat. Näin vahingot eivät kasvaisi ihan tolkuttomiksi. Mallia tämänkertainen...kärähtäjä voisi ottaa Ville Vakkurista." Kanssani samoilla linjoilla olivat myös julkisuuteen tulleet imagotutkijat ja liikuntasosiologi.

Toiveeni ei näytä toteutuvan, sillä Lallukka noudattaa dopinginkäyttäjien perinteistä kaavaa ja kiistää kaiken. Ja lisäksi palkkaa puolustajakseen dopinginkäyttäjien oikeusjutuilla rahaa tekevän hollantilaisen "asiantuntijan". Juttu siis mitä todennäköisimmin venyy ja pitää maastohiihdon sensaationnälkäisen lehdistön hampaissa vielä pitkään.

Seuraavaksi avainasemassa ovat Lallukan kotimaiset kilpakumppanit ja joukkuetoverit. Toivottavasti he tuomitsevat epärehellisen kilpakumppaninsa mahdollisimman selvin sanoin. Samaa suuri yleisö odottaa myös Hiihtoliiton ja Maastohiihto Ry:n nokkamiehiltä ja valmentajilta.

Oman henkilökohtaisen pettymykseni tämän doping-hiihtäjän edesottamuksiin ilmaisin jo edellisessä kirjoituksessani. Tällä hetkellä minua surettavat juniorihiihtäjät, jotka joutuvat selittelemään lajinsa lieveilmiöitä kouluissa ja kaveripiireissä. Sekä heidän vanhempansa, jotka pohtivat miten tämä vaikuttaa lasten muutenkin kalliin harrastuksen hintaan. Hiihtoseurojen varainhankinnan jälleen heikentyessähän seurojen ja liiton mahdollisuudet avustaa nuoria urheilijoitaan esimerkiksi leirikuluissa heikkenevät entisestään.

Ja mitä mahtavat ajatella ne tuhannet vapaa-ehtoiset, jotka maassamme ovat tehneet ilmaista työtä talvisen kansallisurheilumme eteen. Miten tämä vaikuttaa heidän motivaatioonsa?

Entä tulevaisuus? Huippu-urheilun ja ennen kaikkea siinä menestymisen on moneen kertaan todettu olevan ihmisille tärkeää. Maastohiihto on tässä suhteessa ollut aivan poikkeuksellinen, sillä laji on tuonut vuosikymmenestä toiseen mitaleita Olympiakisoja myöden. Samaan tuloksellisuuteen ei ole kyennyt mikään muu laji.

Kysymys siis kuuluu, että miten jatkuvat doping-käryt vaikuttavat lasten hakeutumiseen maastohiihdon pariin? Menettääkö laji jatkossa uuden osan potentiaalisista harrastajistaan? Kuka ohjaa lapsensa sellaisen urheilumuodon pariin, jossa mahdollisesti onnistuessaan päätyy pilaamaan terveytensä hormoneilla ja kemikaaleilla?

Toivoisin, että vastaukset edelle kirjoittamiin kysymyksiin olisivat maastohiihdon kannalta lohdullisia. Näin voimme nauttia hiihtäjiemme menestyksestä (puhtaana) myös tulevaisuudessa. Se olisi kansallisen itsetunnon kannalta merkittävää. Ehkä vielä merkittämäpää on se, että maastohiihto ehkä jopa maailman monipuolimpana kuntoilulajina ylläpitää satojen tuhansien suomalaisten terveyttä. Juuri se pitää harrastajansa liikkeellä pitkät talvet, jolloin muu harrasteliikunta on vähäisempää.

Maastohiihdon kansanterveydellinen hyöty on siis niin kiistaton, että olisi erittäin suuri vahinko, mikäli yhden hölmön kilpahiihtäjän typeryys koituisi tappioksi koko lajille. Juuri siksi on erityisen tärkeää, että edelle kirjaamani tahot noudattavat tässä ikävässä tilanteessa mahdollisimman suurta avoimuutta, joka vakuuttaa ihmiset lajin tulevaisuudesta puhtaana urheiluna. Tästä esimerkkiä ovat jo näyttäneet Aino-Kaisa Saarinen ja Krista Lähteenmäki.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hiihto, doping ja Omertan laki
Dopingin sallimisesta urheilussa
Liikunta pidentää ikää!

Hiihto, doping ja Omertan laki

YLE väittää suomalaisen maajoukkuehiihtäjän antaneen positiivisen A-näytteen doping-testissä. Väite pitänee paikkansa, sillä hiihtoliiton johto on vahvistanut asian, vaikka sanookin olevansa tietämätön urheilijan nimestä ja olevansa sääntöjen takia muutenkin estynyt kommentoimaan tarkemmin asiaa.

Ehkä kuitenkin kannattaisi kommentoida, etteivät vahingot kasva vielä suuremmiksi kuin pelkän käryn seurauksena. Nyt ihmiset odottavat Sundbergilta ja kumppaneilta avoimuutta salailun tai siltä vaikuttavien elkeiden sijaan. Kyseessä on suomalaisen hiihdon lähitulevaisuuden kannalta kuolemanvakavasta asiasta.

Surullisen kuuluisien Lahden tapahtumien jälkeen olisi suomalaisten hiihtäjien kuvitellut ymmärtävän, ettei dopingin käyttö tule kyseeseen missään tilanteessa. Mikäli nyt uutisoidussa tapauksessa hiihtäjän antaman B-näytteen tulos osoittautuu positiiviseksi, on hän tehnyt suomalaiselle hiihdolle järkyttävän karhunpalveluksen. Sen kärsijöiksi joutuvat kaikki muut hiihtäjät maajoukkueen tähdistä aina nuorimpiin junioreihin, sillä koko hieno ja suomalaisille rakas laji joutuu jälleen ainakin kymmeneksi vuodeksi sylkykupin asemaan.

Odottaisin että niin hiihtoliiton toppatakkiherrat kuin maajoukkuehiihtäjätkin ottaisivat selvän kannan asiaan B-näytteen valmistuttua. Mikäli käry on tapahtunut, suhtautuminen kärynneen hiihtäjän toimiin on tehtävä selväksi. Samoin on tuotava esiin kaikki se, mitä hiihtoliiton väki ja muut hiihtäjät ovat tienneet asiasta.

Toisaalta vähintä mitä käryn mahdollisesti varmistuessa voi odottaa kyseiseltä hiihtäjältä on Omertan lain rikkominen ja täydellinen avoimmuus asiassa - mukaan lukien omat apujoukot, aineiden hankintareitit ja rahoitus sekä mahdolliset kanssadouppaajat. Näin vahingot eivät kasvaisi ihan tolkuttomiksi. Mallia tämänkertainen (mahdollinen) kärähtäjä voisi ottaa Ville Vakkurista.

Lopuksi henkilökohtainen hiihtofanin tunteenpurkaus. Mikäli doping-testin tulos vahvistuu B-näytteestä, on sen antaja osoittautunut niin täydelliseksi kusipääksi, etten ole voinut sellaista kuvitella olevan olemassakaan. Hyi helvetti. 

Ja lopun jälkeen: mikäli B-näyte osoittautuu puhtaaksi, olkoon tämä kirjoitus merkki siitä kuinka rakas laji maastohiihto on suomalaisille. Ja varoituksena siitä mihin dopingin kanssa leikkiminen voisi johtaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
MM-kilpailut pohjoismaisten hiihtolajien Mekassa - Holmenkollenilla!
Dopingin sallimisesta urheilussa
Hiihdon likaisen ajan testamentti - katse tulevaisuuteen

Tarinan jatko täältä: Juha Lallukka: positiivinen dopingin antisankari

Matkailu jättää jälkensä

Ihminen lajina on tunnetusti lähtöisin Afrikasta, kuten jo Charles Darwin aikanaan oletti. Ensimmäinen varma muuttoaalto Afrikan ulkopuolelle on puolestaan tapahtunut jo yli puolitoista miljardia vuotta sitten, jolloin meitä edeltävä laji, Homo erectus eli pystyihminen, suuntasi tiensä ulos Afrikasta ja jätti fossiileja nykyisen Georgian alueelle. Mahdollista on, että jo sitä primitiivisempikin ihminen olisi jättänyt Afrikan, sillä ns. hobitit eli floresin ihmiset ovat mahdollisesti kehittyneet pystyihmistä varhaisemmasta ihmistyypistä.

Pystyihmisestä kehittyi Euroopassa neandertalinihminen ja Aasiassa denisovanihminen. Näistä ensimmäinen tunnetaan lukuisista fossiililöydöistä, mutta jälkimmäisestä on vain harvoja havaintoja. Siitä huolimatta molempien koko genomi on sekvensoitu, mikä mahdollistaa monenlaisia tutkimuksia, joiden merkitys ulottuu aina nykyisen ihmiskunnan parempaan ymmärtämiseen.

Aivan uutta tietoa on esimerkiksi se, että tänä päivänä elävistä, Afrikan ulkopuolisista ihmisistä Australian alkuasukkaat eli aboriginaalit ovat asuttaneet Aasian ennen kuin ne ihmiset, joista kehittyi suurin osa nykyisistä aasialaisista. Aboriginaalien ja eräiden muiden ihmisten esi-isät jättivät lajimme alkuperäisen kodin jo 62-75 000 vuotta sitten, kun meidän muiden esi-isät lähtivät kohti neandertalilaisten ja denisovalaisten hallitsemaa Euraasiaa vasta paljon myöhemmin.

Jo aiemmin on tiedetty, että Afrikan ulkopuolisten ihmisten esi-isät olivat risteytyneet neandertalilaisten kanssa. Tämä koskee myös aboriginaaleja sekä papualaisia, mutta he kantavat lisäksi melanesialaisten tapaan myös denisovanihmisen geenejä. Tämän havainnon seurauksena voidaan päätellä kaikkien Afrikasta lähteneiden ihmisryhmien risteytyneen neandertalilaisten kanssa jo ennen levittäytymistään muualle maailmaan, mutta ainoastaan ensimmäisenä Aasiaan suunnanneiden risteytyneen lisäksi denisovalaisten kanssa.

Alan tutkimus käy kuumana ja niinpä äskettäin julkaistiin myös toinen uusi tutkimus, jossa denisovalaisten geenien alkuperää selvitetään yksityiskohtaisemmin. Tämä tutkimus vahvistaa denisovalaisten merkityksen Uuden Guinean asukkaiden, australialaisten sekä lisäksi yhden filippiiniläisen ihmisryhmän (Mamanwa) evoluutiossa. Toisaalta jotkut näille ihmisryhmille sukua olevat, mutta ei niin kauas itään suunnanneet, ihmisryhmät (kuten Andamansaarten asukkaat) eivät kanna geeneissään denisovalaista perimää. Tämä osoittaa, että risteytyminen on tapahtunut jossain Itä-Aasiassa ja että alkujaan Siperiasta löydetyt denisovalaiset ovat aikanaan todennäköisesti asuttaneet laajaa aluetta Siperiasta aina trooppiseen Aasiaan.

On kiehtovaa, että monenlaisten pilkkapuheiden säestämänä uusia luonnonlakeja 1940-luvulla etsimään lähteneiden fyysikkojen aloittamasta bakteerien ja niiden virusten tutkimuksesta alkunsa saanut tieteenala on tuottanut meille reilussa 50 vuodessa työkalut, joiden avulla voimme oppia yhä enemmän omista juuristamme. Tämä jos joku kertoo siitä, ettei tutkimuksen tuloksia voi koskaan tietää etukäteen, vaan tutkimusten mahdollisten hyötyjen arvailemisen sijaan oleellista olisi varmistaa tutkimuksen korkea laatu - olipa tarkastelun kohteena mikä tahansa. Vain siten voidaan varmistaa inhimillisen uteliaisuuden tyydyttäminen, kehitystä eteenpäin vievät keksinnöt ja viime kädessä ihmiskunnan hyvinvointi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tieteellinen huijaus
RNA-maailma sai vahvistusta
Muinaisia kohtaamisia

Maltillista islamismia ei ole, väittää tunisialainen radiopersoona

Tämän aamun Helsingin Sanomien mukaan tunisialainen vasemmistolaiseksi itsensä luonnehtiva radiopersoona Haitham Makki, 27, väittää ettei maltillista islamia ole, vaan että islamistit puhuvat mitä vain päästäkseen valtaan. Ja vasta valtaan päästyään aloittavat "shown".

Edelleen radiopersoona ihmetteli sitä, miksi Euroopassa elävät tunisialaiset olisivat äänestäneet islamistit enemmistöksi parlamenttiin. Hänen mielestään heidät pitäisi laivata siitä syystä takaisin Tunisiaan, koska "he eivät ansaitse vapautta".

Tämä on mielenkiintoista. Väitteet sekä maltillisen islamismin puutteesta että länsimaiset arvot hylkäävien maahanmuuttajien palauttamisesta kotimaahansa ovat samansuuntaisia, mutta kärkevämpiä, kuin tekstit, joita on lähtenyt esimerkiksi Jussi Halla-ahon näppäimistöltä. Siis sellaiset näkökulmat ja johtopäätökset, jotka islamiin myönteisesti suhtautuvat länsimaalaiset ehdottomasti kieltävät.

Asiaan voidaan ottaa muutamia näkökulmia.

Ensimmäinen näökökulma on se, että tunisialainen radiopersoona puhuessaan maltillisuuden puutteesta vain toteaa asian, jonka hän on oppinut eläessään islamistien vaikutuspiirissä. Ehkä me täällä lännessä olemme sokeita islamismin eri piirteille, emmekä yksinkertaisesti näe, tai suostu näkemään, totuutta.

Toinen on se, että tunisialainen radiopersoona sittenkin valehtelee länsimedialle jostain syystä. Esimerkiksi saadakseen julkisuutta. Ehkäpä me täällä lännessä puolestaan katsomme asioita sopivan etäisyyden päästä ja näemme että islam on maltillisempaa kuin sen keskeltä katsottuna näyttää.

Kolmas on se, että ehkäpä suuri tai jopa suurin osa islamilaisista todella on maltillisia, mutta tunisialaisen radiopersoonan tässä tapauksessa harhainen käsitys on syntynyt siitä, etteivät maltilliset islamilaiset ole poliittisesti aktiivisia, vaan islamin nimissä esille nousevat ainoastaan äärimmäiseen ajatteluun taipuvaiset muslimit. Tässä näkökulmassa suuri kysymys on se, että jäävätkö maltilliset islamilaiset tästä syystä tappiolle enemmistöasemastaan huolimatta?

Neljäs on se, että oli islamismin maltillisuuden kanssa niin tai näin, niin maltillinen islamistipuolue on nyt suurin puolue Tunisian parlamentissa. Sillä ei kuitenkaan ole ehdotonta enemmistöä, joten se saattaa radiopersoonan sanoin edelleen "puhua mitä vain" saadakseen ehdottoman päätäntävallan.

Viides on se, että Al-Nahda lähtee suurimman puolueen voimalla ajamaan radiopersoonan esille nostamaa ääri-islamilaista agendaansa. Tai, mikäli radiopersoona on väärässä, ajamaan lupaamaansa maltillista islamilaista agendaa - mitä se sitten onkaan.

Kuudes radiopersoonan haastattelusta esiin nouseva näkökulma on se, että länsimaihin muuttaneet tunisialaiset ovat islamistisempia kuin Tunisiaan jääneet. Mitä tämä kertoo heidän kotoutumisestaan länteen? Ovatko he omaksuneet läntisen ajatusmallin, vai kaipaavatko he islamilaisia yhteiskuntamalleja myös tänne? Jos jälkimmäistä, se tuottaa ajan myötä pahenevia yhteiskunnallisia konflikteja, ellei kotouttamispolitiikkaa tehosteta oleellisesti.

Seitsemäntenä näkökulmana haluaisin vielä nostaa esiin sen, että tunisialainen radiopersoona on vasemmistolainen. On mielenkiintoista huomata, että länsimaissa vasemmistolaiset korostavat islamilaisuudessa maltillisuutta ja islamilaisissa maissa maltillisuuden puutetta. Islamkäsitys siis jakaa ihmiset myös vasemmiston keskeltä. Tämä asettaa mielenkiintoiseen valoon esimerkiksi Suomessa melko yleisesti käytetyn suomalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan kriittisesti suhtautuvien ihmisten leimaamisen "islamofobeiksi". Mielenkiintoista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallitus, Immonen, maahanmuuttobisnes ja kotouttaminen
Libyan hallitsijat valitsivat tien kohti parempaa tulevaisuutta
Terrorismirikos-epäily Suomessa

Kreikkalaisilta odotetaan nyt työtä, työtä ja työtä

Eurokriisi on viime päivinä ollut kiivaassa käänteiden myllytyksessä. Ensin saatiin aikaan paketti Kreikan pelastamiseksi. Sitten Kreikan pääministerin rohkeus petti ja hän yritti luistaa vastuusta kansanäänestyksen avulla. Sitä seurasi talouden kiehuntaa ja europoliitikkojen raivostuminen. Siitä säikähtäneenä Kreikan kansanäänestys peruttiin ja lopulta maa nöyrtyi, oppositiota myöden. Kreikan kansa puolestaan on menettänyt uskonsa poliitikkoihin.

Mitä se on?

Kreikkalaiset ovat sotilasdiktatuurinsa kaatumisen jälkeen saaneet äänestää poliitikkonsa vapaissa vaaleissa. Poliitikkoja, jotka ovat valehtelemalla saaneet maansa mukaan eurojärjestelmään; minkä seurauksena koko järjestelmän perustukset ovat nyt kaatumassa. Sen ja Kreikan pelastamiseksi tarvittaisiin nyt työtä, työtä ja työtä. Tämä vaatimus on erityisen oikeutettu juuri nyt, sillä onhan muu Eurooppa kuitenkin luvannut antaa valtavan osan Kreikan lainoista anteeksi - hyvittänyt siis väärintekijöitä lahjuksilla. Työnteon sijasta Ateenassa kuitenkin on saatu aikaan vain hallituskriisi ja osoitetaan mieltä, ikään kuin se pelastaisi Kreikan ja kreikkalaiset itse rakentamastaan suosta.

Entä jatko?

Tällä hetkellä on selvää, että Kreikan parlamentti hyväksyy euromaiden vaatimukset, maan hallitus vaihtuu ja Kreikka saa tukipaketin. Nähtäväksi sitten jää, millä tavalla Kreikan talouden säästö- ja tehostamistoimet viedään käytännön tasolle. Ja miten ahkerasti Kreikan kansa työskentelee ja maksaa verojansa auttaakseen maataan selviämään saneerauksen jälkeenkin valtavan velkataakkansa alla - jos kaikki menee hyvin, on velkaa edelleen vuonna 2020 noin 120% bruttokansantuotteesta.

Jos taas Kreikan talouden säästö- ja tehostamispäätösten käytäntöön vieminen jää hyvään eteläeurooppalaiseen tapaan  tekemättä, saa Kreikka kyllä seuraavan apupakettinsa, mutta mikään ei käytännössä muutu. Sellaisen kehityksen seurauksena olisi Kreikka sitten muutaman kuukauden kuluttua taas käsi ojossa pyytämässä euromailta lisätukea. Mikäli sitä annetaan, se olisi jostain muusta euromaiden rahankäytöstä poissa, Suomessa vaikkapa vanhustenhoitajien tai vaippojen määristä vanhainkodeissa.

Euromaiden ei siis ole syytä tuudittautua tyytyväisyyteen saavutettujen lupausten jälkeen, vaan Kreikkaa on vahdittava. Kreikan kansalla on toki oikeus osoittaa tyytymättömyyttään, mutta samalla sen olisi syytä muistaa, että demoratiassa kansa ei koskaan ole täysin syytön maansa tekemisiin. Ei ainakaan sellainen kansa, joka on vuosikymmenestä toiseen äänestänyt samoja poliitikkoja valtaan. Niinpä eurooppalaiset odottavat nyt kaikkia kreikkalaisia yhteiskunnalliseen asemaan tai varallisuuteen katsomatta osallistumaan talkoisiin: tekemään ahkerasti töitä, investoimaan omaan maahansa sekä maksamaan säntillisesti veronsa.

Näin siis Italian orastavaa kriisiä odotellessa....

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kataisen ja Stubbin tilaisuus on koittanut!
Ei se hullu ole joka pyytää...
Portugalin valtionvelka ja muita omituisuuksia

Tieteellinen huijaus

Muutamia päiviä sitten kirjoitin tieteentekemisen rehellisyydestä, ja lehdistön omituisesta asenteesta tieteeseen. Kuin vastauksena kirjoitukseeni ilmestyi blogissani muutama kuukausi sitten julkaistun jutun keskusteluosaan nimimerkki "jaskan" vinkki. Sen mukaan hollantilainen tutkija Dierderik Stapel, jonka töistä kirjoitin, oli jäänyt kiinni tulosten väärentämisestä. Tulosten julkaisija, Science lehti, reagoi uutiseen lyhyellä tiedotteella, ja jäi odottamaan mitä asiassa seuraa.

Tieteelliset väärennökset ovat melko harvinaisia, mutta eivät tavattomia. Yksi tunnetuimmista tapauksista on korealainen kantasolututkija Hwan Woo-suk, joka kahdessa niinikään Science-lehdessä julkaistussa artikkelissaan näytti tehneen läpimurron. No, läpimurtoa ei ollut syntynyt ja korealaisprofessori joutui vaihtamaan tieteen tekemisen ehdolliseen vankeuteen.

Tunnettu tieteen tulosten väärentäjä oli myös Jan Hendrik Schön, joka tuloksia keksimällä kirjoitti useita huippusarjoissa julkaistuja "tutkimusraportteja", ja sai useita merkittäviä palkintoja tunnustukseksi työstään - kunnes käry kävi ja skandaali oli valmis.

Rajatapaus tieteellisen huijaamisen saralla on Jacques Benveniste, joka julkaisi kuuluisan homeopatiaa tukevan veden muisti-tutkimuksensa Nature-lehdessä. Nature epäili tulosta jo sitä julkaistessaan, ja erittäin poikkeuksellisesti lähetti tutkimusryhmän selvittämään oliko tutkimus tehty asianmukaisesti ja oliko se toistettava.

Tutkimusryhmän läsnäollessa veden muisti odotetusti katosi ja Benvenisten ryhmä ryhtyi keksimään runsaasti erilaisia selittelyjä. Tarkoituksellista väärentämistä ei kuitenkaan pystytty osoittamaan, vaan ystävällisluonteiseksi selitykseksi jäi tutkittavan ilmiön subjektiiviselle tulkinnalle altis havainnointi. Se yhdistettynä havainnoitsijan voimakkaaseen tahtotilaan saada odotettu tulos olisi sitten johtanut veden muistin "havaitsemiseen". Tämä kaikki ei ole estänyt muita homeopatiaan höyrähtäneitä palaamasta aiheeseen myöhemmin.

Ja kaikkihan muistamme Piltdownin ihmisen, joka osoitti lajimme jalon alkuperän olevan Britanniassa, eikä suinkaan mustassa Afrikassa.

Listaa voisi jatkaa pitkäänkin, mutta jo edellä luetellut seikat kertovat mistä kaikesta tieteellisessä väärentämisessä on kysymys.

Ensimmäinen motiivi on oman poliittisen agendan edistäminen. Se lienee selitys Piltdownin ihmisen ja Benvenisten tapauksille. Ja lienee ajateltu motiivi epäilyissä ilmastotutkijoiden epärehellisyydestä. Mutta kahdessa muussa tapauksessa kyse ei varmaankaan ole tästä.

Niiden motiivista autenttisen selvityksen on antanut alussa mainittu hollantilaistutkija Stapel: "halusin liian paljon ja liian nopeasti. Valitsin väärän polun järjestelmässä, jossa ihmiset työskentelevät usein yksin".

Toisin sanoen tieteellisen vilpin taustalla on menestyksen kaipuu. Tutkijahan menestyy urallaan, mikäli hän onnistuu raportoimaan vallankumouksellisia uusia löydöksiä. Sellaisia, jotka kelpaavat julkaistavaksi Naturen ja Sciencen kaltaisissa huipputiedesarjoissa. Niiden myötä yleensä lyhyellä pätkärahoituksella työskentelvä, tulevaisuudestaan epävarma nuori tutkija pääsee nousukiitoon, jonka päässä odottaa pysyvä tutkimusvirka ja ehkä jopa kuuluisuutta ja kansainvälistä tunnustusta. Tämä toimii siis "porkkanana".

Toisaalta tieteen tekemiseen on rakennettu myös "keppi". Mikäli nuori tutkija ajautuu tutkimuksissaan umpikujaan, tai ei vain löydä mitään kovin poikkeuksellista, on ura kovassa kilpailussa lyhytaikaisista apurahoista nopeasti ohi. Ja vaikka työura jatkuisikin, ei tutkijalla enää ole asiaa sen enempää pysyviin virkoihin kuin erilaisiin tunnustuksiinkaan - parhaimmillaankin hän voi kulkea vain pätkätyöstä toiseen jonkun menestyneemmän kollegan apulaisena.

Tilanne siis muistuttaa vähän urheilijaa, joka puhtaana ei saavuta mitään merkittävää, mutta vähän kemiallista valmennusta nauttineena pokkaa palkintopallilta kunnian, maineen ja myös rahat. Tästä on antanut oman oman kuvauksensa italialainen, nykyään Suomessa asuva entinen kilpahiihtäjä, Silvano Barco: "Voitin Italian mestaruuskilpailuissa, ja olin hyvin hyvässä kunnossa. Ja sitten valmentaja ja muutkin kyllä suosittelivat minulle, että kannattaa (varmistaa mahdollisuutensa). Koska jos olet kymmenes nyt ilman mitään, voi olla että häviät minuutin. Mutta tankkauksen avulla jopa mitali tai voitto voi tulla. Mä olin nuori ja tietysti mä tein kaiken mahdollisen. Ja ymmärsin myös, että pelkkä harjoittelu ei riitä."

* * *

Miksi tieteentekijöiden huijaukset sitten näyttäisivät paljastuvan ennemmin tai myöhemmin? Tämä johtunee tieteen itse itseään korjaavasta luonteesta. Jokainen tieteellinen havainto toimii pohjana jatkotutkimuksille - mitä merkittävämpi havainto, sitä todennäköisemmin joku saa siitä idean tutkimuksiinsa ja ryhtyy selvittämään asiaa edelleen.

Niin kauan kuin julkaistu, vaikka keksittykin, havainto pitää paikkansa, sujuvat jatkotutkimukset odotetusti, eikä huijarilla oikeastaan ole kiinni jäämisen vaaraa. Koska suurin osa tieteellisistä huijauksista on oletettavasti teoreettisesti odotetun tuloksen "vahvistavan" tutkimusaineiston keksimistä, näyttäisi myös "tutkimustulos" usein pitävän paikkansa. Mutta tutkittaessa tuntematonta, kuten tieteessä tehdään, menevät teoreettiset ennusteet monesti myös pieleen. Tällöin tilanne muodostuu huijarin kannalta kestämättömäksi.

Tämä johtuu siitä, että mikäli raportoitu havainto on väärä, ei jatkotutkimuksista tule mitään. Niinpä jatkotutkimusten tekijä alkaa selvittää työnsä taustana olevia havaintoja, ja huomaa niissä ongelmia. Tästä ei ole enää pitkä matka huijaritutkijan kiinni jäämiseen. Ja hyvä näin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Senkö lauluja laulat, jonka leipää syöt?
Himalajan jäätiköt sulavat monimutkaisesti
Epäjärjestys luo stereotypioita
Pingviinit, ilmastonmuutos ja tieteellinen tutkimus

Senkö lauluja laulat, jonka leipää syöt?

Useammankin johtavan joukkoviestimen mukaan "johtava ilmastoskeptikko" Richard Muller on tullut siihen tulokseen, että ilmasto lämpiää sittenkin. Tämä johtuu siitä, että hänen selvitystensä mukaan ilmastoasemien mittausdata on luotettavaa, toisin kuin hän oli epäillyt.

Tieteen julkisuuskuvan kannalta tässä asiassa ehkä merkittävintä on se, että Mullerin tutkimuksia rahoitti mm. öljy-yhtiöihin sidoksissa oleva säätiö. Näin siksi, että ilmastoskeptikkojen tutkimusten luotettavuudesta on ajoittain kohistu aika paljonkin, etenkin kun Muller ei ole ainoa, joka on saanut rahoitusta "epäilyttäviltä tahoilta". Yksinkertainen ajatuskulku lienee sellainen, että "sen lauluja laulat, jonka leipää syöt"!

Asian uutisointi on mielenkiintoista. Aamulehden melko neutraalin luonnehdinnan "tunnettu ilmastoskeptikko myönsi: ilmasto lämpenee sittenkin, ja nopeasti" lisäksi vaikkapa Iltalehdestä löytyy peittelemättömän vahingoniloinen "skeptikolle kävi nolosti: oma tutkimus osoitti lämpenemisen todeksi". Otsikoinnin perusteella toimittajat arvelevat että tutkijan mielipide olisi tieteessä jotenkin oleellisen tärkeää ja että sen vääräksi osoittaminen olisi noloa. Tämä vaatii syvällisemmän pohdinnan.

Luonnontieteellinen tutkimus perustuu tänä päivänä erilaisten hypoteesien kehittämiseen ja niiden vääräksi osoittamiseen. Kirjoitin aiheesta aiemmin näin: "Nykyaikaisessa tieteessä käytettävissä olevista havainnoista johdetaan looginen selitys, eli hypoteesi, tutkittavalle asialle. Ennen kuin hypoteesin oikeellisuudesta voidaan sanoa mitään, on sitä testattava sellaisella aineistolla, jota ei ole käytetty hypoteesin laatimiseen. Hyvän hypoteesin pohjalta pitää siis pystyä laatimaan ennusteita. Mikäli testi johtaa hypoteesin ennustamaan tulokseen, vahvistuu hypoteesi. Mikäli taas ei, se tulee hylätä tai ainakin sitä tulee korjata. Puhutaan hypoteesin falsifioimisesta. Tämän idean muokkasi nykyiseen muotoonsa tieteenfilosofi Karl Popper."

Koska myös ilmastotutkimus on nykyaikaista tiedettä, perustuu sekin hypoteeseihin. Esimerkiksi sellaisiin, että kasvihuonekaasut lämmittävät maapallon ilmastoa. Tämä hypoteesi ei ole tyhjästä nyhjäisty, vaan perustuu monenlaisiin tutkimustuloksiin.

No, nyt otsikoihin noussut Richard Muller on työssään pyrkinyt selvittämään, onko yhdessä tärkeässä  ilmastonmuutoshypoteesin taustatekijässä, eli ilmastoasemien lämpötilatiedoissa virheitä. Ja lopputuloksena todennut, ettei ole. Ei ainakaan sellaisia, jotka johtaisivat oleellisesti väärään käsitykseen menneestä ilmastosta. Satunnaisia virheitähän siellä kyllä on ainakin ollut.

Arkikielellä ilmaistuna "johtava ilmastoskeptikko" Muller on siis epäillyt maailmanlaajuisissa lämpötilan mittausaineistoissa olevan tahallisia tai vaihtoehtoisesti tahattomia, mutta systemaattisia virheitä. Ja tutkinut pitääkö tämä epäilys (hypoteesi) paikkansa. Aikansa tutkittuaan hän on sitten tullut siihen tulokseen, ettei pidä. Näin siitä huolimatta, että se on ollut hänen rahoittajiensa (ja ehkäpä hänen omien mielipiteidensäkin) kannalta epämieluisaa.

Juuri tällä tavalla tieteen tulee toimia. Tässä tapauksessa ilmeisesti rahoittajilla oli tarve löytää ilmaston lämpenemistä kyseenalaistavia tuloksia. Niinpä he ryhtyivät rahoittamaan tutkijaa, joka halusi tutkia aihetta, josta sellaisia voisi mahdollisesti löytyä. Itse tutkimustyö sitten tehtiin kaikesta päätellen normaalien tieteellisten käytäntöjen mukaisesti ja hypoteesi tuli falsifioiduksi. Samalla ilmastonmuutoshypoteesin pohja vahvistui taas hiukkasen, mikä epäilemättä harmittaa työn rahoittajia. 

Sellaista se tiede nyt vaan on. Hyvän tutkimuksen tuloksiin eivät rahoittajien toiveet sen enempää kuin tekijän mielipidekään saisi vaikuttaa. Olen itsekin tutkijan urallani joutunut monet kerrat luopumaan omista mielihypoteeseistani, koska omat tutkimustulokseni ovat osoittaneet ne vääräksi. Ei siinä ole mitään noloa; päin vastoin - onhan tieteellinen tieto taas yhtä havaintoa luotettavampaa. Ja ihmiskunnan maailmankuva rahtusen lähempänä todellisuutta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Pingviinit, ilmastonmuutos ja tieteellinen tutkimus

Selityksenä rikki?

Ilmastotutkijoiden ennuste puolitiessä

Ilmastonmuutokset korreloivat Euroopan historian suurten tapahtumien kanssa

Kesäajasta normaaliaikaan - henkilökohtaiset seuraukset

Huomenta.

Yleensä laitan kännykkäni herättämään itseni sillä viimeisellä hetkellä, joka mahdollistaa töihin menemisen ajoissa. Käytännössä heräilen yleensä vartista puoleen tuntia ennen kännykän herätysääntä. Virkeänä,  hyvin nukkuneena ja täynnä tarmoa aloittamaan päivän työt.

Tänä aamuna olemme siirtyneet kesäajasta normaaliaikaan. Minulle tämä merkitsee seuraavia asioita.

Tästä illasta alkaen menen kellon siirtämisen takia nukkumaan tuntia myöhemmin kuin sisäinen kelloni arvelee sopivaksi. Aamulla kuitenkin alan heräillä reilua tuntia ennen kuin se olisi välttämätöntä, koska sisäinen kelloni ei tietenkään ymmärrä ajan siirtyneen. Käytännössä öinen uneni siis jää toista tuntia lyhyemmäksi kuin normaalisti.

Aluksi tämä ei haittaa, koska minulla ei ole ennestään kertynyttä univelkaa. Nyt sitä kuitenkin alkaa syntyä, minkä seurauksena tulen hiljalleen väsyneemmäksi. Mutta sisäinen kello ei anna periksi; aamuinen herätys ei siirry hiljalleen eteenpäin niin kuin luulisi.

Viimeistään tämän viikon lopulla väsymys alkaa vaikuttaa työni tekemiseen ja muuhunkin elämään. Ajatukset eivät luista, työnteko muuttuu tavallista tehottomammaksi ja hermot kiristyvät. Perhe saa keskuuteensa ikävän mörököllin, joka tosin syyn tiedostaessaan yrittää käyttäytyä ihmisiksi.

Vanhasta kokemuksesta tiedän, että noin kahden viikon kuluttua väsymys lopulta murtaa sisäisen kellon vallan ja alan nukkua pidempään. Sen jälkeen nukun muutaman päivän joka aamu sikeästi kännykän herätykseen asti, kunnes pahimman univelan alkaessa kadota vietän yhden yön sängyssäni  kiemurrellen ja unen päätä etsiskellen. Sen jälkeen unirytmini palautuu parin päivän kuluessa normaaliksi, herään hiukan ennen kännykän herätysääntä ja olen virkeä. Myös työnteko alkaa vähitellen luistaa ja elämän huumori palautuu.

Myös perhe huoahtaa helpotuksesta kun äreä mörökölli on taas normalisoitunut. Ja jää odottamaan, mitä tapahtuu keväällä kun kelloja taas siirrellään.

Edellä kuvaamani tapahtumasarja alentaa selkeästi elämäni laatua syksyisin. Ja hiukan samantapainen tapahtumasarja keväisin. Ilmeisesti suurin osa ihmisistä sopeutuu huomattavasti minua paremmin kellon siirtelyyn, mutta myös itseni kaltaisia on paljon. Ja heidän lisäkseen ainakin lapsiperheet, eläinten omistajat ja vanhukset. Hyötyjä kellon siirelystä ei ilmeisesti ole, ei ainakaan kovin merkittäviä.

Edustuksellisen demokratian keinoin tähän asiaan ei ilmeisesti saa parannusta, sillä asia on liian merkityksetön noustakseen esille vaalien yhteydessä. Näin siitä huolimatta, että unitutkijat lopettaisivat tämän hölmöilyn.

Pitäisikö minun siis alkaa kannattaa Muutos 2011 -puoluetta, joka ottaisi demokraattisen prosessin oleelliseksi osaksi sitovat kansanäänestykset? Sellaisen voisi sitten järjestää kellojen siirtelystäkin - ja vapauttaa minut tästä turhasta riesasta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Elämme kolmen sekunnin jaksoissa
Talven merkkejä

Hallitus, Immonen, maahanmuuttobisnes ja kotouttaminen

Suomeen suuntautuva maahanmuutto aiheuttaa keskustelua.

Vajaat kolme viikkoa sitten kansanedustaja Olli Immonen nosti kissan pöydälle kysymällä mitä hallitus aikoo tehdä maahanmuuttajien yliedustukselle raiskauksista. Hallituksen vastausta voidaan odotella ensi viikolla, sillä aikaa tällaisiin kysymyksiin on kolme viikkoa.

Vastausta valmistellessaan hallitus ja sen maahanmuuttoasioista vastaava ministeri Päivi Räsänen ovat puolestaan yrittäneet torjua kansalaisten enemmistön maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan tuntemasta tyytymättömyydestä nousevaa perussuomalaisten vaaraa kiristämällä oleskeluluvan saaneiden humanitaaristen maahanmuuttajien perheenyhdistämisen ehtoja. Tämä on herättänyt vastareaktion niin maahanmuuttoon kritiikittömästi suhtautuvien poliitikkojen kuin Helsingin Sanomien yleisönosastoon kirjoittavien maahanmuuttobisneksestä elävien naisten (viimeksi tänään Leena Kaisa Åberg) keskuudessa.

Merkillistä on HS:n yleisönosaston hiljaisuus maahanmuuttokriittisten kirjoitusten suhteen. Eikö tällaisia kirjoituksia ole tarjolla, vai kieltäytyykö lehti julkaisemasta niitä? Jos ei ole tarjottu, niin miksi? Tämä on outoa, sillä suomalaiset ovat tutkitusti maahanmuuttokriittisempiä kuin suomalainen maahanmuuttopolitiikka.

Maahanmuuttoasioissa jo aiemminkin profiloituneen, mutta ennen viime vaaleja melko tuntemattoman, Olli Immosen vaikeat kysymykset hallitukselle eivät kuitenkaan näytä loppuneen. Eilen hän asetti hallitukselle uuden kysymyksen: "mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta laittomien maahantulijoiden salakuljetuksia ei maksettaisi enää jatkossa Suomen sosiaalituella ja aikooko hallitus kiristää lainsäädäntöä siten, ettei ihmisten salakuljetus olisi enää houkuttelevaa."

Kysymys on hyvä ja aiheellinen. Suomen tarjoama sosiaaliturva on tarkoitettu elämisen välttämättömien edellytysten turvaamiseen, eikä turvapaikkabisneksellä elävien rikastuttamiseen. Yksi looginen, ja kysyjän itsekin esiin nostama, ratkaisu kysymyksessä esiin nostettuun ongelmaan on maahanmuuttajille myönnettävän rahallisen tuen, noin 300 euron, edelleen vähentäminen koska sen määrä näyttää ylittävän tarpeen; kuten Immosen kysymyksestä ilmenee.

Yksi pelottavimmista maahanmuuton lieveilmiöistä on terrorismi. Vaikka ilmiön ensiaskeleet on otettu Suomessakin, ei asia ole johtanut sen kummempiin lainsäädännöllisiin toimenpiteisiin. Nyt asian on kuitenkin nostanut esille perussuomalainen puolue haluamalla terrorismikoulutukseen osallistumisen rangaistavaksi teoksi. Tässä toiveessaan heillä on suojelupoliisin taustatuki. Ehdotus on mitä kannatettavin.

Oman taustansa maahanmuuttokeskusteluun antaa tilanne Suomea runsaammin maahanmuuttajia ottaneissa skandinaavisissa maissa. Niiden suhteen suomalainen valtamedia tosin jostain syystä vaikenee lähes täysin, mutta esimerkiksi täällä voi seurata vaivattomasti skandinaavisessa mediassa esille nousseita maahanmuuttoon liittyviä seikkoja. Olisi erinomaista, että jokainen suomalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan kantaa ottava henkilö tutustuisi tähän informaatioon sillä, kiitos aiemman tiukan maahanmuuttopolitiikkaamme, meillä on mahdollisuus ottaa oppia muiden virheistä. Ja niiden seurauksista, jotka ovat kotoutumassa tänne Suomeenkin.

Omasta mielestäni koko ongelma voidaan ratkaista säätämällä humanitaaristen maahanmuuttajien määrä sellaiseksi, että tarkoitukseen käytettävissä olevilla varoilla pystymme kunnolla kotouttamaan tänne otetut maahanmuuttajat niin hyvin, että konfliktit heidän ja valtaväestön välillä voidaan välttää. Ja että tulijoille löytyy paikka yhteiskunnassamme - sisältäen asunnon, koulutuksen ja työpaikan.

Tämä tarkoittaa selkokielellä humanitaarisen maahanmuuton oleellista vähentämistä tämänhetkisestä ilman että kotouttamisen reusrsseja pienennettään. Ja näiden resurssien käyttötapojen muuttamista nykyistä tehokkaammiksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihempiiristä:
Kissa pöydälle
Terrorismirikos-epäily Suomessa
Jari Tervon kunniamurhista

Nokian Windows-tuotteet esiteltiin

Nyt ne ovat tulleet. Siis Nokian Windows-puhelimet.

Arpa on heitetty. Jos puhelimet ovat hyviä, on Nokialla vielä mahdollisuus palata johtavaksi kännyköiden valmistajaksi. Jos eivät, sinetöi tämä yhtiön alamäen. Pelissä on siis suuria asioita.

Nokia on käynyt melkoisen tien suomalaiseksi yritykseksi. Takana on pitkä historia puuhiomosta kumisaappaiden ja kaapeleiden valmistajaksi ja edelleen televisioiden ja Mikro-Mikkojen tekijäksi. Lopulta mobiililaitteisiin keskittyminen johti lajissaan lähes ainutlaatuiseen maailman herruuteen, minkä aseman yhtiö menetti käsittääkseni ylimitoitetuilla ja väärin kohdistetuilla säästöohjelmilla.

Nokian oman tuotekehityksen vahvuutta osoitti Meego-käyttöjärjestelmään perustuvan N9-puhelimen saama suopea vastaanotto. Siihen ei kuitenkaan tosissaan satsattu, koska tulossa oli jättiläisyritysten naimakaupan kautta uusi amerikankäyttöjärjestelmä. N9:stä saattaa kuitenkin tulla kulttikeräilyesine, etenkin jos se jää ainoaksi Meego-malliksi.

Mutta asiaan. Nyt on se suuri hetki, jolloin Nokian puhelimen saa Windows-käyttöjärjestelmällä. Aika näyttää kuinka käy. Suomalaisena toki toivon ja uskon tuotteen vastaavan odotuksia ja lopulta haihduttavan ihmisten mielestä menneet pettymykset. Mutta työtä, laatua ja aikaa se vaatii - ja onnistuessaan osoittaisi jälleen kerran Nokian ilmiömäisen kyvyn nousta kerta toisensa jälkeen vaikeuksista voittoon!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmas
Nokia ja kustannukset
Voisikohan olla...

Libyan hallitsijat valitsivat tien kohti parempaa tulevaisuutta

Arabikevät nostatti myös Libyassa toivon maan kehityksen muuttamisesta paremmaksi. Benghazista liikkeelle lähtenyt kapina näytti alkumenestyksen jälkeen joutuvan vaikeuksiin, mutta sitten länsimaat riensivät kaatamaan pitkään inhoamaansa diktaattoria. Apu tuotti tulosta, ja välillä vaikeuksissa ollut vallankumous johti kuin johtikin lopulta Gaddafin kukistumiseen ja kuolemaan.

Lännessä oltiin tyytyväisiä. Gaddafin kuolema sopi oikein hyvin läntisen maailman johtajille ja Libyan voittajat saattoivat keskittyä muodostamaan uutta hallitusta ohjaamaan Libyaa menneestä diktatuurista kohti parempaa tulevaisuutta. Meillä lännessä tämän toivottiin epäilemättä tarkoittavan länsimaistyyppistä demokratiaa, kuten koko hässäkän aloittaneessa Tunisiassa saattaa hyvinkin käydä.

Myös Libyan uusilla hallitsijoilla on omat ajatuksensa paremmasta tulevaisuudesta. Ensimmäisen toiminpiteenä sillä tiellä he ilmoittivat uuden uljaan yhteiskunnan perustaksi Sharia-lain.

Aika yksin näyttää mihin Libyan uusi valta maansa vie. Ainakin varhaiskeskiajalta kotoisin oleva lakikokoelma tarjoaa luovia käyttömahdollisuuksia, joiden avulla uuden vallan ote saattaa hyvinkin nopeasti vahvistua. Tästähän on aiemmin antanut esimerkkiä Ajatollah Khomeinin valta Iranissa ja Taleban-liike Afganistanissa. Samaa oikeusjärjestystä yrittävät puolestaan Somaliaan viedä Al-Shabaab-liikkeen taistelijat.

Tämän hetken kuuma kysymys kuuluukin, että ovatko Libyan uudet hallitsijat nyt valinneet tiensä ja esikuvansa? Ja mikäli ovat, tyydyttääkö valinta heidän läntisiä liittolaisiaan?

Aikaisempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Gaddafi ja ihmisoikeudet
Gaddafin poika ja lapsenlapset kuolivat - entä sitten?
Vainoajat vainotuiksi - entä sitten?

Kuoleman kosketus

Itsenäisen Suomen alkuvuosien suuren urheiluvaikuttajan Lauri "Tahko" Pihkalan sanotaan todenneen, että "liikunta ei tuo lisää päiviä elämään, mutta enemmän elämää päivään". Olen aiemmin todennut, että toisin kuin Pihkala arveli, liikunnan hyödyt eivät rajoitu pelkästään elämän laatuun, vaan se myös pidentää ikää.

Yleensä urheilusta puhuttaessa ajattelemme juoksua, heittämistä hyppäämistä, hiihtämistä, painia tai muita sen tapaisia urheilijan omaan lihasvoimaan perustuvia urheilulajeja. Monissa tällaisissa lajeissa suomalaisilla on myös loistava menneisyys, ja ehkäpä tulevaisuuskin. Mutta urheilijoina suomalaiset ovat vähintään yhtä hyviä myös moottoriurheilussa.

Itse asiassa me taidamme olla maailman paras moottoriurheilukansa; ainakin väkilukuun suhteutettuna. Paraatilajimme on ollut ralliautoilu, mutta maailmanmestareita löytyy myös esimerkiksi endurosta, formuloista, motocrossista, trialista tai ratamoottoripyöräilystä. Sekä vesiltä moottoriveneilyn formuloista.

Moottoreissa on outoa kiehtovuutta, mikä takaa lajin mestareille maailmanlaajuisen suosion; 1990-luvun vaihteessa Etelä-Amerikassa käydessäni paikalliset mainitsivat, kuultuaan minun olevan suomalainen, useampaan kertaan välittömästi Juha Kankkusen. Ei siellä kukaan puhunut Lasse Virénistä tai Marjo Matikaisesta. Ei Pertti Karppisesta eikä Matti Nykäsestä. Vaan kaikki Juha Kankkusesta.

Mutta moottoreiden kiehtovuuden kääntöpuolena on niiden ihmisen lihaksistoon verrattuna suunnaton voima ja sen myötään tuoma vaarallisuus.

Se kohtasi meidät jälleen tänään. Kuulimme suru-uutisen, jonka mukaan italialainen moottoripyöräilijä ja odotettu "tulevaisuuden tähti" Marco Simoncelli on kuollut Malesiassa kolaroituaan muiden kilpailijoiden kanssa. Mies menetti pyörästään pidon, päätti kuitenkin edelleen roikkua siinä kiinni ja etupyörän tarratessa uudelleen rataan palautui muiden eteen kohtalokkain seurauksin. Irti päästämällä hän olisi todennäköisesti selvinnyt säikähdyksellä.

Tapaus ei todellakaan ole ainutkertainen moottoriurheilun saralla: Suomessa moottoriurheilu vaati uhrin viimeksi viime vuonna, kun nuori kuljettaja ajoi rallikilpailussa ulos kohtalokkain seurauksin. Ruotsissa maan mestaruuskilpailussa vain pari kuukautta sitten kuoli puolestaan nuori motocross-kuljettaja. Ja kaikkihan muistamme sellaiset mestariurheilijat kuin Ayrton Sennan tai Henri Toivosen.

Simoncellin kuolema tuo kuitenkin kaikista voimakkaimmin mieleen toisen nuoren "tulevaisuuden tähden", Jarno Saarisen, kuoleman. Myös hänestä odotettiin lajin megatähteä, kun ilmeisesti radalle valunut öljyläikkä yhdistettynä italialaiseen huolimattomuuteen päätti toisin.

Tänä surullisena päivänä meitä on jälleen kerran muistutettu siitä, että vaikka menestys moottoreiden parissa lisää epäilemättä harrastajansa elämään sisältöä siinä missä mikä tahansa muukin urheilu, voi se elämän pidentymisen sijaan johtaa elämänlangan ennenaikaiseen katkeamiseen - kaikessa ennenaikaisen kuoleman julmuudessa ja katkeruudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Robert Helenius maailman huipulla
MM-kilpailut pohjoismaisten hiihtolajien Mekassa - Holmenkollenilla!
Liikunta pidentää ikää!