Kaukaan tehtaan sulkeminen edistää talouselämän uudistumista

UPM kertoi jokin aika sitten sulkevansa Kaukaan paperitehtaan, joka on osa tehdasintegraattia, jolla valmistetaan sellua, paperia, sahatavaraa, biopolttoaineita, biokemikaaleja ja energiaa. Lisäksi Kaukaalla sijaitsevat UPM:n suurin tutkimus- ja tuotekehityskeskus sekä yhtiön metsäosaston Itä-Suomen puunhankinnan johto ja Lappeenrannan metsäpalvelutoimisto.

Peperitehtaan sulkemisen Suomesta ja juuri kaakkoisesta Suomesta ei pitäisi olla kenellekään yllätys. Näin siksi, että paperin kulutus vähenee jatkuvasti ympäri maailmaa ja vaikka suomalaiset metsät kasvavat edelleen enemmän kuin niitä hakataan, näin ei ole Kaakkois-Suomessa, eikä venäläisen puun paluusta raaka-aineeksi ole näkyvissä minkäänlaisia merkkejä.

Siten UPM:n päätös on nähtävä niin sanottuna luovana tuhona, joka edistää talouselämämme uudistumista ja samalla vähentää maamme riippuvuutta venäläisistä raaka-aineista. Tämän suuntaisesti näyttää ajattelevan myös työministeri Matias Marttinen (kok), jonka mukaan työttömäksi jääneiden tukemisessa keskeiseen rooliin - ja siis verovaroin tuettavaksi - nostetaan heidän uudelleenkoulutuksensa uusiin tehtäviin. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, miten Kaakkois-Suomen yrityselämä ottaa vastaan ilman työtä jääneet. Eli taipuvatko tunnetusti kovapalkkaiset paperimiehet ja -naiset uudenlaisiin tehtäviin, joita voisi kaupunginjohtajan mukaan löytyä esimerkiksi sähkö- ja energiatekniikan alalta. Ja suostuvatko mahdolliset työnantajat rekrytoimaan uusia työntekijöitä juuri heidän joukostaan, vai sittenkin suoraan esimerkiksi paikallisten koulujen (yliopisto, ammattikorkeakoulu ja ammattiopisto) vastavalmistuneiden joukosta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hiilinieluja vai veroeuroja?
Suomen luova tuho

Alkeelliset uskomukset vai tieteellinen maailmankuva - kas siinäpä vasta kysymys

Positiivisia uutisia

EU ja USA ovat pääsemässä yhteisymmärrykseen kaupankäynnin tulleista. Tuoreen tiedon mukaan nämä talousmahdit poistaisivat keskinäisen kauppansa tullimaksut muun muassa lentokoneilta, alkoholijuomilta ja lääkinnällisiltä laitteilta. 

Jos ja kun tällainen sopimus saadaan aikaan, on uutinen erityisen hyvä ulkomaankaupasta riippuvaiselle Suomelle. Näin etenkin, jos tilannetta verrataan vaihtoehtona olevaan tullisotaan, jollainen syöksisi muutenkin jo vuodesta 2008 alkaneeseen nollakasvuun juuttuneen taloutemme uuteen pudotukseen. 

* * *

Talouteen liittyen elämme juuri nyt jännittäviä aikoja, sillä pörssiyhtiöt julkaisevat yksi kerrallaan puolivuotiskatsauksiaan. Niistä Nokia on jo ennakkoon kertonut huonoista tuloksista, mutta esimerkiksi Nesteeltä odotetaan selvää tulosparannusta. 

Kovin hyvin ei ole pyyhkinyt myöskään metsäteollisuusyhtiö Stora Ensolla, joka ei häikäissyt, vaikka yhtiö itse katsookin saaneensa jonkinlaisen torjuntavoiton. Toisen suuren metsäkonsernin eli UPM:n tulosraporttia odotetaan tänään. 

Wärtsilällä sen sijaan on sujunut hienosti ja mikä parasta, yhtiö ennakoi tulevaisuutensa olevan vieläkin ruusuisempi. Eikä Valmetillakaan mene huonosti. Ja lääketeollisuutemme lippulaiva Orion - uutisen mukaan - suorastaan "jyräsi analyytikkoennusteet... niin liikevaihdon kuin liikevoiton osalta".

Pankkisektorilla Nordea teki erinomaisen tuloksen ja hissiyhtiö Koneellakin pyyhki ihan mukiinmenevästi. Eikä Kesko jättänyt asiakkailleen tai tuottajille turhaan ylimääräistä rahaa, vaan teki mukavan tuloksen. Sama koskee mitä todennäköisimmin myös S-ryhmää, jonka puolivuotistulosta vielä odotellaan.

* * *

Nähtäväksi kuitenkin jää, miten tämä positiivisen oloinen talousvuosi jatkuu. Ja ennen kaikkea se, että kääntyvätkö Suomen surkeat työllisyys- ja työttömyysluvut positiivisemmiksi siten, että myös kehitysmaalaistaustaiset maahanmuuttajat pääsisivät töihin elättääkseen itsensä. 

Tämä olisi tärkeää jo siitäkin syystä, että Suomen heikko talous on antanut vihervasemmisto-oppositiolle vahvan aseen lyödä hallitusta kuin vierasta sikaa. Sekä myös horjuttaa sen yhtenäisyyttä lyömällä kiilaa kahden suurimman porvaripuolueen väliin. 

Tosiasia kuitenkin on, että hallituksen toimet ovat olleet oikean suuntaisia pyrkiessään supistamaan julkista ja elvyttämään yksityistä sektoria. Valitettavasti kuoppa viimeisen kahden vuosikymmenen aikana kaivettu niin syväksi, ettei sieltä nousta nopeasti ilman radikaaleja toimia. Eivätkä suomalaiset liene valmiita samantapaisiin moottorisaha-uudistuksiin kuin Javier Milei teki Argentiinassa kääntäen sen umpisurkean talouskehityksen lähes yhdessä yössä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylen vastuuttomuus ja kansan ymmärrys 
Ylen kateusjournalismia
Ennustajaeukot ja katteettomat lupaukset

Suomalaisten enemmistö haluaa vaihtaa julkisia palveluita metsien monimuotoisuuteen

Näyttäisi siltä, ettei elintasolla ole merkitystä suurelle osalle suomalaisista. Tämä ilmeni Helsingin sanomien uutisesta, jossa kerrottiin Metsätiedepaneelin kyselystä. 

Sen mukaan 38 prosenttia kansalaisista oli samaa mieltä siitä, että "metsien hakkuumääriä tulee rajoittaa, vaikka se heikentäisi nykyisenkaltaisen metsätalouden toimintaedellytyksiä". Erimielisiä oli 34 prosenttia ja lopuilla ei ollut mielipidettä. 

Kun kysymys asetettiin siten, ettei siinä puhuttu taloudesta, nousi metsänkäytön rajoittamista kannattavien määrä 45 prosenttiin. Ja kun kysymys muotoiltiin siten, että "metsien hakkuumääriä ei pidä rajoittaa, vaikka se vaikeuttaisi kansallisten luonnon monimuotoisuustavoitteiden saavuttamista" oli väitteen kanssa erimielisiä - eli kannatti hakkuiden rajoittamista - enemmistö eli 54 prosenttia vastanneista. 

* * *

Minun nähdäkseni kyselyn tulokset saattavat vaikuttaa teollisuuden halukkuuteen investoida suomalaiseen metsätalouteen. Se johtuu siitä, että erityisesti selluteollisuus perustuu äärimmäisen kalliisiin investointeihin, joista nettotuoton saaminen kestää pitkään. 

Tästä esimerkkinä on Metsä Fibren sellutehdas Kemiin, jonka hintalapuksi muodostui noin kaksi miljardia euroa vuodessa. Tätä voi verrata omistajan koko liiketoiminnan tulokseen, joka oli viime vuonna vain yksi promille näistä kustannuksista eli kaksi miljoonaa euroa. Liikevaihtokin oli vain hiukan suurempi kuin tehtaan hinta eli 2,3 miljardia euroa.

Selluteollisuus puolestaan edistää raaka-aineen saamista sahateollisuudelle. Tämä johtuu siitä, että sahoilla käytetään vain järein ja täysin terve runkopuu, joten suuri osa puiden rungosta hyödynnetään selluna samoin kuin vaurioituneet ja sisältä lahoamaan alkaneet rungot. Näin olleen metsänomistajien kuitupuusta saama hinta jäisi oleellisesti nykyistä alhaisemmaksi ilman pienimittaisemman kuitupuun markkinoita. 

Tämä luonnollisesti vähentäisi metsänomistajien puunmyyntihalujaan ja investointeja metsänhoitoon. Toki se voisi nostaa myös raakapuun hintaa nykyisestä, mikäli sahoilla olisi maksukykyä. Näin ei kuitenkaan ole varsinkaan lama-aikoina.

* * *

Tämän kaiken seurauksena - oletettavasti lähinnä kaupungeissa asuvien - ihmisten kasvava halu rajoittaa metsien hyödyntämistä johtaa teollisuuden investointiriskin kasvuun nykyisestä. Sen seurauksena erityisesti kansainvälisiä metsäyhtiöitä - kuten UPM:ää ja Stora Ensoa - houkuttaa jatkossa vielä nykyistäkin enemmän investointien suuntaaminen sellaisiin maanosiin, joissa metsäteollisuuden tarjoama talouskasvu otetaan vastaan kiitollisuudella. 

Samalla tämä raha jää investoimatta suomalaiseen metsätalouteen. Se puolestaan johtaa siihen, että Suomen verokarhulta jää saamatta siitä seuraava tulovirta kansainvälisessä kaupassa. Ja edelleen siihen, että julkisen sektorin olisi tavalla tai toisella kyettävä korvaamaan sen varassa suomalaisille järjestettävien palveluiden rahoitus - tai luovuttava niistä. 

Lyhyesti tiivistettynä alussa referoimani kyselyn lopputulos tarkoittaisi sitä, että suomalaisten enemmistö haluaa vaihtaa osan verovaroin maksettavista julkisista palveluista metsien monimuotoisuuteen. Toivoa sopii, että he ovat myös ymmärtäneet tämän.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Itärajan sulkemisella on vahva kansalaisten tuki, mutta metsätieto on hakusessa
Nuorten ahdistuneisuus ja USA:n metsäpalot
Ylen otsikko johti lukijoita harhaan

Hiilinieluja vai veroeuroja?

Viime aikoina on keskusteltu paljon Suomen metsistä ja niiden hiilinieluista. Erityisesti on vaadittu hakkuiden vähentämistä, millä olisi luonnollisesti seurauksia maamme metsäteollisuudelle. 

Tästä syystä päätin kysyä ChatGPT-tekoälyltä, että miten suomalaiset isot metsäyhtiöt UPM, Stora Enso ja Metsä Group reagoisivat, mikäli metsien hakkuita vähennettäisiin kymmeneellä prosentilla. Vastauksen mukaan hakkuiden rajoittaminen voisi nostaa puun hintaa, mikä vaikuttaisi suoraan yhtiöiden kustannuksiin ja kannattavuuteen. 

UPM ja Stora Enso voisivat sopeutua helpommin, koska niillä on globaalia toimintaa ja vaihtoehtoisia raaka-aineiden hankintalähteitä. Näistä kahdesta Stora Enso voisi suhtautua hakkuiden vähentämiseen maltillisimmin, koska se panostaa muita enemmän uusiin tuotteisiin ja vähähiiliseen tuotantoon.

Sen sijaan kolmikosta suomalaisin eli Metsä Group on täysin riippuvainen suomalaisista metsistä ja niiden hakkuista. Ja siitä syystä se vastustaisi hakkuiden vähentämistä vielä voimakkaammin kuin kaksi muuta metsäjättiä. 

Tekoälyn mukaan UPM ja Stora Enso saattaisivat siirtää tuotantoa muihin maihin (esimerkiksi Uruguayhin, Ruotsiin tai Kiinaan), joissa raaka-ainetta on helpommin saatavilla. Ne voisivat myös alkaa investoida entistä enemmän kiertotalouteen, uusiutuviin materiaaleihin ja jalostusarvoltaan korkeampiin tuotteisiin kuten biopohjaisiin pakkauksiin ja kemikaaleihin sekä tekstiilikuituihin.

Metsä Groupin tilanne sen sijaan olisi hankala, koska se nojaa pitkälti kotimaiseen raaka-aineeseen. Sen seurauksena yhtiön raaka-aineiden hankinta vaikeutuisi ja niiden hinta nousisi kilpailijoita enemmän. 

Mielenkiintoinen oli myös tekoälyn näkemys siitä, että viimeksi mainittu saattaisi ratkoa tätä ongelmaa keksimällä uusia tapoja hyödyntää metsiään, esimerkiksi kehittämällä hiilinieluhyvityksiä metsänomistajille tai panostamalla entistä enemmän korkeamman jalostusarvon tuotteisiin.

Kysyin vielä tekoälyn näkemystä siitä, että voisivatko Stora Enso ja UPM lähteä kokonaan pois Suomesta, jolloin tänne jäisi vain Metsä Group, joka on lähinnä metsänomistajien osuuskunta. Tekoäly piti tällaista skenaariota mahdollisena, mutta huomautti, että Metsä Groupin asema kallistuvan suomalaisen puun käyttäjänä voisi tällaisessa tilanteessa muuttua nykyistä epävarmemmaksi. 

Lyhyellä aikavälillä Metsä Group voisi kuitenkin pärjätä hyvin. Lisäksi tekoäly arveli, että Suomen metsäteollisuuden arvo ja kilpailukyky voisivat kärsiä pitkällä aikavälillä, koska innovaatiota ja tehokkuutta edistävä kilpailu vähenisi Suomessa. Metsänomistajat olisivat joka tapauksessa tällaisen tilanteen suurimpia häviäjiä, elleivät he löytäisi vaihtoehtoisia tapoja hyödyntää metsiään.

 

* * *

Omalta osaltani pidän tekoälyn näkemyksiä varsin järkevinä ja perusteltuina. Ja siksi olisi hyvä, mikäli ne huomioitaisiin myös suomalaisessa metsäpolitiikassa. 

Näin erityisesti siksi, etteivät metsäteollisuuden viime vuoden tulokset olleet kovin hääppöisiä. UPM toki suoriutui hyvin - kiitos Uruguayn toimintojen - mutta Metsä Group ja Stora Enso kyntävät syvällä. Tämä tarkoittaa sitä, että myös suomalaisen yhteiskunnan hyöty niistä jää toiveita vähäisemmäksi. 

Asian korjaamiseksi voisi siksi kuvitella, että poliittiset päättäjämme pohtisivat tosissaan, miten metsiä ja metsätaloutta voitaisiin hyödyntää koko yhteiskunnan hyödyksi parhaiten juuri nyt - ja myös tulevaisuudessa - kun valtio velkaantuu edelleen päätähuimaavaa vauhtia. Samalla heidän tulisi myös ymmärtää, etteivät muutkaan EU-maat saavuta ilmastotavoitteitaan.

Tästä syystä ei ole realistista kuvitella, että Suomen omista hiillineutraaliuslupauksista laistaminen johtaisi valtaviin laskuihin hiilinielukauppiaille - jollaisia ei tosiasiallisesti siis tule edes olemaan ainakaan tällä vuosikymmenellä eikä EU:ssa. Ja siksi Suomessakin olisi pohdittava uudelleen se, missä suhteessa meidän kannattaa supistaa veroeuroja tuottavaa metsien teollista hyödyntämistä - saati edistää vihreän kullan jalostuksen valumista muualle - jotta saavuttaisimme laskennallisia hiilinieluja.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen talouden supistuminen on maailman kymmenenneksi nopeinta
Suomen luova tuho
Itävallan ympäristöministeri järjesti suomalaisille yli 700 000 000 euron vuosilaskun

Suomen luova tuho

Metsäteollisuusyritys Metsä Group aikoo sulkea Äänekoskella yli satavuotiaan vaneritehtaan. Syitä on ilmeisesti useita. 

Ensinnäkin tehtaan tuottavuus on ollut heikko, toiseksi vanerin suosio rakennusmateriaalina on vähentynyt, kolmanneksi raaka-aineen saanti on vaikeutunut sen jälkeen, kun puun tuonti Venäjältä loppui. Ja neljänneksi yhtiö investoi vaneria paremmalla katteella kaupaksi käyvään kertopuuhun. 

Markkinatalous toimii juuri näin eli tuotantoresursseja siirtyy heikosti kannattavista tuotteista paremman tuloksenteon mahdollistaviin silloin, kun saatavilla on parempi kate ja/tai tulevaisuus näyttää seesteisemmältä. Tässä tapauksessa korvaava uuden tuotteen tehdas tulee vieläpä samalle paikkakunnalle, joten työntekijöille on tulossa myös korvaavia työpaikkoja. 

* * *

Metsä Groupin ilmoitus uudesta tehtaasta Suomeen ei ole millään lailla yllättävä, sillä yhtiön omistavat suomalaiset metsänomistajat. Ja siksi sen ensisijaisena tarkoituksena on huolehtia näiden kasvattamien metsien kysynnästä ja jatkojalostuksesta. 

Suomessa toki toimii muitakin metsäyhtiöitä, suurimpina UPM ja Stora-Enso. Niistä jälkimmäinen on viime vuosina investoinut merkittäviä rahasummia Ouluun. Sen sijaan UPM on rakentanut metsäteollisuutta lähinnä muualle Eurooppaan ja Etelä-Amerikkaan, mutta vain vesi- ja mahdollisesti aurinkovoimaa Suomeen.

Siksi suomalaisten poliitikkojen olisi syytä huomata UPM:n pohdiskelu uuden sellutehtaan rakentamisesta. Ja muotoilu, jonka mukaan "jos kaikki Suomen kilpailukykyyn vaikuttavat asiat loksahtavat kohdalleen, ei uusi sellutehdas ole poissuljettu asia".

Epäilen nimittäin, että UPM:n metsäteollisuuden tulevaisuuden Suomessa ratkaisee yhteiskuntamme suhtautuminen metsien talouskäyttöön. Jos niiden käyttöä tullaan - kansalaisjärjestöjen ja ehkä myös EU:n vaatimusten mukaisesti - jatkossa rajoittamaan voimakkaasti, löytyy yhtiön investointeihin käytettäville rahoille parempiakin kohteita. 

Näin toimii niin sanottu luova tuho, jossa vanhat yritykset, tuotteet ja ammatit häviävät uusien, parempien ja tuottavampien tieltä johtaen pitkällä aikavälillä taloudelliseen kasvuun. Globaalisti toimivan metsäteollisuuden osalta kyse on siitä, onnistuuko Suomi houkuttelemaan uusia tuotteita tekeviä yrityksiä - Metsä Groupin lisäksi - vai löytävätkö ne kotinsa vapaamman toiminnan suovista talouksista - ja synnyttävät niihin tarjolla olevat työpaikat ja verotettavat tulot. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Anemialääkettä
Metsien hyödyntämistä ja älyllistä epärehellisyyttä
Ruotsin kruunu ajaa hallituksen ja ay-liikkeen vastakkain

Ylen johto on saatettava vastuuseen eilen nähdystä performanssista

Kuten kaikki suomalaiset tietävät, on SAK lähtenyt taisteluun sellaisen korporatiivisen yhteiskunnan puolesta, jossa niillä olisi tosiasiallinen sananvalta yli demokraattisen hallinnon. Kyse ei siten ole ensisijaisesti lakkolaisten taistelusta omien työehtojensa puolesta vaan veto-oikeuden vaatimisesta hallituksen ja eduskunnan päätöksiin. 

Tällä viikolla järjestö on ottanut käyttöön järeimmän aseensa eli suomalaisen vientiteollisuuden toimintaedellytysten tuhoamisen. Tämä tapahtui pysäyttämällä vientisatamien toiminta, mikä vaikeuttaa entisestään Suomen muutenkin hankalaa taloudellista asemaa. 

Tähän reagoi maamme suurin metsäteollisuuskonserni UPM, joka ilmoitti heti lakon alettua lopettavansa palkanmaksun SAK:n toimien takia pysäytettävillä tehtaillaan. Näin liittonsa kassasta lakkoilustaan muhkeat korvaukset saavien ahtaajien lakon vaikutukset ulottuvat myös paperitehtaiden työläisiin, mikä saattaa heikentää eri työntekijäryhmien keskinäistä solidaarisuutta - mikä epäilemättä on myös toimenpiteen tarkoitus. 

UPM:n mukaan "poliittisten lakkojen julkilausuttuna tavoitteena on vaikuttaa työntekijöiden työehtoja koskeviin lakimuutoksiin. Kyseessä on tulkintamme mukaan työsopimuslaissa tarkoitettu riippuvuussuhde lakkojen ja niiden johdosta ilman työtä jääneiden työntekijöiden työehtojen välillä. Työnantajalla ei tällöin ole velvollisuutta maksaa palkkaa lakkojen vuoksi ilman työtä jääneille työntekijöille."

Ammattiyhdistysväki luonnollisesti kiistää tämän tulkinnan. Heidän mukaansa yhtiöllä olisi seitsemän päivän palkanmaksuvelvoite, koska työn tekeminen on estynyt toisen työntekijäryhmän työtaistelun takia. Siten UPM:n toiminnan laillisuus tultaneen myöhemmin ratkaisemaan oikeudessa, jonka tulee käytännössä ottaa kanta siihen, onko lakko suunnattu UPM:n palkollisten työehtoja koskeviin lakimuutoksiin vai ei. 

Tässä kirjoituksessa en ota kantaa tähän asiaan, vaikka mielestäni se onkin varsin yksiselitteinen. Sen sijaan totean, että nyt pelataan suomalaisessa työelämässä poikkeuksellisen kovilla panoksilla. Eikä se ole jäänyt näkymättä myöskään julkisessa sanassa. 

Omalla kohdallani hätkähdin erityisesti eilistä Ylen pääuutislähetystä seuratessani. Se tapahtui tämän tallenteen kohdassa 5 minuuttia 19 sekuntia, jolloin uutisankkurin taakse ilmaantui kuva, jossa verorahoitteisen mediamme uutistoimitus piiloviestitti - vai pitäisikö sanoa suorastaan huusi koko maailmalle - kissankokoisilla kirjaimilla valinneensa puolensa nyt käynnissä olevassa prosessissa ja tukevansa ammattiliittojen toimintaa Suomen hallitusta vastaan: "HALLITUS. NYT ON JULMAA, KYLMÄÄ JA RUMAA". 

Omalta osaltani tämän jälkeen on selvää, ettei koko kansan rahoittamaa Yleisradiota voi mitenkään pitää työmarkkina-asioissa tai ylipäänsä poliittisessa uutisoinnissa puolueettomana toimijana. Enkä siksi näe syytä, miksi sitä - sellaisena kuin se eilen esiintyi - pitäisi rahoittaa lainkaan koko kansalta perittävistä verotuloista. Ei ainakaan ennen kuin talon johto on saatettu vastuuseen nähdystä performanssista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ay-liike ja vasemmisto ajavat USA:n talouden tukemista suomalaisella rahalla
Jarkko Elorannan alleviivaus
Kysymys, johon en löytänyt vastausta

Ay-liike, Hamas ja Che Guevera senaatintorilla

Suomessa ay-liike on lähtenyt taistoon johtajiensa vallan puolesta määräämällä jäseniänsä lakkoilemaan ja sitä kautta vaurioittamaan suomalaista talouselämää. Samaan aikaan suomalaiset yritykset ovat alkaneet julkaista viime vuoden tilinpäätöksiään. 

Lakkojen lisäksi ay-liikkeellä oli voimannäytös senaatintorilla. Siellä buuattiin, vihellettiin ja huudettiin ministeri Arto Satoselle (kok) ja kansanedustaja Miko Bergbomille (ps) sekä heiluteltiin lippuja, joissa oli Hamasin värejä ja ihmisoikeusrikoksia tehtailleen kommunisti Che Gueveran kuva. Lapuanliikettäkin vastustettiin, vaikka se on ollut lakkautettuna lähes sadan vuoden ajan.

Toisin sanoen meno oli kaikkea muuta kuin sivistynyttä, mutta sikäli valaisevaa, ettei kenellekään jäänyt epäselväksi minkälaisten aatteiden puolesta mieltään osoittava joukko oli koottu torille - sosialismin, kommunismin, terrorismin ja epädemokraattisen yhteiskuntajärjestyksen. Epäselväksi jäi ainoastaan se, että mahtoivatko kaikki osallistujat ymmärtää, missä joukossa seisoivat.

* * *

Eilisen päivän uutisiin kuului myös kahden suuren metsäteollisuusyrityksen viime vuoden tuloksen julkaiseminen. UPM:n tulos oli pudonnut puoleen vuoden takaisesta ja Stora-Enso suorastaan sukelsi tuloksen jäädessä satoja miljoonia euroja negatiiviseksi. Niinpä jälkimmäinen oli päättänyt ryhtyä välittömästi korjaustoimiin ja ilmoitti irtisanovansa tehostustoimena mahdollisesti jopa tuhat ihmistä.

Tähän kun lisätään vielä jo aiemmin julkaistu Nokian 84 prosentilla romahtanut liikevoitto, on teollisuutemme tulevaisuudennäkymä varsin sumea. Eikä sitä auta ainakaan se, että työntekijät lakkoilevat työrauhan aikana äärivasemmiston ja terroristien puolesta menneisyyden haamuja ja demokratiaa vastaan.

Tämän kaiken lisäksi julkinen talous on velkavetoista ja tuottaa päivä päivältä enemmän maksettavaa tuleville vuosille, mikä vähentää entistä enemmän maamme taloudellista liikkumavaraa. Ja korkojen jonain päivänä noustessa aiheuttaa katastrofaalisen kustannuspiikin, jonka vaikutukset ovat varmuudella ikävämpiä jokaiselle suomalaiselle kuin nyt hallituksen tavoitteena olevat muutokset.

Siksi olisi molemmin puolin järkevää ottaa järki käteen ja rauhoittua hiukan. Ja työntekijäpuolella tehdä ehdotuksia - ministeri Satosen pyytämistä - vaihtoehtoisista keinoista, joilla Suomen talous saataisiin tasapainoon. Tai vaieta, ellei sellaisia ole.

Hallituksessa taas olisi ymmärrettävä mahdolliset ehdotukset vakavasti ja korvata niillä omia suunnitelmia, mikäli ne mahdollistavat samanlaisen lopputuloksen. Lopulta vain lopputulos on tärkeä - eikä se, mitä kautta sinne päästään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
USA:ssa ennätys, Suomessa alakulo
Ay-liike alleviivaa työelämäuudistusten tarpeellisuutta
Jarkko Eloranta eroaisi, jos ymmärtäisi olevansa pelkästään haitaksi

Ylen otsikko johti lukijoita harhaan

Yle julkaisi jutun otsikolla "UPM pahoittelee tapaa, jolla se kertoi lapsille metsän hävittämisestä Loviisassa". Kyse on paljon huomiota saaneesta kohtuullisen laajasta yksityismetsän hakkuusta Isnäsin kylän alueella. 

Artikkeli on sikäli asiallinen, että metsäyhtiö on tosiaan epäonnistunut tiedotustilaisuudessaan eläinten tulevaisuudesta huolestuneille lapsille. Tämän osoittaa jo sekin, että UPM on pyytänyt edustajansa ylimielisyyden takia tapahtunutta epäonnistumista anteeksi tilaisuuteen osallistuneilta lapsilta. Enkä siis kirjoita tätä blogimerkintääni sen takia. 

Huomioni nimittäin kiinnittyi - kuinkas muuten - Ylen jälleen kerran omituisen epäonnistuneeseen sananvalintaan. En toki tiedä, johtuiko se jutun kirjoittaneen toimittaja Toni Joukasen tietämättömyydestä vai peräti tarkoituksellisesta harhaanjohtamisesta. 

Tarkoitan sitä, että otsikon mukaan UPM olisi tilaisuudessa puhunut metsän hävittämisestä. Näin ei ole tapahtunut ainakaan jutun linkittämän videon mukaan, eikä muutenkaan, sillä metsän hävittäminen tarkoittaa yksityismetsälain mukaan metsämaan jättämistä sellaiseen tilaan tai käyttöön, että sen luontainen uudistuminen tai viljelyllä toteutettava uudistaminen joutuu vaaraan, samoin kuin kehitettäväksi kelvollisen metsän sellainen käsittely, joka on ristiriidassa sen järkevän kasvattamisen kanssa.

Edelle linkitetyn videon mukaan Isnäsissä on tehty kasvatus- eli harvennushakkuu, jossa puita on harvennettu siten, että ne tuottaisivat aikanaan tehtävässä uudistushakkuussa mahdollisimman paljon tukkipuuta. Tämä täyttää metsälain ensimmäisen pykälän vaatimuksen, jonka mukaan "lain tarkoituksena on edistää metsien taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää hoitoa ja käyttöä siten, että metsät antavat kestävästi hyvän tuoton samalla, kun niiden biologinen monimuotoisuus säilytetään".

Tilanne ei muutu, vaikka kyseessä olisi ollut avo- eli uudistushakkuu. Sekin on aivan laillinen ja metsän omistajan päätösvallan alainen toimenpide, jolla ei ole mitään tekemistä metsänhävityksen kanssa. Näin kaikissa niissä tapauksissa, joissa hakkuualue uudistetaan metsäksi joko viljelyn tai luontaisen uudistamisen kautta.  

Jos Ylen toimittaja haluaisi ihan oikeasti tehdä jutun metsien hävittämisestä, tulisi hänen etsiä kohteita, joita ei enää uudisteta metsäksi. Sellaisia ovat esimerkiksi peltojen, kulkuväylien ja rakennusten sekä aurinkovoimaloiden ja tuulimyllyjen sekä niistä asutuskeskuksiin vievien sähkölinjojen rakentaminen. 

Tällä hetkellä erityisesti viimeksi mainittuun metsien hävitykseen on maassamme satsattu paljon, sillä pohjoisen Suomen tuulimyllyjen sähköä varten rakennetaan useita tuhansia kilometrejä uutta kapasiteettia. 

Nämä lähes sata metriä leveät linjat täyttävät metsän läpi kulkiessaan metsän hävityksen tunnusmerkit, koska niiden kohdalle tai välittömään läheisyyteen ei tule kasvamaan uutta metsää. Eikä maansa pakkolunastuksella menettävä omistajakaan saa omaisuudestaan kuin pienen kertakorvauksen.  

Nähtäväksi siten jää, tekeekö toimittaja Tomi Joukanen jutun myös tästä - ihan oikeasta - metsien hävittämisestä. Ja siihen liittyvästä tiedottamisesta lapsille. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Luonnonsuojelijoiden suurtyön hyödyntämisestä
EU:n komission ja Kanada metsäpalojen välinen yhteys
Virheellistä argumentointia

Suomalaiset metsäyritykset palkittiin vastuullisuudesta

Helsingin sanomat kertoi mielipidekyselystä, jonka mukaan suomalaisten selvän enemmistön mielestä metsien hakkuita tulisi vähentää ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Tätä mieltä oli 53 prosenttia kyselyyn vastanneista. Erimielisiä oli vain 33 prosenttia, joten ero oli varsin selvä.

Sen sijaan pääkaupunkiseudun mahtilehti ei katsonut tarpeelliseksi mainita, että Kansainvälisten yritysten vastuullisuutta arvioiva EcoVadis on juuri nimennyt maamme metsäyhtiöistä UPM:n korkeimmalle Platinum-tasolle neljässä kategoriassa eli ympäristövastuussa, työelämän käytännöissä ja ihmisoikeuksissa, toiminnan eettisyydessä sekä kestävän kehityksen mukaisessa hankintaketjussa.

UPM:n saavuttamalle Platinum-tasolle ylsi vain prosentti noin 90 000 arvioidusta globaalista yrityksestä. Olisi siis voinut kuvitella, että saavutus olisi ollut edes pikku-uutisen arvoinen maan laajalevikkisimmässä sanomalehdessä. 

Mutta ei siinä kaikki. Kävi nimittäin myöskin niin, että samainen EcoVadis palkitsi toisenkin suomalaisen metsäyhtiön - Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren - platinatason tunnuksella yhtiön tekemästä vastuullisuustyöstä. Yhtiö arvioitiin erityisen korkealle nimenomaisesti ympäristöasioihin liittyen. Myöskään tätä saavutusta HS ei ole pitänyt uutisoinnin arvoisena.

En tietenkään tiedä miksi HS on valinnut metsäteollisuutemme saamille tunnustuksille sellaisen vaikenemisen linjan kuin on valinnut. Selvää kuitenkin on, että poimimalla tarkoitushakuisesti julkaistavia metsäuutisia lehti voi muokata lukijakuntansa mielipiteitä maamme metsätaloudesta. 

Eikä siksi ole kovin suuri ihme, että muunkin valtamedian metsäuutisoinnin ollessa pääkaupunkiseudun valtalehden kanssa samansuuntaista, haluaa suomalaisten enemmistö edellä linkitetyn mielipidetiedustelun mukaan heikentää vihreään kultaan perustuvan taloudellisen toiminnan edellytyksiä maassamme. 

Sitä en tosin tiedä, olisiko kyselyn vastaus ollut samanlainen, jos olisi tiedusteltu haluavatko vastaajat heikentää metsäteollisuutemme toimintaedellytyksiä. Tai onko HS:n tai muun valtamedian toimituskunta ymmärtänyt, että heidän mielipiteenmuokkauksellaan saattaa olla valtava merkitys suomalaisten hyvinvoinnille ja sitä kautta myös heidän omalle tulevaisuudelleen. Mutta ehkä sillä ei ole ainakaan erkkomedian väelle kovin suurta merkitystä. 

Tähän viittaa se, että samalla kun HS jätti kertomatta suomalaisyritysten vastuullisen toiminnan saamasta tunnustuksesta se katsoi tarpeelliseksi julkaista mielipidekirjoituksen, jonka mukaan jo "noin kolme vuosikymmentä sitten oli selvää, että ilmasto lämpenee...se on aluksi viattoman huomaamaton, mutta kehityttyään huomatuksi muutos saattaa olla jo peruuttamaton... Jättimuutos pysähtyy itsestään vasta, kun kaikki jäätiköt ovat sulaneet ja metsät palaneet." 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HS:n toimittaja valikoi tilastoja agendansa tueksi
Se mikä on Afrikassa hyvä, halutaan lopettaa Suomesta
Metsästä jalostuu rahaa

Nyhtökauran surullisen kohtalon opetus

Nyhtökaura oli yksi niistä tuotteista, jotka lanseerattiin markkinoille suurin toivein ihmisten tunteman ilmastohuolen ja veganismin siivillä. Se saavuttikin huiman alkumenestyksen: tuote valittiin viisi vuotta sitten vuoden suomalaiseksi elintarvikkeeksi ja jopa minä kirjoitin siitä positiiviseen sävyyn.

Alkuun nyhtökaura oli keksijänsä pienyrityksen Gold & Green Foodsin tuote, jolla oli tarkoitus täyttää kasvavan kasvissyöjäjoukon proteiinitarve. Firma myytiin sittemmin Pauligille ja noin kuukausi sitten Gold & Green Foodsin aineeton omaisuus sekä tutkimus- ja kehitystoiminta siirtyivät Valiolle.

Yhtiö päätti myös lopettaa tuotannon ja sen seurauksena käydyissä YT-neuvotteluissa jouduttiin päättämään 57 ihmisen työsuhde. Tapaus on tietenkin suomalaisittain surullinen tapaus. 

Olihan nyhtökauraan investoitu pelkästään veronmaksajan euroja seitsennumeroinen summa ja lisäksi yksityistä rahaa. Ja olisihan se ollut koko kansakunnan kannalta hienoa, mikäli suomalainen innovaatio olisi valloittanut elintarvikkeiden maailmanmarkkinat ja sitä kautta tuonut maahamme hyvinvointia valmistajan liikevoiton, kauranviljelijöiden maataloustulon, työntekijöiden palkanmaksun ja kaikkeen tähän kohdistetun verotuksen kautta.  

Tapaus ei tietenkään ole mitenkään ainutlaatuinen. Eikä se poista sitä tosiasiaa, että nykyaikana maailmanlaajuiset menestystuotteet perustuvat tieteeseen ja tutkimukseen. Mutta se ei yksin riitä: niille pitää olla myös kuluttajien parissa tilaus, joka tuotteen on täytettävä.

Nyhtökaura siis perustui Suomessa tehtyyn tutkimukseen ja sille oli ilmastonmuutoksen luoma tilaus. Valitettavasti sen kohtalosta päätellen tuote ei kuitenkaan täyttänyt kohderyhmänsä odotuksia. Syytä en osaa sanoa, koska en tullut koskaan itse maistaneeksi sitä, vaikka asia kävi kaupan hyllyjen välissä mielessäni muutamankin kerran. Päädyin kuitenkin aina aitoon lihaan tai kalaan.

Ei kuitenkaan niin pahaa, ettei jotain hyvää. Tästäkin tapauksesta on Suomessa otettava opiksi eli nähtävä se, ettei tuotanto kannata pelkän yhteiskunnallisen tilauksen takia. Eikä yksistään tieteellisen innovaation varassa. Eikäpä ehkä edes ainoastaan korkean laatunsa takia. 

Yksittäisten asioiden sijaan menestystuotteen pitää olla muista erottuva kokonaisuus, jolla on sekä yhteiskunnallinen tilaus, selvä uutuusarvo, erinomainen laatu että kaiken kukkuraksi sopiva hinta. Siis jotain sellaista kun vaikkapa suomalaisissa metsäkoneissa tai Vaisalan mittauslaitteissa on ollut jo vuosikymmenten ajan. 

Seuraavaksi jännitämme, käykö Stora Enson hiiliakuille, UPM:n puupohjaisille täyteaineille tai Metsä Groupin ja/tai Spinnovan puukuiduille paremmin kuin nyhtökauralle. Onnistuminen on näillä kaikilla yhtä epävarmaa kuin nyhtökaurallakin, mutta mikäli tuotteiden laatu riittää, on niistä jokaisella valloitettavanaan valtavat maailmanmarkkinat, joille tunkeutumisessa ilmastonmuutoksen torjunta antaa vipuvarren.

Eikä periksi kannata antaa myöskään ruokasektorilla, vaan ottaa tarkasti opiksi aiemmasta. Mämmistä tuskin tulee maailmanmenestystä, vaikka sen myynnissä onkin kuluvalla viikolla havaittavissa huima nousu verrattuna edellisiin 11 kuukauteen. Mutta onnistuminen jonkin muun tuotteen kohdalla on - nyhtökauran kohtalosta huolimatta - mahdollista myös elintarviketeollisuuden puolella.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Spinnova ja UPM vihreässä Suomessa
Suomalaisen vihreän talouden nykytila ja tulevaisuus
Nyhtökauran äiti puhuu viisaita

Paperiteollisuus katoaa Suomesta

Suomalainen metsäteollisuus on totuttu näkemään ehkä hiukan vanhahtavana, mutta tasaisesti rahaa talouteemme takovana hyvinvoinnin lähteenä. Onhan se vastannut vajaasta viidenneksestä maamme viennistä ja työllistänyt yli 70 000 ihmistä. Vanhastaan tämän teollisuudenalan varsinainen rahasampo on ollut paperin valmistus, mutta sen aika alkaa digitalisaation takia olla ohi. 

Tästä Metsäteollisuuden taitekohtaan tulemisesta olemme tänä vuonna saaneet uuden muistutuksen UPM:n ja Paperiliiton välisen työehtokiistan muodossa. Eilen asiaa valaisi Björn Wahlroos, joka ilmoitti varsin suorasukaisesti, että "mikäli haluamme, että Suomessa on paperitehtaita, meidän on solmittava uusi sopimus työntekijöiden ja ammattiliittojen kanssa. Sopimuksen on oltava joustavampi, jotta suomalaiset paperikoneet säilyttävät kilpailukykynsä eurooppalaisiin kilpailijoihinsa verrattuna."

Tämän voi tietenkin nähdä joko uhkailuna tai tosiasioiden toteamisena. Paperiliitossa ja yleisemminkin ammattiyhdistysliikkeessä näyttäisi ilmiselvän lakkohalukkuuden perusteella olevan vallalla ensin mainittu käsitys, mutta jälkimmäinenkin näkemys sai ikään eilen lisää uskottavuutta, kun Stora-Enso ilmoitti lopettavansa neljä paperikonetta, joista yhden Suomesta. Lisäksi bumerangin investointihakemukselleen saanut Finnpulp luopui suunnitelmistaan rakentaa Kuopioon sellutehdas.

Näiden lisäksi on huomioitava EU:n komission ja Suomen hallituksen lempilapsi eli vihreä siirtymä. Jos se toteutuu siten, että metsistämme huomattava osa siirtyy kokonaan metsätalouden ulkopuolelle ja lopuissakin siirrytään nykyistä metsänhoitoa vähemmän puuta tuottaviin menetelmiin, on selvää, ettei suomalaisella metsäteollisuudella ole tulevaisuudessa kotimaista raaka-ainetta käytettäväksi likimainkaan yhtä paljon kuin nykyisin. 

Oma veikkaukseni on, että EU:n metsäpolitiikan seurauksena sekä UPM että Stora Enso siirtyvät kansainvälisinä yrityksinä ajan myötä yhä enemmän Suomen ja ehkä myös koko EU:n ulkopuolelle erityisesti ns. bulkkituotannossaan. Samalla maassamme käyttöön jäävät metsävarat siirtyvät yhä enemmän paperintuotannostaan jo aiemmin luopuneen Metsä Groupin käyttöön, koska se on omistusrakenteensa takia sidottu kotimaahan. 

Tähän viittaa se, että yhtiö on tehnyt ja tekemässä kaikkien aikojen suurimpia ja vähän pienempiäkin metsäteollisuusinvestointeja Suomeen. Samalla metsänomistajien saama hakkuutulo tulee laskemaan, koska vihreän kullan ostajien välinen kilpailu pienenee entisestään.

Suomalaisten verotulojen ja kansalaisten hyvinvoinnin kannalta tämän veikkaukseni oikeaan osuminen tarkoittaisi sitä, että meidän olisi onnistuttava korvaamaan puujalkamme haperoituminen jollain muulla tavalla: vaikkapa vihreän siirtymän tuotteilla tai kehittämällä tutkimuksen ja tuotekehityksen kautta metsäteollisuustuotteita, joilla on huomattavasti nykyistä enemmän arvoa, jolloin vähäisempikin metsänkasvu riittäisi entisen kaltaiseen tulovirtaan. Näin siitä huolimatta, että viimeisin sen suuntainen suomalaisinvestointi meni Rotterdamiin.

Mutta toki on edelleen mahdollista, että suomalaisen puunjalostuksen arvon nostamisessa onnistutaan. Tai että Suomen kilpailukyky metsäteollisuuden paperi- tai ainakin sellutuotannon investoinneista saadaan UPM:ää ja Stora-Ensoa tyydyttävään kuntoon ja pessimistinen veikkaukseni osoittautuu sittenkin virheelliseksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

UPM:n Rotterdam-päätöksestä seurasi myös hyviä asioita
Oikeudenmukainen kompensaatio hiilinieluista
UPM:n ja ay-liikkeen yhteenotosta

UPM:n Rotterdam-päätöksestä seurasi myös hyviä asioita

Suomen heikkous kansainvälisten yritysten investointikohteina tuli jälleen esille kun UPM:n päätös uuden jalostamonsa sijainnista Kotkan sijasta Rotterdamiin julkistettiin, kuten Björn Wahlroos totesi joulukuussa ja itsekin pari päiväää sitten arvelinkin. Kyse on toki suurelta osin logistiikasta, mutta myös Sanna Marinin (sd) hallituksen poliittisista linjauksista, ympäristöjärjestöjen käyttämästä vallasta sekä Euroopan Unionin linjauksista. 

Tämä oli jo neljäs kerta kun Suomi todettiin sopimattomaksi kansainvälisten toimijoiden - jollainen myös UPM on huolimatta suomalaisista juuristaan - investointien sijoituspaikaksi. Edelliset olivat Vaasan havitteleman akkutehtaan sijoittaminen Ruotsiin, Nesteen päätös rakentaa mahdollinen oma jalostamonsa Rotterdamiin sekä suomalaisen oikeusjärjestelmän päätös kieltää pitkälti kiinalaisella rahalla toimivan yrityksen sellutehdas Kallajärven rannalta. 

Hallituksen vastuun tässä asiassa vahvisti Kotkan kaupunginjohtaja, joka viestitti, että "tässä on hyvä valtiovallankin ottaa peili käteen, kun lyhyellä aikavälillä jo toinen miljardihanke lähtee maan rajojen ulkopuolelle. Kannattaisiko valtiovallankin nyt tarkastella toimintatapojaan, jos tänne teollisia investointeja halutaan."

Mutta eipä hätäillä. Asiassa voi nimittäin nähdä roppakaupalla hyviä puolia. Nythän huutava työvoimapulamme ei pahene työpaikkojen lisääntymisen myötä, mutta hoivasektorilla työskentelevien suhteellinen palkkataso nousee, koska hyväpalkkaisten teollisuuden työntekijöiden määrä ei lisäänny. 

Tästä syystä myöskään miesten ja naisten palkkatasa-arvo ei heikkene, koska UPM:n biojalostamon työntekijät olisivat kuitenkin olleet voittopuolisesti miehiä. Lisäksi paine luonnonvarjojen käytön suhteen vähenee, jolloin mm. biodiversiteetille ja metsien rauhoittamiselle hiilinieluiksi jää enemmän tilaa. Näin pystymme tarjoamaan Keski-Euroopan vahvalle fossiilitaloudelle kompensaatiomahdollisuuksia hyvään hintaan.

Nämä asiat tulivat tänä aamuna päällimmäisinä mieleeni. Toivottavasti päivän myötä sinne juolahtaa vieläkin positiivisempia ajatuksia - ja jopa sellaisia, jotka eivät kuulostaisi sarkasmilta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
UPM:n ja ay-liikkeen yhteenotosta
Björn Wahlroos: EU:n taksonomiapäätös perustuu väärinymmärrykseen

UPM:n ja ay-liikkeen yhteenotosta

Metsäyhtiö UPM ja ammattiyhdistysliike käyvät periaatteellista työmarkkinasotaa toisiaan vastaan. Siinä yritys pyrkii saamaan erilliset työehtosopimukset eri liiketoiminnoilleen, jotka ulottuvat historiallisen alasajon kourissa pyristelevästä paperiteollisuudesta uusiin erittäin kannattaviin liiketoimintoihin. Ay-liike puolestaan taistelee omasta vallastaan. 

Lähtökohtaisesti kyse on siis siitä, että UPM voi maksaa osalle työntekijöistään parempaa palkkaa kuin toisille esimerkiksi siksi, että se menestyisi rekrytoinneissaan kilpailijoita paremmin. Tätä ei mikään estä tälläkään hetkellä, mutta epäilen että yrityksen sisällä ja saman työehtosopimuksen piirissä tällaisesta saattaisi syntyä eripuraa. 

Paperin osalta kyse taas on tehtaiden sulkemisjärjestyksestä. Siihen lienee viitannut myös yhtiön toimitusjohtaja Jussi Pesonen varoittaessaan "kipeistä kustannussäästöistä". 

Ay-liikkeen osalta tämä on tietenkin hankalaa, sillä mitä pienemmissä osissa työehtosopimuksia tehdään, sitä hajanaisemmiksi neuvottelut muuttuvat. Ja sitä hankalammaksi muuttuu liikkeelle tärkeä työntekijäryhmien keskinäinen solidaarisuus. Ja samalla myös työntekijöiden edunvalvonta eli koko sen olemassaolon oikeutus.

En aio käydä läpi tämän enempää tilannetta, koska lehdistössä on tätä problematiikkaa puitu paljonkin, mutta haluan tuoda esille yhden seikan, jota en ole nähnyt käsiteltävän. Mutta joka saattaa selittää UPM:n toimintaa. 

Tarkoitan sitä, että kyseessä on aidosti kansainvälinen yritys, jonka toiminnasta vain osa on enää Suomessa. Itse asiassa tämän jutun mukaan yhtiön 18 700 työntekijästä vain 7300 oli Suomessa. 

Ja juuri kansainvälisyys on se seikka, joka mahdollistaa UPM:lle käynnissä olevan työtaistelun Suomessa, sillä se pystyy pitämään asiakkaitaan suurelta osin tyytyväisenä toimittamalla tavaraa muualla sijaitsevilta tehtailtaan. Siten työtaistelu saattaa ainakin yrityksen puolesta kestää pitkäänkin. 

Suomalaisten kannalta nyt käynnissä olevalla näytelmällä on vielä sekin ikävä puoli, että mikäli työtaistelu venyy pitkäksi ja hankalaksi yrityksen kannalta, se saattaa sijoittaa uusia investointejaan muualle maailmaan. Tähän saattaa viitata mm. se, ettei maan suurin metsäteollisuusyhtiö ole lähtenyt kilpailuun kotikutoisen Metsä Groupin varatessa uusilla sellutehtaillaan leijonanosan suomalaisten metsien tarjoamasta vielä käytettävissä olevasta raaka-aineesta.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Spinnova ja UPM vihreässä Suomessa
Ei arvoa ilman kerrannaisvaikutuksia
Hallituksen tärkein tehtävä

Björn Wahlroos: EU:n taksonomiapäätös perustuu väärinymmärrykseen

EU on hyväksynyt mm. metsiä koskevan kestävän rahoituksen ilmastoluokittelun, jota jopa Suomen punavihreä hallitus (vaikkakaan ei äärimmäinen vihervasemmisto) vastusti - samoin kuin EU:n toinen suuri metsätalousmaa Ruotsi. Voidaan tietenkin kysyä, millä viisaudella metsätalouden osalta vähäiset maat ajoivat läpi luokittelun, jota asianosaiset demokraattiset valtiot eivät halunneet? 

Asia häiritsi suomalaista metsäteollisuusyrityksiä jopa niin paljon, että ne julkaisivat englanninkielisen tiedotteen, jonka mukaan hyväksytty taksonomia luo kyllä byrokratiaa, mutta ei tuo oleellisia ilmastohyötyjä. Varsin rankkaa tekstiä.

Vielä rankemmaksi pani UPM:n hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos. Hänen mukaansa "se perustuu väärinymmärrykseen. Suomalainen metsäteollisuus on sekä erittäin kestävällä pohjalla että itse asiassa rakentaa paljon tehokkaampia hiilinieluja kuin se tapa, jolla metsää hoidetaan tuolla Keski-Euroopassa."

* * *

Sivumennen sanoen Wahlroos totesi samassa yhteydessä eilen käsittelemääni aihetta sivuten seuraavasti: "luokanopettaja oli opettanut heidät laulamaan jonkun tällaisen lähes taistelulaulun omaisen ilmastonmuutosta vastustavan laulun, niin kyllä siinä ihan aitoa kunnon taistolaisperinnettä vietiin taas eteenpäin – en tarkoita spesifisti samassa asiassa, vaan että nuoria ja lapsia, joilla ei ole minkäänlaista edellytystä faktapohjaisesti tiedostaa tai ymmärtää, minkä kanssa ollaan tekemisissä, niin heille opetetaan joku laulu tai runo tai jotain muuta jonka he sitten esittävät – se on aina minua hyvin pitkään ainakin pelottanut, siinä on sellaista Hitler Jugendin tunnelmaa."

Tästäkös ilmasto- ja luontoväki pillastui. Esimerkiksi Twitterissä eräs luontotiedon alkutuottajaksi esittäytynyt henkilö kimpaantui kirjoittelemaan, että "Ei jumalauta nyt. Nuorten ilmastotoiminta vertautuu natsismiin?... Tämmöistä elävää stereotypiaa narsistisesta käppäukkoilusta olisi mahdoton edes parodioida mitenkään." 

Itse asiasta eli Suomen taloustilanteesta Wahlroos totesi samassa yhteydessä varsin realistisesti, että "talous ei kasva ja Suomeen ei investoida". Niinpä hän toivoi muutoksia mm. työnteon kannustavuuteen sekä siihen, että Suomen pitäisi olla myös sijoittajille houkutteleva maa.

Mitäpä tuohon lisäämään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Koronakriisi ja julkisten investointien vaikeus
Komission metsästrategia
EU ja Suomen metsävarat

Spinnova ja UPM vihreässä Suomessa

Aalto-yliopiston hallituksen jäsen Ilkka Kivimäki totesi mielipidekirjoituksessaan, että "suuri osa menestyvistä yrityksistä saa alkunsa maailman parhaasta tutkimuksesta ja ovat maailman parhaiden osaajien rakentamia". Tämä pitää tietenkin paikkansa ja on yksi tärkeimmistä - ellei tärkein - syy sille, että kaikissa länsimaissa tutkimusta tuetaan julkisin varoin.

Kirjoittaja mainitsee listan tämän väitteen todeksi osoittavia suomalaisyrityksiä Nokiasta ja Vaisalasta aina Ponsseen ja UPM:ään. Näistä viimeisen osalta ajankohtaista juuri nyt on se, että vanhan metsäyhtiön kannattavin osa on Biorefining-yksikkö, jossa rahaa tahkotaan mm. uudenlaisilla biopolttoaineilla lähes 40 prosentin liikevoitolla. 

Tämä osoittaa, että maamme bulkkituotannosta syytetty metsäteollisuus elää ja hengittää edelleen vahvasti. Ja pystyy myös uudistumaan muuttuvassa maailmassa.

Sen sijaan on epävarmaa pysyykö se suomalaisen yhteiskunnan tukipilarina. Uhkatekijöitä sille riittää alkaen Suomen syrjäisestä sijainnista, ammattiliittojen palkankorotustoiveisiin ja luonnonsuojelijoiden vaatimuksiin. 

Jälkimmäisistä viimeinen tuli luontopaneelilta, joka haluaisi suojella kymmenen prosenttia Suomen metsistä - ja vieläpä siis juuri niistä, jotka ovat hakkuuikäisiä eli sitä raaka-ainetta, jota teollisuus tarvitsisi juuri tällä hetkellä. Hinnankin - 6,8 miljardia euroa - luontopaneeli ilmoitti, mutta unohti tai jätti tarkoituksella siitä pois teollisuudelle koituvat kulut ja liikevoiton menetykset.

Suurten metsäyritysten rinnalle on kasvanut myös pienyrityksiä. Yksi niistä on puusta tekstiilejä valmistava Spinnova, joka tosin tuo raaka-aineensa Brasiliasta. Tehtaansa se on kuitenkin on rakentamassa Suomeen, koska "Spinnova on suomalainen ja tuotekehitys sijaitsee Jyväskylässä".

Yhtiön viestintäpäällikön mukaan jatkossa ei kuitenkaan ole poissuljettu mahdollisuutta siirtyä Suomesta Etelä-Amerikkaan, jolloin raaka-ainetta ei enää tarvitsisi tuoda Atlantin yli. Ja juuri tässä kohtaa astuu kuvaa politiikka. 

Näin siksi, että juuri poliitikot päättävät siitä, kuinka hyvä teollisuuden on sijaita Suomessa. Onko maassamme sitä tukevaa julkista perustutkimusta ja tarvittavan työvoiman osaamisen varmistavaa koulutusta, minkälainen kustannustaso - kuten raaka-aineet, palkat, sivukulut, verot - vallitsee juoksevien kulujen suhteen ja onko yhteiskunta - esimerkiksi asenteet, infrastruktuuri - yrittämistä ylipäänsä suosiva? 

Kuten olen jo aiemmin todennut, on esimerkiksi edellä mainittu UPM aidosti kansainvälinen yritys, jolla ei ole estoja siirtää tuotantoaan Suomesta muualle, mikäli sen toiminta Suomessa käy vaikeaksi ja/tai huonosti kannattavaksi. Sama koskee Spinnovaa, vaikka juuri nyt kasvuyhtiö on riippuvainen sen synnyttäneestä yliopistosta. Pidemmällä aikavälillä myös tämän yrityksen tarvitsema tiedon tuotanto on kuitenkin siirrettävissä muualle. 

Nähtäväksi siis jää, pystyykö Sanna Marinin hallitus todellisuudesta vieraantuneine Krista Mikkosen tapaisine vihreine ministerineen ylläpitämään suomalaista metsäalan yritystoimintaa. Ja jos ei, löytyykö maamme korkeaa elintasoa turvaamaan tulevaisuudessa metsien sijaan muihin raaka-aineisiin perustuvia taloudellisia ratkaisuja, jotka olisivat elinkelpoisia vihreiden aatteiden muokkaamassa ympäristössä?   

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomi päätti äänestää omien etujensa puolesta - mutta turhaan
Verohelvetti hidastaa kehitystä
Hyviä metsäuutisia

Suomi päätti äänestää omien etujensa puolesta - mutta turhaan

Suomi päätti kerrankin äänestää omien etujensa vastaista EU-aloitetta vastaan. Kyse on asetuksesta, jossa määritellään, millaista metsätaloutta pidetään ilmaston kannalta kestävänä. Asetus on nähdäkseni varsin selvästi Unionin subsidiariteettisäädösten vastainen sekä ristiriidassa sen kanssa, että metsäpolitiikka on EU:ssa määritelty kansalliseksi asiaksi. 

Opposition suuret ja ilmeisesti pienemmätkin puolueet ovat hallituksen päätöksen kannalla, mutta valtioneuvoston vihervasemmistolainen äärilaita vastusti sitä. Tämä kertoo omaa karua kieltään siitä, kenen etua suomalainen vihervasemmisto ajaa - ei ainakaan suomalaisten - mutta se ei ole tämän asian suurin ongelma.

Se on nimittäin se tosiasia, ettei Suomen kanta - edes tässä asiassa kanssamme samanmielisen Ruotsin kanssa - pysty käytännössä estämään meille haitallisen päätöksen tekemistä. Siten metsäpolitiikkaammekin tullaan jatkossa ohjaamaan yhä kovemmalla kädellä Brysselistä käsin. 

Seuraavaksi lieneekin vuorossa talousmetsiemme sosialisointivyörytys, jonka seurauksena 30 prosenttia vihreästä kullastamme siirtyy biodiversiteetin ylläpitämisen ja hiilinielujen kasvattamisen takia pois talouskäytöstä. Tästä asiastahan tuleva sisäministeri Emma Kari (vihr) jo ehti ottaa yhteen maa- ja metsätalousministeriön kanssa. Ottelu päätyi tulevan valtioneuvoston jäsenen niskalenkkiin, josta ministeriön virkamiehet pääsivät ulos vain anteeksipyynnön kautta. 

Jos ja kun 30 prosenttia metsistämme siirtyy pois talouskäytöstä, se ei voi johtaa muuhun kuin suomalaisen metsäteollisuuden toimintojen supistamiseen kotimaassa. Tässä suhteessa on hyvä muistaa, että alalla toimivien suuryritysten kokonaismerkitys Suomen taloudelle on erittäin suuri.

Isoista metsäyhtiöistä UPM-Kymmene ja Stora Enso ovat aidosti kansainvälisiä yrityksiä, joiden investoinnit suuntautunevat jatkossa Suomea varmempiin kohteisiin - lähes varmasti ainakin Etelä-Amerikkaan, missä niiden aiemmat sijoitukset ovat osoittautuneet lähes rahantekokoneen arvoisiksi. 

Sen sijaan kolmas suuri metsäteollisuusyrityksemme Metsä Group on meikäläisten metsänomistajiensa vanki ja siksi sitoutettu huolehtimaan ensisijaisesti suomalaisten metsävarojen hyödyntämisestä. Se lienee myös perustelu sille, että yhtiö on viime vuosina panostanut uusiin suomalaisiin tuotantolaitoksiin. 

Talouskäytöstä poistuvan metsäalan kasvaessa EU:n johdolla tulevat niidenkin elinkelpoisuuden kuitenkin määrittämään lähinnä muiden toimijoiden tuotantokapasiteetin väheneminen, raaka-aineen tuontimahdollisuudet sekä jäljelle jäävän talousmetsän hyödyntämisaste. 

Jälkimmäisen osalta keskeistä on niiden omistajien määrä, jotka pyrkivät saamaan metsistään mahdollisimman suuren taloudellisen tuloksen - eli kääntäen sellaisten metsänomistajien määrä, joiden tavoitteet ovat jossain aivan muualla kuin taloushyötyjen tuottamisessa. Tässä auttaa se, että metsänomistus on viime vuosina siirtynyt voimallisesti kohti liiketaloudellista metsien yhteisomistusta.

Koska EU:n havittelema 30 prosentin suojelu tulee pienentämään metsäsektorin tuloja, tulee se vähentämään myös metsästä saatavien julkiselle sektorille tilitettävien verojen pienenemiseen. Tämän seurauksena on kadonneet veroäyrit kerättävä jotain muuta kautta - siis joko suoria tai välillisiä veroja korottamalla. Oli valinta kumpi tahansa, laskun kuittaa yksi ja sama taho eli suomalainen veronmaksaja. 

Kuten edellä pyrin osoittamaan, on nyt nähty suomalaismetsien sosialisoiminen meidän tulevalle hyvinvoinnillemme suuri asia. EU:n kannalta se on kuitenkin varsin ymmärrettävä, sillä nyt käynnistynyt omaisuudensiirto tarjoaa monille muille EU-maille lisää vapausasteita niiden sopeuttaessa omaa talouttaan vihreään siirtymään. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ei arvoa ilman kerrannaisvaikutuksia
Komission metsästrategia
Komissio hamuaa määräysvallan suomalaisiin metsiin

Ei arvoa ilman kerrannaisvaikutuksia

Helsingin Sanomat uutisoi Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen uuden raportin pohjalta, että matkapuhelimia valmistanut Nokia oli aikanaan tärkeämpi kuin Suomen kolme merkittävintä yritystä tänä päivänä. Ainakin jos kriteerinä on se, kuinka paljon yritykset tuottivat vuoden aikana maallemme arvonlisää. 

Nykyisin merkittävimmät yritykset ovat OP, Neste ja Nordea. Niiden kunkin tuottamat lisäarvot Suomen taloudelle ovat noin 1,5 miljardia euroa. Nokia taas ei enää kuulu käytetyn kriteerin perusteella edes kymmenen merkittävimmän yrityksen joukkoon.

Koska tämä oli mielenkiintoista, katsoin tarkemmin tuota Etlan raporttia ja huomasin, että siellä oli yritysten suoran arvonlisän ohella myös toinen listaus. Ja ehkäpä vielä paljon tärkeämpi kuin HS:n uutisoima. 

Siinä oli nimittäin laskettu kymmenen merkittävimmän yrityksen suoran arvonlisän ohella myös niiden kerrannaisvaikutukset. Ja se korosti asiaa, jota eilen sivusin, eli maamme metsätaloutta. 

Kerrannaisvaikutusten lisäarvo huomoioiden maamme tärkeimmät yritykset ovat nimittäin UPM ja Metsä Group. Ja vasta kolmantena OP. Nämä yritykset - kaksi metsäteollisuuteen ja yksi pankki- ja vakuutustoimintaan keskittyvä - tuottavat taloudellemme vuodessa yhteensä 3,1, 2,6 ja 2,2 miljardin euron lisäarvot. 

Jälkimmäinen vertailu yhdessä Nokian alasajon kanssa korostaa sitä, mikä merkitys uusiutuvien metsiemme talouskäytöllä on suomalaisten hyvinvoinnille. Se ei ehkä pysty sellaiseen nousuun kuin Nokia parikymmentä vuotta sitten, mutta puutavara- ja sellutuotanto ei myöskään surkastu samaan tapaan kuin kännykkäteollisuudellemme kävi. 

Sen sijaan se tarjoaa kansakunnalle sellaista kassavirtaa, joka mahdollistaa korkean lisäarvon tuotteiden valmistuksen. Siis uusien teknologioiden kehittämisen tai koulutuksellisen sivistyksen tarjoamisen sekä itse metsäteollisuudessa että sen ulkopuolella. Ilman metsäteollisuutta näiden asioiden edistäminen suomalaisessa yhteiskunnassa olisi juuri nyt paljon vaikeampaa. 

Ja juuri siksi on vaarallista, että maamme poliittisista päättäjistä niin monet haluaisivat vetää maton alta metsiemme hyödyntämiseltä. Eikä pelkästään suomalaisista, vaan myös Suomen toiminnalle nykyisin raamit asettavan Euroopan Unionin päättäjistä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mahtavatkohan vihreät ymmärtää politiikkansa seurauksia?
Pääministeri Marin otti sulan hattuunsa, mutta vihreät nikottelevat
EU ja Suomen metsävarat

Hallituksen tärkein tehtävä

Eilisessä lehdessä käsiteltiin kahta Suomelle tarjolla olevaa miljardiluokan investointia. Metsäyhtiö UPM nimittäin pohtii uuden uusiutuvaa dieseliä valmistavan jalostamon rakentamista ja energiayhtiö Neste pähkäilee seuraavan uusiutuvan diesel-jalostamonsa sijoituspaikkaa. 

Kirjoituksessa käytiin ansiokkaasti läpi niitä seikkoja, jotka vaikuttavat investointien kohdemaahan. Jokainen voi lukea ne kyseisestä kirjoituksesta, joten en käy niitä tässä läpi, vaan sen sijaan tahdon tuoda esiin asian keskeisen poliittisen ulottuvuuden. 

Tarkoitan sitä, että talouselämän toimintaedellytysten turvaaminen on jokaisen Suomen hallituksen tärkein tehtävä ohi ihmisoikeuksien, ohi ilmastonmuutoksen, ohi EU-politiikan ja jopa ohi turvallisuuden. On nimittäin niin, ettei niitä ole mahdollista hoitaa, ellei sitä varten saada rahoitusta verotuloja tuovasta, kannattavasta ja jatkuvasti uudistuvasta talouselämästä. 

Nähtäväksi jää, onko Sanna Marinin (sd) hallitus ymmärtänyt tämän itsestäänselvyyden ja huolehtii siitä, että mainittujen kahden yrityksen investoinnit suuntautuvat kotimaahan. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että punavihreiden ministereidemme on kepulaisten ja ärkoopeeläisten kanssa tehtävä sellaisia päätöksiä, joiden seurauksena investointien riskit jäävän Suomessa pienemmiksi kuin kilpailijamaissa ja samalla edellytykset taloudellisen tuloksen tekemiseen ovat niitä paremmat tai vähintään yhtä hyvät. 

Yksi oleellinen seikka tässä on liiketoimintaympäristön ennustettavuus. Toisin sanoen sen perusedellytysten pysyvyys yli erilaisten poliittisten muotivirtausten. Tässä suhteessa meillä on monipuoluejärjestelmänä lähtökohtainen etulyöntiasema etenkin epästabiileihin hallintoihin ja kaksipuoluejärjestelmiin nähden, koska hallituksia muodostettaessa on aina soviteltava yhteen monenlaisia intressejä, mikä ehkäisee poliittisen intohimon vallassa tehtäviä radikaaleja poliittisia äkkikäännöksiä. 

Marinin kabinetilla on kuitenkin tässä suhteessa vaarallisia aikomuksia, koska se haluaisi noudattaa suomalaisten vähemmistön kannattamaa radikaalia punavihreää linjaa, jossa otetaan ympäristöpolitiikan perusteella talouden toiminnan suhteen suuria riskejä. Siitä kuuluu "kiitos" Marinin aisankannattajina toimiville edellä mainituille kahdelle pienehkölle porvaripuolueelle, joista suurempi on tunnettu siitä, että se pettää aina, ja pienempi on yhden asian liike, joka on valmis myymään vaikka naapurinsa äidin huolehtiakseen siitä.

Nähtäväksi siis jää, minkälaisia päätöksiä UPM ja Neste tekevät. Selvää on kuitenkin, ettei niiden päätöksissä juurikaan paina isänmaa tai kotiseutuhenki. Näin jo senkin takia, että sellaisten sekundaaristen argumenttien käyttäminen suurissa investointipäätöksissä vaarantaisi jokaisen kansainvälisen kilpailun puristuksessa toimivan yrityksen tulevaisuuden. Siksi Suomen ja suomalaisten edun avaimet ovat ennen kaikkea Sanna Marinin ja hänen ministereidensä taskussa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ministerit kiukuttelivat kuin teinitytöt
Suomen talouden Feniks-lintu
Bengt Homström, nobelisti

Yhteiskuntavastuu ja verokiila

Suomessa on viime aikoina käyty kovaa poliittista keskustelua metsäteollisuuden yritysvastuusta eli käytännössä työpaikkojen säilyttämisestä ja työehtoneuvottelujen muodosta. Sen johtotähtenä on häärinyt pääministeri Sanna Marin (sd), joka on penännyt erityisesti metsäjätti UPM:ltä yhteiskuntavastuuta.

Törmäsin sattumalta internetissä laskuriin, jonka avulla jokainen voi tutkia tuon yritysvastuun hintaa. Siis sitä, minkä verran armaassa kotimaassamme yrityksen täytyy käyttää rahaa maksaakseen työntekijälleen palkkaa. 

Esimerkiksi lopetetun Jämsän Kaipolan tehtaan kirkkoon kuuluvan ja viikon vuodessa sairastavan viisikymppisen paperimiehen 5 100 euron palkan maksaakseen yritys joutuu pulittamaan 7 659 euroa, jolla työntekijän käteen jää veronmaksun jälkeen 3 331 euroa. Verojen osuus eli verokiila on puolestaan 3 125 euroa. Tai Sanna Marinia mukaillen myös palkanmaksajan yhteiskuntavastuuksi.

Lisäksi on syytä huomata, ettei tuo verokiila suinkaan ole koko totuus, vaan kun paperimies käyttää rahojaan, joutuu hän maksamaan myös ostoksiinsa sisällytetyt verot. Siten yhden "nettopalkkaeuron" ostovoima ei suinkaan ole yhtä euroa vaan selvästi pienempi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihervasemmistossa ei ymmärretä jakopolitiikan ja verotuksen yhteyttä
Verotuksesta ja sen oikeutuksesta
Verotuksen oikeutus ja pimittäminen

Sanna Marin vahvisti uskonsa sosialistiseen Suomeen

Pääministeri Sanna Marin (sd) perusteli viimeaikaisia toimiaan MTV3:lle kirjoittamassaan kolumnissa. Siinä hän kertoi peräänkuuluttaneensa "kohtuutta ja kaikkien toimijoiden vastuullisuutta kriisin keskellä" ja kantaneensa "huolta irtisanomisista aikana, jolloin ihmisten on muutoinkin vaikea työllistyä".

Kirjoitus huokui uskoa verovarojen (tai oikeammin julkisen velan) käyttöön vaikeuksissa olevien ihmisten ja yritysten auttamiseen. Hallituksen ja kaikkien suomalaisten yhteisvastuuta korostettiin - ja yrityksiä vaadittiin jälleen pidättäytymään voitonjaosta tai toimintansa rationalisoimisesta. Jälkimmäinen lienee suunnattu suoraan paperitehtaansa lopettamispäätöksen tehneelle UPM:lle.

Se mitä pääministeri ei kertonut - ja mitä olisin eniten kaivannut - oli yritysten pidemmän ajan toimintaedellytysten parantaminen. Tai kansalaisten verotaakan kohtuullistaminen koronakriisin jälkeen kun nyt otettua velkaa ryhdytään maksamaan takaisin. 

Toisin sanoen pääministerimme ei edelleenkään näe tärkeäksi työllistämisen ja työllistymisen luonnollisten kannustimien kohentamista, vaan uskoo edelleen keskusjohtoiseen hallintoon, jonka mahtikäskystä yritykset syntyvät, investoivat ja työllistävät - ja työtä tekevät maksavat entistä suuremman osan tuloistaan yhteiseen kassaan, jonne kertynyttä rahaa jaetaan poliittisten intohimojen mukaan maahamme ja maailmalle.  

Valitettavasti Marinin kirjoitus osoitti jälleen kerran, ettei pääministerimme ymmärrä sen enempää markkinatalouden näkymättömän käden toimintaa kuin ihmisten psykologiaakaan. Eikä tunne historiaa edes sen vertaa, että ymmärtäisi, miksei Neuvostoliitto pystynyt viime vuosisadalla luomaan kansalaisilleen kestävää hyvinvointia, minkä merkkinä länsimainen vierailija sai yksillä amerikkalaisfarkuilla kyseisen suurvallan kaupungeissa käyttöönsä vaikkapa taksin koko viikon ajaksi.

Tällä pohjalla me kuitenkin jatkamme seuraaviin eduskuntavaaleihin asti - jos Keskustapuolue sallii eikä lähde gallupkannatuksen romahduksen tai omien sisäisten paineidensa takia sitä aiemmin oppositioon. Tai joku taho kerro Marinille siitä, mihin hänen ajamansa poliittinen realismi on johtanut muualla - ja tämä ymmärrä, ettei samaa myrkkyä kannata suihkuttaa suomalaisten silmille.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Julkisen yritystuen ongelmat ovat opettavaisia
Katoaako hyödyllinen idiootti politiikastamme?
Budjetti heijastaa hallituksen uskoa keskusjohtoisuuteen