Nuorten mielenterveysongelmista

Verkkouutisissa kerrottiin, että Britannian parikymppiset nuoret ovat mielenterveysongelmien vuoksi useammin poissa työmarkkinoilta kuin 40–44-vuotiaat. Jutun mukaan 18–24-vuotiaista nuorista peräti 34 prosenttia kärsii masennuksesta, ahdistuksesta tai kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä - näin erityisesti nuoret naiset.

Nämä ihmiset kokevat koulumaailman muuttuneen aiempaa kilpailullisemmaksi ja paineistetummaksi, mutta myös työelämä aiheuttaa ahdistusta. Lopputuloksena tästä kaikesta on kyvyttömyys huolehtia omasta toimeentulosta sekä osallistumisesta yhteiskunnan pyörittämiseen. 

Kirjoituksessa mainittiin myös sosiaalisen median vaikutus. Sen sanottiin häiritsevän nuorten oman identiteetin rakentamista, koska normaalin sijasta siellä näkyy joko idealisoitu tai liioitellun kamala versio todellisuudesta. 

Tosiasiassa nuorten ihmisten elinolot länsimaissa ovat tänä päivänä paremmat kuin lähes koskaan ihmiskunnan historiassa. Nälkäkuolemaa ei tarvitse pelätä, eikä ketään pakoteta töihin alle kymmenvuotiaana kuten vielä omien isovanhempieni aikana köyhien lapset joutuivat. Parikymppisiä ei menneiden vuosisatojen tavoin viedä myöskään kuolemaan kuninkaiden päähänpistojen takia vieraisiin maihin, eivätkä vihollisen sotajoukot raiskaa tappiolle jääneen osapuolen naisia pikkutytöistä vanhuksiin.

Siksi pidän länsimaisten nuorten mielenterveyden järkkymistä valtavana paradoksina. Onko minun sukupolveni kautta kaikkien länsimaiden tehnyt virheen halutessaan tarjota lapsille ja nuorille mukavan lapsuuden ja nuoruuden, jossa heihin kohdistuvia vaatimuksia on vähennetty, mutta vapaa-aikaa ja vapauksia maksimoitu? 

Nuorten mielenterveysongelmien lisääntyminen on viime aikoina nimittäin havaittu myös Suomessa. Meilläkin 25 prosenttia nuorista kärsii nykyisin mielenterveyden häiriöistä, joskin täällä asiaa on selitetty pikemminkin yhteiskunnan suorituskeskeisyydellä kuin sosiaalisen median luomilla paineilla tai peloilla. 

Parin vuoden takaisen suomalaisen opinnäytteen mukaan sosiaalisella medialla on nuoriin niin positiivisia kuin negatiivisiakin vaikutuksia. Toisaalta se tukee nuorten identiteetin ja itsenäistymisen kehitystä sekä yhteisöllisyyttä, mutta myös altistaa heitä verkkokiusaamiselle, mielenterveydenhäiriöille ja seksuaaliselle häirinnälle.

Verkkouutisten alussa linkittämässäni jutussa mainitusta sosiaalisen median liian kamalasta todellisuudesta esimerkiksi käynee ilmastonmuutoksen uhka. Helsingin yliopiston akatemiaprofessori Katariina Salmela-Aron mukaan "ilmastoon liittyvillä kielteisillä tunteilla on vaikutusta henkisen hyvinvoinnin haasteena". Ja hän tarjoaa siitä syystä ratkaisuksi tiedon ja ymmärryksen lisäämistä "ympäristömyönteisen ja hyvinvointia edistävän toiminnan edistämiseksi". 

En väitä kollegalle vastaan, mutta totean kuitenkin, että oikea tieteellinen tieto ei tänä päivänä tavoita kaikkia nuoria. Tähän yksi merkittävä syy on se, että sosiaalinen media on johtanut ihmisten kuplautumiseen. Eli etenkin nuoret hakeutuvat itsensä kaltaisia ajatuksia esittävien joukkoon, jolloin syntyy helposti lumipalloilmiöitä, joissa pienetkin asiat kasvavat vuorten suuruisiksi - ja aiheuttavat sen seurauksena ahdistusta.

Tämän vähän kuin irrallisten ajatusten luetteloksi muodostuneen - anteeksi siitä - kirjoitukseni lopuksi totean, ettei minulla tietenkään ole tarjota patenttiratkaisua nuorten mielenterveysongelmien vähentämiseksi. Se on harmi, sillä niiden lisääntyminen nuorten parissa lisää jo muutenkin yhä vinoutuneeksi muuttuvan väestörakenteen - eli aktiiviväestön suhteellisen osuuden pienenemisen - vaikutusta yhteiskunnan toimintaan. Ja ehkä myös nopeuttaa sen vääristymistä, mikäli nuorten mielenterveysongelmat johtavat työkyvyttömuuden lisäksi myös lapsettomuuden yleistymiseen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pojat ovat tyttöjä uskonnollisempia, mutta miksi?
Nuorten ahdistuneisuus ja USA:n metsäpalot
Kuplautuminen johtaa ahdistukseen

Länsimaiden viivyttely maksetaan sotilaiden verellä

Venäjä on viime aikoina saavuttanut menestystä ammuspulasta kärsivässä Ukrainassa. Päivä päivältä suuremmasta Putinin armeijan menestyksestä kertovat uutiset viittavat siihen, että jopa ukrainalaisten puolustuksen pikainen luhistuminen on mahdollista.

Tämän kehityksen on mahdollistanut kolme seikkaa. Yksi on trumpilaisen edustajainhuoneen viivyttely uusien apupakettien lähettämiseksi. Toinen useimpien EU-maiden viime vuosien vastuuton puolustuspolitiikka, jonka seurauksena ase- ja ammusvarastot ammottavat tyhjyyttään. Ja - kuten tiedämme - tyhjästä on paha nyhjästä. Lisäksi taustalla on Ukrainan hallinnon kyvyttömyys mobilisoida riittävästi miehiä rintamalle.

* * *

Ilmeisesti Ranskan presidentti Emmanuel Macron on ymmärtänyt, että Ukrainan tilanne on juuri nyt täysin kestämätön, koska hän nosti esille jopa länsimaisten joukkojen lähettämisen Zelenskyin armeijan avuksi. Tämä tarkoittaisi varmuudella selkä länsimaisia kuolonuhreja että Venäjän vastareaktioita tavalla tai toisella. 

Eivätkä länsimaiden ihmiset ole missään tapauksessa varautuneet kotiin palaaviin täytettyihin ruumisarkkuihin. Eivätkä niiden kotirintamat tule kestämään suurimittaisia tappioita. Eikä Macronin ehdotus saanut siksi myöskään välitöntä kannatusta Suomelta tai muilta länsimailta.

Viron puolustusvoimien tuleva komentaja puolestaan ehdotti, että Ukrainalle annettaisiin lupa länsimaisen aseistuksen käyttämiseksi myös Venäjän maaperällä. Näin siksi, että virolaiset ovat historiastaan oppineet läksynsä, jonka mukaan "Venäjän hyökätessä sota pitää viedä sen alueelle. Muuten häviämme sen. Tämä sääntö pätee edelleen". 

Molempien ehdotusten taustalla lienee suoranaisen sotilaallisen vaikutuksen lisäksi ajatus Venäjän kotirintaman horjuttamisesta. Eli mitä selvemmin sota näkyy venäläisille, sitä enemmän Putinin hallinnon sotapolitiikkaa kohtaan syntyy vastustusta. Ja sitä hankalampaan asemaan maan diktaattori joutuu kotimaassaan.

* * *

Selvää tässä tilanteessa on oikeastaan vain se, että Ukrainan armeija luhistuu varmuudella, ellei se saa pikaista materiaaliapua lännestä. Tappio on varma myös pidemmällä aikavälillä, mikäli Zelenskyin armeijaan ei kutsuta ja kouluteta kiireellä valtavaa määrää asekuntoisia ukrainalaismiehiä tai -naisia. 

Tässä yhteydessä on myös syytä huomata, että jokainen hyökkääjälle luovutetun kylän takaisinvaltaus näyttää Ukrainassa vaativan valtavan inhimillisen uhrauksen kaatuneina sotilaina. Ja siksi länsimaiden kyvyttömyys tehokkaaseen Ukrainan-apuun tulee parhaassakin tapauksessa vaatimaan kymmenien tai - vielä pitkään kestäessään - jopa satojen tuhansien sotilaiden hengen. 

Siksi on oikeutettua sanoa, että länsimaiden viivyttely maksetaan sotilaiden verellä. Ensin Ukrainassa ja - jos Putin lopulta voittaa sodan - myöhemmin varsin todennäköisesti myös sotilaallisesti heikoimmissa Venäjän rajavaltioissa. Ja lopulta mahdollisesti jopa Suomessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lännen väsymys, Ukrainan saamattomuus ja Venäjän voiton hinta
Ukrainalaisten on syytä säilyttää taisteltutahtonsa
Ryhdistäytyykö EU vai taistellaanko vain viimeiseen ukrainalaiseen?

 

Kansainvälistyminen tuottaa monenlaista kulunkia

Oulussa sytytettiin viime yönä useita tulipaloja. Toistaiseksi pyromaanista - tai pyromaaneista - ei ole tietoa, joten tässä vaiheessa ei myöskään tässä blogissa ole syytä tehdä johtopäätöksiä syyllisistä, vaikka Ruotsissa roskakatosten ja autojen tuhopoltot ovatkin kehitysmaataustaisten asuttamien alueiden riesa. Yhtä hyvin kuin uussuomalainen, voi tekijäksi paljastua myös mieleltään häiriintynyt kantasuomalainen, joka on saanut innoituksensa ruotsalaisista - PT-median suosimaa sanaa käyttääkseni - autogrilleistä. 

Saimme tänään lukea myös tapauksesta, jossa liikkuvasta autosta ammuttiin viime elokuussa kahta tai kolmea ihmistä. Uutisten mukaan poliisi pyytää ampumisen kohteeksi joutuneita ihmisiä ilmoittautumaan sekä kyselee vihjeitä henkilöiltä, jotka tietävät tapahtumista jotakin.

Tapauksen tekee oudoksi se, että ampumisesta on aikaa noin puoli vuotta, enkä löytänyt Google-haulla siitä minkäänlaista tietoa. Näin siitä huolimatta, että kaduilla tapahtuneet ampumistapaukset lienevät Helsingissä vielä varsin harvinaisia. 

Nähtäväksi jää, millaista tietoa poliisi onnistuu keräämään näin pitkän ajan jälkeen. Varmaa on vain se, että tapauksen nähneiden ihmisten mielikuvat tapahtuneesta ovat näin pitkän ajan jälkeen ehtineet haalistua ja sekoittua mielikuvituksen tuottamiin kuvitelmiin. Siten oikeudella - mikäli tapaus etenee sinne asti - tulee olemaan tuskainen työ etsiessään todisteita, jotka riittävät syyllisten osoittamiseen ilman varteenotettavaa epäilyä syyttömyydestä.

Tämä ongelma nousi esille myös tämän päivän uutisissa, joiden mukaan Turun hovioikeus vapautti kotimaassaan tehdystä joukkomurhasta epäillyn liberialaisen Gibril Massaquoin kaikista syytteistä. Oikeudenkäynnin hinnaksi suomalaisille veronmaksajille on jutun mukaan mukaan tulossa yli 4 000 000 euron lasku. 

Näyttää siis siltä, että kansainvälistyvä maailma tuottaa myös meille suomalaisille monenlaista kulunkia, kuten edellä esille nostamani esimerkit osoittavat. Tässä kirjoituksessani sellaisia ovat Ruotsin mallin mukaiset tuhopoltot, kehitysmaista ja lähinnä mafiafilmeissä tutuiksi tulleiden kaltaiset ampuma-aserikokset sekä jopa tuhansien kilometrien päässä tapahtuneiden rikosten oikeudelliset puimiset.

Näistä viimeksi mainittuja puolustetaan sillä, että ilman kotimaansa rikoksista epäiltyjen saattamista oikeuteen saattaisi Suomesta tulla sotarikollisten turvasatama. Tämä on tietenkin aiheellinen huoli, eikä kukaan halua sellaista. 

Tästä huolimatta on kuitenkin kysyttävä, että onko suomalaisten veronmaksajien asia kustantaa kaukaisten rikosten oikeudelliset selvittelyt? Etenkin kun jo aiemmat tapaukset ovat osoittaneet, että syyllisyyden osoittaminen on lähes mahdotonta, koska pelkällä henkilötodistelulla on vaikea saada pitäviä todisteita, joiden varassa voitaisiin antaa langettavia tuomioita. 

Eli kannattaisiko näissä tapauksissa syytekynnystä pitää niin korkeana, että kerättyjen todisteiden valossa voidaan langettavaa tuomiota pitää jo etukäteen käytännössä varmana oikeudenkäynnin lopputuloksena?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kehitysmaalaistuminen etenee
Helsingin käräjäoikeus ei ymmärtänyt kunniamurhaajaa
Siis miksi Oulussa murhataan, Riika Nykänen?

Oppositio ja hallitus kiistelevät tarkastettavissa olevista faktoista

Suomalainen demokratia toimii siten, että ensin hallitus esittää ja sen jälkeen eduskunta päättää. Ja tämän jälkeen yhteiskunnan virkakoneisto panee hallituksen johdolla toimeksi. 

Tämä periaate toimii myös tulopuolella. Eli hallitus esittää ja eduskunta päättää ihmisten ja yritysten veroista ja verokarhu ottaa sen jälkeen kerätäkseen oman osansa kaikista tuloista. Ja tähän pitäisi kaikkien tyytyä, jotta yhteiskunnan palvelut puolustusvoimista ja yritystuista terveydenhuoltoon ja tulonsiirtoihin saataisiin kustannetuksi.

Suomessa suurin osa ihmisistä ja yrityksistä mukautuu edellä kuvattuun järjestelmään ja maksaa veronsa kuten on määrätty. Näin ehkä osittain siksi, että ovat iloisia veronmaksajia, jotka kokevat saavansa rahoille vastinetta - tai ainakin sosiaalisessa mediassa ja kyselytutkimuksissa monet väittävät näin. Mutta joukossa on toki niitäkin, jotka pyrkivät pimittämään tulojaan verottajalta.

Jos ja kun viimeksi mainitut onnistuvat, se tarkoittaa sitä, että kaikkien muiden veronmaksajien yhteinen verotaakka kasvaa vastaavalla summalla. Ja siksi valtionhallinnolla ja meillä tavallisilla ihmisillä on vahva intressi estää veronkiertoa - ainakin, mikäli hyväksymme alussa kuvaamani demokraattisen prosessin päättämän prosessin lopputuloksen.

Siksi oli merkittävää, että Iltalehti uutisoi sosiaalisen median keskustelusta, jossa SDP:n europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri syytti hallitusta harmaan talouden suosimisesta ja kaipasi Euroopan unionia puuttumaan asiaan. Eikä hän jäänyt yksin, vaan sai tukea keskustan Tuomas Kettuselta, joka kertoi, ettei "hyväksy sitä, että harmaata taloutta katsotaan sormien välistä siihen puuttumatta" sekä tietenkin yhdeltä ay-liikkeen demariedustajalta. 

Väitteet ovat siis kovia ja hallituksen kannalta vakavia. Eli jos ne pitävät paikkansa - ja hallitus tarkoituksella katsoo sormiensa välistä harmaata taloutta - on kysyttävä, että onko Petteri Orpon (kok) kabinetti tehtäviensä tasalla. 

Samaisen jutun mukaan valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) vastasi kuitenkin opposition syytöksiin, että sen edustajien väitteet ovat virheellisiä. Hänen mukaansa hallitus on lisännyt syksyn budjetissa 100 miljoonaa euroa harmaan talouden torjumiseen eli suhtautuu asiaan hyvinkin vakavasti ja siihen resursseja kasvattaen. 

Edellä linkittämäni lehtijutun sisältö on surullista luettavaa. Kyseessähän on viime kädessä asiasta, jonka jokainen voi tarkastaa. Siten nyt käydään tarkastettavissa olevista faktoista sellaista väittelyä, jossa joko oppositio tai hallitus valehtelee. Eikä sellainen ole kunniaksi suomalaiselle demokratialle - eikä ainakaan edistä suomalaisten yhteisten asioiden hoitamista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vilhelm Junnilasta hallituksen työrauhaan
Jussi Saramo puhui muunneltua totuutta
Helsingin Sanomat leimasi syyttömiä maahanmuuttaja-yrittäjiä

Vironvenäläiset, ihmiselämän reunaehdot ja vihreä siirtymä

Virossa on tekeillä valtava koulu-uudistus, jonka myötä maan itäosissa - eli Narvan alueella - luovutaan kaksikielisestä opetuksesta. Asiasta kertoneessa uutisessa oli virke, johon pysähdyin sitä lukiessani. 

Sen sanoi maan venäjänkielisen vähemmistön edustaja, jonka mukaan "me emme ylipäänsä ajattele putineja tai natoja, koska ennen kuin voi ajatella, pitää saada ruokaa pöytään. Haluamme vain normaalia elämää, turismin paluuta ja vastaavaa".

Toinen - niin ikään - venäjänkielinen henkilö totesi niin ikään pysäyttävästi, että "viroa osaavilla on Narvassa selvästi venäjänkielisiä korkeampi sosiaalinen asema. Johtajat ovat aina vironkielisiä... Siksi meillä on tilanne, jossa kaupungin ainoaan vironkieliseen päiväkotiin kuten myös ainoaan vironkieliseen kouluun on jatkuva pitkä jono".

Molemmat kommentit kertovat valaisevalla tavalla siitä, mikä ihmisille on viime kädessä tärkeää. Eli toisin sanoen ihmisten perimmäisistä prioriteeteista. 

Tämä olisi hyvä huomata myös suomalaisessa ympäristö- ja ilmastokeskustelussa. Ja niihin liittyen esimerkiksi luonnonvarojen hyödyntämiseen liittyvässä päätöksenteossa. 

Jos ja kun tavoitteena on - uskoisin tämän koskevan lähes kaikkia suomalaisia - ekologisesti kestävä tulevaisuus, kannattaisi sen toteuttamiseksi huolehtia siitä, että mentäisiin ihmisten henkilökohtaisen elämän kestävyyden ehdoilla. Eli tehtäisiin tarvittavia lainsäädännöllisiä muutoksia tai toteutettaisiin kansainvälisiä sopimuksia siten, ettei vaarannettaisi ihmisten jokapäiväistä leipää tai muita elämän edellytyksiä. 

Metsäalalla tämä tarkoittaisi ainakin kahta asiaa. Yksi on metsänomistajien toimintaedellytysten ja omaisuudensuojan turvaamisen huomioiminen kaikissa lainsäädännön muutoksissa ja toinen metsiä hyödyntävän teollisuuden käytettävissä olevan raaka-ainemäärän ennustettavuudesta huolehtiminen pitkälle tulevaisuuteen, jotta Suomeen investoiminen ei käy niille liian riskipitoiseksi ja investointipäätökset tulisi yrityksille siitä syystä liian riskipitoisiksi tehtäväksi tänne Pohjantähden alle. 

Maataloudessa taas olisi huolehdittava siitä, että karjankasvattajien ja viljelijöiden toimintaedellytykset säilyvät, jotta saamme myös tulevaisuudessa kotimaista ruokaa. Tässä asiassa erityisesti turvemaille perustetut pellot ovat avainasemassa, koska ne on todettu valtaviksi hiilidioksidilähteiksi ja siksi ympäristöväellä - ja jopa tutkijoilla - näyttäisi olevan kova halu sosialisoida ne - tai ainakin rajoittaa omistajien päätösvaltaa oman omaisuutensa. Jos heidän tahtoaan noudatettaisiin, autioituisi Suomen maaseutu laajoilla alueilla Pohjanmaaalta Kainuuseen ja Lappiin. Eli olisi valtava inhimillinen katastrofi.

Jos edellä esittämistäni reunaehdoista pidettäisiin kiinni, ei niin sanottu vihreä siirtymä herättäisi likimainkaan niin paljon vastarintaa tai inhimillistä kärsimystä kuin se tekee tällä hetkellä, sillä ihmisille on aina tärkeintä - ensin lainaamani vironvenäläisen näkemyksen mukaisesti - oman elämän edellytysten turvaaminen. Ja toisaalta - kuten toinen lainaamani vironvenäläinen totesi - ovat ihmiset valmiita tekemään elämässään suuriakin muutoksia, kunhan he vain näkevät sen kokonaisuuden kannalta järkeväksi ja omia intressejään palvelevaksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Muutama kommentti Teemu Keskisarjan listaan
Poliitikkojen tärkeimmät tehtävät vihreässä siirtymässä ovat yksityisistä ihmisistä huolehtiminen ja teollisuuden toimintaedellytysten takaaminen
Ympäristöväki asettaa monimuotoisuuden suojelun ilmastonmuutoksen torjunnan edelle

Vihreät ja Vasemmistoliitto hyväntahtoisina idiootteina

Suomen itärajan takaa odotetaan kevääksi ennennäkemätöntä hybridioperaatiota, jonka taisteluvälineinä toimivat minimissäänkin tuhannet EU:n alueelle pyrkivät kehitysmaalaiset. Siksi sisäministeri Mari Rantasen johdolla pyritään kiivaasti löytämään muotoilua poikkeuslaille, joka saisi eduskunnassa viiden kuudesosan enemmistön sekä mahdollistaisi Suomea ja EU:ta vastaan kohdistetun putinilaisen hyökkäyksen torjumisen.

Hallituksen osalta rivit ovat järjestyksessä kokoomuslaisten, perussuomalaisten ja kristillisdemokraattisten kansanedustajien osalta, mutta ruotsalaiset nikottelevat. Opposition puolella taas Keskustasta ja Liike nytistä löytyy ymmärrystä ja ilmeisesti ainakin osittain myös osalta sosiaalidemokraatteja. Sen sijaan suurin osa vasemmistoliittolaisista ja vihreistä näyttäisi olevan valmiita asettamaan hyökkääjän intressit kansallisen etumme edelle - eli toimimaan hyväntahtoisina idiootteina. 

Viisi kuudesosaa tarkoittaa 167 kansanedustajaa, joten Vihreiden 13 ja Vasemmistoliiton 11 kansanedustajaa eivät riitä estämään poikkeuslain säätämistä. Niiden lisäksi tarvitaan vielä yhteensä kymmenen putinistia. Nähtäväksi jää, löytyykö eduskunnasta sellaista joukkoa - lähinnä RKP:n ja SDP:n riveistä. 

* * *

Ruotsalaiset ovat tunnetusti korviaan myöden keltaisessa nesteessä, joka on tuotettu maassa harjoitetun maahanmuuttopolitiikan avulla. Siksi sikäläiset Ruotsidemokraatit ovat vaatineet EU:ta huolehtimaan rajojensa pitävyydestä ja heidän asiansa koskee mitä suurimmassa määrin yli 1300 kilometrin itärajan Suomea. 

Puolueen maahanmuuttolinjaukset on esitetty varsin selkeästi äskettäisessä mielipidekirjoituksessa. Sen mukaan "seuraavalla vaalikaudella on jatkettava työtä sen eteen, että fyysiset rajaesteet rahoitettaisiin EU:n budjetista. Kehitysavun ehtona olisivat palautussopimukset ja koko turvapaikkaprosessi pitää siirtää Euroopan ulkopuolisiin vastaanottokeskuksiin".

Tässä suhteessa on merkittävää, että pari päivää sitten uutisoitiin Albanian parlamentin päätös, jonka mukaan maa on valmis majoittamaan Italiaan saapuneita turvapaikanhakijoita heidän hakemustensa käsittelyn ajaksi. Myös maan perustuslakituomioistuin on hyväksynyt aikomuksen. 

Kun laki astuu voimaan, rakennetaan Albaniaan kaksi keskusta, joissa voidaan majoittaa 3 000 turvapaikanhakijaa sekä käsitellä myös heidän hakemuksensa. Keskuksia hallinnoi sijoitusmaan sijasta Italia. 

Suomella ei ole ainakaan toistaiseksi ollut aikomuksia turvapaikanhakijoiden sijoittamiselle maan rajojen ulkopuolelle. Siitä huolimatta maamme hallitus on ilmaissut edistävänsä EU-tason toimia siirtää turvapaikkaprosessi kolmansiin maihin. 

Nähtäväksi siis jää, minkälaisen parlamentin EU saa ensi kesän vaaleissa, ja miten se vaikuttaa Unionin maahanmuuttopolitiikkaan. Tässä yhteydessä on hyvä huomata, että äänen antaminen kesäkuussa oikealle ehdokkaalle on Suomen turvallisuutta edistävä ja virhervasemmiston edistämän putinismin vastainen toimi - ja siksi yksi niistä harvoista teoista, joilla tavallinen kansalainen voi edes yrittää edistää omaa ja jälkeläistensä parempaa tulevaisuutta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttouutiset täyttivät median
Suomen lainsäädäntö ei salli puolustautumista kansainväliseltä uhalta
Professori Jussi P. Laine vaati laaja-alaisempaa turvallisuuskäsitystä

Neljätoista vuotta ajatuksia maahanmuutosta, rikollisuudesta, ilmastosta, politiikasta, historiasta, urheilusta ja tieteestä

Tänään on helmikuun 23. päivä vuonna 2024. Eli on kulunut päivälleen 14 vuotta siitä, kun kirjoitin ensimmäisen tekstini Professorin ajatuksia -blogiin otsikolla "katastrofismi ja ilmastonmuutos". Se alkaa maininnalla Israelin ja arabien välisestä sodasta, jatkuu metsätuhoilla ja ilmastonmuutokseen liittyvillä havainnoilla ja loppuu huoleen tiedeyhteisön uskottavuudesta. 

Nämä aiheet toistuvat edelleen kirjoituksissani, vaikka eivät tietenkään kata koko sitä kirjoa, jota olen tällä sivustolla vuosien mittaan pohdiskellut. Ovathan aihevalintaani ohjannet ennen kaikkea kulloisetkin ajankohtaiset uutiset, joita olen syystä tai toisesta halunnut kommentoida tai - etenkin tieteen osalta - tuoda lukijakuntani tietoisuuteen. 

Ajatuksistani suurinta mielenkiintoa ovat vuosien kuluessa saaneet - Bloggerin oman tilaston mukaan - seuraavat kirjoitukset.

    1. Mykoplasma (2010), lähes 160 000 lukukertaa

    2. Henkilökohtaisesti sinulle, Renaz Ebrahimi (2021), yli 13 000 lukukertaa

    3. Suomen ja Ruotsin rikostilastot rikkovat ennakkoluuloja (2015), yli 6 000 lukukertaa

    4. Sähkötupakka - onko kauppamiehen härskiydellä mitään rajoja? (2011), yli 6 000 lukukertaa

    5. Poliisi varoitti ulkomaalaismiehistä (2017), lähes 6 000 lukukertaa

Nämä ovat suuria lukijamääriä tällaiselle anonyymille blogille, vaikka eivät tietenkään edes likimain yhtä valtavia kuin perinteiseen lehdistön suurimpien toimijoiden kautta julkaistut kirjoitukset. Sellaisiakin olen vuosien mittaan julkaissut oman ammattini edustajana, mutta niiden lukijamääristä minulla ei ole käsitystä. 

Lisäksi olen ollut lukuisia kertoja kertomassa näkemyksistäni ammattitoimittajien tekemissä jutuissa maan suurimmissa medioissa - siis sellaisissa kuin Yle, Helsingin sanomat tai MTV3 - sekä pienemmissä lehdissä. Niiden katsoja-/lukijamäärä lienee parhaimmillaan ollut ainakin sadoissa tuhansissa ellei Ylen tai MTV3:n pääuutislähetysten osalta jopa yli miljoonan.  

Tästä huolimatta olen ollut erityisen innostunut juuri tämän blogin ylläpitämisestä. Onhan minulla tässä sekä vapaa sana - joka toki on toteutunut myös valtamedian haastateltavana - että rajoittamaton aiheenvalinnan ja näkökulman vapaus. Sekä anonymiteetin mukanaan tuoma vapaus henkilööni kohdistuvasta vihamielisestä maalituksesta, jollaisen uhriksi olen joskus joutunut esiinnyttyäni omalla nimelläni perinteisissä tai sosiaalisissa medioissa. 

Lopuksi kiitän tässä teitä - arvoisat lukijani - siitä laajasta mielenkiinnosta, jota olette osoittaneet kirjoituksiani kohtaan. Ymmärrän hyvin, että se on ansaittava joka päivä uudelleen ja uudelleen. Siksi toivon, että ajatukseni pysyy edelleen kirkkaana ja kykenen vastaamaan odotuksiinne myös jatkossa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ovatko ihmiset ajattelevia olentoja vai someapinoita?
Kymmenen vuotta Professorin ajatuksia
Suosituimmat ja merkittävimmät ajatukset

Velkakatto vai neliraajajarrutus: siinäpä vasta kysymys vihervasemistolle

Pääministeri Petteri Orpo (kok) ehdotti lakiin kirjattavaa valtion velkakattoa. Tämä auttaisi tulevia hallituksia pitämään tiukemmin kiinni menokurista, koska velkakaton nostaminen vaatisi aina eduskunnan tekemän lakimuutoksen. 

Taustalla on tietenkin Sanna Marinin (sd) hallituksen holtiton rahankäyttö, jonka seurausten korjaaminen on jäänyt Orpon hallituksen tehtäväksi ja rasitteeksi. Eikä se näytä suinkaan saavan siihen ongelman pääaiheuttajan eli poliittisen vihervasemmiston tukea - päinvastoin.

Siksi odotankin suurella mielenkiinnolla miten SDP:n Vihreiden ja Vasemmistoliiton edustajat ottavat vastaan Orpon esityksen. Hyväksyvätkö he sen mutinoitta, ovatko välinpitämättömiä vai asettuvatko neliraajajarrutukseen agiteeraten myös ammattiyhdistysliikkeen uusiin poliittisiin lakkoihin?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Talous kuntoon kolmessa kuukaudessa ay-liikkeen vastustuksesta huolimatta
Antti Lindtman haluaa Suomen EU:n alijäämämenettelyyn
USA:ssa ennätys, Suomessa alakulo

Natsittelevat tutkijatohtorit ilman ymmärrystä

Tutkimus on yksi nykyaikaisen hyvinvointiyhteiskunnan tukipilareista. Siis systemaattinen pyrkimys selvittää mitä erilaisimmista asioista niiden todellinen laita, sekä sen hyödyntäminen helpottamaan käytännön elämää.

Tutkimuksesta ja sitä harjoittaneista tutkijoista saamme kiittää mitä moninaisimpia asioita aina elämämme pituuden moninkertaistumisesta ja ruuan riittävyydestä arkipäiväämme helpottaviin koneisiin ja laitteisiin. Toki tutkimusta on hyödynnetty myös sotilasteknologiassa sillä seurauksella, että nykyisillä aseilla voidaan tehdä sellaista tuhoa, josta jatkuvaa sotaa käyneen suurvalta-Ruotsin sotapäälliköt eivät osanneet edes uneksia. 

Tutkijan työssä on ensiarvoisen tärkeää osata erottaa toisistaan omat mielipiteet ja faktat. Se tapahtuu kontrolloitujen koejärjestelyiden kautta. Tämä tarkoittaa, että jos tutkimme lisäaineen vaikutusta hilavitkuttimen tehoon, suoritamme kyseisellä laitteella useita koemittauksia, joista yksi osa on tehty lisäaineen kanssa ja toinen ilman sitä. Lisäaineen todellinen vaikutus voidaan todeta näiden kahden koesarjan välisenä erona sekä todennäköisyyslaskentaan perustuvalla tarkastelulla, joka osoittaa olisiko kokeissa nähty ero voinut syntyä sattumalta.

Luonnontieteissä ja monissa ihmistieteissäkin edelle kirjoittamani kaltaiset järjestelyt ovat arkipäivää. Ja yleensä opettavat tutkimusta tekeville idealistisille nuorille realismia ja nöyryyttä tosiasioiden äärellä. Tosin on tieteitä, joissa edellä kuvattu lähestymistapa on vaikeaa - yksi selkeimmistä esimerkeistä on historian tutkimus, jossa kontrolloitujen koejärjestelyiden tekeminen ei yleensä ole mahdollista.

* * *

Tänä aamuna törmäsin tapaukseen, jonka perusteella kaikki kansakuntamme tutkijat eivät ole sisäistäneen tutkimuksen etiikkaa. Tarkoitan uutista, jonka mukaan itseään rasisminvastaiseksi kutsuva tutkijaverkosto on julkaissut raportin, jossa Parolan panssarimuseota syytetään militaristisesta fetisismistä ja epäinhimillistämisestä.

Raportin kirjoittaneet tutkijatohtorit Vadim Romashov ja Karim Maïche esittävät siinä kysymyksen, että haluavatko suomalaiset oikeasti irtautua natsisymboliikasta. Sen on ilmeisesti innoittanut museon seinällä oleva tieto, että Suomen sininen svastika ei liity natsismiin, vaan se on tuhansia vuosia vanha tunnus, jonka Suomi otti käyttöön vuonna 1918.

Romanshov ja Maïche olisivat toki voineet selvittää sen, että hakaristi tuli Suomen puolustusvoimien käyttöön, koska se oli maalleemme ensimmäisen sotilaslentokoneen lahjoittaneen kreivi Eric von Rosenin onnenmerkki, joka otettiin käyttöön hänen kunniakseen. Eikä sillä siitä syystä ole todellakaan mitään tekemistä natsismin kanssa - mitä ei vuonna 1918 ollut edes olemassa.

Myöhemmin svastikan käyttöä laajennettiin myös suomalaisten panssariajoneuvojen tunnukseksi, joten myöskään se ei liity millään tavalla natseihin. Ja miksi olisikaan, sillä eihän natsismilla ollut juuri minkäänlaista merkitystä edes oikeistoradikaalin Lapuan liikkeen parissa. 

Tartuin aiheeseen koska minua surettaa, että tutkijankoulutuksen saaneet tutkijat - sitähän tutkijatohtori tarkoittaa - eivät ole oppineet edes sen vertaa nöyryyttä ja tosiasioita, että olisivat ymmärtäneet selvittää faktat kritisoimastaan aiheesta ennen kuin lähtevät levittämään oman mielikuvituksensa tuotteita. Nyt he sen sijaan vain nolasivat itsensä ja omat tutkijayhteisönsä. 

* * *

Mielenkiintoiseksi asian tekee myös se, että näiden kahden tutkijatohtorin ilmiselvänä motiivina näyttää olleen toimiminen venäläisten asianajajina Suomessa. Tähän viittaa se, että asiasta kertoneen uutisen mukaan heidän kirjoituksessaan väitetään, että "panssarimuseon katsotaan rakentavan viholliskuvaa Neuvostoliittoon". 

Samoin tutkijatohtorit tuomitsevat jyrkästi näyttelyn "Taisteleva Ukraina – Venäjän virhearvio". He katsovat sen "päivittävän päähallin" viholliskuvan, koska siinä "tehdään jo täysin selväksi, kuka on Suomen vihollinen tänään". 

Museon johtajan mukaan museossa tuodaan esille vain totuus, mikä tietenkin on jo lähtökohtaisesti museon tehtävä. Ja joka toivottavasti opastaa nykyisiä ja tulevia sukupolvia - myös Itä-Suomen ja Tampereen yliopiston tutkijatohtoreita - välttämään menneisyyden virheitä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Professori Jussi P. Laine vaati laaja-alaisempaa turvallisuuskäsitystä
Tampereen yliopiston suunnalta tuli yllättävä kannanotto
Anna Rastas Stalinin jalanjäljillä

Lännen väsymys, Ukrainan saamattomuus ja Venäjän voiton hinta

Venäjä on yhä selkeämmin päässyt niskan päälle Ukrainassa. Sen merkkinä se valloitti Avdijivkan, josta käytiin pitkä ja verinen taistelu. 

Yksi tärkeimmistä syistä tilanteen muuttumiselle on ollut USA:n sisäpolitiikan umpisolmu, jonka seurauksena Ukraina ei ole saanut riittävästä aseistusta - ja etenkään ammuksia - taistellakseen tehokkaasti hyökkääjää vastaan. Sekä toisaalta Euroopan maiden sotilaallisen varustautumisen surullinen tila, joka ei mahdollista riittävää aseapua Zelenskiyn armeijalle. 

Ukrainan tilanteessa on kuitenkin myös maan sisäsyntyinen ongelma eli se, että 33 miljoonan asukkaan maasta ovat loppumassa miehet - tai oikeammin sotilaat. Näin ei tietenkään tarvitsisi olla, vaan maassa olisi voitu aloittaa laajamittainen sotilaskoulutus jo vuoden 2014 tapahtumien - tai viimeistää nyt käynnissä olevan hyökkäyksen - jälkeen, jolloin ainakaan miehistöpulasta ei olisi riesaa enää tässä vaiheessa. 

Toki on niin, että koulutetuille miehille pitäisi olla aseita ja ammuksia, mikäli haluttaisiin heidän kykenevän tehokkaaseen sotaan. Mutta toisaalta koulutettu reservi mahdollistaisi nykyiselläkin varustautumistasolla edes joukkojen säännöllisen vaihtamisen etulinjasta ja lisäisi sitä kautta niiden taistelukykyä.

Meidän suomalaisten ja muidenkin maailman ihmisten kannalta olisi ikävää, mikäli Vladimir Putinin toive toteutuisi ja länsimaiden tuki Ukrainalle hiipuisi entisestään. Se rohkaisisi Venäjää ja muitakin totalitaristisia valtioita käyttämään sotilaallista voimaa tavoitteidensa ajamiseen luottaen myös jatkossa siiheen, etteivät demokratiat kykene pitkäaikaiseen sodankäyntiin.

Ukrainan sotilaallinen tappio voisi tämän seurauksena johtaa tilanteiden nopeaan eskaloitumiseen esimerkiksi Taiwanilla, Venezuelassa ja Koreassa sekä Venäjän toivuttua nykyisestä sodastaan myös itäisessä Euroopassa - Baltia ja Suomi mukaan luettuna. Enkä sulkisi ulos edes islamististen fundamentalistien uutta nousua Lähi- ja Keski-idässä tai kiinalaisten aktiivisuutta itäisen Siperian alueella.

Tällainen vaihtoehto ei olisi länsimaiden eikä ihmiskunnan etu, vaan kammottava katastrofi. Ja siksi demokraattisten valtioiden poliittisten johtajien olisi syytä ymmärtää, että akuutti aseapu Ukrainalle on halpa hinta paremmasta tulevaisuudesta. Mutta samalla heidän tulisi myös vaatia Zelenskiyn armeijalta ja Ukrainan kansalta ryhdistäytymistä ja taistelukykyisen miesvahvuuden nopeaa kasvattamista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäläinen paperitiikeri ja Kiinan keisari
Ukrainalaisten on syytä säilyttää taisteltutahtonsa
Ryhdistäytyykö EU vai taistellaanko vain viimeiseen ukrainalaiseen?

Talous kuntoon kolmessa kuukaudessa ay-liikkeen vastustuksesta huolimatta

Suomen raunioituneen talouden pelastamiseen tähtäävän Petteri Orpon (kok) hallituksen taistelu paremman tulevaisuuden puolesta on ollut tuskaista nähtävää. Hallitusohjelmassa on kyllä oikeansuuntaisia toimenpiteitä, mutta ammattiyhdistysliike kampittaa järjestämällä lakkoja ja lisäksi harhaanjohdettu kansakin vastustaa tulevaisuutensa pelastamista. 

Tästä syystä oli mielenkiintoista palata katsomaan viime vuoden lopulla esille nostamani Argentiinan - jonka taloudellinen tilanne on ollut vielä Suomeakin karmeammassa tilassa - tuoreimpia uutisia. Ja tuttuja ovat totisesti sielläkin muutaman kuukauden vallassa olleen presidentin Javier Milein johtamien talouden tervehdyttämistoimien vastustajien keinot - mielenosoitusten lisäksi käytössä on ollut jopa yleislakko.

* * *

Eilen julkaistiin Argentiinasta tuoreita virallisia talouslukuja. Niiden mukaan maan julkinen sektori kirjasi 518 408 miljardin Argentiinan peson ylijäämän. Se oli ensimmäinen sellainen sitten vuoden 2012.

Niinpä presidentti Milei juhli onnistumistaan X:ssä kirjoittamalla vapaasti käännettynä "HURRAAAAAA TOTO...!!! Tasapainoista alijäämää ei neuvotella. ELÄKÖÖN VAPAUS, PERKELE" hän ilmoitti. 

Argentiinan hallitus on sitoutunut talouden tasapainottamisen lisäksi taltuttamaan maata vaivaavan inflaation. Sekin tavoite on etenemässä sillä perusteella, että hintojen nousu hidastui tammikuussa hieman ja laski 20,6 prosenttiin. Mutta toki siinä suhteessa on edelleen paljon tekemistä.

* * *

Kuten arvoisa lukijani muistaa, ilmoitti Milei joulukuussa joukosta taloudellisia uudistuksia, joiden tarkoituksena on taloudellisen sääntelyn purkaminen eli yhteiskunnallisen sosialismin vähentäminen. Siis aivan kuin Suomessa - mutta tuloksia on tullut aivan käsittämättömän nopeasti verrattuna meidän yli puoli vuotta vatuloineen hallituksemme tavoittelemaan suunnanmuutokseen. 

Yhtäläisyydet Argentiinan ja Suomen välillä eivät rajoitu pelkästään maiden hallitusten toimintaan. Argentiinan tärkein ammattiliitto on nimittäin uhannut uudella kansallisella lakolla sen jälkeen, kun neuvottelut ammattiliittojen, työnantajien ja hallituksen välillä päättyivät ilman sopimusta. 

Sikäläisten ay-pamppujen mukaan "työvoimaministeriön osoittama sosiaalinen vastuuttomuus vain vahvistaa hallituksen täydellistä välinpitämättömyyttä argentiinalaisten sosiaaliseen hätää". 

Toisin sanoen - aivan kuin Suomessa - argentiinalainen ay-liike käyttää sosiaalisesti heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä oman valtansa pönkittämiseen silloinkin, kun hallituksen harjoittama politiikka on onnistunut kääntämään maan talouden katastrofaalisen suunnan kohti parempaa. Siksi uskon, ettei myöskään Suomen hallitus saa ay-pampuilta rauhaa, vaikka onnistuisi kääntämään maamme talouden tasapainoon ja sitä kautta turvaamaan myös kaikista heikko-osaisimpien hyvinvointipalvelut. 

Ja siksi hallituksen tuskin kannattaa kauheasti välittää vastuuttomasti räksyttävästä ay-liikkeestä tai sitä tukevasta sosialistisesta vasemmisto-oppositiosta. Sen sijaan pääministeri Orpon, Riikka Purran (kok) ja Arto Satosen (kok) kannattaa viedä talousuudistuksensa läpi joko yksin eduskunnan kautta tai yhdessä työmarkkinajärjestöjen  kanssa, mikäli ay-liikkeeltä yllättäen löytyisi tahtoa edistää Suomen ja suomalaisen hyvinvointivaltion tulevaisuutta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Björn Wahlroos ja Javier Milei - kuin kaksi marjaa
Viivyttely julkisen sektorin tervehdyttämisessä tulee kalliiksi
Hallituksen verotuskiima nosti kansliapäällikön kapinaan

Rajatilanne natisuttaa USA:n liittovaltiota

Viime aikojen tapahtumat Suomen itärajalla ovat osoittaneet, että rajat ovat ihmisille tärkeitä. Tai ainakin niiden halutaan toimivan esteenä ei-haluttujen ihmisten liikkumiselle.

Monet arvoisista lukijoistani lienevät myös tietoisia siitä, että erityisesti USA:n etelävaltiolaiset ovat tuohduksissaan etelärajansa vuotamisesta. Jopa niin pitkälle, että he ovat toimittaneet Meksikosta tulleita ihmisiä pohjoiseen demokraattien hallitsemille alueille, joissa rajojen auki pitämistä kannattavat ainakin valtaapitävät poliitikot.

Siksi oli mielenkiintoista huomata, että Newsweek-lehdessä oli juttu, joka kertoi teksasilaisille tehdystä mielipidekyselystä. Siihen vastasi 814 äänioikeutettua 1.–3. helmikuuta kuluvaa vuotta.

Sen tulokset osoittivat, että 44 prosenttia ihmisistä oli aiempaa valmiimpia tukemaan Teksasin itsenäisyyttä etelärajalla vallitsevan tilanteen vuoksi. Vastaajista 35 prosenttia sanoi, ettei rajatilanne vaikuta heihin millään tavalla ja 16 prosenttia vastasi, että se vähentää heidän haluaan tukea osavaltion eroa Yhdysvalloista.

Oma valtio ei sinänsä olisi uutta teksasilaisille, sillä osavaltio oli itsenäinen vuodesta 1836 - jolloin se irtautui Meksikosta - aina Yhdysvaltoihin liittymiseensä asti vuonna 1845. Lisäksi se kuului vuodesta 1861 Etelävaltioiden liittoon, mutta palautui sisällissodan jälkeen osaksi Yhdysvaltoja.

Tässä yhteydessä on hyvä huomata ero Teksasiin ja Suomeen - ja ylipäänsä EU:n alueelle - pyrkivien maahanmuuttajien välillä. Meksikon kautta USA:an tulevat ovat peräisin ympäri maailmaa ja maahan päästyään ryhtyvät tekemään töitä. Laitonta sellaista toki, mutta kuitenkin hankkimaan oman elantonsa itse.

Sen sijaan Suomeen saapuvat laittomasti rajojamme ylittävät humanitaariset pakolaiset ovat peräisin pääosin Afrikasta ja Lähi-idästä. Ja heidän tulemisensa motiivina - tai ainakin lopputuloksena - on siirtyminen sosiaaliturvalla eläjäksi. Toisin sanoen kantaväestön työn tuloksista nauttijoiksi.

Sinänsä en pidä todennäköisenä, että Teksasissa syntyisi kovin voimakasta itsenäisyysliikettä, enkä etenkään siihen, että se ihan aidosti ryhtyisi itsenäiseksi. Sen sijaan hämmästelen suomalaisten lammasmaista nöyryyttä humanitaarisen maahanmuuton edessä.

Siihen kohdistuneet protestithan ovat parhaimmillaankin olleet vain internetissä puhisemista ja pienimuotoisia mielenosoituksia siitä huolimatta, että maahamme kohdistuva humanitaarinen maahanmuutto on muodostunut sekä taloudelliseksi taakaksi että - suuremmissa kaupungeissa - yhteiskunnan turvallisuutta vakavasti horjuttavaksi tekijäksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miten marjanpoiminnasta saisi kiinnostavaa?
Oliko Trump rasisti puhuessaan persläpimaista?
Hyvin kotoutuneita somaleita

Pelko ajoi Josifinsa lukeneen Putinin murhaamaan Aleksei Navalnyin

Venäjän diktaattori Vladimir Putin tapatti ainoan edes mainitsemisen arvoisen sisäpoliittisen haastajansa - Aleksei Navalnyin - kaukana Siperiassa. Näin hän osoitti seuraavansa uskollisesti esikuvansa Josif Stalinin viitoittamaa tietä: johtajan valtaa uhkaavat on parempi lopettaa ennen kuin he käyvät todelliseksi vaaraksi - tai mieluummin jo silloin, kun asiasta herää epäilys diktaattorin sairaassa päässä.

Navalnyin murha ei tietenkään ollut mikään yllätys ottaen huomioon Venäjän aiemmat tapahtumat ikkunasta putoamisineen ja erilaisine myrkytyksineen. Yllätys ei tule myöskään olemaan se, että Putin teettää Navalnyin kuolemasta raportin, jolla ei ole totuuden kanssa minkäänlaista tekemistä, vaikka siinä näin väitetäänkin - это правда.

Navalnyin tapaukseen on otettu monenlaisia kantoja, merkittävimpänä Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin lausunto, jossa hän totesi suorasukaisesti, että "Venäjän viranomaiset kertovat oman tarinansa. Mutta älkää erehtykö, Putin on vastuussa Navalnyin kuolemasta".

Bidenin ulkoministeri Antony Blinken puolestaan totesi, että "hänen kuolemansa venäläisessä vankilassa sekä yhteen mieheen kohdistunut fiksaatio ja pelko vain korostavat Putinin rakentaman järjestelmän heikkoutta ja mädänneisyyttä". Ja osui siinä oikeaan - Vladimir kun on Josifinsa kaltainen myös neuroottisessa pelossaan, eikä siksi ole vaikea ennustaa hänen tulevan jatkossa tapattamaan ihmisiä entistäkin herkemmällä kädellä. 

* * *

Nähtäväksi jää, seuraako Putinin tämänkertaisesta operaatiosta sen enempää kuin aiemmistakaan. Eli kohdistetaanko häneen paljon moittivaa puhetta, mutta vain vähän todellisia toimia - ja nekin vain lyhytaikaisesti. 

Toivoa kuitenkin sopii, että Navalnyin murha johtaisi länsimaissa edes sotilaalliseen ryhdistäytymiseen ja Putinin uhriksi joutuneen Ukrainan niin runsaaseen avustamiseen, että venäläisjoukot joutuvat poistumaan maasta. 

Tietenkin sotilaallisen kyvykkyytensä hukanneiden eurooppalaisvaltioiden tyhjistä asevarastoista on vaikea nyhjäistä ennen kuin puolustusbudjetit on saatu korjattua. Mutta jos edes USA:n edustajainhuoneessa ymmärrettäisiin asian tärkeys ennen kuin ukrainalaiset joutuvat perääntymään muuallakin kuin Avdijivkassa? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäläinen paperitiikeri ja Kiinan keisari
Uhmaikäisiä ja kiinanpalatsikoiria
Kiina osoittaa Putinin Venäjälle paikan

Kansainvälinen pakolaissopimus on korvattava oikealla ja kohtuullisella lailla

Rajavartiolaitoksen mukaan Venäjän hybridisodan syyrialaiset, somalialaiset, irakilaiset ja/tai jemeniläiset välineet ovat syyllistyneet Suomessa rikoksiin. Lisäksi muun muassa yhtä heistä on epäilty seksuaalirikoksesta. 

Poliisin arvion mukaan Suomeen on saapunut laittomasti myös sisäisen turvallisuuden vaarantavia henkilöitä. Näitä ovat esimerkiksi sellaiset, jotka ovat jossain vaiheessa elämäänsä syyllistyneet aselliseen väkivaltaan.

Tämä kaikki on tietenkin äärimmäisen ikävää. Osoittaahan se - valitettavasti - että kansainvälisiä humanitaarisen suojelun sopimuksia käytetään väärin siten, että niitä noudattavat valtiot riskeeraavat omien kansalaistensa turvallisuuden. 

Tässä mielessä lohtua toi kuitenkin se tieto, että Maahanmuuttoviraston toiminta on kehittynyt ja se on kyennyt tunnistamaan tulijoiden joukosta riskihenkilöitä. Siitä huolimatta kaikkien turvallisuusriskien tunnistaminen ei tietenkään onnistu, joten Venäjän hybridioperaatio on ollut sikäli onnistunut, että sen seurauksena suomalaisen yhteiskunnan perustukset ovat jälleen hiukan heikommalla tolalla kuin aiemmin. 

Tätä asiaa ei paranna edes se, että tulijat ovat nuoria miehiä, jollaiset voisivat lähtökohtaisesti paikata suomalaista työvoimapulaa. Siihen heistä ei kuitenkaan aiemman kokemuksen perusteella ole, vaan suurin osa asettuu yhteiskunnan eläteiksi, mikäli viranomaiset eivät onnistu palauttamaan heitä kotimaihinsa.

* * *

Tämä kaikki osoittaa jälleen kerran sen, etteivät kansainväliset ihmisoikeussopimukset ole ajan tasalla ja että Suomen ja EU:n tulisi vaatia niiden korvaamista tosiasioihin perustuvalla uudella sopimuksella, tai ellei se esimerkiksi kehitysmaiden vastustuksen takia onnistu, irtautua niistä yksipuolisesti. Tähän suomalaisia päättäjiä velvoittaa jo Olaus Petrin 1500-luvulta peräisin oleva tuomarinohje, joka kokonaisuutena kuuluu seuraavasti: "mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan; sen kohtuuden tähden, joka laissa on, se hyväksytään".

Tässä on erityisen tärkeää huomata ohjeen - huonommin tunnettu - loppuosa, jota tänä talvena itärajalla nähty toiminta rikkoo kahdella tavalla. Ensinnäkään hybridisota itsessään ei ole hyväksyttävää. Toiseksi on selvää, ettei tulijoiden vastaanottama rikollisuus ole hyväksyttävää. Eikä sitä - kolmanneksi - ole myöskään maahan saapuneiden ihmisryhmien asettuminen veronmaksajien eläteiksi. 

Siksi Venäjän hyödyntämä turvapaikanhaun mahdollistava sopimus ei ole - Olaus Petrin sanoin - oikea eikä kohtuullinen, eikä sen tästä syystä pitäisi olla yhtäkään kansakuntaa sitova laki. Ja siksi se olisi siirrettävän historian roskasäkkiin ja korvattava vastaanottajan kannalta kohtuullisella sopimuksella.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen lainsäädäntö ei salli puolustautumista kansainväliseltä uhalta
Martti Koskenniemi ajatustenlukijana
Maahanmuuttajien työllisyys lähestyy Suomessa syntyneiden työllisyysastetta

Julkinen raha johtaa lailliseen korruptioon

Sanna Marinin (sd) hallitus perusti Suomeen 21 hyvinvointialuetta. Niiden suuren määrän taustalla oli erityisesti Keskustan pyrkimys ankkuroida oma valtansa tästä ikuisuuteen suomalaisella maaseudulla. 

Ilmeisesti siitä syystä aluehallinnon pyörittämiseen rakennettiin valtavan suuri keskushallinnolta rahansa saava hallintobyrokratia. Siinä ylintä valtaa käyttää vaaleilla valittava aluevaltuusto, joissa istuu hyvinvointialueen asukasluvusta riippuen 59–89 poliitikkoa.

Lisäksi on rakennettu valtava virkakoneisto, joka koostuu aluehallituksesta ja tarkastuslautakunnasta sekä kaksikielisisllä alueilla kansalliskielilautakunnasta ja Lapissa Saamen kielen lautakunnasta. Niiden jäsenistä päättää aluevaltuusto.

* * *

Hyvinvointialueet ovat olleet perustamisestaan lähtien kroonisessa rahapulassa, mikä ei kuitenkaan ole estänyt aluehallinnossa olevia poliitikkoja ja byrokraatteja mittaamasta itselleen maksimaalisia etuuksia. Sellaisista kertoivat eiliset uutiset. 

Ylen mukaan aluehallintojen rahankäyttö on nimittäin ollut täysin posketonta. Pelkästään kokouspalkkioihin on käytetty kutakin valtuutettua kohden pahimmillaan jopa noin 19 000 euroa vuodessa. Niistä kertyy koko maan tasolla 14 miljoonan euron potti - ja sen päälle tulevat vielä matkakulujen ja ansionmenetysten korvaukset. 

Oman elintason kohottaminen ei kuitenkaan ole riittänyt aluevaltuutetuille, vaan lisäksi hyvinvointialueiden rahaa on jaettu yhteensä 5,5 miljoonaa euroa myös heidän taustallaan oleville poliittisille puolueille niin sanottuna ryhmätukena eli demokratiarahana.  Näin ihmisten terveyden edistämiseen ja sairaanhoitoon tarkoitettuja varoja on käytetty sekä poliitikkojen leivän leventämiseen, että heidän taustallaan toimivien poliittisten liikkeiden rahoittamiseen. 

Kärsijöinä tästä poliittisten päättäjien ahneudesta ovat olleet erityisesti vanhukset ja sairaat ihmiset. Tämä jos joku on moraalitonta. Ellei suorastaan sikamaista.

* * *

Koska aluehallinnon rahankäyttö on ollut holtitonta valtuutettujen - siis alueiden ylimpien päättäjien - omassa joukossa, ei ole yllätys, että tämä joukko on harjoittanut vähemmän tiukkaa rahapolitiikkaa myös yleisellä tasolla. Tästä uutisoi esimerkin MTV3, jonka mukaan Keski-Uudenmaan aluejohtaja on irtisanouduttuaan saanut erorahaa 120 000 euroa. 

Kyseessä ei siis ole korvaus erotetulle johtajalle, vaan henkilölle, joka päätti itse jättää hommansa. Kyseisen aluehallituksen puheenjohtaja on ilmoittanut, ettei tule kommentoimaan asiaa, mutta MTV3:n julkaisemasta pöytäkirjasta ilmenee kyseessä olleen sopimuksen, jonka tarkoituksena on ollut välttää johtajan irtisanominen. 

Irvokkaaksi asian tekee se, että tällaisesta erorahasta oli sovittu eronneen johtajan kanssa jo työsopimuksessa. Eli tälle oli jo rekrytointitilanteessa annettu subjektiivinen oikeus kuitata itselleen vastikkeeton 120 000 euron potti veronmaksajilta kerättyä rahaa.

Tämä kaikki osoittaa, että julkinen eli isännätön raha on halpaa. Ja demonstroi vastaansanomattomasti, kuinka se johtaa eräänlaiseen lailliseen korruptioon, jossa kyllä toimitaan lakien kirjaimen mukaisesti, mutta maksimoiden oma ja kavereiden etu. Eikä ketään kiinnosta, miten rahan varsinainen käyttötarkoitus - tässä tapauksessa hyvinvointialueiden varsinainen toiminta - tulee hoidetuksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Itsestäänselvyyksiä
Hyvinvointialueilla loppuvat rahat ja kädet
Virtahevon kokoinen osoitus sosialismin seurauksista

Antti Lindtman haluaa Suomen EU:n alijäämämenettelyyn

Suomalaiseen demokratiaan kuuluu se, että vaalien jälkeen muodostetaan enemmistöhallitus niiden puolueiden kesken, jotka pystyvät sopimaan ohjelmasta. Näin kävi myös viime kevään vaalien jälkeen. 

Suomalaiseen demokratiaan kuuluu lisäksi se, että oppositio räksyttää hallituksen toimista eduskunnassa ja julkisuudessa, mutta ei pysty vaikuttamaan oikeastaan millään tavalla hallituksen toimenpiteisiin. Tätä peliä on nähty eduskunnassa viimeksi eilen, kun SDP:n Antti Lindtman uhkaili hallitusta välikysymyksellä. 

Asialla ei olisi merkitystä, ellei maamme oppositio saisi vahvaa tukea vasemmistopuolueiden talutusnuorassa olevalta ammattiyhdistysliikkeeltä, joka tekee kaikkensa estääkseen Suomen pelastamisen edellisten hallitusten - ja aivan erityisesti viimeisen eli Sanna Marinin (sd) vihervasemmistokoalition - aiheuttamasta talouskatastrofista. Suomen valtionvelka kasvaa hurjaa vauhtia, julkiset menot ovat räjähtäneet käsiin ja parhaillaan julkistettavat yritysten vuositulokset ovat enimmäkseen surkeaa luettavaa. 

Suomen talouden pelastamiseksi nämä asiat olisi käännettävä. Eli julkiset menot olisi saatava laskuun tai ainakin niiden kasvu pysähtymään, talouden rattaat pyörimään ja sitä kautta valtion keräämät verotulot kasvamaan ilman, että ne vaikuttavat ihmisten ja yritysten investointi-, yrittämis- ja työhaluihin. 

Pääministeri Petteri Orpo (kok) muistutti oppositiota eilen vaihtoehdosta. Se on on joutuminen EU:n alijäämämenettelyyn, joka tarkoittaisi - pääministerin mukaan sitä - "että joku muu sanelee meille, mitä on tehtävä. Tälle tarkkailuluokalle emme halua". 

Ilmeisesti Antti Lindtman järjettömine taustajoukkoinen kuitenkin haluaa. Ja siksi opposition ja ay-liikkeen hallituksenvastainen toiminta on älyllisesti epärehellistä ja vastuutonta kannatuksen kalastelua, mitä vielä korostaa se, ettei kummaltakaan taholta ole kuultu - ainakaan julkisuudessa - yhtään ainutta hallituksen suunnitelmille vaihtoehtoista esitystä, johon turvautumalla maamme julkisen talouden kehitys voitaisiin kääntää. Sellaisten sijaan - valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) sanoin "vastustetaan jokaista säästötoimea, vastustetaan jokaista uudistusta, kaikki on vaan ei, ei, ei".

Tästä syystä panin tyytyväisenä merkille pääministerin eilisen vakuutuksen, jonka mukaan "viime kädessä vastuu Suomelle välttämättömien uudistusten läpiviemisestä kuuluu kuitenkin eduskunnan enemmistön luottamusta nauttivalle hallitukselle. Emmekä me pakene vastuutamme."

Toivoa sopii, että hallitus säilyy tässä asiassa yhtenäisenä opposition ja ulkoparlamentaaristen voimien raivokkaan vastustuksen paineessa ja huolehtii siitä huolimatta Suomen talouden kääntämisestä kohti parempaa tulevaisuutta. Sillä se, mitä nyt vähiten tarvittaisiin, olisi ministereiden paineensiedon romahtaminen ja maan talouden jättäminen ajelehtimaan vielä seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Näkyykö Tarja Halosen arvovaikuttaminen edelleen?
Alkaneen vuoden huomioita velasta, nuorisosta ja koulusta
Marinin hallituksen hinta

Bidenin dementia ja Trumpin puheet saattavat parantaa Euroopan turvallisuutta

Maailma on ikävässä tilanteessa, koska Yhdysvaltain tuleva presidentti näyttäisi olevan joko Donald Trump tai Joe Biden. Heistä jälkimmäisen dementointuminen on käynyt yhä ilmeisemmäksi ja noussut asian suorasukaisesti todenneen niin sanotun Hurin raportin myötä läntisen suurvallan politiikan kuumaksi perunaksi.

Toki Bidenin tukijat ovat käyneet vastahyökkäykseen ja vakuutelleet presidentin muistin toimivan moitteettomasti sekä pyrkineet osoittamaan raportin poliittisesti motivoituneeksi. Selvää kuitenkin on, että sen tuoma epäilys tulee jäämään ihmisten mieleen ja Bidenin kohdalla pienikin julkinen kömmähtely tulee jatkossa vaikuttamaan oleellisesti hänen äänestäjiensä vähemmän fanaattiseen osaan.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Donald Trump olisi palaamassa valkoiseen taloon. Ensinnäkin hänen on saatava tukea USA:n korkeimmalta oikeudelta ja toiseksi hänen olisi jollain tavalla saatava äänestäjäkuntansa uskomaan koko vaalikamppailun aikana, etteivät kilpailijan epäilemättä rajuksi käyvät syytökset kapinan nostattamisesta edellisten vaalien yhteydessä pidä paikkaansa. 

Meidän eurooppalaisten kannalta ongelma on siinä, että on vaikea sanoa kumpi on kannaltamme parempi vaihtoehto - lähtökohtaisesti arvaamaton Trump vai jo fyysiseltäkin olemukseltaan ikämieheltä vaikuttava ja dementoitumassa olevan tuntuinen Biden. Eikä asiaa ainakaan paranna se, että Trump nosti jo etukäteen esille haluttomuutensa tukea Eurooppaa yksiselitteisesti, mikäli Venäjä valloittaa Ukrainan ja siirtää sen jälkeen huomionsa johonkin rajamaahan. 

Jälkimmäisen suhteen panin tyytyväisenä merkille, että tuleva presidenttimme Alexander Stubb ymmärsi Donald Trumpin olevan "lähtökohtaisesti oikeassa" siinä, että Euroopan on itse otettava enemmän vastuuta omasta turvallisuudestaan. Suomen kohdalta puolustuskyky on toki kunnossa, mutta Venäjän brutaali aggressiivisuus ei viime kädessä pysy aisoissa kuin joko Yhdysvaltain merkittävällä tuella tai Länsi-Euroopan suurten maiden - Saksan, Ranskan ja Iso-Britannian - nykyistä paljon suuremmalla panostuksella sotilaalliseen kyvykkyyteensä.

Siinä mielessä USA:n kahden ikämiehen kilpailu maan johtajuudesta saattaa lopulta herättää maanosamme päättäjät ja sitä kautta lisätä Euroopan turvallisuutta. Ja aivan parhaassa tapauksessa Biden joutuu jättämään ehdokkuutensa ja korvataan nuoremmalla ja toivottavasti kyvykkäällä vaihtoehdolla, joka kykenee itse vaalissa voittamaan myös Trumpin ja vallassa ollessaan jopa vähentämään läntisen suurvallan äärimmäisen syväksi kasvanutta sisäistä jakautuneisuutta. 

Näin lopputuloksena voisi olla sotilaallisesti vahva Eurooppa, jonka tukena olisi turvallisuuspoliittisesti vastuullinen Yhdysvallat. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ryhdistäytyykö EU vai taistellaanko vain viimeiseen ukrainalaiseen?
Mustat naiset ratkaisevat
Menettääkö USA johtoasemansa Kiinalle?

Alexander Stubb, Suomen presidentti

Suomen kansa äänesti eilen presidentiksi Alexander Stubbin, joka oli vaaleissa Kokoomuksen ehdokkaana. Siksi on tullut aika todeta - edesmenneen Johannes Virolaisen (kepu) sanoin - että "kansanvalta on puhunut, pulinat pois".

Kuten tämän blogin aiempia merkintöjä lukeneet tietävät, ei uusi presidenttimme ollut ensimmäisellä kierroksella minun suosikkini, vaan kannatin häntä toisella kierroksella vain siksi, että vastassa vielä häntä huonompi vaihtoehto. Tämä ei kuitenkaan estä sanomasta seuraavia asioita siitä, mitä Wikipedia kertoo hänestä. 

Yksi. Stubb on entinen koulukiusaaja, mikä on äärimmäisen ikävä asia. Hänen kunniakseen on kuitenkin sanottava, että tässä asiassa hän on ymmärtänyt aikuistuttuaan pyytää anteeksi.

Kaksi. Edelleen saman lähteen mukaan Stubb suoritti alemman korkeakoulututkintonsa USA:ssa erinomaisella tavalla ja palkittiin vuosikurssinsa parhaana miesopiskelijana. Myöhemmin hän opiskeli myös Ranskassa ja Belgiassa sekä teki väitöskirjansa Britanniassa. Tämä kaikki tarjoaa hänelle hyvät lähtökohdat tehtäväänsä Suomen presidenttinä eli ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtajana kansainvälisillä "pelikentillä".

Kolme. Stubb on työskennellyt ennen ja jälkeen poliittista uraansa vaativissa työtehtävissä ulkopolitiikan ja tutkimuksen alalla sekä toiminut monenlaisissa kynän käyttämistä vaativissa tehtävissä. Myös tämä on nähtävä eduksi presidentin tehtävää hoidettaessa. 

Neljä. Stubb toi esille negatiivisen näkemyksensä Venäjästä jo tämän vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmmenellä, kun suomalainen nomenklatuura vielä kumarteli lipevästi kohti Moskovaa. Hänellä oli myös positiivinen näkemys Suomen liittymisestä NATO:on. On sanomattakin selvä, että nämä asiat ovat tässä päivässä ilmeisiä ansioita. 

Viisi. Stubb teki lyhyen poliittisen uran, jossa hän toimi monessa suhteessa ansiokkaasti, mutta teki myös pahoja virheitä. Ja onnistui lopulta tuhoamaan kannatuksensa jopa Kokoomuksessa ja katosi sen jälkeen päivän politiikasta takaisin akateemiseen maailmaan - tällä kertaa Italiaan. 

* * *

Edelle kirjoittamani kokoelma ei ole täydellinen eikä sellaiseksi tarkoitettukaan. Tässä tilanteessa - hänen saatuaan valtakirjan Suomen presidentiksi - toivon hänen kuitenkin oppineen virheistään ja pystyvän ammentamaan positiivisia asioita niistä seikoista, jotka ovat olleet menestyksellisiä. 

Ennen kaikkea toivon hänen valtionpäämiehenä huolehtivan siitä, että Suomen ja meidän suomalaisten elämä osana Euroopan Unionia ja NATO:a on elämisen arvoista. Eli tukevan arvojohtajana suomalaisen kulttuurin ja elämänmuodon säilymistä samalla kuitenkin hyödyntäen kansainvälisen talouden mahdollisuuksia sekä turvallisuusrakenteita hyvinvoinnin ja rauhan säilyttämiseksi täällä Pohjantähden alla. 

Sekä ohjaavan - edelleen arvojohtajana - suomalaista sisäpolitiikkaa ja yhteiskuntasuhteita sellaiseen suuntaan, että päätöksiä tehtäisiin tosiasioiden pohjalta ja vältettäisiin haaveisiin tai unelmiin perustuvaa politikointia. Ja ohjaisi tulevia hallituksia käyttämään veronmaksajilta kerättyjä rahoja ennemminkin suomalaisten hyväksi kuin - aiemman lupauksensa mukaisesti - törsäisi ne kehitysmaalaisten gepardihattujen sveitsiläisille pankkitileille.

Toisin sanoen toivon tulevan presidentin nousevan koko kansan johtajaksi, joka yhdistää suomalaiset arvoliberaaleista kansalliskonservatiiveihin. Sekä huolehtii osaltaan siitä, että Suomessa on turvallista ja hyvä elää myös tulevaisuudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kumpi on kumpi silloin, kun Putin ärähtää?
Haavisto ja Stubb: kehitysmaalaiset on asetettava suomalaisten edelle
Halla-ahon raiskaukset, Stubbin kommentit ja Haaviston terroristit

Kukkahattutäti tunnusti tosiasiat

Yksi suurimmista nykyaikaisen kansainvaelluksen eli kehitysmaalaisten harjoittaman turvapaikkajärjestelmän hyväksikäytön seurauksista on ollut nuorisorikollisuuden kasvu. Ja sen kautta katuturvallisuuden heikkeneminen siellä, missä esiintyy lähinnä maahanmuuttajista koostuvia nuorisojengejä.

Tällä seikalla on ollut ikäviä seurauksia alkaen kantaväestön muuttoliikkeestä pahimmilta maahanmuuttaja-alueilta rauhallisemmille seuduille. Mutta siitä huolimatta Yle onnistui julkaisemaan uutisen, joka pääsi yllättämään itsenikin. 

Kyse on lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarisen herääminen todellisuuteen. Hän nimittäin pyysi päättäjiä pohtimaan, että tarvitaanko Suomessa suljettua hoitoa antavia lastensuojelulaitoksia.

Pekkarisen mukaan "tämä on vaatinut aika paljon ajatusteni muuttamista. En olisi tutkijana ehkä koskaan uskonut, että puhun alaikäisten suljettujen laitosten puolesta. Tilanne kaduilla on kuitenkin sen verran vakava, että olisi lasten itsensä kannalta parempi, jos pysäyttävämpää hoitoa olisi tarjolla."

Toisin sanoen luultavasti 1800-luvun rangaistuskäytännöistä juontava suomalainen sanonta siitä, että "kyllä Siperia opettaa" näyttäisi toimivan jopa kukkahattutätien kohdalla. Sellainenhan Pekkarinenkin on aiempien kommenttiensa mukaan ollut. Pehmeisiin keinoihin uskova. 

Tämä käy ilmi esimerkiksi hänen vuonna 2021 antamastaan haastattelusta, jossa hän linjaa, että "lapsi, jota on kohdeltu kunnioittaen, jonka kanssa on keskusteltu ja joka on saanut vaikuttaa itseään koskeviin asioihin, kasvaa yleensä empatiakykyiseksi aikuiseksi... aikuisten pitäisi olla kiinnostuneita lasten ajatustenjuoksusta... ihan yksinkertaiset, arkiset juttelut lapsen kanssa voisivat olla muutosta eteenpäin sysääviä voimia."

Tässä käsittelemäni yhden ihmisen ajattelun muutos on erinomainen uutinen, sillä vain tosiasioiden tunnustaminen voi johtaa parempaan tulevaisuuteen. Vaikka Pekkarisen ajattelun muutos - ainakaan edellä siteeraamieni uutisten valossa - ei ulotukaan turvapaikanhaun väärinkäytöksiin, on se kuitenkin pieni askel kohti Suomen ja suomalaisten parempaa tulevaisuutta. 

* * *

Lopuksi on todettava, että juuri tänään me kaikki aikuiset suomalaiset voimme ratkaista myös sen, onko meillä valtionpäämiehenä rikollisin keinoin muslimiterroristeja maahamme toimittanut maailmanparantaja, vai henkilö, jolle suomalaisten asiat ovat aina tärkeimpiä. 

Käykääpä siis - arvoisat lukijani - antamassa äänenne Suomen tulevaisuuden puolesta, ellette ole sitä jo tehneet.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisten syvin jakolinja kulkee äärivasemmiston ja muiden välillä
Lapset - ne kaikista rakkaimmat
Maahanmuuttajalasten hyväksikäyttö on loppumassa