Tämä on neljästoista osa blogimerkintäsarjaa, jossa käyn läpi Suomen historian merkittävimmät vaiheet. Sen kolmannessatoista kirjoituksessa kuvasin, kuinka Suomi selvisi vanhan Sosialidemokraattisen puolueen aloittaman kapinan jälkeisestä äärioikeiston noususta ja pääsi kehittymään jälleen rauhanomaisen demokratian keinoin.
Kuten arvoisa lukijani hyvin muistaa, tämän kehityksen katkaisi toinen maailmansota. Suomen kannalta sen oleellisin tapahtumaketju nähtiin jo ennen talvisotaa.
Tarkoitan Hitlerin Saksan ja Stalinin Neuvostoliiton välistä Molotovin-Ribbentropin sopimusta, jossa Suomi oli määritelty osaksi Neuvostoliiton vaikutuspiiriä. Sen seurauksena Kreml tarjosi maallemme vaihtokauppaa, jossa luovuttaisin Leningradin turvallisuuden kannalta tärkeiksi nähtyjä alueelta Kannakselta ja Hangosta, mutta saataisiin vastineeksi maata Itä-Karjalasta.
Suomi kieltäytyi vaihtokaupasta lähinnä siksi, että valtion johto katsoi Neuvostoliiton vain bluffaavan. Tässä ei auttanut edes se, että Hitlerin lähin luotettu - marsalkka Hermann Göring - kehotti Suomea hyväksymään tarjouksen vihjaillen, että maamme saisi tulevan suursodan aikana menetyksensä takaisin korkoineen. Baltian maissa Göringin vastaavat puheet uskottiin ja ne suostuivat Moskovan vaatimuksiin, jotka jonkin verran myöhemmin ja muuttuneessa tilanteessa johtivat näiden maiden miehitykseen.
Suomen taipumattomuuden seurauksena Venäjä alkoi lehdistönsä kautta uhkailla maatamme ja siirsi joukkojaan rajalle. Koska nämä keinot eivät saaneet Cajanderin hallitusta taipumaan Stalin lavastutti myös Mainilan laukaukset ja irtisanoi maiden välisen hyökkäämättömyyssopimuksen.
Edes nämä toimenpiteet eivät muuttaneet Suomen hallituksen kantaa, sillä se ei voinut uskoa hyökkäykseen, ei ainakaan ilman ultimaatumia eli uhkausta sodan käynnistämisestä. Moskova puolestaan ei voinut sellaista antaa, koska se olisi ollut vastoin sen luomaa propagandakuvaa Neuvostoliitosta rauhanvaltiona.
Niinpä Neuvostoliiton armeija lopulta ylitti rajan vetoamalla Mainilan laukauksiin. Tämä yllätti sodan mahdottomuuteen uskovan hallituksen - joka kaatui - minkä jälkeen uusi valtioneuvosto yritti vielä myöntyä alueenvaihtosopimuksen solmimiseen Stalinin kanssa. Se oli kuitenkin jo myöhäistä, koska Stalin keskusteli enää pelkästään perustamansa Otto Wille Kuusisen johtaman nukkehallituksen kanssa.
Talvisodan aikana suomalaiset muistivat Göringin tarjouksen, mikä johti Suomen taipumiseen talvisodan rankkoihin rauhanehtoihin huolimatta edelleen voittamattomasta armeijasta sekä Englannin ja Ranskan tarjoamasta sotilaallisesta avusta. Näistä jälkimmäinen kuitenkin sai Stalinin aloittamaan neuvottelut Suomen kanssa.
Tässä vaiheessa Suomen johto oli arvioinut Saksan voittavan tulevassa suursodassa ainakin Venäjän, jolloin Suomi saisi menetyksensä takaisin korkojen kera. Tämä käsitys perustui lähinnä siihen, että Venäjä oli kärsinyt myös ensimmäisen maailmansodan aikana tappion koko sodan myöhemmin hävinneelle Saksalle.
Näin maamme joutui jatkosotaan, jossa tavoitteet asetettiin selvästi vuoden 1939 rajoja edemmäksi. Suomi joutui samalla riippuvaiseksi Saksasta sekä energia- että ruokaomavaraisuuden suhteen. Sivuhuomautuksena todettakoon, että joidenkin juutalaisen luovuttaminen natseille tapahtui siksi, että Saksa edellytti sitä viljatoimitusten ehtona.
Suomessa ymmärrettiin viimeistään vuonna 1942, ettei Saksa voita sotaa. Tämä johti rauhantunnusteluihin, joissa Stalinille ehdotettiin vetäytymistä talvisotaa edeltäneille rajoille, mikä ei generalissimukselle tietenkään sopinut, vaan hän vaati talvisodan rauhan rajoja. Siihen ei suostuttu, joten Stalin sopi tulevista rajoista muiden liittoutuneiden kanssa Teheranin konferenssissa vuonna 1943 saaden vastineeksi luvan säilyttää aiemmin "vapaaehtoisesti" Neuvostoliittoon liittyneet Baltian maat sodan jälkeen omanaan.
Näin Suomen kohtalo jäi aseiden varaan ja ratkaisuksi osoittautui rintaman murtuminen kesäkuun 9.-10. päivän taisteluissa. Sen jälkeen presidentti Ryti teki kuuluisan henkilökohtaisen sopimuksensa Hitlerin kanssa sotilaallisen tuen saamiseksi ja ylipäällikkö siirsi sotavoimia Aunuksen Karjalasta, jolloin Neuvostoliiton sotakone saatiin vielä kerran pysäytetyksi - ennen kaikkea suomalaisten teknisesti ylivoimaisen tykistötulen ansiosta.
Tämän jälkeen käynnistyi rauhanprosessi Neuvostoliiton tarvitessa sotilaitaan kilpajuoksussa Berliiniin. Ja Suomi sai kutakuinkin talvisodan jälkeiset rajansa vähennettynä Petsamolla ja vaihtamalla Hanko Helsinkiä lähempänä sijaitsevaan Porkkalaan. Lisäksi Suomi sitoutui tyhjentämään Lapin saksalaisista sotajoukoista ja maksamaan raskaat sotakorvaukset.
Sodan mukana päättyi ensimmäisen tasavallan kausi, jota on usein kutsuttu valkoiseksi Suomeksi. Sen aikana sisällissodan jälkeinen äärimmäisen jakautunut yhteiskunta oli kasvanut vähitellen ja viimeistään talvisodan aikana yhtenäiseksi valtioksi, jossa vanha aristokratia oli syrjäytetty ja työväenluokka asettunut aloilleen.
Se oli talonpoikien, liikemiesten, ylemmän virkakunnan ja sivistyneistön maailma, jossa myös työläisperheissä unelmoitiin jälkikasvun sosiaalisesta noususta lähettämällä nämä opiskelemaan ja tavoittelemaan sitä kautta menestystä yhteiskunnassa. Toisin sanoen silloin luotiin pohja köyhän Suomen kehitykselle yhdeksi maailman parhaista paikoista asua ja elää.
Sarjan muut kirjoitukset:
Osa I: Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Osa II: Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Osa III: Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen
Osa IV: Suomen historian kurjin aika
Osa V: Voiton tavoittelu pelasti maan
Osa VI: Hyödyn aika
Osa VII: Valistusajan diktaattori edisti kapitalistista taloutta
Osa VIII: Suomen liittäminen Venäjään johti rikollisuuden nousuun
Osa IX: Valistunut itsevaltias käynnisti talouskasvun
Osa X: Suomalaisuuden synty
Osa XI: Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo
Osa XII: Verinen sisällissota
Osa XIII: Äärioikeiston kapina
Osa XIV: Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Osa XV:Paasikiven-Kekkosen linja
Osa XVI: Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Talvisodan seurausten opetus ukrainalaisille
Kansanmurhan välttäminen vaati sankareita
Me ollaan sankareita kaikki
Tekstit
Tuo tunnetusti huippuälykkään Eino Uusitalon puhe ensimmäisestä ja toisesta tasavallasta voitaisiin jo unohtaa. Jos numeroida pitää, niin 1. Tasavalta, se joka julistettiin 6.12.1917
VastaaPoista2. Kansankavalluskunnan tasavalta.
3. Kuningasseikkailun jälkeinen tasavalta.
4. Kansanvaltainen tasavalta Terijoella.
Jos nykyiselle pitää antaa numero, se on 5.
Puhe toisesta tasavallasta on mielestäni historialliselta kannalta oikeutettua. Eli jos demokratia määritellään arendtilaisittain sosiologisten ominaisuuksien raameilla, hävitty sota oli eräänlainen onnenkantamoinen, koska sen jälkeen kaikilla mielipidesuunnilla oli oikeus toimia omien tunnustensa alla demokratiassa.
VastaaPoistaDemokratiassahan "vallan voimaviivojen" tulisi kulkea alhaalta ylöspäin -- eli "valta" saa legitimaationsa kansalta, eikä päinvastoin. On tosiasia, ettei Suomessa ennen sotaa tällainen tilanne vallinnut.
Meillähän ei ole selviä mielikuvia siitä mitä "demokratia" sisällöllisesti on. Sen sisällöt eivät suinkaan täsmenny sillä että se yritetään määritellä hallinto-opillisesti. Demokratia sellaisena kuin se on eurooppalaisen uuden ajan kielellis-kulttuurisissa kansallisvaltioissa syntynyt ja kehittynyt, ei nimenomaan ole mikään muodollinen systeemi, vaan edellyttää aivan erityisiä kognitiivis-tiedollisia ehtoja.
Suomalaisten varsinaiset ongelmat -- historiamme miltei tuhat vuotta vieraalla kielellä hallittuna ja de facto alistettuna kansana -- eivät ole toistaiseksi mihinkään hävinneet. Jakaudumme edelleen kaikissa kipeissä kysymyksissä kahteen vastakkaiseen rintamaan, kiusaamme toisiamme ennätysmäärin, ja kansantautinamme on edelleen masennus.
Minkä "vanhan Sosialidemokraattisen puolueen"? Sama puolue se edelleen on ja ohjelmakin on Forssasta. Ainoa parlamenttipuolue Euroopassa joka on kapinoinut laillista valtaa vastaan.
VastaaPoistaEi se nyt aivan sama ole ollut Forssasta alkaen:
PoistaPunakapinan jälkeen SDP puhdistettiin äärivasemmistolaisista, jotka perustivat Ryssässä Suomen Kommunistisen Puolueen.
SDP jatkoi keskustavasemmistolaisena puolueena Talvisotaan asti.
Kun kokoomuslainen upseeri, maalaisliittolainen aliupseeri ja sosialidemokraattinen rivimies olivat jäisissä poteroissa painaneet päätä alas yhdessä, pelänneet ja tappaneet etteivät olisi tulleet tapetuiksi hitsautui ns. aseveliakseli.
Se jatkoi toimintaaansa sodan jälkeen 20 vuotta toimien yhteistyössä oikeiston ja vasemmiston kanssa kommunistien vaikutusvallan tulppaamiseksi, estäen SKP:ta mm. valtaamasta ay-liikettä itselleen.
Mutta sitten tuli Rafael Paasio korjaamaan puolueen kurssia "pari piirua vasempaan".
Todellisuudessa kurssi käännettiin äärivasemmalle ja asevelisosialistit sysättiin lopullisesti syrjään.
Heidän työtään jatkaa Perussuomalainen puolue, jota SDP vihaa kirkuvan raivokkaasti.
Aseveliakseli teki tietysti yhteistyötä oikeiston ja keskustan kanssa äärivasemmistoa vastaan.
PoistaEnnen talvisotaa voimassa olleeseen hyökkäämättömyyssopimukseen liittyi myös sopimus, jonka mukaan Mainilan laukausten tapaisessa tilanteessa oli perustettava tutkimuslautakunta ja asia olisi selvitettävä. Neuvostoliitto ei ryhtynyt sopimuksen mukaisiin toimenpiteisiin. Olen joskus lukenut nämä sopimukset, mutta minulla ei ole niitä käsillä. Muistaakseni ne julkaistiin teoksessa, jonka nimi oli Suomen sinivalkoinen kirja. Olisi erittäin hyvä, jos hyökkäämättömyyssopimus ja kaikki siihen liittyvät asiakirjat julkaistaisiin uudelleen, jotta suomalaiset voisivat helposti perehtyä niihin. Luullakseni suomalaiset poliitikot uskoivat 30-luvulla, että Neuvostoliiton kanssa tehdyillä sopimuksilla oli jotakin merkitystä. Taitaapa olla niin, että viime aikoihin asti jotkut ovat uskoneet samaa Venäjästä.
VastaaPoistaToinen professori