Oikeus- ja sisäministeri bilehuumeiden kimpussa
Lumikokkare, koira ja väestötieto
Koulujen ja huippu-urheilijoiden ongelmat
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus
Monilla maahanmuuttajaryhmillä esiintyy tunnetusti paljon sukulaisavioliittoja eli sukurutsaa. Sen ongelmana on lyhyesti sanottuna se, että sukulaisten keskenään tekemillä lapsilla on alentunut heterotsygotia-aste, koska suuri osa geeneistä on peräisin samalta henkilöltä - esimerkiksi serkuksilla isovanhemmalta. Toisin sanoen, näillä ihmisillä on tavallista useammasta geenistä perittynä identtinen geenimuoto.
Tämän seurauksena sellaiset geenit, jotka yleensä esiintyvät ihmisissä vain yhtenä kopiona ja ilman vaikutusta hänen ilmiasuunsa eli fenotyyppiinsä tulevat näkyviin. Näiden geenien joukossa on paljon tavalla tai toisella viallisia geenimuotoja.
Näiden resessivisten eli väistyvien geenivirheiden harvinaisuus johtuu siitä, että luonnonvalinta toimii niitä vastaan. Se toimii siten, että sellaiset ihmiset, joilla on tavalla tai toisella näkyvä geenivirhe saavat vähemmän jälkeläisiä kuin muut ihmiset. Ja siten heidän geeninsä eivät siirry tuleville sukupolville yhtä tehokkaasti kuin muiden ihmisten perintötekijät.
On syytä huomata, etteivät resessiiviset geenivirheet ole aina selvästi näkyviä sairauksia, vaan ne ovat usein vain lievästi haitallisia. Ja siksi ne vaikuttavat "vain" heikentämällä yksilöiden elinvoimaa - siis esimerkiksi ruumiillista tai henkistä suorituskykyä - eikä niitä pidetä varsinaisina sairauksina.
Koska resessiviset geenimuodot vaikuttavat ihmisiin vain silloin, kun ne on peritty molemmilta vanhemmilta, on sukulaisavioliitoissa syntyneiden lasten joukossa muita enemmän vammaisia. Ja terveiltäkin vaikuttavien jälkeläisten kyvyt ovat keskimäärin vähäisemmät kuin muilla ihmisillä.
Tämä on todennäköisesti yksi tärkeimmistä syistä sille, miksi tiettyihin maahanmuuttaryhmiin kuuluvien ihmisten on ollut vaikea menestyä länsimaisissa yhteiskunnissa. Ja vaikuttaa vahvasti siihen, että heidän lastensa oppimiskyky on heikko.
Tästä syystä sukulaisavioliitot eivät voi olla monimuotoistuvassa yhteiskunnassa keskustelulta tai kritiikiltä kielletty aihe, vaan pikemminkin päinvastoin. Ja koska kyse on kasvavasta ongelmasta, on kansaa - ja aivan erityisesti sukurutsaa suosivissa kulttuureissa eläviä ihmisiä - valistettava heidän perinteensä ikävistä seurauksista.
Toisin sanoen sukurutsa ja sen haitalliset vaikutukset yhteiskuntaan on kerta kaikkiaan nostettava pöydälle!
Näin on tehtävä myös - ja erityisesti - kouluissa, vaikka siellä istuisi oppilaina serkusten välisen avioliiton jälkeläisiä. Sillä juuri heidän on syytä ymmärtää asia ja katkaista kulttuurinsa haitallinen perinne ja valita puolisonsa suvun ulkopuolelta.
Tässä yhteydessä on hyvä korostaa sitä, että sukulaisavioliiton aiheuttamat perinnölliset haitat katoavat kokonaan yhdessä sukupolvessa. Ja siksi edes maan sukurutsaisimmankaan kulttuurin sisäsiittoisimpien jäsenten jälkeläisiä ei ole tuomittu yhteiskunnan pohjasakkaan - kunhan he vain itse ymmärtävät huolehtia siitä, etteivät ryhdy lapsentekoon sukulaisensa kanssa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kohutun koulututkimuksen tekijöiden kehno tutkimusetiikka
Serkku on kulttuurinen herkku
Serkku ei ole vain herkku, vaan myös yhteiskunnallisen menestymisen este
Eilisaamuna tulin kirjoittaneeksi ruotsalaisen yhteiskunnan surullisesta tilanteesta. Torstaipäivä toikin sitten mukanaan uutisen, jonka mukaan Ruotsin ulkoministeri sai sikäläisessä eduskunnassa niskaansa pussillisen tomaatteja ja punasipuleita. Ministeri pakeni täysistuntosalista, ja keskustelu keskeytettiin hetkeksi. Aikamoista demokratiaa...
Tapauksen seurauksena kahta naista ja yhtä miestä epäillään nyt virallisen tilaisuuden häiritsemisestä. Minulle on kuitenkin jäänyt epäselväksi se, että oliko tapauksessa kyse ruotsalaisista vai "ruotsalaisista" häiriköistä. Palestiinalaismielisiä he joka tapauksessa olivat.
* * *
Kun nyt aloin vanhoja kaivelemaan, niin palaan myös toissapäiväiseen aiheeseeni. Näin siksi, että Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen dosentti Venla Berneliusta oli haastateltu Ylellä. Ja sen perusteella vaikuttaa vahvasti, ettei hän ole eilisestä blogimerkinnästänäni huolimatta ymmärtänyt, että maahanmuuttajataustaisten lasten huonoon koulumenestykseen saattavat vaikuttaa etnis-kulttuuriset seikat.
Siis sellaiset kuin maahanmuuttajaryhmissä tavalliset serkusavioliitot - jopa sukupolvesta toiseen - ja niiden negatiivinen vaikutus jälkeläisiin. Tai älykkyyden korkea periytymisaste, joka seuraa siihen kohdistuvasta luonnonvalinnasta.
Se taas on johtanut eri geenimuotojen frekvenssien vaihteluun väestöryhmien välillä, mikä näkyy eri ihmispopulaatioiden älykkyyttä koskevissa mitattuksissa. Näin siitä huolimatta, että niiden tuloksissa näkyvät myös ympäristötekijät.
Eikä hän liene havainnut myöskään tiettyjen etnis-kulttuuristen ryhmien asuttamien valtioiden heikkoa menestystä niin tieteellisen tiedon tuottajina kuin tavallisten ihmisten hyvinvoinnin luojina. Puhumattakaan uskontojen tutkitusta vaikutuksesta afrikkalaisten kykyyn nostaa yhteiskunnallista asemaansa kotimaissaan.
Jos dosentti Bernelius nyt sattuisi lukemaan tämän jutun, niin kehotan häntä perehtymään edellisen kappaleen linkitettyihin nettisivuihin ja tarvittaessa tutkimaan myös niissä linkitettyjä faktasivuja ja tutkimusraportteja. Oppiminen on nimittäin elinikäinen prosessi, eikä lisäoppi kaada ojaan edes dosenttia, vaikka sellaisella onkin tittelinsä mukaisesti jo perusteelliset tiedot - ainakin omalta alaltaan.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Käsikranaatti räjähti Puistolassa - poliisi hukassa
Kohutun koulututkimuksen tekijöiden kehno tutkimusetiikka
Ylen taitavaa propagandaa
Olin pudota tuoliltani kun töistä palatessani lueskelin professori Anna Rotkirchin aiemmin Tiede-lehdessä julkaistua haastattelua, jossa todettiin yksinkertaiset tosiasiat erilaisista parisuhteista. Niiden perusteella on helppo ymmärtää, miksi suomalaiset eivät enää saa lapsia, vaan maatamme uhkaa tulevina vuosikymmeninä järkyttävä kestävyysvaje, jossa pieni määrä nuoria joutuu elättämään vanhempia sukupolvia - elleivät he sitten yksinkertaisesti sorru taakan alle ja lopulta jätä näitä heitteille.
Juttu oli niin hyvä, ettei se kaipaa minun selityksiäni. Ja siksi en niitä tämän enempää jaakaan, vaan ainoastaan kopioin tämän päivän toiseksi kirjoituksekseni (tässä ensimmäinen) muutaman erityisen tärkeän kohdan Rotkirchin parisuhdenäkemyksistä sekä niihin liittyvistä ongelmista.
"Yksiavioisuus hyödyttää useimpia naisia ja lapsia. Se hyödyttää oikeastaan melkein kaikkia muita kuin tiettyjä helposti partnereita saavia miehiä."
"Monogamia vähentää miesten välistä eriarvoisuutta ja hierarkkisuutta. Monivaimoisissa kulttuureissa on enemmän väkivaltaa niin yhteiskunnassa kuin perheiden sisällä, ja lasten kasvuolot ovat huonommat."
"Kaikenlaisen suhdeanarkian taas oletetaan tuovan onnellisuutta. Tutkimusten valossa vakaus ja pitkät liitot ovat kuitenkin yhteydessä terveyteen, pitkäikäisyyteen ja onnellisuuteen."
"Nuorilla ja etenkin nuorilla naisilla ruutuajan kasvaminen lisää heikkoja suhteita ja vähentää vahvoja. Tämä on luultavasti yksi syy nuorten kasvavien mielenterveysongelmien taustalla Suomessakin."
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Dosentti Hanna Wass, 29-vuotias uutispäällikkö ja toissijaiset sukupuoliominaisuudet
Ahdistaako feminismi nuorison masennukseen?
Moniavioisuuden korkea hinta
Kuten arvoisa lukijani varmasti tietää, on monissa kulttuureissa tapana naittaa nuoret neitsyet sukulaismiehille. Tällainen sisäsiittoisuus aiheuttaa geneettisiä ongelmia, koska lapsille siirtyy samoja geenimuotoja molempien vanhempien kautta - ja jokaisella ihmisellä on perimässään resessiivisesti periytyviä geenejä, jotka molemmilta vanhemmilta perittynä aiheuttavat enemmän tai vähemmän vakavia ongelmia.
Perinnöllisten vaikutusten lisäksi sukulaisavioliittoperinteellä on väitetty olevan myös yhteiskunnallisen kehityksen kannalta negatiivisia vaikutuksia. Tämän hypoteesin testaamiseksi julkaistiin äskettäin tutkimus, jossa asiaa selvitettiin hyödyntämällä Yhdysvaltain osavaltioiden eroja suhtautumisessa serkusten avioliittoihin.
Tutkimuksessa analysoitiin miljoonien ihmisten tietoja 1700-1900-luvuilta ja havaittiin, että serkukset, jotka ovat menneet naimisiin keskenään, asuvat muita useammin maaseudulla ja käyvät vähemmän palkkatöissä. Toisaalta serkusten avioliittokiellot johtivat ihmisten muuttamiseen maatiloilta kaupunkialueille, minkä seurauksena he siirtyivät paremmin palkattuihin ammatteihin.
Tutkijoiden saamat tulokset viittasivat myös siihen, että muutokset johtuivat vähäisempien perhesiteiden sosiaalisista ja kulttuurisista vaikutuksista eivätkä niinkään geneettisistä tekijöistä. Samalla ihmisten tuki sukulaisilleen väheni, minkä seurauksena esimerkiksi vanhukset hoidettiin sisäsiittoisia perheitä useammin laitoksissa.
Kaiken kaikkiaan tässä käsittelemäni tutkimus vahvistaa sitä näkemystä, että maahanmuuttopolitiikassa tulisi tavoitella sukulaisavioliittoperinteen katkaisemista niissä maahanmuuttajaryhmissä, joissa se on tavallista. Eikä tätä asiaa tulisi nähdä jonkinlaisena tasa-arvo- tai ihmisoikeuskysymyksenä, vaan luonnollisena osana - ympärileikkausten tai verikoston kaltaisten - haitallisten kulttuuristen perinteiden poistamista maahanmuuttajien yhteiskunnallisen integraation ja yksilöiden menestyksen tieltä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sisäsiittoisuuden seurauksia pitäisi tutkia
Mitä serkumpi, sitä herkumpi
Sisäsiittoisuudesta on etua monikulttuurisessa yhteiskunnassa
Helsingin sanomat kertoi tutkimuksesta, jonka mukaan serkusten väliset avioliitot olivat menneinä aikoina harvinaisempia kuin nykyisin. Tällaisten parisuhteiden jälkeläisiä oli vain kolme prosenttia väestöstä, kun taas nykyisin niitä on maailmanlaajuisesti peräti kymmenen prosenttia.
Arvoisa lukijani lienee tietoinen siitä, etteivät nykyiset serkusavioliitot kuitenkaan jakaudu tasaisesti maapallon eri kulttuuripiirien kesken, vaan niitä esiintyy joissakin kulttuureissa paljon ja toisissa taas ei juuri ollenkaan. Siksi HS:n kertoma uutinen herätti mielessäni kysymyksen.
Siis kysymyksen siitä, että mikähän on mahtanut mennä pieleen noissa toisissa kulttuureissa silloin, kun niissä on runsastunut perinnöllisiä haittoja esille nostava tapa naida lähisukulaisia. Wikipedian mukaan "Pohjois-Afrikassa sekä Länsi-, Keski- ja Etelä-Aasiassa uusista avioliitoista 20 prosentista yli 50 prosenttiin on pikkuserkusten tai sitä läheisempien sukulaisten välisiä. Muslimiyhteisöissä serkusavioliitot ovat tavallisia. Esimerkiksi Englannin Bradfordissa 75 % pakistanilaista alkuperää olevista menee naimisiin serkkunsa kanssa".
Oleellista on myös kysyä, että miksi sellaisesta tavasta ei ole osattu luopua viimeistään siinä vaiheessa kun on havaittu, että muu maailma kehittyy näiden kulttuureiden polkiessa paikallaan? Sekä myös, että onko Suomessa ryhdytty jo toimenpiteisiin näiden haittojen välttämiseksi maamme asujaimiston monikultturistuessa nopeasti? Ja ellei ole, niin miksi ei?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Varhainen sukurutsa paljasti muinaisen mahtisuvun
Miksi neandertalilaiset hävisivät?
Sisäsiittoisuudesta on etua monikulttuurisessa yhteiskunnassa
Olaus Petri muotoili jo 1500-luvulla tuomarinohjeen, joka on täysipäisyytensä ansiosta säilynyt yleisohjeena näihin päiviin saakka. Sen mukaan "mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei voi olla lakikaan".
Valitettavasti näyttää siltä, etteivät suomalaiset lainsäätäjät ja/tai oikeudenkäynnistä vastaavat viranomaiset tunne historiaa, oikeutta eikä kohtuutta. Tämä kävi jälleen kerran selväksi, kun korkein oikeus ei ottanut käsiteltäväkseen tapausta, jossa vaimo sai avioliitossa vieraan miehen kanssa huorattuaan lapsen, jonka siittäjän hän salasi mieheltään.
Totuuden kertomisen sijasta nainen huolehti siitä, että kyseinen mies joutui maksamaan vieraan miehen lapsesta elatusmaksuja. Näin päätti hovioikeus siitä huolimatta, että lapsen isä oli tiedossa.
Nähdäkseni tapauksella ei ole mitään yhtymäkohtaa oikeuteen eikä kohtuuteen. Korkeintaan se on osoitus lainsäädäntömme ammottavasta aukosta tai asian ratkaisseiden oikeusoppineiden kyvyttömyydestä ymmärtää länsimaisen lainsäädännön perusteita.
Asian loppunäytös nähtäneen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa. Toivoa sopii, että siellä on suomalaista oikeusjärjestelmää parempi käsitys oikeudesta ja kohtuudesta.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Järkyttävää välinpitämättömyyttä
Oikeus totesi kunniaväkivallan tapahtuneen
Ei tarvetta epäillä kunniamurhan suunnittelua