Yhtä järkevää kuin housuihin kuseminen pakkasella

On totta, että koronapandemian aikana julkisen talouden raskaskin velkaantuminen on järkevää yritysten ja yksittäisten ihmisten toimeentulon turvaamiseksi. Kuitenkin juuri nyt, kun pandemia näyttäisi rokotusten ansiosta menevän ohi viimeistään syksyyn mennessä, on aika tehdä päätöksiä siitä, kuinka maamme julkinen talous saadaan jälleen tasapainoon. Ja sen talouteen tehdään tilaa tulevia laskukausia varten.

Tähän otti kantaa Kai Mykkäsen (kok), joka esitti hän eilen sattuvaa kritiikkiä Sanna Marinin (sd) hallitusta kohtaan. Kyse oli siitä, miten maahamme - ja erityisesti sen yksityiselle sektorille - saataisiin jatkossa riittävästi osaavaa työvoimaa tilanteessa, jossa talouden huoltokyvyn kannalta haitallinen väestönosa kasvaa sekä demografisista että maahanmuuttopoliittisista syistä.

Mykkänen totesi yhdeksi keinoksi ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamisen siten, että se houkuttelisi työhönpaluuseen niitä - osaavia ja työhön kelpaavia - ihmisiä, jotka nykyjärjestelmässä odottelevat ansiosidonnaisen päättymistä. Hänen omia sanojansa lainaten: "työttömyysjaksojen päättymisessä on selvä piikki ansiosidonnaisen päättymisen kohdalla. Jos näitä työttömyysjaksoja saataisiin loivemmalla tuen porrastuksella lyhennettyä edes jonkin verran, puhutaan tuntuvasta avusta työssä olevien määrään."

Mykkäsen näkemyksistä kertovan jutun perässä joku kyseli, että "jos kerran ´työttömyysjaksojen päättymisessä on selvä piikki ansiosidonnaisen päättymisen kohdalla´, niin miksi Mykkänen tai VU ei esitä siitä piikistä graafia??!!!" Vastaan Mykkäsen puolesta, että kyllähän graafia on esitelty jo vuosien ajan. Sitä voi ihastella esimerkiksi tästä linkistä ja samalla todeta, että se on paljon puhuva.

Oleellisempaa kuin yksittäisen työttömyysturvaratkaisun muoto on kuitenkin se, että samaan aikaan kun Sanna Marinin (sd) hallitus painiskelee espanjalaisten työviikon lyhentämisen rahoittamisen, vihreän siirtymän tukemisen ja ISIS-naisten pelastamisen parissa, tuntuu siltä jäävän lähes jokainen kansakunnan tulevaisuutta edesauttava asia hoitamatta. Niin tämä suomalaisen työvoiman tarpeen tyydyttämis- kuin holtittomasti velkaantuvan julkisen sektorin sopeuttamiskysymyskin.

Jälkimmäisen osalta Ylen tuore uutinen kertoi joidenkin hallituspuolueiden kansanedustajien ajatuksista. Ja kyllä kylmäsi lukea, kun Merja Kyllönen (vas) puhui velkaantumisen taittamisesta vuoden 2030 loppuun mennessä. Ja Bella Forsgren (vihr) säesti huolettomana viittaamalla siihen, että lainahanat eivät ole Suomen valtiolta vielä sulkeutumassa, koska "konkreettisten leikkauskohteiden määrittelyä eivät edes luottoluokittajat kaipaa". Jälkimmäisestä heräsi kysymys, että ulkopuolisen tahon puuttumisen odotteleminenko on vihreiden mielestä vastuullista talouspolitiikkaa?

Kun edellä kirjoittamaani lisätään se, että hallituksen lempilapsi eli vihreä siirtymäkin näyttäisi johtavan suomalaisen talouden elpymisen sijasta tuotannon siirtymiseen pois Suomesta, ovat vitsit vähissä - etenkin kun pääministeri ilmoitti hallituksensa tukevan tätä kehitystä. Ja samaan aikaan valtioneuvoston suunnasta kuullaan jopa maamme tärkeimmän uusiutuvan luonnonvaran hyödyntämisen kyseenalaistamista. 

Tosiasia on, että seurattuani tätä hallitusta jo lähes kaksi vuotta ja elettyäni 1990-luvun laman - jolloin talous todella päästettiin siihen tilaan, että lainahanat olivat sulkeutumassa - on minua päivä päivältä alkanut hirvittää yhä enemmän kotimaani tulevaisuus. Ja pelottaa ajatus, että jos Marinin kabinetti selviää ehjänä kunnallisvaaleista, voi se jatkaa vasemmistosiipensä valitsemalla holtittomalla talouspoliittisella linjalla vielä kaksi kokonaista vuotta. Siis linjalla, joka on yhtä järkevää kuin housuihin kuseminen pakkasella: ensinhän se kyllä lämmittää mutta lopulta jalat jäätyvät.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Julkinen talous korona-pandemian jälkeen?
Se on laatu eikä määrä - mutta miten lasku maksetaan?
Koronakriisi ja julkisten investointien vaikeus