torstai 12. toukokuuta 2022

Lakkokenraali Rytkönen pelaa kovaa peliä

Hoitajat ovat näköjään päättäneet saada muita oleellisesti suuremmat palkankorotukset - vaikka väkisin. Sen merkkinä on heidän päätöksensä hylätä kunta-alan työehtokiistaa ratkovan sovittelulautakunnan eilen tarjoama ehdotus, joka kuitenkin kelpasi muille lakkoilijoille.

Seuraavassa vaiheessa jää nähtäväksi, kuinka asia etenee. Lakkokenraali Millariikka Rytkösen retoriikka on ainakin niin kovaa kuin tällaisessa tilanteessa sopii odottaakin. Hänen mukaansa esitys "oli kertakaikkisen luokattaman huono... joukkoirtisanoutumista lähdettiin valmistelemaan".

Mielenkiintoista kuitenkin, että tämä toimenpide alistettiin muiden ratkaisuille, eli Rytkösen mukaan "aikaisintaan joukkoirtisanoutumisia toteutetaan siinä vaiheessa, kun muut kuntapuolen työehtosopimukset on sovittu". 

Nähtäväksi siis jää, kuinka suuri osa hoitajista noudattaa kenraalinsa käskyä ja irtisanoutuu oikeasti. Ja kuinka moni on vieläkin taisteluhenkisempiä ja hakee hoitajanoikeuksiensa poistamista

Itse näen suuren ongelman hoitajien vaatimuksen rakenteessa. Hehän haluavat sitoa myös tulevien vuosien palkankorotuksena muiden palkkakehityksen siten, että hoitajien palkat nousisivat vuosittain 3,6 prosenttia enemmän kuin muiden. 

Tämä voisi toimia ehkä yhdelle alalle, mutta entäpä jos jo kunta-alan sovintoesitykseenkin happamasti suhtautunut teollisuusliitto lähtisi samalle tielle ja vaatisi vastaavasti omien jäsentensä palkkojen sitomista kunta-alan palkkakehitykseen? Ja sen tueksi pysäyttäisi maamme vientiteollisuuden.

Eilen nähdyn perusteella onkin todettava, että nyt nähty Rytkösen show vähensi omaa tukeani hoitajien palkkavaatimuksille. Heille annettu esityshän oli julkisen talouden rahoitustilanteen huomioon ottaen varsin antelias tarjotessaan käytännössä viiden prosentin korjausta suhteessa muihin palkansaajiin. Tämän osoittaa jo sekin, että muut lakkoilijat olisivat hyväksyneet tarjouksen.

Nähtäväksi jää myös se, kuinka maan hallitus suhtautuu asiaan. Se on kuitenkin vastuussa ihmisten terveydestä ja periaatteessa myös alueuudistuksen seurauksena maksumieheksi joutuvan valtion budjetista. Selvää on, ettei tilanne ole mieleinen etenkään Marinin kabinetin vasemmalle laidalle. 

9 kommenttia:

  1. Vai pysyvä etumatka ha'ussa. Kiitos selvityksestä! Tämä säästi paljolta ihmettelyltä ja perehtymisen vaivalta.

    VastaaPoista
  2. Vaikuttaa siltä, että hoitajat haluavat indeksöidä palkkansa. Minulla on hämärä mielikuva, että ainakin lainojen indeksöinti oli ennen laitonta.

    VastaaPoista
  3. Inflaation takia kenenkään reaalipalkat eivät taida nousta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät niin, mutta monien reaalipalkat tulevat laskemaan tällä menolla, reilusti.

      Poista
  4. Jos hoitaja irtisanoutuu, hän tulee huomenna samoihin töihin vuokrafirman tai oman toiminimen kautta. Hän voi saada paljonkin enemmän rahaa, mutta menettää myös paljon sellaista, jonka olemassaoloa hän ei ole tullut ajatelleeksikaan. Tässä yli kolmen tonnin eläkettä nauttiessa minusta on ihan kiva, että minulta ei nuorena miehenä kysytty, _haluanko_ tienata eläkettä.

    VastaaPoista
  5. Suuri osa hoitajista tekee jo nyt jotakin muuta kuin hoitoalan töitä, suunnittelee työvuorolistoja, hoitaa sihteerin tai puhelinvaihteen töitä. Kaikkiin tällaisiin tukitöihin pitäisi palkata joku muu kuin hoitaja. Ei tosin onnistu kun on tiukka hoitajavelvoite. Ne pitäisi purkaa heti. Ylipäätään näyttää siltä, että hoitajasta tulee huono esimies. Sen verran heikkoa on alan työtyytyväisyys.

    VastaaPoista
  6. Voisikohan Suomen nykyisistä menoeristä löytyä sellaisia säästökohteita, joissa säästämällä saataisiin vapautettua rahat hoitajien tai kuntatyöntekijöiden palkkoihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitaisiin, mutta miksi pitäisi? heidän palkkansa ovat melkolailla samat poliisien ja palomiesten kanssa. Kaikki kolme julkispuolen AMK pohjaisia ammatteja. Missä heillä on se ongelma? jos työn raskaus hiertää, olisiko poliisin tai palomiehen työ ollut sopivan kevyttä? Heillä taitaa painaa tuo edellä mainittu juttu että hoitsusta tai lääkäristä ei ole esihenkilöksi.... sen verran olen niiden kanssa tekemisiin joutunut että jos joku niistä vastaantulleista ei ole mulkku selkään puukottaja, niin se on hämmästyttävä poikkeus. Ensin työnjohto, prosessit ja tehtävät kuntoon, sihteerit tekemään sihteerien töitä jne. ja katsos, homma alkaakin toimia ja palkka onkin ihan ok siihen rasittavuuteen nähden.

      Poista
  7. Onneksi Millariikka Rytkönen on saanut oman palkkansa oikealle tasolle eli neuvotellut itselleen 3500 euron palkankorotuksen eli enemmän kuin hoitajat saavat palkkaa keskimäärin.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!