Eksistentiaalinen uhka ja älyllinen epärehellisyys

Presidentti Alexander Stubb osallistuu Azerbaidžanin Bakussa ilmastokokoukseen. Nähtäväksi kuitenkin jää, mitä kokouksessa lopulta päätetään, sillä tavoitteet ovat kovat.

Saattaa kuitenkin olla, ettei Kiina suostu sittenkään tinkimään omasta talouskasvustaan saati rahoittamaan kehitysmaiden ilmastoinvestointeja. Lisäksi kokouksen tekee erikoiseksi se, että Yhdysvaltoja edustaa vielä Joe Bidenin hallinto, joka voi lupailla mitä haluaa, mutta Donald Trumpin astuessa virkaansa lupaukset ilmeisesti perutaan.

Tässä mielessä kokouksen anti voi jäädä peräti vähäiseksi. Eikä sen mitättömyyttä vähennä se, ettei kukaan tule nostamaan esille ilmastonmuutoksen - sekä myös luontokadon - ehkä tärkeintä ajuria. 

Tarkoitan edelleen Afrikassa ja eräillä maailman muilla alueilla jatkuvaa nopeaa väestönkasvua ja sen seurauksena käynnissä olevaa ihmisten vaellusta pienen hiilijalanjäljen valtioista länsimaisen elintason pariin. Kukaan ei myöskään ehdota, että länsimaiden - ollakseen tosissaan - kannattaisi ilmastonmuutoksen ja luontokadon nimissä olla puuttumatta luonnon omaan keinoon ekologisen tasapainon säilyttämiseksi. 

Eli Bakussa ei tulla kuulemaan ensimmäistäkään puhetta, jossa vaadittaisiin, että nälänhädän ja tautiepidemioiden pitäisi antaa tehdä tehtävänsä siellä, missä ihmisille ei riitä ruokaa. Siis pidättäytyä katastrofiavusta ja lääketieteellisistä interventioista sekä lopettaa muutenkin kaikenlainen väestönkasvua ylläpitävä kehitysapu. 

Näitä asioita ei ehdoteta siksi, että hädänalaisten ja köyhien auttaminen nähdään maailman kaikilla kolkilla inhimillisenä toimintana, jota hyvien ihmisten tulee harjoittaa. Ja minkä merkkinä Suomikin kasvattaa vuosittain velkataakkaansa kyetäkseen auttamaan maailman köyhimpiä maita.

Jos ilmastonmuutos ja luontokato nyt kuitenkin ovat ihmiskunnalle eksistentiaalinen eli koko meidän olemassaolomme vaarantava uhka - kuten YK:n pääsihteeri Antonio Guterres meille pari viikkoa sitten vakuutti - olisi älyllisesti rehellistä ja suorastaan välttämätöntä nimenomaisesti puuttua juuri niiden perussyihin. Eli maapallolla elävien ihmisten liian suureen määrään. Näin eivät kuitenkaan tee edes asiaan vihkiytyneen Greenpeacen kaltaiset kansalaisjärjestöt eikä itse Greta Thunberg.

Ja kuitenkin, ellei näihin asioihin puututa tai niitä ei Bakussa edes mainita, on kyse älyllisestä epärehellisyydestä. Mutta tietenkin, ellei kyse sittenkään ole vakavasti otettavasta eksistentiallisesta uhasta - vaan jostain aivan muusta - voi tosiasioiden antaa olla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Elämme juuri nyt kylmintä aikaa lähes 500 miljoonaan vuoteen
Nuorten mielenterveysongelmista
Ympäristöahdistus estää elokapinallista erottamasta faktaa fiktiosta

Ympäristöahdistus estää elokapinallista erottamasta faktaa fiktiosta

Ilmastoahdistunut elokapinallisnainen - Ida Korhonen - kertoi kokeneensa ensimmäistä kertaa ympäristöahdistusta yksitoistavuotiaana istuttaessaan puiden taimia isoisänsä kanssa. Hän oli nähnyt kaadettujen puiden kannot sekä muokatun maan ja suri itselleen rakkaan metsän kaatamista.

Tämä on tietenkin varsin ymmärrettävää, sillä taimikon kasvu takaisin metsäksi kestää ihmisen mittapuulla kauan. Mutta tuntuu oudolta, ettei ahdistunut elokapinallisnainen tunnu ymmärtäneen sitä, että Suomessa on metsiä ylipäätään vain siksi, että niille on talouskäyttöä. Ilman sitä metsämaalle olisi kyllä keksitty viimeistään 1800-luvun lopulla muuta käyttöä, kuten esimerkiksi silloinen suurmies Johan Vilhelm Snellman vaati. 

Nyt elämme tietenkin jo 2000-luvun toista vuosikymmentä ja metsien arvo ymmärretään paljon laajemmin kuin puolitoista vuosisataa sitten. Itse asiassa tällä tielle lähdettiin maassamme jo vuonna 1886, jolloin säädettiin ensimmäinen metsälaki, jonka mukaan "metsiä älköön hävitettäkö". Vaatimus esiintyy myös nykyisessä metsälainsäädännössä, joka alkaa seuraavasti.

"Tämän lain tarkoituksena on edistää metsien taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää hoitoa ja käyttöä siten, että metsät antavat kestävästi hyvän tuoton samalla, kun niiden biologinen monimuotoisuus säilytetään". Tosin laissa todetaan myöhemmin, että "tämä laki ei estä metsätalousmaan ottamista muuhun käyttöön".

Ja juuri tämä - metsätalousmaan ottaminen muuhun käyttöön - on Suomessa ainoa tie, jolla metsiä hävitetään tänä päivänä. Näitä muita käyttöjä ovat esimerkiksi rakennusten rakentaminen, liikenneväylien ja kaivosten perustaminen sekä nykyisin valtaviin mittasuhteisiin paisunut vihreään sähköntuotantoon tarvittava sähkölinjojen vetäminen tuulimyllyiltä etelän kasvukeskuksiin. 

Siksi oli outoa nähdä elokapinallisen - jonka voisi kuvitella perehtyneen ajamaansa asiakokonaisuuteen - kirjoittavan, että metsäteollisuus "on suurimpia syitä luontokatoon Suomessa ja hakkuillaan romahduttanut hiilinielut". Siis juuri se teollisuudenala, jonka olemassaolo on mahdollistanut sen Suomen, joka on Euroopan metsäisin maa, ja joka nykyisin vaatii ostamansa puutavaran olevan sertifioitua (esimerkkinä suurimman eli UPM:n kirjaus). 

Sellaisen merkinnän saadakseen on puutavaran oltava peräisin metsästä, jonka hoidon ja käsittelyn on oltava "ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävää, eikä tulevien sukupolvien elämisen mahdollisuuksia heikennetä. Metsäluonnon monimuotoisuus sekä metsien kulttuuri- ja virkistysarvot säilytetään samalla kun harjoitetaan suunnitelmallista metsätaloutta". 

Suomessa on lisäksi hyvin tunnettua, että metsiemme puuston määrä on kasvanut jo vuosikymmenien ajan. Näin on edelleen, sillä puuston vuotuinen poistuma, joka sisältää sekä hakkuut että luontaisen poistuman, oli vuosina 2014-2020 vain 83 prosenttia kasvusta. Lisäksi tutkimus on osoittanut, että metsien kehitys on viime vuosikymmeninä ollut suotuisaa monimuotoisuutta edistävien rakennepiirteiden kannalta, äärimmäisinä esimerkkeinä siitä ovat suojellun metsämaan pinta-alan seitsemäntoistakertaistuminen ja järeän haavan määrän moninkertaistuminen Etelä-Suomessa.

Sitä paitsi metsien monimuotoisuus on Suomessa jo nykyisin paljon paremmalla tolalla kuin suurimmassa osassa muuta maailmaa. Tästä kertoo esimerkiksi tämä karttakuva, jonka on koonnut englantilainen Natural history museum.

Kaiken edelle kirjoittamani perusteella minusta näyttääkin siltä, että median luoma ympäristöahdistuneisuus on saanut tässä kirjoituksessa puheena olevan elokapinallisen niin sekavaan tilaan, ettei hän enää kykene erottamaan toisistaan faktaa ja fiktiota. Eikä siksi suuntaamaan aktivisimiaan luonnon kannalta oikeisiin osoitteisiin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Anarkismilla on kannatusta eduskunnassa
Elokapinan jäsen paljasti
Ympäristöväki asettaa monimuotoisuuden suojelun ilmastonmuutoksen torjunnan edelle

YK:n mukaan yli miljoona kasvi- ja eläinlajia on vaarassa kuolla sukupuuttoon

MTV3 teki eilen jutun otsikolla "´Ajamme lajeja sukupuuttoon 1000-kertaisella vauhdilla´, joukossa tiikeri ja sarvikuono: YK:n luontokokous yrittää sopia luontokadon pysäyttämisestä alle 10 vuodessa". Itse jutussa maalattiin hirvittävä kuva luonnon tuhoutumisesta kertomalla, että YK:n arvion mukaan "yli miljoona kasvi- ja eläinlajia on vaarassa kuolla sukupuuttoon".

Jutussa siteeratun amerikkalaisprofessorin mukaan "kokous on tärkeä, koska suurin peruuttamaton muutos planeetallamme on, että ajamme lajeja sukupuuttoon tuhat kertaa nopeammin kuin ne muuten häviäisivät". Niinpä kokouksessa tavoitellaan sopimusta, jonka mukaan maailman maa-, vesi- ja merialueista pitäisi suojella 30 prosenttia. 

Jutussa annettiin myös toivoa tulevaisuudesta, sillä YK:n kehitysohjelman johtajan näkemys on, että "jos nyt etenemme noissa tavoitteissa, meillä on hieman toivoa siitä, että ehkä tulevina vuosina lopulta saavutamme tilanteen, jossa kahdeksan miljardia ihmistä voi elää maapallolla tuhoamatta elämän perusedellytyksiä."

* * *

En sinänsä lähde kyseenalaistamaan edellä esitettyjä lukuja, mutta huomautan, että jälleen kerran jäi mainitsematta muutama asia. Niistä ensimmäinen liittyy maailman kahdeksaan miljardiin asukkaaseen. 

Tuo lukumäärä - kahdeksan miljardia - tarkoittaa, että maailman nisäkkäiden biomassasta 36 prosenttia on ihmisiä ja tuotantoeläinten sekä lemmikkien määrä on peräti 60 prosenttia. Siten vain neljä perosenttia elää villieläiminä. Nämä ovat kieltämättä hätkähdyttäviä lukuja. 

On siis selvää, ettei nykyiselle ihmismäärälle riittäisi ruokaa, mikäli eläisimme ihanan villissä ja vapaassa luonnossa metsästäjä-keräilijöinä syöden vapaana eläviä kasveja, eläimiä ja raatoja. Ja siksi tarvitsemme maataloutta eli peltoja ja niiden lannoittamiseksi myös eläimiä, jotka voidaan käyttää myös ruuaksi. 

Toinen MTV3:n jutusta unohtunut seikka oli siis eläinten rooli lannoitteiden lähteenä. Se tahtoo unohtua helposti jo siitäkin syystä, että nykyset ihmiset lienevät täysin tietämättömiä siitä, että esimerkiksi pitkien talvien Suomessa lehmiä on suurimman osan historiasta pidetty pikemminkin sonnan kuin maidon tai lihan takia. Maitoahan ne eivät tuottaneet kuin pienen osan vuodesta ollessaan talvet ummessa.

Kolmas MTV3:lta unohtunut seikka on se, että maailman biodiversiteettivaje on ylivoimaisesti suurin päiväntasaajan lähellä olevissa maissa. Samoin luontokadon eteneminen on siellä nopeampaa kuin missään muualla. 

Valitettavasti on niin, ettei Suomen pinta-alan kolmanneksen suojeleminen auta tipan vertaa päiväntasaajan lähellä elävien luontokappaleiden tulevaisuutta. Pikemminkin päinvastoin, mikäli se lisää ruuan tuontia Brasilian tai Indonesian kaltaisista maista. 

* * *

En tahdo tällä kirjoituksellani sanoa, etteikö luontokato olisi todellinen tai ettei sitä pitäisi pysäyttää. Tosiasia kuitenkin on, ettei se tapahdu tosiasioita vääristelemällä tai suorastaan ne unohtamalla, vaan kohdistamalla toimenpiteet niiden mukaisesti sinne, missä hyöty on suurin. 

Enkä tahdo sanoa edes sitä, etteikö olisi tärkeää huolehtia myös suomalaisen luonnon hyvinvoinnista. Ja siksi on oikein, että meilläkin esimerkiksi metsänhoidossa otetaan monimuotoisuuskysymykset huomioon rauhoittamalla arvokkaita kohteita hakkuiden ulkopuolelle sekä jättämällä osa puista öttiäisten nakerrettavaksi. 

On myös syytä ymmärtää, ettei näitä toimenpiteitä ole tehty kovin pitkään, joten niiden kokonaishyödystä ei ole vielä selvää käsitystä. On kuitenkin syytä huomioida, että lajien uhanalaistuminen on hidastunut maamme metsissä, mikä tarkoittanee, että nykyisin tehtävät toimenpiteet ovat osuneet oikeaan. Ja siksi tilanne tulee jatkossa paranemaan jo siitäkin syystä, että esimerkiksi säästöpuiden määrä tulee kasvamaan vuosi vuodelta ja metsänhoitotoimien ulkopuolelle jätetyt puronvarret ja lehdot palautuvat ajan myötä yhä luonnonmukaisemmiksi. 

* * *

Tämän synkän kirjoitukseni lopuksi haluaisin luoda tilkkasen valoa maailman biodiversiteettikriisiin. Kirjoitukseni alussa mainitun tiikerin tilanne ei nimittäin ole aivan mahdoton. Tähän viittaa se, että näiden kissapetojen määrä kasvoi Intiassa vuosien 2014 ja 2019 välillä peräti 30 prosenttia. 

Eikä siinä kaikki. Intian positiivisesta kehityksestä kertovassa jutussa mainittiin myös, että Nepal oli onnistunut kaksinkertaistamaan tiikerikantansa ottamalla nollatoleranssin salametsästykseen. Niinpä näyttää siltä, että tiikerilläkin on vielä tulevaisuus osana maapallon eläimistöä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalainen demokratia toimii sittenkin
Luonnon monimuotoisuuden suojelulle saatiin hintalappu
Tutkimus osoitti EU:n ja Suomen ilmasto- ja biodiversiteettisuunnitelmat järjettömiksi

Vessapaperin loppumisesta, ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta

Tämän aamu Helsingin sanomissa oli (ainakin) kaksi juttua, joista paistoi läpi ymmärtämättömyys maailmantalouden ja ihmiskunnan toiminnasta. En tiedä oliko niissä kysymys puhtaasta ymmärtämättömyydestä, tietoisesta valehtelusta eli älyllisestä epärehellisyydestä vai jostain muusta. 

Maailmantalouteen liittyvä ajatusvirhe koski pelkoa vessapaperin loppumisesta sähkön hintojen noustessa. Jutun mukaan - sinänsä oikein - "paperinteon on kannatettava itse tuotteiden ja energian markkinahinnoilla, eikä sektoria subventoida sellupuolelta, joka ei sähkön hinnasta hätkähdä. Jos toiminta ei kannata, paperikoneet pysäytetään."

Tosiasia kuitenkin on, ettei vessapaperin - tai minkään muunkaan paperin - tuotanto lopu sähkön hinnan takia kuin korkeintaan paikallisesti. Ja siltä osin edellä lainattu pääkirjoittajan logiikka pitää kyllä paikkansa. 

Mutta päätoimittaja on väärässä koko maailman suhteen, sillä globaalin markkinatalouden seurauksena vessapaperipulasta seuraa ihmisten valmius maksaa siitä enemmän. Ja sen tuloksena hygieniatuotteiden valmistus kannattaa ainakin jossain päin maailmaa. Eikä paperi siis loppuisi sen enempää Suomesta kuin muualtakaan ainakaan niin kauan kuin ihmisillä olisi halu ja kyky maksaa siitä. 

Tätä kutsutaan markkinatalouden näkymättömäksi kädeksi. Se ohjaa tuotannon aina sinne, missä siitä saa parhaan tuoton, ja takaa siten kaikkien sellaisten asioiden tarjonnan, joille yhteiskunnassa on todellinen tarve.

Toinen huomiotani kiinnittänyt ajatusharha koski lehden ympäristötoimittajan sinänsä monin tavoin ansiokasta päätöskirjoitusta, jossa tämä totesi monin esimerkein sen, kuinka nykyajan luonto on ihmiskunnan armoilla. Erityisesti hän nosti esiin kaksi seikkaa eli ilmastonmuutoksen ja luontokadon. 

Tarkalleen ottaen toimittaja totesi, että "sukupuuttojen tahti on monin verroin nopeampi kuin luonnon normaaliin uusiutumiseen kuuluva taustanopeus, ja ilmasto lämpenee noin kymmenen kertaa nopeammin kuin viimeisimmän jääkauden päättyessä". 

Lopuksi hän kirjoitti siitä, mitä ihmiskunnan pitäisi tässä tilanteessa tehdä: "ilmastokriisi ja luontokato eivät ole joko tai -ilmiöitä. Ei ole niin, että ilmastonmuutos joko tapahtuu tai ei tapahdu ja jos se sitten pääsi tapahtumaan, on turha enää yrittää. Se ei ole valokatkaisin, se on uunin säädin."

Sekä edelleen "sitä on käännetty jo, mutta ihmiskunta voi itse päättää, kuinka paljon sitä käännetään lisää. Samaa voi sanoa luontokadosta: ei ole kyse elämän verkon polttamisesta tai polttamatta jättämisestä vaan siitä, kuinka monta solmua me siitä vielä tahdomme ja uskallamme purkaa."

Ja ottaa lopuksi esimerkin suomalaisesta luonnosta, jossa pienikin teko auttaa. Esimerkiksi "jos jokin metsä saadaan suojeltua, järvi puhdistettua, suo ennallistettua tai joki avattua, se on sitten tehty eikä siihen tarvinnut muilta mailta lupia kysellä".

Kaikkiaan kirjoitus olikin tyypillinen ilmasto- ja luontoahdistuksesta kärsivän, arvoiltaan vasemmalle kallellaan olevan - ihmisen kirjoitus. Siinä ei nimittäin sanallakaan viitattu siihen, että ympäristömme ongelmien perimmäinen syy on maapallon yhä jatkuva väestönkasvu, joka nykyisin on holtittominta Afrikassa sekä paikoin Lähi- ja Keski-Aasiassa. 

Siksi kaikenlaisten - sinänsä monissa tapauksissa järkevien - suomalaismetsien suojeluiden, järvien puhdistamisten tai jokien avaamisten merkitys maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisukeinoina ovat olemattomia. Näin erityisesti siksi, että me samaan aikaan sallimme väestöräjähdyksen seurauksena syntyneen nykyaikaisen kansainvaelluksen etelästä pohjoiseen korkean elintason pariin ns. humanismin nimissä - ja pelastamme jopa itse väestöräjähdyksenkin jatkumisen kerta toisensa jälkeen tarjoamalla kriisiapua. 

Jos toimittaja olisi oikeasti ymmärtänyt tai halunnut etsiä ratkaisua ilmasto- ja monimuotoisuuskriiseihin, olisi hän todennut väestöräjähdyksen sen syynä. Eikä jatkanut vanhaa virttä meidän suomalaisten syyllistäjänä - tai olisi ainakin maininnut suurimmiksi ympäristösynneiksimme etelästä pohjoiseen suuntautuvan kansainvaelluksen hyväksymisen ja etelän väestöräjähdyksen ylläpitämisen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ahdistuneen naisen henkilökuva
Tuhoaako post-imperialistinen historia koko maapallon?
Kolmannes pinta-alasta on suojeltava

Uhkakuvilla pelottelua ennen ja nyt

Kirjoitin eilen luonnonsuojeluvaatimuksille saadusta hintalapusta. Tänään sainkin sitten luettavakseni Helsingin sanomien ympäristökirjoituksen, jonka otsikossa oli suoranainen uhkaus - tai ainakin pelotteluviesti - "jos luonto­katoa ei pysäytetä, niin silloin todellakin talous sakkaa”.

Kirjoituksesta ilmeni, että luontopaneelia johtava professori Janne Kotiaho vaati, että hallituksen tärkein tehtävä olisi osoittaa prosentti bruttokansantuotteesta (BKT) luontoa parantaviin toimenpiteisiin niin pitkään kunnes kaikki tavoitteet on saavutettu. Yksi prosentti BKT:sta tarkoittaa 2,7 miljardia euroa, eli reilua neljää prosenttia valtion budjetista.

HS:n jutusta tuli mieleeni tämän blogin ensimmäinen kirjoitus vuodelta 2010. Se oli otsikoitu "Katastrofismi ja ilmastonmuutos" ja kävin siinä läpi kaksi ajanjaksoa, jolloin julkisuutta hallitsivat katastrofien odotukset. Yksi niistä - ja omaan ajatteluuni vahvasti vaikuttanut tapaus - oli vuoden 1990 molemmin puolin vellonut pelottelu suomalaismetsien tuhoutumisesta saasteisiin. 

Siksi keksin aamun HS-uutisen luettuani tarkastella Metsätieteen aikakauskirjan ensimmäisiä numeroita sillä silmällä, että näkyisikö siellä jotain kyseiseen luonnon tuhoutumiskeskusteluun liittyvää. Ja löytyihän sieltä oikein erityisen mielenkiintoinen juttupari. 

Ensin professori Erkki Lähde kumppaneineen kirjoitti siitä, kuinka ympäristöön joutuneet saasteet - ensisijaisesti otsoni, hapan sade ja rikkidioksidi - olisivat tuhoamassa kuusimetsämme. Sen jälkeen professori Kari Mielikäinen osoitti Lähteen näkemyksen perustelut tarkoitushakuisiksi ja tuolloin havaittujen kuusen terveydentilan muutosten johtuneen Suomeen osuneiden sateiden määrän vaihtelusta. 

Kuten nyt tiedämme, oli Mielikäinen oikeassa, eivätkä suomalaiskuuset kuolleet neljännesvuosisata sitten. Mutta edelle linkittämäni jutut teidän - arvoisat lukijani - kannattaa lukea siksi, että ne kuvaavat aivan erinomaisesti sitä logiikkaa, jolla minun parhaassa miehuusiässäni käytiin hyvin samankaltaista uhkakuviin perustuvaa keskustelua kuin tänä päivänä on käynnissä suomalaisesta luontokadosta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Luonnon monimuotoisuuden suojelulle saatiin hintalappu
Suomalaisten on vähennettävä kulutustaan noin 70 prosenttia
Katastrofismi ja ilmastonmuutos