Oikeus ratkaisee saako Halla-ahoa kutsua fasistiksi

Poliittisella vasemmistolla on ollut tapana haukkua kanssaan eri mieltä olevia natseiksi tai fasisteiksi. Näin tekivät myös vasemmistolainen koomikko Iikka Kivi ja helsinkiläinen varavaltuutettu Aino Tuominen (vihr) kirjoitellessaan sosiaalisessa mediassa puhemies Jussi Halla-ahosta (ps).

Näiden väitteiden takia puhemies teki poliisille rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta ja sen seurauksena syyttäjä on nostanut syytteen mainittuja koomikkoa ja varavaltuutettua vastaan. Heistä ensimmäinen ei ole halunnut kommentoida asiaa, mutta jälkimmäinen avasi suunsa tavalla, joka on hyvin valaiseva. 

* * *

Ensinnäkin Tuominen väitti, että "on suomalaisen demokratian kannalta ikävää, jos johtavien poliitikkojen tekemää politiikkaa ja linjaa ei voi kommentoida". Hän ei siis ilmeisesti ymmärtänyt, ettei syyte koske sinänsä hänen poliittista kommenttiaan vaan puhemiehen virheellistä leimaamista äärimmäisen negatiivisella termillä.

Wikipedian mukaan "fasismissa autoritaarinen äärinationalismi ja johtajavaltaisuus yhdistyivät korporatistiseen järjestelmään, joka nähtiin 'kolmantena tienä sosialismin ja kapitalismin välillä'. Fasistit vastustivat sekä liberaalidemokratioita että kommunismia...  Fasistit tavoittelivat totalitaristista, valtion kontrolloimaa ja puolueen johtamaa valtiota".

Tätä taustaa vastaan voidaan tarkastella Tuomisen väitettä, jonka mukaan "en ole käyttänyt termiä loukatakseni, vaan kuvaillakseni hänen poliittista kantaansa". Halla-aho ei kuitenkaan ole koskaan tavoitellut edellisessä kappaleessa mainitsemiani asioita. 

Tästä esimerkkinä mainittakoon, että noustuaan Perussuomalaisten puheenjohtajaksi vuonna 2017 hän asetti ainoaksi ehdoksi puolueen jatkamiselle Juha Sipilän (kepu) hallituksessa aiemmin sovitun ohjelman toteuttamisen. Tämä ei kuitenkaan kelvannut pääministerille, joka kieltäytyi toteuttamasta oman hallitusohjelmansa maahanmuuttopoliittista osuutta.

Toisena esimerkkinä mainittakoon, että Halla-aho linjasi vuonna 2020 puolueensa nuorisojärjestöön liittyen, että "puolueen johto on tehnyt täysin selväksi sekä puolueen sisäisesti että julkisuuteen, että fasistisilla ja kansallissosialistilla linjauksilla ei ole tilaa perussuomalaisissa." Lisäksi hän ilmoitti, että "fasistisilla ja kansallissosialistisilla linjauksilla ei ole sijaa perussuomalaisissa emmekä hyväksy sitä, että edes itsenäinen nuorisojärjestö perussuomalaisten logon alla tekee tällaisia ulostuloja".

On siis aivan selvää, ettei Tuomisen käyttämä termi millään tavalla kuvaile Halla-ahon poliittista kantaa. Eikä sitä voi siitä syystä pitää asiallisena sananvapauden käyttönä vaan pikemminkin virheelliseksi ja kohteensa kunniaa loukkaavaksi tarkoitettuna leimasanana.

* * *

Tätä taustaa vastaan on mielenkiintoista, että Tuomisen mukaan "jo se, että johtava poliitikko tekee hänen poliittiseen linjaansa kohdistuvasta termistä yksittäisessä twiitissä rikosilmoituksen, on omiaan kaventamaan kaikkien suomalaisten sananvapautta". 

Tämä on tietenkin vakava syytös, koska sananvapaus on keskeinen osa toimivaa yhteiskuntaa. Minun on kuitenkin vaikea nähdä, että poliitikkojen leimaaminen poliittisesti latautuneella ja virheellisellä iskusanana olisi keskeinen tai edes tarpeellinen osa sananvapautta. 

Edelle kirjoittamastani huolimatta toivon kuitenkin, ettei oikeus tuomitsisi Iikka Kiveä tai Aino Tuomista minkäänlaiseen rangaistukseen valheellisesta leimakirveestään, vaan ojentaisi heitä lempeällä kädellä - kuin pikkulapsia - siitä, että toisten nimitteleminen ja heistä valehteleminen on tuhmaa. 

Näin siksi, että rangaistus tekisi Kivestä ja Tuomisesta - ainakin omiensa joukosta - sananvapauden marttyyreitä. Eikä se olisi hyväksi sen enempää suomalaiselle politiikalle kuin sananvapaudellekaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HS:n toimittajan kynänjälki oli kuin suoraan oppikirjasta
Onnellisuus, tyytyväisyys ja sananvapaus
Onko X äärioikeistolainen propagandakanava, kuten Timo Harakka väittää?

Hyvän omantunnon ostamisesta

Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps) totesi Suomen Uutisten mukaan, että "perussyy Afrikan rakenteellisiin ongelmiin ja kehittymättömyyteen on... passivoivassa kehitysavussa." Ja teki sen johtopäätöksen, että "se tapa, jolla länsimaat ovat pyrkineet auttamaan Afrikkaa siirtomaa-ajan jälkeen on pikemminkin toiminut omia tarkoitusperiään vastaan, kuin edistänyt niitä. Ja ehkä siinä on ollut se perusfilosofinen ongelma, että kehitysavun tehtävä ei ole ollut luoda kestävää kasvua ja kehitystä Afrikkaan, vaan ostaa itsellemme hyvää omaatuntoa".

Minulla on vahva epäilys, että puhemies olisi tässä asiassa oikeassa. Kuin myös siinä, että - edelleen Suomen Uutisten mukaan - "menneisyys ei riitä minun mielestäni selitykseksi, kyllä ne selitykset ovat jossain muualla". 

Hän ei kuitenkaan lähtenyt avaamaan näiden selitysten sisältöä, koska se on "sellainen miinakenttä, johon en halua lähteä kävelemään". Ymmärrän hänen näkökantansa erinomaisesti.

* * *

On mielenkiintoista, että Yleisradion uutisen otsikon mukaan "Kenian mielenosoituksissa on kuollut parisenkymmentä ihmistä". Nämä "mielenosoitukset järjestettiin viime vuonna mielenosoituksissa tapettujen uhrien muistoksi".

Suomessa järjestetyissä mielenosoituksissa ei sen sijaan kuole koskaan kymmeniä ihmisiä. Ehkä osittain siitä syystä, että poliisilla on tapana suojata mielenosoittajia niin sanotuilta vastamielenosoittajilta, joiden ilmeisenä tarkoituksena on harjoittaa väkivaltaa. 

Voidaan tietenkin kysyä, että onko näillä eroilla jotain tekemistä Halla-ahon mainitsematta jättämien selitysten kanssa. Vai onko kyse jostain aivan muusta?

* * *

Tätä kysymystä voidaan tietenkin tarkastella myös puhemiehen omasta huomautuksesta lähtien. Hänhän totesi, että Saksa ja Japani pommitettiin enemmän tai vähemmän maan tasalle toisessa maailmansodassa.

Lisäksi molemmissa maissa harjoitettiin toista maailmansotaa ennen ja sen aikana järkyttävää väkivaltaa ihmisiä kohtaan. Tarkoitaan natsihallinnon juutalaisiin ja romaneihin sekä japanilaisten kiinalaisiin kohdistamaa terroria. 

Näistä tapahtumista huolimatta molemmista on tullut vauraita teollisuusmaita. Eikä kummankaan maan mielenosoituksissa kuole nykyisin kymmeniä ihmisiä.

Tosin Saksassa mielenosoituksissa henkensä menettämisen mahdollisuus saattaa hyvinkin olla kasvussa maan väestörakenteen muuttumisen seurauksena. Ja siksi on kysyttävä, että olisiko tällä seikalla jokin yhteys Halla-ahon ääneen lausumattomien selitysten kanssa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sitran mukaan halpatyövoimankin maahanmuutto on Suomelle positiivista
Putinin taskussa ja sveitsiläisellä pankkitilillä
Onko Itä-Afrikan johtotähti sammumassa?

Laiha yhteisymmärrys hallitusohjelmassa on parempi kuin suunsoitto oppositiossa

Perussuomalaiset ovat maksaneet kovan hinnan osallistumisestaan hallitukseen taloudellisesti vaikeana aikana. Puolue on nimittäin menettänyt Helsingin sanomien gallupin mukaan yli puolet siitä kannatuksesta, joka sillä oli viime eduskuntavaaleissa. Ja sen seurauksena purralaisten kannatus on pudonnut Vasemmistoliiton tasolle. 

Kysely tehtiin toukokuun 19. ja kesäkuun 16. päivän välillä, joten puolueen puoluekokouksen (14.-15. kesäkuuta) vaikutus ei näy tuloksessa juuri lainkaan. Asialla on sikäli merkitystä, että puolueen puheenjohtajiston muutosten - erityisesti kansanedustaja Teemu Keskisarjan valinnan - on yleisesti tulkittu olleen jonkinlainen protesti puolueen hallituspolitiikkaa vastaan (esimerkki ja toinen).

* * *

Valtiovarainministeri Purra on siis tilanteessa, jossa hän on edelleen vastuussa Suomen talouden pelastamisesta hurjalta velkaantumiselta ja lähes koomaksi muuttuneelta stagnaatiolta, mutta suuri osa puolueen potentiaalisesta kannattajakunnasta on hylännyt hänet. Ja jopa oman puolueen johtoon on noussut tahoja, joiden toivotaan muuttavan sen toimintaa hallituksessa. 

Eikä pelkästään toivota, vaan puolueen kolmanneksi varapuheenjohtajaksi noussut Simo Grönroos on jo ehtinyt vaatimaan hallitusohjelman muuttamista lisäämällä sinne maahanmuutton kiristystoimia. Tämä olisi tietenkin kaikkien suomalaisten kannalta sinänsä järkevää, mutta tuskin realistista - ja pahimmassa tapauksessa koko hallitus saattaisi tulla korvatuksi sinipunaisella kabinetilla, jossa valtiovarainminsterinä häärisi Antti Lindtman (sd) jakelemassa rahaa kaikille niille, jotka sitä ymmärtäisivät pyytää. 

* * *

On selvää, että puheenjohtaja Riikka Purra ymmärtää sinipunan vaaran, eikä ole siksi lähtenyt esittämään - ainakaan julkisesti - vaatimuksia hallituskumppaneilleen. Sen sijaan hän on huolehtinut omalta osaltaan hallitusohjelman toteuttamisesta kokonaisuutena, johon jo sisältyy huomattavia haitallista maahanmuuttoa vähentäviä toimenpiteitä. Niistä yksikään ei etenisi sinipunahallituksessa, vaan vaarana olisi jopa jo tehtyjen päätösten peruminen Lindtmanin ja Anders Adlercreutzin (ruots) johdolla ja vaatimuksesta.

Nähtäväksi kuitenkin jää, millä tavalla puoluekokouksen protesti näkyy hallituspolitiikassa. Toistaiseksi ei ole näkynyt suuria muutoksia, vaan viimeisimmän uutisen mukaan pääministeri Petteri Orpo (kok) ja Riikka Purra nostivat juuri esille Suomen holtittoman velkaantumisen pysäyttämisen ylivaalikautisen velkajarrun avulla. 

Tavoite on kaikella tavalla järkevä, koska nykyisellä velkaantumistahdilla pää tulee ennemmin tai myöhemmin vetävän käteen. Mutta samalla se on katkeraa myrkkyä monen Perussuomalaisten potentiaalisen kannattajan poliittiselle maailmankuvalle. Ja saattaa siksi johtaa yhä syveneviin erimielisyyksiin puolueen sisällä - ja jopa sen hajoamiseen samalla lailla kuin tapahtui Jussi Halla-ahon (ps) noustua Perussuomalaisten puheenjohtajaksi. 

* * *

Omalta osaltani toivon, ettei näin kävisi, vaan puolueen potentiaalinen äänestäjäkunta ymmärtäisi hallituksen olevan ainoa valtioelin, jossa pystyy oikeasti vaikuttamaan yhteiskunnan kehitykseen. Ja ettei suomalaisessa monipuoluedemokratiassa hallitukseen pääse osallistumaan - ja sen ohjelmaa määrittämään - diktatorisesti sanelemalla, vaan ajamalla itselle tärkeitä asioita ja niiden läpi saamiseksi myöntyä hallituskumppaneiden tärkeinä pitämiin asioihin. 

Näin on tehty myös Orpon hallituksen hallitusohjelmaa koottaessa, ja vain siksi siihen sisältyy myös poikkeuksellisen monia maahanmuuttoon liittyviä hyviä uudistuksia. Mutta samasta syystä myös sellaista, jota Riikka Purra tai kukaan muukaan perussuomalaisesti ajatteleva ei olisi sinne halunnut. 

Toisin sanoen Perussuomalaisten kannattajien olisi hyväksyttävä se tosiasia, että laiha yhteisymmärrys hallitusohjelmasta on paljon parempi kuin suunsoitto oppositiossa. Tämän näyttäisi ymmärtävän myös puolueen tämänhetkinen kannattajakunta, joten puolueen kannatus tuskin laskee enää nyt mitatusta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Perussuomalaisten ja RKP:n välinen suhde

Äärimmäisen mielenkiintoinen nyanssi

Kompostintarkastuksista uuteen punamultahallitukseen

Vältä epärehellisiä poliitikkoja!

Poliitikot ovat henkilöitä, jotka haluavat päättää yhteisönsä yhteisistä asioista. Toisin sanoen ihmisiä, joiden käsiin tavalliset ihmiset luottavat veroilla kerättyjen rahojensa hoitamisen. 

Loogisesti ajatelleen tämän voisi kuvitella tarkoittavan sitä, että tavallinen vaalikarja olisi hyvinkin tarkka siitä, että poliitikkoina menestyvät vain erittäin rehelliset ihmiset, jotka osaavat katsoa yhteistä etua. Tämä käsitys on kuitenkin jälleen kerran joutunut mielenkiintoiseen valoon. Enkä tarkoita pelkästään Kepua, joka tunnetusti pettää aina - jopa innokkaimmat kannattajansa. 

Aloitettakoon silti Keskustasta, jonka kansanedustaja sekä entinen pääministeri ja puhemies Matti Vanhanen esitti muutamia päiviä sitten väitteen, jonka mukaan eduskunnan nykyinen puhemies Jussi Halla-aho suosisi kyselytunnilla hallituspuolueita. Näin tehdessään Vanhanen ei tullut ajatelleeksi, että väitteen todenperäisyys on helppo tarkastaa. 

Näin teki kansanedustaja Sanna Antikainen (ps), joka pyysi eduskunnan tietopalvelusta tilastot puhemieskausien aikaisista puheenvuorojen jakautumisista. Niiden mukaan Halla-aho on siis antanut oppositiolle jopa suuremman osuuden puheenvuoroista kuin Vanhanen itse antoi ollessaan puhemiehenä. 

Näin ollen Vanhasen ristiretki eduskunnan puhemiestä vastaan päättyi nolosti ja paljasti hänen omat puheensa epärehellisiksi. Ja samalla nosti tikun nokkaan myös maamme - tunnetusti vasemmalle kallelleen olevat - poliittiset toimittajat, jotka eivät olleet vaivautuneet tarkastamaan asiaa ennen kuin toistivat Vanhasen niin sanottua muunneltua totuutta sisältäviä väitteitä.

Toinen tuore tapaus koskee Harry Harkimoa (liik), joka on asettunut Helsingin pormestariehdokkaaksi. Siis tehtävään, johon voi asettua vain helsinkiläinen. 

Nyt on kuitenkin paljastunut, että hänen Helsingin asuntonsa on ollut Bed & Breakfast -käytössä, joten hän itse ei ole siellä asunut, vaan mitä todennäköisimmin Sipoon suuressa omakotitalossaan. Tästä huolimatta pikkupuolueen johtaja väitti sosiaalisessa mediassa, että olisi "asunut stadissa lähes koko ikäni". 

Väite voi tietenkin pitää paikkansa, mutta koska hän on Ilta-Sanomien mukaan sanonut jo aiemmin, että on asunut koko elämänsä Sipoossa, on jompikumpi väite valheellinen. Ja Harkimo siten aivan yhtä epärehellinen kuin Vanhanenkin. Mutta katsoo silti olevansa äänestäjien luottamuksen arvoinen.

Eikä kahta ilman kolmatta, sillä jatkuvasti nykyisen hallituksen julkisen talouden korjaustoimia (esimerkki ja toinen) vastustanut SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman oli yrittäjien vaalitentissä murehtivinaan sitä, että "kyllähän tässä pitää ottaa huomioon julkisen talouden raamit. Jonkun pitää pitää huolta tästä, mitä tälle velkaantumiselle käy". 

Tai neljättä, sillä Vihreiden Fatim Diarra on ollut kovasti huolissaan ilmastonmuutoksesta. Tästä huolimatta hän on päättänyt puolisonsa kanssa ottaa vastaan lahjamatkan lentokoneella Taiwaniin. 

Tämä ei tietenkään ole hänen kohdallaan mitenkään erikoista, sillä kirjoitin vain puoli vuotta sitten myös hänen taksinkäytöstään, joka ei ole sen enempää hänen vihreiden puheidensa kuin terveytensäkään kannalta kestävää. Eikä jälkimmäinen seikka ole ollut jättämättä jälkiä hänen habitukseensakaan.

* * *

Esimerkit jääkööt tällä kertaa tähän, sillä jo edelle kirjoittamani tapaukset osoittavat poliitikkojemme olevan varsiin epärehellistä väkeä. Ja siksi on kysyttävä, että miksi ihmeessä suomalaiset äänestäjät ovat valmiita jättämään yhteiseen käyttöön luovuttamansa verovarat - pitkälle yli 100 miljardia euroa - epärehellisten ihmisten hallittavaksi. 

Ovathan kaikki edellä käsittelemäni epärehelliset poliitikot tuttuja vähemmänkin politiikkaa seuraaville ihmisille ja jokainen edelle kirjaamani tapaus on luettavissa kaikkien ihmisten tavoitettavissa olevista medioista, jopa useammista. Lienee myös hyvin tiedossa, etteivät yllä käsitellyt poliitikot ole suinkaan ainoita kaltaisiaan, vaikka tulivatkin edellä nostetuksi esimerkeiksi. 

Minusta tähän olisi aika saada muutos tulevissa alue- ja kuntavaaleissa, eli äänestäjien tulisi pidättäytyä antamasta kannatustaan sellaisille poliitikoille, joka on jäänyt kiinni tahallisesta epärehellisyydestä - puhumattakaan heistä, joille on käynyt näin jo useampaankin kertaan. 

Samalla äänestäjien kannattaisi pidättäytyä äänestämästä samoja poliitikkoja sekä eduskuntaan, aluevaltuustoon että kunnanvaltuustoon. Eihän kukaan ehdi millään paneutua niissä kaikkiin päätettävänä oleviin asioihin, vaan toimii parhaimmillaankin ainakin osassa päätöksistä pelkkänä kumileimasimena. Pahimmillaan he eivät saavu edes paikalle ajaakseen äänestäjänsä toivomaa politiikkaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi suuri osa suomalaisista äänestää vihervasemmistoa?
Fatim Diarran vihreät arvot
Minkä peluri luonteelleen voi?

Ensin hutkitaan ja sitten tutkitaan - jos tutkitaan

Tämän aamun Helsingin sanomissa kerrottiin kahdesta tapauksesta, joita yhdistää hutkimisen ja tutkimisen problematiikka. Tarkoitan eduskunnan puhemiehen valinnasta kertovaa uutista, jonka mukaan oppositio suunnittelee protestoivansa Jussi Halla-ahon (ps) uudelleenvalintaa vastaan sekä toista uutista, jossa kerrotaan Donald Trumpin aikovan lopettaa USA:n taloudellisen tuen Etelä-Afrikalle.

Puhemiehen valinnan osalta opposition edustajat ovat valittaneet siitä, että Halla-aho jakaisi puheenvuoroja epäreilusti. Väite voi olla tai voi olla olematta totta, mutta mikäli puheenvuorojen jakamisessa on puolueellisuutta, on asia helppo tarkistaa eduskunnan pöytäkirjoista. 

Tämä tehtävä kuuluisi vääryyttä mielestään kärsineille tai vaihtoehtoisesti puheenvuorojen jakamisesta huolestuneelle lehdistölle. En kuitenkaan ole havainnut, että kukaan olisi ryhtynyt siihen. Eikä ehkä ryhdykään, koska jo itse HS:n uutisessakin kerrottiin, että Halla-aho jakaa puheenvuoroja matemaattisen tasapuolisesti.

Donald Trumpin päätös tuen lopettamiseksi taas perustui HS:n mukaan siihen tosiasiaan, että Etelä-Afrikan presidentti Cyril Ramaphosa allekirjoitti tammikuussa lain, joka sallii valtion tietyissä tapauksissa pakkolunastaa maata julkisen edun nimissä ilman mitään korvauksia. Jutun mukaan maan "hallitus korostaa, että uusi laki ei oikeuta mielivaltaisia pakkolunastuksia vaan edellyttää ensi sijassa pyrkimistä neuvotteluratkaisuun maanomistajan kanssa".

Siis ihan oikeasti. Miten tämä neuvotteluratkaisu saavutettaisiin? Sitenkö, että poliittinen päättäjä kysyy omistajalta, että annatko omaisuutesi pois niillä ehdoilla, jotka minä kerron, vai lunastanko sen ilmaiseksi?

Minusta tämä kuulostaa mafian - tai ainakin Leninin tai Stalinin - toiminnalta. Enkä siksi näe syytä moittia Trumpin hallintoa sen ratkaisusta lopettaa tuki Etelä-Afrikan hallinnolle ainakin siksi aikaa, että käytettävissä on tutkittua tai ainakin käytännön tietoa siitä, miten se aikoo käyttää pakkokollektivisointioikeuttaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mustaa hallintoa
Jussi Halla-aho Juho Kustin linjoilla
Jaakko Lehmusvesi: valkoista ihmistä ei sorreta maailmassa

Olemmeko kolmannen maailmansodan kynnyksellä?

Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps) on antanut haastattelun, jossa hän on maalannut niin sanotusti piruja seinille. Eli kertonut pelkäävänsä, että kolmas maailmansota on jo käynnissä, mutta sitä ei olla halukkaita näkemään.

Hänen mukaansa nykytilanne on samankaltainen kuin toiseen maailmansotaan johtanut tilanne 1930-luvun lopulla. Siksi ajattelin muistuttaa teitä, arvoisat lukijani siitä, mitä tuolloin tapahtui. 

* * *

Toisen maailmansodan yhtenä syynä pidetään ensimmäisen maailmansodan jälkeen tehtyä Versaillesin rauhaa, jonka ehdot koettiin Saksassa kohtuuttomiksi. Miehittiväthän sen sotilaat vielä sodan lopussakin sekä idässä että lännessä vihollisen maita toisin kuin toisen maailmansodan lopulla. 

Alueiden menetyksen lisäksi Saksan armeijaa supistettiin rajusti, mutta Hitler ei välittänyt siitä, vaan aloitti 1930-luvun puolivälissä maansa sotilaallisen voiman kehittämisen. Siihen ei puututtu, vaan esimerkiksi Iso-Britannia teki Saksan kanssa laivastosopimuksen, jossa määriteltiin sen laivaston kooksi 35 prosenttia heidän oman - silloin maailman mahtavimman - laivastonsa koosta.

Toista maailmansotaa edelsi Espanjan sisällissota, jonka lopputuloksena kenraali Francisco Franco nousi valtaan syrjäyttämällä vaaleilla valitun vasemmistolaisen hallituksen. Tässä sodassa Francoa tukeneet Saksa ja Italia - sekä tasavaltalaisia tukenut Neuvostoliitto - pääsivät testaamaan omien aseidensa toimintaa ja kehitystarpeita.

Vuonna 1936 Hitler hyödynsi kasvanutta sotilaallista voimaansa myös siten, että hän palautti armeijansa demilitarisoidulle Reininmaalle. Ranska protestoi, mutta britit hyväksyivät tapahtuneen, eikä Saksaan lopulta kohdistunut sotilaallista uhkaa. Sen sijaan Hitler järjesti Reininmaalla "kansanäänestyksen", jossa 98,8 prosenttia kantansa ilmaisseista tuki hänen toimiaan.

Hitler junaili myös Itävallan liittämisen osaksi Saksaa, vaikka sellainen oli kielletty Versaillesin rauhansopimuksessa. Tähän hän sai tukea Italialta. 

Osa itävaltalaisista vastusti itsenäisyyden menetystä mellakoilla. Ne kuitenkin loppuivat, kun maiden yhdistymistä junaillut sisäministeri Arthur Seyss-Inquart kutsui Hitlerin armeijan rauhoittamaan tilanteen. 

Seuraava vaihe Hitlerin matkalla kohti sotaa oli Tshekkoslovakian saksankielisten sudeettialueiden liittäminen valtakuntaan. Siinä tilanteessa Tshekit olisivat halunneet puolustautua, mutta sen kanssa liitossa olleet Ranska ja Neuvostoliitto kieltäytyivät auttamasta. Niinpä asia ratkaistiin Iso-Britannian pääministerin - lordi Neville Chamberlainin - johdolla solmitulla Münchenin sopimuksella, jonka mukaan sudeettialueet liitettiin Saksaan.

Sudeettialueiden saamisen jälkeen Hitler liitti myös Tshekin alueen itseensä ja alisti Slovakian nukkevaltioksi. Pian sen jälkeen Unkari liitti itseensä Slovakian unkarinkieliset alueet.

Näiden tapahtumien jälkeen Hitler ryhtyi vaatimaan Memelin eli nykyisen Klaipedan luovuttamista Saksalle. Tälläkin kertaa Saksan uhri eli Liettua pyrki saamaan ulkovalloilta apua, mutta siitä kieltäydyttiin. 

Vielä on muistettava, että ennen toista maailmansotaa Saksa ja Neuvostoliitto solmivat Molotov-Ribbentrop-sopimuksen, jossa Euroopan itäosa jaettiin Saksan ja Neuvostoliiton kesken. Sen mukaisesti Hitler hyökkäsi Puolaan syyskuun alussa 1939 ja Neuvostoliitto miehitti vastaavasti maan itäosan. 

Tämän seurauksena Ranska ja Iso-Britannia julistivat lopulta sodan Saksalle, mutta eivät Neuvostoliitolle. Näin oli siirrytty toiseen maailmansotaan, vaikka Saksan ja Ranskan rajalla ei juuri taisteltukaan ennen kuin vuoden 1940 toukokuussa. Sitä ennen Hitler oli ehtinyt miehittää Tanskan ja edetä aina Pohjois-Norjaan asti, mihin reagoivat myös Ranska ja Iso-Britannia - tosin vielä tässä vaiheessa tappiolle joutuen.

* * *

Jos sitten tarkastelemme edelle kuvaamiani tapahtumia Halla-ahon näkemyksen valossa, niin voimme tehdä seuraavia havaintoja. 

Ensinnäkin Putin näyttäisi pitävän Neuvostoliiton hajoamista samankaltaisena tapahtumana kuin Versaillesin rauha oli Saksalle. Venäjähän oli menettänyt siinä valtavan osan hallitsemistaan alueista alkaen Baltian maista ja päätyen Keski-Aasiassa itsenäistyneisiin valtioihin. 

Venäjän toiminta Syyriassa oli menestyksellistä ja vahvisti epäilemättä Putinin käsitystä sotavoimiensa tehokkuudesta samaan tapaan kuin Espanjan sisällissota Hitlerin ja Mussolinin mielikuvia. Sen sijaan hänen armeijansa ei ole kyennyt hyödyntämään Syyrian kokemuksiaan Hitlerin armeijan tavoin käytettävissään olevan aseistuksen kehittämiseen, mistä suorastaan huvittava esimerkki on ollut maan sotateollisuuden mainostaman Armata-panssarivaunun kyvyttömyys osallistua Ukrainan sotaan.

Itävallan ja Saksan yhdistymistä vastaavaa tapahtumaa emme ole vielä nähneet, mutta viime aikoina puhuttanut Valko-Venäjän liittäminen Venäjään vastaisi sitä varsin hyvin. Lisäksi minusta vaikuttaa hyvinkin siltä, että Krimin liittäminen Venäjään toistaisi vuoden 1938 Tshekkoslovakian tapahtumia: Ukraina olisi halunnut taistella, mutta länsimaat eväsivät siltä tuolloin sotilaallisen tuen ja jättivät sen yhtä yksin kuin olivat aikanaan jättäneet Tshekkoslovakian. 

Lisäksi osasta miehitettyä Ukrainaa (Donetski ja Luhanski) tehtiin vähäksi aikaa Venäjän nukkevaltioita samaan tapaan kuin Hitler oli tehnyt Slovakiasta. Ja tämän kaiken länsimaat halusivat siunata niin sanotussa Minskin sopimuksessa, joka vastasi paremmin kuin hyvin Tshekkoslovakian kohtalon vuonna 1938 varmistanutta Münchenin sopimusta.

Hitlerin hyökkäys Puolaan vertautuu tietenkin varsin hyvin Ukrainan tilanteeseen vuodesta 2022 eteenpäin. Länsimaat eivät tosin ole julistaneet sotaa Venäjälle, mutta eihän vuoden 1939 länsirintamallakaan sodittu oikeasti. 

Länsimaat kuitenkin tarjoavat ukrainalaisille jonkin verran aseapua, joka on mahdollistanut - ukrainalaisten itsensä urheuden ohella - puolustautumisen, mutta ei hyökkääjän ajamista pois maasta. Puolalle taas ei ehditty nopeasti edenneen sodan aikana tarjota edes aseapua. 

* * *

Entä onko olemassa nykyaikaista Chamberlainia ja 1930-luvun Iso-Britanniaa? Eikö tämä ole itsestään selvää? 

Vai mitä pitäisi ajatella Saksan Olaf Scholzista, joka on pyrkinyt parhaansa mukaan minimoimaan Ukrainalle tarjottavaa aseapua ja siten pelannut Venäjän pussiin samaan tapaan kuin Iso-Britannian pääministeri aikanaan. 

Edelle kirjoittamani osoittaa, että puhemiehen näkemys nykytilanteen ja toista maailmansotaa edeltävien tapahtumien samankaltaisuuden välillä pitää hämmästyttävän hyvin paikkansa. Näen kuitenkin myös muutamia eroja. 

Niistä merkittävin on se, ettei Putinin Venäjästä ole Hitlerin Saksan kaltaiseksi suurvallaksi. Toki sillä on ydinaseet, mutta niillä käytävillä sodilla ei ole voittajia. Ei ainakaan suursodassa, jollaisessa USA:n vastaisku olisi väistämätön ja siksi liian suuri riski venäläisille. 

* * *

Toisaalta meillä on myös Kiina, joka on nousemassa yhä vahvemmaksi sotilasvallaksi. Sillä on toki omat intressinsä etenkin Taiwanin suhteen, mutta ryhtyisikö se sotimaan Venäjän apulaisena koko maailmaa vastaan?

Vastaus on minusta yksiselitteinen. Ja se on ehdoton "ei" - etenkin suoralle sodankäynnille. Kiina ei lähde länsimaiden vastaiseen suursotaan, ei ainakaan niin kauan, kuin se onnistuu saamaan valtaa ja vaurautta muilla keinoilla. 

Vielä jää kuitenkin kysymys siitä, että voisiko Kiina hyödyntää Venäjän heikkoutta ja valloittaa vanhat kiinalaisalueet Itä-Aasiasta? Koska tilanne vertautuu paljolti Taiwanin tapaukseen, on vastaus "mahdollisesti kyllä". Mutta silloin ei enää puhuta kolmannesta maailmansodasta, vaan paikallisista sotatoimista.

JK kello 10.19. Viitaten nimimerkin 29051453 kommenttiin kello 9.54 totean, että olen Halla-ahon (ja monien muiden) kanssa samaa mieltä siitä, että on parempi varautua sotaan jo ennen sen alkamista kuin olla hyväuskoinen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Germany Then and Now Resemble Each Other
Saksan sosiaalidemokraatit Putinin tukena
Ryhdistäytyykö EU vai taistellaanko vain viimeiseen ukrainalaiseen?

Milloin Suomessa ylittyy miljoonan muslimin raja?

MTV3 kertoi, että Helsingin Malmilla kerrostalon pohjakerroksessa toimineen moskeijan toiminta lopetettiin hallinto-oikeuden päätöksellä. Päätöksen perusteena oli se, että tila oli yhtiöjärjestyksessä ja rakennusluvalla määritetty lasten päiväkotitoimintaan. 

Prosessi oli lähtenyt käyntiin kun taloyhtiön osakas oli valittanut rakennusvalvontaan siitä, että pahimmillaan jopa lähes 200 ihmisen kokoontumisesta ja miesten yhteisrukoilusta päiväkotitilassa aiheutuu melua ja häiriötä myöhään yöhön asti.

Ilta-Sanomat on jo aiemmin kertonut, että moskeijan toiminta on tapahtunut saudiarabialaisella rahoituksella. Ja edelleen, että toiminnasta vastaavan säätiön puheenjohtaja Aladin Maher oli aikanaan kommentoinut valitusta sanomalla, että "tämä on meidän maa, me toimimme lain mukaan... Mä en ymmärrä näitä ihmisiä, ennakkoluuloisia ihmisiä, maalaisjuntteja ihmisiä, kusipäisiä ihmisiä. Tämä ei ole oikein, tämä on väärin."

Lisäksi hän oli uhkaillut tekevänsä kantelun valittajaa vastaan ja "sitten teen jutun käräjäoikeuteen. Sitten mennään hoviin. Sitten korkeimpaan oikeuteen. Sitten Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen... Se on skandaali Suomen valtiolle! Sitten mä menen Turkkiin. Recep Tayyip Erdogan on mun henkilökohtainen tuttu."

Tässä yhteydessä on myös syytä tietää, että säätiön hallituksen jäsenistä kolme on Suomen kansalaisia: Maher, Oulun imaami Abdul Mannan sekä helsinkiläinen Abdel-Azez Taher. Lisäksi säätiön hallituksessa istuvat saudiarabialaiset Mohammed Mohammed Omar Jamjoom ja Marwan Ahmed Jamjoom. 

Säätiö omistaa Oulun moskeijan, jonka tiloissa oli raiskattu 10-vuotias tyttö. Ja imaami Mannanin oma tytär oli puolestaan matkustanut Syyriaan Isisin kalifaattiin. 

* * *

Edelle kirjoittamani tapaus osoittaa, että myös Suomessa toimii islamilaisia ääriaineksia, joiden kunnioitus Suomen lakia ja järjestysvaltaa kohtaan ei ole kovin kaksinen. Heillä on myös yhteyksiä Saudi-Arabiassa toimiviin islamilaisiin aineksiin. 

Nyt lopetetun toiminnan motivaatio voi tietenkin olla pelkkä uskonnon harjoittaminen, mutta näiden ihmisten asenteista paistaa myös fanaattisempi puoli. Tähän liittyen on myös huomattava, että Malmilla toimintaa pyörittänyt Maher on kertonut olevansa myös itse valmis lähtemään pyhään sotaan, jihadiin.

Tämä kaikki kertoo ennen kaikkea siitä yhteiskunnallisesta muutoksesta, joka on vähitellen tapahtumassa Suomessa ja muualla Euroopassa. Sen osana myös Suomen muslimiväestö on viimeisten vuosikymmenien aikana kasvanut nopeasti. 

* * *

Ennen somaleiden tuloa vuonna 1990 maamme merkittäviin muslimiryhmän muodostivat yhteiskuntaan hyvin integroituneet tataarit, joita on noin 700 henkeä. Nykyisin muslimeja arvellaan olevan maassamme noin 140 000. 

Tämän suuruinen muutos (siis tuhannesta sataanneljäänkymmeneen tuhanteen) saavutetaan 34 vuodessa tasaisella kasvulla silloin, kun muslimiväestön vuosikasvu on noin 16 prosenttia. Sen mukaan laskien muslimien määrä Suomessa ylittää miljoonan rajan vuonna 2037 ja ohittaa kantasuomalaisten määrän eli 5,5 miljoonaa vuonna 2049.

Edelle kirjoittamani on tietenkin vain matematiikkaa, joten se toteutuu ainoastaan, mikäli muslimien määrän kasvu jatkuu Suomessa samanlaisena kuin vuosina 1990-2024. Näin ei tietenkään välttämättä ole, vaan siihen voidaan vaikuttaa poliittisilla päätöksillä - eli kansan vaaleissa antamilla valtakirjoilla. 

* * *

Valtakirjoja jaettiin eilen myös USA:ssa. Voittajaksi selvisi Donald Trump, kuten kaikki varmasti tietävät. 

Hänen valtaan paluunsa syistä kirjoitti osuvasti eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps), joten en lähde ruotimaan sitä enkä valinnan seurauksia sen enempää kuin tein eilen englanninkielisessä blogissani.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ennuste: Sharia-laki voimaan Iso-Britanniaan, Belgiaan ja Ranskaan vuoteen 2044 mennessä
Pyhän maan sota alleviivaa Suomen suomalaisena säilyttämisen tärkeyttä
Seitsemän prosenttia muslimeita

 

Jussi Halla-aho ja Suna Kymäläinen ihmis- ja lastenoikeuksien puolesta

Hyökkäyssotaa Ukrainassa käyvän Venäjän toissapäiväinen hyökkäys kiovalaiseen lastensairaalaan osoitti - jälleen kerran - venäläisten viis veisaavan lasten- ja ihmisoikeuksista. Ja alleviivasi sen tärkeyttä, että länsimaat huolehtivat yhtenäisinä Putinin armeijan ajamisesta tappioon hyökkäyksessään. 

Venäjä ei kykene tätä estämään, sillä se ei ole viime kädessä tasaveroinen vastustaja länsimaille. Tämän totesi puhemies Jussi Halla-aho (ps)  Ilta-Sanomien haastettelussa mainitsemalla, että "Venäjän yksiselitteinen tavoite on Ukrainan valtion tuhoaminen. Jos me emme ole sitä tavoitetta valmiita allekirjoittamaan tai hyväksymään, niin silloin Venäjä ei tietenkään millään tavoin voi edistää sitä."

Myös ranskalaistutkija Mathieu Boulègue otti kantaa venäläisten kyvykkyyteen sanomalla, että "Washingtonin huippukokouksen olisi tarjottava tilaisuus Venäjän vastaisten pidäkemekanismien vahvistamiseksi lisäämällä maan sotateollisuuteen kohdistettavia pakotteita... Poliittiseksi tavoitteeksi olisi asetettava Venäjän sekä teknologinen että älyllinen päihittäminen."

Tämä tarkoittaisi tässä vaiheessa erityisesti Putinin sotateollisuuden tarvitsemien mikrosirujen, elektroniikan ja puolijohteiden viemisen estämistä tavalla tai toisella. Ja siksi länsimaiden tulisi löytää keinot vaikuttaa niitä välittäviin Kiinaan, Iraniin, Pohjois-Koreaan, Kazakstaniin ja Valko-Venäjään. 

Valitettavasti tehtävä ei ole kovin yksinkertainen, mutta toisaalta jokainen pienikin askel oikeaan suuntaan heikentää venäläisten sodankäyntikykyä ja vastaavasti parantaa ukrainalaisten asemaa. Valitettavasti näyttää kuitenkin siltä, että venäläisten kipukynnys - eli poliittisen johdon ja kansan sietokyky tappioihin - on äärimmäisen korkea ja uhoamisen tasokin edelleen vahva.

Jälkimmäisestä saimme hätkähdyttävän esimerkin, kun kesäkuisessa mielipidekyselyssä paljastui, että venäläisistä peräti kolmannes olisi valmis ydinaseiden käyttöön Ukrainassa. Toivoa sopii, että länsimaissa on olemassa valmiit suunnitelmat siitä, miten toimitaan jos Putin todella päättäisi noudattaa heidän tahtoaan.

Lopuksi on syytä todeta, että myös Suomi on etulinjan maa suhteessa Venäjään. Ja siksi Ukrainan tapahtumat eivät ole meille yhdentekeviä, eikä Putinin hallinnolle saa missään tapauksessa antaa sellaista käsitystä, että se pystyisi alistamaan meitä vähäisessäkään määrin omaan tahtoonsa. 

Tässä suhteessa tämä päivä on yksi merkkipaalu, sillä hallintovaliokunnassa muokattavana ollut käännytys- tai rajalaiksi kutsuttu poikkeuslaki tulee tänään eduskunnan täysistunnon ensimmäiseen käsittelyyn.

Sen suhteen panin tyytyväisenä merkille, että kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd) moitti tässä asiassa Putinin pussiin pelanneita Vihreitä muistuttamalla, että "ympäri Suomen presidentinvaalien alla kiertänyt vihreiden Pekka Haavisto näki vuodenvaihteessa itärajan tilanteen sellaisena kuin se on: vakavana. Nyt tämä tilannekuva tuntuu julkisessa keskustelussa vihreiltä unohtuneen."

Toivoa sopii, että ainakin osa Kymäläisen huomautuksen kuulleista vihreistä kansanedustajista vielä harkitsee kantaansa ja päättää siirtyä Putinin rinnalta niiden puolelle, jotka välittävät ihmis- ja lastenoikeuksista myös Ukrainassa. Näin lain läpimeno eduskunnassa varmistuisi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Se mikä ei ole ihmisoikeuksia, maahanmuuttoa tai sisäistä turvallisuutta on aseriisuntaa ja hyödyllisiä idiootteja
Kansallisen liittouman vaalivoitto ei tarkoita, että Ranska muuttuisi perussuomalaiseksi
Käännytyslakiin on tulossa hybridisodankäynnin mahdollistava työkalu

Lindtmanin retoriikka toi tuulahduksen vuodelta 1918

Kirjoitin eilen siitä, kuinka tärkeää poliitikkojen olisi käydä rakentavaa keskustelua sen sijaan, että he pyrkivät sulkemaan tosiaan pois rakentavasta yhteistyöstä. Siksi tänään on syytä lausua pari sanaa eilisistä vappupuheista. 

Selvästi asiallisimman puheen piti puhemies Jussi Halla-aho (ps), joka kertasi niitä syitä, joiden takia hallitus on joutunut tekemään ikäviä päätöksiä. Ja muistutti meitä siitä, että yli varojen eläminen on vastuutonta loppulaskun maksamaan joutuvia lapsia kohtaan. 

Lisäksi Halla-aho nosti esille Ukrainan tukemisen tärkeyden. Hänen mukaansa "Venäjä laskee sen varaan, että meiltä loppuu päättäväisyys", joten "meillä ei ole varaa väsyä".

Toisesta ääripäästä vappupuheita löytyi oppositiojohtaja Antti Lindtmanin (sd) ulostulo, jonka retoriikka toi tuulahduksen vuodelta 1918 vihjatessaan yhden hallituspuolueen ministereistä löytyvän "ihmisvihaajia". Riidanhaluaan alleviivatakseen hän käytti hallituksesta myös virheellistä - valtiovarainministerin henkilöön viittaavaa - nimitystä "Purran oikeistohallitus" ikään kuin perussuomalaisten puheenjohtaja olisi Suomen pääministeri.

Toisin sanoen siinä missä puhemies selvensi kansalle hallituksen toiminnan syitä, pyrki oppositiojohtaja epäinhimillistämään yhtä hallituspuoluetta. Ja sitä kautta rakentamaan sellaista yhteiskuntaa, josta - eilen siteeraamani - amerikkalainen demokraatti puhui sosiaalisen median viestissään.

Tokihan vappupuheissa on tapana kosiskella omaa äänestäjäkuntaa, joka - toivottavasti - selittää Lindmanin ja eräiden muidenkin puheenpitäjien repivää retoriikkaa. Toivon mukaan dialogi kuitenkin paranee palattaessa arkeen ja kaikki poliitikot vasemmalta oikealle ymmärtävät, ettei parempaa yhteiskuntaa rakenneta poliittisia kilpailijoita epäinhimillistämällä vaan vaihtoehtoja esittämällä ja poliittisten puolueiden yhteistyöllä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen ongelmat eivät ratkea ilman yhteistyötä
Antti Lindtman haluaa Suomen EU:n alijäämämenettelyyn
Spolander ohjeisti, Yle muunteli totuutta, Andersson ei ymmärtänyt ja Halla-aho opetti

Kumpi on kumpi silloin, kun Putin ärähtää?

Eilen äänestettiin Suomen presidentinvaalin toisen kierroksen ehdokkaista eli vietettiin suomalaisen demokratian suurta juhlaa. Tästä arvoisa lukijani on tietenkin yhtä hyvin perillä kuin minä itsekin ja siksi tällä kertaa lyhyestä virsi kaunis. 

Ihan ensin on todettava, että tämän vaalin merkittävin seuraus - kahden kärkiehdokkaan selviämisen lisäksi - oli se, että suomalaista mediaa pitää onnitella onnistumisesta pyrkimyksessään ohjata poliittisen kentän vasen laita keskittämään äänensä Haavistolle. Ja myöntää itseäni harmittavan, etteivät poliittisen keskiviivan oikealla puolella - vailla tosiasiallisia mahdollisuuksia - olevien ehdokkaiden äänestäjät ymmärtäneet vastataktikoida. 

Tässä suhteessa etenkin Olli Rehniä (kepu) äänestäneet eivät ymmärtäneet asiaa, vaikka vaalitulos oli etenkin Keskustan maaseudulla asuvien arvokonservatiivisten kannattajien osalta suorastaan äärisurkea. Toiselle kierroksellehan selvisivät juuri kaksi arvoiltaan urbaaneinta ja arvoliberaaleinta ehdokasta.

Mutta se siitä. Äänet on laskettu, joten pulinat pois. 

Jatkoon siis menivät Alexander Stubb (kok) ja Pekka Haavisto (vihr), joista ensin mainittu ensimmäisenä ja jälkimmäinen toisena. Tällä tosiasialla voi olla tai olla olematta merkitystä lopputuloksen kannalta. 

Suurin merkitys tulevan presidentin henkilöllisyydelle on kuitenkin ennen toista kierrosta käytävillä keskusteluilla. Siinä onnistuminen on välttämättömyys Haavistolle, ja toisaalta munaami... siis epäonnistumisen välttäminen Stubbille. Näin siksi, että suomalaisista noin 60 prosenttia on poliittisesti oikealla ja vain 40 prosenttia vasemmalla. 

Lisäksi on huomattava, että etenkin Stubbin tulee onnistua motivoimaan itseään toissijaisena ehdokkaana pitävät Halla-ahon, Rehnin, Essayahin, Harkimon ja Aaltolan äänestäjät vaivautumaan vaaliuurnille toisellakin kierroksella. Siksi odotettavissa on myös etenkin perussuomalaisesti ja keskustalaisesti ajattelevien kosiskelua - kuten jo eilisiltana kuultiin Stubbin kehuessaan kaikkia vastaehdokkaitaan. 

Omalta osaltani tyydyn tässä vaiheessa suosittelemaan äänestäjille vain yhtä asiaa. Eli kun te - arvoisat lukijani - harkitsette äänenne antamista, miettikää kumman ehdokkaan uskotte pystyvän johtamaan Suomea paremmin siinä ikävässä tapauksessa, että Venäjä ryhtyisi hankalaksi. Eli kun Putin ärähtää ja uhkaa koko valtiollisen itsenäisyytemme olemassaoloa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Presidentinvaalit ja punainen hallinto
Haavisto ja Stubb: kehitysmaalaiset on asetettava suomalaisten edelle
Haaviston kannatus alamäessä, mutta tuleeko Stubbista presidentti?

Stubbia voi auttaa äänestämällä sunnuntaina Halla-ahoa

Iltalehti julkaisi eilen tuoreimman kannatuskyselyn presidentivaaliehdokkaiden suosiosta. Sen perusteella Alexander Stubb (kok) ja hänen kannattajansa voivat ottaa viikonloppunsa rauhassa, mutta Pekka Haavistolla (vihr) ja Jussi Halla-aholla (ps) on jännää. Heidän kannatustensa välillä on nimittäin vain 1,4 prosenttiyksikön ero. 

Rennosti voivat ottaa myös kaikki muut ehdokkaat, joilla ei enää ole mahdollisuuksia päästä vaalin toiselle kierrokselle. Halla-ahon ero seuraavana tulevaan Olli Rehniin (kepu) on nimittäin peräti seitsemän prosenttiyksikköä. 

Kuten olen aiemmin kirjoittanut, ovat sosiaalidemokraattien kannattajat lähteneet jo vaalikamppailun alusta suurella joukolla ISIS-naisistaan ja Caruna-kaupoistaan visusti vaikenevan Pekka Haaviston taakse saadakseen maahamme vasemmistolaisen presidentin. Ja nyt suomalaiset mediat (esimerkki ja toinen) yllyttävät loppujakin Jutta Urpilaisen (sd) ja myös Li Anderssonin (vas) kannattajia tekemään samoin. 

Sen sijaan äänestäjiä ei niinkään yllytetä takstiseen äänestämiseen poliittisen keskiviivan oikealla puolella - tai jos yllytetään, niin siirtymään Alexander Stubbin (kok) taakse. Tosiasia kuitenkin on, että jopa Stubbin itsensä kannalta olisi todennäkäisesti parempi, mikäli Rehniin, Sari Essayahin (krist), Harry Harkimon (Liik) ja Mika Aaltolan kannattajia siirtyisi - hänen itsensä sijaan - nimenomaisesti Halla-ahon taakse vaalin ensimmäisellä kierroksella. 

Näin ainakin siinä tapauksessa, että uskomme mielipidekyselyjä, joiden perusteella ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä ei missään tapauksessa äänestäisi Halla-ahoa toisella kierroksella. Ja siksi äänestäjien siirtyminen ensimmäisellä kierroksella tämän taakse johtaisi Stubbin voittoa ainoana vakavasti uhkaavan Haaviston putoamiseen kilpailusta jo ensimmäisellä kierroksella.

Siksi kehotankin kaikkia niitä äänestäjiä, jotka eivät kannata poliittista vasemmistoa - johon Haavisto puheistaan huolimatta eittämättä kuuluu - antamaan ensimmäisen kierroksen äänensä taktisista syistä Jussi Halla-aholle.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Haavisto ja Stubb: kehitysmaalaiset on asetettava suomalaisten edelle
Halla-ahon raiskaukset, Stubbin kommentit ja Haaviston terroristit
Vaalitaktikoinnin aika

 

Haavisto ja Stubb: kehitysmaalaiset on asetettava suomalaisten edelle

Sanotaan, että matkailu avartaa. Toisaalta on niinkin, että viisaus lähtee tosiasioiden tunnustamisesta. 

Matkailusta ei tässä sen enempää, kuin toteamus, että kauempaa katsoen Suomen lähitulevaisuus näyttää kovin synkältä. Valtiovarainministeri on todennut maan talouden korjaamiseksi tarvittavan noin yhden tai jopa kahden miljardin euron sopeutuksen.

Se tarkoittaa sekä verojen nostoa että julkisten kulujen pienentämistä. Eikä tässä kaikki, sillä samaan aikaan työikäisten määrä laskee vuosi vuodelta, koska nuorten määrä ei ole viimeisten kymmenien vuosien aikana riittänyt korvaamaan työelämästä poistuvaa työvoimaa - ja sama trendi jatkuu mitä todennäköisimmin myös tänä vuonna syntyvän ikäluokan aikuistuessa.

Suomalainen ammattiyhdistysväki on kuitenkin vasemmistolaisen johtonsa innoittamana päättänyt asettua jarruttamaan väestörakenteen muuttumisen seurauksena tarvittavia uudistuksia. Se järjestelee lakkoja painostaakseen hallitusta ja vaatii veto-oikeutta hallituksen päätöksiin - toki kauniimmin sanakääntein eli ehdottamalla kolmikantaneuvotteluita.

Sen sijaan ammattiyhdistyspamput eivät ole ministeri Arto Satosen (kok) pyynnöistä huolimatta esittäneet vaihtoehtoisia ratkaisuja hallituksen suunnittelemille toimille. Tai edes suostuneet neuvottelemaan työnantajajärjestöjen kanssa sellaisista.

* * *

Ehkä vieläkin huolestuttavampaa on ollut kuunnella presidenttiehdokkaidemme kommentteja valtion rahankäyttöön. Karmivampana esimerkkinä tästä näen gallupkyselyiden kärkipään ehdokkaiden moitteet kehitysapurahojen leikkauksista: esimerkiksi eilen Alexander Stubb (kok) sanoi, että olisi itse leikannut hallitusta vähemmän ja Pekka Haavisto (vihr) perusteli, että kehitysmaat voitaisiin rahaa jakamalla pitää Kiinan ja Intian kaltaisten maiden vaikutusvallan ulkopuolella - vaikka tosiasiat ovat osoittaneet näkemyksen vääräksi. 

Toisin sanoen presidentinvaalin kaksi kärkiehdokasta ilmaisi valmiutensa leikata mieluummin suomalaisten julkisista palveluista kuin rahan tehottomasta kylvämisestä maailmalle. Tämän totesi Jussi Halla-aho (ps) toteamalla, että olisi "leikannut kehitysyhteistyöstä huomattavasti enemmän, koska valtiolla ovat tietyt ydinvelvoitteet ja ydintoiminnot, kuten omien kansalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin puolustaminen ja turvaaminen".

Luoja varjelkoon Suomen presidentti-instituution Haaviston ja Stubbin kaltaisilta haaveilijoilta. Tai ainakin realistisesti maailman näkevät äänestäjät. 

Se edellyttää kuitenkin sitä, että Halla-ahon kannatus nousee ennen sunnuntaita niin korkeaksi, että hän selviää presidentinvaalin toiselle kierrokselle. Ja että hän onnistuu sen jälkeisissä vaalikeskusteluissa saamaan terävillä argumenteillaan kansan äänestämään itsensä Sauli Niinistön seuraajaksi. 

Ja että hallitus kestää ay-liikkeen painostuksen ja tekee Suomen taloutta korjaavat päätökset, vaikka ne epäilemättä kirpaisevat meistä itse kunkin elintasoa. Sen hinta kun on sittenkin vähäinen verrattuna siihen kurimukseen, johon taloudeltaan luhistuneen maan asukkaat joutuvat asukkaansa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Halla-ahon raiskaukset, Stubbin kommentit ja Haaviston terroristit
Vaalitaktikoinnin aika
Britannian Ruandalaki viitoittaa koko Länsi-Euroopan tulevaisuuden

Halla-ahon raiskaukset, Stubbin kommentit ja Haaviston terroristit

Helsingin sanomien gallupin mukaan presidenttiehdokas Jussi Halla-ahon (ps) kannatus on noussut kuukauden aikana kolmestatoista kahdeksaantoista prosenttiin ja on vain kahden prosenttiyksikön päässä Pekka Haaviston (vihr) kannatuksesta. Kuukauden takaiseen tilanteeseen verrattuna ero näiden kahden ehdokkaan välillä oli supistunut peräti 78 prosentilla ja sopii tällä hetkellä selvästi kyselyn virhemarginaaliin.

Tämä vahvistaa, että jo aiemmin nähtävissä ollut trendi näiden kahden ehdokkaan kannatuksen kehityksessä on toteutumassa ja Halla-aho on nousemassa Alexander Stubbin (kok) haastajaksi vaalien toiselle kierrokselle. Tosin se edellyttää sitä, että nyt nähty kannatuksen kehityssuunta jatkuu ja hänen kannattajansa käyvät ilmaisemassa tahtonsa myös vaaliuurnilla.

Lisäksi Halla-ahon nouseminen toiselle kierrokselle edellyttää, että hänen taakseen asettuu vähintään yhtä paljon taktisia äänestäjiä kuin Haavistonkin. Eli nyt on tullut Olli Rehnin (kepu), Harry Harkimon (liik) ja Mika Aaltolan kannattajille aika siirtää äänensä omalta suosikkiehdokkaaltaan Halla-aholle, jotta Suomen välttyminen uudelta tarjahalos-tyyppiseltä presidenttikaudelta voitaisiin varmistaa jo vaalin ensimmäisellä kierroksella. 

* * *

Suomalainen media on varsin usein (esimerkki, toinen ja kolmas) tuonut esille sitä, että Jussi Halla-aho herättää monissa suomalaisissa vastustusta. Ja sen seurauksena maamme toimittajilla on selkeä näkemys siitä, ettei hänellä ole mahdollisuuksia vaalin toisella kierroksella. 

Halla-ahon vastustaminen taas johtuu paljolti siitä, että hänen vanhoja kirjoituksiaan on julkisuudessa esitetty kerta toisensa jälkeen virheellisesti. Yksi tunnetuimmista vääristellyistä kannanotoista koskee hänen kommenttiaan siihen, että yhteiskuntamme monikulttuuristuminen johtaa lisääntyviin raiskauksiin. 

Sen väitetään kerta toisensa jälkeen sisältäneen toivomuksen tiettyjen naisihmisten raiskaamisesta. Eikä tämä toisteltu väite suinkaan sisällä sellaista toivetta, kuten kyseisen tekstin asianomainen kohta ilmaisee: "raiskaukset tulevat joka tapauksessa lisääntymään. Koska näin ollen yhä useampi nainen tulee joka tapauksessa raiskatuksi, toivon hartaasti, että uhrinsa sattumanvaraisesti valitsevien saalistajien kynsiin jäisivät oikeat naisihmiset. Vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä. Mieluummin he kuin joku muu. Heihin ei tehoa mikään muu kuin se, että monikulttuuri osuu omaan nilkkaan."

Tämä näkemys perustuu luonnollisesti tilastotietoihin tiettyjen maahanmuuttajaryhmien korkeasta osuudesta raiskauksiin. Eikä tuoreitakaan esimerkkejä ole vaikea löytää, kuten Babacar Fayen eilen uutisoitu raiskaustuomio osoittaa.

* * *

Mikäli Halla-aho etenisi presidentinvaalin toiselle kierrokselle, käytäisiin sen jälkeen vaalikamppailu, jonka aikana hänen ja Alexander Stubbin (kok) väliset erot tulisivat nykyistä selkeämmin esille. Mikäli siinä tilanteessa jompikumpi ehdokkaista osoittautuisi ylivertaiseksi suhteessa toiseen, saattaisi vaalitulos kääntyä kumman tahansa eduksi - siis myös Halla-ahon. 

Omalta osaltani uskon, että jälkimmäisen vaalivoitto ei ole pelkästään mahdollinen vaan jopa todennäköinen. Onhan Stubb ehtinyt - kaikesta varovaisuudestaan huolimatta - jo nyt antamaan kommentteja, jotka tasavallan presidentin sanomana olisivat suorastaan vaarallisia Suomelle. Eivätkä hänen puutteelliset johtamistaitonsakaan ole jääneet huomaamatta, kuten Harry Harkimo totesi eilen.

Sama asetelma nousee esille tietenkin myös siinä tapauksessa, että Stubbin vastustajaksi vaalin toisella kierroksella nousee Pekka Haavisto. Hänen kannatuksensa on toki ollut alamäessä, mutta mikäli Stubb jatkaa outojen kommenttiensa laukomista ja Haavisto onnistuu vaalitenteissä, saattaa jälkimmäinen lopulta voittaa äänestäjien enemmistön puolelleen. 

Valitettavasti myös Haavisto on osoittanut menneinä vuosina todellisen karvansa, kuten erityisesti omien valtuuksien ylittäminen terroristinaisten maahamme tuomiseksi osoitti. Siksi hän olisi presidenttinä Suomelle yhtä lailla vaarallinen kuin Stubb. 

Edelle kirjoittamistani syistä olisi erinomainen asia, mikäli vastuulliset suomalaiset huolehtisivat jo ensimmäisellä kierroksella siitä, että presidentinvaalin toisella kierroksella olisi mahdollista äänestää sellaista ehdokasta, jonka harkintakykyyn voitaisiin luottaa myös kriisitilanteessa. Eli jos ja kun ulkopoliittinen tilanteemme kiristyy seuraavien kuuden vuoden aikana. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vaalitaktikoinnin aika
Haaviston kannatus alamäessä, mutta tuleeko Stubbista presidentti?
Kuinka Pekka Haavistosta tehdään presidentti?

Vaalitaktikoinnin aika

Maaseudun tulevaisuus lopetti paljon puhetta herättäneen gallup-vajeen ja julkaisi eilen presidenttiehdokkaiden kannatuskyselyn tulokset. Niiden mukaan Alexander Stubb (kok) on 24 prosentin kannatuksellaan menossa selkeästi vaalin toiselle kierroksella. 

Sen sijaan Stubbin vastustajaksi selviävän ehdokkaan nimi on vielä epäselvä, koska Pekka Haaviston (vihr) 21 prosentin kannatus on kovassa laskussa ja Jussi Halla-ahon (ps) 15 prosentin kannatus puolestaan vahvassa nousussa. Muilla ehdokkailla ei näyttäisi enää olevan realistisia mahdollisuuksia. 

Kannatuskysely tehtiin 12.-17. tammikuuta eli gallupista on luettavissa lähes ajantasaista tietoa. Siltä osin Haaviston kuuden prosenttiyksikön johtoasema näyttäisi varsin vahvalta ja Halla-ahon mahdollisuudet lähinnä teoreettisilta.

Siksi Halla-ahon kannalta oleellisia kysymyksiä on kaksi. Niistä ensimmäinen koskee sitä hyvin tunnettua tosiasiaa, että perussuomalaisten kannatus tahtoo nousta mielipidetiedusteluissa kohti vaaleja, ja olla lopputuloksissa kerta toisensa jälkeen korkeampi kuin kyselyissä (näin myös viime keväänä). Siten hänen todellinen kannatuksensa lienee suurempi kuin MT:n gallupissa mitattu. 

Toinen kysymys koskee mahdollista kansalaisten vaalitaktikointia. Sellaisesta on spekuloitu paljon vasemmiston osalta - ja se näkyy myös vihervasemmistolaisten kannatuksessa, koska Haaviston kannatus on kaksinkertainen suhteessa hänen puolueensa kannatukseen ja toisaalta Jutta Urpilaista (sd) kannattaa vain seitsemän prosenttia äänestäjistä. Sen sijaan äärivasemmiston Li Anderssonilla (vas) on kutakuinkin puolueensa suosiota vastaava - niin ikään - seitsemän prosentin kannatus. 

Itse pidän todennäköisenä, että varsinaisessa vaalissa osa Urpilaisen nykyisistä kannattajista antaa äänensä lopulta Haavistolle, jonka kokonaispotti nousee sen seurauksena noin 25 prosenttiin. Sen sijaan Anderssonin kannattajista kovin moni tuskin siirtyy hänen taakseen, koska Haavisto on kampanjansa aikana korostanut, että "en ole yhtään punainen. En ole aikoinaan lähtenyt vasemmistotrendeihin mukaan, vaan olen ollut perustamassa vihreää liikettä alusta asti. Se on ollut aina kotini. Olen aina mieltänyt olevani keskustaliberaalien maisemissa poliittisesti."

Jussi Halla-aho herättää puolestaan voimakkaita tunteita poliittisen keskiviivan oikealla puolella, johon asettuu kaikkiaan noin 60 prosenttia suomalaisista. Jos tämä joukko haluaa nyt varmistaa jo vaalin ensimmäisellä kierroksella, että tulevan presidentin yleispoliittinen näkemys vastaa kansalaisten enemmistön käsityksiä, voidaan myös tällä puolella nähdä taktista äänestämistä. 

Siinä tapauksessa Sari Essayahin (kd), Mika Aaltolan ja Harry Harkimon yhteensä viiden prosentin kannatuksesta voisi hyvinkin puolet siirtyä Halla-ahon taakse. Jos vielä Keskustan Olli Rehnin (kepu) kannattajista kolmannes toteaisi suosikkiehdokkaansasa tilanteen mahdottomaksi ja siirtäisi äänensä Halla-aholle, nousisi tämä Haaviston ohi vaalin toiselle kierrokselle.

Minun nähdäkseni juuri nyt käsillä olevassa tilanteessa on järkevää varmistaa, että maamme tuleva presidentti vastaa kansan näkemyksiä. Ja siksi jokaisen suomalaisen kannattaa käydä äänestämässä harkiten ja parasta mahdollista lopputulosta tavoitellen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suuseksiä lesbonaiselta
Vakaa kallio ja turvallinen tila paljastivat sekä tietämättömyyden että tietoisen valinnan
Haaviston kannatus alamäessä, mutta tuleeko Stubbista presidentti?

Suuseksiä lesbonaiselta

Nuori lesbonainen kohtasi Helsingin hämärtyvässä illassa seksinkipeän miehen, joka pysäytti hänet. Syynä siihen oli se, että mies  lausui: "Terve! Sinä näytät naiselta, joka antaa kunnon suihinottoja". "Ei pidä paikkaansa", nainen vastasi. "Voitko kuitenkin näyttää, mitä osaat", mies kysyi.

Nainen koki tilanteessa voimakkaita tunteita, mutta sitä tarina ei kerro, miten tilanne päättyi tai mitä lesbonainen ajatteli tapahtuman aikana tai heti sen jälkeen. Ehkäpä hän hyvänä ihmisenä tunsi miestä kohtaan sääliä ja ilmoitti toteuttavansa tämä toiveen mielellään. 

Ellei sitten käynyt siten, että nainen järkyttyi ja lähti juoksemaan pois toivoen samalla, että seksiä pyytävä mies kuolisi siihen paikkaan. Tai elokuvatyyliin läpsäissyt avokämmenellä miestä kasvoihin alkaen samalla huutaa apua. Vai jäykistyikö nainen vain kauhusta paikalleen toivoen salaman iskevän mieheen. 

* * *

Edellä kirjoittamani tarina on voinut joskus tapahtua tai olla tapahtumatta. Joka tapauksessa kirjoitin sen omasta päästäni siksi, että vihervasemmisto on sosiaalisessa mediassa toistellut Jussi Halla-ahon aikanaan Scriptaan kirjaama tapausta ja siinä hänen mieleensä tulleita ajatuksia (esimerkki). 

Ylle kirjoittamani kohtaaminen on nähdäkseni analoginen sen kanssa, mitä Halla-aho oli kertomansa mukaan kokenut. Ja siksi pyydänkin arvoisaa lukijaani pohtimaan edelle kirjoittamaani jutunpätkää, jossa tarinan sukupuoliroolit on muutettu siten, että ehdotuksen vastaanottaja on miehen sijaan lesbonainen, jota seksi miehen kanssa kiinnostaa yhtä vähän kuin heteromiestä. 

Erityisesti pyydän arvoisaa lukijaani pohtimaan, olisiko hänen mielestään naisen toive miehen kuolemisesta jyrkästi tuomittava? Tai avokämmenen käyttö tilanteessa suorastaan tuomittava rikos ilman lieventäviä asianhaaroja?  

Ja lopuksi ehdotan hänen pohtivan, että olisivatko naisen ajatukset ja teot - mitä ne sitten olisivatkaan - sellaisia seikkoja, jotka tulisi huomioida negatiivisina asioina, mikäli tilanteessa oleva lesbonainen olisi kaksikymmentä vuotta myöhemmin asettunut presidenttiehdokkaaksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HS katkeroituneen naisen työkaluna
HS:n uutistuottaja Jukka Huusko twiittasi Jussi ´ihmissaasta´ Halla-ahosta bunkkerissaan
Al-Taeen ja Halla-ahon kirjoitusten "pieni" ero

 

Vakaa kallio ja turvallinen tila paljastivat sekä tietämättömyyden että tietoisen valinnan

Yle julkaisi kolmen henkilön analyysin presidenttiehdokkaiden iskulauseista. Näistä henkilöistä kaksi oli professoreita ja kolmas käsikirjoittaja-koomikko. 

Juttua lukiessani kiinnitin ensimmäisenä huomioni Olli Rehnin (kepu) iskulauseen "Vakaa kuin kallio" arviointiin. Näin siksi, että analyysiin käytetyt asiantuntijat eivät ilmeisesti olleet ymmärtäneet siinä viitatun aikanaan hyvin vakaaseen presidenttiin Kyösti Kallioon, jonka poliittinen tausta oli Keskustan edeltäjäpuolueessa Maalaisliitossa ja jolla - Wikipedian sanoin - "oli tärkeä rooli suomalaisten kansallisessa eheytymisessä" punakapinan ja lapualaisvuosien jälkeen.

Luulen kylläkin, ettei näitä yhteyksiä tunnista moni muukaan suomalainen. Ja siksi Ylen asiantuntijoiden olisi kannattanut huomata tämä asia. 

Toinen kohta, jossa jouduin kohottamaan kulmakarvojani oli - vähemmän yllättävästi - asiantuntijoiden arvioissa Jussi Halla-ahon (ps) kohdalla. Heidän analyysissään kyllä ymmärrettiin iskulauseen "Suomen pitää olla turvallinen tila" viittaavan wokeltajien suosimaan turvalliseen tilaan. 

Sen sijaan asiantuntijat eivät olleet ymmärtävinään, että samalla Halla-ahon iskulause viittasi suomalaisen maahanmuuttopolitiikan mukanaan tuomaan turvallisuusvajeeseen. Se on sekä tilastollinen tosiasia, että sikäli ajankohtainen, että eilen kerrottiin jälleen sen yhdestä uudesta manifestaatiosta, jossa "tummaihoinen, pitkä, hoikka ja tummiin vaatteisiin pukeutunut mies" oli puukottanut koiranulkoiluttajaa vantaalaisella ulkoilureitillä. 

Asian mainitsematta jättäminen tuskin johtui Rehnin iskulauseen tavoin asiantuntijoiden tietämättömyydestä, vaan oli varmasti tietoinen valinta. Sikäli vaikeneminen oli kuitenkin turhaa, että uskon käytännössä jokaisen suomalaisen ymmärtävän Halla-ahon iskulauseen sisällön ja suomalaisen maahanmuuttopolitiikan yhteyden turvallisuuteen muutenkin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomenvenäläiset ja Jussi Halla-ahon ajatus
Pitäisikö Jussi Halla-ahon varoitus ottaa vakavasti?
Pekka Haavisto on naisten, yksineläjien ja lapsettomien parien presidenttisuosikki

Suomenvenäläiset ja Jussi Halla-ahon ajatus

Suomenvenäläiset saivat eilen julkisuutta vaatiessaan maamme hallitusta avaaman itärajan. Heidän mukaansa sen sulkemisesta aiheutuu hankaluuksia heille ja muille ihmisille - mukaan lukien kantasuomalainen väestö. 

Tältä osin suomenvenäläisten analyysi osuu oikeaan: rajan sulkemisesta luonnollisesti kärsivät kaikki, jotka syystä tai toisesta haluaisivat matkustaa maanteitä pitkin Venäjälle. Minulla ei ole sellaiseen tarvetta, mutta ymmärrän toki, että monilla muilla saattaa olla. 

Sen sijaan olen eri mieltä suomenvenäläisten väitteestä, jonka mukaan Suomi rikkoo omia lakejaan sulkiessaan rajansa. Tätä ei kuitenkaan ei tapahdu, koska oikeuskansleri on hallituksen kokouksessa asiaa varmistamassa. 

Asiaa ei myöskään auttaisi suomenvenäläisten vaatimus siitä, että heidän kanssaan neuvoteltaisiin. Eihän heillä ole juuri minkäänlaista poliittista vaikutusvaltaa sen enempää suomalaisiin kuin venäläisiin päätöksentekijöihin. 

On myös outoa, että suomenvenäläisten edustaja kertoi, ettei hänellä - tai hänen viiteryhmällään - ole minkäänlaista mielipidettä siitä, kuka on ongelman taustalla. Eihän siinä pitäisi olla mitään epäselvyyttä. 

Positiivista kuitenkin on, että suomenvenäläiset sinänsä haluavat hakea rajaongelmaan ratkaisua. Siksi kehotan heitä tunnustamaan tosiasiat ja ryhtyvän taivuttelemaan todellista syyllistä eli Venäjän diktaattoripresidentti Vladimir Putinia lopettamaan rajasopimuksen rikkomisen ja heidän ihmisoikeuksiensa polkemisen. 

Tämän Putin voisi tehdä yksinkertaisesti estämällä kehitysmaalaisten virran Suomen rajalle - eli lopettamalla näiden yllyttämisen, avustamisen ja mahdollisesti jopa pakottamisen.

* * *

Presidenttiehdokas Jussi Halla-aho (ps) totesi eilen oleellisia asioita Suomen suhteesta Venäjään. Hänen mukaansa "on ehkä hyvä, että Suomi ei liittynyt Natoon 1990-luvulla tai 2000-luvun alussa. Monet silloin Natoon liittyneet tai kuuluneet maat ajoivat omat puolustusmenonsa alas, mikä on osoittautunut aika lyhytnäköiseksi ja virheelliseksi ratkaisuksi. Meille ei tullut yhtä voimakasta kiusausta lähteä hakemaan säästöjä puolustusmenoista."

Tämä on erinomainen huomio, joka on hyvä muistaa myös sitten, kun maailmassa näyttää jälleen vallitsevan "ikuinen rauha", kuten Keski-Euroopassa kuviteltiin tapahtuneen Neuvostoliiton hajottua yli kolmekymmentä vuotta sitten. Suomessa tähän luuloon ei kuitenkaan langettu.

Tähän asiaan saattoi vaikuttaa se, että myös maailmansotien välisenä aikana kuviteltiin sotien loppuneen. Tämä johtui kahdesta syystä: ensinnäkin oli perustettu Kansainliitto, jonka ajateltiin kykenevän ratkaisemaan kaikenlaiset kriisit ja toiseksi arveltiin ensimmäisen maailmansodan kauhujen ehkäisevän ihmisten halukkuutta sotimiseen.

Näin ajateltiin myös Suomessa, minkä seurauksena nuoren valtion varustautumiseen ei kiinnitetty riittävästi huomiota tai ainakaan siihen ei allokoitu riittäviä määrärahoja. Sen seurauksena vuonna 1939 suomalaisia miehiä vietiin rintamalle jopa omissa varustuksissa - asiaa syntyi kuvaamaan termi "malli Cajander".

Suomi ei silloin ollut ainoa höynäytettävä, vaan sama koski Ruotsia, mikä oli osasyy sille, ettei länsinaapurista saatu talvisodan sytyttyä kovin merkittävää apua aivan taisteluiden loppua lukuun ottamatta. Toki asiaan vaikutti myös se, että länsinaapurimme pelkäsi Saksan hyökkäävän etelästä, joten sillä oli vahva motiivi pitää kiinni edes siitä varustuksesta, joka sillä oli. 

Päätös saattoi länsinaapurimme kannalta olla fiksu, sillä lopulta Ruotsi säästyi koko toisen maailmansodan rasituksista ja nousi sen jälkeen yhdeksi maailman vauraimmista valtioista. Ja pääsi siinä sivussa seuraamaan aitiopaikalta kuinka Suomi joutui maksamaan raskaat sotakorvaukset ennen kuin pääsi nostamaan oman kansansa elintasoa.

Ehkäpä tämä ero Suomen ja Ruotsin toisen maailmansodan aikaisissa kokemuksissa selittää myös sen, miksi suomalaiset eivät lähteneet Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen rapauttamaan omaa armeijaansa - vaikka Ruotsi monien muiden Euroopan valtioiden tavoin ryhtyikin siihen - vaan alkoi pikemminkin vahvistaa sotavoimansa toimintakykyä. Ostettiin amerikkalaisia Horneteja ja saksalaisia Leopardeja sekä vahvistettiin armeijan rekrytointipohjaa sallimalla asepalvelus myös naisille. Sekä pidettiin puolustusvoimien osuus budjetista korkealla ja hakeuduttiin läntiseen puolustusliittoon.

Tulevaisuus on tietenkin sumea, mutta juuri nyt Suomen turvallisuustilanne on erinomainen. Sen takaa Yhdysvallat, joskin pientä huolta aiheuttaa edelleen eurooppalaisten NATO-maiden katastrofaalisen surkea varustautuminen. Toivoa sopii, että myös niiden johtajat heräävät todellisuuteen, jotta voimme varmistaa sen, että - Jussi Halla-ahon sanoin - suomalaisilla on taloudellista ja fyysistä turvallisuutta, jonka varassa he pystyvät rakentamaan sellaisen henkilökohtaisen elämän, jonka haluavat.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Talvisodan henki
Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Venäjän hybridisota alkoi - mutta se ei alkanut kuin Strömsössä