tiistai 20. lokakuuta 2020

Europarlamentaarikot sosialismi-markkinatalous-asteikolla

Sosialismi on sitä, että ihmisten elämiseen tarvittavat toiminnot järjestetään yhteiskunnan kautta. Toisin sanoen ihmisten työnteosta syntyvää tulosta ei anneta sellaisenaan palkkioksi tekijälleen vaan otetaan hallinnon käyttöön. 

Siten yhteiskunta voidaan katsoa sitä sosialistisemmaksi, mitä suurempi osa ihmisten palkoista ja yritysten liikevoitosta menee verotuksen kautta julkisen apparaatin käyttöön. Erityisesti viime vuosisadalla tämä järjestelmä oli monin paikoin käytössä, mutta päätyi ongelmiin. 

Ongelmien kasauduttua näissä yhteiskunnissa nähtiin erilaisia ratkaisuja, joita yhdisti se, että niiden talous siirtyi markkinatalouden pohjalle. Monista valtioista kaatui tässä prosessissa myös hallinto, mutta erityisesti Kiina muodosti tästä poikkeuksen ja pysyi yhden puolueen vallassa, vaikka muuttikin taloutensa hyviin vapaaksi markkinataloudeksi. Ja kasvoi sen varassa nopeasti yhdeksi maailman valtakeskukseksi.

Yle julkaisi mielenkiintoisen kirjoituksen siitä, kuinka suomalaiset mepit suhtautuvat pyrkimyksiin rakentaa myös EU:lle verotusautomaatti, jolla unionin kansalaisten palkasta otettaisiin kansallisen verotuksen lisäksi vielä pieni siivu ylikansalliseen käyttöön. Mielenkiintoiseksi jutun teki se, että siinä kerrottiin yksityiskohtaisesti europarlamentaarikkojemme suhtautuminen tähän unionitason sosialismin lisäämispyrkimykseen. 

Kysymyksiä oli neljä. Eli pitäisikö edustajan mielestä ottaa EU:n rahoituksen lisäämiseksi käyttöön muovimaksu, hiilen rajamaksu, digivero ja sisämarkkinajättien verotus. 

En tässä ota kantaa näiden verojen etuihin enkä haittoihin, mutta käytin vastauksia sen selvittämiseksi, miten europarlamentaarikkomme sijoittuvat sosialismi-markkinatalous-akselille. Siitä syystä taulukoin kyselyyn osallistuneiden europarlamentaarikkojemme vastukset antaen yhden pisteen siitä, että kannatti esitystä, puolikkaan mikäli ei osannut sanoa ja nolla pistettä, mikäli edustaja vastusti veroa. 

Lopputuloksena syntyi seuraava lista. 

Niinistö

vihr

4

Alametsä

vihr

4

Modig

vas

4

Kumpula-Natri

sd

3,5

Pietikäinen

kok

3

Hautala

vihr

3

Heinäluoma

sd

3

Pekkarinen

kepu

2,5

Katainen

kepu

2

Torvalds

rkp

2

Virkkunen

kok

1

Huhtasaari

ps

1

Hakkarainen

ps

0,5

Näemme, että jo neljän veroluonteisen maksun tiedoilla voimme erottaa europarlamentaarikkomme varsin selkeästi sosialismi-kapitalismi-akselille. Siinä vihreät ja vasemmistoliittolaiset edustajat ovat yhdessä äärilaidassa ja pahasti hajonneen Kokoomuksen Virkkunen perussuomalaisten kanssa toisessa. 

Samalla listaus näyttää tässäkin yhteydessä sen, että Sirpa Pietikäinen lienee aivan väärän puolueen edustajana europarlamentissa: hänhän kuuluisi vastaustensa perusteella lähinnä maltilliseen vasemmistoon. Sama on toki nähty monessa muussakin yhteydessä, mutta ihmeellisesti Kokoomuspuolue on kaikesta huolimatta sietänyt häntä vuosikymmenestä toiseen. 

Ehkäpä Pietikäisen suuri äänimäärä on ollut riittävä perustelu kaikille puoluejohdoille - etenkin kun nämä äänestäjät siirtyisivät todennäköisesti vihreiden kannattajiksi, mikäli Pietikäinen ei olisi ehdolla. Ja sehän olisi myrkkyä entiselle kykypuolueelle. 

10 kommenttia:

  1. Takavuosina jotain henkilöä luonnehdittiin, että hän ei ole niin oikealla kuin Lipponen, mutta ei niin vasemmalla kuin Pietikäinen. Pietikäinen ei todellakaan vastaa mielikuvaa oikeistolaisesta, mutta sama koskee nykyään hyvin suurta joukkoa nykykokoomuslaisista.

    VastaaPoista
  2. Viherkommarit voivat leikkiä hyvää ihmistä kannattamalla kaikkea verotusta, kun on veronmaksajien takaamat muhkeat tulot. Lähes yhdeksän tonnin bruttopalkka, jonka päälle 300 euroa päivärahaa ja valiokunnissa lorvailuista lisäliksat. Kun kulut korvataan, siirtyy nettopalkka nätisti sellaisenaan tilille. Vaikka ville maksaisi 80 prosenttia veroa, jäisi hänelle käteen enemmän kuin keskiverto suomalaiselle palkansaajalle. Nämä poliittiset broilerit ovat niin kaukana tavallisen ihmisen arjesta kuin itä on lännestä.

    VastaaPoista
  3. Kyllä siellä on väärät miehet ja naiset asialla, jos yli puolet (7) mepeistä kannattaa vielä lisäveroja suomalaisille - ihan kuin nettomaksut ja elvytystuet jne eivät riittäisi. Olisi toisaalta mielenkiintoista sekin, mitä noista maksuista Virkkunen ja Huhtasaari kannattivat.

    VastaaPoista
  4. Viime vuoden mep-tietojen mukaan mepit maksavat palkasta yhteensä 22% veron ja vakuutusmaksun. Kun huomioidaan verottomat etuudet,

    Suomessa samansuuruisesta palkasta maksetaan veroa ja maksuja 42%. Tässäkin mepit varastavat kansalta. Veron saa EU. Suomi voi verottaa palkasta, jos MEP on Suomessa 183 vuorokautta tai enemmän vuodessa. Varmaan osaavat laskea, etteivät tule liian usein kotimaahan.

    MEPeille maksettiin viime vuonna verotonta kulukorvausta 4513 euroa kuukaudessa. Se tarkoittaa etteivät he todellisuudessa maksa veroja sentin senttiä. Päinvastoin: verot ovat todellisuudessa nolla ja palkan päälle saadaan 2600 euroa puhtaana käteen.

    Tällaisen veronkierron jälkeen on irvokasta, että MEPit kehtaavat haluta palkkansa maksajille vielä lisää veroja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viherkommunistit ovat pahimpia ryöstäjiä heti, kun niillä vähänkin on valtaa. Vrt Lenin ja bolshevikit (vähemmistönä).
      Enemmistö äänestäjistä joko ei tätä tajua, tai sitten vaalivilppi on paljon laajempaa, kuin mitä meillä nykyään arvaillaan.

      Poista
    2. Paasikivihän sanoi, että suomalaiset ovat poliittisesti lahjaton kansa. Ja se näkyy vaalituloksissa.

      Poista
  5. Pietikäinen kokoomuksessa keräämässä naisten ääniä vihervasemmistosta. Naispuheenjohtajaa kokoomuksessa ei olla nähty, eikä kovin helposti nähdä, ellei kannatus pahasti sukella.

    VastaaPoista
  6. Kaikille tällaisille petturipoliitikkomme harhaisen viherkommunisti Ohisalon johdolla ("turvapaikanhaku on perusoikeus") haluaisivat tarjota vapaan pääsyn maahamme:

    Ruotsissa 94% vuoden 2014-jälkeisistä maahanmuuttajista elää yhteiskunnan avustuksilla pienemmässä tai suuremmassa määrin, suoraan tai epäsuorasti:

    "94% av asylinvandrarna från 2015 lever på bidrag
    Oktober 2019
    Enligt statistik – sammanställd av Aftonbladet – är det endast några få procent av asylinvandrarna som kom till Sverige 2015 som försörjer sig genom arbete. En överväldigande majoritet får skattefinansierad etableringsersättning eller socialbidrag.",
    https://samnytt.se/94-av-asylinvandrarna-fran-2015-lever-pa-bidrag/

    Olisi mielenkiintoista tietää, mikä on vastaava prosenttiluku niiden runsaan 30000 maahantunkeutujan osalta ja sen jälkeen tulleiden osalta, jotka KANSATTOMAN-ISÄNMAATTOMAN Kokoomuksen silloinen sisäministeri PettUri Orpo syksyllä 2015 avosylin otti vastaan maahamme.
    Sellainen prosenttiluku on kylläkin petturipoliitikoillemme ja niitä tukevalle valheelliselle valtamedialle liian kuuma peruna näytettäväksi kansalle.

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  7. toivottavasti vihreissä olisi enemmän tälläsiä kirjottelijoita, niin olisi toivoo että vihreet katoaisi jonnekin
    Mika Lamminpää #3268419 20.10.2020 18:12
    Vastaus kommenttiin: #3268413

    Haha. PS on kyllä ihan hanurista. Viime päivinä julkisuudessa on käyty keskustelua Jussi Halla-ahosta tehdystä kirjasta. Kirja osoittaa erittäin hyvin perustellen, miksi Halla-aho on äärioikeistolainen, rasisti ja antisemitisti.

    Hienoa, että aihe on pinnalla, sillä yhä avoimemmin fasistinen ja rasistinen puolue on uhka Suomen demokratialle, ihmisoikeuksille, oikeusvaltiolle, ympäristönsuojelulle, uskonnonvapaudelle, lehdistönvapaudelle ja monille muille yhteiskuntamme paremmille puolille.

    Mutta nyt pitäisi uskaltaa ottaa se seuraava askel, joka näissä Halla-ahon rasismia koskevissa uutisoinneissa on jäänyt väliin: tämä asia ei saa enää unohtua ja painua näkyvistä, vaan se täytyy pitää mukana kaikissa haastatteluissa ja tehdä uusi uutinen aina, kun Halla-aho sanoo jotain rasistista (kyllä, se tarkoittaa melkein päivittäistä uutisointia, mutta jos se kestetään Vain elämää -jaksoista, niin eiköhän tämäkin mene).

    Halla-aho ja hänen puolueensa on rasistinen, äärioikeistolainen ja fasistinen, kunnes he itse toisin todistavat. Ja jokainen, joka äänestää heitä, antaa valtaa rasistiselle, fasistiselle äärioikeistopuolueelle, riippumatta siitä, kokeeko itse olevansa rasisti vai ei.

    Pidetään tämä tosiasia näkyvissä. Fasismi asuu ihmiskunnan pimeissä nurkissa, valokeilassa se ei selviä.

    Nyt saa joku janhustelija leikkiä neiti etsivää ja bongata mikä osa kommenttia oli lainattua ja keneltä. ��

    VastaaPoista
  8. Sirpa "Selvinpäin en ikinä menisi kännissä auton rattiin" Pietikäinen.

    Nuorna tyttönä ihan pantavan näköinen. :)
    Vaan niinhän ne monet muutkin. :(

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!