tiistai 12. heinäkuuta 2022

Li Andersson nettoveronmaksajien kukkarolla

Ministeri Li Andersson (vas) haluaisi säätää Suomeen uuden veron. Hän kutsuu sitä miljonääriveroksi, jonka suuruudeksi tulisi 0,5 prosenttia omaisuuden arvoksi. 

Tämä olisi suuri muutos suomalaisessa järjestelmässä. Veroja ei maksettaisi tuloista eikä kulutuksesta vaan yksinkertaisesti varallisuudesta. Ja siitäkin vain, mikäli se ylittäisi maagisen miljoonan euron rajan. 

Andersson perusteli näkemystään veromyönteisten ihmisten tapaan verovaroin maksettavilla koulutus-, sosiaali- ja terveydenhuoltomenoilla. Ja varallisuuserojen kasvulla.

Jälkimmäisestä on ensin todettava, että suomalaisten varallisuus on käytännössä asuntojen omistamista. Ja asuntojen hinnat ovat nousseet viime vuosina nopeasti pääkaupunkiseudulla, mutta paljon hitaammin maan muissa osissa. 

Mielenkiintoiseksi tämän tekee se, ettei miljoonan euron arvoinen asunto ole Helsingin keskustassa tavattoman harvinainen. Ja sellaisen on voinut myös periä, vaikka ei isotuloinen olisikaan.

Mutta sitten tuohon ensimmäiseen eli omaisuusveron perustelemiseen varojen käytöllä. Onhan selvää, ettei juuri kukaan vastusta verojen keräämistä Anderssonin mainitsemiin kohteisiin. 

On kuitenkin syytä huomata, että valtion varojen ehtyessä olisi lisäverojen vaihtoehtona menoista tinkiminen. Kannatusta kansan piiristä saisivat ainakin tinkiminen kehitysavusta, maahanmuuton kustannuksista, puoluetuista mukaan lukien ministereiden ennennäkemätön avustajakaarti, Itä- ja Etelä-Euroopan EU-maiden tukemiseen käytetyistä rahoista tai erilaisista julkisen hallinnon kehittämiskuluista.

Niinpä Anderssonin ja hänen puolueensa ehdotus onkin herättänyt kommentteja. Demariministeri Tytti Tuppurainen toki halusi aatteensa mukaisesti kaikki ihmisten varat verotettavaksi ja kannatti Anderssonin ehdotusta tölväisten samalla käytännössä suurimman osan suomalaisista tuloveroista jo nyt maksavia ehdottamalla hyvätuloisten ihmisten omaisuuden realisointia.

Onneksi myös vähemmän idioottimaisia kommentteja kuultiin. Veronmaksajien Teemu Lahtinen totesi, että "ei ole vastuullista sanoa, että nyt pitäisi säästäväisyydestä luopua ja alkaa realisoimaan omaisuutta. Juuri päinvastainen olisi tärkeää, että meillä olisi säästäväisyyttä ja sitä kannustetaan. Sillä tavalla me saadaan tähän maahan pääomia ja myös kriisinsietoa kansalaisten tasolla."

Kokoomuksen Pia Kauma puolestaan ehdotti ihmisten omaisuuteen kajoamisen sijaan ammattiyhdistysliikkeen osinkojen verotusta. Hän totesi myös, että hyvinvointialueiden rahoitusvaje on hallituksen oma virhe, joka oli tiedossa jo uudistusta tehdessä. Ja viittasi kannustusloukkuihin ehdottamalla, että hallitus keskittyisi tekemään uudistuksia, joilla kaikki työkykyiset ja työhaluiset saataisiin töihin. 

Kaiken kaikkiaan Anderssonin ehdotus on tyypillistä vasemmistolaista propagandaa, jonka läpimeno johtaisi rikkaimpien ihmisten varallisuuden siirtymiseen pois Suomesta, mutta rasittaisi omaisuuttaan vastuullisesti hoitavien ihmisten taloutta. Samalla se olisi askel suomalaisen taloudellisen yritteliäisyyden jäädyttämiseksi ja sitä kautta taloutemme heikentämiseksi. 

17 kommenttia:

  1. Suomi voisi olla sen verran itsekäs, että jättäisimme edes yhden EU-tukipaketin hyväksyttämättä per/vuosi. näin säästyisi helposti sen verran rahaa mitä tuo varallisuusvero toisi.

    -Luca

    VastaaPoista
  2. Eipä tuo olisi ensimäinen askel suomalaisten taloudellisen yritteliäisyyden jäädyttämisessä, vaan se on jo tapahtunut tosiasia. Jos et pysty korottamaan tulojasi kertaluokkia suuremmaksi, ei nykyään pienemmän kasvun tavoitteleminen maksa vaivaa. Meikäläiselläkin, joka ei ole edes mitenkään erityisen rikas, verottaja vie reippaasti yli puolet jokaisesta eurosta mitä tienaan lisää. Ja kun en asiantuntijatehtävissä pysty tienaamaan juurikaan enempää siirt

    VastaaPoista
  3. jatkuu... siirtymättä johtajaksi ja samalla ottamatta merkittäviä vastuita ja velvollisuuksia ja riskejä lisää nykyiseen verrattuna saamatta mitään merkittävää lisää palkkaani edes brutto-tasolla, saati sitten verotuksen jälkeen. Niillä hiluilla mitä käteen jäisi nykyien palkan päälle, en suostu lisäämään työmäärääni ja vastuitani (ja potkujen mahdollisuutta) niin paljoa kuin mitä se käytännössä merkitsisi. Siispä pysyn siinä missä olen ja odottelen eläkeikää.....

    VastaaPoista
  4. Suomen pitäisi lakata pelastamasta maailmaa verovaroilla. Sen lisäksi pitäisi lätkäistä ympäristövero halpamaissa tuotetulle rojulle, joka ei kestä käytössä kuin murto-osan siitä, mitä ennen länsimaissa tuotetut tavarat. Näin saataisiin palautettua teollisuus Suomeen, mikä toisi töitä eikä ihmisiä tarvitsisi tempputyöllistää kaikenmaailman leipäjonojen ruuanjakajiksi. Verorahoja tulisi näin oikeista töistä, eikä vassareiden ainoasta keinosta, työllisten tulojen yliriistämisestä.

    VastaaPoista
  5. Ainakin Iltalehden uutisessa sanotaan, että "Laskentaan ei kuulu henkilökohtainen asunto." Eli sikäli tuo asuntovarallisuus ei aiheuttaisi ongelmia tämän suhteen. "Vero kohdistuisi vain varakkaimpaan 3 prosenttiin väestöstä."

    En osaa itse sanoa juuri tästä verosta juuta tai jaata, mutta olen varma, ettei tämä ole jäämässä viimeiseksi uudeksi veroksi jos vasemmisto saa lisäillä menoja omaan tahtiinsa.

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/0c220545-a771-4475-ade2-71c165157d0e

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota oman asunnon ulos rajaamista en huomannutkaan. Lopputulosta tämä ei kuitenkaan muuta.

      Poista
    2. Kysymys: Miksi Suomessa kaikki onnistuneet kasvuyritykset myydään kansainvälisille sijoittajille? vastaus: Siksi että meidän "rikkaat" on verotettu siihen tilaan ettei heidän kannata lisätä Suomessa olevaa omaisuuttaan investoimalla tai ostamalla paikallisia yrityksiä. Siksi ne myydään ulkomaille ja kun se millä ne ovat onnistuneet on siirretty omistajan ulkomaiseen yksikköön, täkäläinen paja lakkautetaan huonosti tuottavana.

      Poista
  6. Tämähän on sitä demokratiaa. Lopulta 51% äänestää loppujen rahat itselleen.

    VastaaPoista
  7. Miksei asioista puhuta
    Niiden oikeilla nimillä
    Kuten esimerkiksi:
    "Kommunistinen kateusvero"

    VastaaPoista
  8. Ehkä proletariaatti on talouskaljan hiiva, joka porisee vimmatusti lasin pohjalla, ja kuplat nousevat -- ja kun talous käy kiivaasti, kaikki muuttuu kupliksi, kaikki tuottokuplat vuotavat lasin reunan yli pitkin pöytää ja kaikki arvo pukashtaa tyhjää --

    Olen joskus kuvannut tilanteen niin, että arvonmuodostuskuplien ostaminen ja myyminen voi onnistua aikansa, mutta jos "talouskasvu" on hurjaa, yritykset säilöä ja ikuistaa "rahan arvoa" muuttuvat suhteettomiksi ja toivottomiksi, koska ainoa todellinen tae rahan arvolle on vakaa ja toimiva reaalitalous.

    Se vakaus on nyt taloususkonnon maagisten arvonmuodostusmekanismien ja muunkin abstraktin ajattelumme vaikutuksesta tuhottu, ja jos tuollaisia ehdotuksia "mijonääriveroista" katseltaisiin taloususkonnon raakojen ajatusvirheiden -- "rahaan" olemuksellisesti kuuluvan, pohjimmiltaan uskonnollislaatuisen kaikkivoipaisuuskuvitelman -- kannalta, eihän siinä mistään ihan hullusta ideasta olisi kysymys.

    Tosiasiahan karkeasti sanoen on se, että nytkin jokainen euro, joka esimerkiksi sosiaalisen tasauksen kautta palaa reaalikiertoon -- sen sijaan että se nousisi reaalitalouden katon läpi sijoitustalouden taivaaseen -- on terveempi kuin yksikään euro, jolle miljardöörillä ei ole muuta käyttöä kuin panna se seikkailemaan pörssiarvojen uhkapeliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta kyllähãn pörssi liittyy myös reaalitalouteen ja vaikuttaa (positiivisesti) todellisuuteen. Yritykset rahoittavat toimintaa pörssin kautta ja kilpailu arvosta/rahasta motivoi. Pörssiyhtiöt tuottavat suurimman osan maailman innovaatioista. Totta kai kaikkeen mihin ihmisyys liittyy liittyy myös "maagisia" ominaisuuksia; projektiota: luottamusta, odotuksia; manipulointia. Totta että nykyraha on aika lailla irronnut reaalikiinnikkeistä ja perustuu pitkälti luottamukseen. Silti rahalla on myös sopimuksella vahvistettu arvo ja voima.

      Poista
    2. Tarkoitin että (mahdollisesta ostovoiman vaihtelusta huolimatta) valuutta-alueella valuutalla on tietty arvo. Kymmenellä eurolla voi ostaa kymmenen euron edestä tuotteita. Arvo on sidottu alueeseen ja alueen tuotantoon ja keskuspankki säätelee rahan määrää, kuka tahansa ei voi sitä kopioida tai luonnosta kerätä. Sen arvo perustuu siis sopimukseen sen toimintaperiaatteista ja luottamukseen, itse setelilapulla ei ole arvoa jos "sopimus" purkautuu tai menettää luottamuksen arvon sitojana

      Poista
  9. On kyllä varsinaista vasemmistopopulismia. Ei ratkaise mitään, pelkkää vittuilua, ja toimii höpö-höpö ajatuksenakin ainoastaan koska ei koskisi suurinta osaa ihmisiä.

    Mutta samalla toteutuessaan toimisi avauksena uudelle - ja äärimmäisen sekavalle verotuksen muodolle. Tuloja on helppo seurata ja säädelläkin, mutta omaisuuden arvo riippuu suhdanteista. Arvioitaisiinko koko omaisuus siis vuosittain?

    VastaaPoista
  10. Kommunisteja tuntuu olevan jokaisessa vasuripuolueessa. Rkp:lla on Eva B.
    Pitää ihmetellä kuinka heikkoa heillä on historian tuntemus.

    VastaaPoista
  11. Ei Li Anderssonin ehdotuksessa mitään suoranaisesti uutta ole, pikemminkin se merkitsisi paluuta vanhaan. Noin vuosina 1920-2005 Suomessa nimittäin todella perittiin tuloveron ohella myös varallisuusveroa, tai alun perin sen nimi oli omaisuusvero, mutta myöhemmin se muutettiin varallisuusveroksi. Vielä 1970-luvulla sitä maksettiin melko pienestäkin, muutaman kymmenentuhannen markan varallisuudesta, mutta vuosituhannen vaihteen aikoihin vain yli miljoonan markan, tai euroon siirtymisen jälkeen muutamana viimeisenä vuonna, jolloin sitä vielä perittiin, vain yli 250 000 euron varallisuudesta. Viimeinen, vuonna 2005 voimassa ollut varallisuusveroasteikko löytyy yhä Finlex-tietokannasta: https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2004/20040727

    VastaaPoista
  12. Vaarallinen ehdotus, koska johtaa veropakolaisuuteen ja kyvykkäimmän nuorison maastamuuttoon. Sitten ihmetellään, kun maa taantuu tytäryhtiötaloudeksi tai ulkomaalaisomisteiseksi.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!