lauantai 9. joulukuuta 2017

Punavihreä Helsinki osoittaa äänestämisen tärkeyden

Suomessa järjestettiin viime huhtikuussa eli noin kahdeksan kuukautta sitten kuntavaalit. Niiden tuloksena maamme pääkaupunki sai 85-paikkaiseen valtuustoonsa 21 vihreää, 12 demaria, 10 vassaria ja yhden feministin. Toisin sanoen Helsingin valtuustoon syntyi yhteensä 44 valtuustopaikalla punavihreä enemmistö.

Pyydän arvoisaa lukijaani nyt pysähtymään. Ja aivan erityisesti häntä, jonka mielestä äänestäminen on turhaa, koska sillä ei syystä tai toisesta ole mitään merkitystä. Näin siksi, että Helsingin punavihreän valtuuston ja sitä avustavan virkamiehistön kädenjälki on ollut äärimmäisen vahva kuluvan valtuustokauden aikana.

Vai mitä arvoisa lukijani ajattelee valtuuston päätöksestä myöntää laittomasti maassa oleville laajat terveyspalvelut ja toimeentulo. Olisiko tämä päätös syntynyt valtuustossa, jossa olisi ollut selvä porvarienemmistö?

Entä Helsingin valtuutettuja avustavien virkamiesten hanke jättimäisen moskeijan pystyttämiseksi bahrainilaisella rahalla Helsingin keskustaan paraatipaikalle? Mikä mahtaa esityksen kohtalo olla, kun se aikanaan päätyy valtuustoon, jossa on vasemmistoenemmistö ja lisäksi maahanmuuttoasioissa sen kanssa useimmiten samanmielinen RKP:n viiden hengen ryhmä?

Toki Helsingissä on osattu jo vanhan - yhtä lailla punavihreän enemmistön hallitseman - valtuuston aikana. Kaupunkihan päätti vaikeuttaa ulkokuntalaisten kulkumahdollisuuksia keskustaan muuttamalla sisääntulotiet kaupunkibulevardeiksi. Tavoitteena lienee luoda pääkaupungista jonkinlainen urbaani Impiwaara, jossa samanmielisten ei tarvitsisi katsella eikä kuunnella toisin ajattelevia.

Toisin sanoen Helsingin kaksien viimeisten kuntavaalien tulos näkyy vahvasti kaupungissa harjoitetussa politiikassa. Se näkyy sekä valtuuston päätöksissä, että poliittisten voimasuhteiden mukaan valikoituneessa virkamieskunnassa. Eihän esimerkiksi Anni Sinnemäestä (vihr) olisi tullut Urbaania Impiwaaraa ajavaa apulaiskaupunginjohtajaa ilman Vihreiden suurta suosiota helsinkiläisten parissa.

Siis arvoisa lukijani. Kun seuraavaksi arvelet äänestämisen olevan turhaa, toivoisin sinun pysähtyvän hetkeksi miettimään Helsingin nykypolitiikkaa. Tilanne on vähän kuin loppusuoralle tiukassa tilanteessa saapuvalla urheilijalla: takaa tulevat tekevät kaikkensa päästäkseen ohi, eikä oman vauhdin hidastaminen vaikkapa sivuille katselemalla ainakaan vähennä heidän pyrkimystään tai mahdollisuuksiaan voittoon.

Sama koskee äänestämistä. Vaikka ei olisikaan täydellistä ehdokasta tai aiemmat vaalit eivät olisikaan johtaneet maailman muuttumiseen, ei äänestämättä jättäminen ainakaan heikennä vielä vastenmielisempien ehdokkaiden ja aatteiden mahdollisuuksia tarttua vallankahvaan. Eivätkä he voittonsa jälkeen jätä tuota valtaa käyttämättä, kuten edelle keräämäni esimerkit osoittavat.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingissä äly sumeni, mutta Norsunluurannikolla järki näyttäisi valaisevan pimeyden
Urbaani impiwaara
Maahanmuutto lisää luovuutta, rikkautta ja värinää

10 kommenttia:

  1. Mitenhän tuohon megamoskeijan tulevaan arkkitehtikilpailuun pääsee osallistumaan? Saattaisin askarrella ehdotuksen joka toteutuessaan toisi mieleen maailman suurimman betoniporsaan.

    VastaaPoista
  2. On aikoihin eletty. Kun Neuvostoliitto ja kommnistiblokki hajosi niin sitä kuvitteli helpottuneena, että painajaisesta vihdoin herättiin ja päästäsiin järkevämpiin oloihin. Silloinhan vähitellen selvisi, millainen moraalinen, taloudellinen ja inhimillinen konkurssipesä oli hallinnut puolta maailmaa. Nyt kuitenkin sama roska ja järjettömyys on noussut taas pintaan, tällä kertaa vihreän liikkeen valepuvussa. Olisiko syynä se, että nuorilla ihmisillä ei itse asiassa ole mitään tietoa todellisesta reaalisosialismista, tai sitten ehkä Pohjois-korea, Venezuela ja Kuuba ovat heidän mielestään ihan ok. Mutta miten selittää Halonen ja Tuomioja ?

    VastaaPoista
  3. Tukholmassa Vihreiden kannatus oli v. -14 12,3% ja tänään 3,7%, koko maassa 3,8% (Fria Tider). Voisi sanoa että ruotsalaiset ovat oppineet kantapään kautta, mitä nämä pienet vihreät miehet ovat miehiään, tai oletettujahan ne ovat nykyään.

    VastaaPoista
  4. Mea culpa! Viime kunnallisvaaleissahan tilanne oli se, että persut olivat pettäneet heihin asetetut odotukset päästämällä 32 000 elintasoshoppailijaa maahan. Äänestäjänä oli mahdotonta palkita harjoittamaansa politiikkaa.

    Ja oliko vaihtoehtoja? No ei tasan ollut Helsingissä. Silloin ajattelin että katastrofi tästä tulee, ja kun sen täytyy tulla, sitä parempi mitä pikemmin.

    Käännyin vaalikoneen puoleen ja vastasin siten kuin mahdollisimman tuhoisaa politiikkaa ajava hourupää vastaisi. Ehdokkaakseni valikoitui kumpulalainen maahanmuuttajataustainen vasuri, jonka nimen onnekseni olen unohtanut. Äänestyspaikalta poistuessa tunnetilaa kuvaa parhaiten luonnehdinta 'myrkyllinen'.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinisten synty kertoi miksi 32 000 tulija tuli. Toisaalta on niinkin, että ilman jytkyä tänne olisi mitä todennäköisimmin tullut moninkertainen määrä kehitysmaalaisia. Eivät ne sinisetkään heitä rakasta, vaikka hillotolppaa ensisijaisena tavoitteenaan pitävätkin. Vaikea kuitenkin kuvitella, että Halla-aholaiset sortuisivat soinismiin, mikäli joskus saavat kansalta samanlaisen luottamuksen.

      Poista
  5. Atte Kaleva:
    "Uskonnonvapaus tai muukalaisvastaisuus eivät ole hankkeen toteuttamisen kannalta merkittävimpiä seikkoja. Olennaisinta on se, että suurmoskeijahanke on poliittinen"

    http://oikeamedia.com/o1-49007

    Artikkeli on pelkkää asiaa!

    VastaaPoista
  6. Ja kaiken muun mukavan lisäksi aiotaan tuhota Malmin Lentokenttä!

    Mitä pitemmälle näiden mielettömyyksien annetaan kasvaa, sen työläämmäksi tulee jälkien siivoaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malmi on sikäli mielenkiintoinen tapaus, että yleensä vasemmisto näkee itsensä kulttuurin puolustajana. Ilmeisesti ilmailun historia ei heidän mielestään ole kulttuuria.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!