torstai 3. kesäkuuta 2021

Matkalla mitättömyyteen

Kuten hyvin tunnettua, on Keskusta ollut Suomen historian aikana toinen varsinaisista mahtipuolueistamme. Paino tuossa lienee sanalla historia, sillä viime vuosien gallupkannatuksen kehitys on ollut puolueen kannalta lievästi sanottuna kammottavaa. 

Puolueen tulevaisuuden kannalta saimme eilen yhden mielenkiintoisen uuden tiedonpalan. MTV3 nimittäin uutisoi, ettei sen tekemässä tunnekyselyssä puolueeseen liitetty ensimmäistäkään positiivista luonnehdintaa. 

Sellaisten sijaan Keskusta herätti ihmisissä pettymyksen, halveksunnan ja häpeän tunteita. Tämän pitäisi herätellä puolueen johtoa, sillä vaikka politiikka onkin asioiden hoitamista, vaikuttavat siihen vahvasti ihmisten tunteet - täysin riippumatta siitä, ovatko ne rationaalisia vai eivät. 

Tämän aamun Helsingin sanomat puolestaan julkaisi oman gallupinsa pääkaupungin puoluekannatuksesta. Siellähän Keskustalla ei ole koskaan ollut merkittävää jalansijaa, eikä ole nytkään. 

Tässä gallupissa oli kuitenkin yksi erityisen mielenkiintoinen piirre eli Vihreiden suosion luisuminen laskuun. Pudotusta edelliseen puoluekannatuskyselyyn kertyi yli kaksi prosenttiyksikköä, joten kannatuksen katoaminen lienee todellista. 

Epäilen vahvasti, että tässä asiassa syynä eivät ole ihmisten epämääräiset tunteet, vaan vihreän politiikan kirkastuminen äänestäjien silmissä nyt, kun puolueet ovat esitelleet omia tavoitteitaan. Tähän viittaa se, että samalla kun Vihreiden kannatus on laskenut, on Kokoomusta lukuun ottamatta muiden puolueiden kannatus säilynyt varsin vakaana - eli puolueen äänestäjäkunta ei ole tavallisen trendin mukaan siirtynyt muiden vasemmistopuolueiden vaan poliittisen oikeiston taakse. 

Toisin sanoen Helsingin vauraat naiset ovat huomanneet, että vihreitä äänestämällä he edistävät pääkaupungin sosialistisoitumista ja käskytyskulttuuria. Eikä se tietenkään sovi sellaisen ihmisen ajatusmaailmaan, jonka äänestysvaihtoehtona on Kokoomuksen äänestäminen. 

Jääkäämme siis odottamaan vaalien lopputulosta. Ja muistakaamme myös itse käyttää äänioikeuttamme - ellei muuten, niin antaaksemme mitättömyyden ansaitseville poliittisille voimille vauhtia niiden matkalle alamäkeen. 

9 kommenttia:

  1. Vituttaa Kuin Pientä Oravaa3. kesäkuuta 2021 klo 8.37

    Se taisi paljon hehkutettu suomalaisten vaalien äänestystuloksen nopea selviäminen ratketa: Ennakkoääniä ei tarkistuslasketa?

    https://mvlehti.net/2021/06/02/kuntavaalien-2017-aanten-tarkastuslaskennan-epaselvyydet-kolumni/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon mielummin joulupukkiin tai taikakääpiöön kuin Putinin vankkumattomaan äänitorveen.
      MV-lehti on naurettava pro-russia propagandaviritys.
      Suomen vaalijärjestelmään luotan, ei tästä Venäjän asiaa ajavat saa millään kunnon salaliittoteoriaa.

      Poista
  2. Haluan kyllä tässä vaiheessa kiittää professoria ajatuksistaan. On hienoa kuinka jaksat aamuisin antaa meille lukijoille älyllistä ja laajasti perusteltua tietoutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin professori ansaitsee suuret kiitokset järjellisistä ajatuksista tämän nykyisen järjettömän hulluuden keskellä!

      Poista
  3. Iltalehti julkaisi "äänestäjien luottamus puolueisiin oman kotikunnan asioiden hoitamisessa". Kok, Sdp, Ps ja Kesk osalta HS julkaisemat kannatusprosentit ja IL luottamusprosentit osuvat aikahyvin yhteen. Mutta mutta, vihervasemiston+Rkp osalta luottamusprosentit jäävät kauaksi äänestysprosentista. Millainen ihminen äänestää esim vas jos siihen luottaa vain 2%,,,siis kaksi pros. Äänestetäänkö vihervasemistoa ympäristön paineesta vai ihan omaa typeryyttään kun kaveri suositteli jotakin kivaa naisehdokasta?

    VastaaPoista
  4. Kepu on ollut erittäin vahingollinen puolue aina. En ole koskaan ymmärtänyt, kuka sitä äänestää, jos ei ole tukiaisjussi, suuri metsänomistaja tai joku syrjäseudun asukki.

    Vihreät on toiminnaltaan ja tavoitteeltaan taistolaisten suora perillinen. Tavoite on totalitäärinen yhteiskunta, jossa edistyksellinen etujoukko sanelee asiat.

    VastaaPoista
  5. Ja muistakaa, että kokoomuksen teot on samoja kuin vihreiden teot, kannatuksen keräämiseksi vain kulissi on eri kuin vihreillä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monin osin samoja, totta. Mutta toki erojakin on, erityisesti talouspolitiikassa.

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!