Neandertalilaisten älykkyys jaksaa ihmetyttää

MTV3 välitti uutisen neandertalilaisen hampaasta, jota oli porattu kivityökalulla hammasmädän poistamiseksi. Jutussa asia liitettiin näiden ihmisten merkittävään älykkyyteen ikään kuin hämmästyttävänä uutisena. 

Olen huomannut, että näin on tehty monessa muussakin yhteydessä, vaikka pelkästään jo se, että neandertalilaiset ovat risteytyneet varhaisten nykyihmisten kanssa niin yleisesti, että heidän geenejään on meidän jokaisen perimässä, osoittaa, ettei näiden kahden ihmislajin älykkyydessä voi olla kovin oleellista eroa. 

* * *

Siksi on kysyttävä, että mistä tämä johtuu? Ja todettava vastauksen löytyvän esimerkiksi neandertalilaisista kertovassa Wikipedia-artikkelissa.

Sen mukaan "vielä pitkälle 1900-luvulle asti neandertalilaisen arveltiin liikkuneen ihmisapinamaisessa, kumarassa asennossa. Sen älykkyyttä myös aliarvioitiin sen kallon rakenteen johdosta. Neandertalilaista pidettiin usein raakana, tyhmänä ja alkukantaisena ihmisen ja simpanssin välimuotona sekä rasististen uskomusten mukaan niin sanottujen alempien nykyihmisrotujen sukulaisena."

Tämä käsitys on kumottu jo ties kuinka moneen kertaan, mutta kerran juurtuneet vanhat uskomukset ovat hämmästyttävän sitkeää laatua. Ja siksi niitä toistetaan – vähintäänkin implisiittisesti – vuodesta, vuosikymmenestä ja jopa vuosisadasta toiseen. 

* * *

Nähtäväksi siis jää, kuinka pitkään lehdistö – ja jopa tutkijayhteisö – jaksaa julkaista juttuja neandertalilaisten "hämmästyttävästä älykkyydestä". Sen sijaan, että ne pohtisivat esimerkiksi sitä, että mistä syystä sellaiset ihmiset, joiden genomista osa periytyy neandertalilaisista, näyttävät kykenevän luomaan kaikilla mittareilla tarkasteluna parempia yhteiskuntia kuin puhtaasti varhaiselta nykyihmiseltä geeninsä perineet ihmisryhmät. 

Vai onko kyse vain sattumasta, eli korrelaatiosta ilman syy-seuraus-yhteyttä? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mennyt maailma avautuu vähitellen
Mikä on Haitin satoja vuosia jatkuneen kurjuuden perimmäinen syy?
Ihmisen ja simpanssin aivot

Mennyt maailma avautuu vähitellen

Neandertalilaiset ja denisovalaiset olivat esihistoriallisia ihmisiä, jotka risteytyivät jossain määrin myös nykyihmiseen johtaneen ihmislinjan jäsenten kanssa. Tähän liittyen, kansainvälinen tutkimusryhmä – Diyendo Massilani ja kumppanit – on nyt julkaissut noin 110 000 vuotta sitten eläneen neandertalilaisen fossiilista eristetystä DNA:sta koko perintöaineksen. Se on ensimmäinen tästä lajista määritetty miehen genomi. 

Kyseinen neandertalilaismies oli kuollut Denisovan luolassa Altai-vuorilla, eli samassa paikassa, jossa on aika ajoin elänyt myös denisovalaisia. Tutkijaryhmän tulosten mukaan mies kuului ihmisryhmään, joka oli läheisempää sukua toiselle, noin 10 000 vuotta aiemmin eläneelle – mutta samasta luolasta löytyneelle neandertalilaiselle – kuin Euroopassa eläneelle lajitoverilleen tai noin 80 000 vuotta sitten elämeelle toisesta Altai-vuorten luolasta löytyneelle neandertalilaiselle. 

Kummankin nyt sekvensoidun Denisovan luolan neandertalilaisen genomissa oli denisovalaisilta peräisin olevia geenejä, eli lajit risteytyivät keskenään ainakin Altai-vuoriston alueella yli 100 000 vuotta sitten. Tämä oli yllättävää, koska myöhemmissä Altai-alueen tai Länsi-Euroopan neandertalilaisissa ei ole viitteitä tällaisesta risteytymisestä. 

DNA:n perusteella voitiin – homotsygoottisten kromosomialueiden laajuuden perusteella – päätellä myös, että 120 000 – 80 000 vuotta sitten Altai-alueella elävät neandertalilaiset elivät pienemmissä ja eristyneemmissä ryhmissä kuin myöhemmät Euroopan neandertalilaiset (54 000–40 000 vuotta sitten). Lisäksi tutkijat huomasivat, että näihin populaatioihin kuuluneiden neandertalilaisten genomisekvenssit poikkesivat toisistaan enemmän kuin nykyihmisten toisistaan kauimmas eriytyneiden populaatioiden (Keski-Afrikan Mbuti-kansa ja Uuden Guinean ylänköpapualaiset) perimät.

* * *

Edellä lyhyesti kuvaamani tutkimus ei liene suoraan hyödynnettävissä kaupallisiin tarkoituksiin. Sen sijaan se tyydyttää uteliaisuuttamme ja täyttää tiedontarvettamme: onhan menneen maailman avautuminen kieltämättä mitä kiehtovinta tietoa. 

Ehkäpä uteliaisuutta ja tiedontarvetta tärkeämpää on kuitenkin se, että tieteen edistyessä ihmiskunnan tietoisuus omasta itsestään ja maailmasta lisääntyy. Ja samalla se vaikuttaa aikanaan siihen näkemykseen, joka meillä on itsestämme ja siitä maailmasta, missä elämme. 

On toki totta, ettei tämä näkemys vaikuta kaikkiin maailman ihmisiin: onhan siinä suuri ero, miten esimerkiksi Afganistanin talebanit tai sekularisoituneet eurooppalaiset näkevät maailman. Siinä missä ensin mainittujen elämää ohjaavat 600-luvulla eläneen profeetan ja sotapäällikön sekavat kirjoitukset, tekevät jälkimmäiset jokapäiväisiä päätöksiään modernin tieteellisen tiedon perusteella – joskin sitä yleensä erikseen tiedostamatta. 

Paleogenomiikan – jota kuvaamani tutkimus edustaa – panos tähän kokonaisuuteen ei ehkä ole kovin ratkaiseva, muttei myöskään häviävän pieni. Luohan tietoisuus muinaisten sukulaislajitovereidemme elämästä pienissä erillisissä populaatioissa, pariutumisesta keskenään – ja meidän esi-isiemme kanssa – sekä niiden sukulinjojen sammumisesta taustaa nykyisen ihmiskunnan ja sen kansojen ymmärtämiselle. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ratkaisiko lyijymyrkytys ihmisten evoluution suunnan?
Afrikkalaisia ihmisiä ja apinaihmisiä
Historiallinen ihmisryhmien sulautuminen

Historiallinen ihmisryhmien sulautuminen

Ihmisen evoluution ymmärrys on minun elinaikanani edennyt askel askeleelta. Yksi sensaatiomaisimmista havainnoista oli aikanaan Euroopassa ennen nykyihmistä asuneiden neandertalilaisten ja meidän esi-isiemme välistä risteytymistä osoittaneet löydökset.  

Tämän asian suhteen on saatu jälleen uutta merkittävää tietoa. Sen taustalla oli erinomainen idea: aiemminhan oli selvitetty sitä, paljonko meidän geeneissämme on jälkiä neandertalilaisista, mutta nyt tutkijat päättivätkin selvittää sitä, paljonko neandertalilaisen geeneissä oli niin sanottujen nykyihmisten perintöainesta. 

Tämä oli mahdollista käyttäen kahta kriteeriä. Niistä ensimmäinen perustui siihen, että neandertalilaisten tiedettiin jo aiemmin olleen paljon nykyihmisiä harvalukuisempia, joten heidän genominsa sisälsivät todennäköisesti vähemmän muuntelua. Siten neandertalilaisten genomin muita muuntelevammat geenialueet olisivat mahdollisia nykyihmiseltä peräisin olevia geenialueita. 

Kun tällaisia geenialueita sitten löytyi, voitiin niitä vastaavia perintöaineksen osia etsiä nykyisiltä afrikkalaisilta, jotka eivät ole koskaan risteytyneet neandertalilaisten kanssa. Jos heiltä löytyisi samanlaisia genomisegmenttejä kuin nyt löydetyt muita muuntelevammat alueet, olisi niiden täytynyt kehittyä nykyihmisessä eikä neandertalilaisissa. Ja toden totta, näin saatiin vahvistetuksi se, että peräti noin kymmenesosa neandertalilaisten geeneistä oli lopulta peräisin nykyihmiseltä. 

Uuden tiedon perusteella voidaan myös päätellä, että neandertalilaiset eivät ehkä sittenkään kadonneet maailmasta, vaan ainoastaan sulautuivat itseään paljon monilukuisempiin nykyihmisten populaatioihin. Ja jättivät näihin oman geneettisen jälkensä eli joukon - jo aiemmin löydettyjä - neandertalilaisessa kehittyneitä geenejä, jotka ovat sittemmin periytyneet niin minulle kuin kaikille teillekin, arvoisat lukijani - ellette sitten ole kokonaan afrikkalaista sukujuurta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kumulatiivisen kulttuurin alku
Kuka eli Susiluolassa?
Menneiden aikojen perheidylli

Kumulatiivisen kulttuurin alku

Kumulatiivinen kulttuuri eli teknologisten muutosten ja parannusten kertyminen sukupolvelta toiselle - tai arkitermein tuotekehitys - on mahdollistanut ihmisten sopeutumisen monenlaisiin ekologisiin elinympäristöihin ja johtanut nykyiseen jälkiteolliseen yhteiskuntaan. Mutta milloin kumulatiivinen kulttuuri sai alkunsa?

Tähän kysymykseen vastasivat amerikkalaistutkijat Jonathan Paige ja Charles Perreault analysoimalla kiviesineiden valmistustekniikoiden monimutkaisuuden muutoksia viimeisten 3,3 miljoonan vuoden aikana. Vertailukohtana ihmisen esi-isien tekemien kiviesineiden monimutkaisuudelle kirjoittajat analysoivat apinoiden käyttämiä teknologioita, sekä sellaisia kiviesineiden valmistuskokeita, joissa kokemattomia ihmisiä asetettiin muokkaamaan kivisiä esineitä. 

Tulosten mukaan tutkijoiden käyttämien fossiilisten aineistojen kehityksessä ei nähty vertailuaineistoista poikkeavaa kehitystä ennen aikaa noin 1,8 miljoonaa vuotta sitten. Sen jälkeen seuranneen 1,2 miljoonan vuoden aikana aineistossa nähdyt muutokset alkoivat vähitellen ylittää vertailuaineistoa. 

Suuri muutos tapahtui kuitenkin vasta noin 600 000 vuotta sitten, jolloin kiviesineiden monimutkaisuus alkoi lisääntyä nopeasti. Niinpä tutkijat päättelivät, että ihmiskunnan kumulatiivinen kulttuuri syntyi tuona aikana eli ilmeisesti jo ennen kuin neandertalilaiseen ja niin sanottuun nykyihmiseen johtavat kehityslinjat erosivat toisistaan. 

Näyttää siis siltä, ettei tuotekehitys ole mikään uusi keksintö. Mutta samalla tunnustaa, että vasta organisoidun tieteen ja tutkimuksen avulla sen vauhti on viimeisten vuosisatojen aikana saavuttanut nykyisen päätähuimaavan vauhtinsa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Verohelvetti hidastaa kehitystä
Kulttuuri muokkaa evoluutiota
Älykkyyden evoluutiosta

Kuka eli Susiluolassa?

Susiluola on Kristiinankaupungissa sijaitseva muinaisjäännös, jota on pidetty mahdollisena paleoliittisenä asuinpaikkana. En tässä ota kantaa siihen, onko se sellainen vai ei, mutta teorian mukaan siellä eli neanderthalinihminen noin 70 000 vuotta sitten (tai vielä aikaisemmin 130 000–120 000 vuotta sitten) Eem-interglasiaalin aikaan.

Tosin jossain vaiheessa arveltiin, että löydöt olisivat olleet jopa yli 250 000 vuoden takaa ja mahdollisesti jonkin alkeellisemman ihmislajin tekemiä. Itse löydökset eivät kuitenkaan ole fossiileita vaan karkeita käteen sopivia kiviesineitä, joten niiden mahdollisen tekijän olemusta ei pysty selvittämään nykyisillä menetelmillä.  

Tämä kaikki tuli mieleeni kun luin tutkimusartikkelia, jossa raportoitiin keskenään risteytymään kykenevien neandertalilaisten ja denisovalaisten ihmisten mahdollisten risteytymispaikkojen sijainteja. Työkaluna kyseisessä analyysissä oli käytetty lajien levinneisyysmalleja, jotka perustuivat laajoihin fossiilisiin, arkeologisiin ja geneettisiin aineistoihin. 

Noiden mallien mukaan kyseisten hominidien elinympäristöissä oli eroja, mutta myös laajalla alueella päällekkäisyyksiä, joista oli piirretty kartta raporttiin. Sen mukaan denisovalaiset elivät pohjoisemmassa kuin neandertalilaiset ja myös Suomi ja Susiluola kuuluivat heidän mahdolliseen alueeseensa. Tosin laajalla alueella Keski-Euraasiassa olisivat voineet elää molemmat lajit - niin myös Susiluolassa. 

Siten voidaan kysyä, että mikäli Susiluolassa eli ihmisiä ennen viimeistä jääkautta, olivatko he sittenkin neandertalilaisten sijaan denisovalaisia. Vai peräti näiden kahden lajin risteymiä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Afrikkalaiset metsästäjä-keräilijät
Ihmisen ja simpanssin aivot
Ihmiskunnan populaatiogenomiikkaa

Poliittisesti korrektit Nigerian jorubalaiset ja Italian toskanalaiset

Ihmisten jakaminen virallisiin tai epävirallisiin rotuihin on ollut käytössä ainakin eliölajien nykyisen luokittelujärjestelmän kehittäneen ruotsalaisen Carl von Linnén ajoista asti. Se oli nimittäin juuri hän, joka luokitteli ihmiskunnan amerikkalaiseen, eurooppalaiseen, aasialaiseen ja mustaan rotuun, joka vastaa suurelta osin vielä minun nuoruudessani vallinnutta rotukäsitystä mongolidisesta, kaukasialaisesta ja negridisestä rodusta.  

Kuten arvoisa lukijani varmasti tietää, on ihmisten luokittelusta rotuihin tullut kuitenkin viime vuosikymmeninä poliittisesti epäkorrektia. Se johtunee pääosin siitä, että tietyissä maissa - erityisesti USA:ssa - on esiintynyt rotukäsitteiseen pohjautuvia ihmisiä eriarvoistavia käytäntöjä.

Toisaalta on niinkin, etteivät rotuluokittelut vastaa ihmisryhmien välisiä geneettisiä suhteita, vaan Saharan eteläpuoliset afrikkalaisryhmät ovat geneettisesti monimuotoisempia kuin maailman kaikki muut ihmisryhmät yhteensä. Toisaalta afrikkalaiset erottuvat muista ihmisistä myös sikäli, ettei heissä esiinny juurikaan neandertalilaista tai denisovalaista geeniainesta, jollaista taas löytyy kaikista muista ihmisryhmistä. 

Tähän liittyen oli mielenkiintoista havaita, että Yhdysvaltojen kansallisten akatemioiden paneeli ohjeisti kuluneella viikolla, ettei kokonaisia genomeita analysoivien eli genomiikan tutkijoiden tulisi käyttää rotukäsitettä lainkaan kuvaamaan väestön geneettistä perimää, vaan sen sijaan käyttää tarkkaan harkittuja eksakteja termejä. 

Ohjeistus julkaistiin sen jälkeen, kun kansalliset terveyslaitokset olivat pyytäneet tietoa siitä, miten väestöjä voidaan kuvata genomiikkaan liittyvissä tutkimuksissa. Ja sen mukaan ajatus siitä, että ihmiset kuuluisivat geneettisesti erillisiin rotuihin, on tieteellisesti virheellinen. 

Siksi paneeli suositteli rotukäsitteen sijaan käytettäväksi henkilön etnistä taustaa, kuten latinoa, maantieteellistä sijaintia, kuten japanilaista, tai alkuperäisalueen nimeä, kuten afrikkalaista, vain tietyissä tapauksissa. Sellainen on erityisesti terveydenhuoltoon liittyvien eriarvoisuuksien tutkimus, koska rotukategoriat voivat olla hyödyllisiä käsitteitä kuvattaessa ihmisten kokemaa rakenteellista rasismia. 

Sen sijaan esimerkiksi tauteihin assosioituneiden geenien tai ihmisen evoluution tutkimuksissa väestöjä tulisi kuvailla käyttäen esimerkiksi geneettistä samankaltaisuutta tai sitä, kuinka läheisiä jäsenten geenit ovat suhteessa tiettyjen väestöjen referenssigenomeihin, kuten Nigerian jorubalaisiin tai Italian toskanalaisiin. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, ryhdytäänkö myös tällaista luokittelua pitämään ajan myötä poliittisesti epäkorrektina. Näinhän voisi käydä esimerkiksi sellaisessa - sinänsä täysin hypoteettisessa tilanteessa - jossa tutkimukset sattuisivat osoittamaan jorubalaisten kanssa korkean geneettisen samankaltaisuuden omaavien maahanmuuttajien syyllistyvän toskanalaisten kanssa korkean geneettisen samankaltaisuuden omaavia ihmisiä useammin naisten seksuaaliseen hyväksikäyttöön heille hädältä ja vainolta suojaa tarjonneissa valtioissa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Poliittisen korrektiuden aiheuttama raiskaus
Rasistinen ja leimaava nimi vaihdettiin mpoxiksi
Sisäsiittoisuuden seurauksia pitäisi tutkia

Ihmisen ja simpanssin aivot

Ihmisryhmien välisten henkisten erojen vertailu on tunnetusti poliittisesti arka asia. Näin siitä huolimatta, että jopa älykkyyttä käsittelevässä Wikipedia-artikkelissa todetaan, että "rotujen väliset keskimääräiset älykkyysosamääräerot ovat olemassa, mutta erojen syyt ovat tuntemattomat".

Tämä poliittinen epäkorrektius ei kuitenkaan ulotu lajirajojen yli, eikä kukaan kiistä, etteikö ihmisen henkinen suorituskyky olisi oleellisesti muuta eläinkuntaa suurempi. Niinpä yksi mielenkiintoisimmista evoluutioon liittyvistä kysymyksistä on ihmisen aivojen kehittyminen aivan erilaiseksi kuin lajimme lähisukulaisilla. Ja juuri tästä asiasta on nyt saatu tutkimuksen kautta uutta ja äärimmäisen mielenkiintoista tietoa.

Aiemmin ihmisaivojen ainutlaatuisuutta selittäviä oleellisia muutoksia on yritetty etsiä ihmisen ja apinoiden välisistä eroista sellaisissa geeneissä, joita esiintyy kaikilla selkärankaisilla. Ajatuksena on ollut, että aivojen muutokset johtuisivat juuri sellaisista geeneistä, jotka ovat ihmisellä muuttuneet enemmän kuin muilla lajeilla. 

Uudessa tutkimuksessa unohdettiin rajaus kaikilla lajeilla samankaltaisiin perimän alueisiin ja tarkasteltiin ilman ennakko-oletuksia koko genomia. Tämä analyysi johti huikeaan löydökseen, jonka mukaan ihmisen nopeimmin kehittyneet alueet sijaitsevat sellaisilla perimän alueilla, jotka ovat muilla selkärankaisilla kehittyneet neutraalisti, mutta ero ihmisten - myös neandertalilaisten ja denisovalaisten - ja simpanssien välillä on suuri. 

Siten ainakin nyt löytyneiden geenialueiden suurin muutos on tapahtunut sen jälkeen kun simpanssi ja ihminen ovat erkaantuneet omiksi evolutiivisiksi linjoikseen. Mutta ennen kuin neandertalilaisiin ja denisovalaisiin johtaneet linjat erosivat nykyihmiseen johtaneesta linjasta.

Löydetyt genomin alueet nimettiin HAQER-alueiksi (human ancestor quickly evolved regions eli ihmisen esi-isien nopeasti kehittyneet alueet). Niitä oli yhteensä 1 581 ja niiden mutaationopeus on ollut selvästi suurempi kuin muilla lajeilla. Lisäksi niihin on kohdistunut positiivinen geneettinen valinta eli luonnonvalinta on suosinut ihmisellä tiettyjä geenimuotoja. 

HAQER-alueet sisälsivät geenejä, jotka vaikuttivat ihmisen hermoston ja suoliston kehitykseen. Tämä korreloi sen kanssa, että ihmisellä juuri aivot ja suolisto ovat muuttuneet eniten suhteessa simpanssiin.

Näissä genomin alueissa oli ihmisellä myös paljon geenien ilmentymistä sääteleviä elementtejä, mutta simpanssilla niitä ei löytynyt juuri lainkaan. Toisin sanoen ihmisen HAQER-alueilla oli syntynyt mutaatioiden ja luonnonvalinnan kautta kokonaan uusia geneettisiä elementtejä, joita ei ole esiintynyt lainkaan esi-isillämme.

Tämän kanssa sopi yhteen myös se, että HAQER-alueilta löytyi kaksi hermoston kehitykseen vaikuttavaa geeniä, jotka olivat kahdentuneet sen jälkeen, kun ihmisen ja simpanssin evolutiiviset linjat erosivat toisistaan. Tämän seurauksena kahdentuneiden geenien rakenne ja funktio ovat voineet eriytyä ja siten vaikuttaa aivoihin monipuolisemmin kuin lähisukulaistemme yksittäiset geenit. Lisäksi näiden geenien ilmentyminen oli paljon voimakkaampaa kuin lähisukulaisillamme.   

Ei kuitenkaan niin hyvää, ettei jotain pahaa. HAQER-alueet liittyvät myös hermostoon liittyviin sairauksiin kuten skitsofreniaan tai kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Toki nyt saavutettu uusi tieto on sikäli iloinen asia, että sen pohjalta näihin tauteihin voidaan yrittää kehittää uusia parannuskeinoja.  

Edelle lyhyesti kuvaamani tutkimus osoittaa jälleen kerran, että tiede lisää ymmärrystämme kaikenlaisista asioista. Tässä tapauksessa osoittamalla, missä kohdissa genomiamme tärkeimmät muutokset sijaitsevat ja kuinka näiden muutosten taustalla on myös kokonaan uusien geenien ja niiden säätelyyn vaikuttavien elementtien syntymistä. 

Tutkimus ei kuitenkaan kerro vielä sitä, millä tavalla nämä muutokset ovat johtaneet siihen, että meillä ihmisillä on niin erilaiset aivot kuin lähisukulaisillamme. Se selvinnee aikanaan, kun HAQER-alueiden tarkempi tutkiminen johtaa parempaan ymmärrykseen nyt havaittujen geneettisten muutosten vaikutukseen aivojen toiminnassa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pituustutkimus osoitti, etteivät kaikki ihmiset ole samanlaisia
Älykkyyden rapistumisesta
Tutkimus paljasti uusia älykkyysgeenejä

Menneiden aikojen perheidylli

Entiseen aikaan agraari-Suomessakin oli tapana, että isäntä jätti talonsa vanhimmalle pojalleen. Tyttäret naitiin enemmän tai vähemmän kauas kotoa muihin taloihin tai torppiin ja pojista tuli useimmiten lähiseuduille pojattomien talojen isäntiä, paikkakunnan talollisten leskinaisten puolisoita, veljiensä torppareita tai jopa oman talon renkejä. 

Tämä tapa tiedettiin jo aiemmin varsin vanhaksi, sillä jo viitisen tuhatta vuotta sitten Lech-joen varrella eläneet ihmiset elivät tämän mallin mukaisesti. Mahtisuvut ylläpitivät talojaan mutta vaimot ja työväki haettiin kauempaa.

Tuoreessa Science-lehdessä kerrottiin tutkimuksesta, jossa oli selvitetty peräti kahdentoista 49 000 vuotta sitten eläneen neandertalilaisen genomisekvenssit. Heidän jäänteensä oli löydetty Altai-vuorilla sijaitsevasta luolasta, jonka läheltä on aiemmin tehty myös ensimmäiset havainnot denisovanihmisistä.

Nyt tutkitut genomit paljastivat perheyhteisön, joiden joukossa oli sekä isä että tytär. Ja kaikki muut miehet olivat näiden sukulaisia. Naisten geeneistä sen sijaan saatettiin päätellä, että he liikkuivat paljon enemmän kuin miehet. 

Tässä on huomattava, etteivät 49 000 vuoden takaiset neandertalilaiset viljelleet maata eikä heillä siten ollut maataloja, joita miessukupolvet olisivat viljelleet. Siitä huolimatta näyttää siltä, että jo silloisilla miehillä oli omia reviirejään, joilla he pysyttelivät. 

Merkille pantavaa oli myös se, että nämä neandertalilaiset olivat läheisempää sukua Espanjasta aiemmin löytyneille neandertalilaisille kuin Altai-vuorella aiemmin eläneille lajitovereilleen. Siten kansainvaellukset eivät näyttäisi olevan mikään uusi ilmiö. 

Mielenkiintoista oli myös se, että kaikilla perheen miehillä oli nykyihmisen Y-kromosomi. Siten myös heidän esi-isiensä joukossa oli nykyihmiseen kuuluva mies, kuten muillakin loppuvaiheen neanderalilaisilla. Vastaavasti myös kaikkien eurooppalaisten esi-isiin kuuluu neandertalilaisia. 

Tutkimuksesta luettuani jäin miettimään sitä, kuinka nykyisten länsimaalaisten elämä on muuttunut. Mutta näyttäisi siltä, että jotain lienee jäänyt myös geeneihimme tuon pitkän historian aikana. 

Enkä nyt tarkoita pelkästään maaseudun peräkammarin poikia, jotka ovat jääneet naisettomiksi tyttöjen lähdettyä kaupunkeihin, vaan myös sitä kyselyä, jonka mukaan 18–30-vuotiaista miehistä peräti 66 prosenttia haaveilee maallemuutosta tai harkitsevansa sitä vakavasti - todennäköisesti oman sukunsa juurille. Sen sijaan nuorista naisista maallemuutosta on innostunut "vain" 32 prosenttia. 

Toki maallemuuttohalukkuuteen on muitakin tekijöitä - epäilen esimerkiksi kaupunkien väestörakenteen muutoksen vaikuttavan siihen - mutta oma osansa saattaa hyvinkin olla siinä kymmenien ellei satojen tuhansien vuosien traditiossa, jossa miehet ovat pysytelleet kotiseudullaan ja naiset ovat liikkuneet pitkiäkin matkoja miehelään. Olisihan suoranainen ihme. ellei tämä olisi jättänyt myös perinnöllisiä sopeumia sekä naisiin että miehiin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vanhat normit säilyvät ja näkyvät pitkään
COVID-19 ja neandertalilaiset
Suurmiehiä maahanmuuton avulla

COVID-19 ja neandertalilaiset

COVID-19 pandemia on syksyn tullen ottanut uusia kierroksia. Siksi ajattelin kirjoittaa parista siihen liittyvästä uudesta asiasta.

Niistä ensimmäinen on löytämäni artikkeli, jossa kerrottiin islantilaisten määrittäneen omasta väestöstään viruksen tappavuuden. Se oli saarivaltiossa 0,3 prosenttia tartunnan saaneista.  

Lukua oli hauska verrata siihen, mitä itse arvelin pohjoismaisten tartunta- ja kuolleisuuslukujen pohjalta. Parhaiten tämä käy laskemalla kuinka monta ihmistä virukseen kuolisi, mikäli se saisi vapaasti levitä eli kuukauden takaiseen käsitykseeni siitä, että Suomen, Tanskan tai Norjan tapauksessa tuo luku olisi noin 50 000. 

Islantilaisfrekvenssin perusteella virus tappaisi näistä maista noin 16 500 henkeä eli vain 30 prosenttia omasta laskelmastani. Olin siis selvästi väärässä, kuten juttuni yhdessä kommentissakin huomautettiin tuoreeltaan. Joka tapauksessa määrä ylittäisi dramaattisesti tavallisen influenssakauden kuolleisuusluvut, jotka ovat influenssaan suoraan vuosittain kuolevien osalta vain kymmeniä ja epäsuorat hengenmenetyksetkin huomioiden vuosittain muutaman sadan luokkaa.

* * *

Toinen koronavirukseen liittyvä tuore tieto kertoi, että SARS-CoV-2 tappaa Iso-Britanniassa bangladeshilaisia puolet tehokkaammin kuin muita ihmisiä. Kun tämän syitä lähdettiin etsimään, havaittiin että eteläaasialaisilla on perintöaineksessaan paljon muita ihmisiä useammin neandertalilaisilta periytynyt geenialue, joka on assosioitunut koronakuolemiin.

Sitä ei tiedetä, miksi juuri tämä geenialue on yleinen eteläaasialaisilla, mutta on varsin todennäköistä, että siitä on historian kuluessa ollut jotain hyötyä sikäläisille ihmisille, koska se esiintyy juuri siellä paljon runsaampana kuin muualla maailmassa. Nyt se kuitenkin altistaa ihmisiä koronavirukselle. 

Samainen geenialue puuttuu afrikkalaisilta ja on harvinainen itäaasialaisilla. Tutkijat arvelivatkin, että itäisimmässä Aasiassa geeni on ollut negatiivisen luonnonvalinnan kohteena. Ehkäpä historiallisten paikalliskoronavirusepidemioiden takia. 

* * *

Kun nyt tuli puhe neandertalilaisista, niin muistin, että jokin aika sitten luin myös tutkimuksesta, jossa oli selvitetty neandertalilaisten Y-kromosomia ja huomattu, että se oli paljon samankaltaisempi  nykyihmisen Y-kromosomin kuin neandertalilaisten sisarlajin denisovalaisten kanssa. Siten sen on täytynyt jossain vaiheessa näiden lajien historiaa siirtyä nykyihmisestä neandertalilaisiin ja syrjäyttää ajan myötä heidän alkuperäisen Y-kromosominsa.

Syyksi tälle tutkijat esittivät sitä, että neandertalilaiset elivät pienissä ryhmissä, joissa sisäsiittoisuus oli vahvaa. Niinpä heidän genomiinsa kertyi vähitellen haitallisia mutaatioita, jotka heikensivät Y-kromosomin toimintaa. Kun tarjolle sitten tuli risteytymisen kautta nykyihmisistä terveempi vastine, suosi luonnonvalinta sitä ja se levisi vähitellen neandertalilaispopulaatioon. 

Tämän selityksen testaamiseksi tutkijat esittivät, että tutkimalla nyt analysoituja kymmeniä tuhansia vuosien ikäisiä varhaisempia nendertalilaisia pitäisi niistä löytyä Y-kromosomeja, jotka muistuttavat enemmän denisovalaisten kuin nykyihmisten Y-kromosomeja. Tarkoitukseen mahdollisesti käyviä fossiileja on olemassa ainakin 400 tuhannen vuoden takaa. 

Jääkäämme siis odottamaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan niin COVID19 pandemian kuin neandertalilaistutkimuksenkin osalta. Ainakin tähän mennessä vaikuttaisi kuitenkin siltä, että todellisuus olisi jälleen kerran tarua ihmeellisempää. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Paljonko SARS-CoV-2 tappaisi ihmisiä pohjoismaissa, jos se saisi levitä vapaasti?
Ihmiskunnan populaatiogenomiikkaa
Suomalaisten Y-kromosomi syrjäytynee seuraavien vuosituhansien aikana

Ihmiskunnan populaatiogenomiikkaa

Me ihmiset olemme monimuotoinen laji. Uudessa tutkimuksessa löydettiin nimittäin 67,3 miljoonaa pistemutaatiota, joissa yksi DNA:n emäsjärjestyksen nukleotidi on muuttunut toiseksi. Lisäksi löytyi 8,8 miljoonaa pientä pituusmutaatiota, joissa lyhyt DNA-jakso oli joko kahdentunut tai poistunut genomista eli perintöaineksesta. Eikä siinä kaikki: tutkijat löysivät lisäksi peräti 40 736 kopiolukuvarianttia, joissa isompi genomin osa oli joko monistunut tai poistunut evoluution kuluessa.

Noiden muutosten perusteella tutkimuksen tekijät saattoivat vertailla eri ihmisryhmiä toisiinsa. Näin tehdessään he havaitsivat, että Keski- ja Etelä-Afrikassa, Pohjois- ja Etelä-Amerikassa sekä Oseaniassa oli satoja tuhansia yleisiä geenimuotoja, joita ei esiintynyt missään muualla. Nämä muutokset olivat syntyneet ennen kaikkea uusina mutaatioina, eivätkä niinkään neandertalilaisista tai denisovalaisista siirtyneinä geenimuotoina - paitsi Oseaniassa, missä esiintyi paljon denisovalaisista siirtynyttä geneettistä ainesta, jota ei löytynyt muualta.

Tutkimuksessa estimoitiin, että nykyiset ihmisryhmät ovat eriytyneet toisistaan viimeisen 250 000 vuoden aikana - meistä muista kaukaisin nykyinen ihmisryhmä on eteläisen Afrikan San-kansa, joka tunnetaan myös nykyisin poliittisesti epäkorrektilla nimityksellä bushmannit. Nämä eriytymiset ovat kuitenkin tapahtuneet vähittäin eli ihmisryhmien välillä on ollut vielä pitkään eroamisen jälkeen yhteyksiä eli yhteisten lasten kautta syntynyttä geenivirtaa.

Toisaalta löytyi myös geneettisiä eroja, jotka ovat saaneet alkunsa kauan ennen populaatioiden eroamista. Nämä ovat nykyisissä ihmisissä esiintyviä geenialueita, jotka ovat syntyneet jo ennen neandertalilaisiin ja denisovalaisiin johtaneen linjan eroamista, mutta kadonneet joistain nykyisistä ihmispopulaatioista.

Eri populaatioiden geenit vahvistivat myös sen, että maanviljelyn omaksuneet ihmisryhmien koko on kasvanut viimeisten kymmenen tuhannen vuoden aikana nopeasti, mutta metsästäjäkeräilijöiden ei. Samoin havaittiin, että nykyisissä ihmisissä esiintyvissä neandertalilaisgeeneissä on vain vähän muuntelua, mikä viittaa siihen, että risteytyminen on tapahtunut kertarysäyksellä.

Sen sijaan oseanialaisissa esiintyvät denisovalaiset geenit ovat varsin monimuotoisia, mikä viittaa siihen, että risteytymistä on tapahtunut pidemmällä aikavälillä. Lisäksi nyt tehty tutkimus kumosi sen aiemmin tehdyn väärän johtopäätöksen, jonka mukaan oseanialaisissa olisi ollut paljon enemmän denisovalaista alkuperää olevia geenejä kuin neandertalilaisia - määrät ovat suunnilleen samat eli reilut kaksi prosenttia molempia. Niin ikään tutkimus antoi vahvistuksen sille, että eurooppalaisilla ja muilla Afrikan ulkopuolisilla ihmisillä on keskenään saman verran neandertalilaista alkuperää olevia geenejä.

Tutkijat löysivät jonkin verran neandertalilaisten geenejä myös länsiafrikkalaisista. Ne lienevät peräisin ihmisiltä, jotka ovat jossain vaiheessa palanneet takaisin Afrikkaan sen ulkopuolelta. Vaikka näiden geenien määrä kussakin afrikkalaisessa on pieni, sisältyy siihen sellaisia neandertalilais- ja denisovalaisgeenien variantteja, joita ei ole havaittu muualla maailmassa.

Kaiken kaikkiaan edelle lyhyesti referoimani tutkimus kertoi siitä, kuinka paljon nykyaikainen genominen tutkimus voi kertoa ihmiskunnan historiasta. Vaikka tämä tutkimus lieneekin ennen kaikkea uteliaisuuden eli puhtaan tiedonhalun ohjaamaa, on saaduilla tuloksilla myös suurta käytännön merkitystä.

Sen tuottama tieto ihmiskunnan perintöaineksen eroista on huomioitava esimerkiksi lääketieteen alalla. DNA:n muutoksethan eivät ole pelkästään merkkejä evoluutiosta vaan ennen kaikkea vaikuttavat siihen, miten kukin meistä ihmisistä reagoi esimerkiksi lääkehoitoihin.

Eli se mikä toimii yhdelle ihmisryhmälle, ei välttämättä aiheuta toivottua vaikutusta toisessa. Siksi uusia hoitomenetelmiä on ennen käyttöön ottamista testattava eri geneettisiin ryhmiin kuuluvilla ihmisillä ikävien yllätysten varalta tai ainakin tehon varmistamiseksi.

Vielä lääketiedettäkin paljon suurempi merkitys on sillä, miten tieteellinen tieto vaikuttaa ihmisten maailmankuvan muodostumiseen. Nyt havaitut muutokset kertovat ihmisryhmien erilaisuudesta ja sellaisina ne tulevat vähitellen vaikuttamaan myös käsityksiimme ihmisten ja ihmisryhmien samanlaisuudesta tai erilaisuudesta. Ja johtavat väistämättä monien - niin poliittisesti korrektien kuin epäkorrektienkin - uskomusten kuoppaamiseen tosiasioille perustuvien näkemysten edestä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Katse syvälle afrikkalaisten salaisuuksiin
Kohti tylsempää maailmankuvaa
Mitä tapahtuu eurooppalaisten genetiikalle tulevaisuudessa?

Katse syvälle afrikkalaisten salaisuuksiin

Olen aikoinani kirjoittanut kuinka neandertalilaisten geenejä on nykyisin jäljellä vain Afrikan ulkopuolisissa ihmisissä. Nyt tuo vielä muutama viikko sitten yleinen luulo on kuitenkin osoitettu vääräksi.

Science-lehdessä nimittäin kerrottiin tutkimuksesta, jossa osoitettiin myös afrikkalaisten perintöaineksen sisältävän 0,3 prosenttia - eli reilu kymmeneosa siitä mitä meillä euraasialaisilla - neandertalilaisten geenejä. Selitys asialle ei kuitenkaan ole se, että neandertalilaiset olisivat aikanaan vaeltaneet myös Afrikkaan.

Sen sijaan aiemmin Afrikasta lähteneitä euraasialaisia oli palaillut ihmislajin synnyinseuduille viimeisten 20 000 vuoden aikana ja lemmiskellyt siellä paikallisten ihmisten kanssa tunnetuin seurauksin. Näin he samalla levittivät sikäläiseen ihmisen perintöainekseen neandertalilaisten geenejä.

Samalla selvisi myös toinen arvoitus.

Aiemmat tutkimukset olivat nimittäin tulleet siihen johtopäätökseen, että itäaasialaisilla olisi enemmän nenandertalilaisten geenejä kuin eurooppalaisilla. Tämä olisi kuitenkin omituista, koska suurin osa neandertalilaisislöydöksistä on tehty Euroopassa. Miksi ihmeessä siis heidän geeninsä olisivat edustettuna nimenomaisesti itäaasialaisissa?

Uuden tutkimuksen mukaan näin ei sitten olekaan, vaan noita geenejä on saman verran kaikissa euraasialaisissa. Syy tehtyyn virheeseen oli siinä, että sellaisten geenien, jotka esiintyivät vain eurooppalaisilla ja afrikkalaisilla, kuviteltiin olevan evolutiivisesti uutta perintöainesta ja suodatettiin siksi pois aiemmista perintöainesten vertailuista. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kyse oli neandertalilaisten geenistä, jotka eivät vain ole säilyneet aasialaisissa.

Näin olemme siis jälleen kerran oppineet uutta ihmisen evoluutiosta katsomalla syvälle afrikkalaisen ihmisen genomin salaisuuksiin. Nähtäväksi jää, mitä uutta opimme seuraavaksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kohti tylsempää maailmankuvaa
Miten neandertalilainen poikkesi meistä?
Matkailu jättää jälkensä

Kohti tylsempää maailmankuvaa

Neandertalinihmiset asuttivat Euraasiaa ennen anatomisesti moderneja ihmisiä. He olivat vähän tukevampirakenteisia kuin me, mutta vastaavasti heillä oli myös suuremmat aivot.

Nykyihmisen saavuttua Eurooppaan katosivat myös neandertalilaiset hyvin pian. Tai katosivat ja katosivat - kyllä he myös risteytyivät esi-isiemme kanssa siten, että kaikilla eurooppalais- ja aasialaistaustaisille nykyihmisillä on edelleen jonkin verran heidän geenejään.

Neandertalilaisten katoamisen syy on ollut monenlaisen polemiikin kohteena: tyypillisesti heidän on arveltu kadonneen joko elinympäristön muutoksen aiheuttaman paineen tai nykyihmisten älyllisen ylivoiman tieltä, minkä seurauksena he olisivat yksinkertaisesti hävinneet kilpailussa resursseista. Omassa nuoruudessani neanderalilaisten arveltiin joutuneen jopa nykyihmisten aiheuttaman massatuhonnan kohteeksi.

Tässä suhteessa uusi PlosONE -lehdessä julkaistu tutkimus tuotti mielenkiintoista tietoa. Siinä tehtyjen kahden erilaisen mallinnuksen perusteella neandertalilaisten katoaminen saattoi johtua pelkästään heidän nykyihmistä pienemmän väkimääränsä eli harvemman asutuksensa takia (tämä tiedetään aiempien tutkimusten perusteella).

Uuden tutkimuksen mukaan nykyihmisen rooli neandertalilaisten katoamisessa olisi yksinkertaisesti se, että heidän saavuttuaan maisemiin pilkkoutuivat pienet neandertalilaispopulaatiot entistä enemmän, jolloin kaikissa ryhmissä parinmuodostus tapahtui yhä pienemmästä joukosta. Näin lasten vanhemmista tuli yhä läheisempiä sukulaisia keskenään, joten yhteisöt muuttuivat yhä sukurutsaisemmiksi tunnetuin seurauksin.

Jo valmiiksi harvan asutuksen pilkkoutumisen seurauksena neandertalilaisten oli myös yhä vaikeampi löytää yhteistyökumppaneita erilaisiin toimiin kuten metsästykseen tai omaisuuden ja ruuan suojaamiseen varkailta. Lisäksi tiedetään, että pienissä ihmisryhmissä pelkät satunnaistekijät voivat johtaa katoamiseen, joten tällaisten yhteisöjen tuhoutumisriski on jo pelkästään niiden takia suurempi kuin kooltaan suuremmissa joukoissa.

Tutkijat eivät siis malleissaan olettaneet neandertalilaisten olevan nykyihmisiä huonompia missään suhteessa, vaan kaikilta muilta ominaisuuksiltaan kuin asutuksensa tiheyden suhteen samanlaisia. Ja simulaatioiden tulokset osoittivat kerta toisensa jälkeen, että lopputuloksena oli lopulta neandertalilaisryhmien katoaminen yksi kerrallaan siten, ettei jäljelle jäänyt lopulta ketään.

Nähtäväksi jää, miten käsitys neandertalilaisten tuhon syistä muuttuu jatkossa. Joka tapauksessa on ehkä hiukan tylsää, ettei esi-isiemme ja heidän serkkujensa välillä ehkä ollutkaan jälkimmäiselle tuhoisaa kilpailutilannetta. Saati verisiä esihistoriallisia sotia, joiden seurauksena toinen lajeista olisi hävitetty.

Mutta sellaistahan tiedon lisääntyminen aiheuttaa. Ja on aiheuttanut aina.

Tässähän on käynyt niin, että ensin tähtitieteen ja fysiikan kehitys vei pohjan pyhien kirjoitusten hienoilta maailmankaikkeuden rakenteilta ja siirsi ensin maapallon ja pian myös aurinkokuntamme pois maailman keskipisteestä ja jumalan kasvojen edessä erityiseltä asemalta. Seuraavaksi ymmärrys evoluution mekanismeista ja historiasta teki meistä ihmisistä vain yhden eläinlajin muiden joukossa ja tappoi lopullisesti aiemman asemamme jumalten asettamina maapallon valtiaina.

Lopputuloksena uskonnollispohjaiset maailmankuvat vaihtuivat tieteelliseen todellisuuteen ja sen innoittamana ihmiskunnan teknis-taloudellinen kehitys kiihtyi hurjaan vauhtiin tuottaen tähän kehitykseen mukaan lähteneille kansakunnille ennen näkemättömän hyvinvoinnin. Ja samalla meille elettäväksi paljon aiempaa tylsemmän maailmankuvan, jossa ihmisten kohtalot eivät määräydy jumalten oikkujen mukaan, eikä kuolemaa seuraa iankaikkinen elämä joko paratiisissa tai kadotuksessa, vaan yksinkertaisesti päättyy elintoimintojen loppuessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaiset ovat lähes immuuneja huuhaalle
Kuinka moralisoiva jumala syntyi?
Miksi neandertalilaiset hävisivät?

Mitä tapahtuu eurooppalaisten genetiikalle tulevaisuudessa?

Eurooppaan on viime aikoina suuntautunut jatkuva kehitysmaalaisten maahanmuutto. Kansainvaelluksen huippu oli vuonna 2015, mutta ihmisvirta ei ole pysähtynyt sen jälkeenkään: viime vuonna EU:n alueella rekisteröitiin noin 650 000 turvapaikkahakemusta, joista 5046 Suomessa.

Kysymys tietenkin kuuluu, mitä tällaisessa tilanteessa tapahtuu eurooppalaisille ja heidän geeneilleen. Juuri nyt saattaa näyttää siltä, että ihmisvirta johtaa tulijoiden ja kantaväestön eristäytymiseen toisistaan, mutta suurissa kaupungeissamme yleinen näky ruskeahipiäisistä lapsista valkoisten äitiensä kanssa kertoo jotain aivan muuta.

Asiaa voi tarkastella myös historiallisten tapahtumien valossa. Siihen tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden kaksi aivan äskettäin julkaistua tutkimusta.

Ensimmäinen niistä kertoo tapahtumista nykyisessä Siperiassa. Siis Denisovan luolassa, mistä on löytynyt denisovalaisten jäänteitä.

Nature lehdessä julkaistiin pari viikkoa sitten Svante Pääbon ryhmän tutkimus, jossa oli analysoitu yhden uuden Denisovan luolasta löytyneen ihmisjäänteen DNA:n. Tulos oli hämmästyttävä, sillä kyseisen luupalan aikanaan omistaneen naisen äiti oli neandertalilainen ja isä denisovalainen.

Jo aiemminhan olemme tienneet, että neandertalilaiset ovat risteytyneet meidän Afrikasta myöhemmin saapuneiden ns. nykyihmisten kanssa. Ja denisovalaiset joidenkin Itä-Aasian kansojen esivanhempien kanssa. Lisäksi ainakin joillain aiemmin eläneillä nykyihmisillä on ollut enemmän neandertalilaisten geenejä kuin meillä tänä päivänä elävillä.

Näyttäisi siis siltä, että ihmispopulaatioiden kohdatessa risteytyminen on ollut hyvin tavallista niin kauan kuin ihmisiä on elänyt ja kohdannut. Näin lienee myös nykyisin.

Tavallisia näyttävät olleen myös ihmisryhmien vaellukset. Edelle linkittämästäni uudesta tutkimuksesta nimittäin selvisi, että tutkitun naisen äiti oli läheisempää sukua Euroopasta aiemmin löytyneille neandertalilaisille kuin Denisovan lähellä eläneille. Siten kansainvaelluksissa ei sinänsä ole mitään uutta, ei edes silloin kun matkat ovat pitkiä.

Toisen ihmisten liikkuvuutta valaisevan tutkimuksen julkaisi italialaisryhmä. Siinä oli tutkittu toskanalaisten vainajien ja nykynaisten äitilinjaa pitkin periytyvää mitokondriaalista DNA:ta.

Tutkimuksen taustana oli tieto siitä, että Toskana sijaitsee Italian länsirannikolla paikassa, jonka yli erilaiset kansat ja kulttuurit ovat vaikuttaneet vuosituhansien ajan. Siellä ovat valtaa pitäneet paitsi kuluisat Medicit, niin myös etruskit, roomalaiset, lombardit ja ranskalaiset.

Tutkimusryhmän analyysin mukaan monet Toskanassa nykyisin elävät naiset ovat kaikesta huolimatta jopa 5000 vuotta sitten alueella eläneiden naisten suoria jälkeläisiä. Löydöstensä perusteella tutkijat arvelivatkin, että kansakuntien valloitusretket eivät niinkään vaikuta naislinjoihin, vaan näkyvät paremminkin mieslinjoissa. Päätelmää tukevat monet aiemmat tutkimukset, joista ensimmäisenä mieleeni nousee Tsingis-kaanin Y-kromosomin asema maailman yleisimpänä Y-kromosomina.

Nähtäväksi jää, millä tavalla nykyinen kansainvaellus vaikuttaa eurooppalaisten perimään tulevaisuudessa. Todennäköistä kuitenkin on, että Euroopassa elävien ihmisten geneettisen monimuotoisuuden kehittyminen tulee noudattamaan samankaltaisia kehityskulkuja kuin aiempienkin ihmisryhmien.

Eli etnisten ryhmien välillä tapahtuu ajan myötä geeninvaihtoa, jossa mitokondriot säilyvät vahvasti eurooppalaisina, mutta muu genomi mukaan lukien miesten Y-kromosomit koostuvat sekä eurooppalaisista että muualta tulleista DNA-sekvensseistä.

Siitä, minkälaisen kulttuurievoluution Eurooppa tulee kohtaamaan geneettinen tutkimus ei - ainakaan vielä nykyisin - kuitenkaan kerro mitään. Mutta se on kuitenkin luultavaa, että nykyihmisellä kulttuurin vaikutusta monipuolistuvaan geenipooliin vaikuttavan luonnonvalintaan ei voi vähätellä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ihminenkin voi kääpiöityä
Kulttuuri muokkaa evoluutiota
Miksi neandertalilaiset hävisivät?

Keisarin vaatteet taiteessa

En ole mikään taiteen asiantuntija. Mutta nautin kyllä mielelläni monenlaisista teoksista: esimerkiksi kansalaistorin pystyyn nostettu hauki tuottaa omassa absurdiudessaan aina ohi kulkiessani hyvän mielen.

Mieleeni tuli kuitenkin satu keisarin vaatteista, kun luin puistotyöntekijöiden heittäneen Helsinkiin pystytetyn taideteoksen roskiin. Kyse oli nurmikolle asennetusta suojatietä esittävästä tilataideteoksesta. Siis nykytaiteesta.

Taide on osa ihmisen kulttuuria. On ollut jo pitkään; ilmeisesti jo neandertalilaisten aikaan. Siksi se on arvokasta ja erottamaton osa sivistysvaltion elämää.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki taide olisi hienoa ja arvokasta. Yhden rajan voisi ehkä vetää siihen, tunnistaako satunnainen ohikulkija teoksen olevan taidetta eikä roskiin menossa olevaa ympäristösaastetta. Nyt puistosta hävitetyn teoksen osalta tämä ehto ei mitä ilmeisimmin täyttynyt.

Koin itse tammikuussa toisenlaisen taide-elämyksen. Se oli Helsingin tuomiokirkon valoshow, joka oli lähes tajunnan räjäyttävä visuaalinen teos. Tosin taiteilija oli saanut siihenkin liittyvää nautintoa vähennetyksi soitattamalla ämyreistä erittäin kovaa mölyä, minkä takia en jäänyt ihastelemaan teosta kovin pitkään.

Tilataide voi siis olla hyvää, huonoa tai sekä että. On hienoa, että ympäristöämme muokataan nautintoa ja usein myös ajatuksia herättäväksi.

Jotta taide olisi taidetta, tulee sen tekijällä olla vapaus luomiseen, sillä ilman sitä ei synny mitään. Sen hintana joudumme kuitenkin sietämään myös teoksia, joiden ero roskaamiseen tai häirintään on vain taiteilijan mielessä - kuten helsinkiläisen puiston suojatiekonstallaation karu kohtalo osoittaa.

 Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Elääkö kirjailija sananvapaudesta?
Somalitaustainen stand-up koomikko valokeilassa
Taideuutisia

Miksi neandertalilaiset hävisivät?

Aikanaan Eurooppaa asuttivat neandertalilaiset kun taas Afrikassa elelivät niin sanotut nykyihmiset, joista käytän tässä nimitystä afrikkalaiset esi-isämme. Näiden kaikkien evoluutiosta ja jopa käyttäytymisestä on viime aikoina saatu paljon uutta tietoa, joten jälleen on tullut aika päivittää ihmisen evoluutiokäsitys myös tässä blogissa.

Aloitan Kroatialaisesta Vindijan luolasta, jossa noin 50 000 vuotta sitten kuoli neandertalilaisnainen. Hänen genominsa on nyt sekvensoitu ja tulosten mukaan hänen isältään ja äidiltään perimät vastinkronosomit (ja -geenit) olivat olleet selvästi samankaltaisempia kuin useimmilla nykyisillä ihmisillä. 

Samankaltaisia havaintoja on tehty myös kaikista muista neandertalilaisista, joista on käytettävissä sekvenssitietoa. Siten näyttää ilmeiseltä, että sekä neandertalilaiset, että myös denisovalaiset, elivät pienissä ja eristyneissä ryhmissä, joissa kaikki olivat keskenään sukulaisia. Vindijan naisen genomi ei kuitenkaan ollut yhtä muuntelematon kuin aiemmin sekvensoidun Altailla eläneen neandertalilaisen, jonka vanhemmat näyttäisivät olleen yhtä läheisiä kuin puolisisarukset.

Verrattaessa Vindijan naisen genomia muihin neandertalilaisiin, nähdään hänen olevan lähimpänä niitä neandertalilaisia, jotka risteytyivät meidän afrikkalaisten esi-isiemme kanssa. Denisovalaisiin johtanut linja näyttäisi puolestaan eronneen Vindijan naiseen johtaneesta linjasta noin 400 000 vuotta hänen aikaansa ennen ja Afrikasta tulleet nykyihmiset noin 600 000 vuotta sitten. 

Uutta sekvenssitietoa hyödyntäen laskettiin myös, että Oseanian ulkopuolisista ihmisistä neandertalilaista alkuperää olevaa DNA:ta on nykyisillä itäaasialaisilla 2,3-2.6% ja eurooppalaisilla 1,8-2,4%. Samalla vahvistui aiempi käsitys siitä, että näihin geeneihin sisältyy paljon erilaisia sairausriskejä. 

Aivan toisaalla, 34 000 vuotta sitten, haudattiin Sunghirissa, Länsi-Venäjällä, yhdelle paikalle useita ihmisiä. Heistä neljältä on nyt selvitetty nukleotidijärjestykset.

Tulosten mukaan yhdessäkään neljästä tutkitusta vainajasta ei ollut merkkejä sisäsiittoisuudesta. Sen sijaan ainakin yhdessä tutkitussa vainajassa oli nykyihmiseen verrattuna ylimääräistä neanderalilaisen DNA:ta, mikä viittaa joko useisiin Afrikasta tulleiden nykyihmisten ja neandertalilaisten välisiin romansseihin tai vaihtoehtoisesti siihen, että ajan myötä luonnonvalinta on vähentänyt meihin johtaneessa evolutiivisessa linjassa esiintyvän neandertalilaisperäisen perimän määrää.

Sunghirlaisten genomit paljastivat myös, että toisin kuin neandertalilaiset, he eivät pariutuneet lähisukulaistensa kanssa vaikka elivätkin pienissä ryhmissä, vaan ryhmät olivat liikkuvia ja niiden välillä tapahtui parinvaihtoa. Mikäli tämä elämäntapa oli yleinen kaikkien meidän esi-isiemme parissa ja vahva sukusiitos neandertalilaisilla, se saattaa selittää sen, miksi Afrikasta myöhemmin saapuneet esi-isämme menestyivät neandertalilaisia (ja denisovalaisia) sukulaisiaan paremmin ja lopulta syrjäyttivät nämä.

Lopuksi pari sanaa afrikkalaisista. Tarkemmin sanottuna kolmesta parituhatta vuotta sitten eläneestä eteläafrikkalaisesta khoisanista (eli hottentotista tai bushmanista) ja neljästä muutamia satoja vuosia sitten samoilla seuduilla eläneestä bantu-maanviljelijästä. 

Heidän genomiensa sekvensoiminen ja vertailu toisiinsa ja aiemmin sekvensoituihin ihmisiin osoitti, että khoisanit erkanivat omaksi linjakseen aiemmin kuin mikään muu nykyisin elävä ihmisryhmä: peräti noin 300 000 vuotta sitten. Se on vain noin puolet siitä ajasta, kun neandertalilaisiin/denisovalaisiin johtanut linja erosi muista ihmisistä.

Vanha käsitys khoisanien linjan eroamisesta muista ihmisistä oli noin 100-160 000 vuotta sitten. Sen ero nyt saatuihin tuloksiin liittyy siihen, että nykyiset khoisanit kantavat genomissaan runsaasti (9-30%) viimeisen 2000 vuoden aikana bantuista siirtyneitä geenejä, joiden seurauksena heihin johtava evolutiivinen linja näyttää todellista nuoremmalta.

Niinpä khoisanit ovatkin nykyisistä ihmisistä kaikista monimuotoisimpia. Heille on pitkän evoluution aikana kehittynyt runsaasti aivan omia geenimuotojaan ja lisäksi viimeaikaisen risteytymisen seurauksena muuntelua ovat lisänneet bantugeenit. 

Kaiken kaikkiaan edelle kuvaamani uudet tutkimukset ovat antaneet meille entistä paremman kuvan ihmisen evoluutiosta. Eikä pelkästään evoluutiosta, vaan jopa muinaisten ihmisten elämäntavoista ja sosiaalisista suhteista.

Tämä kaikki on tietenkin jo sellaisenaan kiehtovaa. Mutta lisäksi se tarjoaa meille myös näkymiä erilaisiin nykyihmisten kulttuureihin. 

Esimerkiksi sukurutsaisten neandertalilaisten katoaminen toimii varoitusmerkkinä kulttuureille, joissa suositaan sukulaisavioliittoja. Toisaalta khoisanien monimuotoinen genetiikka osoittaa, ettei pelkällä monimuotoisuudella nousta esikuvaksi muille - siihen tarvitaan myös kulttuuriympäristö, joka kohtuullisen yksilökeskeisenä tukee luovuutta ja siten myös tieteellis-teknistä kehitystä. 

Tässä suhteessa meidän suomalaisten elämäntapa näyttäisi kohtuullisen hyvältä. Onhan meidänkin geeneillämme pitkä evoluutiohistoria, väestössämme esiintyy poikkeuksellista erilaisuutta ja kulttuuri on koulutusta, osaamista sekä tasa-arvoa arvostava.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Polveutuvatko kreikkalaiset antiikin helleeneistä?

Neandertalilainen vegaani ja muita yllätyksiä

Miksi tieteellis-taloudellinen vallankummous tapahtui Pohjois-Euroopassa?

Neandertalilainen vegaani ja muita yllätyksiä

Tutkimusmenetelmien kehitys on sikäli mukavaa, että se mahdollistaa edistyksen saavuttamisen myös sellaisissa asioissa, joita kukaan ei alun alkaen ajatellut. Parin viime viikon aikana on uusien menetelmien mahdollistamista edistysaskelista raportoitu maailman arvostetuimmissa tiedelehdissä.

Ensin Naturessa julkaistiin tietoa neandertalilaisten käytöksestä, ruokavaliosta, taudeista ja lääkitsemisestä. Tutkimuksessa neandertalilaisten fossiileista kerättiin hampaiden plakkia analysoitavaksi massasekvensoinnin avulla ja niistähän löytyi vaikka mitä. 

Tulokset paljastivat, että nykyisessä Belgiassa sijaitsevassa luolassa eli neandertalilaisia, joiden ruokavalio koostui suurelta osalta lihasta: menuun kuului mm. villasarvikuonoa ja muflonia. 

Sen sijaan Espanjassa elelevät neandertalilaiset olivat tulosten perusteella vegaaneja tai ainakin vähän lihaa syöviä. He söivät mm. sieniä, männynsiemeniä ja sammalia, mutta lihansyönnistä kertovia DNA-sekvenssejä tutkijat eivät havainneet. 

Ruokavalioiden erot näkyivät myös eroina näiden neandertalilaisten hampaiden bakteeriyhteisöissä. Espanjalaisten kasvissyöjien hammasmikrobistot muistuttivat ruokaa etsimällä keräävien nykyihmisyhteisöjen ja simpanssien bakteeristoa kun taas belgialais-neandertalilaisen hampaita peitti samankaltainen mikrobisto kuin tämän päivän metsästäjä-keräilijöiden purukalustoa. 

Yhdellä nykyisessä Espanjassa eläneellä neandertalilaisella oli ruuansulatuselimistössään krooninen ripulitauti sekä suussaan hammasmätää. Lääkkeeksi hän pureksi salisyylihappoa sisältävää poppelinkuorta ja söi myös antibioottia tuottavaa hometta. 

Tulosten perusteella voitiin myös todeta, että neandertalilaisen hampaistossa elävä Methanobrevibacter oralis -bakteeri oli eriytynyt nykyihmisessä elävästä sukulaisestaan noin 112-143 000 vuotta sitten. Se on paljon sen jälkeen kun nämä ihmislajit eriytyivät, joten myös tämä havainto osoittaa näiden lajien olleen läheisessä kanssakäymisessä keskenään. Aiemminhan on tiedetty niiden myös risteytyneen.

* * *

Toisesta uudesta tutkimuksesta kerrottiin puolestaan Science-lehdessä. Siinä hyödynnettiin nykyisiä mahdollisuuksia seuloa epämääräisistä DNA-näytteistä halutunkaltaisia sekvenssejä - tässä tapauksessa ihmisen mitokondrio-DNA:ta läheisesti muistuttavia. 

Tutkijat testasivat menetelmää nykyisessä Belgiassa sijaitsevan luolan pohjalta löytyneeseen maa-ainekseen. Tutkijoiden omaksikin hämmästykseksi sieltä löytyi runsaasti neandertalilaisten DNA-sekvenssejä. 

Menetelmää testattiin seuraavaksi seitsemästä eri luolasta kerättyihin näytteisiin. Niistä neljästä on löytynyt merkkejä sen muinaisista asukkaista - vaikka kaikista ei ollut löytynyt edes luita. 

Yksi näytteistä oli samasta luolasta, josta joitain vuosia sitten löytyi kokonaan uusi ihmislaji eli denisovalainen. Tämäkin analyysi vahvisti sen eläneen siellä, sekä vahvisti myös neandertalilaisten käyttäneen samaa luolaa, kuten jo aiemmin oli osoitettu.

Nyt kehitettyä menetelmää voidaan jatkossa käyttää tunnistamaan muinaisia asukkaita, vaikka näistä ei olisi jäänyt luita tai edes työkaluja. Suomen tapauksessa olisi mielenkiintoista nähdä, mitä kehitetty menetelmä sanoo Pohjanmaan Susiluolasta, josta väitetään löytyneen neandertalilaisiin viittaavia löydöksiä - ja jotka on myös kiivaasti kiistetty. 

Jos Susiluolasta löytyisi neandertalilaisen DNA:ta olisi kiista ratkaistu. Samalla saisimme tietoomme, ketkä olivat ensimmäisiä suomalaisia - vaikka emme heidän jälkeläisiään olekaan. Siitä on pitänyt huolen viimeistään viimeinen jääkausi, jota edeltävältä ajalta Susiluolan näytteet ovat.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Suomalaiset ovat ainutlaatuisia

Miten neandertalilainen poikkesi meistä?

Matkailu jättää jälkensä 

Suomalaiset ovat ainutlaatuisia

Palaan vanhaan aiheeseeni suomalaisten alkuperästä, koska siitä on jälleen saatu uutta kiehtovaa tietoa.

Ensimmäinen uutinen ehti jo olla julkisuudessa. Sen mukaan nykyistä Espanjaa 7000 vuotta sitten asuttaneet ihmiset olivat enemmän suomalaisten ja ruotsalaisten kuin muiden eurooppalaisten sukulaisia. Mielenkiintoista kyllä, heidän silmänsä ovat olleet siniset mutta ihonväri varsin tumma.

Tämä tieto vahvistaa sen, että olemme niiden ihmisten jälkeläisiä, jotka asuttivat Eurooppaa ennen kuin maanviljelyn keksineet heimot tunkeutuivat raivaamaan meidän metsästävien ja keräilevien esi-isiemme metsästysmaita omiin tarkoituksiinsa. Tai ainakin, että me olemme noiden ihmisten jälkeläisiä enemmän kuin muut eurooppalaiset.

Toista uutista en sen sijaan ole havainnut valtamediasta. Se kertoo tutkimuksesta, jossa selvitettiin niitä nykyihmisen genomissa esiintyviä DNA-sekvenssejä, jotka ovat alkujaan peräisin neandertalilaiselta.

Tutkimuksen mielenkiintoisin havainto oli se, että noin viidennes neandertalilaisen genomista on edelleen olemassa - tosin palasiksi pirstaloituneena eri ihmisten genomeihin. Voidaan siis todeta, että vaikka maapallolla ei olekaan enää neandertalilaisia, elävät monet heidän geeninsä meidän sisällämme.

Tutkimuksessa havaittiin (tai oikeastaan siis ei havaittu) myös laajoja neandertalilaisen genomisia alueita, joista ei löydy jälkeäkään nykyihmisessä. Nämä DNA-sekvenssit ovat siis syystä tai toisesta olleet haitallisia neandertalilaisen ja nykyihmisen risteymille ja siten joutuneet luonnonvalinnan poistamiksi. Yksi sellainen on geeni, jolla on tärkeä merkitys ihmisen puheenmuodostuksessa.

Ja mikä jännittävintä, kaikista tutkituista eurooppalaisista suomalaisissa oli eniten neandertalilaisen geenejä! Olemme siis tässäkin suhteessa erikoisia eurooppalaisia!

Iloa himmentää tosin hiukan se, että aasialaisissa neandertalilaisten geenejä on vielä selvästi enemmän kuin suomalaisissa. Aasiaan suunnanneet anatomisesti modernit ihmiset olivat siis vielä meidänkin esi-isiämme hanakampia risteytymään kohtaamiensa neandertalilaisten kanssa.

Lopuksi tutkimusraportti kertoo, että neandertalilaisista on periytynyt nykyeurooppalaisiin sellainen ihonväriin vaikuttava geeni, jota ei esiinny lainkaan aasialaisissa. Toisaalta aasialaisiin on samasta lähteestä periytynyt ihoon vaikuttava geeni, joka puuttuu lähes kokonaan eurooppalaisilta.

Afrikan ulkopuolisen ihmisen pinta näyttäisi siis olevan vahvasti neandertalilaista alkuperää. Mahtaisikohan tämä olla syy siihen, että ihmisen väri herättää monissa niin voimakkaita intohimoja?

Kaikkiaan tutkimuksen tämänhetkisessä vaiheessa näyttää siltä, että me suomalaiset olemme suurista eurooppalaisista kansoista kaikkein alkuperäisimpiä eurooppalaisia. Toisaalta meitä voidaan pitää myös Euroopan muinaisimpina ihmisinä. Ja kolmanneksi me lienemme eurooppalaisista kauimpana afrikkalaisista, sillä näiden genomista puuttuu kokonaan neandertalilainen geeniperimä.

Niin tai näin. Ainakin me olemme niin erikoisia, että ellemme olisi elinvoimainen kansa ja kansakunta, meidät pitäisi suojella tulevien sukupolvien ihmeteltäväksi!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miten neandertalilainen poikkesi meistä?
Ristiretkeläisten jäljillä
Suomalaisten alkuperästä

Miten neandertalilainen poikkesi meistä?

Nelandertalilaiset asuttivat Eurooppaa ja Länsi-Siperiaa ennen nykyihmistä, joka syrjäytti maanosan entiset asukkaat vajaat 30 000 vuotta sitten. Nyt näistä edesmenneistä sukulaisistamme on julkaistu aiempaa tarkempi koko perintöaineksen kattava sekvenssi. 

Uuden tutkimuksen kohteena olleen neandertalilaisen luut löytyivät samasta luolasta Altai-vuorilta kuin jo aiemmin samanlaisen analyysin kohteena olleen Denisovanihmisen jäännökset. Jälkimmäinen oli kuitenkin asustellut paikalla vasta tuhansia vuosia myöhemmin.

Neandertalilainen ja denisovalainen olivat keskenään hiukan läheisempää sukua kuin kumpikaan nykyihmiselle. Nykyihminen erosi omaksi lajikseen noin 600 000 vuotta sitten, kun taas denisovalainen ja neandertalilainen erosivat vasta 200 000 vuotta myöhemmin. 

Sukulaisemme olivat siis ennen häviämistään keskenään selkeästi kaukaisempaa sukua kuin mitkään nykyihmispopulaatiot toisistaan. Niiden välinen noin 400 000 vuoden aikaero on noin kolminkertainen verrattuna pisimmän aikaa sitten eriytyneeseen nykyihmispopulaation ikään: sanit eli hottentotit erosivat muihin ihmisiin johtaneesta evoluutiolinjasta vasta jonkin verran yli 100 000 vuotta sitten.

Uuden tutkimuksen mukaan, toisin kuin aiemmin ajateltiin, kiinalaisissa ja Amerikan alkupäeräisasukkaissa eli intiaaneissa näyttää olevan hiukan enemmän neandertalilaista alkuperää olevia geenejä kuin eurooppalaisissa. Lisäksi heissä on joitain denisovalaisia geenejä, mutta selvästi vähemmän kuin australialaisissa, melanesialaisissa ja polynesialaisissa. Eurooppalaisissa sen sijaan ei näyttäisi olevan denisovalaisten geenejä.

Myös denisovalaiset ja neandertalilaiset olivat aikojen kuluessa risteytyneet, sillä denisovalaisten geeneistä noin puoli prosenttia oli neandertalilaista alkuperää. Toisin päin geenejä ei näytä siirtyneen.

Vielä mielenkiintoisempi oli tutkijoiden havainto siitä, että aiemmin sekvensoidun denisovalaisten geeneistä jotkut eivät selvästikään ole alkujaan peräisin heidän omasta kehityslinjastaan, mutta eivät myöskään neandertalilaisilta tai nykyihmiseltä. Sen sijaan nämä geenit vaikuttavat olevan peräisin jostain (genomisekvenssiltään) toistaiseksi tuntemattomasta, mutta kolmea muuta selvästi aiemmin omaksi haarakseen eronneesta varhaisihmislajista. 

Tutkituista neandertalilaisen genomisekvensseistä nähdään myös, että näiden ihmisten heterotsygotia-aste (siis sellaisten genomin kohtien määrä, joissa isältä ja äidiltä peritty nukleotidi on erilainen) oli vain noin neljäs- tai viidesosa siitä, mitä nykyihmisillä tavataan. Tämä johtunee pienestä populaatiokoosta, sillä näitä ihmisiä eleli maapallolla ehkä vain noin 10 000 ihmisen populaatio. 

Sama näyttää koskevan denisovalaisia. Tämä on sikäli merkittävää, että molempien lajien heterotsygotia-aste kuuluu alhaisimpiin, mitä miltään eläinlajilta tunnetaan.

Nyt sekvensoitu neandertalilainen kantoi geeneissään vielä tavallistakin vähemmän heterotsygotiaa, sillä hänen vanhempansa olivat olleet joko puolisisaruksia (yhteinen äiti) tai vaihtoehtoisesti kaksinkertaisten serkusten, enon/sedän ja sisaren-/veljentyttären, tädin ja sisaren-/veljenpojan tai isovanhemman ja lapsenlapsen tekemä jälkeläinen. Tällainen lähisukulaisten välinen naiminen on mahdollisesti ollut tavallista näiden ihmisten parissa johtuen joko harvasta asutuksesta tai kulttuuritavoista.

Voidaankin kysyä, ovatko alhainen heterotsygotia-aste ja sukulaisavioliitot merkittäviä taustatekijöitä sen takana, että sekä neandertalilaiset että denisovalaiset hävisivät kilpailun nykyihmiselle kaikkialla tämän ilmaannuttua samoille seuduille? Tai olisiko ollut peräti niin, että nämä lajit olisivat joka tapauksessa kuolleet sukupuuttoon, vaikka nykyihmistä ei olisi edes ilmaantunut?

Entä miten neandertalilainen poikkesi meistä? 

Nyt sekvensoitu neandertalilainen erosi nykyihmisistä vain 96 sellaisen emäsparin kohdalla, jotka muuttavat proteiinien rakennetta. Häneltä löytyi myös noin 35 000 muunlaista mutaatiota, joista jotkut saattoivat vaikuttaa geeninsäätelyyn. Lisäksi nykyihmisellä on kolme geenialuetta kahdentunut verrattuna neandertalilaiseen.

Nyt julkaistu tutkimus siis vahvistaa muinaisten ihmislajien kohtaamisten johtaneen jälkeläisiin. Näin ollen olisi ehkä oikeammin puhua ihmispopulaatioista kuin –lajeista.

Jatkotutkimuksissa tultaneen paneutumaan niihin geeneihin, joiden suhteen me eroamme näistä sukulaislajeistamme. Selkein ja tehokkain tapa olisi geenitekniikan avulla luoda sellaisia GMO-ihmislapsia, jossa nämä mutaatiot esiintyisivät yhdessä (varhaisen ihmisen uudelleenluominen) tai yksinään (näiden geenien vaikutuksen tutkiminen). 

Tällaisia kokeita olisi varmaankin tehty tohtori Mengelen johdolla, mutta nykyisin tyydyttäneen eettisistä syistä solukkoviljelmiin ja eläinmalleihin, sillä myös niiden kautta voidaan saada selville monia mielenkiintoisia asioita. Jäämme odottamaan tuloksia!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Muinaisia kohtaamisia

Varhaiset maanviljelijät Euroopassa

Uutta tietoa ihmisen evoluution raaka-aineista

Matkailu jättää jälkensä

Ihminen lajina on tunnetusti lähtöisin Afrikasta, kuten jo Charles Darwin aikanaan oletti. Ensimmäinen varma muuttoaalto Afrikan ulkopuolelle on puolestaan tapahtunut jo yli puolitoista miljardia vuotta sitten, jolloin meitä edeltävä laji, Homo erectus eli pystyihminen, suuntasi tiensä ulos Afrikasta ja jätti fossiileja nykyisen Georgian alueelle. Mahdollista on, että jo sitä primitiivisempikin ihminen olisi jättänyt Afrikan, sillä ns. hobitit eli floresin ihmiset ovat mahdollisesti kehittyneet pystyihmistä varhaisemmasta ihmistyypistä.

Pystyihmisestä kehittyi Euroopassa neandertalinihminen ja Aasiassa denisovanihminen. Näistä ensimmäinen tunnetaan lukuisista fossiililöydöistä, mutta jälkimmäisestä on vain harvoja havaintoja. Siitä huolimatta molempien koko genomi on sekvensoitu, mikä mahdollistaa monenlaisia tutkimuksia, joiden merkitys ulottuu aina nykyisen ihmiskunnan parempaan ymmärtämiseen.

Aivan uutta tietoa on esimerkiksi se, että tänä päivänä elävistä, Afrikan ulkopuolisista ihmisistä Australian alkuasukkaat eli aboriginaalit ovat asuttaneet Aasian ennen kuin ne ihmiset, joista kehittyi suurin osa nykyisistä aasialaisista. Aboriginaalien ja eräiden muiden ihmisten esi-isät jättivät lajimme alkuperäisen kodin jo 62-75 000 vuotta sitten, kun meidän muiden esi-isät lähtivät kohti neandertalilaisten ja denisovalaisten hallitsemaa Euraasiaa vasta paljon myöhemmin.

Jo aiemmin on tiedetty, että Afrikan ulkopuolisten ihmisten esi-isät olivat risteytyneet neandertalilaisten kanssa. Tämä koskee myös aboriginaaleja sekä papualaisia, mutta he kantavat lisäksi melanesialaisten tapaan myös denisovanihmisen geenejä. Tämän havainnon seurauksena voidaan päätellä kaikkien Afrikasta lähteneiden ihmisryhmien risteytyneen neandertalilaisten kanssa jo ennen levittäytymistään muualle maailmaan, mutta ainoastaan ensimmäisenä Aasiaan suunnanneiden risteytyneen lisäksi denisovalaisten kanssa.

Alan tutkimus käy kuumana ja niinpä äskettäin julkaistiin myös toinen uusi tutkimus, jossa denisovalaisten geenien alkuperää selvitetään yksityiskohtaisemmin. Tämä tutkimus vahvistaa denisovalaisten merkityksen Uuden Guinean asukkaiden, australialaisten sekä lisäksi yhden filippiiniläisen ihmisryhmän (Mamanwa) evoluutiossa. Toisaalta jotkut näille ihmisryhmille sukua olevat, mutta ei niin kauas itään suunnanneet, ihmisryhmät (kuten Andamansaarten asukkaat) eivät kanna geeneissään denisovalaista perimää. Tämä osoittaa, että risteytyminen on tapahtunut jossain Itä-Aasiassa ja että alkujaan Siperiasta löydetyt denisovalaiset ovat aikanaan todennäköisesti asuttaneet laajaa aluetta Siperiasta aina trooppiseen Aasiaan.

On kiehtovaa, että monenlaisten pilkkapuheiden säestämänä uusia luonnonlakeja 1940-luvulla etsimään lähteneiden fyysikkojen aloittamasta bakteerien ja niiden virusten tutkimuksesta alkunsa saanut tieteenala on tuottanut meille reilussa 50 vuodessa työkalut, joiden avulla voimme oppia yhä enemmän omista juuristamme. Tämä jos joku kertoo siitä, ettei tutkimuksen tuloksia voi koskaan tietää etukäteen, vaan tutkimusten mahdollisten hyötyjen arvailemisen sijaan oleellista olisi varmistaa tutkimuksen korkea laatu - olipa tarkastelun kohteena mikä tahansa. Vain siten voidaan varmistaa inhimillisen uteliaisuuden tyydyttäminen, kehitystä eteenpäin vievät keksinnöt ja viime kädessä ihmiskunnan hyvinvointi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tieteellinen huijaus
RNA-maailma sai vahvistusta
Muinaisia kohtaamisia

Muinaisia kohtaamisia

Moderni molekyylibiologinen tutkimus tuottaa kiihtyvällä vauhdilla uutta tietoa ihmiskunnan historiasta ja jopa aikoja sitten kuolleiden ihmistyyppien elintavoista. Niinpä olemme tilanteessa, jossa voimme kuvailla hiukan ihmiskunnan tilaa mammuttien aikakaudella.

Nykyihminen kehittyi varsinaisesti Afrikassa. Niinpä afrikkalaiset ovat nyt, ja olivat myös kymmeniä tuhansia vuosia sitten ihmisryhmistä kaikista monimuotoisin. Heistä pieni osa oli levittäytymässä ehkäpä Afrikan sarven kautta myös Aasiaan.

Tämän matkan alussa he kohtasivat neandertalilaisia, jotka olivat aikaisemmin Afrikasta lähteneiden ihmisten jälkeläisiä. He asuttivat laajoja alueita Euroopassa ja läntisessä Aasiassa. Heistä itään eli toinen ihmisryhmä, joka todennäköisesti oli peräisin samasta Afrikasta lähteneestä ihmisaallosta, mutta oli eriytynyt omaksi ihmisryhmäkseen, denisovalaiksiksi.

Kaikki tuon ajan ihmiset saivat elantonsa metsästyksestä ja keräilystä. Näissä askareissa he hyödynsivät kivisiä työkaluja. Siten eri ihmisryhmien välillä kyllä oli kulttuurieroja, mutta ne eivät ehkä sittenkään olleet kovin suuria.

Tätä tukee uusi tutkimus, joka kertoo neandertalisten eläneen pienissä noin kymmenen hengen ryhmissä. Uusia lapsia syntyi noin kolmen vuoden välein, ja aikuiset pojat jäivät perheen yhteyteen, kun taas tytöt muuttivat pois. Näin syntyi miesten kautta määräytyneitä sukuja. Neandertalialaisten perhe-elämä rakentui siis suunnilleen samalla tavalla kuin suurimmalla osalla nykyisistäkin ihmisistä.

Vaan palataan jonnekin lähi-itään ja kohti Euraasiaa vaeltaviin ihmisiin, jotka kohtasivat paikalla eläviä neandertalilaisia. Emme tiedä syntyikö näiden ihmisryhmien miesten ja naisten välille romansseja, vai harrastettiinko seksuaalista väkivaltaa. Joka tapauksessa DNA-analyysit osoittavat, että tuon kohtaamisen seurauksena pari prosenttia nykyisten aasialaisten, amerikkalaisten ja eurooppalaisten geeneistä on peräisin neandertalilaisilta. Näin tämä muinoin hävinnyt ihmisryhmä elää edelleen meidän suomalaistenkin geeneissä!

Nykyihminen sai näin hiukan uusia geenejä, jotka erottivat heidät Afrikkaan jääneistä sukulaisistaan. Emme tiedä miten ne vaikuttavat meidän ulkomuotoomme tai käyttäytymiseemme, mutta noiden geenien kanssa esi-isämme suuntasivat ensin kohti itää ja myöhemmin myös pohjoiseen, Eurooppaan. Siellä he eivät enää ainakaan laajamittaisesti risteytyneet neandertalilaisten kanssa, vaan syrjäyttivät ja ajoivat nämä vähitellen sukupuuttoon.

Kohti Melanesiaa matkalla olevat kohtasivat puolestaan denisovalaisia. Näiden kanssa syntyi intiimejä kontakteja, sillä noiden kohtaamisten seurauksena nykyisten melanesialaisten genomista löytyy noin viiden prosentin osuus denisovalaisten geenejä, jotka erottavat heidät kaikista muista nykyisin elävistä ihmisistä. Näitä geenejä ei kuitenkaan ole muilla aasialaisilla, kuten kiinalaisilla, joten denisovalaisten kanssa intiimeihin kontakteihin lienee osallistunut ainoastaan pieni osa Aasiaan vaeltaneista ihmisryhmistä.

Mammuttien aikakauden ihmisten tarina ei olisi kokonainen, ellei siihen vielä lisättäisi "hobittia". Tällä kirjallisuudesta lainatulla nimellä kutsutaan pienikokoista ihmislajia, joka eli Floresin saarella Indonesiassa vielä 17 000 vuotta sitten. Tämän lajin evolutiivisesta alkuperästä ei ainakaan toistaiseksi ole tietoa, eivätkä nykyiset ihmiset tiettävästi kanna mukanaan sen geenejä. Mutta paikallisten ihmisten suussa kulkee paljon tarinoita viidakon pikkuihmisistä, jotka saattavat juontua kohtaamisista hobittien ja nykyihmisten esi-isien kanssa. Kiehtovaa!

Aikaisempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Varhaiset maanviljelijät Euroopassa
Uutta tietoa ihmisen evoluution raaka-aineista
Alkuperäisistä euraasialaista juuristamme!