sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Halla-aho esitti loogisesti pätevät ja älyllisesti rehelliset perustelut

Jussi Halla-aho selvensi niitä syitä, miksi laittomasti Suomessa olevat henkilöt pitäisi ottaa säilöön. Koska olen itse samaa mieltä, päätin kirjata hänen perustelunsa myös tähän blogiin.

Halla-ahon mukaan "Suomi houkuttelee turvapaikanhakijoita juuri sillä, että olipa päätös myönteinen tai kielteinen, niin käytännössä tänne voi jäädä loppuelämäkseen elätettäväksi. Tämä dynamiikka täytyy pystyä murtamaan."

Koska "maahanmuuton kustannuksia ei voi leikata tehokkaasti niin, että esimerkiksi otetaan pois tänä vuonna ja ensi vuonna maahanmuuttoon käytettävät rahat... pitää poistaa ne syyt, jotka aiheuttavat järkyttäviä kustannuksia Suomelle."

Juuri tämä syiden poistaminen edellyttää tulijoiden säilöönottoa, joka ei tietenkään ole ilmaista. Oleellista on kuitenkin ymmärtää, että - Halla-ahon sanoin - "se maksaa nopeasti itsensä takaisin. Tarkoitushan ei ole säilöä ulkomaalaisia tänne, vaan tarkoitus on poistaa houkutin tulla Suomeen."

Lisäbonuksena säilöönotto lisäisi turvapaikkaa oikeasti tarvitsevien henkilöiden turvallisuutta sekä vähentäisi humanitaariseen maahanmuuttoon liittyviä negatiivisia ilmiöitä. Seuraavaksi onkin syytä jäädä odottelemaan, minkälaisilla argumenteilla laittomasti maassa olevien säilöönottoa ryhdytään vastustamaan. Tuskin ainakaan loogisesti pätevillä tai älyllisesti rehellisillä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

6 kommenttia:

  1. Ohisalo: "Olemme sitoutuneet eurooppalaisiin arvoihin ja ihmisoikeudet kuuluvat kaikille ja plaa plaa..."

    VastaaPoista
  2. Juuri "eurooppalaisista arvoista" ministeri Ohisalo ei ymmärrä mitään. Siis ei mitään.

    Hänen ajatuksensa esimerkiksi siitä että eurooppalaisiin demokratioihin nyt tunkeutuvia teokratioita pitäisi kohdella niin paljon paremmin, ettei heidän tarvitsisi turvautua terrorismin kalktaisiin keinoihin oikeuksiaan vaatiessaan, on aivanm täydellistä eurooppalaisen individualismin, valistuksen ja välineellisen järjen ymmärtämättömyyttä.

    Samaistuminen uhrirooleihin, eli taantuminen kaikkein varhaisimpien ja lapsenomaisimpien psyykkisten alkutekijöiden asteelle, on siitä vaarallinen harha, että se saa samaistujan sortumaan omankädenoikeuteen. Ja silloin käy juuri niinkuin näille punavihreille, todellisuudentajuttomille ja reaalimaailman kovuutta sisäistämään kykenemättömille "punavihreille" idealisteille käy -- että torjutaan oman psyyken kriisiytyminen taantumalla lapsenasteelle ja voimaantumalla uhriajattelusta.

    Ja kun todellisuutta ei pystytä älyllisesti käsittelemään, seurauksena on siiten vain näitä poliittis-ideologisia väistöliikkeitä. Eli omankädenoikeutta, joka tässä tapauksessa tarkoittaa siis sitä, että kun ei ole olemassa lakeja jotka legitimoisivat nämä ministerin ikiomat sielunsympatiat, kyllä sellainen laki täytyy sitten vaikka väkisin vääntää.

    Onko se de facto muuta kuin avuttoman ministerin omankädenoikeutta?

    Koskahan me kokisimme näiden vaeltajien koko toiminnan alusta alkaen epäeettiseksi? Että he siis hylkäävät omien yhteisöjensä haasteet ja pakenevat omista kriisiytyneistä maistaan, rikastuttavat ihmisssalakuljettajia, opettelevat valehtelemaan ja huijaamaan hyväuskoisia hölmöjä, lopulta tuovat vain omat vihansa ja sotansa eurooppalaisissa kaupungeissa valtaamiinsa osiin -- ja jossain vaiheessa sitten romauttavat myös koko eurooppalaisen kulttuurikognition.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä vastausta viimeisen kappaleen kysymykseen, mutta totisesti toivon, että ennen kuin on liian myöhäistä.

      Poista
  3. Ei tarvitse olla kummoinen matemaatikko, kun ymmärtää, että Suomi ei todellakaan voi olla koko maailman sosiaalitoimisto. Suomalaisia on reilu viisi miljoonaa, puoli pariisillista, ja halukkaita tulijoita satoja miljoonia. Ja tulijat ovat kielitaidottomia tai lukutaidottomia, joille ei ole mitään hyödyllistä käyttöä modernissa länsimaisessa yhteiskunnassa. Kyllä tämän pitäisi olla sellainen yhtälö, jonka mahdottomuuden pitäisi aueta ainakin kaikille muille kuin vihervasemmistolle. Perussuomalaiset tuntuvat olevan ainoa puolue, joka ymmärtää tilanteen ja pyrkii löytämään ulospääsyä nykyisestä järjettömyydestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä tilanne siis ole vain taloudellisesti kestämätön, vaan vanhat eurooppalaiset demokratiat tulevat romahtamaan myös sosiaalisesti ja terveydellisesti, ja mikä ehkä kaikkein vaikeinta ymmärtää, myös tiedollis-kognitiivisesti.

      Tarvitsisimme ensin itseanalyysia ymmärtääksemme ne moraaliset ja älylliset ansat, ajattelumme valkeat tabuaukot, johon oma älymystömme ja sivistyneistömme itsensä pudottaa, ja voidaksemme sitten arvioida uudelleen sen moraalin joka näihin massamittaiseksi paisuviin kansainvaelluksiin liittyy.

      Nytr meillä on vallanpitäjiä, jotka osaavat tujottaa vain idealisoituun "yksilöön", josta on, ah, niin helppoa muodostaa oman toiveen mukaisia mielikuvia.

      Poista
  4. Yksi miljardi/v kehitysapua, kolme miljardia/v maahanmuuttoteollisuuteen. Asioiden laittaminen suomalaisten kannalta tärkeysjärjestykseen edes osin helpottaisi jo kymmenen vuoden kuluessa kummasti kestävyysvajettamme.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!