sunnuntai 2. toukokuuta 2021

Vasemmalla laidalla

Neuvostoliitto ja sen myötä usko sosialismin käyttökelpoisuuteen yhteiskunnan perustana katosivat yli 30 vuotta sitten. Siksi voisi kuvitella, että uskottavat puolueet eivät enää voi haikailla sosialismin perään. Niinpä kokosin tähän keskeiset sanomat tämän vuoden poliittisen vasemmiston puheenjohtajien vappupuheista. 

Aloitan vasemmalta laidalta eli Li Anderssonista (vas), joka linjasi "yllättäen" tiukan sosialisointivaatimuksen. Hän nimittäin vaati, että jo tällä hallituskaudella pitäisi siirtää keskeisimmät työehtosopimuksiin sisältyvät työntekijöiden asemaa koskevat linjaukset lainsäädäntöön.

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) taas kiinnitti huomiota nykyisen hallituksen aikaansaannoksiin. Hänen mukaansa hallituksessa on panostettu historiallisen paljon luonnonsuojeluun. Se tarkoittaa sitä, että lähimetsää ei kaadeta parkkipaikan tieltä ja jokaiseen Suomen kuntaan perustetaan uusi luonnonsuojelualue. 

Pääministeri Sanna Marin (sd) puolestaan kertoi, että SDP:lle on tärkeää, ettei taloutta kiristetä liian aikaisin ja että koronapandemian sosiaalinen jälkihoito hoidetaan hyvin. Se tarkoittaa hänen mukaansa, etteivät sopeutustoimet kohdistu heikoimmassa asemassa oleviin. 

Hallitus ei myöskään pääministerin mukaan leikkaa koulutuksesta, sosiaalietuuksista tai sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista. Lisäksi hän vaati työnantajia ottamaan enemmän vastuuta työntekijöiden osaamisen kehittämisestä.

Sanoisin, että huolimatta 30 vuoden takaisista tapahtumista voi sosialismi eri muodoissaan edelleen hyvin ja löytää edistyksellisiä puoltajia jopa maan asioita hoitavan hallituksen sisältä. Siitä huolimatta haluan toivottaa hyvää vapunjälkeistä elämää kaikille lukijoilleni!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pitäisikö koronavirusrokotteet sosialisoida?
Vuoden 1918 tapahtumat uusiksi?
Jussi Halla-ahon, Sampo Terhon ja vasemmiston vappupuheista


8 kommenttia:

  1. Ohisalolle ja vihreille ministereille terveisiä!
    Eilisessä iltalehdessä oli uutinen otsikolla:

    Vuosikymmenen synkkä tilasto: ”Maapallon keuhkot” vapauttaa enemmän hiilidioksidia kuin tuhoaa

    Jos joku on vakavissaan huolissaan maapallosta, on syytä ryhtyä toimiin, tarvittaessa jopa painostukseen, jotta Amazonin sademetsän tuhoaminen loppuu.
    Tällä metsällä on merkitystä globaalisti, ei näpertelyllä Suomen asioissa, joilla vihreät nykyisin yrittävät nostaa profiiliaan.

    VastaaPoista
  2. Sosialismi on käynyt kaupassa ostamassa uudet vaatteet.

    VastaaPoista
  3. Ihan aina en pysty yhtymään tällaisiin tämän logitekstin tapaisiin ikään kuin jostain jumalalliselta podiumilta ladeltuihin poliitikkojen parjausrituaaleihin.

    Meinaan, että kyllähän toinen toistaan typerämpiä poliittisia pukareita löytyy ihan mistä puolueesta tahansa. Ei siellä ole ainoatakaan varsinaista ajattelijaa joukossa. En ole koskaan kuullut yhdenkään kansanedustajan käyttävän puheissaan esimerkiksi termiä "sosiaalinen sitovuus". Kuitenkin se on sosiologian avaintermi, jota ymmärtämättä yhtä ainoakaan yhteiskunnallista ilmiötä ei pysty käsittämään.

    Ja mitä tuohon "talouteen" tulee, siinä on ihan sama millaista opillista stiiknafuulaa poliitikko suustaan pupeltaa. "Taloudessa" vaikuttavat vain pohjimmiltaan uskonnollislaatuiset "rahaan" kuuluvat kaikkivoipaisuuskuvitelmat. Numeromagia saa talousajattelun vaikuttamaan neännäisesti eksaktilta. Puhdasta magiaa se silti on.

    Vastausta eurooppalaisten vanhojen yhteiskuntien sosiaaliseen, taloudelliseen, terveydelliseen ja tiedollis-kognitiiviseen rappeutumiseen ei löydy hapantuneita teorioita toistelemalla. Kansainvaellus tulee ja korjaa sadon, joka on puhdasta kaaosta.

    Mutta sanaa "kansainvaellus" poliitikot eivät käytä. He käyttävät vain pukua.



    VastaaPoista
  4. Sosialismin nykyinen suosio johtuu juuri siitä, että aikaa romahduksesta on kulunut sen verran, että uudet sukupolvet ovat puikoissa. Nämä tytöthän olivat tutti suussa, kun romahdus tapahtui. He eivät tiedä reaalisosialismista yhtään mitään, mutta ovat kyllä opiskelleet sosialismin kauniit utopiasadut. Teoriahan on ihqu, mutta ei toimi reaalimaailmassa. Sitä nämä onnettomat eivät tiedä. Ei siinä auta myöskään Pohjois-Korean tai Venezuelan esimerkit.

    VastaaPoista
  5. Neuvostoliiton romahdus ja siihen liittyvä SEV-maiden pikainen irtautuminen sosialismista oli niin selvä ja konkreettinen osoitus systeemin toimimattomuudesta, että käytännössä juuri kukaan ei iljennyt tunnustaa sitä kannattavansa. Voisi sanoa, että epidemia jätti jälkeensä immuniteetin. Nyt on kasvanut uusi sukupolvi, jolla tuota immuniteettia ei ole ja sama epidemia pyrkii taas leviämään. Historiantuntemus ja ymmärtäminen olisi tietysti se rokote, jolla tuota tautia ehkäistäisiin, mutta rokotevastaisuuskin tuntuu olevan muodissa. Tämä on kovasti valitettavaa, sillä laumasuojan hankkiminen sairastamalla on kallis ja tuskallinen menetelmä.

    Kiinnostavaa muuten huomata, että näissä entisissä SEV-maissa immuniteetti tuntuu kuitenkin säilyneen varsin hyvin.

    VastaaPoista
  6. Jos erilaisilla uususkonnoilla ja uskomuksilla, vaikkapa hopeaveden parantavalla vaikutuksella menee tänäpäivänä hyvin niin miksipä ei sitten samoihin uskomusteorioihin kuuluvalla sosialismilla. Ainahan osa kansasta haikailee "parempaa elämää tuonpuoleisesta" jota myös sosialistit julistavat.

    VastaaPoista
  7. Niin eihän tuosta haittaa olisi jos Tessit siirrettäisiin lakiin, ellei sitten sillä konstilla niitä olla heikentämässä ja muuraamassa katosta umpeen.. Proffienhan mielestä tessit on sosialismia, mistäs ne proffat ne liksansa saa? Perustuslaissa on sellainen kohta jossa lukee, että samasta työstä on maksettava sama palkka silti firmat pitävät harjoittelijoita ym. muita jotka tekevät täsmälleen samaa hommaa ilmaiseksi monissa paikoissa joten tuolla lainsäädännöllä käytännössä ole mitään väliä, ketään ei kiinnosta

    VastaaPoista
  8. "Perustuslaissa on sellainen kohta jossa lukee, että samasta työstä on maksettava sama palkka" Laittaisitko vielä sen Perustuslain kohdan jossa noin sanotaan? Ei nimittäin heti muistu mieleen että siellä niin sanottaisiin. Ja jos sanotaankin, niin "sama työ" ei tarkoita työnimikettä, vaan työmäärää. Valitettavasti meillä EI makseta samasta työstä samaa palkkaa, vaan eräät saavat saman palkan tekemättä sitä työtä kovinkaan paljoa, kuin se joka tekee sitä koko työajan ja vähän yli. Jos todella samasta työmäärästä saisi saman palkan, niin eräät oikean työntekijän kollegat saisivat vain 20% koska tekevät vain 20% verran niitä töitäkin. Loppu aika tehdään ihan jotain muuta. Lienee selvää mitä tarkoitan? Ei se sama tehtävänimike, vaan sama työmäärä oikeuttaa samaan palkkaan.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!