Niljakasta ja röyhkeää tanssia oikeusvaltion haudalla

Pekka Haavisto (vihr) rikkoi lakia, mutta pääsi perustuslakivaliokunnan syyteharkinnasta kuin koira veräjästä, vaikka rikoksen todettiinkin tapahtuneen. Tässä ei ollut mitään yllättävää, vaikka toki asia on virkamiesten tulevan toiminnan ja sen itsenäisyyden kannalta murheellinen. Ja sitä kautta Suomen asema oikeusvaltiona - jossa poliittinen ja oikeudellinen valta on eriytetty toisistaan - voidaan asettaa hyvillä perusteilla kyseenalaiseksi.

Yllättävää ja oikeusvaltiokäsitteen kannalta paljon itse tuomiota raskauttavampaa olivat päätöksen liepeillä ja sen jälkeen tapahtuneet seikat. Siis se vyyhti, joka lähti siitä, kun hallituspuolue Vihreät yritti vaikuttaa poliittisin argumentein ministereiden toimintaa arvioivan elimen oikeudelliseen ratkaisuun. Ja se, että Haaviston toiminnan tultua perustuslakivaliokunnan käsittelyssä todetuksi laittomaksi johti hallituspuolueiden puheenjohtajien pääministeri Sanna Marinin (sd) suulla antamaan ilmoitukseen, jonka mukaan rikolliseksi todettu nauttii tehtävässään heidän kaikkien luottamusta.

Oikeusvaltioon kuuluvan sananvapauden kannalta suorastaan traagiseksi on puolestaan nähtävä se, että Vihreiden vaikutusyrityksen vuodettua lehdistöön hallituspuolueeseen kuuluva perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd) uhkasi sähköpostivuodon seurauksena lehdistöä kurinpalautuksella. En vähään aikaan muista kuulleeni maata johtavilta tahoilta näin vahvaa sananvapauteen kohdistuvaa hyökkäystä, ja jään odottamaan minkälaisin keinoin tämä kurinpalautus toteutetaan.

Kaiken kaikkiaan nyt nähty farssi ei varmaankaan pääty tähän, sillä siksi lähelle viime vuosisadan erilaisten diktatuurien toimintatapoja maamme hallitus ja erityisesti Vihreät on tässä jupakassa sortunut. Jälkimmäisistä onkin jo todettu, että "vihreillä tuntuu olevan linja, että lakia saa rikkoa, jos ministerin tarkoitus on ollut hyvä". Yhdenmukaisuus sekä Hitlerin Saksaan, että Leninin ja Stalinin Neuvostoliittoon on ilmeinen.

Lieneekö tämä poliittinen tuki vaikuttanut myös siihen, että omien kannanottojensa mukaan Haavisto ei näyttäisi pitävän lainrikkomustaan mitenkään pahana asiana. Päinvastoin, hän piti edelleen perustuslakivaliokunnassa lainrikkomukseksi todettua toimintaansa hyvänä. Ellei tämä ole niljakasta ja röyhkeää, niin mikä sitten?

Oma toiveeni on, ettei lehdistömme nöyrtyisi hallituksen ja Haaviston edessä, vaan pitäisi asiaa esillä opposition avulla niin kauan, että vihreä ministeri ymmärtäisi itse erota tehtävästään. Onhan tässä maassa lähdetty hallituksesta paljon pienemmistäkin syistä kuin Haaviston rikos - siis sellaisista kuin kaksimielisten tekstiviestien lähettämisestä naisystävälle tai esiintymiskoulutuksen hankkimisesta valtion varoin.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sanna Marin oikeusvaltiota murtamassa
Poliisin epäily pudotti Haaviston pois presidenttipelistä
Ohisalo luottaa Haavistoon, mutta syyllistää virkamiehiä