sunnuntai 31. tammikuuta 2021

HS maalasi vihreällä pensselillä epärehellisiä kauhukuvia

Helsingin Sanomat haastatteli Suomen luonnonsuojeluliiton ilmasto- ja energia-asiantuntijaa jutussa, jossa pohdittiin sitä kuinka maailma muuttuu tämän lapsen elinaikana. Näkökulma oli sellainen, jota sopi odottaakin ottaen huomioon haastateltavan taustan. Siis kauhukuvien maalailua ja poliittisesti vihreiden vaatimusten esittelyä. 

Jollain tavalla huvittavaa oli jutun sisältämä suuri asiavirheiden määrä. Niistä ensimmäinen oli jo ingressin toisella rivillä, jolla väitettiin, että "Jäämeren jää sulaa silmissä".

Kuten vain joitain päiviä sitten kirjoitin, on kyseisen jään pinta-ala ollut pienimmillään vuonna 2012, eikä siinä ole tapahtunut tilastollisesti merkitsevää pienenemistä enää aikoihin - ei ainakaan silloin kun puhumme sen vuotuisesta minimikoosta syyskuussa. 

Jutussa siteerattiin Maailman ilmatieteen järjestön puheenjohtajaa Petteri Taalasta, jonka mukaan pohjoinen merisää sulaa ensimmäistä kertaa vuoden 2040-luvulla. Tuoreimman tutkimuksen mukaan se tapahtuu kuitenkin vasta vuoden 2050 tienoilla. Mielenkiintoista kyllä, molemmat ennusteet ovat selvästi myöhäisempiä kuin vuonna 2009 tehty arvaus samasta asiasta, joten arktisen merijään sulaminen ei näyttäisi tänä päivänä olevan yhtään lähempänä kuin vuosikymmen sitten.  

Seuraavaksi HS:n jutussa oli kuva, jonka otsikon mukaan "jäämeren merijään keskimääräinen pinta-ala on kutistunut hälyttävästi". Kuvassa ei kuitenkaan näytetä jäämeren keskimääräisen pinta-alan muutosta vaan sen laajuuden muutos joulukuussa. Laajuus tarkoittaa sitä alaa, jolla jäätä esiintyy sisältäen ne kohdat, jotka ovat jäättömiä. Pinta-ala on sen sijaan jään pinta-ala, joka on niinikään esitetty samassa lähteessä, jota HS:kin oli käyttänyt. 




Kuvassa jään laajuus on merkitty sinisellä ja pinta-ala punaisella. Näemme, että jäiden kahden kehitys poikkeaa jonkin verran toisistaan, ja jää on saavuttanut molemmilla kriteereillä ajankohtaan nähden minimikokonsa vuonna 2016. Tulevaisuuden ja HS:n artikkelin kannalta oleellista lienee kuitenkin erityisesti se, että molempien käyrien supistuminen osoittaa sulamisen hidastuneen tämän vuosituhannen puolella. Tämä näkyy vielä selkeämmin kaikkien kuukausien pinta-alojen keskiarvojen muutoksesta, joka on esitetty seuraavassa kuvassa.


Näemme, että merijään sulaminen on lähes pysähtynyt vuoden 2007 jälkeen. Tämä muutos lienee syynä myös edellä mainitsemaani pohjoisen merijään sulamisen siirtymisennusteen siirtymiseen kohti tulevaisuutta, vaikka en muistakaan missään sanotun näin.   

HS:n jutussa mainittiin myös, että "Voimakkainta lämpeneminen on ollut arktisella alueella, joka lämpenee kaksinkertaisella nopeudella muuhun maailmaan nähden. Suomikin on arktista aluetta. Täällä keskilämpötila on noussut noin kaksi astetta vuodesta 1850."

Tämä pitänee paikkansa, koska 1850-luvulla elettiin vielä pienen jääkauden viimeisiä vaiheita. Sen sijaan Suomen ilmasto ei poikkea juurikaan 1930-luvun ilmastosta, vaikka viime vuosi olikin tällä ajalla mitatuista ylivoimaisesti lämpimin Etelä-Suomessa. Sodankylässä ennätysvuotena säilyi edelleen vuosi 1938. Alla olevassa kuvassa Kaisaniemen ja Sodankylän ilmastotilastot Ilmatieteen laitoksen mittausten perusteella.


En tällä kirjoituksella halua sanoa, etteikö maapallon ilmasto olisi lämmennyt viimeisinä vuosikymmeninä tai etteikö ilmaston hallitsematon lämpeneminen aiheuttaisi ihmiskunnalle suuria vaikeuksia. Sen sijaan tahdon nostaa esille jälleen kerran sen epärehellisyyden, joka näyttää liittyvän elimellisesti siihen liittyvään uutisointiin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

15 kommenttia:

  1. No ennustetaanpa sitten. Tämän päivän lapset eivät tule näkemään avointa horisonttia, eivät löydä hiljaisia alueita, eivätkä löydä metsäalueita ilman ihmisen rakennelmia. He tulevat kokemaan suomalaisen metsäluonnon totaalisen muuttumisen ja biodiversiteetin köyhtymisen. Syy ei tosin ole metsätalous, vaan ilmastonmuutoskiimassa rakennetut jättimäiset tuulivoimala-alueet läpi Suomen.
    Tämän päivän lapset tulevat kysymään vanhemmiltaan että "Mitä helvettiä teidän päässä oikein liikkui?"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin tulee käymään.Kuinkahan kauan tuo tuulivoimahulluus vielä jatkuu, sittenkö vasta kun noita maailman korkeimpia (tottakai Suomen pitää siinäkin tehdä ennätys) tuulimyllyjä on joka niemessä notkossa saarelmassa.. Käytöstä poistetut lavat haudataan maahan - ihanan ekologista! Valtavat määrät tarvitaan betoniakin perustuksiin, sekä rekkaliikennettä ees taas, päästöineen.

      Kiinteistöveroja himoitessaan kuntien päättäjät näitä haluavat. Onneksi on jo joku poikkeuskin. Asukkaiden vastustus on kovaa, ja se on estänytkin jossain kunnassa niiden rakentamisen.

      Suunnaton määrä luontoa tuhotaan niiden tieltä. Ja terveysvaikutukset sitten, ja talojen arvon haihtumiset taivaan tuuliin kirjaimellisesti. Kuka haluaisi asua tuulimyllyn lähellä, ei kai kukaan.

      Kauniita harjumaisemiakin on pilattu peruuttamattomasti.

      Poista
    2. Arvaappa muuten se ainoa puolue, joka vastustaa kyseistä kehitystä. Niinpä, PS.
      Ilmeisesti ainoa puolue, joka on oikeasti maakuntien puolella.
      On aivan pirun outoa ettei vihreitä asia kiinnosta. Niiden mielestä on ok, että keskelle metsää lykitään kymmeniä myllyjä. Ja vartin ajomatkan päähän toinen samanlainen setti.
      Ilmeisesti PS:n porukka on tällä hetkellä ainoa, jolla on oikeasti luontokokemusta.

      Poista
    3. On nuissa tuulimyllluissa yksi hyvä puoli, kun betoniset perustukset jää sinne metsään, niille on hyvä pykätä talo pystyyn, on ainaki tukeva perustus talolle ..

      Poista
  2. Kysymyksessä lienee miljoonien neliökilometrien jääpeitteistä?

    VastaaPoista
  3. Yleensä suurinta meteliä ilmastosta pitää ne joiden luontokokemus rajoittuu skumpan litkimiseen Espan puistossa ja jos oikein onnistaa niin sitä saa tehdä kirvojen paskasateessa.
    Olen koko ikäni jo duunin puolesta lampsinut luonnossa ja ei siellä mitään järisyttäviä muutoksia ole näkyvissä.
    Suurpedot ovat lisääntyneet, karhujen ja susien jälkiä näkyy paljon useammin ja etelämmässä kuin 20 vuotta sitten.
    Etelän peurakanta houkuttelee niitä. Ei etelänvetelät osaa enää metsästää vaikka peuraakin saa pyytää läpi vuoden.
    Tässä nyt itse alkanut vähän aktivoitumaan. Ei ole mitään järkeä ostaa poroa lapista 32 euroa kilo kun peura on ihan yhtä hyvä ja niitä voi napsia suoraan takapihalta.
    Korona kun aikanaan väistämättä loppuu niin alkaa perkeleellinen ilmastohysteria. Follow the money pätee tähänkin hysteriaan.

    VastaaPoista
  4. No ihanko totta?Helsingin pravda valehteli??Ei kai nyt sentään???Ennenkuulumatonta että punaisten fasistien pää-äänenkannattaja nyt sellaista.Noh toivotaantoivotaan että journalismi pian palaa.

    VastaaPoista
  5. Jotenkin näistä ilmastoasioista tulee sellainen fiilis, että meitä koijataan ja huolella.
    Jos maailmanloppu ihmisen toiminnan seurauksena olisi totta niin tällaista paukapäätä vähän ihmetyttää miksi esimerkiksi väestönkasvuun ei puututa.
    Nythän kaikki rääkyy sen puolesta, että väestö vain kasvaisi ja se väestö pitää saada maihin joissa kulutus on suurinta.
    Kyllä ne Abdullahin 20 lasta siellä kakkamajassa jättää pinemmän hiilijalanjäjen kuin jos ne roudataan tänne.
    Tässä on sellainen ristiriita mitä en vain voi ymmärtää.

    VastaaPoista
  6. Joppos123 klo 1431 sen kiteytti. Eihän väestönkasvun pysäyttäminen ole enää edes Vihreitten puolueohjelmassa. Ei ihme, että esimerkiksi Eero Paloheimo lähti puolueesta. Kannattaa lukea Paloheimon artikkeli Suomen Perusta pamfletista. Paloheimo esittää, että pitemmällä tähtäimellä maapallon väkiluku tulisi vakauttaa 2 miljardin tasolle. Mutta eipä ole yksikään alarmisti tukenut ainakaan julkisesti tätä. Ja alarmistien puheissa suurimmat ympäristörikolliset ovat Suomi, Kanada ja Australia. Kaikki luonnonvarojen nettotuottajia ja harvaan asuttuja maita, joissa on oikeasti koskematonta luontoa. Mitähän se kertoo ilmastofanaatikkojen luonnonystävyydestä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paloheimo ja muut ympäristönsuojelijat savustettiin Vihreistä jo ajat sitten. Siitä eteenpäin puolue on ollut lähinnä Vasemmistoliiton toisinto hiukan vahvemmalla ympäristöretoriikalla.

      Poista
    2. Äänestin aikanaan Vasemmistoa ja kannatin Vihreitä. Olin samaa mieltä Vasemmiston kanssa että työstä täytyy saada käypä palkka, jolla elättää itsensä ja perheensä. Ja jos paha paikka tulee, saadaan apua että pääsemme taas jaloilleen.
      Olin samaa mieltä Vihreiden kanssa että,tykistökeskitys tyyppinen metsän käyttö on /c:stä ja tammukkapurojen rääpiminen kaivinkoneella hanurista.

      Muutimme aikanaan sitten Helsinkiin ja tajusin että olin ollut väärässä. Eihän vasemmistoa kiinnostakkaan työllä pärjääminen ja siten elintason nostaminen.
      Eikä vihreitä kiinnostakkaan luonto ja elinympäristö.
      Vihervasemmistoa kiinnostaakin vain kannabiksen laillistaminen, maahanmuuttajien hyysääminen ja minun työllä ansaitsemien rahojen jakaminen jollekkin toiselle.

      Täällä Helsingissä naapureilla on sama elintaso kuin meillä, vaikka eivät töissä käykään. Sinänsä se on hienoa, mutta on tässä itsekkin alkanut miettimään, kannattaako aamulla herätä klo:0530, jotta kerkiää seitsemäksi töihin.
      Naapuruston joutilaiden muksut tunnistaa uusista puhelimista ja merkkikamppeista. Työssä käyvien kakarat tunnistaa käytetyistä vastaavista. Meidän lukiolainen opiskelee minun vanhalla läppärillä, naapureiden uusilla Omenoilla.

      Pakko se on sanoa, hämmentää tämmönen kovasti. Ilmeisesti tämä on hieno yhteiskunta. Ei kyllä aina tunnu siltä.

      Poista
    3. Heipähei,

      Niin, itse en vasentajiin ole sortunut koska konsepti jota suomessa ajetaan on älyllisesti epärehellinen. Mutta kommenttina tuohon joutilaiden muksuihin. Valitettavasti olen havainnut saman ilmiön jopa kahdessa eri pohjoismaassa; suomessa ja tanskassa.
      Pienilläkin POC on iphonet joita sitten voi heitellä keinusta hiekkakasaan vailla pienintäkään huolta muiden muksujen katsellessa silmät kateudesta ymmyrkäisinä. Oma muksuni odotti älypuhelimen halpamallia neljännelle luokalle saakka josta häntä sitten kiusattiin. Iphonea ei tule saamaan edes oman firman työntekijät. Todella ihmettelen julkisen sektorin rahankäyttöä. Eivätkä havainnot tue veronmaksuhalukkuutta.

      Poista
  7. Pohjoisen merijään sulamisella pelottelussa on HS käyttänyt aika-akselin katkaisutekniikkaa. Professori löytää varmaan merijään laajuuden kuvaajan esim. sadan vuoden ajalta. Laajuutta on arvioitu jo ennen satelliittitekniikkaakin.
    Ilmenee, että jään pinta-ala on vaihdellut reippaasti. Jaksolla 1930-1960 pinta-ala kävi jopa pienempänä kuin nyt. Ei mitään uutta auringon alla.

    Katselin ylen faktantarkistaja Vehkoon esitelmää tekniikoista, joilla valemediat harhauttavat lukijaa. Nyt huomaakin, kuinka nämä tekniikat toden totta ovatkin käytössä mm. ylellä ja HS:ssa.

    VastaaPoista
  8. Mitä tulee ilmastotutkimuksen rehellisyyteen, "ilmastotieteen" suurimpiin nimiin kuuluu mm Michael Mann. Lainaan tähän erään blogistin tekstiä: "Kanadan korkein oikeus totesi, ettei Michael Mannin kuuluisaa jääkiekkomailatutkimusta voi pitää rehellisenä tieteellisenä tutkimuksena. Jääkiekkomailatutkimus on ollut kuitenkin keskeinen vaikuttamassa siihen käsitykseen että jotain ainutlaatuista on tapahtumassa ilmastossa. Se on ollut keskeinen myös Al Goren elokuvassa ”Epämiellyttävä totuus”." Jokin aika sitten oli julkisuudessa myös johtavien "ilmastotutkijoiden" vuotaneita sähköposteja, joissa pohdittiin, miten olisi mahdollista manipuloida dataa siten, että se vahvistaisi ilmaston lämpenemisteoriaa. Joten porukassa taitaa olla aika paljon huippututkijoita, joille tarkoitus pyhittää keinot, kuten meidänkin vihreillä.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!